Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.