Aihearkisto: Tiede

Tiedeartikkelit: astrofysiikka, astrobiologia, eksobiologia, jne.

Tuikkivat tähdet voivat olla avaruusolentojen kommunikointia valolla

Jos totuus on tuolla jossain, se voi olla sellainen mitä me emme osaa selittää. Tutkijoilla on vaikeuksia selittää miten identifioida useita vilkkuvia valoja, joita on havaittu taivaalla usean vuosikymmenen ajan.

Astronomical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan valot voisivat olla kehittyneen sivilisaation kommunikaatiota käyttäen ”tähtienvälisiä kommunikaatiolasereita”.

Yli 150 tuhatta omituista valoa on tutkittu, joista ainakin 100 on havaittu käyttäytyvän epävakaasti ja syttyvän yli tuhansia kertoja kirkkaammaksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

2600 vuotta vanhat bunkkerit ja ydinsuojat löydetty Intiasta

Intia on yksi maailman vanhimmista kulttuureista. Viime aikoina Intian maine on vahvistunut joistain huikaisevista löydöistä, joita on tehty useissa Biharin alueen luolissa.

Intia on maa, jossa voi löytää joka päivä temppeleitä ja artefakteja, jotka ovat niin kehittyneitä löydöksen ikään nähden että tiedemiehet eivät voi niitä selittää.

Muistatko Padmanabhaswamin temppelin tai Weerahhadran temppelin, joissa lähes 2000 vuotta vanha kuva polkupyöräilijästä näkyy kaiverrettuna eräälle temppelin seinistä?

Barabarista ja Nagarjunasta on löydetty kaksi keinotekoista bunkkeria, jotka molemmat sijaitsevat Biharin alueella.

Tutkijoiden mukaan nämä bunkkerit on rakennettu 2600 vuotta sitten.

Sisältä löytyneiden kirjoitusten mukaan vaikuttaa siltä, kuin täällä olisi asunut jonkin sortin askeettinen buddhalainen tai hindulainen.

Bunkkerien rakennusta koskevat yksityiskohdat ovat äärimmäisen kiinnostavia. Viimeistelyt ovat täydellisiä. Täydelliset leikkaukset ja kulmat kivissä.

Ottaen huomioon sen miten jättiläismäisiä nämä bunkkerit ovat, ne on ollut lähes mahdoton valmistaa tuon ajan teknologialla.

Nämä yksityiskohdat viittaavat tuntemattomaan kansaan tuohon aikaan. Mahdollisesti  voi myös olettaa, että nämä bunkkerit on voitu rakentaa avaruusolentojen avustuksella.

Tutkijat kiistelevät bunkkerien tarkoituksesta, mutta kysymykseni on enemmänkin kuka ne on rakentanut?

Katso allaolevalla videolla lisää näistä suojista:

 

 

Artikkelin julkaissut True Blog

Kuka omistaa nämä rakennukset Kuun pimeällä puolella?

Vuonna 2017 raportoitiin kahdesta omituisesta löydöstä Kuun pimeällä puolella Paracelsus C -kraaterissa. Kaksi rakennusta ovat itse asiassa kaivinkoneita, joita käytetään kaivausoperaatioihin.

Nyt vaikuttaa siltä, että lisää omituisia rakenteita on löytynyt Kuun pimeältä puolelta.

Analysoituaan lisää kuvia noin 500 neliökilometrin alueelta tutkijat esittävät, että paikallinen voimaspektri eroaa huomattavasti siitä mikä Kuun taustalla on.

Voit lukea tutkimuksen kuvineen the Journal of Space Explorationista.

Kuva yllä – Kaivinkoneet

Kuva alla – Rakennuksia ja kulkuvälineitä

 

Pitkään liikkeellä ollut salaliittoteoria siitä, että Kuussa on rakennuksia, joita avaruusolennot käyttävät, muuttuu varsin uskottavaksi jos katsoo yllä olevia kuvia. Niistä näkyy, että Kuun pimeällä puolella on rakennuksia ja aluksia.

Kysymys kuuluu: keiden rakennukset ja alukset siellä ovat?

Kuka hyötyy kun kristityt kieltävät avaruusolennot?

alienangel

Se vain hajottaa miten paljon ihmiset sekoittavat keskenään modernin UFO-ilmiön täysin erilliseen kysymykseen siitä onko Maan ulkopuolella elämää ollenkaan.

Pari viikkoa sitten näin hieman vaivaa vastata kreationistiastronomi tri. Danny Faulknerin artikkeliin “Onko usko Maan ulkopuoliseen elämään harmitonta?” loka/joulukuun 2015 Answers-lehden numerossa. Artikkelissa Faulknerin teesi oli:

Jesaja 45:18 tekee eron Jumalan roolissa maan ja taivaiden (koko loppu universumi) välillä. Se sanoo, että Jumala ei luonut maata turhaan, vaan että Hän teki siitä asutun. Vaikka Raamattu ei ole geosentrinen (aseta Maata kaiken keskipisteeksi), maa on Jumalan huomion keskipiste. Ihmiset — ei siis avaruusolennot — ovat Jumalan pääasiallinen projekti universumissa.”

Ongelma oli, että hän otti antroposentrisen fokuksen Raamattuun, minkä voidaan tulkita vihjaavan että avaruusolentoja ei ole olemassa ja vielä eteenpäin vietynä esittävän dogmaattisen lauseen että avaruusolentoja ei ole olemassa. Mikä vielä pahempaa, hän teki olemattomasta Maan ulkopuolisesta elämästä Raamatun “ennusteen” vastalauseeksi evolutionaariselle maailmankuvalle. Yksinkertaisesti ilmaistuna, hän esitti dogmaattisia väitteitä jostain mistä Raamattu on täysin hiljaa, perustuen “raamatullisiin periaatteisiin” jotka osoittautuvat pohjautuvan loogisille ristiriidoille. Faulknerin artikkeli sitten vetoaa seuramuksiin, mitkä liitetään vetoomukseen tasa-arvosta: nuo avaruusolento-poloiset olisivat kirouksen alaisia, ilman mahdollisuutta päästä pois langenneesta tilastaan, ja miten reilua sellainen olisi? … joten tämän takia avaruusolennot ovat mahdottomia, eiks niin?. Ongelma on, että tämä ei todellisuudessa pidä paikkaansa; kuten olen verkkosivuillani osoittanut, jos Aatamin perisynti voitaisiin jyvittää hänen verenperillisilleen, silloin Viimeinen Aatamin vanhurskaus voitaisiin samalla tavoin jyvittää uskon avulla pois tuosta verenperinnöstä. Jos vain Aatamin perilliset olivat alennustilan vaikutuksen alaisia (esim. vakavat synnit), silloin kuka tahansa älykäs avaruusolento, jonka kohtaamme, olisi joko lankeamaton (mutta lankeemuksen universaalin vaivannäön vaikutuksen alla kuten koko muukin luomakunta) tai langennut itsekseen (mikä tarkoittaa sitä, että heidän pelastuksensa on Jumalan ja heidän välinen asia).

Tämän postauksen otsikko jättää pois mahdollisuuden avaruusolennoille luomiskertomuksessa, mutta mainitsen tämän nimeltä, koska luomiskertomustyypit ovat niitä jotka ajavat anti-alien -agendaa vahvasti tällä hetkellä. Olen ollut luomiskertomuksessa esiintyvien avaruusolentojen ystävä ja todennäköisesti olen niin jatkossakin; en vain tykkää siitä paisuttelusta kun tämän teorian avulla tehdään väitteitä Raamatun sanomasta perustuen todennäköisyyksiin, jotka saattavat olla vahingollisia Raamatun auktoriteetille ja sitten muuttua kompastuskiveksi Evankeliumille jos tämä uhkapeli ei onnistukaan! Vastaukset luomiskertomuksessa yksistään eivät ole tekemässä tätä mahdollisesti vahingollista virhettä. Jokainen suuri kreationistijärjestö, jolta olen asiasta kysynyt, esittää samoja väitteitä. Kukaan ei esitä faktoja oikein sanomalla, että Raamattu vahvasti sanoo Maapallon yksistään olevan asuttu, vaan sen sijaan he dogmaattisesti inttävät, että Raamattu sanoo ettei avaruusolentoja ole olemassa perustuen “raamatullisiin periaatteisiin” jotka rakentuvat loogisten päättelyvirheiden päälle.

Esimerkiksi hänen käännöksensä jakeesta Jesaja 45:18 kertoo enemmän kuin mitä teksti oikeasti sanoo.

Kristityt uskovat, että Maa on erityinen ja että Jumala aktiivisesti on mukana sen asukkaiden toimissa. Se voi olla totta että Maa on Jumalan huomion keskipiste. Hän loi ihmiskunnan Omaksi kuvakseen. En kiistä sitä.

Minä voin esittää ja esitän sen idean, että vaikka Raamattu sanoo, että Jumala ei luonut Maata turhaan (tyhjäksi) että tämä tarkoittaisi täyttä vastakohtaa taivaille. Meillä on kolme väitettä: Jumala loi taivaat. Jumala loi maan. Jumala ei luonut sitä turhaan vaan asutuksi. Tämä ei tarkoita väistämättä, että hän jätti taivaan asumattomaksi. Ja kuitenkin meillä on kreationistijärjestöjä, jotka esittävät absurdeja väitteitä, kuten esimerkiksi tämä kappale 18 kirjassa New Answers Book:

 “Mutta mitä Raamattu sanoo elämän luomisesta “valoihin taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle”? Sellaista kuvausta ei ole, koska valot taivaanvahvuudella ei oltu suunniteltu elämää varten.”

Ystäväni, tämä on bona fide -argumentti hiljaisuudesta, heikoin ja kaikkein vähiten suositeltava kaikista argumenteista. Raamattu on yhtä hiljaa mikrobeista ja mustista aukoista. Me emme voi sanoa, että taivaat ei ole suunniteltu elämää varten yksinkertaisesti siksi, että Raamattu ei mainitse että asia on näin. Se voi olla, että Raamatun ilmestys on, tuota, geosentrinen ja ei lotkauta korviaan Jumalan luomusten asioille “galaksissa kaukana, kaukana muualla”. Se on varmasti totta, että maallisesta näkökulmasta tähdet tarjoavat valoa ja merkkejä vuodenajoista ja tietynlaista ihmetyksen aihetta Jumalan luomisvoimasta, mutta voi olla myös että Raamattu ei mainitse mitään muuta tarkoitusta taivaille yksinkertaisesti siksi koska se ei ole meidän asiamme. Raamatun hiljaisuus koskien Maan ulkopuoleisia elämänmuotoja ei osoittaisi tätä virheellisyyttä vääräksi. Me voisimme yhtä hyvin sanoa, että Maan ulkopuolinen elämä ei ole tämän keskustelun aihe.

Konteksti jakeelle Jesaja 45:18 on, että Jumala vakuuttaa Israelille, että Hän on ohjaksissa ja että kaikella Hänen tekemällään on tarkoituksensa; on olemassa suunnitelma. Hän sanoo, “Minä loin taivaan. Minä loin Maan. Minä loin Maan tarkoituksenani luoda ihminen. Minulla oli suunnitelma kun loin universumin, aivan kuten minulla on suunnitelma Israelia varten ja en tehnyt lupaustani Jaakobille turhaan.” Jos sanoo jakeen Jesaja 45:18 sulkevan pois mahdollisuuden Maan ulkopuoliselle elämälle, silloin liioittelee, koska niin tehdäkseen on täytynyt pakottaa ristiriita jota ei löydy tekstistä. Teksti kyllä sanoo, että Jumala loi maan asutuksi; se ei sano, että Hän loi taivaat asumattomaksi.

Jopa silloinkin UFOjen identiteetin ongelma ja uskomus Maan ulkopuolisten tahojen vierailuihin planeetallamme on varsin riippumaton kysymyksestä ovatko avaruusolennot olemassa ja olisiko se ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Me voimme olla yhtä mieltä siitä, että raportit väitetyistä avaruusolentojen vierailuista ovat epätodennäköisesti totta, mutta entäpä avaruusolennot joita emme ole koskaan kohdanneet, jotka elävät jossain tuolla taivaissa? Varoittaisin kristillisiä johtajia vetoamasta tunteisiin perustuen ensimmäiseen jolla tuomita jälkimmäisen tarkastelu, koska tämä on sama kuin vertaisi omenoita appelsiineihin. On pelleilyä sanoa “Avaruusolennot eivät koskaan vierailleet Maassa; siksi avaruusolentoja ei voi olla olemassa avaruudessa.”

Kysykäämme itseltämme: Kuka hyötyy siitä, kun kunnianarvoisa kristitty organisaatio esittää dogmaattisesti, että avaruusolentoja ei ole olemassa Raamatun ennustuksena, jos avaruusolentoja todella on olemassa? Vaikka minä uskon, että he tarkoittavat hyvää, dogmaattisten väitteiden esittäminen asioista, joista Raamattu on hiljaa, tekee potentiaalisesti huonoa Raamatun auktoriteetille ja vie kaiken uskottavuuden Evankeliumin sisältämältä viestiltä. Ainoa mitä vaaditaan on, että löydetään yksi avaruusolento, ja tämä huonosti muotoiltu argumentti kumoutuu. Miettikää sitä.

Pienen harkinnan jälkeen olen päättänyt julkaista kirjan UFOista, Raamatusta ja avaruusolennoista: Strangers and Aliens: A Christian Sci-fi Author Explores the Argument for Extraterrestrial Life Amazon.comissa.

strangersimg

  Artikkelin julkaissut exotheology.org

Entomologisti väittää: Nämä ovat merkkejä elämästä Marsissa

Mitä NASA aikoo tehdä entomologistin väitteille elämästä Marsissa?

Tiedemiesten pyrkiessä määrittämään onko Marsissa elämää, Ohion yliopiston emeritusprofessori William Romoserin tutkimus näyttää, että meillä on jo evidenssiä Mars-mönkijöiden valokuvissa.

Kuvat: tri. Romoser (Phys.org).

Phys.orgin uutisten mukaan tri. Romoser, joka on erikoistunut arbovirologiaan (hyttysviruksiin) ja yleiseen/lääketieteelliseen entomologiaan (hyönteistiede), on käyttänyt useita vuosia tutkiessaan valokuvia punaisesta planeetasta, joita verkossa on saatavilla. Hän on löytänyt useita esimerkkejä hyönteisten kaltaisesta muodoista, jotka ovat rakentuneet samalla tavoin kuin mehiläiset, kuten myös liskomuotoja, sekä fossiileja että eläviä olentoja. Hän esitti löydöksensä marraskuun 19. päivänä 2019 Entomological Society of Americalle St. Louissa, Missourissa.

“Marsissa on ollut ja on edelleen elämää”, Romoser sanoi, huomauttaen että kuvat näyttävät fossiloituneita ja eläviä olentoja. ”Siellä on ilmeisesti diversiteettiä marsilaisten hyönteisten kaltaisten olentojen keskuudessa, joista näkyy monia yhtäläisyyksiä Maan hyönteisiin, ja niitä voidaan pitää kehittyneinä — esimerkiksi siipien olemassaolo, siipien taipuvaisuus, ketterä lentokyky ja jalkojen rakenne.”

Insect Mars Rover Photo

Ohion yliopiston emeritusprofessori William Romoser analysoi Mars-mönkijän kuvia ja löysi hyönteisten ja liskojen kaltaisia muotoja. Kuvan analyysi: tri. William Romoser

Romoser sanoi, että vaikka Mars-mönkijät, erityisesti Curiosity, ovat etsineet indikaattoreita orgaaniselle aktiviteetille, on olemassa useita valokuvia jotka selvästi näyttävät hyönteis- ja liskomuotoja. Useissa kuvissa näkyy niveljalkaisia kehon kappaleita, jalkoja, tuntosarvia ja siipiä, jotka voidaan havaita ympäröivästä alueesta.

“Kolme ruumiinosaa, yksittäinen tuntosarvipari, ja kuusi jalkaa ovat perinteisesti riittäviä yhdistämään olento hyönteiseen Maapallolla. Nämä ominaisuudet tulisi samaan tapaan olla valideja Marsissa yhdistää hyönteisen kaltaiseen olentoon.” — Tri. William Romoser

Yksittäiset kuvat on harkitusti tutkittu muuttaen kuvan parametreja kuten kirkkautta, kontrastia, saturaatiota, inversiota ja niin edelleen. Mitään ei ole lisätty tai poistettu kuvasta. Romoserin käyttämiä kriteerejä ovat mm.: dramaattinen erottautuminen ympäristöstä, muodon selkeys, kehon symmetria, kehon osien segmentaatio, toistuvat muodot, selkärangan jäänteet ja muodon havaitseminen jonkin toisen vieressä. Tietyt asennot, todisteet liikkeestä, lentäminen, suhteellisen sijainnin vihjaama interaktio ja kirkkaat silmät ovat yhdenmukaisia elämänmuotojen olemassaolon kanssa.

“Kun selkeä kuva tietystä muodosta on identifioitu ja kuvattu, se on ollut käyttökelpoinen toisen, vähemmän selkeän muodon tunnistamisessa”, Romoser sanoi. “Ulkoinen tukiranka ja kiinnitetyt ulokkeet ovat riittäviä tunnistamaan niveljalkaiseksi. Kolme kehon aluetta, yksittäinen tuntosarvi, kuusi jalkaa ovat perinteisesti riittäneet ’hyönteisen’ tuntomerkeiksi Maapallolla. Nämä ominaisuudet tulisi samoin olla validejaNämä ominaisuudet tulisi samaan tapaan olla valideja Marsissa yhdistää hyönteisen kaltaiseen olentoon. Näiden perusteella niveljalkainen hyönteisen kaltainen muoto voidaan nähdä Marsin mönkijäkuvista.”

Fossil Image from Mars Rover

Oletettu fossiilihyönteinen sen selkäpuolen alueen ja pään kanssa, josta valitut rakenteet on nimetty. Kuvan analyysi: tri. William Romoser

Lentokäyttäytyminen oli selvää monissa kuvissa, Romoser sanoo. Nämä olennot löyhästi musituttavat kimalaisia tai kuhnurimehiläisiä Maapallolla. Toiset kuvat näyttävät nämä ”mehiläiset” suojautuvan tai pesivän luolissa. Ja toiset taas näyttävät fossiloidun olennon, joka muistuttaa käärmettä.

Romoser, joka on 45 vuoden ajan ollut hyönteistieteen professori Ohion yliopistossa ja perustanut trooppisten tautien instituutin, on myös käyttänyt lähes 20 vuotta USA:n armeijan infektiotautien tutkimukseen. Vuosien 1973 ja 1998 välillä hän on kirjoittanut neljä painosta kirjasta “The Science of Entomology.”

Romoser huomauttaa, että hänen kuvaamiensa hyönteisten ja liskojen kaltaisten olentojen tulkinnat voivat muuttua tulevaisuudessa kun Marsin elämää koskeva tieto muuttuu, mutta että todisteita on huomattavan paljon.

“Korkeamman eläinkunnan organismien läsnäolo Marsissa viittaa ravinteiden ja energian sekä prosessien, ruokaketjujen, verkostojen, ja vesielementin läsnäoloon, jotka toimivat kelpoisena, joskin äärimmäisenä, elämän ylläpidolle riittävänä ekologisena näyttämönä”, hän sanoo. ”Olen havainnut tapauksia, jotka viittaavat veteen ja pienten vajonneiden kivien, suurten emergenttien kivien sumenemiseen ilmakehän/veden reunalla, kosteaan ranta-alueeseen ja kuivaan alueeseen kosteikon vierellä. Vettä on raportoitu Marsissa useita kertoja, mm. pintavetenä, jota Viking, Pathfinder, Phoenix ja Curiosity ovat löytäneet.

”Nämä todisteet elämästä Marsissa tässä tarjoavat vahvan pohjan monille tärkeille biologisille sekä yhteiskunnallisille että poliittisille kysymyksille”, hän lisää. Se on myös vahva oikeutus jatkotutkimuksille.

[Päivitys 29.11.2019: Ohion yliopisto on vetänyt tämän artikkelin pois sivuiltaan.]

 

Artikkelin julkaissut Sci Tech Daily

Nazcan linjat lisääntyivät 143 uudella löydöksellä

Professori Masato Sakain johtama tutkimusryhmä  Yamagatan yliopistosta yhdessä Japanin IBM:n kanssa on löytänyt 143 uutta geoglyfiä, jotka kuvaavat ihmisiä, eläimiä ja muita omituisia olentoja kuten reptiliaanin näköisiä otuksia, jotka on kaiverrettu eteläisen Perun autiomaahan Nazcan linjojen vierelle.

Geoglyfeissä on kuvia ihmisistä, monenlaisia eläimiä (mm. lintoja, apinoita, kaloja, käärmeitä, kettuja, kissoja ja kameleita) ja omituisia olentoja. Kaikki nämä kuviot on luotu poistamalla mustaa kiveä, joka peittää maan, ja näin paljastaa valkoisen hiekan alta. Ne on löydetty vuosien 2016 ja 2018 välillä.

Ne on identifioitu kenttätyönä ja analysoitu korkean resoluution 3D-datan ja ilmakuvauksen avulla. Uskomatonta kyllä, yksi geoglyfi erityisesti löytyi ainoastaan keinoaälyn avulla, ilman ihmistyötä, mikä tekee siitä ensimmäisen tekoälyn löytämän geoglyfin. Teknologia avustaa arkeologeja, ja löydökset varmistetaan sen jälkeen käymällä paikan päällä tutkimassa.

Biomorfisten geoglyfien ajatellaan olevan vuosilta 100 eKr. – 300 jKr.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Nibiru saattaa olla löydetty, astronomit sanovat

Uusi tutkimus sanoo NASAn Transiting Exoplanet Survey Satelliten (TESS) kykenevän havaitsemaan mystisen yhdeksännen planeetan (Nibiru), ja se on saattanut jo havaita Nibirun. Tieteilijöiden pitää vain käydä data läpi.

Yhdeksännen planeetan tapauksessa sen siirtymän havaitseminen olisi mahdotonta, koska se ei kulkisi TESS:n ja Auringon välistä. Ja yksittäinen näkymä ei riittäisi paljastamaan niin himmeää taivaankappaletta kuin Nibiru.

Kuitenkin, tapa jolla TESS tuijottaa taivaan eri osiin pitkiä aikoja voidaan yhdistää digitaalisen seurannan astronomisen tekniikan kanssa.

Jos laitat kuvia päällekkäin, himmeät kappaleet muuttuvat paljon kirkkaammiksi, mikä paljastaa kappaleita jotka muuten olisivat piilossa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Curiosity havaitsi Marsissa happivirtauksia

Avaruustutkimuksen historiassa ensi kertaa tieteentekijät ovat mitanneet vuodenaikoihin liittyviä muutoksia kaasuissa, jotka täyttävät ilman suoraan Gale-kraaterin yläpuolella Marsissa.

He havaitsivat jotain hämmentävää: happi käyttäytyy tavalla jota tieteentekijät eivät osaa selittää millään tunnetulla kemiallisella prosessilla.

Allaoleva video näyttää ja selittää omituiset happivirtaukset Marsissa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mitä he yrittävät piilotella Kuun pinnalla?

Kuusta on löydetty mystisiä tunneleita Apollo-tehtävien läheisyydestä. Nämä kaksi tunnelia ovat 5m leveitä ja 1km sekä 1,7km pitkiä. Ne lähtevät asema numero 6:n luota Apollo 17:n läheltä, ja ne on löytänyt argentiinalainen tutkija Marcelo Irazusta,

Kuten videolla näkyy, Google Moon on poistanut nämä kuvat.

Mikä voisi olla syy sille, että he ovat laittaneet valkoisen tilkun tuon alueen päälle, jossa tunnelit ovat? Mitä he yrittävät piilotella?

Onneksi Marcelo Irazusta säilytti alkuperäiset kuvat ja jakaa ne kaikille videolla.

Kuvat ovat peräisin NASAlta, ja Google Moon julkaissut ne. Jos joku haluaa varmistaa tilanteen, voi mennä koordinaatteihin 20°18’17.13″N 30°47’28.68″E.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kristallipääkallojen mysteeri

Muinainen intiaanilegenda kertoo kolmentoista kristallipääkallon olemassaolosta. Pääkalloilla on legendan mukaan suuria voimia. Tarina kertoo, että ennen muinoin ihmisiä eli 12 planeetalla, ja jokaista planeettaa esitti yksi pääkallo. Kolmastoista pääkallo kytkeytyy kaikkiin muihin kalloihin. Pääkalloissa on salaista tietoa ihmiskunnan menneisyydestä ja kohtalosta.

Legendan mukaan pääkallot voidaan löytää suuren hädän hetkellä, ja silloin ne ovat suuressa roolissa ohjaten ihmiskuntaa oikealle polulle. Siihen mennessä meidän olisi ollut (henkisesti) kypsyttävä tarpeeksi, että kalloissa oleva voima ei nujerra meitä.

CrystalSkull1

Anna Le Guillon Mitchell-Hedges löysi ensimmäisen kristallipääkallon vuonna 1924. Hän oli brittiläisen sekkailijan ja kirjailijan, F.A. Mitchell-Hedgesin tytär. Tutkiessaan Lubantuumin — ”Romahtaneiden Kivien Kaupungin” — raunioita nykypäivän Belizessä hän törmäsi alttariin suuressa temppelipyramidissa. Alttarin takana piilossa oli kristallipääkallo. Vaikka se löydettiin Maya-paikasta, Anna ja monet muut sen olevan peräisin jostain muualta, ja se ei välttämättä ole peräisin edes Maapallolta. Mayat ovat saattaneet vain olla pääkallon omistajia, eivätkä sen tekijöitä.

Tämän löydöksen jälkeen pääkallo on ollut arkeologisten kiistojen kohteena. Kukaan ei voi sanoa varmaksi missä ja milloin se on tehty, ja mitä tarkoitusta varten. Tästä huolimatta monet ovat väittäneet sillä olevan mystisiä voimia, ja tarinat tämän kiinnostavan esineen ympärillä ovat täynnä omituisia ja epätavallisia ilmiöitä.

Anna eli kypsään 100 vuoden ikään, ja hän sanoi pitkän iän salaisuuden olevan hänen hallussaan olevassa pääkallossa. Hän sanoi, että hän eli terveenä ja onnellisena, kiitos kristallipääkallon.

Vuosien mittaan eri ihmiset tulivat kontaktiin pääkallon kanssa, ja monet ovat raportoineet, että se on kommunikoinut heille ja pitänyt heitä turvassa monin tavoin. Eräät näistä henkilöistä ovat saaneet mahdollisuuden olla pitkiä aikoja artifaktin kanssa, ja he ovat väittäneet sillä olevan auran. Joskus pääkallosta on heidän mukaansa kuulunut miellyttäviä hymnejä. Pääkallo on puhunut ja laulanut, aivan kuten legenda kertoo.

crystal-skull2

Joskus se välitti visioita ja sadat miehet ja naiset ovat sanoneet, että he ovat todistaneet uskomattomia tapahtumia menneisyydestä ja tulevaisuudesta, kuten kuvia pyhistä paikoista ja muinaisista rituaaleista, sekä tilanteita Maapallon muinaishistoriasta. He näkivät ajan kuluvan, merien nousevan ja laskevan, mannerten liikkuvan, tuhoutuvan ja luodun uudestaan. Toinen yleinen kuva oli avaruusalus matkaamassa tähdissä.

Kristallipääkallojen uskotaan olevan perua Atsteekeilta. Anna väitti hänen olevan ainakin niin vanha kuin Maya-kulttuuri, mahdollisesti jopa vanhempikin, ja perua avaruudesta. Atsteekit ja Mayat kulttuureina olivat kehittyneitä monilla tavoin ja varsin lyhyessä ajassa. He mietiskelivät tähtitaivasta ja heillä oli suuri kosminen mytologia. Heillä oli monimutkaisia kalentereja ja he laskivat tähtien ja planeettojen liikkeitä. Pääkallo myös toimi keskeisenä teemana heidän pyhissä kalentereissaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan Mayat väittivät heidän esi-isiensä tulleen tähdistä.

Monet kysymykset koskien kristallipääkalloa kaipaavat vastauksia. Annan kristallipääkalloa tutki ensimmäisen kerran 1970-luvulla taidekonservaattori Frank Dorland. Sen ikää ei voitu määrittää radiohiilitutkimuksin, sillä se oli tehty kvartsista ja näin siinä ei ole hiiltä. Dorland ei löytänyt jälkiä naarmuista, jotka olisivat kertoneet metallityökalujen käytöstä. Kvartsin Mohsin kovuus on 7 (timantin on 10). Mutta kvartsia ei voi kaivertaa alkeellisilla työkaluilla edes silloin vaikka heillä olisi ollut timanttikärki, sillä se olisi rikkonut koko kallon siruiksi.

Dorland sanoi, että kallo on voitu kaivertaa sen karkeaan muotoon ja sitten hiekalla ja muilla karkeilla pinnoilla hioa sitä. Tämä prosessi olisi kuitenkin kestänyt jopa 300 vuotta saada aikaan kallon nykyisillä yksityiskohdilla. Hewlett-Packard tutki kallon ja totesi, että sen irroitettava alaleuka on tehty samasta vasenkätisestä kasvavasta kvartsikiteestä. Kysymyksiä jäi enemmän avoinaiseksi kuin mitä niihin vastattiin.

Kallo osoittautui haastavaksi perinteiselle tieteelle, sillä sen alkuperästä, iästä tai roolista ei ole mitään tietoja. Tieteentekijät Hewlett-Packardilla eivät hyväksyneet vaihtoehtoista selitystä. Materiaalinvalinta on kiinnostava fakta, sillä kvartsilla on mielenkiintoisia sähköisiä ominaisuuksia, nimittäin pietsosähköisyys. Tämä mahdollistaa aineen sähkövarautumisen, kun sitä jännitetään mekaanisesti.

Onko tämä lisä kallon jo mystiselle luonteelle vaiko ei? Kristallipääkallo, jonka ikä ja alkuperä on tuntematon, jolla on myös kyky varata sähköä ja oskilloida tietyllä ja tarkalla taajuudella? Se on todellakin jo jotain. Sivuhuomautuksena kvartsia käytettiin tietokoneiden lastuissa johtuen sen pietsosähköisestä ominaisuudesta. Voisiko kristallipääkallo olla informaation talletusjärjestelmä tai jopa kosminen puhelin?

stars

Amerikan intiaanilegenda sanoo, että avaruusolennot ovat luoneet kristallipääkallot. Oikeuslääketieteellinen kasvojen rekonstruktiotekniikka oli käytössä pääkallon replikaan ja tästä syntyneet kasvot kuuluivat vaaleaihoiselle naiselle. Skeptikot ovat pitäneet tätä todisteena siitä, että kallo on feikki, joka on tehty Euroopassa 1900-luvulla.

Mutta samaan aikaan meidän pitää ottaa huomioon ne asiat, joista on tässä artikkelissa puhuttu. Monet kulttuurit ympäri maailman ovat legendoissaan, mytologioissaan ja uskonnoissaan pitäneet keskeisenä vaaleaihoista, valkopartaista jumalaa, jonka hipiä on valkoinen. Se voi olla yhteensattumaa tai kaukaa haettu oletus, mutta imperiumeja on rakennettu ja tuhottu vähemmästäkin.

 

Artikkelin julkaissut Alien UFO Sightings