Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Kasikulmio pysyy paikallaan ilmassa Kaliforniassa

Omituinen musta, kahdeksankulmion muotoinen kappale on pysähtynyt ilmaan San Martinin yllä Kaliforniassa marraskuun 1. päivänä 2020.

Valokuvaajan mukaan, jos kyseessä olisi ilmapallo, se liikkuisi jonnekin, mutta tämä vain pysyy paikallaan keskellä ilmaa. Se ei liiku minnekään. Myöhemmin kuvassa valokuvaaja miettii olisiko kyseessä rengas, mutta hän ei ole varma.

Koska kappale on kahdeksankulmio, on erittäin kyseenalaista että se olisi rengas. Rengas myös liikkuisi johonkin, mutta tämä ei liiku mihinkään.

MUFONin raportti täällä.

Teidän tehtävänne

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavoinnin aiheena tällä kertaa on elämän tarkoitus.


Q: Voitko kertoa minulle onko minulla tehtävää??

A: Sinun tehtäväsi? Teillä kaikilla on sellainen. Jokaisen teidän elämänne perustavanlaatuinen tarkoitus on täydellisesti olla se minkä te olette valinneet olla, täydellisesti. Se tarkoittaa, että teidän tulee alkaa käyttäytyä niin. Monet teistä luovat erilaisia tavoitteita, erilaisia tehtäviä, erilaisia tarkoituksia elämäänne, mutta perussyy on, että elämänne on olemassa yksinkertaisesti siksi, että voitte olla tämä tietty henkilö, juuri nyt; koska et koskaan tule olemaan tämä sinä enää toiste, koskaan. Joten ole täysillä se kuka olet valinnut olla, se on elämäsi perustarkoitus, perustehtävä.

Olette jokainen Kaiken Sen Mikä On moniulotteisen kristallin tahoja. Olkaa täysin rinnoin oma tahonne, mikä tarkoittaa todellisen sinun olemista, ja sen mukaan käyttäytymistä, silloin muodostat täyden ja kokonaisen heijastuman kaikista muista, mikä taho satutkin olemaan; niin että kaikki muut tietävät missä he seisovat suhteessa sinuun. Kun täytät itsesi tahon reunoja myöden, kun kaikki muutkin päättävät täyttää itsensä täyteen omia reunojaan myöden, silloin kaikki tahot koskettavat, ja teistä tulee yksi kide. Pysytkö kärryillä?

Joten ”tehtäväsi”, jos sellaisen hyväksyt… (naurua)… ei ole ”mahdoton”… (lisää naurua)… se on tehdä sitä mikä sinua innostaa. Innostus on värähtelyenergian fyysinen translaatio, joka edustaa sitä polkua minkä olet valinnut olla. Se on mittari, seuraa sitä. Innostut asioista syystä, innostus on harmoninen värähtely joka antaa sinun linjautua tehtäväsi kanssa. Seuraa sitä, luota siihen että jos seuraat intuitiotasi, vaistojasi ja mielikuvitustasi ja innostustasi, tulet aina automaattisesti, ja synkronistisesti, saamaan tukea.

Jokainen idea on täydellinen, sen mukana tulee kaikki ainekset joita tarvitaan sen ilmentämiseen ja idean eteenpäinviemiseen. Universumi ei luo turhia asioita. Siksipä mikä tahansa ideat joka olet halukas olemaan, joka heijastelee todellisuuttasi sataprosenttisesti, aina. Jos huomaat, että todellisuutesi, sellaisena kuin se on, ei ole sitä minkä haluat sen olevan, silloin määrittele uudelleen idea siitä kuka olet, ala elää elämääsi kuin se olisi ainoa todellisuus mikä on. Voit ottaa annettuna sen, että voit luottaa että jos alat käyttäytyä kuin tuo todellisuus, käyttäytyä kuin se värähtely joka mielestäsi on totta sinulle, fyysinen universumi ei voi mitään muuta kuin heijastaa sinulle sitä todellisuutta fyysisesti. Se heijastaa mitä tahansa uskotkin fyysisen todellisuuden olevan kykenevä olemaan, ja tasan tarkkaan sillä tasolla. Ookoo? Olisiko siinä tehtävä sinulle?

Q: (Naurua) Selvä, kiitos.

A: Kiitos.

UFO laskeutuu lähikohtaamiseen Montrealissa

Taivastarkkailija Bruce Swartz koki lähikohtaamisen UAP:n ilmestyessään hänen talonsa ylle Montrealissa, Kanadassa.

Brucen mukaan lokakuun 31. päivänä 2020 kello 21.30 heti auringonlaskun jälkeen uskomattoman kirkas timantin muotoinen UFO, jossa oli 8 valoa, ja ympyrämuoto tuli alas puunlatvojen tasolle. Kappale näytti rekan kokoiselta.

Bruce, joka on tunnettu UFO-videoistaan Kuussa, yllättyi ja innostui, mutta hän kykeni kuvaamaan UFOn infrapunakamerallaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havaintoja Belgiassa, Puolassa ja Kaliforniassa

UFO-havaintoja on raportoitu Belgiassa, Puolassa ja Kaliforniassa. Nopeasti liikkuva valopallo, omituinen lintu joka on kuin siivekäs lisko, ja paikallaan pyörivä UAP.

2020-10-23 Asse, Belgia

Nopeasti liikkuva valopallo.

https://www.youtube.com/watch?v=VepxBj3qdv4

2020-09-03 Jastarnia, Puola

Omituinen siivekäs lisko.

Silminnäkijä: Aluksi luulin, että se on leija, mutta pian tajusin että se on jotain muuta. Se näyttää suurelta linnulta, siivekkäältä pterosaurus-liskolta.

Mufonin raportti: https://mufoncms.com/cgi-bin/report_handler.pl?req=view_long_desc&id=112046

2020-10-29 Herald, Kalifornia

Paikallaan pyörivä UAP.

Pienempi vilkkuva kappale näkyy vasemmalla.

Mufonin raportti: https://mufoncms.com/cgi-bin/report_handler.pl?req=view_long_desc&id=112018

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kirkas tunnistamaton esine lentää kohti kameraa orbia kuvattaessa

Huikea, kirkas, tunnistamaton kappale näyttää ilmestyvän tyhjästä ja lentää kohti kameraa suurella nopeudella orbin kuvaustilanteessa Deerfieldissa, New Yorkissa.

Omituinen tapaus sattui lokakuun 29. päivänä 2020, kuna nopeasti kiitävä orbi havaittiin lentävän bileiden aikaan Deerfieldissä, New Yorkissa. Juhlijat alkoivat kuvata orbia, joka vaikutti kommunikoivan ihmisten kanssa. Joka kerta kun kysymys kysyttiin, orbi alkoi vilkkua.

Mikä voisikaan olla tämä kirkas kappale, joka ilmaantuu ja katoaa sekunnin murto-osassa? Liittyykö se tuohon orbiin?

MUFONin raportti: https://mufoncms.com/cgi-bin/report_handler.pl?req=view_long_desc&id=112015

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Löysikö Neuvostoliitto alieneita maailman syvimmästä järvestä?

Tapaus 1: Venäläinen sukellusvene havaitsi kaikuluotaamalla kuusi levynmuotoista kappaletta, jotka vaikuttivat avaruusolentojen aluksilta ja jotka matkasivat muodostelmassa noin 260 metrin syvyydessä.

USOjen nopeus oli arviolta 260 mailia tunnissa. Kuusi kappaletta nousivat sen jälkeen vedestä ja kiisivät pois uskomattomalla nopeudella.

Tapaus 2: Veden alla Baikal-järvessä seitsemän venäläistä sukeltajaa tutkivat maailman syvintä makean veden järveä tutkimustehtävissä. 50 metrin syvyydessä ilmaantui omituisia humanoidiolentoja. Sukeltajat yrittivät saada ne kiinni, ja omituinen voima työnsi kaikki sukeltajat ylöspäin.

Mitä nämä olennot olivat ja mitä voimme oppia tästä kohtaamisesta?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen siivekäs UFO ohittaa Auringon

Lokakuun 28. päivänä 2020 NASAn Lasco C3 -satelliitti kuvasi massiivisen, siivekkään UFOn sen ohittaessa Auringon.

Skippaa hidastukseen kohdassa 0.30 jos haluat nähdä tarkemman kuvan UFOsta.

Tiedetään, että korkeaenergiset hiukkaset osuvat instrumentteihin kaiken aikaa ja joskus tunnistamaton kappale on pelkkä heijastus, mutta viime vuosina on saatu tarpeeksi näyttöä siitä, että monet kappaleet lähellä Aurinkoa eivät aina ole pelkkiä heijastuksia tai korkeaenergisiä hiukkasia, vaan massiivisia avaruusaluksia älykkäässä ohjauksessa.

Linkki: https://www.helioviewer.org/ Soho-Lasco C3

Päivämäärä: 2020-10-28

Aika: 15.10.00

Vuoden 1947 ruumiinavausvideo huutokaupataan, lähtöhinta $1 miljoonaa

Non-fungible token (NFT) on datatallenneyksikkö, joka sijaitsee lohkoketjussa, joka varmistaa digitaalisen omaisuuden aitouden ja täten siitä ei ole kopioita. NFT:tä voidaan käyttää esittämään valokuvia, videoita, ääntä ja muun tyyppistä digitaalista tietoa. Pääsy alkuperäiseen tiedostoon kuitenkaan ei rajoitu NFT:n omistajaan. Vaikka kopioita on mahdollita hankkia, NFT:t ovat jäljitettävissä lohkoketjulla, joissa näkyy omistusoikeus, joka on erillään kopiosuojasta.

NFT:stä on tullut uniikki keräilyn muoto. NFT-maailma on toivottanut tervetulleeksi mustavalkoisen videon yhden ainoan freimin filminegatiivin vuoden 1947 avaruusolennon ruumiinavausvideosta. Tämä negatiivikuva on tullut myyntiin NFT-markkinapaikka Raribleen. Negatiivilla näkyy Roswelliin maahansyöksyneen avaruusolennon ruumiinavaus, joka noudettiin talteen New Mexicosta elokuussa 1947. Digitaalinen huutokauppa on laittanut 16 millin yhdelle freimille lähtöhinnaksi $1,196,474.31 eli 450 wETH.

Huutokauppasivu mainitsee, että alkuperäinen avaruusolennon ruumiinavausnegatiivi tullaan lähettämään tarjouskilpailun voittajalle erikoislähetyksenä, jonka mukana tulee kopio CIA:n kirjeenvaihdosta, joka validoi filmin. Digitaalisesti ostajalle säilömisen lisäksi Rarible tulee lähettämään myös fyysisen 16mm freimin ostajalle. Näin vakuutetaan, että yhtään muuta freimiä filmistä ei tulla laittamaan myyntiin NFT:nä eikä fyysisesti tulevaisuudessa. Tämä tekee kappaleesta arvokkaimman keräilyharvinaisuuden.

NFT:n kuvauksessa Rarible mainitsee sen miten CIA:n henkilöstö on autentikoinut kaikkein kuuluisimman UAP-todisteen julkistamalla avaruusolennon ruumiinavausvideon. Huutokauppasivu mainitsee myös, että yhtään toista freimiä ei tulla tarjoamaan myyntiin tulevaisuudessa, mikä tekee siitä ”kerran elämässä”-mahdollisuuden omistaa uraauurtavia UAP-todisteita ja palasen mediahistoriaa. Rarible myös mainitsee lehdistötiedotteessa, että avaruusolennon ruumiinavausvideon NFT tulee ainoastaan kasvamaan arvoltaan. Huutokauppa tulee päättymään viiden päivän päästä, ja onkin kiinnostavaa nähdä miten paljon digitaaliset keräilijtä ovat valmiita siitä maksamaan.

 

Artikkelin julkaissut News18

UFO Area 51:n yllä

Silminnäkijä kertoo: Lokakuun 15. päivänä 2020 tarkkailin Area 51:a kello 19.15 torstai-iltana. Sää oli kirkas, kuuta ei näkynyt ja tuuli ei käynyt. Sitten vaihdoin pitkän valotusajan kuvista videoon ja kuvasin tämän UFOn täydessä pimeydessä.

Tämä UFO näkyi suoraan lounaan suuntaan katsottuna, vaikka en ole varma siitä mikä tämä on, se voi olla yksinkertaisesti drone, joka leijailee Area 51:n yllä. Mutta omituista siinä on se, että se vaikuttaa kahdelta esineeltä.

Ajan 240 mailia joka toinen viikko kuvaamaan hieman sitä mitä näkyy Area 51:n yllä kamerallani. Käytän pitkiä valotusaikoja (13 sekuntia, 95/300mm) ja joskus kuvaan videota, sillä kamerassa on 300 millin zoomi.

Näin myös kaksi valkoista räjähdystä Area 51:n vuoristossa, miään ääntä ei kuulunut. Harjoitusten pito alueella lopetettiin…. ja on mahdotonta saada vakaata kuvaa täydessä pimeydessä 14 mailin päästä. Mutta näyttää siltä kuin Area 51 olisi suljettu kun myrskytuulet alkoivat puhaltaa.

MUFONin raporrti  111909.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kesäkuun 2021 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme niin onnellisia kyetessämme antamaan teille perspektiivimme energioista, joiden me tunnemme tulevan ihmiskunnan ja Maapallon luo kesäkuussa. Monin tavoin kesäkuu on uusien alkujen kuu. Se on kuukausi, jolloin voitte vastaanottaa energioita, jotka auttavat teitä tekemään suuria muutoksia elämässänne, joita haluatte tehdä. Nämä ovat tukevia energioita, jotka saapuvat, mutta niiden tarkoitus on myös tuoda asioita pintaan.

Teidän kaikkien on tarkoitus tarkastella uskomuksianne ja käyttäytymistänne, ajatuksianne, tunteitanne, suhteitanne, työtänne. Teidän on kaikkien tarkoitus arvioida tarjoamaanne värähtelyä ja nähdä missä kaivataan muutosta, nähdä missä voitte olla se joka aloittaa muutokset. Joissain tapauksissa ihmiset Maapallolla tietävät, että heidän pitää muuttua, mutta he valitsevat olla tekemättä niin jostain syystä. Toisissa tapauksissa ihmiset kokevat äkillisen tarpeen muuttua, muuttaa perspektiiviään, muuttaa sitä missä he asuvat, heidän ruokavaliotaan, heidän ihmissuhteitaan. Muutosta tapahtuu aina maailmassanne, mutta olette sellaisessa ajassa ihmiskunnan historiassa, jossa muutosta tapahtuu nopeammin ja nopeammin, ja muutos tulee hyväksyä.

Ja se on myös jotain mitä nämä energiat auttavat teitä tekemään; ne auttavat teitä laskemaan puolustustanne, päästämään irti muutosvastarinnastanne. Nämä energiat auttavat teitä päästämään irti tukoksista, jotka estävät teitä elämästä flow’n mukaan, ja flow’ssa oleminen tarkoittaa hienosäätöä, muutosten tekemistä ja tietämistä milloin oikea muutoksentekohetki koittaa. Te olette niitä, aina, jotka luovat jokaisen elämänne ja todellisuutenne aspektin, ja kun haluatte ja/tai tarvitsette muutosta, ympärillänne on niitä jotka ovat ei-fyysisiä, jotka voivat teitä auttaa siinä. Me kaikki autamme parhaamme mukaan, mutta loppujenlopuksi teillä on vapaa tahtom, ja vapaa tahto antaa teille valinnan.

Voitte jatkaa samaa polkua, ajatella samoja ajatuksia, uskoa samoihin uskomuksiin, värähdellä samalla taajuudella, tai voitte ottaa seuraavan askeleen eteenpäin kohti henkistä evoluutiotanne päästämällä irti siitä mistä olette pitäneet kiinni, mikä on pitänyt teitä maassa ja pidätellyt teitä, ja voitte toivottaa tervetulleeksi tarpeelliset muutokset elämäänne ja siihen tapaan jolla suhtaudutte maailmaan ja muihin siinä.

Tunnette nämä energiat tulevan Äiti Maasta, muttaa myös taivaista, sillä apu jota olette kaikki pyytäneet toimitetaan teille täydellisellä ajoituksella ja täydellisessä paketissa. Ja tottakai mitä enemmän otatte yhteyttä Maahan ja taivaaseen, sitä helpompaa teidän on vastaanottaa. Käyttäkää kehoanne; käyttäkää kykyänne maadoittua, olla hiljaa ja hiljentää mielenne, ja tulette maksimoimaan kesäkuun 2021 energioiden voiman ja tehokkuuden.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”