Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

EU for UAP

Lähetä tämä viesti europarlamenttiedustajallesi

kirjoittanut Guillaume Fournier Airaud

Luovuin 20 vuotta sitten toimittajan urasta, vaikka minulla oli tutkinto taskussa.

Koska olin halvaantunut tällaisen tehtävän vastuusta ja työn kunnolliseen hoitamiseen vaadittavasta tarkasta tutkimisesta, lähdin ensin kiinteistöalalle ja sitten opettajaksi.

kuva:
kuva:  Mohamed Hassan / Pixabay

Tämän ammatillisen labyrintin aluskasvillisuudessa lakkasin ajattelemasta toimittajakouluani jo kauan sitten, joka on nyt pensasaitojen ja rikkaruohojen peitossa.

2021. Klikkausten ja lievän uteliaisuuden yhdistelmä sai minut lukemaan asiakirjan: Australian hallituksen raportin Yhdysvaltain suhtautumisesta UFOihin vuodelta 1971.

”Oikeasti? UFOja on olemassa? Valtiot raportoivat niistä?

UFOja on olemassa?

Niin yllättävä kuin tämä paljastus olikin, toinen käänsi maailmankuvani päälaelleen: Yhdysvaltojen ystävävaltio syytti liittolaistaan CIA:n välityksellä siitä, että se oli vuodesta 1953 lähtien suorittanut disinformaatiokampanjaa yleisöä vastaan, ja saattaen koko aiheen ja silminnäkijät yhtä lailla naurunalaisiksi.

Niinpä olen 40 vuoden ajan nauranut UFOille ja UFO-hulluille vain tajutakseni (kuten kenraali Twining vuonna 1948), että ilmiö oli ”todellinen eikä visionäärinen tai fiktiivinen” ja että olin antanut amerikkalaisen tiedustelupalvelun manipuloida itseäni. Sietämätön oivallus ranskalaiselle, jonka harvinaisia kansallisen ylpeyden hetkiä oli edesmenneen presidentti Chiracin Irakin sodan vastustus. Sota, joka käynnistettiin Yhdysvaltojen jo esittämillä valheellisilla verukkeilla.

Yksi asia johti toiseen, tutkin, kaivoin ja luin. Amerikkalaisen aloitteen innoittamana päädyin käyttämään ruostunutta kynääni kyseenalaistamaan parlamentin jäsenen. Yllätys: sain vastauksen. Julkaisin sen Twitterissä. Minut kutsuttiin osallistumaan YouTube-ohjelmiin. Minusta tuli toistuva vieras. Päädyin isännöimään erästä erikoiskanavaa, ja viimeisen vuoden ajan olen kirjoittanut Sentinel-sivustolle ja jopa vaihtanut sähköpostia Pentagonin kanssa. Ja siinä se on. Tarvittiin UFOja, jotta palasin takaisin journalismiin.

Totta puhuakseni olisin pärjännyt ilman sitä. Kuten edellä mainitsin, toimittajan työ, jos se tehdään oikein, on vaativaa, sanoisinko jopa jokseenkin epäkiitollista: tietojen tarkistaminen, useiden lähteiden etsiminen, reaktioiden pyytäminen, jatkuva pyrkimys objektiivisuuteen ja siihen liittyvä itsesensuuri…

Kaikki tämä tuottaa vaivalloisesti artikkeleita, joita vain harvat lukevat — otsikkoa lukuun ottamatta. Miksi sitten tyrkyttää tätä ristiriitaa luonnolliselle laiskuudelleni ja leikata kallisarvoista vapaa-aikaani kouluttajana/muusikkona/pelaajana/osallistuvana isänä?

CIA:n ”kouluttama” maailma

Perkeleen CIA taas. Vuonna 1953 aloitettu ”valistuskampanja” toimi niin hyvin, että vielä nykyäänkin valtavirran tiedotusvälineet eivät uskalla käyttää tavanomaisia resursseja tähän aiheeseen, jolla on kiistaton geopoliittinen merkitys. Vain kourallinen toimittajia uskaltaa liittää nimensä tähän aiheeseen, mikä saa huonosti informoidun TV- tai radiojuontajan nauramaan niin paljon kieli poskessa -pätkissä, turvallisesti Salaisten Kansioiden tunnusmusiikin kanssa.

Joten tässä minä nyt olen, toimittajan paperit kädessäni, ilman, että maine on vaakalaudalla, tekemässä Sentinelin tiimin kanssa sitä, mitä on tehtävä: seuraamassa uutisia, kirjoittamassa faktoja, tiedottamassa yleisölle, välittämässä ilmiantajien, silminnäkijöiden, tiedemiesten ja kansanedustajien mielipiteitä, jotka ovat ristiriidassa virallisen sanan ja vallitsevan tilanteen kanssa. Toivon, että kaikki toimittajat vihdoinkin tarttuvat aiheeseen ilman pelkoa uransa puolesta, ja että yleisöä kohdellaan vihdoinkin vastuullisina yksilöinä, eikä tottelevaisina, hauraina lampaina.

Tätä varten ja kohtalon pakottamiseksi jatkoin kirjeiden lähettämistä Ranskan kansanedustajille. Muutamien arkojen vastausten jälkeen on nyt selvää, että kansalliskokouksemme on kaukana Yhdysvaltojen kongressista, joka taistelee kynsin ja hampain Pentagonia ja CIA:ta vastaan tiedottaakseen asiasta yleisölle. Ranskan teollisuusministerin puheenvuoro, jossa hän vastasi kömpelösti Agora-verkkopalvelussa esitettyyn UAP-kysymykseen, ei parantanut Ranskan imagoa.

Tuskainen paradoksi: Ranskaa arvostetaan maailmanlaajuisesti siitä, että se on luonut GEIPANin, ensimmäisen UFO-toimiston, ja tuottanut Cometa-raportin, joka sai New York Timesin tuomaan UFOt takaisin julkisuuteen vuonna 2017 — ja silti aiheen on ollut vaikea laskeutua Eurooppaan… Kunnes nyt.

Maaliskuussa 2024 Euroopan parlamentin jäsen Francisco Guerreiro puhui parlamentille ja kehotti sitä puuttumaan aiheeseen, ja hän esitti jopa ehdotuksen Euroopan siviili-ilmailusääntöjen muuttamiseksi siten, että niihin sisällytettäisiin tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden ilmoittaminen ja tutkiminen.

Portugalin edustaja ei pysähtynyt tähän, sillä hän isännöi Brysselissä UAP-konferenssia entisen laivaston lentäjän Ryan Gravesin läsnäollessa, joka todisti Yhdysvaltain kongressin edessä heinäkuussa 2023.

Kansalaisvoimaa

Voisivatko UFOt vihdoinkin päästä eroon syytöksistä — jotka ovat yhtä yleisiä kuin puutteellisesti perusteltuja — amerikkalaisesta pakkomielteestä? Luulen niin. Koska olen kärsimätön odottaessani, että valtavirran tiedotusvälineet osoittavat asianmukaista uteliaisuutta (ja kärsimätön päästäkseni takaisin videopelieni pariin), aion tehdä oman osani Euroopan kansalaisena edistääkseni tätä avoimuusprosessia ja päästä vihdoin eroon tästä liian kauan kestäneestä horroksesta.

Siksi ehdotan, että kaikki kirjoittaisivat Euroopan parlamentin jäsenille alla olevan mallin mukaisesti ja kehottaisivat Euroopan unionia tukemaan Euroopan parlamentin jäsen Guerreiron aloitetta. Myönnettäköön, että yksinkertaisen kirjeen voima voi tuntua merkityksettömältä… kuin äänestyslippu. Kun se kuitenkin lisätään muihin äänestyslippuihin, se valitsee ja vaikuttaa poliittisiin valintoihin. Minusta näyttää siltä, että kirjeellä on yhtä suuri vaikutusvalta — ehkä jopa suurempi.

CIA teki 70 vuotta sitten päätöksen, joka vaikuttaa meihin vielä tänäänkin, ja sen legitimiteetti tuli — periaatteessa ja usean eri asteen erotuksella — kansalta.

No niin.

Minä olen kansa, ja niin olette tekin. Jos teistä, kuten minustakin, tuntuu, että Yhdysvallat on ylittänyt rajan sulkemalla keskustelun ja että sen liittolaiset ovat pysyneet liian passiivisina, on aika nostaa Chirac helvettiin. Käytä valtaasi kansalaisena.

Kun otetaan huomioon nykyinen geopoliittinen epävakaus, se voi olla nyt… tai ei koskaan.

Lähetä tämä sähköposti MEPille tai MEP-ehdokkaalle (suomeksi tai englanniksi)

Hyvä rouva / hyvä herra,

Yhdysvallat on hiljattain perustanut viraston tutkimaan tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä (UAP). Jotkut amerikkalaiset parlamentin jäsenet syyttävät omaa hallitustaan avoimuuden puutteesta ja valmistelevat lainsäädäntöä tilanteen lopettamiseksi.

Toivon, että Euroopan unioni tarttuu tähän asiaan, järjestää julkisen keskustelun ja rohkaisee kansalaisia puhumaan ja todistamaan vähemmän leimaavassa ilmapiirissä.

Pyydän teitä edustajanani tukemaan portugalilaisen parlamenttiedustaja Francisco Guerreiron tekemää yksilöllistä päätöslauselmaesitystä siviili-ilmailun turvallisuudesta annetun asetuksen (EU) N:o 376/2014 päivittämiseksi siten, että siihen sisällytetään UAP-raportointi ja -analysointi.

Pyydän teitä ilmoittamaan kantanne tähän asiaan.

Kunnioittaen,

 

Englanniksi

Dear Madam / Dear Sir,

The United States has recently created an office to study Unidentified Anomalous Phenomena (UAP). Some American MPs are accusing their own government of a lack of public transparency, and are working on legislation to put an end to this situation.

I hope that the European Union will take up this issue, organize a public debate, and encourage citizens to speak out and bear witness in a less stigmatized climate.

I ask you, as my representative, to support the Individual Motion for a Resolution to update Regulation (EU) No. 376/2014 on civil aviation safety, to include the reporting and analysis of UAP, made by Portuguese MP Francisco Guerreiro.

Please let me know your position on this matter.

Respectfully,

 


Löydät Euroopan parlamentin jäsenen nimen ja postiosoitteen täältä.

Voit myös lähettää viestin Euroopan parlamentin yhteydenottolomakkeen kautta.


EU-vaaliteemainen sähköpostipohja kesäkuun europarlamenttivaaleja odotellessa

Rouva XXX / herra XXX,

Koska minun on päätettävä ehdokkaani tulevissa vaaleissa, joihin osallistutte, haluaisin pyytää teitä kertomaan, mitä mieltä olette UFOista, jotka tunnetaan myös nimellä UAP.

Yhdysvaltain kongressiedustajat puhuvat aiheesta yhä enemmän, ovat kuulleet todistajia ja ilmiantajaa televisioidussa kuulemistilaisuudessa ja ovat säätäneet lakeja, joissa vaaditaan armeijaa julkaisemaan tietoja. Jotkut kansanedustajat syyttävät omaa hallitustaan avoimuuden puutteesta.

Meidän mantereellamme todistajia pilkataan kuitenkin edelleen, ja ystäväpiirissäni on edelleen hyvin vaikeaa puhua UFOista, vaikka Ranskan virallinen UFO-toimisto GEIPAN suhtautuu aiheeseen vakavasti. Toivon, että Eurooppa saavuttaa Yhdysvallat.

Jos teidät valitaan, aiotteko tukea aiheen edistämiseen tähtääviä aloitteita tulevissa tehtävissänne, jos teistä tulee väistyvän parlamenttiedustaja Francisco Guerreiron seuraaja?

Odotan innolla vastaustanne.

Kunnioittaen,

 

Englanniksi

Mrs XXX / Mr XXX,

As I have to decide on my choice of candidate in the forthcoming election in which you are taking part, I would like to ask you to tell me where you stand on the subject of UFOs, also known as UAPs.

US Congressmen are talking more and more about the subject, have heard witnesses and a whistle-blower in a televised hearing, and have passed laws requiring their armies to publish information. Some MPs are accusing their own government of a lack of public transparency.

On our continent though, witnesses continue to be mocked, and it’s still very difficult to talk about UFOs in my circle of friends, even though it’s a subject taken seriously by France’s official UFO office, GEIPAN. I hope that Europe will catch up with the USA.

Will you undertake to support any initiative aimed at advancing the subject in your future functions if elected, taking over from outgoing MP Francisco Guerreiro?

I look forward to receiving your reply.

Respectfully,

 

 

Artikkelin julkaissut sentinelnews.substack.com

EU for UAP

André Jol : Politiikkasuosituksia UAP-maailmaan

Euroopan parlamentissa pidettiin 20. maaliskuuta 2024 tilaisuus ”UAP EU Airspace: Reporting and Scientific Assessment”. Euroopan parlamentin jäsenen Francisco Guerreiron järjestämän konferenssin johdannon antoi Andre Jol, Alankomaiden UAP Coalition Netherlands -säätiön ja Alankomaiden lainsäädännön mukaisesti rekisteröidyn riippumattoman kansalaisjärjestön edustaja.

Andre Jol on kokenut ammattilainen ja vedenlaadun alalla työskentelevä kemiantekniikan insinööri Utrechtissa, Alankomaissa. Hän on työskennellyt yli 35 vuotta ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista koskevien politiikkasuositusten ja toimenpiteiden seurannan, neuvonnan ja arvioinnin parissa Euroopan tasolla. Hän on tällä hetkellä Alankomaiden UAP-koalition rahastonhoitaja, jonka tarkoituksena on verkkosivujen mukaan edustaa ”kaikkien niiden ilmailun, asevoimien ja poliisin ammattilaisten etuja, joilla on kokemusta tunnistamattomista poikkeavista ilmiöistä”. Se on ainutlaatuinen järjestö, joka kokoaa yhteen ja edustaa näitä ammattilaisia (…). UAP Coalition Netherlandsia johtaa joukko omistautuneita vapaaehtoisia, jotka haluavat luoda turvallisemman työympäristön näille ammattilaisille”.

kuva
kuva Udo Pohlmann / Pixabay

Andre Jol lisäsi avauspuheessaan, että ”säätiö edistää tutkimusta, tietoisuutta, yhteistyön lisäämistä ja UAP:itä koskevaa sääntelyä”.

Jol korosti, että ”on tärkeää ymmärtää UAP:den merkitys ja se, miten ne liittyvät ilmatilamme turvallisuuteen, omaan turvallisuuteemme ja kollektiiviseen tietoisuuteemme”. Hän huomautti, että vuosien varrella on ”lisääntynyt näyttö, joka perustuu monenlaisiin välineellisiin havaintoihin (infrapunatutkat, valokuvat, videot, visuaaliset havainnot), joita ovat tehneet koulutetut havainnoijat”, kuten ”lentäjät, sotilashenkilöstö, kenttähenkilöstö, tiedemiehet”, ja ”siviilit”. Hän mainitsi esimerkkinä GEIPANin, Ranskan virallisen valtion organisaation, joka kerää ja analysoi tietoja UAP:istä. Se on ainoa virallisesti tunnustettu organisaatio Euroopassa, vaikka tällaisia siviiliorganisaatioita on olemassa ja ne toimivat aktiivisesti kaikkialla Euroopassa.

Andre totesi, että GEIPANin esityksissä korostetaan seuraavaa:

  • Suurin osa havainnoista voidaan selittää esimerkiksi lentokoneilla, lennokeilla, satelliiteilla, planeetoilla, meteoreilla jne.
  • Luokkaan D kuuluu 3 prosenttia kaikista 3637 havainnosta, joita ei voida selittää tutkimusten jälkeen, eli 100 tapausta — prosenttiosuus, joka on yhdenmukainen monien muiden kansainvälisten tietokantojen kanssa.

Jol jatkoi esittämällä katsauksen Yhdysvaltojen viranomaisjohtajien vakuuttavista lausunnoista, jotka havainnollistavat, miten UAP-aihe on kasvanut ja kehittynyt Euroopan ulkopuolella.

Vaikuttavat lausunnot korkean tason virkamiehiltä, jotka todistavat UAP-todisteita:

Avril Haines (Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun entinen varajohtaja):

“Lopputulos on se, että emme ymmärrä kaikkea näkemäämme, eikä se varmaankaan ole yllättävää kenellekään monilta osin.”

Bill Nelson (NASA-johtaja):

He lukitsivat tutkansa siihen ja seurasivat sitä, ja yhtäkkiä se liikkui, eikä sillä ollut pakokaasuja eikä savupilveä. Siinä ei ollut näkyviä siipiä tai minkäänlaisia moottoreita. Emme siis tiedä mikä se on, mutta se on jotain. Siksi ilmoitan, että NASA on nimittänyt UAP-tutkimuksen johtajan.

Kirsten Gillibrand (amerikkalaissenaattori New Yorkista):

Haluamme, että tämä virhe loppuu. Jos lentäjä näkee jotain, mitä hän ei voi tunnistaa, meidän on tiedettävä, mitä se on.

Barack Obama (entinen Yhdysvaltain presidentti):

On olemassa kuvamateriaalia ja tallenteita taivaalla olevista esineistä, joista emme tiedä tarkalleen, mitä ne ovat, emmekä osaa selittää niiden liikkumista tai lentorataa. Niillä ei ollut helposti selitettävissä olevaa kaavaa.

Andre Carson (amerikkalaisedustaja Indianasta):

Tämä aihe on sijoitettu tieteiskirjallisuuden kategoriaan. UAP:den esiintyminen sotilastukikohtien läheisyydessä on kuitenkin dokumentoitu, ja se muodostaa kansallisen turvallisuusuhan, varsinkin kun niistä ei tiedetä juuri mitään.

Andre Jol kommentoi Yhdysvaltojen viimeaikaista edistystä vuonna 2022, kun Pentagoniin on senaatin pyynnöstä perustettu osasto, joka kerää ja analysoi Yhdysvaltojen hallituksen havaintoja ja raportoi säännöllisesti tuloksista (AARO, All-Domain Anomaly Resolution Office). Hän mainitsi yhdysvaltalaisen lentäjän Ryan Gravesin, joka myös esiintyi suorassa lähetyksessä Euroopan parlamentissa jakaamassa kokemuksiaan ja näkemyksiään UAP:istä ja valtiollisesta kehityksestä.

Andre Jol kysyi lentoturvallisuudesta: ”Voimmeko päätellä, että UAP:t aiheuttavat mahdollisen riskin lentoturvallisuudelle?”. Jos liikennelentäjä, jolla on matkustajia, kohtaa UAP:n, se voi johtaa hämmennykseen, häiriötekijöihin ja mahdollisesti jopa onnettomuusriskiin.”

Andre pragmaattisesti korosti ongelmaa EU:lle:

EU:n ilmatilassa lennetään päivittäin 32 000 lentoa, joten mielestämme on välttämätöntä käsitellä tätä aihetta. Ymmärtämällä ja käsittelemällä eurooppalaista aihetta voimme parantaa ilmatilamme turvallisuutta.

Lentoturvallisuuden lisäksi Jol huomautti, että UAP-järjestelmään liittyy turvallisuusongelmia. Ne herättävät ”ilmatilassamme kysymyksiä valvonnasta ja puolustuskyvystä” ja muodostavat ”mahdollisia uhkia”. On välttämätöntä, että näitä kysymyksiä tutkitaan ja käsitellään.”

Tämän jälkeen Andre Jol esitti Kiinaa ja Venäjää koskevia todellisuusarvioita. ”Kiina on antanut UAP-sulkemismääräyksen ainakin yhdessä ja mahdollisesti useissa maakunnissa. He käyttävät tekoälyä UAP-tietojen tutkimiseen ja pitävät UAP:itä kansallisena uhkana ja lentoturvallisuuskysymyksenä. Tiedämme myös, että Venäjän hallitus on täysin tietoinen ja tekee tutkimusta aiheesta.”

Kun asiantuntijat tutkivat 3 prosenttia selittämättömistä UAP-tapauksista, heillä on seuraavat keskeiset erityispiirteet, jotka on nimetty viideksi havaittavaksi tekijäksi:

  • Positiivinen nostovoima (kyky lentää ilman näkyvää käyttövoimaa tai nostovoimaa).
  • Hetkellinen kiihtyvyys (erittäin suuren nopeuden saavuttaminen hyvin lyhyessä ajassa).
  • Hypersoninen nopeus (kyky matkustaa paljon äänen nopeutta nopeammin ilman äänimyrskyä tai muita fysikaalisia vaikutuksia).
  • Transmediaalinen matkustaminen (liikkuminen saumattomasti avaruudessa, ilmassa ja vedessä).
  • Vähäinen havaittavuus (kyky peittää itsensä visuaaliselta ja sensorihavainnolta).

Andre Jol totesi, että UAP:t ”ovat merkittävä haaste nykyiselle tieteelliselle tietämyksellemme ja ymmärryksellemme”, kun taas yhä useammat tutkijat alkavat suhtautua aiheeseen vakavammin, sillä ”UAP:den tutkiminen tarjoaa mahdollisuuden pidentää fysiikan, teknologian ja ehkä jopa maailmankaikkeutemme luonteen ymmärtämisen rajoja”.

UAP Coalition Netherlands korostaa Andre Jolin äänen kautta, että 80 vuotta kestäneiden havaintojen ja raporttien jälkeen todistajat on otettava vakavasti. Leimautuminen ”ilmailualan asevoimien lainvalvonnan ammattilaiset, mutta myös kansalaiset, jotka ovat ilmoittaneet UAP-havainnoista, ovat kohdanneet epäilyksiä, pilkkaa tai jopa todisteita järkevistä seurauksista”. Andre mainitsi varsin kuuluisan tapahtuman Alankomaissa:

Soesterbergin tapaus, joka tapahtui vuonna 1979. Kaksitoista alankomaalaista sotilashenkilöä näki noin 45 metrin pituisen kolmionmuotoisen esineen lentävän hitaasti heidän lentotukikohtansa yllä, jonka oli muuten määrä liittyä Yhdysvaltojen kanssa samaan lentotukikohtaan. Todistajat ovat vielä tänäkin päivänä sitä mieltä, ettei heitä otettu vakavasti.

Tämä esimerkki havainnollistaa, että mielenterveys on UAP-silminnäkijöillä edelleen keskeinen ilmiöön liittyvä kysymys sekä ammattilaisten että kansalaisten kannalta. ”Se, ettei kohtaamisista voi puhua (ja) jopa tulla naurunalaiseksi, voi varmasti vaikuttaa kielteisesti ammattilaisten terveyteen. Kokemusten ja tunteiden jakamisen merkitys tällaisten tapahtumien jälkeen on ratkaisevan tärkeää näiden ammattilaisten hyvinvoinnin kannalta.”

Psykososiaalisen tuen antaminen ja sellaisen ympäristön luominen, jossa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa ja käsitellä kokemuksiaan ja tunteitaan, on todella tärkeää”. Siksi ”on ratkaisevan tärkeää, että poliittiset päättäjät luovat ympäristön ja tarvittavat lainsäädännölliset puitteet, jotta todistajat voivat huoletta kertoa kokemuksistaan ja tietää, että heitä kuunnellaan, kunnioitetaan ja tuetaan”.

“Toivomme, että tämä historiallinen tapahtuma Euroopan parlamentissa edistää stigman lopettamista.”

Andre Jol esitti lopuksi kolme keskeistä suositusta ja yhden toivomuksen Euroopan parlamentille:

  • On tärkeää lisätä tietoisuutta ja valistaa poliittisia päättäjiä, ammattitutkijoita, tiedotusvälineitä ja yleisöä UAP-todellisuudesta ja niiden merkityksestä.
  • Tarve asettaa etusijalle UAP:itä koskeva tiedonkeruu kehittyneen seurannan avulla ja tehostaa monitieteistä tutkimusta: ”Hyödyntämällä asiantuntemusta, teknologista tutkimusta, resursseja ja kansainvälistä yhteistyötä voimme saada syvällisempää ymmärrystä näistä ilmiöistä.”
  • Tarve laatia selkeät raportointiprotokollat ja -menettelyt. Tähän kuuluvat lentäjien ja sotilashenkilöstön sekä muiden havaittujen suuntausten kanavat havaintojen ilmoittamiseksi. Hän toteaa lopuksi: ”Lopuksi meidän olisi sisällytettävä UAP:t nimenomaisesti asiaankuuluvaan EU:n lainsäädäntöön, esimerkiksi lentoturvallisuuteen ja avaruuslainsäädäntöön.”

“Kaikilla EU:n sidosryhmillä on vastuu käsitellä tätä aihetta vakavasti, rehellisesti ja tieteellisesti tarkasti. Näin voimme kaikki varmistaa (Euroopan) kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin”, totesi Andre Jol.

Puhe kokonaisuudessaan

Ensinnäkin haluan sanoa, että on suuri kunnia ja etuoikeus olla täällä, ja haluan kiittää Francisco Guerreroa tämän historiallisen tapahtuman järjestämisestä. Me Alankomaiden UAP-koalitiosta olemme riippumaton kansalaisjärjestö. Edustamme ilmailualan asevoimien ja poliisin ammattilaisten etuja, jotka ovat kohdanneet UAP:n (tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt). Edistämme myös tutkimusta, tietoisuutta, yhteistyön lisäämistä ja UAP-ilmiöitä koskevia säännöksiä yhdessä omistautuneen (vapaaehtoisista koostuvan) tiimin kanssa. On siis tärkeää ymmärtää UAP:iden merkitys ja se, miten ne liittyvät ilmatilamme turvallisuuteen, omaan turvallisuuteemme ja kollektiiviseen tietoisuuteemme.

Yritän siis ensin selittää, mitä UAP:t ovat. Suoraviivaisin määritelmä on ”kaikki avaruudessa, ilmassa, maalla tai meressä oleva, jota ei voida tunnistaa”. Aiemmin käytettiin termiä UFO (Unidentified Flying Object). Mutta nyt, kun tietoa on saatavilla yhä enemmän ja sensoreita on enemmän verkossa, tiedämme, että näitä ilmiöitä havaitaan myös muilla alueilla, kuten merellä, ja siksi lyhenne ja määritelmä on muutettu. Vuosien mittaan on lisääntynyt todistusaineisto, joka perustuu monenlaisiin välinehavaintoihin, esimerkiksi infrapunatutkaan, valokuviin ja videoihin, mutta myös koulutettujen tarkkailijoiden eli lentäjien, sotilashenkilöstön, lentokenttähenkilöstön, tutkijoiden jne. tekemiin näköhavaintoihin. Ja myös siviilien.

Läheltä piti -tilanteita, joissa on ollut mukana sotilas- tai liikennelentokoneita, on raportoitu aiemminkin. Monia havaintoja on tehty myös sotilaslentokentillä, ydinaseiden varastointilaitoksissa ja ydinvoimaloissa. Mielestämme tämä on siis todella vakava aihe. Viime vuosina monet koulutetut tarkkailijat, kuten lentäjät ja sotilaat, ovat itse asiassa kertoneet kokemuksistaan ja havainnoistaan.

Mistä tässä oikeastaan on puhe?

Ajattelen GEIPAN-järjestön slaideja, joka on Ranskan virallinen valtionhallinnon järjestö, joka kerää tietoja UAP:stä. Näiden raporttien analyysit ovat peräisin Euroopan ainoalta virallisesti tunnustetulta organisaatiolta. Mutta tietysti on myös monia siviiliorganisaatioita, jotka tekevät samankaltaisia asioita. Tärkein viesti on ensinnäkin se, että suurin osa havainnoista voidaan selittää lentokoneilla, lennokeilla, satelliiteilla, planeetoilla, meteoreilla jne. Kuitenkin, kuten luokassa D nähdään, on noin 3 prosentin osuus. Ja näin on myös monissa muissa tietokannoissa, joissa tällaista osaa havainnoista ei voida selittää. Ja tämä on UAP:den mielenkiintoinen osa. Kuten sanoin aiemmin, Edoardo Russo puhuu paljon enemmän UAP-historiasta Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

Kysymys kuuluu tietenkin, miksi meidän pitäisi välittää UAP:istä? Miksi ne ovat tärkeitä? Ja toinen kysymys on, ovatko ne todella todellisia?

Ensinnäkin viimeisten 80 vuoden aikana koulutetut tarkkailijat ovat nähneet asioita, joita on pidetty mielikuvituksena. Tässä ei näytä olevan järkeä, koska luotamme hyvin paljon siihen, että samat ammattilaiset ovat hyviä havainnoitsijoita ammatillisissa ominaisuuksissaan.

Toiseksi on mielestäni mielenkiintoista kuulla, mitä keskeiset johtajat ja avainhenkilöt esimerkiksi Yhdysvalloissa itse asiassa sanovat UAP:istä. Haluan näyttää teille lyhyen esityksen, jossa eri ihmiset puhuvat.

(Videolla näytetään suullisia todistuksia)

  • Luulen, että lopputulos on se, ettemme ymmärrä kaikkea näkemäämme, eikä se varmaankaan ole monessa suhteessa yllättävää kenellekään.
  • He lukitsivat tutkansa siihen, seurasivat sitä, ja yhtäkkiä se liikkui, eikä siitä tullut pakokaasuja eikä savupilveä. Siinä ei ollut näkyviä siipiä tai minkäänlaisia moottoreita. Emme siis tiedä mikä se on, mutta se on jotain. Siksi ilmoitan, että NASA on nimittänyt UAP-tutkimuksen johtajan.
  • ”Haluamme, että tämä virhe loppuu. Jos lentäjä näkee jotain, mitä hän ei voi tunnistaa, meidän on tiedettävä, mikä se on.”
  • Tämä aihe on sijoitettu tieteiskirjallisuuden kategoriaan. UAV:iden esiintyminen sotilastukikohteidemme lähellä on kuitenkin dokumentoitu, ja ne muodostavat kansallisen turvallisuusuhan, varsinkin kun niistä on käytännössä niin paljon tuntematonta.

Toinen kehitysaskel Yhdysvalloissa on ollut se, että vuonna 2022 aloitti toimintansa All Domain Anomaly Resolution -toimisto, joka perustettiin nimenomaan Yhdysvaltain senaatin pyynnöstä. Kyseessä on Pentagonin sisällä toimiva osasto, joka kerää ja analysoi Yhdysvaltain hallituksen ammattilaisten UAP-havaintoja ja raportoi tuloksista säännöllisesti. Näistä raporteista on paljon sanottavaa. En tee sitä tässä. Uskon, että Ryan Graves antaa lisää tietoa omista kokemuksistaan lentäjänä, mutta kertoo myös siitä, miten kiinnostus aihetta kohtaan on Yhdysvalloissa kasvanut. Ja mitkä ovat syyt Yhdysvaltojen politiikan kehitykseen.

Seuraava kysymys on, voimmeko päätellä, että UAP:t aiheuttavat mahdollisen riskin lentoturvallisuudelle. Jos reittilentäjä ja matkustajat kohtaavat UAP:n, se voi johtaa hämmennykseen, häiriötekijöihin ja mahdollisesti jopa onnettomuusriskiin. Koska EU:n ilmatilassa lennetään päivittäin 32 000 lentoa, aiheeseen on mielestämme tarpeen puuttua. Ymmärtämällä ja käsittelemällä tätä eurooppalaista aihetta voimme parantaa ilmatilamme turvallisuutta. Christian Van Heijst kertoo kokemuksistaan ja myös muiden lentäjien kokemuksista.

Toinen keskeinen näkökohta on turvallisuuskysymys. Tänä poliittisten ja geopoliittisten jännitteiden ja nopean teknisen kehityksen aikakautena tunnistamattomien kohteiden esiintyminen ilmatilassa herättää kysymyksiä valvonnasta, puolustuskyvystä ja mahdollisista uhkista. Mielestämme on välttämätöntä, että näitä kysymyksiä tutkitaan ja käsitellään. On myös mielenkiintoista huomata, että Kiina on antanut määräyksen UAP-toiminnan lopettamisesta ainakin yhdessä ja mahdollisesti useissa maakunnissa. He käyttävät tekoälyä UAP-tietojen tutkimiseen ja pitävät UAP:itä kansallisena uhkana ja lentoturvallisuuskysymyksenä. Tiedämme myös, että Venäjän hallitus on tietoinen UAP:stä ja tekee tutkimusta aiheesta.

Seuraava kysymys on, mitkä ovat tämän 3 prosentin UAP:den erityispiirteet, joita ei voida selittää. Mikä tekee siitä ainutlaatuisen?

Asiantuntijat käyttävät termiä viisi observaabelia:

  • positiivinen nostovoima, mikä tarkoittaa, että niillä on kyky lentää ilman ilmeistä voimanlähdettä,
  • hetkellinen kiihtyvyys. Ne voivat saavuttaa erittäin suuren nopeuden hyvin lyhyessä ajassa,
  • hypersoninen nopeus, ne pystyvät kulkemaan nopeammin, paljon nopeammin kuin äänen nopeus. Ilman äänimyrskyä tai muita fyysisiä vaikutuksia,
  • väliaineen ylittävän matkailun ansiosta ne näyttävät pystyvän liikkumaan saumattomasti avaruudessa, ilmassa ja vedessä,
  • alhainen havaittavuus. Ne pystyvät piiloutumaan visuaalisilta ja sensorihavainnoilta.

Tämä tarkoittaa, että ne ovat merkittävä haaste nykyiselle tieteelliselle tiedolle ja ymmärryksellemme. On hyvä huomata, että yhä useammat tutkijat pitävät UAP:itä todellisina kohteina, jotka vaativat vakavaa tutkimusta. UAP-kohteita tutkimalla on mahdollisuus pidentää fysiikan, teknologian ja ehkä jopa maailmankaikkeutemme luonteen ymmärtämisen rajoja. Beatriz Villarroel kertoo tietenkin lisää tutkimustarpeista ja myös siitä, mitä tällä hetkellä tehdään.

Viimeinen asia, josta haluaisin puhua, on se, että UAP-todistajat on otettava vakavasti. Yli 80 vuoden ajan UAP-havainnoista raportoineet ilmailun, maanpuolustuksen ja lainvalvonnan ammattilaiset, mutta myös kansalaiset, ovat kohdanneet skeptisyyttä, pilkkaa tai jopa todisteita järkevistä seuraamuksista. Tässä yhteydessä haluaisin mainita esimerkin, joka on Alankomaissa varsin kuuluisa: Soesterbergin tapaus, joka sattui vuonna 1979. Kaksitoista alankomaalaista sotilashenkilöä näki halkaisijaltaan noin 45 metrin kokoisen kolmion muotoisen esineen lentävän hitaasti heidän lentotukikohtansa yllä, jonka oli muuten tarkoitus liittyä Yhdysvaltojen kanssa. Vielä tänäkin päivänä silminnäkijät kokevat, ettei heitä otettu vakavasti.

Tämä on peräisin Brahma Rosan hiljattain julkaisemasta dokumentista, jota esitetään monissa Alankomaiden elokuvateattereissa. ”Soesterbergissä ilmavoimat lopettaa kaikki spekulaatiot. Heillä on oma selityksensä armeijan havainnolle. Kyse oli auton valoista, jotka heijastuivat ilmaan käänteisesti. He vain hylkäsivät sen. He sanoivat, että se oli vain heijastus ilmassa. Se oli sitä, se oli tätä, se oli tuota. Se ei ole mahdollista. Jos ympärilläsi seisoo niin paljon ihmisiä, heidän olisi pitänyt ottaa se 100-prosenttisesti vakavasti”.

Joten leimautuminen ja se, ettei kohtaamisista voi puhua tai että niitä jopa pilkataan, voi varmasti vaikuttaa kielteisesti ammattilaisten terveyteen. Kokemusten ja tunteiden jakaminen tällaisten tapahtumien jälkeen on ratkaisevan tärkeää näiden ammattilaisten hyvinvoinnin kannalta. Siksi tämä pätee mielestämme myös UAP-kokemuksiin.

Siksi mielestämme psykososiaalinen tuki ja sellaisen ympäristön luominen, jossa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa ja käsitellä kokemuksiaan ja tunteitaan, on todella tärkeää. Ja tässä suhteessa, ja Francisco jo totesi sen, mielestämme on ratkaisevan tärkeää, että poliittiset päättäjät luovat ympäristön ja tarvittavat lainsäädännölliset puitteet, jotta todistajat voivat tuntea olonsa mukavaksi kertoa kokemuksistaan ja tietää, että heitä kuunnellaan, kunnioitetaan ja tuetaan. Toivomme, että tämä historiallinen tapahtuma Euroopan parlamentissa edistää leimautumisen lopettamista.

Lopuksi haluaisin puhua hieman siitä, mitä voitaisiin tehdä seuraavaksi. Ensinnäkin mielestämme on tärkeää lisätä tietoisuutta ja valistaa poliittisia päättäjiä, ammattitutkijoita, tiedotusvälineitä ja yleisöä UAP:n todellisuudesta ja merkityksestä. Toiseksi meidän on asetettava etusijalle UAP-tiedonkeruu edistyksellisen seurannan avulla, ja meidän olisi lisättävä monitieteistä tutkimusta. Hyödyntämällä asiantuntemusta, teknologista tutkimusta, resursseja ja kansainvälistä yhteistyötä voimme saada syvällisempää tietoa näistä ilmiöistä. Kolmanneksi meidän on laadittava selkeät pöytäkirjat ja menettelyt raportointia varten. Tähän sisältyy kanavia, joiden kautta lentäjät, sotilashenkilöstö ja muut havaitut suuntaukset voivat ilmoittaa havainnoista. Ja lopuksi meidän olisi sisällytettävä asia nimenomaisesti asiaankuuluvaan EU:n lainsäädäntöön, esimerkiksi lentoturvallisuuteen ja avaruuslainsäädäntöön.

Lopuksi, viimeinen slaidini, katsomme, että kaikilla EU:n sidosryhmillä on vastuu käsitellä tätä aihetta vakavasti, rehellisesti ja tieteellisesti tarkasti. Näin voimme kaikki varmistaa kansalaistemme turvallisuuden ja hyvinvoinnin.

Paljon kiitoksia huomiostanne, ja odotan innolla keskustelua aiheesta.

 

Artikkelin julkaissut sentinelnews.substack.com

Lainsäätäjät saivat lisätietoja UFOista salaisessa SCIF-briiffauksessa

Yksi asia on selvä perjantaisen salaisen UFO-tiedotustilaisuuden jälkeen, joka pidettiin yhdessä Yhdysvaltain kongressitalon tietoturvallisista SCIF-tiloista: Molempien puolueiden lainsäätäjät — jotka ovat yhä turhautuneempia viivyttelyyn — ovat liittyneet yhteen vaatimaan lisää vastauksia sekä salaisissa tiedotustilaisuuksissa että julkisissa kuulemistilaisuuksissa.

Emme nähneet mitään lopullista tietoa avaruusolentojen olemassaolosta, mutta olimme ehdottomasti huolissamme siitä, jaetaanko eri virastojen välillä asioita, joita pitäisi jakaa”, edustaja Mike Waltz (R-FL) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille poistuessaan SCIF-tiedotustilaisuudesta.

Yhdysvaltain kongressitalon kupoli SCIF-tiloihin johtavan portaikon yläpäästä katsottuna. kuva: Matt Laslo
Yhdysvaltain kongressitalon kupoli SCIF-tiloihin johtavan portaikon yläpäästä katsottuna. kuva: Matt Laslo

Waltz istuu sekä tiedustelu- että asevoimien komiteoissa, jotka valvovat kongressin perustamaa All-domain Anomaly Resolution Officea, eli AARO -virastoa, jonka tehtävänä on seurata UAP:itä (eli UFOja).

UFO-ilmiantaja David Grusch varoitti ylitarkastajaa ja kongressin jäseniä siitä, että kongressilta on salattu erityispääsyohjelmia eli SAP-ohjelmia. Waltz pelkää, että nämä ohjelmat saattavat olla piilossa myös AAROn virkamiehiltä.

“Haluan ymmärtää, onko kongressin valtuuttamalla työryhmällä todella pääsy asiaan. Tarkoitan, että se on mielestäni prosessin näkökulmasta meidän on tarkistettava”, Waltz sanoi. ”Se oli yksi hänen valituksensa keskeisistä näkökohdista, eikö totta? Se, että on olemassa siiloja.”

Molempien puolueiden jäsenet poistuivat perjantain SCIF-tiedotustilaisuudesta ja vaativat lisää vastauksia — sekä julkisissa että salassa pidettävissä tilaisuuksissa.

”Mielestäni julkisia kuulemisia pitäisi järjestää lisää. Mielestäni meidän pitäisi järjestää lisää salaisia tiedotustilaisuuksia”, edustaja Robert Garcia (D-CA) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille, kun hän oli menossa äänestämään Yhdysvaltain edustajainhuoneen istuntosalissa perjantaina. ”Mutta mielestäni tärkeintä on ottaa tämä vakavasti, eikä tehdä siitä vitsiä eikä hylätä sitä marginaalisena.”

Vaikka jotkut Capitol Hillin vaikutusvaltaiset johtajat nauravat meneillään olevalle UAP-tutkimukselle, lainsäätäjät ovat ottaneet ohjat käsiinsä.

“Totuus on, ettemme tiedä, mitä UAP:t ovat. Se on kansallinen turvallisuusongelma, ja meidän pitäisi käsitellä sitä sellaisena”, Garcia lisäsi.

Vaikka monet lainsäätäjät kertoivat edistymisestä perjantaina SCIF:ssä pidetyssä tarkastusviraston tiedotustilaisuudessa, osallistujat sanovat, että heillä on edelleen avoimia kysymyksiä, ja he vannovat, etteivät he anna periksi lähiaikoina.

“Kohtalaisen mielenkiintoista” edustaja Andy Biggs (R-AZ) kertoi Ask a Polille salaisen briiffauksen jälkeen. “Kuten kaikissa hyvissä tapaamisissa, minulle jäi vielä enemmän kysymyksiä kuin aiemmin.”

Samaa mieltä ovat kongressin UAP Caucus -ryhmän jäsenet, erityisesti sen johtajat, kuten toinen puheenjohtaja, edustaja Anna Paulina Luna, jotka ovat turhautuneita viivyttelyyn, mutta jotka kertovat luottavansa Gruschiin yhä enemmän jokaisen salaisen tiedotustilaisuuden jälkeen.

“Jatkamme eteenpäin, jäljitämme ja teemme, mitä meidän on tehtävä”, Luna (R-FL) sanoi Ask a Polille viime viikolla. ”Mutta jos olen siinä vaiheessa, että tiedän, että todistajamme on hyvä, aion työskennellä hänen kanssaan suoraan, koska minusta tuntuu, että se on paras tapa, ei vain saada tietoa amerikkalaisille, vaan myös varmistaa, ettemme jahtaa haamuja.”

 

Artikkelin julkaissut askapol.com

Milloin ’paljastus’ voi tapahtua julkisesti? Reptiliaanit ja Harmaat salaisessa Mars-tukikohdassa

Kirjoittanut Alfred Lambremont Webre

Tämä artikkeli analysoi todisteita ja mahdollisuuksia viralliselle  ”paljastukselle” avaruusolennoista, eli kuinka ihmisyhteisö kokee julkisesti Maan ulkopuolisten tai hyperdimensionaalisten sivilisaatioiden olemassaolon.

Salaiset, siiloutetut ihmisten ja avaruusolentojen yhteisprojektit Yhdysvaltain hallituksen ja eräiden tiettyjen avaruusolentojen ja hyperdimensionaalisten sivilisaatioiden kanssa ovat olleet käynnissä jo vuosikymmeniä.

Virallisella ”paljastuksella” tarkoitetaan valtionpäämiehen virallista tunnustamista, että käynnissä on kommunikaatio Maan ulkopuoleisten tai hyperdimensionaalisten sivilisaatioiden kanssa.

Julkisuudessa avoin kontakti määritellään julkiseksi, suostumukselliseksi diplomaattisuhteeksi Maan ulkopuolisten tai hyperdimensionaalisten sivilisaatioiden ja kansallisvaltion hallituksen tai ylikansallisen YK:n kaltaisen tai kansalaisryhmäorganisaation välillä, jonka Maan ulkopuolinen tai hyperdimensionaalinen sivilisaatio julkisesti tunnustaa.

Aiempi artikkeli esitteli näyttöä siitä, että superkatastrofit kuten napasiirtymät, superauringonpurkaukset, galaktiset superaallot, ruskean kääpiötähden muodostuminen ja aurinkokuntaamme tunkeutuvat supernovan palaset vaikuttavat olevan pelkopornoa, jotka todennäköisesti eivät toteudu lähitulevaisuudessa.

Lisäksi katastrofimeemit vaikuttavat olevan eri instituutioiden käytössä, lähtien aina sotilastiedustelusta ja valtion virastoista ulottuen järjestäytyneeseen uskontoon, kaikki sosiaalisen kontrollin tarkoituksessa.

Toiset avaruusolentokontaktimeemien aiheet liittyvät DNA:n/ihmistietoisuuden muuttamiseen ja ”Kultaiseen Aikaan”, mm. hypoteesiin siitä, että Maapallo tulee asteittain saavuttamaan utopian — virtuaalinen ”Eedenin puutarha.”

Kuten alla olevassa artikkelissa käsitellään, yksi kriittisistä rajoista mille tahansa viralliselle avaruusolentojen ”paljastamiselle” tai avoimelle yhteydenpidolle julkisuudessa avaruusolentojen tai hyperulotteisten sivilisaatioiden kanssa voidaan päätellä silminnäkijätodisteista mahdollisesta hyperulotteisesta ”sodasta” ja aseellisesta konfliktista, joka saattaa jatkua edelleen aurinkokuntamme kolmannen ulottuvuuden hallinnasta.

Maan ulkopuoliset ja hyperdimensionaaliset sivilisaatiot

Uusi topologia avaruusolentojen sivilisaatiolle esittää hyödyllisen taulukon virallisen ”paljastuksen” todennäköisyyksistä tai avoimesta avaruusolentokontaktista julkisuudessa.

Uusi evidenssiperustainen typologinen malli jakaa avaruusolentojen sivilisaatiot:

(A) Maan ulkopuolisiin sivilisaatioihin, eli

(1) Aurinkokuntasivilisaatioihin (3. ulottuvuus), jotka elävät kolmiulotteisesti omassa aurinkokunnassamme, kuten älykkäät ihmissivilisaatiot Marsin pinnalla, joilla kerrotaan olevan strateginen suhde Yhdysvaltain hallitukseen

(2) Syväavaruuden sivilisaatiot (3. ulottuvuus), eli älykkäät avaruusolentojen sivilisaatiot, jotka elävät kolmessa ulottuvuudessa planeetalla, aurinkokunnassa tai avaruusasemalla tai toisessa galaksissa tai jossain toisessa paikassa tässä tunnetussa, fyysisessä, kolmiulotteisessa univerumissa

(B) Hyperulottuvuuden sivilisaatioihin, eli älykkäisiin sivilisaatioihin, jotka elävät ulottuvuuksissa tai rinnakkaisuniversumeissa omaamme nähden, ja jotka voivat käyttää teknologisesti kehittynyttä fyysistä muotoa ja/tai kuljetusta niiden tullessa omaan ulottuvuuteemme tai universumiimme.

Koskien Maan ulkopuolista lakia, uusi avaruusolentojen sivilisaatioiden typologia identifioi:

(C) Maan ulkopuoliset hallintoviranomaiset, joilla on lainkäyttövalta määritellyllä alueella, kuten Linnunradan Galaktinen Federaatio, joka on empiirisesti paikannettu toistettavissa olevissa tutkimuksissa.

I – Avaruusolentokontakti ja hyperulottuvuuksien sota

Kuten todettua, eräs minkä tahansa ”avaruusolentopaljastuksen” tai Maan ulkopuolisia sivilisaatioita koskettavan avoimen kontaktin kriittisistä rajoista voidaan määrittää silminnäkijöiden todistuksista koskien mahdollista hyperdimensionaalista ”sotaa” ja aseellista konfliktia, jota saatetaan edelleen käydä kolmannen ulottuvuuden aurinkokuntamme kontrollista.

Jos tämä hyperdimensionaalinen ”sota” on faktuaalinen (eikä mikään false flag -operaatio) ja se muuttuu osaksi universaaleja ja galaktisia energeettisiä muutoksia, silloin on todennäköistä, että ”virallinen” paljastus Maan ulkopuolisesta elämästä tai rauhallisesta kontaktista saattaa tapahtua lähitulevaisuudessa.

Silminnäkijöiden todisteisiin mahdollisesta käynnissä olevasta hyperdimensionaalisesta ”sodasta” kuuluvat tietovuotajien todistukset kahdelta entiseltä Yhdysvaltain armeijan henkilöltä, jotka toimivat salaisessa amerikkalaistukikohdassa Marsissa.

Heidän todistuksensa kuvaa faktuaalisia skenaarioita armeijan dualistisin, puolustajan ja ”vihollisen”, termein, jossa kummankin puolen viholliset ovat nokat vastakkain aseellisessa sodassa.

Tietovuotajan silminnäkijätodistuksen (kts. alla) mukaan ”vihollinen” voi olla hyperdimensionaalinen tai kolmannen ulottuvuuden kehittynyt Maan ulkopuolinen sivilisaatio toisesta aurinkokunnasta tai galaksista.

Tämän hyperdimensionaalisen ”sodan” tavoite vaikuttaa olevan aurinkokuntamme kolmannen ulottuvuuden kontrollointi.

Mikä on hyperdimensionaalinen ”sota”?

Sodan perinteinen määritelmä erään lähteen mukaan on: ”käyttäytymismalli, jota esiintyy monilla kädellislajeilla, myös ihmisillä, ja jota esiintyy myös monilla muurahaislajeilla.

Tämän käyttäytymismallin ensisijainen piirre on kahden tai useamman erillisen yhteiskunnallisen yksikön välillä käytävä tietty järjestäytynyt väkivaltainen konflikti. Tällainen konflikti on aina yritys muuttaa joko kahden tai useamman ryhmän välistä psykologista hierarkiaa tai aineellista hierarkiaa, jossa vallitsee ylivalta tai tasa-arvo.

Kaikissa tapauksissa ainakin yksi konfliktin osapuoli (ryhmä) kokee, että hänellä on tarve hallita toista osapuolta joko psykologisesti tai aineellisesti.

Ihmisten keskuudessa koettu tarve hallita syntyy usein uskomuksesta, jonka mukaan jokin olennainen ideologia tai resurssi on jotenkin joko niin yhteensopimaton tai niin niukka, että se uhkaa sen ryhmän perustavaa laatua olevaa olemassaoloa, joka kokee tarvetta hallita toista ryhmää.

Johtajat ryhtyvät joskus sotaan sillä verukkeella, että heidän toimintansa on ensisijaisesti puolustuksellista, mutta objektiivisesti tarkasteltuna heidän toimintansa saattaa kuitenkin muistuttaa pikemminkin provosoimatonta, perusteetonta tai suhteetonta hyökkäystä.

Kaikissa sodissa ryhmä(t), joka(t) kokee (kokevat) tarvetta hallita toista ryhmää (muita ryhmiä), ei pysty eikä halua hyväksyä tai sallia mahdollisuutta perustavanlaatuiseen tasa-arvoon perustuvaan suhteeseen niiden ryhmien välillä, jotka ovat valinneet ryhmäväkivallan (sodan).

Hallitsemisen näkökulma, joka on kaikkien sotien käynnistävä tekijä, eli se, että yksi ryhmä haluaa hallita toista, on usein myös käynnistävä tekijä yksilöiden välisessä väkivallassa sodan kontekstin ulkopuolella, eli se, että yksi yksilö haluaa hallita toista.”

Hyperdimensionaalinen ”sota” ja kvanttiteknologia

Mahdollinen hyperdimensionaalinen ”sota” on tullut päivänvaloon johtuen käytetystä aikamatkailukvanttiteknologiasta Marsin salaisessa amerikkalaistukikohdassa.

Salaisessa Mars-tukikohdassa pysyvänä kantahenkilökuntana toimivat amerikkalaissotilaat käyttävät kvanttiteknologiaa aikamatkailuun ja ikäregressoimaan itsensä takaisin alkuperäiseen aika-avaruuteen, joka jatkuu heti sen jälkeen, kun he ovat viettäneet 20-vuotisen vuoronsa Marsissa.

Näin salainen amerikkalaistukikohta Marsissa voidaan ”naamioida” hyperdimensionaalisesti Maapallon siviiliyhteiskunnalta ja ”piilottaa” aika-avaruushologrammin kätköihin.

Kuten DARPAn Project Pegasuksen tietovuotaja Andrew D. Basiago on kertonut, eräs varhaisista aikamatkailun käyttökohteista oli kansallisen turvallisuuden salaisuuksien piilottaminen Neuvostoliitolta kylmän sodan aikaan, esimerkiksi, viemällä nämä dokumentit kvanttiteknologialla aika-avaruushologrammin kätköihin.

Kaksi riippumatonta tietovuotajaa, molemmat entisiä amerikkalaissotilaita, jotka ovat palvelleet Marsin salaisessa tukikohdassa, ovat nyt astuneet esiin yksityiskohtaisten kuvausten kanssa kokemuksistaan Marsissa.

Kuten examiner.com on raportoinut, silminnäkijätodisteet kahdelta riippumattomalta tietovuotajalta ovat yhdenmaukaiset muiden tietovuotajien silminnäkijätodistusten kanssa. Näihin henkilöihin,  jotka ovat  teleportanneet Amerikkalaisten salaiseen Mars-tukikohtaan, kuuluu mm.

Michael Relfen silminnäkijätodistus

Mars-siirtokunnan silminnäkijä Michael Relfe on tietovuotaja ja netinen sotilas, joka vuonna 1976 rekrytoitiin Yhdysvaltain Mars-siirtokunnan pysyväksi jäseneksi.

Vuonna 1976 (Maapallon aikaa) hänet teleportattiin Marsin siirtokuntaan, jossa hän vietti 20 vuotta siirtokunnan pysyvänä jäsenenä. Vuonna 1996 (Marsin aikaa) Relfe  aikamatkusti teleportaatiolla ja ikäregressoitiin 20 vuotta, ja hänet tuotiin takaisin amerikkalaistukikohtaan Maapallolle vuoteen 1976 (Maan aikaa). Relfe sen jälkeen toimi kuuden vuoden ajan armeijassa Maapallolla ennen hänen kotiuttamistaan vuonna 1982.

Hän on vaimonsa Stephanie Relfen kanssa kirjoittanut kaksiosaisen kirjasarjan The Mars Records.

Relfe kuvaa kahden tyyppisiä henkilöitä, joita salaisessa Mars-siirtokunnassa oli:

”Selvyydeksi: Muistan kahdenlaisia henkilöitä.

”1. Marsissa tilapäisesti vierailevat (poliitikot jne.) — He matkustivat Marsiin ja takaisin hyppyportin läpi. He olivat muutaman viikon ja palasivat. He eivät aikamatkusta. He ovat erittäin tärkitä henkilöitä. Se EI KOSKE HEITÄ!!

”2. Pysyvä henkilöstö — He viettävät 20 vuotta palveluksessa. Palvelusajan lopussa heidät ikäregressoidaan takaisin ja lähetetään takaisin alkuperäiseen avaruusaikahetkeen. Heidät lähetetään takaisin ja heidän muistonsa blokataan. Heidät lähetetään takaisin Maapallolle elämään elämänsä loppuun.” (Vol. 2, p. 204)

Michael Relfe puhuu myös Reptiliaanien ja Harmaiden avaruusolentojen läsnäolosta Marsin salaisessa siirtokunnassa.

”EL: Entäpä Reptiliaanit?

”Michael Relfe: Kyllä. Niiden rodut liittyvät toisiinsa (Draconilaiset, Reptiliaanit, Harmaat).

”EL: Elävätkö Harmaat ja Reptiliaanit Marsin tukikohdassa?

”Michael Relfe: Kyllä, joitain niitä on siellä. Muistan Harmaiden olleen lääkäreitä tai teknikkoja. Uskon Reptiliaanien pysyvän maastoutuneena (verhoutuneena) suurimman osan ajasta. Reptiliaanit ovat luonnostaan kuumottavan näköisiä.” (Vol. 2, page 205)

”Vihollinen” Marsin salaisessa amerikkalaistukikohdassa

Relfe kuvaa sotilaskonfliktia amerikkalaisjoukkojen ja aseistetun ”vihollisen” välillä salaisessa Mars-tukikohdassa. Relfe kuvaa myös ”vihollisen” käyttämiä aseita.

Alla on lainaus The Mars Recordsista, joka kuvaa aseellisen konfliktin luonnetta salaisessa Marsin tukikohdassa, sekä käytettyjen aseiden tyyppejä.

Lainaus käsittelee ”aikamatkustushyppyportteja” eli portaaleja, joita pysyvän henkilöstön aikamatkailuikäregressioon käytetään heitä kuljetettaessa Maapallolta Marsin tukikohtaan ja takaisin.

Tämä kvanttiteknologisten ”aikamatkustushyppyporttien” käyttö tekee mahdolliseksi ”piilottaa” amerikkalaistukikohta Marsissa aika-avaruushologrammiin, jotta Maan ihmisyhteisö ei sitä löydä.

Amerikkalaisten ja ”vihollisten” aseet Marsin aikamatkustushyppyportissa

Tässä The Mars Recordsin lainauksessa Relfe kuvaa amerikkalaisten salaista tukikohtaa Marsissa, joka joutuu ”vihollisen” hyökkäyksen kohteeksi. Vihollisella on ilmeisesti aikamatkustuskyvykkyys, ja se voi olla hyperdimensionaalinen tai kolmiulotteinen avaruusolentojen sivilisaatio toisesta aurinkokunnasta tai galaksista.

”EL: Kerro minulle aikamatkustushyppyporteista.

”Michael Relfe (MR): En ollut hyppyporttiteknikko, joten muistan vain maallikon näkökulman.

Tämä teknologia oli Philadelphia-kokeen seurausta, siten kuin Al Bielek on projektin kuvannut. Se on yksi niistä jutuista, joista miettii että ”Vau, hienoa” ekaa kertaa kun kuulee, ja sitten sen ottaa todella todesta. Muistan myös, että niitä vartioidaan TODELLA tiukasti ja että joka käyttökerta kirjataan tarkasti muistiin ja lokiin.

”Muistan, että Marsin tukikohdassa oli useita hyppyporttiasemia. Nämä asemat oli ”kytketty” toisiin paikkoihin ja niitä puolustettiin joltain viholliselta.

Muistan, että teknikot kytkivät itsensä kiinni koneisiin puolustautuakseen. Muistan, että taktista kaukokatselua käytettiin kohteiden tuhoamiseen. Tuhoaminen on vain pieni osuus kaikista operaatioista. Sitä käytetään puolustautumaan viholliselta. Sitä käytetään erittäin tärkeiden henkilöiden (VIP), erittäin tärkeiden laitteiden (VIE) ja planeetan alueiden suojeluun.

Lisäksi jotkut asejärjestelmät vaativat kaukokatseluoperaattoria tarkkailemaan ja suuntaamaan niitä. Nämä ovat fyysisiä aseita (esimerkiksi hiukkassädeprojektori) ja siellä oli myös muuntyyppisiä aseita, energeettisiä (psi). Kaukokatselijaoperaattoreita laitetaan usein myös tarkkailemaan partioaluksia hyökkäysten varalta.

”Vihollisella oli myös Psi-asejärjestelmiä, joita he suuntasivat kohti fyysisiä staattistyyppisiä suojiamme. Staattinen suojaus ei muutu. Se pysyy samana huolimatta siitä mitä sitä kohden heitetään. Staattisen suojauksen laajentamiseksi kaukokatseluoperaattorit monitoroivat suojia ja etsivät niitä jotka siitä yrittävät tulla läpi. Jos tunkeutuja havaitaan, kaukokatseluoperaattori voi jäljittää lähteen avaruus-aikaan ja hoidella tunkeutujan.

Kaukokatseluoperaattorit eivät ole yksin, heillä on varamiehiä ja ylempänä olevia operaattoreita, he voivat välittömästi saada apujoukkoja jos tarve vaatii. Olen nähnyt monia mainoksia kirjoista ja kursseista, joissa puhutaan kaukokatselusta. Suurin osa siitä, mikä nykyään meille on tiedossa kaukokatseluna, opitaan noin 3-4 ensimmäisenä Marsin koulutuspäivänä.

Ja useimmat tämänsorttisessa hommassa mukana olevat ihmiset, valitettavasti, eivät koskaan selviä koulutuksesta. Pillerit tappaisivat heidät nopeasti.”  Lähde: Vol.2 p. 203, The Mars Records, Stephanie Relfe

Yhdessä kappaleessa Relfe muistaa

hänen tekemänsä ”hyökkäyksen” ”vihollisalusta” vastaan, jossa hän ”menetti tietoisuutensa kun vihollisen ohjus tunkeutui alukseen.”

Relfe,

”lensi yksin avaruusaluksessa, kun hän kohtasi vihollisaluksen. Pakenemisen sijaan hän jäi aluksen lähelle. Vihollinen ampui ohjuksen hänen alusta kohti. Ohjus ei räjäyttänyt hänen alustaan, mutta se tunkeutui alukseen ja meni hänen lävitseen. Se aiheutti uskomatonta vahinkoa.

Hän olisi kuollut ellei hänellä olisi ollut erikoinen avaruusasu, joka oli ohjelmoitu antamaan hänelle ensiapua.”

 Lähde: Vol.1 p. 65, 77, The Mars Records, Stephanie Relfe

”Vihollisen” kvanttiaseteknologiat

Seuraavassa The Mars Recordsin lainauksessa Relfe kuvaa ”vihollisen” kehittyneitä aseteknologioita.

”Vihollisella on käytössään useita eri teknologioita, jotka mahdollistavat heidän siepata henkilöitä makuuhuoneistaan, tutkia/operoida/indoktrinoida heidät ja palauttaa heidät makuuhuoneisiinsa ilman, että tätä mitenkään havaitaan.

He voivat ”pitää” henkilöä viikkokausia ja palauttaa heidät aikaan, joka on muutaman minuuttia sen jälkeen kun heidät vietiin.

Nämä teknologiat ovat nimeltään:

  • Hyppyporttiteknologia
  • Fraktaalihyppyporttiteknologia
  • Siirrinteknologia
  • Fraktaalisiirrinteknologia
  • Teleportaatioteknologia
  • Fraktaaliteleportaatioteknologia
  • Aikamatkailuteknologia
  • Fraktaaliaikamatkailuteknologia
  • Ulottuvuusmatkailuteknologia
  • Fraktaaliulottuvuusmatkailuteknologia
  • Madonreikämatkailuteknologia
  • Fraktaalimadonreikämatkailuteknologia
  • Resonanssiteknologia
  • Fraktaaliresonanssiteknologia
  • Maaginen teknologia
  • Fraktaalinen maaginen teknologia
  • Seinienläpikävelyteknologia
  • Fraktaalinen seinienläpikävelyteknologia
  • ‘Lähettäjä’ lähettää jotain huoneeseesi
  • ‘Lähettäjä’ vetää huoneestasi pois jotain

Lähde: Vol.1 p. 110, The Mars Records, Stephanie Relfe

Kuka ”vihollinen” on ja mikä on tämän hyperdimensionaalisen sodan luonne suhteessa kolmiulotteiseen aurinkokuntaamme?

Kuten sanottua, ”vihollisen” asearsenaalin kvanttiteknologialuonne viittaa siihen, että ”vihollinen” voisi olla hyperdimensionaalinen tai kehittynyt kolmiulotteinen avaruusolentojen sivilisaatio toisesta galaksista.

On olemassa vaihtoehtoisia tulkintoja silminnäkijän evidenssille koskien mahdollista hyperdimensionaalisen ”sodan” realiteettia ja statusta oman kolmannen ulottuvuuden aurinkokuntamme kontrolloimiseksi.

Esimerkiksi, kuka on ”hyökkääjä” tässä hyperdimensionaalisessa ”sodassa”?

1. Maan ihmiset hyökkääjinä

Marsin salainen tukikohta, joka käyttää kvanttiteknologiaa, saatetaan nähdä Maan ihmisten taholta ”hyökkäävänä”, minkä johdosta ”vihollinen” tekee vastahyökkäyksen Mars-tukikohdan aikamatkustushyppyporteille.

2. ”Vihollinen” hyökkääjänä

Amerikkalaistukikohta Marsiss avoi olla Maan ihmisjoukkojen ja Marsin ihmisten välisen liiton yhteinen strateginen positio, jolla Marsin kolmannen ulottuvuuden ihmissivilisaatio saadaan pidettyä turvassa ”vihollisen” hyökkäykseltä.

3. ”Vihollinen” on osa false flag -operaatiota

”Vihollisen” hyökkäys amerikkalaistukikohtaan Marsissa voi olla hyvin käsikirjoitettu False Flag -huijausskenaario, jolla luodaan valheellinen ”sota” ”pahoja avaruusolentoja” vastaan.

II. Virallinen ”paljastus” tai julkinen avoin kontakti

…kolmannen ulottuvuuden älykkään avaruusolentosivilisaation kanssa Marsissa

On olemassa todisteita, jotka tukevat kriittisen polun olemassaoloa virallisten Maan ulkopuolisten paljastusten ja avoimen yhteydenpidon Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa.

Tuo kriittinen polku näyttää olevan sellainen, jossa Maapallon ihmisyhteiskunnan ensimmäinen avoin diplomaattinen kontakti ja virallinen avaruusolentojen ”paljastaminen” tapahtuu Marsin alla ja pinnalla elävän kolmannen ulottuvuuden älykkään humanoidisivilisaation kanssa.

Kuten tämän tekstin kirjoittaja raportoi,

”Maan ihmisten yhteisön ensimmäiset eksopoliittiset askeleet tulisivat olla läpinäkyvän, julkista hyötyä palvelevien planetaaristen suhteiden solmiminen kolmannen ulottuvuuden humanoidisivilisaation kanssa, joka elää Marsin pinnalla ja pinnan alla.”

Todisteet älykkäästä humanoidisivilisaatiosta Marsissa

Tämän tekstin kirjoittaja on näyttänyt todisteet älykkään humanoidisivilisaation olemassaolosta Marsissa käyttäen silminnäkijätodistuksia, asiakirjoja ja muita todisteita.

Katso: New data, law of evidence support view of Mars having indigenous, intelligent extraterrestrial life

Silminnäkijätodisteet — älykäs sivilisaatio Marsissa

Silminnäkijätietovuotaja  Andrew D. Basiago, Cambridgessa koulutuksen saanut environmentalisti ja asianajaja, on julkisesti tunnustanut vuonna 1970, hänen edesmenneen isänsä läsnäollessa, Raymond F. Basiagon, The Ralph M. Parsons Companylla salaisissa projekteissa työskennellyt insinööri, että hän tapasi kolme marsilaista astronauttia Curtiss-Wright Aeronautical Companyn tiloissa Wood Ridgessa, New Jerseyssa marsilaisten ollessa tehtävässä Maapallolla tapaamassa amerikkalaisia teknikkoja.

Silminnäkijätodisteet — DARPAn Project Pegasus ja elämän löytäminen Marsista

Andrew D. Basiagon silminnäkijätodistus paljastaa faktan, että vuoteen 1968 mennessä amerikkalainen tiedusteluyhteisö oli jo ollut tietoinen hänen Mars-työstään.

Hän mainitsee seitsemän briiffausta 40 vuoden aikana, jolloin hänelle näytettiin todisteita hänen omasta kohtalostaan Marsin elämän löytämisessä, ja hän selittää miten aikamatkailu ja hänen tulevaisuutensa kytkeytyivät yhteen.

Kvanttiteknologiaa käyttämällä Andyle annettiin kopio hänen itsensä kirjoittamasta tutkielmasta The Discovery of Life on Mars vuonna 1971 ja häntä pyydettiin lukemaan se ja oppimaan se ulkoa, jotta hän sitten vuonna 2008 voisi kirjoittaa sen, ja se sisältäisi niin paljon dataa Marsista kuin mahdollista.

Todistajat, jotka tukevat väitteitä

Basiagon koulutus, hänen silminnäkijätodistuksensa mukaan, kulminoitui vuonna 1981, kun hän oli 19-vuotias, jolloin hän teleporttasi Marsiin, sen jälkeen kun CIA-agentti Courtney M. Hunt oli ensin prepannut, ensin yksin ja sitten toisen kerran Huntin seurassa.

Molemmat matkat tehtiin Basiagon mukaan ”hyppyhuoneen” avulla, joka sijaitsi CIA:n laitoksessa El Segundossa, Kaliforniassa.

Näiden Marsin matkojen tarkoitus oli tutustuttaa hänet Marsiin, koska CIA tiesi hänen kohtalostaan Marsin elämän löytäjänä ja piti sitä tärkeänä, että hän vierailee Marsissa kokemassa sen itse.

Basiagon mukanaolon amerikkalaisten aika-avaruustutkimuksessa lapsena, sekä Courtney M. Huntin identiteetin CIA-agenttina, on varmistanut

  • Tri. Jean Maria Arrigo, etiikan tutkija, joka työskentelee läheisesti amerikkalaisten tiedustelupalvelujen ja armeijan kanssa
  • Yhdysvaltain armeijan kapteeni Ernest Garcia, jonka ura amerikkalaistiedustelussa on pitänyt sisällään Kuolleen Meren kääröjen vartijana Israelilaiselle arkeologille Yigal Yadinille, sekä armeijan turvallisuusattaseana toimimista DARPAn Project Pegasuksessa

Basiagon kokemuksia tukee kahden muun riippumattoman silminnäkijätietovuotajan, William B. Stillings & Bernard Mendez, todistukset.

Riippumattoman Mars-tietovuotajan todistus

25. heinäkuuta 2009, Barcelonassa järjestetyssä European Exopolitics Congressissa, entinen puolustusministeriön tiedemies Arthur Neumann sanoi julkisesti,

”Marsissa on elämää. Marsissa on tukikohtia. Olen ollut siellä..”

Neumann osallistui seuraavana päivänä Futuretalkiin’,  Project Camelotin dokumenttihaastatteluun, jossa hän kertoi tiedoistaan Mars-teleportaatiota koskien. Hän osallistui myös tunnin mittaiseen haastatteluun, johon osallistui muiden älykkäiden sivilisaatioiden edustajia, jotka elävät Marsin pinnan alla.

Arthur Neumannon sanonut, että hän teleporttasi Marsiin osallistuakseen projektiin siellä marsilaisten humanoidien kanssa.

Maa, Mars ja galaktiset viranomaiset

Kuten todettua, Maan ulkopuoliset hallintoviranomaiset ovat laillisesti perustettuja Maan ulkopuolisia hallintoviranomaisia, joilla on lainkäyttövalta määritellyllä alueella, kuten Linnunradan Galaktisessa Federaatiossa, joka on empiirisesti paikannettu toistettavissa olevissa tutkimuksissa.

Käytettävissä olevien todisteiden mukaan Maan ulkopuolisten hallintoviranomaisten toimivalta voi ulottua yli ulottuvuuksien oman galaksimme kaltaisen yksittäisen galaksin sisällä.

Exopolitics – Politics, Government and Law in the Universe, kirja joka loi perustan eksopolitiikan tieteelle älykkäiden sivilisaatioiden välisistä suhteista, sanoo seuraavaa koskien Linnunradan galaksin hallintoviranomaisia.

Eksopolitiikan malli ja tiede

”Eksopolitiikan mallin olennainen rakenne ja dynamiikka — siis että Universumissa asuu älykkäitä sivilisaatioita, jotka ovat järjestäytyneet hallintoelimiksi ja operoivat lakia noudattaen — on pääosin vahvistettu toistettavissa olevin tieteellisin kaukokatselutiedoin, jotka on hankittu 1990-luvulla.

Tieteellisen kaukokatselun data viittaa siihen, että henkisesti ja teknologisesti pitkälle kehittyneitä Galaktisen Liiton maailmoja on olemassa. Sitä voidaan kuvata eräänlaisena löyhästi järjestäytyneenä Linnunratamme henkisenä hallintona.

”Tämä on tieteellisen kaukokatselusession puhtaaksikirjoitus:

Kaukokatselija

”Heti kun menin hänen [galaktisen liiton johtaja] mieleensä, tulin esiin avaruudessa. Siellä minä olen nyt. Olen Linnunradan ulkopuolella, katselen sitä. Pistemäisiä viivoja on piirretty kuvaan, joka jakaa galaksin kvadrantteihin.

”Minulle sanotaan, että siellä on avun tarve. He tarvitsevat meitä. Saan aistimuksen, että he tarvitsevat meitä galaktisessa mielessä, mutta minä vastustelen tätä. He ovat paljon ihmisiä voimakkaampia; se ei vain tunnu järkeenkäyvältä miksi he meitä tarvitsisivat.

”Johtaja aistii vastusteluni ja ohjaa minua planeetalle. OK, pystyn aistimaan sen olevan Maapallo. Minulle sanotaan, että ihmiset liikkuvat planeetalta pois tulevaisuudessa. Nyt muutan aistimuksiani sanoiksi. Mutta aistin selvästi, että Maapallon ihmiset ovat väkivaltaisia ja hankalia tällä hetkellä. Heitä pitää muokata ennen kuin heidät on mahdollista myöhemmin yhdistää muihin. Selvästi ihmisten tulee läpikäydä jonkinlainen muutos ennenkuin he lähtevät pois planeetalta.

Tarkkailija

”Kysy onko heillä mitään käytännön ehdotusta sille miten voisimme auttaa.”

Kaukokatselija

”Minulle sanotaan suoraan, että minun pitää saattaa loppuun tämä kirjaprojekti. Muut näyttelevät omaa osaansa. Siinä tulee olemaan monia mukana. Monien eri lajien edustajia, ryhmiä.

Tarkkailija

”Kysy kenet muu meidät pitäisi tavata kaukokatselemalla, tai jotain toista tekniikkaa käyttämällä?”

Kaukokatselija

”Ainoastaan marsilaiset. Hmmm. Minulle sanotaan, että tulevat kontaktit avaruusolentoihin rajoittuvat nyt marsilaisiin, ainakin lähitulevaisuudessa.

Tarkkailija

”Kysy onko mitään uutta informaatiota kuulunut, mitä meidän tulisi tietää, mitä emme tiedä vielä.”

Kaukokatselija

”Tämä kaveri on erittäin kärsivällinen. Hän tietää tämän olevan minulle vaikeaa. Hän sanoo minulle, että tulee paljon ongelmia. Varmasti tapahtuu jokin planetaarinen katastrofi, vai pitäisikö sanoa että useampia. Tulee olemaan poliittista kaaosta, turbulenssia, ja nykyinen poliittinen järjestelmä purkautuu. Siten kuin me nyt elämme, me emme kykene suhtautumaan uusiin todellisuuksiin. Hän sanoo minulle suoraan, että tietoisuudesta tulee tulla kaikkien ihmisten tärkein huolenaihe, jos me aiomme edistyä.

”Juuri nyt hän on pureutumassa sinun (tarkkailija) mieleen. Hän ikäänkuin koittaa asettaa sinut sijaintiin, ehkäpä hän mittaa sinua tai tekee jotain. Hän sanoo minulle, että se mitä teet juuri nyt on erittäin tärkeää tässä kaikessa. Meidän tulee palata tänne — heidän maailmaansa — myöhemmin. Meistä tulee tietoisuuden määrittelemien ihmisten ensimmäiset edustajat. Hän sanoo minulle, että tietoisuus on määrittänyt saapumispisteen. Mutta on vielä lisää. ’Me emme ole pelastajia, me olemme vain ensimmäisiä edustajia.’ Hän haluaa, että minä ymmärrän asian oikein.

”Minulla on tunne, että hän haluaa minun ymmärtävän, että meillä on vastuu edustaa reilusti. Tämä ei saa nousta meillä hattuun. Tämä on nyt työtämme, ja meillä kaikilla on työtä. Hän sanoo minulle myös, että teen ihan ookoo duunia siinä että kirjoitan tämän muistiin. Hän pitää sinun huumorintajustasi. Hän sanoo, että tulevaisuudessa tulee olemaan paljon aktiviteettia, päivittäistä. Mutta nyt meidän tulee keskittyä tähän kirjana. Tämä kirja on tärkeä, ja he käyttävät sitä.”

Transkription loppu

Mars — kriittinen polku avaruusolentojen ”paljastukseen” ja avoimeen kontaktiin

Hyperdimensionaalisen ”sodan” alkuvaiheen keskustelussa kysyttiin kysymys edustiko Marsin salainen amerikkalaistukikohta strategista positiota Maan ihmisjoukoille yhdessä Marsin ihmisten liittolaisten kanssa (jotka elävät Marsin pinnan alla), jolla ehkäistäisiin ”vihollisen” suorittama Marsin humanoidisivilisaation tuho.

DARPAn Project Pegasuksen tietovuotajan Andrew D. Basiagon evidenssi viittaisi siihen, että jo vuonna 1970 — 40 vuotta ennen vuotta 2010 — marsilaiset astronautit olivat amerikkalaisissa puolustusvoimain laitoksissa vierailemassa suhteiden solmimistehtävissä ja tapaamassa amerikkalaista sotateknistä henkilöstöä.

Entisen amerikkalaissotilaan Michael Relfen evidenssi viittaa siihen, että Relfe on rekrytty pysyväksi jäseneksi amerikkalaisten Mars-tukikohtaan vuonna 1976 — 34 vuotta ennen vuotta 2010. Vuonna 1976 (Maan aikaa), hän teleporttasi Marsin siirtokuntaan ja vietti siellä 20 vuotta osana siirtokunnan pysyvää henkilöstöä. Vuonna 1996 (Marsin aikaa) Relfe ikäregressoitiin 20 vuotta nuoremmaksi, hän aikamatkusti teleportaatiolla takaisin Amerikkan tukikohtaan, vuoteen 1976 (Maan aikaa).

Basiago todistama Marsin humanoidiastronauttien vierailu amerikkalaistukikohdassa vuonna 1970 tapahtui vain 6 vuotta ennen Relfen rekrytoimista amerikkalaistukikohtaan Marsiin.

Sotilaallinen konflikti ja hyperdimensionaalinen ”sota”, jonka Relfe Marsissa koki vuosina 1976-1996 (Marsin aikaa) salaisessa tukikohdassa, on saattanut olla käynnissä ja se on saattanut olla tiedossa ja osa Marsin astronauttien agendaa tehdä vierailu amerikkalaiseen tukikohtaan vuonna 1970.

Marsin astronauttien vierailu vuonna 1970 sekä salaisen tukikohdan perustaminen Marsiin vuoteen 1976 mennessä ovat saattaneet olla osa Yhdysvaltain ja Marsin humanoidisivilisaation välistä strategista suhdetta, jolla puolustetaan aurinkokuntaamme kehittyneen kolmannen ulottuvuuden avaruusolentojen sivilisaation hyökkäyksiltä.

Milloin kansalle ja maailmalle julkisesti paljastetaan amerikkalaisten tukikohta Marsissa ja heidän strateginen suhde Marsin humanoidisivilisaatioon?

On olemassa erilaisia skenaarioita viralliselle ”paljastukselle” koskien amerikkalaisten tukikohtaa Marsissa sekä avointa kontaktia Marsin humanoidisivilisaatioon.

1. Hyperdimensionaalinen ”sota”

Jos ja kun Maan ihmisten ja Marsin ihmisten strateginen allianssi on voittanut hyperdimensionaalisen ”sodan”, silloin aika voi olla kypsä viralliselle ”paljastukselle” koskien Maan ja Marsin allianssia.

Toisaalta Yhdysvaltain hallitus saattaa kokea hyödylliseksi värvätä ihmisväestön tietoiseksi osallistumisesta hyperulotteiseen ”sotaan” aurinkokunnasta. Jos näin olisi, niin silloin hallituksen viranomainen, joka haluaisi värvätä kansalaisiaan tukemaan hyperulotteista ”sotaa”, tekisi virallisen ”ilmoituksen”.

Jos hyperulotteinen ”sota” on itse asiassa Maan pysyvän sotatalouden false flag -operaatio, jonka tarkoituksena on edistää avaruuden aseistamista, niin ”sodan” ja ”vihollisen” virallinen ”paljastaminen” olisi osa false flag -harhautusta, jonka tarkoituksena on kanavoida ihmisväestön energia avaruuden aseistamiseen ja sotaan.

2. Elämä Marsissa

NASA:n Spirit- ja Opportunity-mönkijöiden Marsin pinnalta ottamissa valokuvissa näkyy nyt lukuisia kuvia runsaasta ihmismäisestä ja eläimellisestä elämästä Marsin pinnalla. Kuvia ja analyysejä ihmismäisestä ja eläimellisestä elämästä, rakenteista ja patsaista on ”The Discovery of Life on Mars” -julkaisussa sekä 60 muussa artikkelissa osoitteessa projectmars.net.

Kun kehittynyttä valokuva-analyyttistä tekniikkaa sovelletaan Marsin pinnasta otettaviin NASA:n roverin valokuviin, saadaan todennäköisesti entistäkin varmempia kuvia Marsin ihmismäisestä ja eläimellisestä elämästä.

Näin ollen voidaan perustellusti väittää, että Yhdysvaltain hallitus voi julkaista Marsin pinnalta otettuja NASA:n Roverin valokuvia, jotka sisältävät kuvia Marsin alkuperäisestä humanoidisesta ja eläimellisestä elämästä, ja näin ollen ulkoistaa virallisen ”paljastuksen” Marsissa olevasta älykkäästä humanoidisesta maan ulkopuolisesta elämästä kansalaisyhteisölle.

Yksi NASA:n perusteluista sitä vastaan, että se ”paljastaisi” virallisesti valokuvalliset dokumentaariset todisteet maan ulkopuolisesta humanoidisesta elämästä Marsissa, saattaa olla huoli siitä, että tämä aiheuttaisi Brookings Instituten raportin kaltaisen paniikin ihmisväestön keskuudessa, kuten tapahtui,

”sarjan Halloween-jakso 30. lokakuuta 1938, joka esitettiin Columbia Broadcasting System -radioverkossa. Jakson ohjasi ja kertoi Orson Welles, ja se oli sovitus H. G. Wellsin romaanista The War of The Worlds.

Richard J. Hand siteeraa nimeltä mainitsemattomien historioitsijoiden tekemiä tutkimuksia, joiden mukaan noin kuusi miljoonaa kuuli CBS:n lähetyksen, 1,7 miljoonaa uskoi sen olevan totta ja 1,2 miljoonaa oli ”aidosti peloissaan”.

Vaikka Wellesin ja kumppaneiden ääntä kuuli verrattain pieni yleisö (samaan aikaan NBC:n yleisö oli arviolta 30 miljoonaa), kohu oli kaikkea muuta kuin vähäpätöinen: kuukauden kuluessa lähetyksestä tai sen vaikutuksista kirjoitettiin 12 500 lehtiartikkelia, ja Adolf Hitler siteerasi paniikkia, kuten Hand kirjoittaa, ’todisteena demokratian rappiosta ja turmeltuneisuudesta’.”

Erään lähteen mukaan,

Brookingsin raportti eli hdotetut tutkimukset rauhanomaisen avaruustoiminnan vaikutuksista ihmisen asioihin (Proposed Studies on the Implications of Peaceful Space Activities for Human Affairs) on NASAn tilaama ja Brookings Institutionin laatima raportti, joka esiteltiin Yhdysvaltain kongressin 87. istuntokauden edustajainhuoneelle 18. huhtikuuta 1961.

Vaikka Brookingsin raportissa ei suoranaisesti ehdoteta todisteiden salaamista, siinä viitataan siihen, että yhteydenotolla avaruusolentoihin (tai vahvalla todisteella niiden todellisuudesta) voisi olla jonkin verran häiritsevä vaikutus ihmiskuntaan, ja siinä mainitaan lyhyesti mahdollisuus salata tällaisia todisteita yleisöltä.

”Jotkut ufologit ja salaliittoteoreetikot ovat esittäneet, että Brookingsin raportin johtopäätökset tarjoavat hallituksen virkamiehille motiivin tukahduttaa todisteet maan ulkopuolisesta elämästä, jos ne joskus löydettäisiin.

Brookingsin raportin ehkä sensaatiohakuisempi tulkinta on saattanut saada vaikutteita aikalaismedian uutisoinnista; New York Timesin vuonna 1960 ilmestyneessä jutussa oli otsikkona ”Ihmiskuntaa varoitetaan valmistautumaan elämän löytämiseen avaruudesta”: Brookingsin raportti sanoo Maapallon sivilisaation mahdollisesti tuhoutuvan jos se kohtaa sitä ylivertaisemman rodun'””.

Jos NASA itse asiassa ulkoistaa virallisen ”paljastuksen” Marsissa olevasta elämästä ja Marsissa olevasta maan ulkopuolisesta humanoidisesta sivilisaatiosta, niin ”paljastaminen” laajalle yhdysvaltalaiselle ja maailmanlaajuiselle yleisölle tapahtuu luultavasti sen jälkeen,

  1. kehittynyttä fotoanalyyttistä tekniikkaa voidaan soveltaa NASAn Marsin pinnalta otettuihin valokuviin.
  2. Mars Anomaly Research Societyn (MARS) kaltaiset kansalaispohjaiset ryhmät voivat alkaa tavoittaa valtavirtaista yleisöä, tiedotusvälineitä ja poliittista yleisöä.

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

 

Henry Kissingerin rooli UFO-tiedon salaamisessa

Henry Kissingerin kuolemalla marraskuun 29. päivänä tulee olemaan tärkeä merkitys UFO-paljastusprosessille. Hän oli valtahahmo UFO-salailussa aina toisesta maailmansodasta saakka, jolloin hän palveli Yhdysvaltain armeijan vastatiedustelujoukoissa Saksassa ja sen jälkeen Nelson Rockefellerin joukoissa perustamassa PI 40 -erikoistutkimusryhmää Eisenhowerin hallinnolle, joka läheisesti liittyi Majestic 12 -erikoistutkimusryhmään. Kissinger oli täten keskeisessä asemassa salailun toteutuksessa ja hänen kuolemansa tarkoittaa sitä, että totuus avaruusolennoista voi vihdoinkin paljastua.

Olen lisännyt tähän pitkän lainauksen Kissingeristä vuoden 2003 tutkielmasta, jonka otsikko kuuluu “Political Management of the Extraterrestrial Presence: The Challenge to Democracy and Liberty in America”. Tutkielma on julkaistu kirjassani Exopolitics: The Political Implcatons of the Extraterrestrial PresenceKirjoitin siinä:

“Tietovuotajalähteiltä on vahvaa näyttöä siitä, että MJ-12/PI-40 -ryhmittymän ulkokerroksen muodostaneen erikoistutkimusryhmän mestaristrategi oli Rockefellerin suojatti tohtori Henry Kissinger, jonka kokemus avaruusolentojen läsnäolosta ulottui pidemmälle, kuin yleisesti tunnustetaan.”

Tässä on koko kappale vuoden 2003 tutkielmastani:

Henry Kissingerin maine PI-40:n mestaristrategina

On olemassa merkittävää näyttöä, että Natsi-Saksa oli osittain onnistunut alas ammutun avaruusolentojen aluksen takaisinmallintamisessa, jonka natsit löysivät 1930-luvun puolivälissä. [38] Osittain menestyksekkäät huippunatsitiedemiesten pyrkimykset ymmärtää ja takaisinmallintaa tätä avaruusolentojen teknologiaa oli suuri tekijä Natsi-Saksan asekehitysohjelman menestyksessä ja sodan pitkittämisessä, jotta nämä asejärjestelmät saataisiin täysin otettua käyttöön. Toisen maailmansodan lopulla samaisten natsitiedemiesten siirtäminen maasta USA:n ’Operation Paperclipin’ alaisuudessa merkitsi satojen natsitiedemiesten siirtämistä sotatieteellisiin laboratorioihin, jotka oli perustettu tuottamaan aseita sotaa varten. [39] ’Operation Paperclipin’ vähän tunnettu hahmo oli nuori saksaa puhuva Yhdysvaltain armeijan tiedusteluviranomainen, jolla oli saksanjuutalainen tausta — Henry Kissinger.

Kissinger syntyi Fuerthissa, Saksassa toukokuun 27. päivänä 1923, ja hän palveli armeijan vastatiedustelujoukoissa vuosina 1943-46. Toisen maailmansodan loputtua hän pysyi aktiivipalveluksessa miehitetyssä Länsi-Saksassa. Hänet siirrettiin 970. vastatiedustelujoukkojen osastoon, jonka yksi ’virallisista’ tehtävistä oli rekrytoida natsien tiedustelu-upseereja Neuvostoliiton vastaisiin operaatiohin Neuvostomaista. [40] Kissingerin osasto todellisuudessa oli keskeisessä roolissa ’Operation Paperclipissä’ — tässä roolissa hänet tultaisiin noteeraamaan sotilastiedustelupiireissä hänen strategisen ajattelun kyvyistään — kuinka parhaiten vastata avaruusolentojen läsnäoloon. [41]

Kissinger palasi USA:n ja vuonna 1947 aloitti yliopisto-opinnot Harvardissa. Kissinger kuitenkin piti hänen yhteytensä armeijaan, ja hän oli sotilastiedustelujoukkojen reservin kapteeni. Tämä mahdollisti hänen olla roolissa koskien avaruusolentojen läsnäoloa kaikkein korkeimmilla tasoilla Trumanin hallinnossa. Vuoteen 1950 mennessä Kissinger oli nyt jatko-opiskelija ja työskenteli osa-aikaisena puolustusministeriölle. Hän toistuvasti teki työmatkoja Washingtoniin — Operaatiotutkimusyksikön konsulttina, joka toimi suoraan pääesikunnan alaisuudessa. Operaatiotutkimusyksikkö ’virallisest’ teki erittäin salaista tutkimusta aiheista kuten entisten natsioperatiivien ja natsipartisaanien käyttö CIA:n salaisissa toiminnoissa. Kissingerin viralliset tehtävät olivat jälleen kerran peite hänen roolilleen koordinoida entisten natistiedemiesten rekrytointia ja käyttöä salaisissa projekteissa, jotka liittyivät avaruusolentojen teknologian takaisinmallintamiseen ja useisiin avaruusolentojen läsnäoloon liittyviin stategisiin ja tiedustelualan ongelmiin.

Vuonna 1952 tohtorintutkintonsa jälkeen Kissinger ryhtyi konsultiksi Psychological Strategy Boardille, kansallisen turvallisuuden neuvoston operatiiviselle siivelle, joka toteutti salaisia psykologisia ja paramilitaarisia operaatioita. Näin Kissingerin rooli laajeni käsittelemään avaruusolentojen länsäoloon liittyviä monia politiikkaongelmia. Kissingerin sisäpiiritieto Operation Paperclipista ja avaruusolentojen läsnäolosta yhdistettynä hänen strategisen ajattelun kykyihinsä tekivät hänestä jonkun, jolla oli nopea kyky ottaa nimekäs asema avaruusolentojen läsnäoloon liittyvässä päätöksenteossa. Council on Foreign Relationsin jäsenenä Kissinger epäilemättä oli saanut sen nimekkäimpien jäsenten huomion sellaisena henkilönä, jolla oli kyvyt vastsata avaruusolentojen läsnäoloon.

Vuonna 1954 presidentti Eisenhower nimitti Nelson Rockefellerin hänen erikoisassistentikseen kylmän sodan suunnitteluun, pestiin johon virallisesti kuului ‘CIA:n salaisten operaatioiden valvonta ja hyväksyntä’. Tämä oli peite Rockefellerin todelliselle roolille MJ-12:n johtajan; ja vieläkin tärkeämpänä, Yhdysvaltain ulkopolitiikan johtajana Orionin tähtikuviosta peräisin olevien avaruusolentojen ja USA:n välillä allekirjoitetun ”salaisen sopimuksen” seurauksena. [42] ’Sopimus’ oli ollut paljon spekulaation kohteena, mutta sen olemassaolo ja sisältö paljastettiin useille armeijan ja valtion entisille ’tiedusteluilmiantajille’. [43]

Vuonna 1955 Kissingeristä tuli kansallisen turvallisuuden neuvoston Operations Coordinating Boardin konstultti, joka toteutti salaisia operaatioita ulkovaltoja vastaan. Kissingerin analyyttiset ja strategiset taidot olivat käytössä sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikan salaisten operaatioiden koordinoinnissa ulkovaltoja vastaan että avaruusolentojen rotuja vastaan. [44] Kissingerin rooli salaisissa operaatioissa, hänen läheiset suhteensa Nelson Rockefelleriin, hänen intellektuaaliset kykynsä, kaikki yhdessä kasvattivat hänen vaikutusvaltaansa. Rockefeller ja muut salaisia operaatioita pyörittäneet ymmärsivät vaaran siitä, mikä aiheutui jos ET-rotuihin ja käänteistekniikkaan liittyvää salaista politiikkaa ei sovitettu yhteen tavanomaisempien ulkopoliittisten kysymysten kanssa, jotka olivat yleisön huomion keskipisteenä.

Useiden ongelmien koordinointi vaatii jonkun, jolla on strategista ajattelukykyä näiden alojen koordinointiin. Kissingerin kyvyt saivat Rockefellerin, joka oli Council on Foreign Relationsin johtaja, huomion parhaana henkilönä rooliin. Rockefeller oli keskeisessä roolissa nimittämässä Kissingeriä yhdeksi PI-40:n johtajista, tutkimusryhmän joka tarjosi poliittista neuvontaa MJ-12:n vastauksena Orionista saapuneiden avaruusolentojen kanssa tehtyyn sopimukseen, sekä yleisemmin avaruusolentojen läsnäoloon. [45]

PI-40:n johtajana ja ylimpänä strategistina Kissinger olisi varmasti tiennyt tarpeesta hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa varmistamalla MJ-12:n ja PI-40:n autonomia ja tekemällä laillisuusvalvonnasta tehotonta. MJ-12/PI-40 oli kasvattanut institutionaalista valtaansa niin paljon, että se nyt kykeni käyttämään poliittista valtaansa toimeenpanevaan valtion osaan. Toistaan seuraavien presidenttien valtakausiin vahva vaikuttaminen, jos ei suora käskyttäminen, nähtiin osana sitä miten vastata avaruusolentojen läsnäoloon poliittisesti, mikä tehokkaasti romutti laillisuusvalvonnan, joka oli niin keskeinen osa Rooseveltin ja Trumanin hallintoja.

MJ-12:n tarpeeseen vaikuttaa/kontrolloida kontribuoi ironisesti se, että vaikka suurin osa politiikkaa käsittelevistä virkamiehistä, poliitikoista, uutismediasta ja kansasta uskoikin, että Neuvostoliitto oli suurin uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle, itse asiassa Yhdysvallat oli salassa tehnyt yhteistyötä laajalti Neuvostoliiton kanssa koskien avaruusolentojen läsnäoloa. Tämä tarkoitti, että kylmän sodan ja julkisia varoja kuluttavien aseellisten konfliktien retorisen pinnan alla tehtiin salaisia operaatioita yhteista uhkaa vastaan. [46] Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat strategisia liittolaisia mitä tulee avaruusolentokysymykseen, vaikka samanaikaisesti he olivat strategisia kilpailijoita kylmän sodan geopolitiikassa. Tämä tarkoitti, että kylmän sodan vihamielisyys oli teeskentelyä, jolla suunnattiin kansan huomio pois siitä mitä todella tapahtui. Sellainen teeskentely toimisi ainoastaan jos kaikkein korkeimmat virkamiehet presidentin kansliassa olivat tietoisia avaruusolentojen läsnäolosta, jolla helpotettaisiin vihamielisiä politiikan suunnittelijoita, jotka uskoivat kylmän sodan olevan todellinen, jotka peloissaan olivat valmiita käyttämään ydinaseita Neuvostoliittoa vastaan vastauksena heidän odotettuun hyökkäykseensä.

Toistaan seuranneisiin presidentinkanslioihin vaikuttaminen saavutettiin sijoittamalla PI-40:n ydinjäseniä korkeisiin neuvonantaja-asemiin presindentinkanslioihin varmistamaan, että avaruusolentojen läsnäoloa ei paljasteta, ja että kylmän sodan sotatoimia kohtuullistettaisiin. Kennedyn/Johnsonin hallinnossa tämä henkilö oli McGeorge Bundy, yksi PI-40n alkuperäisistä jäsenistä, joka kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi päästessään nimitettiin samalla myös MJ-12:n johtoon. [47] Nixonin tulevan hallinnon tapauksessa tämä saavutettiin sijoittamalla yhä nimekkäämpi PI-40:n jäsen sinne, joka kontrolloisi presidentti Nixonia mikäli tarpeen.

Nixonin hallinnossa tämä henkilö oli kukas muukaan kuin Henry Kissinger, joka ilmestyi tyhjästä vuonna 1968 ja hänet nimitettiin presidentiksi valitun Nixonin kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi. Kissingerin nimittämisessä keskeinen hahmo oli Nelson Rockefeller, joka oli hävinnyt Nixonille vuoden 1968 republikaanien kokouksessa ja sen jälkeen hän järjesti suojattinsa osaksi Nixonin tiimiä. [48] Kissinger aikoi keskittää ulkopolitiikan teon Valkoiseen taloon ja kansallisen turvallisuuden neuvostolle, ja näin varmistettiin hänelle keskeinen rooli sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikan muotoilussa että salaisen politiikan muotoilussa avaruusolentojen roduista uudessa roolissaan MJ-12:n johtajana. Kun otetaan huomioon hänen historiansa erikoistutkimusryhmän/PI-40:n johtajana, Kissinger oli kaikkein kokenein ja voimakkain MJ-12 -hahmo Nelson Rockefellerin jälkeen. [49]

Seymour Hershin kriittinen elämänkerta Kissingerin poliittisesta johtamistyylistä Vietnamin aikana kertoo, että Kissinger oli aikeissa kerätä itselleen niin paljon valtaa kuin mahdollista kansainvälisissä asioissa. [50] Kissinger systemaattisesti horjutti muiden sellaisten henkilöiden asemaa, jotka saattoivat uhata hänen kansainvälisten asioidensa hallintaa, erityisesti uuden ulkoministerin William Rogersin ja muiden Nixonin hallinnon keskeisten poliittisten päättäjien asemaa. [51] Kissinger tulee esiin Hershen elämänkerrassa paranoidina poliittisena hahmona, joka pelkäsi luovuttaa valtaa muille, jolta tässä kuvassa puuttui hienovaraisuutta ja älykkyyttä käsitellä kriittisiä ulkopoliittisia ongelmia. Kissingerin johtamistyyli oli varmistaa, että kaikki informaatio kulki hänen kauttaan, sillä hän oli pääasiallinen suodatin Nixonin prioriteettien muokkaajana ja ulkopoliittisena ajattelijana. Kappale Kissingerin avustajan Morton Halperin tekstistä paljastaa Kissingerin poliittisen johtamistyylin:

Tammikuun 25. päivänä 1969, viisi päivää presidentin astuttua valtaan, kansallisen turvallisuuden neuvosto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa. Asialistalla oli Vietnam, ja Halperin, joka nyt oli selkeästi Kissingerin avustajien ykkösnimi, nimitettiin tekemään tiivistelmät kaikista tutkielmista ja valmistelemaan muistiota näiden pohjalta presidentille. Hän huolellisesti listasi eri vaihtoehtoja kahden tai kolmen sivun tiivistelmässä, jätti tilaa presidentille merkitä hänen vaihtoehtonsa. Idea oli pienentää presidentin työtaakkaa: jos Nixon valitsi lukea liitteenä olevat dokumentit, hän voisi vain läpikäydä Halperinin tiivistelmän (joka toki sai Kissingerin julkaisuluvan) ja tehdä päätöksensä. Henry rakasti tiivistelmää ja piti sitä loistavana. Mutta ‘Mort’, hän sanoi, ‘et ole sanonut presidentille mitä vaihtoehtoja meidän pitäisi valita.’”

“Ajattelin itselleni”, Halperin muistelee, “että meidän ei pitäisi valita puoliamme; meidän pitäisi vain lähettää tiivistelmät vaihtoehdoista.” Vuosia myöhemmin Halperin tajusi miten naiivi hän oli ollut: “Henry oli julkisesti sanonut, että me aiomme hoitaa presidentin asiat. En tiennyt, että Henry halusi antaa hänelle vaihtoehdot, joista presidentti päättäisi. Olin yllättynyt — koska edelleen uskoin mitä Henry oli sanonut.” Kissingerin tiivistelmäpaperit, suosituksineen, muuttuivat kaikkein salaisimmiksi dokumenteiksi Nixonin Valkoisessa talossa. [52]

Kissingerin poliittinen johtamistyyli hallinnossa oli merkittävä, sillä se tarjoaa oivallusta PI-40:n päätöksentekotyyliin Kissingerin alaisuudessa hänen ollessaan tutkimusryhmän johtaja, ja myöhemmin MJ-12:n kun hänestä tuli sen johtaja Nixonin/Fordin hallinnoissa. [53]

Kissingerin roolia Yhdysvaltain ulkopolitiikan ohjaksissa saneli hänen ‘realpolitik’-periaatteensa. Realpolitik oli malli hänen lempivaltiomiehensä toiminnasta, 1800-luvun saksan kanslerin, Otto Von Bismarkin, joka taidokkaasti hoiteli kansainvälisiä liittoja ja rajoitettuja sotia muuttaakseen Preussin/Saksan suurvallaksi ilman, että Saksaa vastaan oltaisiin liittouduttu kansainvälisesti. [54] Bismarkille kansainvälineen politiikka oli suurta shakkipeliä, jossa moraali ja tunteet olivat sivuroolissa, ja se mikä oikeasti merkitsi oli omien resurssien taidokas käyttö omien strategisten päämäärien saavuttamiseksi oman vallan maksimoimiseksi. [55]‘Realpolitik’ dominoi Kissingerin näkökulmaa kansainvälisessä politiikassa paikoissa kuten Laos, Kamputsea, Chile ja Itä-Timor, joissa moraali ja tunteet eivät olleet minkäänlaisessa asemassa kohdeltaessa näitä maita puhtaina pelinappuloina kansainvälisessä shakkipelissä, jossa Yhdysvallat kilpaili Neuvostoliittoa vastaan ja maksimoi sen geopoliittista valtaa, jossa samaan aikaan tehtiin strategista yhteistyötä ja vastattiin avaruusolentojen läsnäoloon.

Yleisesti ei ole kuitenkaan tiedossa, että Kissinger otti käyttöön saman roolin Yhdysvaltain politiikkaa ohjaillessaan siihen miten se vastaisi avaruusolentojen läsnäoloon. Moraali ja tunteet olivat parhaimmillaankin toisarvoisia, kun Yhdysvallat asteittain paransi resurssejaan strategista asemaansa parantaakseen puhuttaessa avaruusolentojen vierailusta Maapallolle. Näiden ihmiskunnan kanssa kanssakäymisessä olleiden avaruusolentojen sekä niiden toiminnasta tietoisia olevien salaisten organisaatioiden moraalinen suuntautuminen eivät saaneet Kissingerin realpolitikissa paljoakaan painoarvoa. Se, mikä oli merkitsevää, oli se miten paljon avaruusolennot tarjoaisivat resursseja amerikkalaisille salaisille organisaatioille parantamaan aseteknologiaa ja näin amerikkalaisten strategista asemaa avaruusolentoihin verrattuna. Kissingerin realpolitik oli tapa jolla monimutkaiset poliittiset, yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat voitiin ratkaista avaruusolentojen läsnäolosta puhuttaessa. Kissingerin rooli oli samanlainen kuin hänen 1800-luvun sankarin, Bismarkin. Kissinger olisi muuttamassa USA:a dominantiksi globaaliksi vallaksi, joka käsittelisi avaruusolentoja samanarvoisina, synnyttämättä planeettainvälistä sotaa yhden tai useamman avaruusolentojen rodun kanssa, mikä tarkoittaisi loppua Yhdysvaltain suvereniteetille ja vapaudelle. Kissingerin läheiset suhteet Rockefellerin sukuun varmistivat, että korporaatioamerikka jatkaisi nimekkäässä roolissa avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa.

Kissinger Nixonin hallinnossa samanaikaisesti oli korkeassa asemassa Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja sen salaisessa ‘ulkoplanetaarisessa’ politiikassa MJ-12/PI-40:n kautta, ja tästä seuraa, että avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinnointi oli muutaman harvan käsissä, joiden aikeena oli hamuta niin paljon valtaa kuin mahdollista, eikä heidän aikeena ollut hetkeäkään jakaa sitä MJ-12:n/PI-40:n ulkopuolisille, joita pidettiin kokemattomina ja joilta puuttui poliittinen hienovaraisuus ja äly käsitellä avaruusolentokysymyksen monimutkaisuuksia. Eisenhowerin varoitus siitä, että avaruusolentokysymyksen poliittinen hallinnointi “ei olisi parhaissa käsissä” vaikutti yhtäkkiä profetialta.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Kuinka UFO-kuvaajat paljastivat kieltäymyksen kulttuurin

YouTubessa 31. heinäkuuta 2014 julkaistu uusi video vahvistaa entisestään Vancouverin Mount Pleasantin kaupunginosassa sijaitsevan ufokäytävän olemassaoloa, sillä se paljastaa valovoimaisia purkauksia, jotka syntyvät varhaisiltapäivisin pyörivän läpinäkymättömän kappaleen lennosta. Toinen 1. elokuuta 2014 julkaistu video osoittaa sen, mitä monet ovat epäilleet koko ajan: English Bayn yllä olevat kultaiset pallot tekevät dramaattisia käännöksiä ylittäessään keskiyön taivaan. Ainakin yksi väistämätön johtopäätös, joka tällaisista vapaasti saatavilla olevista välineellisistä havainnoista voidaan tehdä, viittaa julkisesti rahoitettujen liittovaltion laitosten hylkäämiseen, jotka ovat täynnä rituaalien väärinkäytön, kieltämisen ja salailun kulttimaista perintöä.

Vaikka on mahdollista, että UFOt tulevat näkyviin vain erikoisilmiönä, kun ne saavat kutsun nimetyiltä kontaktihenkilöiltään, tämän kesän paikallisten osa-aikaisten videokuvaajien antamat todisteet viittaavat toisenlaiseen skenaarioon. Tämä näkökulma iloitsee havaittavien lentojen mahdollisuudesta, jotka voivat tapahtua samalla tavalla kuin luonnonvaraisten eläinten näkyvät liikkeet, kuten kalju- ja merikotkien, sinihaikaroiden, muuttohaukkojen ja viirupöllöjen muinaiset paikalliset populaatiot.

Edward Snowdenin jälkeisenä laajalti julkistetun massavalvonnan aikakautena julkisesti rahoitetut liittovaltion laitokset ovat saattaneet jo dokumentoida ja luetteloida nämä ilmiöt perusteellisesti nykyaikaisilla tarkkuusvälineillä. Tietämyksen myöhemmän kehityksen ilmeisen dogmaattinen eristäminen on johtanut ajatusten markkinoiden häpeälliseen köyhtymiseen. Hyväksyisivätkö Brittiläisen Kolumbian asukkaat koskaan sen, mitä voidaan kohtuudella pitää teollisen mittakaavan ympäristökatastrofeina valmisteilla olevina Northern Gateway– ja Trans Mountain -putkistoina, jos he olisivat saaneet vankan käsityksen siitä, että näennäisesti ilmaisenergiset, ei-öljypohjaiset kuljetusmuodot ovat toimineet menestyksekkäästi paikallisella taivaalla tuhansien vuosien ajan?

Katso videot

Klikkaa tästä nähdäksesi Les Murzsan kuvaaman ”Summer Daylight Contact in Vancouver UFO Corridor”: ”Tämä uusin kuvamateriaali Mount Pleasantin ufokäytävästä jatkaa julkaistujen lähiökuvausten perinnettä, joka ulottuu ainakin jo vuoteen 1937. Kameran redundantti kolminkertainen sensoriryhmä yhdistettynä patentoituun tarkennusavustintekniikkaan tarjoaa selkeän teräväpiirtonäkymän siitä, mitä voidaan kuvailla vain anomalian lennoksi, joka on yksi tapahtumien sarjassa, joka on dokumentoitu tässä paikassa viime vuosina.”

Klikkaa tästä nähdäksesi ”Vancouver UFO-todiste WOW 1. elokuuta 2014”, jonka Charles Lamoureux on kuvannut YouTuben kautta: ”Katso koko video. Todiste siitä, että nämä pallot/alukset eivät ole arkipäiväisiä esineitä. Lentokuvio ei ole normaali. Kuvattu Luna Digital Night vision monokulaarilla. Vertailin videota ufosta 27. heinäkuuta 2014 tehtyyn havaintoon ja se on käytännössä identtinen; samat koordinaatit taivaalla ja aika hieman puolenyön jälkeen. Molemmat kohteet lähtivät Cypressin alueelta noin 30 astetta horisontin yläpuolella ja loppu on historiaa. Tämä on yleinen näky. Satuin vain tällä kertaa kuvaamaan sitä koko sen matkan ajan!”

Koukussa CIA-salailuun

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun Robertson-paneelin vuonna 1953 laatimassa tunnistamattomia lentäviä esineitä käsittelevässä Durantin raportissa mainitaan, että epäviralliset tutkijat, jotka kokoontuvat perustuslain suojaamaan keskusteluun, väittelyyn ja julkiseen valistukseen, voivat tehdä kumouksellisia toimia. Durant ennakoi laajalle levinneitä havaintoja ja näiden edistysmielisten ajattelijoiden joukkovaikutusta tyhjiössä, jonka ovat luoneet hylätyt instituutiot, joiden sitoutuminen julkiseen palveluun on peittynyt yritysten rahoittamien agendojen alle. Kuten 1900-luvun alun jazzmuusikko, nykypäivän riippumaton ufotutkimus on perinyt perintönä valtion tukeman McCarthy-taikojen noitavainon, jossa salaliittoteoriat mainitaan selvänä ja läsnä olevana vaarana.

Todisteita Kanadan antautumisesta CIA:n aloitteille löytyy McGillin yliopistossa tehdyistä, aikoinaan salaisista MK-ULTRA-kokeista, jotka mainitaan Guantanamon lahdella käytettävien kidutusmenetelmien (kuten presidentti Obaman myöntämät) esiasteina. Kanadan hallituksen ja CIA:n sanotaan rahoittaneen yhdessä nykyaikaisen psykologisen kidutuksen kehittämistä vuosina 1957-1964, ja McGill-kokeiden kerrotaan olleen perustavanlaatuisia vuonna 1963 laaditun Kubark Counterintelligence Interrogation Handbook -käsikirjan (lue ”CIA:n kidutuskäsikirja”) laatimisessa. Kun otetaan huomioon tunnetun Kanadan historian tosiasiat, tuntuisiko Durantin mainitsema vetoaminen ufojen kumoamiseen ja julkiseen indoktrinaatioon liioitellulta yhteiskunnassa, joka on valmis tukemaan kidutustutkimusta?

UFO-kontaktin turvallisuusviranomainen

Pilailiko hyvä tohtori vain, vai olivatko vuoden 2013 Contact in the Desertin raportoidut tapahtumat yleisön reaktioiden koeajoa ennen UFO-kontakti- ja koulutustapahtumien valheellisen lipputaklauksen perustelemaa turvallisuusteatteria, jonka valtio on pian asettanut? Kanadan ilmakuljetusten turvallisuusviranomaisen (CATSA) edustajien voi kuulla julistavan kovaan ääneen, kuinka matkustajat, jotka kieltäytyvät heidän kuolemansädepalvelustaan, suostuvat saalistushenkisiin läpivalaisutarkastuksiin YVR:ssä tänään. Sanovatko heidän kollegansa samaa myös niistä, jotka kyselevät ufokontaktien luonteesta?

Ironia siinä, miten yksi vapaaseen energiaan, kontaktiin ja paljastamiseen eniten panostavista osallistujista on viime vuosina ottanut käyttöön julkisissa tapahtumissa turvaprotokollia (joita voi kuvailla vain muistuttavan Transportation Security Administrationin väärinkäytöksiä matkustajia kohtaan lentokentillä), kutsuu harkitsemaan uusia aloitteita, joissa kontaktiin lähitulevaisuudessa pyrkivät kokijat joutuvat oletetun UFO-kontaktin kuljetusturvallisuusviraston agenttien väliintulon kohteeksi. 9/11-kultin (jonka rituaaleissa matkustajia pommitetaan Frankenscience-keksintöjen säteillä ja/tai invasiivisilla saalistustarkastuksilla) kautta tarkasteltuna ufokontaktitapahtuma nähdään joissakin piireissä ilmeisesti sopivana paikkana ihmisoikeuksien heikentämiselle entisestään planeetan apartheid-Israelin kaltaisessa skenaariossa.

Toivon siemenet

Hylättyjen instituutioiden tyhjä perintö on nyt selvempi kuin koskaan aiemmin, kun Les Murzsan ja Charles Lamoureux’n kaltaiset innovatiiviset teknologit matkustavat tänä kesänä valtion tukeman joukkotietämättömyyden jyrkänteen taakse ja paljastavat videolöytönsä verkossa. Vaikka nämä rohkeat yksilöt ovatkin karistaneet ufokontakteja koskevan tosi-tv:n levittämän petoksen harhakuvitelmat, voidaan todeta, että he myös yksinkertaisesti toistavat löydöksiä, joita julkisesti tuetut instituutiot ovat aiemmin saavuttaneet.

Tärkeä ero on se, että molemmat paikalliset videokuvaajat etenevät ilmeisesti valtavirtakulttuurista poikkeavalla tavalla korostamalla avoimuutta ja julkista kollegiaalisuutta. Tarjoaako heidän sitoutumisensa jatkuvaan työhön yhteydenpidon ja paljastamisen alalla ja heidän kaltaistensa sitoutuminen kaikkialla maailmassa toivon siemeniä tulevaisuuden paremmasta yhteiskunnasta?

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Digest

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

Dulce-raportti:

Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

 

Raportin kirjoittanut

tri. Michael E. Salla

syyskuun 25. 2003

DrSalla@exopolitics.org

www.exopolitics.org

 

Tiivistelmä

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.

Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.

Johdanto [1]

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.

Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]

Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.

Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.

Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa

1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:

  1. Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
  2. Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
  3. Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
  4. Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
  5. Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
  6. Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]

Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.

Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]

Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:

26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]

Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]

Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:

Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]

Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:

… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]

Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]

Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.

Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.

Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus

‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”

Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.

Thomas Castello & Dulcen paperit

Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.

Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.

Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:

Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]

Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]

Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]

Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.

Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32] Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:

Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]

Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]

Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:

Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]

Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:

Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]

Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]

Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]

Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:

Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]

Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.

Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]

Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:

Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]

Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.

Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.

Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?

Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45] Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:

Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]

Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.

Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.

Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.

Dulcen sota

Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.

Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:

Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]

Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:

Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]

Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.

Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.

Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:

Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]

‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]

Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:

Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]

Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.

Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.

Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä

Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.

Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.

Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:

Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä. [61]

Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.

Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.

Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.

Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.

Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66] Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.

Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]

Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]

Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.

Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa

Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:

Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]

Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.

Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:

Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]

Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:

Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle. [82]

Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.

SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:

(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan. [84]

Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.

Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.

‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]

Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:

Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina. [95]

Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.

‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.

‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.

Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.

Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]

Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:

Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä

Ohjelman luokittelu Valvonta Arvioitu lukumäärä Rahoituslähde Arvioitu vuosittainen budjetti Liittyykö alieneihin?
‘Tunnustetut’

Special Access

Programit (SAP)

Kongressi*/SAPOC

/CAPOC/toimeenpanoelimet

75 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $5 – 6 miljardia Ei
Tunnustamattomat

SAP:t — Mustia

Kongressi*/SAPOC

/CAPOC/toimeenpanoelimet

55-60 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $3.5 – 4.5 miljardia Peite
Luovutut tunnustamattomat

SAP:t — Syvän mustat

SAPOC/CAPOC 15-20 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $1.5 miljardia Peite
Laittomat – Syvän mustat Varjohallitus 1050-1400 Pimeä budjetti $1.1 biljoonaa Kyllä

Akronyymit

SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense

CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC

*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.

Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot

Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.

‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.

Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.

Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.

Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.

Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.

Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]

Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.

LOPPUVIITTEET

[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.

[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm

[3] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999); and Christa Tilton, The Bennewitz Papers (Inner Light Publications, 1994). Dulcen tapahtumista kertovia verkkosivuja: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ ja http://groups.yahoo.com/group/Dulce_Base_Investigations

[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm

[5] Osa näistä kuvista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi2.htm

[6] Paul Bennewitz, Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html

[8] Kts. Branton, The Dulce Wars, kpl. 21 & 26. Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ . Bennewitz viittaa äitiin ja poikaan Project Betassa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[9] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’- Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[11] Viittaus verkossa, World of the Strange, http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=138

[12] Bennewitzin raportti Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[13] Bennewitz, Project Beta, esipuhe: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[14] Mooren 1989 ripittäytyminen, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[15] Mooren ripittäytyminen 1989, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[16] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[17] “The Aviary,” Think-aboutit.com, saatavilla verkossa: http://www.think-aboutit.com/ufo/aviary.htm

[18] Tietovuotajailmiöstä, kts. Myron Peretz Glazer & Penina Migdal Glazer, The Whistleblowers: Exposing Corruption in Government and Industry (Basic Books, 1991); ja C. Fred Alford, Whistleblowers: Broken Lives and Organizational Power (Cornell University, 2002). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[19] Ilmiantajien juridisen määritelmän ja heitä koskettavien lakien laajempi käsittely, kts. Stephen M. Kohn, Concepts and Procedures in Whistleblower Law (Quorum Books. Westport, Conn. 2000). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[20] Kopio tästä asetuksesta löytyy osoitteesta http://www.whistleblower.org/article.php?did=92&scid=96

[21] Dulcen papereissa oli mukana videonauhoite: http://www.crowdedskies.com/pages/dulce.htm

[22] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999). Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & myöskin: http://www.thewatcherfiles.com/dulce_book.htm

[23] The Dulce Wars, kpl 21. Saatavilla verkossa http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter21.htm . Katso myös William Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program – New Evidence (Inner Light Publications, 1990). Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[24] Branton, The Dulce Wars.

[25] Keskustelua PI 40:sta ja muista avaruusolentoihin liittyvistä organisaatioista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. Saatavilla verkossa: http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Lisäksi Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[26] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[27] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[29] Castellon haastattelut on julkaistu luvuissa 11 & 27 teoksessa The Dulce Wars, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html ja http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm . Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[30] Kts. Branton, The Dulce Wars, luku 27. Saatavilla verkossa http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[31] Keskustelua sellaisen systeemin kehittymisestä, jossa korporaatiot ovat pääroolissa armeijan alihankkijoina avaruusolentoprojekteissa, kts. Michael Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Press, 2004), kpl 2. Julkaistu myös tutkimuspaperissa #5, www.exopolitics.org

[32] Kts. Branton, Dulce, luku 11, Saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[33] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[34] Keskustelua Yhdysvaltojen sponsoroimista mielenhallintakokeista, kts. Helmut Lammer & Marion Lammer, Milabs: Military Mind Control & Alien Abductions (Illuminet Press, 1999).

[35] Kts. Preston Nichols, Montauk Project: Experiments in Time (Sky Books, 1999); Al Bielek & Brad Steiger, The Philadelphia Experiment and Other UFO Conspiracies (Innerlight Publications, 1991); Stewart Swerdlow, Montauk: The Alien Connection (Expansions Publishing Co. 2002); Wade Gordon, The Brookhaven Connection (Sky Books, 2001). Al Bielekin verkkohaastattelu: http://psychicspy.com/montauk1.html

[36] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[37] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[38] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[39] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[40] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[41] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[42] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[43] Kts. Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html

[44] Phillip Corso, The Day After Roswell (Pocket Books, 1997) 292.

[45] Kts. William Cooper, “Origin, Identity and Purpose of MJ-12,” https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/billy-cooper-mj-12n-alkupera-identiteetti-ja-tarkoitus/ ; Kts. myös Nerudan haastattelu #1, http://www.wingmakers.com ; Boylan antaa seikkaperäisemmän kuvauksen sopimuksen allekirjoittamisesta tekstissä “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954,” http://drboylan.com/basespst2.html

[46] Phil Schneider, MUFON Conference Presentation, 1995, saatavilla verkossa: http://www.ufocoverup-conspiracy.com/20.htm

[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce

[48] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995” Esim. http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[49] “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” saatavilla verkossa: http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[50] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995”, http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[51] Cynthia Drayer, “The Death of Philip Schneider, January 17, 1996,” saatavilla verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Newsletters&op=ViewItems&vid=69 Keskustelua Schneiderin ilmiantajatodistuksesta, kts. “Tribute to Phil Schneider,” saatavilla verkossa: http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[52] Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://drboylan.com/wolfdoc2.html

[53] Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html

[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm

[55] Jim Marrs, Alien Agenda (HarperPaperbacks, 1998) 270-71

[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[57] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[58] UFO-historialle ratkaisevan näytön hankkimisesta, kts. Richard Dolan, UFOs and the National Security State.

[59] Maantieteellisten todisteiden puutteesta, jolla tukea väitettä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, kts. Glen Campbell, “A Field Trip to Dulce, New Mexico,” saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/gi/dynamic/offsite.htm?site=http://www.ufomind.com/area51/list/1997/nov/a04%2D001.shtml . Kts. myös Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[60] Kts. Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program, katkelma löytyy verkosta: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[61] Kts. Branton, Dulce Wars, luku 5, saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/G-HAYAKO.html

[62] Maglev-junien käytöstä maanalaisissa verkostoissa, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivut: http://www.sauderzone.com

[63] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[64] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[65] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[66] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[67] Kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[68] Todisteita siitä, että Schneider olisi murhattu, kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[69] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[70] Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143

[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[72] Yleiskatsaus disinformaation rooliin, kts. senaatin komission raportti, Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[73] Kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html . Myöhemmin samassa haastattelussa Schneider viittaa 1.3 biljoonan kertyvän joka toinen vuosi, mikä luo hämmennystä hänen todellisen estimaattinsa ympärille.

[74] Schneiderin keskustelu liittyen maanalaiseen MagLev-verkostoon, kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html. Kts. myös Branton, Dulce Wars, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html ..

[75] Branton, Dulce, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html

[76] Lista maanalaisista tukikohdista, kts. Richard Sauder, Underground Bases and Tunnels: What Is the Government Trying to Hide? (Adventures Unlimited Press, 1996). Keskustelua MagLev-junista maanalaisissa järjestelmissä, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivu: http://www.sauderzone.com

[77] Catherine Austin Fitts, “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm .

[78] David K. Steensma,. “Agency Wide Financial Statements. The Department of Defence Audit Opinion.” (February 26, 2002) Raportti verkossa: http://www.dodig.osd.mil/Audit/reports/fy02/02-055.pdf

[79] Kelly Patricia O’Meara, “Rumsfeld Inherits Financial Mess,” Insight on the News (Aug. 10, 2001). Saatavilla verkossa: http://www.insightmag.com/main.cfm?include=detail&storyid=139530 . Toinen mediaraportti puuttuvista 1.1 biljoonasta dollarista on Tom Abate, Military waste under fire $1 trillion missing – Bush plan targets Pentagon accounting, San Francisco Chronicle (May 18, 2003. Saatavilla verkossa: http://www.ratical.org/ratville/CAH/DODtrillions.html#p6

[80] Yleiskatsaus luokittelujärjestelmään, kts. Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[81] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[82] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[83] Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[85] Kts. Deputy Secretary of Defense, “Special Access Program Oversight Committee,” Information Bulletin: November 1994. http://www.fas.org/sgp/othergov/sapoc.html . Tiedustelupalveluja valvova elin, kts. Director of Central Intelligence, “Controlled Access Program Oversight Committee,” Directive 3: 29 (June 1995) http://www.fas.org/irp/offdocs/dcid3-29.html .

[86] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.

[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.

[89] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[91] Tämä haarukka arvioitiin artikkelissa Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets – how the US keeps its R&D spending under wraps,” Jane’s, 5/01/2000, verkossa: http://www.janes.com/defence/news/jidr/jidr000105_01_n.shtml

[92] Kelly Patricia O’Meara, “Government Fails Fiscal-Fitness Test,” Insight on the News (April 29, 2002). http://www.insightmag.com/news/246188.html

[93] Kts. Catherine Fitts, “The Missing Money: Why the Citizens of Tennessee Are Working Harder & Getting Less,” http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0207/S00031.htm#a

[94] Kts. Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets;” “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html ; & John Maynard, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[96] “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.

[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[99] Kts. “Disclosure Pattern – 1977,” http://www.presidentialufo.8m.com/disclosure_1977.htm

[100] Kts. Alex Ioshpe, Close Encounters of the Third Kind, http://www.geocities.com/Hollywood/Studio/3469/making_enc.html

[101] Kts. Dorothy Shea, The South African Truth Commission: The Politics of Reconciliation (United States Institute of Peace, 2000)

[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Salaoperaatioita, epäilyttäviä kuolemia ja älykkäitä aineita: Valloittaako muukalaisneste planeettamme?

Useiden Marconi-ryhmälle työskennelleiden tiedemiesten outojen kuolemantapausten salaliitolla uskottiin olevan yhteys Yhdysvaltojen strategiseen puolustusaloitteeseen (Strategic Defence Initiative, SDI), joka tunnetaan myös nimellä Star Wars -ohjelma.

Mustaa mönjää

Onko jalkojemme alla todella ”irrallaan” vierasta ainetta?

Viime vuosina on kuitenkin noussut esiin vieläkin oudompi salaliitto, jonka mukaan kuolemat olivat todellakin epäilyttäviä, mutta ne liittyivät huippusalaiseen työhön, johon liittyi älykäs muukalaisaine, jonka löytymistä pyrittiin peittelemään Falklandin sodalla. Väitteitä tutkivat tahot tuntevat tämän maan ulkopuolisen nesteen nimellä Musta Mönjä (Black Goo), ja nämä väitteet ulottuvat moniin kiehtoviin suuntiin.

Mustan Mönjän salaliitto kuulostaa tieteiskirjallisuudelta. Itse asiassa se, mitä aiomme nyt tutkia, on eräitä viime aikojen oudoimpia ja levottomuutta herättävimpiä väitteitä. Saatamme vain huomata, että tässä tapauksessa tosiasia on todellakin fiktiota oudompaa.

Ennen kuin menemme tähän hieman syvemmälle, aloitamme kuitenkin tutkimalla Marconin salaliittoa.

Marconi-tutkijoiden epäilyttävät kuolemat

Vuodesta 1982 alkaen alkoi joukko erittäin epäilyttäviä kuolemantapauksia, joissa oli mukana tiedemiehiä, joilla näytti olevan yhteys Marconiin sekä strategiseen puolustusaloitteeseen, joka tunnetaan myös nimellä Star Wars -ohjelma. Vuosien 1982 ja 1990 välisenä aikana yli 20 tiedemiestä löydettiin kuolleena enemmän kuin salaperäisissä olosuhteissa. [1] Seuraavassa on lyhyt yhteenveto vain joistakin näistä kuolemantapauksista.

Maaliskuussa 1982 esimerkiksi 45-vuotias professori Keith Bowden Essexin yliopistosta ajoi autollaan, kun se syöksyi sillalta, laskeutui hylätylle ratapihalle ja tappoi hänet välittömästi. Ehkäpä oudosti hänen kuolemansa todettiin tapaturmaksi, ja poliisi väitti, että hän oli kyseisenä iltana nauttinut alkoholia ja menettänyt ajoneuvon hallinnan. Hänen perheensä kuitenkin torjui tämän väitteen, samoin kuin monet niistä, jotka olivat olleet hänen kanssaan kuoliniltana ja jotka kaikki totesivat, ettei hän ollut käyttänyt alkoholia sinä iltana.

Vielä oudompaa oli se, että kun Bowdenin perhe palkkasi asianajajan tutkimaan Bowdenin kyseenalaista kuolemaa, selvisi, että hänen ajoneuvonsa renkaat — jotka olivat lähes aina uudet tai hiljattain vaihdetut — oli ilmeisesti vaihdettu renkaisiin, jotka olivat kuluneet ja vanhentuneet.

DNA-kierre

Monet Marconin tutkijat kuolivat oudoissa olosuhteissa

Hieman yli vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1983, 49-vuotias puolustusasiantuntija, everstiluutnantti Anthony Godfrey, joka oli Kuninkaallisen sotilasakatemian työssäoppimisyksikön päällikkö, yksinkertaisesti katosi kuin tuhka tuuleen. Huolimatta toistuvista etsintäyrityksistä ja yrityksistä houkutella hänet piilopaikastaan valtavilla rahapalkkioilla, häntä ei ole sen jälkeen nähty.

Maaliskuussa 1985 49-vuotias tutkasuunnittelija Roger Hill otti tuntemattomista syistä aseen ja lopetti oman elämänsä, ainakin virallisesti. Kahdeksan kuukautta myöhemmin, marraskuussa 1985, 29-vuotias digitaalisen viestinnän asiantuntija Jonathan Walsh putosi näennäisesti hotellihuoneesta työskennellessään British Telecomin projektissa Norsunluurannikolla. Walshin kuolemasta tekee ehkä vieläkin kyseenalaisemman se, että hän oli ilmaissut huolensa turvallisuudestaan kuolemaansa edeltävinä viikkoina, ja lisäksi hän oli mukana työnantajansa salaisessa tutkimustyössä. Walshin kuolema on edelleen mysteeri.

Samanlainen kuolema tapahtui elokuussa 1986, kun 24-vuotias tietokoneohjelmistoinsinööri Vimal Dajbhai, joka työskenteli Marconi Underwater Systems -yhtiössä, löydettiin kuolleena Bristolin Clifton-nostosillan alta — pudotus oli yli 200 jalkaa. Mielenkiintoista tai ei, kuolemaa ei todettu itsemurhaksi ja se on edelleen avoin. Vielä oudommaksi Dajibhain kuoleman teki se, että hänen housunsa olivat nilkkojensa ympärillä ja hänen pakarassaan oli ”neulan kokoinen pistohaava”, mikä saattaa viitata siihen, että hänelle oli annettu jonkinlaista lamauttavaa lääkettä.

Vain kaksi kuukautta myöhemmin, lokakuussa 1986, toinen tietokoneanalyytikko, tällä kertaa Marconi Defense Systemsin 26-vuotias Ashaad Sharif, löydettiin mestattuna autostaan. Tutkijoiden kohtauksen perusteella Sharifin väitetään sitoneen köyden läheiseen puuhun ja toisen pään kaulaansa, minkä jälkeen hän ajoi pois, mikä johti hirvittävään, kuolemaan johtaneeseen vammaan. Hänen kuolemansa todettiin itsemurhaksi.

Kun sukulaista kuitenkin pyydettiin tunnistamaan Sharifin ruumis, he huomasivat, että auton lattialla oli metallitanko aivan kaasupolkimen vieressä. Heistä näytti siltä, että tankoa oli käytetty polkimen painamiseen alaspäin, jolloin auto ajoi eteenpäin ja (todennäköisesti) tajuton Sharif oli sisällä.

Yhtäkkinen omituisten kuolemien lisääntyminen

Useita kuukausia tämän jälkeen, tammikuussa 1987, puolustusministeriön tietokonekonsultti Richard Pugh löydettiin kuolleena, ja hänen ruumiinsa ympärille oli kietoutunut köysi, joka oli myös neljä kertaa hänen kaulansa ympärillä. Hänen kuolemansa todettiin ilmeisen epäilyttävästä luonteesta huolimatta onnettomuudeksi, joka johtui pieleen menneestä seksuaalisesta kokeesta.

Samassa kuussa toinen puolustusministeriön työntekijä, John Brittain, löydettiin kuolleena autostaan, joka oli pysäköity autotalliin moottori käynnissä. Itsemurhan sijaan hänen kuolemansa todettiin tapaturmaksi, kuten oli odotettavissa.

Kuukautta myöhemmin, helmikuussa 1987, toinen Marconin palveluksessa ollut insinööri David Skeels löydettiin kuolleena autostaan, jonka väitettiin saaneen häkämyrkytyksen. Samassa kuussa ilmoitettiin vielä kahdesta muusta epäilyttävästä kuolemantapauksesta. Toinen näistä oli Victor Moore, joka kuoli ilmeiseen yliannostukseen. Toinen oli Peter Peapell, jonka kerrottiin Skeelsin tavoin kuolleen häkämyrkytykseen. Hänen kuolemansa vaikutti kuitenkin ystävistä ja perheestä sekä aamulla paikalle saapuneista poliiseista kaukana itsemurhasta.

Ruumiin löytymistä edeltävänä iltana Peapell oli viettänyt illan vaimonsa ja joidenkin heidän ystäviensä kanssa. Kun he saapuivat kotiin, Peapell jätti vaimonsa taloon, kun hän meni laittamaan auton autotalliin. Seuraavana aamuna, kun Peapellin vaimo oli huomannut, ettei hänen miehensä ollut tullut nukkumaan, hän löysi hänen ruumiinsa ”jumittuneena” auton alle, suu lähellä pakoputkea. Ruumiin sijainti sai poliisin epäilemään, että hänet oli asetettu sinne eikä hän ollut itse asettunut sinne.

Useita viikkoja myöhemmin toisen Marconin työntekijän, John Whitemanin, todettiin hukkuneen vahingossa kylpyammeeseensa otettuaan lääkkeiden ja alkoholin sekoitusta (molempia löytyi hajallaan kylpyhuoneesta). Ruumiinavausraportit eivät kuitenkaan osoittaneet merkkejä lääkkeistä tai alkoholista hänen elimistössään.

Maaliskuussa 1987 jälleen yksi Marconin tiedemies sai äkillisen ja traagisen lopun. David Sands ajoi autollaan — joka tuntemattomasta syystä oli täynnä bensiinikanistereita — kun hän yhtäkkiä käänsi autonsa ja ajoi kohti hylättyä tienvarren kahvilaa. Auto räjähti välittömästi ja Sands tunnistettiin vain hammastietojen perusteella.

Seuraavassa kuussa 24-vuotias Mark Wisner löydettiin muovipusseihin käärittynä ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty tiukasti kelmua. Richard Pughin tapaan todettiin, että Wisner oli kuollut ”seksuaalisen onnettomuuden” seurauksena. Touko- ja kesäkuussa 1987 Marconin hiljattain ostaman Plesseyn kaksi tiedemiestä, 22-vuotias Michael Baker ja 60-vuotias Frank Jennings, löydettiin kyseenalaisissa olosuhteissa.

Seuraavana vuonna tammikuun puolivälissä 1988 23-vuotias Russell Smith katosi kotoaan, jossa hän asui vanhempiensa kanssa. [2] Hänen autonsa löytyi lopulta jyrkänteeltä ja sen sisällä oli lappu. Hänen ruumiinsa löydettiin kallion pohjalta. Tuolloin ei kerrottu yksityiskohtia kuolinsyystä eikä siitä, mitä viestiin oli kirjoitettu.

Useita kuukausia myöhemmin, elokuussa 1988, tapahtui kaksi muuta outoa ja erityisen kauheaa kuolemaa. Ensinnäkin 50-vuotias tietokoneinsinööri Alistair Beckham vietti sunnuntai-iltapäivän puutarhassaan. Tämän jälkeen hän meni virallisen tapahtumaversion mukaan puutarhavajassaan ja kiinnitti sähköjohtoja rintaansa. Sitten hänen kerrotaan työntäneen nenäliinan suuhunsa ja kytkeneen virran päälle, jolloin hän ilmeisesti kuoli sähköiskuun.

Beckhamin vaimon mielestä hänen miehensä ei ollut riistänyt itseltään henkeä. Hän totesi, että mies oli muuttunut yhä salamyhkäisemmäksi työnsä suhteen kuolemaansa edeltävinä viikkoina ja että hänen löytymistään seuraavina tunteina hänen kotiinsa saapui useita miehiä, jotka väittivät työskentelevänsä puolustusministeriölle. He halusivat tutkia vajan ja lähtivät mukanaan useita Beckhamille kuuluvia asiakirjoja.

Samanlainen mutta vielä irvokkaampi kuolema odotti 60-vuotiasta John Ferryä, joka kiinnitti sähköllä ladattuja johtoja hampaidensa täytteisiin ennen kuin kytki ne päälle ja tappoi itsensä sähköllä.

Todella epäilyttäviä olosuhteita

Näiden tiedemiesten kuolemat ovat siis epäilemättä epäilyttäviä ja hämmästyttävän outoja. Voidaanko ne kaikki selittää pelkiksi salaliittoteorioiksi? Ja jos näin on, niin mikä oli se pimeä käsi, joka näennäisesti järjesti nämä ilmeiset murhat? Kenelläkään tiedemiehistä ei ollut (tiettävästi) mitään yhteyttä toisiinsa, ja silti jokin tappava säie yhdisti heidät toisiinsa. [3]

Monet tapausta tutkineet huomasivat, että useiden miesten väitettiin tehneen itsemurhan erityisen väkivaltaisilla tavoilla – varmasti käyttäen menetelmiä, jotka eivät olleet tavallisia niille, jotka päättävät lopettaa elämänsä. Lisäksi korostettiin, miten kuolemat, jotka selitettiin pieleen menneiksi seksileikeiksi, olivat vakoilumaailman suosikkeja, ja varmasti epäilyttäviä tässä yhteydessä muiden kuolemantapausten yhteydessä.

Vielä huolestuttavampaa oli se, että monet miehistä olivat valittaneet perheilleen ja läheisille ystävilleen työtehtäviensä epärealistisesta ja ”epätieteellisestä” luonteesta. Ehkä vielä hälyttävämpää oli se, että useat tutkijat olivat virallisesti jättäneet työpaikkansa ja työskentelivät irtisanomisaikansa loppuun, kun he kuolivat.

Minkä parissa Marconin tutkijat työskentelivät?

Länsi-Saksassa kuoli myös epäilyttävissä olosuhteissa useita tiedemiehiä, joilla oli yhteyksiä strategiseen puolustusaloitteeseen, ja yksi tiedemies tapettiin hänen autoonsa sijoitetulla pommilla. Vielä oudompaa on, että useat tiedemiehet, joilla oli samanlaisia yhteyksiä SDI-ohjelmaan Italiassa ja Ruotsissa, kuolivat myös epäilyttävissä olosuhteissa.

Ison-Britannian viranomaiset omalta osaltaan torjuivat ajatuksen siitä, että jotain epätavallista olisi tapahtunut, ja eräs puolustusministeriön edustaja sanoi, että ajatus oli kuin suoraan James Bondista. Vaikka lehdistössä ei tuolloin juuri uutisoitukaan, eikä ainakaan juuri mitään, mikä liittäisi nämä salaperäiset kuolemantapaukset toisiinsa, jälkikäteen tarkasteltuna (kuten olemme korostaneet edellä) kuva muodostuu hyvin huolestuttavaksi. 1980-luvun loppupuolella, jolloin monet surmat olivat jo tapahtuneet, useat tutkivat sanomalehdet — sekä kansalliset että kansainväliset — alkoivat kuitenkin kyseenalaistaa kuolemantapauksia ja tuoda esiin sellaisia yhteyksiä kuin strateginen puolustusaloite. [4]

Oliko heidän työnsä SDI:n parissa syynä heidän ennenaikaiseen kuolemaansa? On syytä huomata, että monet ovat väittäneet, että strategisen puolustusaloitteen teknologia oli tulosta takaisinmallinnetusta muukalaisteknologiasta. Tämä olisi epäilemättä asettanut sen parissa työskennelleet henkilöt epävarmaan asemaan. Marconi on aina kieltäytynyt kommentoimasta julkisesti outoja kuolemantapauksia, mikä sen sijaan, että se olisi ottanut etäisyyttä väitteisiin vilpillisestä toiminnasta, on melkeinpä sitonut yhtiön niihin entistä tiukemmin.

Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sittemmin esittäneet, että näitä onnettomia tiedemiehiä ei yhdistänyt Star Wars -projekti, vaan pikemminkin heidän osallistumisensa johonkin, mitä ei ole koskaan virallisesti tunnustettu.

Marconi-tutkijoiden kuolemat ovat epäilemättä epäilyttäviä. Se, liittyivätkö ne SDI-ohjelmaan, on kuitenkin avoin keskusteluille. Joidenkin mielestä totuus on paljon oudompi ja vielä pahaenteisempi. Heidän työnsä SDI-ohjelman parissa saattoi nimittäin olla peite heidän työnsä todelliselle luonteelle. Seuraavaksi kiinnitämme huomiomme juuri näihin väitteisiin.

Mustan Mönjän salaliitto – Mitä sattui Falklandin sodan kulisseissa?

Yhteys, jota jotkut tutkijat ovat korostaneet, on ilmeinen vieras aine, joka löydettiin, sattumalta tai ei, vuonna 1982, samana vuonna kuin Marconin salaliitto alkoi.

Salaliiton perusteiden mukaan Falklandin konfliktin todellinen syy — tai ainakin jotain, joka tapahtui virallisten tahojen kulissien takana — oli älykkään muukalaisaineen löytyminen. Aineen sanottiin olevan syvän mustaa väriä, ja sittemmin tutkijat ovat nimittäneet sitä Mustaksi Mönjäksi (Black Goo).

Yksi Mustan Mönjän salaliittoa tutkinut ufotutkija on Miles Johnston, joka itse asiassa käytti Black Goo -nimeä ensimmäisen kerran väitteisiin liittyen, minkä jälkeen se jäi elämään. Hän väitti vuonna 2014 antamassaan televisiohaastattelussa, että Musta Mönjä oli ”aistiva neste, joka reagoi sähköisiin ärsykkeisiin”.

Brittisotilaita Falklandilla
Brittisotilaita Falklandilla

Hän kertoisi, että tämä vieras aine on ollut Maassa miljoonia vuosia horroksessa ja odottanut kehittyvänsä uudelleen. On epäselvää, tuliko tämä laukaisija kaukaa, onko se ennalta ohjelmoitu sen geneettiseen rakenteeseen vai toimiiko katalysaattorina vuorovaikutus ihmisten ja ulkomaailman kanssa. Selvää kuitenkin on, ainakin Johnstonin mukaan, että Falklandin sodan aikana Britannian armeija otti hienovaraisesti haltuunsa tämän maan ulkopuolisen nesteen ja palautti sen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Väitetään, että useat maailman tiedustelupalvelut ja armeijat olivat yrittäneet päästä käsiksi aineeseen, mutta Britannian armeija vain saapui paikalle ja varmisti sen ensimmäisenä. Väitetään, että suurin osa aineesta löydettiin Thulen saarelta, ja tähän paikkaan kiinnitämme seuraavaksi huomiomme.

Thule-saaren mysteeri

Thulen saari, eteläisin eteläisistä Sandwichsaarista, on ehkä yksi tärkeimmistä Mustan Mönjän salaliiton tapahtumapaikoista.

Väitetään, että juuri tänne oli perustettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen eräänlainen salainen tukikohta syvälle maan alle. Maan ulkopuolinen rotu, jota kutsutaan nimellä Siniset, joiden ulkonäkö muistutti lähinnä harmaita avaruusolentoja, mutta joiden väri oli harmaan sijasta sininen. Joidenkin lähteiden mukaan jotkut korkea-arvoiset henkilöt Argentiinan armeijassa olivat täysin tietoisia tästä muukalaisesta läsnäolosta.

Ilmiantajien sekä tutkija Alec Newaldin — joka väittää olleensa suorassa yhteydessä näihin sinisiin avaruusolentoihin — mukaan he yrittivät deaktivoida tätä öljyistä avaruusolentojen ainetta Falklandin sodan puhkeamista edeltävinä vuosina. He olivat valinneet Thulen saaren erityisesti sen jäätävän kylmän ilmaston vuoksi, joka piti mustan mönjän lepotilassa.

Se, liittyikö tämä Argentiinan hallituksen päätökseen perustaa sinne tieteellinen sotilastukikohta vuonna 1976, on avoin keskusteluille. Jotkut kuitenkin uskovat, että se liittyy.

Erään Argentiinan ilmavoimissa palvelleen silminnäkijän, Juan Garcian, mukaan Argentiinan perustettua uudelleen sotilastukikohdan saarelle vuonna 1976 kyse oli muustakin kuin vain pullistelusta kansainvälisellä näyttämöllä. Hän kertoi ufotutkija David Griffinille, että vuodesta 1976 aina Falklandin sodan puhkeamiseen huhtikuussa 1982 asti ”tuntui olevan näkymätön voima tai agenda, joka johti pimeämpiä osapuolia politiikkaan”. Uskotaan myös, että sekä Yhdysvallat että Yhdistynyt kuningaskunta olivat tietoisia tästä tukikohdan maan ulkopuolisesta näkökulmasta.

Thule-saaren tukikohta
Thule-saaren tukikohta

Varmaa on, että brittijoukot hyökkäsivät tukikohtaan käyttäen siihen erityisesti koulutettuja SAS-joukkoja. Lisäksi on sanottu, että samaan aikaan hyökättiin maanalaiseen laitokseen, joka näyttäisi olevan avaruusolentojen tukikohta, ja että se tuhottiin.

Mielenkiintoista on myös huomata, että Falklandin sotaan liittyvistä monista asiakirjoista ainoastaan Thulen saarella tapahtuvaa toimintaa koskevat asiakirjat ovat edelleen salaisia, vaikka ne olisi pitänyt julkaista yleisölle jo useita vuosia sitten.

Lisäulottuvuutta tähän oudohkoon salaliittoon tuovat ehkä väitteet, joiden mukaan tämä vieras aine tai ainakin jokin siihen liittyvä aine sijaitsee Antarktiksella. On mielenkiintoista, että Falklandinsaarilta pääsee helposti suurelta osin kielletylle Antarktikselle.

Pieleen menneitä kokeita

Kun aine oli brittiläisten hallussa, he palauttivat sen Britanniaan, jossa se kuljetettiin salaiseen laboratorioon. Heidän tavoitteenaan oli, että tiedemiehet tutkisivat tätä vierasta nestettä, oppisivat siitä ja mahdollisesti keksisivät tavan käyttää sitä aseena. Juuri tässä kohtaa jotkut tutkijat ovat ehdottaneet Marconin tiedemiesten astuvan kuvaan.

Yksi tällainen tutkija, joka on tutkinut Marconin kuolemantapauksia ja niiden mahdollisia yhteyksiä Mustan Mönjän salaliittoon, on aiemmin mainittu David Griffin. Hän uskoo, että he todennäköisesti työskentelivät huippusalaisen muukalaisaineen parissa ennen kuolemaansa.

Griffin korostaa myös sitä, että monet tutkijoiden kuolemat eivät olleet vain epäilyttäviä vaan myös erittäin outoja. Joidenkin Mustaa Mönjää tutkineiden mukaan sillä on kyky vaikuttaa niiden ihmisten tunteisiin ja ajatusprosesseihin, joiden lähellä se on — periaatteessa sillä on potentiaalisesti kyky ottaa haltuun ihmisen mieli ja päätöksentekoprosessi.

Tämän maan ulkopuolisen nesteen sanotaan jotenkin paenneen ympäristöstään. On epäselvää, oliko näin kirjaimellisesti, ja se käytti omaa älyään pakoon, vai päästettiinkö se jotenkin vapaaksi, tahattomasti tai muuten. Selvää on kuitenkin se, että kun se oli päässyt laboratorion rajojen ulkopuolelle, se lähti viemäriin ja vesiverkostoon tutkimaan jokaista bakteeria ja bakteeria ja ”oppi” ja ”kehittyi” sekunneissa.

Olisiko tämän vieraan nesteen ilmeinen vuotaminen muuhun maailmaan voinut olla se katalysaattori, joka johti Marconin tiedemiesten kuolemaan? Olisivatko he ehkä halunneet paljastaa tarinan maailmalle, vai oliko heidän kuolemansa vain vakuutus siitä, että väitetyt kokeilut pidettäisiin ehdottoman salassa?

Huippusalaisia projekteja ja ohjelmia

Yksi Mustan Mönjän salaliiton seurauksista oli useiden huippusalaisten ohjelmien luominen, jotka kuuluivat sekä Yhdistyneen kuningaskunnan että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun, erityisesti National Security Agencyn (NSA), alaisuuteen. Tämän huippusalaisen eliittiviraston toimintaa ei täysin tunneta, mutta uskotaan, että se oli viime kädessä puhdistava salamurharyhmä, ja vieläpä salamurhaajia pahaa-aavistamattaan, joiden väitetään käyttäneen mielenhallintaa niihin, jotka ”värvättiin” mukaan projektiin.

Käytettiinkö näitä ilmeisiä salamurhaajia neutralisoimaan ohjelmaan osallistuneita henkilöitä, joiden katsottiin olevan riski hankkeen salaisuudelle?

Yksi niistä, joiden sanotaan olleen yhteydessä yhteen näistä ohjelmista — Project Mannequin — oli edesmennyt salaliittoteoreetikko ja tutkija Max Spiers, jota olemme tutkineet aiemmin. Vaikka monet uskovat, myös hänen perheensä, että kyseessä oli vain traaginen onnettomuus, hänen kuolemaansa liittyi varmasti epäilyttäviä olosuhteita. Ei ehkä vähiten väitteet, joiden mukaan hän oksensi ”mustaa nestettä” tunteja ennen kuolemaansa.

Siitä, oliko Spiersillä yhteys mustan liman salaliittoon, jopa ehkä hänen tietämättään, voidaan keskustella. Huhut kertoivat, että hän oli ennen kuolemaansa ”jonkin suuren asian” jäljillä, ja hän myös lähetti äidilleen tekstiviestejä, joissa hän pyysi tätä tutkimaan hänen kuolemaansa, jos hänelle tapahtuisi jotain. Vain muutama päivä näiden tekstiviestien lähettämisen jälkeen Spiers oli tietenkin todellakin kuollut.

Pohdittavaa

Monilta tutkijoilta ei ole jäänyt huomaamatta, että tarinat ”mustasta mönjästä” ovat yksi Salaisten Kansioiden monista tarinankaarista, ja toisinaan ne ovat kokonaisten jaksojen keskipisteenä. Lisäksi tämän mustan mönjän taustatarina ja sen ominaisuudet ja tavoitteet vastaavat lähes täysin Falklandin sotaan liittyvää mustaa mönjää koskevia väitteitä.

Olisivatko Salaisten Kansioiden käsikirjoittajat, ohjaajat tai tuottajat yrittäneet saada tietoa yleisölle fiktiivisen televisio-ohjelman kautta? Ehkä tällainen vaikutus oli hienovaraisempi ja epäsuorempi. Ehkä joku sarjaa lähellä oleva henkilö tai käsikirjoittajat istuttivat tällaisen ajatuksen ja rohkaisivat varovasti kirjoittamaan tällaisen tarinan.

Voisimme myös katsoa, että väitteet mustasta mönjästä ovat ainakin osittain misinformaatiota. Tämä ei tarkoita sitä, että tällaisia väitteitä esittäviin ihmisiin ei voisi luottaa, vaan pikemminkin sitä, että on olemassa mahdollisuus, että lähteet, joiden pitäisi olla luotettavia, ovat itse asiassa saattaneet välittää tarkoituksellisesti väärää tietoa.

Voimme muistaa 1950-luvun ufotutkija Frank Scullyn, joka oli merkittävä tutkija sekä aito ja uskottava. Ehkä juuri tämän vuoksi hän joutui kuitenkin sellaisten ihmisten väärän tiedon kohteeksi, joihin hänellä oli syytä luottaa. Lyhyesti sanottuna jokainen, joka on viettänyt jonkin verran aikaa tutkiessaan mitä tahansa UFO- ja avaruusolentokysymykseen liittyvää näkökohtaa, on enemmän kuin tietoinen siitä, että polut ovat täynnä tarkoituksellista misinformaatiota. Ja tämän vuoksi meidän pitäisi suhtautua useimpiin väitteisiin tietyllä varauksella.

Tässä on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi syitä tutkia väitteitä tarkemmin ja vakavasti.

Omituinen ja karmiva mahdollisuus

Mustan Mönjän salaliittoon ja ilmeisiin yhteyksiin Marconin tiedemiesten epäilyttäviin kuolemantapauksiin on epäilemättä suhtauduttava varauksella. Ja ne ovat luonteeltaan pöyristyttäviä. Tästä huolimatta on ollut monia salaliittoja ja väitteitä, jotka ovat aluksi vaikuttaneet yhtä järjettömiltä, mutta jotka ovat osoittautuneet ainakin osittain totuudenmukaisiksi. Kun tämä pidetään mielessä, meidän ei ehkä pitäisi olla niin kiireisiä hylkäämään niitä kokonaan hölynpölynä ilman, että ainakin harkitsemme tarkemmin — vaikka vain sitä, mitä osittaisia totuuksia ne ovat itse asiassa voineet olla.

Miksi esimerkiksi Thulen saaren tiedostot ovat edelleen salassapidettäviä, vaikka kaikki muut ovat julkisia? On selvää, että siellä on tapahtunut tai sijaitsee jotakin sellaista, jota Yhdistyneen kuningaskunnan armeija ja hallitus pitävät vähintäänkin turvallisuusriskinä. Voisiko olla niin, että siellä on salattu jotakin paljon oudompaa kuin useimmat meistä ovat valmiita kuvittelemaan?

Jos mustaa mönjää ja sen mahdollista yhteyttä Marconin tiedemiehiin koskeva outo mutta huolestuttava salaliitto on totta, meidän on arvioitava, mitä ympärillämme tapahtuu milloin tahansa. Sekä sitä, missä tämä ilmeinen muukalaisaine saattaa olla nykyään, ja sitä, tapahtuuko muukalaisinvaasio jo nyt nenämme alla.

Alla olevalla videolla David Griffin puhuu pitkään Mustan Mönjän salaliitosta. Se on varmasti kiehtovaa kuunneltavaa.

Lähdeviitteet

 
1 Computer Magazine Says Scientists’ Deaths Don’t Add Up, Leslie Shepherd, AP News, April 14th, 1988 https://apnews.com/article/a150a1b0d0403b57c2f44e6ab9503819
2 Mystery of the Dead Scientists: Coincidence or Conspiracy?, Marcus Eliason, AP News February 6th, 1988 https://apnews.com/article/04395a065d2b0adf91105717cc57e897
3 Scientists’ Death Mystify British, Howard Writt, Chicago Tribune, April 17th 1988 https://www.chicagotribune.com/news/ct-xpm-1988-04-17-8803090394-story.html
4 The Marconi Murders: Was there a plot to murder Marconi scientists in the 1980s, The Unredacted https://theunredacted.com/dead-scientists-the-marconi-murders/

 

Artikkelin julkaissut ufoinsight.com

Ilmavoimien ylikersantti todisti abduktiostaan AAROlle

1970-luvulla Mario Woods, Yhdysvaltain ilmavoimien kersantti Ellsworthin ilmatukikohdassa Etelä-Dakotassa, koki kammottavan kohtaamisen UFOn kanssa. Tämä tapaus muutti Woodsin katsantokannan ikuisesti. Yhdessä hänen kapteeni/ryhmänjohtajansa Michael Johnsonin kanssa Woods näki suuren valoisan kohteen leijailemassa maanpinnan yläpuolella, ja se emittoi huikaisevaa valoa.

Tämä tapaus tunnetaan Ellsworthin UFO-tapauksen nimellä. Se oli mukana “Unidentified: Inside America’s UFO Investigation”-ohjelmasarjan toisen kauden jaksossa. Woodsia pidetään silminnäkijänä ja kokijana tapauksille, jotka liittyvät Ellsworthin UFO-tapaukseen. Mario Woodsin kuvailema kohtaaminen on vain yksi monista Lue Elizondon tutkimista tapauskertomuksista.

Mario Woods oli palvellut Yhdysvaltain ilmavoimissa vuoteen 1983 saakka ennen siirtoaan energiaministeriöön ja työskentelemään ydinenergiateollisuuden tuotantolaitosten parissa. Hän aloitti uransa turvatarkastajana General Electricin neutronilaitteen parissa Floridassa, ja hänen vastuullaan oli varmistaa ydinpolttoaineen turvallisuus. Myöhemmin hänet siirrettiin turamieheksi Los Alamosin laboratorioihin New Mexicoon, jossa kehiteltiin edistynyttä ydinteknologiaa. Woods työskenteli myös Y-12 -kompleksissa Tennesseessa sekä K-25 kaasudiffuusiolaitoksessa, joka tunnetaan uraanin rikastuksesta Manhattan-projektille. Hänellä oli Q-turvaluokitus luutnanttina ja turvatarkastajana. Vuonna 1986 hän lopetti työt energiaministeriössä budjettileikkausten takia.

Pentagonin tietovuotaja, eläköitynyt ilmavoimien ylikersantti Mario Woods. kuva: History

Ylikersantti Mario Woods kuului turvallisuustiimiin Etelä-Dakotan Ellsworthin ilmatukikohdassa vuosina 1975-1983. Vuonna 1977 kello 22:45, Woods ja hänen tiiminsä saivat hälytyksen ohjusten laukaisu-upseereilta ulkohälytyksen soidessa ohjussiilossa koodinimellä “November 5.”

Nopeasti Woods informoi ryhmänjohtajaansa Michael Johnsonia tilanteesta. Heidät pian komennettiin tutkimaan ohjussiilon aluetta. He ajoivat valtatie 79:aa ja nopeasti huomasivat jonkin olevan pielessä. Yötaivas oli omituisen hehkun peitossa, mikä kertoi jonkin epätavallisen ilmiön läsnäolosta.

Ilma heidän ympärillään valaistui, kuin auringonnousussa. Kulman takana he kohtasivat jättiläismäisen kohteen leijailemassa maanpinnan yläpuolella, arviolta parin metrin korkeudella.

Woodsin mukaan kohteen koko oli huikea, ainakin rakennuksen mittainen. Se oli täysin pyöreän muotoinen, mikä viittaisi kaasumaisuuteen. Kohde näytti emittoivan kaasumaista ulkopintaa, sen ympärillä pyöri värejä. Tavallisen aluksen sijaan se oli täysin pyöreä pallo, jonka reunat eivät olleet selvästi erotettavissa.

 Mario Woods alien abduction

Heidän tarkkaillessaan UFOa, Woods ja Johnson kokivat muutoksen ympäristössään heidän ollessaan autossa. Ilma muuttui paksuksi ja vaikeaksi hengittää. Woods huomasi Johnsonin pelkäävän ja muuttuvan reagoimattomaksi hänen tuijottaessaan eteenpäin. Woods epäili, että Johnsonin käytös liittyi heidän näkemäänsä UFOon.

Hän otti käteen taskulampun ja suuntasi valonsäteen kohti aluksen sisäpuolta, toivoen sen häiritsevän ilmiötä.

Woods koki välittömästi, että heitä ympäröivä kaasun paksuus helpotti. Hänen hengityksensä helpottui ja puristus lakkasi, mutta yhtäkkinen siirtyminen normaalitilaan hämmensi häntä, minkä johdosta hän putosi penkiltään. Woods pian tämän jälkeen menetti tajuntansa.

Woodsin herätessä uudelleen, hän kuuli heitä kutsuttavan radiolla heidän tunnuksellaan November 1 turvallisuuskeskuksesta. Woods oli hämmentynyt ja tajusi, että heidän kuorma-autonsa oli mystisesti siirtynyt November 5:sta Newell-järvelle, arviolta 5-7.5 mailin päähän, ilman että hänellä oli minkäänlaista muistoa siitä miten he olivat sinne päätyneet. Matkasta ei ollut jäänyt maahan mitään renkaan jälkiä.

Woods ja Johnson olivat menettäneet useamman tunnin, eivätkä he muistaneet ajasta mitään. He etsivät apua, Woods otti yhteyttä WSC:n ja kertoi yksityiskohtia heidän ympäristöstään. Jonkin ajan päästä heidän peräänsä hälytetty varatiimi saapui, ja heitä ohjeistettiin odottamaan. Woods yritti kommunikoida Johnsonille, mutta vastauksena oli pelkkää hiljaisuutta. Lopulta hän joutui turvautumaan toiseen henkilöön saadakseen apua hänen siirtämiseksi matkustajan paikalle.

He antoivat aseensa pois, ja varatiimi talutti Woodsin ja Johnsonin päätukikohtaan. Heidät vietiin komentajan toimistoon, jossa Woodsia kuulusteltiin tapauksesta. Hän kuvasi massiivisen kokoisen kohteen ja myönsi, ettei hän tiennyt miten he olivat siirtyneet uuteen sijaintiinsa. Komentaja lähetti Woodsin tukikohdan sairaalaan lääkärintarkastukseen.

Lääkäri tarkasti Woodsin, hänen silmänsä, korvansa ja ihonsa. Hänen yllätyksekseen lääkäri keräsi ihonäytteitä selittäen, että Woodsilla oli kasvoissa ja käsissä palovammoja. Ihonäytteet laitettiin lasipulloon ja säilöön hopeatarjottimelle.

Kaksi viikkoa myöhemmin Michael Johnson vieraili Woodsin luona. He keskustelivat kokemuksistaan ja Johnson ilmaisi pelkonsa koetusta. Tuo tapaaminen oli viimeinen kerta jolloin Woods näki Johnsonin, eikä hän ole löytänyt miestä sen jälkeen.

Woodsin kohtaaminen UFOn kanssa jätti häneen fyysisiä ja psykologisia arpia. Hän kärsi palovammoista kasvoissa ja käsissään, eikä hänestä otettua ihonäytettä koskaan selitetty. Woods meni hypnoositerapiaan tapauksen johdosta yrittämään saada palautettua muistoja neljän tunnin menetetyltä ajalta. Vaikka hän muistaa tapahtumat unen kaltaisina, kokemus piinaa häntä edelleen, ja se vaikuttaa hänen elämäänsä tänäkin päivänä.

Woods kertoi Linda Moulton Howen Earthfiles Podcastissa kuumottavasta kohtaamisestaan  “pitkien olentojen” kanssa, jotka tuijottivat häntä hänen abduktionsa aikana. Hänen ja Johnsonin istuessa kuorma-autossa, he huomasivat tuulilasin edessä keikkuvan mustan pallon, jossa oli tuuletusaukkoja. Woods muistaa tunteneensa, että jokin kommunikoi hänen kanssaan ja kehotti häntä toistuvasti olemaan pelkäämättä. Sitten hän koki tunnelinäön ja näki pieniä olentoja lähestymässä ajoneuvoa, joita seurasi niiden takana pidempi ja uhkaavampi hahmo.

Pienemmillä, noin 1,5-4,5 metriä pitkillä olennoilla oli harmaa univormu, kun taas korkeammalla olennolla oli tummempi harmaa univormu. Korkeamman olennon ulkonäkö oli erilainen kuin pienempien, sillä sillä oli karheat ja uhkaavat kasvot, korkeammat poskipäät ja ohuempi, ulkoneva leukalinja. Heidän kätensä eivät olleet suoraan kyljellään, vaan ne pidettiin edessään, kolme sormea ja peukalo kädessä.

Toisin kuin reptiliaaneja yleisesti kuvataan, pidemmällä olennolla ei ollut suomuja, ja sen ihonväri oli vaalean siniharmaa, lähinnä taivaansinen värinen. Huolimatta siitä, että Woods oli kuorma-auton sisällä suljettujen ikkunoiden takana, hän havaitsi tärykalvojensa sisällä kommunikaatiota, joka tuntui ajatuksilta ja joka rauhoitteli häntä, ettei hänen tarvinnut pelätä. Hän keskittyi lähinnä pitkän olennon silmiin ja huomasi kasvonpiirteiden selvät erot pitkän ja pienemmän olennon välillä.

Kohtaamisen edetessä Woods koki hetken, jolloin hän pyörtyi tai menetti tajuntansa, minkä aikana hän koki syvän itsetutkiskelun. Tuntui kuin hän olisi käynyt läpi nopean elämänkatsauksen, ja muistot ja ajatukset tulvivat hänen mieleensä. Hän mainitsi pohtineensa koko olemassaoloaan, mukaan lukien rakkaidensa menettämistä. Tämä voimakas kokemus vaikutti häneen syvästi ja jätti hänet kyseenalaistamaan kaiken.

Kun Woodsilta kysytään tämän elämänkatsauksen tarkoituksesta tai merkityksestä, hän myöntää, ettei hänellä ole selkeää vastausta. Hän myöntää, että se oli surrealistinen ja musertava kokemus, ja viittaa siihen, että ehkä hän oli väärässä paikassa väärään aikaan tai päinvastoin. Kohtaaminen ei päättynyt tähän; Woods muistelee, että hänet vietiin ulos autosta ja hän huomasi olevansa pimeässä, kylmässä ja tuntemattomassa ympäristössä, jossa hän tunsi itsensä eristetyksi ja pelon täyttämäksi.

Kaiken kaikkiaan Woodsin kuvaus kuvaa elävää ja levottomuutta herättävää kohtaamista maan ulkopuolisten olentojen kanssa, ja se jätti hänelle pysyviä muistoja ja syvän tuntemattomuuden tunteen. Kokemus herättää kysymyksiä näiden olentojen motiiveista ja aikomuksista sekä siitä, miten tällaiset kohtaamiset voivat vaikuttaa ihmisiin.

Woods todistaa Pentagonin AARO -ohjelmalle

Woods todisti Pentagonin UAP/UFO-ohjelmalle, AARO:lle, UFO-kokemuksestaan ollessaan komennuksella 44. ohjusten turvallisuusosastossa vuonna 1977. Todistaessaan Pentagonin UAP/UFO-ohjelmalle Mario Woods kertoi valan velvoittamana UFO-kokemuksestaan. Hän mainitsi, että prosessi muistutti keskustelua ja että häntä ohjeistettiin turvatoimista ja siitä, mitä hän saattoi ja mitä hän ei voinut paljastaa. Hänelle annettiin mahdollisuus käsitellä koko tapahtuma ja antaa kaikki asiaankuuluvat tiedot.

Woods totesi, että kuulustelu ei poikennut merkittävästi hänen ja haastattelijan välisestä keskustelusta. Hän vastasi täsmällisiin kysymyksiin ja kertoi tapaukseen liittyviä nimiä. Hän ilmaisi olevansa halukas auttamaan kaikin tavoin ja toimimaan yhteistyössä heidän pyynnöissään.

Woods mainitsi myös pitävänsä huvittavana sitä, että Sean Kirkpatrick sanoi tiedotustilaisuudessa, että UFOjen ja ydinaseiden välillä ei ole mitään yhteyttä. Hän haastoi Kirkpatrickin istumaan alas ja keskustelemaan asiasta väittäen, että jos hän uskoi, ettei yhteyttä ole, hän oli väärässä. Woods korosti, että hän seisoi omien kokemustensa takana ja että UFO-kohtaamisia oli tapahtunut ihmisille, myös hänelle itselleen.

Kun Woodsilta kysyttiin AARO:n haastattelun kestosta, hän totesi sen kestäneen neljä tuntia ja 19 minuuttia. Hän selvensi, että tohtori Kirkpatrick ei ollut haastattelija, mutta hän ei voinut paljastaa haastattelijan henkilöllisyyttä oikeudellisen sopimuksen vuoksi.

Haastattelussa esitetyistä kysymyksistä Woods mainitsi, ettei hän voinut suoraan toistaa niitä salassapitosopimuksen vuoksi. Hän totesi kuitenkin, että kysymykset eivät eronneet merkittävästi siitä, mistä oli keskusteltu aiemmin, eivätkä ne muuttaneet tapauksen luonnetta. Woods korosti, että tapaus pysyi samana riippumatta siitä, kuka kysymykset esitti, eikä se muuttaisi totuutta tapahtuneesta.

 

Artikkelin julkaissut howandwhys.com

34 vuotta maanalaisessa tukikohdassa

Mark Domizio pakotettiin vuonna 1981 palvelemaan kaksi vuotta erittäin salaisessa “Mustan Laivaston” operaatiossa Diego Garcian maanalaisessa tukikohdassa. Useita abduktiomissioita suoritettuaan hänet vangittiin ja häntä kidutettiin siitä, että hän ei halunnut tappaa kohteita, joita hänen ylemmät upseerit olivat hänelle kohteiksi antaneet. Palveluksen loputtua vuonna 1983 hänen kaksi kloonia tai ‘alteria’ säilytettiin, jotka uutettiin hänen sielun palasiin, jotka kehittynyt avaruusolentojen rotu oli mahdollistanut kerätä. Kloonit sitten pantiin palvelemaan Mustaa Laivastoa Diego Garcian tukikohdassa ja muissa salaisissa avaruusohjelmissa, jotka operoivat Marsissa.

Sarjan toisessa osassa Mark puhuu kloonistaan Diego Garciassa, joka sai nimen Hans, joka suoritti monia kantahenkilökunnan sieppaus- ja salamurhatehtäviä tukikohdan maanalaisessa kompleksissa. Mark sanoo Hansin olleen myös mukana Malaysian Airlinesin lentokoneturmassa vuonna 2014, ja että kun Hans kuoli vuonna 2017, hänen sielun sirpaleensa palautettiin Markille, mikä antoi hänelle myös kaikki Hansin muistot siitä mitä hän teki 34 vuoden aikana Mustassa Laivastossa Diego Garciassa. Mark kuvaa emotionaalista traumaa, jonka yli hän joutui selviytymään Hansin muistoja käsitellessä, sekä sitä miten hän sai yhteyden korkeampaan itseensä, joka auttoi häntä parantamaan nämä ongelmat.

Mark Domizion haastattelusarjan ensimmäinen osa: klikkaa tästä.

Mark Domizioon saa yhteyden sähköpostilla: markdomizio@yahoo.com

Artikkelin julkaissut exopolitics.org