Avainsana-arkisto: paranormaali

Jättiläismäinen jäätynyt avaruusolento löydetty Mt. Adamsin huipulta

Mystinen avaruusolentojen ja UFOjen ilmentymä Mount Adamsin ympärillä on tunnettu Kenneth Arnoldin UFO-havaintoja joka sattui kesäkuun 24. päivä 1947. Se oli epäilemättä tunnetuin havainto tähän mennessä.

Nyt 150 ihmisen ryhmä, joka otti osaa hetki sitten pidettyyn ECETI Ranch -konferenssiin kesäkuun 30. päivänä 2017, sanoo että he todistivat omin silmin jotain todella omituista vuoren huipulla.

Seuraavan neljän päivän aikana se valokuvattiin, videoitiin ja kuvat ja video jälkianalysoitiin. Analyysi tuli tulokseen, että se oli jonkin sortin ovi joka avautui lähelle Mount Adamsin huippua.

Huhut jonkin sortin ”avaruusolentojen hangaarin” ovesta Mt. Adamsilla ovat kiertäneet yli vuosikymmenen, ja sanotaan että se on reikä joka johtaa vuoren sisällä olevaan hangaariin, missä UFOt tykkäävät liikkua edestakaisin.

Mietiskeltyäni onko sellaista reikää/hangaaria, tarkistin Mt. Adamsin Google Earthilla ja vaikka en löytänyt minkäänlaista reikää/hangaaria, joka on ehkä lumen peittämä kuvissa, löysin jättiläismäisen jäätyneen ruumiin lumesta Mount Adamsin huipulta.

Nopealla vilkaisulla se näyttää kuin ihmisen ruumiilta mutta syvempi tarkastelu kertoo sen olevan humanoidin ruumis, joka on yli 10 metriä pitkä.

Selkeästi näkyvissä: pää ja suuret silmät, keho, kädet, sormet, jalat, varpaat, olento pitää jotain vasemmassa kädessään joka näyttää kupilta.

Onko kyseessä tosiaan jättiläismäinen avaruusolento tai humanoidi? Entäpä sitten huhut siitä että vuoren sisällä sijaitsee avaruusolentojen tukikohta?

Voit itse tarkistaa jäätyneen ruumiin sijainnista: 46°12’58.53″N
121°29’11.24″W

Tämä video aiheesta kuvattiin ECETI-tapahtuman aikana:

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Omituisia valoilmiöitä Mainessa

Omituiset valot sinkoilemassa UFOnnäköisestä pilvestä, kuu joka tuntuu olevan nelikulmio, omituinen sateenkaaripilvi ja muut hämärät ilmakehän ilmiöt ovat saaneet maailman huomion heinäkuussa.

Häikäisevä kuva ilmakehän ilmiöistä on amatööriastronomi John Stetsonin ottama Casco Bayssa, Mainessa heinäkuun 9, 2017.

Katsellessaan kuun nousua Dyer Pointissa Cape Elizabethissa, Stetson huomasi kuun yhtäkkiä muuttuvan nelikulmion muotoiseksi.

Ilmeisesti neliskulmainen kuu on lämpimän ja kylmän ilman yhteentörmäyksen tulosta Mainen rannikolla.

Toinen omituinen taivasilmiö filmattiin Taimaassa kun silminnäkijä havaitsi omituisen valon sinkoavan UFOn näköisestä pilvestä.

Tämä ilmiö on niinkutsuttu cumulonimbus-pilvi, jossa auringonvalo heijastuu jääkiteistä pilven yllä olevan sähkökentän suunnatessa ne.  Katso video UFO-pilvestä täältä.

Heinäkuun 4. päivänä 2017 jotain todella omituista sattui USA:n taivaalla kun useat ihmiset näkivät omituisen sateenkaaripilven lähellä toista valoa.  Katso video täältä.

Salaliittoteoreetikoiden mukaan HAARP, NORAD ja muut samanlaiset laitokset ympäri maailman manipuloivat säätä ja luovat tällaisia sääilmiöitä niin tehdessään.

 

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Tämän vuoden 5 hienointa viljakuviota tähän mennessä

Britannian viljakuviokausi on ollut tänä vuonna erittäin aktiivinen. Niin aktiivinen, itse asiassa, että poliisit Englannissa tutkivat ilmiötä, muistuttaen että luvattomien viljakuvioiden tuottaminen on rikos, ja pyytäen viljelijöiden tarkkailla kaikkia kulkijoita. Mitä jos jotkut viljakuvioiden tekijöistä osoittautuvatkin avaruusolennoiksi?

Tässä vuoden 2017 tähän mennessä hienointa viljakuvioa:

5. Kesäkuun 17: Cheesefoot Head, Hampshire

Picture

http://temporarytemples.co.uk/wp-content/uploads/2017/06/74-Longwood-Warren-17-06-17-OH.jpg

Voisiko tämä viljakuvio olla symboli tulevasta elokuun 21. päivän auringonpimennyksestä? Jotkut ihmiset uskovat näin, sillä design vaikuttaa esittävän aurinkoa ja kuuta jotka ovat kytköksissä toisiinsa.

4. Kesäkuun 1: Boreham Wood, Wiltshire

Picture

http://temporarytemples.co.uk/wp-content/uploads/2017/07/101-Boreham-Wood-01-07-17-OH.jpg

Tässä 60-metrisessä viljakuviossa katsoja voi helposti nähdä kuusiterälehtisen kukan ympyrän sisällä. Voisiko tämä olla elinvoiman tai elämänpiirin symboli jollain tapaa?

3. Heinäkuun 8: Hackpen Hill, Wiltshire

Picture

http://temporarytemples.co.uk/wp-content/uploads/2017/07/126-Hackpen-Hill-nr-Broad-Hinton-08-07-17-OH.jpg

Eksentriset muodot ja kirkkaiden sekä tummien värien sekoitus tässä viljakuviossa  tekee siitä erittäin mielenkiintoisen. Kuvio sijaitsee lähellä Hackpen White Horsea, kaunista ja tähän päivään asti selittämätöntä ”valkoisen hevosen kalkkikukkulakuviota.”

2. Heinäkuun 5: Battlesbury Camp, Wiltshire

Picture

http://temporarytemples.co.uk/wp-content/uploads/2017/07/111-Battlesbury-Camp-05-07-17-OH2.jpg

Tässä kuviossa näkyy muinainen, universaali symboli nimeltään ”Kelttiläinen Kilpisolmu,” kuvio joka liittyy turvaan ja suojautumiseen. Jotkut verkossa ovat ehdottaneet erityisesti tämän olevan avaruusolentojen tekemä!

1. Toukokuun 22: Dorset, England

Picture

http://www.cropcircleconnector.com/2017/cerneabbas/cerneabbas2017a.html

Lähelle kuuluisaa ja muinaista Cerne Abbas Giant -kuviota, joka esittää luolamiestä nuijan kanssa, on ilmaantunut uusi ja samalla tavoin yksinkertainen design.  Moderni viljakuvio näyttää päältäpäin kehittyneemmän, hehkuvan hahmon kahden ympyrän sisällä.

Ovatko nämä viljakuviot avaruusolentojen tekemiä? Vai ovatko ne vain hauskanpitoa ja huomionhakua? Haluatko lisätä listaan joitain kuvioita?

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

Mikä on tämä lentokoneen edessä oleva valonsäde?

Jotain todella omituista on käynnissä planeettamme ilmakehässä. Ihmiset ympäri maailman todistavat omin silmin ja ottavat valokuvia omituisista taivasilmiöistä.

Mitä ajatella tästä omituisesta valonsäteestä taivaalla, jonka on filmannut Martin Mikuaš Slovakiasta heinäkuun 12. päivänä 2017, jossa lentokone selkeästi seuraa valonsäteen osoittamaa kulkusuuntaa.

Onko tämä lentokone käyttämässä teknologiaa jossa tuntemattomasta kohteestä emittoituvien valonsäteiden vaihetta muutetaan tai siirretään?

Miten tämä ilmiö voidaan selittää? Onko kyseessä jokin tuntematon ihmisten teknologia, vai jotain muuta?

Mystinen koiramiehen havainto Etelä-Afrikassa voi selittää muita havaintoja

Harvoinpa sitä tulee havainneeksi Koiramiehen (Dogman), erityisesti Michiganissa, joka on aiemmin ollut havaintojen keskipisteessä jo vuodesta 1887. On vieläkin harvinaisempaa että silminnäkijä pääsee nauhoittamaan videon Koiramiehestä (tai mistään muustakaan kryptidistä, jos niikseen tulee) joka ei ole sumea tai pikselöitynyt kohtaus realitysarjasta. Etelä-Afrikkasta on kuitenkin löytynyt video, jossa näkyy selkeästi puoliksi ihminen, puoliksi koira juoksemassa neljällä jalalla muiden koirien kanssa. Onko Koiramies lomalla?

Eräs videon lataajista sanoo kohtaamisen tapahtuneen Limpopossa, Etelä-Afrikan pohjoisimmassa provinssissa joka on Botswanan, Zimbabwen ja Mosambikin rajalla. Se on yksi Etelä-Afrikan köyhimmistä alueista, jossa suurin osa populaatiosta elää heimoalueilla. Siellä pyörii jatkuvasti kommentaareja noituudesta, huumeista, villilapsista ja eläimiinsekaantumisesta.

Onneksi toisella sivustolla, Mzansi Times, oli parempi selitys Koiramiehelle. Videon sanottiin tulleen Uppingtonista Limpopon sijaan, ja Koiramies ei ole puolikas koira vaan täysiverinen ihminen nimeltäään Phillip Oliphant joka väittää rakastavansa koiria ja näyttää rakkautensa esiintymällä sellaisena. Purkkeja käsissään suojana pitelevä Oliphant kykenee liikkumaan erittäin nopeasti neljällä raajalla… kunnes hän joko menee maahan tai leikkii kuollutta.

Onko tapaus selvitetty? Kuten ovien kanssa, aina kun paranormaali keissi suljetaan, toinen avautuu. Voisivatko Koiramieshavainnot muualla päin maailmaa olla myös ihmisiä neljällä jalalla jotka vain rakastavat koiran leikkimistä? Dogman Encountersin mukaan suurin osa Koiramieshavainnoista ovat pääosin koiria jotka juoksevat neljällä jalalla. Kuumottavampi kahdella jalalla juokseva koira on harvinainen. Kiinnostavampaa on, että vaikka silminnäkijät väittävät olevansa peloissaan nähdessään ilmiön, vain yksi prosentti raportoi tulleensa Koiramiehen hyökkäämäksi. Loput kävelevät pois vahingoittumattomina.

Onko Michiganin Koiramies vain Wolverineversio Phillip Oliphantista — ihminen joka leikkii koiraa? Se on mahdollista. Onko kyseessä iso koira joka leikkii ihmistä? Ehkä vähän enemmän todennäköistä, erityisesti kun sellainen havaitaan pimeällä. Onko kyseessä jokin muu ilmiö? Tämä jää niiden silminnäkijöiden nähtäväksi jotka kykenevät peloltaan repimään puhelimen esiin kuvatakseen havainnon.

Sillä aikaa hurratkaamme Phillip Oliphantille siitä että hän tekee mitä hän rakastaa ihmisen parhaan ystävän kanssa eikä huolehdi huomisesta tai ihmisen pahimpien ystävien kommenteista.

 

 

 

Artikkelin julkaissut Mysterious Universe

Silminnäkijä kertoo kohtaamisestaan isojalan kanssa

Klikkaa tästä seurataksesi käyttjää SnowWalkerPrime Youtubessa.

Tässä on toinen hieno silminnäkijäkertomus pariskunnalta kun he olivat metsissä ja sanovat nähneensä isojalan, tai yhtä suuria olentoja. Hänen kuvauksensa on hämmästyttävä ja toivon vain että hänellä olisi ollut kuvamateriaalia tapauksesta, mutta joskus se vain ei onnistu, koska havainto oli lyhyt. Istu ja kuuntele tätä hienoa kuvausta isojalan kohtaamisesta.

Uskon että isojalka on avaruusolentolaji joka tulee maapallon eri puolilta meditoimaan tai rukoilemaan heidän kulttuurinsa mukaan.

Scott C. Waring

”Aavemainen” energia liikkuu pihan läpi Ohiossa

Arvoituksellinen videopätkä Ohiosta näyttää jonkinlaisen omituisen energian liikkuvan taivaalla raekuuron aikaan.

Videon kuvasi mies nimeltään Chip Beale, joka oli filmaamassa oikuttelevaa sääätä kotonaan Daytonissa kesäkuun 5. päivänä 2017.

Lyhyellä videopätkällä kuuluu kovaäänistä surinaa, ja puiden läpi Bealen pihalla näkyy sinertävä hehku joka liikkuu poikittain ilmassa.

Jotkut katselijat ovat ehdottaneet omituisen energian olevan sääilmiö, mahdolllisesti jopa pallosalama, kun taas skeptikot pitävät tätä ”ilmiötä” yksinkertaisesti sähkölinjojen taipumisena.

 

Artikkelin julkaissut Before Its News

Kaikkinäkevä Silmä ilmestyy Leedsin ylle

Aavemainen pilvi ilmaantui Leedsin ylle Britannian Yorkshiressa. Se muodosti täydellisen silmän muodon, silmäluomineen kaikkineen.

Graham Telford, laitosjohtaja, joka havaitsi pilven huhtikuun 3. päivänä 2017 jakoi uskomattoman kuvan kanssatarkkailijoille ja kertoi uutislehti Metrolle:  ”En ole koskaan nähnyt mitään tällasta ennen, pilvi näyttää tasan tarkkaan kuin kaikkinäkevältä silmältä, se oli huikeaa.”

Kuva: Graham Telford – Mercury Press.

Me olemme kaikki kuulleet Kaikkinäkevästä Silmästä.

Jotkut sen sanovan olevan Kaitselmuksen silmä joka on symboli, jossa näkyy useasti silmä ja sen ympärillä loisto ja monesti se on kolmion sisällä. Se esittää Jumalan silmää joka vahtii ihmiskuntaa (tai jumalallista kaitselmusta).

Kaikkinäkevän silmän symboli voidaan johtaa egyptiläiseen mytologiaan. Alueilla jossa Pahan Silmän myytti esiintyy, kaikkinäkevä silmä on yksi monista muodoista joissa heijastavaa silmä-taikakalua on käytetty ajamaan pois pahoja henkiä, sekä suojelemaan vaaroilta.

Toiset kutsuvat sitä Horuksen Kaikkinäkeväksi Silmäksi, egyptiläisen auringonjumalan mukaan.

Horus oli taivaan jumala ja Osiriksen, luojan (jonka oma syntymä johtui Ogdoadista), poika. Horus kuvataan haukkana tai haukanpäisenä ihmisenä, josta Horuksen nimi johtuu.

Modernina aikana kaikkinäkevä silmä on näkyvimmin tullut esiin vapaamuurariudessa, kun taas huomattavimmat silmän kuvaukset löytyvät USA:n Suuresta Sinetistä, joka löytyy USA:n yhden dollarin setelistä.

Muinaisen myytin mukaan kaikkinäkevä silmä tarkoittaa kuoleman ja ylösnousemuksen metaforaa sielun matkalla fyysisen todellisuuden peleissä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Osoittako vuoden 2017 viljakuvio 5000 vuotta vanhaan Cochnon kiveen?

Vuoden 2017 ensimmäinen viljakuvio on löydetty  Cherhill White Horse and Landsdowne -monumentin lähistöltä, Wiltshiren rypsipellosta. Viljakuvio on melkein sata metriä pitkä. Havainto tästä on tehty huhtikuun 16. päivänä 2017.

Ehkä viljakuvio on symbolinen viittaus tulevaan kosmiseen tapahtumaan? Elokuun 21. päivänä 2017 kun maapallo, kuu ja Venus ovat kaikki samassa linjassa ja tuolloin on auringonpimennys samana päivänä.

Se mikä symboissa on huomionarvoista, on että sama symboli löytyy 5000 vuotta vanhasta Cochnon kivestä West Dunbartonshiressa, Skotlannissa, joka tutkijoiden mukaan esittää muinaista kosmista karttaa.

Viimeisin viljakuviosymboli ei ole ensimmäinen joka vastaa Cochnon kiven kuvioita. Aikaisemmin muita astronomisesti tulkittavissa olevia symboleja on löydetty viljakuvioista, jotka vastaavat muinaisia Cochnon kiven kuvioita.

Onko mahdollista, että vastaus viljakuvion symboleihin on löydettävissä Cochnon kivestä?

Blogger Tricks