Etelänapamantereen massaevakuaatio erikoisjoukkojen saapuessa paikalle

Nimetön postaaja kirjoitti: Olen siviilisopimustyöntekijä sotateknologian yritykselle  josta mahdollisesti olette kuulleet. Myymme kehittynyttä laitteistoa ja elektronista tavaraa pääosin USA:n laivastolle ja maavoimille.

Nautiskelin olutta lauantaina kun minulle soitettiin onnettomuudesta. En ajatellut asiaa paljoakaan ennekuin saavuin paikalle ja siellä oli korkeinta sotilasjohtoa mitä olin koskaan nähnyt.

Me työskentelemme läheisesti armeijan kanssa, joten kun lauma upseereita joista en ollut koskaan kuuullutkaan näyttäytyy, tiesin että nyt oli tosi kyseessä. Osa näytti olevan todella paniikissa.

En voi paljastaa paljoakaan, mutta voin sanoa että käynnissä on välitön komento siirtää tonnin verran kehittyneintä laitteistoa Etelänapamantereelle. Sain myös selville että kaikki siviilit evakuoidaan niin pian kuin mahdollista.

Olipa ylläoleva GLP:llä julkaistu raportti sitten totta tai ei, mutta ainakin viimeisimpien The British Antarctic Survey (BAS):n tiedemiesten varmistettujen raporttien mukaan he ovat pakoitettu evakuoitumaan etelänapamantereelta johtuen suuresta jäärailosta joka yhtäkkiä ilmaantui lähelle heidän tukikohtaansa.

Huolimatta siitä että Britannian toimisto on siirtänyt tukikohtaa kauemmas sisämaahan päin suojatakseen sitä laajenevalta jäärailolta, särö uhkaa suistaa osan jäästä irti siitä kohtaa missä laitokset ovat, ja jättää tukikohdan kellumaan irtonaiselle jäävuorelle.

The British Antarctic Survey (BAS) sanoi että se oli tekemässä erittäin epätavallista liikettä ja sulkeassa sen Halley VI -tutkimusaseman Antarktiksen talvikaudeksi, joka kestää maaliskuusta 2017 marraskuulle 2017. He evakuoivat tiedemiehet maaliskuussa 2017.

Toinen kiinnostava yksityiskohta on, että venäläisen Itämeren laivaston merentutkimusalus Admiral Vladimirsky teki uniikin matkan Etelänapamantereelle ensimmäistä kertaa 30 vuoteen seilaten 12,100 mailia ja saapuen Lazarevin merelle tammikuun 20. päivänä 2016.

Lazarevin meren sijainti on aivan Neuschwabenlandin edustalla, joka tunnetaan myös nimellä New Swabia Land (Queen Maud Land). New Swabiaa tutki saksalaiset vuonna 1939 ja he nimesivät tutkimusaluksensa Schabenlandin saksalaisen Swabian alueen mukaan.

Admiral Vladimirskyn venäläisen tutkimusmatkan osallistujat, joihin kuuluu armeijan hydrografieja, ovat menestyksekkäästi suorittaneet tehtävänsä jota kuvattiin hydrogradiseksi ja meteorologiseksi vesialueiden tutkimukseksi Etelänapamantereella. Tällä hetkellä Admiral Vladimirsky on liikkumassa kohti Kapkaupunkia jonne se saapuu maaliskuun 3. päivä (tätä kirjoitettaessa tänään).

On huomattavaa, että tutkimusmatka tehtiin vain muutama kuukausi ennen Moskovan patriarkan vierailua alueelle. On selvää että jotain on käynnissä Etelänapamantereella koska seuraava vierailija oli useat Venäjän Itämeren laivaston alukset, jotka olivat taisteluvalmiudessa, ja ne tekevät useita pitkän matkan reissuja tänä vuonna.

Kaikkien näiden tunnettujen ja tärkiden ihmisten vieraillessa Etelänapamantereella, ja USA:n ja Venäjän armeijoiden ollessa mukana, suuri selittämätön jäärailo New Swabia Landin vieressä saa kysymään että mitä he etsivät ja ovatko he jo löytäneet jotain.

Tämä muistuttaa vuoden 2004 elokuvasta ‘Alien vs. Predator’ jossa satelliitti havaitsee mystisen lämpölähteen Bouvetøyan alla, saari joka sijaitsee noin tuhat mailia Etelänapamantereen rannikolta.

Kun he löysivät tämän lämpökuvantamisella, he havaitsivat että sen alle on haudattu pyramidi yli puolen kilomterin syvyyteen jään alle. He lähettivät paikalle tiimin johon kuului arkeologeja, lingvistikkoja, poraajia, palkkasotilaita, ja tiimin tarkoitus oli tutkia löytöä.

Allaolevalla videolla UFOmania puhuu väitetyistä evakuaatioista.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.