Kongressi aikoo järjestää ensimmäisen kuulemisen UFOista 50 vuoteen 17.5.2022

Valkoisen talon tiedustelukomitean alakomitea tulee kuulemaan kahden Pentagonin virkamiehen todistuksen ensi viikolla.

Video player loading
Kuva: U.S. Department of Defense

Edustajainhuoneen tiedustelukomitean terrorismin, vastavakoilun ja aseiden leviämisen estämisen alakomitea on buukattu pitämään ensi viikolla ensimmäinen avoin kongressin kuuleminen tunnistamattomista lentävistä esineistä yli 50 vuoteen, ja todistajina on kaksi korkea-arvoista tiedustelu-upseeria.

Kuuleminen on seurausta viime kesäkuussa julkaistusta kongressin pyytämästä  raportista koskien “tunnistamattomia ilmailmiöitä”. Yhdeksänsivuinen kansallisen tiedustelun johtajan “alustava arvio” keskittyi  144 tapaukseen vuodesta 2004 tähän päivään asti, joista kyettiin selittämään ainoastaan yksi.

Raportti kieltäytyy tekemästä johtopäätöksiä, ja siinä todetaan, että saatavilla olevat tiedot olivat “suurelta osin tuloksettomia” ja että rajoittunut ja epäyhdenmukainen data asetti haasteita ilmiön arvioinnille. Mutta raportti toteaa myös, että suurin osa raportoiduista ilmiöistä “kylläkin esittää fyysisiä kappaleita”.

Arviointi totesi, että kappaleet eivät olleet amerikkalaista salaista teknologiaa, ja että “meiltä tällä hetkellä puuttuu dataa, jonka perusteella voitaisiin sanoa minkään UAP:n olevan osa ulkovaltojen ohjelmaa tai viittaus suureen potentiaalisen vihollisen teknologiseen edistysaskeleeseen.”

Kuuleminen, joka on buukattu ensi tiistaiksi, on aikeissa keskittyä Pentagonissa toimivan ryhmän työhön, joka suorittaa jatkotoimenpiteitä raportin herättämien kansallisen turvallisuuden ja lentoturvallisuuden kysymyksissä.

“Koska tämä on erittäin suuren julkisen kiinnostuksen aihe, kaikki kohtuuton salailu voi olla esteenä mysteerin ratkaisemiselle, tai se voi estää meitä löytämästä ratkaisuja potentiaalisiin haavoittuvaisuuksiin”, indianalainen demokraattiedustaja André Carson sanoo, joka toimii edustajainhuoneen tiedustelukomitean terrorismin, vastavakoilun ja aseiden leviämisen estämisen alakomitean puheenjohtajana, joka myös kuulemisen aikoo pitää.

“Tämä kuuleminen tarkastelee niitä toimia, joita Pentagon voi tehdä vähentääkseen armeijan pilottien ja siviilipilottien UAP-ilmiöiden raportoinnista aiheutuvaa stigmaa.”

Sovittuihin todistajiin kuuluu Ronald S. Moultrie, tiedustelusta ja turvallisuudesta vastaava puolustusministeri, sekä Scott W. Bray, merivoimien tiedustelun apulaisjohtaja.

“Liittovaltion hallitus ja tiedusteluyhteisö ovat kriittisessä roolissa raporttien kontekstualisoinnissa ja analysoinnissa”, sanoo edustaja Adam B. Schiff, kalifornialainen demokraatti, joka on edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja. Hän sanoi, että kuulemisen tarkoituksena oli valaista “yhtä aikamme suurimmista mysteereistä ja rikkoa ylenpalttisen salailun ja spekuloinnin kierre totuudella ja läpinäkyvyydellä.”

Viime kesäkuussa raportin kongressille toimitti tiedusteluyhteisö yhdessä Pentagonin UAP-toimikunnan kanssa, jonka Pentagon marraskuussa korvasi uudella virastolla, ilmassaolevien kohteiden tunnistus- ja hallintaryhmällä AOIMSG:lla (Airborne Object Identification and Management Synchronization Group). Ryhmän tehtävä on “havaita, identifioida ja nimetä kiinnostavia kohteita erikoiskäyttöilmatilassa ja arvioida ja lieventää kaikkia niihin liittyviä uhkia, joita niistä aiheutuu lentoturvallisuudelle ja kansalliselle turvallisuudelle.”

Moultrie valvoo uutta ryhmää, joka tulee olemaan tulevien kuulemisten keskiössä.

Viime joulukuussa senaattori Kirsten Gillibrand, newyorkilainen demokraatti, sekä edustaja Ruben Gallego, arizonalainen demokraatti, onnistuivat saamaan molempien puolueiden tuen tehdä lakimuutos vuosittaiseen National Defense Authorization Actiin, joka ohjaa Pentagonin työtä tiedusteluyhteisön parissa, jossa ohjeistettiin tekemään raporttien löydöksistä julkisia. Lakimuutos laajensi tutkimuksen skooppia Pentagonin jo tekemästä.

Kongressi ei vielä ole pitänyt UFO-asiassa avoimia kuulemisia sen jälkeen, kun ilmavoimat sulki julkisen Project Blue Bookina tunnetun tutkimusprojektin 1970-luvun alussa.

Vuonna 1966 Gerald R. Ford, silloinen edustajainhuoneen republikaanivähemmistön johtaja Michiganista, järjesti kuulemisen vastauksena UFO-raportteihin, joita yli 40 ihmistä, joista 12 poliisia, oli tehnyt. Ilmavoimat selittivät havainnot “suokaasuna”, mitä Ford piti “kevytmielisenä”.

“Uskon Amerikan kansalaisten olevan oikeutettuja läpikotaisempaan selitykseen kuin mitä ilmavoimat on tähän päivään asti antanut”, Ford sanoi kirjeessään kahdelle edustajainhuoneen komitealle maaliskuun 28. päivä 1966. Ilmavoimien upseerit todistivat havainnoista.

Kaksi vuotta myöhemmin kongressi piti toisen kuulemisen, jossa tieteentekijät ilmavoimien ulkopuolelta esittivät oman tutkimukset ilmiöstä, ja pyysivät jatkamaan tunnistamattomien lentävien esineiden tutkimuksia.

Ilmavoimat totesivat vuonna 1969, että mikään UFO ei ollut koskaan ollut uhka kansalliselle turvallisuudelle, että esineet eivät edustaneet minkäänlaista teknologiaa, joka olisi nykypäivän tietojen tuolla puolen, ja että ei ollut mitään näyttöä siitä, että esineet olisivat tulleet Maapallon ulkopuolelta. Ilmavoimat totesivat, että lisätutkimukset eivät olleet tarpeen.

Viime vuosina tiedusteluraportit ja lausunnot upseereilta ovat viitanneet UFOista aiheutuviin kansallisen turvallisuuden uhkien huoliin, jotka aiheutuisivat niiden kehittyneestä teknologiasta. Pilotit esimerkiksi ovat raportoineet aluksista, jotka ovat kulkeneet äärimmäisillä nopeuksilla ilman minkäänlaista näkyvää voimanlähdettä. Viranomaiset ovat esittäneet huolensa, että nämä saattaisivat liittyä vihollisten toimiin.

“Minulle on naureskeltu, mutta se on jotain mistä minä olen intohimoinen ja mielestäni kestän loanheittoa”, Carson sanoi. “Tämä voi olla se asia, joka tuo republikaanit ja demokraatit yhteen, ainakin tunniksi tai pariksi.”

Katso tästä livenä tiistaina:

 

Artikkelin julkaissut New York Times

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.