Avainsana-arkisto: Jumala

Tulisiko meidän auttaa vähempiosaisia?

Tämä on lainaus Neale Donald Walshin kirjasta Conversations with God 2.

Kirjassa kirjoittaja keskustelee Jumalan kanssa hänen saatua Luojaan suoran yhteyden.

Mitä mieltä Jumala on kommunismista? Entä tulonsiirroista? Millainen on ideaalinen hallinto- ja talousjärjestelmä maailmassa Jumalan mielestä? Mitä meidän tulee tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Lue eteenpäin.


 

Käytännöllisesti katsottuna, mitä se merkitsee meidän kannaltamme? Tulisiko meidän tarjota apua ”vähempiosaisille”, vaiko yksinkertaisesti nähdä, että todellisuudessa he ovat vain siellä missä he haluavat olla ja näin sallivat heidän itsensä ”maksaa omat velkansa”?

Tämä on erittäin hyvä — ja erittäin tärkeä — kysymys.

Muistakaa ensinnäkin että kaikki se mitä ajattelette, sanotte ja teette on heijastusta siitä mitä olette päättäneet itsestänne; lausunto siitä Kuka Sinä Olet; luomisen teko kun päätätte kuka haluatte olla. Palaan tuohon jatkuvasti, koska se on ainoa asia jota teette täällä; se on se mihin te pyritte. Ei ole mitään muuta, ei muuta agendaa sielulle. Pyritte olemaan ja kokemaan sen Kuka Sinä Todella Olet — ja luomaan sen. Luotte itsenne uusiksi jokaisessa Nykyhetkessä. Tuossa kontekstissa, kun teidän vastaanne tulee ihminen joka vaikuttaa olevan, suhteellisesti havaittuna maailmassanne, vähempiosainen, ensimmäinen kysymys joka tulee kysyä on: Kuka Minä Olen ja Kuka Minä Päätän Olevani, suhteessa tuohon?

Toisin sanoen, ensimmäinen kysymys kun kohtaatte toisen jossain tilanteessa tulisi aina olla: Mitä Minä Haluan Tältä?

Kuulitteko tuon? Ensimmäinen kysymyksenne, aina, tulee olla: Mitä Minä Haluan Tältä — ei: Mitä tuo toinen haluaa tältä?

 

Se on kaikkein kiinnostavin oivallus jonka olen koskaan saanut tavasta edistyä ihmissuhteissa. Se menee myös vastakarvaan kaikkea sitä mitä minulle on opetettu.

Tiedän. Mutta syy sille, miksi ihmissuhteenne ovat sellainen sekasotku, on, että olette aina yrittäneet saada selville mitä toinen ihminen haluaa ja mitä muut ihmiset haluavat — sen sijaan mitä te itse todella haluatte. Silloin teidän täytyy päättää aiotteko antaa sen heille.

Ja tällä tavoin päätätte: Teette päätöksen tarkastelemalla sitä mitä te saatatte haluta heiltä. Jos mielestänne ei löydy mitään mitä saattaisitte haluta heiltä, ensimmäinen syynne antaa sen, mitä he haluavat, heille katoaa, ja niin myös harvoin annatte. Jos, toisaalta, näette että on jotain jota saattaisitte haluta heiltä, silloin itsesuojeluvaistonne iskee peliin, ja yritätte antaa heille sen mitä he haluavat.

Sitten vastustatte sitä — erityisesti jos toinen ihminen ei lopulta anna teille mitä te haluatte.

Tässä Vaihtokauppapelissä te luotte erittäin herkän tasapainon. Sinä tyydytät minun tarpeeni ja minä sinun. Kuitenkin tarkoitus kaikille ihmissuhteille — sekä suhteille valtioiden välillä että yksilöiden välillä — ei liity mitenkään mihinkään tähän. Tarkoitus Pyhälle Suhteelle kuhunkin toiseen ihmiseen, paikkaan tai asiaan ei ole selvittää mitä he haluavat tai tarvitsevat, vaan mitä te vaaditte tai kaipaatte nyt jotta kasvaisitte, jotta voisitte olla Kuka Sinä Todella Haluat Olla.

Siksi minä loin Suhteet toisiin asioihin. Jos tätä ei olisi olemassa, voisitte jatkaa elämistä tyhjiössä, vakuumissa, Ikuisessa Kaikkeudessa josta tulitte. Kuitenkin Kaikkeudessa yksinkertaisesti olette, ja ette voi kokea omaa ”tietoisuuttanne” minään erityisenä, koska Kaikkeudessa ei ole mitään mitä te ette ole.

Joten kehitin tavan teille luoda itsenne uusiksi, ja Tietää Kuka Sinä Olet omassa kokemuksessasi. Tein sen tarjoamalla teille:

1. Suhteellisuus — järjestelmä jossa voisitte olla olemassa asiana suhteessa johonkin muuhun.

2. Unohdus — prosessi jossa haluatte altistua täydelle unohdukselle, jotta ette voisi tietää suhteellisuuden olevan pelkkä temppu, ja että te olette Kaikki Se.

3. Tietoisuus — Olemisen tila jossa kasvatte kunnes saavutatte täyden tietoisuuden, ja näin muututte Todelliseksi ja Eläväksi Jumalaksi, luoden ja kokien oman todellisuutenne, laajentamalla ja tutkimalla sitä todellisuutta, muuttaen ja luoden uudelleen todellisuuden kun puskette tietoisuutenne rajoja — tai sanoisimmeko, rajattomuutta.

Tässä paradigmassa Tietoisuus on kaikki.

Tietoisuus — kaikki se josta olette todella tietoisia — on perusta kaikelle totuudelle ja näin myös kaikelle todelliselle henkisyydelle.

 

Mutta mikä on kaiken pointti? Ensin saat meidät unohtamaan sen Kuka Minä Todella Olen, jotta me voisimme muistaa Kuka Minä Olen?

Ei aivan. Niin että voisitte luoda sen Kuka Sinä Olet ja Kuka Sinä Haluat Olla.

Se on Jumalana olemista. Se on olemista Minuna — teidän kauttanne!

Se on kaiken elämän pointti.

Teidän kauttanne koen sen Kuka ja Mikä Minä Olen. Ilman teitä voisin tietää sen, mutta en kokea sitä. Tietää ja kokea ovat kaksi eri asiaa. Valitsen kokemuksen joka kerta.

Todellakin teen niin. Teidän kauttanne.

 

Tuntuu että alkuperäinen kysymys on kadonut jonnekin.

No, on vaikea pitää Jumalaa yhdessä asiassa. Olen tavallaan laajentuva. Katsotaan jos voisimme päästä takaisin.

Niin tosiaan — mitä niistä vähempiosaisista.

Ensin, päätä Kuka ja Mikä Olet Suhteessa Heihin.

Toiseksi, jos päätät kokea itsesi Lievityksenä, Apuna, Rakkautena, Myötätuntona ja Välittämisenä, silloin mieti miten voisit parhaiten olla noita asioita.

Ja pane merkille että kykysi olla nuo asiat ei liity mitenkään siihen mitä muut ovat tai tekevät.

Joskus paras tapa rakastaa jotain, ja paras apu jonka voit tarjota, on jättää heidät yksin tai voimaannuttaa heitä auttamaan itseään.

Se on kuin juhlat. Elämä on piknik, ja voit auttaa heitä auttamaan itseään.

Muista, että suurin apu jonka voit antaa jollekulle on herättää heidät, muistuttaa heitä siitä Kuka Hän Todella On. On monia tapoja tehdä tämä. Joskus tarvitaan hieman apua; töytäisy, tuuppaus… ja joskus päätös jättää heidät omalle radalleen, seuraamaan polkuaan, menemään menojaan, ilman minkäänlaista väliintuloa sinulta.

(Kaikki vanhemmat tietävät tästä valinnasta ja kärvistelevät sen kanssa päivittäin.)

Se mikä mahdollisuus teillä on tehdä jotain vähempiosaisille on muistuttaa heitä. Eli saada aikaan muutos heidän Mielipiteessään omasta itsestään.

Ja te, myös, voitte valita uuden Mielipiteen heistä, sillä jos näette heidät vähempiosaisina, he näkevät myös itsensä niin.

Jeesuksen suuri lahja oli, että hän näki kaikki ihmiset sellaisina kuin he todella olivat. Hän kieltäytyi katsomasta koiraa karvoihin; hän kieltäytyi uskomasta sitä mitä toiset uskoivat itsestään. Hänellä oli aina korkeampi ajatus, ha hän aina kutsui toiset sen äärelle.

Kuitenkin hän kunnioitti toisia siinä missä he valitsivat olla. Hän ei vaatinut heitä hyväksymään hänen korkeampaa ideaansa, ainoastaan piti sitä kutsuna.

Hän käsitteli heitä myötätunnolla — ja jos toiset valitsivat nähdä itsensä Olentoina jotka kaipasivat apua, hän ei hylännyt heitä heidän arvionsa takia, vaan salli heidän rakastaa omaa Todellisuuttaan — ja rakastaen avusti heitä kulkemaan valintansa loppuun.

Sillä Jeesus tiesi että joillekin nopein polku kohti sitä Kuka Hän On oli polku läpi sen Kuka Hän Ei Ole. Hän ei kutsunut tätä epätäydelliseksi poluksi ja näin tuominnut sitä. Sen sijaan hän näki sen ”täydellisenä” — ja näin auttoi kaikkia olentoja olemaan sitä mitä he haluavat olla. Kuka tahansa, täten, joka pyysi Jeesukselta apua sai sitä. Hän ei kieltänyt keneltäkään apua — vaan varmisti aina että hänen antamansa apu tuki ihmisen täyttä ja rehellistä halua. Jos toiset aidosti etsivät valaistusta, aidosti ilmaisten halunsa siirtyä seuraavalle tasolle, Jeesus antoi heille voimaa, rohkeutta, viisautta tehdä niin. Hän piti itseään — ja ihan oikein pitikin — esimerkkinä ja rohkaisi ihmisiä, jos he eivät voineet tehdä muuta, uskomaan häneen. Hän sanoi ettei johtaisi heitä harhaan.

Monet uskoivat häneen — ja vielä tähänkin päivään asti hän auttaa niitä jotka hänen nimeään kutsuvat. Hänen sielunsa on omistautunut herättämään ne jotka pyrkivät olemaan täysin hereillä ja elämään täysin Minussa.

Kuitenkin Kristuksella oli armoa niitä kohtaan jotka näin eivät tehneet. Hän täten hylkäsi itseriittoisuuden ja — niinkuin hänen Isänsä taivaassa — ei koskaan tuominnut ketään, koskaan.

Jeesuksen idea Täydellisestä Rakkaudesta oli sallia kaikille ihmisille juuri se apu jota he pyysivät, sen jälkeen kun hän oli kertonut heille sellaisesta avusta jota he voisivat saada.

Hän ei koskaan kieltäytynyt avusta, ja kaikkein vähiten hän teki niin ajatuksesta ”olet pedannut petisi, nyt makaa siinä”.

Jeesus tiesi että jos hän antaisi ihmisille sen avun jota he pyysivät, sen sijaan että antaisi heille sen avun jonka hän itse olisi halunnut antaa, hän voimaannuttaisi heitä tavalla jolla he itse olivat valmiita vastaanottamaan voimaantumista.

Tämä on kaikkien suurten mestarien tapa. Ne jotka ovat käyneet planeetallanne menneisyydessä, ja ne jotka käyvät siellä nyt.

 

No nyt minä olen hämmentynyt. Milloin ei ole voimaannuttavaa tarjota apua? Milloin se on vastoin jonkun toisen kasvua?

Kun apunne tarjotaan sellaisella tavalla, että se luo jatkuvan riippuvuuden, sen sijaan että se loisi nopean riippumattomuuden. Kun sallitte toisen, myötätunnon nimissä, alkaa luottaa teihin sen sijaan, että he luottaisivat itseensä.

Tuo ei ole myötätuntoa, se on pakonomaisuutta. Teillä on pakonomainen tarve valtaan. Koska sen sorttinen apu on oikeasti valtatrippailua. Tämä ero voi olla hienovarainen, ja joskus ette edes tiedä olevanne valtatripillä.

Kun todella uskotte tekevänne parhaanne auttaaksenne toista… ollen kuitenkin varovaisia, että ette yksinkertaisesti pyri luomaan omaa omanarvontuntoanne. Sillä niin paljon kun sallitte muiden tehdä teistä vastuullisia heille, niin paljon olette sallineet valtaa heidän ylitseen. Ja se, tottakai, saa teidät tuntemaan itsenne arvokkaaksi. Kuitenkin tällainen apu on heikkoja viekoitteleva afrodisiakki.

Tavoite on auttaa heikkoja kasvamaan vahvoiksi, ei auttaa heikkoja muuttumaan heikommiksi. Tämä jälkimmäinen on ongelma hallituksen tukiohjelmissa, sillä usein ne tekevät jälkimmäistä ensimmäisen sijaan. Tulonsiirrot voivat olla itseään ruokkivia. Niiden tavoite voi olla yhtä paljon oikeuttaa niiden olemassaolo kuin auttaa niitä joita niiden on tarkoitus auttaa.

Jos olisi olemassa jokin raja tulonsiirroille, ihmiset saisivat apua kun he aidosti tarvitsevat apua, mutta he eivät addiktoituisi siihen apuun, korvaten sillä heidän oman selviytymiskykynsä.

Hallitukset ymmärtävät että apu on valtaa. Tämän takia hallitukset usein tarjoavat niin paljon apua niin monelle ihmiselle kuin mahdollista — sillä mitä useampi on hallituksen avun piirissä, sitä useampi ihminen auttaa hallitusta.

Se ketä hallitus tukee, tukee hallitusta.

 

 

Ei siis tulisi olla tulonsiirtoja. Kommunistinen manifesti on saatanasta.

Tottakai, saatanaa ei ole olemassa, mutta ymmärrän merkityksen.

Idea lauseen ”Kaikilta kykynsä mukaan, kaikille tarpeensa mukaan” ei ole paha, se on kaunis. Se on yksinkertaisesti toinen tapa sanoa että sinä olet veljesi vartija. Se on tämän kauniin idean toteutustapa joka voi muuttua rumaksi.

Jakamisen tulee olla Elämäntapa, ei hallituksen pakottama käytäntö. Jakamisen tulisi olla voluntaarista, ei pakotettua.

 

 

 

Parhaimmillaankin, hallitus on yhtä kuin kansa, ja sen ohjelmat ovat yksinkertaisesti mekanismeja joilla ihmiset jakavat omastaan muiden kanssa, eräänlaisena ”elämäntapana”. Ja väittäisin, että ihmiset, kollektiivisesti poliittisten järjestelmiensä kautta, ovat valinneet tehdä niin koska ihmiset ovat havainneet, ja historia on näyttänyt, että ne joilla on eivät jaa omastaan niille joilla ei ole.

Venäjän maanviljelijät olisivat voineet odottaa helvetin jäätymiseen asti Venäjän jalosukuisten omastaan jakamista — joka yleensä saatiin ja jota kasvatettiin niska limassa työskentelevien maalaisten osuudesta. Maanviljelijöille annettiin juuri ja juuri sen verran että he selvisivät, ”insentiivinä” jatkaa maalla työskentelyä ja tehdä maaherroista rikkaampia. Todellinen riippuvuussuhde! Tämä oli autan-sinua-vain-jos-autat-minua -järjestely joka oli alistavampi ja ruokottomampi kuin mikään hallituksen keksintö!

Tuota ruokottomuutta vastaan Venäjän maanviljelijät nousivat kapinaan. Hallitus, joka takasi että kaikkia ihmisiä kohdellaan samalla tavoin, syntyi ihmisten turhautuneisuudesta sitä kohtaan että hyväosaiset eivät antaneet osuuttaan huono-osaisille.

Niinkuin Marie Antoinette sanoi nälkiintyvistä massoista, jotka väijyivät hänen ikkunansa takana, kun hän lepäsi kultaan puettuna jalokivin koristellulla pedestaalilla, mussuttaen maahantuotuja rypäleitä: ”Antakaa heidän syödä kakkua!”

Tämä oli asenne jota vastaan hyljeksityt ovat taistelleet. Tämä oli vallankumouksen aikaansaanut olosuhde, joka loi niinkutsutut alistavat hallitukset.

Hallituksia, jotka ottaisivat rikkailta ja antaisivat köyhille, nimitettäisiin alistaviksi, kun taas hallituksia, jotka eivät tee mitään kun rikkaat hyväksikäyttävät köyhiä, kutsuttaisiin repressiivisiksi. Kysy vaikka Meksikon maanviljelijöiltä nykypäivänä. Sanotaan että 20-30 perhettä — rikas eliitti — kirjaimellisesti pyörittää Meksikoa (mahdollisesti siksi koska he omistavat sen!), kun taas 20-30 miljoonaa elää täydellisessä köyhyydessä. Joten maanviljelijät vuonna 1993-94 ryhtyivät kapinaan, pakottaakseen elitistisen hallituksen tunnustamaan oman osuutensa ihmisten auttamisessa ja edes vähimmäismäärän tarjoamisessa kunniakkaalle elämälle. On vissi ero elitististen hallitusten ja ”kansalta kansalle”-typpisten hallitusten välillä.

Eivätkö kansanhallitukset ole vihaisten ihmisten luomia, jotka ovat turhautuneita ihmisluonteen perus-itsekkyyteen? Eivätkö hallitusten tulonsiirrot ole luotu lääkkeeksi ihmisen haluttomuuteen tarjota itselleen ratkaisuja?

Eikö tämä olekin alkupiste reiluille asumislaeille, lapsityövoima-asetuksille, riippuvien lasten äitien tukiohjelmille? Eikö sosiaaliturva ollutkin hallituksen yritys tarjota vanhemmille ihmisille jotain jota heidän omat perheensä eivät kyenneet tai halunneet tarjota? Miten me voimme sovitella vihamme hallituksen kontrollia kohtaan kun haluttomuutemme tehdä mitään mitä emme halua kun ei ole olemassa mitään kontrollia?

On sanottu, että jotkut hiilikaivostyöntekijät työskentelivät kaameissa olosuhteissa ennen kuin hallitukset vaativat sikarikkaita kaivosomistajia siivoamaan paskaiset kaivoksensa. Mikseivät omistajat tehneet niin itse? Koska se olisi leikannut liikevoittoa! Ja rikkaita ei kiinnostanut miten moni köyhä kuoli turvattomissa kaivoksissa kassavirran ylläpitämiseksi.

Yritykset maksoivat orjapalkkaa alkuvaiheen työntekijöille ennen hallitusten minimipalkkavaatimuksia. Ne jotka haluavat päästä takaisin ”vanhoihin hyviin aikoihin” sanovat, ”Mitä sitten? He tarjosivat työpaikat, eikö niin? Ja kuka ottaa riskit? Työntekijä? Ei! Sijoittaja, omistaja, he ottavat kaikki riskit! Joten heille kuuluisi suurin palkkio!” Kuka tahansa, joka ajattelee että työntekijät, joiden työstä omistajat riippuvat, tulisi saada kunniakasta kohtelua saa kommunistin leiman.

Kuka tahansa, joka ajattelee että ihmiseltä ei tulisi kieltää asuntoa hänen ihonvärinsä takia, saa sosialistin leiman. Kuka tahansa, joka ajattelee että naiselta ei tulisi kieltää työpaikkamahdollisuutta tai ylennystä yksinkertaisesti sen takia että hän on väärää sukupuolta, saa radikaalifeministin leiman. Ja kun hallitukset, heidän valittujen edustajiensa kautta, alkavat ratkoa näitä ongelmia joita vallassaolijat päättäväisesti kieltäytyvät ratkaisemasta itse, niitä hallituksia kutsutaan riistäjiksi! (Ei koskaan heidän auttamiensa ihmisten taholta, sattuneesta syystä. Ainoastaan niiden jotka kieltäytyvät tarjoamasta apua itse.)

Missään tämä ei näy yhtä ilmiselvästi kuin terveydenhuollossa. Vuonna 1992 Amerikan presidentti ja hänen vaimonsa päättivät, että olisi epäreilua ja epäsovinnaista miljoonille amerikkalaisille olla saamatta ehkäisevää terveydenhuoltoa; tuo ajatus aloitti terveydenhuoltokeskustelun joka sitten sai jopa lääkärien ammattikunnan ja vakuutusteollisuuden tolaltaan.

Todellinen kysymys ei ole kenen ratkaisu on parempi: hallituksen ehdottama suunnitelma vaiko yksityisen puolen ehdottama suunnitelma. Todellinen kysymys on: miksei yksityinen puoli ehdottanut omaa ratkaisuaan jo kauan aikaa sitten?

Kerron miksei. Koska sen ei tarvinnut. Kukaan ei valittanut. Ja teollisuus on liikevoiton ajama. Voiton, voiton, voiton.

Pointtini on siis tämä. Me voimme vaahdota ja itkeä ja valittaa minkä haluamme. Totuus on, hallitukset tarjoavat ratkaisuja silloin kun yksityinen sektori ei halua.

Me voimme myös väittää että hallitukset tekevät mitä tekevät kansan tahtoa vastaan, mutta niin kauan kun kansa hallitsee hallitusta — niinkuin ne tekevät suurimmaksi osaksi USA:ssa — hallitukset jatkavat ratkaisujen tuottamista ja vaatimista yhteiskunnallisiin epäkohtiin, koska suurin osa kansasta ei ole rikasta, ja siksi he eivät luo sääntöjä itselleen silloin kun yhteiskunta ei niitä vapaaehtoisesti tarjoa.

Vain maissa, joissa suurin osa kansasta ei kontrolloi hallitusta, hallitus tekee vähän tai ei mitään eriarvoisuuden eteen.

Joten, se ongelma: Miten paljon hallintoa on liian paljon hallintoa? Ja miten paljon on liian vähän? Ja missä kohtaa on tasapaino?

Huh! Enpä ole nähnyt sinun vaahtoavan näin! Siis ainakaan näiden kahden kirjan aikana.

 

No, sinä sanoit että toisessa kirjassa otettaisiin kantaa suurempiin, globaaleihin ongelmiin joita ihmisperhe kohtaa. Mielestäni olemme kuvailleet varsin suuren.

Kaunopuheisesti, kyllä. Kaikki Toynbeesta Jeffersoniin ja Marxiin ovat yrittäneet ratkaista sitä satoja vuosia.

 

Okei — mikä on ratkaisusi?

Me joudumme ottamaan askeleen taaksepäin tässä; me joudumme käsittelemään vanhaa tietoa.

 

Anna mennä. Ehkä minun pitää kuulla se kahdesti.

Sitten aloitamme sillä faktalla, että minulla ei ole ”ratkaisua”. Ja se johtuu siitä, että en näe mitään tästä ongelmallisena. Se on vain sitä mitä se on, ja minulla ei ole mitään preferenssejä siihen liittyen. Ainoastaan kuvaan sitä mikä on havaittavissa; sen mitä kaikki voivat nähdä paljaalla silmällään.

 

Okei. Sinulla ei ole ratkaisua eikä sinulla ole preferenssiä. Voitko tarjota minulle havainnon?

Havaitsen, että maailma ei ole vielä kehittänyt hallintojärjestelmää joka tarjoaa täydellisen ratkaisun — vaikka USA:n hallitus on päässyt kaikkein lähimmäksi tähän mennessä.

Ongelma on siinä, että hyvyys ja reiluus ovat moraalisia ongelmia, ei poliittisia. Hallinto on ihmisten yritys antaa mandaatti hyvyydelle ja taata reiluus. Kuitenkin on vain yksi paikka missä hyvyys syntyy, ja se on ihmisen sydämessä. On vain yksi paikka missä reiluus voidaan käsittää, ja se on ihmisen mielessä. On vain yksi paikka missä rakkaus voidaan kokea todella, ja se on ihmisen sielussa. Koska ihmisen sielu on rakkaus.

Et voi säätää moraalista lakia. Et voi säätää lakia joka sanoo ”rakasta lähimmäistäsi”.

Me pyörimme nyt kehää, sillä olemme käsitelleet tämän kaiken aiemmin. Silti, keskustelu on hyvää, joten jatketaan sillä. Vaikka käsittelisimme saman asian kahdesti tai kolmesti, se on ookoo. Yritys tässä on päästä jutun juureen käsiksi; nähdä miten haluatte luoda sen nyt.

 

No, sitten kysyn saman kysymyksen uudelleen. Eivätkö kaikki lait ole yksinkertaisesti ihmisen pyrkimyksiä koota moraalisia konsepteja lakikirjoihin? Eikö ”lainsäädäntö” ole yksinkertaisesti yhteinen sopimuksemme siitä mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin”?

Kyllä. Ja tietyt siviililait — säännöt ja määräykset — ovat tarpeellisia primitiivisessä yhteiskunnassanne. (Ymmärrätte, että ei-primitiivisissä yhteiskunnissa lait eivät ole tarpeellisia. Kaikki ihmiset sääntelevät itse itseään.) Teidän yhteiskunnassanne kohtaatte silti näitä erittäin perustason kysymyksiä.

Pysähdyttekö kadunkulmaan ennen jatkamista? Ostatteko ja myyttekö tietyin ehdoin? Onko mitään rajoitteita sille miten käyttäydytte toistenne kanssa?

Mutta todella, jopa nämä peruslait — säädökset murhaamista, vahingoittamista, huijaamista ja jopa punaisia päin ajamista vastaan — eivät ole tarpeellisia eikä niitä tarvittaisi jos kaikki yksinkertaisesti noudattaisivat Rakkauden Lakeja.

Eli siis, Jumalan Lakia.

Se mitä tarvitaan on tietoisuuden kasvattaminen, ei hallinnon kasvattaminen.

 

Tarkoitat, että jos me vain noudattaisimme Kymmentä Käskyä, kaikki olisi hyvin!

Ei ole olemassa sellaista kuin Kymmenen Käskyä. (Lue Kirja 1 jossa aihetta käsitellään.)

Jumalan Laki on Laittomuus. Se on jotain jota ette voi ymmärtää.

En vaadi mitään.

 

Monet ihmiset eivät voi uskoa viimeisintä lausuntoasi.

Anna heidän lukea Kirja 1. Se selittää tämän täydellisesti.

 

Onko tuo se mitä ehdotat tälle maailmalle? Täydellistä anarkiaa?

En ehdota mitään. Ainoastaan havainnoin sen mikä toimii. Kerron teille miten asian laita on havaittuna. Ja ei, en havaitse että anarkia — hallinnon, sääntöjen, asetusten tai minkäänlaisten rajoitteiden puuttuminen — toimisi. Sellainen järjestely on käytännöllinen ainoastaan kehittyneiden olentojen keskuudessa, jollaisia en havaitse ihmisolentojen olevan. Joten jonkin verran hallintoa vaaditaan kunnes rotunne on kehittynyt siihen pisteeeseen että luonnollsesti teette sen mikä on luonnollisesti oikein.

Olette viisaita hallitessanne itseänne sillä välin. Hetki sitten ilmaisemasi pointit ovat keskeisiä, kiistämättömiä. Ihmiset usein eivät tee sitä mikä on ”oikein” kun heidät jätetään omilleen.

Todellinen kysymys ei ole miksi hallitukset asettavat niin monia sääntöjä kansalaisille, vaan miksi hallitusten tarvitsee niin tehdä?

Vastaus liittyy Erottelutietoisuuteenne.

 

Siihen, että näemme itsemme erillään muista.

Kyllä.

 

Mutta jos me emme ole erillämme muista, silloin me olemme Yhtä. Ja eikö tarkoita että olisimme vastuussa toisistamme?

Kyllä.

 

Mutta eikö se riistä meiltä voiman saavuttaa yksilöllisen suuruutemme? Jos minä olen vastuussa kaikista muista, silloin Kommunistinen Manifesti oli oikeassa! ”Kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeensa mukaan.”

Se on, kuten olen jo sanonut, erittäin ylväs idea. Mutta siltä on riistetty ylväytensä kun sitä pakotetaan väkivalloin. Se oli kommunismin vaikeus. Ei konsepti, vaan sen toteutus.

 

On olemassa niitä jotka sanovat, että konseptia oli pakko pakottaa, koska konsepti rikkoo ihmisluonteen ideaa.

Löit naulan naamaan. Se minkä tulee muuttua on ihmisluonne. Se on se missä työ on tehtävä.

 

Luoda siirtymä tietoisuudessa josta olet puhunut.

Kyllä.

 

Mutta me pyörimme taas ympyrää. Eikö ryhmätietoisuus riistäisi jälleen yksilöltä vallan?

Tarkastellaanpa tätä. Jos jokainen ihminen planeetalla saisi perustarpeensa tyydytettyä — jos suurin osa ihmisistä voisi elää kunniakkaasti ja päästä yksinkertaisen selviytymisen taistelusta — eikö tämä avaisi tien ihmiskunnalle jalompien päämäärien tavoittelulle? Tulisiko yksilöllinen suuruus todella tukahdutetuksi jos yksilön selviytyminen olisi taattu?

Onko universaalin arvokkuuden tultava uhratuksi yksilön kunnian edessä? Minkälainen kunnia saavutetaan toisen ihmisen kustannuksella?

Olen asettanut enemmän kuin riittävästi resursseja planeetallenne takaamaan riittävät tarpeet kaikille. Kuinka voi olla, että tuhannet nälkiintyvät kuoliaaksi joka vuosi? Että sadat joutuvat kodittomiksi? Että miljoonat itkevät yksinkertaista arvokkuutta?

Sellainen apu joka lopettaisi tämän ei ole apua joka riistää vallan. Jos teidän hyväosaisenne sanovat että eivät halua auttaa nälkiintyvää ja asunnotonta, koska he eivät halua riistää heiltä valtaansa, silloin hyväosaisenne ovat tekopyhiä. Sillä kukaan ei ole todella ”hyväosainen”, jos heillä on asiat hyvin kun toiset kuolevat.

Yhteiskunnan evoluutio mitataan sillä miten hyvin se kohtelee kaikkein huono-osaisimpia jäseniään. Kuten olen sanonut, haaste on löytää tasapaino muiden auttamisen ja muiden satuttamisen välillä.

 

Onko jotain vinkkejä tarjota?

Yleispätevä vinkki voi olla tämä: kun epäilyttää, silloin kallistu aina myötätunnon puolelle.

Koettelemus on autatteko vai satutatteko: ovatko kanssaihmisenne apunne kasvattamia vai kutistamia? Oletteko tehneet heistä kykenevämpiä vai vähemmän kykeneviä?

 

On sanottu, että jos yksilölle annettaisiin kaikki, silloin he ovat vähemmän halukkaita työskentelemään sen eteen itse.

Ja kuitenkin tulisiko heidän työskennellä yksinkertaisimman arvokkuuden eteen? Eikö kaikille ole riittävästi? Miksi ”työntekeminen sen eteen” tulisi liittyä yhtään mihinkään?

Eikö ihmisen perusarvokkuus ole kaikkien syntymäoikeus? Eikö sen tulisi olla?

Jos pyritään minimitason yläpuolelle — enemmän ruokaa, surempia suojia, hienompia vaatteita — sitä voi pyrkiä saavuttamaan nuo tavoitteet. Mutta täytyykö kenenkään kamppailla edes selviytyäkseen — planeetalla jossa kaikille on enemmän kuin tarpeeksi?

Tämä on keskeinen kysymys jonka ihmiskunta kohtaa.

Haaste ei ole tehdä kaikista tasa-arvoisia, vaan taata kaikille vähintään perusselviytyminen arvokkuudella, niin että jokaisella voi olla sen jälkeen mahdollisuus valita mitä muuta he haluavat sen lisäksi.

 

On niitä joiden mielestä jotkut eivät tartu tilaisuuteen edes silloin kun se heille annetaan.

Ja he havaitsevat oikein. Tämä nostaa esiin toisen kysymyksen: olemmeko velkaa niille, jotka eivät käytä saamaansa tilaisuutta hyväkseen, toisen tilaisuuden, ja vielä seuraavan?

 

Ei.

Jos minä ottaisin tuollaisen asenteen, olisitte kadonneet helvettiin ikuisuudeksi.

Sanon teille tämän: Myötätunto ei lopu koskaan, rakkaus ei lopu koskaan, kärsivällisyys ei lopu koskaan Jumalan Valtakunnassa. Ainoastaan ihmisen maailmassa on hyvyys rajallista.

Minun maailmassani hyvyys on rajatonta.

 

Vaikka emme ansaitsisi sitä.

Te ansaitsette sen aina!

 

Vaikka me heittäisimme hyvyyden vasten Kasvojasi?

Erityisesti jos niin teette. (”Älkäät olko pahaa vastaan; vaan joka sinua lyö oikialle poskelle, niin käännä myös hänelle toinen. Ja joka sinua vaatii peninkulman, mene hänen kanssansa kaksi.”) Kun heitätte hyvyyteni takaisin vasten Kasvojani (jota, muuten, ihmiskunta on tehnyt jo vuosituhannen verran), näen että olette yksinkertaisesti erehtyneet. Ette tiedä mikä on parhaaksenne. Minulla on myötätuntoa koska erheenne ei perustu pahaan, vaan tietämättömyyteen.

 

Mutta jotkut ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja. Jotkut ihmiset ovat luonnollisesti pahoja.

Kuka sanoi sinulle niin?

 

Se on minun havaintoni.

Silloin et näe selkeästi. Olen sanonut sen aiemmin: Kukaan ei tee mitään pahaa, kun otetaan hänen maailmankuvansa huomioon. Toisin sanoen, kaikki tekevät parhaansa minkä kykenevät joka ikinen hetki.

Kaikki teot riippuvat sillä hetkellä saatavilla olevasta datasta.

Olen sanonut aiemmin — tietoisuus on kaikki kaikessa. Mistä sinä olet tietoinen? Mitä sinä tiedät?

 

Mutta ihmiset hyökkäävät kimppuumme, satuttavat meitä, vahingoittavat meitä, jopa tappavat meitä omiin tarkoituksiinsa, eikö se ole pahasta?

Olen sanonut aiemmin: kaikki hyökkääminen on avunhuuto.

Kukaan ei todellisuudessa halua satuttaa ketään. Ne jotka niin tekevät — mukaanlukien omat hallituksenne — tekevät niin epämukavasta ideasta, että se on ainoa tapa saada se minkä he haluavat.

Olen jo luonnostellut tässä kirjassa korkeamman ratkaisun tähän ongelmaan. Älä halua mitään, yksinkertaisesti. Pidä preferenssejä, mutta ei mitään tarpeita.

Kuitenkin tämä on erittäin korkea olemisen tila; se on Mestarien paikka.

Geopoliittisessa mielessä, miksei voisi työskennellä yhtenä maailmana tyydyttäen kaikkien perustarpeet?

 

Me teemme niin — tai yritämme.

Kaikkien näiden tuhansien ihmishistorian vuosien jälkeen, se on paras mitä voit sanoa? Fakta on, että olette tuskin kehittyneet juuri yhtään. Toimitte silti primitiivisellä ”jokainen on oman onnensa seppä”-mentaliteetilla. Raiskaatte maapallon ja riistätte sen resurssit, käytätte hyväksi ihmisiä, ja systemaattisesti riistätte niitä jotka ovat eri mieltä kaikesta tästä, kutsuen heitä ”radikaaleiksi”.

Teette tämän kaiken omien itsekkäitten syittenne tähden, koska olette kehittäneet elämäntyylin jota ette voi ylläpitää muulla tavoin.

Teidän tulee hakata miljoonia eekkereitä puita vuosittain tai ette kykene saamaan sunnuntailehteä pöydällenne. Teidän tulee tuhota maileja suojaavaa otsonikerrosta joka peittää planeettanne, tai muuten ette voi saada hiussuihketta. Teidän tulee saastuttaa jokia ja virtoja kunnostamiskelvottomiksi tai teillä ei voi olla teollisuudenaloja jotka antavat teille Suuremman, Paremman ja Lisää. Ja teidän täytyy hyväksikäyttää huonompiosaisianne — vähiten koulutettuja, vähiten tajuavia — tai ette voi elää ihmismittapuun huipulla ennennäkemättömässä (tai tarpeettomassa) ylellisyydessä. Viimeisenä, teidän tulee kieltää se että teette tämän, tai ette voi elää itsenne kanssa.

Ette voi löytää sydämestänne viestiä ”elä yksinkertaisesti, niin että muutkin voivat elää yksinkertaisesti”. Se puskuritarraviisaus on liian yksinkertaista teille. Se on liian paljon pyydetty. Liian paljon annettavaksi. Loppujen lopuksi, olette työskennelleet niin kovasti saadaksenne sen minkä olette saaneet! Ette voi antaa siitä pois mitään!

Ja jos loppu ihmiskunta — puhumattakaan omista lapsistanne tai lastenlapsistanne — täytyy kärsiä sen vuoksi, paska homma, eiksniin? Teitte mitä pitikin selvitäksenne, ”pärjätäksenne” — he voivat tehdä samoin! Loppujen lopuksi, ”jokainen on oman onnensa seppä”, eikö niin?

 

Onko tästä sopasta tietä ulos?

Kyllä. Sanonko sen uudestaan? Muutos tietoisuudessa.

Et voi ratkaista ihmiskuntaa piinanneita ongelmia hallituksen toimilla tai poliittisin keinoin. Olette yrittäneet tehdä niin tuhansia vuosia.

Muutos tulee tehdä ja voidaan tehdä vain ihmisten sydämissä.

 

Voitko ilmaista yhdellä lauseella sen mitä meidän tulee tehdä?

Olen jo useita kertoja.

Teidän tulee lopettaa Jumalan näkeminen teistä irrallaan, ja toistenne näkeminen teistä irrallaan.

Ainoa ratkaisu on Äärimmäinen Totuus: mikään ei ole olemassa universumissa irrallaan mistään muusta. Kaikki on olennaisesti yhteydessä kaikkeen, peruuttamattomasti toisistaan riippuvainen, interaktiivinen, punoutunut kaiken elämän kudokseen.

Kaikki hallinto, kaikki politiikka täytyy korvata tällä totuudella. Kaikkien lakien tulee perustua siihem.

Tämä on tulevaisuuden toivo rodullenne; ainoa toivo planeetallenne.

 

Miten Rakkauden Laki toimii, josta puhuit aiemmin?

Rakkaus antaa kaiken eikä vaadi mitään.

 

Miten voimme olla vaatimatta mitään?

Jos rotunne kaikki edustajat antaisivat kaikkensa, mitä voisit vaatia?

Ainoa syy vaatia mitään on koska joku muu panttaa jotain.

Lakkaa pidättäytymästä!

 

Tämä ei toimisi ellemme me tekisi sitä kaikki kerralla.

Todellakin, vaaditaan globaali tietoisuus.

Miten sellainen aikaansaadaan? Jonkun tarvitsee aloittaa. Mahdollisuus on täällä sinulle.

Voit olla Uuden Tietoisuuden lähde. Voit olla inspiraatio.

Todellakin, sinun tulee olla.

 

Minun?

Keitä muita täällä on?