Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

Jotain osui mereen!

Maaliskuun 7. päivänä 2018 näkyi kirkas valo jota seurasi kova ääni Washingtonin osavaltion rannikolla.

Paikallinen asukki kertoi Seattle Timesille että hän luuli sen olevan avaruusalus, mutta tutkasignaalien analyysin perusteella kyseessä oli meteoriitti, joka oli noin golf-auton puolikkaan kokoinen. Se hajosi palaisiksi ja tuli alas mereen noin 16 mailin päässä rannikolta.

Lisäanalyysien mukaan noin kaksi tonnia meteoriittiromua jäi jäljelle törmäyksestä mereen ja nyt tiedemiehet haluavat hakea talteen niin paljon kuin vain pystyvät.

Tieteentekijöiden mukaan, jotka sanoivat kyseessä olevan suurin USA:n osunut meteoriitti 21 vuoteen, törmäysalue sijaitsee vedenalaisessa kanjonissa yli 100 metrin syvyydessä.

Tutkimusalus Nautilus, Ocean Exploration Trustin (OET) lippulaiva, Robert Ballardin perustaman organisaation alus on saapunut paikalle ja her yrittävät saada talteen jäänteitä käyttämällä etäohjattua sukellusvenettä.

Washingtonin yliopiston tiedemiehet ovat liittyneet seuraan, tämän lisäksi myös rannikkovartiosto ja NASA.

NASA on mukana koska NASA haluaa tutkia meteoriitin jäämiä. Tämä herättää epäilyksiä siitä mitä mereen oikeasti putosi.

Tutkimuksia voi seurata osoitteessa nautiluslive.org.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen verhoutunut UFO eteläisessä Yorkshire

Kesäkuun 18, 2018 noin kello 21.20 massiivinen ja mahdollisesti osittain verhoutunut UFO ilmaantui Barnsleyn taivaalle eteläiseen Yorkshireen Britanniassa.

Silminnäkijä kuvaa esinettä seuraavasti: Tämä ilmaantui Barnsleyn taivaalle noin kello 21.20, se näytti sinne kuulumattomalta, taivaalla ei ollut yhtään pilveä koko päivänä.

Kun palasin takaisin keittiöön noin tunnin päästä se oli silti samassa kohtaa kuin tunti sitten. Mitä enemmän katsoin sitä, esine näytti heijastavan valoa joten menin yläkertaan kuvaamaan tämän videon. Se pysyi siellä siihen asti kunnes tuli pimeä, kello 23.30.

Usein pilvet selitetään UFOina, erityisesti ne pilvet jotka muistuttavat lentävää lautasta, mutta tässä tapauksessa musta UFOn kaltainen esine taivaalla ei tunnu olevan pilvi, sillä taivaalla ei ollut pilviä koko päivänä. On mahdollista että kyseessä on osittain verhoutuut UFO.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tunnistamaton portaalivaloilmiö taivaalla

Linda Miller on ottanut useita valokuvia kesäkuussa 2018 Canonin kamerallaan 12 sekunnin valotusajalla, ja yhdessä kuvista on omituinen epätavallisen näköinen esine, joka ei näytä tähdeltä, tähden liikkeeltä tai raketin laukaisulta.

Ei ole selvää mikä ilmiö voisi olla, mutta kuva selvästi näyttää kirkkaan valoisan UFOn tai portaalintyyppisen ilmiön.

Koska kuva on 12 sekunnin valotusajalla, esine tuntuu liikkuvan taivaalla hitaasti.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Roswellista löytynyt UFO-metalli herättää kysymyksiä

Geologi Frank Kimbler on käyttänyt kahdeksan vuotta erilaisiin toistuviin matkoihin metallinpaljastin mukanaan toiveissaan löytää jotain tunnetun vuonna 1947 sattuneen tapauksen jäljiltä.

Ja näiden ekskursioiden tuloksena hän väittää löytäneensä 20 pientä metallinpalasta.

Kuva: Frank Kimbler.

”Jotkut löytämistäni materiaaleista on testattu ja niillä on anomalioita, jotka viittaavat siihen että ne voivat olla peräisin Maapallon ulkopuolelta”, Kimbler sanoo.

Hän uskoo tutkimuksissaan päässeen lähelle pitäväää näyttöä. Kimbler tuli erittäin huolestuneeksi viime viikolla kun Amerikan ELY-keskus soitti hänelle ja halusi tavata hänet.

Kimbler luuli että he aikoivat takavarikoida UFO-metallinpalaset ja hänen huolensa oli niin vakava että hän meinasi noutaa kaikki löydöksensä Roswellin kansainvälisestä UFO-museosta jossa ne olivat olleet näytillä.

Kuva: Frank Kimbler.

 

Onneksi osoittautui, että hänen pelkonsa olivat perättömiä, sillä kokous suurimmaksi osaksi käsitteli sitä että ELY-keskus muistutti Kimbleriä koskien sääntöjä materiaalien keräämisestä. Hänen löydöksensä pysyivät hänen ominaan.

Frank Kimbler puhuu löydöksistään vuoden 1947 UFO-törmäyspaikalta täällä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO suorassa TV-lähetyksessä Buffalossa

Tunnistamaton lentävä esine tai UFO kiisi Buffalon yli New Yorkin osavaltiossa ja jäi kameraan illan sääuutislähetyksessä.

Meteorologi Andy Parker näytti yötaivasta SkyWatch7:llä myöhään illalla noin 20 yli 11 torstaina kesäkuun 14. päivänä, kun esine ilmaantui ja poistui kameran kuvasta.

 

Esine kulkee lännestä itään ja tekee koukkukäännöksen näköisen liikkeen pohkjoiseen ja hakee korkeutta ennen kuin poistuu kameran  kuva-alueen yläreunasta.

Andy Parker huomasi esineen ilmestymisen ja heitti ilmoille idean että se saattaisi olla pyrstötähti. Hän kysyo myös muulta kuvaajajoukolta oliko joku muu nähnyt esinettä.

Esine liikkuu liian nopeasti ollakseen lentokone, se on liian kaukana ollakseen ötökkä, ehkä se onkin meteoriitti?

Kuitenkin tunnistamaton lentävä esine tekee kurvin jollaisia meteori ei tee.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Venäjän vuoden 1995 UFO-tapaus salattiin

Tämä tapaus sattui Venäjällä vuonna 1995, ja se on ollut salattu siitä asti, vaikka asiasta puhuttiinkin lokakuussa 1995 julkisesti. Video on tuon jälkeen kadonnut ja silminnäkijät on mahdollisesti taivuteltu olemaan hiljaa asiasta. Vain kolme kuvaa on jäljellä.

UFO Ostankino, Venäjä 1995.

 

Nämä valokuvat näytettiin Venäjän TV:ssä lokakuussa 1995, ja niissä näkyy suuri Maan ulkopuolinen laskeutuva alus. Tapaus sattui Moskovan lähiössä Ostankinossa.

Kolmen kuvan sarjassa, joka on itse asiassa pätkä videota, on mahdollista nähdä kaksi henkilöä, oletettavasti Venäjän armeijasta, jotka läheltä tarkkailevat laskeutuvaa alusta.

UFO-tutkijat sekä Venäjältä että Euroopasta ovat tulleet päätelmään, että lentävä lautanen laskeutui välttääkseen joutumasta Venäjän ilmatorjunnan kohteeksi.

Myöhemmin UFOsta poistui valo-olentoja joiden aikeet olivat ”rauhalliset”, mikä tulkittiin väärin Venäjän taholta, ja nämä alkoivat ampua konekivääreillä.

Vastauksena Venäjän tulitukseen avaruusolentojen aluksesta ammuttiin energiaimpulsseja, jotka tekivät Venäjän armeijan aseista toimintakyvyttömiä.

UFO-tutkija Carlo Clemente analysoi kuvia, totesi energiakentän olevan läpimitaltaan noin 15-20 metriä..

UFO Cotula, Texas 2012.

 

Samainen Carlos Clemente vertasi Ostankinon TV-kuvia Texasin Cotulassa tapahtuneeseen tapaukseen, jossa heinäkuun 5. päivän yönä 2012 Eagle Fordissa sijaitsevan yksityisasunnon turvakamera tallensi toisen UFOn laskeutumisen.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pilvi-UFO Harrogatessa

Kesäkuun 18. päivänä 2018 Britannian Harrogatessa asuva silminnäkijä meni ulos tupakalle ja halusi yhtäkkiä katsella taivaalle.

Ensisilmäyksellä taivaalla näytti olevan pelkkiä pilviä, mutta koska tuolloin tuuli aika kovaa, hän ihmetteli miksi pilvet ovat paikoillaan eivätkä liiku.

Silminnäkijä alkoi miettiä onko kyseessä jotain muuta kuin pilvet, ja hän otti valokuvia.

Hän sanoi ottaneensa myös videota, mutta puhelin temppuili eikä sitä löydy enää. Valokuvat on lähetetty MUFONille tapausnumerolla 92772.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot