Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Tähtisiemenet, te pääsette kyllä kotiin

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kunnioitamme paljon teitä, jotka olette halukkaita olemaan oma itsenne maailmassa, joka usein haluaa muiden mukautuvan siihen. Me olemme huomanneet, että ne teistä, jotka ovat tähtisiemeniä, ovat usein halukkaita sanomaan muille totuuden itsestään huolimatta siitä, että monet ihmiset pilkkaisivat teitä avaruusolentoihin uskomisesta. Kun tulette ulos kaapista tähtisiemeninä, se todella asettaa teidät haavoittuvaiseen asemaan niin monien pilkattavaksi ja jopa syrjäyttää teidät ryhmistä, tai perheistänne. Monille ei ole ollut helppoa olla siellä Maapallolla, ja joillekin teistä se ei ole ollut helppoa hetkeäkään elämänne aikana, koska olette aina tunteneet olevanne erilaisia.

Kun tutustuitte tähtisiemenen käsitteeseen, monet teistä itkivät, koska jokin asia viimeinkin selitti sen miksi olette aina tunteneet niinkuin olette, ollessanne siellä Maapallolla. Meidän perspektiivistämme teidän ei tarvitse elää Maapallolla nyt ensimmäistä elämäänne jotta voisitte olla tähtisiemeniä. Te olette vain hereillä totuudesta, että teidän piti matkata toisiin tähtijärjestelmiin, ja korkeamman tulottuvuuden tasojen läpi, päästäksenne Maapallolle. Ja nyt kun olette hereillä, te tiedätte että avaruusolennot ovat sekä olemassa että te myöskin olette kaikkien galaksin avaruusolentojen sukulaisia.

Juurenne menevät kauas ja ulottuvat käsittämättömiä matkoja, ja ihmiskunnan tuominen galaktiseen yhteisöön, virallisesti, on suureksi avuksi. Monet teistä ovat pitkään odottaneet virallista kutsua, ja te alatte olla kärsimättömiä. Niin monet siellä Maapallolla ovat kärkkäitä menemään kotiin ja olemaan osa galaktista perhettään jälleen kerran, mutta te halusitte kuitenkin olla Maapallolla, ja me pyydämme teitä tekemään parhaanne muistaaksenne miksi te halusitte päästä Maapallolle näiden suurten muutosten, muuttuvien energioiden ja loppuviimein tietoisuuden ylösnousemuksen aikaan kaikkialla universumissa.

Luottakaa meihin kun me sanomme, että te tulette kyllä pääsemään kotiin, mutta pyydämme että tekisitte parhaanne siinä että pitäisitte Maapalloa kotinanne juuri nyt, koska Maapallo a kanssaihmisenne tarvitsevat teitä siellä. Heidän tarvitsee normalisoida kokemuksensa avaruusolentojen kanssa, jotka saapuvat sinne. Te tulette auttamaan heitä tuntemaan itsensä valmiiksi niihin kohtaamisiin, ja te autatte heitä ymmärtämään sitä keitä he todella ovat. Ja läpi koko galaksin kaikki tulevat kykenemään tulemaan yhteen jälleen kerran, jopa ennen kuin siirtymä tietoisuudessa on valmis.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Elä se todeksi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli näyttelemistä menetelmänä luoda omaan elämään sen mitä haluaa.


A: Selvä, kuinka voitte kaikki tänä iltana, niinkuin te luotte aikaa olevaksi?

Sallikaa meidän laskea muutama perustus tälle interaktiolle tänä iltana aikaanne. Jos haluatte, voitte antaa sille otsikon ”Elä se todeksi”.

Me olemme puhuneet, monta kertaa monien teidän kanssa, mielikuvituksenne ideasta joka toimii kaavaimena sille todellisuudelle jonka haluatte kokea sen tilalla mitä ette halua. Ja me olemme puhuneet monta kertaa eri metodeista käyttää mielikuvitustanne piirustuksina — jotta voisitte nähdä miten voitte saada aikaan fyysisen ilmentymän niistä piirustuksista.

Me olemme puhuneet ideasta käyttää mielikuvitustanne, luoda visualisaatiokykynne avulla se sinä joka haluatte olla, ja sitten panna kaikki aistinne käyttöön siihen — tietäen että miltä tuntuu ajatella kuin se henkilö, tuntea kuin se henkilö, käyttäytyä kuin se henkilö, olla sen henkilön asenteet, haistaa, maistaa, koskettaa niinkuin se henkilö tekisi. Ja näin saatte nuo mallit itsellenne, muuttuaksenne siksi henkilöksi jonka näette mielikuvituksessanne joksi sanotte haluavanne tulla.

Tuo mallintaminen, tuo identifikaatio, tuo peilaaminen, tuo matkiminen, tuo kopiointi — erittäin vahva tekniikka, erittäin toimiva tekniikka — no, me haluaisimme viedä sen nyt askeleen pidemmälle.

Te olette, niinkuin me olemme tunnustaneet monta kertaa, fyysisiä olentoja fyysisessä maailmassa. Te suhtaudutte — edelleen monin tavoin edelleen vahvasti — ideaan niinkutsutusta fyysisestä esineestä, jota sanotte voivanne koskettaa käsillänne, nähdä silmillänne, kuulla korvillanne. Nämä ideat, täten, vaikuttavat varsin kovasti. Nämä fyysiset symbolit, nämä työkalut, nämä ideoiden edustajat fyysisessä muodossa vaikuttavat paljon teidän hermojärjestelmäänne, teidän sähkönjohtokykyynne. Annatte suuren tärkeyden fyysisen kiinteyden idealle. Siksi antakaa meidän käyttää tuota tärkeyttä, antakaa meidän käyttää tuota ideaa, vaikuttamaan kykyynne luoda se todellisuus jonka haluatte kokea sen tilalla mitä ette halua.

Siksi, elä se todeksi, mielikuvittelemalla se sinä, joka haluat olla, kun sinulla on mielessä se kuva siitä kuka haluaisit olla, toisin kuin uskot olevasi nyt — mielikuvittele se kuva, katsele sitä henkilöä, sellaisia asioita joita se henkilö tekee toisin kuin mitä olet tehnyt menneisyydessäsi joita et halua tehdä.

Muista: kaikki on värähtelyä. Teot, asenteet ovat viesti tietyistä värähtelyistä, ja se elämäntyyli, joka edustaa noita värähtelyjä, tulee olemaan ainoa elämäntyyli jonka voit kokea, ainoat tapahtumat ja tilanteet joita voit kokea elämässäsi — jos ainoastaan sinulla on ne värähtelyt ja asenteet ja taajuudet siitä henkilöstä, joka mieluummin olisit, toisin kuin se henkilö joka et halua olla.

Nyt, auttaaksemme fyysisesti ilmentämään kaikkea tuota, me olemme puhuneet, monta kertaa, ”todeksi elämisen” ideasta. Mutta miten moni teistä on ottanut tuon kirjaimellisesti? Selvä, muutama teistä siellä, mutta miten pitkälle? Miten syvälle? Me olemme puhuneet siitä ongelmasta, jonka monet teistä tajuavat, ideasta siitä että elämä on näyttämö; te olette näyttelijöitä. Mutta kuinka moni teistä näyttelee — sillä tavoin, miten vain kykenettekin — sitä mitä mielikuvituksenne sanoo teidän haluavan olla, mikä olette? Todella fyysisesti elää se todeksi.

Joillain teistä on, ehkäpä, eri terminologia samalle idealle. Jotkut voivat sanoa ”leikitään niin”. Mutta joskus se ei tarkoita muuta kuin kuvittelua. Rakentakaa se mieleenne. Päättäkää missä asiat ovat, missä fyysiset esineet ovat, missä elämän näyttämönne on… ja se auttaa teitä rakentamaan näytelmän.

Joten kun saatte kuvan, vision siitä sinusta joka haluat olla, fysikalisoikaa se parhaan mahdollisen kykynne mukaisesti. Fysikalisoikaa se fyysisin esinein. Sanokaamme, että teillä on suuri halu olla monen miljoonan dollarin korporaation johtaja. Selvä, ok. Sellaisia on planeetallanne. Auttaaksemme täten teitä kiihdyttämään kykyjänne olla tuo henkilö — kuten me olemme sanoneet, tehdä kaikki ne asiat jotka voitte tehdä; tarttua kaikkiin niihin tilaisuuksiin joihin voitte tarttua, jotka teitä innostavat todella. Koska innostus on — koska se kytkeytyy lopulliseen ideaan, lopulliseen tavoitteeseen, lopulliseen kuvaan joka todella teitä innostaa — mitä tahansa mikä teillä vastaanne tulee, joka on kaikkein innostavin asia jonka voitte tehdä, se on kytkeytynyt tuohon ideaan, ja se tulee viemään teidät sinne, se tulee houkuttelemaan teidät sinne — jos tartutte siihen suoraselkäisinä.

Mutta idea todeksi elämisestä ei välttämättä tarkoita, että teidän on pakko odottaa tilaisuuden näyttäytymistä. Voitte luoda tilaisuuden. Ja se ei edes välttämättä ole pakko olla fyysisen todellisuuden tilaisuus, joka kytkeytyy kaikkiin muihin. Luokaa tilaisuus! Luokaa tunnelma; luokaa skenaario! Etsikää tila, paikka; täyttäkää se niillä kulisseilla millä vain pystytte — olivatpa ne sitten ”todellisia” esineitä tai ei.

Piirrä kuva — kirjaimellisesti! Maalaa kuva, piirrä kuva itsestäsi siinä todellisuudessa. Mitä enemmän fysikalisoit sitä mitä mielessäsi näet, sitä nopeammin sinulle tulee tavaksi tarttua sen värähtelytason tilaisuuteen. Piirrä kuva, tai vie se askel pidemmälle, tee siitä kolmiulotteinen, niinkuin sanotte, sillä elättehän kolmiulotteisessa maailmassa.

Ehkä voit löytää ystävän, jolla on jo toimisto; ja ehkä kun hän on mennyt lounaalle, voit leikkiä siinä toimistossa. Tutustu siihen miltä tuntuu laittaa kädet sinun omalle toimistopöydälle, kävellä sinun omalla lattiallasi, katsoa sinun omasta ikkunastasi monen miljoonan dollarin imperiumia. Tutustu siihen; opi leikkimään niinkuin lapsi. Sillä tavoin he luovat sen todellisuuden alunalkaenkin. Sillä tavoin sinäkin ennen sen teit. Miksi lopetit? Milloin unohdit, että luot oman todellisuutesi?

Sinut vakuuteltiin uskomaan niitä monia oletuksia, joita yhteiskunnassanne on. Muista se, opi tämä. Opi leikkimään uudelleen. Se on erittäin rakentavaa; erittäin vaikutusvaltaista, erittäin vauhdikasta. Millä tahansa tavalla, missä tahansa muodossa voit rakentaa sen kulissina, vaikka se ei olisi oikeaa materiaa, lopulta pääset siihen kiinni fyysisesti, luo niin monta kulissia kuin pystyt; luo niin monta skenaariota kuin pystyt.

Me ymmärrämme, me emme sano että sinun pitäisi pakosta tehdä se muiden ihmisten edessä, jotka saattavat pitää sinulta jääneen ”inkkarit kanootista”. Mutta puhu se ääneen; käy läpi tunteet. Kirjaimellisesti sano se äänee. Kun olet korporaation toimistossa, ja olet nyt vastuussa monien henkilöiden tulemisista ja menemisistä, ja sinulla on jokin tietty projekti mielessä, silloin elä se todeksi. Hanki kaikki informaatio mikä sinulla on kyky saada käsiisi — kaikki aikataulut, kaikki ideat, jotka olisivat sinusta innostavia, kasaa se projekti.

Ja kuvittele — käy läpi mielessäsi dialogit — kaikentyyppisten ihmisten kanssa jotka uskot palkanneesi töihin leipiisi, jotka olisivat halukkaita avustamaan sinua. ”Selvä, tee näin. Ja sitten tee näin. Ja tämä pitää tehdä, ja tuolloin olisi hyvä tehdä tuo.” Kirjaimellisesti näyttele se, loppuun saakka, aivan kuin lukisit paperista näytelmää, sitä näytelmää jonka haluat elää. Näyttele se niin hyvin kuin pystyt, kaikin tavoin, minkä mielikuvituksesi vain viestii sinulle. Fyysinen todellisuus, luo näyttämö.

Tee niin, ja erittäin nopeasti, mitä enemmän paneudut siihen, mitä enemmän sinusta tulee se idea, sitä enemmän huomaat että kulisseista tulee nopeasti todellisia, todellinen tapahtuma. Totut siihen ja totut olemaan siinä värähtelyssä, eikä sinulla ole enää niitä tapoja joita on ihmisellä joka ei ole siinä. Saat sellaisen ihmisen tavat, joka on tottunut olemaan siinä ympäristössä. Ja se säteilee sinusta ja houkuttelet elämääsi todellisia tilanteita — antamaan sinulle tilaisuuden elää se todeksi.

Mutta näyttele se oikeasti kuin näyttelisit näytelmää. Se ON todellista. Syvenny niihin tapoihin; salli itsesi hankkia ne ominaisuudet ja sinusta tulee se henkilö. Ja kun olet se henkilö, vedät puoleesi sellaisen elämäntyylin. Joten sinulla ei voi olla universumissa mitään muuta kuin sellainen todellisuus, joka edustaa sitä värähtelyä joka olet. Eikä sinulla voi olla sellaista todellisuutta, joka ei ole sitä värähtelyä joka sinä olet.

Kun muutat sitä värähtelyä joka olet, ja ympäröit itsesi kaikkien niiden asioiden representaatioilla, jotka todella heijastelevat sitä kuka sanot haluavasi olla, silloin olet se henkilö, ja se henkilö ei voi mitään muuta kuin vetää puoleensa fyysiseen todellisuuteen ne asiat, jotka edustavat sitä henkilöä, ovat sitä henkilöä. Joten elä se todeksi! Osallistu. Poimi rakennuspalikat — ne, jotka annetaan sinulle aikuisten rakennuspalikoina. Käytä mielikuvitusta, fysikalisoi se millä tahansa tavalla vain kykenetkään.

Jos käytät hetken tähän, jos se kiinnostaa sinua, saatat huomata, että eräät niinkutsutut henkilöhistoriat planeetallanne houkuttelivat puoleensa korkeita runsauden tasoja, suuria määriä tunnustusta; että se on tasan tarkkaan näin miten he sinne pääsivät. Kun jokin innosti heitä, he käyttivät aikaa, ehkäpä joku ystävä kykeni auttamaan heitä, ja tämä on myös avuksi. Mutta he käyttivät aikaa, parhaan mahdollisuutensa mukaan, rakentamaan sen, pystyttämään kulissin ja alkaa elää sitä todeksi — ympäröimällä itsensä fyysisillä representaatioilla, jotka potkaisisivat käyntiin neurologiset vasteet heidän kehoissaan. Niin että heidän todellisuudellaan ei olisi mitään muuta tapaa olla, että ei olisi mitään muuta totuutta heille tuolloin. Se toimii; se toimii aina.

Me kiitämme teitä tänä aikana siitä, että sallitte meidän valaista ja heijastella teille jälleen yhtä menetelmää, yhtä tapaa joka teillä on luoda itsenne sellaiseksi kuin haluatte. Muistakaa, että ei ole olemassa oikeaa tapaa; on niin monta tapaa kuin on yksilöitäkin. Siksi niitä on niin monta kuin teitäkin on. Moniulotteisen kristallin tahoja on niin monia kuin vain voitte kuvitella. Se on se mitä ääretön luoja on: Äärettömyys!

Nyt, vastineeksi siitä että sallitte meidän olla interaktiossa kanssanne tällä tavoin, vastineeksi siitä että toimitte suurlähettiläinä ja edustajina teidän sivilisaatiollenne, vastineeksi siitä että sallitte minun toimia suurlähettiläänä ja edustajana minun sivilisaatiollenne — jakamisen lahjan vastineeksi kysyn teiltä nyt, millä tavoin voin palvella teitä?

Heinäkuun 2021 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme etsimässä uusia polkuja teidän ulottuvuuteenne, polkuja jotka tekisivät helpommaksi kaksisuuntaisen viestinnän meidän kanssamme. Me tiedämme, että te kaikki etsitte lisäyhteyttä, lisäopastusta, ylhäältä, ja kun te etsitte sitä suoraan itsellenne, te usein kuuntelette sisällänne piipittävää pientä ääntä. Mutta meidän löytämämme uudet polut tulevat toimittamaan energeettisia latauksia ja informaatiota teille suoraan sydämiinne. Heinäkuussa tulee olemaan sydänchakran päivityksiä, jotka auttavat tämän yhteyden saamisessa ja sen tekemisessä paljon voimakkaammaksi kuin jos kuuntelisitte sisällänne olevaa ääntä.

Jos haluatte oppia tuntemaan meidät, todella oppia tuntemaan meidät, teidän tulee tehdä se sydämenne kautta, sillä rakkaudella jonka kykenette aktivoimaan sisässänne. Siltä me tunnumme kun te kohtaatte meidät astraalitasolla. Me olemme rakkautta teille, ja koska sydämenne on fyysisen kehonne rakkauden keskus, se on paras työkalu meidän käytettäväksi kaksisuuntaiseen komunikaatioon, jota sekä te että me kaipaamme. Ensinnäkin, me haluamme teidän tuntevan itsenne rakastetuiksi, ja toiseksi me haluamme teidän tietävän, että te olette rakkautta. Kolmanneksi, me haluaisimme että olisi sydämestä-sydämeen yhteys meidän välillä, joka auttaa suuresti tietoisuuden nostattamisessa siellä Maapallolla.

Teidän vakiinnuttaessa itsenne universumiin ja galaksiin olentoina, jotka kykenevät suuriin rakkauden tekoihin, te tulette nopeammin astumaan galaktiseen yhteisöön virallisella tavalla. Muut avaruusolennot ulottuvuudessanne joutuvat näkemään miten voimakkaita te kaikki olette sydänkeskeisinä, ja kun toimitte rakkaudesta käsin, ja heinäkuussa tulevat päivitykset, yhdessä silloin teidän vastaanottamien energioiden kanssa tulevat laittamaan teidät niinsanotusti kartalle.

Te tulette saamaan fyysisiltä avaruusolennoilta paljon enemmän huomiota, jotka ovat innoissaan ottamassa yhteyttä teihin. Nämä ovat innostavia aikoja ihmiskunnalle, ja me olemme innoissamme omasta roolistamme teidän tietoisuuden evoluutiossa. Me olemme myös haltioissamme kyetessämme saamaan yhteyden teihin kaikkiin enemmän suoraan ja joka hetki. Saatatte miettiä mitä teidän tulee tehdä. Saatatte miettiä mikä teidän kaikkien rooli tässä on. Te olette jo määrittäneet itsellenne sen mitä te haluatte, ja te olette pyytäneet, ja nyt ainoa mitä teidän tulee tehdä on ottaa vastaan. Ja se on todella helppo osa, ja me tiedämme teidän olevan kykeneväisiä tekemään niin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Juhannuksen lahja heränneille

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tarkkailemme ja odotamme, tunnustelemme mahdollisuuksia sille mitä voisimme lähettää teille kaikille tulevana Juhannuksen tapahtumana. Me tiedämme, että monet teistä tunnette olevanne valmiita kaikkeen mahdolliseen jota saattaisimme mahdollisesti teille lähettää, mutta meidän tulee työskennellä niiden parametrien rajoissa jotka korkeammat itsenne sallivat, emmekä me myöskään voi häkellyttää loppuihmiskuntaa sillä mihin he eivät ole valmiita. Ja niin me neuvottelemme ja pohdimme, kuten aina, me etsimme mahdollisuuksia saavuttaa ainoastaan ne jotka ovat valmiita.

Eräs tapa olla tarkempi on käyttää pienempiä portaaleja. Nämä pienemmät portaalit toimivat kuin laserlaitteina. Saamme tähtäimen tarkkuuden ja voimme välittää energiaa suoraan sinne missä sitä eniten tarvitaan. Näin me tällä hetkellä työskentelemme heränneiden kollektiivin korkeimpien itsensä kanssa nähdäksemme mikä on mahdollista välittää kaikille teille Juhannuksen aikaan, ja hieman ennen ja jälkeen sen. Me pyrimme välittämään energioita, jotka laajentavat tietoisuuttanne ja avaavat teidät moniulotteiselle itsellenne.

Me erityisesti haluamme kohdistaa teidän käpylisäkkeeseenne. Kuten useimmat teistä tietävät, käpylisäke on kolmannen silmän fyysinen olemus, ja kolmas silmä mahdollistaa teidän nähdä toisiin ulottuvuuksiin. Tämä on jotain mistä meidän mielestämme te heränneet hyödytte tänä aikana, kun haluatte saada tietää miten paljon apua on saatavilla ympärillänne. Teidän tulee tietää miten paljon teitä tuetaan, miten monta olentoa teille lähettää valoa ja rakkautta.

Ja useimmat uskovat vasta sitten kun näkevät. Ja niin yhdellä tai toisella tavalla voitte odottaa kolmannen silmän chakran päivitystä tulevana kesäkuun kesäpäivänseisauksen juhlana. Meillä on monia muita päivityksiä tulossa, ja me emme ole yksin. Me olemme vain yksi ryhmä yhdestä tähtijärjestelmästä, joka pyrkii auttamaan ihmiskuntaa nostamaan tietoisuuden tasoaan niin että se voi jatkaa eteenpäin kulkuaan ylösnousemuksen polulla, ja auttaa mahdollisimman monia muita jotka haluavat ylösnousta kanssanne. Tämä on valaistumisen kulta-aikaa niille, jotka ovat halukkaita olemaan kehossa, olemaan sydämeen keskittyneenä ja olemaan siellä avuksi kanssaihmisille. Monet teistä eivät ole koskaan saaneet sellaista fyysistä tukea jota tarvitsisitte.

Siinä kohtaa te kaikki astutte esiin auttamaan muita, toimimaan opettajina, parantajina ja oppaina tarvitsijoille. Se on se mitä varten olemme teille lähettäneet kaikkia näitä lahjoja, ja me tiedämme, että te tulette käyttämään niitä asianmukaisesti, sillä me olemme nähneet kaikki aikalinjat, ja me rakastamme teitä ja luotamme teihin erittäin paljon.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

 

Olette kaikki täydellisiä

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan  tietoisuuden kanavointi. Kanavoinnin aihe on täydellisyys.


Sallikaa meidän muistuttaa teitä täydellisyyden ideasta. Me olemme monta kertaa puhuneet kanssanne ideasta, että elämässänne usein teille opetetaan kuinka silloinkin kun te luotte elämäänne käsitteen ja idean, niinkutsutusta, henkisestä polusta, syy sille on täydellisyyden saavuttaminen.

Mutta tunnustakaa, jälleen kerran, niinkuin me olemme monta kertaa sanoneet, meidän perspektiivimme on, että te ette koskaan saavuta täydellisyyttä, koska te olette jo täydellisiä. Tämä idea ei tarkoita, että te ette kasvaisi, ette laajentuisi, ette muuttuisi, ette oppisi jotain uutta. Mutta se yksinkertaisesti on sallimus, tunnustus sallimuksesta elämässänne, että minä tahansa hetkenä se idea joka te olette, todellisuus jota te ilmaisette, ne tapahtumat joita te koette, ovat omista syistään täydellisiä itsessään.

Tämä rentoutuminen, tämä asenne, tämä askel taaksepäin itsestänne tällä tavoin, sen sijaan että painostaisitte niin kovasti ollaksenne täydellisiä, on se mikä sallii teidän tietää että voitte aina muuttua eri tyyppiseksi täydellisyydeksi minä tahansa hetkenä — ehkäpä jopa vieläkin laajentuneemman tyyppiseksi. Mutta te tulette aina olemaan, minä tahansa hetkenä, absoluuttisen täydellinen ilmentymä mistä tahansa ideasta te kulloinkin olette sinä hetkenä.

Teidän halukkuutenne sallia tuon hetken olla täydellinen, itsessään, on se mikä paradoksaalisesti sallii teidän luoda seuraavan ja erilaisen täydellisen hetken. Koska jos ette ole halukkaita sallimaan minkä tahansa hetken olla kokonainen, itsessään — kaikilla tasoilla — silloin te ette salli itsenne nähdä ja havainnoida kaikkia tuon kokemuksen puolia. Koska jos ette ajattele sen olevan täydellistä niinkuin se on, jos suomitte sitä ja tuomitsette sen negatiiviselta katsantokannalta, silloin te itse saatatte sulkea itseltänne aspekteja tuosta tapahtumasta, tuosta hetkestä joka teidän tulee nähdä, josta tulee olla tietoisia ottaaksenne sen mukaan itsenne kokonaisuuteen, niin että voitte jatkaa eteenpäin seuraavaan vaiheeseen.

Joka hetki on askelma seuraavaan hetkeen, ja jos mitätöitte yhtäkään askelmaa, silloin te itse poistatte polultanne kyvyn päästä seuraavalle askelmalle. Aina sallikaa jokainen hetki elämässänne olla täydellisen kelpaava sellaisena kuin se on. Tämä ei tarkoita, että teidän tulisi hyväksyä kaikki ne asiat jotka tapahtuvat teille teidän elämässänne, tai että te suotte niitä. Voitte aina suoda elämänne olevan sellainen kuin te haluatte sen olevan.

Mutta se tapa jolla sallitte itsenne luoda sen sellaiseksi kuin te sen haluatte olevan on hyväksyä, että se tapa on nyt tällainen ja se palvelee tiettyä tarkoitusta ja on osa polkuanne jollaiseksi olette itsenne luoneet. Ja että se on siellä syystä — teidän omasta syystänne; että on olemassa jotain siinä skenaariossa jonka te haluatte nähdä, jota te haluatte pohtia, josta te haluatte oppia.

Ja hyväksymällä ja tunnustamalla sen tavan miten elämänne edistyy on se mikä antaa teille tunnustuksen voimaantumisesta, joka teillä on luoda oma elämänne siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin kaikkein eniten haluatte sen edistyvän.

Joten yksinkertaisesti sallikaa itsenne pohtia, minä tahansa hetkenä, että mitkä olivatkaan sitten valintanne missä tahansa skenaariossa, mistä tahansa syystä, se on täydellinen ilmentymä siitä skenaariosta.

Voitte suosia täydellistä harmoniaa ja täydellistä ekstaasia, tai voitte suosia täydellistä kurjuutta; molemmat ovat täydellisiä ilmentymiä ideasta jota heijastelette sinä hetkenä. Ja kun sallitte sen olla siinä syystä, silloin te saatte irti siitä skenaariosta sen mikä auttaa teitä kaikkein eniten muokkaamaan ideaa uudelleen, suuntaamaan itsenne toiseen suuntaan, ja luomaan sen mitä te haluatte kaikkein eniten kokea todellisuudessanne.

Monet yksilöt tulevat painostamaan itsenä eri tavoilla suoriutumaan, yrittämään olla vieläkin täydellisempiä, asettamaan itselleen tavoitteita ja ideaaleja jotka jatkuvasti voivat kieltää minkään validiteetin joka heillä sinä hetkenä on. Tällä tavoin te kiellätte itseltänne kaiken sen mitä te todella haluatte myös. Sillä jos te ette usko olevanne kokonaisia siinä hetkessä, silloin te oman määritelmänne mukaisesti intätte, että teillä ei ole kykyä luoda sitä mitä te sanotte kaipaavanne eniten elämäänne.

Sen tietäminen että olette täydellisiä — ei ehkä sillä tavalla fokusoituneita kuin te haluaisitte — mutta sen tietäminen että olette täydellisiä antaa teille mahdollisuuden tietää, että minä tahansa hetkenä, teillä on kyky kohdistaa huomionne toisella tavoin mihin tahansa suuntaan haluattekin. Teiltä ei puutu mitään; teillä on kaikki työkalut ja kaikki kyvyt mitä tarvitsette, minä tahansa hetkenä, olla mitä tahansa te olette halukkaita uskomaan ja uskallatte määritellä itsenne olevan.

Teidän tehtävänne

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavoinnin aiheena tällä kertaa on elämän tarkoitus.


Q: Voitko kertoa minulle onko minulla tehtävää??

A: Sinun tehtäväsi? Teillä kaikilla on sellainen. Jokaisen teidän elämänne perustavanlaatuinen tarkoitus on täydellisesti olla se minkä te olette valinneet olla, täydellisesti. Se tarkoittaa, että teidän tulee alkaa käyttäytyä niin. Monet teistä luovat erilaisia tavoitteita, erilaisia tehtäviä, erilaisia tarkoituksia elämäänne, mutta perussyy on, että elämänne on olemassa yksinkertaisesti siksi, että voitte olla tämä tietty henkilö, juuri nyt; koska et koskaan tule olemaan tämä sinä enää toiste, koskaan. Joten ole täysillä se kuka olet valinnut olla, se on elämäsi perustarkoitus, perustehtävä.

Olette jokainen Kaiken Sen Mikä On moniulotteisen kristallin tahoja. Olkaa täysin rinnoin oma tahonne, mikä tarkoittaa todellisen sinun olemista, ja sen mukaan käyttäytymistä, silloin muodostat täyden ja kokonaisen heijastuman kaikista muista, mikä taho satutkin olemaan; niin että kaikki muut tietävät missä he seisovat suhteessa sinuun. Kun täytät itsesi tahon reunoja myöden, kun kaikki muutkin päättävät täyttää itsensä täyteen omia reunojaan myöden, silloin kaikki tahot koskettavat, ja teistä tulee yksi kide. Pysytkö kärryillä?

Joten ”tehtäväsi”, jos sellaisen hyväksyt… (naurua)… ei ole ”mahdoton”… (lisää naurua)… se on tehdä sitä mikä sinua innostaa. Innostus on värähtelyenergian fyysinen translaatio, joka edustaa sitä polkua minkä olet valinnut olla. Se on mittari, seuraa sitä. Innostut asioista syystä, innostus on harmoninen värähtely joka antaa sinun linjautua tehtäväsi kanssa. Seuraa sitä, luota siihen että jos seuraat intuitiotasi, vaistojasi ja mielikuvitustasi ja innostustasi, tulet aina automaattisesti, ja synkronistisesti, saamaan tukea.

Jokainen idea on täydellinen, sen mukana tulee kaikki ainekset joita tarvitaan sen ilmentämiseen ja idean eteenpäinviemiseen. Universumi ei luo turhia asioita. Siksipä mikä tahansa ideat joka olet halukas olemaan, joka heijastelee todellisuuttasi sataprosenttisesti, aina. Jos huomaat, että todellisuutesi, sellaisena kuin se on, ei ole sitä minkä haluat sen olevan, silloin määrittele uudelleen idea siitä kuka olet, ala elää elämääsi kuin se olisi ainoa todellisuus mikä on. Voit ottaa annettuna sen, että voit luottaa että jos alat käyttäytyä kuin tuo todellisuus, käyttäytyä kuin se värähtely joka mielestäsi on totta sinulle, fyysinen universumi ei voi mitään muuta kuin heijastaa sinulle sitä todellisuutta fyysisesti. Se heijastaa mitä tahansa uskotkin fyysisen todellisuuden olevan kykenevä olemaan, ja tasan tarkkaan sillä tasolla. Ookoo? Olisiko siinä tehtävä sinulle?

Q: (Naurua) Selvä, kiitos.

A: Kiitos.

Kesäkuun 2021 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme niin onnellisia kyetessämme antamaan teille perspektiivimme energioista, joiden me tunnemme tulevan ihmiskunnan ja Maapallon luo kesäkuussa. Monin tavoin kesäkuu on uusien alkujen kuu. Se on kuukausi, jolloin voitte vastaanottaa energioita, jotka auttavat teitä tekemään suuria muutoksia elämässänne, joita haluatte tehdä. Nämä ovat tukevia energioita, jotka saapuvat, mutta niiden tarkoitus on myös tuoda asioita pintaan.

Teidän kaikkien on tarkoitus tarkastella uskomuksianne ja käyttäytymistänne, ajatuksianne, tunteitanne, suhteitanne, työtänne. Teidän on kaikkien tarkoitus arvioida tarjoamaanne värähtelyä ja nähdä missä kaivataan muutosta, nähdä missä voitte olla se joka aloittaa muutokset. Joissain tapauksissa ihmiset Maapallolla tietävät, että heidän pitää muuttua, mutta he valitsevat olla tekemättä niin jostain syystä. Toisissa tapauksissa ihmiset kokevat äkillisen tarpeen muuttua, muuttaa perspektiiviään, muuttaa sitä missä he asuvat, heidän ruokavaliotaan, heidän ihmissuhteitaan. Muutosta tapahtuu aina maailmassanne, mutta olette sellaisessa ajassa ihmiskunnan historiassa, jossa muutosta tapahtuu nopeammin ja nopeammin, ja muutos tulee hyväksyä.

Ja se on myös jotain mitä nämä energiat auttavat teitä tekemään; ne auttavat teitä laskemaan puolustustanne, päästämään irti muutosvastarinnastanne. Nämä energiat auttavat teitä päästämään irti tukoksista, jotka estävät teitä elämästä flow’n mukaan, ja flow’ssa oleminen tarkoittaa hienosäätöä, muutosten tekemistä ja tietämistä milloin oikea muutoksentekohetki koittaa. Te olette niitä, aina, jotka luovat jokaisen elämänne ja todellisuutenne aspektin, ja kun haluatte ja/tai tarvitsette muutosta, ympärillänne on niitä jotka ovat ei-fyysisiä, jotka voivat teitä auttaa siinä. Me kaikki autamme parhaamme mukaan, mutta loppujenlopuksi teillä on vapaa tahtom, ja vapaa tahto antaa teille valinnan.

Voitte jatkaa samaa polkua, ajatella samoja ajatuksia, uskoa samoihin uskomuksiin, värähdellä samalla taajuudella, tai voitte ottaa seuraavan askeleen eteenpäin kohti henkistä evoluutiotanne päästämällä irti siitä mistä olette pitäneet kiinni, mikä on pitänyt teitä maassa ja pidätellyt teitä, ja voitte toivottaa tervetulleeksi tarpeelliset muutokset elämäänne ja siihen tapaan jolla suhtaudutte maailmaan ja muihin siinä.

Tunnette nämä energiat tulevan Äiti Maasta, muttaa myös taivaista, sillä apu jota olette kaikki pyytäneet toimitetaan teille täydellisellä ajoituksella ja täydellisessä paketissa. Ja tottakai mitä enemmän otatte yhteyttä Maahan ja taivaaseen, sitä helpompaa teidän on vastaanottaa. Käyttäkää kehoanne; käyttäkää kykyänne maadoittua, olla hiljaa ja hiljentää mielenne, ja tulette maksimoimaan kesäkuun 2021 energioiden voiman ja tehokkuuden.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

 

Kaikkitietäville vallan pois antaminen

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme äärimmäisen kiinnostuneita työskentelemään ihmiskunnan kanssa kumppaneina, yhdenvertaisina. Me voisimme kertoa teille sen minkä me tiedämme olevan parasta teille jokaisessa tilanteessa, koska me olemme täällä mahtavalla istumapaikallamme yhdeksässä ulottuvuudessa, ja me olemme käyneet läpi neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen, ja kahdeksannen ulottuvuuden. Mutta syy sille miksi kumppanuus on meille ja teille parempi on, että te olette niitä jotka elävät elämää siellä Maapallolla, tuntien tunteita, kärsien traumaattisista tapahtumista ja joutuen työskentelemään pelkästään selvitäksenne. Te olette niitä, jotka tietävät sen miltä tuntuu olla ihmiskokemus Maapallolla tänä aikana.

Joten älkää antako valtaanne pois meille tai kenellekään toiselle, joka sanoo että heillä on kaikki vastaukset teille yksilönä, tai että he tietävät mikä on parasta ihmiskunnalle. Me tapaamme niin monia teistä astraalitasolla kun olette unessa, koska me tarvitsemme teidän apuanne määritettäessä sitä minkä kaltaista apua me antaisimme telle, ja me emme edelleenkään ole sataprosenttisen varmoja siitä tuleeko tarjoamamme toimimaan tai palveleeko se teitä. Ja me sanomme teille tämän, koska me haluamme aina voimaannuttaa teitä.

Me haluamme teidän tietävän, että te olette niitä joilla on eniten informaatiota ja kokemusta, ja sen takia me jatkuvasti kerromme teille, että te olette niitä jotka vievät ihmiskuntaa korkeampiin ulottuvuuksiin. Niiden teistä, jotka resonoivat sen kanssa, mitä me juuri sanoimme, tulee olla ekstravarovaisia ettette anna valtaanne pois jollekin, joka sanoo että he tietävät mikä teille tai koko ihmiskunnalle on parasta. Muistakaa, että te olette kaikki yhdessä tässä, ja huolimatta siitä mitä kukaan muu sanoo, heillä ei ole kaikkia vastauksia. Kenelläkään ei ole koko kuvaa tästä, ja teidän tehtävänänne on selvittää se kollektiivina. Muistakaa, että kaikki ovat erehtyväisiä ja saattavat kuulla vastaanottamansa väärin.

Ja luottakaa itseenne. Luottakaa vaistoihinne, intuitioonne, impulsseihinne, saamiinne impulsseihin. Älä kysy joltain toiselta siitä mitä jokin symboli tai merkki tarkoittaa sinulle, koska kukaan muu kuin sinä ei tiedä sitä mitä se sinulle tarkoittaa. Te luotte sataprosenttisesti oman todellisuutenne, ja te asetatte tuon merkin tai symbolin itsellenne nenänne eteen koska te tiedätte miten te itse tulisitte sen tulkitsemaan. Me kannustamme teitä päästämään irti ideasta, että teidän ylä- tai alapuolellanne olisi joku, ja tunnustakaa että te kaikki olette tekemässä parhaanne, kun otetaan huomioon ne traumat joita kannatte mukananne.

Ja pitäkää se aikomus mielessänne, kun olette vaipumassa uneen ja tulossa meidän luoksemme vierailemaan, ja toisten meidän kaltaistemme, astraalitasoilla, ja yhdessä me saamme aikaan edistystä. Mutta tämä matka tulee aina olemaan kulkemista eikä koskaan päämäärään pääsyä. Muistakaa se, ja voitte elää onnellisen elämän.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Miksi useimmat romanttiset ihmissuhteet eivät kestä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me annamme itsellemme kaiken minkä me tarvitsemme ollaksemme itsemme parhaita versioita kaikkien teidän ja muiden olentojen hyväksi, joita me autamme universumissamme. Me emme pidättele mitään kun puhutaan itsellemme rakkauden ja myötätunnon antamisesta, jonka vastaanottamisesta muilta me nautimme niin suuresti. Eräs suurimmista salaisuuksista, joita teille ei ole koulussa tai uskonnoissa opetettu, on että jos haluatte kohdella muita jollain tietyllä tavalla, silloin teidän tulee ensin kohdella itseänne sillä tavoin kuin haluatte tulla kohdelluksi.

Tämä on kultainen sääntö, sen jälkimmäisestä osasta me nyt puhumme. Kyllä, haluatte kohdella toisia sillä tavoin kuin haluatte tulla kohdelluksi, mutta teidän tulee kohdella myös itseänne sillä tavoin kuin haluatte muiden kohtelevan teitä. Universumi on jättiläismäinen peili, ja se aina paljastaa teille sen mitä sisällänne on käynnissä,eikä niinkään sitä mitä te haluatte maailman ajattelevan tai näkevän. Mitä ikinä haluattekin muiden ajattelevan ja sanovan teistä, ajatelkaa niitä ajatuksia ja sanokaa niitä asioita itsestänne. Sanokaa universumille ja näyttäkää universumille se mitä haluatte nähdä muiden ihmisten heijastavan takaisin teille.

Teillä on niin paljon enemmän annettavaa muille ihmisille kun ensin tunnette itsenne kokonaisiksi ja täydellisiksi itse. Tämä on olennainen syy sille miksi useimmat romanttiset ihmissuhteet eivät onnistu tai tule kestämään elämänne loppuun saakka. Se johtuu siitä, että ainakin yksi henkilöistä suhteessa odottaa toisen antavan hänelle itselleen jotain mitä hän ei ole koskaan kyennyt antamaan itse itselleen. Ja aluksi toiselle se onkin helppoa tehdä niin, mutta lopulta he jäävät muiden elämän käänteiden loukkuun ja unohtavat antaa partnerilleen sitä mitä partneri tarvitsee ja haluaa. Ja tuo on se milloin suhde yleensä kuivuu kasaan.

Mutta jos teette suhtautumisesta omaan itseenne ykkösprioriteetin, silloin ei ole mitään rajaa sille rakkaudelle, ylistykselle ja ihannoinnille mitä voitte saada kanssaihmisiltänne. Tämä on jotain mistä me tykkäisimme kovasti, nähdä että sitä opetettaisiin kouluissanne, mutta surullista kyllä, siitä ei edes mainita mitään opetusohjelmassa. Ja useimmat teistä joutuvat odottamaan aikuisiksi asti tajutaksenne mitä heiltä on omasta elämästään puuttunut vuosikymmenten ajan. Me olemme täällä antamassa teille luvan antaa itsellenne kaikki se mitä te tarvitsette ja kaipaatte kanssaihmisiltänne, ja päästää kaikki muut vastuusta, ainakin nyt. Luottakaa vain, että he alkavat heijastella sitä teille sitä itsensä rakastamisen tasoa, jolle te vihkiydytte tästä hetkestä eteenpäin elämässänne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Miten CIA käyttää mielenhallintaa suunnatuilla energia-aseilla

Brian Tew
Yksinoikeudella Rense.comille
12-21-18

CIA-NSA:n pahikset käyttävät ’tekaistua tai vääristeltyä virtausta’ peukaloimaan muistiasi ja ajatteluprosessiasi. Kun muutut riippuvaiseksi (eli uskot heidän syöttämiään impulsseja omiksesi) systeemin ulostulosta (tai he uskovat vasteidesi niihin olevan johdonmukaisia), he alkavat nyhkäistä tyhjästä ’alitajuisia reaktioita’ joiden he leikkivät olevan indikaattoreita rehellisyydestä/epärehellisyydestä, positiivisesta tunnistamisesta, ahdistuksesta jne. ja he käyttävät näitä ’impulssisyötteitä’ vakuuttamaan sinut siitä, että tekaistut vasteet ovat sinun omiasi.

Jos et ole tietoinen tästä jatkuvasta mentaalisesta manipulaatiosta, systeemi alkaa muokata ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi. He käyttävät tätä (yrittämään) rajata ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi estämällä (peukaloimalla) muistiasi ja ajatusprosessejasi kun näitä suggestioita (ulkoapäin syötetyt impulssit) esitetään — syntyy interferenssi ja hyökkääjä voi aktivoida sen milloin haluaa.

Miksi RNM-mielenhallinnalle on tarpeen olla olemassa ja miten se toimii

Mielenhallintateknologia sai alkunsa 1960-luvulla kylmän sodan aikaan ja sitä käytettiin pahaa-aavistamattomiin kansalaisiin tahdonvastaisissa kokeiluissa tutkimus- ja kehitystarkoituksiin, mm. tunnetuissa MK-ULTRA -ohjelmissa, joita amerikkalainen CIA pyöritti. Tapahtuneiden asioiden kauhu tuli julki ja ohjelman väitetään lakkautetun 1970-luvulla, minkä me tiedämme kuitenkin valheeksi.

Neurotiede on olennaisesti ihmismielen ja keskushermoston tutkimusta. CIA ja puolustusministeriö on nyt tehnyt siitä aseen suunnattujen energia-aseiden ja nanomittakaavan laitteiden käytöllä.

Ihmiskeho on ’värähtelyelin’. Se on sähkömagneettinen organismi ja sellaisenaan jokainen kehon elin VÄRÄHTELEE tietyllä sähkömagneettisen energian taajuudella. Muuttelemalla jokaisen energiasäteen taajuutta ja intensiteettiä CIA-NSA:n operatiivit voivat manipuloida jokaista ihmisanatomian aluetta ja elintä.

Kaikki sai alkunsa espanjalaistiedemiehen, tri. Jose Delgadon, kuuluisista ’härkäkokeista’, joissa hän implantoi elektrodin härän aivoihin. Tri. Delgado sai ärsytettyä härän vimmoihinsa ja se alkoi hyökkäillä, kun samaan aikaan tohtori itse seisoi härän edessä. Kun härkä oli tulossa häntä kohti, tri. Delgadon kaukosäädin hänen kädessään nappia painamalla sai aikaan täyden härän pysähtymisen paikoilleen, jonka jälkeen härkä alkoi haahuilla määrättömästi ympäriinsä pyörien.

CIA myöhemmin palkkasi tri. Jose Delgadon ja muita alan pioneeritutkijoita, kuten tunnetun norjalaisen neurotieteilijän tri. Jacobsonin.

Tuohon aikaan tahdonvastaiset kokeet ihmiskoehenkilöillä aloitettiin salaisten mustien projektien aseohjelmien piirissä, joista kukaan ei ollut vastuussa, joita kukaan ei valvonut ja jotka ovat jatkuneet tähän päivään asti 21. vuosisadalle.

CIA-DoD:n paradigma on täydellistänyt ihmiskehon viiden aistin manipuloinnin: näkö, kosketus, maku, kuulo ja haju. Nyt he yrittävät täydellistää ja implementoida uudenlaista tekoälyregiimiä (AI), joka ei perustu vanhanmallisiin ’Jos niin & sitten näin’-matemaattisiin yhtälöihin, vaan uudenlaiseen tekoälyperustaiseen ihmismielen TAKAISINMALLINNUKSEEN.

[Tätä alkuperäistä englanninkielistä tekstiä kirjoitettaessa kirjoittajaa ammuttiin suunnatun energian aseilla, ja kirjoitus jouduttiin hetkeksi keskeyttämään.]

Eräs tämän uuden teknologian tuotteista on SYNTEETTISEN TELEPATIAN ala, jonka on keksinyt ja kehittänyt ystäväni, entinen CIA:n ja DoD:n tiedemies tri. Robert Duncan, jonka omatunto alkoi kolkuttelemaan sen jälkeen kun hän tajusi mitä he tekivät viattomille amerikkalaisille tällä teknologialla. Hän lähti menemään CIA:lta ja paljasti salaisen ohjelman koko maailmalle.

Tällä uudella teknologialla CIA & NSA kykenevät lukemaan ajatuksiasi, näkemään silmilläsi ja pitämään yllä suoraa keskusteluyhteyttä mieleesi.

CIA:n & NSA:n operatiivit voivat lähettää aivoihisi suoraan sekä visuaalisia kuvia että äänisekvenssejä, joka tunnetaan myös voice-to-skull -teknologian nimellä (V2K).

Britannian ja muiden eurooppalaismaiden mukanaolo tämän uuden asetyypin kehitysohjelmissa on erittäin vahvaa, joka on kehitetty massojen hallintaan ”Sensuurilla”, ”Muistinhallinnalla” ja ”Suoralla käyttäytymiskontrollilla”, jotka kaikki ovat nyt mahdollisia niinkutsutun nanoteknologian avulla.

Nanometri on millimetrin miljoonasosa ja nämä pienikokoiset komposiittimateriaalit ovat niin pieniä, että ne näkyvät ainoastaan erikoismikroskoopilla. Keskimäärin nämä komposiittimateriaalit ovat arviolta noin 50 nanometriä kooltaan. Ne toimivat keskenään fotonivirran avulla (suunnatulla energiavälähdyksellä) ja voivat kommunikoida aivojesi välittäjäaineiden kanssa ja dekoodata niiden viestejä.

Nyt me kykenemme digitaalisesti kommunikoimaan ihmismielen kanssa ihmis-tietokonekäyttöliittymällä tai sähköisellä aivoista-aivoihin -käyttöliittymällä.

Lääketieteen, kemian, insinööritaidon ja muiden alojen kehittymisen myötä neurotieteeseen kuuluu nyt ihmisaivojen ja keskushermoston solujen, molekyylien, rakenteiden, funktioiden ja evoluution kehittäminen.

Molekyylien ja solujen tutkimuksista yksittäisten hermosolujen tutkimukseen, aistikuvantamisesta ja ihmisaivojen perusmotoriikan tutkimukseen neurotiede ei ole enää pelkkä lääketieteen ala. Se on ylittänyt lääketieteen rajat ja on nyt pääasiallinen aseteknologian alusta, joita monet kansallisen turvallisuuden virastot käyttävät ympäri maailman.

Kyky tulkita ihmismieltä on laajentunut eksponentiaalisesti 21. vuosisadalla ja on nyt ikuisesti muuttanut evoluution ja yhteiskunnan kehityksen suuntaa sellaisena kuin me sen tunnemme. He ovat pakottaneet saatanalliset suunnitelmansa yhteiskuntamme tärkeimpiin arvoihin, valinnanvapauteen ja inhimilliseen tahtoon. He voivat nyt kontrolloida mieltä.

[Nyt he vaihtoivat taktiikkaa ja tykittävät kirjoittajan päälle delta-aaltoa saadakseen hänet nukkumaan, jotta tämä tekisi virheitä kun kirjoittaa tätä.]

Toki ihmismielen kontrolloinnista tulee vaikeampaa kun kohteena oleva Joukkovainottu (Targeted Individual) tulee tietoiseksi heidän suunnitelmistaan, mutta on varmasti satoja tuhansia amerikkalaisia, jotka ovat altistuneet tälle teknologialle, jotka eivät kykene saamaan selville että heitä kontrolloidaan tällä tavoin.

CIA ja puolustusministeriö pyrkivät saamaan aikaan kolme asiaa tällä teknologialla: ”Sensuurin”, ”Muistinhallinnan” ja ”Suoran käyttäytymiskontrollin”. Nämä kolme ovat kaiken mielenhallintateknologian Graalin malja.

CNN jokin aika sitten raportoi, että 5-10 vuodessa me kykenemme etäältä (avainsana: ETÄÄLTÄ) muokkaamaan käyttäytymistämme tällä teknologialla. Mutta ei ainoastaan tulevaisuudessa, vaan tätä tapahtuu jo nyt.

He pyrkivät luomaan tämän uuden AI-regiimin, joka perustuu ihmismielen takaisinmallinnukseen. He haluavat replikoida ihmissielun, joka on olennaisesti kolmea asiaa:

  1. Tahto
  2. Äly
  3. Emootio.

Heidän tulee kehittää huippuunsa teknologia näiden kolmen ihmissielun parametrin taustalla rakentaakseen ensimmäisen KVANTTITIETOKONEN, joka on edelleen kehitteillä, mutta jota amerikkalaiset ja muut maailman kansat kilpaa kehittelevät. Joku päivä kvanttitietokone kykenee olemaan yhteydessä ihmismieleen ja -sieluun neurolastun avulla, joka kytkeytyy suoraan tai etäältä supertietokoneeseen.

Ihmiskunta on kolmiyhteinen, eli koostuu kolmesta aspektista: Keho, Mieli ja Henki.

Tämä on uuden AI-regiimin heikkous ja se tulee olemaan sen romahdus. He ovat päässeet pitkälle Kehon kanssa (viisi aistia) ja tulevat pääsemään pitkälle Mielen kanssa (tahto, äly, emootiot), mutta he eivät koskaan kykene replikoimaan ihmisen Henkeä. Ihmisen henki on ’omatunto’. Omatunto on ’Sielun kompassi’, joka auttaa ihmistä saamaan selville oikean väärästä, mitä uusi AI-regiimi, oli se sitten miten sofistikoitunut tahansa, ei koskaan kykene kopioimaan, koska se ei ole fyysinen vaan metafyysinen. Se on Jumalan meille antama. Se on sisäinen instrumentti jokaisen syntyneen ihmisen sisällä eikä sitä voida replikoida.

Syy sille miksi NSA ja CIA päättivät siirtyä pois ’Jos niin Sitten’-algoritmeista ihmismielen takaisinmallinnukseen on, että he tajusivat toimintansa tehottomuuden. Ei ole väliä miten monta algoritmia luo, silti tulee olemaan niitä skenaarioita joissa ’Jos niin Sitten’-algoritmit eivät kykene suoriutumaan ja ne epäonnistuvat johtuen ihmisten sosiaalisesta, kulttuurillisesta ja kognitiivisesta moninaisuudesta. Ihmiset ovat liian uniikkeja, jotta matematiikka kykenisi kuvaamaan kaikkia skenaarioita, joten he jättivät matikan sivuun ja siirtyivät tekoälyperustaiseen ihmismielen takaisinmallinnukseen. He etsivät AI-regiimiä joka toimii kuten ihmisaivot, joka kykenee adaptoitumaan, oppimaan jne. (käytännössä kvanttitietokonetta).

Tämän tyyppinen teknologia voi hyödyttää yhteiskuntaamme suuresti, sillä se kykenee laajentamaan ihmisälyä tuhansia kertoja, olennaisesti muuttaen ihmismielen supertietokoneeksi. Näin on olemassa tuhansia sovelluksia miten käyttää tätä teknologiaa.

Tällä teknologialla on kyky muuttaa koko evoluution kokemustamme elämässämme, sekä positiivisesti että negatiivisesti. Aivot on mahdollista muuttaa supertietokoneeksi tai tietosanakirjaksi, mutta hyvien tarkoitusten sijaan NSA ja CIA ovat valinneet käyttää sitä pahaan.

Yksi tapa toteuttaa tämä on muokata muistiamme ’Muistinhallinnalla’.

He kykenevät sijoittamaan vääriä muistoja käyttäen ’tekaistua tietovirtausta’ injektoimaan muistoja alitajuntaamme, jotka sinä uskot tosiksi, mutta jotka eivät sitä oikeasti ole. Yksi tapa saavuttaa tämä on ’Unien modulaatio’. Nämä mieleen sijoitetut muistot voivat olla hyviä tai kauheita, ja ne voivat olla niin voimakkaita, etä vaikka sinulle sanotaan etteivät ne ole todellisia, et usko sitä. Tämä on sähkömagneettisen hypnoosin yksi edellytys, jota CIA käytti Alabaman osavaltion varaoikeuskansleriin, kun he murhasivat hänet pakottamalla hänet itsemurhaan. Pakkotoistolla tulet uskomaan, että muistosi ovat omiasi ellet opi sitä miten luetaan aktiivista muistia.

Tämä on asejärjestelmä ja valtio, joka on ensimmäisenä maailmassa kehittänyt sen huippuunsa ja käyttänyt tätä uudenlaista neurosodankäynnin järjestlemää, tulee saamaan edun kaikkiin muihin maailman valtioihin nähden. Itse asiassa me tiedämme varmaksi että sitä voidaan käyttää monien ihmisten massahyökkäyksissä. Kalifornian Palm Springsissä he käyttävät sitä juuri nyt arviolta 50-100:n homomieheen, mikä saa heidät kuulemaan ääniä ja pakottaa heidät käyttäytymään tavoilla joilla he eivät halua käyttäytyä. Tämä on absoluuttinen fakta ja se on raportoitu kalifornialaisissa uutisissa. Ei ole mitenkään mahdollista, että 50-100 homomiehellä kaikilla olisi samat oireet, kuulisivat samoja ääniä jne. mikäli tämä ei olisi NSA-CIA-DARPAn neurohyökkäys. Se tapahtuu oikeasti.

Ihmiset luulevat, että kaikki nämä kansannousut ympäri maailman, arabikeväästä Venezuelaan ja Ukrainaan ja moniin muihin maihin ovat vain uudenlainen kulttuurillisten ja sosiaalisten mullistusten muoto. Itse asiassa, on paljon viitteitä siitä että CIA voi olla kaiken tämän taustalla, mutta se on toinen tarina emmekä mene siihen nyt tässä.

Pian sodankäynti Venäjän ja USA:n välillä käsittää myös neurosodankäynnin taktiikat. Se tulee johtamaan emotionaalisen ja intellektuaalisen havainnoinnin verkkoihin (’ajatuspoliisi’) ja tulee asteittain ottamaan paikkansa yhteiskunnassamme kansallisen turvallisuuden, terrorismin ja muiden tekosyiden verukkeella. Pian internet kykenee havaitsemaan emootiosi ja sen kauta myös CIA.

He tulevat asteittain ottamaan tämän teknologian käyttöön sanoen, että sitä käytetään ainoastaan kontrolloimaan terroristeja ja rikollisia. He tekevät tämän disinformaatiokampanjoilla, jotka perustuvat valheisiin ja puolitotuuksiin. He tulevat muuttamaan Amerikan jättiläismäiseksi neuroyhteiskunnaksi, johon kuuluu elävä yhteiskunnallinen omatunto, jonka kanssa ihmiset voivat keskustella jakamalla ajatuksiaan toisilleen suurissa ryhmissä suurten maantieteellisten matkojen päähän. Eräänlainen ’massamieli’ (hive mind) tulee syntymään tästä kun ihmiset tekevät yhteistyötä samanlaisten tai samankaltaisten ongelmien parissa. Sen sijaan että soittaisi puhelimella, kykenet tekemään sen mielelläsi.

On olemassa monia valtion virastoja ja yksityisiä instituutioita (Harvard, Yale, MIT jne.) jotka ovat mukana tässä uudessa neurovallankumouksessa, ja sitä käytetään amerikkalaisia vastaan kotimaansa kamaralla sekä siviilejä vastaan ulkomailla salaisessa valtioiden välisessä operaatiossa, joka on suunniteltu piilottamaan vastuussa olijoiden nimet mikäli siitä jää kiinni. Se tarkoittaa, että kaikki on äärimmäisen siiloutunutta, niin että vaikka tietäisit teknologian lähteen, silti juoksisit pitkin kaninkoloja koska tässä paradigmassa toimivat ihmiset toimivat valtioiden kulisseissa ja he ovat kiinnittyineinä valta-asemiinsa eikä heitä voida sieltä saada hevillä pois. Presidentit ja senaattorit ovat pelkkiä käsinukkeja näille ihmisille. Jopa korkea-arvoiset kenraalit jäävät heidän vallan käytäviensä ulkopuolelle ilman lupaa. Todellinen valta Amerikassa ei ole valituilla edustajilla tai edes mahtavilla sotilasjohtajilla. Ei, se sijaitsee tiedustelupalvelujen ylätasoilla (CIA, NSA jne.). Vaikka on monia virastoja, jotka ovat mukana, pääosin kaiken taustalla on kaksi pääjehua: CIA & puolustusministeriö.

Kolme päätarkoitusta mielenhallinnalle ovat Sensuuri, Muistinhallinta ja Suora käyttäytymiskontrolli. Muistinhallinta saadaan aikaan injektoimalla vääriä muistoja samalla kun estetään oikeita muistoja tekaistulla virtauksella käyttämällä pulssitettua sähkömagneettisen energian välähdysten sarjaa, jotka ovat synkassa fotoni-implanttien tai etäohjattujen nanohiukkasten kanssa, jotka ovat yhteydessä RNM-supertietokoneeseen ja ihmismielen alitajuntaan. RNM-supertietokone kytkee Joukkovainotun keskuskoneeseen ja henkilöä sitten monitoroidaan mielenhallintatarkoituksissa, mitä he nimittävät kiduttamiskuntoutukseksi. Toisin sanoen kyse on ’behaviorismista’ (eli Pavlovin koirat sun muut). Tällä tavoin ajatuksen avulla käynnistetyt hyökkäykset tapahtuvat. Supertietokone kykenee satoihin tuhansiin laskutoimituksiin sekunnissa, ja se kytkeytyy päälle heti kun joukkovainottu ajattelee tiettyä asiaa. RNM-tietokone injektoi alitajuntaimpulsseja valonnopeudella. Tämän takia CIA-NSA:n operatiiveille on tärkeää seurata joukkovainottuja läheltä erilaisin etämenetelmin, jotta he voivat tarkkailla vainotun reaktioita reaaliajassa ja kalibroidakseen RNM-järjestelmäänsä.

Supertietokone on tekemisissä (integraation kautta) ihmismielen kanssa ja alkaa välittää kuvia ja muita sekvenssejä ihmismeleen niin, että joukkovainottu ei tunnista sitä että hän pyrkii ainoastaan sulkemaan piirikytkennän RNM-järjestelmän ja ihmismielen välillä.

Ihmismieli on kartoitettu. Tämä Brain Initiative Project on Obaman aloittesta käynnistetty. Se on ainoastaan kulissi sille mitä on jo saatu aikaan vuosia aiemmin, jotta autettaisiin uuden neuroyhteiskunnan toteutuksessa. Muuten olisi liikaa kysymyksiä, kuten mistä tämä teknologia on peräisin. Kaksi pääjehua ovat CIA ja DoD, mutta molempien puolesta toimija tässä paradigmassa on DARPAn futuristinen käsi. DARPA on kaiken tämän taustalla. Joten BAM-projekti, eli ’Brain Activity Map’, on pelkkä Obaman kulissi integroitaessa nämä uudet neuroaseet valtavirran yhteiskuntaamme tarpeellisina ja välttämättöminä high tech -yhteiskunnallemme, vaikka todellisuudesa ne eivät ole mitään muuta kuin työkalu jolla kontrolloida meitä ja tiettyjä populaation osia muissa maissa. Takaisinmallintamalla ihmismieltä he kehittävät AI-regiimiä, joka kykenee tekemään kaikki tärkeät päätökset ihmiskunnan puolesta (suom. huom. kommunistisen) keskussuunnittelun avulla. He käyttävät tätä teknologiaa pitämään ne maat poissa, jotka ovat Amerikan vihollisia myös kontrolloidakseen niitä. He kykenevät kontrolloimaan Amerikan populaatiota sekä maailmaa syöttämällä ajatuksia heidän aivoihinsa. Tämä on maailman eliitin työkalu, jota he ovat pitkään etsineet ja joka on viimein heidän saatavillaan.

Tätä teknologiaa vastaan taistelussa voi käyttää useita keinoja:

1. Monen asian yhtäaikainen tekeminen (Multi-Tasking)

Multitaskauksen opettelu on hyväksi, sillä se saa sinut miettimään montaa asiaa yhtäaikaa.

Kun jatkuvasti mietit montaa asiaa yhtäaikaa, silloin vihollisella ei ole koherenttia kuviota mistä saada kiinni ja jota integroida heidän RNM-dataansa. Toisin sanoen, RNM-järjestelmän ja aivojesi välillä tapahtuva ’integroinnin loppuunsaattaminen’ estyy, ja ilman vastettasi siihen tiettyyn ’impulssi-injektioon’ RNM-varmistusprosessi hajoaa.

CIA-NSA -pahikset käyttävät ’tekaistua virtausta’ tulemaan muistamisprosessisi väliin. Kun muutut riippuvaiseksi (eli uskot heidän impulssit omiksi ajatuksiksesi) systeemin ulostulosta (tai kun he uskovat vasteidesi siihen olevan johdonmukaisia), he alkavat kehitellä tekaistuja ’alitajuisia vasteita’, joiden he leikkivät olevan indikaattoreita rehellisyydestä/epärehellisyydestä, positiivisesta tunnistamisesta, ahdistukseta jne. ja he alkavat käyttää näitä ’impulssi-injektioita’ vakuuttamaan sinut siitä, että tekaistut vasteet ovat sinun omiasi.

Jos et ole tietoinen tästä jatkuvasta mentaalisesta manipuloinnista, systeemi alkaa muokata sinun ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi. He käyttävät tätä (yrittämään) rajata ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi blokkaamalla (väliintulemalla) muistiasi ja ajatusprosessiasi silloin kun näitä suggestioita (injektoituja impulsseja) syötetään — interferenssi saadaan aikaan ja hyökkääjät voivat aktivoida sen halutessaan.

Voit voittaa RNM-hyökkäykset jatkuvasti multitaskaamalla (ajattelemalla monia asioita yhtä aikaa) ja jättämällä huomiotta satunnaiset kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa, sillä he suunnittelevat tällaisia kohtaamisia saadakseen aikaan emotionaalisen kalibrointivasteen sinussa, jonka heidän RNM-järjestelmänsä voi sitten mitata. Silloin sekä näet systeemin manipulointiyritysten lävitse että kykenet ottamaan haltuusi heidän kykynsä arvioida sinun vasteitasi kontrolloimalla ’verifikaatioprosessia’ — työskentelemällä etäältä aikaansaatujen neuraalisten ’muistiesteiden’ lävitse — ja vastaamalla systeemin kykyyn vaikuttaa valintoihisi. Se tuntuu siltä kuin ajattelisi kahta ’punaista lankaa’.

Opettele vain multitaskaamaan

2. Spontaanius

Älä koskaan noudata ennalta asetettuja käyttäytymismalleja. Aina muuta käyttäytymistäi joka päivä hetkn mielijohteesta. Tee näin kun olet liikkeellä nopeaan tahtiin, sillä heille on vaikeampaa etäältä neuraalijärjestelmällä monitoroida ajatuksiasi kun olen nopeassa liikkeessä (suom. huom. tarkoittaa samalla myös korkeassa värähtelyllisessä tilassa).

Jos päätät mennä ruokakauppaan, menekin sen sijaan rautakauppaan. Muuta joka päivä tätä, mutta älä tee samaa asiaa montaa kertaa, sillä siitä tulee silloin käyttäytymismalli.

Muista vain, että he yrittävät muokata päivittäin motiivejasi ja emotionaalisia havaintojasi.

Neuraalinen etämonitorointijärjestelmä on suunniteltu emotionaalisesti häiritsemään sinua, jotta he voivat mitata tilastollisesti emotionaalisen vasteesi, mitä systeemi sitten käyttää sen määrittämiseen miten tulkita ja linkata kuvauksia muistiviittauksista kaapattuun dataasi. Tämän takia he jatkuvasti yrittävät saada pidettyä sinut puhumassa, tai jatkuvasti pysäyttävät sinut ja kysyvät suuntaa tai ohjeita jne.

Joten jätä aina huomiotta pitkittyneet satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa joita et tunne. Et ole töykeä jos kieltäydyt antamasta heidän yrittää manipuloida sinua.

Kun heillä on konsistentteja tilastoja, systeemi käyttää aiempia ’valintaviitteitä’ ja injektoi niitä alitajuntaasi normaalin päivätoiminnan aikana, mistä puhutaan myös ’impulssi-injektioina’, vakuuttaakseen sinut siitä että vasteesi on sinun omasi ja vakuttaakseen sinuun jotta sulkisit piirin tai kuvaisit viittauksen sanomalla jotain ääneen tai tekemällä tietyn teon. Tätä kutsutaan ’Varmennukseksi’. Voit taistella ja/tai kontrolloida tätä jos opit puolustamaan itseäsi näitä muistihyökkäyksiä vastaan oppimalla lukemaan aktiivista muistiasi.

Heti kun he näkevät miten sinä reagoit emotionaalisesti tai intellektuaalisesti, he alkavat nyhjäistä tyhjästä ’tilanteita’ tai ’keskusteluskenaarioita’ (katuteatteri), joka perustuu tapahtumiin tai aiheisiin minkä avulla he tietävät saavan huomiosi.

Esimerkiksi, jos olet jalkapallofani, he puhuvat siitä mikä on suosikkijoukkueesi tai pitävät päällään suosikkijoukkueesi paitaa tai hattua. He tekevät tätä paljon minun kanssani, sillä he tietävät minun olevan University of Georgian fani.

Joten he pitävät jatkuvasti päällä UGA-paitoja, hattuja jne. ja leikkivät olevansa faneja tai sieltä kotoisin yrittääkseen saada aikaan tai stimuloida minua puhumaan heille tai pitääkseen minut puhumassa heille.

Tämän takia pahikset yrittävät pitää sinua äänessä mahdollisimman pitkään. He haluavat sinulta ’emotionaalisen reaktion’ jotta he voisivat kartoittaa ajatusprosessisi ja sen avulla syöttää sinulle impulsseja ja kontrolloida mieltäsi. Tämän takia agentit pyrkivät läheisyyteesi (eli lähestyvät sinua ja/tai tekevät tuttavuutta ulkonäöltään huikaisevan henkilön avulla) niinkutsuttujen ’hunajapurkkienä’ avulla (honey traps).

Näin pysäytät kaiken tuon: sivuuta kaikki satunnaiset kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa joita et tunne ja ole spontaani (suom. huom. tässä pitää toisaalta osata tehdä ero agentin ja oikeasti vaikka apua tarvitsevan ihmisen välilä, jos kaikki kääntävät katseensa muualle ei kukaan saa kadulla apua silloin kun tarvitsee).

Tätä samaa etäältä tehtyä neuraalihyökkäystä voidaan käyttää häiritsemään puhettasi jos hyökkääjät päättävät estä sinua puhumasta tietystä aiheesta tai toistamasta tiettyjä sanoja. Systeemi voidaan konfiguroida häiritsemään muistamistasi kun muodostat aiheeseen liittyvää lausetta tai injektoida siansaksaa (laukaistu substituutio) kun yrität puhua.

Näiden hyökkäysten tavoite on ilmeisesti kolmenlainen: Sensuuri, Muistinhallinta ja Suora käyttäytymiskontrolli.

Nämä ihmiset eivät ole kiinnostuneita lainsuojasta tai mistään tietystä hyväksytystä elämäntyylistä. He käyttävät yksinkertaisesti kaikkea sitä mistä nautit, mitä vihaat tai arvostat hyväksikäyttämään sinua huolimatta käytöksestäsi. Joten jos he antavat sinulle kohteliaisuuden, tiedä että he tekevät ainoastaan niin nähdäksesi miten reagoit jotta he voisivat sitten käyttää tätä reaktiota kidutukseen.

Jos jatkuvasti olet perillä ’aktiivisuuden tilastasi’ sekä tilannetajustasi, huomaat ristiriitaiset impulssit, ja vaikka systemille on mahdollista tulla impulssiesi väliin, jos ymmärrät miten hyökkäykset toimiviat, silloin kykenet tunnistamaan fyysiset muutokset, jotka ovat seurausta näistä voimakkaista impulsseista. Tämän tulisi saada sinut arvioimaan uudelleen nykytilasi.

Ellei sinua ole kidutettu lähelle täydellistä sekavuustilaa, sinun tulisi kyetä taistelemaan systeemin vaikutteita vastaan.

Nämä etäältä tehdyt neuraalihyökkäykset ovat kaikkein tehokkaimpia kun olet tekemässä jotain ennalta määrättyä tehtävien sarjaa, joten pyri välttämään toimintasi ’ajatukseen uppoutumista’. Miten? Muuttamalla tekojasi ja aktiviteettejasi satunnaisesti ja jatkuvasti ajatuksen nopeudella. Älä aina suunnittele tekemisiäsi tai päivittäistä rutiiniasi, jos sinun ei ole pakko. ’Just do it’ !

Neuraalinen etämanipulaatio (RNM, Remote Neural Manipulation) saadaan aikaan heidän järjestelmänsä kyvyllä tulkita ajatuksiasi, ja se riippuu täysin sen kyvystä ennustaa ja vaikuttaa ’viitevalintoihisi’ tai ’impulssisarjaan’ ajatuksissasi. Systeemi kartoittaa kuvioita impulsseilla ja tunnisteilla (herätepotentiaalit) ja käyttää tilastollista dataa ’käytösmalleistasi’ ennustamaan sitä miten ajattelet tai toimit kun alat muodostaa ajatuksia tai valmistelet toimintaa. Systeemin kyky määrittää ja karoittaa näitä viitteitä mitenkään merkitsevästi riippuu sinun mukanaolostasi (tai tiedostamattomuudestasi) sekä hyökkääjän kyvystä tehdä selkoa siitä mitä he näkevät visuaalisesti tai mitä he arvailevat perustuen aiempaan toimintaasi.

3. Tukahdutus (Quenching)

He yrittävät jatkuvasti ajaa sinua ’varmennusrutiinin’ läpi, jossa systeemi luotaa sinulta tiettyjä reaktioita toistuvasti peräkkäin, jotta saataisiin selville kaava. Jos olet tekemisissä näiden kansa ja toimimassa näitä luotauksia vastaan, operaattori muuttaa rutiiniaan yrittääkseen ’varmentaa’ toisella tavalla.

Kun systeemi on ’varmentanut’ valitut vasteet, he käyttävät niitä seuraavassa häirinnän aallossa — prosessi on loputon ja näet seuraukset selvästi mikäli johdonmukaisesti selätät systeemin. Jos et selätä neuraalietäjärjestelmää, silloin näe tai havaitse vaikutuksia. Heidän neuraalietäjärjestelmänsä selättämisen keino on ’tukahduttaminen’.

Etäältä toteutettua neuraalimanipulaatiota voi ’tukahduttaa’ olemalla interaktiossa ja vastustamalla heidän taktiikoitaan.

Mitään näiden avulla kerätyistä tiedoista ei voida käyttää jutussa sinua vastaan.

Kaikkea heidän systeeminsä keräämää tulee pitää falsifioituna ja/tai tekaistuna, koska heidän systeeminsä on sunniteltu jatkuvasti tarjoamaan ’suggestioita’ perustuen dataan, jota sinusta on aiemmin kerätty koskien nykyistä toimintaasi. Referenssikuvausten (määritelmien) tarkkuus on äärimmäisen matala, sillä hyökkääjää ei juuri kiinnosta totuus. Systeemi tempaisee tuulesta lausuntoja ja/tai kuvia samalla kun he käyttävät sinua hyväkseen. Nämä tekaisut ovat yleensä tulosta viitteiden väärintulkinnasta ja emotionaalisia indikaattoreita sekä vääristymiä ’injektiotakaisinkytkennästä’ ynnä hyökkääjien itse käsin lisäämänsä väärät tietueet, jotka ovat seurausta heidän pahantahtoisuudestaan tai kyvyttömyydestään ymmärtää sitä mitä he tarkastelevat.

Hyökkääjille ei ole olemassa luotettava keinoa määrittä mikä on tota edes silloin kun he yrittävät soveltaa havaintojaan yllämainittuihin indikaattoreihin. Yritys osoittaa syyllisyys heidän systeemissään olisi sama kuin kyttä tiputtaisi käsiaseen rikospaikalle ja väittäisi sen kuuluneen jollekin henkilölle joka sattui kävelemään ohi — SATUNNAISTA ja FALSIFIOITUA.

Tälle systeemille tai millekän sen tuottamalle ei ole juridisia sovelluksia. He kaappaavat ainoastaan sen millä he haluavat käyttä sinua hyväkseen ja kun he päättävät ’sensuroida’ ajatuksiasi, he pakottavat sinut väkivaltaiseen tai epäjohdonmukaiseen ajatuskuvioon käyttämällä injektio- ja blokkausmetodeja, jotka yllä mainittiin.

Kun esimerkiksi koet ’yhtäkkistä vakavaa aggressiota ja kiihtymystä’, kyseessä on pahikset, ei sinä, ja se on osa ’mielenhallintaa’. He syöttivät nuo impulssit. Muista, että he haluavat pitää sinut jatkuvasti miettimässä heitä.

Voit rajoittaa tätä vaikutusta ja kumota sen oppimalla lukemaan muistiasi samalla kun blokkaat heidän järjestelmänsä. Se kuitenkin vaatii hieman osaamista ja itsetietoisuutta. Tätä kutsutaan myös ’Uudelleensuuntaukseksi’.

4. Uudelleensuuntaus (Redirection)

’Uudelleensuuntaus’ on yksinkertaista. Kun etäneuraalihyökkäys tapahtuu ja impulsseja ja ajatuksia syötetään mieleesi (vahva halu = korkean taajuuden hyökkäys, motivaationpuute = matalan taajuuden hyökkäys) yksinkertaisesti ajattele jotain muuta. Tämä häiritsee aivojen ja RNM-järjestelmän välistä ’integraatiopiirin sulkeutumista’. Voit tehdä tämän niinkutsutun ’työviitteen’ avulla.

Raamattu sanoo: ”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa”. (Filippil. 4:8)

Voit selättää heidän RNM-hyökkäyksensä ’työviitteellä’ joka kerta kun he yrittävät injektoida impulsseja ja ajatuksia aivoihisi. Tämä tapahtuu tunnistamalla elämässä jotain mikä tekee sinusta erittäin onnellisen ja sitten keskittymällä siihen uudelleen tai ’uudelleensuuntaamalla’ huomion siihen onnelliseen kokemukseen elämässä joka kerta kun RNM hyökkää kimppuusi.

Jos kykenet tähän joka päivä, heidän hyökkäyksensä ovat ainoastaan kärpäsen surinaa korvissasi, mutta silti se haittaa heidän tekemisiään huomattavasti sillä sinut pakotetaan testaamaan ja validoimaan muistoja jatkuvasti ja fyysiset tunteet, jotka systeemi vuodattaa aivoihisi, ovat sekä ärsyttäviä että harhauttavia.

Huomaa, että näitä hyökkäyksiä voidaan tehdä menestyksekkäästi matalammalla intensiteetillä ja saatat aluksi huomata ne vain jos sinua koetellaan toistuvasti korkeilla intensiteeteillä. Kidutusta!

Muistihyökkäysten (todellisten muistojen blokkaaminen ja väärien muistojen ja impulssien injektoiminen) ymmärtäminen on keskeistä, koska jos et tunnista ’aktiivisen muistin’ muokkausta, järjestelmä saa aikaan sen että menetät lyhyesti ajantajusi, mikä saattaa olla riittävää proseduraalisen (funktionaalisen) hämmennyksen aikaansaamiseksi, jolla sinut koitetaan saada reagoimaan injektoituun impulssiin. Pakotettu puhe on esimerkki tästä.

On erittäin mahdollista, että systeemi saa sinut puhumaan vasten tahtoasi, tai pahimmassa tapauksessa ilman että tiedät edes puhuvasi. Esimerkiksi, jos olet herkistynyt systeemin vaikutteille, et välttämättä tajua että se usein tai toistuvasti vaikuttaa sinun mikrotason päätöksentekoon. Näitä motivaatioimpulsseja voidaan käyttää myös vaikuttamaan sinuun tavalla, joka saa sinut haluamaan ääneenpuhumista, ja painotan sanaa halu koska sinun tulee ymmärtää, että nämä impulssit saavat aikaan ainoastaan halua (korkeammilla hyökkäyksen tasoilla) tai perusmotivaatiota (perustasoilla) tehdä joitain toimia, joita sinun halutaan tekevän.

Tämän puhumisen motivaation yhteydessä systeemi käyttää menneitä viitteitä sinun ohjaamiseksi — esimerkiksi henkilökohtaista muistoasi siitä kun käännyt puhumaan vaimollesi ja sihen liityvää impulssia — ja kun reagoit tähän vaikutteeseen, systeemi blokkaa työmuistisi samalla kun syötetään haluttua ulostuloa, mikä saa aikaan sen että lausut yhden tai useamman systeemin kontrolloiman asian.

He testaavat tätä sinuun usein ’sananvaihdolla’ ja jos kykenet oppimaan tämän kontrolloimisen ajatuksen tasolla, silloin voit kontrolloida sitä puhuessasi, mutta sinun tulee oppia multitaskaamaan ja jatkuvasti lukemaan muistia!

Jos sinulla ei ole ’työviitettä’ mihin palata sen jälkeen kun sinut on pakotettu hyökkäyksellä puhumaan, on mahdollista ettei sinulla ole mitään muistikuvaa sanomisistasi.

Jos sinulla on vaikeaa ymmärtää miten neuraalinen etämonitorointi (RNM) toimii, mieti vain sitä miten valheenpaljastin toimii. Teoriassa RNM toimii samalla tavoin kuin valheenpaljastin: mittaamalla fysiologisia vasteita, joita keho tuottaa. RNM:ssä nuo fysiologiset vasteet ovat aivojen emittoimia sähkömagneettisia impulsseja.

Kun opit voittaman systeemin ennustekyvyn (tukahduttamalla, uudelleensuuntaamalla, multitaskaamalla ja olemalla spontaani), heidän yrityksensä rajoittaa ’referenssivalintojasi’ muuttuvat yhä vain ilmiselvemmiksi ja alat havaita sen mistä minä puhun ’funktionaalisena duaalisuutena’ (se voi olla myös fokuksen duaalisuus) työmuistissasi. Pahisten järjestelmän virhemarginaali kasvaa dramaattisesti ja sen yritykset ennustaa ajatuksiasi tai aikeitasi muuttuvat naurettaviksi ja lähinnä ärsyttäviksi.

Ajatuksen laukaisemat hyökkäykset

Muistiviiteiden ja systeemin ulostulojen (voi olla tietty suunnatun energian hyökkäys, pakotettu ääneen puhuttu asia jne.) välisen suhteen näkeminen on kriittistä sen ymmärtämiselle miten kontrolloida ja lopulta päihittää ’ajatuksen laukaisemat’ hyökkäykset sen lisäksi, että estetään hyökkääjää huijaamasta sinua heidän kognitiivisilla taikatempuillaan.

Sinun tulisi kyetä uudelleensuuntaamaan systeemi ’muodostuksen’ aikaan (kun dataa kerätään mielestäsi) tai estää ’prediktiivinen integraatio’ (injektoitujen ajatusten ja impulssien tuottaman datan tulkinta) kokonaan, mutta kun opit integration pysäyttämisen, tunnista että systeemi odottaa piirin sulkemista ja ’luotaa’ sinulta vastetta. Se aloittaa ’injektoimisen’ uudelleen jos meinaat sivuuttaa sen, ja ellei sinulla ole äärimmäisen hyvät muistitaidot ja olet opetellut ’tukahduttamisen’ tekniikan, uudelleensuuntaus saattaa olla helpoin vaihtoehto.

He käyttävät myös hyväksi sinua kaikin mahdollisin tavoin vakuutellessaan sinule että he ovat kontrollissa heti kun näet selvästi, että he eivät ole mitään muuta kuin idiootteja joiden tulisi opiskella hieman enemän systeemejä joilla hyvä hyväksikäyttävät ihmisiä.

Jos systeemin suggestiot eivät ole sinulle hyväksyttäviä (ja ne eivät ole jos johdonmukaisesti blokkaat ja/tai uudelleensuuntaat niitä) silloin tämä johtaa siihen, että jatkuvasti vastustat ajatusten ja impulssien pakottamista ja ylläpidät aktiivisen keskittymisen ’työtilaa’.

Vaikka teet yhteistyötä ja sallit systeemin tulkita ja määrittää päivittäistä toimintaasi, saatat huomata että suggestioista tulee siedettävämpiä, sillä systeemi on suunniteltu apinoimaan normaalia kognitiivista toimintaasi. Suosittelisin, että et salli tämän tapahtua, sillä silloin helpommin hyväksyt systeemin vaikutusvallan, ja systeemin tarkoitus tällä tavoin sinuun vaikuttamiseesi on antaa hyökkääjille kyky rajoittaa sinua silloin kun he haluavat ja mahdollistaa heidän petkuttaa tai manipuloida sinua alitajuisesti.

Voit kumota nämä rajoitteet vain jos kykenet rinnastamaan systeemin vaikutusvallan omaan vapaan tahdon toimintaasi. Kaikki jotka kuulevat ”V2K”:n ovat tarkkailtavina tällä tavoin ja heihin vaikutetaan tällä tavoin myös. Kuulemasi lauseet tulisi liittyä informaatioon, jotka sinulta on kaapattu ’hiljaisen monitorointiperiodin’ aikana, ja lopulta niitä käytetään verbaalisen häirintäsi perustana.

Heidän tekeleensä ei ole muuta kuin kusetuksen ja manipulaation peliä, ei mitään muuta. Älä hyväksy mitän heidän sanomisiaan äläkä tunnusta mitään mitä systeemi koittaa kuulustella sinulta totuutena. Systeemi ottaa satunnaisia bittejä mistä tahansa mitä se saa aistiesi kautta kaapatuksi ja nyhjäisee tyhjästä tekaistuja tarinoita, joita he käytävät sinun häirintään ja kuulusteluun pelkästään eksyttääkseen ja kiduttaakseen sinua alistumaan (systeemin tahtoon).

Jos opit miten selättää neuraaliset etäältä tehdyt muisti- ja ajatusprosessien hyökkäykset, silloin kykenet tekemään neuraalietälukemisesta käyttökelvotonta tai manipuloimaan sitä omaksi eduksesi.

Eduksesi olisi, jos kykenisit dokumentoimaan ja osoittamaan tällaisen toiminnan olevan totta oikeudessa.

Ihmiset, jotka nousevat vastarintaan ja vastustavat tätä pahuutta saavat valtiolta toisinajattelijan leiman, ja heitä rangaistaan tai tapetaan summanmutikassa. Monet joutuvat valtion uhreiksi ja heidät pakotetaan ja valheellisesti väärindiagnosoidaan mielisairaiksi, jotta heitä ei otetaisi vakavasti, heidät pusketaan yhteiskunnan marginaaliin tai poistetaan yhteiskunnasta kokonaan, ja heidän uskottavuutensa ja maineensa pilataan niin ettei kukaan uskoisi heitä. Sen takia kidutus on suunniteltu niin brutaaliksi, juuri sen takia ettei kukaan uskoisi sellaista tapahtuvan. Heidän koko elämänsä tuhotaan koska he jotenkin muuttuivat orwellilaisen yhteiskuntamme vihollisiksi.

Niin pahalta kuin tämä kuulostakin, se muuttuu vain pahemmaksi. Mielenhalinta tulee pian läpäisemään kokonaan yhteiskuntamme. Tämän he yrittävät saada aikaan dekoodaamalla aivojemme lähettäviä sähkömagneettisia ajatuskuvioita. Kun nuo kuviot identifioidaan, miitä käytetään ja varioidaan joukkovainotun toistuvassa häirinnässä ja kidutuksessa. Aivojen mentaaliset kuvat on mahdollista nähdä, ja tämän sielun ikkunan avulla kuvia, ääniä ja muita sekvenssejä (tuoksut) voidaan enkoodata ihmisaivoihin. He tekevät tätä minulle paljon tilanteissa ja keskusteluskenaarioissa, jotka on suunniteltu sieppaamaan joukkovainotun huomio, missä haetaan verifikaatiota.

Nämä sähkömagneettiset impulssit lähetetään aivoihin impulssien injektioina, laukaisemaan herätepotentiaalia, verifikaatiotarkoituksisa. Tämä tuottaa äniä, kuvia, tuoksuja jne. neuronipiireihin. Olennaisesti he ovat muuttaneet aivot visuaaliseksi ja auditiiviseksi kommunikaatiojärjestelmäksi.

’Synteettinen telepatia’ on DARPAn käyttämä termi kuvaaman sähköistä käyttöliittymää aivoista aivoihin tai aivoista tietokoneeseen. Pelkästään koskettamalla toisen ihmisen käsivartta tai sanomalla käsipäivää, CIA-operatiivi voi kommunikoida synteettisellä telepatialla toisen operatiivin kansa ilman, että he sanovat koskaan sanakaan. Heidän neuraalipiirinsä käsissä tai käsivarressa matkaavat samoja reittejä aivoihin. Tähän vaaditaan erityistä softaa ja siihen yleensä liittyy suora tai etäältä tehty kontakti ihmisanatomian kanssa. Se on erittäin samankaltaista kännykkäteknologian kanssa, ja periaatteessa vastaa kännykkäpuhelun vastaanottamista aivoihin. Tietokoneen multiplexeri reitittää signaalin mikroaaltotorneihin, sitten vastaanottimeen. Vastaanotin paikannetaan tarkkaan ja sitä seuratan muutaman metrin päästä varsinaisesta sijainnista. Kuitenkaan vastaanotin ei ole kännykkä, se on ihmismieli.

Juuri nyt he kykenevät kloonaamaan ihmismielen lataamalla koko persoonan ja psyyken tietokoneen tietokantaan. Tämä teknologia on myös Britannian tiedustelupalvelujen käytössä, ja se tunnetaan MI6-piireissä nimellä Project Soulcatcher. Tämä saadaan aikaan stimuloimalla kalloa suunnatun energian aseiden säteilyllä sekä biosähköisellä teknologialla.

Käytännössä NSA kartoittaa aivosi, sitten sitoo supertieokoneeseen ja lataa informaatiosi tietokantaan ja tarkkailee kaikkea aivojesi sähkömagneettista toimintaa 24/7 koko elämäsi ajan kuolemaasi saakka. Tämä kallon läpäisevä aivostimulaatio (Transcranial Brain Stimulation) on myös armeijan käytössä aivokäyttöliittymissä, sellaisissa joita pilotit käyttävät uusissa F-35 -hävittäjissä.

NSA:n agentit käyttävät tätä teknologiaa salaisesti tekemään ihmisiä toimintakyvyttömiksi suunnatuin energia-asein kuten mikroaalloilla, hitaasti aiheuttaen vahinkoa hiedän mieliinsä tai sisäelimilleen kunnes he kuolevat tai muuttuvat toimintakyvyttömiksi. He ovat tehneet tätä minulle jatkuvasti vuosien ajan. NSA-CIA:n paradigma minua vastaan pakolla ja valheelisesti väärindiagnosoi minut mielisairaaksi, jonka tohtorit nopeasti muuttivat luulotaudiksi. Siitä lähtien he ovat kohdistaneet aivoihini (sekä muihin sisäelimiini) sähkömagneettista matalaa säteilyä. Sitten he yrittävät leimata minut mielisairaksi. Mutta mielisairauden ja mielen vahingoittamisen välillä on suuri ero. He eivät pelkää Jumalaa eivätkä ihmistä. Laki ei merkkaa heille mitään eikä niille, jotka hitaasti kiduttavat minua, koska laki ei auta heitä. Laki toimii vain siellä misä sitä voidaan soveltaa.

Platon on sanonut, ”Kaikki lait ovat merkityksetömiä, koska hyvät ihmiset aina noudattavat niitä ja pahat ihmiset löytävät aina reitin niiden ympäri”.

”Totuus on tarinaa ihmeellisempi”.

Artikkelin julkaissut rense.com