Avainsana-arkisto: haastattelu

EU for UAP

UFO-historiaa ollaan pyyhkimässä uuden narratiivin tieltä

NASAn paneeli UFOja tutkimaan perustettu paneeli piti ensimmäisen julkisen esiintymisensä toukokuussa 2023 ennen luvatun UFO-raportin julkistamista.

16-henkinen tiimi, johon kuuluu asiantuntijoita eri aloilta astrobiologiasta fysiikkaan sai tehtäväkseen tarkastella julkiseksi tehtyjä UFO-havaintoja ja muuta dataa, jota valtio ja kaupalliset toimijat ovat keränneet.

David Spergel, NASAn UAP-paneelin puheenjohtaja, sanoi että stigma UAP-raportoinnin ympärillä on tehnyt datankeruusta vaikeaa. Hän sanoi datankeruun olevan myös “epäsystemaattista ja sirpaloitunutta” monien eri virastojen tehdessä päällekkäisiä asioita. Hänen mukaansa UAP-havainnot usein ovat ”epäinformatiivisia” johtuen laadunvalvonnan ja datan kuratoinnin puutteesta.

Kongressin tätä edeltäneen UFO-kuulemisen (ei siis sen, jossa David Grusch todisti) tavoin NASAn julkinen kuuleminen ei paljastanut juurikaan mitään uutta avaruusolennoista kiinnostuneille. Heidän havaintonsa keskittyvät lähinnä kehittämään parempia datankeruumenetelmiä UAP-tapauksista sekä parhaisiin menetelmiin analysoida tuota informaatiota, mutta voi vain pohtia sitä mitä he ovat saaneet selville.

80 vuoden UFO-havaintojen debunkkauksen ja pilkkaamisen jälkeen meidän nyt pitäisi uskoa, että nykyiset NASAn ja Pentagonin toimet ovat käännekohta valtion UFO-kannassa?

He sanovat, että kaikki nämä UFOt ovat täysin tuntemattomia ja että he kovasti työskentelevät selvittääkseen mitä tapahtuu. Ja kun he löytävät vastauksen tuohon kysymykseen, he lupaavat kertoa meille. Tämä on iänkaikkisen vanha tarina, jota toistuvasti meille sepittää epärehelliset instituutiot, joiden pyrkimyksenä on pyyhkiä UFO-historia sotakoneiston tuputtaman uuden narratiivin tieltä.

Tällä videolla Richard Dolan haastattelee Ron Jamesia, jonka viimeisin dokumentti Accidental Truth syventyy UFO-”paljastusliikkeen” ongelmiin. Filmin yksi pääteemoista on UFO-historian pyyhkiminen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Harvinainen kontaktihaastattelu vuodelta 1964

George Van Tassel puhuu henkilökohtaisista UFO-kokemuksistaan ja tapaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sekä teknologioista 1960-luvulla jotka ovat samanlaisia kuin HAARP. Van Tassel lisää että avaruusolennot kävelevät keskuudessamme tällä hetkellä.

Alkuperäinen lähetysaika: heinäkuun 18. 1964

Vuonna 1952 vähän yli viikon verran ennen kuin Washington DC:n UFO-tapausta George van Tassel ilmoitti ilmavoimille, Los Angeles Heraldille, Examinerille ja Lifelle tulevista tapahtumista kirjeillä. Tällä tapauksella oli tuhansia silminnnäkijöitä ympäri Washingtonia. Se on eräs tunnetuimmista julkisista UFO-havainnoista joka on koskaan tapahtunut. Kirjeissä hän informoi siitä, että avaruusalus aikoo lentää Washington DC:n yli ennen kuun loppua. Tämä tapaus sattui viikko tuon jälkeen.

 

Artikkelin julkaissut In5d