Onko tämä avaruusalus? Astronomit löysivät tähtienvälisen komeetan

Käyttäen PanSTARRS 1 -teleskooppia Hawaiilla, astronomit ovat havainneet ensimmäistä kertaa omituisen kappaleen, jonka he uskovat olevan komeetta joka ei kierrä aurinkoa.  Minor Planet Centerin mukaan jatkohavaintoja tarvitaan havainnon varmistamiseksi, mutta avaruuskappale saattaa olla ensimmäinen selkeä tapaus tähtienvälisistä komeetoista.

Astronomit eivät koskaan ole nähneet komeettaa joka on tullut muualta kuin omasta aurinkokunnastamme, joko Oörtin pilvestä tai Kuiperin pilvestä, päätellen kappaleen erittäin omituisesta kiertoradasta se on tullut Vega-tähden suunnalta Lyran tähtikuviosta.

Avaruuskappaleen nimi oli komeetta C.2017 U1, ja sillä on noin 160 metrin läpimitta, ja se liikkui uskomattomat 26 kilometriä sekunnissa!

Kappale saapui 38 miljoonan kilometrin päähän auringostamme, ohitti Maapallon lokakuun 14. päivä 24 miljoonan kilometrin etäisyydellä, joka on noin puolet etäisyydestä Marsiin, ennenkuin auringon painovoima heitti sen takaisin poispäin.

Minor Planet Centerin  mukaan lokakuun 25. päivänä Erittäin Suuren Teleskoopin (Very Large Telescope, VLT) ottamissa kuvissa kappale ei näyttänyt millään tavalla olevan komeetan luonteinen. Kappale sai uuden nimen A/2017 U1, ja siitä tuli ensimmäinen komeetta joka on koskaan nimetty uudelleen asteroidiksi.

Ensiksi se oli tähtienvälinen komeetta, nyt se on asteroidi, toisin sanoen he eivät tiedä kappaleen alkuperää.

Kaikki tähän aurinkokunnassamme vierailleeseen kappaleeseen liittyvä on omituista, ja voimme vain ihmetellä onko kappale, joka liikkuu omaa lentorataansa, jäinen kivi vaiko sittenkin tähtienvälinen alus jota ohjaavat älykkäät Lyra-tähtijärjestelmän Vega-tähden suunnalta saapuneet olennot.

 

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Pohdintaa Kaikesta Siitä Mikä On

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli Kaikkea Sitä Mitä On. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: On ihanaa puhua kanssasi jälleen kerran.

A: Ja sinun.

Q: Mietiskelin tässä… viime viikolla sanoit että tunsitte energian nimeltä Jeesus Kristus, ja halusin kysyä tunnetteko Ashtarin miehiä?

A: Kyllä, jonkin verran.

Q: Pidätkö heistä paljon?

A: Kyllä.

Q: Hienoa.

A: Onko olemassa syytä miksi emme rakastaisi heitä yhtä paljon kuin mitä tahansa muuta?

Q: Ei, olet oikeassa. Tiedätkö henkilön Ashtar ja mistä hän tulee?

A: Me tunnistamme idean tietoisuudesta.

Q: Onko sinulla mitään erityistä kertoa minulle Ashtarista?

A: Ei oikeastaan, paitsi että joskus me havaitsemme että monet yksilöt planeetallanne saattavat tulkita, kuten olemme jo puhuneet, Ashtarin ideaa tavoilla jotka heijastavat paljon enemmän symbologiaa jonka avulla te olette tottuneet ajattelemaan, pikemminkin kuin sillä tavalla jolla he oikeasti ovat olemassa.

Q: Erittäin mielenkiintoista. Me työskentelemme nyt myös kärsivien eläinten vapauttamiseksi pois laboratorioista.

A: Kyllä.

Q: Onko sinulla ideaa miten nopeuttaa tätä vapautusta?

A: Voitte rakastaa yksilöitä jotka luovat näitä skenaarioita, ja olemalla tasa-arvoisia heidän kanssaan he itetävät että ette uhkaa heitä. Ja voitte jakaa ideoitanne luovilla tavoilla siitä miten oppia se mitä he haluavat oppia, ilman että tarvitsee, teidän termein ilmaistuna, luoda negatiivisia skenaarioita eläimille.

Sillä he eivät yksinkertaisesti näe, johtuen siitä tavasta jolla he ovat luoneet itsensä olevaksi, miten oppia se mitä he haluavat oppia jollain toisella tavalla. Voitte opettaa heitä, että he voivat kysyä eläimiltä ja eläimet kertovat heille mitä heidän tulee tietää.

Q: Kyllä. Olin kertomassa näille ihmisille korkeampien henkien kanssa kommunikoinnista… no, ei korkeampien, mutta muiden maailmojen kanssa kommunikoinnin moniulotteisista mahdollisuuksista.

A: Kyllä.

Q: Ja löytää todelliset vastaukset syöpään ja AIDSiin ja kaikkiin näihin sairauksiin joita varten he käyttävät eläimiä kokeisiin, löytää ne vastaukset. Joten voisitko…

A: Jos olet tuon värähtelyn idea, silloin yksinkertaisesti tiedät, ilman epäilyksen häivääkään, että se on totta ja se on todellisuus. Ymmärrys kaikista taudeista maailmassanne voidaan yksinkertaisesti käsittää suorana suhteena itse tautiin — ottamalla vastuu siitä että on luonut sen taudin. Ja näin ei tarvitse, kuten sanotte, luoda kiertotietä löytää koko taudin idea käyttämällä jotain joka, tavallaan, on itsenne ulkopuolella.

Näin jos olette todella halukkaita uskomaan siiihen ideaan, silloin yksinkertaisesti jatkatte keskustelua tästä ideasta heidän kanssaan. Ei sillä että pakottaisitte heitä näkemään oman näkökantanne, vaan yksinkertaisesti näkemällä teidän sinnikkyytenne ja vakaumuksenne he voivat silloin tarjota itselleen mahdollisuuden sanoa: ”No, ehkä hänellä on pointtia. Kokeillaan sitä.”

Q: Tuo on hyvä. Ja halusin myös kysyä jos olette olemassa aurinkokunnassamme?

A: Me olemme hieman eri ulottuuvuustasolla.

Q: Koska yhdestä informaatiolähteestä opin että on olemassa kolmetoista aurinkouniversumia, ja jokaisella aurinkouniversumilla on tottakai monia muita maailmoja tai niinkutsuttuja ulottuvuuksia. Joten mietin että jos olet jo saanut selville minkä arkkienkelin, tai sanotaanko, aurinkolordin alla te…

A: Nämä ideat ovat, taas kerran, leimoja joilla yhteiskunnassamme ei ole paljoakaan merkitystä meille. Sillä tällä tavoin me yksinkertaisesti tiedämme mitkä suhteemme ovat muihin tietoisuuksiin suoralla ymmärtämisellä, ja emme anna symbolisen leiman ideaa tälle suhteelle.

Tällä tavoin, idea kolmestatoista tätä, tämän sitä, kenen tuota, merkitsee varsin vähän. Me yksinkertaisesti suhtaudumme kehen me suhtaudumme, ja emme viittaa siihen korkeampana, matalampana, erona, tänä kategoriana tai tuona kategoriana.

Q: No, minulle se ei ole ero koska kolmetoista aurinkouniversumia ovat kokonaisuus, ja se on vain se mitä se on.

A: Kyllä.

Q: Tiedän että olen kahdennessatoista aurinkouniversumissa ja maapallolla ja olen aurinkouniversumini loordin erikoissuojelussa, jonka nimi on Mikael.

A: Selvä. Mutta tämä on sinun yhteytesi, sinun symbolinen käännöksesi.

Q: Kyllä, näen sen. Kerran kun olin sairas ja siirryin ulos kehostani kutsuessani Jumalaa avuksi, hän vastasi pääni sisällä ja jätin egoni ja irtosin ruumiistani ensimmäistä kertaa. Ja tapasin olennon, ihanan rakastavan olennon joka oli yksi niistä jotka vastasivat kutsuuni. Ja kysyin häneltä meneekö hän koskaan pois, ja hän sanoi että hän on aina siellä ja hän tulisi aina olemaan siellä.

A: Kyllä.

Q: Ja kysyin häneltä hänen nimeään, ja hän sanoi sen olevan Mikael tai Mikiel.

A: Kyllä.

Q: Ja siellä oli olentoja hänen ympärillään, joita en kyennyt näkemään mutta kuulin heidän kutsuvan häntä, erittäin rakastavasti: Miki-el. Kuin rakastavampi ilmaisu Mikaelista.

A: Kyllä, ja ymmärrämme värähtelyn tällä tavoin, ja vaikka me olemme tietoisia tietoisuudesta josta puhut, ja vaikka se on sinun termein todellisuus tuolla tavoin, idea siitä että katsoisit sitä Mikaelina tai Miki-elinä on jotain joka on nähty maapallolta tulevan näkökulmasta. Toisille kokemuksen ulottuvuuksille sama energia voidaan tunnustaa monin eri tavoin.

Q: Kyllä, se voi olla myös vain osa minua.

A: Se on kaikki osa sinua, ja kaikki omaa tietoisuuttaan, samaan aikaan. Kyseessä ei ole mikään tämä tai tuo. Kaikki on tämä ja tuo. Sen takia se on Kaikki Mikä On, ei ainoastaan osa.

Q: Kyllä. Ja olen todella onnellinen koska tapasin tämän olennon sillä tiedän kuinka suuri Jumala on, Kaikki Se Mikä On. Ja miten paljon minua rakastetaan, ksoka tapasin Hänet omin silmin.

A: Tällä tavoin, jälleen kerran ymmärrä, että se mitä Kaikki Se Mikä On tietää, on se että tapasit oman peilikuvasi.

Q: Joten olen erittäin maskuliininen energia myös?

A: Olette samanarvoiset.

Q: Käytättekö tuota sanaa, androgyyni, teidän maailmassanne?

A: Me ymmärrämme käsitteen. Idea on että sielut eivät ole oikeasti maskuliinisia tai feminiinisiä. Eivät oikeasti kumpaakaan. Idea maskuliinisuudesta/feminiinisyydestä ei ilmene ennenkuin tietty määrä tiheyksiä luodaan joissa sielu voidaan kokea, siinä polariteetissa.

Joten me ymmärrämme androgyynin idean, mutta androgyyniys myös, tavallaan, olettaa sekoituksen sitä mitä tunnistaisitte maskuliiniudeksi ja femininiiniydeksi, kun taas sielu, tavallaan, on androgyyni, se on enemmän androgyyni olemalla pelkkä idea yhdestä asiasta. Ja ei niin paljoa olemassa sekoitus maskuliinista ja femininiinistä.

Maskuliinius ja feminiiniys ovat tiettyjä termejä ja ilmaisuja jotka koeataan tietyissä universumeissa. Sielu voi ilmaista itseään, ja ilmaiseekin itseään, monen tyyppisinä manifestaatioina toisissa universumeissa.

Ja näin, ehkäpä, jotkut yksilöt siinä universumissa sanovaat: ”No, sielu ei ole joko tai, sen ilmaistessaan itseään meidän universumissa, mutta se on sekoitus molempia ideoita, jossa se on todella kaikki.” Se ilmentää itseään, kuten se tekee eri universumitasoilla. Joskus se tekee sen maskuliini/feminiini-polariteetin kautta, joskus toisin tavoin.

Q: Se on mielenkiintoista, kiitos.

A: Kiitos.

Coynen tapaus: UFO melkein osuu helikopteriin

Noin 23 aikaan Mansfieldissa, Ohiossa, Healey näki punaisen valon liikkuvan etelään. Kolme tai neljä minuuttia myöhemmin Yanacek havaitsi yksittäisen tasaisen punaisen pisteen itäisellä taivaalla, ja raportoi sen Coynelle.. Noin 30 sekuntia myöhemmin Yanacek ilmoitti että valo näytti yhtyvän helikopteriin, ja he kaikki katsoivat sitä pelokkaana.

Valon jatkaessa sen lähestymistään Coyne otti ohjat Jezzillta ja alkoi laskeutua noin 150 metriä minuutissa. Hän otti radioyhteyden Mansfieldiin, pyytäen informaatiota mahdollisesta ilmaliikenteestä. Mansfieldin kuitatessaan lähetyksen radioyhteys katkesi sekä UHF:llä että VHF:llä.

Punainen valo näytti olevan törmäyskurssilla, lähestyen nopeudella joka oli enemmän kuin 600 solmua. Coyne kasvatti laskunopeutta 700 metriin minuutissa kunnes he pääsivät noin 500 metrin korkeuteen, parinsadan metrin ylle puunlatvoista. Tunnistamattoman esineen ollessa heihin iskeytymässä miehistö pelkäsi elämänsä puolesta. Juuri kun törmäys vaikutti väistämättömältä, valo yhtäkkiä pysähtyi ja leijaili helikopterin yllä. He näkivät sikarin muotoisen UFOn, harmaan metallin värisen, kupolin muotoinen esine jonka koko täytti koko tuulilasin.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFO piilottelee pilvissä, tulee esiin

Monet ihmiset ympäri maailman ovat kuvanneet omituiselta näyttäviä UFOn muotoisia pilviä.

Vaikuttavaa on, vaikka monien tapausten omituiset ilmiöt ovatkin selitettävissä tavallisina pilvinä, että on olemassa erikoisia pilviä jotka tuntuvat olevan keinotekoisesti tehty.

UFO-bongarit ovat vakuuttuneita siitä että UFOt piilottelevat näissä omituisissa pilvimuodostelmissa.

Video alla on kiinnostava kokoelma UFOja jotka ovat piiloutuneet sisään pilviin epäuonnollisen näköisiin pilvimuodostelmiin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-paljastuksen todistajavideoita

Keskiviikkona toukokuun 9. päivänä 2001 yli 20 armeijan, tiedustelupalvelun, hallituksen, yritysmaailman ja tiedemaailman silminnäkijää astuivat esiin Washington DC:n pressiklubilla kertoakseen UFOista, avaruusolentojen aluksista, ulkoavaruuden elämänmuodoista sekä kehittyneistä energia- ja siirtovoimateknologioista. Ensikäden todistajat hallituksen dokumenttien ja muun todistusaineiston tukemana kertovat epäilemättä näiden ilmiöiden todellisuudesta.

Lue lisää tästä tapauksesta: http://disclosureproject.org/

 

  • The Disclosure Project on voittoa tavoittelematon tutkimusprojekti joka on vuodesta 1993 eteenpäin, aloittaessaan nimellä Project Starlight, tunnistanut korkean tason armeijan, hallituksen ja muiden silminnäkijöiden UFO- ja avaruusolentotapauksia.
  • Tähän päivään asti sadat silminnäkijät ovat nähneet tapauksia ympäri maailman. Nämä ovat toimineet joka ikisen armeijan aselajin piirissä, NRO:ssa, DIA:ssa, CIA:ssa, NASA:ssa, sekä entisen Neuvostoliiton maissa ja muissa virastoissa ja maissa. Yli 100 on videoitu. Nelituntinen videotiivistelmä todistuksista ja yli 500 sivun dokumentti on saatavilla joka sisältää lainauksia tästä historiallisesta tilanteesta.
  • Ei ole todisteita siitä, että nämä maapallon ulkopuoliset sivilisaatiot ovat vihamielisiä ihmiskunnalle tai maapallolle. Sen sijaan todistukset kertovat että monet heistä ovat huolissaan ydinaseista ja avaruuden aseistamisesta, sekä ihmisten sotaisuudesta. SIksi yhteistyöpohjainen politiikka ja laki tulee välittömästi saada lyötyä läpi jotta luodaan puitteet näitä aluksia vastaan hyökkäämisen kieltämiselle.
  • Välitön kongressin, Valkoisen talon ja YK:n toiminta on tarpeellinen sallimaan minkä tahansa ja kaikkien silminnäkijöiden todistamisen valan alla niin, että rehellinen ja avoin UFO-paljastus voidaan saada toteutetuksi.

Dokumentti: UFOs the Best Evidence

Nyt esitämme erään kaikkein odotetuimmista ja toivotuimmista UFO-ohjelmista joka on koskaan tuotettu. Emmy-voittaja ja tutkiva journalisti GEORGE KNAPP!

Kahden EBE-palkinnon voittaja parhaasta elokuvasta ja yleisön suosikista kansainväliseltä UFO-kongressilta. Eräs kaikkein laajimmista UFO-ilmiön tarkasteluista. Mukana on kuvia, videota ja dokumentteja, lisäksi ennennäkemätön kokoelma haastatteluja tutkijoilta, silminnäkijöiltä, kokijoilta sekä parhaiten tunnetut, uskottavat UFO-auktoriteetit maailmassa.

THE VISITORS: Tämä elokuva jäljittää UFOja pitkin historiaa, mm. maailman kuuluisimpien ihmisten havaintoja, hämmästyttävä kokoelma UFO-kuvia ja -videoita jotka tuntuvat uhmaavan selityksiä ja tiedettä.

 

THE GOVERNMENT COVERUP: Tutkii kuinka hallitukset, erityisesti USA:n, ovat piilotelleet totuutta salaisista UFO-tutkimuksista, astronauttien kohtaamisista ja armeijan taisteluista UFOjen kanssa. Lisäksi katsojat viedään ennennäkemättömälle matkalle Venäjälle, jossa voimme tarkastella UFO-salaisuuksia rautaesiripun takaa.

 

STRANGE ENCOUNTERS: Käy läpi pelottavia tarinoita avaruusolentojen abduktioista, häiritsevistä eläinten silvontatapauksista ja mystisistä viljakuvioista, sekä kaikenlaisista muista aiheeseen liittyvistä ja selittämättömistä paranormaaleista ilmiöistä.

 

UFO ilmestyy suoraan uutislähetykseen

Meksikossa tapahtuneen maanjäristyksen aikaan näkyi UFO. Maanjäristys oli 7.1 Richterin asteikolla. Se sattui Pueblan osavaltiossa. Yli 200 ihmistä on kuollut.

Suorassa TV-lähetyksessä ilmestyy yhtäkkiä UFO pilvistä, sitten esine pysähtyy, ja jatkaa taas liikkumista. Vaikka se saattoikin olla drone joka tarkkailee maanjäristyksen jälkeistä tilannetta, esine ei näytä dronelta.

Ei ole ensimmäinen kerta kun maanjäristyksen yhteydessä on nähty UFOja.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Saksasta ja Hawaiilta

Lokakuun 9. ja 10. päivinä 2017 ilmestyi omituisia esineitä Hawaiin Kalaheon ja Saksan Nordendorfin taivaille. Silminnäkijät kykenivät ottamaan kuvia molemmista esineistä. Hawaiin taivaalla olevista esineistä silminnäkijä kertoo:

Ystäväni soitti minulle neljältä yöllä. Hän on itärannikolla, kuusi tuntia meitä edellä, eikä tajunnut että kello on neljä yöllä. Kävelin ulkona jotta en herättäisi vaimoani.

Puhuessamme katsoin suoraa ylös ja havaitsin kuun ja kuinka kirkas se oli. Sitten käänsin pääni alas ja havaitsin kirkkaan esineen, kuin tähden, mutta paljon kirkkaamman.

Kykenin näkemään kaksi lähellä olevaa tähteä joita käyttää kiintopisteinä. Esine oli erittäin kirkas ja sillä oli symmetrisen muotoinen kirkas pyörre molemmilla puolilla, kuin toistensa peilikuvat.

Esine sekä sitä ympäröivä aura liikkuivat etelään taivaalla, pitäen kokonsa ja muotonsa.

Juoksin sisälle ja toin vaimoni ulos katsomaan sitä. Kun me katselimme, se jatkoi liikkumistaan etelään ja kasvoi kooltaan paljon suuremmaksi kuin mitä se alunperin oli. Kuitenkin se säilytti muotonsa täydellisesti.

Se viimein alkoi haalistua ja lopulta se katosi täysin. Kun katsoin esinettä, otin siitä kaksi valokuvaa. Toinen on tavallisella fokuksella, ja toista varten zoomasin suuremmaksi.

MUFONin tapaus 87251.

Päivää myöhemmin valokuvaaja kuvasi UFOnkaltaisen ympyrän Nordendorfin taivaalla Saksassa.

Esine näyttää koostuvan kolmesta pallosta jota ympäröi ympyrä, ja se hitaasti muuttui yhdeksi palloksi samalla kun ympyrä hiljalleen häipyi pois.

MUFONin tapaus 87263.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Poliisi vahvistaa UFO-havainnon Illinoisissa

Tässä tunnetussa UFO-tapauksessa oli jättiläismäinen tunnistamaton kolmionmuotoinen lentävä esine, jonka poliisiviranomaiset ja muut aikaisin aamulla hereillä olleet vahvistivat nähneensä tammikuun 5. päivänä 2000 Illinoisin Lebanonissa. Viranomaiset, useista illinoisilaisista pienistä kaupungeista, kykenivät jäljittämään tuntemattoman esineen ja pitämään radioyteyden toisiinsa tapauksen aikana. Heidän syväluotaavat todistuksensa ovat tutkijoiden kattavasti dokumentoimia.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity