Sisäpiiriläinen paljastaa hybridiolentoja kehittävät geenimanipulaatio-ohjelmat

Aina silloin tällöin tapahtuu jotain aidosti hämmästyttävää. Viime viikolla meille lähetettiin sähköpostissa tiedosto, joka sisälsi jotain kirjaimellisesti tämän maailman ulkopuolista. Olin luvannut lähettäjälle että hänen henkilöllisyytensä säilyisi salassa. En tiennyt oliko kyseessä mies vai nainen, mutta kutsuttakoon häntä tässä nimellä ”David”. Hän ei koskaan kertonut nimeään suoraan, mutta kaikesta päätellen emme ole ainoita, jotka ovat tämän tiedon häneltä saaneet. Toiset mahdollisesti mietiskelevät hänen sanojaan tälläkin hetkellä ja suunnittelevat samanlaista paljastusta. Seuraavassa kerron kirjeenvaihdosta Davidin kanssa.

David toimii lääketieteen alalla, ja viimeiset vuosikymmenet hän on työskennellyt USA:n hallituksen pimeissä projekteissa. Hänellä on ollut korkein mahdollinen turvallisuusluokitus. Ainoa asia, joka täsmää hänen turvallisuusluokituksensa vahvuuden kanssa, on hänen rohkeutensa. Hän on todellakin asettanut henkensä alttiiksi saattaakseen tämän tiedon julkisuuteen.

Hän on työskennellyt ihmisiä ja avaruusolentoja risteyttävissä hybridiohjelmissa. Hän selittää työskennelleensä yhdessä monista erittäin salaisista laitoksista, joita on ympäri maata. Ei koskaan arvaisi, että hän aamulla herättyään menee töihin työskentelemään maan ulkopuolisten olentojen kanssa. Vuosien aikana hän on saanut hyvän kuvan tilanteesta, vaikka hänen työympäristönsä on suunniteltu äärimmäisen lokeroiduksi niin että kullakin työntekijällä olisi mahdollisimman vähän tietoa kokonaisuuden toiminnasta. Asioita kuitenkin lipsahtaa erittäin lokeroiduistakin ympäristöistä kun työskentelee ja kommunikoi tarpeeksi pitkän ajan muiden ihmisten kanssa. Palanen sieltä, toinen täältä, lounaalla tai miestenhuoneessa kuulee kaikenlaista. En usko, että Davidilla olisi ollut mahdollisuuksia kerätä kaikkea saamaansa tietoa ellei hänellä olisi ollut niin suurta palasta jo heti kättelyssä.

David ei suostunut myöntämään tai kiistämään työskentelikö hän suoraan sillä osastolla josta vuoto kertoo. Hän saattoi saada tietonsa muualta. Hän tietää tarpeeksi osastosta voidaksemme olettaa hänen työskennelleen sillä suoraan.

Hän työskentelee radiologian osastolla ja hänen tehtävänsä on röntgenkuvata geneettisiä kokeita, yleensä kuoleman jälkeen. Hän on nähnyt kaikenlaisia olentoja tulevan ja menevän.

Tässä tulee nyt se missä David uskoi olevansa oikeassa liittyen hybridisaatio-ohjelmien tavoitteisiin.

Ne olennot, jotka ovat kaikesta vastuussa ja ohjelmia hallitsevat, eivät voi elää ympäristössämme. Niillä on tapana siittää tai rakentaa työntekijät siihen ympäristöön missä ne haluavat toimia tai vaikuttaa. Ne ovat äärimmäisen vanhaa rotua, ja ne ovat suunnitelleet työntekijöitä moniin maailmoihin ja monenlaisiin ympäristöihin. Tämä on vain se miten ne tekevät työnsä. Biologinen elämä on vain pyhitetty keino sille tarkoitukselle, jonka ne haluavat saavuttaa. Kun ne löysivät maapallon, ne löysivät biologisen lottovoiton. Maapallo kaikessa biologisessa monimuotoisuudessaan ja sitkeydessään on ilmeisesti harvinaista universumin näillä kolkilla.

Maapallo on niille hitsauspaja. Elämää koneena käsitellen ne suunnittelevat, rakentavat ja toteuttavat. David uskoo maapallon lajien itsesuojeluvaiston olevan hyvä lähtökohta mille tahansa niiden suunnittelemalle lajille mihinkä tahansa maailmaan vaikuttamiseksi.

Ne ovat todella vieraita meille. Niillä ei ole sodan tai tuhoamisen käsitteitä. Se tuntuu olevan todella tuntematon käsite niille, tai ainakin sellainen mihin ne eivät halua syventyä. Ne pystyisivät ottamaan tarvitut materiaalit luomuksiinsa väkisin, mutta ne eivät sitä tee. Omalla tavallaan ne arvostavat elämää, eivät vain samalla tavoin kuin me. Ne eivät ajattele meidän tavoin, ne eivät arvosta asioita meidän tavallamme, ne ovat vieraita. Sinun täytyy yrittää astua itsesi ulkopuolelle nähdäksesi avaruusolennon perspektiivistä. Mielestäni suurimmalta osalta ihmisistä tämä kyky puuttuu luonnostaan, joka on varmasti yksi syy siihen miksi ihmiset saavat aikaan niin paljon sotaa ja tuhoa. Nämä avaruusolennot eivät sodi, joka on meidän kannaltamme onnellista. Se osa ihmiskuntaa, joka niiden kanssa työskentelee, ilmiselvästi saavat yhteistyöstä jotain irti, mutta David ei tiedä tarkkaan mitä.

Kun tarkastellaan tilannetta jossa olemme, meidän täytyy lopettaa ajattelemasta ihmisen tavoin. Henkilökohtaisesti minulla ei ole minkään valtakunnan ideaa miten se tapahtuu, mutta luulen että hän tarkoittaa avoinna olemista muille motiiveille ja keinoille.

Avaruusolennot keräävät biologista dataa kaikissa sen muodoissa. Davidin ensimmäisessä työtehtävässä hänelle kerrottiin niiden keräävän ja luetteloivan kaiken elämän maapallolla. Kun ne sanoivat kaiken, ne myös tarkoittivat KAIKEN. Jokainen eläin, kasvi, arkkibakteeri, bakteeri, sieni, alkueliö, ja joitain muita muotoja joita me emme ole edes vielä löytäneet. Kirjaimellisesti miljoonia ja miljoonia elämänmuotoja kerättiin ja kerätään. Koska elämä on jatkuvassa muutoksessa, se on jatkuva projekti. David uskoo, että näin laajaa keräämistä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. David uskoo, että jos UFO havaitaan, se on todennäköisesti jonkinlaisella keruumatkalla. Ne keräävät ilmakehästä, meristä, ja kaikilta maa-alueilta planeetallamme. Yksikään kolkka ei jää koluamatta niin täydellisellä keräilijällä.

Abduktiot ja raportit geneettisistä kokeista haluttomilla sieppauksen uhreilla ovat valitettavasti totta. Hän on analysoinut monia näiden parkojen jälkeläisiä, elävinä ja kuolleina.

Ne avaruusolennot, jotka suuri yleisö tuntee nimellä ”harmaat”, ovat vain yksi suunniteltu työläisten laji maapalloa varten. Ne eivät ole tietoisuus UFO-ilmiöiden taustalla, vaan ainoastaan niiden tuote. Harmailla on täydellinen symmetria kehossaan. Niillä on kaksoiskappaleet kaikista elimistä, mukaanlukien aivoista. Toisin kuten ihmisillä, niillä on kahdet täysin erilliset mutta yhteenlitetyt aivot kallonsa sisällä. Avaruusolennot pitävät jostain syystä symmetrisestä suunnittelusta. David arvailee, että ne näkevät sen kestävämpänä suunnitteluna. Jota se todennäköisesti onkin. Olennot, jotka ne ovat luoneet käyttämällä ihmisiä koekaniineina, ovat niiden lähettiläitä toisissa maailmoissa, joihin he haluavat vaikuttaa tai saada yhteyden. David tietää tämän olevan totta perustuen niihin olentoihin, joita hän on nähnyt omilla silmillään. Olentoja, jotka ovat paljon paremmin sopivia kevyempiin/raskaampiin ympäristöihin, tai paljon kuumempiin/kylmempiin maailmoihin, ja olentoja joita ei voida ottaa pois eksoottisilla kaasuilla täytetyistä painetankeista. Variaatioiden määrä on ollut nöyrryttävä ja samalla pelottava. Ne kerrat, jotka ovat häntä häirinneet eniten, ovat olleet koekaniinien näyttäessä vielä rahtusen ihmisyyttä itsessään. Katse, ääni, tuttu maneeri joka kylmää luuytimiin asti. Jotain niin erilaista, mutta kuitenkin jollain tavalla tuttua. Kuvotus ei ole tarpeeksi vahva sana.

Eräs Davidin enemmän avautuvista kappaleista oli hänen kertomuksensa kuinka eksyneeksi ja eristäytyneeksi hän tunsi itsensä. Hän sanoi nähneensä asioita joita kukaan ei ole nähnyt. Hänen täytyi kertoa tarinansa tai se tuhoaisi hänet. Hän tietää, ettei hän ole ainoa sillä tavoin tunteva, mutta kaipa hän on urhein kun kerran teki jotain asialle.

David näytti minulle röntgenkuvan ihmisen ja avaruusolennon risteytyksen pääkallosta. Erittäin symmetrinen kahden selkärangan kulkiessa alaspäin olennon molemmilla puolilla. Tämä on esimerkki olennosta jonka hän uskoo olleen luotu suuremman painovoiman ympäristöjä varten. Olio oli suurempi kuin täysikasvuinen tasankomaagorilla. Olennolla oli pieni kärsä ja matalat silmät. Voit nähdä kahdet silmäkuopat selvästi kuvassa.

Tässä on se kuva, minkä koko maailma haluaa nähdä…

Hän ei kertonut miten oli saanut röntgenkuvan kuljetettua mukanaan.

Viimeinen maailmankuvaa ravisteleva asia, jonka hän haluaa meidän tietävän ja ehkäpä kaikkein tärkein niistä, on että me ”ihmiskuntana” olemme niiden tuotteita myös. Luotu erittäin pitkän aikaa sitten, mutta silti erittäin vieraan käden tekemä. Kauan sitten, kun me olimme vain alkeellisia kädellisiä, ne tekivät temppunsa meille. Ne antoivat meille tarkoituksen ja älyn, jota me emme olisi saavuttaneet ilman niitä. Mekanistisella tavalla ”harmaat” ovat meidän velipuoliamme. Niillä on kyky suunnitella ja toteuttaa ikuisuuden pituisia kehityskaaria. Kaikki elämä maapallolla ei ole Jumalan tai sattuman luomaa, vaan meitä paljon kehittyneemmän ja omituisemman vieraan älykkyyden, mitä emme edes osaa kuvitella.

David sanoi hänellä olevan lisää informaatiota, mutta ei sanonut minulle minkälaisia todisteita hän kykenisi salakuljettamaan ulos.

Artikkelin julkaissut Paranormics.

6 vastausta artikkeliin ”Sisäpiiriläinen paljastaa hybridiolentoja kehittävät geenimanipulaatio-ohjelmat”

  1. Luin puoleen väliin.

    Työskentelen psykiatrina kolmantta vuotta, tunnistin tekstistä
    neuroottisen ja harhaisen yksinäisen ihmisen.

    Neuvoksi antaisin, käytä konetta vähemmän ja hanki jokin kunnollinen harrastus.
    Ulkona liikkuminen saa aivot normalisoitumaan, oletettavasti harhat ohi meneviä.
    Muutoin lääkityksen ja psykoterapian tarve.

    1. Toimitus kiittää kovasti palautteesta!

      On kuitenkin syytä huomata, että artikkeli on suomessos englanninkielisestä artikkelista. Ehkäpä haluaisit osoittaa viestisi alkuperäiselle kirjoittajalle?

  2. Hi ”Lääkeri”. Do you know BIG PHARMA and its ILLUMINATI agenda to get all people addicted to aldazines or other kind of psychotic drugs and to take redundant vaccinations. It´s surely BIG BUSINESS, but we have decided in the Golden Lodge of Mungrai Thoot far, far away in the Sirius B-system, that you ordinary people (HUMANS no REPTILIANS) will soon be FREE from the enslaving MASONIC shadow government.

    Bolon Yóchte Ku´h : ”If your SOUL came from an other WORLD, you want always find the way back”

  3. ”Lääkerille”
    Suomalaisten lääkärien lahjontaan käytetään vuosittain n. 30 miljoonaa euroa lahjontarahaa.
    Pelkästään viime vuonna Suomen lääketeollisuus ry käytti yli 27 miljoonaa euroa Suomen lääkärien lahjontaan. Keskimäärin per lääkäri lahjontarahaa tulee n. 10 000 euroa per lääkäri näiltä monikansallisilta lääketehtailta. Syy siihen on yksinkertainen, sillä näitä masennuslääkkeitä täytyy saada YK:n Agenda 21 mukaan myytyä niin paljon, että se on näille lääkejäteille kannattava bisnes. Mutta siihen sisältyy vielä sellainenkin puoli, että nämä useat masennuslääkkeet saavat käyttäjänsä vieläkin huonompaan kuntoon. Jolloin se ajaa usein potilaat mm. itsemurhiin ja jopa väkivaltaiseen käyttäytymiseen, milloin tämänlainen kehitys edistää suoraan YK:n Agenda 21 mukaista depopulaatiota.

Vastaa käyttäjälle Zeth Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.