Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

Isänmaallinen UFO ennusti Carterin presidenttiyden

Havaintopäivämäärä: tammikuun 6. 1969

Havaintopaikka: Leary, Georgia, USA

Tämä UFO-havainto on todiste siitä, että näillä avaruusolennoilla on tietoa tulevaisuudesta ja mahdollisesti kykenevät aikamatkailuun.

Tässä amerikkalaisen presidentin Jimmy Carterin haastattelussa hän mainitsee jotain, jota en ole koskaan kuullut hänen sanovan havainnosta. Hän sanoi, että hän näki UFOn väläyttävän valoja… punaista, valkoista ja sinistä. Amerikan lipun värit. Aivan niin juuri, UFO ei ainoastaan tiennyt kuka Jimmy Carter oli tuohon aikaan, avaruusolennot tiesivät myös kuka Jimmy Carter tulee olemaan 8 vuoden päästä. He yrittivät tervehtiä tulevaa Amerikan presidenttiä väläyttelemällä hänelle Amerikan lipun värejä… kymmenen minuutin ajan. Näyttää siltä kuin Jimmyä olisi siunattu avaruusolentojen vierailulla. He pyörivät paikalla tarpeeksi pitkään näyttääkseen Jimmylle että avaruusolennot ja UFOt ovat todellisia. Mutta en usko, että kukaan on ennen kytkenyt UFOn vilkkuvia värejä Amerikan lippuun aiemmin. Mietin oliko presidentti Carter koskaan miettinyt sitä. Katso allaoleva video ja kuuntele hänen kuvaavan värit 33 sekunnin kohdalla. Mietin mitä muuta avaruusolennot tekivät auttaakseen Jimmyä? Manipuloivatko he hänen mieltään millään tavalla? Yrittivätkö ne taivutella häntä paljastamaan totuuden avaruusolennoista maailmalle?

Jos UFO pysäytti noin 500-1000 metrin päähän Jimmystä kuten hän kertoo, jotta he silloin olisivat tienneet kuka Jimmy oli, heillä on ollut pakko olla jotain telepatiaa, kaukokatselu tai tapa lukea ihmisten mieltä etäältä määrittääkseen sen kuka siellä seisoi. Vaikka hän vähätteli havaintoa kansallisessa televisiossa, jos luet alla yksityiskohtia, havaitset että havainto teki mieheen lähtemättömän vaikutuksen ja että hän todellakin uskoi sen olevan avaruusolentojen alus.

Scott C. Waring

Raportti Jimmy Carterin havainnoista

Carterin UFO-havainto alkoi pian sen jälkeen kun aurinko oli laskenut tyynenä iltana. Jimmy Carter seisoi Lion’s Clubin ulkopuolella Learyssa, Georgiassa, odottaen tapaamisen alkua. Yhtäkkiä hän ja kymmenen muuta silminnäkijää havaitsivat punavihreän orbin säteilevän länsitaivaalla. Carter kuvasi kappaletta näin: ”se tuntui liikkuvan meitä kohti etäältä, pysähtyvän, liikkuvan osittain pois, palaavan, sitten poistuvan. Sinertävä ensin, sitten punertava — valoa säteilvä, ei kiinteä.” Carter sanoo, että ”ajoittain se oli kirkas kuin Kuu, ja arviolta yhtä suuri kuin Kuu, ehkäpä hieman pienempi. Kappale säteili valoa, se ei ollut kiinteä.”

Atlanta Constitutionin haastattelussa Carter kuvasi tapauksen liikkuvan luonteen. Hän kuvasi havaintoa ”erittäin huomionarvoiseksi näyksi.” Tämä on tärkeä tapaus, koska monet skeptiset tutkijat ovat yrittäneet vähätellä havaintoa huuhaana. Mikään Carterin tapauksen kuvauksista ei ole tehnyt tapauksesta huuhaata. Jimmy Carterin äiti Lillian on myös myöntänyt, että Carter on ollut hämmästynyt siitä mitä hän näki. ”UFO teki suuren vaikutuksen Jimmyyn”, hän sanoi. ”Hän kertoi minulle havainnosta monta kertaa. Hän on aina ollut jalat maassa oleva järkevä poika, ja havainto hänelle oli yhtä varma kuin raha pankissa.”

Carter oli itse asiassa kuvannut UFO-havainnon monta kertaa sen tapahtumisen jälkeen. Joka kerta, mm. viimeisin kerta Emory Universityssa vuonna 1997, Carter on aina pitänyt tapauksen luonnetta huikeana. Hän ei myöskään ole koskaan pitänyt näkemäänsä luonnonilmiöksi luokiteltavana asiana. Carter arvioi, että kappale oli 300-1000 metrin päässä hänestä. Hän arvioi tapauksen kestäneen noin 10 minuuttia. Sitten kappale katosi. Carter oli niin vakuuttunut näkemästään, että hän tallensi näkemänsä nauhalle tuohon aikaan. https://www.youtube.com/watch?v=gzcimqQDrJk

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Four pillars

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit, osa 2

  • Alunperin kirjoittanut Don Allen
  • Alkuperäinen päivämäärä 31. elokuuta 1993, 0:36

Hyvät ihmiset,

Seuraavassa on Bruce Maccabeen vastine jokin aika sitten postattiin AIR #1 raporttiin, jonka on tuottanut ’Associated Investigators Group’. Lisäksi on kaksi kirjettä, yksi Richard Hallilta, nykyiseltä Fund For UFO Research (FUFOR) puhemieheltä, ja toinen Bill Moorelta, jotka ovat myös vastineita AIR-raporttiin.

Bruce Maccabeen kirje sisälsi paljon versaalia. Nämä tekstit on alunperin esitetty suluissa [..] (mutta tässä jätetty pois, suom. huom.). Otin myös vapauden korjata pieniä kirjoitusvirheitä, jotka alkuperäisessä esiintyivät. Ei mitään suurta, ja ei vaikuta sisältöön.


                                 elokuun 9. 1993

Parahin ufologi,

Olet jokin aika sitten saanut kappaleen Associated Investigator’s Reportista (AIR) #1, jonka on ”julkaissut” Associated Investigators Group (AIG). Tämä raportti lähetettiin yli 100 ihmiselle, joiden tunnetaan olevan kiinnostuneita UFO-tutkimuksesta, vaikkakaan sitä ei lähetetty minulle tai muillekaan ”hyökätyille” joista tutkielmassa puhutaan. Vastaanottajat lähettivät kappaleita muille. Jos lähetit kappaleita ystäville, lähettäisitkö myös heille kopion tästä vastineesta.

Iso osa AIR-raporttia käsitteli minun ”salaista” kytköstäni CIA:han. Toiset osiot tutkielmasta tuntuvat tekevän yleisesti halventavia kommentteja minusta ja muista tunnetuista UFO-tutkijoista.

AIR #1 herättää esiin kysymyksen onko minun suhteeni CIA:han vaikuttanut UFO-tutkimuksiin tai Fund for UFO Researchin toimintaan. Voin vakuuttaa teille että ei ole, sillä sitä paremmin kuvataan tässä. En tunne tarvetta ’puolustella’ CIA-yhteyttäni, sikäli kun se ei perustu UFO-tutkimukseen, vaan ennemminkin ammatilliseen toimintaan liittyen työhöni laivastossa, joka on täysin erillään UFO-tutkimuksesta. Olen kirjoittanut tämän tutkielman selventämään suhdettani CIA:han sekä lisäksi muista syistä, jotka mahdollisesti ovat tärkeämpiä ufologeille, jotka saattavat olla muiden AIG-raporttien vastaanottajia.

AIR #1:ssä on tehty väite (katso viimeinen sivu) siitä, että tutkielmassa ei ole virheitä ja tätä seuraa ”lupaus” vai (onko se uhkaus?) siitä, että perästä kuuluu lisää ”hyvää” tutkimusta. Toisin sanoen AIR #1:n kirjoittaja väittää oman, sekä AIG:n, tarkkuuden olevan jumalallinen. Tämän sorttinen tarkkuus olisi, todellakin, lohduttavaa jos se olisi totta, erityisesti AIR:n lupausten valossa törmänneistä lautasista, mielenhallinnasta, CIA-projekteista, jne.

Olen kuitenkin havainnut useita virheitä tutkielmassa. Siksi koen asiakseni informoida UFO-yhteisöä siitä, että tämä tutkielma ei ole niin tarkka kuin voisi toivoa. Virheiden lisäksi on ylenpalttisesti väärää logiikkaa ja paisuttelua. Siksi minun tulee varoittaa lukijoita tästä ja tulevien tutkielmien sokeasta hyväksynnästä siitä mitä AIR-raportit sanovat. Pahoin pelkään että jos tämä tutkielma on yhtään esimerkkinä, silloin meidän tulee olla valmis paljoon meluun tyhjästä (engl. Hot AIR, tämän tutkielman nimi, suom. huom.).

Vielä yksi juttu. Tämän tutkielman ”haamukirjoittaja” on eräs Walter Todd Zechel, joka oli tärkeä hahmo UFO-tutkimuksessa noin 15 vuotta sitten. Hänen lähestymistapansa UFO-aiheeseen liittyi aina mihin tahansa, mikä edistäisi hänen agendaansa, jopa toisten ihmisten kustannuksella. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat kärsineet taloudellista vahinkoa WTZ:n vastuuttomuuden seurauksena.

                         Bruce Maccabee


                          Hot A.I.R

                            taikka

                        Zechelin Merkki

                         kirjoittanut

                        Bruce Maccabee
                         (ei anonyymi)

(Erikoisviesti: Minulla on monia tapaustutkimuksia ja analyyseja joilla pitää itseni kiireisenä. En tarvitse tätä paskaa, mikä pakottaa minut käyttämään kallista aikaani arvottomien syytteiden vastaamiseen.)

”Kuten saatatte hyvin tietää, paljon on ihmisiä joilla on piru merrassa tai lempitapauksia tai teorioita joita levitellä ympäriinsä. Jotkut ihmiset eivät mitään muuta haluaisikaan kuin vetää mukanaan heidän liejuunsa. Vimmatusti toivon, että jatkatte toimintaanne samalla valistuneisuudella ja häikäisevällä logiikalla ja objektiivisuudella, jota teissä ihailen. Jatkakaa todisteiden vaatimista, ja vaatikaa niin paljon niiltä kuin vaatisitte minulta.”

(Walter Todd Zechelin kirjeestä Bruce Maccabeelle, kesäkuun 21. 1986)

UFO-yhteisöä on jokin aika sitten ”vavisuttanut” julkaisematon mutta laajalle levinnyt tutkielma Associated Investigators Report #1 (lyhennetään AIR), joka paljastaa, ”ensimmäistä kertaa missään”, minun salaisen suhteeni CIA:han. Se myös esittää syytteitä epäpätevyydestä ja/tai suorasta petoksesta useita UFO-tutkijoita kohtaan. Tämän raportin lukemisen jälkeen älykäs lukija, uskoisin, on varsin hämmentynyt. Miksi se tehtiin? Ketä teki? Olinko minä oikeasti CIA:n myyrä UFO-yhteisössä? Mikä onkaan Associated Investigators Group? Kuka kirjoitti raportin? Oliko se niin tarkka kuin väitetään? Onko tällä tutkielmalla ”salainen agenda”? Vai onko tämä raportti vain paljon melua tyhjästä?

Associated Investigators Groupin jäseniä ei nimetä, vaikka 14 pseudonyymiä annetaan tutkielman lopussa. Tutkielman kirjoittajan nimeä ei myöskään mainita. Päätekstiä seuraavassa ”liitteessä” on seuraava lausunto: ”Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.” Selvästikin kirjoittaja liittää itseensä ja AIG:hen jumalankaltaisen tarkkuuden. Tämä olisi lohduttavaa jos se olisi otta. Kirjoittaja sitten ohjeistaa lukijoita että ”ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme…”

CAVEAT EMPTOR! Vaikka hyväuskoiset lukijamme todennäköisesti lankeavatkin tähän paskaan, tarkkasilmäinen lukija epäilee mitä tahansa tutkivaa tekstiä, joka väittää olevansa täydellinen! (Tarkkasilmäinen lukija myös huomaa kirjoitusvirheen välittömästi: ”pellican” ei ole kirjoitettu oikein. suom. huom. tuo typo on korjattu suomennetussa tekstissä.) Lukijan tulisi varoa myös mitä tahansa kirjoitusta ihmisiltä joilla (a) ei ole tarpeeksi sisäelimien kestävyyttä (lue: sisua) esittää väitteitä toisista ihmisistä omalla nimellään ja (b) on pokkaa ohjeistaa lukijoita olla ottamatta yhteyttä heihin. Mietityttää että mitä näillä ”piilotutkijoilla” on salattavaa. Voitaisiinko heistä kirjoittaa samanlainen tutkielma?

Lopuksi, on olemassa lupaus tulevasta ”hyvästä” tutkimuksesta (ja joka on syy tälle kirjoitukselle). Vaikka minulla ei ole tarvetta puolustaa CIA-yhteyksiäni, koska kyse on jatkuvasta ammattitoiminnasta työhöni liittyen laivaston fyysikkona, katson asiakseni kiinnittää ufologien huomion todisteisiin huonosta tutkimuksesta, päättelyn ja vihjailun käyttämisestä, faktavirheistä ja pelkästä loanheitosta tässä tutkielmassa niin, että lukijat kykenevät paremmin ymmärtämään tai määrittämään minkään tulevan AIRin raportin tarkkuuden tason. Toisaalta, lupaus tulevista tutkijaraporteista voi myös olla paljon melua tyhjästä.

Tiivistelmä minua vastaan esitetyistä syytteistä ja vastaukseni

Tarkkasilmäinen lukija tulee, tottakai, välittömästi tajuamaan sen, että jos yhteyteni CIA:han olisivat olleet täysin salaiset, tutkielmaa ei olisi kirjoitettu, koska kukaan ei olisi tiennyt niistä.

Kirjoittaja olennaisesti esittää legitiimin kysymyksen (jonka toiset ovat jo minulta kysyneet), lähinnä, mikä on minun CIA-yhteyksieni luonne ja onko se vaikuttanut UFO-tutkimukseeni tai toimiini kentällä. Valitettavasti, kuitenkin, kirjoittaja esittää, vihjailmealla ja väärällä logiikalla, että yhteyteni CIA:han ovat omalta osaltani olleet huonoa päätöksentekokykyä, parhaimmillaankin, ja että pahimmillaan se olisi negatiivisesti vaikuttanut UFO-alaan kahdella tavalla, joita alla käsitellään erikseen. Seuraavissa kappaleissa vastaan legitiimeihin kysymyksiin. Identifioin myös väärän logiikan ja vihjailut sekä vastaan niihin tavalla, jonka rationaaliset ihmiset ymmärtävät.

SYYTÖS # 1: Kirjoittaja hyökkää päälle siitä, että tukeni UFO-tapauksille, jotka, ainakin kirjoittajan mielestä, ovat ”ilmiselvästi” huonoja tapauksia tai petoksia (Uusi Seelanti, Kirtlandin laskeutuminen, Gulf Breeze, Guardian), ovat saaneet muut tutkijat haaskaamaan aikaa ja rahaa omissa tutkimuksissaan. (Miten kauheaa!) Mutta vielä keskeisempää tämän tutkielman aiheelle, CIA-yhteyteni, on kirjoittajan syytös siitä, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. Kirjoittajan mukaan, ”Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä.” Lisäksi kirjoittajan mukaan tukeni näille tapauksille on todistusaineistoa minun huonosta arviointikyvystäni, eikä kenenkään niin huonolla arviointikyvyllä tulisi olla johtaja UFO-alalla (loppujen lopuksi… minähän saattaisin johtaa ihmisiä harhaan!). Ehkäpä kirjoittaja ei pidä keskimääräisen ufologin kykyä erottaa faktaa fiktiosta UFO-tutkimuksessa juurikaan minään.

VASTAUS: Kirjoittaja vihjaa, ilman minkäänlaisia todisteita, että yleinen CIA:n UFO-politiikka, ”CIA:n intressit”, on pimittää estää vakavaa UFO-tutkimusta. Tämä päätelmä on vastoin minun kuvaani siitä, minkä olen saanut viimeisen yhdeksän vuoden aikana, mikä on että, ainakin sen CIA:n osan kanssa johon olen ollut yhteydessä, sillä ei ole minkäänlaista politiikkaa tai ”intressiä” koskien UFO-tutkimusta, vaikka useat työntekijät ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja useat työntekijät ovat ottaneet osaa useisiin UFO-luentoihin (termi ’briiffaus’ on liian muodollinen) joita siellä olen pitänyt. Kirjoittaja väittää, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. VÄÄRIN! Fakta on, että CIA-tuttavuuteni eivät koskaan ole sanoneet, että minun tulisi tukea yhtään mitään tiettyä havaintoa. Itse asiassa, heidän esittämänsä kommentit tuntuvat olevan skeptisiä tai pelkästään negatiivisia koskien havaintoja ja UFO-ilmiön todellisuutta yleensä. Tukeni näille tapauksille ei liity mitenkään CIA:han ja liittyy täysin omiin tutkimuksiini. Tarkkanäköinen lukija tajuaa, että näistä tapauksista esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, ja ne ovat juuri niitä… mielipiteitä, joita ei tue mikään todistusaineisto AIR:n raportissa. Jos kirjoittaja tai kukaan AIG-ryhmästä on tarpeeksi älykäs esittämään hyviä argumentteja näistä tapauksista, silloin he voivat lähettää argumenttinsa minulle suoraan tai jopa esittää ne julkisesti jos niin haluavat.

Kirjoittaja syyttää minua huonosta arviointikyvystä näiden tapausten tukemisessa. On vaikeaa puolustaa itseään sellaista ”huonon arviointikyvyn” syytöstä vastaan. Se on kuin syytettäisi ”huonosta mausta”. Ihmisillä on eriäviä mielipiteitä samoista aiheista. Kuka on oikeassa? Kyse on enemmän konsensuksesta kuin faktasta, joka voidaan osoittaa todeksi. Tulen seisomaan menneiden UFO-tutkimusteni ja -julkaisujeni takana. Olen hylännyt monia väitettyjä UFO-havaintoja, mutta niitä tiettyjä, joista AIRin raportin kirjoittaja ei tykännyt, minä en hylännyt omista syistäni joita pidin tuolloin erittäin hyvinä, ja pidän edelleen. Jos muut haluavat olla eri mieltä julkisesti johtopäätöksieni kanssa, heidän tulisi ainakin olla valmiita esittämään argumenttinsa omalla nimellään eikä anonyymisti.

Toisaalta nämä huonon maun väitteet voidaan kääntää ympäri. Epäilen, että AIG:n jäsenet, jos he koskaan paljastavat itseään, tulevat saamaan syytteet huonosta arviointikyvystä siitä, että he ovat kierrättäneet tätä tutkielmaa laajalti huolimatta useista virheistä, ad hominen -hyökkäyksistä ja vihjailevista ja epäloogisista argumenteista (kts. alla). He saavat myös syytteen ”huonosta käytöksestä” siitä ettei heillä ole ollut pokkaa lähettää minulle kappaletta ensin, vaikka minä olen heidän hyökkäystensä pääkohde! Sain ensin kuulla tutkielman olemassaolosta myöhään heinäkuun 24. päivän iltana kun Jim Moseley soitti minulle ja kysyi kysymyksiä sen esittämistä väitteistä. Seuraavan viikon ajan olin kuullut eri ihmisiltä, jotka olivat saaneet omat kappaleensa. Sain kuulla, että se oli löytänyt tiensä Englantiin heinäkuun 24. viikolla. Mutta, kummallista kyllä, ketään niistä kenelle puhuin, kukaan ei ollut saanut kopiota suoraan AIG:lta. Viimein sain oman kappaleeni 6 päivää sen jälkeen kun tämän ”lastin” oli dumpannut mitään epäilemättömän maailman niskoille henkilö, joka oli saanut kappaleensa AIG:lta kirjekuoressa, jossa ei ollut palautusosoitetta.

Miksi tämä raportti kiersi laajalti ennen kuin sain omani? Oletan, että sitä kierrätti tämän fiaskon ajajat, jotta he voisivat levittää valheitaan ja vihjailujaan niin laajalle kuin mahdollista ennen kuin minä (ja muut tässä mainitut) voisin vastata. Lisäksi jättämällä palautusosoitteen tai kontaktihenkilön nimen pois ei ole ”virallista” henkilöä jolle voin lähettää vastaukseni. Täten minun tulee vastata yhteisölle yleisesti.

SYYTÖS #2: Kirjoittaja väittää, että toinen CIA-yhteyksieni aikaansaama negatiivinen vaikutus on ollut sen vaikutus Fund for UFO Researchin toimintaan. Erityisesti kirjoittaja vihjaa, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä Walter Todd Zechelin (WTZ) anomus haastaa CIA oikeuteen toisen kerran. Kirjoittaja lisäksi syyttää minua siitä, että CIA-yhteys on saanut aikaan myös sen, että rahasto tukee MJ-12 -tutkimusta huolimatta siitä että se ”tietää” että MJ-12 -paperit ovat feikkejä.

VASTAUS: VÄÄRIN ja VIELÄ KERRAN VÄÄRIN! Eräs seikka, jota kirjoittaja ei maininnut (”älä vaivaa niillä faktoilla, tämä on se mitä haluan sanoa”), oli että en ”pyöritä” rahastoa kuin autokratiaa. Minulla oli yksi ääni viiden ihmisen johtoryhmässä ja jokainen toimi vaati ainakin kolmen ihmisen viidestä äänenenemmistön. Ehdotuksiani ammuttiin alas useita kertoja.

Jotta voisi tukea kirjoittajan argumenttia siitä, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä MJ-12 -ehdotus, kirjoittaja on sortunut epätäydelliseen raportointiin ja faktojen vääristelyyn. Esitän versioni tämän tapauksen tarinasta alla. Ennen aloittamista, kuitenkin, haluaisin huomauttaa, että AIG:n käyttämästi informaatiosta suurin osa on peräisin WTZ:lta. Tiedän tämän, koska minä annoin suurimman osan raportissa käytetystä informaatiosta hänelle yksin. Raportti sisältää myös sellaista informaatiota, jonka hän, yksin, on minulle kertonut (ja mitä minä en ole kertonut muille… pidin hänen luottamuksensa, mutta selvästikään hän ei tehnyt vastapalvelusta!). Itse asiassa koko tutkielmalla on Zechelin Merkki. Tämä on saanut minut spekuloimaan sillä, että WTZ:n aikomus on käyttää tätä tutkielmaa saamaan minut ulos rahaston johtoryhmästä. Kun minä en olisi rahaston johtoryhmässä, hän voisi jälleen kerran ehdottaa CIA:n haastamista oikeuteen ilman, että tarvitsee huolehtia oletetusta väliintulosta tai CIA-viranomaisten hälyttämisestä (jota en tehnyt aiemmallakaan kerralla enkä olisi milloinkaan!). Jos tämä pitää paikkansa, silloin WTZ saattaa olla yllättynyt saadessaan kuulla, että minä olin, itse asiassa, astunut alas Richard Hallin edestä maaliskuun lopulla 1993, kuukausia ennen kuin oli mitään viitteitä AIG:n paperista. Olen nyt, 13 vuotta jatkuneen rahaston ”velvollisuuden” hoitamisen jälkeen, emeritus-puheenjohtaja kaikkine tämän tittelin mukanaan tuomine etuineen (ei mitään!). (”Kultainen sateenvarjoni” jättää paljon toivomisen varaa.)

Mennään nyt asian ytimeen, WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen haastaa CIA oikeuteen ja tämän jälkeiseen rahojen myöntämiseen Stan Friedmanin MJ-12 -tutkimukselle. AIR:n raportin sivulla 8, viimeisessä kappaleessa, sanotaan seuraavasti (olen numeroinut kohdat myöhempää referenssiä varten):

(1) ”Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi.”

(2) ”Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.”

Haluaisin vastata viimeiseen kysymykseen välittömästi: CIA:lla ei ollut yhtään mitään sanottavaa WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen, eikä sillä ollut mitään sanottavaa Fund For UFO Researchin päätöksiin. Piste! Tottakai kirjoittaja, ja WTZ, olisivat voineet saada tämän tietoonsa (uskoivat he sen tai eivät) pelkästään kysymällä. Mutta heidän lähestymistapansa on yhdenmukaisempi paranoidien harhaluuloisten kanssa, joilla on hauskaa spekuloida siitä miten he ”ovat pimeiden voimien jatkuvan hyökkäyksen kohteena” (tässä tapauksessa CIA:n) eivätkä he halua kysyä suoria kysymyksiä tai saada suoria vastauksia, koska he eivät usko vastauksiin. Lisäksi, kuten huomautin ylempänä, vaikka olisin yrittänyt sujauttaa ”CIA:n perspektiivin” rahaston sisäisiin päätöksiin (jota en koskaan tehnyt), toiset jäsenet olisivat yhtä hyvin voineet olla sitä mieltä heidän omasta perspektiivistään. Ja mitä tuli lopulliseen ”näytökseen”, minulla oli vain yksi ääni. Mutta, jälleen kerran, tämä logiikka on irrelevanttia kirjoittajalle, jonka asenne on ”älä vaivaa niillä faktoilla; pidän omista johtopäätöksistäni enemmän”.

Viitaten kohtaan (1), miksi rahasto hylkäsi WTZ:n ehdotuksen? Erittäin lyhyt vastaus on, että tuolloin oli väärä hetki ja väärä henkilö. Tarkemmin, siihen oli neljä syytä. Kolme niistä on WTZ:n omia syitä, ja yksi oli ”huono ajoitus”. Näiden ymmärtämiseksi lukijan pitää tietää hieman historiaa, joka ei yleisesti ole kaikille saatavilla (katso Greenwoodin ja Fawcettin CLEAR INTENT lukeaksesi lisää CIA:n oikeudenkäynnistä).

Alkuperäinen 1977-1978 CIA:n oikeudenkäynti käytiin Freedom of Information and Privacy Actin takaamien oikeuksien alaisuudessa (FOIPA…joka joskus myös lyhennetään FOI). Oikeusjuttu laitettiin menemään UFO-ryhmän puolesta, joka on nyt lakkautettu, nimeltään Ground Saucer Watch (GSW). Oikeusjutun menestys johtui suurelta osin WTZ:n omasta vaivannäöstä yhdessä newyorkilaisen asianajajan Peter Gerstenin ja huomattavan Brad Sparksin avustuksen avulla. Oikeusjuttu sai (suurimmalle osalle maailmaa) yllättävän päätöksen: joulukuussa 1978 CIA julkisti satoja sivuja UFOihin liittyvää materiaalia yli 30 vuoden ajalta sen jälkeen kun se oli väittänyt kuukausia, että se oli mukana vain lyhyen aikaa vuoden 1952 lopulla ja 1953 alussa (aikana joka johti Robertsonin paneelin fiaskoon ja sen jälkeiseen raporttiin, jossa ehdotettiin ”debunkkausta” ratkaisuksi UFO-ongelmaan). Se fakta, että CIA:lla on paljon sivuja materiaalia ei ollut yllättävää WTZ:lle eikä muille mukanaolijoille, kuitenkaan, johtuen siitä että ”CIA:n lakiosasto oli johdatellut heidät uskomaan, että dokumenttien määrä olisi kymmenen tuhannen luokkaa”. (Lainaus otettu For Your Eyes Onlyn käsikirjoituksesta, tutkielmasta jonka WTZ on kirjoittanut tammikuussa 1987). Vuosia aiemmin tammikuun 1979 Citizens Against UFO Secrecyn jäsenkirjeessä ”Just CAUS” WTZ kirjoitti, että syyskuussa 1978 ”amerikkalainen asianajaja William Briggs johdatteli CAUSin edustajat uskomaan, että CIA olisi löytänyt yli 5000 dokumenttia”. Ilmeisesti jotenkin vuosien varrella tämä luku oli tuplaantunut. Lisäksi WTZ:n mukaan hänen ehdotuksessaan rahastolle ”minun luotettava CIA-lähteeni” oli huomauttanut, että suurin osa CIA:n ”komponenteista”, joita käytiin läpi, olivat vääriä. Näin oletettavasti olisi voinut olla julkistamattomia dokumentteja viraston toisissa komponenteissa.

Vaivaisen 900 sivun julkistaminen suututti WTZ:a ja muita, ja he alkoivat suunnitella keväällä 1979 toista oikeudenkäyntiä. Tämä suunnittelu oli käynnissä kun tapasin CIA:n työntekijän, joka ehdotti että sivuja voisi olla useita lisää. Vaikka tämä tapaus onkin suuressa roolissa AIR:n tapahtumien rekonstruktiossa, se ei ollut missään roolissa rahaston päätöstä tehdessä. Minun CIA-kontaktistani puhutaan alempana. Kuitenkin eri syistä ei ollut toista CIA-oikeudenkäyntiä, ja WTZ jättäytyi pois UFO-tutkimuksesta, jättäen jälkeensä kasan maksamattomia laskuja ja ”muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” (lainaus hänen esityksestään).

Siirrytään eteenpäin, joulukuuhun 1986 (ei aivan ”muutama vuosi sitten”, niinkuin AIRin tutkielma sanoo). Rahasto sai ehdotuksen WTZ:lta haastaa CIA uudelleen oikeuteen oletetuista tuhansista dokumenteista, joita ei oltu julkistettu. Rahaston johtoryhmä kävi läpi hänen ehdotuksensa ja teki päätöksensä seuraavin perustein:

(a) WTZ ei esittänyt vankkaa tapausta siitä, että sivut tultaisiin julkaisemaan uuden FOI-oikeudenkäynnin perusteella. Ensin hänen ”todisteensa” siitä, että dokumentteja oli enemmänkin, oli suurelta osin spekulaatiota perustuen kuulopuheisiin tai informaatioon luotettavista lähteistä, joista hän ei sanoisi mitään. Toisin sanoen hän ei tarjonnut mitään todisteita siitä, että tuhansia sivuja olisi julkaistavaksi. (Itse asiassa, yksi oikeudenkäynnin tavoitteista oli selvittää olisiko dokumentteja lisää.) Toiseksi, aiempi oikeudenkäynti oli osoittautunut menestyksekkääksi ainoastaan saamaan käsiin dokumentteja, joiden turvaluokitus oli Salainen tai sen alle. Sekä CIA:n että myöhemmin NSA:n (National Security Agency) oikeudenkäynnit osoittivat, että valtio voisi vedota ”kansalliseen turvallisuuteen” ja vetää dokumentteja pois. Ei ollut syytä uskoa, että samoja selityksiä ei käytettäisi uudelleen suojelemaan ”tosi herkullisia juttuja” joita hän kaipasi. Toisin sanoen, he saattaisivat löytää lisää, jopa paljon lisää, dokuemtteja ja yksinkertaisesti kieltäytyä julkaisemasta niitä yhtään tai osittain kansallisen turvallisuuden syistä. Täten johtoryhmä ei nähnyt paljoakaan toivoa siinä, että uusi oikeudenkäynti tuottaisi satoja tai tuhansia tai yhtään uutta dokumenttia, kuin mitä meillä oli jo.

(b) Jos joku muu olisi lähettänyt tämän ehdotuksen, me olisimme saattaneet olla sitä kohtaan myötämielisempiä. Vaikka ehdotukset rahastolle arvioidaan ennemminkin tutkijoiden kyvykkyyden suhteen kuin henkilökohtaisen historian, tässä tapauksessa me emme voineet sivuuttaa WTZ:n aiempia tekoja. Vaikka hän oli vakiinnuttanut asemansa hyvänä, sitkeänä UFO-törmäysten ja -salailun tutkijana, hänen meteoriitinkaltainen nousunsa (1976-77) ja laskunsa (loppuvuosi 1979) oli meille kaikille tiedossa. Kuten hän ehdotuksessaan myönsi, hänen maaninen kiintymyksensä paljastaa salailu häiritsi hänen hyvää kykyään olla tekemisissä muiden tutkijoiden kanssa. Kun hän lähti alalta, jotkut voisivat sanoa ”ulosrummutettuna”, hän oli velkaa puhelintutkimuksista, joita hän oli suorittanut muiden ihmisten kustannuksella. Hän oli, käyttääkseni hänen sanamuotoaan ehdotuksessa, ”jättänyt muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” kun hän katosi skenestä loppuvuodesta 1979, kun hän oli ”palanut loppuun”. Johtoryhmän mielestä muut tutkijat tuomitsisivat rahaston jos se tukisi WTZ:n mitään toimia.

(c) WTZ ampui itseään jalkaan esittämällä, että isoja rahoja — puhutaan ISOISTA rahoista — olisi pian tulossa. Hän kirjoitti ehdotuksessaan, että hän oli kirjoittamassa kahta kirjaa, joista yksi olisi kovakantinen ”kuusinumeroisin ennakkopalkkioin… joista nyt neuvotellaan.” Tulisi myös olemaan elokuva, jonka budjetti olisi toinen kuusinumeroinen summa. Hän odotti antavansa osan kirjasta kustantajalle 3 kuukaudessa. Johtoryhmän jäsenet lukivat tämän ja kysyivät, ”jos suuret rahat ovat vain kuukausien päässä, miksi hän tarvitsee meitä?”

(d) Neljäs ja viimeisin ”killerisyy” oli huono ajoitus. Ehkäpä WTZ, koska hän ei ollut aktiivinen alalla, ei tiennyt sitä, että vuonna 1985 rahasto oli vapaaehtoisesti pitänyt ”Nelkytvuotissynttärit” maamme pääkaupungissa. Viittaan kesäkuun 24. päivän 1987 Arnoldin havainnon 40-vuotispäivään, ja juhlat olivat MUFONin kansainvälinen symposium. Johtoryhmä oli päättänyt tehdä tästä niin kansainvälisen kuin mahdollista ja kutsua tutkijoita ympäri maailmaa. Me tiesimme, että tähän palaisi rahaa… enemmän kuin mitä voisimme ”periä ovelta” pelkästään osallistujilta. Syksyyn 1986 mennessä me aktiivisesti keräsimme lahjoituksia (ja aloimme pureskella kynsiämme). Me odotimme saavamme kasaan ainakin $15,000 tai enemmän lahjoituksina yli odotettujen rekisteröintimaksujen. Joulukuussa 1986, kun me saimme WTZ:n ehdotuksen, me emme olleet vielä päässeet tavoitteeseemme… vaikka me olimme jo saaneet kiinnitettyä useita puhujia ulkomailta. Kollektiiviset kyntemme alkoivat lyhentyä.

Tässä kontekstissa me arvioimme WTZ:n ehdotusta haastaa CIA:n oikeuteen ”$500 etumaksulla saadakseen homman pyörimään”, kuten AIR-raportissa lukee. VÄÄRIN! Jos olisikin ollut vain $500, ja jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin WTZ, me olisimme saattaneet ollakin kiinnostuneita. Kuitenkin, kyseessä ei ollut pelkkä $500. Oikeudenkäynti olisi vaatinut ”$500 kattamaan alkuvaiheen oikeudenkäynnin valmistelun kulut” ja ”kun juttu on valmis vietäväksi eteenpäin… toisen noin $2000:n kontribuution asianajajan ennakkomaksuun” (WTZ:n ehdotuksesta). Minkäänlaista mainintaa ei ollut ”taitavasta asianajajasta joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn”. Koska WTZ:n aikataulu mitattiin kuukausissa, me kykenimme näkemään heti, että $500:aa tulisi seuraamaan pian $2000, yhteensä $2500 jota tultaisiin tarvitsemaan keväällä/kesällä 1987 hänen oikeudenkäynnissään. Koska me yritimme säästää jokaisen pennin MUFONin symposiumia varten, joka edelleen oli 6kk päässä, me emme aikoneet omistautua millekään ennenkuin olimme maksaneet symposiumin. Toisin sanoen, meillä oli omat rahaongelmamme. Nyt lue syy (c) uudelleen. Johtoryhmä mietti sitä mihin hän tarvitsi $2500:n ”etumaksua” meiltä, kun, jos hän odottaisi muutaman kuukauden, hän kieriskelisi tuohessa. (Huom: lopulta hänen kirja- ja elokuvasuunnitelmansa kariutuivat myös.)

Kuten voit hyvin kuvitella, näiden syiden yhdistelmä oli riittävä saamaan johtoryhmän äänestämään ehdotusta vastaan. Minun ”CIA-yhteyksilläni” (viitaten kohtaan (2) ylempänä) ei ollut mitään tekemistä tämän hylkäyksen kanssa. Itse asiassa, en koskaan puhunut hänen ehdotuksesta tai mistään muustakaan ehdotuksesta CIA-kontakteilleni. Lisäksi minulla ei ollut ”suojelevia tunteita” CIA:ta kohtaan… eikä minulla edelleenkään ole. Olen edelleen sitä mieltä, että he pitävät kiinni jostain mitä me haluamme ja jos joku muu ehdottaa oikeudenkäyntiä, niin antaa mennä!

Joten nyt voit nähdä, että tämän ”hylkäystapauksen” versio, jonka AIR on raportoinut, missä virheet ovat ”epätodennäköisiä”, on paljon melua tyhjästä… aivan kuin heidän väitteensä tutkimuksien täydellisyydestä!

Rahaston päätös olla rahoittamatta CIA-oikeudenkäyntiä ilmeisesti ei käynyt WTZ:lle. Hänen viimeisessä versiossa ”For Your Eyes Only”:sta, joka on kirjoitettu tammikuussa 1987, hän viittaa hänen tarjoukseensa ”käynnistää uusi oikeudenkäynti CIA:ta vastaan, tällä kertaa löytää ne 15,000 dokumenttia, jotka ovat hajallaan CIA:n tiedoissa niinkuin se on ilmoittanut, mutta joita sen sijaan pidetään yhdessä sijainnissa, niinkuin voitaisiin olettaa jos UFOja pidetään vakavana tiedustelukohteena. Mutta ilmeisesti ufologeja kiinnostaa enemmän pitää kokouksia joissa jokainen voi ehdottaa viimeisimpiä teorioitaan ja piehtaroida kanssauskovaisten toveruudessa, kuin hypätä juoksuhautaan ja kamppailla niiden kanssa, jotka ovat vastuussa UFOjen saattamisesta naurunalaiseksi ja aihepiirin siivoamisesta tieteiskirjallisuuden osastolle”. Kuten lukija huomaa, tämä silmiinpistävä viittaus ”kokousten pitämiseen” on isku vyön alle; rahasto oli jo sitoutunut pitämään kokouksen. Meillä ei ollut rahaa tehdä molempia, ja me emme voineet summanmutikassa peruttaa kokousta tukeaksemme WTZ:n spekulatiivista ehdotusta.

Nyt viitaten kappaleeseen (1) yllä ja MJ-12 -dokumenttien tutkimukseen, AIR:n tutkielma sanoo, että rahasto ”nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi”. Se ei kerro, että Friedman sai tukea MJ-12 -tutkimukseen 2 1/2 vuotta myöhemmin, olosuhteissa jotka olivat huomattavan erilaiset verrattuna niihin olosuhteisiin jolloin WTZ: ehdotus hylättiin. MJ-12 -paperit, tarkemmin nimeltään ”Eisenhowerin briiffausdokumentti” (EIB), julkaistiin keväällä 1987, juuri ennen vuoden 1987 symposiumia. Syytöksiä ja vastasyytöksiä alkoi lennellä melkein heti ja ne jatkuivat vuoteen 1988. Kesällä 1988 rahasto teki gallupin tukijoille määrittääkseen sen mikä heitä kiinnosti eniten. MJ-12 oli kärjessä. Rahasto sitten teki julkisen vetoomuksen Stan Friedmanin puolesta kerätäkseen $16000 hänelle yrittää osoittaa oikeaksi tai vääräksi dokumentin aitous. Me kaikki tiedämme, että se oli huitomista pimeässä, mutta vain tarkasti käymällä läpi vanhoja dokumentteja voisimme koskaan oppia uutta. Jokainen, joka on tukenut erikoista MJ-12 -projektia, tiesi mihin rahat olivat menossa. Rahasto ei käyttänyt yleisiä varojaan mihinkään mistä yhteisöllä ei ollut kontrollia.

Viitaten yllä olevaan kappaleeseen (2), kirjoittaja kyseenalaistaa ”olivatko minun CIA-kontaktini olleet mitään mieltä tästä” ja ehdottaa, että he olisivat voineet vihjata MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja, mikä näin olisi vaikuttanut siihen miksi minä ”annoin niin suuren stipendin”. Kuten olen yllä esittänyt, CIA-kontaktini eivät koskaan ohjeistaneet minua suuntaan eikä toiseen, eivätkä he koskaan vaikuttaneet rahaston päätöksiin tavalla tai toisella. Menen pidemmälle sanoessani, että he eivät koskaan ehdottaneet MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja. He olivat yhtä hämmentyneitä ja skeptisiä kuin kuka tahansa muukin.

Kirjoittaja on väittänyt, että minä tuin MJ-12 -tutkimusta tietäessäni, että EIB oli feikki. VÄÄRIN! Minä edelleen en tiedä onko se feikki vai ei, tai voiko se osoittautua osittain todeksi ja osittain vääräksi. Useat tutkijat ovat tarjonneet asiaa tukevia johtolankoja molemmilla puolilla kysymystä. Monet ”lopullisista” argumenteista dokumenttia vastaan on näytetty huonosti perustelluiksi. Ja kuitenkin meiltä edelleen puuttuu lopullinen näyttö sen todellisuudesta.

Lisää melua tyhjästä

Kun olen nyt käsitellyt… ja saanut pois päiväjärjestyksestä… kaksi suurta väitettä tässä tutkielmassa, käsittelen nyt muita syytteitä. Tämä tehdään liitteissä väitekohtaisesti. Keskusteluni eri siellä listatuista väitteistä esittää tutkieman virheet. Ilman, että yritän analysoida jokaista vääristeltyä sanaa ja lausetta, ja että jatkaisin tapahtumien käsittelyä jne., jotka minuun suoranaisesti liittyvät tai joista tiedän jotain, olen löytänyt 19 faktavirhettä, väärää loogista päätelmää tai vihjailua tästä ”täydelliseksi” julistetusta tutkielmasta. Eräs henkilö, josta puhuin tässä tutkielmassa, huomautti että aina kun hän saa jotain tällaista vastaansa, joka on ladattu ad hominem -hyökkäyksillä ja sortuu solvauksiin, hän automaattisesti olettaa, että ehkä noin puolet on täyttä valetta, 50% on periaatteessa totta, ja että tosi 50% on kirjoitettu sellaisella tavalla, että se saadaan näyttämään huonolta sitä kohtaan josta tutkielma puhuu. Ehkäpä tämä henkilö löi naulan kantaan tällä kertaa.

Mutta se, mikä on tärkeää nyt, ei ole tämä laajalle kiertänyt paperi. ”Kissa on nyt pöydällä” koskien minun ”CIA-yhteyksiäni” ja tästä eteenpäin minut mahdollisesti nähdään epäilyttävänä paranoidimpien UFO-yhteisön jäsenien silmissä. Tärkeä kysymys UFO-yhteisölle on se miten nähdä seuraava AIR:n paperi, joka voi puhua asioista, joita ei tarkisteta riippumattomasti. Kuten tämä tutkielma näyttää, AIG-jäsenet eivät ole erehtymättömiä (kaukana siitä!). Näin minkä tahansa tällaisen raportin lukijan tulisi valmistautua näkemään AIR:n tulevat raportit erittäin skeptisesti.

(P.S. Lue nyt WTZ:n kirjeen tiivistelmä, joka minulle lähetettiin vuonna 1986 tämän tutkielman alusta.)

Liitteet

Jotta käytännössä vältettäisiin koko AIR-raportin uudelleenkirjoitus, viittaan kiinnostaviin kohtiin kertomalla sivun, kappaleen ja rivin joka sisältää tietyt kiinnostavat sanamuodot ja nämä sanat ovat versaalilla. Lukijaa pyydetään käyttämään AIR:ia referenssinä kohtien kontekstille ja pitämään kirjaa siitä faktuaalisten ja päättelyvirheiden määrästä, joita esitetään faktoina, jotta hän voisi paremmin arvioida väitteitä siitä että mikään tällaisista virheistä olisi ”epätodennäköinen”. Virheet on merkitty tekstiin kirjoittamalla VIRHE ja #-merkillä.

KOHTA 1 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön.” Vaikka ensikontaktini CIA:han olikin UFOihin liittyvä (katso alla), kontaktini vuoden 1984 jälkeen ovat olleet tulosta työstäni laivastolla. Vaikka en ole julkaissut tätä informaatiota, WTZ tiesi sen, niinkuin rahaston jäsenet ja monet muut UFO-yhteisön jäsenet. Täten se ei ole ollut todellinen ”salaisuus”. Jos se olisi ollut, tätä tutkielmaa ei olisi kirjoitettu koska kukaan ei olisi tiennyt asiasta.

KOHTA 2 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.” Olen keskustellut UFO-asioista usean työntekijän kanssa, jotka ovat ilmaiseet kiinnostuksensa UFOihin ja olen esittänyt oman mielipiteeni eri tapauksista ja ihmisistä aivan kuten olisin kenelle tahansa muulle aiheesta kiinnostuneelle, mukaanlukien ufologeille, uutismedian reporttereille, jne. Termin ”briiffaus” käyttö on liian virallista. Kasuaalit keskustelut, tai ihmisryhmien tapauksessa epäviralliset lounasajan luennot, olisi asianmukaisempaa. CIA kutsuu ihmisiä, joilla on eri kiinnostuksen kohteita, tarjoamaan viihdeluentoja työntekijöille. (Kuulin kerran, että Tom Clancy oli puhunut siellä.)

KOHTA 3 – s. 1, kpl. 9, lause 2: ”Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.” Vuoden 1987 MUFONin symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa MJ-12 -papereista puhuttiin julkisesti ensimmäistä kertaa, Ron Pandolfi kutsui minut pitämään yleisöluennon työntekijöille UFOista ja MJ-12:sta. Käytin mahdollisuuden informoida CIA:n miehiä ja naisia, joihin kuului kaiken ”arvoisia” työntekijöitä, mukaanlukien johtajia, ”heidän omista dokumenteistaan”, koska (pidättäkää hengitystänne… tässä on se aiemmin paljastamaton syy) halusin heidän tietävän mitä heidän oma työnantajansa on tehnyt. Halusin myös nähdä mikä heidän reaktionsa olisi. Loppujen lopuksi, CIA:lla oletettavasti olisi merkittävä uskottavuus, joten yritin esittää asian UFOista perustuen suurimmaksi osaksi noihin dokumentteihin. Tuon jälkeen keskustelin MJ-12 -papereista UFO-todellisuuden rakentamisen kontekstissa käyttäen CIA-dokumentteja. Sain myöhemmin tietää mikä reaktio oli: monet kuulijoista olivat kiinnostuneet aiheesta ja alkoivat nuuskia ympäriinsä mitä tahansa tiedostoja heillä vain sattui olla oikeus katsella. Ron sanoi, että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon. Kuitenkaan minulla ei ole evidenssiä siitä, että olisin löytänyt mitään mitä ei olisi ollut jo FOIPA-dokumenttipaketissa.

KOHTA 4: s. 1, kpl. 5, lause 1: ”Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979…” (sen jälkeen kun olin käynyt Uudessa Seelannissa osana maankuulun joulukuun 1978 Uuden Seelannin havainnon tutkimusta.) VÄÄRIN! Itse asiassa en koskaan lähestynyt CIA:ta. CIA-kontaktin loi, ei minun pyynnöstäni, tieteentekijä, joka työskenteli MITRE-korporaatiossa. (katso alemmas) VIRHE #1

KOHTA 5: s. 1, kpl. 5, lause 2: ”…Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille.” VÄÄRIN! En koskaan ”alkanut esittää sitä CIA:n virkamiehille.” Syyni tarkastella Uuden Seelannin havaintoja valideina todisteina voivat olla epäselvät kirjoittajalle, joka ei varmaankaan koskaan ole niitä tutkinut (eikä mahdollisesti voisi ymmärtää teknisiä argumentteja vaikka hän niin tekisikin!), mutta ne ovat selviä useille muille henkilöille, jotka ovat kuulleet pitämäni luennot ja lukeneet useita julkaisuja, mm. Applied Optics -tiedejulkaisussa. Väite siitä, että minä alkoin informoida CIA:ta ei voisi olla kauempana totuudesta. CIA:n informointi ei koskaan käynyt mielessäni. Loppujen lopuksi, CIA on ne ”pahat tyypit” jotka olivat vain pari kuukautta aiemmin jääneet kiinni housut kintuissa siitä että he olivat julkaisseet satoja sivuja materiaalia. VIRHE #2

KOHTA 6: s. 1, kpl. 5, lause 3: ”Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta yrityksille, jotka tekivät juttuja CIA:lle…” VÄÄRIN! Se miten tämä on esitetty voi saattaa lukijan olettamaan, että kirjoittajalla (tai WTZ:lla) on jotain evidenssiä, jonka saa olemalla yhteydessä yrityksiin jotka tekevät juttuja CIA:lle. Tämä on kuitenkin (yksi monista!) vääristä mielikuvista, jonka kirjoittaja luo. En koskaan ottanut yhteyttä mihinkään yritykseen. Se mitä tein oli, että kerroi Jack Acuffille, NICAPin tuon aikaiselle johtajalle, että haluaisin puhua tutka-asiantuntijoille. Hän saattoi minut yhteyteen tiedemies tri. Gordon MacDonaldin kanssa MITRE-korporaatiossa. Minut kutsuttiin keskustelemaan Uuden Seelannin havainnoista hänen ja usean muun MITREläisen kanssa McLeanissa, Virginiasssa ja tein niin (he yleisesti olivat samaa mieltä johtopäätöksistäni). Sitten viikkoa tai paria myöhemmin sain tietää, että MacDonald oli ottanut yhteyttä johonkin mieheen CIA:ssa, joka tarjosi minulle teknistä konsultaatiota jos pitäisin heille briiffin joillekin CIA:n työntekijöille. Aluksi olin epäileväinen olla minkäänlaisissa tekemisissä CIA:n kanssa, mutta tiesin että heillä oli tutka-asiantuntijoita, joten päättelin että jos he antaisivat minulle jotain palautetta, kertoisin heille mitä tietäisin. Joten briiffasin heitä ja sain joitain kommentteja, jotka olivat avuksi. Siellä oli jotain pientä kritiikkiä, mutta ei paljoakaan vastaansanomista analyysiini. (Olin tullut tulokseen, että joissain tapauksissa oli korreloivia tutkahavaintoja tunnistamattomista esineistä.) VIRHE #3.

KOHTA 7: s. 1 kpl. 7, sivut 2 ja 3. Tämä esittää AIRin version interaktiostani CIA-työntekijän kanssa ja hänen oletettu lausuntonsa on, että siellä oli ”15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia”. Oikea tarina kuuluu seuraavasti:

Keskusteltuani Uuden Seelannin tapauksesta erään työntekijän kanssa, tri. Christopher ”Kit” Green (KG) kutsui minut vierailemaan CIA:lla jälleen kerran viikkoa tai paria myöhemmin puhumaan yleisesti UFOista hänen ja parin muun työntekijän kanssa. Tähän aikaan CIA-oikeusjutusta puhuttaessa hän esitti muutaman kommentin, että voisi olla muutama sivu enemmän, koska hän tiesi, viraston siiloutuneesta rakenteesta, että toiset osat virastoa voisivat tietää jotain muta josta hän ei ollut tietoinen, vaikka hänen mielestään hän oli UFO-tietojen ”arkistonhoitaja”. Toisin sanoen, hän tiesi että hän olisi tietämätön kaikista UFO-tiedostoista, joita muitten komponenttien ”arkistonhoitajilla” voisi olla virastossa. Hämä kaikki tapahtui maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa 1979. Tiesin, että WTZ ja Peter Gersten olivat kiinnostuneita hankkimaan lisää viraston dokumentteja, joten noin kuukauden jälkeen paljastin ”salaisuuteni” tapaamisessa ja KG:n kommentit siitä, että saattaisi olla enemmänkin, mahdollisesti 15 tuhatta sivua, lisää. Tämän tein tukeakseni WTZ:a. En muista tasan tarkkaan mitä sanoin, mutta koska WTZ nauhoitti keskustelumme (sanomatta asiasta minulle), hän mahdollisesti voi antaa minulle puhtaaksikirjoituksen. Mitä tahansa sanoinkin, on selvää että WTZ on tulkinnut sen tarkoittavan, että KG oli sanonut, että siellä olisi ollut 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia. Melkein välittömästi WTZ halusi tietää jos paljastaisin kontaktin nimen, mitä en tehnyt. Sitten hän halusi minun selvittävät haluaisiko kontakti todistaa oikeudessa 15 tuhannen tai sitäkin enemmän sivun olemassaolosta. Soitin KG:lle ja hän teki selväksi, että hän ei tiennyt sitä, että olisi olemassa tuhansia sivuja lisää. Hän kykeni todistamaan ainoastaan siitä, mitä hänen omissa tiedoissaan oli ollut, jotka hän oli antanut FOIPAn koordinaattorille, noin tuhat sivua. Kaikki muu oli spekulaatiota. Kun kerroin tämän WTZ:lle ja Gerstenille, he vaikuttivat suuttuvan ja halusivat haastaa minut oikeuteen tietojen peittelystä. Onnistuin vakuuttamaan Gerstenin siitä, että en tiennyt enempää ja että en voinut pakottaa KG:ia tekemään enempää lausuntoja joita hän ei halunnut tehdä. Tämä lopetti tilanteen.

KOHTA 8: s. 2, kpl. 7: ”Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti…” VÄÄRIN! En paljastanut KG:n nimeä koska minusta se ei ollut minun paljastettavissa. Jos WTZ ja Gersten halusivat haastaa CIA:n oikeuteen, se on heidän asiansa. En halunnut saattaa KG:ia vaikeuksiin pelkän oikeusjutun takia, koska hän oli varomattomasti vuotanut informaatiota, jos se edes oli validia informaatiota. En odottanut jatkavani yhteyttäni CIA:n kanssa eikä minulla ollut tulevia tapaamisia ennen kuin vuonna 1984 (katso alla). VIRHE #4

KOHTA 9: s. 3, kpl. 2, lause 2,3 : ”Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ’Niinkin voi sanoa’, Maccabee vastasi.” Haluan sanoa, että en ole koskaan ollut CIA:lla töissä enkä heidän palkkalistoillaan. AIR:n paperin olisi tullut huomauttaa se, että tämän lausunnon konteksti oli kasuaali keskustelu WTZ:n kanssa. Huomautin, että puhumalla Ron Pandolfin tai muiden työntekijöiden kanssa tarjosin heille informaatiota, ja siinä kontekstissa ”työskentelin” CIA:lle. Säästin työntekijöiltä vaivaa oppia sen mitä he olisivat voineet saada selville muita keinoja käyttäen. Kuitenkaan en sanonut heille kaikkea. Toisin sanoen, olen pidättänyt tietoja Ronilta ja muilta. En koskaan maininnut WTZ:n ehdotusta haastaa virasto oikeuteen, esimerkiksi.

Koskien työtäni, voisin lisätä että vaikka olen siviiilityöntekijä laivastossa, en ole koskaan ollut laivaston tiedustelussa tai missään muussakaan tiedustelupalvelussa. Eikä minua ole ohjeistettu millään tavoin koskien UFO-tutkimusaktiviteettejani mistään valtion virastosta poislukien se laboratorio, jossa työskentelen, joka on sanonut ”pidä meidän nimemme siitä poissa”.

KOHTA 10: s. 3, kpl. 2, lause 4 : ”Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979… Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.” VÄÄRIN! Selvästikin WTZ on ”kätsysti” (koska siitä tulee silloin parempi tarina?) unohtanut, että ”takapakki” oli kaikki tapahtunut toukokuussa 1979. Lukijalta, joka ei tiedä kuka puhuu totta, kysyn olisiko teidän mielestänne WTZ tyrinyt tämän asian selvittämisessä (eli ovatko ne 15 tuhatta dokumenttia siellä vai ei?) keväällä 1979 kun asia oli kuuma… hänen tarvitsi tietää oliko siellä tuhansia sivuja seuraavaan oikeusjuttuun. Esitän, että WTZ toimi loogisesti vuonna 1979 ja pyysi minua seuraavalla kerralla selvittämään tilanteen: oliko kontaktini tietoinen, vai eikö ollut, ”15 tuhannesta” sivusta? Kirjoittajan vihjaus on, että ”takapakki” ei olisi tapahtunut kuin vasta vuonna 1990, mikä on hänen osaltaan näyttöä tämän tutkielman huonosta tutkimuksesta. VIRHE #5

AIR-paperi jatkaa seuraavan muutaman kappaleen argumentin rakentamista, jossa kirjoittaja esittää sen loogisena (”arkistonhoitajan” tulisi tietää miten monta sivua arkistossa on). Kuitenkin väitteen totuus tai vääryys, että olisi olemassa tuhansia sivuja enemmän UFO-dokumentteja, ei ole määritettävissä minulle annetusta informaatiosta. Yksinkertainen fakta on, että johtuen CIA:n siiloutuneesta luonteesta (ja muidenkin tiedustelupalvelujen), voi olla että kukaan ei tiedä miten monta sivua siellä on.

KOHTA 11: s. 3, kpl. 7, lause 3: ”Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ’salaisessa projektissa’ vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa”. VÄÄRIN! (Hyvin menee, Kit!) Vaikuttaa siltä kuin kirjoittaja/WTZ yrittäisi vihjailla, että ”salainen projekti” liittyi UFO-tutkimukseen ja minun kontakteihini. En tiedä mikä tuo salainen projekti oli, mutta tiedän että se ei liittynyt mitenkään yhteyksiini vuodesta 1979 vuoteen 1983, koska niitä ei ollut yhtään. KG:n viimeisen tapaamisen jälkeen keväällä 1979 en nähnyt häntä enää eikä minulla ollut kontaktia viraston kanssa ennen kuin kesäkuussa 1984, jolloin minuun otti yhteyttä tri. Ronald Pandolfi koskien laivaston työtäni. Hän oli tarkkaillut tutkimusalan kehitystä ”toiselta puolelta” ja halusi tietää mikä USA:n uusin uusi oli. VIRHE #6

Ensimmäisessä tapaamisessani Ronin kanssa me puhuimme laivaston tutkimuksestani. En maininnut mitään aiemmista vierailuista virastoon 5 vuotta sitten, enkä maininnut mitään UFOista, koska en halunnut hänen pitävän minua ”hulluna”. Kuitenkin myöhemmin sain kuulla, että hän puhui vierailustani jonkun toisen knassa joka muisti, koska pian tämän jälkeen sain puhelinsoiton jossa hän otti UFO-kiinnostukseni esiin. En oikein tiennyt miten ottaa asia ja lähestyin tilannetta varovaisesti. Joten seuraavan muutaman vuoden ajan, kun me tapasimme puhuaksemme LIS-tutkimuksesta ja projekteista, joskus puhuin UFO-tapauksista, joiden parissa työskentelin, ja ufologiasta yleensä. Siellä oli useita jotka olivat pinnallisen kiinnostuneita asiasta, mutta kukaan, minun tietojeni mukaan, ei ollut aktiivisesti mukana tutkimuksessa. Kesällä 1987 MJ-12 -paperien julkistamisen ja MUFONin kansainvälisen symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa puhuttiin MJ-12 -papereista ensimmäistä kertaa julkisesti, Ron kysyi minulta jos olisin halukas pitämään lounasesityksen CIA:lla. Se kuulosti huvittavalta, joten suostuin. Puheeni märkäkorville, johtajille, viestinviejille, tutkijoille ja vakoojille (?) keskittyi papereihin, jotka CIA itse oli julkaissut, ja tottakai, jo valmiiksi ristiriitaisiin MJ-12 -papereihin. Vaikka en saanut uutta informaatiota, Ron sanoi että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon, sillä kaikki yrittivät saada selville dokumentteja itse. (Selvästikään suurin osa työntekijöistä ei ollut perillä UFO-ilmiöstä yleisellä tasolla ja CIA-dokumenteista erityisesti.) Tämän seurauksena puhuin siellä vuonna 1990 Gulf Breezen havainnoista ja kaikkein viimeisimpänä magneettitapauksesta, joka esiintyi Gulf Breezessa viime syyskuussa (1992). Jokaisella kerralla esitän luennon, jonka olen jo pitänyt toiselle yleisölle. Viimeisin luento oli toisto magneettitapauksen esityksestäni huhtikuussa 1993 American Physical Societylle Washington DCssa.

KOHTA 12: s. 4, kpl. 3., viimeinen lause: ”[…Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.” VÄÄRIN! On uskomukseni, koska tunnen Billin ja tiedän hänen tutkimusotteensa yli 13 vuoden ajalta, että vihjaus siitä että Bill olisi väärentänyt MJ-12 paperit (EIB) on äärimmäisen tuulesta temmattu. WTZ:lla on omat syynsä väittää sitä että Bill olisi feikannut dokumentit. Osa WTZ:n ”salaista agendaa” (josta on viitteitä tässä tutkielmassa) on mustamaalata Roswell/Corona-törmäystä ja MJ-12 -papereita, jotta hän voisi synnyttää oman lempilapsensa, joulukuun (valitse jokin päivämääristä 5., 6., 7.)1950 Teksasin ja Meksikon välisen rajan törmäyksen (kts. s. 7, kpl. 1,2 AIR-raportissa). Ei ole viitteitä siitä, että Bill Moore on luonut MJ-12 -dokumentit. Jos ne ovat väärennös, se ei ole hänen vikansa. VIRHE #7

HUOM: VÄITE SIITÄ ETTÄ MOORE OLISI LUONUT EIB/MJ-12 -PAPERIT JOTHAA USEISIIN MUIHIN VIRHEISIIN NELJÄNNEN SIVUN JÄLKEISILLÄ SIVUILLA. EN OLE NUMEROINUT NIITÄ.

KOHTA 13: viimeinen lause sivun 4 alalaidassa: ”Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi.” KYLLÄ! Ja tämän tutkielman kirjoittaja tuntuu olevan yksi heistä. Oletettavasti AIG-jäsenet ovat myös.

KOHTA 14: s. 5, kpl. 3, lause 4: ”Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ’lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!'” Jos WTZ syyttää BM:a UFOilla rahan tekemisen yrittämisestä, se on sama kuin pata soimaisi kattilaa. WTZ:lla on hyvä suurien skeemojen track record tehdä elokuvia ja kirjoja, jotka johtaisivat ISOIHIN RAHOIHIN.

KOHTA 15: s. 6, kpl. 8, lause 2: ”Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään…” VÄÄRIN! EIB saatiin joulukuussa 1984. Bill ja Jamie kertoivat vain muutamille ihmisille EIB:sta seuraavien vuosien aikana eivätkä he julkistaneet sitä ennen kuin se julkaistiin Timothy Goodin kirjassa englannissa keväällä 1987, kolme ja puoli vuotta myöhemmin. VIRHE #8

KOHTA 16: s. 8, kpl. 1, lause 1: ”…kiitos Maccabeen vaikutusvallan …” VÄÄRIN! Tässä kirjoittaja vihjaa, että minulla olisi ollut jotain sanottavaa siihen miten Whitley Streiver MAJESTICissa ja Howard Blum OUT THEREssa kuvasivat Moorea ja Dotya. MITÄ USKOMATONTA ROSKAA. Tiesin kyllä Whitleyn, mutta minulla ei ollut mitään tekemistä hänen kirjansa kanssa. Hän tapasi Mooren itsekseen ja muodosti oletettavasti oman mielipiteensä. Mitä Blumiin tulee, en koskaan ollut häneen yhteydessä tai puhunut hänelle ennen hänen kirjansa julkaisemista tai sen jälkeen. En ole siis voinut vaikuttaa häneen. VIRHE #9

KOHTA 17: s. 8, kpl. 5, lause 2,3: ”Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?” Vastaus 1: Tuin ja jatkan edelleen legitiimin EIB/MJ-12 -papereiden tutkimuksen tukemista, jota ei ole osoitettu vielä huijaukseksi. Vastaus 2: EI MITÄÄN.

KOHTA 18: s. 8, kpl. 6, lause 2: (viitaten tutkielmaani ”UFO Landings near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate”) ”Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa”. VÄÄRIN! Kirjoitin koko raportin perustuen omiin tutkimuksiini. Sen jälkeen lähetin sen Billille ja pyysin häntä kirjoittamaan lisäyksen, missä kerrottaisiin se mitä hän tiesi. Hän teki niin. Raportin etusivu, jonka kuka tahansa voi saada Fund for UFO Researchilta, lukee ”(ylläoleva otsikko) kirjoittanut Bruce Maccabee Bill Mooren kommenttien kanssa.” Billin lisäys paperiin rajoittui ”huomautuksiin” sivuilla 29 ja 30 tässä 30-sivuisessa raportissa. En tehnyt yhtään muutoksia tekstiini Billin huomioiden seurauksena. Tämä on tuskin sellaista mitä voisi nimittää ”yhdessä kirjoittamiseksi”. VIRHE #10.

KOHTA 19: s. 8, kpl. 6., lause 4: ”Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema.” VÄÄRIN! Ei ole evidenssiä siitä, että se on väärennös. Lisäksi raportissa mainituilta henkilöiltä on olemassa todistuksia, jotka viittaavat siihen että se oikeasti tapahtui. Erityisesti majuri Ernest Edwards on vahvistanut yksityiskohdat Manzanon alueen havainnoista, mutta, valitettavasti, liian myöhään minulle, jotta olisin voinut ottaa tämän mukaan tutkielmaani. Jos kirjoittajalla on yhtään lopullista näyttöä siitä, että tämä on huijaus, eikä pelkkää vihjailua ja toiveajattelua (hän toivoo sen olevan huijaus koska se tekee hänen tarinastaan paremman), silloin haluaisin nähdä sen. VIRHE #11

KOHTA 20: s. 8, kpl. 6, lause 7: ”Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus.” VÄÄRIN! Myönnän, että se mahdollisesti on huijaus (EI BILL MOOREN KÄSIALAA), mutta en ole nähnyt mitään näyttöä, joka saisi minut ajattelemaan että EIB itsessään on mahdollisesti huijaus. Jos se on huijaus, silloin se on äärimmäisen sofistikoitunut, ja se käyttää historiallisia faktoja, joita ei ollut aiemmin tiedossa. Se ei selvästikään ole ”karkea”, kuten jotkut ei-niin-loistavat skeptikot ovat antaneet ymmärtää. VIRHE #12

KOHTA 21: s. 8, kpl. 6, lause 2 : ”Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?” VÄÄRIN! Tämä lause on todiste argumentista vihjailulla ja väliintulolla, jossa osa datasta on vääristeltyä. En tiennyt, että dokumentti oli väärennös ennen Friedmanin tutkimusta aiheesta enkä edelleenkään tidä. Viimeinen todisteiden arviointi odottaa… josta mitään ei esitetä AIRin raportissa.

KOHTA 22: s. 8, kpl. 7, lause 2: ”…ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn.” VÄÄRIN! Tässä on WTZ:n listaus ”Kuluista Rahastolle”: ”Haen alkuvaiheen $500 suuruista kontribuutiota, joka kattaisi peruskuluni valmistellessani juttua lähetettäväksi. Kun juttu on valmis lähetettäväksi, tarvitsisin lisäksi noin $2000 suuruisen kontribuution asianajajien etumaksuksi.” VIRHE #13

Tämän kappaleen asia käydään läpi tämän tutkielman päätekstissä.

KOHTA 23: s. 9, kpl. 7, ”…tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina… vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han”. VÄÄRIN! Vielä lisää tyhjiä tynnyreitä. Väitteitä tässä tutkielmassa ei tulisi nähdä CIA-yhteyksieni valossa. Rahastolla ei koskaan ole ollut ”suhdetta” CIA:han. Lisäksi, kuten huomautin tämän tutkielman päätekstissä, CIA-kontakteillani ei olut mitään vaikutusta UFO-aktiviteetteihini koskien MJ-12:a tai mitään muutakaan aspektia valtion salailun tutkimusta. VIRHE #14

KOHTA 24: s. 9, kpl. 8., lause 3: (koskien analyysiani Gulf Breezen havainnoista) ”…vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.” Onko se niin? Onko kirjoittajalla, tai WTZ:lla mitään todisteita tästä? Tekivätkö he gallupin? Missä se julkaistiin? Miten monta vakavaa tutkijaa, verrattuna niihin jotka vain lukevat tutkielmia tapauksesta, on yhteensä? Miten he selittävät kaikki havainnot? Ehdotan, että jos AIG todella tietäisi miten tutkia UFO-havaintoja, eikä vain kirjoittaisi turhanpäiväisiä ”paljastuspapereita”, heidän kannattaisi tarkastella paljon yksityiskohtaisemmin Gulf Breezea (ja Uutta Seelantia ja Guardiania).

KOHTA 25: s. 10, ylin kpl. lause 2: ”ai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono?” Lisää roskaa ilman todisteita. Voisiko kirjoittaja haastaa minut analyysikamppailuun, mahdollisesti? Gulf Breezen valokuvien analyysia on juuri läpikäynyt ja laajentanut Jeff Sainio. Ehkäpä kirjoittaja haluaisi pilkata myös häntä.

KOHTA 26: s. 10, ylin kpl. lause 3: ”…voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan.” VÄÄRIN! Voisi myös spekuloida, että kirjoittaja on typerys tai lastenraiskaaja tai seksuaalisesti poikkeava (valitse yksi… tai useampi). Spekulointi on helppoa. Miksi kirjoittaja ei yksinkertaisesti kysynyt minulta, ”’rohkaisivatko’ sinun tiedustelukontaktisi tukemaan Gulf Breezen havaintoja?” Olisin vastannut… EI. Vaikka he eivät yritä ohjeistaa minua suuntaan eikä toiseen, heidän kommenttinsa olivat aina päinvastaisia, sillä he olivat skeptisiä havainnoista. VIRHE #15

Yllättävää kyllä, kirjoittaja tarjoaa tukea väitteelleni aiemmassa lauseessa, että CIA ei rohkaissut minua tukemaan Gulf Breezen havaintoja sanomalla, että Pandolfi sanoi ”muille” että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”. Hän ei ainoastaan sanonut muille, hän sanoi sen myös minulle. Kuitenkin hän huomautti, että hänellä ei ole mitään todisteita siitä että Ed on huijari.

KOHTA 27: pg, 10, kpl. 7, lause 2, 3: (Viitaten Maccabeen ja Oechslerin Guardian-tutkimuksiin) ”Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen… jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.” Pitäen yllä puolueellisuutta koko tutkielman lävitse, kirjoittaja esittää yksinkertaisen kysymyksen sen vihjailuarvon vuoksi… yksinkertaisen kysymyksen johon olisi saanut vastauksen ennen julkaisua yksinkertaisesti soittamalla puheenjohtaja Richard Hallille, tai kenelle tahansa muulle johtokunnan jäsenelle. Vastaus on EI (tuhat kertaa, ei).

KOHTA 28: s. 11, kpl. 2, viimeinen lause: (viitaten rahaston nihkeilyyn ottaa osaa mukaan Operation Right to Know’n mielenosoitukseen) ”Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.” Kuten olen aiemmin esittänyt, ”suhteeni CIA:han” ei ole vaikuttanut rahaston päätöksiin tai politiikkaan.

KOHTA 29: s. 12, kpl. 3 Tässä kappaleessa vihjataan, että CIA-yhteydelläni olisi ollut jotain tekemistä päätöksen kanssa erottaa Larry Bryant johtoryhmästä. VÄÄRIN! Päätös perustui johtoryhmän keskusteluihin ja minun CIA-kontaktillani ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Itse asiassa, en ollut jäsenyyden lopettamisen kannalla. VIRHE #16

KOHTA 30: s. 12, kpl. 3: ”Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n…” VÄÄRIN! Suututti CIA:n? Mitä hittoa CIA:ta kiinnostaa pyyntö FBIS:n raporteista jotka eivät ole salaisia (niinkuin AIR-paperi aivan oikein raportoi)? Minulla ei ole informaatiota, että Bryantin pyyntö olisi ”suututtanut CIA:n”. VIRHE #17

KOHTA 31: s. 12, kpl. 3: ”…Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta” Bryantin tietopyynnön johdosta. VÄÄRIN! Hän ei koskaan maininnut siitä minulle. VIRHE #18

KOHTA 32: pg, 12, kpl. 3: ”Bryantin teko ’voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han’.” VÄÄRIN! Lisää misinformaatiota. Sellaista ei ollut koskaan kuin ”rahaston suhde CIA:han”, joten Bryantin teko ei voisi vaarantaa sitä. VIRHE #19

KOHTA 33: s. 12, kpl. 5. Tämä kappale, otsikolla ”Maccabee vedättää FUFORia” on täyttä häränkukkua. Ensinnäkin, ”vedätykseen” kuuluu valheet. Väärän informaation esittäminen on eri asia kuin tarjota epätäydellistä informaatiota. On totta, että en koskaan kertonut rahaston jäsenille kaikkea CIA-kontakteistani. Loppujen lopuksi useimmat kontakteistani olivat ammatillisia ja heillä ei ollut tarvetta tietää.

Olen sivuuttanut useita muita vihjailuja ja ”totuuden venyttelyjä” koska en halua kirjoittaa paperia uudestaan, joka on useita kertoja pidempi kuin AIR itsessään. Mielestäni on selvää, että kirjoittajat eivät ole erehtymättömiä ja että jos tulevaisuudessa on joitain tämänkaltaisia tutkielmia, LUKIJA VAROKOON!

** Loppu **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Kurt Russelin muisti pyyhittiin hänen nähtyään 6 UFOa

Tapahtumapäivämäärä: maaliskuun 13. 1997
Tapahtumapaikka: Phoenix, Arizona, USA

Tässä haastattelussa Kurt Russell, tunnettu amerikkalaisnäyttelijä, muistelee UFO-havaintoaan hänen ollessaan pilotti. Omituinen juttu on, että hän ei muista sitä sen jälkeen. Hän ei koskaan puhunut siitä enää myöhemmin. Miksei? Näin uskomaton ja harvinainen tapaus eikä hän sano mitään siitä, edes muille silminnäkijöille (hänen poikansa) eikä edes vaimolleen. Hänen vaimonsa, näyttelijätär Goldie Hawn sai selville asiasta kun hän katsoi TV-ohjelmaa.

Kurt Russell ja hänen poikansa lensivät Phoenixin yllä, kun he näkivät omin silmin 6 hehkuvaa valoa taivaalla lentämässä heidän suuntaansa. He soittivat lennonjohdolle, mutta sieltä sanottiin että alueella ei ollut muita lentokoneita.

Uskon, että Kurt Russelin muisti pyyhkiytyi itse havainnosta. Ehkäpä UFOt pääsivät lähemmäksi kuin mitä hän muistaa ja vaikuttivat hänen muistiinsa, ja näin piilottivat itsensä häneltä. Kunnes muistot tulevat takaisin.

Olin ilmavoimissa Ellsworthin ilmatukikohdassa ja työskentelin B1-pommittajien parissa. Näin 25 lentokoneen kokoista UFOa, joista jokainen hehkui hohtavana pallona. Ne ilmaantuivat yhteen neljästä pilvitunnelista, jotka olivat suoraan asuntoni parkkipaikan yläpuolella (Rapid Cityssa 15 mailia tukikohdasta). Kun tulin ulos asunnostani ja menin töihin univorumussa, havaitsin noin 20 muuta ihmistä seisomassa parkkipaikalla ja tuijottamassa suoraan ylös. Kukaan ei puhunut mitään tai sanonut mitään. Luulin sen olevan vitsi. Katsoin ylös ja näin yksittäisen UFO-orbin joka oli tämän tunnelin päässä meidän yläpuolella. Sitten se liikkui hitaasti tunneliin ja alkoi pitää rymisevää ääntä, kuin matkalaukkua vetäisi katukivetyksen päällä. UFO kiihdytti tunnelissa, se liikkui 10-20x suihkukoneen nopeudella ja sitten katosi horisonttiin. Sen jälkeen toinen ilmaantui päidemme yläpuolelle.

Pointtini on, että minä (Scott C. Waring) en koskaan puhunut muille silminnäkijöille siellä. En sanonut kenellekään mitään UFO-havainnosta melkein kymmeneen vuoteen. Se tuntui kuin UFO olisi manipuloinut muistiani tapahtuneesta…. eikä sallinut minun puhua tai edes muistaa sitä vuosiin. Uskon, että tämä sama tapahtui Kurt Russellille. UFOilla on uskomatonta teknologiaa ja ne voivat manipuloida ihmisten emootioita, tunteita ja ajatuksia miten haluavat. Kyllä, mielenhallintaa. Avaruusolennot kykenevät kontrolloimaan ketä tahansa Maan päällä jos vain haluavat. Ja niin ne voivat käyttää mielenhallintaa suuriin ihmisryhmiin. Kysyin jopa itseltäni miksen koskaan puhunut siitä mitään… eikä minulla ollut selitystä. Minä sentään olen UFO-tutkija, mutta koko Rapidin kaupunki Etelä-Dakotassa näki sen sinä päivänä, eikä kukaan sanonut sanaakaan.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia. Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


DISCLAIMER: Tämän raportin sisältö ei välttämättä heijastele postaajan mielipiteitä, näkökulmia tai kantoja. Se on postattu ainoastaan informaatiotarkoituksissa. Jätän lukijalle pääteltäväksi raportin meriitit. Millään muotoa EN ole kytköksissä raporttiin ja en voi kommentoida sen väitteiden tarkkuutta tai aitoutta. En ota kantaa informaatioon ja välitän sen ainoastaan eteenpäi, Kaikki typografiset virheet ovat todennäköisimmin minun omiani. Minulla ei ole lisätietoja tähän raporttiin.

                      Don Allen

Tutkijaraportti #1

               CIA:n tutkimusrahoitus?
                         eli
                  Kuka kusettaa ketä?

Eräs maamme johtavista UFO-tutkijoiden sponsoreista on Fund for UFO Research, jolla on pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön. Tri. Bruce Maccabee, optiikan ja laserteknologian asiantuntija Naval Surface Weapons Laboratoryssa lähellä Washington DC:a, eräs sen perustajista ja johtoryhmän jäsenistä, on salaa tavannut CIA-viranomaisia vuodesta 1979 lähtien, briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.

Tuoreessa haastattelussa Maccabee vahvisti, että hänelle on annettu useita briiffauksia UFOista CIA:n päämajassa Langleyssa, Virginiassa, joista kaikkein tuorein oli perjantaina toukokuun 28. päivänä 1993, juuri ennen kaatuneiden muistopäivän viikonloppua. Vaikka viimeisin presentaatio koski pääosin ”residuaalisia magneettivaikutuksia”, joista väitetään että ne on löydetty Floridan Gulf Breezessä sattuneen tapauksen jälkeen, muut tapaaamiset CIA:n kanssa ovat liittyneet asioihin kuten ”MJ-12”, Roswellin tapaus, UFO-valokuvat ja filmit, UFOjen fysiologiset vaikutukset todistajiin, psyykkisiin ilmiöihin ja UFO-tutkijoihin.

Maccabee kuvasi erästä tapaamista CIA:n konferenssihuoneessa, josta hän sanoi että se on ”pelkkää seisomista varten”, jossa hän briiffasi CIA:n henkilöstöä oletetusta supersalaisesta ”MJ-12”-ryhmästä, jota on kuvattu William L. ”Bill” Mooren dokumenteissa, henkilön joka tämän jälkeen väitti olevansa valtion väärän informaation agentti. Samaan aikaan ja koskaan paljastumattomista syistä Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.

”MJ-12”-konferenssin jälkeen Ron Pandolfi, CIA:n viranomainen joka on Maccabeen pääkontakti virastossa, kertoi Maccabeelle että hän oli ”luonut paljon vakoojia CIA:han”. Tuntuu siltä kuin CIA-viranomaiset olisivat istunnon jälkimainingeissa alkaneet nuuskia toisiaan ja yhdistelleet toistensa tietoja jonkinlaisessa hämärässä hakuvimmassa todisteista kuuluisasta UFO-kontrolliryhmästä, jonka Maccabeen esitys sai aikaan. Maccabee jopa taivutteli Pandolfia pyytämään CIA:n kirjastonhoitajalta ”MJ-12”-referenssejä Roscoe HillenKoetterin (varhainen CIA-johtaja) tiedoista. Tuloksien raportoidaan olevan negatiivisia.

Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979 sen jälkeen kun hän oli matkannut Uuteen Seelantiin tutkimaan TV-kuvausryhmän väitetyn ”UFOn” filmaamista lentokoneesta. Vaikka suurin osa, jotka filmin näkivätkin, eivät olleet vakuuttuneita pomppivasta möykystä keskellä yötä, Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille. Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta ja myöhemmin pidettiin tapaaminen CIA-päämajassa, jossa hän näytti filmin ja tiivisti analyysinsa siitä.

Vähän myöhemmin Maccabee paljasti yksityiskohtia tapaamisestaan W. Todd Zechelille, Citizens Against UFO Secrecyn (CAUS) perustajalle ja UFO-tutkijalle joka on erikoistunut valtion salailuun. Zechel oli aloittanut tietopyyntöoikeudenkäynnin CIA:ta vastaan syyskuussa 1977 yhdessä Peter Gerstenin kanssa, newyorkilainen asianajaja, sekä Ground Saucer Watchin, phoenixilainen UFO-ryhmä jonka tutkimusjohtaja Zechel oli. Joulukuussa 1978 oikeudenkäynti johti siihen, että CIA julkisti yli tuhat dokumenttia, joiden olemassaoloa se ei tunnustanut ennen oikeudenkäyntiä.

Nauhoitetussa keskustelussa Zechelin kanssa Maccabee paljasti, että CIA:n viranomainen oli vienyt hänet sivuun Uuden Seelannin UFO-filmibriiffauksen jälkeen ja paljastanut, että hän pyöritti CIA:n UFO-tiedostoja. Nämä tiedostot, viranomainen sanoi, koostuivat yli 15 tuhannesta UFOihin liittyvästä dokumentista, joista viranomaisen mukaan ”ainoastaan kaksi tai kolme tuhatta olivat oikeasti mielenkiintoisia”, ja loppu oli pääosin Foreign Broadcast Information Servicen (FBIS) raportteja ja vähemmän kiinnostavia asioita. Kaikki nämä dokumentit oli annettu CIA:n FOIA-tiimille oikeudenkäynnin seurauksena, jonka Zechel oli aloittanut, viranomainen kertoi.

Tulisi huomauttaa tässä kohtaa, että CIA oli käsketty käymään läpi kaikki sen tiedot UFOihin liittyvistä dokumenteista ja tekemään täysi kirjanpito niistä. Tämä käsky (Stipulation and Order) oli sen mukainen mitä Zechel ja Gersten olivat työstäneet CIA:n asianajajan ja USA:n syyttäjä kanssa tapauksen edistymisen kuulemistilasiuudessa heinäkuun 7. päivä 1978. Zechel oli silloin, ehkä vähän pakottavaan tyyliin, uhkaillut haastaa CIA:n viranomaiset oikeuteen vääristä vastauksista UFOihin liittyviin tietopyyntöihin. Tämä niskassaan CIA oli peräytynyt ja suostunut yhteistyöhön. Kuitenkin CIA ainoastaan julkisti 1000 dokumenttia ja väitti, että pimitti ainoastaan 57 tämän päälle.

Se mitä CIA:n UFO-tietojen arkistonhaltija kertoi Maccabeelle myötäili täysin CIA:n edustajan tekemiä lausuntoja oikeudenkäynnin aikana, jolloin asianajaja Gerstein johdateltiin uskomaan, että yli 10 tuhatta dokumenttia tultaisiin julkaisemaan. Oli myös kirje Zechelille CIA:n tietopyyntötiimiltä, jossa pyydettiin hänen lopettavan oikeustoimensa ja jossa esitettiin, että ”1000 sivua UFO-dokumentteja on juuri löydetty”, ja niitä käsiteltiin.

Joulukuun 15. päivänä 1978 julkaistujen dokumenttien analyysista käy selväksi, että CIA jatkoi petkuttamistaan. Brad Sparks, CAUSin tutkija, löysi viitteitä julkaistusta materiaalista yli 200 muuhun UFOihin liittyvään dokumenttiin, jotka CIA oli jättänyt tunnustamatta. Lisäksi oli selvää, että CIA oli harkitusti valikoinut julkistamansa dokumentit, vaikka ne olikin kovin sensuroitu. CIA julkisti dokumentteja, jotka liittyivät ainoastaan Zechelin ja Sparksin löytämiin tapauksiin tutkimuksissaan CIA:n mukanaolosta, ja jättivät julkistamatta monia muita, kuten johtopäätöksiä sen UFO-hätätutkimuksista vuosina 1952, 1957, 1965, 1967 ja muista. Nämä tutkimukset toteutettiin salassa, käyttäen Domestic Contact Servicen (a.k.a. Domestic Collection Division) agentteja useissa UFO-tapauksissa, jotka menivät päällekkäin Condonin komitean tutkimuksien kanssa (1966-68).

Menetetty mahdollisuus

Maaliskuussa 1979 sen jälkeen kun CIA oli antanut vääriä todistuksia oikeudelle sen esittämästä tietojen etsinnästä, Gersten aikoi lähettää oikeudelle pyynnön käskeä CIA:ta näyttää todisteet sille miksi CIA:ta ei tulisi pitää oikeutta halventavana (Order to Show Cause Why the CIA Should Not Be Held in Contempt of Court). Näyttöpyyntö vaati oikeutta rankaisemaan CIA:ta siitä, että se ei kyennyt toteuttamaan pyyntöä, josta oltiin sovittu vuonna 1978.

Tämän pyynnön rakentamisen aikaan Maccabee teki paljastuksensa Zechelille, joka välittömästi pyysi voisiko hän saada puhua CIA-viranomaisen kanssa. Pian tämän jälkeen Maccabee ilmoitti Zechelille että CIA:n kaveri kieltäytyi pyynnöstä. Maccabee myös kieltäytyi identifioimasta CIA-kontaktiaan, muuten kuin sanoen että hän oli entinen lääketieteen tohtori CIA:n tiedetiedusteluosastolla, joka oli noussut CIA:n alajaoston johtoon, joka muiden muassa teki tutkimusta psyykkisistä ilmiöistä.

Zechel kiireellisesti informoi Gersteniä Maccabeen paljastuksista, mutta yritykset saada Maccabee mukaan oikeusjuttuun eivät onnistuneet. Maccabee yritti harhauttaa Brad Sparksia kertomalla hänelle, että briiffausta ei pidetty CIA:n päämajassa, ja hän väitti olevansa epävarma siitä olivatko hänen tapaamansa miehet CIA:n työntekijöitä. Tämä välkky faktojen manipulaatio ajoi Sparksin harhaan ja sai Zechelin informaation tapaamisesta näyttämään epäilyttävältä.

Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti ja että hän toivoi sen muuttuvan jonkinlaiseksi päivystäväksi-UFO-mieheksi, ehkäpä että hänet soitettaisiin ympäri maailman tutkimaan UFO-havaintoja — eräänlainen UFO-kohtaamisten James Bond. Zechel piti tätä varsin typeränä fantasiana sen seikan valossa, että hän oli saanut tietää että CIA oli tutkinut UFOja salaa jo vuodesta 1952, ja mahdollisesti jo ennen tuota, ja että he olivat käyttäneet kehittyneitä kameroita, sensoreita ja koko maan kattavaa agenttimiehistöä, joista tuli salaisia operatiiveja vuonna 1973.

Yhtä kaikki, Maccabeeta ei saanut kiittää siitä, että Order to Show -pyyntö lähetettiin päivä myöhässä ja se hylättiin oikeudessa kun oikeuden tuomari hyväksyi CIA:n esityksen aikarajasta. CIA itse oli esittänyt eri papereita 88 päivää myöhässä, ylittäen 60 päivän aikalisän 28 päivällä. Mutta se ei merkinnyt tuomari John Prattille mitään, jonka päätökset korkeammissa oikeusasteissa on kumottu viisi kertaa liian epäreiluina CIA:n hyväksi.

Tätä seuraavina vuosina Maccabeella ja Zechelilla oli useita puhelinkeskusteluja Maccabeen suhteesta CIA:han. Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ”Niinkin voi sanoa”, Maccabee vastasi. Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979. Yhtäkkiä hänen mielestään viranomainen sanoi, että ”saattaisi olla niinkin monta kuin 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia” hajallaan ympäri päämajaa. Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.

Vuoden 1990 haastattelun Maccabeen kanssa näki UFO-luennoija Robert Hastings, sillä se kuului kaiuttimista Zechelin toimistossa. Useita vuosia aiemmin Hastings oli soittanut Maccabeelle toisesta asiasta ja ohimennen kysynyt häneltä hänen raportoiduista CIA-kontakteistaan, vuoden 1979 briiffistä. Maccabee esitti hämmentynyttä ja kielsi koko asian.

Kaikkein viimeisimmässä haastattelussa Maccabee jatkoi tarrautumistaan siihen päätelmään, että CIA-viranomainen oli arvaillut dokumenttien määräksi 15 tuhatta. Kun hänelle huomautettiin että se olisi epäloogista sen valossa, että tunnustetulla arkistonhaltijalla ei ollut mitään syytä olettaa, että toiset 13 tuhatta dokumenttia sijaitsisivat muiden papereiden joukossa, Maccabeella ei ollut muuta sanottavaa kuin että se tuntui hänestä loogiselta.

Itse asiassa, UFO-tietojen arkistonhaltija oli pelkästään perinyt ne seurauksena siitä, että hän oli ”Omituisten Asioiden Arkistoija”, kuten Maccabee asian ilmaisi. Siellä oli yleisiä tietoja UFOista useista eri CIA:n toimistoista, mm. tiedetiedustelusta, ja näin ei ollut mitään syytä olettaa, että suuria määriä ylimääräisiä dokumentteja olisi jossain muualla tai valistuneesti arvata niiden kokonaismäärää. Toisin sanoen, miksi henkilö, joka uskoi olevansa näiden tietojen arkistonhoitaja, uskoisi että 13 tuhatta muuta dokumenttia olisi jossain muussa paikassa CIA:ssa?

Vastaus tuntuu selvältä: Maccabee piti hänen salaista suhdettaan CIA:n kanssa suuremmassa arvossa kuin mitä hän tunsi tarvetta olla rehellinen asioista, jotka olivat tärkeitä objektiivisille tutkijoille.

Vaikka vuosien mittaan Maccabee oli läheisesti salannut arkistonhoitajan identiteetin, viimeisimmässä haastattelussaan hän myönsi arkistonhoitajan olevan nimeltään Christopher C. ”Kit” Green, joka myöhemmin on ollut biotieteiden osaston päällikkö General Motorsilla. Tri. Green sai tohtorintutkintonsa neurofysiologiasta vuonna 1969 ja vuonna 1976 hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon. Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ”salaisessa projektissa” vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa. Green käyttää jonkinlaista peitetarinaa kuvaamaan hänen CIA-hommiaan, kutsuen itseään ”tieteelliseksi neuvonantajaksi neuvonantajien johtokunnassa CIA:lla”.

Maccabeen mukaan Green nouti käsiinsä Bill Mooren vuonna 1988 tai 1989, vähän sen jälkeen kun Moore sai hetkensä julkisuudessa teknisenä konsulttina ”UFO Cover-Up? Live!”-ohjelmassa, katastrofaalisessa parituntisessa jossa mukana oli ”Falcon” Doty ja ”Condor” Collins sekoilemassa. Tämän jälkeen Green ryhtyi BLUEJAYksi Mooren kuuluisassa Aviaryssa, vaikka on epäselvää oliko Green tajunnut, että hänet oli otettu osaksi parvea. Mutta höyhenistään linnut tunnetaan, eikö?

Maccabeen kertomuksen mukaan ”BLUEJAY” Green oli vapaaehtoisena toteuttamassa erikoistehtäviä Moorelle, tunnustetulle disinformaatioagentille. Eräässä näistä tehtävistä Greenin miti saada kontakti Robert Gatesiin, keskustiedustelupalvelun johtajaan presidentti George Bushin alaisuudessa. Ilmeisesti Moore sanoi Greenille, että Gatesilla oli korkea-arvoinen pesti myyttisen ”MJ-12”:n nykyisessä kokoonpanossa, ja että Greenin piti lähestyä Gatesia jonkinlaisella koodisanalla, skenaario joka olisi suoraan jostain vanhan koulun agenttitarinasta. Maccabee, jonkin verran vittuuntuneena, sanoo Greenin ”möläyttäneen” koodisanan ja tapaaminen kariutui.

Uskomatonta kyllä, Maccabee ei tunnu ymmärtävän sitä miten idioottimaiselta kaikki tämä näyttää ihmisille, jotka ovat intensiivisesti tutkineet valtion UFO-käsittelyä vuosien ajan, eikä hän tunnu kyseenalaistavan Mooren toiminnan aitoutta, kauan sen jälkeen kun Moore oli julkisesti tunnustanut olevansa kanssaufologeille valehtelija ja petturi, kuten hänen kertomuksensa vuoden 1989 Las Vegasin MUFON-symposiumissa, jossa hän sanoi olevansa ”kontrolloitu informantti”.

Tri. Maccabee, Bill Moore & MJ-12

Tässä kohtaa meidän on pakko käydä uudestaan läpi koko surullinen tarina koskien Bill Moorea, hänen kumppaniansa Rick Dotya ja hänen erittäin kyseenalaisia väitteitään siitä, että nimettömät henkilöt Yhdysvaltain nimettömissä virastoissa olivat käskeneet hänet vakoilemaan Paul Bennewitzia. Tämä läpikäynti on tarpeen, jotta voisimme arvostaa sitä arviointikyvyn puutetta, jota tri. Maccabee (ja näin myös FUFOR) osoittivat jatkuvasti tukiessaan ja ollessaan tekemisissä Bill Mooren kanssa, ja vielä tärkeämmin Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.

Paul Bennewitz on mies jolla on pitkä historia mielisairaudessa, joka, kun hän oli järjissään, pyöritti firmaa nimeltä Thunder Scientific Corp., lämpötila- ja kosteusmittareiden valmistaja, Albuquerquessa, New Mexicossa. Bennewitz väitti nähneensä ja kuvanneensa avaruusolentojen aluksia Kirtlandin ilmatukikohdassa ja yritti saada ilmavoimien upseereita kiinnostumaan hänen havainoistaan. Robert Hastings, saman kaupungin asukki, vietti jonkin aikaa Bennewitzin kanssa kahtena eri kertana sen jälkeen kun tarinat Bennewitzin UFO-kohtaamisista alkoivat tulla julki. Vastoin Mooren väitteitä siitä, että Bennewitz olisi nähnyt ja filmannut supersalaisen UFOn kaltaisen aluksen Manzanon asevarikolla ja Coyote Canyonin testialueella, Hastings havaitsi filmien olevan niin karkeita ja huonosti tekaistuja väärennöksiä, että lähinnä naurataa. Hastingsin mukaan oli varsin selvää, että yksi filmi oli useita lintuja lentämässä parvessa (metaforallisesti asianmukaista, eikö?). Filmin näytön aikaan Bennewitz väitti, että lintujen siivet olivat avaruusolentojen alusten ”voimakenttiä”, jotka liikkuivat ylös ja alas. Toinen filmi ”näytti kuin Bennewitz olisi heittänyt sen lattialle ja kävellyt sen päällä”, Hastings lisää. Filmi ei ollut muuta kuin sarja likaa, hiuksia ja muuta roskaa. Kolmas filmi piti esittää ”vihreän valopallon” ilmiötä, kuten on raportoitu yhdessä Dotyn tekaistuista dokumenteista, jotka Hastings löysi piirrettynä 8mm filmikelan alapuolelle vihreällä tussilla.

Hastings, myötätuntoinen ja reilu henkilö, nopeasti tajusi Bennewitzin olevan henkisesti häiriintynyt, joka kärsi paranoideista harhoista liittyen avaruusolentoihin. Yhdessä kohtaa Bennewitz näytti Hastingsille printtejä täydestä roskasta, jonka hän väitti olevan viestejä ”avaruusolennoilta”. Bennewitz tulkitsi roskat Hastingsille, selittäen että avaruusolento oli seurannut häntä hänen hotellistaan Bennewitzin kotiin, että he olivat pitäneet hänestä ja halunneet tavata hänet myöhemmin etäisemmässä paikassa. Hastings sanoi kiitos mutta ei kiitos. Pitkäaikainen Bennewitzin ystävä on myöntänyt Bennewitzin toistuvasti joutuneen sairaalaan hänen perheensä lähettämänä ja hänen mielisairauttaan on hoidettu menneen vuosikymmenen aikana, paljon kauemmin ennen kuin Moore oli alkanut työstää hänen väitettyä disinformaatiomagiaansa Bennewitzin niskoille.

Parempi kuva Bennewitzin henkisestä tilasta syntyy kun katsoo hänen kuvauksensa, joka on otettu mainoslehtisestä Christa Tiltonin ’The Bennewitz Papersista’, kirjasta joka perustuu hänen sekoiluunsa: ”Bennewitz raportoi, että kaameat ihmiset seurasivat häntä, murtautuivat hänen kotiinsa, asensivat salakuuntelulaitteita, ilmavoimien miehet ilmaantuivat hänen ovensa eteen jatkuvasti… häntä huumattiin ja hän oli vakuuttunut siitä, että avaruusolennot tulivat hänen kotiinsa pistelemään häntä piikeillä. Hän muuttui pelokkaaksi. Hänen mielestään valtio oli myös mahdollisesti joidenkin tapahtumien taustalla.”

Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi. Se, mikä Bennewitzin erotti muista, oli, että hän kohtasi AFOSIn agentin nimeltä kersantti Richard Doty.

”Falcon” Doty ensi kertaa tuli esiin kun hän yritti myydä kusetettua tapausta taistelusta avaruusolentojen kanssa Ellsworthin ilmatukikohdassa South Dakotassa, jossa Doty oli ollut palveluksessa. Bob Pratt, legitiimiltä näyttävän raportin kanssa tapauksesta joka oli vuodettu Dotylle, teki pitkällisen tutkimuksen ’National Enquirerille’, mutta epäonnistui löytämään hiventäkään sitä tukevia todisteita. Myöhemmin Doty alkoi lähetellä tekaistuja kirjeitä APROlle, yrittäen saada heidät koukkuun samalla tavalla. Sitten, hänen palvellessaan Kirtlandin ilmatukikohdassa New Mexicossa, Doty tapasi Bennewitzin kun Bennwitz yritti saada ilmavoimien viranomaisia kuuntelemaan hänen avautumistaan kohtaamisista avaruusolentojen kanssa.

Vaikka muut upseerit Kirtlandissa kieltäytyivät kohteliaasti tapaamasta Bennewitzia, Doty ilmeisesti näki mahdollisuutenssa Bennewitzissa. Doty kutsui jopa Jerry Millerin, entisen ilmavoimien 4602th Squadronin tutkijan, ryhmän joka teki kenttätyötä Project Blue Bookille, tapaamaan Bennewitzia. Miller heti vakuuttui että Bennewitz ei ole muuta kuin henkisesti häiriintynyt henkilö, ”sekopää”, ja ohjeisti Dotya että tämä haaskasi aikaansa.

Mutta häikäilemätön Doty ei lannistunut. Hän kehitteli raportteja, joihin mukaan otettiin joitain Bennewitzin tarinoita, ja lisäsi omaa värikynäänsä mukaan, sitten etsi Bill Mooren, jonka tämä oli kuullut puhuvan UFOista paikallisradiossa. Parivaljakko pian löysi paljon yhteistä: Doty oli määrätietoisesti asettanut tavoitteekseen tehdä rahaa tekaisemalla UFO-tarinoita ja Moore oli päättänyt rikastua hyödyntämällä tätä aihetta. Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ”lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!” Bruce Maccabee oli läsnä kun Moore kehuskeli rinta rottingilla, mutta ilmeisesti ei nähnyt mitään vaaraa tässä.

Moore näytti joitain Dotyn raportteja UFO-dokumentaarissa, jonka oli tuottanut Ron Lakis, ja myöhemmin Barry Greenwood ja Larry Fawcett CAUSista bongasivat yhden niistä videonauhan still-freimissä, sitten lähettivät FOIA-tietopyyntöjä dokumenteista. Doty vastasi pyyntöön lähettämällä useita ”raportteja”, jotka on uskollisesti painettu Greenwoodin ja Fawcettin kirjaan ’Clear Intent’. Tämä prosessi legitimoi ”dokumentit” ja vakuutti jopa skeptisimmänkin UFO-harrastajan siitä, että Bennewitz oli löytänyt jotain tärkeää.

Pian tämän jälkeen CAUSin jäsenet tarttuivat syöttiin, jonka Doty oli heittänyt. Peter Gersten, CAUSin asianajaja, sai kontaktin Dotyyn Bill Mooren kautta ja tapaaminen järjestettiin. Siellä Doty väitti pitävänsä hallussa muuta ”kuumaa” infoa UFOista ja tämän tarjoutui myymään Gerstenille ”dokumentteja”, sanoen että hän tarvitsee rahaa koska hänen vaimonsa oli juuri eronnut hänestä ja hänellä oli raastupaan laskuja rästissä. Gersten viisaasti kieltäytyi tarjouksesta, peläten että häntä joko jäynätään käräjille itse tai että Doty yritti muuten vain kusettaa.

Moore, mies joka oli ylösnostanut Roswellin tapauksen (tapaus jonka paras selitys tuohon aikaan oli, että se oli jonkinlainen huippusalainen kuumailmapalloprojekti), alkoi työstää Dotyn kanssa dokumentteja tukemaan haaksirikkoutuneiden lautasten noutoja, tietäen hyvin sen että näillä olisi suurempi rahallinen arvo kuin Bennewitzin ”havainnoilla”. Dokumentaristi Linda Howe kutsuttiin Kirtlandiin tapaamaan Dotya, jolloin hänelle näytettiin väitetty ”presidentin briiffausdokumentti” haaksirikkoutuneista lautasista, joka kuvasi neljä sellaista tapausta. Doty myös liehitteli Howea taruilla kaapatuista avaruusolennoista nimeltä EBE (Extraterrestrial Biological Entities), termi jonka Paul Bennewitz oli keksinyt, sama henkilö joka oli vastuussa termistä ”harmaa”, joka oli ”luokittelu” pienille avaruusolennoille joka nyt on yleisesti käytössä.

Doty jatkoi Howen siimaamista useita kuukausia, kertoen hänelle että huippusalainen kontrolliryhmä nimeltään ”MJ-12” oli valinnut hänet tekemään huikeita paljastuksia kansalle avaruusolennoista, luvaten hänelle pitkät pätkät filmimateriaalia maahan ammutuista lautasista ja jopa luvaten hänet viedä katsomaan elävää avaruusolentoa. Howe nieli kaiken lusikalla annettuna, ja osoitti jälleen kerran että joitain ihmisiä voidaan huijata kaiken aikaa.

Moore ja Doty keksivät välkyn vedätyksen miten peitellä se fakta, että he olivat tyhjin käsin. Pian Howen Kirtlandin vierailun jälkeen Doty soitti Howelle ja kävi päälle, ”Miksi kerroit Bill Moorelle että sinä ja minä olemme olleet sängyssä?” Tähän asti Howe ei koko elämänsä aikana ollut edes puhunut Mooren kanssa, mutta Dotyn järkyttävien syytösten jälkeen hän etsi tämän käsiinsä ja soitti tälle selvittääkseen miksi hän oli käskenyt Dotyn valehdella hänestä. Moore, tottakai, kielsi syytöksen, mutta ’tunnusti’ että hän työskenteli ”MJ-12”:lle, ja ehdotti että he tapaisivat ja vertailisivat muistiinpanoja.

Tällä tavoin Moore kykeni vahvistamaan Dotyn kusetuspaljastuksia ilman, että hän näytti samassa veneessä olijalta. Se oli menetelmä, jota on käytetty koko kusetuksen ajan: tuodaan uskottavia ulkopuolisia kuten Howe ja Lee Graham mukaan ja kierrätetään tekaistua materiaalia heidän keskuudessaan tai pelkästään vilautetaan sitä heille. Hän kykeni obfuskoimaan ”dokumenttien” alkuperän ja saamaan sen näyttämään siltä kuin muut olisivat mukana ”vuodoissa”. Todellisuudessa ”Majestic-12” oli ”Jäynääjät-2”, Doty ja Moore.

Esimerkiksi, Moore antoi kopion ”briiffauspaperista”, jonka Doty oli näyttänyt Howelle, kapteeni Bob ”Condor” Collinsille, joka tämän jälkeen luki siitä osioita puhelimessa Howelle, joka tunnisti sen identtiseksi sen kanssa jonka Doty oli hänelle näyttänyt. Howe vakuuttui yhä enemmän siitä, että aktiivipalveluksessa olevalla upseerilla oli tällainen ”briiffauspaperi” hallussaan, ja siihen mennessä oltiin saatu järjestettyä HBO näyttämään televisiossa Dotyn maatajärisyttävät paljastukset.

”Condor” Collins väitti saaneensa suurimman osan materiaalistaan koskien UFOja, kaapattuja avaruusolentoja ja maanalaisia tukikohtia ilmavoimien everstiluutnantti Ernie Kellerstraussilta, jonka kanssa hän oli palvellut Wright-Pattersonin ilmatukikohdassa. Kellerstrauss on voinut olla upseeri, joka oli väitetysti viettänyt vuoden EBE-1:n kanssa, jonka aikana hän sai tietää, että olento oli perso mansikkajäätelölle. Nyt eläkkeellä oleva ja Daytonissa, Ohiossa elävä ”Hawk” Kellerstrauss kieltäytyy kommentoimasta Collinsin väitteitä.

Yhtä kaikki, kun Moore tuli Denveriin tapaamaan Howea, hän ehdotti että tekisivät yhteistyötä paljastaakseen ”MJ-12”:n paljastukset, ja että Howe tekisi filmin ja hän kirjoittaisi kirjan. Moore lisäsi, että hän aikoi ”rikastua” tästä hommasta. Howe, vakuuttuneena siitä että hänet oli valittu suorittamaan suurta tehtävää valtiolle (vanha kunnon ”Messias”-syndrooma), joka Dotyn mukaan halusi puhua suunsa puhtaaksi UFOista, sanoi että hän halusi ainoastaan suorittaa hänen patrioottisen velvollisuutensa ja saada palkkion tästä.

Sillä aikaa Moore uskoutui Brad Sparksille, jota hän piti asiantuntijana valtion UFO-asioiden käsittelyssä. Moore kysyi Sparksilta mitkä törmänneiden lautasten tapaukset tarjosivat eniten mahdollisuuksia tienata voita leivän päälle, ja Sparks sanoi ajatelleensa Roswellin tapausta, josta Moore oli aiemmin kirjoittanut kirjan, ja se jonka raportoitiin tapahtuneen joulukuussa 1950 lähellä Teksasin ja Meksikon välistä rajaa. Jälkimmäistä tapausta on tutkinut Todd Zechel, joka ensiksi kuuli siitä vuonna 1964 kollegaltaan armeijan turvallisuuspalvelussa, jonka setä oli kuulemma johtanut haltuunottoa. Sparks, Jerome Clarkin kanssa, oltiin pidetty ajan tasalla Zechelin tutkimuksista.

Moore oli saanut haltuunsa kaksi Zechelin kirjoittamaa käsikirjoitusta tapauksesta epäilyttävissä olosuhteissa. Yksi oli peräisin Jerome Clarkilta, jonka kanssa Zechel oli kirjoittanut kirjan. (Clarkin raportoidaan vuotaneen raportti Moorelle kostona Zechelin vetäytymisestä kirjadiilistä, jonka Zechel väittää aiheutuneen Clarkin kieltäytyessä tekemästä omaa osuuttaan hommista.) Toinen, ajantasaisemman raportin Moore sai Harperin ja Row’n länsirannikon toimistolta, ilmeisesti aikeenaan arvioida sen validiteetti.

Joulukuussa 1984 Jaime Shandera, TV-tuottaja ja Mooren ystävä, sai postissa rullan 35mm filmiä, joka sisälsi uuden parannetun ”presidentin briiffauspaperin”. Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään hänen tyypilliseen tapaansa legitimoimalla väärennettyjä dokumentteja. Myöhemmin kusetusbriiffauspaperit paljastettaisiin maailmalle täydessä lehdistötilaisuudessa ja ABC-TV:n nimekkäässä ’Nightline’-raportissa Ted Koppelin juontamana (kesäkuussa 1987) sekä muissa ohjelmissa.

Ei tule yllätyksenä, että briiffauspapereissa oli uhrattu paljon tilaa Mooren lempitapauksen validointiin, vuoden 1947 Roswellin tapaus, ja ainoastaan hätäinen palsta vuoden 1950 tapaukselle. Moore lisäksi ilmaisi kädenliikkeellään sen miten vuoden 1950 törmäys oli kuvattu. Zechelin varhainen raportti tästä, joka on kirjoitettu vuonna 1978, sijoitti sen lähelle Laredoa, Teksasiin, kun taas hänen päivitetty raporttinsa, joka on kirjoitettu 1982, väitti sen tapahtuneen lähellä Del Rioa, Teksasissa, lähes 400 mailin päässä Laredosta. Kahdessa raportissa oli myös eroja päivämäärissä, ensimmäinen sanoi sen tapahtuneen joulukuun 7. päivä 1950, ja toinen puhui joulukuun 5. päivästä 1950.

Moore ratkaisi nämä ristiriidat jakamalla erot puoliksi, sanoen että törmäyspaikan sijainti oli ”El Indio-Guerrero”, joka on puolivälissä Laderoa ja Del Rioa, ja päivämääräksi hän sanoi joulukuun 6. päivä 1950, tasan tarkkaan kahden päivän välissä. Mutta jakomenetelmä ei ollut niin inspiroiva kuin Mooren kuvaus lentävästä lautasesta ”melkein kokonaan tuhoutuneena”, lisäten että vähäiset romut mitä jäivät jäljelle vietiin Sandian laboratorioon.

On melkein mahdollista kuvitella Mooren häikäilemätön mieli luuppaamassa kun hän loi briiffauspaperin. Hän oli alkanut vihata Zechelia koska CAUSin perustaja oli uskaltanut kritisoida Roswellin tapauksen raporttia, jonka Jerome Clark oli julkistanut, lisäksi hän oli kuullut Clarkin syyttävän Zecheliä hänen avioliittonsa hajoamisesta — ex-rva Clark oli ilmeisesti luottanut Clarkin/Zechelin kirjan nostavan heidät pois köyhyysrajalta. Joten Moore rationalisoi myrkkynsä ja ohjasi sen Zechelin lempitapausta kohti. ”Hoidan hänet”, voi Mooren kuulla vannovan, ”poltan hänen lautasensa”.

Koko härdellin ajan Moore jätti useita vihjeitä ilmaistakseen hänen mukanaolonsa briiffauspaperin luomisessa — melkein huutaen ”Pysäyttäkää minut ennen kuin huijaan uudestaan!” Eräs esimerkki tästä on artikkeli ’Fate’-lehdessä, jonka Jerome Clark on kirjoittanut aikana, jolloin Clark oli edelleen hynttyyt yhdessä Mooren kanssa. Clark oli ihailtavasti kertonut tarinan siitä miten briiffauksen ”dokumentit” olivat tulleet valoon. Moore sanoi niiden löytyneen hänen majoittuessaan motellin huoneessa, kun ”tasan kello viisi” joku koputti ovelle, ja mies ilmaantui nivaska kainalossaan. Hän sanoi Moorelle, että hänellä oli 17 minuuttia aikaa tehdä mitä tahansa hän halusi sillä mitä hänelle annettaisiin. Hän voisi kopioida sen, mutta ei pitää sitä itse. Moorella oli kamera ja hän teki parhaansa. Dokumentin, jonka piti esittää briiffauspaperia, kertoi juuri valitulle presidentti Jimmy Carterille MJ-12:sta, Project Aquariuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja kaikesta muusta.

Voisiko nämä olla ne samat 35mm valokuvat jotka ilmaantuivat Shanderan postilaatikkoon? Kun ilmiselvät todisteet Mooren syyllisyydestä tuotiin Clarkin huomioon, hän nopeasti alkoi puolustaa kaveriaan. ”Ei, se oli eri briiffauspaperi”, Clark väitti. Aijaa? Mitä sitten tapahtui sille briiffauspaperille, Jerry?

Tottakai tähän mennessä Moore oli alkanut etäännyttää itseään Rick Dotysta, koska oli käynyt ilmiselväksi useille ihmisille, jotka Dotyn kanssa olivat olleet tekemisissä, että hän oli häpeilemätön, pakonomainen valehtelija. Moore ei sanoutunut Dotysta irti, kuitenkaan, hän pelkästään yritti muuttaa ”Falcon”-identiteettiään joksikin muuksi, sanoen Clarkille että ”Falcon” oli oikeasti joku DIA:n työntekijä. Kiinnostavaa kyllä, uusi ”Falcon” sattui juuri kertomaan Moorelle samat asiat kuin vanha ”Falcon”, ainoastaan parrasvalot olivat nyt oletettavasti osoitettu muualle kuin Dotyyn.

Samalla tavalla, kun ruohonjuuritason tutkijoille alkoi selvetä, että Paul Bennewitz oli henkisesti sairas ja hänen informaationsa epäluotettavaa, Moore häikäilemättä väitti olevansa disinformaatioagentti, joka oli saanut tehtäväkseen vakoilla ja hämätä Bennewitzia. Oletettavasti tätä perusteli se, että Bennewitz oli törmännyt joihinkin suuriin UFO-salaisuuksiin, mutta kuten olemme nähneet, Bennewitzin havainnot olivat pelkästään hänen oman mielensä tuotoksia. Todellisuudessa Moore otti käyttöön ”salainen agentti”-kantansa suojellakseen Dotya ja antaakseen itselleen mahdollisuuden puhua hänen viattomuutensa puolesta tulevaisuudessa, jos kukaan osoittaisi hänen ”presidentin briiffauspaperin”, ”MJ-12”:n tai ”Aquarius”-dokumenttien olevan täyttä paskaa. Eli, hän kykenisi aina väittämään, että hän ”vain totteli käskyjä”, paljon samaan tapaan kuin natsit tuotiin oikeuden eteen sotarikoksista.

On niitä, jotka epäilemättä jatkavat sen väittämistä, että kaikki tämä on suuren salaliiton seurausta, jolla levitetään väärää tietoa, johdetaan harhaan ja hämmennetään Maccabeeta, Moorea, Linda Moulton Howea, rahastoa ja koko loppu ufologian alaa. Saatavilla olevat todisteet selvästi viittaavat siihen, että Moore ja Doty tekaisivat MJ-12-kusetuksen itsenäisesti ja melkein varmasti oman henkilökohtaisen etunsa hyväksi. Meidän mielestämme ei ole paljoakaan epäilystä siitä, että mitä enemmän ja enemmän tätä suurta kusetusta romahtaa hänen niskoilleen, Moore tulee vetäytymään lisää hänen ”kontrolloitu agentti” -persoonansa taakse ja jättämään sen hänen höplästä vedettyjen seuraajiensa hommiksi selvittää asiat.

Huomattavaa kyllä, jopa sen jälkeen kun Moore teki tunnustuksensa Las Vegasissa (asianmukainen paikka) kiitos Maccabeen vaikutusvallan hän silti kykeni saamaan itsensä ja Dotyn näyttämään autenttisilta sankareilta Whitley Strieberin (Majestic) ja Howard Blumin (Out There) kirjoissa. Jopa huippukirjailija Sydney Sheldon on ottanut osaa tämän amerikkalaissankareiden parivaljakon ylistykseen, joista yksi oli ”tunnustanut” ajaneensa viattoman miehen hulluksi.

Oikea hatunnosto Hitlerin päiväkirjojen luojalta ja Howard Hughesin huijauksen kirjoittajalta Clifford Irvingiltä olisi ollut hitosti enemmän paikallaan.

Puhuaksemme totta koko valitettava sekasotku on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun sallii kettujen päivystää kanalan ovella. Ufologia, joka elää vanhan ”älä kuule pahaa; älä näe pahaa; älä puhu pahaa”-sanonnan mukaan mitä muihin lempitapauksiin tulee, piehtaroi huijauksissa ja väärässä informaatiossa tämän seurauksena. Mutta se ei olisi niin lannistavaa jos tätä kaikkea ei syydettäisi kansalle kirjojen, TV-sarjojen ja luentojen muodossa.

Ainoat johtavat ufologit, jotka ovat käyttäytyneet vastuullisesti tämän koko hässäkän aikana, ovat olleet CAUSin Greenwood ja Fawcett. Heidän vastoinkäymisistään heitä on pilkattu, vihattu, manattu ja pelkästään jätetty huomiotta muun ufologian alan sekopäisinä ostaen Mooren petkutuksista kertovia kirjoja. Tällä tutkimusalalla kusetuksia juhlitaan ja vastaansanojat lähetetään saunan taakse.

Lokki & Pelikaani

Tri. Maccabeen (lokki, engl. ”SEA GULL” Bill Mooren typerässä Aviaryssa) aktiviteetti ja käytös koko MJ-12 -tapauksen ajan tulee nyt asettaa kriittiseen valoon uudelleen. Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla (”PELIKAANI”) on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?

Tri. Maccabee julkaisi tutkielman otsikolla ’UFO Landings Near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate’ vuonna 1985. Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa ja painettu FUFORin toimistossa. Raportti on tutkimus väitetystä tapauksesta, joka on kuvattu Kirtlandin laskeutumisdokumentissa päivämäärällä syyskuun 9. 1980, jonka on julkaissut HQ/AFOSI. Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema. Tri. Maccabeen ilmeinen tuki Kirtlandin dokumentille on antanut painoarvoa Dotylle ja hänen väärille väitteilleen kriittisellä hetkellä. Jos tri. Maccabee olisi paljastanut Dotyn tässä kohtaa, paljon aikaa ja vaivaa olisi säästynyt UFO-tutkijoilta. Tri. Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus. Hän oikeuttaa tämän kantansa tarjoamalla tukea MJ-12 -tutkimukselle esittämällä, että on olemassa salainen kontrolliryhmä, MJ-12 ”millä nimellä tahansa” niinkuin hän sitä kuvaa. Ilmeisesti yksityiskohdat eivät ole tärkeitä. Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?

Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi. Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.

Viimeiset jälkiliukkaat

Tiivistelmänä sanottakoon, Moore juoksee ympäriinsä antaen hassuja koodinimiä kaikille tapaamilleen ihmisille, jotka jollain tavalla ovat yhteyksissä valtioon, vähän samalla tavalla kuin 10-vuotias poika joka leikkii vakoojaa. Kenelläkään näistä ihmisistä ei ole mitään suoraa tietoa UFO-tapahtumista, perustuen siihen mitä me olemme nähneet, ja suurimmaksi osaksi he vain toistelevat tai kierrättävät tarinoita, jotka Moore ja Doty alunperin ovat sepittäneet. Moore käyttää niitä luomaan mystiikan auran ympärilleen ja sekoittamaan hänen ”löydöksiensä” tekaistua luonnetta.

Dotylla ilmeisesti on historiaa rahavaikeuksissa, ja Maccabeen mukaan hänet heitettiin pois AFOSIsta, alennettiin kokiksi ja lopulta pakotettiin pois ilmavoimista. Ilmeisesti hänen ufologian alalle tulemisensa johtui osittain huonosta käytöksestä, ja ottaen huomioon monien ufologien halukkuuden uskoa villejä tarinoita, hän kykeni manipuloimaan niiden uskottavuutta suurempia etuja ja kunniaa saavuttaakseen, mikä olisi ollut mahdotonta muualla.

Ja kuitenkin Dotyn uskottavuuden romahtamisen (tai sen olisi pitänyt romahtaa) jälkeenkin ja Moore itse oli ”myöntänyt” levittävänsä väärää informaatiota, he olivat, vuoden 1991 lopulla, kykeneväisiä jälleen yhteen vedätykseen.

Ilmoituksessaan päivämäärällä lokakuun 25. 1991, Moore pyysi FOCUS-uutiskirjeensä tilaajia lähettämään hänelle 25 dollaria saadakseen ”ilmaisen kopion” kirjasta, jota hän kirjoitti Dotyn ja Jaime Shanderan kanssa. Kirjaa tarjottiin tilaajalahjana. Tämän ”ilmaisen kirjan” oli tarkoitus tulla ulos tammikuussa 1992, nimellä ”The Scientist, the Government & UFOs…Personal Recollections of the Paul Bennewitz Affair…A Case Study in Disinformation.” Seiskalehden kaltaisessa huumassa Moore hehkutti ennakolta kirjaa näin: ”Valtion salailu; väärä informaatio; UFO-abduktiot; avaruusolentojen maanalaiset tukikohdat; salaiset sopimukset avaruusolentojen kanssa; suunnitelmat ottaa haltuun ja orjuuttaa Maapallo; Dulce, New Mexico; Groom Lake/Area 51, Nevada; omituiset tapahtumat Kirtlandin ilmatukikohdassa; salaiset agentit; salaiset operaatiot; mystiset radiolähetykset; harmaat avaruusolennot; blondit avaruusolennot; ja paljon paljon muuta!”

Ilmeisesti sadat höynäytettävät lähettivät 25 dollaria, mikä osoitti P.T. Barnumin jälleen oikeaksi. Ja tottakai he kaikki jäivät nuolemaan näppejään: FOCUS ilmeisesti meni konkkaan, ”ilmainen” kirja ei koskaan tullut markkinoille ja Moore seuraavaksi esiintyi FAR OUT -lehden ”vastaavana päätoimittajana”, jota Larry Flynt julkaisi (joka myös julkaisee Hustler lehteä), jossa hän alkoi julkaista artikkeleja eräiden hyvien ystäviensä kuten Bruce Maccabee kanssa.

Ehkäpä Moore, nyt kun hän oli päässyt oikeisiin töihin, palauttaisi rahat. Mutta voit luottaa siihen yhtä paljon kuin voit luottaa siihen, että hän tulee tekemään jälleen kerran viimeisen tunnustuksen — joka auttoi luomaan yksittäisen suurimman huijauksen ufologian alalla.

On tärkeää huomata tässä, että tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina Bill Mooren huijauskyvyille vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han. Oliko tri. Maccabeen tuki Moorelle ja MJ-12:lle yksinkertaisesti johtunut huonosta arviointikyvystä?

Gulf Breeze

Yhdelläkään henkilöllä ei ole suurempaa vastuuta Gulf Breezen tapauksen edistämisessä ufologian alalla, ja mahdollisesti myös kansalle mainostamisessa, kuin tri. Bruce Maccabeella. Tri. Maccabee oli eräs varhaisimmista ja myös äänekkäimmistä tapauksen puolestapuhujista. Hänen tekninen arvionsa tapauksen valokuvatodisteista oli pakonomainen ja painotti, että huijausselitykset eivät olleet todennäköisiä johtuen suurista teknisistä vaikeuksista, jotka kohtaisivat tällaisten valokuvien väärentäjää. Kuitenkin aivan liian pitkän ajan- ja resurssien haaskauksen jälkeen vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.

Tulee myös kyseenalaistaa tri. Maccabeen henkilökohtainen ja ammatillinen arviointikyky hänen tapauksessaan. Oliko hän emotionaalisesti osanottajien mukana (hän ystävystyi läheisesti Ed & frances Waltersin kanssa tutkimuksen aikaan) ja sitten salli tämän mukanaolon häiritä hänen kriittistä ajatteluaan? Vai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono? Ottaen huomioon hänen silloin jatkuvan suhteensa Ron Pandolfiin CIA:ssa (ja hänen saamaansa briiffiin tiedustelu-upseereilta tapauksesta), voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan. Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä. On tärkeää huomata, että Pandolfi on esittänyt muille, että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”.

Me esitämme, että vaikka tri. Maccabee on rehellinen tapauksen asianajaja siinä mitä hän pitää teknisenä meriittinään, on silti epäasianmukaista häneltä pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han ottaen huomioon hänen asemansa Fund for UFO Research -rahastossa ja julkisena (media-) persoonana joka hänellä tämän aihepiirin tiimoilta on.

Häpeällinen suojatti

Tri. Maccabee pitää myös yllä suhdetta Robert Oechsleriin, mieheen jonka motiivit alalla ovat parhaimmillaankin arveluttavat. Hän on joskus ollut mukana käytännössä kaikissa ufologian alan aspekteissa. Oechsleria on kutsuttu pelleksi, huijariksi ja jopa petosten tehtailijaksi (vuonna 1991 hän yritti ottaa tuolloisia ystäviään UFO-tutkimuksen alalla jonkin sortin hämärään pyramidihuijaukseen, jossa osanottajat lähettivät hänelle rahaa FedExin kautta — välttääkseen liittovaltion postihuijauslain — sanoen ainakin yhdelle mukanaolijalle, että hän aikoi tehdä rahaa satoja tuhansia dollareita). Oechsler esittäytyy nimikkeellä entinen ”NASA Mission Specialist”, ja hän on osallistunut tri. Maccabeen kanssa Gulf Breezen materiaalin valokuva-analyysiin.

Oechsler on myös tehnyt liudan fantastisia väitteitä koskien hänen väitettyjä löytöjään valtion salaisista UFO-projekteista, mm. toimiva antigravitaatiohuone, sofistikoitunut alienien vastainen puolustusjärjestelmä, laaja ohjelma jolla kouluttaa kansaa UFO-ilmiön todellisuudesta ja muita tässä liian raskaita väitteitä esitettäväksi. Nämä ”löydökset” Timothy Good julkaisi hänen kirjassaan ”Alien Liaison” Englannissa, ja tuoreemmassa kirjassa ”Alien Contact” USA:ssa. On käytännössä varmaa, että suurin osa ellei jopa kaikki Oechslerin väitteet ovat huijausta, ja hän on läheisesti uskoutunut Walt Andrusille, MUFONin kansainväliselle johtajalle, että hän on tekaissut päästään ainakin jotain materiaalia.

Tuoreemmalti Oechsler on liitetty ”Guardianin” tapaukseen (joka liittyi UFOn haaksirikkoutumiseen Ontariossa, Kanadassa). Välittömästi käy selväksi kenelle tahansa, joka Guardian-filmiä katsoo tai lukee mukana tulevia dokumentteja (jotka kuvaavat jonkinlaisen liiton pahojen alieneiden ja Kiinan kommunistien välillä), että tapaus on erittäin huonolaatuinen vedätys, joka ei ansaitse edes keskimääräisen amerikkalaisen lukio-oppilaan huomiota.

Voitaisiin väittää, että jos on olemassa virallinen politiikka jonka varjolla mustamaalataan ja debunkataan, olisi tasan tarkkaan tämän laatuista informaatiota joka on tiedustelupalvelujen intresseissä julkaista. Se palvelisi heidän intressejään kun Oechslerin kaltaiset opportunistit tai rehelliset mutta ylenpalttisen hyväuskoiset ihmiset kuten Linda Moulton Howe toimivat massamedian pääasiallisina kontakteina tämän aihepiirin parissa.

Tri. Maccabee on tehnyt ainakin yhden matkan Ontarioon tutkimaan tapausta. Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen. Oechsler on tehnyt ainakin 5 matkaa alueelle — jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.

Kaikkein tärkein pointti tässä ei ole se, että Oechsler myy materiaaliaan televisio-ohjelmille kuten ’Unsolved Mysteries’ tai ’Sightings’, vaan se, että tri. Maccabee selvästi tukee tapauksen oikeellisuutta. Tri. Maccabee puhui hyvää Guardian-videon autenttisuudesta ainakin yhdessä televisio-ohjelmassa ja suuren yleisön edessä UFO-konferenssissa Silver Springsissa. Jälleen kerran olemme pakotettuja kysymään onko tri. Maccabeen menneet UFO-briiffaukset CIA:lla vaikuttaneet asiaan. Me (veronmaksajina) toivomme hänen säästävän satojen CIA-henkilöiden aikaa olemalla puhumatta ”Guardian”-asiasta. Kuva siitä miten CIA-työntekijät kuluttavat tunteja yrittäen löytää viitteitä kommunistisen Kiinan avaruusolentoyhteyksistä on pelottava.

Operation Right to Know

Operation Right to Know on suhteellisen uusi UFO-ryhmittymä, joka pyrkii lopettamaan UFO-informaation salailun. He pyrkivät keräämään julkusta tyjea tavoitteilleen suoralla poliittisella toiminnalla. Tämä ryhmä järjesti pienen, mutta hyvin menneen mielenosoituksen vuonna 1992 Valkoisen Talon edustalla ja suunnitteli paljon suurempaa vuodelle 1993 (myöskin Valkoisen Talon luona) pidettäväksi samaan aikaan vuosittaisen MUFONin symposiumin kanssa Richmondissa, Virginiassa. Fund for UFO Researchin jäsenet olivat vahvasti tällaista mielenosoitusta vastaan. Oli raportoitu, että rahasto halusi lannistaa MUFONia ottamasta osaa tällaiseen miekkariin. Vaikka mielenosoitus pidettiin ja se meni hyvin, me voimme vain spekuloida miten paljon suurempi impakti sillä olisi ollut mikäli enemmän ihmisiä olisi tullut paikalle MUFONin tukiessa sitä virallisesti. Esiin tuodut vasta-argumentit (pääosin Fred Whitingin suulla) olivat mukamas perustuneet filosofisiin argumentteihin. Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.

Selvä & olemassaoleva vaara

Ehkäpä yksittäinen kaikkein häiritsevin episodi tri. Maccabeen CIA-yhteyksiin liittyen oli hänen pitkäaikaisen ystävän Larry Bryantin erottaminen Fund for UFO Researchista. Larry Bryant, toinen rahaston perustajista, oli läsnä tapaamisessa kun Maccabee paljasti, että Bryant on saanut FBIS:n (Foreign Broadcast Information Service) käännökset CIA:lta ja lähettänyt tietopyynnön virastolle toisesta UFOihin liittyvästä FBIS-raportista. Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n, ja Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta, joka sanoi että Bryantin teko ”voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han”. Pian tämän jälkeen Bryant sai ”Hyvä hra Bryant”-kirjeen Maccabeelta, joka lopetti Bryantin jäsenyyden rahastossa.

Surullista kyllä tämä vaikuttaa olevan jälleen yksi esimerkki Maccabeen suuremmasta CIA-suhteensa arvostuksesta kuin mitä hän arvostaa ystäviä ja pitkäaikaisten tuttujen kuten Larry Bryant palveluksia, miehen jonka saavutukset salailunvastaisena aktivistina ovat 35 vuoden omistautumisen tulosta, saavutusten jotka usein aiheuttivat hänelle itselleen suurta vaaraa ja kuluja.

Maccabee vedättää FUFORia

Ilmeisesti samaan aikaan kun Maccabee oli kovalla vaivalla briiffaamassa CIA:n ukkoja UFO-asioissa, hän ei katsonut tarpeelliseksi olla yhtä höveli muita Fund for UFO Researchin jäseniä kohtaan. Muiden rahaston jäsenten mielipidettä kyseltäessä koskien Maccabeen tiedustelukontakteja käy ilmi, että kukaan rahaston jäsenistä ei ollut täysin tietoinen hänen tekemisistään Pandolfin kanssa. Jotkut jäsenet tiesivät, että hän oli tehnyt avauksia CIA:lle ja toiset olivat juuri ja juuri hajulla hänen kontakteistaan ja briiffeistään, mutta kukaan ei tiennyt näiden kontaktien koko laajuutta.

Kun Maccabeen aktiviteetit CIA:n kanssa tuotiin Richard Hallin huomioon, joka oli rahaston juuri valittu uusi puheenjohtaja, Hall sanoi että hän ja pari muuta johtoryhmän jäsentä olivat yrittäneet sanoa Maccabeelle ettei enää tee CIA:n kanssa mitään. Hall oli yhtä mieltä, että Maccabeen CIA-kontaktit antaisivat epäasianmukaisen kuvan ja olisivat selvä intressiristiriita. Hall sanoi myös, että hän oli yhtä hämillään joistain UFO-tapauksista joita Maccabee oli mainostanut, kuten Gulf Breeze ja ”Guardian”-tapaus.

Hall sanoi, että Maccabeen näkemykset eivät enää edustaneet rahaston johtoryhmän näkemyksiä, ja antoi ymmärtää, että hän joutuisi tekemään asioita pannakseen poikki rahaston ja tiedusteluyhteisön väliset siteet.

Lopputiivistelmä

Ilmeisesti kaikki mitä Maccabee on saanut 14 vuoden yhteistyöstä CIA:n kanssa on kourallinen FBIS:n käännöksiä venäläisistä uutisista, jotka kertoivat venäläisistä UFO-havainnoista. Nämä samat raportit CIA on mitä ilmeisimmin vuotanut amerikkalaismediaan, mahdollisesti aikeenaan häpäistä neukkuja. Saman tyyppistä ja laatuista infoa voidaan saada yksinkertaisesti katsomalla CNN:ää. Varsinaisen FBIS:n käännökset on saatavilla alueittain National Technical Information Servicen kautta usean sadan dollarin vuosittaisella tilaajahinnalla, eikä vaadita mitään erikoiskontakteja.

Me esitämme, että tri. Maccabeen on epäasiallista sekä henkilönä että Fund for UFO Researchin edustajana pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han. On epäasiallista rahastolle esittää kiillotettua kuvaa valtion UFO-informaation salailun menneisyydestä ja nykyisyydestä kun tri. Maccabeella on tämä käynnissä oleva salainen dialogi CIA-työntekijöiden kanssa. On epäasiallista rahastolle esittää todisteita valtion UFO-salailusta ja kutsua ihmisiä astumaan julkisuuteen sellaisten tapausten tutkimuspyynnöillä kun yksi rahaston huippuviranomainen on briiffaamassa CIA-virkamiehiä viimeisimmistä juonenkäänteistä. Miten rahastoon voidaan luottaa niiden yksityishenkilöiden etujen tai yksityisyyden suojelussa, jotka pyrkivät vastustamaan CIA:lle tietojen vuotamista, kun sen kaikkein tärkein jäsen on toistuvassa kontaktissa CIA:n tiede&teknologiaosaston työntekijöihin? Me vetoamme Fund for UFO Researchin vastuullisiin jäseniin ryhtyä asianmukaisiin toimiin.


Associated Investigators Group

Associated Investigators Group on asialleen omistautunut tutkimusryhmä, joka etsii totuutta erilaisten hämmentävien aiheiden tiimoilta, mm. USA:n valtion mukanaolo UFOissa, ja sitten kommunikoi nuo faktat vastuullisille tutkijoille ja/tai kiinnostuneille tarkkailijoille.

Useilla ryhmäläisillä on huomattava kokemus ammattitutkimuksesta, joko valtion leivistä tai siihen liittyvältä siviilialalta. Kukaan ei tällä hetkellä ole millään tavalla kytköksissä mihinkään valtion virastoon, ja he ovat täysin riippumattomia mistään muusta ryhmästä tai näkökannasta.

Jäseneksi on mahdollista päästä vain kutsulla. Vaikka tällä hetkellä jäsenet toivovat tulevansa tunnetuiksi vain pseudonyymeillä, vakuutamme että heidät identifioidaan kun luottamukselliset tutkimukset saadaan päätökseen.

Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.

  Tulevaisuudessa haluaisimme keskittyä seuraaviin aiheisiin:

                Haaksirikkoutuneet lautaset
                      Mielenhallinta
                    CIA:n UFO-projektit

Me toivomme, että annatte meidän mennä eteenpäin ja ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme tai vaivaamalla ihmisiä, jotka voivat olla tai eivät ole mukana.

               Associated Investigators Group

                   Director of Operations
                    Dr. Christopher Syn

                       Investigators
             Roger Thorndike, Senior Investigator
                      Christian Anderson
                       Frederick Tebor
                         Dibbs Weem

                         Consultants

           Alonzo Cushing           Sir Edmund Hasty
          John Taine, Ph.D            Vic Armando
         Bruno Zimmerman           Major (ret.) Max Wax
         Threwpe Daniels             Stacy Rockson

                        Legal Advisor
                      David Mantell, Esq.

** End **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Billy Meierin UFO-kontaktien ennustukset ovat uskomattoman tarkkoja

Michael Horn, kuuluisan UFO-kontaktihenkilö Billy Meierin edustaja, puhui siitä miten Billy on ennustanut viimeaikaiset kehityskulut Euroopassa jopa vuodesta 1958 saakka.

Horn julisti, että jos Meierin väitteet ET-kontaktista ovat todellisia, se olisi ”kaikkein tärkein asia ihmiskunnan historiassa”.

Horn jatkoi litanialla todistuksia, jotka hän sanoo saaneensa ammattilaisilta, jotka ovat tarkastaneet Meierin filmit, ennustukset ja muun materiaalin ja julistaneet ne aidoiksi.

Hän muisteli hänen kohtaamisiaan entisen ilmavoimien tutkijan kanssa, joka sanoo hänen tarkastelleen yksityiskohtaisesti Meierin henkilökohtaista historiaa ja väitteitä. Tutkijan mukaan hän piti näitä täysin aitoina. Hän (ja muita, kuten erikoistehosteiden asiantuntijoita) uskoo, että valokuvat UFOista, jotka Meier on ottanut 1960-luvulla, olisivat olleet mahdottomia väärentää tuohon aikaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Aikooko Trump ottaa UFOt asiakseen?

Presidentti Trump sanoi sunnuntaina lokakuun 11. päivänä 2020, että hän aikoi paneutua “hyvin, vahvasti” tunnistamattomien lentävien esineiden eli UFOjen olemassaolon mahdollisuuteen. Hän esitti kantansa Foxin haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin puolustusministeriön muodostamasta uudesta elimestä, joka tutkii “tunnistamattomia ilmailmiöitä” eli UAP:ta ja tarkkailee raportoituja havaintoja mystisistä lentävistä kappaleista.

 Trump to take on UFOs? POTUS says he will 'take a good, strong look' at whether flying objects exist(Getty Images)

Kun ‘Sunday Morning Futuresin’ juontaja Maria Bartiromo kysyi Trumpilta onko UFOja olemassa, hän sanoi että hän joutuu tarkistamaan asian. “Tarkoitan, että olen kuullut niin. Kuulin tuosta pari päivää sitten. Joten tarkistan asian. Tulen paneutumaan hyvin, vahvasti asiaan”, puolustusvoimain komentaja, joka hetki sitten sai positiivisen koronavirustestituloksen, sanoi. Bartiromon kysymys keskittyi joidenkin puolustusministeriön viranomaisten ilmoitukseen siitä, että Pentagon on perustanut toimikunnan elokuussa tutkimaan UFO-havaintoja. Työryhmä on nimeltään Unidentified Aerial Phenomena Task Force.

“Mutta sanon tämän teille. Me olemme nyt luoneet armeijan jonka kaltaista meillä ei ole koskaan ennen ollut, mitä tulee varusteluun, meillä olevaan varusteluun, aseisiin joita meillä on — ja toivottavasti, Jumalan nimessä, että me emme koskaan joudu niitä käyttämään”, Trump sanoi.

“Venäjä, Kiina, he ovat kaikki kateellisia siitä mitä meillä on”, Trump sanoi, lisäten: “Kaikki rakennettu USA:ssa. Me olemme ne rakentaneet, $2.5 biljoonalla. Mitä toiseen kysymykseen tulee, minun pitää tarkistaa asia. Olen kuullut siitä kaksi päivää sitten itse asiassa.”

Trump on aiemmin ilmaissut skeptisismiä UFOjen mahdollisuutta kohtaan. Viime vuonna hän sai briiffauksen havainnoista, mutta sanoi ettei erityisesti uskonut niihin. Muutama kuukausi sitten presidentti väitti, että hänellä oli salaista informaatiota Roswellista, New Mexicon alueesta joka tunnetaan sen UFO-tapauksesta. Isänpäivän haastattelussa hänen vanhimman poikansa Donald Trump Jr:n kanssa puolustusvoimain komentajalta kysyttiin työskentelisikö hän saadakseen lisäinformaatiota tapauksesta ja paljastaakseen lisää siitä, mutta hän kieltäytyi paljastamasta mitään, ainoastaan lisäsi että se oli kiinnostavaa.

 (Getty images)

Uusia varoitusmerkkejä on ilmaantunut Area 51:n laitamille Racheliin, Nevadaan. Tämä unelias nevadalaiskunta sijaitsee kivenheiton päässä salaisesta amerikkalaistukikohdasta nimeltään Area 51. Paikalliset väittävät omituisia asioita tapahtuvan siellä, muunmuassa UFOjen ilmaantuvan taivaalle ja muiden tuonpuoleisten asioiden olevan peräisin tukikohdasta. Johtuen näistä omituisista olosuhteista, kunnan talous on turismin myötä kasvussa. ”Little Ale Inn” ja ”Area 51” -tutkimuskeskus ovat vain kaksi monista turistikohteista joita kunnalla on tarjota.

Trump perusti avaruusvoimat viime joulukuussa

Viime vuoden joulukuussa Trump allekirjoitti $738 miljardin puolustusbudjetin perustaakseen avaruusvoimat virallisesti. Siitä tuli kuudes asevoimien haara ja ensimmäinen uusi haara ilmavoimien perustamisen jälkeen vuonna 1947. “Avaruus on maailman uusin sotatanner”, Trump sanoi allekirjoitusseremoniassa. “Vakavien kansallisen turvallisuuden uhkien keskellä Amerikan etumatka avaruudessa on absoluuttisen tärkeä. Ja me johdamme, mutta me emme johda tarpeeksi. Pian me tulemme johtamaan todella paljon”, hän lisää.

(Toim. huom. Miksi Trump sanoi näin? Että pian johdetaan todella paljon? Onko USA:lla ulkoavaruuden liittolaisia? Keitä nämä liittolaiset ovat? Ovatko ne liskoja?)

UFO-havainnot ovat yleinen näky USA:ssa. Viime kuussa entinen laivaston lentäjä paljasti kuuluisan väitetyn havaintonsa Kalifornian rannikolla vuonna 2004. Komentaja David Fravor sanoi nähneensä Tic-Tac -pastillin muotoisen kappaleen tekemässä ilmaliikkeitä marraskuun 10. päivänä, jotka hänen mukaansa eivät olleet sellaisia mihin mikään ihmisten teknologia kykenisi. “Se ei ollut niinkuin että olisimme nähneet sen ja se olisi kadonnut tai valot vilahtaisivat taivaalla ja sitten se menisi pois — me tarkkailimme sitä kristallinkirkkaana päivänä neljän koulutetun tarkkailijan voimin”, Fravor sanoi haastattelussa venäläis-amerikkalaisen tubettajan ja MIT:n tutkijan Lex Fridmanin kanssa. Hän jopa väitti, että ilmailmiöt olivat “sotatoimissa” häiritsemällä hänen sotilastutkaansa kun hän yritti jäljittää UFOa. Hän sanoi, että kappale olisi voinut tulla jopa toiselta planeetalta. “En pidä vihreiden miesten ajatuksesta, mutta mielestäni me emme ole kehittäneet sitä… mielestäni asioita voi peitellä vain jonkin aikaa. Tämä on jättiläisharppaus teknologiassa”, hän sanoi syyskuun 8. päivän haastattelussaan.

UFO-havaintojen määrä on kasvanut pandemian aikana

UFO-havaintoja on raportoitu enemmän pandemian keskellä, National UFO Reporting Center (NUFORC) on saanut tietää 51 prosenttia suuremmasta määrästä omituisia kohtaamisia tähän mennessä vuonna 2020 verrattuna samaan aikaan aiempana vuonna. Keskus on kirjannut 5 tuhatta tapausta tänä vuonna, joista 20 prosenttia raportoitiin huhtikuussa. Laivasto on myös julkistanut kolme arkistoitua UFO-videota samssa kuussa. NUFORCin johtaja Peter Davenport kertoi Wall Street Journalille viime kuussa, että hän on saanut 25-50 puhelinsoittoa päivässä hänen Washingtonin asuntoonsa ihmisiltä, jotka väittävät nähneensä UFOja. Puhelin so niin vimmatusti, että hän on joutunut laittamaan äänet pois saadakseen nukutuksi.

Tammikuussa tutkimusyritys Ipsos julkaisi galluptulokset, minkä mukaan 57 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että muilla planeetoilla universumissa on älykästä elämää. 45 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että UFOt ovat vierailleet Maapallolla, sanoo gallup.

 

Artikkelin julkaissut meaww.com

 

Onko Joe Biden valmiina UFO-kysymykseen?

Kuten vakkarilukijat jo tietävät, UFOt ovat olleet uutisissa varsin paljon viimeaikoina. Pentagonin käynnissäolevien UAP-toimikuntaa koskettavien tutkimusten kehitys on loikannut suuresti eteenpäin. Kongressille pidetään briiffejä, joista tieto ei ole kulkeutunut mediaan. Senaatin tiedustelukomitea on tietoinen siitä, että UAP:t ovat tunkeutuneet suljettuun ilmatilaamme kesken sotaharjoitusten sekä ydinaselaitoksiemme ylle. Piditpä siitä sitten tai et, se on asia jota tapahtuu. Sellaisenaan se tulee lopulta käsiteltäväksi myös presidentinvaaleissa. Kumpi kandidaatti on paremmin sopiva tehtävään käsittelemään tätä tilannetta sen kehittyessä?

Bryce Zabel otti haasteen vastaan määrittää onko Joe Biden valmis käsittelemään tätä kuumaa perunaa jos ja kun reportterit alkavat kysellä häneltä siitä. (Olettaen, että hän koskaan pääsee kellarista takaisin pelikentille.) Zabel lupautui toimimaan Bidenin palkattomana neuvonantajana tässä aiheessa, ja hän yrittää valmistella Bideniä tulevia kysymyksiä varten ja auttaa siinä mitä hänen tarvitsee sanoa vastauksena.

Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Te tarvitsette politiikkaa siitä miten käsitellä UFOja. Itse asiassa, te joudutte päättämään aiotteko kutsua niitä sillä nimellä, vai käytättekö termiä UAP, uutta, parannettua akronyymia, joka tarkoittaa tunnistamattomia ilmailmiöitä (Unidentified Aerial Phenomena).

Oli miten oli, Yhdysvaltain laivasto, puolustusministeriö, senaatin tiedustelukomitea, Marco Rubio, Harry Reid, New York Times, puolet Twitteristä ja jopa Donald Trump Jr. sekä hänen isänsä dumppasivat UFOt keskelle marssianne Valkoiseen taloon.

Teiltä tullaan tiedustelemaan tästä, ja pian, ja teidän ei kannattaisi vitsailla siitä ja puhua pienistä vihreistä miehistä. Se ei toimi enää. Ongelma on muuttunut erityisen vakavaksi todella nopeasti.

Bryce on oikeassa yhdessä asiassa, tai ainakin toivon että hän on. Poliitikot eivät voi yksinkertaisesti päästä pälkähästä vastaamalla kysymykseen UFOista vitsailemalla ”pienistä vihreistä miehistä” ja odottaa siirtyvänsä seuraavaan aiheeseen. Tämä on jotain mitä tapahtuu nyt. New York Times puhuu siitä. Marco Rubio, senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja, puhuu siitä. Eikä ole kyse vain pelkistä valoista taivaalla. Tämä nähdään potentiaalisesti uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Ja Joe Biden joutuu näyttämään, että hän kykenee hoitamaan homman. (Jumala meitä auttakoon.)

Jos kukaan urheista vaaleja käsittelevistä reporttereistamme on yhtään kartalla ja ajan tasalla tässä aiheessa, tässä on joitain kysymyksiä mitä Bryce uskoo Bideniltä kysyttävän:

Me olemme nähneet tarpeeksi Joe Bidenin kampanjabussia viime vuosien aikana (ainakin siihen asti kunnes hän katosi kellariinsa pandemian iskiessä) saadaksemme fiiliksen siitä miten hän hoitaa median kysymykset. Kauniisti ilmaistuna, Joe-setä ei todellakaan tunnu olevan syvällä pelissä enää, ja hän usein hämmentyy silloin kun häneltä katoaa punainen lanka kesken lauseen. Onko hän  todella valmis kysymysten sumaan, jota Bryce ennakoi, jos joku mediassa todella kerää rohkeuden niitä kysyä häneltä? Kuten yllä on huomautettu, tämä ei enää ole aihe jota Biden voi vältellä. Jonkun pitää briiffata häntä ennen kuin hän joko lupaa julkistaa materiaalin kokonaan tai sanoo että olisi mahdotonta niin tehdä. (Asia on paljon monimutkaisempi kuin yksinkertainen valinta kahdesta vaihtoehdosta.) Olettaen, että hän on saanut briiffin aiheesta, joko silloin kun hän oli senaatissa tai silloin kun hän oli Obaman varapresidentti, tuleeko hän pääsemään kuin koira veräjästä sanomalla että hän tietää asioita, mutta ei voi puhua niistä koska ne ovat salaisia? Tosiaan, hän voisi sanoa niin, mutta kansan pinna sellaisten vastausten kanssa alkaa olla kireellä.

En tiedä onko kukaan kehdannut kysyä häneltä Roswellista, mutta UAP:den tunkeutumiset ydinasevarastojen luo maailmassa on tässä kohtaa fakta. Ja se tekee ihmisistä hermostuneita. Minä tavallaan tunnen sääliä sekä Bideniä että Trumpia kohtaan jos heiltä kysytään mitä he “aikovat tehdä asialle”. Mistä me tiedämme mitä tehdä asialle kun meillä ei edelleenkään ole tietoa siitä mitä  “ne” ovat? Taikka… tiedämmekö? Tietääkö Joe? Kysyvä mieli janoaa vastausta.

Joka tapauksessa, aihe on nyt pöydällä ja keskustelun aiheena. Aidosti toivon, että joku mediassa kampanjaa käsittelevä on valmis ottamaan haasteen vastaan. Ja Joe saattaa haluta ottaa Brycen mukaan kampanjan konsultiksi hetkeksi aikaa. Muutoin hänelle käy kylmät.

 

Artikkelin julkaissut Hot Air

USA:n armeija: Maanalaiset tukikohdat ’kommunikoivat’ jotain avaruuteen

Projekti josta ei ole kauheasti huudeltu muualla, nimeltään Project 8200, joka oli USA:n armeijan kaukokatseluyksikön yritys saada varmuus väitteille, että avaruusolennot olisivat rakentaneet maanalaisia tukikohtia, jotka CIA:n analyytikko Pat Price esitti 70-luvulla.

Me saimme käsiimme jokaisen vuosina 1982-86 julkiseksi tehdyn Project 8200 -dokumentin, joista suurin osa ei koskaan virallisesti raportoitu tiedusteluyhteisön ylätasoille.

Vuonna 2009 Stargaten ex-johtaja Skip Atwater julkisti kaiken tämän informaation International Remote Viewing Associationin (IRVA) konferenssissa, vaikka ainoat kappaleet hänen esityksestään eivät ole saatavilla verkossa: https://www.irva.org/conferences/speakers/atwater.html

kts. https://groups.google.com/forum/#!topic/app_discussions/uRaA3qA8Y9Y

CIA:n kaukokatseludokumentti
CIA:n kaukokatseludokumentti

Niissä kerrotaan informaatiosta, joka on peräisin useilta lahjakkailta kaukokatselijoilta, että on olemassa maanalaisten tukikohtien ”verkosto” ympäri maailman, joiden tehtävä on ”kommunikoida” jotain avaruuteen.

Eliittikaukokatselija Joseph McMoneagle ja Atwater keskustelevat näillä nauhoilla siitä miten Project 8200:n data viittaa siihen, että nämä paikat kommunikoivat informaatiota ”syväavaruuden” tuntemattomaan sijaintiin.

Tätä ei esitetä tiedostossa, mutta haastattelun jälkeen meidän mielestä on järkevää kysyä selittääkö Lagrangen piste (pisteet avaruudessa, jossa Auringon ja Maan painovoima luo tasapainopisteitä) sen miksi kappaleet, joita McMoneagle näkee, pysyvät ”paikallaan” siellä.

Syväavaruuden alusta, joka tässä kuvataan, on muinainen, mutta siellä on uutta teknologiaa. Toiset kaukokatselijat kuvaavat tukikohtia omituiseksi sekoitteeksi luonnollisia ja keinotekoisia muodostelmia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Japanin puolustusministeriö loi protokollan UFO-havainnoille

Japanin UFO-bongareille kesä on lentävien lautasten aikaa. Kesäkuun puolessa välissä tunnetut UFO-keskittymät eivät tuottaneet pettymystä mystisen tunnistamattoman valkoisen pallon leijaillessa Sendain kaupungin koillistaivaalla Fukushiman prefektuurissa. Mystinen esine havaittiin seitsemältä aamulla ja joidenkin silminnäkijöiden mukaan se muistutti kuumailmapalloa. Japanin meteorologian laitos on kieltänyt lähettäneensä mitään havaintolaitteistoa. Miyagin prefektuurin poliisi lensi helikopterilla tutkimaan esinettä, mutta joutui kääntymään takaisin johtuen huonoista sääolosuhteista. Poliisi sanoo ilmaesineen kadonneen aiheuttamatta vaaraa kaupallisille lentoreiteille. Joulukuussa 2019 Fuje News Network raportoi myös kuvanneensa valoisan esineen taivaalla matkaamassa todella kovaa vauhtia Iwakin kaupungissa Fukushiman prefektuurissa.

Huhtikuun lopulla puolustusministeri Kono Taro ilmoitti suunnitelmista ryhtyä toimiin sen varalta mikäli Japanin puolustusvoimat kohtaisivat UFOn. Kono esitti, että vaikka puolustusvoimat eivät olleet nähneet UFOja, USA:n puolustusministeriön päätös julkaista mustavalkovideota UFO-havainnosta huhtikuussa oli saanut aikaan huolestumista Japanin kansallisesta turvallisuudesta. Uudet viralliset proseduurit, jotka on julkistettu viime viikolla, odottavat puolustusvoimien varmistavan ensin, että he näkevät tunnistamattoman lentävän esineen, josta sitten tulee ottaa valokuvia lisäanalyysia varten siviilien keräämän informaation lisäksi.

Lehdistötilaisuudessa 15. päivä syyskuuta Kono sanoi, että hän toivoo uuden käytänteen tulkittavan informaation keräämiseksi, eikä niinkään avaruudesta tulleiden UFOjen etsinnäksi. Kono painotti, että UFOt ovat “huomaamattomia kappaleita, eivät kappaleita ulkoavaruudesta.” Kono paljasti, että hän henkilökohtaisesti ei usko UFOjen olemassaoloon ja on tehnyt selväksi, että dronet voivat olla yksi mahdollinen selitys. Kono viittasi tapaukseen vuodelta 2019, jolloin ”tunnistamaton lentävä alus” hyökkäsi Saudi Arabian öljyjalostamoon ja sanoi, että ”se olisi vale mikäli minulla ei olisi käynyt drone mielessä”.

Huhtikuussa USA:n puolustusministeriö julkisti laivaston pilottien videokuvaa, joissa näkyi kolme erillistä UFOa, yksi vuodelta 2004 ja kaksi vuodelta 2015. Elokuun alussa Pentagon julkisti laivaston vetämän UAP-toimikunnan, joka tutkii ovatko UFOt uhka lentäjien turvallisuudelle ja Yhdysvaltain sotilaslentokoneille. Tuoreessa turvallisuustapaamisessa Yhdysvaltain ja Japanin välillä Guamissa Kono ja puolustusministeri Mark Esper käsittelivät mahdollisuutta työskennellä yhdessä UFOjen parissa osana USA:n ja Japanin välistä turvallisuusliittoa.

Tämä merkitsee suurta muutosta helmikuusta 2018, jolloin Japanin hallitus antoi virallisen lausunnon ja kielsi UFOjen olemassaolon. Kabinetti tuohon aikaan antoi kirjallisen vastineen ja alleviivasi sitä, että ei ollut mitään erikoistarkastelua koskien sitä miten vastata tunnistamattomiin lentäviin esineisiin.

Vuonna 1992 UFO-tutkimuskeskus ja museo nimeltään ”UFO Fureaikan” (UFO-ystävyyskeskus) perustettiin Iinomachissa, Fukushiman prefektuurissa, jota rahoitti osittain 100 miljoonan jenin valtion paikallisalueiden elvytyspaketti. Keskus rakennettiin pyramidin muotoiselle kukkulalle nimeltään Senganmori, joka on saanut maineen UFO-aktiviteetin puoleensa vetäjänä, oletettavasti siksi että kukkulalla on vahva magneettikenttä.

 

Artikkelin julkaissut The Diplomat

Japanin uutisten juttu: https://www.japantimes.co.jp/news/2020/09/14/national/japan-defense-ministry-ufo/