Avainsana-arkisto: Arcturus

COVID-19:n vaikutus koko galaksiin

∞9D Arcturuksen Neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tarkkailleet sitä väreilyvaikutusta, jonka ihmiskunta on saanut aikaan sillä, kun olette rientäneet avuksenne auttamaan tämän COVID-19 kriisin aikana. Ja kuten me olemme ilmaisseet monta kertaa aiemmin, te olette kaikki tietoisuuden laajentumisen keskuksessa tässä koko universumissa. Täten, kun te autatte toinen toistanne tämän pandemian aikana, siitä syntyy väreilyvaikutus, ja olennot ympäri galaksin alkavat tehdä yhteistyötä. Useita sopimuksia on kirjoitettu virusepidemian alkamisen jälkeen maailmassanne, ja me näemme nyt miten dominopalikat ovat kaatuneet.

Me näemme miten auttamalla toisia ihmisiä, joita ette koskaan muuten tapaisi tässä elämässä, parannatte omia galaktisia haavojanne. Ja olennot toisilta planeetoilta toisista tähtijärjestelmistä hyötyvät jokaisesta hyvästä ja myötätuntoisesta teosta, joka Maapallolla tapahtuu tänä aikana. Kun lopetatte kinastelemisen siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kun päästätte irti kiintymyksestänne siitä että teidän pitää seistä jonkun joukoissa ja vain menette toisen hätää kärsivän ihmisen luokse auttamaan, luotte sen todellisuuden samalla koko galaksiin ja universumiin. Te olette muutoksentekijöitä. Te olette niitä joita koko muu galaksi katsoo ihaillen, sillä te edustatte niin montaa eri tähtijärjestelmää. Maapallo on todellakin tämän galaksin sulatusuuni, ja te edistytte suurin hyppäyksin ihmikollektiivissanne.

Mutta me haluamme myös teidän tietävän miten paljon se merkitsee kaikille olennoille kaikkialla universumissa että te autatte toinen toisianne pääsemään tästä kriisistä yli, sysäätte sivuun erimielisyytenne ja näette toisen kärsivän ihmisen jo tarpeeksi suurena syynä tehdä jotain auttaaksenne. Muistakaa se seuraavalla kerralla kun te tunnette tarvetta korjata jonkun toisen sanomisia koskien tätä virusta. Pankaa riitanne sivuun kaikkien hyväksi ja vain yksinkertaisesti kysykää siltä toiselta ihmiseltä tarvitseeko hän mitään. Tietäkää, että monet kärsivät tänä aikana. Monet, jotka eivät tiedä miten kommunikoida sitä että he kärsivät, joille ei ole koskaan opetettu sitä miten ilmaista tunteitaan. Teidän, heränneenä kollektiivina, tarvitsee nousta pikkumaisten väittelyjen yläpuolelle ja toimia esimerkkinä muulle ihmiskunnalle siitä miten selvitä tästä ja olla se muutos jonka haluatte samanaikaisesti kokea.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Arcturuslaiset vuoden 2020 tilanteesta

Me olemme ystäviänne Arcturukselta. Me tarkkailemme teitä suurella rakkaudella ja onnellisuudella, sillä me näemme miten pitkälle olette päässeet tänä vuonna. Me tiedämme, että te ette ymmärrä keinoja joilla me katselemme värähtelyänne.

Se, mikä tuntuu varsin mullistavalta aikakaudelta teille (jolloin ajoittain ette meinaa kyetä pitämään yllä tasapainoanne), voi itse asiassa olla suuri siunaus ja edistysaskel.

Teistä saattaa tuntua siltä, että ette kykene pitämään päätänne pinnalla, mutta me näemme niin paljon enemmän kuin pelkästään tuon. Me näemme kauniin sopeutumiskykynne energioihin niiden tullessa esiin.

Älkää tuomitko itseänne liian rankasti, sillä monet teistä ovat parantumassa nousunne keskellä. Te olette päästämässä irti tämän ja monen muun elämän haavoista. Tämä on tuplatehtävä teille, ja edistys jonka olette saaneet aikaan on kovalla työllä ansaittu, todellakin kovalla työllä.

Kukaan ei voi tuomita toista tai nähdä sitä polkua, jota heidän tulee kulkea. Kaikkein mutaisin matka näyttäytyy meille varsin loistokkaana ja innostavana sen valinnoissa. Miten yllätättekään itsenne kun lopussa kiitos seisoo! Me valaisemme polkuanne meidän katsellessamme teidän saavan jalansijanne.

Te saatte sen näyttämään niin helpolta, mutta me tiedämme että se ei sitä ole. Me kuulemme teidän hiljaiset rukouksenne ja sydäntä koskettavat vetoomuksenne, kun tämä kaikki tuntuu siltä niinkuin se olisi aivan liikaa kestettäväksi.

Me niin ihailemme teitä siitä mitä te teette meidän hyväksemme ja koko luomakunnan hyväksi. Me olemme vierellänne auttamassa teitä. Älkää huoliko, sillä kaikki tulee menemään hyvin.

Kutsukaa meitä kun tarvitsette ystävää. Me näemme kauniin energianne rakkaudella ja arvonannolla.

~Arcturuslaisia kanavoinut Rita Kempf

Huomio Valotyöntekijät!

∞9D Arcturuksen Neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

““Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Ne teistä, jotka ovat heränneet, ovat tehneet meihin vaikutuksen sillä te olette osoittaneet meille, että olette halukkaita auttamaan kanssaihmisiänne vaikeina aikoina. Olette loistavia auttaessanne ihmiskuntaa tänä aikana, jolloin suuri määrä parantavaa energiaa virtaa planeetallenne jonka te olette kutsuneet niille jotka ovat sairaita ja niille jotka pelkäävät kuolemaa tai menettävänsä läheisen. Olette valotyöntekijöitä, ja tämä on se mitä te teette.

Tämä on se mitä varten te olette suostuneet tähän hommaan, ja me haluamme olla niitä jotka loistavat lisää valoa valotyöntekijöiden päälle tänä aikana, erityisesti. Nyt on aika, jolloin niin paljon enemmän energiaa ja huomiota virtaa pimeässä toimijoihin, joita saattaisitte nimittää ‘Kabaaliksi,’ ‘Deep Stateksi,’ ‘Illuminatiksi’ ja kaikilla niillä muilla nimillä joita teillä on näille yksilöille. Mutta me haluamme painottaa sitä miten valotyöntekijät nousevat siihen asemaan mikä heillä on osana ratkaisua. Me haluamme teidän kaikkien juhlistavan itseänne, koska olette ankkuroineet niin paljon valoa ja levittäneet sitä muulle kollektiiville, koska se on se rooli johon olette suostuneet tämän elämän aikana ihmiskunnan hyväksi.

Ei ole parempaa aikaa kuin nyt päästä käsiksi parantaviin kykyihin. Ei ole parempaa aikaa kuin nyt lähettää sitä rakkautta ja valoa muille ihmisille niihin osiin maailmaa, jotka kärsivät COVID-19 -viruksen takia. Me haluamme myös muistuttaa niitä teistä, jotka ovat valotyöntekijöitä, että teidän tarvitsee täydentää myös omaa energiavarantoanne. Teidän tulee levätä ja rentoutua. Teidän tarvitsee toipua. Teidän tarvitsee kytkeytyä Äiti Maahan, Luontoäitiin ja Aurinkoon ladataksenne akkujanne. Teidän tulee varmistaa, että ette kulkisi hajalla tuolla kun olette valo ihmiskunnalle.

Me olemme huomanneet myös, että massaheräämisien aikaan tänä aikana on uusia valotyöntekijöitä, jotka liittyvät mukaan joukkoon, osaksi ratkaisua, ja ojentaakseen auttavan, parantavan kätensä kaikille niille, jotka ovat jo veteraaneja. Ne teistä, jotka ovat työskennelleet vuosikymmeniä parantajina, valotyöntekijöinä, ovat saamassa niitä apujoukkoja joita he tarvitsevat juuri heränneistä, ja tämä on todellakin aika jolloin ihmiskunnan sydän näyttäytyy, avautuu ja täyttää kollektiivin juuri sillä mitä kollektiivi on pyytänyt.

Te olette niitä. Tämä on teidän aikanne, ja me rohkaistumme siitä miten monia teitä on Maapallolla, jotka haluavat auttaa niin paljon. Teillä on, tottakai, korkeamman tason tukijoukot myös mukananne, ja voitte luottaa tukeemme. Ja niin tämä on positiivisesti suuntautuneiden olentojen yhteenliittymä kaikkialta universumista, koska me kaikki ylösnousemme yhdessä tässä universumissa, ja koska Maapallo on erittäin tärkeä planeetta koko universumin ylösnousemukselle. Tämä on tärkeä yhteenliittymä ja tarpeellinen valon voimien yhdistyminen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Mitä heränneiden ihmisten tulisi tehdä?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me käymme monia merkittäviä keskusteluja kanssanne kun olette unessa öisin, ja silloin tapaatte meidät astraalitasolla. Me emme koskaan ole saaneet kuulla teiltä enempää kuin juuri nyt tänä aikana te kommunikoitte meille. Ne luovat ideat, joita on syntynyt sen seurauksena, kun te kaikki kohtaatte tämän kriisin, on vähintäänkin vakuuttavaa.

Me työskentelemme Seulasten, Siriuksen ja Andromedan olentojen ryhmittymien kanssa tänä aikana päästäksemme yhteisymmärrykseen siitä miten auttaa teitä ilman, että tulemme itse väliin, ja miten parhaiten käyttää tätä tilannetta planeetallanne hyödyksi juuri nyt auttaaksemme teitä liikkumaan eteenpäin. Te saatte paljon ehdotuksia ihmisiltä, jotka ovat auktoriteettiasemissa, ja nuo ehdotukset pääosin liittyvät fyysiseen hyvinvointiinne.

Mutta olemme etuoikeutettuja saadessamme puhua teille kun te ette ole kehoissanne, kun ette toimi egonne tietoisuuden tasolta, ja kun olette vapaita fyysisen mielenne rajoitteista. Me saamme kuvan niiltä autenttisemmilta aspekteiltanne, joita te todella olette, ja niiden keskustelujen pohjalta olemme päätelleet, että se tapa, jolla ihmiskunta todella hyötyy tästä epidemiasta, on liittyä yhteen ja työskennellä tiiminä. Teitä usutetaan pysymään kotona ja pesemään käsiänne uskonnolliseen tyyliin, mutta tämä on myös mahdollisuus teille kaikille nähdä, että olette kaikki samassa veneessä.

Tämä on aika, jolloin rotu, uskonto, kansallisuus, sukupuoli tai seksuaalisuus eivät ole läheskään niin tärkeitä kuin se seikka, että te olette ihmisiä ja te elätte Maapallolla. Teille annetaan mahdollisuus tehdä elämä planeetallanne paremmaksi, ja kaikki alkaa sillä että näette toisenne samanarvoisina. Te olette, tottakai, kaikki Alkulähteen Energiaolentoja, aivan sama missä te olette henkisen evoluution polullanne, ja miten heränneitä te olette. Kun sydämenne menee niiden luokse, jotka kärsivät viruksen takia eniten, silloin tiedätte että olette käyttämässä tätä kriisiä juuri sillä tavoin kuin teidän tätä kriisiä tuleekin käyttää, ja liikutte eteenpäin kokonaisena ihmiskollektiivitietoisuutena.

Se on se mitä teidän on tarkoitus tehdä. Se on se mitä ne teistä, jotka ovat hereillä, todennäköisemmin ovat tekemässä tässä tilanteessa, ja se on se mikä tulee johtamaan ykseystietoisuuteen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen siellä Maassa, sellaiseen jollaista ette ole vielä kokeneet. Nämä ovat erittäin koettelevia ja erittäin innostavia aikoja ihmiskollektiiville.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Arcturuksen energia

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavoinnissa kyselijät saivat kysellä tietoisuudelta kysymyksiä. Aihe tällä kertaa käsitteli Arcturusta. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka vastaa.

 

Q:  Haluan ottaa esiin ja, toivottavasti, päästä keskustelemaan tällä kertaa Bootes:sta.

A:  On olemassa tähti, teidän terminologiassanne, jota kutsutten nimellä Bootes.

Q:  Se on tähtijärjestelmä, eikö niin?

A:  Kyllä.

Q:  Kyllä, ok, no, olen havainnut että Arcturus on tähti tässä järjestelmässä.

A:  Ah, mikä yllätys!

Q:  Se oli minulle.

A:  Ymmärrän.

Q:  Jokatapauksessa, pari viikonloppua sitten kanavoin jotain energiaa, joka oli pienoinen yllätys minulle, tuolta alueelta. Ja minulla on joitain kysymyksiä: olen hieman hämmentynyt asiasta, koska en ole varma mistä energia tuli. Ja se tuntui tulevan Booteksesta, Arcturuksen läpi, ja minulle. Ja se puhui lapsista, ja se sanoi että minulla on paljon sanottavaa, että näin oli ollut jo pitkän aikaa, ja…

A:  Ja?

Q:  Ja, vaikutti että…

A:  Ja?

Q:  Hämmästyttävän paljon tunnetta siinä.

A:  Kyllä.

Q:  Okei, kyllä, hämmästyttävä määrä.

A:  Ja se on ydinvärähtely joka sallii sinun tietää että olet kytkeytynyt siihen enrgiaan, erityisesti tämän hetken todellisuutesi tunne-energia. Sillä se on avaus ja kristallisaatio, samaan aikaan, sinun sisälläsi sijaitsevista tiettyistä kulkuovista jotka ovat kytkeytyneitä sydänenergiaasi sekä solar plexus -chakrasi aikomusten energiaan. Ja se luo nostatuksen, ja vapautuksen, ja assimilaation, ja energian sekoittumisen, kaikki samaan aikaan.

Sillä tuo on se ilmapiiri johon lapset syntyvät. Tunnusta se, että he eivät ainoastaan ole uusi sukupolvi; he ovat kokonaan uusi kulttuuri.

Q:  Selvä. Ok.  Ymmärrän tämän. Se mikä tuli lävitseni silloin kun tämä tapahtui oli, että kaikki nämä lapset — kaikki tämän planeetan olennot ovat lapsia.

A:  Kyllä.

Q:  Ei ainoastaan nuo lapset.

A:  Tottakai.

Q:  Ja että oli vain paljon juttuja joista tullaan puhumaan. Ja minusta tuntui että tulen olemaan kanava joka tulee puhumaan näistä asioista. Tarkoitan, että en ole vielä, vaan että tulen olemaan — miksi sitä kutsutaan? Ai niin, sinä kutsuit sitä sillaksi; silta. Sitä sinä sanoit.

A:  Se ei tarkoita että sinä et tule tekemään mitään.

Q:  No, tottakai minä teen sen.

A:  Ai, hyvä on.

Q:  Tarkoitan, en… se mikä tuli lävitseni, en tiennyt että se sanoisi niin.

A:  Kiitos että olit halukas palvelemaan kristallisoinnissa.

Q:  Nyt, voinko kysyä samasta aiheesta jotain muuta?

A:  Jatka vain. Sinun ei tarvitse kysyä lupaa kysyäksesi.

Q:  Ok, se mikä oli todella kiinnostavaa tuossa oli että se energia tuntui olevan tämän planeetan tietoisuus.

A:  Kyllä!

Q:  Se on kollektiivi. Ja se kävi läpi… se oli kuin välittäisi tuon tähtikuvion alueen, Arcturuksen energian ennenkuin se saavutti minut.

A:  Kyllä.

Q:  Ihmettelen miksi niin tapahtui. Ainoa syy joka tulee mieleeni on että se oli niin intensiivistä että minä en olisi kyennyt käsittelemään sitä.

A:  Kyllä.  Koska se on, tavallaan, monilla eri tasoilla, sanotaanko, käyttääksemme puhekieltänne — fysiologisen universumin kokemuksen tuolla puolen. Silloin, jotta sinä kykenisit sisäistämään sen miellyttävällä tavalla, sen tulee tulla fysiologisen venttiilin läpi — tai edustuksellisen symbolin — johon kykenet suhtautumaan, johon olet jo muodostanut jonkinlaisen suhteen, jotta se voisi kantaa mukanaan tietynlaisen tunnettuuden silloin kun vastaanotat sen.

Q:  Jep, totta, tiedän että se tuntui tunteellisemmalta skuin mitä olen kyennyt käsittelemään pitkään aikaan. Mutta myösm toinen kiinnostava sekka oli että… niinkuin, tiedän… olin havainnut että Arcturus on tähti. Mutta näin ikäänkuin vision tai mielessäni, luulen, kirkkaan, kirkkaan tähden, joka oli kaiken tämän takana, ja uskon sen olevan opettaja.

A:  Tämä esittää toista tasoa josta me puhumme. Idea on että se mitä Arcturus esittää, tavallaan, on yhdistetty kolminaisuutemme — maapallo, Essassani ja Sirius — kokonaan toisella tasolla.

Q:  Tuntuuko tuo tähti, tai sen energia, kirkkaus tai sen tietoisuus, olevan se mitä me tulemme olemaan, mitä tämä sivilisaatio, planeetta, tietoisuus tulee olemaan?

A:  Tavallaan, kyllä. Käsittelette sitä sillä tavoin, ja uppoudutte sen hellivään ja tukevaan ja rakastavaan värähtelyyn. Kiitos kun jaoit tämän. Kyllä.

Q2:  On olemassa paljon, luulen, huomiota, ainakin minun näkökulmastani, Arcturuksen asukkeja, kokemusta kohtaan. Voisitko kuvata sitä… jotta voisin saada inspiraatiota muille asioille… voisitko kuvata Arcuturusta ja sen kokemuksia ja niin edespäin?

A:  Se taso jonka kanssa tällä hetkellä työskentelemme, ainoa kuvaus jonka voimme jakaa kanssanne on se minkä olemme jo jakaneet, että kyseessä on kollektiivinen energiatietoisuus. Ei ole mitään, tavallaan, joka sallisi meitä erotella niitä yksilöinä, kuten ymmärtäisitte asian. Me voimme antaa kuitenkin symbolin. Se on vain symboli, johon ei tavallaan pidä takertua, mutta se voi toimia kiintopisteenä.

Se on kaksitoistakärkinen valkoinen tähti taustalla olevan oranssin ympyrän päällä, jonka tausta on musta. Tämä symboli esittää niiden energiaa, ja toimii kommunikaatiolinkkinä — tai tunnistelinkkinä — heidän energiansa värähtelyyn millä tahansa tasolla jolla teidän tarvitsee niiden kanssa samaistua.

Q:  Onko Arcturus… olen hämmentynyt… fyysisesti, havaitaanko sitä tähtenä?

A:  Kyllä.

Q:  Okei, mutta toisella tasolla?

A:  Tuohon energiailmiöön liittyy energia, tietoisuus fysiologissa todellisuudessanne. Se on energia ja tietoisuus joka liittyy tiettyyn tähteen johon me viittaamme Arcturuksen energiana, Arcturuksen tietoisuutena.

Q:  Tapasin arcturuslaiset henkilökohtaisesti, ja he olivat… se oli tuttua minulle. Se oli suurta minulle.

A:  Kyllä.  Tunnusta ihmeessä, ei minkään mitätöintinä, vaan meidän näkökulmastamme, että nuo yksilöt esittävät vahvaa samaistumista sen energian värähtelyn kanssa. Koska tuolla tasolla josta sinä puhut, liittyen Arcturuksen energiaan, ei niinkään energia itsessään ole kirjaimellisesti ruumiillistunut. Mutta se muodostaa samaistumisen projektion. Me voimme puhua tästä ideasta toisena hetkenä.

Q:  Onko tämä se tapa jolla se yleensä toimii?

A:  Kyllä.

Q:  Ok.

A:  Me yksinkertaisesti uudelleenjärjestelemme symboleita joilla yhteiskuntanne yleisesti siihen viittaa.

Q:  Okei, joten walk-in… voisitko määritellä sen minulle, mitä se tarkoittaa tuosta perspektiivistä, koska en usko….

A:  Arkipäiväisillä termeillänne, se voidaan esittää ideana sielun energiasta, sanotaanko, sijaitsee kehossa ja toinen tulee ja ottaa sen haltuun siinä kohtaa missä yksi jättää sen.

Mutta meidän katsantokannaltamme, mikään ei oikeasti sijaitse kehossa, koska keho on sielun fyysinen projektio. Mikään ei voi olla sen sisällä; se on täysin itsenäinen konsepti — eikä siinä ole tilaa millekään muulle. Se on oma konseptinsa.

Samaistumisia voidaan muodostaa sen energiavärähtelykuvioihin. Ja se, kun ajatellaan asioita toistensa sisällä, voidaan nähdä kuin jokin olisi toisen sisällä. Mutta kyseessä on illuusio; se on kätevä symboli johon suhtautua.

Q:  Selvä.

A:  Mutta se ei tarkoita että rinnastusta ei tapahtuisi. Ja, kuten olemme sanoneet, tuo rinnastaminen on se joka tekee todellisuudesta sinulle todellisen, todellisen heille.

Q:  Kyllä.

Q:  Oletko mukana?

Q:  Mmhmm.

A:  Ja kenelle tahansa joka haluaa jakaa tuon todellisuuden. Kiitos!

Q:  Kiitos.

Q3:  Sanoit että Arcturuksen symboli voisi muuttua… kaksitoistakärkisen tähden uvauksesta? Sanoitko niin? Kuulinko niin?

A:  Idea on, tottakai, että jos mielikuvituksesi tahtoo sitä muuttaa, silloin sinulla on jokin syy niin tehdä, perustuen siihen värähtelyyn joka on sinulle kaikkein tutuin. Se mistä me puhumme, kuitenkin, on idea keskittymisestä tuohon kaksitoistakärkisen symboliin oranssin ympyrän päällä mustalla taustalla, joka saa aikaan, tai mahdollisesti saa sinut kosketuksiin Arcturuksen energian kanssa sillä tasolla jolla sinun tulee olla sen kanssa yhteydessä. Se voi olla mitä tahansa erittäin hienovaraisestä äärimmäisen perustavanlaatuiseen.

Q:  Koska muutama viiko sitten, kun kuvasit tähtisymbolia, minulla oli erittäin vahva tunne että löytäisin sellaisen symbolin, joko jalokivestä tai jostain muusta. Ja olin jalokiviliikkeessä jossa käyn useasti katselemassa kristalleja. Ja jokin sai minut menemään sinne yhtenä iltana, vaikka minä…

A:  Kyllä, jokin sai.

Q:  Jokin.  Koska se vain tapahtui…

A:  Voi, Kyllä.  Mikä yhteensattuma.

Q:  Niin.  Ja siellä hyllyllä oli sormus jonka tunsin olevan se. Ja minulla on se sormessa… se tuntuu erittäin arcturuslaiselta. Onko se…

A:  Selvä.

Q:  Näetkö… pystytkö… tiedätkö mistä puhun?

A:  Voimme aistia idean suhteesta jonka muodostat. Kyllä. Tällä tavoin, täten, aina luota siihen että symbolit mielikuvituksessasi houkuttelevat interaktion joka on paras sinulle, sinun todellisuudessasi. Se on sinun versiosi, ja se on totta sinulle.

Q:  Kiitos.

A:  Kiitämme halustasi sallia olemassaolosi synkronisiteetin manifestoitua elämässäsi, sujuvasti ja helposti. Kiitos. Sinä!

Q4: Kiitos. Minulla on jotain jonka haluaisin jakaa kanssanne ja jotain josta haluaisin kysyä. Harrastan astrologiaa, ja astrologian kantilta planeetta Pluto on linjassa Arcturuksen tähden kanssa, antaen erään viitteen siitä miksi tämä energia, tai kokemus tästä energiaasta, on sopiva tähän aikaan ja paikkaan.

A:  Kyllä.

Q:  Joten haluan jakaa tämän. Ja kysymys jonka aion kysyä on, että kun sanoit Arcturuksen energian olevan, tai symbolisoivan, eri tasolla kolminaisuutta josta puhuit. Mietin voisitko kertoa vähän enemmän siitä mitä sillä tarkoitit, tai millä tasolla…

A:  Me voimme yksinkertaisesti sanoa, että teidän planeettanne, meidän sivilisaatiomme ja Siriuksen sivilisaatio yhdessä muodostavat yhden tietoisuuden, sekä kolme erillistä sivilisaatiota sen sisällä. Oletko mukana tähän mennessä?

Q:  Kyllä.

A:  Ja että tämän yhtenäinen tietoisuus on osa koko kolminaisuutta, jonka osa myös Arcturus on. Kolmas on Pohjantähti. Kiitos.

Q:  Pohjantähti ja mikä muu?

A:  Arcturus ja yhdistetty idea Siriuksesta, Esassanista ja maapallosta.

Q:  Mikä meidän nimemme on — sen yhdistetyn idean?

A:  Siihen voidaan yleisesti viitata kaikilla niistä nimistä jotka viittaavat koko kollektiivitietoisuutta jokasessa sivilisaatiossa. Joten, Siriukselle se olisi Sistene, meille se olisi Shakana, teille Kristus-tietoisuus. Sinä!

Q5:  Mikä on maapallon merkitys… tarkoitan maapallon energiapisteiden suuntautuminen Arcturuksen kanssa nyt? Mikä on meneillään?

A:  Tunnusta, että idea mistään suuntautumisesta Arcturukseen yleisesti on yksinkertaisesti esitys toisen rajatason ja kulkuoven ideasta jonka läpi olette käymässä. Ja tulette huomaamaan että liikkeenne esittää, kosmologiassanne, monia ideoita alitajunnasta ja tiedostamattomasta tietoisuudesta jotka ovat nyt tulossa pintaan. Idea Pluton suuntautumisesta yleiseti esittää transformaatiota yli sen rajan jota ennen olisitte pitänyt kuolemana, mutta nyt yksinkertaisesti pidätte transformaationa uudentyyppiseen elämään. Oletko mukana?

Q:  Olen.  Ymmärrän konseptit, mutta voisitko antaa minulle esimerkin rajasta?

A:  Rajan idea, johon viittaamme, on yksinkertaisesti transformaatio joka planeetallanne tällä tapahtuu kolmannesta neljänteen tiheyteen. Oletko mukana?

Q:  Kyllä.

A:  Se on yleisraja. Jokainen yksittäinen symboli todellisuudessanne jolla on suhde transformaatioon on yleisesti osa tuota transformaatiota. Yksityiskohdat jätetään teidän itsenne selvitettäväksi. Kuten olemme sanoneet, idea siirtymästänne esittää, jonkin verran, ideaa alitajunnan ja tiedostamattoman tietoisuudesta joka on nousemassa pintaan. Pluton idea on konkreettinen, sanoisimmeko, matka itse rajan yli, samaan arkketyyppiseen tapaan kuin olemme kuvanneet myyttiä Styx-joen ylittämisestä. Oletko mukana?

Q:  Kyllä.

A:  Tämä tuo teidät kosketuksiin sen kanssa mitä aiemmin oletitte olevan tietoisuudenne pimeämpiä alueita. Joten se on tapa sanoa että olette astumassa negatiivisen ja positiivisen sulautumiseen. Ja täten sallitte itsellenne, ylittämällä tämän rajan, saada ainoastaan positiivisen vaikutuksen negatiivisen ja positiivisen sulautumisesta.

Siksi olette intuitiivisesti nimenneet Pluton kuun samalla nimellä kuin lautturin joka ajaa lauttaa myytissänne Styx-joen yli.

Q:  Kun puhut tästä kolminaisuudesta, et mainitse (Spikaa?). Ja aina oletan että Spika on liittyy äärimmäisen paljon Arcturukseen, mutta…

A: Se on toisilla tavoin. Mutta idea on että aivan kuten tämä kolminaisuus on itsessään kolminaisuus, ja sen koko energia esittää yhtä kolmasosaa suhteessa Arcturukseen ja Pohjantähteen, idea jota kutsutte Spikaksi tai Speikaksi, tällä tavoin, on eräs palanen joka sallii Arcturuksen itsensä olla kokonaisuus. Oletko mukana?

Q:  Miten?

A:  Samalla tavoin kuin Sirius, meidän sivilisaatiomme ja teidän sivilisaationne muodostavat kollektiivisen kokonaisuuden, Arcturus on yhdistelmä Spikan ja erään toisen tietoisuuden ideasta jotka muodostavat kokonaisuuden. Oletko mukana?

Q:  Yritän.

A:  Se on erittäin yksinkertaista. Tällä tavoin, meillä on, sanotaanko, Sirius, maapallo ja Esassani. Oletko mukana?

Q:  Kyllä.

A:  Nämä kolme muodostavat kolminaisuuden. Oletko mukana?

Q:  Kyllä.

A:  Selvä. Energia jonka havaitsette Arcturuksesta on myös eräs kolminaisuus ja Pohjantähti on toinen kolminaisuus. Joten jokaisella näistä on omat kolme komponenttia, ja yhdessä kolme kolminaisuutta muodostavat yhden kokonaisen tietoisuuden joka on taas itse osa suurempaa kolminaisuutta. Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Selventääkö tämä asiaa jonkin verran?

Q:  Kyllä.  Olen kuullut jotain siitä että olemme liikkumassa Pohjantähden suuntaan.

A:  Kyllä.

Q:  Piankin, myös.

A:  Kyllä. Tämä siksi koska, edelleen, kuten Arcturus, se on yksi pääosista suuremmassa tietoisuudessa jota tämä pääryhmä esittää. Ja, tällä tavoin, se mitä se esittää, niinkuin Arcturus esittää tunnemaailmaa, ja maapallo, Esassani ja Sirius esittävät kollektiivista mielen ideaa, tietyllä tavalla, Pohjantähti esittää, latinankielisen nimensä mukaisesti, polariteetin ideaa, siinä mielessä että olette nyt sekoittamassa nämä yhteen — positiivisen energian ja negatiivisen energian.

Joten teidän muodostaessa integraatiota, tehden positiivisesta ja negatiivisesta yksi todellisuus, silloin muodostatte psykologisesti hengenheimolaisuuden Pohjantähden suuntaan, koska se on teidän merkkipaalunne. Se on merkkipaalu integraation teemastanne. Se on positiivisen ja negatiivisen seos. Oletko mukana?

Q:  Pidän siitä. Kiitos.

A:  Kiitos.