Avainsana-arkisto: John Ratcliffe

Imperiumin vastaisku

kirjoittanut Christopher Sharp, 2.2.2024

Amerikan virallinen tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) tutkinta on epäonnistunut.

Ja tiedotusvälineet ovat osallisia.

Sen entisen johtajan tohtori Sean Kirkpatrickin lausunnoissa on pyritty häpäisemään vakavia väitteitä, jotka koskevat mahdollisesti laittomia ohjelmia, jotka liittyvät ei-ihmisperäisiin materiaaleihin.

Tohtori Kirkpatrick esitti jopa, että tic tacin muotoiset esineet, kuten se, joka ohitti huippulentäjän vuonna 2004, voitaisiin selittää Floridassa valmistetulla ilmapallolla.

Älkää epäilkö, että kaikki kiireellisimmät huolenaiheet ja vakavat väitteet UAP-toiminnasta haudataan ja sivuutetaan.

UAPDA-lain (UAPDA, UAP Disclosure Act) kumoamisen jälkeen korppikotkat kiertelevät ympäriinsä ja pyrkivät laittamaan hengen takaisin pulloon.

Valtavirran tiedotusvälineet ovat vain kalpea varjo entisestä itsestään.

Monipuolinen syvällinen tutkimus, jossa etsitään totuutta, olipa se kuinka hälyttävää tahansa, on jo aikaa sitten lakannut olemasta.

Sen sijaan meitä pommitetaan mielipiteillä, jotka perustuvat tohtori Kirkpatrickin ja aloittelevan debunkkerin turmeltuneisiin näkemyksiin.

New York Times, joka on historiallisesti tunnettu arvostetusta journalismistaan, on siirtynyt aiheen käsittelyssä sävyyn, joka on sekä holhoava että muistuttaa iltapäivälehtien raportointia.

Mielipiteiden laukominen on helppoa.

Helpompaa kuin tutkia puolustusministeriötä, joka ei ole läpäissyt auditointia kuuteen vuoteen.

Helpompaa kuin tutkia tiedusteluyhteisöä, jonka aiemmat puutteet johtivat kalliiseen hyökkäykseen Irakiin epäluotettavien tietojen perusteella.

Nykypäivän journalismin aikakaudella kuka tahansa kirjoittaja voi vuodattaa huonosti informoituja näkemyksiään. Syvällisen tutkimustyön tekeminen vaatii aikaa ja kovaa työtä, mitä ei arvosteta nykyisessä mediamaisemassa.

Sen sijaan, että tiedotusvälineet edustaisivat tietovuotajia ja tutkisivat heidän väitteitään, ne ovat UAP:den tapauksessa muuttuneet puolustusministeriön ja tiedusteluyhteisön propagandakoneiksi (toim. huom. samaa menoa kuin UFOjen kanssa on ollut jo 80 vuotta).

Kun on kyse keskeisten ilmoitusten ja uusien raporttien muotoilusta, puolustusministeriö voi luottaa julkaisuihin, joita se voi patistaa kirjoittamaan miten lystää.

Mitä vähemmän hankalia kysymyksiä, sitä parempi.

Tohtori Kirkpatrick kehystää nyt yhden haastattelun ja yhden artikkelin avulla tulevaa historiallista raporttia, jonka hänen vanha toimistonsa, All-domain Anomaly Resolution Office (AARO) julkaisee.

Epäilemättä raportti on nyt hänen näkemystensä ja epäonnistuneen tutkimuksensa tahraama, jossa hän ei ottanut yhteyttä avaintodistajiin. Se ei ole enää uskottava.

Puolustusministeriö vahvisti minulle, että DOPSR (Defense Office of Prepublication and Security Review) on tarkastanut hänen äskettäiset kommenttinsa.

Heidän mukaansa tohtori Kirkpatrick on nyt yksityinen kansalainen, vaikka hän on edelleen AARO:n palkaton konsultti.

Tohtori Kirkpatrick, joka edustaa toimeenpanevaa elintä palkattomana konsulttina, hyökkäsi kongressin jäsenten kriittisen ajattelun taitoja vastaan, lannisti heitä tutkimasta UAP-toimintaa ja väitti, että väärinkäytöksistä ilmoittaneiden tahojen tekemät tutkimukset perustuivat ”tarinoiden, tekaistujen sepustusten ja toisen tai kolmannen käden kertomusten pyörteisiin”.

Yksikään tervejärkinen ilmiantaja ei enää lähesty AAROa, varsinkaan kun tohtori Kirkpatrick on edelleen yhteydessä virastoon. Tämä tarkoittaa, että yksi osa sen tehtävästä, UAP:ita koskevien vakavien syytösten tutkiminen, on nyt kuollut.

UAPDA yritti estää puolustusministeriötä ja tiedusteluyhteisöä jääviysasiassa tarjoamalla riippumattoman kansalaisvalvontalautakunnan.

Joidenkin kongressiedustajien väitetään pysäyttäneen tämän pyrkimyksen, koska he olivat vahvasti sidoksissa sotilasurakoitsijoihin, jotka olivat osallisina mahdollisesti laittomiin UAP-ohjelmiin ja jotka olisivat voineet menettää kruununjalokivensä lähinnä lainsäädäntöön liitetyn pakkolunastuskäytännön vuoksi.

Puolustusministeriö ja tiedusteluyhteisö ovat nyt rohkaistuneet pysäyttämään UAP-keskustelun ja jättämään huomiotta epämukavat väitteet.

Tällaisia pyrkimyksiä on johtanut tohtori Kirkpatrick, jonka David M. Taylor, tiedustelu- ja turvallisuusasioista vastaavan apulaispuolustusministerin sijainen, on asettanut AARO:n johtajaksi — henkilö, joka lähteiden mukaan on ollut vihamielinen UAP-aihetta kohtaan. Tohtori Kirkpatrick paljasti tämän haastattelussa, jonka hän antoi Peter Bergenille, New America -ajatushautomon globaalin tutkimuksen ja -yhteisöjen vastaavalle varapuheenjohtajalle. New America on ajatushautomo, jonka rahoittajiin kuuluvat muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeriö, energiaministeriö, Northrop Grumman ja Lockheed Martin — kaksi puolustusalan urakoitsijaa, joiden väitetään hallussapitävän ei-ihmisperäistä materiaalia.

AARO:n uskottavuutta on epäilty jo pitkään, ja se on ollut epäilyttävää jo silloin, kun se perustettiin AOIMSG:nä.

Siviilitiedustelun analyytikko Matthew Pines kommentoi X:ssä, että eräs puolustusministeriön lähde uskoi hänelle, että AARO on ”täyttä disinformaatiotoimintaa”, jonka tarkoituksena on ”peitellä ja harhauttaa”, eikä hän ”epäröi hetkeäkään, etteivätkö he olisi harhaanjohtamassa kongressia”.

Lokakuussa 2022 eräs nimetön tiedustelulähde kertoi Daily Mailille:

”On olemassa valtavasti salaisia videoita, jotka ovat melko syvällisiä ja selkeitä.”

”He eivät halua puhua näistä asioista, koska he eivät todellakaan tiedä, mitä helvettiä ne ovat. Se on totuus.”

Huolimatta järjestäytyneistä ponnisteluista, joita skeptisten kommentaattoreiden armeija ja puolustusministeriön julkaisut on tukenut, kongressi ei anna periksi.

Ensimmäinen syy? Yhdysvallat, maailman mahtavin valtio, ei hallitse taivaitaan. Tästä entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe totesi:

”Kohteita, jotka demonstroivat teknologioita, jotka näyttävät uhmaavan fysiikan lakeja, ja kykyjä, joita meillä ei maailman supervaltana ole.”

Hän lisäsi:

”Meidän tehtävämme liittovaltion hallituksessa on huolehtia yhteisestä puolustuksesta, emmekä voi tehdä sitä, jos jollakin muulla on teknologioita, jotka ovat parempia kuin meillä.”

Toinen syy? Väitetään, että kongressilta salassa pidettyjä, ei-ihmisperäiseen materiaaliin liittyviä salaisia ohjelmia on salattu valtavasti.

Älkää olko harhakuvitelmissa, että toimeenpanovalta on nyt sodassa kongressia vastaan.

Joulukuussa 2023 senaattori Schumer antoi meille välähdyksen siitä, miksi puolustusministeriö ja tiedusteluyhteisö taistelevat vastaan. Schumer, joka on puhunut useiden uskottavien lähteiden kanssa ja on edelleen yhteydessä Valkoiseen taloon aiheesta, totesi:

“Yhdysvaltain hallitus on kerännyt vuosikymmenten aikana paljon tietoa UAP:ista, mutta kieltäytynyt jakamasta sitä amerikkalaisten kanssa. Se on väärin ja lisäksi se synnyttää epäluottamusta.

”Useat uskottavat lähteet ovat myös ilmoittaneet meille, että myös kongressilta on salattu tietoja UAP:ista, mikä, jos se pitää paikkansa, rikkoo lakeja, jotka edellyttävät täydellistä tiedottamista lainsäätäjille, erityisesti neljän kongressin johtajan, puolustusvaliokuntien ja tiedustelukomiteoiden osalta.”

Nämä kommentit ovat ristiriidassa tohtori Kirkpatrickin kommenttien kanssa, sillä hän kiistää ilmiantajien uskottavuuden ja väittää, että yleisöltä salataan vain muutama ilmapallo.

Kongressin seniorijäsenillä on omat lähteensä, joista he voivat tarkistaa väitteet, joita väitetystä laittomasta UAP-ohjelmasta ensikäden ilmiantajat ovat esittäneet — monet heistä eivät ole koskaan puhuneet tohtori Kirkpatrickille.

Tiedusteluyhteisön ylitarkastaja (ICIG), joka on paljon toimivaltaisempi viranomainen kuin AARO, ei ole antanut kongressin jäsenille mitään syytä epäillä UAP-ilmiantajan, entisen korkean tiedusteluviranomaisen David Gruschin, väitteitä.

ICIG:n kanssa viime kuussa pidetyn kokouksen jälkeen edustaja Moskowitz totesi X:ssä

‘Kuulemamme perusteella monet Gruschin[ väitteistä ovat perusteltuja!’

Ponnistelut eivät ole olleet vain puolustusvoimien ja tiedusteluyhteisön estettävissä. Puolustusalan urakoitsijat eivät toistaiseksi (ellei ratkaisua löydy) väitetysti halua kohdata oikeudellisia ja taloudellisia seurauksia, jotka aiheutuvat todellisen omaisuutensa — ei-ihmisälyjen kehittyneiden materiaalien — paljastamisesta.

Puolustusministeriön, tiedusteluyhteisön ja puolustusalan alihankkijoiden vastustuksesta aiheutuvaa suurinta haastetta ei voi vähätellä.

Liberation Timesille on useista lähteistä kerrottu perusteltu huoli siitä, että Kiina ja Venäjä harkitsevat omia paljastusprosessejaan.

Etkö usko, että Kiina tai Venäjä ovat kiinnostuneita UAP:sta? Kiina on nyt perustanut oman UAP-virastonsa, ja vuonna 2019 Kiinan ja Venäjän UFO-ryhmät järjestivät kaksi tilaisuutta, jotka omistettiin kansainväliselle tutkimushankkeelle YK:ssa.

Jos näin tapahtuu, niin sanottujen vapaiden yhteiskuntien sijasta sulkeutuneet autoritaariset hallinnot ottaisivat johtoaseman avoimuudessa tässä paradigmaa muuttavassa aiheessa.

Amerikkalainen demokratia ajautuisi kriisiin, ja tiedotusvälineet, joiden tehtävänä on pitää hallitus tilivelvollisena, joutuisivat nöyryytetyksi, koska ne eivät täytä tehtäväänsä vallan vahtikoirana.

 

Artikkelin julkaissut Liberation Times

Tilannearvio: Tuleva tiedustelutahojen UFO-raportti voi räjäyttää mielen

Kirjoittanut Bryce Zabel

Amerikkalaiset tiedustelupalvelut ovat tienhaarassa — joko ne pian virallisesti tunnustavat UFO/UAP-todellisuuden tai ne sitoutuvat jälleen kusettamaan ihmisiä sukupolven ajan.

Päivä päivältä monoliittisen UFO/UAP-todellisuuden kiistäminen on murtumassa auki amerikkalaisten tiedustelupalvelujen keskuudessa. Viimeisin on maaliskuun 20. päivältä: John Ratcliffelta, joka toimi Donald Trumpin tiedustelujohtajana toukokuusta 2020 tammikuuhun 2021. Tuo asema on käytännössä koko amerikkalaisen tiedustelun huipulla.

Ratcliffe sanoi Fox Newsin juontaja Maria Bartiromolle, että hän haluaisi saada suurimman osan UAP-materiaalista ulos kansalle, ennen kuin Trumpin hallinnolta loppui aika eikä hän saanut sitä yksinkertaisesti organisoitua ja julkistettua ajoissa. Ratcliffe meni suoraan asiaan ohjelmassa ja kaikkien todistajien läsnäollessa. Hänen sanansa ovat todellinen shokki aiheesta, joka on ollut niin pitkään verhottu salaisuuteen.

Lue lausunto täältä: http://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/john-ratcliffen-kommentit-ufoista/

https://www.youtube.com/watch?v=8VIyM74iS7c

John Ratcliffe oli kolmatta kautta Teksasin kongressiedustajana kun hän sai paikan ja häntä pidettiin laajalti vahvana Trumpin partisaanina ja heikosti hommaan soveltuvana. Yhtä kaikki, mies oli tarpeeksi kokenut tietääkseen, että tämänkaltaisten lausuntojen antaminen maailmalle (tai ainakin Fox Newsille) voi olla uutisvuoto, erityisesti kun ottaa huomioon sen maailman tilan missä me nyt elämme.

Senaatin tiedustelukomitea on vaatinut UAP-raportin julkaisua kesäkuun 25. päivään 2021 mennessä. Se tulee olemaan suuri koetus UFO-läpinäkyvyydestä ja Bidenin hallinnon avoimuudesta. Huolimatta haasteista Venäjän, Kiinan, USA:n rajojen ja koronaviruksen kanssa, he tulevat silti tekemään UAP-asialle jotain.

Muistetaan, että ei ollut kuin viime kesäkuussa kun USA:n senaatin tiedustelukomitea peräänkuuluttu kansallisen tiedustelun johtajalta raporttia UAP-aktiviteetista 180 päivän sisällä  Intelligence Authorization Actin voimaansaattamisesta. IAA oli osana kongressin molempien huoneiden ja presidentin hyväksymää COVID-tukipakettia. Laki on nyt voimaansaatettu. Kello tikittää nyt, ja kesäkuun 25. päivä lähestyy kovaa tahtia.

Vaikka UAP-raportti oli tilattu Trumpin aikana, Bidenin hallinto toimittaa sen. Ratcliffe ei ole enää ruorissa, uusi kansallisen tiedustelun johtaja  Avril Haines on vastuussa.

Senate Select Committee on Intelligencea (SSCI) johtaa nyt senaattori  Mark Warner, joka on korvannut Marco Rubion. Molemmat ovat ottaneet UAP-kysymykset asiakseen ja selvästikin he kaipaavat vastauksia. Muistetaan myös, että eräs komitean jäsenistä, joka vaati UAP-raporttia oli kukas muukaan kuin senaattori Kamala Harris, nykyinen varapresidentti.

Monet muut suuret nimet ovat puhuneet julkisesti aiheesta viime aikoina. Entinen senaatin enemmistöjohtaja, senaattori Harry Reid ei ole ainoastaan puhunut UAP:sta, hän on kokoajan ollut äänessä aiheesta. Niin on myös presidentti Obaman entinen esikuntapäällikkö John Podesta, entinen New Mexicon kuvernööri Bill Richardson, sekä liuta muita valtion sisäpiiriläisiä jotka näyttäytyivät To The Stars Academyn kanssa, kuten Christopher Mellon, Luis Elizondo ja Steve Justice.

Se mikä näitä yhdistää on se, että he eivät puhu UAP:sta duunissaan, mutta tuntuvat olevan halukkaita puhumaan asiasta kun eivät enää ole virassa. Tuohon kategoriaan mahtuva henkilö, jonka CV on paljon kiillotetumpi, on entinen CIA-johtaja John Brennan, joka palveli Obamaa neljän vuoden ajan.

Brennan oli työssään kun Pentagonin UFO-videot tulivat julki New York Timesin tutkivassa reportaasissa vuonna 2017. Hän puhui aiheesta haastattelussa George Masonin yliopiston Mercatus Centerissa.

“Olen nähnyt joitain laivaston pilottien videoita, ja minun pitää sanoa teille että ne ovat varsin kulmakarvoja nostattavia katsoa. On tärkeää, että ammattianalyytikot eivät mene haasteeseen hylkäämällä mahdollisuuksia tai uskomalla etukäteen, että asia on joko X, Y tai Z. Voit koittaa varmistaa, että sinulla on niin paljon dataa kuin mahdollista, visuaalista ja muun tyyppistä teknistä sensoridataa. Lisäksi uskon, että on tärkeää mennä muihin ympäristöihin ja selvittää oliko kyseessä jonkinlainen sääilmiö, joka tuohon aikaan olisi voinut olla, joka olisi luonut kuvan meidän näkemästämme ilmiöstä.

https://www.youtube.com/watch?v=CEjNOaznd84

Oliko maanpinnalla jotain mitä tapahtui tuolloin, vai oliko jotain muita ilmiöitä, jotka voisivat auttaa selittämään sen mikä näyttää mysteeriltä? Täytyy tosissaan lähestyäs sitä avoimin mielin, mutta saada siitä niin paljon dataa kuin mahdollista ja niin paljon asiantuntemusta kuin mahdollista. Elämä määrittyy monin tavoin. Mielestäni on hieman yliolkaista ja röyhkeää meidän uskoa, että ei ole minkäänlaista elämää muualla koko universumissa. Kun ihmiset puhuvat siitä, onko elämää muualla kuin USA:ssa, maailmassa, pallolla? Siitä voi olla monenlaista mielipidettä. Mutta mielestäni ilmiö jota me tulemme näkemään pysyy selittämättömänä ja voi, itse asiassa, olla jonkin tyyppinen ilmiö joka on seurausta jostain mitä me emme vielä ymmärrä ja jossa voi olla mukana aktiviteettia minkä joku muu voi sanoa olevan toisenlainen elämänmuoto.”

Mitä tästä jää käteen? Eivät eläköityneet sisäpiiriläiset yhtäkkiä ole puhumaan oppineet. Eräs kaikkein tunnetuin heistä, josta Brennan tietää paljon kaikkea, on amiraali Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja vuosina 1947-1950. Vuosikymmenen ajan oltuaan eläkkeellä, hän kirjoitti kirjeen kongressille ja se oli kuin klapilla päähän:

“On aika totuuden tulla julki. Näyttämön kulisseissa korkea-arvoiset ilmavoimien upseerit ovat aidosti huolissaan UFOista. Mutta virallisen salailun ja naurunalaiseksi saattamisen kautta monet kansalaiset johdatellaan uskomaan, että tunnistamattomat lentävät esineet ovat puppua. Kannustan välittömästi kongressin toimimaan vähentääkseen vaaroja, jotka aiheutuvat UFOjen salailusta.”

Sekä ensimmäinen CIA-johtaja että Obaman CIA-johtaja ovat sanoneet, että UFOt eivät ole puppua. Jos CIA:n johtaja ei ole asemassa tietää jostain asiasta, kuka silloin on?

Mitä eroa on sillä ajalla jolloin Hillenkoetter kirjoitti kirjeensä ja nykypäivällä?

No, ainakin se että meillä on jo sekä kongressin toimintakutsu että suora vaatimus informaation toimittamiselle korkea-arvoiselta senaatin tiedustelukomitealta. Tämän he kirjoittivat lakiesitykseen:

Komitea tukee Unidentified Aerial Phenomenon Task Forcen pyrkimyksiä Office of Naval Intelligencessa standardoida tunnistamattomien ilmailmiöiden raportointi ja tiedonkeruu, sekä raportointi ja tiedonkeruu kaikista yhteyksistä, joita heillä on vihollisvaltoihin, sekä raportointi ja tiedonkeruu siitä uhasta, mikä niillä on Yhdysvaltain armeijan varoille ja tukikohdille.

Täten komitea ohjeistaa DNI:tä, puolustusministerin sekä muiden sellaisten tahojen johdolla, joita johtaja ja ministeri pitävät relevantteina, jättämään raportin 180 päivän aikana Lain voimaansaattamisesta kongressin tiedustelu- ja asevoimakomiteoille tunnistamattomista ilmailmiöistä (jotka myös tunnetaan ”anomaalisina ilma-aluksina”), mukaanlukien havaituista ilmaesineistä, joita ei ole tunnistettu.

Kun tämä julkaistiin ensi kerran, osa sen shokkiarvosta oli myös suoraan lyödä naamalle se, että on olemassa UAP-toimikunta (Unidentified Aerial Phenomenon Task Force, UAPTF) joka toimii laivaston tiedusteluvirastosta (Office of Naval Intelligence, ONI).

“Täten komitea ohjeistaa DNI:tä… jättämään raportin… tunnistamattomista ilmailmiöistä”

On vaikeaa uskoa tämän olevan oikeasti totta. Se on nähtävä omin silmin. Tässä on direktiivi. Virallisessa valtion dokumentissa tämän näkeminen saa räpyttelemään silmiä muutamaan otteeseen.

Me aloitimme Trumpin tiedustelujohtajasta John Ratcliffesta. Hän käynnisti prosessin ja ilmiselvästi hänellä on siitä jotain sanottavaa, mutta henkilö joka tulee prosessin viemään maaliin on uusi DNI, Avril Haines. Kun ottaa huomioon hänen mandaattinsa, hänellä on pakko olla useampi ihminen työskentelemässä tämän parissa, joka tätä kirjoitettaessa pitää jättää kolmen kuukauden sisällä.

Mitä Hainesista tiedetään?

Hän on entinen Obaman hallinnon kansallisen turvallisuuden oikeudenkäyntiavustaja ja apulaisneuvonantaja. Hän on myös ensimmäinen nainen, joka on koskaan valvonut kansallisen tiedustelun johtajan toimistoa.

Tässä Biden teki ilmoituksen Hainesista ja muista nimitettävistä.

“Tarvitsen tiimin valmiiksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien auttamaan minua saamaan Amerikan takaisin pöydän ääreen, ottamaan maailma mukaan vastaamaan suurimpiin aikamme haasteisiin ja parantamaan turvallisuuttamme, vaurauttamme ja arvojamme… Me emme voi vastata uudenlaisiin haasteisiin vanhalla ajattelulla ja muuttamattomilla tavoilla — tai ilman taustojen ja perspektiivien monimuotoisuutta.”

Tässä toki puhutaan asioista kuten Kiina, Venäjä, NATO, EU, Iran, Israel, Pohjois-Korea ja niin edelleen. Mutta silti se kuvastaa Bidenin mielialaa. Tuleeko hän tuomaan samat arvot UAP-asioiden hoitoon, erityisesti kun hänen varapresidenttinsä istui komiteassa joka tuota lakiesitystä luonnosteli?

Haines on työskennellyt Bidenin kanssa hänen ollessa varaneuvonantaja senaatin ulkoasiainkomitealle vuosina 2007-2008, kun Biden oli itse puheenjohtaja. Haines työskenteli Valkoisessa talossa vuodesta 2010 juridisena neuvonantajana kansallisen turvallisuuden asioissa. Vuonna 2013 hänestä tuli CIA:n varajohtaja ja kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Valkoiseen taloon kansallisen turvallisuuden varaneuvonantajaksi — ensimmäisenä naisena tuossa roolissa.

Sanotaan vain näin. Avril Hainesin täytyy jo nyt tietää hyvä määrä UFOista. Hänen täytyy myös tietää, että hänen pomonsa ja hänen oikea kätensä tietävät myös paljon asioista.

Joten hän tulee jatkamaan Bidenin puolustusministeri Lloyd Austinin hännystelyä nähdäkseen mitä tämä ajattelee vaikeasta kysymyksestä ja mitä Austin itse saattaa jo tietää. Sitten tulee olemaan vähintään neljän tahon neuvottelut, johon kuuluu Joe Biden, Kamala Harris, Lloyd Austin ja Avril Haines.

Se antaa jonkin verran luottamuksentunnetta tietää, että noissa neuvotteluissa tulee olemaan kaksi neljästä paikasta varattu koville, päteville, älykkäille naisille. Tämä on suuri päätös, jonka kanssa he kamppailevat.

Voi olla järkevää olettaa, että juuri eläköityneet sisäpiiriläiset kuten Ratcliffe ja Brennan ja muut äänessäolijat tekevät parhaansa ulkopuolelta käsin rohkaistakseen sisälläolijoita olemaan asiassa niin avoimia kuin mahdollista.

Mitä Biden, Harris ja Austin tekevätkään tällä informaatiolla senaatilta, vaatimus joka äärimmäisen kahteen leiriin jakautumisen aikana annettiin erittäin yksimielisesti?

  • Aikovatko he vältellä asiaa, sekoittaa pohjamutia, laittaa hyvät jutut salaisiksi ja yleisesti hidastaa UAP-todellisuuden paljastusta? Vai valkopesevätkö he kaiken niinkuin heidän edeltäjänsä ilmavoimien Project Blue Bookissa ennen sen lopettamista 1969?
  • Vai onko se jotain muuta? Jotain mikä voi aloittaa prosessin oikeasti ja muuttaa historiaa? Jotain mitä tämä raportti ja aikaraja voivat edistää hurjasti myöntämällä, että UAP:t ovat todellisia ilmiöitä?

Selvennän hieman otsikkoa mielen räjäyttämisestä.

Se tulee olemaan vaikeaa, ottaen huomioon ne useat korkean aseman lähteet senaatilla itsellään sekä tiedusteluyhteissä, jotka ovat vahvistaneet UAP:t todeksi, julkaista raportti ja sanoa että “täällä ei ole mitään nähtävää.” Sellaisen raportin ulos pukkaaminen olisi suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä tiedustelukomitean jäsenet jo tietävät ja mitä entiset tiedustelutahot ovat jo sanoneet julkisesti. Se ei tulisi toimimaan.

Raportti todennäköisesti laittaa hieman lihaa luiden päälle siitä mitä jo on sanottu. Että taivaalla lentelee juttuja ja ne rikkovat fysiikan lakeja, me emme valmistaneet niitä, meidän mielestä Venäjä tai Kiinakaan ei osaa niitä valmistaa, ja että me emme tiedä mistä ne ovat tulleet. Raportti ei todennäköisesti mene ilmiön historiaan sen syvemmin. Puhumattakaan niistä muista salaisista tapauksista, jotka ulottuvat aina toisen maailmansodan aikaan asti. Fokus pysyy nykyhetkessä aivan kuin historiaa ei olisi tapahtunutkaan (tai koskaan tapahtunut).

Monet tämän lukijoista jo tietävät, että UFO/UAP-todellisuuden taustalla on paljon. Mieli on keskittynyt aiheeseen useita vuosia. Et mene paniikkiin.

Media, valtio, ystäväsi ja perheesi kuitenkin ovat eläneet elämäänsä leikkien että koko asiaa ei ole ollut olemassakaan. Kun he näkevät valtion raportin UAP-todellisuudesta, silloin me voimme turvallisesti sanoa että jotkut mielet räjähtävät.

Prosessi pantiin käyntiin joulukuussa 2017, kun New York Times kirjoitti ensimmäisen juttunsa Nimitzista ja muista tapauksista. Kolme ja puoli vuotta sen jälkeen on ollut hidas, vakaa kaari joka vahvistaa argumenttia.

Tämä on toinen puoli, valtion asian myöntäminen. Se tullaan tekemään piakkoin.

Ihmiset valmistautukaa.

Artikkelin julkaissut medium.com

John Ratcliffen kommentit UFOista

Keith Basterfield käsittelee tässä John Ratcliffen lausuntoa, joka noteerattiin myös muualla mediassa

John Ratcliffe


John Ratcliffe oli Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja toukokuusta 2020 tammikuun 20. päivään 2021 Trumpin hallinnossa. Maaliskuun 19. päivänä 2021 Maria Bartiromo haastatteli häntä FOX News Primetimessa. Alla on puhtaaksikirjoitus tuosta pätkästä, jonka olen kirjoittanut itselleni pidemmästä haastattelusta, jonka Giuliano Marinkovic minulle toimitti. Tuo versio on pidempi kuin sosiaalisessa mediassa kierrossa oleva.

Puhtaaksikirjoitus

MB – Nyt vieraakseni tulee entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe. John, on hieno nähdä sinut täällä. Kiitos paljon kun saavuit vieraaksi.

JR – Eipä kestä, Maria.

MB – John, olet nähnyt, roolissasi, enemmän tiedustelua kuin kukaan muu on nähnyt presidenttiä lukuunottamatta, kansallisen tiedustelun johtajana. Olen halunnut kysyä sinulta tätä kysymystä jo jonkin aikaa. Haluan kysyä UFOista — tunnistamattomista lentävistä esineistä. Pentagon  aikoo julkaista raportin kesäkuun 1. päivänä ja $2.3 biljoonan dollarin tukipaketissa joka tammikuussa meni läpi, on mukana Intelligence Authorization Act; rahaa Pentagonille UFOjen tutkimiseen. John, me saamme raportin käsiimme kesäkuun 1. päivä. Voitko kertoa meille onko UFOja nähty?

JR – Toki. Meillä on paljon raportteja tunnistamattomista ilmailmiöistä ja itse asiasssa on ollut ohjelma jo jonkin aikaa, toimikunta joka on toiminut National Defense Authorization Actin alaisuudessa, mutta kuten huomautit Maria, nyt on tulossa raportti Pentagonilta, puolustusministeriltä ja kansallisen tiedustelun johtajalta. (KB – katso kommentti 1 alla.)

Halusin saada tämän informaation julkistetuksi (kommentti 2) ennen virastani lähtöä, mutta me emme kyenneet saamaan sitä tarpeeksi nopeasti ei-salaiseen formaattiin, josta me olisimme voineet puhua, mutta jos totta puhutaan niin havaintoja on tehty paljon enemmän kuin mitä kansalle on kerrottu. (kommentti 3.)

Jotkut niistä on tehty julkisiksi. Kun me puhumme havainnoista, me puhumme kappaleista joita laivasto tai ilmavoimien pilotit ovat nähneet, tai joita on havaittu satelliittikuvissa (kommentti 4), ja jotka ovat tehneet temppuja joita on vaikea selittää. Liikkeitä joita on vaikeaa toisintaa, joihin meillä ei ole teknologiaa. Tai matkata nopeuksilla, jotka ylittävät äänivallin ilman sen rikkomisesta tulevaa ääntä.

Joten tiivistettynä, asioita joita me näemme joita on vaikeaa selittää. Ja niin, tiedäthän, niitä on itse asiassa aika monta, ja informaatiota kerätään ja se tullaan esittämään tavalla, että kaikki amerikkalaiset voivat sen nähdä.

Me aina, kun me näemme näitä asioita, Maria, me aina etsimme uskottavaa selitystä. Sää voi aiheuttaa häiriöitä, visuaalisia häiriöitä. Joskus me mietimme onko vihollisillamme teknologiaa, joka on meitä edellä mitä emme vielä ole tajunneet. Mutta on tapauksia, jolloin meillä ei ole hyvää selitystä sille mitä me olemme nähneet.

Ja kun tuo informaatio tehdään julkiseksi, voin puhua siitä hieman enemmän.

MB – Voitko kertoa meille missä niitä on nähty?

JR – Itse asiassa ympäri maailman. On ollut havaintoja joka puolella maailmaa, ja kun me puhumme havainnoista, toinen asia minkä kerron teille on, että kyse ei ole vain pilotin tai satelliitin näkemästä tai jostain tiedustelukokoelmasta. Yleensä meillä on useita sensoreita, jotka havaitsevat näitä asioita (kommentti 5). Ja niin, jotkut niistä ovat, ne ovat vain selittämättömiä ilmiöitä ja niitä on itse asiassa paljon enemän kuin kansalle on kerrottu.”

Mielestäni olisi tervettä tehdä tästä informaatiosta julkista niin paljon kuin mahdollista niin, että amerikkalaiset voivat itse nähdä joitain niistä asioista joiden kanssa me olemme joutuneet toimimaan.

MB – OK. Vau, se on varsin eriskummallista. Me arvostamme sitä, että olet täällä puhumassa tästä. Voiko tämä hämärämmäksi enää muuttuakaan. Pandemia, sulkutila, UFOt. John Ratcliffe on hienoa nähdä sinua. Kiitos paljon…

Kommentit

  1.  Kansallisen tiedustelun johtaja tulee jättämään raportin. Näin Ratcliffe, jos hän olisi ollut edelleen virassaan, olisi ollut se joka raportin luovuttaa. Ja hän oli DNI:n johtaja toukokuusta 2020 tammikuun 20. päivään 2021. Voi ihan hyvällä syyllä sanoa, että hän olisi saanut briiffausta UAP-asiassa. Uusi Director of National Intelligencen johtaja Bidenin hallinnossa on  Avril Haines.
  2. ”tehty julkisiksi ennen lähtöäni virasta…” Tämä vihjaa siihen, että osa, ellei sitten kaikki, tästä informaatiosta on aiemmin ollut salaista. Katsokaa aiempaa blogipostaustani jossa puhuin UAP-informaation salauksen tasoista.
  3. ”paljon enemmän havaintoja on tehty kuin mitä kansalle on kerrottu” Useimmat meistä olisivat uskoneet tämän olevan totta jo ennen kuin Ratcliffe näin sanoi.
  4. ”tai niitä on näkynyt satelliittikuvissa” Erittäin kiinnostava kommentti. Pitkään on ollut kertomuksia sellaisista satelliittikuvista, joissa näkyy UAP:ta. Vuonna 1988 tutkija Jacques Vallee (Forbidden Science: Volume 3päiväkirjamerkinnässään 28. kesäkuuta 1988, puhuen Hal Puthoffista, kirjoitti:

”Hal on nähnyt 2 tuumaa paksun mapin, jossa oli infrapunasatelliittien tekemiä UFO-havaintoja: ’Kappaleet saapuvat 3000 mailia Maan yläpuolelle’, hän kertoi minulle. ’Satelliitit näkevät ne niiden lähestyessä planeettaa ja poistumassa samalla tavoin kun ne tulevat. Infrapunajälki näyttää energiatasoja, jotka ovat 15 kertaa lentokoneen verran. Mutta data on niin salaista, että kukaan ei halua puhua siitä.’ ”

5. ”Yleensä meillä on useita sensoreita, jotka havaitsevat näitä.” Jälleen varmistusta huhuista tai tarinoista, joista me kaikki olemme tietoisia.

Paljastus tulossa? Tiedustelujohtaja: ’On paljon enemmän havaintoja kuin kansalle kerrotaan’

Entinen korkea tiedusteluviranomainen nosti odotuksia perjantaina tulevalle Yhdysvaltain hallituksen UFO-paljastukselle.

John Ratcliffe, joka on toiminut kansallisen tiedustelun johtajana presidentti Donald Trumpin alaisuudessa, vastasi Fox Newsilla Maria Bartiromon esittämään kysymykseen siitä mitä hän tietää tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka ovat olleet kiehtoneet ihmisiä vuosikymmenet.

”On paljon enemmän havaintoja kuin mitä kansalle kerrotaan”,  Ratcliffe sanoi. ”Jotkut noista on tehty julkisiksi. Ja kun me puhumme havainnoista, me puhumme kappaleista joita laivasto tai ilmavoimien pilotit ovat nähneet, tai joita on havaittu satelliittikuvissa, ja jotka ovat tehneet temppuja joita on vaikea selittää. Liikkeitä joita on vaikeaa toisintaa, joihin meillä ei ole teknologiaa. Tai matkata nopeuksilla, jotka ylittävät äänivallin ilman sen rikkomisesta tulevaa ääntä.”

Sanottuaan, että havaintoja on tehty kaikkialla maailmassa, Ratcliffe intti, että raportit ”tunnistamattomista ilmailmiöistä”, jotka on jo tehty julkisiksi, ovat vain pieni osa suurempaa kuvaa.

”Kun me puhumme havainnoista, toinen asia minkä kerron teille on, että kyse ei ole vain pilotin tai satelliitin näkemästä tai jostain tiedustelukokoelmasta”, Ratcliffe sanoi. ”Yleensä meillä on useita sensoreita, jotka havaitsevat näitä asioita, ja … näitä selittämättömiä ilmiöitä, ja niitä on itse asiassa paljon enemmän kuin kansalle on kerrottu.”

Paljastuksen odotetaan tapahtuvan jossain kohtaa nykyhetken ja ensimmäisen päivän kesäkuuta välissä, Bartiromo sanoo. Eli $2.3 biljoonan koronaviruspakettia on kiittäminen, joka sisälsi senaatin tiedustelukomitean Intelligence Authorization Act for Fiscal Year 2021:n, jossa oli  ”komitean kommenttiosio”, joka käsitteli ”tunnistamattomia ilmailmiöitä”

Paneelin direktiivi vaarii, että raportin tulee identifioida, muun muassa, kaikki tunnistamattomien ilmailmiöiden aiheuttamat uhat ja sen voidaanko ne liittää vihollisvaltioihin.  ”Raportti tulee jättää salaamaatomana, mutta se voi sisältää salaisia liitteitä”, komitea kirjoitti.

Office of the Director of National Intelligence vahvisti Snopesille että COVID-19 -tukipaketin lainsäädäntö laittoi käyntiin 180 päivän lähtölaskennan puolustusministerin ja kansallisen tiedustelun johtajan toimittamalle raportille kongressin tiedustelu- ja asevoimakomitealle siitä mitä Yhdysvaltain valtio tietää UFOista.

Ratcliffe, joka toimi kansallisen tiedustelun johdossa toukokuusta 2020 tammikuun 20. päivään 2021, valvoi Yhdysvaltain tiedusteluyhteisöä, ja hän sanoo että viranomaiset etsivät ”uskottavaa selitystä” mutta usein sellaista ei vain ole.

”Sää voi aiheuttaa häiriöitä, visuaalisia häiriöitä. Joskus me mietimme onko vihollisillamme teknologiaa, joka on meitä edellä mitä emme vielä ole tajunneet”, hän sanoi. ”Mutta on tapauksia, jolloin meillä ei ole hyvää selitystä sille mitä me olemme nähneet.”

Avril Haines on nyt kansallisen tiedustelun johdossa Bidenin hallinnossa.

Puolustusministeriö ilmoitti syyskuussa, että tuolloinen varapuolustusministeri David Norquist hyväksyi Unidentified Aerial Phenomena Task Forcen luomisen elokuun 4. päivä,  ja että laivasto johtaisi valtion ryhmittymää tiedustelu- ja turvallisuusministerin alivaltiosihteerin ”tiedon alaisuudessa.

Laivaston videot julkaistiin viime vuonna FOIA-tietopyynnön myötä, joissa näkyi UFOja liikkumassa uskomattomalla nopeudella ja tekemässä mahdottomalta näyttäviä ilmaliikkeitä. Yksi videoista oli kuvattu marraskuussa 2004; toiset kaksi oli kuvattu tammikuussa 2015. Kolme videota kulkevat koodinimillä “FLIR1,” “Gimbal,” ja “GoFast.”

Vuoden 2015 videoissa laivaston pilotit kuullaan ilmaisemassa ääneen heidän epäuskoaan. Kaikki kolme UFO-videota on kuvattu laivaston  F/A-18 Super Horneteilla.

Videot tehtiin julkisiksi ja julkaistiin johtuen New York Times ponnisteluista, sekä myöskin To The Stars Academyn, jonka on perustanut Tom Delonge, bändien Blink-182 ja Angels & Airwaves muusikko.

Ratcliffe sanoi, että se olisi ”tervettä” tehdä tästä informaatiosta julkista niin paljon kuin mahdollista. Hän myös halusi itse saada tämän informaation ”julki” ennen hänen lähtöään virastaan, mutta huomautti: ”Me emme kyenneet saamaan sitä tarpeeksi nopeasti ei-salaiseen formaattiin, josta me olisimme voineet puhua.”

Ratcliffe ei ole ainoa entinen USA:n tiedusteluyhteisön jäsen, joka on viime kuukausina puhunut UFOista.

Entinen CIA-johtaja John Brennan sanoi amerikkalaisekonomisti Tyler Cowenin podcastilla joulukuussa, että laivaston pilottien videot ovat  ”silmäkulmia nostattavia kun niitä katsoo.”

Brennan sanoi myös, että hänen mielestään ”osa ilmiöistä, joita me tulemme näkemään pysyy selittämättömänä ja saattaa, itse asiassa, olla jonkinlainen ilmiö joka on seurausta jostain mitä me emme vielä ymmärrä ja johon voi liittyä sellaista toimintaa mikä joidenkin mielestä voisi olla toinen elämänmuoto.”

 

Artikkelin julkaissut Washington Examiner