Avainsana-arkisto: Colorado

Tulinen enkeliolento Coloradon taivaalla

Kesäkuun 21. päivänä 2017 pariskunta todisti omituista tapahtumaa Montrosen taivaalla Coloradossa.

Silminnäkijä kertoo: Katselimme auringonlaskua etupihallamme kun aviomieheni näki kirkkaita valoja lännessä, ja juoksin sisään taloon hakemaan puhelimeni ja aviomieheni juoksi hakemaan oman kameransa. Otimme kuvat ensimmäisestä.

Otin videota puhelimellani samalla kun hän otti kuvia toisesta joka tuli samasta suunnasta. Meillä on kuvia ja video. Paras kuvaus tälle olisi feeniks-lintu tai enkelimuoto.

Sen kehoon sylinterimäinen, ja sillä on mahdollisesti nenä joka osoittaa alas. Siivet olivat kaareutuneet ylöspäin 80 astetta kohti ilmakehää, ha ne olivat liekehtivän oranssin väliset, erittäin kirkkaat. Kolmionmuotoinen ja läpinäkyvä verho tuntui roikkuvan vasemman siiven päällä. Lisäksi näkyi kirkkaita orbeja, en ole varma kiersivätkö ne kaupunkiamme pari kertaa vai oliko niitä vain kaksi jotka seurasivat toisiaan.

Kesäkuun 21. päivänä oli pilvistä ja ne molemmat menivät koilliseen lännestä, liikkuen pilvien läpi, mutta eivät yhdessä. Ne tulivat toisensa jälkeen. Mahdollisesti kyseessä oli kaksi erillistä olentoa tai sitten se sama kiersi kaupunkia.

Me emme kyenneet visuaalisesti näkemään muotoa ennenkuin latasimme kuvat tietokoneellemme. Olimme innostuneita ja hermostuneita, sillä emme ole koskaan nähnyt konetta joka voisi näyttää niin paljon joltain joka on maapallon ulkopuolelta, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun näemme UFOja. Tämä oli erilainen kerta kuin viimeiset kaksi jotka näimme Burger Kingin edustalla 4 vuotta sitten.

MUFONin tapaus 84548.

Video: https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84548_submitter_file2__WP20170621004.mp4

Blogger Tricks

2 comment

UFO loikkaa esiin omituisesta pilvestä

Saapuiko tässä UFO portaalin kautta rinnakkaisuniversumista? Vai onko tapaukselle jokin selitys kun yhtäkkiä Coloradossa kirkkaalta taivaalta ilmestyy UFO, ja jättää jälkeensä omituisen näköisen pilven.

Silminnäkijä kertoo: Menin ulos rentoutumaan ja näin omituisen muotoisen pilven taivaalla. Se oli niin omituinen että otin muutaman nopean kuvan puhelimeni kameralla.

En muista kuulleeni äänivallin murtumista, se voisi kuitenkin olla syy miksi katsoin ylös. Voisi olla epäsopivaa ajatella tämän olevan lentokone joka murtaa äänivallin.

Myöhemmin kun katsoin yhtä kuvista, huomasin ruskeanvärisen esineen pilven yllä. Se oli joko esine joka tuotti pilven, tai sitten se näyttää joltain joka on voinut lentää pilven läpi etsiessään pilven tuottajaa.

Hyönteinen, lintu, UFO? En pysty sanomaan mikä se on. Ehkä te saatte siitä selvää. Kertokaa minulle.

MUFOnin tapaus 84360.

Alkuperäinen kuva — pelkkä pilve:
https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84360_submitter_file1__Oct292014UFO1.jpg

Alkuperäinen kuva – pilvi ja UFO:
https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84360_submitter_file2__Oct292014UFO2.jpg

Valokuvaaja vahingossa nappasi kuvan UFOsta Coloradossa

Olin etupenkillä ajamassa  HWY 70 -tietä, parimailia Coloradon Copper Mountainista koilliseen kesäkuun 1. päivänä 2017.

Ajoimme rampista 190 lähellä Vail Passin lepopaikkaa ottamaan valokuvia lumesta ja puoliksi jäätyneestä Black Lake -järvestä.

Meidän lähestyessämme Black Lakea aloin ottaa kuvia järvestä. Neljä matkustajaa autossamme lähtivät ulkoutumaan autosta ja otin yhden lisäkuvan järvestä sekä lumesta alueella.

Kun olimme palanneet takaisin samalle tiellle, aloin katsella kaikkia valokuviani, ja yllätyksekseni huomasin valokuvanneeni UFOn.

Tarkasteltuani paljon kuvaa olen sulkenut pois sen, että kuvaamani esine olisi ollut littaantunut hyönteinen tuulilasissa, valo auton ulkopuolelta, lentokone tai mikään muukaan järjellinen esine. Me emme kuulleet ääntä ennen, valokuvan aikana tai sen jälkeenkään.

Tähän aikaan päivästä (18.25) aurinko oli itäpuolellani (vasemmalla kuvassa) ja voit selkeästi nähdä auringonvalon UFOn huipulta sekä varjon sen alta.

Kun otin kuvaa, katsoin vain puhelimen ruutua, enkä järveä, varmistuakseni siitä että järvi osuisi keskelle kuvaa. Kuski ei katsonut UFOn suuntaan eikä nähnyt sitä, ja kaksi muuta matkustajaa katsoivat omia puhelimiaan kuvanottohetkellä.

Ei siis ollut ketään joka olisi nähnyt UFOa suoraan kuvanottohetkellä. Kuva on yksinkertaisesti otettu tasan tarkkaan silloin kun UFO ohitti puiden latvat Black Laken yllä.

MUFONin tapaus 84246.

Linkki alkuperäiseen kuvaan: https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84246_submitter_file1__IMG4289.JPG

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Coloradossa

UFOt värittävät eteläisen Coloradon taivaan ja kukaan ei tunnu tietävän mikä ilmiö on kyseessä.

San Luis Valleys asukkailla on omat mielipiteensä. Judy Messoline, Hooperin asukas, pyörittää UFO Watchtoweria. Ihmiset ympäri maailman saapuvat paikalle vuosittain toivoen pääsevänsä todistamaan jotain joka ei ole tästä maailmasta.

”Heillä on ollut dokumentoituja UFO-havaintoja jo 1700-luvulta asti”, Messoline sanoo.

 

Messoline sanoo San Luis Valleyn olevan paranormaalin aktiviteetin keskuspaikkoja. Karjansilpomisista selittämättömiin valoihin — siellä on kaikkea. Omituinen asia Valleyssa, Messoline selittää, on että valot ilmaantuvat päivin ja öin.

Viimeaikoina kirkas valo on piinannut Valleyn taivasta.

”Se on ollut omituinen, pyöreä valkoinen valo. Se on näkynyt syyskuun 13. päivästä asti Antonion ja DaVitan välillä aina Crestoneen asti. Kukaan ei kykene selittämään sitä”, Messoline sanoo.

Monesti valot ilmaantuvat useiksi minuuteiksi kerrallaan ja ampuvat länsitaivaan suuntaan, pysähtyvät ja tulevat takaisin itään. Se on liian vaikeaa selittää, hän sanoo.

Mikä tahansa kyseessä onkin, kukaan ei kykene selittämään sitä, eivät edes alueen viranomaiset.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.