Avainsana-arkisto: elämä

Entinen NASA-insinööri: Saturnuksen renkaissa on aktiviteettia

Avaruusteollisuuden kasvu käy kuumana ja Morgan Stanleyn avaruustiimi estimoi että globaali $350 miljardin avaruusteollisuus voisi kasvaa yli $1 biljoonaan vuoteen 2040 mennessä. Sellainen kehitys antaa uusia mahdollisuuksia tieteentekijöille päästä pyörimään avaruuden pimeisiin nurkkiin. Tämä on saanut useammat ihmiset pohtimaan älykkään elämän olemassaoloa universumissamme. Monta kertaa NASAn työntekijät ovat väittäneet nähneensä epäluonnollisia ilmiöitä, kappaleita ja jopa olentoja avaruudessa. Tri. Norman Bergrun, joka oli työskennellyt NASAlle, väitti että avaruusolentojen massiivinen alus on parkissa Saturnuksen renkaissa.

Tri. Bergrun on kirjoittanut kirjat “Ringmakers of Saturn” ja “Tomorrows Technolgy Today,” joissa kuvataan avaruusolentojen äärimmäisten voimakkaiden alusten olemassaolo. Tutkija, joka oli edelläkävijä lämpöjään muodostumisen ehkäisemisen suunnittelumenetelmien kehittäjänä, tunnetaan myös lentokoneiden ja ohjusten vierintävakautta koskevien lakien kehittäjänä.

Tri. Bergrun oli vedenalaisen Polaris-laukaisujärjestelmän sekä evakuoitujen satelliittijärjestelmien testisuunnittelun ja -analyysin johtaja. Hän toimi myös IT-järjestelmäjohtajana, hän perusti oman yrityksen vuonna 1971 ja hänet mainitaan myös maailman “Kuka Kukin On”-listassa. Hän on työskennellyt Ames Research Laboratorylla, NACAlla (National Advisory Committee for Aeronautics), Amesin edeltäjällä, sekä NASAlla 12 vuotta tutkimustiedemiehenä.

Ringmakers of Saturn
Tri. Norman Bergrun. Kuva: Legacy.com

On esitetty teoria, että NASAn työntekijät eivät saa puhua liikaa. Muutama entinen NASAn työntekijä on kertonut yksityiskohtia, joita he eivät olisi saaneet sanoa salassapitosopimuksen takia. Tri. Bergrun sanoi, että Saturnus voisi olla suuri avaruusolentojen sivilisaation piilopaikka ja että NASA piilottelee todisteita omiin tarkoituksiinsa.

Tri. Norman Bergrun oli keskeisessä roolissa Voyager-tehtävissä, luotaimissa jotka lähetettiin avaruuteen kuvaamaan Saturnusta, sen renkaita ja kuita. Alla näkyy valokuva tehtävien ajalta, jonka hän sai käsiinsä virastolta, jossa näkyy suuri tunnistamaton lentävä esine Saturnuksen renkaiden vierellä. Se on jättiläismäinen, arviolta Maapallon kokoinen, ja se on julkaistu kirjassa “Ringmakers of Saturn.”

Saturn ring ufo
Maapallon kokoinen UFO Saturnuksen renkaiden vierellä. Kuva: Norman Bergrun

Tri. Bergrun sanoi: “Sain selville, että nämä olennot asuvat Saturnuksella, sieltä ne löysin alunperin. Voit löytää niitä Uranukselta ja Jupiterilta. Aina kun näet renkaita, siellä näet aluksen, kutsun näitä renkaantekijöiksi. Sanon että se on sähkömagneettinen, koska kykenen identifioimaan virtaiviivaisia kuvioita joita kutsuttiin ’potentiaaliviivoiksi’ ja sen mukaan ne ovat sähköisiä.”

 

Kirjassa tri. Bergrun analysoi Voyager 1 & 2 -satelliittien vuonna 1980 ja 1981 Saturnuksen renkaista ottamia valokuvia. Hän luonnosteli teorian, että renkaat rakennettiin jättiläismäisillä sähkömagneettisilla aluksilla (EVM:t), joita mahdollisesti älykkäät olennot kontrolloivat. Hän sanoi, että 7000 mailin pituiset elliptiset alukset kiertävät Saturnusta renkaissa ja emittoivat näkyviä pakokaasuja. Bergrunin analyysi myöhemmin viittasi siihen, että samanlaisia aluksia kiertäisi Auringon, Jupiterin ja Uranuksen ympärillä.

Tri. Bergrun väitti, että hänelle aiheutui kovasti harmia kirjan julkaisusta, sanoo eläköitynyt  majuri Bob Dean. Alla on Project Camelotin Kerry Cassidyn tri. Bergrunin haastattelun transkriptio:

Kerry Cassidy: “Oletteko kuulleet, että NASA muokkaa ottamiaan valokuvia?

Bergrun: “Tiedän joitain juttuja mitä he niille tekevät, joo”

Kerry: “Okei, eli vaikka heidän kuvansa eivät aina olekaan luotettavia, vaikka luulisin niiden olevan alunperin luotettavia, mutta he muokkaavat niitä jälkikäteen?”

Bergrun: “Luotettava lähde on sanonut minulle, hän kysyi minulta millä kameralla otin tuon kuvan Kuusta. Sanoin ‘Hasselblad,’ ja hän sanoi, ‘Se on oikein.’ Hän sanoo, ‘Luulin, että me olisimme tummentanut kuvia tarpeeksi että et löytäisi sitä.’”

Kerry: “Joten löysitte asioita joita he luulivat salanneensa? Uskomatonta.”

Bergrun: “Joo, ja tämä kaveri sanoi, ‘No varmaankin haluat minun menevän ja kertovan kaikille siitä?’ Sanoin ‘Ei, en halua nöyryyttää sinua, sillä ei ole minulle mitään väli, se mitä haluattekaan tehdä on minulle ookoo, sanon vain että löysin sen mitä näitte.’ “

Hän kuoli heinäkuun 1. 2018 Tracy Nursing and Rehabilitation Centerissa 96 vuoden iässä. Valitettavastitri. Bergrun oli vain yksi nimi NASAn tietovuotajien listassa, joka unohdettiin ja sivuutettiin koska mediaa ei kiinnostanut eikä hänellä ollut montakaan kannattajaa.

 

Artikkelin julkaissut How and Whys

Dolores Cannon: Elämän levittäminen toisille planeetoille on normaali prosessi

Dolores Cannon (1931-2014) oli tunnettu ‘menneiden elämien regressoija’ eli hypnoterapeutti, joka piti tuhansia sessioita. Hän oli tunnettu kirjailija ja hän on kirjoittanut 17 kirjaa. Tämä artikkeli perustuu tuoreeseen (huhtikuu 2022) lyhytvideoon Dorothy Sheltonilta, jossa käsitellään avaruusolentojen elämän levittämistä  sekä meidän planeetallemme että ilmeiseti kaikille planeetoille, että näin se toimii maailmankaikkeudessamme (1).

Dolores Cannon (2)

Pääsyy tälle artikkelille on vertailla Dolores Cannonin löydöksiä tuoreisiin informaatioihin, joita avaruusolentojen eri ryhmät ovat tuoreeltaan kommunikoineet ja joista on kerrottu Elena Danaanin / tri. Michael Sallan ja eri salaisten avaruusohjelmien sisäpiiriläisten suulla. Mitkä näistä tiedoista ovat yhdenmukaisia ja mitkä eivät? Tri. Steven Greer lisää myös muutaman oman ajatuksensa soppaan.

Idea tähteläisistä, jotka levittävät elämää muille planeetoille

Idea siitä, että älykäs elämä leviää muiden toisista maailmoista tulleiden olentojen avulla on linjassa sen paradigman kanssa, jota tällä verkkosivulla käsitellään. Me emme oikeasti ole hitaasti kehittyneet apinoista, vaan muut olennot toisista maailmoista ovat meidät geenimanipuloineet. Cannon sanoo, että planeetoille syntyy aluksi kasveja, sitten eläimiä ja lopulta älykkäitä olentoja. Tämä muistuttaa minua siitä miten Elen Danaan kuvaa sen miten ihmisolennot ajettiin pois Lyran järjestelmästä, sitten he maanmuokkasivat Taygetaa kiertäviä planeettoja (“Ashaara”) Seulasten tähtikuviossa, jotta he voisivat muuttaa sinne asumaan. Kokonaan uuden rodun muokkaamisen sijaan, he ainoastaan loivat olosuhteet, joissa heidän oma kansansa voisi elää näillä planeetoilla (3).

Lokakuussa 2021 Siementäjärodut ovat kuulemma saapuneet aurinkokuntaamme, ja aktivoineet kaikenlaisia arkkeja, jotka resonoivat heidän muinaisen energiansa kanssa. Cannon puhuu ‘Huoltajista’ (Custodians) tai ‘Puutarhan Vartijoista’ (the Keepers of the Garden), Arkaaisista tai Muinaisista (1).

Eläinten istutus

Projektiohuoneessa holografisesti esitetty informaatio Romanian Bucegi-vuorilla on kuvannut eri eläinten alkuperää: miltä planeetoilta mitkäkin eläimet on alunperin tuotu (4). Tämä on linjassa sen kanssa mitä Cannon esittää. Tuskin kyseessä on mikään evoluutio, vaan avaruusolentojen tekemä istuttaminen.

Uutta informaatiota väännetään rautalangasta

Tässä on toinen konsepti, joka askarruttaa minua: on tärkeää ettei hämmennä ihmisiä liikaa uudella informaatiolla. Toivon, että voin jollain tavalla antaa oman panokseni tilanteeseen tällä verkkosivullani esittämällä lyhyitä artikkeleita, jotka on suhteellisen helppo sisäistää (vaikkakin ne todennäköisesti edelleen menevät monelta yli hilseen).

Maapallolla olevat vaaralliset ihmiset

Cannon esittää, että meitä pidettäisiin varsin ‘vaarallisena’ kansana, erityisesti kun teknologiset kykymme kasvavat nopeammin kuin henkiset. Tri. Steven Greer sanoi, että ‘taipumuksemme tehdä kaikesta aseita’ ei ole käyttökelpoinen hypättäessä tulevaisuuteen, jossa me olemme ylpeä Galaktisen Maailmojen Liiton jäsen. Stewart Swendlow on myös sanonut, että sitä pidettäisiin takapajuisena (5). Onneksi Galaktisen Maailmojen Liiton jäsenet ovat investoineet meihin kovasti pakolla poistaen negatiiviset avaruusolennot planeetaltamme ja sitten kokonaan aurinkokunnastamme. Nyt on kiinni meistä miten käymme taistoon kabaalia vastaan poistaaksemme heidät elitistiseltä, globalistiselta paikaltaan. He katselevat meitä ja toivovat meidän heräävän, ja pian se on mahdollista!

Annax, hyväntahtoisen Elgaroth-rodun jäsen Alnilamin järjestelmstä Orionin tähtikuviossa (7,8)

Lajismi

Tri. Steven Greer otti käyttöön termin ‘lajismi’ (speciesm) videollaan, eräänlaisena rasismina muita avaruusolentojen lajeja kohtaan. Aivan kuin me olisimme taipuvaisia näkemään pahikset meistä suuresti erottuvina ja toisenlaisina (esim. Harmaat tai reptiliaanit), kun taas hyvikset näyttävät siltä kuin he olisivat kotoisin Norjasta (noin 13min kohdalla). Hän lohduttaa meitä sanomalla, että nämä olennot eivät ole hyökänneet mihinkään paikkaan.

Ilmeisesti tri. Greer on hieman naivi tässä. Vaikuttaa siltä, että on olemassa pahantahtoisia olentoja kuten Ciakarr (6), jotka todella ovat reptiliaaneja, ja monet reptiliaanilajit vaikuttavat olevan taipuvaisia pahantahtoisuuteen ihmiskuntaa kohtaan. Tottakai on reptiliaanilajeja, jotka ovat vähemmän pahantahtoisia, mutta peukalosääntönä olisi hyvä olla luottamatta näihin olentoihin.

Monet Harmaa-lajit ovat kotoisin Orionin järjestelmästä, ja ne myöskään eivät ole olleet kauhean positiivisia. On kuitenkin olemassa harmaita, jotka ovat todella pitkälle kehittyneitä henkisesti, kuten Egarothit Alnilamista (8).

Galaktisen Maailmojen Liiton jäsenet voivat olla reptiliaaneja, hyönteismäisiä, näyttää Harmailta tai kuten monet, myös ihmisiltä. Ja ilmeisesti humanoidit tuntuvat olevan varsin aktiivisia auttamaan meitä ylösnousemusprosessissa.

Joten vaikuttaa siltä, että on varsin epäviisasta luottaa reptiliaaneihin ja harmaisiin. Ne ovat saaneet aikaan paljon harmia suurille määrille ihmisiä sieppauksillaan, geenikokeillaan ja muilla toimillaan.

LINKIT
(1) This Video Will Give You Goosebumps – Dolores Cannon opens up about Aliens
(2) Dolores Cannon at Good Reads
(3) Getting acquainted with the Ahil
(4) From which Planets do our Animals Originate?
(5) Time Travel, Portals & the Montauk Project – Interview with Stewart Swerdlow
(6) The Ciakahrr
(7) The image of Annax is a snapshot from a video by Elena Danaan from Jan 25, 2022
(8) For more on the Elgaroth and the Council of Five read Elena Danaan’s A Gift from the Stars (2020), p. 238.

 

Artikkelin julkaissut Galactic Anthropology

SpaceX haluaa lähettää ihmisten DNA:ta Kuuhun varastoon pahan päivän varalle

SPACEX lähetti juuri satsin ihmis-DNA:ta kansainväliselle avaruusasemalle.

Crew-4 -missio laukaistiin avaruuteen huhtikuun 27. päivä 2022, ja sen lastina oli biotankki, jossa oli DNA:ta 500:sta eri Maapallon eliölajista.

LifeShip wants to send your DNA to space
LifeShip haluaa lähettää DNA:ta avaruuteen (kuva: LifeShip)

Yksi lajeista oli ihminen, ja avaruuteen on viety nyt yli 2000 eri DNA-näytettä eri ihmisiltä.

DNA-keruun taustalla olevan yrityksen nimi on LifeShip: https://lifeship.com/

Yhtiö toivoo joku päivä luovansa Maan ulkopuolisen geeneettisen siemenpankin Kuuhun.

Idea on samanlainen kuin Norjan Svalbardissa toimiva Global Seed Vault -siemenpankki.

Globaalilla siemenpankilla on kapasiteettia 4.5 miljoonaan siemennäytteeseen.

Jos Maapallolla tapahtuisi globaali katastrofi ja elämä tuhoutuisi laajalti, globaali siemenpankki voi auttaa ihmisiä kasvattamaan kasvit uudelleen ja palauttaa lajikkeita sukupuuton partaalta.

LifeShip tähtää samaan, mutta ihmisillä ja eläimillä (toim. huom. eräänlainen kosminen Noan arkki).

Yrityksen verkkosivuilla sanotaan: ”LifeShipilla me uskomme, että ihmiskunnalla on tärkeä rooli näyteltävänään elämän syklin jatkamisessa Universumissa ja elämän laajentamisessa planeettamme ulkopuolelle.

”Me uskomme Maapallon uskomattoman biodiversiteetin geneettisen kaavan säilyttämiseen tuleville sukupolville.

”Me uskomme ihmistarinan jatkamiseen kosmoksessa niin, että me voimme jättää perinnön ja että meitä ei koskaan unohdeta.

”Me uskomme, että me voimme saavuttaa tämän ottamalla pieniä askelia kohti elämän levittämistä Maapallon ulkopuolelle ja ihmiskunnan laajentamista tähtiin.”

Ihmis-DNA:n lähettäminen ISS:lle oli vasta ”näytöstehtävä”.

Suunnitelmana on lähettää ihmis-DNA:ta Kuuhun vuonna 2023.

LifeShip haluaa ”geneettisen aikakapselin”, joka lähetettäisiin Kuun pinnalle NASAn Astrobotti-kuumönkijätehtävässä.

Yhtiö ei ole 100-prosenttisen varma mitä ihmis-DNA:lle tapahtuu tulevaisuudessa.

Verkkosivuilla sanotaan, ”koska geneettinen aikakapseli on suunniteltu kestämään hamaan tulevaisuuteen, kukaan meistä ei tule varmasti tietämään mitä tapahtuu.

”Ehkäpä tulevaisuuden sivilisaatio löytää sen ja käyttää sitä uusintamaan planeettamme sellaisena kuin se on nykyään.

The SpaceX Crew-4 mission took some DNA to space on April 27
SpaceX:n Crew-4 -missio vei DNA:ta avaruuteen 27.4.2022 (kuva: EPA)

”Jälkeläisemme voisivat kantaa geneettistä koodiamme tähtiin ja levittää elämää täysin uudelle planeetalle. Vaikka kaikki tämä on teoreettista, me uskomme sen olevan geneettisen elämän kaavamme säilyttämisen arvoista tuleville sukupolville.”

LifeShip pyytää ihmisiä lähettämään DNA:taan tulevia tehtäviä varten.

Voit ilmoittaa halukkuudestasi lähettää DNA:ta yhtiön verkkosivuilla: https://lifeship.com/pages/how

 

Artikkelin julkaissut The Sun

Kaikkeus

”Ajan, Avaruuden ja Muutoksen Universumin taustalta löytyy aina Substanssitodellisuus — Todellinen Totuus.” — Kybalion.

”Substanssi” tarkoittaa: ”se mikä on kaikkien ulkoisten ilmentymien tautalla; olemus; olennainen todellisuus; asia itsessään” jne.

”Substantiivinen” tarkoittaa: ”oikeasti olemassa oleva; olennainen elementti; todellinen” jne.

”Todellisuus” tarkoittaa: ”todellisen tila; tosi, kestävä; validi; kiinteä; pysyvä; aktuaalinen” jne.

Kaikkien ulkoisten ilmentymien taustalla täytyy aina olla Substanssitodellisuus. Tämä on Laki. Ihminen pohtii Universumia, jonka osa hän on, eikä hän näe muuta kuin muutoksen aineessa, voimissa ja mentaalisessa tilassa. Hän näkee, että mikään ei oikeasti OLE, vaan että kaikki MUUTTUU. Mikään ei pysy paikallaan — kaikki syntyy, kasvaa ja kuolee — juuri sillä hetkellä kun jokin asia saavuttaa huippunsa se alkaa tulla alas — rytmin laki on jatkuvassa toiminnassa — ei ole todellisuutta, kestävää ominaisuutta, pysyvyyttä tai substanssia missään — mikään ei ole pysyvää vaan Muuttuu jatkuvasti. Hän näkee kaikki asiat kehittyvän toisista asioista, ja päätyvän toisiin asioihin — jatkuva voima ja vastavoima; sisään- ja ulosvirtaus; rakentaminen ja hajottaminen; luominen ja tuho; syntymä, kasvu ja kuolema. Mikään ei pysy vaan Muuttuu. Ja jos hän on ajatteleva ihminen, hän tajuaa että kaikki näistä muuttuvista asioista koskee pakosti jonkin Allaolevan Voiman ulkoisia pintoja ja ilmentymiä — jonkin Substanssitodellisuuden.

Kaikki ajattelijat, kaikissa maissa ja kaikkina aikoina, ovat olettaneet että on tarve postuloida jonkinlaisen Substanssitodellisuuden olemassaolo. Kaikki mainitsemisen arvoiset filosofiat ovat rakennettu tälle ajatukselle. Ihmiset ovat antaneet tälle Substanssitodellisuudelle monia nimiä — jotkut ovat kutsuneet sitä Jumaluuden nimellä (monia erilaisia); toiset ovat kutsuneet sitä ”Äärettömäksi ja Ikuiseksi Energiaksi”; toiset ovat yrittäneet kutsua sitä ”Aineeksi” — mutta kaikki ovat tunnustaneet sen olemassaolon. Se on itsestäänselvä — se ei tarvitse argumenttia. Näissä oppitunneissa seuraamme eräiden maailman suurimpien ajattelijoiden esimerkkiä, sekä muinaisten että modernien — Hermeettisten Mestareiden — ja kutsumme tätä Allaolevaa Voimaa — tätä Substanssitodellisuutta — Hermeettisellä Nimellä ”KAIKKEUS”, termi jota me pidämme kaikkein kattavimpana niistä monista nimistä joita Ihminen on antanut SILLE joka ylittää kaikki nimet ja termit.

Me hyväksymme kaikkien aikojen suurten Hermeettisten ajattelijoiden näkökannan ja opetamme sitä, sekä niiden muiden valaistuneiden sielujen jotka ovat saavuttaneet korkeammat olemisen tasot, joista molemmat esittävät että KAIKKEUDEN sisäinen luonne on TUNTEMATON. Tämän tulee olla niin, jotta KAIKKEUS voisi ymmärtää oman luonteensa ja olemuksensa.

Hermeetikot uskovat ja opettavat, että KAIKKEUS ”itsessään” on aina TUNTEMATON. He pitäväk kaikkia teologien ja metafyysikoiden teorioita, arvauksia ja spekulaatioita KAIKKEUDESTA pelkkinä lapsellisina kuolevaisten mielten yrityksinä ymmärtää Äärettömyyden salaisuus. Sellaiset yritykset ovat aina epäonnistuneet ja tulevat aina epäonnistumaan, tehtävän perusluonteesta johtuen. Sellaisiin kysymyksiin vastauksia etsivä haahuilee ympäriinsä ajatusten labyrintissa, kunnes hän on eksynyt kaikesta järjellisestä järkeilystä, toiminnasta tai käytöksestä, ja hän on täysin sopimaton työelämään. Hän on kuin orava, joka maanisesti juoksee ympäriinsä oman häkkinsä juoksupyörässä, aina vain kulkien mutta ei koskaan päästen mihinkään — paikallaan pysyvä vanki, aina siinä mistä on lähtenytkin.

Ja vieläkin ylimielisempiä ovat ne, jotka yrittävät kuvata KAIKKEUDELLA olevan persoonaa, ominaisuuksia, laatuja, piirteitä ja attribuutteja joita heillä itsellään on, antaen KAIKKEUDELLE ihmisen tunteet, emootiot ja ominaisuudet, aina kaikkein pikkumaisimpiin ihmiskunnan ominaisuuksiin saakka, kuten mustasukkaisuus, alttius mielistelylle, halu tulla ylistetyksi ja olla uhrauksien kohde, sekä kaikki muut lapsuuden ajalta jääneet vääristymät. Sellaiset ideat eivät ole aikuisiksi kasvaneiden ihmisten arvoisia, ja ne sivuutetaan nopeasti.

(Tässä kohtaa voisi olla asianmukaista todeta, että me erottelemme Uskonnon ja Teologian toisistaan — Filosofian ja Metafysiikan toisistaan. Meille Uskonto tarkoittaa KAIKKEUDEN olemassaolon intuitiivista tajuamista sekä oman itsen suhdetta siihen; kun taas Teologia tarkoittaa ihmisten pyrkimyksiä antaa sille persoona, ominaisuudet ja luonteenpiirteet; heidän teoriansa koskien tahtoa, haluja, suunnitelmia ja designeja; ja heidän oletuksensa KAIKKEUDEN ja kansan välisistä ”välimiehistä”. Filosofia, meille, tarkoittaa tunnettujen ja ajateltavissa olevien asioiden tiedon etsintää; kun taas Metafysiikka tarkoittaa yritystä viedä tarkastelu noiden rajojen ulkopuolelle tuntemattoman ja ajattelemattoman alueille, jolla on samat taipumukset kuin Teologiallakin. Ja tästä seuraa, että sekä Uskonto että Filosofia tarkoittavat meille sitä, että niiden juuret ovat Todellisuudessa, kun taas Teologia ja Metafysiikka tuntuvat rikkinäisiltä, joiden juuret ovat tietämättömyyden juoksuhiekassa, eivätkä ne tarjoa muuta kuin kaikkein epävakaimman tuen Ihmisen sielulle ja mielelle. Me emme pakota oppilaita hyväksymään näitä määritelmiä — me mainitsemme ne pelkästään esittääksemme kantamme. Tulette kuulemaan näissä luennoissa varsin vähän Teologiasta tai Metafysiikasta.)

”SE mikä on Todellinen Totuus — Substanssitodellisuus — on nimeämisen tuolla puolen, mutta Viisaat Ihmiset kutsuvat sitä KAIKKEUDEKSI.” — Kybalion.

”KAIKKEUS on Olemukseltaan TUNTEMATON.” — Kybalion.

”Mutta Järjen kuvaus tulee ottaa vastaan vieraanvaraisesti, ja sitä on kohdeltava kunnioituksella.” — Kybalion.

Ihmisjärki, jonka kuvaukset meidän tulee hyväksyä niin kauan kuin me yleensäkään ajattelemme, informoi meitä KAIKKEUDESTA seuraavalla tavalla, ja ilman että pyrimme poistamaan silmiltämme Tuntemattomuuden verhoa:

1. KAIKKEUDEN tulee olla KAIKKI mitä TODELLA ON. KAIKKEUDEN ulkopuolella ei voi olla olemassa mitään, muutoin KAIKKEUS ei olisi KAIKKEUS.

2. KAIKKEUDEN tulee olla ÄÄRETÖN, sillä KAIKKEUTTA ei voi määritellä tai rajoittaa. Sen tulee olla Ääretön ajaltaan, eli IKUINEN — sen on ollut pakko olla olemassa aina, sillä ei ole olemassa mitään joka sen olisi luonut, ja jotain ei voi koskaan syntyä olemattomuudesta, ja jos se joskus ”ei olisi ollut”, edes hetken ajan, silloin se ei ”olisi” nyt — sen on pakko jatkuvasti olla olemassa ikuisesti, sillä mikään ei voi tuhota sitä se voi koskaan olla ”olematon”, edes hetkeäkään, koska jostain olevaisesta ei voi tulla epäolevaista.

Sen on pakko olla Ääretön Tilassa — sen on pakko olla Kaikkialla, sillä KAIKKEUDEN ulkopuolella ei ole mitään — se ei olisi muuten jatkuva Avaruus, ilman epäjatkuvuutta, erillisyyttä tai häiriötä, sillä ei ole mitään mikä sen voisi hajottaa, rikkoa tai repiä erilleen, eikä ole mitään mikä ”täyttäisi aukot”, Sen tulee olla Ääretön Voimassa, tai Absoluutti, sillä mikään ei voi rajoittaa, hallita, hillitä, häiritä tai ehdollistaa sitä — se ei ole alisteinen millekään muulle Voimalle, sillä ei ole mitään muuta Voimaa.

3. KAIKKEUDEN tulee olla MUUTTUMATON, eli muutos ei koske sitä sen todellisessa olomuodossaan, sillä mikään voima ei voi aiheuttaa siihen muutosta; ei ole mitään miksi se voisi muuttua. Siihen ei voida lisätä mitään eikä siitä voida ottaa pois mitään; sitä ei voida kasvattaa tai vähentää; se ei voi muuttua mitenkään vähemmäksi tai enemmäksi. Sen on pakko olla ollut aina sitä mitä se on, ja sen on sellaisena aina pysyttävä, sellaisena kuin se on nyt — KAIKKEUTENA — sillä koskaan ei ole ollut, ei ole nyt eikä koskaan tule olemaan mitään muuta miksi se voisi muuttua.

KAIKKEUS on Ääretön, Absoluuttinen, Ikuinen ja Muuttumaton, ja tästä tulee seurata se, että mikä tahansa äärellinen, muuttuva, katoava tai ehdollinen ei voi olla KAIKKEUS. Ja KAIKKEUDEN ulkopuolella on Ei-Mitään, ja silloin mikä tahansa ja kaikki rajalliset asiat on pakko olla Todellisuudessa Ei-mitään. Älä nyt peljästy — me emme yritä johdattaa kristillisen tieteen alalle Hermeettisen Filosofian peitteellä. Tähän ristiriitaiselta näyttävään asiain tilaan on olemassa Ratkaisu. Ole kärsivällinen, me tulemme saavuttamaan sen kyllä.

Me näemme ympärillämme sitä mitä me nimitämme ”Aineeksi”, joka muodostaa kaikkien muotojen fyysisen perustan. Onko KAIKKEUS pelkkää Ainetta? Ei suinkaan! Aine ei voi ilmentyä Elämänä tai Mielenä, ja koska Elämä ja Mieli ilmenevät Universumissa, KAIKKEUS ei voi olla Ainetta, sillä mikään ei nouse korkeammalle kuin oma lähteensä — mikään ei koskaan voi ilmetä seurauksena jolla ei ole syytä — mikään ei kehity seurauksena jolla ei ole edeltäjäänsä. Ja Moderni Tiede kertoo meille, että sellaista asiaa kuin Aine ei ole oikeasti olemassa — että se mitä me kutsumme Aineeksi on pelkkä ”voiman tai energian keskeytys”, siis, energia tai voima matalalla värähtelynopeudella. Erään kirjoittajan sanoin, ”Aine on sulanut Mysteeriksi.” Materiaalinen Tiede on hylännyt Aineen teorian, ja nyt se lepää pelkästään ”Energian” perustalla.

Onko KAIKKEUS siis pelkkää Energiaa tai Voimia? Ei Energiaa tai Voimia siten kuin materialistit käyttävät näitä termejä, sillä heidän energiansa ja voimansa ovat sokeita, mekaanisia asioita, joista puuttuu Elämä tai Mieli. Elämä ja Mieli ei koskaan voi kehittyä sokeasta Energiasta tai Voimasta, syystä joka annettiin hetki sitten: ”Mikään ei voi nousta omaa lähdettään korkeammalle — mikään ei koskaan voi ilmetä seurauksena jolla ei ole syytä”. Ja näin KAIKKEUS ei voi olla pelkkä Energia tai Voima, koska jos se olisi, silloin ei olisi sellaista kuin Elämä tai Mieli olemassakaan, ja me tiedämme paremmin, sillä me olemme Elossa ja käytämme Mieltämme pohtimaan juuri tätä kysymystä, ja niin tekevät myös ne jotka väittävät että Energia tai Mieli on Kaikki.

Mikä on Ainetta tai Energiaa korkeammalla, jonka me tiedämme olevan olemassa Universumissa? ELÄMÄ JA MIELI! Elämä ja Mieli kaikissa eri kehityksen tiloissaan! ”No”, kysyt siis, ”mitä tarkoitatte sanomalla että KAIKKEUS on ELÄMÄ ja MIELI?” Kyllä! ja Ei! on vastauksemme. Jos tarkoitat Elämää ja Mieltä siten kuin me köyhät kuolevaisparat sen tunnemme, me sanomme Ei! KAIKKEUS ei ole sitä! ”Mutta minkälaista Elämää ja Mieltä tarkoitatte?”, kysyt.

Vastaus on ”ELÄVÄ MIELI, joka on paljon korkeammalla kuin miten kuolevaiset nämä sanat käsittävät, Elämä ja Mieli ovat mekaanisia voimia korkeammalla, ainetta korkeammalla — ÄÄRETÖN ELÄVÄ MIELI verrattuna äärelliseen Elämään ja Mieleen.” Me tarkoitamme sitä mitä valaistuneet sielut tarkoittavat, kun he kunnioittavasti lausuvat sanan ”HENKI!”

”KAIKKEUS” on Ääretön Elävä Mieli — Valaistuneet käyttävät siitä nimitystä HENKI!

 

Artikkelin julkaissut Kybalion

Arkkienkeli Jophiel: Sinun inkarnaatiosi

Minä olen Jophiël, oppaiden, terapeuttien ja kouluttajien arkkienkeli, keltainen säteeni kantaa mukanaan tietoa, kunhan vain annat sen päästä olemukseesi.

Todellinen kysymys nyt on: jäädäkö vai lähteä?

Jos pysyt inkarnaatiossasi, kyse on lähinnä inkarnaation kiinnikkeistäsi. Jos lähdet, se on sekä riskinottoa että valoon avautuva ikkuna.

Lähteminen on loppuunsaattamattomien asioiden tunne, kuin elämäsi tehtävä olisi jäänyt kesken. Ja kuitenkin monet teistä kuulevat tämän kutsun.

Päätöksen tekeminen olisi hieman helpompi ulospääsy, mutta kuitenkin niin rauhoittava.

Ennen lähtöä, inkarnaation ja nykyisen todellisuuden taakse jättämistä, pyydän teitä selvittämään, saattamaan loppuun elämäntehtävänne. Tällä tavoin lähdette rauhassa, sisäisessä rauhassa.

Nyt monet ajattelevat, että haluan päästä kotiin.

Ennen kuin valitsette lähteä inkarnaatiosta, pyydän teitä käymään läpi oppiläksyjänne Gaialla ja kysymään itseltänne oletteko suorittaneet elämäntehtävänne hyvin.

Tulevina viikkoina ja kuukausina monet teistä saavat valinnan palata tietoisuuteen. Toiset lähtevät ilman valintaa. Rakkaat Gaian lapset, valmistelkaa itsenne teidän elämästä nauttimisen jatkuessa.

On aika vain olla oma itsenne, ilman kulisseja ja rooleja joita olette pitäneet tähän asti yllä. Olemukseen pääsy on jo pieni askel pois. Tämä sallii teidän kasvaa vieläkin enemmän.

Kuitenkin, koskien lähdön kysymystä, sanoisin että taivaan olemus on lähteä rauhassa. Tähän pääsemiseksi pyydän teitä kuuntelemaan intuitiotanne, se on paras oppaanne.

Lopettakaamme tämä esitys hengitystyökalulla, jota voitte käyttää päivittäin. Hengitys on silta teidän ja universumin välillä. Syntymästä fyysiseen kuolemaanne asti te hengitätte jatkuvasti, sisään- ja uloshenkäys seuraa toistaan. Samaan aikaan jos tarkkailette hengitystä suurennuslasilla, huomaatte jokaisen sisään- ja uloshenkäyksen välissä olevan pieni tauko, kuin pieni paussi jolloin elämä on keskeytetty. Näinä pieninä hetkinä mielenne ei enää toimi, se on kuin pieni kuolema; tulemalla tietoiseksi näistä pienistä ikuisuuden hetkistä teillä on mahdollisuus kokea katoaminen.

Nöyryyttä ja kiitollisuutta.

**Kanavoinut Alain Titeca

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Analogia elämälle

Tämä on erään ulkoavaruuden tietoisuuden kanavointi. Kanavointi on pätkä erään ohjatun meditaation alkurentoutusta. Siinä puhutaan analogioista elämälle.


Alatte rentoutua, ja samalla kerron analogioita ennen meditaatiota, jotta nämä periaatteet uppaisivat teihin hiljalleen. Mutta ennen sitä vetäkää syvään henkeä kolme kertaa ja tuntekaa jokainen teidän ruumiinosanne rentoutuvan. Tuntekaa huolienne poismeno. Jos tietoinen mielenne ei halua päästää niistä irti, silloin sanokaa sille, ”Selvä, voit saada ne takaisin parin minuutin päästä, mutta nyt päästä niistä irti.” Rentoutukaa ja leikkikää mukana. Se on se mitä me teemme, opimme leikkimään jälleen. Leikki on eräs kaikkein luovimmista teoista.

Teidän jatkaessanne hengittämistä ja rentoutumista, kuulkaa seuraavia analogioita. Kun me puhumme eri ulottuvuudellisten todellisuuksien ideasta, jotka kaikki ovat Tässä ja Nyt, paras tapa selittää tämä on ehkäpä seuraavasti.

Radioanalogia: Jokainen teistä ymmärtää laitteen, joka planeetallanne on, nimeltään radio. Tiedätte, että teillä on valitsin radiossa, jolla virittää se tietylle taajuudelle. Nyt, koska valitsimenne on säädetty yhden ohjelman kohdalle, ette kuitenkaan ala pohtia että onko muut ohjelmat olemassa vai menevätkö ne pois kun käännätte valitsinta. Tiedätte, että kaikki muut ohjelmat ovat olemassa edelleen, mutta te ette kuule niitä, koska ette ole virittäytyneet niiden taajuudelle.

Filmikela-analogia: Todellisuutenne on kuin filmikela, sen monet kuvat. Jokainen kuva esittää pientä osaa koko toiminnasta. Hahmot jokaisessa kuvassa ovat olemassa yksittäisen freimin ajan, eivätkä ne koe seuraavaa freimiä. Jotta filmin hahmot kokisivat minkäänlaista liikettä, filmin on pakko liikkua. Kuitenkin koko elokuva on olemassa filmin projektionistille juuri nyt — alkuosa, keskiosa, loppu. Voit nähdä kaikki kuvat kerralla jos avaat kelan auki, vaikka filmin hahmojen täytyy kokea todellisuutensa kuva kerrallaan. Fyysinen todellisuus on analoginen filmikelalle. Korkeampi, ei-fyysinen visionäärinen itsesi on kuin projektionisti, joka näkee kaikki kuvat kerralla.

Kaikki tilanteet ovat neutraaleja: Ideana on muistaa kaikkien tilanteiden neutraalius. Voitte katsoa mitä tahansa yksittäistä freimiä filmillä, ettekä välttämättä ymmärrä mitä sanotaan tai mitä siinä tapahtuu. Vain jatkuvuuden luomisella, filmin liikkeellä, saatte selvää kontekstista. Mutta jokainen tilanne elämässä on kuin nuo yksittäiset kuvat filmillä — niillä ei ole mitään sisäänrakennettua merkitystä, muuta kuin mikä näkyy pinnalta. Valitsemanne merkitys ja sen minkä annatte tilanteelle täysin määrittää sen minkälaisen tarinan te luotte siitä kuvasta.

Näyttämöanalogia: Idea on katsoa jokaista yksittäistä tilannetta elämässänne seuraavasti. Kuvitelkaa, että istutte auditoriossa katsomassa näytelmän alkua. Verhot ovat juuri siirtyneet pois edestä. Kaikki näyttelijät seisovat näyttämöllä. Kaikki kulissit on pystyssä, valmiina. Mutta oletetaan, että ette lukeneet ohjelmalehtistä. Oletetaan, että ette ole kuulleet mitään näytelmästä, ja niin ette tiedä mitä nämä hahmot ovat tai mitä he aikovat sanoa. Teillä ei ole automaattista odotusta niiden suhteen.

Yksi hahmoista näyttämöllä saattaa seistä nurkassa erittäin tiukka irvistys naamalla. Koska teidät on opetettu siten kuin on, te saatatte automaattisesti olettaa, ”Voi, siinä on pahis”. Jotkut teistä saattavat olettaa, ”No, ehkä hän irvistää koska hän on vihastunut pahalle hahmolle ja hän on hyvä hahmo”. Ulkokuori ei kerro teille mitään. Koko tilanne on neutraali. Kaikki, mukaanlukien näyttelijät, ovat nyt osa kulissia eikä niillä ole sisäänrakennettua merkitystä.

Soveltakaamme nyt tätä periaatetta teidän elämään. Mutta vetäkää ensin uudestaan syvään henkeä kolme kertaa, ja ymmärtäkää, että teidän vetäessänne henkeä, te viette itsenne syvemmälle rentoutumisen tasolle. Syvemmälle itsehyväksynnän ja itsenne rakastamisen tasolle. Syvemmälle viisauden ja uteliaisuuden tasolle tutkiessanne keitä te olette. Ja syvemmälle vakuuttuneisuuden tasolle siitä, elämänkokemuksianne voidaan käyttää positiivisella tavalla.