Aihearkisto: Tiede

Tiedeartikkelit: astrofysiikka, astrobiologia, eksobiologia, jne.

Lähettääkö 13 tuhatta vuotta vanha maata kiertävä satelliitti kaikusignaaleja?

Eräät tahot väittävät, että Nikola Teslan vuonna 1899 poimimien radiosignaalien ja pitkään viivästyneiden kaikusignaalien välillä (jotka poimittiin 1920-luvulla Oslossa) on yhteys. Tesla uskoi, että hänen vastaanottamansa signaalit ovat ulkoavaruudesta. Ilmiön nk. ”satelliittiselitys” on peräisin vuodelta 1954, kun päivälehdet, mm. Saint Louis Dispatch ja San Francisco Examiner, julkaisivat juttuja Donald Keyhoesta, joka näiden mukaan oli sanonut USA:n ilmavoimien raportoineen löytäneensä kaksi maata kiertävää satelliittia. Tuohon vuoteen mennessä yhtään ihmisen tekemää satelliittia ei oltu vielä koskaan laukaistu avaruuteen.

Helmikuussa 1960 julkaistiin lisää raportteja, joissa todettiin USA:n laivaston havainneen tumman ja tärisevän kappaleen kiertävän maata 79°:lla leveysasteella, jonka kierrosaika oli 104,5 minuuttia. Sen kiertorata oli myös erittäin epäkesko, jonka pituussuuntainen huippukohta on 1728 kilometrin päässä ja leveys vain 216 kilometrin päässä. Tuolloin laivasto seurasi Discoverer VIII -satelliitin laukaisussa irronnutta kuorenpalasta, jolla oli samanlainen kiertorata.

Vuonna 1973 skotlantilainen kirjailija Duncan Lunan analysoi norjalaisten radiotutkijoiden dataa, ja hän tuli siihen tulokseen että ne osoittivat tähtikartalla Epsilon Boötikseen, Boöteksen tähdistön kaksoistähteen. Lunanin hypoteesi oli, että signaaleja lähetettiin 12,600 vuotta vanhasta maata ympäröivästä kohteesta, joka sijoittuu maapallon erääseen Lagrangen pisteeseen.

Duncan Lunan on sanoutunut irti Mustan Ritarin jupakasta. Hän  ei ole ammattiastronomi, ei radioamatööri eikä professori. Duncanin analysoima data 1920-luvulta oli ilmeisesti virheellistä, mutta hän on julkaissut aiheesta spekulatiivisen analyysin nimellä Children from the Sky.

1950-luvulla Clyde Tombaugh, Pluto-planeetan löytäjä, oletettavasti löysi maata kiertävän satelliitin jota ei aikaisemmin ollut tunnettu. Tombaugh tutki luonnollisia kiertolaisia 1950-luvun alkupuolella käyttäen Baker-Nunn -seurantakameroita, jotka olivat kaikkein kehittyneimpiä tuohon aikaan. Lopputulos oli, että kuu poislukien maata ei kierrä mikään pesäpalloa isompi. Jos näin olisi ollut, olisi se löytynyt lähempää L1-pistettä maan ja kuun välissä.

Viimeisin ja eniten viitattu todiste mysteerisatelliitista on vuodelta 1998. Tällöin avaruussukkula Orbiter Endeavour valokuvasi tunnistamattoman esineen matalalla kiertoradalla. Näitä kuvia käytetään vankimpana todistusaineistona satelliitin olemassaolosta. Kuitenkin kuvien tarkempi analyysi viittaa enemmänkin avaruusromuun kuin satelliittiin. Selityksenä pidetään venäläisen avaruusmoduulin lämpösuojaa. Venäläisillä oli tuolloin kiertoradalla Zarya-moduuli, joka oli tarkoitus kytkeä amerikkalaisten asemaan. Robottikäsi ei kuitenkaan saanut kunnon otetta moduulista ja useita osia siitä liukui pois.

Endeavourin miehistön havainnoista otettiin valokuvia. Näitä kuvia analysoivat ihmiset ovat väittäneet, että kyseessä voisi olla Pakal-alus, oletettu Maya-avaruusalus, josta on kirjoittanut mm. Erich von Däniken.

”Musta Ritari”-nimellä tunnettu satelliitti väitteiden mukaan kiertää maata lähellä sen napoja, ja ufologien sekä muiden asiaan perehtyneiden uskomusten mukaan satelliitti on 13 tuhatta vuotta vanha ja peräisin maan ulkopuolelta.

Myös elämää ulkoavaruudesta etsivä SETI-projekti kirjoitti vuonna 1999 otsikolla ”Lähettävätkö tuntemattomat luotaimet kaikusignaaleja?

 

Satelliittitarina on innoittanut kuitenkin vetämään yhtäläisyysmerkkejä muualle. Philip K. Dickin kirja VALIS gnostilaisine eksegeeseineen, jossa avaruudesta lähetetty signaali vastaanotetaan omaelämänkerrallisessa scifi-tarinassa suoraan kirjailijan aivoihin, on varsin sopiva hengentuotos luettavaksi jos aiheesta on kiinnostunut.

The Black Knight from Space – Inspiroivalla otsikolla varustettu hyvä haastattelu.

Alien Artifacts in the Solar System – Artikkeli kuvaa useamman omituisen tapahtuman, mukaanlukien Mustan Ritarin. Mainintaa myös Bracewellin luotaimista.

ASTRA and SETI – Duncan Lunanin kirjoittama esittely.

ET Radio Signals – Enemmän tietoa vuoden 1927-28 tapahtumista.

Phildickian Gnosticism – Philip K. Dickin osallistuminen tapahtumiin.

3000 huonetta hieroglyfeja: Muinainen maanalainen labyrintti löydetty Egyptistä

Arabiankielen sana mataha tarkoittaa labyrinttia. Näin nimetty tutkimusmatka vuonna 2008 tutki Egyptin Hawarassa olevaa maanalaista labyrinttia.

Monet klassiset kirjailijat, kuten Herodotos ja Strabo, ovat kuvanneet kolossaalisia temppeleitä, joiden sanotaan sisältävän 3000 huonetta täynnä hieroglyfejä ja maalauksia.

Belgian egyptintutkijat luotasivat Hawaran hiekkamaastoa korkealla teknologialla ja he löysivät legendaarisen kadonneen rakennelman, joka hautautui hiekan alle kaksi vuosituhatta sitten.

Labyrintti sijaitsee etelään Amenemhat III:n pyramidista. Pyramidi on 58 metriä korkea ja sen sivut ovat 100 metriä pitkät. Labyrintin pohjan uskotaan muodostuvan suuren pyramidin vastapuolella sijaitsevasta hautatempplelistä.

Ecuadorin ”Jättiläisten Kadonneen Kaupungin” tilanteesta

Vuonna 2012 tiimi tutkijoita ja tutkimusmatkailijoita löysi muinaisen pyramidikompleksin Ecuadorin Amatsonin viidakon kaukaiselta alueelta, joka kansainvälisesti tai edes kotimaassa on vähän tunnettu. Bruce Fenton, kirjailija ja tutkija, uskoo kompleksin olevan ”Jättiläisten Kadonnut Kaupunki”, joka on saanut nimensä alueen lähistöltä löydettyjen jättikokoisten työkalujen sekä paikallisten legendojen mukaan, jotka kertovat joskus muinoin alueella asuneista jättiläiskokoisista ihmisistä.
Löydetyllä paikalla on yksi erittäin suurikokoinen pyramidirakennelma, noin 80 metriä leveä ja 80 metriä korkea, jossa on todella jyrkästi kohoavat seinämät. Tämä rakennelma on tehty sadoista kivenjärkäleistä, joista kukin painaa keskimäärin 2 tonnia. Suuren kukkulan laella on tasainen alue, josta on löydetty useita jäännöksiä. ”Se näyttää kivetyltä seinältä, muinaiselta kadulta tai torilta, joka on 60 asteen kulmassa, ehkäpä jonkin suuren rakennelman katolta. Monet kivet ovat täydellisen linjassa, niillä on terävät reunat ja ne näyttävät ihmisten työstämiltä” sanoi Duverneuil, joka kävi tutkimusmatkalla alueella huhti- ja toukokuussa 2013.
Kivien välissä oli kovaa sidosainetta, kuten sementtiä tai betonia, tai kivettynyttä materiaalia. Hujanhajan ympärillä on monia savi- ja kiviesineitä. Monet näistä esineistä näyttävät olevan kivityökaluja, joista jotkut ovat erittäin suuria ja painavia ja olisivat tavallisen kokoisen ihmisen erittäin vaikeata käyttää millään käytännöllisellä tavalla.

 

Työkalujen koko sai Fentonin epäilemään että kyseessä on legendaarinen jättiläisten kaupunki, joka on hyvin tunnettu Amatsonin alueen legendoissa ja taruissa. Sellaiset paikat kylvävät pelkoa Ecuadorin alkuperäisväestön keskuuteen, sillä niiden uskotaan olevan joko henkien tai tämän maailman ulkopuolelta tulleiden olentojen suojelemia. Paikallislegendat kertovat jättiläisihmisistä jotka elivät historian lehdille unohdetuissa kaupungeissa. Itseasiassa jättiläiskokoisia ihmisen luita on löydetty alueella sijaitsevista luolista — kuten myös muualta Ecuadorista.
Ecuadorin hallitus sai tiedon löydöstä ja myöhemmin vuonna 2013 kulttuuriministeriö järjesti kohteeseen tutkimusmatkan. Ryhmässä oli ministeriön edustajia, arkeologeja ja tutkijoita. Surullista mutta ehkä ei niin yllättävää, että hallituksen ryhmän päätelmissä todettiin alueen olevan luonnonmuodostelma eikä ihmisten tekemä, joka samalla sulkee pois kaiken hallituksen rahoittaman tutkimustoiminnan sekä alueen suojelun.

Fenton ja hänen kollegansa kiistävät päätelmän, että kohde on luonnonmuodostelma, osoittaen neliskanttisia kivenjärkäleitä, sidosainetta kivien välissä, kivityön tarkkuutta ja kohteesta löydettyjä kivityökaluja, kuten myös suuria määriä ympyränmuotoisia kiviä joihin on hakattu keskelle reikä.

”Ei ole epäilystäkään siitä että meillä on käsillä ihmisasutuksen jäännökset erittäin muinaiselta aikakaudelta” kirjoittaa Fenton verkkosivullaan Earth4all. ”Mitä meidän nyt tulee tehdä on antaa omien alojensa asiantuntijoiden testata, päivätä ja tutkia kerätyt näytteet.” Fenton ja hänen kollegansa toivovat myös saavansa perustettua museon lähikylään jossa esineitä voidaan säilyttää turvallisesti ja näyttää tutkijoille sekä yleisölle. Tähän tarkoitukseen he keräävät varoja tulevaa museota ja jatkotutkimuksia varten.

Alunperin julkaissut UFO mania.

Uskomaton löytö: Nooan arkki löydetty!

Vuonna 1959 Turkin armeijan kapteeni Llhan Durupinar löysi ouon muodostelman tutkiessaan maansa ilmakuvia. Tämä muodostelma, suurempi kuin jalkapallokenttä, erottui kivisestä ja karusta maastosta noin 1900 metrin korkeudessa Turkin ja Iranin välisellä rajalla.

Kapteeni Durupinar tunsi Raamatun kertomuksen arkista ja että tämän sijainti on liitetty Ararat-vuoreen Turkissa, mutta hän oli haluton tekemään hätäisiä johtopäätelmiä. Alue oli erittäin kaukainen, kuitenkin siellä asui ihmisiä pienissä kylissä. Näin oudosta esiintymästä ei ollut aikaisempia havaintoja. Niinpä hän lähetti negatiivikuvan eteenpäin tunnetulle ilmakuvauksen asiantuntijalle, tohtori Brandenburgerille, Ohio State Universityyn.

Brandenburger oli vastuussa Kuuban ohjustukikohtien löytämisestä tiedustelukuvista Kennedyn aikana, ja tarkasti tutkittuaan kuvia hän päätteli: ”Minulla ei ole epäilystäkään siitä etteikö tämä olisi alus. Koko urani aikana en ole koskaan nähnyt tällaista kohdetta stereokuvassa”.

Vuonna 1960 ylläoleva kuva julkaistiin LIFE-lehdessä otsikolla ”Nooan Arkki?”. Samana vuonna ryhmä amerikkalaisia liittyi kapteeni Durupinarin seurueeseen puoleksitoista päiväksi. He odottivat löytävänsä jäännöksiä maanpinnasta tai jotakin joka liittyisi epäilemättä jonkinlaiseen alukseen. He tekivät joitakin kaivauksia alueella, mutta eivät löytäneet mitään ratkaisevaa ja ilmoittivat innokkaasti odottavalle muulle maailmalle että kyseessä näyttäisi olevan luonnollinen maanmuodostelma.

Suurin osa globaalista mediasta käänsi päänsä pois ja aiheen kiinnostus laantui.

Vuonna 1977 Ron Wyatt vieraili löytöpaikalla. Saatuaan virallisen luvan Ron ja muut tutkivat paikkaa yksityiskohtaisemmin usean vuoden ajan. He käyttivät metallinpaljastimia, maanpinnan kaikuluotausta ja kemiallisia analyyseja — oikeaa tiedettä — ja heidän löytönsä olivat häkellyttäviä. Todisteet olivat kiistämättömät. Tämä oli Nooan arkki.

 

1. Visuaaliset todisteet

Ensimmäiseksi oli tarkasteltava muodostelmaa ja otettava siitä mitat. Muoto muistutti aluksen runkoa. Toinen pääty oli kärkevä kuten voisi odottaa keulalta (alemmassa kuvassa D) ja vastakkainen pääty oli tasainen kuten perä. Etäisyys keulasta perään oli 157 metriä, tai tarkalleen 300 egyptiläistä kyynärää. Keskimääräinen leveys oli 50 kyynärää. Nämä olivat tarkat Raamatussa annetut mitat.

Tyyrpuurin puolella (oikealla) lähellä perää oli neljä pystysuuntaista pullistumaa jotka nousivat mudasta (B), tasaisin välein, jotka määritettiin aluksen rungon ”kylkipuiksi” (katso kuva alla). Näiden vastakkaisella puolella paapuurissa oli yksittäinen kylkipuu (A) joka nousee mudasta. Voit nähdä sen kaareutuvan muodon erittäin selvästi. Sen ympärillä on lisää kylkipuita, suurimmaksi osaksi mutaan hautautuneena, mutta näkyvillä kun tarkastellaan lähemmin.

On muistettava, että jos tämä on oikeasti Nooan arkki, se on uskomattoman vanha. Puu on jo kivettynyt. Orgaanisen materiaalin on korvannut maan mineraalit. Vain alkuperäisen puun muodot ovat jäljellä. Ehkäpä siksi vuoden 1960 tutkimusmatka oli pettymys. He odottivat löytävänsä ja tuovansa takaisin kauan sitten kuluneita puupaloja.

Mudan keskellä oleva oleva muodostelman asennosta voidaan päätellä että esine on valunut enemmän kuin mailin alaspäin sen alkuperäiseltä sijainnilta. Geologit uskovat että se alunperin oli yli 300 metriä korkeammalla vuorenrinteellä ja kovettuneen mudan peittämänä. He ajattelevat, että vuoden 1948 maanjäristys rikkoi mudan ja paljasti rakenteen. Tämä on varmistettu ympärillä asuvien kyläläisten tarinoista, jotka kertovat sen ”yhtäkkisestä katoamisesta” tuona aikana.

Raamatun kertomukset arkista kuvaavat sen olevan jopa kuusikerroksinen. Oletettu arkin muoto on yhtenevä mudan keskellä olevan pullistuman (C) kanssa. Kuten kohta huomaamme, tutkahavainnot rakenteesta viittaisivat siihen, että pullistuma on romahtaneiden kerrosten jäljiltä jääneitä pirstaleita.

Vaikka suurin osa ihmisistä ajattelee arkin olevan neliskulmainen, se pätee vain yläkansiin. Rungon pitkulainen muoto on tarpeen, jotta suuri alus voisi pysyä vakaana vedessä ja selviytyä valtaisista vesistä.

 

2. Maanpinnan kaikuluotaus

Ihmissilmän tarvitsee nähdä heijastunutta valoa tunnistaakseen esineen. Jotta voisimme nähdä maansisään, tiedemiehet käyttävät mikroaaltoja jotka läpäisevät maanpinnan ja heijastuvat takaisin kun ne osuvat johonkin kiinteään. Tätä tekniikkaa yleisesti käytetään etsimään mineraaleja ja öljyä. Sitä kutsutaan GPR-luotaukseksi (Ground Penetrating Radar), laite joka on tehty lähetinantennista ja joka kuuntelee kaikua ja tulostaa sen paperille. Kaiun heijastusviiveestä ja -voimakkuudesta voidaan päätellä kuinka kiinteä ja millä etäisyydellä esineet ovat maanpinnan sisässä.

 

Geologien tiimi ei luodannut koko esinettä. Sen sijaan he merkitsivät keltaisella teipillä viivoja jotka läpäisivät esineen. Sen jälkeen he vetivät noin ruohonleikkurin kokoista antennia viivojen päällä ja tarkkailivat paperitulostimen ulostuloa. Kun he törmäsivät vahvaan ”osumaan” — mikä tarkoitti että maan alla oli jotain kiinteää — he merkitsivät sen sijainnin teipille (ylhäällä). Myöhemmin kun he tekivät kohteesta kartan, teippi ja ”osumien” sijainti kertoi heille että mudan alla tosiaan onkin rakenne.

”Tämä data ei edusta luonnollista geologiaa. Nämä ovat ihmisen tekemiä rakennelmia. Nämä heijastukset vaikuttavat liian toistuvilta… liian toistuvilta ollakseen tämäntyyppisen alueen luonnollisia satunnaisesiintymiä.” — Ron Wyatt SIR-kuvausryhmästä

 

Tutkahavainnot paljastivat rakenteen (yllä) mudan alta. Symmetria ja näiden esineiden looginen sijoittelu osoittaa että tämä on erehtymättömästi ihmiskätten työtä, todennäköisimmin Nooan arkki.

 

3. Arkista löydettyjä jäännöksiä

GPR:a käyttäen Ron Wyatt löysi avoimen syvännön tyyrpuurin puolelta. Hän käytti poraa ottaakseen näytteitä syvännöstä ja löysi useita kiinnostavia esineitä. Alla voit nähdä jäännöksiä jotka lähetettiin laboratorioon analysoitavaksi. Vasemmalla on porausreikä (alla), jonka vieressä oikealla on kivettyneeksi eläimen ulosteeksi osoittautunut löytö, tämän vieressä kivettynyt sarvikruunu ja viimeiseksi kissankarvaa.

 Vieläkin ihmeellisempiä löytöjä tehtiin

Ehkäpä merkittävin löytö arkin jäännöksistä on pala kivettynyttä puuta. Kun se löydettiin ensimmäisen kerran, se vaikutti olevan suuri tukitanko. Mutta lähempi tarkastelu osoitti sen olevan kolme lankunpalaa, jotka oli laminoitu yhteen jonkinlaisella orgaanisella liimalla! Tämä on sama tekniikka jota käytetään nykyaikaisessa vanerissa. Laminointi tekee puun kokonaisvahvuuden paljon suuremmaksi kuin yksittäisten palojen ykdistetty vahvuus. Tämä viittaa rakennusosaamiseen, joka on paljon edistyneempää kuin olemme tienneet tuona aikana muinaisessa maailmassa olleen.

Tarkastelu paljastaa liiman valuneen kerroksista. Puun ulkopuoli näyttää olevan kerrostettu bitumilla.

Knoxvillessa sijaitsevan Galbraith Labsin testien mukaan näytteet sisälsivät yli 0.7% orgaanista hiiltä, yhdenmukaisesti puun fossiloitumisen kanssa. Näyte oli ollut joskus elävää ainesta.

Vielä yllättävämpää on laboratorioanalyysien tulos, että kivettynyt puu sisältää hiiltä, joka osoittaa sen olleen joskus puuta, mutta että siinä oli myös rautanauloja (ylhäällä oikealla)!

Me haluaisimme kuvitella että ihmiskunta kehittyi tiettyjen perättäisten ajanjaksojen johdosta, joiden mukaan on nimetty kyseisen ajanjakson vallitseva teknologia. Meillä on kivikausi (milloin ihmiset käyttivät kivityökaluja), pronssikausi (jolloin metalleja yhdisteltiin ja lämmitettiin työkalujen ja kotitaloustarvikkeiden valmistuksessa) ja viimeisenä meillä on rautakausi (jolloin esineitä valmistettiin raudasta ja teräksestä lämmittämällä ja lisäämällä niihin aineita, kuten hiiltä, jotka tekivät ne kestävämmiksi). Rautakausi on yleisesti sijoitettu ajalle 1200-1000 eKr, kuitenkin meillä on rautanauloja tässä uskomattoman vanhassa rakenteessa.

Mutta odota vain… on vielä lisää!

Yllättävin löytö tehtiin herkillä metallinpaljastimilla. Tiimi löysi useita vahvoja ”osumia”, jotka ylöskaivettuina paljastivat suuret kiekonmuotoiset niitit. Yksinkertaisesta metallihavainnosta oli mahdollista nähdä minne niitti oli naulattu kun se oltiin työnnetty reikään (alla).

Jos se että niittejä käytettiin muinaisissa rakennelmissa ei vakuuta sinua, tämä varmasti tekee niin.

Nittien valmistamiseen käytetyn metallin analyysi paljasti että ne olivat seos rautaa (8,38%), alumiinia (8,35%) ja titaania (1,59%). On syytä muistaa, että nämä metallijäämät ovat selvinneet kivettymisestä ja eivät siten paljasta alkuperäisen metallin tarkkaa koostumusta (katso Galbraith Labsin raportti).

Me tiedämme, että alumiini otettiin mukaan metalliseokseen koska sitä ei esiinny metallisessa muodossa luonnossa. Tämä viittaaerittäin edistyneeseen metallurgian- ja insinöörintaitoon. Rauta-alumiiniseoksen ominaisuuksia on tutkittu Venäjän Kemiajulkaisussa (2005) ja se paljastaa, että seos muodostaa ohuen alumiinioksidikalvon joka suojaa materiaalia korroosiolta ja ruosteelta. Titaanin lisäys antaa seokselle lujuutta. Tämä on ilmeisesti toiminut. Niitit ovat selvinneet muinaishistorian ajoilta asti!

Artikkeli alunperin julkaistu Before Its Newsissa.