Metallinen ”avaruusolennon” ääni kaikuu Mariaanien haudasta

Mariaanien hauta on syvin tunnettu kohta maailman merissä. Se sijaitsee läntisellä Tyynellä valtamerellä, itään Mariaanien saarista. Syvänne on noin 2550km pitkällä alueella ja keskileveys on noin 69km. Maksimisyvyys on 10,994 metriä.

Maaliskuun 26. päivä 2012 kanadalainen elokuvaohjaaja James Cameron pilotoi syvänmeren sukellussuunnitelmaa päästä Mariaanien haudan pohjalle, ja hän saavutti meren syvimmän kohdan noin kahden tunnin laskeutumisen jälkeen. Hän toi takaisin visuaalisen kuvauksen siitä mitä hän näki haudan pohjalla, mutta siitä näkyy vain lohduttoman autio, pahaenteinen ja kuun kaltainen merenpohja.

Cameronin mukaan hän oli toivonut näkevänsä syvän meren olentoja, mutta hän ei nähnyt merenpohjassa merkkejä elämästä.

Nyt tutkijat ovat julkistaneet äänitallenteen omituisista paukeäänistä joita meren pohjalla on kuultu, jotka kestävät noin 2,5-3,5 sekuntia. Viisiosaisessa äänisarjassa kuullaan syviä huokauksia niinkin matalalla taajuudella kuin 38 hertsiä, ja korkeataajuuksinen metallinen kilahdus joka on 8000 hertsin kohdalla.

OSUn Hatfield Marine Science Centerin tiedemiehet nimesivät sen ”Tyynen valtameren Biotwangiksi”, ja he sanovat parhaan arvionsa ilmiöstä olevan aiemmin tuntematon valaan kutsuhuuto, mutta he eivät vielä voi olla varmoja, sillä monenlaisia kysymyksiä on avoinna. Asiasta raportoi Dailymail.

Mitä pohjalla sitten on?

Uudentyyppisen valaan sijaan voisiko kyse olla maapallon ulkopuolisen elämänmuodon kodista, joka sijaitsee syvällä Mariaanien haudassa? Jotain joka on meille aikaisemmin täysin tuntematonta?

Video: Oregon State Universityn tutkijat nauhoittivat tämän omituisen äänen Mariaanien haudassa. He sanovat etteivät he voi olla varmoja siitä mikä se on!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.