Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Musta kolmio Auringossa

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 21, 2021
Havaintopaikka: Aurinko
Lähde: Helioviewer.org
Raportoin tämän mustan kolmio-UFOn jo aiemmin. Se on edelleen siellä, se on vain liikkunut paikasta toiseen. Sen sijainti arviolta 5 vuotta sitten oli vasemmassa yläreunassa Aurinkoa. Sitten se yhtäkkiä katosi ja ilmaantui uudelleen vasempaan alareunaan aurinkoa 2 vuotta sitten. Siitä eteenpäin olen tarkkaillut sitä, kysyen astronomisilta järjestöiltä ympäri maailmaa siitä, ja kuitenkaan saamatta vastausta

Tämä jättiläiskappale vaikuttaa olevan suuri musta kolmioalus. Se pysyy mustana, mikä tarkoittaa, että se sietää auringon kuumuutta ja lämpöä. Normaalisti jos se polttaisi materiaalia auringosta, se oli myös itse liekeissä. Mutta tämä ei tee niin. Tämä pysyy tummana 24/7.

Katso Helioviewerista Maapallon kokoa ja vertaa sitä kolmion kokoon. Se on viidenneksen Maapallon koosta, ja kuitenkaan astronomit eivät mainitse siitä mitään. Mikään tieteellinen järjestö ei ole tunnustanut sen olemassaoloa. Selvästikin jotkut yrittävät pitää tiedon tästä ilmiöstä poissa kansalta.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tähtisiemenet: Tämän takia te olette Maapallolla nyt

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me ulotamme itsemme kaikille teille, jotka kaipaavat apua ja kontaktia avaruusolentojen kanssa. Meillä ei ole fyysisiä kehoja, ja niinpä useimmat teistä eivät välttämättä pidä meitä avaruusolentoina, mutta me olemme olemassa ja me emme ole syntyneet planeetallanne. Me ylösnousimme omassa tähtijärjestelmässämme, minkä vuoksi me identifioidumme arcturuslaisiksi. Me olemme paljon universaalimpia nyt, kuitenkin, ja meillä on aikamoinen kantama omassa universumissamme. Tämä on aikaa jolloin on enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka haluavat pois Maapallolta, ja me ymmärrämme miksi.

Me ymmärrämme miten kovaa siellä on olla tänä aikana, mutta me haluamme rohkaista teitä tavoittelemaan aineetonta, kollektiiveja kuten me olemme, jotka antavat teille syyn olla siellä Maapallolla, koska me tarvitsemme teitä siellä meidän maaryhmäksi, ja myös koska te ette koskaan tule kokemaan mitään yhtä tyydyttävää kuin auttaa kokonaista olentojen rotua planeetan ylösnousussa. Se about parasta mitä voi saada tehtävän suorittamisesta, elämän tarkoituksesta puhuttaessa. Teidän sielunne ovat matkanneet niin paljon ja niin kauas, läpi monen ulottuvuuden sinne päästäkseen, ja nyt kun te olette siellä, te kaipaatte jonnekin muualle, ja se jossain muualla on yleensä jokin toinen tähtijärjestelmä.

Siksi me sanomme, että me ulotamme itsemme teille tänä aikana. Me olemme aina tehneet niin, mutta me halusimme että te kuulette tämän juuri nyt, ja mikä tärkeintä, tunnette sen myös. Me haluamme teidän tuntevan energiamme, sekä Seulasten, Siriuksen ja Andromedan energian tänä aikana, kun me työskentelemme kaikki yhdessä auttaaksemme tähtisiemeniä tuntemaan olonsa kotoisammaksi siellä Maapallolla. Me tavoittelemme teitä ja me jätämme energiakenttiinne tarvitsemanne antaaksemme teille enemmän kodin tuntua, tunnetta siitä että kuulutte sinne. Ja ne teistä, jotka avaavat itsensä ja vastaanottavat helposti, voivat tuntea mitä me kaikki palvelemme tänä aikana. Toiset tuntevat vain vähemmän ahdistusta, vähemmän koti-ikävää, ja olonsa enemmän kotoisaksi ympäristössään.

Me pyrimme tavoittelemaan jokaista, huolimatta siitä ovatko he hereillä, koska se on yksi tavoista joilla ihmiset heräävät. Ihmiset heräävät kaiken aikaa johtuen omituisista kokemuksista, joita he eivät voi selittää. Haluamme olla yksi noista omituisista kokemuksista, joita joillain teidän vielä unessa olevilla ihmistovereillanne on siellä. Ne teistä, jotka tietävät meistä ja muista avaruusolennoista, kykenevät auttamaan juuri heränneitä saamaan selkoa kokemuksistaan, ja vaikka te odotatte sitä että ihmiset ottavat teihin yhteyttä, me ehdottaisimme että avaudutte meidän lähettämillemme energioille, energioille joita siriuslaiset, andromedalaiset ja plejadilaiset myös lähettävät, koska te tarvitsette validaatiota joskus siitä, että kaikki menee suuunnitelman mukaan.

Teitä pitää aina välillä muistuttaa siitä, että olette oikealla polulla ja että tämä kaikki ei ole vain pelkkää erehdystä. Kaikki mikä tapahtuu maailmassanne tällä hetkellä on erittäin laskelmoitua, ja sen on tarkoitus saada useammat teistä päästämään irti siitä mikä heitä ei enää palvele, mikä auttaa jokaikistä ihmistä joka tekee irtipäästöä siitä mitä he eivät tarvitse. Energiat ovat vahvoja ja jatkuvat vahvoina, koska me kuulemme rukouksenne, huutonne ja sen miten teillä on koti-ikävä, ja me vain haluamme kaikkien teidän kykenevän kutsumaan Maapalloa kodiksenne, jotta voisitte auttaa siellä eläviä ylösnousemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Kolmas faktio ja avaruusolentojen agenda

kirjoittanut Sherry Shriner

Kun presidentti Bush käytti Persianlahden sotaa vuonna 1991 Uuden Maailmanjärjestyksen esittelyyn, useimmilla ihmisillä ei ollut käsitystä siitä mistä hän puhui. Ykseydestä? Rauhasta? Ei huono. Mutta ’hyvä tahto muita kohtaan’ ei ollut se mistä hän puhui.

Hänen viekas hymynsä, puhetyylinsä ja yleinen poliittinen jargoninsa ja kansan kustannuksella pelaamansa pelit eivät olisi muuta kuin kansan tuho jos hän väittäisi tuovansa rauhan tällä Uudella Maailmanjärjestyksellä.

Uusi maailmanjärjestys itsessään on muinaisten siniveristen perheiden, rikkaiden ja kuuluisien, korporaatioeliitin, YK:n ja salaseurojen suuri salaliitto. Kahteen faktioon, Rockefellerien ja Rothschildien faktioihin, hajonneena se koostuu kaksoisagenteista, valheista, petkutuksesta, murhista ja yleisestä sekoilusta, kun status quo tappelee keskenään saadakseen kontrollin salaisesta agendasta yhdistää maailma maailmanhallituksen alle, jota tulee johtamaan yksi ihminen. Voittaja saa kaiken. Eri maat ovat suostuneet suunnitelmaan, mutta kukaan ei tunnu olevan yhtä mieltä siitä kuka saa olla johtaja.

Ja tätä kaikkea katsellessaan aluksistaan, tai tukikohdistaan, jopa soluttautuen valtion työpaikkoihin, kabinetteihin, kongressiin, Pentagoniin ja Valkoiseen taloon, avaruusolennot ovat keskuudessamme.

Ne ovat kaikkialla. Ja ne tarkkailevat. Ne sabotoivat ohjussiiloja, hajottavat satelliitteja, hengailevat Valkoisessa talossa, ja jopa sinun tai minun kämpässä. Ne ovat taivaalla, ne ovat maassa ja ne tunkeutuvat yhteiskuntaan hybrideinä. Avaruusolennot eivät ole tulossa. Ne ovat jo täällä.

Maapallolle soluttautuminen

Tunnistaisitko jos näkisit sellaisen? Et ehkä heti. Ne käyttävät hologrammeja näyttämään ihmisiltä. Välillä kuulet tarinan, joka on piilotettu iltapäivälehteen, tai jonnekin internetiin ihmisistä, jotka näkevät niiden muuttavan muotoaan naaman edessä, tai muuttuvan avaruusolennoiksi jolla on suomuisat kädet tai iho. Avaruusolentojen soluttautumista yhteiskuntaan on kahdenlaista.

Ensimmäinen on suora risteyttäminen. Olet kuullut avaruusolentojen abduktioista, pienistä vihreistä miehistä sieppaamassa ihmisiä UFOihin, tekemässä lääketieteellisiä kokeita ja sitten lähettämässä heidät takaisin. Sitten on uhreja jotka eivät muista kaikkia yksityiskohtia, jotkut muistavat nähneensä UFOn ja eivät voi selittää puuttuvaa aikaa. Jotkut viedään toistuvasti. Joitain viedään niin usein että he alkavat empatiseerata heidän sieppaajiaan. Nämä ovat tarinoita ympäri maata ja maailmaa, eivätkä ne katso ikää, rotua tai sukupuolta.

Toinen tapa on soluttautua yhteiskuntaan epäsuorasti ensimmäisellä tavalla. Monia sieppauksen uhreja käytetään risteyttämisessä. Kun heidät on viety, he ovat ottaneet osaa avaruusolentojen risteytysohjelmaan, eivätkä edes tiedä sitä että heillä on ollut rooli munasolujen tai sperman lahjoittajina. Jotkut naiset hedelmöitetään, heitä tarkkaillaan, sitten lapsi otetaan ulos 8-12 viikkoisena ja nainen kokee keskenmenon mystisesti, jota hän ei voi selittää ja jolla ei ole lääketieteellistä selitystä. Jotkut eivät edes tiedä olevansa raskaina alunperinkään, ja niin he ovat kantaneet lasta 8-12 viikkoa jota ei edes huomattu, koska he ottavat sikiön pois ennenkuin itse huomaakaan. Nämä vauvat kasvavat kasvattikodeissa, ehkäpkä avaruusolentojen kanssa maanalaisissa tukikohdissa. Monet naiset ovat kantaneet lapsen aina syntymään asti menestyksellä, jonka he olettivat olevan heidän puolison lapsi, kun todellisuudessa vauvalla on avaruusolentoisä ja äiti ei sitä koskaan tiennyt. Nämä ensimmäisen sukupolven alienhybridilapset ovat tavallista poikkeavampia, kuten tähtilapset, tai eivät erotu muista mitenkään, vain hiljaisesti assimiloituvat yhteiskuntaan ja levittävät avaruusolentogeeninsä eteenpäin seuraaville sukupolville.

Nooan päivinä avaruusolentojen ja ihmisten seka-DNA oli dominantti. Rauta sekoittui saveen, niinkuin profeetta Daniel puhuu. Se oli niin dominantti, että puhdasta perimää oli ainoastaan yhdellä perheellä, Nooalla. Se on se syy miksi Jumala tuhosi maailman tulvalla ja aloitti alusta. Kuitenkin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 6:4 sanotaan, että tulvan jälkeenkin ihmisten ja avaruusolentojen DNA:n sekoittuminen alkoi uudelleen. Ja siitä eteenpäin se ei koskaan lakannut. Yahweh sanoi, että Nooan päivät olisivat viimeisinä päivinä. Joten nykyään, jopa nykyään, meillä on sukupolvia ja perimyslinjoja, joissa avaruusolentojen perimä on sekoittunut omaamme. Useimmilla meistä on jonkinlaista avaruusolentojen perimää, vaikka emme sitä edes tiedä.

Tämä avaruusolentojen DNA ei vie pois sitä seikkaa, että sinulla on sielu. Olet edelleen ihminen, sinun perimäsi on vain saastunut, ja Yahweh on jo luvannut meille, että hän ei koskaan tuhoaisi maailmaa tulvalla. Itse asiasssa, syy sille miksi hän tulisi takaisin tuhoamaan maailman on, että hän lupasi niille jotka häneen uskovat, että hän palaisi. Ja hänen rakkautensa omiaan kohtaan tuo muassaan Tuomion ja Oikeudenmukaisuuden maailmaan, joka hänet on hyljännyt. Entäpä ne jotka eivät Yahween usko? Joko olet häviäjien puolella tai haluat harkita vaihtoehtojasi. Vaikka Yahweh tiesi, että sukupolvemme tulisi olemaan sekoitus, hän silti sanoo profeetoilleen, että nykyään hän säästäisi parhaat kansansa viimeiseksi.

Avaruusolentojen rotuja on monia, jotka eivät ole muuta kuin langenneita enkeleitä. Ennen lankeamista oli erillisiä planeettoja ja kansakuntia. Lankeemuksen jälkeen monet vangittiin heidän omien planeettojensa onttoihin onkaloihin, kun taas toisten sallittiin haahuilla vapaana. Nämä ovat niitä joiden kanssa me joudumme nykyään olemaan tekemisissä.

Muodonmuuttajat

Kun avaruusolentojen ryhmittymien faktiot ovat olleet kiireisiä risteytysohjelmien kanssa, toiset ovat olleet kiireisiä soluttautuessaan hallituksiimme ja salaseuroihimme. Reptiliaanit ovat olleet kaikkein pahamaineisimpia ja tunnetuimpia siniveristen perheiden kesken, jotka kytkeytyvät verilinjoillaan suoraan niihin. Ja tässä on myös juonenkäänne.

Oletko valmis kuulemaan…

Nämä siniveriset perheet ovat niin suojelevaisia omasta verestään, että he vaativat sukurutsaa ainoastaan sen takia, että heidän DNA:nsa voi aktivoida ja sen avulla voi muuttua isännäksi muille reptiliaaneille. Tämä tietty DNA, salaiset rituaalit ja verenjuonti, ne kenellä tätä DNA:ta on voi sitten kutsua kehoonsa reptiliaanin. Tämä mahdollistaa muodonmuutoksen. Tämä antaa reptiliaanille kontrollin ihmiskehosta, jonka avulla ja jota käyttämällä toimia täällä. Yhdessä hetkessä ihminen, reptiliaani toisessa. Pitkä, suomuisa, liskonkaltainen olento. Onko tämä liian kaukaahaettua ollakseen totta? Olet varmaankin kuullut ihmissusista. Se on samantyyppistä muodonmuutosta, ainoastaan liskoksi. Ja kyllä, sitä sattuu.

Jotkut näistä reptiliaanimuodonmuuttajista näkyvät muutosten välillä, jotkut muuttuvat vihreiksi hetken aikaa, joidenkin kasvot alkavat hehkua ilman syytä ja luulet näkeväsi harhoja. Tunnetuimmat piirteet näille muodonmuuttajille ovat käärmeenkaltaiset silmät, tai pitkä leukaluu, suuri nenä ja pienet silmät. Joillain on sellainen pölähtäneen näköinen ilme, kuin heidän silmänsä tulisivat ulos päästä.

Kuka sanoi ettei uudenvuoden puheen katselu voisi olla hupaisaa? Kun näen liskonsilmien istuvan kongressissamme, odotan jo puoliksi haarautunutta kieltä joka alkaa sihistä suusta. Joskus sitä näkee ihmisten harmaat hiukset ja ne alkavat näyttää vihreiltä ilman syytä. Tai näyttää siltä kuin he olisivat hyppäämässä tuolilta, silmät suurina kuin heillä olisi hammastikut luomissa pitämässä niitä auki.

Nämä ovat vain joitain piirteitä joita Yahweh on opettanut minua etsimään. Nämä hardcore lusiferiaanit, jotka haluavat tuoda Uuden Maailmanjärjestyksen näiden ihmisreptiliaanien kanssa, hallitakseen planeettaa.

Vaikka monet liskoja kehoissaan pidättelevät ihmiset ovat ensimmäisestä kahdesta faktiosta, kaikkein voimakkain avaruusolentojen faktio ja dominantti voima Maapallolla on kolmannessa, hiljaisessa, huomaamattomassa, suurelta osin tuntemattomassa faktiossa. Kolmas faktio on kollektiivi eri avaruusolentojen kansakuntia, jotka kamppailevat vallasta. Kuitenkaan edes tässä faktiossa reptiliaanit eivät ole dominantteja. Miksi ei? Koska harmaat ovat reptiliaanien orjia. Ja kaikkein voimakkaimmat ja vihatuimmat ryhmät avaruusolentojen keskuudessa tällä hetkellä ovat Harmaat, Reptiliaanit, Koimiehet ja Draconilaiset. Kaikki neljä ovat itsessään kollektiiveja. Lucifer, saatana on itse siivekäs draconilainen. Ja tämä on avaruusolentojen kansakunta, jolla on agenda, hallita Maapalloa.

Uuden Maailmanjärjestyksen Kolmas faktio

Tähän faktioon kuuluu pienet harmaat olennot, joiden silmät ovat jättiläismäiset, jotka tunnetaan kaikkein parhaiten risteytysagendastaan ja ihmisten sieppauksista. Reptiliaanit, jotka näyttävät suomuisilta liskoilta, jos muistat vanhan lauantaiaamun piirretyn ”Land of the Lost.” Koimiehet, jotka tiedetään parhaiten punaisista siivistään ja silmistään, puhumattakaan niiden kuuluisaa näyttäytymistä Länsi-Virginiassa sekä siitä seuranneesta kirjasta ja elokuvasta nimeltä ”The Mothman Prophecies.” Ja draconilaiset, kaikkein tunnetuimpana niiden Star Wars -sarjan kuvauksesta. Draconilaiset näyttävät Darth Vadereilta. Erittäin pitkiä, erittäin tummiin huppuihin ja viittoihin pukeutuneita olentoja, jotka eivät koskaan näytä kasvojaan. Jotkut kutsuvat niitä Kummituksiksi. Tämä ryhmä tavoittelee Uuden Maailmanjärjestyksen kontrollia ja se uhkailee hyökkäävänsä UFOilla Maapallolle.

Tämä on se ryhmä joka solmi sopimukset valtion kanssa viime minuutilla, sitten valtio raivokkaasti käyttää miljardeja dollareita avaruusohjelmaan siinä toivossa, että saataisiin kehittettyä jonkinlaista puolustusta niitä vastaan, kuten H.A.A.R.P., avaruuden skalaarisädeaseet ja muut joista en ole edes varmaan kuullutkaan. Ja projektit ovat niin pimeitä, että et ole koskaan kuullutkaan niistä.

Kolmas faktio on se ryhmä, jonka Herra on johdattanut minut paljastamaan ja informoimaan maailmaa. Niiden olemassaolo on todellinen, se on täällä, se on avaruudessa ja lopulta ne tulevat pyörittämään maailmaa saatanan eli Luciferin kanssa, joka tullaan piakkoin tuntemaan antikristuksena, tai ”maailman messiaana” riippuen siitä miten hyväsuskoinen olet. Hän ei ole messias. Hän on saatana, joka esiintyy messiaana ja aikoo tulla Maapallolle Marsista, huikeassa valon ja äänen UFO-showssa, kun hän hitaasti laskeutuu Maapallolle ja koko maailman silmäparit häntä tuijottavat.

Joten mihin tämä kaikki johtaa? Faktiot yksi ja kaksi tekevät kaiken työn valmistellessaan maailmaa globaaliin maailmanhallitukseen, joka tunnetaan Uutena Maailmanjärjestyksenä, ja kun se on valmis, kolmas faktio astuu esiin ja ottaa sen haltuunsa.

Ilmestyskirjan 13 luvussa apostoli Johannes kirjoitti tulevista viimeisistä päivistä ja suunnitelmista antikristuksen maailmaan astumiselle, jossa hänen käsinukkenaan toimii Väärä Profeetta, joka pakottaa koko maailman palvomaan saatanaa/petoa. Maailmanlaajuista satanismia. Ja uuteen globaaliin talouteen osallistuakseen, jokainen ihminen joutuu eri valtion lakien pakottamana ottamaan mikrosirun tai jonkinlaisen merkin joko oikeaan käteensä tai otsaansa. Tämän sirun tai merkin hyväksymällä he julistavat maailmalle olevansa lojaaleja antikristukselle. Koko maailma pakotetaan palvomaan häntä jumalana.

Älä ota mikrosirua.

Älä ota pedon merkkiä.

Pakene tulevaa orjuutusta hyväksymällä Jeesus Kristus vapahtajaksesi ennen kuin se on liian myöhäistä. Sillä kun hyväksyt tämän sirun tai merkin, sinä annat saatanalle pääsyn sieluusi.


Vältä se
tai ole osa sitä.

 

Artikkelin julkaissut The Watcher Files

Rengas-UFO Utahissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 15, 2021
Havaintopaikka: Ogden, Utah, USA
Lähde: MUFON

Donitsi-UFO tai rengas-UFO, niinkuin niitä nimitän, ei ole mitään uutta. Niitä on dokumentoitu kaikkina aikoina. Esimerkiksi Raamatussa kuuluisa Hesekielin pyörä, joka hänen eteensä ilmestyy, pyörii kuin pyörä ja nopeammin kuin ihminen. Myöskin vuonna 1957 USA:n armeijan kersantti otti monta valokuvaa rengas-UFOsta, kun se tuotti valkoisen pilven hiljalleen ympärilleen Fort Belvoirin tukikohdassa.

Tämä on todellinen UFO. Se lentää kuin levy, mutta se voi lentää sivuttain kuin pyörä. Se on miehittämätön ja usein tällaisia kontrolloi avaruusolentojen tekoäly. Joskus avaruusolennot ohjaavat niitä kauempaa. Allaoleva video on kiistämätöntä näyttöä siitä, että UFOt ovat olemassa.

Scott C. Waring,  Taiwan

Lähes litteä, donitsilta näyttävä kappale matkasi taivaalla, näytti melkein ilmapallolta, mutta se oli paljon nopeampi eikä tuullut ollenkaan, ei edes kevyttä ilmavirtaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Ydinvoimalaonnettomuus pelottaa jälleen

Radioaktiivinen jäte nyt tuhoutuneessa Tsernobylin ydinvoimalassa on taas puheenaiheena. Alueella lisääntyneet neutronien määrät viittaisivat siihen, että ydinreaktioita tapahtuu jälleen, joka äärimmäisessä tapauksessa voi johtaa räjähdykseen.

Suojakuori, joka peittää tuhoutunutta neljättäreaktoria Tsernobylin ydinvoimalassa.

Hiljattain Tsernobylin ydinvoimalan suljetussa kellarissa on havaittu merkkejä uraanipolttoainepartikkelien ydinreaktioista.

Lisääntynyt neutronien määrä voi viitata siihen, että alueella tapahtuu fissioreaktioita. Reaktoria tutkineet fyysikot ovat havainneet näiden hiukkasten määrien tasaista kasvua ydinvoimalan huoneessa numero 305/2.

Radioaktiivinen jäte kytee kuin “kuin kekäleet grillissä”. — Neil Hyatt, radioaktiivisen materiaalitieteen professori Sheffieldin yliopistosta selittää haastattelussa Science-lehdelle.

Asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että ydinjäte tulee syttymään uudelleen, mikä tulee johtamaan uuteen räjähdykseen.

”Asiassa on paljon epävarmuutta”, huomauttaa Maxim Saveliev, Ukrainan ydinturvallisuusinstituutin tiedemies. — ”Riskiä tapahtuman uusiutumisesta ei voida sulkea pois”, hän lisää.

Mahdollinen räjähdys ei olisi niin paha kuin vuonna 1986, jolloin onnettomuus aiheutti 50 ihmisen kuoleman suoraan ja useiden tuhansien muiden ihmisten kuoleman säteilyn aiheuttamien sairauksien seurauksena. Kaksi vuotta sitten ydinvoimalan reaktori peitettiin betonisarkofagilla, jonka rakentaminen maksoi $1.8 miljardia.

Neutronien esiintymiselle alueella on myös oletettu raja, kuten Science mainitsee. Vaikka suurin osa alueesta on sarkofagilla peitetty, huoneessa 305/2 on havaittu kohonneita neutronitasoja viime vuosina. Savalievin mukaan sellainen ilmiö voi jatkua vielä usean vuoden ajan ja sitten hiipua.

Tsernobylin ydinvoimalan räjähdyksen jälkeen (1986)

Ukrainan viranomaiset haluavat esitellä suunnitelman jolla pitää tilanne hallinnassa ja kehittää menetelmiä puhdistamaan voimalaa radioaktiivisesta jätteestä.

 

Artikkelin julkaissut Mysterious Times

Plasmasalamat

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Ennen kuin voimme antaa tietoja muitten tasojen voimakentistä, sähkön ja säteilyjen vuorovaikutuksista toisiinsa, on meidän muistutettava teitä hieman fyysisen tason ”tavallisista” sähkömagneettisista opeista.

IONIT: sähköisesti varautuneita positiivisia (+) ja negatiivisia (-) voimakenttiä. Kun positiivinen ja negatiivinen kohtaavat, ja niitä on yhtä paljon, syntyy NEUTRAALI voimakenttä. Samoin käy ionisissa yhdisteissä, (+) KATIONIT ja (-) ANIONIT. Positiivinen ioni eli kationi on silloin, kun siitä puuttuvat elektronit. Negatiivinen ioni, eli anioni, on ylimääräisillä elektroneilla varustettu ioni.

ATOMIT: koostuvat NEUTRONEISTA. Ovat varauksettomia ja pitävät atomiydintä koossa.

PROTONI (+): Protoni kuuluu atomiytimeen yhdessä neutronien kanssa.

ELEKTRONI (-): atomiytimen ympärillä oleva kevyt aine. Atomeissa on yleensä sama määrä protoneja ja elektroneja. Niiden sähkövaraukset kumoavat toisensa. Atomi on silloin neutraali. Erimerkkiset ionit ja atomit vetävät toisiaan puoleensa ja samanmerkkiset hylkivät toisiaan.

KVARKIT: perushiukkasia, pienempiä kuin edelliset. Kvarkkeja on kuusi tyyppiä, eli ”makua”; U = ylös, D = alas, S = outo, C = lumo, B = kauneus, T = totuus (TOP-KVARKKI).

ANTIKVARKIT: kvarkkien vastahiukkaset.

NEUTRIINOT: Aavehiukkaset. Saatte niitä auringosta. Sähkövaraukseton ja miltei massaton, atomeja pienempiä. Kolmea tyyppiä, jotka voivat muuttaa muotoaan. Neutriinot kulkevat fyysisen aineen läpi, sillä ne koostuvat enemmän eetterisestä olemuspuolesta kuin fyysisestä olemuspuolesta. Selitätte tämän ilmiön heikoksi vuorovaikutukseksi. Jotkut käyttävät neutriinoja lähiviestintään tai eräänlaisiin mittaussysteemeihin (avaruuden kaikuluotain). Tiettyjä aaltotaajuuksia tulee takaisin kosketuksesta fyysiseen aineeseen (vrt. lepakoiden tutka). Tällä keinolla mitataan myös aineiden tiheyksiä. Mitä hienompi aine on, sitä herkemmin se reagoi.

ENERGIAT: kaksi eri suuntausta, jotka ovat toisiinsa nähden vastakkaiset: POSITIIVISET VOIMAVIRTAUKSET (+) ovat laajenevia ja aktiivisesti toimivia energioita, elämää rakentavia ja ylläpitäviä voimia.

NEGATIIVISET VOIMAVIRTAUKSET (-): käpertyvät, ovat passiivisia ja tiivistyvät aineeksi itsensä ympärille. Ne vastaanottavat energiaa, ovat elämää tuhoavia ja hajottavia voimia.

ANTIMATERIA: koostuu antihiukkasista. Kun atomia käsitellään niin, että sen värähtelytaajuus nousee, silloin sen kolme osaa muuttavat muotoaan, kun siirrytään eetteritasolle, ja näiden merkit vaihtuvat. Protoni (+) muuttuu ANTIPROTONIKSI (-), neutroni muuttuu ANTINEUTRONEIKSI. Ollaan jo eetterisellä tasolla, ja tämä aines ei yleensä näy fyysisin aistein. Kaikkien kaksoiskappale on aina olemassa, jokaisella taivaankappaleella, olennolla, solulla ja sen osasilla sekä niittenkin osasilla. Kaikilla on eetterinen vastikkeensa. Maailmankaikkeudessa on yhtä paljon antimateriaa kuin materiaakin.

EETTERI-IONIT: koostuvat eetteritason aineista, jotka ovat vastakkaisia tavallisiin ioneihin verrattuna.

ASTRAALI-IONIT: koostuvat astraalitason aineista, jotka taas ovat vastakkaisia edellisiin nähden.

MENTAALI-IONIT: koostuvat mentaalitason aineista, jotka ovat jälleen vastakkaisia kuin edellinen jne.

Jokaisen tason ioneilla on oma paikkansa. Tästä johtuvat värähtelytasojen erot. Värähtelytaajuuden lisääntyessä atomien sisäisten osien varaukset vaihtuvat. Mitä nopeampi värähtelytaajuua, sitä kevyempi ja hienompi aines on. Sitä näkymättömämpi se on alempiin tasoihin verrattuna. Siksi myös nopeuskin kasvaa, mitä ylemmille tasoille mennään. Fyysisen valon nopeus, 300 000 km/s, ei enää päde ylemmille tasoille mentäessä. Eetteritasolla kaikki on jo nopeutettuna. Astraalitasolla voi jo liikkua taaksepäin, pysyä paikallaan tai kulkea eteenpäin aikatilassa. Mentaalitasolla voi liikkua ajatuksen nopeudella, joka ylittää selvästi teidän valon nopeutenne.

PLASMASALAMAT: Nyt voitte ymmärtää paremmin mitä PLASMASALAMAT ovat. Plasma-sana tulee erittäin tiiviistä, monitasoisista, korkeataajuuksisista aineista. Plasma aikaansaadaan, kun kuumennetaan tiettyjä kaasuja tiettyyn lämpötilaan. Salama-sana tulee siitä vuorovaikutuksesta, miten em. osaset reagoivat toisiinsa nähden Maan ilmakehässä. Elävien olentojen. kuten ihmisten, energiakehot jättävät aina jälkensä siihen, missä kulkevat. Siten energiakehon jättämän eetteri-, astraali-, ja mentaali-ionit sekoittuvat positiivisiin ja negatiivisiin ilmamassoihin. Tähän vielä valofotonit, kvarkit ja vastapuolet sekä ilmakehän paine- ja kosteuserot monine määrätekijöineen synnyttävät tästä kaikesta plasmasalamoita. Se, minkälaisia näistä tulee ja miten käyttäytyy, riippuu näiden määräsuhteista toisiinsa nähden. Plasmasalamat voidaan jakaa niiden ilmenemistavan ja käyttäytymisen mukaan.

PALLOSALAMAT: ovat nimityksen mukaisesti aiheuttaneet teille paljon ”harmaita hiuksia”. Ne voivat mennä fyysisten aineiden läpi aiheuttamatta minkäänlaisia ulkoisia vahinkoja. Joskus pallosalama voi silti räjähtää. Ne eivät kuitenkaan kulje lasin läpi. Pallosalama koostuu vahvasta plasmasta, minkä johdosta koossa pysyvyys on huono (vain muutamia sekunteja). Eetteri-ioni mahdollistaa sen, että pallosalama lopulta läpäisee fyysiset aineet, eikä tunnu kuumalta.

PLASMAPALLO: syntyy astraali- ja mentaali-ioneista, joista koostuvaa palloa ohjaavat älylliset olennot ajatuksen voimalla. Plasmapalloja käytetään myös tietynlaisina kuvaprojektijohteina (luotain). Pallo imee itseensä lähikohteen kuvan, äänen, hajun, ajatuksen tai tunteen ja siirtää ne suoraan sinne, missä se on keinotekoisesti synnytetty — tavallaan kuin teillä on videokamerat.

HYPPIVÄ PLASMAPALLO: älyllisestä lähteestä keinotekoisesti tuotettu, ohjattu energiapallo, joka on synnytetty ensin aluksella kuumentamalla tiettyjä kaasuja plasmaksi, irrotettu liikuteltavaksi pienen energialangan avulla ylös ja alas. Alus voi olla näkymätön tai energia-alus, jonka voi nähdä energiahohteena. Tätä voi kutsua myös ”jojo-ilmiöksi”.

ERKAANTUNEET PLASMAPALLOT: hajoava energiapallo, tai tietynlainen magneettisesti virittäytynyt plasma, josta erkaantuu vähän väliä pienempiä osia. Nämä osat voivat liikkua vähän aikaa itsenäisinä ja sulautua myöhemmin takaisin ”emä-plasmaan”.

PLASMAKIEKKO: astraalismentaalinen energiakiekko. Tämä aiheuttaa useimmat niistä viljapeltokuvioista, jotka eivät ole väärennöksiä. Toinen tekijä, joka aiheuttaa viljapeltokuvioita, joista ei kuitenkaan aina jää konkreettista jälkeä, on kun avaruusaluksillamme sädetämme Maan energiapisteitä ja voimapaikkoja aktivoimalla ne, ja aikaansaamme koodauksia kivien rakenteeseen, kasvien, eläinten ja ihmisten DNA:han, sekä energisoinnin kautta maan värähtelytason ohjaamiseksi korkeammille taajuuksille. Useimmiten Maan ihmiset aiheuttavat epäsuorasti plasmakiekon ilmenemisen. Tähän vaikuttaa älyllisten olentojen astraalikehojen ja mentaalikehojen energiajäljet. Esim. ihmisten psyyke ajatuksineen ja tunteineen pystyy aikaansaamaan joko tietoisesti tai tiedostamattomasti tällaisen kiekon, joka aikaansaa geometrisia symboleita. Ne ovat lähtöisin alitajunnasta, siis Tietoisen Energian muistijäljistä, ja ovat korkeamman minän heijastumia.

ENERGIAPILARIT JA TAAJUUSPSYKOOSI-ILMIÖ: synnytetään keinotekoisesti opetusmielessä kohdehenkilöille omiiiin taajuuksiin lukittuina, tarkoituksena kehittää heidän selvänäköään (avaruusystävien käyttämä nimitys siitä on ”eetterinen näkö”). Joskus näitä syntyy luonnollisesti joidenkin maasäteilyjen ja muiden säteilykenttien risteyskohdissa. Näitä voi kutsua voimakeskuksiksi. Ne eivät ole vaarallisia, kun osaa suojautua, koska siinä oleva energia on hyvin voimakas ja korkeataajuinen. Siinä voi ladata itsensä, jos oma taajuus on korkea, välttääkseen ”taajuuspsykoosin”. Taajuuspsykoosi syntyy, kun oma taajuus on alhainen ja otetaan vastaan omaa taajuutta paljon korkeampaa energiaa. Taajuuspsykoosin oireita ovat esim. muistikatko, kun kohtaa korkeammalla taajuudella toimivan avaruusolennon tai avaruusaluksen. Muita oireita ovat pahoinvointi, huimaus, ihoallergiat, tilapäinen halvaantuminen, vapina, kaatuilu, hallitsemattomat liikkeet ja oman hienompien kehojen vavahtelu ja paikaltaan liikkuminen. Näitä ovat oireet lievistä, täysin vaarattomista ja ohimenevistä kohtauksista pysyviin vaurioihin (vrt. korkeataajuuksisen sähkömagneettikentän aiheuttamiin oireisiin, katso Energian perusteet / Mira Korhonen).

VÄRILEIKKI: jotkut avaruusystävistä saattavat näyttää kohdehenkilö(i)lle eri taajuuksilla olevaa valoplasmaa muodostaen niistä värikkäistä sateenkaaren värisiä kuvioita ja pilareita. Alukset voivat olla näkymättömiä tai näkyä energiahohteena.

ALUKSET: positiivisten ja neutraalien avaruusystävien alukset esiintyvät korkeintaan energiahohteena. Ne poikkeavat selvästi plasmasalamoitten aiheuttamista ilmiöistä, jotka ovat yleensä hyvin vahvoja ja selväpiirteisiä. Energia-alukset ovat taas laimeita, hohtavia ja epäselviä. Yleensä monet ns. UFO-ilmiöistämme ovat luonnollisesti plasmasalamoitten aiheuttamia. Kuvittelette turhaan, että kaikki tuntematon valoilmiö olisi avaruusolentojen alus. Suurin osa on luonnon ilmiöitä, joita ette toistaiseksi vielä tunne, ja joista muutamia on tässä selitetty. Tässä on pieni tietopaketti, joka on tarpeen tunnistaaksenne mistä ilmiöstä on kysymys ja ettei teidän tarvitse pelästyä.

— ALKUPERÄISEN TIEDON LIITON eli GALAKTISEN LIITON jäsen Seurukselta

(kuva 1, jojo-ilmiö)

VILJAKUVIOESIMERKKI: Kolme rengasta päässä kuvaa Universaalisen Lan positiivisten ja negatiivisten puoliskojen välisiä äärimmäisiä lakeja. Kun kaksi toisistaan poikkeavaa lakiryhmää yhdistetään, ne sulautuvat toisiinsa muodostaen 7 erillistä energiatasoa. Samoin kun kaksi toisistaan poikkeavaa energiapolariteettia, + ja -, yhdistetään, niiden yhteisvaikutuksena syntyy harmoninen neutraali energia. Avaruuskansalaiset tekevät joskus vastaavanlaisia kuvioita opetusmielessä, kuten esimerkissä on selitetty.

(kuva 2, viljakuvio)

Kortti helmikuulle 2022: Itsensä uhraaminen

Kuukauden kortti — helmikuu 2022
Kortti #21 | Vega (mennyt, 1. aikakausi) | Itsensä uhraaminen

Viime kuun kortissa, Lemurian aikakausi (numero 47), me puhuimme omalle itselle anteeksi antamisen ideasta — erityisesti mitä tulee syyllisyyteen siitä mitä on ja ei ole tehnyt muinaisessa menneisyydessä Maapallon auttamiseksi sen alkaessa vajota globaaliin unisykliin 13 tuhatta vuotta sitten. Tämä kortti on jatkoa tuolle teemalle ja niin käy useasti silloin kun ei voi antaa itselleen anteeksi.

Vegalla henkisyys oli erittäin strukturoitua ja jäykkää. He kultivoivat uskoa siitä, että oli pakko kieltää omat fyysiset tarpeensa, jotta voisi herätä henkisesti. Vaikka se voikin olla joskus totta egon mielessä, se ei päde fyysisen henkilön tarpeisiin. Egon jatkuva tarve saada vakuuttelua, turvaa, tunnustusta, kontrollia jne. on kaikkein aktiivisinta kolmannessa tiheydessä. Tämä kuvio pitää nähdä ja tunnustaa (mutta sitä ei tule vahvistaa) omassa itsessään jos haluaa herätä. Vegalaiset veivät tuon idean äärimmilleen. Monet heistä kielsivät itseltään fyysiset perustarpeet kuten rakkauden, yhteyden toisiin, yhteisöllisyyden ja joskus he jopa menivät niin pitkälle, että he kielsivät tai rajoittivat omia kehollisia tarpeitaan kuten ruoan tai levon saanti. Vaikka he uskoivat, että tämä toisi heidät lähemmäksi hyveitä tai yhteyttä universumiin, se sai itse asiassa aikaan päinvastaista — suljetun sydämen ja mielen, joka pani yhteyden poikki ja vääristi kuvan itsestä ja universumista. Ajan mittaan tämä itsen uhraaminen sai aikaan syvän tuskan heidän lajiinsa. (Ja galaktisen historian tuntijoille, Vegan linjan haara — Zeta Reticuli — vei tämän idean vieläkin pidemmälle ja toi oman lajinsa lähes täystuhon partaalle.)

272862845-351058820315593-2609196494579164805-n

Tämä Vegan haava on edelleen olemassa ihmiskunnassa nykypäivänä. Monet kantavat mukanaan syyllisyydentuntoa, häpeää tai tunnetta siitä että Universumi on heidät hyljännyt tai että se ei rakastaisi heitä. Tämän tasapainottamiseksi saatat kieltää itseltäsi joitain asioita, joka on tapa tasapainottaa noita tunteita. Voit nähdä tämän uskomuksen myös monissa maailmanuskonnoissa kuten katolisuudessa tai buddhalaisuudessa. Tämän ongelman korjaamiseksi monet uhraavat itsensä ja jatkuvasti miettivät muita ensin, kunnes he ovat niin loppu että he eivät enää osaa elävöittää itseään.

Tämän kaavan parantamiseksi sen olemassaolo pitää ensin tunnustaa omassa elämässä. Annatko itsellesi tarpeeksi aikaa ollaksesi yksin ja virkistyäksesi? Oletko oppinut miten sanotaan kohteliaasti “ei” silloin kun sinulta odotetaan jotain mutta sinulla vain ei ole energiaa tehdä niin? Ehkäpä olet kuullut fraasin “Sinä opetat muille miten kohdella sinua.” Kunnioittamalla itseäsi (sen sijaan että reagoisit marttyyrina tai uhrina), opetat muille miten kunnioittaa itseäsi ja näytät heille, että heidän tulee tehdä samoin myös itselleen.

Henkinen kasvu on oikukasta. Yhtäältä et halua antaa egolle ylivaltaa ja toisaalta on pakko kunnioittaa sitä fyysistä olentoa, joka on valinnut tämän matkan erillisyyteen. Polkuun kuuluu osaltaan löytää kultainen keskiti. Tuo keskitie ei tarkoita egon kieltämistä tai tukahduttamista, mutta siihen ei kuulu myöskään egon mielistely. Kultaisen keskitien kulkeminen on molempien luonteen aspektien integrointia — illuusiomainen ihmisluonne, joka on täällä hetken aikaa tässä todellisuudessa, sekä Korkeampi Itse, joka valvoo kaikkea.

Vegalaiset esivanhempasi oppivat lopulta tämän tuskallisen totuuden ja integroivat itsensä ja heräsivät. He näkevät teissä oman perintönsä, syvällä myötätunnolla he tarjoavat apuaan millä tahansa tavalla se voidaankin tuntea. Nämä Vegan mestarit tarjoavat apuaan harjoituksen luontoisesti. Pidä tätä korttia (#21) sekä korttia #73 (Vapaus) käsissäsi tai aseta ne alttarille. Hiljennä itsesi ja tunne kummankin kortin energia ja niiden välinen transformationaalisen energian liike. Tuo muutosenergia niiden välillä on energeettinen merkki, “tiekartta” joka auttoi vegalaisia transmutoimaan tämän haavan itsessään. Ota yhteys tuohon energiaan ja salli vegalaisten mestarien avustaa. Anna tämän energian antaa sinulle voimaa tehdä tarpeelliset muutokset, jotka kunnioittavat fyysistä olemustasi ja tuuppivat sinua eteenpäin integraation polulla.

 

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

 

MKULTRA

Elektroninen mielenhallinta

kirjoittanut Rixon Stewart

”Mitä enemmän me teemme tätä sinulle, sitä vähemmän sinä tunnut uskovan sitä että me teemme tämän sinulle.”
— Joseph Mengele, Auschwitzin leirilääkäri, kuuluisa vangeilla tekemistään kokeista

”Vuonna 1961 Alan H Frey tarjosi näyttöä siitä, että kuurot kykenivät aistimaan ääniä kun heitä säteilytettiin päähän matalatehoisella, pulssimoduloidulla UHF-aallolla… kyky muokata ihmisen käyttäytymistä stimuloimalla äänikorteksia… aivojen rytmin muokkaaminen ja monet muut mikroaaltojen biologiset sovellutukset ovat osoitettu toimiviksi kerta toisensa jälkeen 1950-luvulta lähtien. ” Joulukuun 19. päivänä 1994 julkaistuissa Project Pandoran sotatiedoissa lukee:

Se on se mistä unet on tehty. Sellainen fantasia jota Hitlerin, Stalinin ja Maon kaltaiset pyörittelevät mielessään. Ei ainoastaan kontrolloida vaan täysin kontrolloida jokaista elämän osa-aluetta, ei laeilla tai ulkoisilla rajoitteilla, vaan sisäpuolelta pakotettuna: kontrolli kohteen ajatuksista ja tunteista.
Täydellinen tyrannia. Se on jokaisen diktaattorin unelma ja painajainen kaikille muille, jotka arvostavat vapautta.

Implantit ja mielenhallintateknologia eivät ole pelkkää paranoidien salaliittoteoreetikoiden keksintöä, eikä tieteiskirjallisuuden sepitettä. Ne ovat todellisia: osoitettu ja todistettavissa oleva fakta ja tämän artikkelin aikeena on pyrkiä valaisemaan ilmiötä, joka on valtamediassa jäänyt suurelta osin huomiotta. Teknologia on olemassa, laitteisto on jo paikallaan, patentit ja tietotaito ja käyttöaikomus ovat karmeaa todellisuutta.

Jopa jo 1940-luvulla tehtiin tutkimusta implanttiteknologialla ja mielenhallinnalla, niinkuin Seekerin ensimmäinen numero (1) kertoo. Siitä lähtien tutkimus on jatkunut minkään julkisuuden tai median huomion sitä häiritsemättä; joten kun Oklahoma Cityn väitetty pommittaja Timothy McVeigh väitti, että Yhdysvaltain armeija oli hänet implantoinut, media tuskin kykeni pidättelemään nauruaan. Media oli sanonut, että Timothy McVeigh oli pelkkä yksittäinen äärioikeiston sekopää, jonka olkapäässä oli siru. Vai oliko hän?

Jeff Camp, joka työskenteli McVeigh’n kanssa vartijana New Yorkin osavaltiossa, kertoi Newsweekille, että pommittaja oli ”erittäin omituinen henkilö. Se oli kuin hänellä olisi ollut kaksi erillistä persoonaa.”

Todellakin. Vuonna 1992 McVeigh meni töihin Burns International Security Servicesille Buffaloon ja hänet laitettiin turvamieheksi Calspanille, Pentagonin alihankkijalle joka tekee salaista tutkimusta kehittyneillä sähköisillä aseilla. Al Salandra, Calspanin edustaja, sanoi toimittajille että McVeigh oli ”mallityöntekijä.” ”Hän oli todella erilainen”, Todd Regier, McVeigh’n työkaveri, sanoi Boston Globelle. ”Jotenkin kylmä. Hän oli kuin robotti.”

Juuri sellainen työntekijä, jota Burns International Security Servicesin kaltainen teknologiafirma, jolla on läheisiä suhteita Pentagoniin, halusi riveihinsä. Niin paljon, että hänen pomonsa olivat suunnitelleet antavan hänelle ylennyksen. Ennen kuin he kykenivät McVeigh’n ylentämään, McVeigh väitti että liittovaltion agentit olivat siruttaneet hänet mikrosirulla, mikä oli jättänyt häneen selittämättömän arven.

Persianlahden sodan veteraanimme ei kuitenkaan ollut ainoa. Viisi kuukautta Oklahoma Cityn pommituksen jälkeen San Fransiscon läheisillä moottoriteillä oli satunnaisia ammuskeluja. David Morillas ja hänen vaimonsa matkustivat moottoritietä, kun takaikkuna hajosi, ja heidän nukkuvan viisivuotiaan poikansa päälle satoi lasinsiruja. Sekunteja myöhemmin he näkivät punaisen Toyotan lähtevän hitaasti ja kääntyvän oikealle kaistalle tiellä, Morillas seurasi ja hidasti auton viereen, ja huusi avonaisesta ikkunasta: ”Näittekö mitä minun ikkunalleni tapahtui?”

”En nähnyt mitään” auton kuski vastasi, mutta Morillasin mukaan ”Hän puhui tavallaan omituisesti, mumisten. En ymmärtänyt häntä.”

Pian tämän jälkeen oli lisää ammuskeluja seuraavina viikkoina ja poliisi lopulta sai kiinni syyllisen, erään Christopher Scalleyn, samaisen punaisen Toyota-pickupin omistajan. Scalleyn mukaan hän oli saanut käskynsä ”sähkölaitteilta.” Kun häntä kuulusteltiin tästä, hän sanoi poliisille että hän oli saanut viestejä radioaalloilla ja että hän oli kuullut ”telepaattisesti ääniä ohikulkevista autoista.”

Toki Scalley on voinut olla sekaisin, tai ainakin näin meidän pitäisi ajatella. Niin omituista kuin se onkin, se mitä Scalley kertoi voi olla lähempänä totuutta kuin kukaan meistä haluaa myöntää. Fakta on, että Yhdysvaltain patenttitoimistolla on nyt kymmeniä patentteja laitteisiin, jotka kommunikoivat suoraan henkilöille ajatusten avulla. Niinkuin Seekerin ensimmäisessä numerossa (2) kerrottiin, oletetut avaruusolentojen sieppaukset ja implantit ovat olleet peitetarina teknologian kenttäkokeille, ja että armeija on kiinnittänyt tähän erityistä huomiota. Eräs raportti (3), jonka Yhdysvaltain ilmavoimat on julkaissut vuonna 1996, ehdotti eräänlaisten kybersotilaiden luomista aivoihin implantoiduilla mikrosiruilla; sellaisilla keinoilla kybersotilaat keskustelisivat tietokoneen kanssa Maata kiertävien satelliittien välityksellä, identifioisivat kohteita ja pyytäisivät ilmatukea kehittyneiltä aseilta satelliiteissa.

Tähtien Sota -elokuvassa tällainen ei olisi pistänyt silmään, mutta se että patenttitoimistossa on jo tällaisia patentteja. Näin meillä on
U.S. Patent 5,159,703 – HILJAINEN SUBLIMINAALINEN KOMMUNIKAATIOJÄRJESTELMÄ.
U.S. Patent 5,507,291 – MENETELMÄ JA SIIHEN LIITTYVÄ LAITE HENKILÖN EMOTIONAALISEN TILAN MÄÄRITTÄMISEKSI ETÄÄLTÄ.
U.S. Patent US5629678: IMPLANTOITAVA VASTAANOTIN – Laite ihmisten seuraamiseksi ja paikantamiseksi.
U.S. Patent 6,014,080 – KEHOON LAITETTAVA AKTIIVINEN JA PASSIIVINEN SEURANTALAITE.
U.S. Patent 5,868,100 – GPS:LLÄ TOIMIVA AIDATON ELÄINTEN SIJAINTITIETOJEN KONTROLLIJÄRJESTELMÄ.

Lisääkin on mutta pitää todeta, että tämä teknologia menee kahteen erilliseen kategoriaan; ensimmäinen tyyppi vaatii, että jonkinlainen implantti asennetaan jotta se toimisi. Toinen kategoria taas ei vaadi minkäänlaista käyttöliittymää vaan toimii suoraan kohteena olevaan henkilöön tai ryhmään.

US PATENT 3,951,134 – LAITE JA MENETELMÄ AIVOAALTOJEN TARKKAILEMISEKSI JA MUUTTAMISEKSI ETÄÄLTÄ — Kohteen aivoaaltoja etäältä mittaava laite ja menetelmä, jossa sähkömagneettisia eri taajuuksisia signaaleja lähetetään samanaikaisesti kohteen aivoihin, jossa signaalit interferoivat keskenään ja tuottavat aaltomuodon, jota kohteen omat aivoaallot moduloivat. Aivot lähettävät takaisin interferenssiaaltomuodon, joka kuvaa aivoaaltojen aktiivisuutta, lähettimeen jossa se demoduloidaan ja vahvistetaan. Demoduloitu aaltomuoto sitten piirretään visuaalista tarkastelua varten ja viedään tietokoneeseen jatkokäsiteltäväksi ja -analysoitavaksi. Demoduloitua aaltomuotoa voidaan käyttää myös tuottamaan kompensaatiosignaali, joka lähetetään takaisin aivoihin sähköiseen aktiviteettiin halutun muutoksen aikaansaamiseksi.

Olisi virhe olettaa, että tällainen voisi tapahtua ainoastaan Amerikassa. Fakta on, että Britannia on ollut tällaisen kehityksen eturintamassa jo jonkin aikaa. Tämä käy ilmi Marina Findlayn tarinasta. Hänen tapauksensa on mielenkiintoinen ja useasta syystä: ensinnäkin se paljastaa jotain tämän teknologian kaameita vaikutuksia, toiseksi se paljastaa sen käyttäjän järkyttävän mentaliteetin.

Marina on sanavalmis ja tehokas ympäristöasioiden aktivisti. Hänen narratiivinsa alkoi 1990-luvun puolessavälissä, kun hän sai selville skandaalin, jossa Windsorien kuningasperhe oli mukana. Marinan mukaan muinaisia metsäalueita, joita virallisesti suojeltiin, oikeasti hakattiin täysin matalaksi niin, että saataisiin puuta Windsorin linnan korjauksiin vuoden 1992 tulipalon jälkeen.

”Kuninkaalliset arkkitehdit työskentelivät metsähallituksen kanssa ja 2 tai 3 suurta metsäyhtiötä ottivat kohteekseen kaikkein pyhimmät muinaismetsät”, Marina kirjoittaa, ”ja tämän alueen suojeluinventaariota käytettiin paikallistamaan arvokkaita alueita, joiden omistajiin otettiin yhteys ja metsäyhtiöt tarjosivat heille kymmeniä tuhansia puntia.”

Marina alkoi pitää mekkalaa tästä ongelmasta, mutta hän havahtui siihen, että salaisen palvelun agentit olivat ottaneet hänet kohteekseen ja käyttivät häneen psykotronisia aseita. Tästä seurasi viikkojen, kuukausien ja lopulta vuosien mentaalinen ja fyysinen kidutus. Hän kuuli päässään kaksi ääntä: miehen ja naisen äänet, jotka sanoivat olevansa ”Windsor-jengiä” ja jotka pilkkasivat, uhkailivat ja häiritsivät häntä tunteja putkeen. Tämän lisäksi häntä ammuttiin mikroaalloilla, jotka olivat suunnattu hänen sisäelimiin, mm. hänen munasarjoihinsa.

Nykyään hän on hedelmätön.

Marinan tapaus on niin järkyttävä että se on epäuskottava; onhan valtamedia jättänyt puhumatta minkäänlaisesta mielenhallintateknologiasta, huolimatta siitä että sen olemassaolo on hyvin dokumentoitu, mikä tekee hänen väitteistään vieläkin omituisempia. Se on juuri sitä mitä he haluavat; muista tämä kun seuraavan kerran kuulet yksinäisestä sekopäätappajasta joka kuulee ääniä päässään. Tai mikset itse ota selvää mitä tapahtuu ja käy läpi artikkelilähteitä, koska valtamedia ei ainakaan tästä tule puhumaan. Niinkuin sitä sanotaan, totuus on tuolla jossain… eikä se tarkoita ”Salaisia Kansioita”.

Lähteitä:
http://www.isleofavalon.co.uk/local/h-pages/pro-freedom/free_marina.html
http://www.surfingtheapocalypse.com
Mind Control & Timothy McVeigh’s Rise from ”Robotic” Soldier to Mad Bomber
by Alex Constantine.
Timothy McVeigh was Telling the Truth, Kathy Kasten kkasten@mednet.ucla.edu
(1) From Alien Abductions Via MKULTRA to an Implanted Cyber-Situation,
Dr Helmut Lammer, The Seeker No 1
(2) Ibid.
(3) Information Operations. A New War-Fighting Capability. Air Force 2025.
Developed by the Air Force Base, Alabama, 1996.

http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=

 

Artikkelin julkaissut thewatcherfiles.com

Kaukokatselua Maailmojen Galaktiseen Liittoon

Kirjoittanut tri. Michael Salla

Joulukuussa 2020 Israelin avaruusohjelman isä, professori Haim Esched, sai aikaan kansainvälisen kalabaliikin mediassa hänen sanoessaan presidentti Trumpin kommunikoivan Galaktinen Liitto -nimisen avaruusolentojen ryhmittymän kanssa.

Eshed sanoi Trumpin haluavan paljastaa totuuden elämästä Maan ulkopuolella, mutta Galaktinen Liitto oli vastannut, että ihmiskunta ei ole vielä valmis. Eshedin tieteelliset saavutukset ja tietämys salaisista avaruusohjelmista tarkoittivat, että hänen kommenttinsa Galaktisesta Liitosta tarkkailemassa ihmiskunnan tekosia tulisi ottaa vakavasti eikä sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.

Tämä toi esiin monenmoisia kysymyksiä siitä onko  avaruusolentojen organisaatioita todella olemassa ja ovatko ne sekaantumassa ihmisten tekemisiin niinkuin Eshed väittää. Vielä tärkeämpää lienee kysyä miten Eshedin ‘Galaktinen Federaatio’ liittyy aiempiin väitteisiin, joita tutkijat, sisäpiiriläiset, kontaktihenkilöt jne. ovat tehneet usean vuosikymmenen ajan koskien planeettainvälisten organisaatioiden toimintaa planeetallamme tai ihmisten geneettisessä manipuloinnissa.

Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa käsittelen viittä planeettainvälistä organisaatiota, joita eri sisäpiiriläiset ja kontaktihenkilöt ovat kuvanneet, jotka liittyvät Galaktisesta Liitosta käytävään keskusteluun. Kolme niistä voidaan sekoittaa helposti, sillä niiden jäsenyys, toiminnot ja aktiviteetit menevät päällekkäin, mutta yhtä kaikki niillä on merkittäviä eroja. Kaksi muuta planeettainvälistä järjestöä kuvataan usein Galaktisen Liiton arkkiviholliseksi, ja ne ovat helpompia identifioida.

Tämän sarjan aluksi kerron tri. Courtney Brownin, Farsight Instituten johtajan, työstä ja vastaan muutamiin näistä kysymyksistä, joita professori Eshedin kommentit ovat herättäneet Galaktisen Liiton olemassaolosta ja toiminnasta.

Tri. Brown organisoi viiden kaukokatselijan tiimin keräämään tiedustelutietoa Galaktisesta Liitosta useissa eri sessioissa, jotka tehtiin ja julkaistiin helmikuussa 2021. Hän selitti perusteluita kaukokatselusessioille tällä tavoin:

Useissa projekteissa täällä Farsightilla sanat ”Maailmojen Galaktinen Liitto” on otettu käyttöön viittaamaan ryhmään planetaarisia sivilisaatioita, jotka tuntuvat olevan myötämielisiä ihmiskunnalle ja vastustavan muiden ryhmien ja lajien vaikutusvaltaa, jotka ovat vihamielisiä ihmiskuntaa kohtaan. No, nyt on aika selvittää enemmän siitä mitä nuo sanat tarkoittavat.

Mikä onkaan Maailmojen Galaktinen Liitto? Tai mahdollisesti keitä he ovat? Ovatko he yksi laji, vai lajien ja sivilisaatioiden ryhmä, eräänlainen Yhdistyneet Kansakunnat galaksissamme? Onko heillä kokouksia? Työskentelevätkö he yhdessä projekteissa, sellaisissa kuin meillä ihmisillä on Maapallolla? Ovatko he monimuotoinen ryhmä monenlaisilla intresseillä, vai ovatko he kaikki yhtä mieltä?

Ja tärkeämpänä, jos he todella haluavat auttaa ihmiskuntaa sen nykytilassa kontekstissa, jossa galaksissa on merkittävä määrä uhkaavia tai vihamielisiä voimia, voiko Maailmojen Galaktinen Liitto todella olla avuksi? Mitkä sen resurssit ovat? Tarvitseeko se todella ihmisten apua auttaakseen meitä, vai onko se riittävän voimakas auttaakseen meitä kaikesta huolimatta?

Kaukokatselusessiot tuottivat monia arvokkaita oivalluksia ‘Maailmojen Galaktisen Liiton’ olemassaolosta ja muista tri. Brownin esiintuomista kysymyksistä. Tämä oli erityisesti asian laita yritettäessä ymmärtää Liiton komentorakennetta, sen sisäisiä poliittisia debatteja siitä miten sen tulisi tehdä interventioita ihmisten asioihin, miten sen interventiot ovat osa “ajallista sotaa” Maapallon tulevaisuudesta, ja mitä yksityishenkilöt voivat tehdä tukeakseen Liiton pyrkimyksiä avustaa planeettamme evoluutiota positiiviseen suuntaan.

Kuten aiemmat Farsightin pitämät kaukokatselusessiot, sessiot tehtiin ilman ennakkotietoa kohteista, ja osanottajille sanottiin ainoastaan että heidän tulee keskittyä kahteen kohteeseen, jotka heille annetaan järjestyksessä. Mitään yksityiskohtia kohteista ei kerrottu, jottei katselijoiden omat näkemykset sotkisi havaintoja.

Kaukokatselusessioiden kaksi kohdetta olivat:

Kohde 1: Maailmojen Galaktisen Liiton päämaja / Liiton kaikkein relevantein Maapalloa ja ihmiskuntaa käsittelevä tapaaminen.

Kohde 2: Liiton komentoalus, jossa Maapallosta vastuussa oleva komentaja on.

Kunkin kaukokatselijan raportointi kahdesta kohteesta on huikean yhdenmukaistam vaikka yksityiskohdat toki vaihtelevat. Molemmista kohteista tehtiin useita merkillepantavia huomioita, joita olivat mm.:

  • Maailmojen Galaktinen Liitto (GFW) on suuri ja moninainen elin, jolla on monenlaisia näkökantoja siitä miten toimia ihmiskunnan kanssa.
  • GFW:llä oli jäseniä, jotka olivat ihmisten asioihin lisää sekaantumista vastaan.
  • GFW:n viholliskoalitioilla oli tiukka ote ihmiskunnasta.
  • GFW:n ja viholliskoalitioiden välillä oli sotilaallisia konflikteja Maapallosta, ja tämä aiheutti suuria paineita Liiton sotilaskomentajalle.
  • Jos GFW lakkauttaisi sen operaatiot, tapahtuisi planeetanlaajuinen tuho ja Maapallo suistuisi post-apokalyptiseen painajaiseen.
  • GFW:n johtajisto oli tietoinen siitä, että vihollisliitot olivat sotilaallisesti voimakkaampia, mutta jälkimmäiset jättäisivät sotilasoperaatiot sikseen mikäli GFW olisi sitoutunut toimintaansa.

Vihollisvoimat, joihin kaukokatselijat viittasivat, olivat Draconiksen reptiliaanien (eli Ciakharr) imperiumi sekä Orionin Allianssi (alias Kollektiivi), joista on puhuttu aiemmissa kaukokatselusessioissa liittyen natsien ja reptiliaanien hengailuun Antarktiksella, sekä Yhdysvaltain presidentin tapaamisiin avaruusolentojen kanssa.

Käydessään läpi eri kaukokatselijoiden dataa tri. Brown antoi seuraavat johtopäätelmät avaruusolentojen eri liitoista ja niiden kamppailusta:

Mitä tulee Maailmojen Galaktiseen Liittoon, menen suoraan asiaan. Me ihmiset Maapallolla joudumme pian kohtaamaan totuuden siitä, että me olemme erittäin vaarallisessa tilanteessa. Maailmojen Galaktinen Liitton selvästi yrittää auttaa meitä, mutta resurssit ovat rajalliset. Heitä vastassa on voimat, jotka näyttävät massiivisilta jopa heille. Heillä näyttää olevan kyky auttaa meitä, mutta näyttää siltä kuin he tarvitsisivat meidän apuamme. 

Kaukokatselusessioita oli kaksi. Ensinnäkin Maailmojen Galaktinen Liitto vaikuttaa olevan jakautunut. Useimmat jäsenet selvästi haluavat auttaa, mutta on suuria epäilyksiä siitä kykenevätkö he oikeasti niin tekemään, erityisesti mitä tulee sotilastoimintaan. Maapallo on suhteellisen taantumuksellinen planeetta galaksin perähikiällä, mikä on meille edullinen tekijä. Jos vastassa olevat galaktiset voimat tekisivät suuren peliliikkeen ja yrittäisivät estää Maailmojen Galaktista Liittoa auttamasta ihmiskuntaa, silloin vaikuttaa siltä että vastavoimat voisivat sysätä Liiton sivuun; mutta toisaalta olemmeko me niin suuren vaivannäön arvoisia?

Ilmeisesti osa Maailmojen Galaktisen Liiton ajattelua on laskelmointi siitä, että vastavoimat eivät olisi kiinnostuneita suurkonfliktista koskien Maapalloa tänä aikana. Mikäli se kävisi vastavoimille kalliiksi, silloin he todennäköisesti välttäisivät suursodan idean.

Vastavoimilla — Draconiksen imperiumi ja Orionin Allianssi — on tukeva ote ihmiskunnasta heidän kätyrien ja kontrolloimien palvelijoidensa kautta, jotka antavat näiden avaruusolentojen allianssien yrittää manipuloida ihmiskunnan kohtaloa. William Bramley kuvaa kirjassaan Gods of Eden (1993), joka jäljittää vuosisatojen mittaisen avaruusolentojen konfliktin, jota käydään poliittisen eliitin avulla, joka haluaa manipuloida ihmiskunnan evoluutiota.

Tri. Brown seuraavaksi suuntaa huomion Maailmojen Galaktisen Liiton pitkäaikaiseen mukanaoloon ihmisten asioissa ja siihen mitä tämä tuo mukanaan:

Selvästikin monet Maailmojen Galaktisessa Liitossa pitävät ihmiskuntaa onnistuneena lopputuloksena projektille, jonka he ovat saattaneet käyntiin kauan sitten, evolutionaarisessa mielessä. Ehkäpä sellainen syntyi pitkään jatkuneesta geneettisestä ja kulttuurillisesta manipulaatiosta, ja pitkään jatkuneesta sopeutumisprosessista. Me olemme heidän lapsiaan, he huolehtivatm eistä, ja he haluavat suojella meitä, mutta mitä kukaan vanhempi tekisi jos lapsi ei halua ottaa vastaan apua?  Kaikkien vanhempien tulee päästää irti ja antaa lastensa päättää heidän oman polkunsa suunnasta, mutta mikäli lapset avoimesti tunnustavat kohtaamansa haasteet ja mikäli nämä samat lapset sitten kääntyvät vanhempiensa puoleen ja pyytävät apua, kuka vanhempi ei haluaisi auttaa omia lapsiaan?

Joten tässä on avain. Suurin Maailmojen Galaktisen Liiton kohtaama hidaste on sen sisäiset erimielisyydet. Jos he olisivat vahvasti yhtä mieltä ja haluaisivat auttaa ihmiskuntaa sen tarpeen hetkellä erittäin uhkaavia hyökkääjiä vastaan, silloin he kykenisivät tekemään jotain merkittävää.

Idea siitä, että yksi tai useampi sivilisaatio on vastuussa elämän viljelystä planeetallamme ulottuu Erich von Danikenin vuoden 1968 kirjaan Chariots of the Gods. Muut tulivat hänen perässään, mm. Zecharia Sitchin, kirjan The 12th Planet (1976) kirjoittaja, joka antoi melkoisesti huomiota teorialle siitä, että avaruusolennot ovat geneettisesti luoneet ihmisten esi-isät. Tämä perustuu Sumerista ja muualta löydettyihin muinaisiin tallenteisiin.

Tri. Brownin kaukokatselutiimistä tekemään analyysiin nojautuen, Maailmojen Galaktinen Liitto on ollut mukana ihmisten historiassa erittäin pitkän aikaa, ja se on ollut mukana geneettisesti viljelemässä ihmiskuntaa. Mutta onko ystävällisiä avaruusolentoja enemmän kuin yksi ryhmittymä, joka meitä pyrkii auttamaan, joista jotkut ovat olleet mukana pitkään jatkuneissa geneettisissä kokeissa?

Tästä puhumme toisessa osassa.

[Huom:  Maailmojen Galaktisesta Liitosta kertova video on saatavilla Farsight Institutelta, sekä palveluista kuten Anchor, YouTube & Rumble]

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org