Kummitus hotellin valvontakameran kuvassa?

Hotelli Daytona Beachilla Floridassa jakoi videon jossa he uskovat olevan kummituksenkaltaisen näkymän. Kaikki alkoi kun hotellin vartijat olivat tarkkailleet turvakameroita ja huomanneet valkoisen haamun liikkuvan ympäriinsä.

Valkoinen muoto muutti muotoaan — joskus ihmiseksi, toisilla kerroilla muistuttaen vaaleaa klönttiä — samalla kuin se haahuili baarissa joka oli suljettu yöksi. Kun vartijat menivät tarkastamaan tilannetta, hahmo liikkui pois, niinkuin se olisi yrittänyt piiloutua. Omituisesti vartija baarissa ei kyennyt näkemään hahmoa, vaikka toinen vartija kykeni näkemään sen monitorista. Kameraa katseleva mies pyysi paikalla olevaa vartijaa siirtymään lähemmäs, mutta vartija kieltäytyo sanoen että hän kykeni aistimaan hahmon mutta ei halunnut lähettää sitä.

Paikallisuutisten mukaan hotelli oli yli sata vuotta vanha ja useiden omituisten tapahtumien tapahtumapaikka. Turvallisuusjohtaja kertoi reporttereille kylmistä loitsuista, kikatuksesta jolla ei ole lähdettä, ja avainten kilinästä kuuluvan jostain. Hän mainitsi myös ovien avautumisen itsestään.

Mitä mieltä olette tästä kuvamateriaalista?

 

Artikkelin julkaissut UFO Mania.