Ovatko ”miehet mustissa” oikeasti olemassa?

Monet epäilevät että hallitus yrittää piilotella avaruusolentojen olemassaoloa, jotkut uskovat tilanteen olevan monimutkaisempi. Heidän mukaansa on olemassa viitteitä siitä, että entiset hallituksen agentit ovat soluttautuneet UFO-fanaatikkojen piireihin ja syöttäneet heille väärää tietoa UFOista, ja menneet jopa niin pitkälle että he olisivat ehdottaneet, että on olemassa enemmän hallituksen infoa kuin mitä oikeasti oli.

Joskus näiden agenttien on väitetty saaneen systeemin täysi tuki kun he ovat yrittäneet viedä UFO-fanaatikkoja kuin pässiä narussa. He ovat auttaneet jopa feikin todistusaineiston sijoittamisessa, jotta saataisiin yhä useampi ihminen hätyytetyksi pois aiheen piiristä. Tämä on myös antanut agenteille tavan monitoroida UFO-ryhmiä jotta nähtäisiin pääsisivätkö he lähelle totuutta ja niitä oikeita projekteja joiden parissa hallitus työskentelee, mikä on erityisen tärkeää tänä aikana kun he eivät halua venäläisten pääsevän niiden lähelle.

Tämä salaliittoteoria sanoo, että suurin osa avaruusolentotarinoista on itseasiassa hallituksen yritys tietoisesti hämätä meitä jotta meidät ja venäläiset pidettäisiin poissa oikeasti tärkeistä projekteista. Tämä on ollut myös hyvä tapa hallitukselle selittää kaikki omituiset asiat jotka ovat tapahtuneet

 

Artikkelin julkaissut Listverse

 

Pienenä lisähuomautuksena, Yhden Laki sanoo näistä olennoista näin:

12.21 Kysyjä: Keitä ovat Men in Black?

Ra: Minä olen Ra. Men in Black ovat ajatusmallityypin olentoja, joilla on jonkin verran olemusta näön vuoksi. Nille on annettu tietyt fyysiset ominaisuudet. Kuitenkin niiden todellisesta värähtelyllisestä luonteesta uupuu kolmannen tiheyden ominaisuudet ja, täten, ne kykenevät materialisoitumaan ja dematerialisoitumaan milloin tarpeellista.

Yksi vastaus artikkeliin ”Ovatko ”miehet mustissa” oikeasti olemassa?”

  1. Tunsin nyt jo kuolleen ylä-aste opettajan joka Austaraliassa ollessaan (oli myös siellä opettaja) oli tavannut näitä. Eli tyyppi oli nähnyt ufon ehkä joskus 70-80 luvulla ja oli kirjoittanut siitä paikallislehteen. Koululle oli ilmaanunut pari mustiin pukeutunutta ja mustiin laseihin sonnustautunutta omituista miestä. Omituiset heput kyselivät tapauksesta ja olivat kieltäneet kertomasta asiasta enempää. Tehostaakseen vaatimuksiaan, pyyhkäisivät kaikki tavarat työpöydältä alas. Olivat kuulemma olleet varsin pelottavan oloisia.

Vastaa käyttäjälle Tarkkailija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.