Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Valtaa ja tulevia tapahtumia

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli valtaa ja tulevaisuuden tapahtumia UFO-kysymykseen liittyen. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Ymmärränkö, että sinun näkökulmastasi, me elämme menneisyydessä?

A: No, se on, taaskin, sanonta. Me olemme täysin eri ulottuuvuudellisessa taajuudessa. Lähin käännös, joka on järkeenkäypää lineaarisen aika-avaruustodellisuuden mielessä, on se että me olisimme kolme sataa vuotta teidän tulevaisuudessanne. Mutta se on enemmän määritelmäseikka kuin mikään muu koska kaikki asiat ovat olemassa yhtä aikaa.

Q: Okei, siitä näkökulmasta…

A: Kyllä.

Q: …voitko kertoa minulle erityisen aikavälin UFO-ilmiön yleiselle ja julkiselle hyväksynnälle ja ymmärrykselle?

A: No, absoluuttisesti vuoteen 2037 mennessä. Monia asioita tulee nousemaan pintaan ennen tuota. Vuosienne 2005 ja 2007 välillä tulee olemaan paljastuksia, ja muistetaan että tämä on se miten aistimme kollektiivisen energian nyt, se miltä se näyttää tällä hetkellä.

Q: Se voi muuttua.

A: Se voi. Vaikka me aistimme, että tämän idean taustalla on paljon liikettä ja näin muutokset voivat olla suhteellisen pieniä. Joten enemmän ja enemmän informaatiota julkaistaan ja ymmärretään ja tunnetaan vuosienne 2005 ja 2007 välillä. Huomaatte, että vuoteen 2012, 2013 mennessä tulee olemaan varsin paljon informaatiota. Vuoteenne 2029 mennessä huomaatte että yleisesti ei ole ketään planeetallanne joka ei olisi tietoinen avaruusolentojen olemassaolosta. Ja vuoteenne 2037 mennessä, planeettanne, yleisesti, tulee todennäköisesti olemaan tarpeeksi korkealla värähtelytasolla jolloin siitä tulee osa, niinkutsuttua, Maailmojen Liittoa.

Q: Lähitulevaisuudessa, ennen vuosia 2012, 2013….

A: Kyllä.

Q: …edistyykö tämän maan tietoisuus siihen pisteeseen, että ehkäistään sotilasvallankaappauksella saatu diktatuuri?

A: Ei tule olemaan diktatuuria. Teidän tulee ymmärtää jotain jota he itse eivät ymmärrä. Ne, joilla olisi halu sellaiseen rakenteeseen ja sellaisen kontrollin aikaansaamiseen, eivät ole ymmärtäneet omaa haluaan ja ovat sen sokaisemia… että sellainen rakenne romahtaisi omalla painollaan lähes välittömästi, heti kun sellainen muodostettaisiin.

Q: Vai niin.

A: Mutta se ei pääse edes niin pitkälle.

Q: Viimeinen kysymys.

A: Kyllä.

Q: Yleisesti, voitko antaa lyhyen tiivistelmän planeettamme nykyisestä valtarakenteesta?

A: No, niitä on varsin monia jotka ovat tekemisissä keskenään ja leikkaavat toisensa. Idea, kuitenkin, on yleisesti, sanotaanko vaikka näin, että valtarakenne on olemassa ainoastaan, pääosin, koska suurin osa ihmisistä planeetallanne on halukkaita jatkamaan antaa omaa valtaansa pois muille. Valta on aina olemassa jokaisen sisällä, mutta idea on, että mitä enemmän te, kaikki te, alatte määritellä uusiksi sen mitä valta tarkoittaa, silloin on helpompaa luonnolliselle valtarakenteelle alkaa korvata keinotekoista olemassa olevaa valtarakennetta.

Suurin osa teistä jo tietää, että keinotekoiset valtarakenteet toimivat suurimmaksi osaksi kontrolloimalla sitä mitä te nimitätte valuutaksi, ja sen mitä te nimitätte teknologiaksi, ja niiden kontrolli mahdollistaa henkilöiden luoda tilanteita ja olosuhteita, joiden vaikutuksesta hidastetaan sitä että suurin osa henkilöistä kykenee ymmärtämään, että heillä on kyky päästä kiinni kaikkeen valtaan mitä he tarvitsevat. Mutta he eivät voi hidastaa sitä ikuisesti, koska sillä on oma liikemääränsä, kriittinen massa jota ollaan saavuttamassa. Ja näin idea siitä että keskitytään liiaksi olemassa olevaan niinkutsutun poliittisen valtarakenteen ideaan, taloudellisen valtarakenteen ideaan, uskonnollisen valtarakenteen ideaan, teknologisen valtarakenteen ideaan; paradoksi on että keskittymällä niihin liiaksi tulee antaneeksi heille itse asiassa lisää valtaa.

Sen ymmärtäminen mitä todellinen valta on mahdollistaa todellisen vallan idean jakamisen muille, niin että tulevaisuudessa, niinkutsutun valtioelimen idea korvautuu, yksinkertaisesti, organisaatiolla joka mahdollistaa saatavilla olevien energioiden siirtämisen sinne missä niitä tarvitaan. Tavallaan se on pikemminkin kuin verkostoitumisjärjestelmä. Mutta aivan ensimmäiseksi kansanne tulee ymmärtää henkilökohtaisella tasolla, että jokainen on jo niin voimakas kuin hänen tarvitsee olla luodakseen minkä tahansa suosimansa todellisuuden, huolimatta siitä mitä kukaan muu aikoo; koska jokainen teistä on oma todellisuutenne. Mitä useampi tietää tuon, sitä vähemmän todennäköistä on että kukaan kykenisi vaikuttamaan teihin, millään muotoa joka olisi jotenkin liittyvä siihen värähtelytodellisuuteen jonka olette itsellenne pystyttäneet. Onko tämä selvää sinulle?

Q: Ehdottomasti, mutta se johtaa yhteen lisäkysymykseen.

A: Kyllä.

Q: Sanoit rouvalle tuolla että hänen ei tulisi tavoitella, jos ymmärsin oikein, ei tulisi tavoitella toisten ihmisten asenteiden muuttamista.

A: Kyllä, sillä tämä vain vahvistaa sitä samaa asiaa mitä he tekevät teille. Idea on, että teidän ei tarvitse vahvistaa asenteenmuutosta. Jos ymmärrätte sen mitä todellinen valta on ja säteilette sitä, elävänä esimerkkinä, absoluuttista varmuutta ja luottamusta, silloin ne jotka eivät ole teidän värähtelytasoanne eivät löydä teitä, ja ne jotka eivät ole värähtelytasoanne ja haluavat muuttua, tulevat kykenemään siihen, koska he näkevät teissä esimerkin jota seurata. Tällä tavoin teidän ei tarvitse pakottaa mitään kenellekään.

Q: No, en pakottaisi mitään kenellekään, vaan esittäisin faktat ja informaatiota, eikö se auta voimaannuttamaan muita?

A: Kyllä, mutta idea on, että me myös ymmärrämme, että se pitää tehdä tasapainoisella tavalla, niin ettei edistä pelkoa jota tuo kontrollirakenne haluaa että on olemassa.

Q: Aivan, kiitos.

A: Joten se pitää tehdä yksinkertaisesti tasapainoisella tavalla eikä heitä saa nähdä tavallaan vihollisena. Heitä ei saa tuomita sillä tavalla, eikä vähätellä, sillä silloin vain vahvistatte heidän energiansa tasoa. Mutta informaatio informaationa, ja sitten neuvoja siitä miten käyttää informaatiota, kouluttaa, tasapainottaa, ja voimaannuttaa. Kyllä, kaikin puolin, informaatio on tärkeää. Kiitos.

Elokuun energiat: Leijonaportti 2020

Seuraavassa kahden suomalaisen kanavointia ja informaatiota elokuun 2020 energioista.

Lyhyttä päivitystä viime viikolla kanavoidusta tiedosta Leijonanportista ja siitä energiasta mitä sieltä on nyt tulossa Maan päälle. Leijonanportin vahvin energia 8.8 – 13.8. Tällä ajalla hyvä luoda itseään tietoisesti uudeksi.

Lyhyesti voisin päivittää tähän tekstimuodossa myös lisää tietoa siitä mitä tuotiin Arcturuslaisten toimesta ohjeeksi nyt, että olisi varsinkin hyvä niiden jotka valotyötä tekevät tuoda mielipiteitään esille ja ajatuksiaan ulos, olivat ne sitten sellaisiakin mitkä aiheuttavat jonkinlaista vastustusta omassa ajatelussa, vain tällöin voi heijastuspintojen kautta nähdä ovatko ne ajatukset totuudellisia ja sitten tehdä korjausliikkeen oikeampaan suuntaan, vain ulkoisten heijastuspintojen ja toisten ihmisten kautta tämän voi nähdä, itse jos pyörittelee sisällään niin ei saa tarpeeksi heijastuspintoja joista katsoa asiaa eri kulmasta.

Jos ja kun kokeekin että jokin asia ei nyt resonoi kun sen tuo ulos, niin sitten tekee korjausliikkeen kohti totuudellisempaa, vain näin voidaan purkaa niitä asioita meistä jotka eivät edusta totuudellisuutta, tuomalla ne näkyviksi.

Leijonanportin energiasta vielä sen verran lisää myös että se tukee nyt vahvasti uuden luomista, se energia itsessään on sellaista joka virtaa nyt tänne Maa-planeetalle että se purkaa vanhaa ja tukee korkeampien aspektiemme tuomista kehoomme. Niin, tuomista, kyseessä on enemmän muistamisen tapainen prosessi, kuin sellasen että tyhjästä luotaisiin jotain uutta, vaan enemmän sitä että tuodaan fyysiseen kehoon läsnä eläväksi se ideaalisin versio meistä itsestämme, se jonka olemassaolosta tiedämme jo monilla tasoilla, jonka näemme unelmissamme tekevän niitä asioita joita rakastamme, sen tuomisesta fyysiseen kehoon läsnäolevaksi. Tämä energia tukee nyt tietoisesti tuota prosessia.

Muistutan tässä myös että nämä asiat ovat vain näkökulmia, eivät mitään absoluuttisia totuuksia, ottakaa ne sellaisina. Nautinnollista kesää sinulle ja muistakaa että meillä on jo kaikki se mitä etsimme sisällämme.

Videolla elokuun energiohin teemoja, kanavointia kristusenergiasta ja monia muita asioita. Videon lopussa kristusenergia-aktivointi/hoito. Video on energialtaan voimakkaasti aktivoiva. Ota videosta se mikä resonoi ja jätä kaikki muu.

Työskennelkää Maapallon energiaverkkojen parissa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme kuulleet kaikkia teitä, ja teidän pyyntönne on vastaanotettu.Te olette siellä löytämässä ja päättämässä, ja esittämänne pyynnöt niille, jotka ovat korkeammissa maailmoissa, otetaan erittäin vakavasti sillä me ymmärrämme, että te olette niitä, jotka ovat eturintamalla. Me tiedämme miten vaikeaa siellä on olla fyysisenä ihmiskehona, ja toki me haluamme auttaa teitä, koska auttaminen tuntuu meistä hyvältä.

Me olemme innoissamme pyynnöistänne viime aikoina saamistamme pyynnöistä, koska teidän viimeisimmät pyyntönne ovat heijastelleet sitä miten pitkälle olette päässeet kollektiivina. Te tulette nyt paljon todennäköisemmin tekemään pyyntöjä, joihin kuuluu koko loppu ihmiskunta. Olette pääsemässä pisteeseen, jossa te sekä ymmärrätte älyllisesti olevanne kollektiivi että alatte toimia myös kollektiivin jäseninä. Ja te olette paljon mukaanlukevampia toinen toistanne kohtaan johtuen siitä empatiasta ja myötätunnosta, jota te tunnette toinen toisianne kohtaan. Ja sen takia nyt on täydellinen hetki ottaa yhteys verkkoihin, joita teillä on planeetallanne.

Te olette kontribuoineet verkkojärjestelmään syntymästänne saakka, ja suurin osa teistä on ollut tietämätön kontribuutioistanne suurimman osan planeetallaoloaikaanne. Mutta nyt on aika virittäytyä niihin verkon hilapisteisiin niin, että voitte saada värähtelyllisen ja energeettisen yhteyden toisiin ihmisolentoihin, jotka elävät kaukana teistä. Te olette siellä sekä kontribuoimassa verkkojen toimintaan että hyötymässä niiden olemassaolosta.

Monet henkilöt tuntevat olonsa varsin eristäytyneiksi siellä missä he ovat planeetallanne juuri nyt, ja me haluamme sanoa niille teistä jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi ja ainoiksi heränneiksi alueellanne, että nyt on täydellinen hetki luoda yhteys toisiin heränneisiin henkilöihin, jotka virittäytyvät verkkoihin.

Teillä on viidennen ulottuvuuden kristallienergiaverkko, jonka korjaamisessa olette auttaneet, sekä alkuperäinen verkkojärjestelmä joka on aina ollut olemassa teitä varten kolmannen ulottuvuuden olentoina ja on siellä edelleenkin teitä tukemassa. Teillä on monia muitakin verkkoja, jotka olette luoneet yhdessä aikeillanne, joita olette vaalineet ihmiskollektiivin hyväksi.

Jälleen kerran, te usein pääsette kiinni ja virittäydytte näihin verkkoihin edes tunnistamattanne sitä mitä te teette, mutta teidän saadessanne yhteyden Äiti Maahan tästä eteenpäin, kytkeytykää energioihin jotka ovat jalkojenne juuressa ja jotka voivat kytkeä teidät ykseyden tunteeseen, siihen ykseyden olemisen tilaan, jota olette etsineet niin pitkään. Te hyödytte siitä, ja niin hyötyvät kaikki muutkin.

Me täällä korkeammissa maailmoissa jatkamme teidän opastamistanne niihin pisteisiin, joissa te voitte tuntea kaikkein eniten ja joista voitte hyötyä kaikkein eniten. Me tiedämme mitä te haluatte, ja me tiedämme mitä te tarvitsette, ja me olemme onnellisia työskennellessämme teidän kanssanne niin kuin tekin olette työskennellessänne kanssaihmisten kesken luodessanne yhdessä ihmiskunnan ylösnousemuksen tarvitsemaa energiaa ja värähtelyä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Tri. Dan Burisch, Project Lotus ja UFO-paljastus

Eksopoliittinen kommentti #12
Michael Salla, PhD
10.4.2004

Huhtikuun 8. päivä 2004 artikkeli alkoi kiertää mediaorganisaatioissa ja internetissä väittäen, että Dan [Catselas] Burisch, fil.tri., mikrobiologi joka on työskennellyt avaruusolentoihin ja niiden teknologiaan liittyvissä ’pimeissä projekteissa’, haluaa paljastaa informaation hänen salaisista toimistaan USA:n kongressille. Sellainen paljastus oletettavasti paljastaisi avaruusolentojen läsnäolon Maapallolla, jota on pantattu kansalta yli viiden vuosikymmenen ajan. Sellainen todistus, mikäli se tapahtuisi, muodollisesti saisi aikaan paljastuksen jälkeisen maailman, jossa kansa joutuisi yhtäkkiä käsittelemään useita ongelmia, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon.

Dan Burisch ei ole tuntematon niille, jotka ovat työskennelleet avaruusolentojen läsnäolon paljastamisen parissa, johtuen hänen kirjoittamasta kirjastaan Eagles Disobey: The Case for Inca City Mars (1998), joka julkisti kansalle informaatiota muinaisesta artifaktista Marsissa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Burisch astuu julkisuuteen informaation kanssa, jota ei ole julkistettu kansallisen turvallisuuden järjestelmän kautta, ja jonain sellaisena jolla olisi omatunto, joka haluaisi auttaa avaruusolentojen läsnäolon paljastamisessa. Vähän tuoreempana Burisch liitetään Project Lotukseen, joka on Area 51:ssa, Nevadassa, ja käsittelee elämän luomista, ja erityisesti jotain mitä kutsutaan ’Ganesh-hiukkaseksi’.

Tämä mystinen hiukkanen oletettavasti on avain kaikkein voimakkaimman voima avaamiseen luomakunnassa, joka on ’elämän itsensä siemen’. Sillä on kyky parantaa vahingoittuneet solut. Joten meillä on kaikuja Gilgameshista, jossa Gilgameshin sankari lähtee etsimään kuolemattomuuden salaisuutta, ja hän pääsee harvinaisen lähelle ennen kuin viekas käärme rosvoaa hänet. Gilgameshin modernissa versiossa tri. Burisch kohtaa erittäin periaatteellisen ja henkisen miehen, joka haluaa varmistaa, että esoteerinen ja tieteellinen tieto on vastuullisessa käytössä, sillä kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin alkuperäinen luomisvoima, ja sitä voidaan käyttää joko luomiseen tai tuhoamiseen. Tämä herättää uskonnollisia kysymyksiä kuten ’elämän siemen, ’kerubim’ (enkelisuojelijat) ’ensimmäinen Mooseksen kirja’ jne.

Burischilla on vastassaan avaruusolentoja koskettavan tiedon hallinnasta vastaavat, Majority Twelve, jotka ilmeisesti haluavat manipuloida tätä teknologiaa tyypillisiin sotateollisen kompleksin käyttötarkoituksiin, josta kansallisen turvallisuuden kaverit ovat maanisen kiinnostuneita uskottavien ’uhkaskenaarioiden’ nimissä. Kuvittele mikä tahansa mahdollinen uhka, ja jos voit oikeuttaa sen olevan uskottava, silloin resursseja kirjaimellisesti sataa niskaasi kun kansallisen turvallisuuden järjestelmä kehittää kehittynyttä teknologiaa uutta uhkaa vastaan. Tässä prosessissa, tottakai, tahtomattaan vahvistetaan juuri sitä uhkaa jota yritetään ehkäistä. Tällä itseään toteuttavalla prosessilla on valitettavan hypnoottinen vaikutus saattaa kansallisen turvallisuuden strategistit uskomaan viimeisintä propagandaa, jota heidän ’strategistinsa’ tai ’korporaatiokonsulttinsa’ heille suoltavat, jotka jatkuvasti unelmoivat uusia teknologisia vasteita viimeisimpään uhkaskenaarioon, ja sitä miten tämä voitaisiin toteuttaa ilman, että se uhka mitä varten varaudutaan toteutuisi. Näin sotateollinen kompleksi kasvaa, voimakas hydra joka salaa kuluttaa miljardeja dollareita yhtä helposti kuin entiset öljypomot kehittävät ’tarpeellisia’ korporaatiokuluja kuten 6000 dollarin sukhkuverhot.

Dan Burisch on myös työskennellyt yhden avaruusolennon kanssa, ’Harmaa’ nimeltään J-Rod, jonka kanssa hän oli läheinen Area 51:lla. Tämä J-Rod olennaisesti harjoitti ’mielensulautusta’ hänen kanssaan, jossa hän sai paljon arvokasta tietoa elämän synnystä.

Kiinnostavaa Burischissa on, että useat riippumattomat tutkijat ovat kyenneet työskentelemään hänen kanssaan ja jopa olleet kasvokkain haastattelemassa häntä, jne., näin vuotaen erittäin salaista informaatiota muulle yhteisölle. Näihin kuuluu tutkijoita kuten BJ Wolf, Bill Hamilton, ja tuoreemmalti Godlike Productions -foorumin nimiä, Harry Dschaak & Sterling D. Allan. Selvästikin kaikki nämä tutkijat ovat havainneet jotain perustavanlaatuista Burischin tapauksessa, samalla kun heidän yhteytensä Burischiin ja hänen tietoihinsa viittaavat siihen, että heillä olisi sisäpiirin tukea. Nimekkäät henkilöt Majority Twelvessa helpottavat pääsyä tietoon ja mahdollistavat Burischin materiaalin levittämisen. Burischin tukijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että Dan haluaa informaation tulevan julkiseksi, muutoin hän ei toimisi Project Lotuksessa, sillä hän on ilmeisesti eräs mikrobiologeista jolla on tarpeeksi tietoa käsitellä Ganesh-hiukkasta. Mitä tästä materiaalista pitäisi olla mieltä, jota Burischin tapauksesta on levitelty, sillä se on mystistä, erittäin monimutkaista, varsin pitkä höpötys, joka mahdollisesti perustuu aikamoiseen määrään väärää tietoa?

Eräs Burischin saagan teemoista on se, että Harmaita (J-Rodeja) on ilmeisesti kaksi eri faktiota (suom. huom. kanavoinneista ja Courtney Brownin kaukokatselusta on käynyt ilmi, että faktioita ei ole kaksi, vaan viisi). Yksi faktio auttaa Burischia tutkimuksissa ja on hyväntahtoinen, ja haluaa tiedon leviävän tavalla joka auttaa ihmiskuntaa, ja myös auttaa Harmaita/J-Rodeja itseään korjaamaan oman vahingoittuneen DNA:nsa. Toinen faktio J-Rodeja/Harmaita auttaa enemmän kansallisen turvallisuuden tyyppejä saamaan lisää kontrollia Ganesh-hiukkasesta niin, että sitä voidaan käyttää itseään palveleviin tarkoituksiin valtaan, ahneuteen ja hyväksikäyttöön.

Joten meillä on periaatteessa konfliktiskenaario hallinnon sisällä, ’edistysmieliset kontrolloijat’ ja heidän J-Rod -liittolaisensa vastaan reaktionaariset avaruusolentokontrolloijat ja ’heidän’ J-Rod/Harmaa-liittolaisensa. Sillä aikaa monet siirtävät huomionsa tähän saagaan uskoen, että koko planeetan kohtalosta päätetään tässä, ja että ihmisiä vaivihkaa pyydetään valitsemaan puolensa. Tottakai, se tarkoittaa että edistysmieliset tukisivat Dan Burischia heidän vaikeassa kamppailussaan reaktionaarisia ja J-Rod -liittolaisia vastaan.

Tällä kaikella on kaikuja tämän hetken presidenttikilvasta, jossa edistysmielinen demokraatti John Kerry on reaktionaarista republikaania George Bushia vastaan, jossa USA:n tulevaisuus, ja todellakin myös planeetan tulevaisuus päätetään. Nyt John Kerryn poliittisessa alustassa on edistysmielisiä elementtejä, mikä puhuisi kansainvälisemmin vastuullisesta Yhdysvaltain hallinnosta. Kuitenkin sekä Kerry että Bush ovat ’Skull and Bonesin’ jäseniä, ja näin ei välttämättä ole järjetöntä päätellä, että kyseessä on syvempi agenda, jossa kaksi saman salaisen järjestön faktiota kamppailevat ylivallasta. Mielestäni Burischin saagalla on hienoja vertauskuvia jonka takia oletan, että monet meistä jotka ovat seuranneet avaruusolentoja koskettavia kysymyksiä jo jonkin aikaa valitsisivat edistysmielisen puolen tässä saagassa, sillä me vaistonvaraisesti haluamme UFO-paljastusta ja tilivelvollisuutta.

Kuitenkin meidän tulee olla tietoinen syvemmistä agendoista tässä. Yksi on se jolloin legitiimiys ja tunnustus annetaan avaruusolentojen läsnäolon yhdelle eliitin kontrollifaktiolle, ja sille tietynlaiselle propagandalle jota he suoltavat avaruusolentojen läsnäolosta. Se että kyseessä on propagandaa on minulle varsin ilmiselvää, koska saaga vaikuttaa riippuvan kahdesta Harmaiden/J-Rodien faktiosta, jotka ovat asetettu vastakkain, ja heidän ihmisliittolaisistaan. Tässä konfliktissa ei ole mainintaa muista avaruusolentojen roduista, jotka ovat tarkkailleet ja olleet interaktiossa ihmiskunnan kanssa vuosituhannen ajan joissain tapauksissa. Ei mainintaa seulaslaisista, siriuslaisista, andromedalaisista, arcturuslaisista, galaktisesta liitosta jne., joista lukemattomat muut avaruusolentojen tutkijat ovat puhuneet. Aivan kuin meitä ehdollistettaisiin hyväksymään, että ainoat avaruusolennot ihmiskunnan tilalle ovat J-Rodit/Harmaat.

Tämä on mielestäni vaarallista propagandaa avaruusolentojen läsnäolosta, joka viittaisi siihen, että lopullinen tarkoitus on oikeuttaa Maan ulkopuolisten olentojen läsnäolon paljastaminen, joka mahdollistaa yhden puolen kontrollereista sanoa, että ’hyvät jätkät’ (edistysmieliset ja ystävälliset J-Rodit) ovat voittaneet paljastuksen hoitaakseen, ja että he tarvitsevat apua minkä tahansa jäljellä olevan uhan poistamisessa joka aiheutuukin reaktionaaristen ja heidän avaruusolentoliittolaistensa menettämisestä. Tässä mielessä meillä on tarpeellinen kaava kansallisen turvallisuuden järjestelmälle, joka monitoroi, kontrolloi ja käyttää pakkovaltaa, jossa avaruusolentojen ryhmien sallitaan toimia täällä ja olla interaktiossa siviilien kanssa.

Olennaisesti kansallisen turvallisuuden järjestelmä on varmistanut paljastuksen ’omilla ehdoillaan’, jossa ’silminnäkijät’, ’kontaktihenkilöt’ ja eri avaruusolentojen rodut kaikki hyväksytettäisiin ’edistysmielisillä avaruusolentojen kontrolloijilla’ ja heidän J-Rod -tukijoillaan. Ryhmän ystävällisiä avaruusolentoja Galaktisesta Liitosta tai muista planeettainvälisistä liitoista, jotka eivät koskaan osallistuneet salaisiin sopimuksiin hallitusten ja Harmaiden avaruusolentojen välillä, esimerkiksi, voitaisiin väittää olevan pelkkä reaktionaaristen J-Rodien peite ja näin siviilejä voitaisiin koittaa estää olemasta näiden kanssa yhteydessä. Kuka tahansa siviili, joka saataisiin kiinni kommunikoimasta tai olemasta yhteydessä avaruusolentojen kanssa, tulkittaisiin olevan ’epäystävällinen’ ja joutuisi vainon kohteeksi.

Kuten olette saattaneet jo arvata, olen erittäin skeptinen sen suhteen miten ’hyväntahtoisia’ niiden avaruusolentohallintajärjestelmässä olevien aikeet ovat, jotka vuotavat informaatiota Dan Burischille, ja periaatteessa ovat mukana PR-harjoituksessa jolla levittää heidän omaa propagandaansa kansalle. Vaikka näen jotain meriittiä siinä mitä edistysmieliset avaruusolentohallintajärjestelmässä tekevät edistääkseen paljastusta, haistan myös ansan ja haluan varoittaa muita siitä, että olemme alkaneet kertoa satua joka legitimoi kansallisen turvallisuuden järjestelmää siinä määrin, että se selviää mistä tahansa paljastusilmoituksesta minimivahingoilla ja peräänkuuluttaa muutosta. Lisäksi tilivelvollisuus rajautuisi vain joihinkin ’syntipukkeihin’, joita pilkataan ja rangaistaan, ja sinne missä ei ole todellista ’läpinäkyvyyttä’ sillä tätä kaikkea pidettäisiin kansallisen turvallisuuden uhkana. Meillä olisi olennaisesti jotain mikä on marxilais-leniniläinen ’proletariaatin diktatuuri’ tai platoninen ’valvojien neuvosto’, joka olisi täynnä eliittikontrolloijien porukkaa suojelemassa meitä ’reaktionaarisilta’ tai ’epäystävällisiltä’ avaruusolennoilta ja heidän ’ihmiskätyreiltään’, jotka haluavat ajaa ihmiskunnan epävakauteen ja orjuuttaa meidät. Kaikki toki vain siksi, että jatkettaisiin salaisen kansallisen turvallisuuden toimintaa, joka operoi minimaalisella läpinäkyvyydellä ja tilivelvollisuudella. Lisäseuraamus tästä olisi yhden J-Rod/Harmaa-faktion legitimointi arvollisina avaruusolentoliittolaisina, huolimatta siitä että nämä avaruusolennot ovat vuosikymmenten ajan olleet mukana salaisissa sopimuksissa, joihin kuuluu abduktioita, ihmiskokeita ja hybridisaario-ohjelmia.

Joten johtopäätöksenä, vaikka Burischin saaga kertoo kamppailusta, joka vaikuttaa aidolta, ja jolla on edistysmieliset ja reaktionaariset komponenttinsa, meidän tulee olla varuillaan syvemmän agendan varalta, joka on käynnissä täällä ja jolla on kaksi tärkeää aspektia. Ensimmäinen on legitimoida ’edistysmielidet’ ihmiseliittikontrolloijien faktiot ja Harmaat/J-Rodit paljastuksenjälkeisessä maailmassa. Toinen agenda on luoda kansallisen turvallisuuden järjestelmä, joka haluaa jättää ihmiskommunikaation ulkopuolelle ne avaruusolentojen rodut, jotka eivät koskaan ole suostuneet osallistumaan salaisiin sopimuksiin syistä, jotka vaikuttavat erittäin periaatteellisilta ja rehellisiltä.

Jos me pysymme tarpeeksi valppaina tästä piilevästä agendasta, silloin me voimme edelleen ottaa osaa paljastusprosessiin joka on erittäin tärkeä, mutta tavalla jolla varmistamme, että niinkutsutut ’edistysmieliset’ eivät vain levitä propagandaansa avaruusolentojen täällä olosta, mikä saa ne legitimoimaan itsensä ja heidän ’avaruusolentoystävänsä’, ja näin loisi pinnallisesti läpinäkyvämmän ja tilivelvollisemman kansallisen turvallisuuden järjestelmän. Se mihin meidän tulee keskittyä on kaikkien tietojen paljastaminen kaikista niistä avaruusolentojen roduista, jotka operoivat Maapallolla, eikä vain kahdesta Harmaiden/J-Rodien faktiosta, jotka mukamas kamppailevat ihmiskunnan parantamiseksi ja tuhoamiseksi. Paljastus, joka Dan Burischin skenaariossa tehtäisiin, olisi jotain joka olisi niin sekava, että se ei auttaisi asiaa kuin parilla pikku askeleella, jota seuraisi nopeasti yksi harppaus taaksepäin. Lopulta me emme voisi tietää olisivatko asiat paremmin vai ei. Viiden vuosikymmenen salailun jälkeen avaruusolentojen läsnäolosta ihmiskunta ansaitsee rehellisemmän tunnustuksen siitä mitä kulisseissa on tapahtunut avaruusolentojen kanssa, sekä tarkkapiirteisen askeleen eteenpäin paljastuksenjälkeiseen maailmaan.

Michael E. Salla, PhD (huhtikuun 10. 2004) www.exopolitics.org drmichaelsalla@exopolitics.org

Viitteet

”Area 51: mikrobiologi tri. Dan Burisch on valmis puhumaan,” http://www.rense.com/general51/dan.htm ”Tri. Dan Burischin mysteeri — Alusta loppuun,” http://www.rense.com/general42/mssy.htm ”Dan Burischin viimeinen kirje,” http://www.skywatch-research.org/message.htm ”Mystinen S-4:n tiedemies tri. Dan Burisch elää!” http://www.rense.com/general34/alive.htm ”Caltech tunnustaa Burischin Ganesh-hiukkasen,” http://www.rense.com/general33/searcasdh.htm ”Valokuvat Marsin uudesta ’Inca-kaupungista’ paljastavat lisää mysteereitä,” http://www.rense.com/general28/inca.htm.

Artikkelin julkaissut rense.com

Mikä ihmeen Schumannin resonanssi?

Today's Live Schumann Resonance Charts And Resources

Kun anomalia kestää pitkään, silloin muuttuu huomionarvoiseksi selvittää miksi tällainen anomalia esiintyy.

Laita kirjanmerkkeihin tuoreimmat Schumannin resonanssin kuvaajat! Klikkaamalla linkkiä pääset sivulle.

Amplitudi ja taajuus

Iona Millerin artikkelissa amplitudi kuvattiin seuraavalla tavalla:

Schumannin resonanssin amplitudi (eli intensiteetti) ei ole vakio, ja se näyttää olevan äärimmäisen riippuvainen trooppisista (ja täten globaaleista) lämpötiloista. Alkuvaiheen tulokset näyttävät indikoivan, että pelkkä yhden asteen lisäys lämpötilassa korreloi SR:n tuplaantumisen kanssa. Tämä on merkittävää, sillä ei ole tiedossa minkälaisia psykobiologisia vaikutuksia nämä fluktuaatiot saavat ihmisille aikaan. Kenttien taajuudet ja amplitudit vaikuttavat biodynaamiseen tilaamme.

Miller sanoo seuraavaa taajuudesta:

Taajuudet kuvaavat yhden sekunnin aikana toistuvia syklejä (hertsejä, Hz). Maapallon biosfääri on tällaisten taajuuksien ympäröimä ollut sen syntymästä lähtien. Normaali päivittäinen variaatio vaihtelee ± 0.5 hertsiä. Toinen normaali fluktuaatiolähde on Auringon koronanpurkaukset, jotka saavat aikaan protonipommitusta. Purskeet voivat lisätä Schumannin taajuutta 3.5%. Nämä vaikutukset selittyvät Maapallon ja ionosfäärin muodostaman väliaukon leveydellä ja sähköisen eristeen permeabiliteetillä.

Viimeisenä, SR-taajuudet voivat vaikuttaa DNA:hamme:

Yhteys aurinkokuntamme resonanssien ja aivojemme taajuuksien välillä on DNA-kaksoiskierteessä, joka on kehittynyt Maapallon ympäristössä.

Schumannin resonanssin anomaliat

1. Schumannin resonanssin pimeneminen

Schumann Resonance blackout

17. päivänä helmikuussa, maaliskuussa ja huhtikuussa 2019 nähtiin Schumannin resonanssin muuttuminen valkoiseksi.

Kiinnostavaa kyllä, olemme nähneet sen myös pimenevän huhtikuun 18. päivänä 2019 lähes 3 tunniksi, mikä on erittäin epätavallista. Aiemmin olemme nähneet SR-pimennyksiä lyhyitä aikoja, mutta emme koskaan näin pitkää aikaa. Monet uskovat, että SR-pimennys esittää jonkinlaista resetointia tai aikaluuppia.

Strange Ongoing Time Anomalies

Schumannin resonanssin pimenemisestä kts. “Strange Ongoing Time Anomalies“.

2. Schumannin resonanssin “Aalto”

Maaliskuun 2. päivänä 2019 näimme omituisen käyrän SR-kuvaajassa.

Tämä toi mukanaan aallon energiaa, joka mahdollisti energiapäivitykset nukkuessa. Tämän aallon mukana monet meistä kokivat huonosti nukkumista ja melkein oli pakko ottaa päikkärit muutamaan otteeseen.

Schumann Resonance Actually LOOKS Like A Wave!

Arviolta maaliskuun 9. päivästä alkaen me näimme SR-käyrän muuttuvan käytännössä vaakatasoon kuvioissaan.

Taas kerran tämä oli linjassa sen kanssa kuinka monet tunsivat olonsa väsyneiksi ja tarvitsivat unta omituisiin aikoihin. Tällöin tapahtuu monia päivityksiä. Voit lukea niistä enemmän artikkelissa “Bizarre! Schumann Resonance Goes Horizontal”.

Maaliskuun 12. päivänä 2019 näimme oikealta aallolta näyttävän kuvion SR:ssä.

Voit lukea siitä lisää artikkelissa “Schumann Resonance Actually LOOKS Like A Wave!

3. Schumannin resonanssin “Valkoisuus”

Alkaen kello 8:lta aamulla itäistä aikaa maaliskuun 16. päivänä 2019 ja siitä jatkuen 24 tunnin ajan näimme Schumannin resonanssin muuttuvan KOKONAAN VALKOISEKSI!

Schumann Resonance (SR)

Kun näemme Schumannin resonanssin kuvaajissa anomalioita, näemme myös korrelaatioita energioissa, joita ihmiset vastaanottavat ja kokevat, sekä epäsäännöllistä nukkumista, jolloin vastaanotamme hyödyllisiä päivityksiä.

Kun fotonienergiavirtauksen liike jatkuu, me näemme myös enemmän Schumannin resonanssin valkoiseksi muuttumista. Ajan mittaan tästä tulee normi, eikä se ole enää anomalia.

Vuonna 2019 olemme nähneet Schumannin resonanssin valkoiseksi muuttumista 17. helmikuuta, maaliskuuta ja huhtikuuta. Yhteensattumaa?

Schumannin resonanssin piikkauksesta aiheutuvia oireita

Valtion tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että Schumannin resonanssi vaikuttaa joillakin ihmisillä verenpaineeseen:

  • 3.6%:lla oli korkeampi diastolinen verenpaine “ehostettuina” SR-päivinä.
  • 32.1%:lla diastolinen verenpaine oli matalampi “ehostettuina” SR-päivinä.
  • 64.3%:lla ei ollut merkittävää muutosta diastolisessa verenpaineessa “ehostettuina” SR-päivinä.

Energiaherkät ja empaatit voivat erityisesti tuntea lisä-ärsykkeitä Schumannin resonanssin piikatessa. Jotkut ihmiset voivat tuntea seuraavaa:

  • Kutinaa kruunuchakran alueella
  • Riemua / kevyttä euforiaa
  • Tietoisuuden laajentumista
  • Väsymystä tai unisuutta — tämä vaihtelee
  • Huimausta
  • Keskittymisvaikeuksia
  • Päänsärkyjä / migreenejä
  • Lyhyitä muistiongelmia
  • Ei ole nälkä

Artikkelin julkaissut In5D

Tuoreita Schumannin taajuuskuvaajia

 

 

Kirjallisuutta

1. Schumann W.O. Uber die Stralungslosen Eigenschwingungen einer leitenden Kugel die von Luftschicht und einer Ionospharenhulle umgeben ist. // Z. Naturforsch. – 1952. – 7a. – P. 149-154

2. Schumann W.O. Uber Electrishe Eigenscwingungen des Hohlraumes Erde – Luft – Ionosphare erregt durch Blitzenladungen // Z. Angew. Phys. – 1957. – 9. – P. 373-378.

3. Konig H. Atmospherics geringster Frequenzen // Zeit. angew. Physik – 1959. – 11. – P. 264-274

4. Balser M., Wagner C.A. On Frequency Variations of the Earth–Ionosphere Cavity Resonances. // Nature. – 1960. – № 188. – P. 638-641

5. Chapman F.W., Jones D.Ll. Observations of Earth–Ionosphere Cavity Resonances and Their Interpretation in Terms of a Two–Layer Ionosphere Model. // J. Res. NBS, Radio Sci. – 1964. – 68 D. – № 11. – P. 1177-1185

6. Galejs J. Shumann Resonances // J. Res. NBS, Radio Sci. – 1965. – 69 D. – № 8. – P. 1043-1055

7. Rycroft M.J. Resonances of the Earth–Ionosphere Cavity Observed at Cambridge, England. // Res. NBS, Radio Sci. – 1965. – 69 D. – № 8. – P. 1071-1081

8. Egeland A., Larsen T.R. Measurements of the Earth–Ionosphere Cavity Resonances Frequencies at High Latitude. // Phys. Norvegica. – 1967. – №2. – P. 85-97

9. Блиох П.В., Галюк Ю.П., Гюннинен Э.М. и др. О резонансных явлениях в полости Земля–ионосфера // Известие вузов. Радиофизика. – 1977. – Т.20. – №4. – С. 501-509

10. Бородин А.С., Колесник А.Г., Колесник С.А. и др. Флуктуации электромагнитного фона окружающей среды // Материалы Межд. симпозиум «Мониторинг окружающей среды и проблемы солнечно-земной физики», посвященный 60-летию регулярных ионосферных исследований в России. – Томск: Изд. НТЛ, 1996. – С.18-19

11. Бородин А.С., Колесник А.Г., Колесник С.А. и др. Флуктуации электромагнитного фона окружающей среды // Российская научно-техническая конференция по дифракции и распространению волн: Сб. докладов – Улан-Уде: БНЦ СО РАН, 1996. – С.180-181

12. Колесник А.Г., Колесник С.А., Колмаков А.А., Нагорский П.М., Шинкевич Б.М. Регистрация и исследование сигналов повышенного уровня в электромагнитном фоне диапазона крайне низких частот // Вестник ТГУ. Серия «Физика». – 2003. – № 278. – С. 141-146

13. Колесник А.Г., Колесник С.А., Колмаков А.А., Шинкевич Б.М. Шумановские резонансы. 1. Мониторинг электромагнитного фона КНЧ диапазона Известия вузов. Физика. – 2003. – № 2. – С.69-73

14. Колесник А.Г., Колесник С.А., Бородин А.С., Побаченко С.В. Резонансный механизм солнечно-земных связей // Известия вузов. Физика. – 2003. – № 8. – С. 23-30

15. Колесник А.Г., Колесник С.А., Побаченко С.В. Электромагнитная экология: Учебное пособие. – Томск: ТМЛ-Пресс, 2009. – 336 с.

16. Холодов Ю.А. Реакции нервной системы на электромагнитные поля. М.: Наука, 1975. – 211 с

17. Блиох П.В., Николаенко А.П., Филиппов Ю.Ф. Глобальные электромагнитные резонансы в полости Земля – ионосфера. – Киев: «Наук. думка», 1977. – 200 с

AAWSAP oli ”luottamuksellisesti kaupallinen” sopimus

Kirjoittanut Keith Basterfield

”Kaupallinen luottamuksella”

Tuoreessa Tim McMillanin artikkelissa hän esittää perustuen keräämiinsä todisteisiin, että AAWSAP (Advanced Aerospace Weapon System Applications Program) ohjelma oli ”luottamuksellisesti kaupallinen” (Commercial in confidence) sopimus USA:n puolustustiedustelupalvelun (DIA) ja Bigelow Aerospace Advanced Space Studiesin (BAASS) välillä.

Me olemme jonkin aikaa tienneet, että DIA on antanut toimeksi elokuussa 2008 työtä AAWSAPin alaisuudessa, ja että BAASS oli onnistuneesti tarjonnut sopimusta, joka oli voimassa 2008-2012.

McMillanin artikkelia lukiessa ensin mietin selittäisikä ”luottamuksellisesti kaupallinen” sopimus dokumentaation puutteen, mistä kävisi ilmi BAASSin saaneen sopimuksen itselleen? Federal Business Opportunities -verkkosivulla käynti, jossa DIA:n AAWSAP -tarjouspyyntö oli, näytti ettei BAASS:n kilpailutuksen voittoa ole ilmoitettu missään. Tiedossani ei ole että kukaan olisi koskaan löytänyt sellaista ilmoitusta.

Jack Brewerin työ

Tämä vei minut tarkastelemaan Jack Brewerin blogipostausta päivämäärällä 1. elokuuta 2019, otsikolla “DIA veti pois tiedon AAWSAP-sopimuksen menosta BAASSille vuoden 2011 tietopyynnössä.”

Vuoden 2011 DIA:n verkosta löytyvässä tietopyyntölogissa olen nähnyt henkilön nimeltä Quincy Wilkins pyytäneen kopion AAWSAPin sopimuksesta DIA:lta tietopyynnöllä. Jack Brewer sitten lähetti vuonna 2019 tietopyynnön ja pyysi saada DIA:lta kopion siitä mitä he antoivat Wilkinsille.

Kolme sivua kuudesta oltiin vastauksessa Brewerin vuoden 2019 tietopyyntöön vedetty pois, johtuen FOIA-tietopyyntöjen poikkeussäännöistä 3, 4 ja 6. Vastauksessaan tietopyyntöön DIA esitti, että “Poikkeussääntö 4 pätee informaatioon kuten kauppasalaisuudet ja kaupalliset tai rahoitustiedot, jotka on saatu henkilöltä etuoikeutetusti tai luottamuksella.” Huomaa, että yhdeksää erilaista poikkeuskohtaa oltaisiin voitu soveltaa, 3 vittaa poikkeuksiin muiden lakien alaisuudessa ja 6 viittaa henkilötietoihin ja terveystietoihin. Olisi voinut odottaa poikkeuksen 1, joka viittaa salaiseen informaatioon kansallisen turvallisuuden tai ulkopolitiikan perusteella, olevan tässä relevantti, mutta siihen ei viitattu.

Kuva: Jack Brewer

Huomaa miten sanaa “kaupallinen” käytetään.

Eräs Wilkinsin saamista dokumenteista oli DIA:n lähettämä kirje BAASSille heinäkuussa 2011. Se ohjeisti, että DIA:n sopimuksen voittotarjouksen tekijää ohjeistetaan kun DIA saa tietopyynnön koskien sopimusta.

Kuva: Jack Brewer

“Sopimuksen HHM402-08-C-0072 läpikäynnissä DIA on päättänyt että merkityt kohdat tulisi jättää pois pyydetystä dokumentista Freedom of Information Actin nojalla. Pyydämme kertoa mitä muita, jos mitään, lisäosioita tulisi jäättää paljastamatta tästä dokumentista. Vastauksessanne tulisi olla mukana yksityiskohtainen selitys kaikesta kilpailullisesta haitasta, joka aiheutuu yrityksellenne tämän materiaalin julkaisemisesta.”

Huomaa sanan “kilpailullinen” käyttö.

Ylläoleva vaikuttaa, ainakin minusta, tukevan McMillanin esitystä että DIA AAWSAP oli ”luottamuksellisesti kaupallinen” sopimus.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Video: USA:n armeijan sotilas puhuu UFOista, avaruusolennoista ja MJ-12:sta

Tämä tuore video vuodettiin kaikkialle nettiin, ja se keräsi erittäin monenlaisia reaktioita ympäri maailman. Tällä videolla voit selvästi nähdä ryhmän armeijan sotilaita avoimesti puhuvat avaruusolennoista ja kaikesta siitä mitä maailmassa on olemassa. Video muuttui viraaliksi melkein yhdessä yössä, lähinnä kiitos sotilaiden rennon tavan puhua näistä asioista.

On varsin rauhoittavaa nähdä jonkun puhuvan ryhmälle ihmisiä tästä aiheesta niin mutkattomasti, kun useimmissa tapauksissa ihmiset lähinnä pilkkaisivat tai nauraisivat puhujalle hänen sanomisiaan.

Me näemme yhden sotilaista, joka on tämän videon aiheena, puhuvan kokemuksistaan avaruusolentojen ja UFOjen parissa, jopa menevän niin pitkälle että hän piirtää erään avaruusolennon naaman, jonka hän on itse nähnyt.

Hän lisäsi myös kuvan UFOsta, jolla avaruusolento matkasi.

Useimmat katselijat järkyttyivät siitä, että sotilas mainitsi kuuluisan Majestic Twelve -ohjelman ja antoi meille viitteitä joita emme ole aiemmin miettineet.

Voitte itse katsoa miten videota ei ole manipuloitu. Huulet ovat synkassa äänien kanssa ja ääniraita, jossa mies kävelee ympäriinsä tilassa osoittaa videon aidoksi.

(Huomaa, että se ei osoita sitä etteikö videolla esiintyvä mies voisi olla näyttelijä, jolla on roolipukunaan sotilaan vaatteet.)

 

Artikkelin julkaissut Untold News

John Lear: Planeettainväliset diilit

Tämä on John Learin postaus Mysteria-nimisessä BBS:ssä vuodelta 1991. Lear vahvistaa sen mikä kävi ilmi Bob Lazarin haastattelussa Joe Roganin kanssa Alkuaineesta 115.
      To:  All                        Message #:  2196 
    From:  Dali Moyzes                Submitted:  20 Nov 91 23:37:00  
 Subject:  Lear                          Status:  Public
Received:  No                             Group:  UFO (15)

MSGID: 1:102/943 4ec98f48
ALIEN EXPLORATION

Interplanetary Business Deals by John Lear

Olen lentokapteeni suurelle lastifirmalle; olen lentänyt noin 160 eri konetyypillä yli 50 eri massa. Minulla on 17 nopeusennätystä Lear Jetilla, ja olen pilotti jolla on eniten FAA-sertifikaatteja, joita kenellekään yksilölle on annettu. Olen ollut kaupallinen pilotti 30 vuotta; olen lentänyt 35 vuotta. Minulla on Air Traffic Controllers award for Outstanding Airmanship -palkinto, jonka sain vuonna 1968, sekä Symons Wave Memorial. Olen lentänyt tehtävissä ympäri maailman eri valtioiden virastoille, olen lentänyt Kaakkois-AAsiaan vuosina 1966-73, olen lentänyt sekä kokeellisilla että testikoneilla. Olen lentänyt 28 eri firmalle ja yli 16 tuhatta tuntia lentoajassa, joista 12 tuhatta on suihkumoottoreilla. Olin nuorin amerikkalainen joka on kiivennyt Matterhornille Sveitsissä vuonna 1959, ja olen vanhempi varakomentaja Amerikan Postilegioonassa no. 1. Minulla on neljä tytärtä ja olen elänyt Las Vegasissa noin 20 vuotta. Kasvoin Santa Monicassa. Opiskelin teollista suunnittelua Los Angelesin Art Center Collegessa ja olin ehdolla senaattiin Nevadasta vuonna 1980. Isäni William P. Lear, Sr. on sekä auttanut kehittämään ensimmäisen autoradion, 8-raiturin ja automaattipilotin ensimmäisiin suihkukoneisiin että kehittänyt Lear Jetin, erään ensimmäisistä ja menestyksekkäimmistä kuljetusssuihkukoneista.

Noin kuusi vuotta sitten törmäsin päätä pahkaa UFO-aiheeseen. Aloin etsiä totuutta, ja sen mitä sain selville on tämä. Me olemme saaneet haltuumme noin 40 lautasta, jotka kuuluvat Maan ulkopuolisille sivilisaatioille kaukana aurinkokuntamme ulkopuolella. USA:n laivasto on menestyksekkäästi lentänyt useita niistä salaisen avaruusohjelman nimissä, joka aloitettiin 1950-luvun puolivälissä. USA:n valtiolla on kryogeenisessa varastossa ainakin 25, mutta varmaan lähemmäs 100 avaruusolennon ruumista, niinkin montaa kuin 15 eri lajia. Ainakin kolme näistä on siepattu elävänä, yksi niistä on Nevadan testialue S-4:llä. Valtiomme on ollut liiketoimissa pienten harmaiden avaruusolentojen kanssa vuosia, ja että se on huijattu luulemaan, että heillä on jonkinlainen sopimus jossa antaisimme luvan tehdä abduktioita ja saisimme jonkinlaista superkehittynyttä teknologiaa. Ihmisen on geneettisesti manipuloinut huomattavasti kehittyneempi avaruusolentojen rotu usean tuhannen vuoden aikavälillä, ja johon on tehty 64 erillistä ulkoista korjausta sellaisessa projektissa joka olennaisesti on koe, tehdäkseen ihmisestä sen mikä se on nykypäivänä, ja miksi häntä salaisissa valtion dokumenteissa kutsutaan on astia. Me olemme yksinkertaisesti astioita. Astioita täynnä fyysistä materiaa, verta, entsyymejä, hormoneja, sieluja, ajatuksia, emootioita… kaikki se on manipuloitu, monistettu, kasvatettu, ja prosessoitu korkeamman olennon käsin, ja heidän luvallaan.

Astian fyysisen elämän lopussa sielu kerätään ja talletetaan tulevaa käyttöä varten tai viedään sikiöastiaan. Mitä tarkoitusta varten? Se ei mahdollisesti ole kenenkään teidän asia enempää kuin lehmän asia on se mitä varten he ovat täällä. Jos olet miettinyt miksi valtio ei koskaan ole kertonut totuutta lentävistä lautasista, ehkä kannattaisi mietti miksi me emme koskaan vaivaudu briiffaamaan lehmiä niiden olemassaolon syystä.

Näiden ihmematkojen sponsorit matkaavat tähtijärjestelmien välillä suuremmilla nopeuksilla kuin tuhat kertaa valonnopeus. Suurten matkojen matkaamiseksi avaruudessa ilman fysiikan lakien rikkomista, joka hyvin sanoo ettei mikään voi kulkea valoa nopeampaa, täytyy ensin ymmärtää, että gravitaatio on välitöntä, ja että kun gravitaation ottaa käyttöön, voi kontrolloida kaikkea. Täytyy myös visualisoida avaruus materiana, väliaineena. Se mitä me pidämme tyhjänä tilana voidaan vetää tähän tai tuohon suuntaan voimakkaalla gravitaatiolla. Jos tarpeeksi suuren gravitaatiovoiman saa aikaan pieneen tilaan, silloin voi vetää sen kohti itseä, astua niinsanotusti sen sisään. Se osa avaruutta johon astuit sisään napsahtaa takaisin vanhaan sijaintiinsa, ja sinä olet sisässä, ilman että rikot fysiikan lakeja ja ilman että aikaa on kulunut.

Tapa, jolla vahva gravitaatiovoima luodaan aluksessa, on antimateriareaktori. Reaktori on noin puolikkaan koripallon kokoinen ja muotoinen ja se lepää metallialustalla. Sen sisällä puolikas pallo on vastaanotin, jossa on ohut, nuolen muotoinen, 233 gramman painoinen pala Alkuaine 115:tä. Tämän pienen alkuaineen 115 palasta pommitetaan protoneilla, ja se muuttuu Alkuaineeksi 166, joka välittömästi hajoaa Alkuaineeksi 115. Tämän reaktion tuote on antimateria, ja antimateriaa voidaan käyttää kahteen tarkoitukseen. Ensimmäinen tarkoitus on luoda vahva gravitaatiokenttä, joka sitten kanavoidaan ja vahvistetaan luomaan lähes käsittämättömiä määriä gravitaatiovetovoimaa. Toinen tarkoitus antimaterialle on luoda positiivinen jännite thermionigeneraattorilla antamaan voimaa muulle aluksen laitteistolle.

Luotu painovoima fokusoidaan ja kanavoidaan ja vahvistetaan kolmen gravitaatiovahvistimen avulla, jotka kun niitä suuntaa haluttuun kohteeseen, oli se sitten 100 mailia tai 100 valovuotta, vetää osan avaruuden rakenteesta kohdepisteestä lähtöpisteeseen. Kun gravitaatio laitetaan pois päältä ja vetovoimaa ei enää esiinny, mikä tahansa mikä tuon lähtöpisteeseen vedetyn avaruusvaipan sisällä oli, on nyt kohteessa. Tämä konsepti on yhtä vaikeaa selittää kuin televisio on selittää luolamiehelle.

USA:lla ei ole salaisia tukikohtia kuussa. NASAn projektit Mercury, Gemini, Apollo, Spacelab ja Shuttle ovat kaikki vain peitettä sille mitä oikeasti on meneillään. USA:lla on myös salaisia tukikohtia Marsissa. Ja on olemassa marsilaisia. Ne vain näyttävät meiltä ja ovat hieman kehittyneempiä. Ilmaston tuhoutumisen jälkeen monta vuotta sitten Marsissa marsilaiset ovat siirtyneet maanpinnan alle.

Mieti jotain kotia lähempää. On olemassa ainakin 70 eri lajia avaruusolentoja täällä lukemattomissa tehtävissä. Ja on olemassa useita salaisia maanalaisia tukikohtia, joita pyörittävät yhdessä me ja avaruusolennot. Yksi suurimmista on Dulcessa, New Mexicossa. Ja kyllä, on olemassa salainen testilaitos, jossa testataan avaruusolentojen lentäviä lautasia Area 51:ssa Nevadassa. Jos haluat nähdä sen itse, he edelleen testaavat auringonlaskun aikaan keskiviikkoisin; viime kerran kun näin oli huhtikuun 3. päivä 1991. Ota I-15 muutama maili Las Vegasista pohjoiseen ja mene pohjoiseen tietä 93. Ash Springsin jälkeen käänny vasemmalle tietä, joka on valtatie 357, ja sen jälkeen tulet alas Hancock Passia laaksoon, jossa näet 10 mailia pitkän suoran hiekkatien. Se on Groom Laken koillispääty. Muutaman sadan metrin jälkeen sammuta auto ja katso etelään auringonlaskuun tai vähän sen jälkeen. Sinulla pitää olla teleskooppi tai kiikarit nähdäksesi lautasmuodon, mutta näet aluksen paljaalla silmällä, noin 12 mailin päässä. Älä mene eteenpäin kuin noin 5 mailia tuota tietä, sillä se on erittäin salaista aluetta. Antelope Valleyssa on myös useita maanalaisia tukikohtia. Jos olet kiinnostunut näkemään yhtään tästä, aja Tehachapi-vuorille, itään Lancasterista, tai kierrä El Mirage Dry Lake viikolla iltaisin.

Ja kyllä, aidsin on kehittänyt USA:n laivasto vuosina 1969-1972. Kunnia viruksen loppuunsaattamisesta ja parannuksen siihen keksimisestä menee R. M. Donnerille. Virus vapautettiin ensin Afrikkaan vuonna 1975 pienen tuhkarokkorokotteessa. Afrikka on nyt melkein 100% infektoitunut. Aids-virus tuotiin Yhdysvaltoihin vuonna 1978 New Yorkiin, San Fransiscoon ja Los Angelesiin Hepatitis B -rokotteissa joita CDC antoi, joka erityisesti otti kohteekseen valkoiset homoseksuaalimiehet. Tämä tehtiin niin, että aidsia levitettäisiin nopeasti ilman että ketään kiinnostaa, sillä he sivuuttaisivat taudin homojen ja nistien tautina. Populaatiolle on uskoteltu, että aids-virus voidaan estää kondomeilla ja/tai kumihanskoilla, kun itse asiassa HTLV 1, eräs aidsin muoto, on levinnyt pisaratartuntana Kaakkois-Aasiassa jo monta vuotta. Laivaston tavoite oli levittää aidsia 75%:n maailman kansasta ennen vuotta 1995. Jos tämä kuulostaa uskomattomalta, se johtuu siitä että on useita asioita joita et ymmärrä maailman populaation kasvusta suhteessa ruoan kulutukseen. Syy sille miksi et ymmärrä näitä asioita on, että sinulle ei ole kerrottu tällaista informaatiota koska se ei kuulu sinulle. Ja jos edelleen luulet, että hallituksemme on kansan hallitus kansaa varten, olet yhtä tietämätön kuin mitä sinulla on väärää tietoa. Huomiosi on ohjattu sotilaiden takaisin kotiin tuomiseen hallituksen toimilla, joka on käyttänyt 75 miljardia dollaria pommittaen 100 tuhatta paljasjalkaista irakilaista, joista suurimmalla osalla ei ole ollut mitään kinaa USA:n kanssa. He vain sattuivat väärään paikkaan väärään aikaan. Me vapautimme erään 1900-luvun kaameimmista sheikeistä ja samalla tehokkaasti estimme Irakia saamasta 200 miljardin barrelin öljyvaroja, joka olisi voinut leikata öljyn hinnan puoleen. Me käytimme 8-9 kuukautta opettaen Bagdadin teurastajalle, että kaikkein voimakkain valta maailmassa ei edelleenkään kykene etsimään ja löytämään yhtä ainutta henkilöä. Poikkeuksia tähän sääntöön: Willie Nelson, Pee Wee Herman, JFK, John Lennon, Charlie Chaplin, Marylin Monroe, ja kaikki CIA:n tuhoamat ja tappamat.

Entäpä valtion viranomaiset, jotka ovat mukana? Miksi mikään ei vuoda? No, jos todella uskoo että valtio ei osaa säilyttää salaisuutta silloin kun se haluaa, silloin on huonompi kuin ikuisesti tietämätön. Olet omasta tahdostasi tietämätön.

Tiedän että tämä on totta ja sinä et tiedä. Sinulla ei ole pääsyä informaatioon. Ja jos kaivat vain tarpeeksi informaatiota itse, alat uskoa siihen! Etsi ystävä valtion projektissa ilmailualalla. Kysy häneltä tämä kysymys, joka ei mitenkään vaaranna hänen vannomaansa valaa. Kysy, ”Löisitkö oman elämäsi pantiksi, että John Lear on väärässä?” —

* Origin: Mysteria * Home of the Tesla Echo * 818-353-8891  (1:102/943.0)
 =-=-=-=-=

Avaruusolennot ovat jo täällä!

Valtiot ympäri maailman yhdessä maailman eliitin kanssa pitävät meitä pimennossa siitä faktasta, että he ovat jo löytäneet Maan ulkopuolista elämää. He pitävät tiedon salassa, koska he eivät halua menettää kontrolliaan populaatiosta.

Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo tarkoittaisi oven avaamista universumile ja mahdollisuudelle tutkia sitä.

Se tarkoittaisi uskontojen ja valtioiden välisten rajojen katoamista, jotain mitä sekä valtiot että uskonnolliset instituutiot välttelevät kaikin keinoin.

UFO-havainnot muuttuvat yhä vain yleisemmäksi näyksi, ja valtiot ovat hyvin tietoisia tästä. On huhuja siitä, että valtiot ovat tehneet sopimuksia käydäkseen vaihdantaa avaruusolentojen kanssa.

Eräs monista tavoista, joilla valtiot aivopesevät meitä on televisiolla ja sosiaalisella medialla. Kuitenkin asiat ovat muuttumassa ja näyttää siltä, että ennemmin tai myöhemmin vaivannäkömme päästä irti matrixista maksaa vaivan.

Avaruusolennot paljastavat ihmisille mistä ne tulevat ja keitä ne todella ovat. Kun me hyväksymme ne, silloin me kykenemme pääsemään pois vankilastamme.

Katso allaoleva video ja kerro mielipiteesi.

 

  Artikkelin julkaissut Knowledge Time

Ehdokas Tom DeLongen ’avaruusolentojen johtajaksi’

Alla on Tom Delongen Instagram-postaus 14. syyskuuta 2019 (pointsit kuvasta @SilvaRecord). Siinä hän viittaa “Avaruusolentojen johtajaan”. Sitten hän omaan tyyliinsä nopeasti editoi postauksesta pois viittauksen “BossManiin”.

Image for post

Editoitu kuva ilman viittausta on alempana.

Kun nämä kuvakaappaukset löysivät tiensä Twitteriin, ihmiset alkoivat miettiä — kuka tämä ”avaruusolentojen johtaja” oikein on. Joten kaivelin hieman. Ja mielestäni olen saanut selville sen kuka Tomin johtaja on.

Image for post

Johdannossa kirjaan “Sekret Machines: Chasing Shadows”, Tom kirjoittaa seuraavaa:

“Tutkimusteni edetessä tuli vastaan mahdollisuuksia — jotkut niistä johtuivat tuosta tutkinnasta, mutta toiset olivat taas onnekkaita tapahtumia. Ja niin eräänä epätavallisena kesäaamuna vuonna 2015 sain soiton vanhalta ystävältäni, joka työskenteli eräässä kaikkein suurimmista ja eliiteimmistä puolustusalihankkijafirmoista USA:ssa. Vaikka hän oli juuri eläköitynyt, hän sanoi minulle, että ensimmäistä kertaa hänen yrityksensä oli avoin: päivä jolloin työntekijöiden sukulaiset saivat tulla paikan päälle ja juhlia heidän perheensä kanssa (aviomiehet, vaimot, äidit, isät) sitä mitä he tekevät muuten joka päivä täydellisen salaisuuden verhon suojassa. Hän kysyi minulta olisinko halukas esittelemään heidän ”ylimmän johtajansa”, kehittyneiden aseiden osaston johtajan (”BossMan”, niinkuin häntä nimitetään niille joiden ei tarvitse hänen identiteettiään tietää) yleisölle. Sanoin välittömästi kyllä, mutta sanoin että vain jos saan istua hänen seurassaan muutaman minuutin. En ollut varma miksi sanoin niin, tiesin vain että tämä oli mahdollisuus johon minun oli pakko tarttua.”

Palapelin seuraavaan palaan siirtyäksemme: Tyler Rogowayn kirjoittamaan artikkeliin The WarZonelle Thedrive.comissa. Rogoway oli nähnyt vaivaa ja kysellyt tietoja Lockheed Martin Skunk Worksilta, “globaalilta turvallisuus- ja ilmailualan yritykseltä… joka pääosin on mukana kehittyneiden asejärjestelmien tutkimuksessa, suunnittelussa, kehittämisessä, valmistamisessa, integroinnissa ja ylläpidossa”. Hänen mielessään oli ajatus, että Tom olisi puhunut tämän yrityksen tyypeille Sekret Machinesissa. Vaivannäkö kannatti hienosti:

“Tämä on Skunk Worksin antama virallinen lausunto The War Zonelle koskien Tomin aiempaa mukanaoloa yrityksessä lähes puoli vuosikymmentä sitten sekä sen aikaisia tilanteita:

‘Tom DeLonge otti yhteyttä Skunk Worksiin kiinnostuneena tekemään yhteistyötä dokumentin parissa koskien salaisia koneita ja huipputeknologian projekteja. Useat Skunk Worksin työntekijät tapasivat DeLongen kanssa nähdäkseen mikä hänen visionsa dokumentille oli, niinkuin mekin teimme kaikkien niiden kanssa, jotka olivat kiinnostuneita Skunk Worksin tarinasta ja teknologioista. Me lopulta päätimme, että emme lähde mukaan yhteistyöhön dokumenttiin.

Tämän suunnitteluvaiheen aikana DeLonge otti osaa Skunk Worksin työntekijätapaamiseen.’

Seuraavaksi tarkastelkaamme Podestan sähköpostivuotoja, joista käy ilmi, että Robert Weiss oli mukana Tomin “neuvonantajien” ryhmässä, joiden tarkoituksena oli tavata Podesta.

Image for post

Sekä lopulta se, kuka Weiss oikeasti on:

Image for post

(Tekstissä lukee: Weiss toimi myös ilmailun varajohtajana, jossa hänen vastuullaan oli $3 miljardin logistiikka, ylläpito ja lentokoneliiketoiminnan modernisointi. Hänen aikanaan hän kehitti ja johti strategioita, jotka kasvattivat bisnestä yli 30% yrityksen portfoliossa.)

Näyttää siltä, että Rob Weiss voi olla paras kandidaatti Tomin ”BossManiksi”. Ainakin siihen asti kunnes Tomin twiittejä deletoidaan taas uudelleen ja lisää johtolankoja tippuu. Yritetään ainakin vähintään lukea rivien välistä (Tomin ohjeiden mukaan) ja saada kuva käynnissä olevasta suunnitelmasta…

Artikkelin julkaissut medium.com