Avainsana-arkisto: arkeologia

Paracasin pidennetyt kallot paljastavat: ei mikään tunnettu eliölaji

Paracas sijaitsee Piscon provinssissa Etelä-Perun Inca-alueella. Julio Tello löysi alueelta vuonna 1928 massiivisen hautausmaan, joka sisälsi pitkäkalloisten yksilöiden jäänteitä.

Ne ovat noin 3000 vuotta vanhoja, ja alustava DNA-analyysi paljastaa että ne eivät ole ihmisten vaan kokonaan uudenlaisen lajin kalloja. Näin sanoo Paracasin museon apulaisjohtaja, tutkija Brien Foerster. Lainaus testin suorittaneelta geenitutkijalta:

Näytteen 3A mtDNA:ssa oli mutaatioita, joita ei ole tavattu yhdelläkään tähän asti tunnetulla ihmisellä, kädellisellä tai eläimellä. Dataa täytyy vielä sekvensoida PALJON ennenkuin mtDNA-sekvenssi saadaan selville kokonaan. Mutta kykenin löytämään uusia palasia 3A-näytteestä, jotka viittaisivat siihen, että jos nämä mutaatiot pitävät paikkansa, meillä on käsissämme aivan uudenlainen ihmisenkaltainen olento, joka on kaukana Homo sapiensista, Neandertaalista tai Denisovanilaisesta. En ole varma löytyykö sille paikkaa edes evoluution lajipuusta. Kysymys kuuluukin olivatko ne niin erilaisia etteivät ne kyenneet lisääntymään ihmisten kanssa. Oman pienen populaation keskuudessa lisääntyminen on voinut johtaa sisäsiittoisuuteen. Se voisi selittää haudatut lapset, jotka olivat joko alikehittyneitä tai elinkelvottomia. (Lähde)(Lähde)

Aikaisemmin on luultu, että kallot ovat kallon epämuodostumien seurausta, missä pää on kiinni tai litistynyt jotta muoto on saatu aikaiseksi. Monet tutkijat ovat todenneet, että tämän muotoutumisen aikaväli on noin puolesta vuodesta kolmeen vuoteen, mutta koska tapaa ei enää harjoiteta, on totuutta vaikea tietää. Forester sanoo:

Tohtorit, joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet että kallon muotoa voi muuttaa mutta kallon kokoa ei voi kasvattaa. Kallon tilavuus määrittyy geneettisesti. (Lähde)(Lähde)

Tämän takia kallot ovat mysteeri. Kallon tilavuus on joissain tapauksissa on noin 2.5 kertaa suurempi kuin tavallinen ihmiskallo. Kallon muodon muokkaamista on harjoitettu useissa kulttuureissa sitomalla pää kahden puukappaleen väliin (tai kietomalla kangas sen ympäri), mutta tämä ei kasvata tilavuutta ja aiheuta sellaista pituutta kuin Paracasin kalloilla havaitaan.

Paracasin kallot ovat suurimmat maailmasta löydetyt, mutta minkä juurirodun perua ne ovat? Vesipään tai muun vastaavan sairauden pitäminen syydä luonnolliseen kallon kasvuun on naurettavaa, kun ottaa huomioon että ainakin 90 niistä löydettiin vuonna 1928. (Lähde)

Historioitsija Graham Hancock kirjoittaa:

Epäilen vahvasti internetissä kiertäviä tarinoita, ja monet esittävät liioiteltuja väitteitä Perun Paracasin kallojen DNA-testauksen implikaatioista. Meillä ei ole yksityiskohtaisia tietoja testin tehneestä laboratiosta ja jopa sensaationhakuisissa uutisissa ollaan kirjoitettu että löydöt ovat vasta alustavia. Odotetaan kunnes näemme itse löydöt ja saamme lisätietoja, ennenkuin innostumme. Aiemmin tuntemattomia ihmislajeja on löytynyt yhtäkkiä (Denisovanit, Homo floriensis) joten kukapa tietää? On aina hyvä pitää mieli avoinna mutta nyt tämä koko Paracaksen kallojuttu tuntuu räjähtävän vaihtoehtoiseen historiankirjoitukseen. Toivottavasti minut osoitetaan vääräksi.  (Lähde)

Forester on jo saanut kasaan tuhansia dollareita DNA-testausta varten, mutta täydellinen genomitutkimus teorian varmistamiseksi maksaisi ainakin 100 tuhatta dollaria.

Juan Navarro, Paracas History Museumin omistaja ja johtaja on sallinut ottaa näytteitä viidestä kallosta. Näytteet sisälsivät hiuksia, hampaita, kallonpaloja ja ihoa. Prosessi on dokumentoitu kuvin ja videoin. Näytteet on annettu geenitutkijalle, joka ei ole saanut mistään tietoa mikä näytteiden alkuperä on.

Tämän seuraamukset ovat valtavia, huolimatta siitä mitkä lopulliset löydöt tulevat olemaan! Ohessa Brien Foersterin koko haastattelu, ja voit käydä läpi myös muita infolähteitä. Toivottavasti todisteet löytyvät lähipäivinä.

 

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution.

Tiedemiehet valmiina ratkaisemaan sumerialaisen DNA:n mysteerin

Muinaiset sumerialaiset, maailman ensimmäisen sivilisaation rakentajat, ovat meille mysteeri. Noin 5400 eKr. nykyisen eteläisen Irakin alueelle asettuneet asukkaat kykenivät kehittämään kirjoitustaidon, monimutkaisen mytologian, häikäisevän arkkitehtuurin ja kauan sitten kadonneen maailman joka piti aluetta hallussaan tuhansia vuosia. Me emme tiedä mistä heidän kielensä tuli; me emme edes tiedä mistä heidän geeninsä tulivat. Meillä ei ole mitään tietoa ketkä heidän nykyisiä jälkeläisiä voisivat olla, ja me emme ole voineet testata Sumerian DNA-jäämistöä.

Skeleton of a 12-year-old Sumerian boy, from the Pergamon Museum in Berlin. While human skeletal remains are fairly durable compared to the rest of us, they do eventually break down over time. Photo: © 2007 Marcus Cyron. Licensed under Creative Commons Attribution License.

No, ainakaan ei tähän asti. Kokonainen luuranko on hiljattain löydetty uudelleen Penn Museumista, jonka alkuperä on Sumerian pääkaupunki Ur. Luuranko ajoittuu noin vuoteen 4500 eaa, ja siinä on kiinni hammas joka saattaa sisältää tarpeeksi paljon pehneää kudosta DNA-testiä varten. Lempinimellä ’Noah’ kulkeva luuranko on ilmeisesti selviytynyt muinaisesta tulvasta ja kaikesta siitä mitä tulvan jälkeen on tapahtunut:

[Brittiläinen arkeologi Sir Leonard] Woolley ja hänen ryhmänsä löysi 48 hautaa lisää tulvatasangolta, alueelta jolla on joskus ollut useita tulvia. Luurangot siellä ovat vanhoja, ne ajottuvat Ubaid-aikakaudelle (n. 6500-3800 eaa.) mutta vain yksi niistä oli tarpeeksi yhtenäinen ja kunnossa jotta sen pystyi saamaan mukaan. Luuranko ja sitä ympäröivä maa-aines kaivettiin ja pinnoitettiin vahalla, ja se lähetettiin Lontooseen ensiksi. Kun se sieltä saapui Philadelphiaan, se unohdettiin.

Vasta viimeaikoina sumerialaisen DNA:n testausta ovat peräänkuuluttaneet Zecharia Sitchinin seuraajat, jotka uskovat muinaisten sumerialaisten olleen kommunikaatioyhteydessä avaruusolentojen kanssa, ja jotka ovat saattaneet kantaa avaruusolentojen geenejä. Mutta sumerialaisen DNA:n tutkimisen puolesta puhuu moni ihan tavallinenkin seikka: se kertoo meille mistä kaupunginrakentajat tulivat ja ketkä heidän nykyisiä jälkeläisiään ovat. Sumerialaisten liikkeet ovat yksi suurista ihmissivilisaation ratkeamattomista mysteereistä; jos me aiomme sen ratkaista, DNA on siihen paras työkalu.

 

Artikkelin julkaissut Mysterious Universe.

3000 huonetta hieroglyfeja: Muinainen maanalainen labyrintti löydetty Egyptistä

Arabiankielen sana mataha tarkoittaa labyrinttia. Näin nimetty tutkimusmatka vuonna 2008 tutki Egyptin Hawarassa olevaa maanalaista labyrinttia.

Monet klassiset kirjailijat, kuten Herodotos ja Strabo, ovat kuvanneet kolossaalisia temppeleitä, joiden sanotaan sisältävän 3000 huonetta täynnä hieroglyfejä ja maalauksia.

Belgian egyptintutkijat luotasivat Hawaran hiekkamaastoa korkealla teknologialla ja he löysivät legendaarisen kadonneen rakennelman, joka hautautui hiekan alle kaksi vuosituhatta sitten.

Labyrintti sijaitsee etelään Amenemhat III:n pyramidista. Pyramidi on 58 metriä korkea ja sen sivut ovat 100 metriä pitkät. Labyrintin pohjan uskotaan muodostuvan suuren pyramidin vastapuolella sijaitsevasta hautatempplelistä.

Ecuadorin ”Jättiläisten Kadonneen Kaupungin” tilanteesta

Vuonna 2012 tiimi tutkijoita ja tutkimusmatkailijoita löysi muinaisen pyramidikompleksin Ecuadorin Amatsonin viidakon kaukaiselta alueelta, joka kansainvälisesti tai edes kotimaassa on vähän tunnettu. Bruce Fenton, kirjailija ja tutkija, uskoo kompleksin olevan ”Jättiläisten Kadonnut Kaupunki”, joka on saanut nimensä alueen lähistöltä löydettyjen jättikokoisten työkalujen sekä paikallisten legendojen mukaan, jotka kertovat joskus muinoin alueella asuneista jättiläiskokoisista ihmisistä.
Löydetyllä paikalla on yksi erittäin suurikokoinen pyramidirakennelma, noin 80 metriä leveä ja 80 metriä korkea, jossa on todella jyrkästi kohoavat seinämät. Tämä rakennelma on tehty sadoista kivenjärkäleistä, joista kukin painaa keskimäärin 2 tonnia. Suuren kukkulan laella on tasainen alue, josta on löydetty useita jäännöksiä. ”Se näyttää kivetyltä seinältä, muinaiselta kadulta tai torilta, joka on 60 asteen kulmassa, ehkäpä jonkin suuren rakennelman katolta. Monet kivet ovat täydellisen linjassa, niillä on terävät reunat ja ne näyttävät ihmisten työstämiltä” sanoi Duverneuil, joka kävi tutkimusmatkalla alueella huhti- ja toukokuussa 2013.
Kivien välissä oli kovaa sidosainetta, kuten sementtiä tai betonia, tai kivettynyttä materiaalia. Hujanhajan ympärillä on monia savi- ja kiviesineitä. Monet näistä esineistä näyttävät olevan kivityökaluja, joista jotkut ovat erittäin suuria ja painavia ja olisivat tavallisen kokoisen ihmisen erittäin vaikeata käyttää millään käytännöllisellä tavalla.

 

Työkalujen koko sai Fentonin epäilemään että kyseessä on legendaarinen jättiläisten kaupunki, joka on hyvin tunnettu Amatsonin alueen legendoissa ja taruissa. Sellaiset paikat kylvävät pelkoa Ecuadorin alkuperäisväestön keskuuteen, sillä niiden uskotaan olevan joko henkien tai tämän maailman ulkopuolelta tulleiden olentojen suojelemia. Paikallislegendat kertovat jättiläisihmisistä jotka elivät historian lehdille unohdetuissa kaupungeissa. Itseasiassa jättiläiskokoisia ihmisen luita on löydetty alueella sijaitsevista luolista — kuten myös muualta Ecuadorista.
Ecuadorin hallitus sai tiedon löydöstä ja myöhemmin vuonna 2013 kulttuuriministeriö järjesti kohteeseen tutkimusmatkan. Ryhmässä oli ministeriön edustajia, arkeologeja ja tutkijoita. Surullista mutta ehkä ei niin yllättävää, että hallituksen ryhmän päätelmissä todettiin alueen olevan luonnonmuodostelma eikä ihmisten tekemä, joka samalla sulkee pois kaiken hallituksen rahoittaman tutkimustoiminnan sekä alueen suojelun.

Fenton ja hänen kollegansa kiistävät päätelmän, että kohde on luonnonmuodostelma, osoittaen neliskanttisia kivenjärkäleitä, sidosainetta kivien välissä, kivityön tarkkuutta ja kohteesta löydettyjä kivityökaluja, kuten myös suuria määriä ympyränmuotoisia kiviä joihin on hakattu keskelle reikä.

”Ei ole epäilystäkään siitä että meillä on käsillä ihmisasutuksen jäännökset erittäin muinaiselta aikakaudelta” kirjoittaa Fenton verkkosivullaan Earth4all. ”Mitä meidän nyt tulee tehdä on antaa omien alojensa asiantuntijoiden testata, päivätä ja tutkia kerätyt näytteet.” Fenton ja hänen kollegansa toivovat myös saavansa perustettua museon lähikylään jossa esineitä voidaan säilyttää turvallisesti ja näyttää tutkijoille sekä yleisölle. Tähän tarkoitukseen he keräävät varoja tulevaa museota ja jatkotutkimuksia varten.

Alunperin julkaissut UFO mania.

Uskomaton löytö: Nooan arkki löydetty!

Vuonna 1959 Turkin armeijan kapteeni Llhan Durupinar löysi ouon muodostelman tutkiessaan maansa ilmakuvia. Tämä muodostelma, suurempi kuin jalkapallokenttä, erottui kivisestä ja karusta maastosta noin 1900 metrin korkeudessa Turkin ja Iranin välisellä rajalla.

Kapteeni Durupinar tunsi Raamatun kertomuksen arkista ja että tämän sijainti on liitetty Ararat-vuoreen Turkissa, mutta hän oli haluton tekemään hätäisiä johtopäätelmiä. Alue oli erittäin kaukainen, kuitenkin siellä asui ihmisiä pienissä kylissä. Näin oudosta esiintymästä ei ollut aikaisempia havaintoja. Niinpä hän lähetti negatiivikuvan eteenpäin tunnetulle ilmakuvauksen asiantuntijalle, tohtori Brandenburgerille, Ohio State Universityyn.

Brandenburger oli vastuussa Kuuban ohjustukikohtien löytämisestä tiedustelukuvista Kennedyn aikana, ja tarkasti tutkittuaan kuvia hän päätteli: ”Minulla ei ole epäilystäkään siitä etteikö tämä olisi alus. Koko urani aikana en ole koskaan nähnyt tällaista kohdetta stereokuvassa”.

Vuonna 1960 ylläoleva kuva julkaistiin LIFE-lehdessä otsikolla ”Nooan Arkki?”. Samana vuonna ryhmä amerikkalaisia liittyi kapteeni Durupinarin seurueeseen puoleksitoista päiväksi. He odottivat löytävänsä jäännöksiä maanpinnasta tai jotakin joka liittyisi epäilemättä jonkinlaiseen alukseen. He tekivät joitakin kaivauksia alueella, mutta eivät löytäneet mitään ratkaisevaa ja ilmoittivat innokkaasti odottavalle muulle maailmalle että kyseessä näyttäisi olevan luonnollinen maanmuodostelma.

Suurin osa globaalista mediasta käänsi päänsä pois ja aiheen kiinnostus laantui.

Vuonna 1977 Ron Wyatt vieraili löytöpaikalla. Saatuaan virallisen luvan Ron ja muut tutkivat paikkaa yksityiskohtaisemmin usean vuoden ajan. He käyttivät metallinpaljastimia, maanpinnan kaikuluotausta ja kemiallisia analyyseja — oikeaa tiedettä — ja heidän löytönsä olivat häkellyttäviä. Todisteet olivat kiistämättömät. Tämä oli Nooan arkki.

 

1. Visuaaliset todisteet

Ensimmäiseksi oli tarkasteltava muodostelmaa ja otettava siitä mitat. Muoto muistutti aluksen runkoa. Toinen pääty oli kärkevä kuten voisi odottaa keulalta (alemmassa kuvassa D) ja vastakkainen pääty oli tasainen kuten perä. Etäisyys keulasta perään oli 157 metriä, tai tarkalleen 300 egyptiläistä kyynärää. Keskimääräinen leveys oli 50 kyynärää. Nämä olivat tarkat Raamatussa annetut mitat.

Tyyrpuurin puolella (oikealla) lähellä perää oli neljä pystysuuntaista pullistumaa jotka nousivat mudasta (B), tasaisin välein, jotka määritettiin aluksen rungon ”kylkipuiksi” (katso kuva alla). Näiden vastakkaisella puolella paapuurissa oli yksittäinen kylkipuu (A) joka nousee mudasta. Voit nähdä sen kaareutuvan muodon erittäin selvästi. Sen ympärillä on lisää kylkipuita, suurimmaksi osaksi mutaan hautautuneena, mutta näkyvillä kun tarkastellaan lähemmin.

On muistettava, että jos tämä on oikeasti Nooan arkki, se on uskomattoman vanha. Puu on jo kivettynyt. Orgaanisen materiaalin on korvannut maan mineraalit. Vain alkuperäisen puun muodot ovat jäljellä. Ehkäpä siksi vuoden 1960 tutkimusmatka oli pettymys. He odottivat löytävänsä ja tuovansa takaisin kauan sitten kuluneita puupaloja.

Mudan keskellä oleva oleva muodostelman asennosta voidaan päätellä että esine on valunut enemmän kuin mailin alaspäin sen alkuperäiseltä sijainnilta. Geologit uskovat että se alunperin oli yli 300 metriä korkeammalla vuorenrinteellä ja kovettuneen mudan peittämänä. He ajattelevat, että vuoden 1948 maanjäristys rikkoi mudan ja paljasti rakenteen. Tämä on varmistettu ympärillä asuvien kyläläisten tarinoista, jotka kertovat sen ”yhtäkkisestä katoamisesta” tuona aikana.

Raamatun kertomukset arkista kuvaavat sen olevan jopa kuusikerroksinen. Oletettu arkin muoto on yhtenevä mudan keskellä olevan pullistuman (C) kanssa. Kuten kohta huomaamme, tutkahavainnot rakenteesta viittaisivat siihen, että pullistuma on romahtaneiden kerrosten jäljiltä jääneitä pirstaleita.

Vaikka suurin osa ihmisistä ajattelee arkin olevan neliskulmainen, se pätee vain yläkansiin. Rungon pitkulainen muoto on tarpeen, jotta suuri alus voisi pysyä vakaana vedessä ja selviytyä valtaisista vesistä.

 

2. Maanpinnan kaikuluotaus

Ihmissilmän tarvitsee nähdä heijastunutta valoa tunnistaakseen esineen. Jotta voisimme nähdä maansisään, tiedemiehet käyttävät mikroaaltoja jotka läpäisevät maanpinnan ja heijastuvat takaisin kun ne osuvat johonkin kiinteään. Tätä tekniikkaa yleisesti käytetään etsimään mineraaleja ja öljyä. Sitä kutsutaan GPR-luotaukseksi (Ground Penetrating Radar), laite joka on tehty lähetinantennista ja joka kuuntelee kaikua ja tulostaa sen paperille. Kaiun heijastusviiveestä ja -voimakkuudesta voidaan päätellä kuinka kiinteä ja millä etäisyydellä esineet ovat maanpinnan sisässä.

 

Geologien tiimi ei luodannut koko esinettä. Sen sijaan he merkitsivät keltaisella teipillä viivoja jotka läpäisivät esineen. Sen jälkeen he vetivät noin ruohonleikkurin kokoista antennia viivojen päällä ja tarkkailivat paperitulostimen ulostuloa. Kun he törmäsivät vahvaan ”osumaan” — mikä tarkoitti että maan alla oli jotain kiinteää — he merkitsivät sen sijainnin teipille (ylhäällä). Myöhemmin kun he tekivät kohteesta kartan, teippi ja ”osumien” sijainti kertoi heille että mudan alla tosiaan onkin rakenne.

”Tämä data ei edusta luonnollista geologiaa. Nämä ovat ihmisen tekemiä rakennelmia. Nämä heijastukset vaikuttavat liian toistuvilta… liian toistuvilta ollakseen tämäntyyppisen alueen luonnollisia satunnaisesiintymiä.” — Ron Wyatt SIR-kuvausryhmästä

 

Tutkahavainnot paljastivat rakenteen (yllä) mudan alta. Symmetria ja näiden esineiden looginen sijoittelu osoittaa että tämä on erehtymättömästi ihmiskätten työtä, todennäköisimmin Nooan arkki.

 

3. Arkista löydettyjä jäännöksiä

GPR:a käyttäen Ron Wyatt löysi avoimen syvännön tyyrpuurin puolelta. Hän käytti poraa ottaakseen näytteitä syvännöstä ja löysi useita kiinnostavia esineitä. Alla voit nähdä jäännöksiä jotka lähetettiin laboratorioon analysoitavaksi. Vasemmalla on porausreikä (alla), jonka vieressä oikealla on kivettyneeksi eläimen ulosteeksi osoittautunut löytö, tämän vieressä kivettynyt sarvikruunu ja viimeiseksi kissankarvaa.

 Vieläkin ihmeellisempiä löytöjä tehtiin

Ehkäpä merkittävin löytö arkin jäännöksistä on pala kivettynyttä puuta. Kun se löydettiin ensimmäisen kerran, se vaikutti olevan suuri tukitanko. Mutta lähempi tarkastelu osoitti sen olevan kolme lankunpalaa, jotka oli laminoitu yhteen jonkinlaisella orgaanisella liimalla! Tämä on sama tekniikka jota käytetään nykyaikaisessa vanerissa. Laminointi tekee puun kokonaisvahvuuden paljon suuremmaksi kuin yksittäisten palojen ykdistetty vahvuus. Tämä viittaa rakennusosaamiseen, joka on paljon edistyneempää kuin olemme tienneet tuona aikana muinaisessa maailmassa olleen.

Tarkastelu paljastaa liiman valuneen kerroksista. Puun ulkopuoli näyttää olevan kerrostettu bitumilla.

Knoxvillessa sijaitsevan Galbraith Labsin testien mukaan näytteet sisälsivät yli 0.7% orgaanista hiiltä, yhdenmukaisesti puun fossiloitumisen kanssa. Näyte oli ollut joskus elävää ainesta.

Vielä yllättävämpää on laboratorioanalyysien tulos, että kivettynyt puu sisältää hiiltä, joka osoittaa sen olleen joskus puuta, mutta että siinä oli myös rautanauloja (ylhäällä oikealla)!

Me haluaisimme kuvitella että ihmiskunta kehittyi tiettyjen perättäisten ajanjaksojen johdosta, joiden mukaan on nimetty kyseisen ajanjakson vallitseva teknologia. Meillä on kivikausi (milloin ihmiset käyttivät kivityökaluja), pronssikausi (jolloin metalleja yhdisteltiin ja lämmitettiin työkalujen ja kotitaloustarvikkeiden valmistuksessa) ja viimeisenä meillä on rautakausi (jolloin esineitä valmistettiin raudasta ja teräksestä lämmittämällä ja lisäämällä niihin aineita, kuten hiiltä, jotka tekivät ne kestävämmiksi). Rautakausi on yleisesti sijoitettu ajalle 1200-1000 eKr, kuitenkin meillä on rautanauloja tässä uskomattoman vanhassa rakenteessa.

Mutta odota vain… on vielä lisää!

Yllättävin löytö tehtiin herkillä metallinpaljastimilla. Tiimi löysi useita vahvoja ”osumia”, jotka ylöskaivettuina paljastivat suuret kiekonmuotoiset niitit. Yksinkertaisesta metallihavainnosta oli mahdollista nähdä minne niitti oli naulattu kun se oltiin työnnetty reikään (alla).

Jos se että niittejä käytettiin muinaisissa rakennelmissa ei vakuuta sinua, tämä varmasti tekee niin.

Nittien valmistamiseen käytetyn metallin analyysi paljasti että ne olivat seos rautaa (8,38%), alumiinia (8,35%) ja titaania (1,59%). On syytä muistaa, että nämä metallijäämät ovat selvinneet kivettymisestä ja eivät siten paljasta alkuperäisen metallin tarkkaa koostumusta (katso Galbraith Labsin raportti).

Me tiedämme, että alumiini otettiin mukaan metalliseokseen koska sitä ei esiinny metallisessa muodossa luonnossa. Tämä viittaaerittäin edistyneeseen metallurgian- ja insinöörintaitoon. Rauta-alumiiniseoksen ominaisuuksia on tutkittu Venäjän Kemiajulkaisussa (2005) ja se paljastaa, että seos muodostaa ohuen alumiinioksidikalvon joka suojaa materiaalia korroosiolta ja ruosteelta. Titaanin lisäys antaa seokselle lujuutta. Tämä on ilmeisesti toiminut. Niitit ovat selvinneet muinaishistorian ajoilta asti!

Artikkeli alunperin julkaistu Before Its Newsissa.