Pentagonin UFO-ohjelma parrasvaloissa

Joulukuun tajunnan räjäyttävät paljastukset liittyen Pentagonin salaisiin UFO-tutkimusohjelmiin ovat saaneet median liikkeelle ilmiöön liittyen, ja tämä on valaissut ilmiötä hieman lisää.

Uskomaton raportti, jonka New York Times julkaisi  on saanut palstamillimetrejä maailmalla, ja se on tuonut UFOt julkisen tietoisuuden eturintamaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Toisin kuin monet ilmiöstä keksityt tarinat, tämä tietty kertomus tuntuu pysyvän esillä kiitos sen vakavuuden, jolla USA:n hallitus on paljastunut UFOja käsittelevän.

Siinä mielessä vaste Pentagonin varmistukseen on ollut suurilta osin kiinnostunut eikä kieltävä, vaikka se on myös saanut jotkut kirjoittajat suomimaan sitä miten verorahoja käytetään.

Usean artikkelin julkaisemisen jälkeen on tullut esiin joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia Advanced Aviation Threat Identification -ohjelmasta (AATIP).

Ehkä kaikkein houkuttelevin on se, että ryhmä on tuottanut 490-sivuisen raportin tutkimuksestaan ja se oli osoitettu puolustusministeriölle.

Ei ole tiedossa mitä tämä raportti piti sisällään, eikä myöskään sitä voitaisiinko se saada julkiseksi.

Yhtä ihmeellistä olivat jotkin maininnat ”metalliseoksista ja muista materiaaleista” jotka olivat AATIP:n löytämiä.

Ralph Blumenthal selitti, että tämä ”materiaali näistä esineistä on tutkimuksen kohteena jotta tiedemiehet saisivat selvyyden siitä mikä näiden uskomattomien ominaisuuksien syy on.”

Kun heiltä kysyttin minkä tyyppistä materiaalia se on, hän vastasi, ”he eivät tiedä. He tutkivat sitä, mutta se on jonkinlainen yhdiste jota he eivät tunnista.”

Se mihin suuntaan tarina tästä kehittyy jää nähtäväksi, mutta on toivoa siitä, että UFO-paljastusyhteisö, joka on ollut suuren kiinnostuksen kohteena kun Pentagon on tehnyt osuutensa, voisi luoda momenttia eteenpäin, enemmän paljastuksia hallitukselta.

Kyynisemmät havaitsijat ja pitkän linjan UFO-tutkijat ovat ottaneet ”katsotaan nyt”-asenteen kun jatkuvasti pärisevä uutismedia puskee ilmiötä taka-alalle ennenkuin yhtään kehitystä on tapahtunut ja ollaan saatu vastauksia kysymyksiin. Näin on tapahtunut ennenkin.

Ja jotkut huolestuneet salaliittoteoreetikot itkevät jos sitä kuinka AATIP:n tehtävän ”uhkaa” voidaan käyttää ”väkivaltaisen ET-narratiivin” rakentamiseen, mikäli tätä käytetään jonkinlaisen UFO-paljastuksen aloittamiseen.

Vaikka näin voikin asian laita olla, monien niiden UFO-vastauksia kaipailevien asenne voi olla sellainen, että he ovat mukana ainoastaan jos he saavat varmistuksen avaruusolentojen olemassaolosta.

Saattaa kuitenkin mennä aikaa ennenkuin me tiedämme oliko Pentagonin ulostulo askel kohti UFO-paljastusta vai jälleen yksi harha-askel joka vie meitä pimeyteen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.