Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

Salaoperaatioita, epäilyttäviä kuolemia ja älykkäitä aineita: Valloittaako muukalaisneste planeettamme?

Useiden Marconi-ryhmälle työskennelleiden tiedemiesten outojen kuolemantapausten salaliitolla uskottiin olevan yhteys Yhdysvaltojen strategiseen puolustusaloitteeseen (Strategic Defence Initiative, SDI), joka tunnetaan myös nimellä Star Wars -ohjelma.

Mustaa mönjää

Onko jalkojemme alla todella ”irrallaan” vierasta ainetta?

Viime vuosina on kuitenkin noussut esiin vieläkin oudompi salaliitto, jonka mukaan kuolemat olivat todellakin epäilyttäviä, mutta ne liittyivät huippusalaiseen työhön, johon liittyi älykäs muukalaisaine, jonka löytymistä pyrittiin peittelemään Falklandin sodalla. Väitteitä tutkivat tahot tuntevat tämän maan ulkopuolisen nesteen nimellä Musta Mönjä (Black Goo), ja nämä väitteet ulottuvat moniin kiehtoviin suuntiin.

Mustan Mönjän salaliitto kuulostaa tieteiskirjallisuudelta. Itse asiassa se, mitä aiomme nyt tutkia, on eräitä viime aikojen oudoimpia ja levottomuutta herättävimpiä väitteitä. Saatamme vain huomata, että tässä tapauksessa tosiasia on todellakin fiktiota oudompaa.

Ennen kuin menemme tähän hieman syvemmälle, aloitamme kuitenkin tutkimalla Marconin salaliittoa.

Marconi-tutkijoiden epäilyttävät kuolemat

Vuodesta 1982 alkaen alkoi joukko erittäin epäilyttäviä kuolemantapauksia, joissa oli mukana tiedemiehiä, joilla näytti olevan yhteys Marconiin sekä strategiseen puolustusaloitteeseen, joka tunnetaan myös nimellä Star Wars -ohjelma. Vuosien 1982 ja 1990 välisenä aikana yli 20 tiedemiestä löydettiin kuolleena enemmän kuin salaperäisissä olosuhteissa. [1] Seuraavassa on lyhyt yhteenveto vain joistakin näistä kuolemantapauksista.

Maaliskuussa 1982 esimerkiksi 45-vuotias professori Keith Bowden Essexin yliopistosta ajoi autollaan, kun se syöksyi sillalta, laskeutui hylätylle ratapihalle ja tappoi hänet välittömästi. Ehkäpä oudosti hänen kuolemansa todettiin tapaturmaksi, ja poliisi väitti, että hän oli kyseisenä iltana nauttinut alkoholia ja menettänyt ajoneuvon hallinnan. Hänen perheensä kuitenkin torjui tämän väitteen, samoin kuin monet niistä, jotka olivat olleet hänen kanssaan kuoliniltana ja jotka kaikki totesivat, ettei hän ollut käyttänyt alkoholia sinä iltana.

Vielä oudompaa oli se, että kun Bowdenin perhe palkkasi asianajajan tutkimaan Bowdenin kyseenalaista kuolemaa, selvisi, että hänen ajoneuvonsa renkaat — jotka olivat lähes aina uudet tai hiljattain vaihdetut — oli ilmeisesti vaihdettu renkaisiin, jotka olivat kuluneet ja vanhentuneet.

DNA-kierre

Monet Marconin tutkijat kuolivat oudoissa olosuhteissa

Hieman yli vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1983, 49-vuotias puolustusasiantuntija, everstiluutnantti Anthony Godfrey, joka oli Kuninkaallisen sotilasakatemian työssäoppimisyksikön päällikkö, yksinkertaisesti katosi kuin tuhka tuuleen. Huolimatta toistuvista etsintäyrityksistä ja yrityksistä houkutella hänet piilopaikastaan valtavilla rahapalkkioilla, häntä ei ole sen jälkeen nähty.

Maaliskuussa 1985 49-vuotias tutkasuunnittelija Roger Hill otti tuntemattomista syistä aseen ja lopetti oman elämänsä, ainakin virallisesti. Kahdeksan kuukautta myöhemmin, marraskuussa 1985, 29-vuotias digitaalisen viestinnän asiantuntija Jonathan Walsh putosi näennäisesti hotellihuoneesta työskennellessään British Telecomin projektissa Norsunluurannikolla. Walshin kuolemasta tekee ehkä vieläkin kyseenalaisemman se, että hän oli ilmaissut huolensa turvallisuudestaan kuolemaansa edeltävinä viikkoina, ja lisäksi hän oli mukana työnantajansa salaisessa tutkimustyössä. Walshin kuolema on edelleen mysteeri.

Samanlainen kuolema tapahtui elokuussa 1986, kun 24-vuotias tietokoneohjelmistoinsinööri Vimal Dajbhai, joka työskenteli Marconi Underwater Systems -yhtiössä, löydettiin kuolleena Bristolin Clifton-nostosillan alta — pudotus oli yli 200 jalkaa. Mielenkiintoista tai ei, kuolemaa ei todettu itsemurhaksi ja se on edelleen avoin. Vielä oudommaksi Dajibhain kuoleman teki se, että hänen housunsa olivat nilkkojensa ympärillä ja hänen pakarassaan oli ”neulan kokoinen pistohaava”, mikä saattaa viitata siihen, että hänelle oli annettu jonkinlaista lamauttavaa lääkettä.

Vain kaksi kuukautta myöhemmin, lokakuussa 1986, toinen tietokoneanalyytikko, tällä kertaa Marconi Defense Systemsin 26-vuotias Ashaad Sharif, löydettiin mestattuna autostaan. Tutkijoiden kohtauksen perusteella Sharifin väitetään sitoneen köyden läheiseen puuhun ja toisen pään kaulaansa, minkä jälkeen hän ajoi pois, mikä johti hirvittävään, kuolemaan johtaneeseen vammaan. Hänen kuolemansa todettiin itsemurhaksi.

Kun sukulaista kuitenkin pyydettiin tunnistamaan Sharifin ruumis, he huomasivat, että auton lattialla oli metallitanko aivan kaasupolkimen vieressä. Heistä näytti siltä, että tankoa oli käytetty polkimen painamiseen alaspäin, jolloin auto ajoi eteenpäin ja (todennäköisesti) tajuton Sharif oli sisällä.

Yhtäkkinen omituisten kuolemien lisääntyminen

Useita kuukausia tämän jälkeen, tammikuussa 1987, puolustusministeriön tietokonekonsultti Richard Pugh löydettiin kuolleena, ja hänen ruumiinsa ympärille oli kietoutunut köysi, joka oli myös neljä kertaa hänen kaulansa ympärillä. Hänen kuolemansa todettiin ilmeisen epäilyttävästä luonteesta huolimatta onnettomuudeksi, joka johtui pieleen menneestä seksuaalisesta kokeesta.

Samassa kuussa toinen puolustusministeriön työntekijä, John Brittain, löydettiin kuolleena autostaan, joka oli pysäköity autotalliin moottori käynnissä. Itsemurhan sijaan hänen kuolemansa todettiin tapaturmaksi, kuten oli odotettavissa.

Kuukautta myöhemmin, helmikuussa 1987, toinen Marconin palveluksessa ollut insinööri David Skeels löydettiin kuolleena autostaan, jonka väitettiin saaneen häkämyrkytyksen. Samassa kuussa ilmoitettiin vielä kahdesta muusta epäilyttävästä kuolemantapauksesta. Toinen näistä oli Victor Moore, joka kuoli ilmeiseen yliannostukseen. Toinen oli Peter Peapell, jonka kerrottiin Skeelsin tavoin kuolleen häkämyrkytykseen. Hänen kuolemansa vaikutti kuitenkin ystävistä ja perheestä sekä aamulla paikalle saapuneista poliiseista kaukana itsemurhasta.

Ruumiin löytymistä edeltävänä iltana Peapell oli viettänyt illan vaimonsa ja joidenkin heidän ystäviensä kanssa. Kun he saapuivat kotiin, Peapell jätti vaimonsa taloon, kun hän meni laittamaan auton autotalliin. Seuraavana aamuna, kun Peapellin vaimo oli huomannut, ettei hänen miehensä ollut tullut nukkumaan, hän löysi hänen ruumiinsa ”jumittuneena” auton alle, suu lähellä pakoputkea. Ruumiin sijainti sai poliisin epäilemään, että hänet oli asetettu sinne eikä hän ollut itse asettunut sinne.

Useita viikkoja myöhemmin toisen Marconin työntekijän, John Whitemanin, todettiin hukkuneen vahingossa kylpyammeeseensa otettuaan lääkkeiden ja alkoholin sekoitusta (molempia löytyi hajallaan kylpyhuoneesta). Ruumiinavausraportit eivät kuitenkaan osoittaneet merkkejä lääkkeistä tai alkoholista hänen elimistössään.

Maaliskuussa 1987 jälleen yksi Marconin tiedemies sai äkillisen ja traagisen lopun. David Sands ajoi autollaan — joka tuntemattomasta syystä oli täynnä bensiinikanistereita — kun hän yhtäkkiä käänsi autonsa ja ajoi kohti hylättyä tienvarren kahvilaa. Auto räjähti välittömästi ja Sands tunnistettiin vain hammastietojen perusteella.

Seuraavassa kuussa 24-vuotias Mark Wisner löydettiin muovipusseihin käärittynä ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty tiukasti kelmua. Richard Pughin tapaan todettiin, että Wisner oli kuollut ”seksuaalisen onnettomuuden” seurauksena. Touko- ja kesäkuussa 1987 Marconin hiljattain ostaman Plesseyn kaksi tiedemiestä, 22-vuotias Michael Baker ja 60-vuotias Frank Jennings, löydettiin kyseenalaisissa olosuhteissa.

Seuraavana vuonna tammikuun puolivälissä 1988 23-vuotias Russell Smith katosi kotoaan, jossa hän asui vanhempiensa kanssa. [2] Hänen autonsa löytyi lopulta jyrkänteeltä ja sen sisällä oli lappu. Hänen ruumiinsa löydettiin kallion pohjalta. Tuolloin ei kerrottu yksityiskohtia kuolinsyystä eikä siitä, mitä viestiin oli kirjoitettu.

Useita kuukausia myöhemmin, elokuussa 1988, tapahtui kaksi muuta outoa ja erityisen kauheaa kuolemaa. Ensinnäkin 50-vuotias tietokoneinsinööri Alistair Beckham vietti sunnuntai-iltapäivän puutarhassaan. Tämän jälkeen hän meni virallisen tapahtumaversion mukaan puutarhavajassaan ja kiinnitti sähköjohtoja rintaansa. Sitten hänen kerrotaan työntäneen nenäliinan suuhunsa ja kytkeneen virran päälle, jolloin hän ilmeisesti kuoli sähköiskuun.

Beckhamin vaimon mielestä hänen miehensä ei ollut riistänyt itseltään henkeä. Hän totesi, että mies oli muuttunut yhä salamyhkäisemmäksi työnsä suhteen kuolemaansa edeltävinä viikkoina ja että hänen löytymistään seuraavina tunteina hänen kotiinsa saapui useita miehiä, jotka väittivät työskentelevänsä puolustusministeriölle. He halusivat tutkia vajan ja lähtivät mukanaan useita Beckhamille kuuluvia asiakirjoja.

Samanlainen mutta vielä irvokkaampi kuolema odotti 60-vuotiasta John Ferryä, joka kiinnitti sähköllä ladattuja johtoja hampaidensa täytteisiin ennen kuin kytki ne päälle ja tappoi itsensä sähköllä.

Todella epäilyttäviä olosuhteita

Näiden tiedemiesten kuolemat ovat siis epäilemättä epäilyttäviä ja hämmästyttävän outoja. Voidaanko ne kaikki selittää pelkiksi salaliittoteorioiksi? Ja jos näin on, niin mikä oli se pimeä käsi, joka näennäisesti järjesti nämä ilmeiset murhat? Kenelläkään tiedemiehistä ei ollut (tiettävästi) mitään yhteyttä toisiinsa, ja silti jokin tappava säie yhdisti heidät toisiinsa. [3]

Monet tapausta tutkineet huomasivat, että useiden miesten väitettiin tehneen itsemurhan erityisen väkivaltaisilla tavoilla – varmasti käyttäen menetelmiä, jotka eivät olleet tavallisia niille, jotka päättävät lopettaa elämänsä. Lisäksi korostettiin, miten kuolemat, jotka selitettiin pieleen menneiksi seksileikeiksi, olivat vakoilumaailman suosikkeja, ja varmasti epäilyttäviä tässä yhteydessä muiden kuolemantapausten yhteydessä.

Vielä huolestuttavampaa oli se, että monet miehistä olivat valittaneet perheilleen ja läheisille ystävilleen työtehtäviensä epärealistisesta ja ”epätieteellisestä” luonteesta. Ehkä vielä hälyttävämpää oli se, että useat tutkijat olivat virallisesti jättäneet työpaikkansa ja työskentelivät irtisanomisaikansa loppuun, kun he kuolivat.

Minkä parissa Marconin tutkijat työskentelivät?

Länsi-Saksassa kuoli myös epäilyttävissä olosuhteissa useita tiedemiehiä, joilla oli yhteyksiä strategiseen puolustusaloitteeseen, ja yksi tiedemies tapettiin hänen autoonsa sijoitetulla pommilla. Vielä oudompaa on, että useat tiedemiehet, joilla oli samanlaisia yhteyksiä SDI-ohjelmaan Italiassa ja Ruotsissa, kuolivat myös epäilyttävissä olosuhteissa.

Ison-Britannian viranomaiset omalta osaltaan torjuivat ajatuksen siitä, että jotain epätavallista olisi tapahtunut, ja eräs puolustusministeriön edustaja sanoi, että ajatus oli kuin suoraan James Bondista. Vaikka lehdistössä ei tuolloin juuri uutisoitukaan, eikä ainakaan juuri mitään, mikä liittäisi nämä salaperäiset kuolemantapaukset toisiinsa, jälkikäteen tarkasteltuna (kuten olemme korostaneet edellä) kuva muodostuu hyvin huolestuttavaksi. 1980-luvun loppupuolella, jolloin monet surmat olivat jo tapahtuneet, useat tutkivat sanomalehdet — sekä kansalliset että kansainväliset — alkoivat kuitenkin kyseenalaistaa kuolemantapauksia ja tuoda esiin sellaisia yhteyksiä kuin strateginen puolustusaloite. [4]

Oliko heidän työnsä SDI:n parissa syynä heidän ennenaikaiseen kuolemaansa? On syytä huomata, että monet ovat väittäneet, että strategisen puolustusaloitteen teknologia oli tulosta takaisinmallinnetusta muukalaisteknologiasta. Tämä olisi epäilemättä asettanut sen parissa työskennelleet henkilöt epävarmaan asemaan. Marconi on aina kieltäytynyt kommentoimasta julkisesti outoja kuolemantapauksia, mikä sen sijaan, että se olisi ottanut etäisyyttä väitteisiin vilpillisestä toiminnasta, on melkeinpä sitonut yhtiön niihin entistä tiukemmin.

Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sittemmin esittäneet, että näitä onnettomia tiedemiehiä ei yhdistänyt Star Wars -projekti, vaan pikemminkin heidän osallistumisensa johonkin, mitä ei ole koskaan virallisesti tunnustettu.

Marconi-tutkijoiden kuolemat ovat epäilemättä epäilyttäviä. Se, liittyivätkö ne SDI-ohjelmaan, on kuitenkin avoin keskusteluille. Joidenkin mielestä totuus on paljon oudompi ja vielä pahaenteisempi. Heidän työnsä SDI-ohjelman parissa saattoi nimittäin olla peite heidän työnsä todelliselle luonteelle. Seuraavaksi kiinnitämme huomiomme juuri näihin väitteisiin.

Mustan Mönjän salaliitto – Mitä sattui Falklandin sodan kulisseissa?

Yhteys, jota jotkut tutkijat ovat korostaneet, on ilmeinen vieras aine, joka löydettiin, sattumalta tai ei, vuonna 1982, samana vuonna kuin Marconin salaliitto alkoi.

Salaliiton perusteiden mukaan Falklandin konfliktin todellinen syy — tai ainakin jotain, joka tapahtui virallisten tahojen kulissien takana — oli älykkään muukalaisaineen löytyminen. Aineen sanottiin olevan syvän mustaa väriä, ja sittemmin tutkijat ovat nimittäneet sitä Mustaksi Mönjäksi (Black Goo).

Yksi Mustan Mönjän salaliittoa tutkinut ufotutkija on Miles Johnston, joka itse asiassa käytti Black Goo -nimeä ensimmäisen kerran väitteisiin liittyen, minkä jälkeen se jäi elämään. Hän väitti vuonna 2014 antamassaan televisiohaastattelussa, että Musta Mönjä oli ”aistiva neste, joka reagoi sähköisiin ärsykkeisiin”.

Brittisotilaita Falklandilla
Brittisotilaita Falklandilla

Hän kertoisi, että tämä vieras aine on ollut Maassa miljoonia vuosia horroksessa ja odottanut kehittyvänsä uudelleen. On epäselvää, tuliko tämä laukaisija kaukaa, onko se ennalta ohjelmoitu sen geneettiseen rakenteeseen vai toimiiko katalysaattorina vuorovaikutus ihmisten ja ulkomaailman kanssa. Selvää kuitenkin on, ainakin Johnstonin mukaan, että Falklandin sodan aikana Britannian armeija otti hienovaraisesti haltuunsa tämän maan ulkopuolisen nesteen ja palautti sen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Väitetään, että useat maailman tiedustelupalvelut ja armeijat olivat yrittäneet päästä käsiksi aineeseen, mutta Britannian armeija vain saapui paikalle ja varmisti sen ensimmäisenä. Väitetään, että suurin osa aineesta löydettiin Thulen saarelta, ja tähän paikkaan kiinnitämme seuraavaksi huomiomme.

Thule-saaren mysteeri

Thulen saari, eteläisin eteläisistä Sandwichsaarista, on ehkä yksi tärkeimmistä Mustan Mönjän salaliiton tapahtumapaikoista.

Väitetään, että juuri tänne oli perustettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen eräänlainen salainen tukikohta syvälle maan alle. Maan ulkopuolinen rotu, jota kutsutaan nimellä Siniset, joiden ulkonäkö muistutti lähinnä harmaita avaruusolentoja, mutta joiden väri oli harmaan sijasta sininen. Joidenkin lähteiden mukaan jotkut korkea-arvoiset henkilöt Argentiinan armeijassa olivat täysin tietoisia tästä muukalaisesta läsnäolosta.

Ilmiantajien sekä tutkija Alec Newaldin — joka väittää olleensa suorassa yhteydessä näihin sinisiin avaruusolentoihin — mukaan he yrittivät deaktivoida tätä öljyistä avaruusolentojen ainetta Falklandin sodan puhkeamista edeltävinä vuosina. He olivat valinneet Thulen saaren erityisesti sen jäätävän kylmän ilmaston vuoksi, joka piti mustan mönjän lepotilassa.

Se, liittyikö tämä Argentiinan hallituksen päätökseen perustaa sinne tieteellinen sotilastukikohta vuonna 1976, on avoin keskusteluille. Jotkut kuitenkin uskovat, että se liittyy.

Erään Argentiinan ilmavoimissa palvelleen silminnäkijän, Juan Garcian, mukaan Argentiinan perustettua uudelleen sotilastukikohdan saarelle vuonna 1976 kyse oli muustakin kuin vain pullistelusta kansainvälisellä näyttämöllä. Hän kertoi ufotutkija David Griffinille, että vuodesta 1976 aina Falklandin sodan puhkeamiseen huhtikuussa 1982 asti ”tuntui olevan näkymätön voima tai agenda, joka johti pimeämpiä osapuolia politiikkaan”. Uskotaan myös, että sekä Yhdysvallat että Yhdistynyt kuningaskunta olivat tietoisia tästä tukikohdan maan ulkopuolisesta näkökulmasta.

Thule-saaren tukikohta
Thule-saaren tukikohta

Varmaa on, että brittijoukot hyökkäsivät tukikohtaan käyttäen siihen erityisesti koulutettuja SAS-joukkoja. Lisäksi on sanottu, että samaan aikaan hyökättiin maanalaiseen laitokseen, joka näyttäisi olevan avaruusolentojen tukikohta, ja että se tuhottiin.

Mielenkiintoista on myös huomata, että Falklandin sotaan liittyvistä monista asiakirjoista ainoastaan Thulen saarella tapahtuvaa toimintaa koskevat asiakirjat ovat edelleen salaisia, vaikka ne olisi pitänyt julkaista yleisölle jo useita vuosia sitten.

Lisäulottuvuutta tähän oudohkoon salaliittoon tuovat ehkä väitteet, joiden mukaan tämä vieras aine tai ainakin jokin siihen liittyvä aine sijaitsee Antarktiksella. On mielenkiintoista, että Falklandinsaarilta pääsee helposti suurelta osin kielletylle Antarktikselle.

Pieleen menneitä kokeita

Kun aine oli brittiläisten hallussa, he palauttivat sen Britanniaan, jossa se kuljetettiin salaiseen laboratorioon. Heidän tavoitteenaan oli, että tiedemiehet tutkisivat tätä vierasta nestettä, oppisivat siitä ja mahdollisesti keksisivät tavan käyttää sitä aseena. Juuri tässä kohtaa jotkut tutkijat ovat ehdottaneet Marconin tiedemiesten astuvan kuvaan.

Yksi tällainen tutkija, joka on tutkinut Marconin kuolemantapauksia ja niiden mahdollisia yhteyksiä Mustan Mönjän salaliittoon, on aiemmin mainittu David Griffin. Hän uskoo, että he todennäköisesti työskentelivät huippusalaisen muukalaisaineen parissa ennen kuolemaansa.

Griffin korostaa myös sitä, että monet tutkijoiden kuolemat eivät olleet vain epäilyttäviä vaan myös erittäin outoja. Joidenkin Mustaa Mönjää tutkineiden mukaan sillä on kyky vaikuttaa niiden ihmisten tunteisiin ja ajatusprosesseihin, joiden lähellä se on — periaatteessa sillä on potentiaalisesti kyky ottaa haltuun ihmisen mieli ja päätöksentekoprosessi.

Tämän maan ulkopuolisen nesteen sanotaan jotenkin paenneen ympäristöstään. On epäselvää, oliko näin kirjaimellisesti, ja se käytti omaa älyään pakoon, vai päästettiinkö se jotenkin vapaaksi, tahattomasti tai muuten. Selvää on kuitenkin se, että kun se oli päässyt laboratorion rajojen ulkopuolelle, se lähti viemäriin ja vesiverkostoon tutkimaan jokaista bakteeria ja bakteeria ja ”oppi” ja ”kehittyi” sekunneissa.

Olisiko tämän vieraan nesteen ilmeinen vuotaminen muuhun maailmaan voinut olla se katalysaattori, joka johti Marconin tiedemiesten kuolemaan? Olisivatko he ehkä halunneet paljastaa tarinan maailmalle, vai oliko heidän kuolemansa vain vakuutus siitä, että väitetyt kokeilut pidettäisiin ehdottoman salassa?

Huippusalaisia projekteja ja ohjelmia

Yksi Mustan Mönjän salaliiton seurauksista oli useiden huippusalaisten ohjelmien luominen, jotka kuuluivat sekä Yhdistyneen kuningaskunnan että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun, erityisesti National Security Agencyn (NSA), alaisuuteen. Tämän huippusalaisen eliittiviraston toimintaa ei täysin tunneta, mutta uskotaan, että se oli viime kädessä puhdistava salamurharyhmä, ja vieläpä salamurhaajia pahaa-aavistamattaan, joiden väitetään käyttäneen mielenhallintaa niihin, jotka ”värvättiin” mukaan projektiin.

Käytettiinkö näitä ilmeisiä salamurhaajia neutralisoimaan ohjelmaan osallistuneita henkilöitä, joiden katsottiin olevan riski hankkeen salaisuudelle?

Yksi niistä, joiden sanotaan olleen yhteydessä yhteen näistä ohjelmista — Project Mannequin — oli edesmennyt salaliittoteoreetikko ja tutkija Max Spiers, jota olemme tutkineet aiemmin. Vaikka monet uskovat, myös hänen perheensä, että kyseessä oli vain traaginen onnettomuus, hänen kuolemaansa liittyi varmasti epäilyttäviä olosuhteita. Ei ehkä vähiten väitteet, joiden mukaan hän oksensi ”mustaa nestettä” tunteja ennen kuolemaansa.

Siitä, oliko Spiersillä yhteys mustan liman salaliittoon, jopa ehkä hänen tietämättään, voidaan keskustella. Huhut kertoivat, että hän oli ennen kuolemaansa ”jonkin suuren asian” jäljillä, ja hän myös lähetti äidilleen tekstiviestejä, joissa hän pyysi tätä tutkimaan hänen kuolemaansa, jos hänelle tapahtuisi jotain. Vain muutama päivä näiden tekstiviestien lähettämisen jälkeen Spiers oli tietenkin todellakin kuollut.

Pohdittavaa

Monilta tutkijoilta ei ole jäänyt huomaamatta, että tarinat ”mustasta mönjästä” ovat yksi Salaisten Kansioiden monista tarinankaarista, ja toisinaan ne ovat kokonaisten jaksojen keskipisteenä. Lisäksi tämän mustan mönjän taustatarina ja sen ominaisuudet ja tavoitteet vastaavat lähes täysin Falklandin sotaan liittyvää mustaa mönjää koskevia väitteitä.

Olisivatko Salaisten Kansioiden käsikirjoittajat, ohjaajat tai tuottajat yrittäneet saada tietoa yleisölle fiktiivisen televisio-ohjelman kautta? Ehkä tällainen vaikutus oli hienovaraisempi ja epäsuorempi. Ehkä joku sarjaa lähellä oleva henkilö tai käsikirjoittajat istuttivat tällaisen ajatuksen ja rohkaisivat varovasti kirjoittamaan tällaisen tarinan.

Voisimme myös katsoa, että väitteet mustasta mönjästä ovat ainakin osittain misinformaatiota. Tämä ei tarkoita sitä, että tällaisia väitteitä esittäviin ihmisiin ei voisi luottaa, vaan pikemminkin sitä, että on olemassa mahdollisuus, että lähteet, joiden pitäisi olla luotettavia, ovat itse asiassa saattaneet välittää tarkoituksellisesti väärää tietoa.

Voimme muistaa 1950-luvun ufotutkija Frank Scullyn, joka oli merkittävä tutkija sekä aito ja uskottava. Ehkä juuri tämän vuoksi hän joutui kuitenkin sellaisten ihmisten väärän tiedon kohteeksi, joihin hänellä oli syytä luottaa. Lyhyesti sanottuna jokainen, joka on viettänyt jonkin verran aikaa tutkiessaan mitä tahansa UFO- ja avaruusolentokysymykseen liittyvää näkökohtaa, on enemmän kuin tietoinen siitä, että polut ovat täynnä tarkoituksellista misinformaatiota. Ja tämän vuoksi meidän pitäisi suhtautua useimpiin väitteisiin tietyllä varauksella.

Tässä on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi syitä tutkia väitteitä tarkemmin ja vakavasti.

Omituinen ja karmiva mahdollisuus

Mustan Mönjän salaliittoon ja ilmeisiin yhteyksiin Marconin tiedemiesten epäilyttäviin kuolemantapauksiin on epäilemättä suhtauduttava varauksella. Ja ne ovat luonteeltaan pöyristyttäviä. Tästä huolimatta on ollut monia salaliittoja ja väitteitä, jotka ovat aluksi vaikuttaneet yhtä järjettömiltä, mutta jotka ovat osoittautuneet ainakin osittain totuudenmukaisiksi. Kun tämä pidetään mielessä, meidän ei ehkä pitäisi olla niin kiireisiä hylkäämään niitä kokonaan hölynpölynä ilman, että ainakin harkitsemme tarkemmin — vaikka vain sitä, mitä osittaisia totuuksia ne ovat itse asiassa voineet olla.

Miksi esimerkiksi Thulen saaren tiedostot ovat edelleen salassapidettäviä, vaikka kaikki muut ovat julkisia? On selvää, että siellä on tapahtunut tai sijaitsee jotakin sellaista, jota Yhdistyneen kuningaskunnan armeija ja hallitus pitävät vähintäänkin turvallisuusriskinä. Voisiko olla niin, että siellä on salattu jotakin paljon oudompaa kuin useimmat meistä ovat valmiita kuvittelemaan?

Jos mustaa mönjää ja sen mahdollista yhteyttä Marconin tiedemiehiin koskeva outo mutta huolestuttava salaliitto on totta, meidän on arvioitava, mitä ympärillämme tapahtuu milloin tahansa. Sekä sitä, missä tämä ilmeinen muukalaisaine saattaa olla nykyään, ja sitä, tapahtuuko muukalaisinvaasio jo nyt nenämme alla.

Alla olevalla videolla David Griffin puhuu pitkään Mustan Mönjän salaliitosta. Se on varmasti kiehtovaa kuunneltavaa.

Lähdeviitteet

 
1 Computer Magazine Says Scientists’ Deaths Don’t Add Up, Leslie Shepherd, AP News, April 14th, 1988 https://apnews.com/article/a150a1b0d0403b57c2f44e6ab9503819
2 Mystery of the Dead Scientists: Coincidence or Conspiracy?, Marcus Eliason, AP News February 6th, 1988 https://apnews.com/article/04395a065d2b0adf91105717cc57e897
3 Scientists’ Death Mystify British, Howard Writt, Chicago Tribune, April 17th 1988 https://www.chicagotribune.com/news/ct-xpm-1988-04-17-8803090394-story.html
4 The Marconi Murders: Was there a plot to murder Marconi scientists in the 1980s, The Unredacted https://theunredacted.com/dead-scientists-the-marconi-murders/

 

Artikkelin julkaissut ufoinsight.com

Ilmavoimien ylikersantti todisti abduktiostaan AAROlle

1970-luvulla Mario Woods, Yhdysvaltain ilmavoimien kersantti Ellsworthin ilmatukikohdassa Etelä-Dakotassa, koki kammottavan kohtaamisen UFOn kanssa. Tämä tapaus muutti Woodsin katsantokannan ikuisesti. Yhdessä hänen kapteeni/ryhmänjohtajansa Michael Johnsonin kanssa Woods näki suuren valoisan kohteen leijailemassa maanpinnan yläpuolella, ja se emittoi huikaisevaa valoa.

Tämä tapaus tunnetaan Ellsworthin UFO-tapauksen nimellä. Se oli mukana “Unidentified: Inside America’s UFO Investigation”-ohjelmasarjan toisen kauden jaksossa. Woodsia pidetään silminnäkijänä ja kokijana tapauksille, jotka liittyvät Ellsworthin UFO-tapaukseen. Mario Woodsin kuvailema kohtaaminen on vain yksi monista Lue Elizondon tutkimista tapauskertomuksista.

Mario Woods oli palvellut Yhdysvaltain ilmavoimissa vuoteen 1983 saakka ennen siirtoaan energiaministeriöön ja työskentelemään ydinenergiateollisuuden tuotantolaitosten parissa. Hän aloitti uransa turvatarkastajana General Electricin neutronilaitteen parissa Floridassa, ja hänen vastuullaan oli varmistaa ydinpolttoaineen turvallisuus. Myöhemmin hänet siirrettiin turamieheksi Los Alamosin laboratorioihin New Mexicoon, jossa kehiteltiin edistynyttä ydinteknologiaa. Woods työskenteli myös Y-12 -kompleksissa Tennesseessa sekä K-25 kaasudiffuusiolaitoksessa, joka tunnetaan uraanin rikastuksesta Manhattan-projektille. Hänellä oli Q-turvaluokitus luutnanttina ja turvatarkastajana. Vuonna 1986 hän lopetti työt energiaministeriössä budjettileikkausten takia.

Pentagonin tietovuotaja, eläköitynyt ilmavoimien ylikersantti Mario Woods. kuva: History

Ylikersantti Mario Woods kuului turvallisuustiimiin Etelä-Dakotan Ellsworthin ilmatukikohdassa vuosina 1975-1983. Vuonna 1977 kello 22:45, Woods ja hänen tiiminsä saivat hälytyksen ohjusten laukaisu-upseereilta ulkohälytyksen soidessa ohjussiilossa koodinimellä “November 5.”

Nopeasti Woods informoi ryhmänjohtajaansa Michael Johnsonia tilanteesta. Heidät pian komennettiin tutkimaan ohjussiilon aluetta. He ajoivat valtatie 79:aa ja nopeasti huomasivat jonkin olevan pielessä. Yötaivas oli omituisen hehkun peitossa, mikä kertoi jonkin epätavallisen ilmiön läsnäolosta.

Ilma heidän ympärillään valaistui, kuin auringonnousussa. Kulman takana he kohtasivat jättiläismäisen kohteen leijailemassa maanpinnan yläpuolella, arviolta parin metrin korkeudella.

Woodsin mukaan kohteen koko oli huikea, ainakin rakennuksen mittainen. Se oli täysin pyöreän muotoinen, mikä viittaisi kaasumaisuuteen. Kohde näytti emittoivan kaasumaista ulkopintaa, sen ympärillä pyöri värejä. Tavallisen aluksen sijaan se oli täysin pyöreä pallo, jonka reunat eivät olleet selvästi erotettavissa.

 Mario Woods alien abduction

Heidän tarkkaillessaan UFOa, Woods ja Johnson kokivat muutoksen ympäristössään heidän ollessaan autossa. Ilma muuttui paksuksi ja vaikeaksi hengittää. Woods huomasi Johnsonin pelkäävän ja muuttuvan reagoimattomaksi hänen tuijottaessaan eteenpäin. Woods epäili, että Johnsonin käytös liittyi heidän näkemäänsä UFOon.

Hän otti käteen taskulampun ja suuntasi valonsäteen kohti aluksen sisäpuolta, toivoen sen häiritsevän ilmiötä.

Woods koki välittömästi, että heitä ympäröivä kaasun paksuus helpotti. Hänen hengityksensä helpottui ja puristus lakkasi, mutta yhtäkkinen siirtyminen normaalitilaan hämmensi häntä, minkä johdosta hän putosi penkiltään. Woods pian tämän jälkeen menetti tajuntansa.

Woodsin herätessä uudelleen, hän kuuli heitä kutsuttavan radiolla heidän tunnuksellaan November 1 turvallisuuskeskuksesta. Woods oli hämmentynyt ja tajusi, että heidän kuorma-autonsa oli mystisesti siirtynyt November 5:sta Newell-järvelle, arviolta 5-7.5 mailin päähän, ilman että hänellä oli minkäänlaista muistoa siitä miten he olivat sinne päätyneet. Matkasta ei ollut jäänyt maahan mitään renkaan jälkiä.

Woods ja Johnson olivat menettäneet useamman tunnin, eivätkä he muistaneet ajasta mitään. He etsivät apua, Woods otti yhteyttä WSC:n ja kertoi yksityiskohtia heidän ympäristöstään. Jonkin ajan päästä heidän peräänsä hälytetty varatiimi saapui, ja heitä ohjeistettiin odottamaan. Woods yritti kommunikoida Johnsonille, mutta vastauksena oli pelkkää hiljaisuutta. Lopulta hän joutui turvautumaan toiseen henkilöön saadakseen apua hänen siirtämiseksi matkustajan paikalle.

He antoivat aseensa pois, ja varatiimi talutti Woodsin ja Johnsonin päätukikohtaan. Heidät vietiin komentajan toimistoon, jossa Woodsia kuulusteltiin tapauksesta. Hän kuvasi massiivisen kokoisen kohteen ja myönsi, ettei hän tiennyt miten he olivat siirtyneet uuteen sijaintiinsa. Komentaja lähetti Woodsin tukikohdan sairaalaan lääkärintarkastukseen.

Lääkäri tarkasti Woodsin, hänen silmänsä, korvansa ja ihonsa. Hänen yllätyksekseen lääkäri keräsi ihonäytteitä selittäen, että Woodsilla oli kasvoissa ja käsissä palovammoja. Ihonäytteet laitettiin lasipulloon ja säilöön hopeatarjottimelle.

Kaksi viikkoa myöhemmin Michael Johnson vieraili Woodsin luona. He keskustelivat kokemuksistaan ja Johnson ilmaisi pelkonsa koetusta. Tuo tapaaminen oli viimeinen kerta jolloin Woods näki Johnsonin, eikä hän ole löytänyt miestä sen jälkeen.

Woodsin kohtaaminen UFOn kanssa jätti häneen fyysisiä ja psykologisia arpia. Hän kärsi palovammoista kasvoissa ja käsissään, eikä hänestä otettua ihonäytettä koskaan selitetty. Woods meni hypnoositerapiaan tapauksen johdosta yrittämään saada palautettua muistoja neljän tunnin menetetyltä ajalta. Vaikka hän muistaa tapahtumat unen kaltaisina, kokemus piinaa häntä edelleen, ja se vaikuttaa hänen elämäänsä tänäkin päivänä.

Woods kertoi Linda Moulton Howen Earthfiles Podcastissa kuumottavasta kohtaamisestaan  “pitkien olentojen” kanssa, jotka tuijottivat häntä hänen abduktionsa aikana. Hänen ja Johnsonin istuessa kuorma-autossa, he huomasivat tuulilasin edessä keikkuvan mustan pallon, jossa oli tuuletusaukkoja. Woods muistaa tunteneensa, että jokin kommunikoi hänen kanssaan ja kehotti häntä toistuvasti olemaan pelkäämättä. Sitten hän koki tunnelinäön ja näki pieniä olentoja lähestymässä ajoneuvoa, joita seurasi niiden takana pidempi ja uhkaavampi hahmo.

Pienemmillä, noin 1,5-4,5 metriä pitkillä olennoilla oli harmaa univormu, kun taas korkeammalla olennolla oli tummempi harmaa univormu. Korkeamman olennon ulkonäkö oli erilainen kuin pienempien, sillä sillä oli karheat ja uhkaavat kasvot, korkeammat poskipäät ja ohuempi, ulkoneva leukalinja. Heidän kätensä eivät olleet suoraan kyljellään, vaan ne pidettiin edessään, kolme sormea ja peukalo kädessä.

Toisin kuin reptiliaaneja yleisesti kuvataan, pidemmällä olennolla ei ollut suomuja, ja sen ihonväri oli vaalean siniharmaa, lähinnä taivaansinen värinen. Huolimatta siitä, että Woods oli kuorma-auton sisällä suljettujen ikkunoiden takana, hän havaitsi tärykalvojensa sisällä kommunikaatiota, joka tuntui ajatuksilta ja joka rauhoitteli häntä, ettei hänen tarvinnut pelätä. Hän keskittyi lähinnä pitkän olennon silmiin ja huomasi kasvonpiirteiden selvät erot pitkän ja pienemmän olennon välillä.

Kohtaamisen edetessä Woods koki hetken, jolloin hän pyörtyi tai menetti tajuntansa, minkä aikana hän koki syvän itsetutkiskelun. Tuntui kuin hän olisi käynyt läpi nopean elämänkatsauksen, ja muistot ja ajatukset tulvivat hänen mieleensä. Hän mainitsi pohtineensa koko olemassaoloaan, mukaan lukien rakkaidensa menettämistä. Tämä voimakas kokemus vaikutti häneen syvästi ja jätti hänet kyseenalaistamaan kaiken.

Kun Woodsilta kysytään tämän elämänkatsauksen tarkoituksesta tai merkityksestä, hän myöntää, ettei hänellä ole selkeää vastausta. Hän myöntää, että se oli surrealistinen ja musertava kokemus, ja viittaa siihen, että ehkä hän oli väärässä paikassa väärään aikaan tai päinvastoin. Kohtaaminen ei päättynyt tähän; Woods muistelee, että hänet vietiin ulos autosta ja hän huomasi olevansa pimeässä, kylmässä ja tuntemattomassa ympäristössä, jossa hän tunsi itsensä eristetyksi ja pelon täyttämäksi.

Kaiken kaikkiaan Woodsin kuvaus kuvaa elävää ja levottomuutta herättävää kohtaamista maan ulkopuolisten olentojen kanssa, ja se jätti hänelle pysyviä muistoja ja syvän tuntemattomuuden tunteen. Kokemus herättää kysymyksiä näiden olentojen motiiveista ja aikomuksista sekä siitä, miten tällaiset kohtaamiset voivat vaikuttaa ihmisiin.

Woods todistaa Pentagonin AARO -ohjelmalle

Woods todisti Pentagonin UAP/UFO-ohjelmalle, AARO:lle, UFO-kokemuksestaan ollessaan komennuksella 44. ohjusten turvallisuusosastossa vuonna 1977. Todistaessaan Pentagonin UAP/UFO-ohjelmalle Mario Woods kertoi valan velvoittamana UFO-kokemuksestaan. Hän mainitsi, että prosessi muistutti keskustelua ja että häntä ohjeistettiin turvatoimista ja siitä, mitä hän saattoi ja mitä hän ei voinut paljastaa. Hänelle annettiin mahdollisuus käsitellä koko tapahtuma ja antaa kaikki asiaankuuluvat tiedot.

Woods totesi, että kuulustelu ei poikennut merkittävästi hänen ja haastattelijan välisestä keskustelusta. Hän vastasi täsmällisiin kysymyksiin ja kertoi tapaukseen liittyviä nimiä. Hän ilmaisi olevansa halukas auttamaan kaikin tavoin ja toimimaan yhteistyössä heidän pyynnöissään.

Woods mainitsi myös pitävänsä huvittavana sitä, että Sean Kirkpatrick sanoi tiedotustilaisuudessa, että UFOjen ja ydinaseiden välillä ei ole mitään yhteyttä. Hän haastoi Kirkpatrickin istumaan alas ja keskustelemaan asiasta väittäen, että jos hän uskoi, ettei yhteyttä ole, hän oli väärässä. Woods korosti, että hän seisoi omien kokemustensa takana ja että UFO-kohtaamisia oli tapahtunut ihmisille, myös hänelle itselleen.

Kun Woodsilta kysyttiin AARO:n haastattelun kestosta, hän totesi sen kestäneen neljä tuntia ja 19 minuuttia. Hän selvensi, että tohtori Kirkpatrick ei ollut haastattelija, mutta hän ei voinut paljastaa haastattelijan henkilöllisyyttä oikeudellisen sopimuksen vuoksi.

Haastattelussa esitetyistä kysymyksistä Woods mainitsi, ettei hän voinut suoraan toistaa niitä salassapitosopimuksen vuoksi. Hän totesi kuitenkin, että kysymykset eivät eronneet merkittävästi siitä, mistä oli keskusteltu aiemmin, eivätkä ne muuttaneet tapauksen luonnetta. Woods korosti, että tapaus pysyi samana riippumatta siitä, kuka kysymykset esitti, eikä se muuttaisi totuutta tapahtuneesta.

 

Artikkelin julkaissut howandwhys.com

34 vuotta maanalaisessa tukikohdassa

Mark Domizio pakotettiin vuonna 1981 palvelemaan kaksi vuotta erittäin salaisessa “Mustan Laivaston” operaatiossa Diego Garcian maanalaisessa tukikohdassa. Useita abduktiomissioita suoritettuaan hänet vangittiin ja häntä kidutettiin siitä, että hän ei halunnut tappaa kohteita, joita hänen ylemmät upseerit olivat hänelle kohteiksi antaneet. Palveluksen loputtua vuonna 1983 hänen kaksi kloonia tai ‘alteria’ säilytettiin, jotka uutettiin hänen sielun palasiin, jotka kehittynyt avaruusolentojen rotu oli mahdollistanut kerätä. Kloonit sitten pantiin palvelemaan Mustaa Laivastoa Diego Garcian tukikohdassa ja muissa salaisissa avaruusohjelmissa, jotka operoivat Marsissa.

Sarjan toisessa osassa Mark puhuu kloonistaan Diego Garciassa, joka sai nimen Hans, joka suoritti monia kantahenkilökunnan sieppaus- ja salamurhatehtäviä tukikohdan maanalaisessa kompleksissa. Mark sanoo Hansin olleen myös mukana Malaysian Airlinesin lentokoneturmassa vuonna 2014, ja että kun Hans kuoli vuonna 2017, hänen sielun sirpaleensa palautettiin Markille, mikä antoi hänelle myös kaikki Hansin muistot siitä mitä hän teki 34 vuoden aikana Mustassa Laivastossa Diego Garciassa. Mark kuvaa emotionaalista traumaa, jonka yli hän joutui selviytymään Hansin muistoja käsitellessä, sekä sitä miten hän sai yhteyden korkeampaan itseensä, joka auttoi häntä parantamaan nämä ongelmat.

Mark Domizion haastattelusarjan ensimmäinen osa: klikkaa tästä.

Mark Domizioon saa yhteyden sähköpostilla: markdomizio@yahoo.com

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Pentagon salasi Saksan avaruusohjelman kytkökset avaruusolentoihin

Kirjoittanut Michael Salla

Sarjan toisessa osassa saatiin selville, että George Adamski todennäköisesti sai Pentagonilta käskyn olla hiljaa tiedoista koskien hänen kohtaamistaan avaruusolentojen kanssa vuonna 1952, mikä viittaisi siihen, että kyseessä oli Saksan salainen avaruusohjelma Antarktikselta. Sen ymmärtäminen miksi Adamski olisi näin käsketty tekemään vaatii, että ymmärrämme tapahtumia jotka tapahtuivat viisi vuotta aiemmin Etelänapamantereella.

Amiraali Richard Byrd johti laivaston retkikuntaa Antarktikselle kesällä 1946/1947 Operation Highjumpin aikaan, jonka salaiset käskyt olivat tuhota kaikki jäljelläolevat natsit joita mantereelta mahdollisesti löytyy. Byrd oli käsketty tekemään näin aikaisemminkin.

Seitsemän vuotta tuota ennen vuoden 1939 puolivälissä Byrd oli saanut komennon presidentti Franklin Rooseveltilta johtaa retkikuntaa Antarktikselle määrittämään oliko Etelänapamantereella natsien tukikohtia, jotka rikkoisivat Monroen doktriinia.  New York Times raportoi heinäkuun 7. päivänä 1939:

Presidentti Roosevelt toimi tänään estääkseen mahdollisen Saksan Etelämannerta koskevien vaatimusten laajenemisen läntiselle pallonpuoliskolle ohjeistamalla amiraali Richard E. Byrdin lähtemään lokakuussa Monroe-opin vaikutusalueelle… se [on] ilmeistä, että tämä hallitus on valmistautunut ottamaan sen kannan, mikäli tarpeen, että kaikki ulkovaltojen pyrkimykset perustaa tukikohtia 180. meridiaanin länsipuolelle Etelämantereella tulkittaisiin epäystävälliseksi teoksi…

Byrdin 1939/1940 retkikunta ei onnistunut löytämään saksalaisten tukikohtia, jotka olivat hyvin piilossa jääkerrosten alla.

Vuosia myöhemmin Nürnbergin oikeudenkäynnissä Amiraali Donitz toisti hänen aiemman sodanaikaisen väitteensä siitä, että hän oli käyttänyt saksalaista sukellusvenelaivastoa rakentamaan “haavoittumattoman linnakkeen, paratiisinkaltaisen keitaan keskelle ikuista jäätä.”

Operation Highjumpin päätyttyä ennenaikaisesti helmikuussa 1947, Byrd antoi haastattelun Chilessä maaliskuun 5. päivänä hänen matkatessaan takaisin USA:n, jossa hän puhui vihollisesta joka kykeni lentämään Etelänavalta hyökkäämään USA:a vastaan:

Amiraali Richard E Byrd varoitti tänään Yhdysvaltain tarpeesta tehdä suojatoimia mahdollista vihollisvaltion hyökkäystä vastaan, joka tehdään napa-alueelta saapuvalla lentokoneella. Amiraali sanoi: ‘En halua pelotella ketään, mutta katkera todellisuus on, että uuden sodan puhjetessa Yhdysvaltain kimppuun hyökkää lentokone, joka tulee jommalta kummalta tai molemmilta napa-alueilta.’

Byrdin haastattelun koko konteksti puhuu siitä, että saksalaiset olivat onnistuneesti aseistaneet lentäviä lautasia ja muita kehittyneitä lentoaluksia niin paljon, että mikään Yhdysvaltain laivaston ase ei olisi niiden toimintakyvyn, aseistuksen ja toimintasäteen vertainen.

Vain muutama kuukautta Byrdin haastattelun jälkeen Kenneth Arnoldin UFO-tapaus sattui kesäkuussa 1947, jossa hän näki lentävien siipialusten laivueen lentämässä Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden Cascade-vuorten yllä.

Lentävät alukset muistuttivat kovasti Hortonin veljesten Natsi-Saksalle kehittämiä aluksia, joista yksi oli siirretty Amerikkaan toisen maailmansodan jälkeen. On uskottavaa, että toimiva prototyyppi oli kehitetty ja siirretty Etelänapamantereelle, ja vuoteen 1947 mennessä se kykenisi lentämään Amerikan alueille.

Amiraali Byrdin varoitus oli osoittautunut tarkkanäköiseksi mitä tulee saksalaisten tukikohtiin Etelänapamantereella, joista he kykenivät lentämään USA:n alueille. Arnoldin tapauksen jälkeen tapahtunut UFO-havaintojen räjähdysmäinen kasvu tarkoitti, että jotkut, tai jopa monet näistä saattavat olla yhteydessä Antarktiksella toimivaan Saksan avaruusohjelmaan.

Kahdessa viikossa heinäkuussa 1952 UFOjen aallot lensivät Washington DC:n yllä. Kymmenet tuhannet silminnäkijät näkivät lentäviä aluksia, niitä valokuvattiin, havaittiin tutkissa ja armeijan pilotit näkivät niitä. Havainnot olivat niin dramaattisia, että Yhdysvaltain ilmavoimat pitivät lehdistötilaisuuden sivuuttaakseen ilmiön  “lämpötilainversiona”, sääanomaliana.

Vuosikymmenten ajan totuus alusten alkuperästä pidettiin salassa, mutta lopulta paljastettiin, että UFOt olivat itse asiassa lautasia lentäviä saksalaisia. Kolme sisäpiiriläistä tiesi alusten saksalaisalkuperästä.

William Tompkins, entinen ilmailuinsinööri, Clark McClelland, entinen NASAn avaruusalusoperaattori, sekä  Corey Goode, entinen “20 and back”-avaruusohjelman osallistuja, ovat kaikki sanoneet samaa. He ovat joko saaneet briiffausta tai saaneet muuta kautta tietää, että saksalainen antigravitaatioalus oli lentänyt Washington DC:n yllä vuonna 1952.

Tämä tuo esiin mahdollisuuden, että Adamskin vuoden 1952 kohtaamisen ja Saksan avaruusohjelman välillä on suora yhteys. Avaruusohjelma oli vastuussa ylilennoista USA:n yllä, niinkuin kesäkuun 1947 Arnoldin tapaus sekä Byrdin maaliskuun 1947 varoitus antaisivat ymmärtää.

Lisäksi, niinkuin toisessa osassa mainittiin, samankaltaisuudet Adamskin näkemien “partioalusten” sekä natsien kehittämän “Haunebu II”-aluksen vvälillä vihjaavat, että saksalaiset olisivat onnistuneet siirtämään kehittyneimpiä alustyyppejä Antarktikselle.

Idea siitä, että jotkut USA:ssa tehdyt UFO-havainnot olisivat osa Saksan avaruusohjelmaa, saa lisää tukea kahdesta UFO-laskeutumistapauksesta, jotka sattuivat 1950-luvulla, samaan aikaan kuin Adamski sanoo olleensa kontaktissa venuslaisiin.

Tammikuun 7. päivänä 1956 Willard Wannall, tuohon aikaan ylikersantti Yhdysvaltain armeijassa, sanoo nähneensä lentävän lautasen Kaimukin alueella Hawaiilla, lähellä Honolulua. Yhdysvaltain armeija ja ilmavoimien tiedustelu-upseerit briiffasivat häntä Fort Shafterissa, joka oli hänen palveluspaikkansa, ja hän kirjoitti 32-sivuisen raportin tapauksesta hänen ylemmälle upseerille.

Vaikka Wannallin briiffauksen tapauskuvaus mainittiin tuon ajan UFO-havaintoraporteissa, hänen yksityiskohtaista raporttiaan ei ole koskaan julkaistu.

Eläköidyttyään armeijasta hän kirjoitti kirjan tapauksesta vuonna 1967, jossa hän kuvasi sitä miten häntä oli velvoitettu kansallisen turvallisuuden säännöstöllä olemaan paljastamatta yksityiskohtia tapauksesta:

Kuitenkin, voidaan todeta uhmaamatta perheeni ja ystävieni turvallisuutta, tai rikkomatta mitään turvallisuussäädöksiä, että me näimme omin silmin epätavallisen lentävän aluksen laskeutumisen lähelle kotiamme, jota me tarkkailimme koko neljä-viisikymmentä minuuttia ennen sen poistumista. Minun lisäkseni paikalla oli kuusi muuta, erittäin kunnianarvoisia henkilöitä, jotka näkivät tämän havainnon yksityiskohdat sekä kiikareilla että ilman kiikareita.

Vuosikymmeniä myöhemmin Mauin UFO-raportin toimittaja kykeni haastattelemaan Wannallia ennen hänen kuolemaansa vuonna 2000, ja kansa sai kuulla ensikertaa joitain yksityiskohtia UFO-laskeutumistapauksesta:

Tuolloin kellokäyrän muotoinen, hopeanvärinen, kupolimainen alus laskeutui tiheän pöhekköiselle kukkulalle Honolulun taakse. Kun kersantti Wannall lähestyi, aluksen luukku avautui. Hän pani merkille swastikan ja natsien rautaristin molemmissa UFOissa sekä matkustajan univormun. Lautasen pilotti puhui saksalaisella aksentilla ja hänen päällään oli natsiunivormu! Kersantti Wannall kertoi meille, että natsit, jotka olivat lentäneet lentävillä lautasilla, olivat paenneet Etelä-Amerikkaan ja salaisiin maanalaisiin tukikohtiin Antarktiksen jään alle, pian ennen natsien antautumista sodassa. (Hawaii UFO Magazine #2)

Wannallin kuvaus aluksesta sopii läheisesti siihen mitä Adamski oli valokuvannut ja nähnyt omin silmin vuonna 1952, sekä Haunebu II -alukseen jota Natsi-Saksa oli salaa kehitellyt.

On ymmärrettävää miksi Wannallin 32-sivuinen raportti vuoden 1956 tapauksesta ei koskaan tullut julki kuin vasta Project Blue Bookin alaisuudessa, sillä siitä kävi ilmi, että Saksan salainen avaruusohjelma lensi aktiivisesti USA:n alueiden yllä, mukaanlukien Hawaiin saarien.

Se fakta, että pilotti puhui saksalaisella aksentilla, piti natsiunivormua ja kykeni laskeutumaan amerikkalaisen tukikohdan lähelle (Fort Shafter) kertoo, että matkustajilla ei ollut mitään pelkoa siitä, että heitä kohti ammuttaisiin. Tämä viittaa siihen, että jonkinlaisia sopimuksia oli solmittu amerikkalaisten sotilasjohtajien kanssa siitä, että saksalaiset alukset saivat lentää ja laskeutua USA:n alueille.

Tämä tuo meidät lopulta Reinhold Schmidtin tapaukseen, joka lyhyesti mainittiin ensimmäisessä osassa. Schmidt kuvaa tavanneensa lentävän lautasen matkustajaa marraskuun 5. päivänä 1957 lähellä Kearneya Nebraskassa. Hän puhui saksalaisella aksentilla englantia, ja hän puhui saksaa kun hän puhui omilleen.

Kirjassaan Edge of Tomorrow, Schmidt kirjoitti että hän aluksi uskoi kuuden matkustajan olevan saksalaisia tieteentekijöitä:

Luulin että se oli ehkä tullut Venäjältä, ja että sitä miehitti ryhmä saksalaisia tieteentekijöitä, jotka olivat tulleet keräämään dataa Venäjän ensimmäisestä Sputnikista, joka oli laukaistu noin viikkoa aiemmin.

Myöhemmin eräs matkustajista otti häneen yhteyttä, ja Schmidtilla oli lisätapaamisia ja tämä muutti hänen mielensä aluksen alkuperästä. Hän viittasi aluksen matkaajiin nyt avaruusolentoina Saturnuksesta.

Adamskin tapaan Schidt on saattanut joutua syömään pajunköyttä aluksen matkustajista että ne olisivat avaruusolentoja, huolimatta ilmiselvistä merkeistä siitä, että he olivat osa Saksan salaista avaruusohjelmaa, joka toimi toisen maailmansodan jälkeen. Vaihtoehtoisesti, samoin kuin Adamski, kansallisen turvallisuuden viranomaiset ovat saattaneet painostaa Schidtiä jättämään pois kaikki julkiset viittaukset avaruusaluksen matkustajiin saksalaisina.

Tämä jälkimmäinen selitys saa tukea hämmentävästä kohtelusta, jota Schidtin osaksi lankesi paikallisviranomaisilta sen jälkeen, kun hän oli ensikertaa raportoinut vuoden 1957 kontaktistaan. Alkukiinnostus ja ystävällinen tuki, joka johti hetkellisesti palstamillimetreihin paikallismediassa, muuttui dramaattisesti suoraksi paikallisviranomaisten vihamielisyydeksi kahden ilmavoimien upseerin saapumisen jälkeen.

Laajojen haastatteluiden ja ilmavoimien upseerien sekä useiden viranomaisten, paikallisen ja kansallisen median kanssa pidettyjen briiffausten jälkeen poliisipäällikkö kuumotteli Schidtiä ja panosti häntä muuttamaan julkista todistustaan.

Schmidt joutui mystisesti vankilaan ilman syytteitä kahdeksi päiväksi, ja sitten hänet vietiin mielisairaalaan Hastingsissa, Nebraskassa. Kaikki tämä tehtiin ilman, että hänelle annettiin mahdollisuutta puolustautua lakimiehen avulla. Hänet lopulta päästettiin pois sen jälkeen kun hänen perheensä ja työnantajansa tulivat väliin.

Kahden ilmavoimien upseerin kova painostus Schidtiä kohtaan jotta hän muuttaisi tarinaansa selvästi puhuu siitä, että tarinan keskeiset elementit uhkasivat kansallista turvallisuutta. Itse asiassa hänen poispääsynsä pidätyksestä todennäköisesti johti siihen, että hän muutti tarinan keskeisiä elementtejä.

Schmidtin todistus viittaa siihen, niinkuin Adamskin ja Wannallin tapaukset, että alus kuului Saksan salaiseen avaruusohjelmaan, joka aktiivisesti teki ylilentoja ja laskeutui USA:n alueille. Kaikki viittaukset Saksaan aluksen alkuperänä hyssyteltiin, ja sen sijaan painotettiin viittauksia Venukselta, Saturnukselta ja muualta tulleisiin avaruusolentoihin.

Lopuksi

Lopuksi voidaan todeta, että tässä kolmiosaisessa sarjassa tarkasteltu materiaali viittaa siihen, että George Adamskin kontaktitapaus, kuten myös Wannallin ja Scmidtin tapaukset olivat todennäköisesti tapauksia, jossa Amerikan kansalaiset kohtasivat Saksan avaruusohjelman henkilöitä, jotka toimivat Etelänapamantereen suunnalta. Sekä lentävien lautasten matkaajat sekä Yhdysvaltain armeija piilottivat yhteyden Saksaan ja rohkaisivat hypoteesia avaruusolennoista selityksenä lautasten alkuperälle.

Tämä ei tarkoita, että kaikki väitetyt avaruusolentokontaktitapaukset todella olisivat Antarktikselta toimivan Saksan salaisen avaruusohjelman henkilöstön kanssa. Saksalaiset olivat kuitenkin saaneet apua avaruusolennoilta, jotka olivat antaneet heille toimivan avaruusaluksen takaisinmallinnettavaksi toisen maailmansodan aikaan ja auttaneet saksalaisia perustamaan tukikohtia Antaktikselle.

Huolimatta avaruusolentojen mukanaolosta Saksan avaruusohjelmassa, on silti tarve käydä läpi uudestaan 1950- ja 1960-luvun kontaktitapauksia, jotta voitaisiin määrittää väitettyjen “Avaruusveljien” todellinen alkuperä sekä Pentagonin pyrkimykset tukahduttaa totuus.

Amerikan kansallisen turvallisuuden establishment rohkaisi Adamskin, Schmidtin ja muiden heidän kaltaisten kontaktitapausten debunkkausta, ei siksi että he olisivat pelänneet kansan saavan tietää avaruusolentojen vierailuista, vaan koska he pelkäsivät, että kansa saa tietää totuuden Saksan breakaway-valtiosta Antarktiksella.

Voimakkaimmat valtiot tuohon aikaan olivat USA, Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto, jotka eivät halunneet heidän kansalaistensa saavan tietää, että Natsi-Saksan jäänteet olivat selvinneet toisesta maailmansodasta, ja myös että sen teknologinen kehitys oli edistänyt ilmailuteknologiaa niin voimakkaasti, että se dominoi entisiä liittoutuneita voimia eikä heillä ollut mitään siihen verrattavaa.

Toivottiin siis, että salaiset sopimukset, Saksan Antarktiksen laitoksiin soluttautuminen ja petkutus olisivat työkaluja, joilla teknologinen etumatka voitaisiin kuroa umpeen. Sillä välin totuus olisi pidettävä salassa Saksan yhteydestä “Avaruusveljiin”, joita Adamski, Schmidt, Wannall ja muut kontaktihenkilöt olivat alkaneet tapailla 1950-luvulla.

[Klikkaa tästä lukeaksesi sarjan osa 1 sekä tästä osa 2]

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Astronautti uskoo, että avaruusolennot elävät keskuudessamme

Avaruusolennot eivät ole myytti vaan todellisuutta. Mutta ne eivät elä jossain kaukana avaruudessa, vaan ovat eläneet ihmisten keskuudessa jo pitkään. Niiden pääasiallinen piirre, josta ne erottaa, on kyky olla näkymätön missä tahansa olosuhteessa. Tämän takia monet eivät näe niitä. Tämä on varsin kova väite, jonka on esittänyt brittiläinen astronautti Helen Sharman.

Astronaut believes that aliens have long lived among people

The Observer -lehden haastattelussa nainen myönsi, että päivittäiset havainnot olivat saaneet hänet elämään avaruusolentojen rodun keskuudessa. Tuolloin 58-vuotias Sharman on painottanut, että hänestä jatkuvasti tuntuu siltä kuin jokin läsnäolo olisi hänen vierellään — energia joka tuntuu tulevan tyhjästä.

“Avaruusolentoja on olemassa, siitä ei ole epäilystäkään. Universumissa on niin paljon tähtiä, että siellä on oltava kaikenlaisia elämänmuotoja. Ovatko ne meidän kaltaisia, typpeä ja hiiltä? Ehkä, ehkä ei. Ehkäpä ne ovat täällä jo nyt.”

Miten tunnistaa avaruusolento?

Morning.ru kirjoittaa, että brittiläinen astronautti ei ole ainoa julkkis, joka uskoo avaruusolentoihin. Esimerkiksi suuren avaruusjärjestön työntekijä Gordon Cooper väittää, että hän on henkilökohtasesti tavannut avaruusolentoja. Tämä tapahtui miehen mukaan, kun hän  toimi sotilaslentäjänä. Astronautit ovat varmoja, että avaruusolennot ovat valinneet selvän strategian orjuuttaa maailma: nyt he ”tutkivat huolellisesti Maan asukkaita”, ja sitten ne saattavat hyökätä.

Olen samaa mieltä aiempien puhujien ja yksityisen avaruusfirma ”Galaktikan” Alija Prokofievan kanssa. Jostain syystä hän on varma, että helpoin tapa tavata avaruusolentoja on metrossa. Ammattiufologi Juri Lushnitsenko on samaa mieltä hänen kanssaan. Hän jopa tietää miten tunnistaa avaruusolento suurista ihmismassoista.

“Nämä ovat yleensä henkilöitä, joilla ei kasvoillaan näy minkäänlaista ilmettä. Ne voivat puhua erittäin hiljaa, tarjota jotain tai jopa soittaa jonnekin. Niiden kuuntelu ei kuitenkaan ole vaivan arvoista”, Lushnitsenko sanoi “Vetsernjaja Moskvan” haastattelussa.

Asiantuntijat huomauttavat, että on olemassa monen tyyppisiä avaruusolentoja. Jotkut — reptiliaanit — pitävät päällään suojapukua, joka on erittäin ohut, joka muistuttaa hyönteisten suomuja. Toiset — biorobotit — paljastuvat heiluvasta ”merimieskävelystään”. Edelleen eräät toiset — lohikäärmeet — ovat energialtaan niin voimakkaita, että metron kehykset ja kääntöportit vaurioituvat.

Metro ei ole ainoa paikka jossa seurailla avaruusolentoja, Juri Lushnitsenko sanoo. Hän on varma, että UFOt tulevat näyttäytymään toistuvasti taivaille kello 10:00 ja puolenpäivän välissä.

 

Artikkelin julkaissut esoreiter.ru

Esittivätkö saksalaiset astronautit venuslaisia Adamskin tapaamisessa?

Ensimmäisessä osassa otettiin esiin mahdollisuus, että George Adamskille oltaisiin uskoteltu, että hänen joulukuussa 1952 tapaamansa Orthon oli tullut lentävällä lautasella Venukselta. Adamskin vuoden 1952 kontaktitapauksessa on useita aspekteja, jotka vievät meidät kohti päätelmää, että Orthon olisi ollut osa saksalaisten salaista avaruusohjelmaa ja/tai kytköksissä avaruusolentojen liittoon, joka oli aktiivisesti auttanut natsi-Saksaa toisen maailmansodan aikaan.

Lentävät lautaset, joita Adamski oli valokuvannut, läheisesti muistuttivat Haunebun antigravitaatioalusta, jonka väitetään kehitetyn Natsi-Saksassa.

Tarkat Haunebu-aluksen speksit olivat SS-natsien tiedoissa, jotka Vladimir Terziski on julkaissut ensimmäisenä, insinööri ja entinen Bulgarian tiedeakatemian tiedemies. Natsitiedot julkaistiin Varsovan sopimuksen rikkouduttua helmikuun 25. päivä 1991, ja ne kulkeutuivat Terziskin haltuun sen jälkeen kun hän oli muuttanut USA:n vuonna 1984.

Alla on vertailtu vuoden 1943 Haunebu II -lautasaluksen designia, jonka natsien SS-joukot kehittivät sotaa varten, sekä Adamskin joulukuussa 1952 valokuvaamaa partioalusta.

 

Huomaa, että tärkein ero on, että natsien aluksessa oli jonkinlainen tykki, joka merkitsi pyrkimystä aseistaa lentävä lautanen sotaa varten. Vuonna 1950 ilmestyi artikkeleita sanomalehtiin ympäri maailman, jotka lainasivat haastatteluja nimekkäiden Italian ja Saksan tieteentekijöiltä, jotka vahvistivat että akselivallat olivat tehneet yhteistyötä aseistaakseen lentäviä lautasia.

Vuoden 1943 Haunebu-aluksen kokoonpano on niin samankaltainen Adamskin vuoden 1952 kuvan kanssa, että josko se ei olisikaan saman tyyppinen alus, niin kuka hyvänsä sen sitten onkin suunnitellut on ollut samanlaisella kehitysasteella kuin saksalaiset 1940-luvun puolivälissä.

Jos Orthon kuitenkin oli Venukselta, ja osa planeettainvälistä liittoa josta Zirger puhuu kirjassaan We Are Here: Visitors without a Passport (2017)niin miten ensimmäinen natsien lentävien lautasten sukupolvi voi olla melkein identtinen verrattuna siihen alukseen, joka on paljon teknologisesti edistyneemmällä planeettainvälisellä yhteiskunnalla?

Eräs selitys tälle on, että avaruusolennot antoivat aluksen natseille, jotta se voitaisiin takaisinmallintaa. Tätä ajatusta tukee entisen ilmailualan insinöörin William Tompkinsin tiedot, joka sanoo, että Yhdysvaltain laivaston vakoojat olivat raportoineet laivaston ilmatukikohdassa 1942-1946 pidetyissä salaisissa briiffauksissa San Diegossa, että saksalaiset olivat saaneet yli kymmenen erilaista toimivaa antigravitaatioaluksen mallia.

Natsit yrittivät vimmatusti takaisinmallintaa näitä sotaa varten, mutta lopulta eivät siinä onnistuneet, mitä heidän Euroopan ohjelmiinsa tulee.

Tompkinsin informaatio auttaa meitä ymmärtämään, että vuoden 1943 Haunebu II -piirustukset olivat natsien yritys aseistaa antigravitaatiolla toimiva lentävä lautanen, minkä avaruusolentoliittolaiset olivat antaneet Hitlerin kolmannelle valtakunnalle salaisen sopimuksen nojalla.

Orthon voikin siis olla vain esittänyt olevansa Venukselta, jotta hän salaisi saksalaisen avaruusohjelman olemassaolon, joka oli jäänyt toimintaan toisen maailmansodan jälkeen.

Orthon viesti Adamskille sanattomasti käsimerkein vuoden 1952 Desert Centerin kohtaamisessa. Adamski selitti luennolla, että Orthon “puhui lähinnä omituista murretta, jota Adamski ei ymmärtänyt” (We Are Here, Kindle-versio, s. 903 / 5403).

Oliko “omituinen murre” saksaa, jonka, niinkuin  ensimmäisessä osassa mainittiin, Reinhold Schmidt tunnisti avaruusalusten matkaajien puheeksi hänen vuoden 1957 kontaktikokemuksessaan. Schmidtilla oli saksalaistaustaa ja hän oli opiskellut saksaa myös koulussa, mutta Adamski ei kyennyt tunnistamaan saksalaismurteita. Hän oli puolalais-amerikkalainen.

Adamski on saattanut myös tietää, että Orthon puhui saksaa, mutta hänen ei annettu julkisesti paljastaa tätä kansallisen turvallisuuden syistä.

On pitkään huhuttu, että hänen kontaktikokemuksiensa jälkeen Adamski salaa lennätettiin Kaliforniasta Pentagoniin ilmavoimien koneella, jossa häntä briiffattiin hänen kontakteistaan. Toukokuussa 2009 julkaistiin harvinainen video, jossa oli silminnäkijöiden haastatteluja, jotka tiesivät Adamskista ja hänen salaisista briiffauksistaan Pentagonissa.

Silminnäkijät vahvistivat, että Adamskilla oli armeijan henkilötietokortti, jolla hän pääsi Pentagoniin. Armeijan henkilökortin oli omin silmin nähnyt useampi ihminen, jotka olivat työskennelleet puolustusministeriössä eri pesteissä.

Silminnäkijöiden joukossa oli William Sherwood, joka aiemmin oli työskennellyt Yhdysvaltain armeijan varusvarastolla ja hänellä oli oma passinsa varastolle. Sherwood näki Adamskin passin ja vahvisti sen aitouden.

Sherwoodin ja muiden todistukset antavat uskottavuutta huhuille siitä, että Adamski oli kuin olikin salaa saanut briiffausta Pentagonissa hänen kontakteistaan.

Vuonna 1952 Pentagon tiesi, että Saksan avaruusohjelma oli jäänyt toimintaan toisen maailmansodan jälkeen ja aloittanut toiminnan Amerikan mantereella. Korkea-arvoiset Pentagonin upseerit halusivat pitää tämän salassa. Tämän seurauksena on erittäin mahdollista, että Adamskille sanottiin, että hän ei saisi kertoa Orthonin puhuneen saksaa, jotta kansalle ei kerrottaisi totuutta.

On mahdollista, että Orthon oli osa Saksan salaista avaruusohjelmaa, joka toimi Etelänapamantereelta käsin, jota pyöritettiin Amerikan maaperällä. Tämä mahdollisuus on vieläkin todennäköisempi kun otetaan huomioon vuoden 1952 Washingtonin ylilennot. Tämä tapahtui ainoastaan kuukausia ennen Adamskin kohtaamista Orthonin kanssa.

(Jatkuu osassa III, klikkaa tästä lukeaksesi ensimmäinen osa)

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Kloonit ja pimeät operaatiot Diego Garcian tukikohdassa

Mark Domizion jätettyä hakemuksensa liittyä Yhdysvaltain laivastoon vuonna 1981, lähti käyntiin tapahtumaketju, joka kulminoitui siihen, että hänet pakotettiin kaksivuotiselle palvelukselle “Mustan Laivaston” pyörittämään erittäin salaiseen ohjelmaan. Ohjelmassa hänestä luotiin klooneja, jotka tuotiin eloon hänen oman tietoisuutensa osalla (nk. sielun sirpale). Hän väittää, että hänet vietiin Diego Garcian laivastotukikohtaan, jossa hän oli mukana abduktio- ja salamurhatehtävissä. Kun hän kieltäytyi salamurhaamasta hänelle annettua kohdetta, hänet pantiin maanalaiseen vankilaan, jossa häntä kidutettiin vuoden ajan. Sitten hänet vietiin Dulcen maanalaiseen laitokseen New Mexicossa, jossa Harmaat avaruusolennot tutkivat häntä 2 viikon ajan, ja jossa hän näki muita ihmisvankeja pidettävän häkeissä vankeina laitoksen alakerroksissa.

Mark Domizio kykeni identifioimaan sekä Diego Garcian laivastotukikohdan että maanalaisen Dulcen tukikohdan keskeisiä piirteitä, jotka tukevat hänen tarinaansa. Hänen kokemuksensa Dulcessa ovat samanlaisia kuin muiden silminnäkijöiden kokemat kauhut. Hän uskoo, että tämä härdelli oli osa korkeamman ulottuvuuden sivilisaation toteuttamaa salaoperaatiota, jolla kerättiin dataa turvaluokiteltujen Maan ohjelmien olosuhteista, mikä johtaa täyteen tilivelvollisuuteen kaikille ihmisille ja avaruusolennoille, jotka ovat olleet mukana sellaisisten ohjelmien kaltoinkohteluissa.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Tulivatko Venuksen avaruusolennot tapaamaan ihmisiä vuonna 1952?

Kirjoittanut Michael Salla

Ranskalaistutkija Michel Zirger on kirjoittanut yksityiskohtaisen kirjan, joka kuvaa George Adamskin kohtaamisia väitettyjen Venukselta tulleiden avaruusolentojen kanssa. Kirjassa We Are Here: Visitors without a Passport (2017), Zirger esittää hyvän yleiskuvan valokuvilla ja todistuksilla, jotka tukevat Adamskin kuuluisaa marraskuun 20. päivän 1952 kohtaamista Desert Centerin lähellä Kaliforniassa. Zirger huomauttaa, että Adamskin kohtaaminen oli ensimmäinen dokumentoitu kontaktitapaus, jossa lentävää lautasta oli ohjannut matkustaja, jonka laajalti uskotaan olevan tullut Venukselta.

Kuusi silminnäkijää näki UFO-aluksen Adamskin kohtaamisen päivänä. Ensimmäinen oli suuri sikarinmuotoinen alus, joka lensi ilmassa, ja toinen oli pienempi lautasmainen partioalus, joka laskeutui. Partioaluksesta tuli ulos matkustaja, joka tapasi Adamskin. Hän väitti olevansa nimeltään Orthon ja tulevan Venukselta.

Kirjassaan Zirger on ottanut mukaan digitaalisesti ehostettuja kopioita alkuperäisistä Adamskin kohtaamisesta otetuista valokuvista, joissa näkyy sekä partioalus leijailemassa ennen laskeutumistaan että matkustaja, joka tuli ulos. Valokuvat on käsitellyt tanskalainen taiteilija Rene Erik Olsen, joka on tuonut Desert Landingin valokuvat saataville verkkosivuilleen.

(C) Rene Erik Olsen 2017

Seuraavassa valokuvassa on Orthonin hahmo, joka kävelee laskeutuneelta alukselta Adamskia kohti. Keskustelu ja lähikuvat ovat saatavilla kirjassa We Are Here.

Kuusi Adamskin lähikohtaamisen silminnäkijää allekirjoittivat valaehtoisen todistuksen, jossa he tukevat Adamskin tapahtumakuvausta, joka julkaistiin tämän jälkeen vuonna 1953 hänen ja Desmond Leslien kirjoittamassa kirjassa The Flying Saucers Have Landed. Zirger lainaa erästä silminnäkijää, George Hunt Williamsonia, joka todistettavasti sanoi luennollaan näin:

Haluaisin tässä sanoa, että kokemus niinkuin George Adamski on kertonut kirjassa Flying Saucers Have Landed, jossa minä ja vaimoni sekä muutama ystävämme olimme silminnäkijöinä tapahtumalle, tapahtui juuri niinkuin Adamski kuvaa kirjassa: näimme suuren aluksen, ja sitten kiikareilla näimme muita tapahtumia mailin päässä aavikolla… Me näimme Adamskin puhuvan jollekulle… etäältä. Me näimme suuren aluksen. Me näimme siitä tulevia valon välähdyksiä, jotka myöhemmin osoittautuivat olevan pienempi alus, joka oli tullut suuremmasta. Me näimme suuren aukon isommassa aluksessa, josta partioalus oli tullut… Me näimme pienemmän aluksen leijailemassa [katso kuva pienien kukkuloiden juurelta jossa Adamski seisoo]. (Kirjan Kindle-versio 5203-10)

Huolimatta uskottavasta näytöstä, Adamskin vuoden 1952 kohtaaminen debunkattiin laajalti. Zirger puhuu siitä miten Adamskin Desert Centerin laskeutumisen todisteet sivuutettiin, naurettiin maanrakoon tai vääristeltiin tuon ajan tieteentekijöiden keskuudessa. Heihin kuului mm. tri. Donald Menzel, tri. Jacques Vallee ja tri. Carl Sagan.

Useimmat UFO-tutkijat ovat sen jälkeen sivuuttaneet Adamskin huijarina, huolimatta uskottavasta näytöstä, joka sanoo toista. Adamskin kuvia lentävästä lautasesta ja sikarialuksesta 1950-luvulta ei koskaan ole täysin todistettu väärennöksiksi.

Adamski uskoi, että olento joka partioaluksesta tuli ulos vuonna 1952 oli Venukselta. Zirger pohtii Adamskin uskomuksen paikkansapitävyyttä tieteellisen datan valossa, jota on tullut esiin Venuksesta: elinkelvoton ilmakehä jossa liian suuret lämpötilat (462°C; 863° F) ja murskaava ilmakehän paine (92 kertaa Maapallon ilmanpaine).

Zirger käsittelee useita mahdollisuuksia sille miten avaruusolennot saattaisivat asua Venuksella. Hän esittää, että NASA on saattanut valehdella Venuksen elinkelvottomista oloista. Toinen mahdollisuus on, että avaruusolennot ovat rakentaneet sinne pelkän tukikohdan, ja ne ovat tulleet muualta galaksista.

Eräs toinen mahdollisuus on, että avaruusolennot elävät Venuksen pinnan alla, joka on mahdollista tieteellisen tutkimuksen valossa. Hän viittaa Sean McMahoniin, joka johti tieteellistä tiimiä Aberdeenin yliopistossa, joka väitti että elämä on saattanut kehittyä planeetan sisällä, kaukana pinnasta:

Kivisten planeettojen ja kuiden pinnat, jotka me tiedämme, eivät ole mitenkään Maapallon kaltaisia. Ne tyypillisesti ovat kylmiä ja asumattomia ja niissä ei ole minkäänlaista ilmakehää tai erittäin ohut ja jopa syövyttävä ilmakehä. Pinnan alle meno suojelee monilta epämiellyttäviltä olosuhteilta. Joten pinnanalainen asuttava alue voi osoittautua erittäin tärkeäksi. Maapallo saattaa olla jopa epätavallinen kun sillä on elämää pinnallaan.

Zirger vaikuttaa olevan “New Age”-selityksen kannalla, jossa korkeasti kehittynyt sivilisaatio, joka on “ylösnoussut” korkeammalle ulottuvuustasolle, on olemassa tänä päivänä Venuksen pinnan alla. Hän esittää, että Venuksen pinnalla nykypäivänä voi olla vain muutamia jäänteitä muinaisesta sivilisaatiosta, joka joskus kukoisti planeetan pinnalla.

Zirger lainaa lukuisia esoteerisia tekstejä ja lähteitä, jotka tukevat ideaa siitä, että Venuksella on kehittynyt sivilisaatio, mutta joka on piilossa moderneilta teleskoopeilta ja luotaimilta joita eri avaruusvirastot ovat lähettäneet. Esimerkkinä hän viittaa vuoden 1899 kirjaan A Dweller of Two planets:

Mikään teleskooppi ei tule koskaan paljastamaan Venukselta elämää: ei sillä etteikö sitä olisi siellä, vaan koska sen muodot ovat Yhtä Substanssia, johon vaikuttaa useat voimat, jotka tekevät siitä maallisille silmille näkymätöntä.”

Useat kontaktihenkilöt ovat väittäneet kohdanneensa venuslaisia jotka ovat tulleet planeetan sisältä, kaukaa telekooppien ja avaruusluotaimien saavuttamattomista. Näihin kuuluu Frank Stranges, kirjan Stranger at the Pentagon kirjoittaja.

Vähän tuoreemmalti salaisen avaruusohjelman sisäpiiriläinen Corey Goode väittää, että hänet vietiin Venukselle, jossa hän näki joitain muinaisia rakenteita, joita hän kutsuu “rakentajarotujen teknologiaksi” planeetan pinnalla.

[M]e matkasimme Venukselle supernopeasti, kiitäen halki paksujen pilvien. Tuskin kykenin havaitsemaan kellertävää väriä, me menimme sinne niin nopeasti. JA sitten me pysähdyimme arviolta 300 metrin korkeuteen pinnasta, ja katselin alas ja näin tämän pinnan, joka näytti kuin tuulet ja sateet olisivat sen rapauttaneet, sillä tavalla kun näkee Maassakin. Pinta näytti siltä kuin se olisi ennen ollut vuoria ja sitten kulunut pois. Aivan kuin joku äly olisi kaivertanut ne pois. Huomasin tuon, ja yhtäkkiä katto ja lattia muuttuivat läpinäkyviksi… ja katsoin alas, ja kykenin näkemään suuren, jättiläismäisen H-muotoisen rakennuksen kraaterin sisällä.

Jättiläismäinen H-muotoinen kivirakennelma Venuksen kraaterissa Corey Gooden mukaan (kuva: Sphere Being Alliance)

Goode sanoo kohdanneensa muinaisen olennon nimeltään “Sentinel”, joka vahti muinaista rakennusteknologiaa että se on jonkinlaisen energiakilven suojassa. Hänen kertomuksensa on samanlainen kuin bolivialaisen kontaktihenkilön Luis Mostajo Fernandon väitetty vierailu Venuksella, joka sanoo käyneensä Venuksen hedelmällisellä alueella, joka on energiakilven suojassa.

Goode, Fernando ja muut kertomukset vierailuista Venukselle tukevat ideaa siitä, että muinainen sivilisaatio on joskus asunut sen pinnalla, ja että siellä on maanalaisia alueita, joissa voi elää.

Zirger käsittelee informatiivisesti ja laajamittaisesti Orthonin väitteitä hänen tulemisestaan Venukselta, vaikka planeetan elinolosuhteet ovatkin epäsuotuisat pinnalla.

Eräs toinen mahdollisuus, jonka Zirger ottaa esiin, voi tarjota tarkemman selityksen Adamskin vuoden 1952 kohtaamiselle. Zirger kysyy oliko Orthon syöttänyt Adamskille disinformaatiota Venuksesta ja olennon todellisesta alkuperästä:

Manipuloiko “pseudovenuslainen” Adamskia? Oliko tämä venuslainen osa jonkinlaista peitetarinaa avaruusolentojen “viestintäsuunnitelmasta”, jolla herättää tietoisuutemme idealle elämästä Maan ulkopuolella? … Tämän “viestintästrategian” allaoleva motto vaikuttaa olevan: Kerrotaan valheita, kerrotaan valheita, ja siltikin jää jotain jäljelle”. Adamskia ei pidetä muuna kuin disinformaation tai petkutuspelin välikappaleena.” (Kindle-versio, s. 1032 / 5403)

Zirger uskoo, että on mahdollista että disinformaatio on suojellut Orthonia ja hänen todellista alkuperäänsä. Zirger ilmaisi hämmästyksensä siitä miksi avaruusolennot toisesta aurinkokunnasta haluaisivat esittää olevansa kotoisin asumiskelvottomasta maailmasta omasta aurinkokunnastamme:

“Miksi sellainen säätö kun he olisivat yksinkertaisesti voineet sanoa olevansa T-planeetalta Y-aurinkokunnasta? (Kindle-versio, s. 1042 / 5403)

Zirger sivuuttaa ‘maakeskisen’ selityksen Adamskille mahdollisesti syötetylle disinformaatiolle. Tämä otetaan esiin eräässä kontaktitapauksessa, jonka Zirger mainitsee kirjassa We Are Here. Hän lainaa vuoden 1957 Reinhold Schidtin tapausta:

Haluaisin lainata lyhyesti viimeistä tapausta, eli Reinhold O. Schmidtin tapausta, joka tuohon aikaan oli 60-vuotias Kalifornian Bakersfieldissä asuva viljan ostaja. Marraskuun 5. päivänä 1957 hän väitti puhuneensa arviolta puoli tuntia suuren hopeisen sikarialuksen miehistölle, joka väitetysti laskeutui lähelle Kearneyta Nebraskan preerialla tekemään korjauksia. Puolitoistatuntisessa haastattelussa Schmidt esitti, että miehistö koostui “neljästä miehestä ja kahdesta naisesta.” He puhuivat hänelle “saksalaisella aksentilla amerikkalaista kieltä,” mutta ajoittain hänestä tuntui siltä, että hän kykeni kuulemaan heidän puhuvan keskenään “saksaa, erittäin hyvää saksaa.” (Kindle-versio, 526-531).

Schmidtin tapaus herättää kysymyksen oliko Orthon osa Saksan salaista avaruusohjelmaa ja esittikö hän vain olevansa Venukselta?

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Armeijan sisäpiiriläinen paljastaa tehtävät aurinkokunnassamme

Yhdysvaltain armeijassa palvellut JP on astunut esiin ja antanut ensimmäisen haastattelunsa koskien salaisia armeijan tehtäviä Kuussa, Ganymedella ja muissa sijainneissa aurinkokunnassamme osana kansainvälistä avaruuskoalitiota.

Exopolitics Todayn haastattelussa JP puhuu taustoistaan, siitä miksi hän päätti mennä armeijaan, salaisista tehtävistä Maan Kuuhun ja Jupiterin Ganymede-kuuhun, jossa hän tapasi eri avaruusolentoja.

Hän sanoo, että aurinkokuntaamme tuoreeltaan saapuneet avaruusolennot ovat, kohdatessaan sotilaita, saaneet aikaan elämää muuttavia kokemuksia.

JP pitää nimensä ja fyysisen ulkomuotonsa salassa uransa takia, mutta rohkaisee muita entisiä tai nykyisiä Yhdysvaltain armeijan kantahenkilöitä astumaan esiin ja kertomaan kokemuksistaan avaruusolentojen kanssa.

Exopolitics Today esittää pelkästään ääniraidan tästä haastattelusta JP:n identiteettiä suojellakseen.

Haastattelun lopussa näytetään JP:n lyhyt kolmen ja puolen minuutin mittainen video, jossa puhutaan Ganymeden tehtävien vaikutuksista häneen ja muihin sotilaisiin.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Dolores Cannon: Elämän levittäminen toisille planeetoille on normaali prosessi

Dolores Cannon (1931-2014) oli tunnettu ‘menneiden elämien regressoija’ eli hypnoterapeutti, joka piti tuhansia sessioita. Hän oli tunnettu kirjailija ja hän on kirjoittanut 17 kirjaa. Tämä artikkeli perustuu tuoreeseen (huhtikuu 2022) lyhytvideoon Dorothy Sheltonilta, jossa käsitellään avaruusolentojen elämän levittämistä  sekä meidän planeetallemme että ilmeiseti kaikille planeetoille, että näin se toimii maailmankaikkeudessamme (1).

Dolores Cannon (2)

Pääsyy tälle artikkelille on vertailla Dolores Cannonin löydöksiä tuoreisiin informaatioihin, joita avaruusolentojen eri ryhmät ovat tuoreeltaan kommunikoineet ja joista on kerrottu Elena Danaanin / tri. Michael Sallan ja eri salaisten avaruusohjelmien sisäpiiriläisten suulla. Mitkä näistä tiedoista ovat yhdenmukaisia ja mitkä eivät? Tri. Steven Greer lisää myös muutaman oman ajatuksensa soppaan.

Idea tähteläisistä, jotka levittävät elämää muille planeetoille

Idea siitä, että älykäs elämä leviää muiden toisista maailmoista tulleiden olentojen avulla on linjassa sen paradigman kanssa, jota tällä verkkosivulla käsitellään. Me emme oikeasti ole hitaasti kehittyneet apinoista, vaan muut olennot toisista maailmoista ovat meidät geenimanipuloineet. Cannon sanoo, että planeetoille syntyy aluksi kasveja, sitten eläimiä ja lopulta älykkäitä olentoja. Tämä muistuttaa minua siitä miten Elen Danaan kuvaa sen miten ihmisolennot ajettiin pois Lyran järjestelmästä, sitten he maanmuokkasivat Taygetaa kiertäviä planeettoja (“Ashaara”) Seulasten tähtikuviossa, jotta he voisivat muuttaa sinne asumaan. Kokonaan uuden rodun muokkaamisen sijaan, he ainoastaan loivat olosuhteet, joissa heidän oma kansansa voisi elää näillä planeetoilla (3).

Lokakuussa 2021 Siementäjärodut ovat kuulemma saapuneet aurinkokuntaamme, ja aktivoineet kaikenlaisia arkkeja, jotka resonoivat heidän muinaisen energiansa kanssa. Cannon puhuu ‘Huoltajista’ (Custodians) tai ‘Puutarhan Vartijoista’ (the Keepers of the Garden), Arkaaisista tai Muinaisista (1).

Eläinten istutus

Projektiohuoneessa holografisesti esitetty informaatio Romanian Bucegi-vuorilla on kuvannut eri eläinten alkuperää: miltä planeetoilta mitkäkin eläimet on alunperin tuotu (4). Tämä on linjassa sen kanssa mitä Cannon esittää. Tuskin kyseessä on mikään evoluutio, vaan avaruusolentojen tekemä istuttaminen.

Uutta informaatiota väännetään rautalangasta

Tässä on toinen konsepti, joka askarruttaa minua: on tärkeää ettei hämmennä ihmisiä liikaa uudella informaatiolla. Toivon, että voin jollain tavalla antaa oman panokseni tilanteeseen tällä verkkosivullani esittämällä lyhyitä artikkeleita, jotka on suhteellisen helppo sisäistää (vaikkakin ne todennäköisesti edelleen menevät monelta yli hilseen).

Maapallolla olevat vaaralliset ihmiset

Cannon esittää, että meitä pidettäisiin varsin ‘vaarallisena’ kansana, erityisesti kun teknologiset kykymme kasvavat nopeammin kuin henkiset. Tri. Steven Greer sanoi, että ‘taipumuksemme tehdä kaikesta aseita’ ei ole käyttökelpoinen hypättäessä tulevaisuuteen, jossa me olemme ylpeä Galaktisen Maailmojen Liiton jäsen. Stewart Swendlow on myös sanonut, että sitä pidettäisiin takapajuisena (5). Onneksi Galaktisen Maailmojen Liiton jäsenet ovat investoineet meihin kovasti pakolla poistaen negatiiviset avaruusolennot planeetaltamme ja sitten kokonaan aurinkokunnastamme. Nyt on kiinni meistä miten käymme taistoon kabaalia vastaan poistaaksemme heidät elitistiseltä, globalistiselta paikaltaan. He katselevat meitä ja toivovat meidän heräävän, ja pian se on mahdollista!

Annax, hyväntahtoisen Elgaroth-rodun jäsen Alnilamin järjestelmstä Orionin tähtikuviossa (7,8)

Lajismi

Tri. Steven Greer otti käyttöön termin ‘lajismi’ (speciesm) videollaan, eräänlaisena rasismina muita avaruusolentojen lajeja kohtaan. Aivan kuin me olisimme taipuvaisia näkemään pahikset meistä suuresti erottuvina ja toisenlaisina (esim. Harmaat tai reptiliaanit), kun taas hyvikset näyttävät siltä kuin he olisivat kotoisin Norjasta (noin 13min kohdalla). Hän lohduttaa meitä sanomalla, että nämä olennot eivät ole hyökänneet mihinkään paikkaan.

Ilmeisesti tri. Greer on hieman naivi tässä. Vaikuttaa siltä, että on olemassa pahantahtoisia olentoja kuten Ciakarr (6), jotka todella ovat reptiliaaneja, ja monet reptiliaanilajit vaikuttavat olevan taipuvaisia pahantahtoisuuteen ihmiskuntaa kohtaan. Tottakai on reptiliaanilajeja, jotka ovat vähemmän pahantahtoisia, mutta peukalosääntönä olisi hyvä olla luottamatta näihin olentoihin.

Monet Harmaa-lajit ovat kotoisin Orionin järjestelmästä, ja ne myöskään eivät ole olleet kauhean positiivisia. On kuitenkin olemassa harmaita, jotka ovat todella pitkälle kehittyneitä henkisesti, kuten Egarothit Alnilamista (8).

Galaktisen Maailmojen Liiton jäsenet voivat olla reptiliaaneja, hyönteismäisiä, näyttää Harmailta tai kuten monet, myös ihmisiltä. Ja ilmeisesti humanoidit tuntuvat olevan varsin aktiivisia auttamaan meitä ylösnousemusprosessissa.

Joten vaikuttaa siltä, että on varsin epäviisasta luottaa reptiliaaneihin ja harmaisiin. Ne ovat saaneet aikaan paljon harmia suurille määrille ihmisiä sieppauksillaan, geenikokeillaan ja muilla toimillaan.

LINKIT
(1) This Video Will Give You Goosebumps – Dolores Cannon opens up about Aliens
(2) Dolores Cannon at Good Reads
(3) Getting acquainted with the Ahil
(4) From which Planets do our Animals Originate?
(5) Time Travel, Portals & the Montauk Project – Interview with Stewart Swerdlow
(6) The Ciakahrr
(7) The image of Annax is a snapshot from a video by Elena Danaan from Jan 25, 2022
(8) For more on the Elgaroth and the Council of Five read Elena Danaan’s A Gift from the Stars (2020), p. 238.

 

Artikkelin julkaissut Galactic Anthropology