Avainsana-arkisto: parapsykologia

NSA pelkää psyykkisiä atomipommeja

Hallituksen salainen asiakirja alkaa sanoilla ”parapsykologiaan liittyvien tapahtumien outo sarja on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana” ja päättyy hälyttävään kysymykseen siitä, että meediot olisivat tuhonneet kaupunkeja ydinpommilla niin, että ne olisivat kadonneet ajassa ja avaruudessa. Jos tämä kuulostaa scifi-juonelta, se on sitä — mutta se on myös NSA:n muistio vuodelta 1977.

Ensimmäinen NSA:n muistion esiin nostama ”tapahtuma” on CIA:n raportti, jossa mainitaan KGB:n tutkimus parapsykologian alalla. Sen mukaan KGB käytti harrastelijoita ja valtiosta riippumattomia tutkijoita keskustelemaan länsimaisten tiedemiesten kanssa. Näin KGB pystyi keräämään hyödyllistä tietoa ilman, että se joutui vahingossa vuotamaan luottamuksellisia tietoja länsimaalaisille. NSA:n muistion mukaan tämä taktiikka tuotti ”korkealaatuista länsimaista tieteellistä tietoa”.

Seuraava NSA:n muistion kuvaama tapahtuma vaikutti venäläiseltä provokaatiolta, vaikka siitä, millainen se tarkalleen ottaen oli, käytiin jonkin verran keskustelua. Kesäkuussa 1977 amerikkalainen toimittaja pidätettiin Venäjällä, koska hän oli saanut neuvostoliittolaisen parapsykologiaa käsittelevän artikkelin. Paperin väitettiin dokumentoivan ”PSI”-hiukkasia (eli psyykkisiä hiukkasia) elävän solun sisällä, mikä muka tarjosi fysikaalisen perustan parapsykologialle.

Tämä vaikutti amerikkalaisesta tiedustelupalvelusta eräänlaiselta ansaan houkuttelulta, vaikka tavoite olikin epäselvä. Jotkut arvelivat, että sillä pyrittiin herättämään radiokeskustelua, jota Neuvostoliitto voisi jäljittää saadakseen paremman käsityksen Yhdysvaltojen kiinnostuksen kohteista ja toiminnasta. Toisen teorian mukaan se oli yksinkertaisesti varoitus lännelle pysyä erossa arkaluonteisesta neuvostotutkimuksesta. Kolmas teoria oli, että se oli ”kaksoisajattelun juoni, jolla teeskenneltiin kiinnostusta kömpelöllä tavalla, jotta saisimme meidät luulemaan, että tämä oli oikeastaan vain petos, jolla länsimaita yritettiin huijata uskomaan, että kiinnostusta oli, vaikka sitä ei todellisuudessa ollut.” Vaikka tämä viimeinen teoria saattaa kuulostaa vainoharhaiselta, kieltäminen ja harhauttaminen toimivat juuri näin – ja siinä Venäjän vastavakoilu on jo pitkään kunnostautunut.

Jakso päättyi huomautukseen, jonka mukaan neuvostoliittolaisessa sotilasrahoitteisessa tutkimuslaboratoriossa oli tiettävästi demonstroitu onnistuneesti ”telekineettistä voimaa” ja että oli väitetysti löydetty uudentyyppinen energia, ”joka on ehkä jopa tärkeämpi kuin atomienergia”.

Kolmas tapahtuma oli ”joidenkin fyysikoiden ja kuuluisan evolutionistin Teilhard de Chardinin” ilmeinen väite, jonka mukaan maailmankaikkeus oli pikemminkin ”suuri ajatus” kuin ”suuri kone”. Tämän näkemyksen mukaan ”todellisuuden pohjalla oleva ’yhtenäinen kenttä’ on tietoisuus”. Muistiossa siteerattiin telekineettisiä kokeita ja esitettiin, että ”tietoisuuden keskittäminen” voisi tuottaa ”uudenlaista energiaa, joka liikuttaa tai ehkä muuttaa materiaa”.

Raportissa viitataan brittiläisiin tutkijoihin, jotka kokivat ”poltergeist-ilmiöitä” testattuaan Uri Gelleriä. Huoneesta väitetään poistuneen esineitä, joista osa ilmeisesti ilmestyi myöhemmin uudelleen. Oletettavasti tämä ei yllättänyt nimeltä mainitsemattomia tiedemiehiä, joiden mielestä ei ollut sen vaikeampaa uskoa, että esineet voivat kadota ja ilmestyä uudelleen, kuin uskoa ”havaittuihin hiukkasiin, jotka syntyvät energiasta ja liukenevat tai katoavat takaisin energiaksi”.

Näistä lähtökohdista lähdettiin liikkeelle kahdenlaisista telekineettisistä aseista: telekineettisestä aikapommista ja psyykkistä ydinpommia vastaavasta aseesta, joka voisi siirtää koko kaupungin ajassa ja avaruudessa.

Ensimmäisessä tapauksessa komento- ja valvontahenkilöstön jäsen kidnapattiin ja hänelle aiheutettiin trauma, jonka avulla hänet voitiin ”ohjelmoida kehittämään telekineettisiä vaikutuksia työstressin aikana”. Teorian mukaan hätätilanteen sattuessa ja upseerin joutuessa stressin kohteeksi esineet alkaisivat liikkua ja kadota itsenäisesti, ”ja yhteydenpito tulisi mahdottomaksi”.

Toinen hypoteettinen ase oli vielä monimutkaisempi ja mahdollisesti pelottavampi. Dokumentti siteerasi ennustusta ”massiivisesta muutoksesta, joka muuttaa maailmamme suuntaa, aikaa, avaruutta ja energia-aines-suhdetta”, ja siinä pohdittiin, mitä tapahtuisi, jos ryhmä meedioita kokoontuisi yhteen. Jos kymmenen ihmistä, jotka ”todistavat häiritseviä telekineettisiä ilmiöitä”, tuotaisiin samalle alueelle, aiheuttaisiko se ”ketjureaktion, joka saa aikaan sen, että suuri osa materiasta kääntää suuntaa ja vajoaa takaisin energiamereen tai siirtyy ajassa ja avaruudessa”? Muistion lopussa pohdittiin, saavuttaisiko tällainen tapahtuma ”kriittisen massan” ja vaikuttaisiko se koko kaupunkiin.

Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että ”Philadelphia-kokeen” huijaus muistuttaa pintapuolisesti NSA:n muistiinpanossa esitettyä asetta. Huijauksen eri versioiden mukaan USS Eldridge muutettiin väliaikaisesti näkymättömäksi tai siirrettiin ajan ja avaruuden halki. Tapaus on jopa listattu NSA:n verkkosivulla paranormaaleista aiheista, joista heillä ei ole tietoja. Psyykkisten kykyjen aseellistamisen mahdollisuuksista laadittiin kuitenkin muitakin asiakirjoja, joista osaan tutustutaan myöhemmin. Toistaiseksi voit lukea NSA:n muistion alta:

CIA CREST Database 

 

Artikkelin julkaissut Muckrock

Multimodaalisuuden salliminen ihmisten ja avaruusolentojen välisten identiteettien rakentumisen tarkastelussa

Vol 3:4 (kesäkuu 2011)

Natasha Acimovic, M.A., PGCE

Tiivistelmä

Kun ihmisten ja avaruusolentojen välinen vuorovaikutus saa uusia muotoja, tulisi käyttää uudenlaisia havaintoviitekehyksiä oman ymmärryksemme laajentamiseen niistä, sekä niiden vaikutuksesta ihmisyyteen. Uusien muotojen lisäksi olemassaolevaa tutkimusta voitaisiin läpikäydä uudelleen uusien oivallusten löytämiseksi, menetelmänä muokata tiettyihin teemoihin jakautuvia olemassaolevia oletuksia, jotka mahdollisesti voisivat synnyttää uusia. Tämän tutkielman tarkoitus on kahdenlainen: tarjota rationaaliset syyt sille miksi sellaisia viitekehyksiä tulisi ottaa käyttöön ja suunnata huomiomme joihinkin eksopolitiikan mahdollisiin implikaatioihin, sekä sitten luonnostella joitain teoreettisia malleja, joita voitaisiin ottaa hyödylliseen käyttöön. Se tulee käyttämään diskurssien samanaikaisuutta, Kolmatta Tilaa ja kokijoiden narratiivin irroittamista, ja sitten käsittelemään joitain mahdollisia tästä seuraavia implikaatioita. Päätarkoituksena on luonnostella keskeiset mallit, jotka ovat osana käynnissä olevaa dynaamista prosessia avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Whitley Strieberin kirjan Communion (1987) kannessa oleva piirros harmaasta avaruusolennosta on muuttunut eräänlaiseksi populaarikulttuurin ikoniseksi kuvaksi, ja avaruusolentoabduktionarratiivi julkisessa keskustelussa saa näin tunnettuja piirteitä. Tyypillisesti tähän kuuluu tunnistettavissa olevia teemoja kuten pienet tummasilmäiset olennot tulevat ja vievät pakolla alukseen, ja tekevät joitain lääketieteellisiä kokeita. Varhaisten abduktiotutkijoiden pioneerityö sellaisten yhdenmukaisuuksien selvittämisen parissa on tarjonnut korvaamattoman arvokasta näkemystä monimutkaisesta ja kiehtovasta ilmiöstä. Yhtä kaikki, pyrkimys identifioida kokemuksen todellisuus on todennäköisesti johtanut siihen, että tietyt lähestymistavat ja teemat ovat saaneet etuoikeutetun aseman, kun ollaan pyritty validoimaan sitä mikä on autenttista. Tämä käy ilmi tuoreesta UFO Matrix -lehden numerosta. Kannessa lukee ‘AVARUUSOLENTOJEN ABDUKTIOT — FAKTAA VAI FIKTIOTA?’ ja Nigel Watsonin artikkeli otsikolla ‘The Reality of The Abduction Experience’.[1]  Aiheen käsittely on myös tuttua. Vaikka Watson tunnustaakin, että abduktiokokemukselle ei löydy mitään standardimallia, hän luonnostelee tyypillisinä piirteinä pidettyjä asioita: puuttuva aika, unihalvaus, lääketieteelliset kokeet, peitemuistot ja fyysiset jäljet kehossa.[2] Whitley Strieber myös näkee tämän ongelman, vaikka tunnustaakin dilemman luonteen paradoksaalisuuden. Ksäitellessään ihmisten lähettämiä kirjeitä Communion Foundationille, niistä jotka kuvasivat avaruusolentojen kohtaamiskokemuksia, hän huomauttaa:

‘Me saimme selville, että ihmiset eivät raportoineet abduktioskenaariota ja kaltoinkohtelua, johon mediassa ja UFO-julkaisuissa niin usein viitataan. Kaava jossa pienet olennot tulevat, vievät alukselle ja tekevät omituisia lääketieteellisiä kokeita tuntui olevan harvinainen. Paljon yleisempää oli, että ihmiset raportoivat paljon sekavammasta omituisuudesta. En kuitenkaan halua vähätellä niiden tekemää työtä, joiden mielestä abduktioskenaario on totta… todettakoon, että se voi olla vain yksi osa spektrillä, joka on niin laaja että sen esittäminen nykyisellään on vaikeaa luokitella täydellisesti.’ [3]

Homi K. Bhabha

 

Epämukava kysymys, joka meillä on vastattavanamme, on miksi tämä on sitten tapahtunut? Kaikesta huolimatta näiden teemojen asettaminen avaruusolentojen sieppauksien narratiivin alaisuuteen on epäilemättä muovannut jälkeentullutta tutkimusta. Jos Newtonin / Descartesin maailmankuva vaikuttaa länsimaisen tieteen maailmankuvissa ja niitä käytetään dominanteissa malleissa, kuten psykologiassa joka näkee unihalvauksen selittävän avaruusolentojen sieppausilmiön, silloin autenttisten teemojen ja lähestymistapojen määräävään asemaan asettaminen mahdollisesti saattaa johtaa siihen, että rakennetaan alidominantteja rakenteita, joissa matkitaan dominanttien rakenteiden käytänteitä. Homi K. Bhabha käyttää tästä termiä ‘symbolisaation rakenne’[4], ja Basil Bernstein puhuu ‘käytänteiden modaliteeteista’[5], siitä että on tarve jatkuvasti lukea asioita uusiksi ja kontekstualisoida niitä toisilla tavoilla, jotta vältettäisiin ‘fiksaatioiden’ politiikka[6]. Tämä on tärkeää mikäli aiomme sallia uusien perspektiivien tulevan pintaan.

Kantani ei ole ehdottaa, että ihmisten ja avaruusolentojen välisten vuorovaikutuksien moninaiset kertomukset eivät kävisi selväksi nykytutkimuksesta tai että pitäisin teemajakokäytäntöä problemaattisena, vaan sen sijaan, että antamalla tietyille teemoille, tai menetelmille tai analyyseille etuoikeutettu asema, sillä on potentiaali luoda se mitä Fredric Jameson kutsui “rajaamisen strategioiksi” aihepiirissä kokonaisuutena.[7] Tästä seuraa, että ehkäpä tiettyjen teemojen näkyvyys, mitä me voisimme nimittää enemmän käsitettävissä olevaksi, on osittain vastuussa Whitley Strieberin paradoksista, ja se rajaa ja varmistaa että monimutkaisemmat tai abstraktimmat teemat jäävät piiloon.

Yllä esitetyn prosessin disruptoimisen strategiana on löytää uusiaa ja (tai) moninaisempia tapoja nähdä ihmisten ja avaruusolentojen väliset vuorovaikutukset ammentamallaa useammasta tieteenalasta, joista voimme ottaa käyttöön vaihtoehtoisia näkökulmia. Aikeen ei tulisi olla nykyisten tutkimus- tai tulkintamenetelmien korvaaminen vaihtoehtoisilla malleilla, vaan sen sijaan ottaa käyttöön uusia tarkasteluviitekehyksiä, jotka antavat panoksensa eksopolitiikan aloitteelle. Eksopolitiikka on uniikissa tilassa sen integroidessa monet eri tieteenalat yhteen. Jotta varmistettaisiin sen pysyminen monitahoisena viitekehyksenä, riittävän kyvykkäänä ottamaan kantaa avaruusolentokysymykseen, sen tulisi pyrkiä ottamaan käyttöön uudenlaisia teoreettisia malleja kahdesta erittäin tärkeästä syystä: ensinnäkin, jotta saataisiin laajemman kansan huomio ja kiinnostus kun pyritään lisäämään heidän tietoisuuttaan ja mobilisoimaan heitä poliittisesti aktiivisemmiksi, ja toiseksi, syventääksemme ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista (extra terrestrial hypothesis, ETH).

Kuten eksopolitiikka, kirjallisuus on saanut vaikutteita monimutkaisista sosiohistoriallisista olosuhteista. Jotkut kirjallisten tekstien ja/tai kulttuurin analyysissa tyypillisesti käytössä olevat teoriat voidaan ottaa käyttöön abduktio/kontaktihenkilöilmiön tutkimukseen tarpeellisena lähtökohtana ymmärtää ETH:ta. Kun pidetään mielessä, että kokijoiden narratiivit kommunikoidaan yhteiskunnassa suullisesti tai kirjallisesti, silloin kirjallisuuden teoriat sopivat laajalti (ja ovat yhtä valideja kuin mikä tahansa muukin) tarjoamaan läheisen tekstuaalisen analyysin kertomuksista. Lisäksi pyrin näyttämään, että niin tekemällä paljastuu hyödyllisiä oivalluksia. Kuitenkin on ensin tarpeen esittää tiivistelmä joistain keskeisistä teoreettisista malleista, joita tulemme käyttämään. Sitten näytän miten näitä voidaan sopeuttaa ja muokata viitekehyksiksi avaruusolentojen kohtaamisten narratiiveille, ja sitten soveltaa näitä malleja ja näyttää miten siitä syntyy kriittisiä oivalluksia.

 Diskurssin samanaikaisuus

Poststrukturalistisesta teoriasta voidaan ottaa käyttöön hyödyllinen ‘diskurssin samanaikaisuuden’ viitekehys; Mae Gwendolyn Hendersonin ehdottama malli. Ensin kuitenkin lyhyt määritelmä termille ‘Muu’.

Jonkun ‘Muun’ käsitettä käytetään kuvaamaan henkilöä tai ryhmää, joka eroaa omasta itsestä. Se miten me määrittelemme muun on tulosta siitä miten me näemme oman itsemme, sillä nämä konstruktit riippuvat toinen toisistaan. Henderson liittää termin ‘muu(t)’ käytön kuvaamaan sekä rotua että sukupuolta, ja sitä miten ne liittyvät toinen toisiinsa, pyrkimyksenään siirtyä pois reduktiivisesta “toiseuden” paradigmasta. Näin mustat naiset, sekä naisina että mustina, ovat ‘sukupuoli-identiteetin sisäisten rotuerojen ja rotuidentiteetin sisäisten sukupuolierojen’ paikoissa, mikä mahdollistaa heidän samanaikaisesti puhua ‘sekä muiden asemasta että muille; muita edustaa valkoiset miehet, mustat miehet ja valkoiset naiset’.[8]  Tässä prosessissa syntyy ‘erilaisuuden ja identifikaation suhde’.[9] Lisäksi ‘sisäinen dialogi’ ‘oman itsen moninaisten aspektien’ kanssa puhuu tästä perspektiivistä. Tämä on tärkeää, sillä sisäiset äänet paljastavat sisäistettyjä yhteiskunnallisten arvojen ja ideologioiden ‘vääristymiä’. Nämä moninaiset sisäisen ja ulkoisen kanssakäymisen äänet, jotka paljastavat erilaisuuden ja identifikaation kohtia, käyvät myös selväski kokijoiden narratiiveissa. Käytän hyväksi näitä kohtia kun sovellan Hendersonin menetelmää.

 Kolmas tila

Homi K Bhabhan artikulaatio ‘Kolmannesta tilasta’ voidaan ottaa käyttöön laajentamaan Hendersonin lähestymistapaa antamaan tietoa sekä kokijoiden narratiiveista että eksopolitiikasta kokonaisuutena. Bhabha, postkolonialistinen kriitikko, hylkää idean kokonaisista tai totalisoiduista kulttuureista. Kaikki väitteet uniikista kollektiivisesta identiteetista, johon mikään muu kulttuuri ei olisi vaikuttanut, on hylättävä. Kuten Bhabha huomauttaa, ‘Kulttuurit eivät ole koskaan unitaarisia itsessään, eivätkä yksinkertaisen dualistisia Itsen ja Muun välisessä suhteessa.’ [10]  Sen sijaan, tässä prosessissa, jossa kaksi tai useampi henkilö tai ryhmä on vuorovaikutuksessa ja sen pohjalta artikuloi erojaan toinen toiselleen, avautuu “välitila”, kolmas tila, ja ‘uusia merkkejä identiteetistä’ voi syntyä.[11] Tärkeää on huomata, että tämä kohta disruptoi polariteetin tai vastakkainasettelun käsitteen.[12] Polariteetin käsite on länsimaisten filosofisten viitekehysten lähtökohta ja John Mack sanoo, että eri aloilla on ‘dualistinen näkemys’ psyykestä tai itsestä ja muista.[13] Kaksinaisuus on konstrukti, joka ei kuitenkaan riittävästi kerro ETH:n kompleksisuuksista. Sen sijaan Bhabha esittää, että ‘se on merkityksen tuottamista’ joka kutsuu ‘Minua’ ja ‘Sinua’ (tai itseä ja muita) ‘mobilisoitumaan… Kolmanteen tilaan’. Tämä kolmas tila, hybridimuoto, edistaa sekä ympäröivän kielen olosuhteita ja sitä mitä vihjaillaan ja tulkitaan viestittäessä. Lisäksi ‘merkityksen ja referenssin struktuuri’ on tiedostamaton ja ambivalentti prosessi.[14] Kuitenkin hybridimallia ei tulisi pitää suorasukaisena ‘uusien ja vanhojen elementtien’ sekoituksena[15], jossa kaksi päällepäin erilaista muotoa sovitetaan yhteen ‘jossain suuressa kulttuurisynteesissä’.[16] Sen sijaan, meidän tulisi pitää kolmatta tilaa fluktuoivana prosessina, jossa subjektit ‘ovat jatkuvassa hybridisaation prosessissa.’[17] Tämä jatkuva prosessi ilmaistaan ‘kulttuurillisena epävarmuutena’, ja Bhabha käyttää Frantz Fanonin termiä “okkulttisen epävakauden alue” antamaan tälle prosessille metaforan.[18] Hybridiyden käsite, siten kuin Bhabha sitä käyttää, on tärkeä mitä tulee kokijoiden narratiiveihin. Näytän tässä miten se voi olla hyödyksi sovittamalla sen hänen kolmannen tilan käsitteeseen.

 Diskurssiin samanaikaisuuden ja Kolmannen tilan kuvaaminen kokijoiden narratiiveille

Jos aiomme kuvata Hendersonin diskurssin samanaikaisuuden ja Bhahban Kolmannen tilan konseptit kokijoiden narratiiveille, ja sitten taas käyttää sitä linssinä jonka läpi tarkastella ongelmaa, silloin, kokijoiden sanoin, osia ‘näkymättömästä voidaan tehdä näkyväksi’.[19]  Omassa Hendersonin ja Bhabhan lähestymistapojen tarkastelussani olen nimennyt tämän viitekehyksen uudelleen Triadiseksi tilaksi.

Avaruusolento- ja ihmis-itsemme konstruoiminen ja vuorovaikutus planeetan ulkopuolella olevien ja/tai interdimensionaalisten älyjen kanssa samanaikaisesti kertoo, ulkoisten ja sisäisten toimintojen kautta, kokijoiden maailmankuvista. Tämä paradigma ei ole kiinteä konstrukti, vaan sen sijaan se on jatkuvassa liikkeessä, ja se paljastaa miten identifikaation ja erilaisuuden kohdat (tai samanmielisyys ja konflikti) ovat jatkuvasti neuvottelun kohteena ja niitä tarkastellaan uudelleen ja uudelleen kontaktissa avaruusolentoihin. Kuten Hendersonin mallissa, kokijoiden narratiivit kuvaavat avaruusolentojen eroja ihmisidentiteettiin ja ihmister eroja suhteessa avaruusolentojen identiteeteistä tehtyihin havaintoihin. Merkittävää kyllä, tämän tarkastelulinssin läpi ihmisten ja avaruusolentojen identiteettejä tarkasteltua me voimme, omalta osaltamme, kuvata kokijoiden tietoisuuden evoluution ymmärtämällä sitä miten se transformoituu. Itse asiassa asiat joista ollaan samaa ja eri mieltä voivat johtaa yhteensulautuneiden tietoisuuksien hetkiin. Tämä hybridimuoto, joka edustaa triadista tilaa, ei ole inhimillinen eikä Maan ulkopuolinen vaan samanaikaisesti molemmat. Sekä kirjallisesti että suullisesti voimme identifioida ihmisen ja avaruusolennon yhteensulautuneen tietoisuuden hetkiä kielenkäytöstämme. Hybriditilan identifiointia voi sitten lähestyä tarkastelemalla mitä kielellä ja muilla visuaalisilla muodoilla ilmaistaan. Triadinen tila voidaan ymmärtää tarkastelemalla sitä miten polariteetteja on päällekkäin tai kun ne katoavat, ja identifioimalla sen miten eri muodot voivat disruptoida kieltä. Tätä jälkimmäistä pointtia voi lähestyä monin eri tavoin, mutta hyödyllinen tapa ajatella tätä tilaa on välitiloina, jotka rikkovat tunnetut lingvistiset muodot, kuten telepatia, viestinnän symboliset muodot, ‘heteroglossia’, joka tunnetaan ‘kielillä puhumisena’ sekä avaruusolentojen kielten vaikutus.[20]  Tästä seuraa, että kun tietoisuuden hybridisoituja hetkiä esiintyy, sekä niitä muotoja jotka disruptoivat kielenkäytön prosessia, se kertoo triadisesta tilasta. Se miten itse käytän ihmis-avaruusoleentoidentiteetin käsitettä on yläkäsitteenä, eikä sen tarkoitus ole olla reduktiivinen paradigma, joka sekoittaa muita kokijoiden välisiä eroja, kuten sukupuoli tai etnisyys, ja itse asiassa sellaisten aspektien mukaan ottaminen voi tarjota lisää rakentavia oivalluksia.

John Mackin työ kokijoiden parissa on se mihin tässä tutkielmassa pääosin viitataan, sillä hänen työnsä on tuottanut perusteellisia ja kattavia kertomuksia, ja hänen menetelmänsä ovat mahdollistaneet ‘vähemmän konkreettisen’ tulla pintaan[21]. Nämä narratiivit sitten voidaan ottaa lähtökohdaksi, kun vertaillaan muita abduktiotapauksia, mutta muitakin kertomuksia tarkastellaan kattavamman läpileikkauksen esittämiseksi.

 Jakotilassa olo ja pirstaloitunut minäkuva

Tässä osiossa suuntaan huomion siihen miten monitietoisuus liittyy kokijoiden havaintoihin omasta ihmis-avaruusolentominästään ja miten tämä usein johtaa tunteeseen identiteetin pirstaloitumisesta. Teen sen esittämällä miksi postkolonialistiset mallit ovat relevantteja, ja sitten otan käyttöön paikan ja siirtymän käsitteet näyttääkseni miten näitä voidaan soveltaa kokijoiden narratiiveihin, ja näin alleviivaan sitä mitä prosessissa paljastuu, ja sitten lopuksi esitän mitä tästä seuraa eksopolitiikallee.

Kontakti- ja kokijakokemusilmiön eräs puoli, jota mielestäni ei ole tarpeeksi tutkittu, on se miten avaruusolentojen läsnäolon ilmentyminen vaikuttaa ihmisidentiteetin rakentumiseen. Eräs tärkeä aspekti tässä on se miten kokijoiden esittämät lausunnot heijastelevat ‘duaalitietoisuutta’.  Mary Rodwell määrittelee tämän termin kokijoiden tunnustuksena siitä, että ‘yhdellä osalla, tai yhdellä heidän aspektillaan, on tämä ET-luonto, kun taas muut tuntuvat ihmismäisiltä’.[22] Sellaisen termin käyttäminen tarjoaa meille arvokkaan kohdan tunnustaa tilanne, jolloin kokija eksplisiittisesti artikuloi tämän olosuhteen ja (tai) esittää lausuntoja, jotka kertovat tällaisesta tilasta. Kuitenkin Hendersonin mallista puhuttaessa sopivampi termi olisi esimerkiksi monitietoisuus, jolla kuvattaisiin niitä monia sisäisiä ja ulkoisia samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia avaruusolentoja kohdattaessa, ja se mahdollistaisi syvällisemmän ja monikerroksisemman ymmärryksen identiteetistä.   Tämä on erityisen relevanttia meidän tarkastellessamme kokijoita, jotka ovat yhteydessä useampaan kuin yhteen Maan ulkopuoleiseen rotuun, joten on täysin uskottavaa, että eri lajit vaikuttaisivat ihmisen identiteettiin eri tavoin.  Täten tämän monikerroksisen linssin käyttöönotto identiteetin tarkasteluun mahdollistaa läpikotaisemman ymmärryksen avaruusolentojen luonteesta.

Toinen elintärkeä syy monitietoisuuden ilmentymien identifioinnille kokijoiden kertomuksista on se, että se usein paljastaa tunteen sirpaloituneesta identiteetistä, joka on seurausta ihmis-avaruusolentoitsen kanssa neuvottelusta. Tämä on kriittistä, koska tämä tila, monien muiden Maan ulkopuolisten olentojen kohtaamiskokemusten lisäksi, läheisesti muistuttaa postkolonialistisen teorian tutkijoiden käsityksiä. Vaikka postkolonialismin määritelmä ja käyttö kriittisenä viitekehyksenä on edelleen debatin kohteena alalla, sen päätutkimuskohde on tarkastella kolonialisaation kulttuurisen perinnön vaikutuksia kahden kulttuurin ensikontaktista aina itsenäistymisen jälkeiseen aikaan. Postkolonialismin laajuus tieteenalana ottaa kantaa sellaisiin aiheisiin kuten muuttoliikkeet, orjuus, pakkotyö, kieli, rotu ja sukupuoli, joista muutamat eivät ole luonteeltaan perustavanlaatuisesti postkolonialistisia, mutta niitä käytetään analyysin laajentamisessa. [23]  Tämän seurauksena postkolonialistiset mallit ovat relevantteja kokijoiden narratiiveille, sillä molemmissa näkyy se miten psykososiaalinen dynamiikka vaikuttaa subjekteihin, kun kaksi tai useampi kulttuuri leikkaavat toisiaan eri tavoin ja juuri tässä merkityksessä voidaan havaita samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Vaikka se onkin tämän tutkielman rajauksen ulkopuolella käsitellä aihetta syvällisemmin, eksopolitiikan viitekehykselle erityisen käyttökelpoista on laajentaa ymmärrystä kokijailmiöstä käsitteillä kuten ambivalenssi, rajamaat, dislokaatio (tai paikka ja siirtymä), tuplatietoisuus ja maanpako. Erityisen käyttökelpoinen tässä on se miten paikan ja siirtymän malli liittyy kokijan sirpaleiseen identiteettikuvaan. Siispä määrittelen tämän mallin ja näytän miten se liittyy kokijan narratiiviin.

Paikan ja siirtymän malli näyttää sen miten ‘identiteettikriisi’ tulee mukaan kuvioon, kun pyritään kehittämään tai saamaan takaisin ‘oman itsen ja paikan välinen toimiva identiteettisuhde’. [24]  Tähän käsitteeseen on sisäänrakennettu tunne siitä, että dislokaatio on tapahtunut. Jos me sovellamme tätä premissiä kokijoiden kertomuksiin, narratiiveissa esiintyy usein tuntemattoman Maan ulkopuolisen ympäristön esiintulo, joka disruptoi tunnetta maallisesta paikasta, ja tämän seurauksena myös tunnetta omasta itsestä. Lisäksi ajallisen itsen maallinen parametri usein rikkoontuu jollain tavalla, ja puuttuvan ajan käsite, jota usein abduktionarratiivissa korostetaan, esittää ainoastaan yhtä aspektia ajallisuuden koko spektristä. Sirpaloitunut identiteetti, joka voidaan liittää ihmis-avaruusolentoitsemme tutkimiseen, hämmentyy vieläkin enemmän, sillä oman itsen ja paikan välisen suhteen selvittäminen on ongelmallista. Tämä johtuu siitä, että avaruusolentojen paikka ei ole itselle tuttu, eikä sitä voida täydellisesti identifioida suhteessa avaruusolentojen identiteetin Maan ulkopuoliseen aspektiin. Paikka usein kertoo identiteetin monitahoisesta kuvasta, mutta missä on kokijoiden koti, kun he huomaavat jääneensä ‘ilmaisun välitilaan’, maallisen ja toismaailmallisen väliin? Avaruusolentojen paikka ei ole suurimmaksi osaksi tiedossa, ja dislokaation tunne Maan alueelta muualle kärjistyy lisäksi joka puolella läsnäolevasta konsensusnäkökulmasta ihmisyhteiskunnassa, että avaruusolentoja kohdanneiden kokemukset ovat perusteettomia. Tästä syntyvä siirtymä vaikuttaa identiteetin sirpaloituneisuuden tunteeseen, ja se saa aikaan ‘vision alienaation’ ja ‘minäkuvan kriisin’. Kysymys täten kuuluu, saavatko kokijat takaisin menetettyä yhteydentunnetta paikan ja sijainnin välillä, ja jos kyllä, miten sellainen saadaan aikaan? Seuraavassa kappaleessa tuon esiin joitain esimerkkejä kokijoiden narratiiveissa esiintyy tätä identiteetin rikkoontumista.

Peter Faustin narratiivi esimerkillistää sen miten tunne omasta itsestä sirpaloituu, kun hän yrittää sovitella kokemustaan “kahdessa rinnakkaismaailmassa” elämisestä. Identiteettikriisi syntyy sen tajuamisesta, että hän on jollain tavalla “osittain avaruusolento”. Tämä johtaa hänen “identiteetin” “menetykseen” ja siitä seuraa huoli, että hänet eristettäisiin hänen “maallisesta perheestään” [25]. Tämä paljastaa sen miten sirpaloitunut identiteetti syntyy, osittain, oman itsen ja paikan välisestä dislokaatiosta. Joen lausunto myös läheisesti muistuttaa Peterin omaa kun hän kuvaa tunnetta ‘avaruusolentojen ja oman maailmamme välisten uskollisuuksien repeytymistä’. Sen seurauksena hänestä tuntuu siltä, kuin hän “pettäisi kumppaninsa Maapallolla”, ja hän vakuuttaa että “en enää tiedä minne kuulun”. Tämä konfliktin tunne, joka esiintyy oireena joko tai -kahtiajaosta, ajaa Joen julistamaan, että hänestä tuntuu kuin hänen “salainen elämänsä” olisi “jakautunut kahtia” [26]. Toisaalta, Paul identifioi kodikseen avaruusaluksen. Kun hän käsittelee ihmis-avaruusolentoitsen vaikutusta kokijan identiteettiin, Paul tarkkanäköisesti havainnoi, että ‘meille on vaikeampaa olla tällä tavoin sirpaleisia”. Tämä kamppailu kuvastaa sitä, että ollaan jääty “keskelle” tai “välitilaan”. [27] Samalla tavoin, kun Scott saa selville hänen avaruusolentoidentiteettinsä, hän ilmaisee halun olla “yksi heistä” ja samanaikaisesti olla ihminen. Konfliktin piste syntyy kun hän mainitsee, että hän “ei voi olla molempia”. Kun häneltä kysytään miksi, hän vastaa “silloin en ole kotonani kummassakaan”. [28]  Jälleen kerran oman itsen ja paikan välinen repeymä, johon vaikuttaa joko tai -kahtiajako, mikä johtaa sirpaloituneen identiteetin tunteeseen.

Mitkä sitten ovat tämän implikaatiot eksopolitiikalle? Varmastikin on joitain ilmiselviä eroja postkolonialismin ja avaruusolentoja kokeneiden maailmoissa, mutta vaikka ensimmäisen vaikutukset voidaan paremmin selittää, jälkimmäinen esittää meille paradoksin, sillä me käsittelemme tuntematonta, Maan ulkopuolista paradigmaa. Lisäksi tilannetta monimutkaistaa avaruusolentokokemuksen kieltäminen osana konsensustodellisuutta. Tästä ovat samalla tavalla olleet huolissaan professorit Alexander Wendt & Raymond Duvall. He tutkivat sitä miten UFO-ilmiötä tuotetaan aktiivisesti ‘auktoriteettitabuna’ suvereenin hallinnan mekanismeissa. Tätä poliittista väistämättömyyttä pitkitetään tieteen ja valtion liitolla, jopa silloinkin vaikka tämä liitto olisi jossain määrin nihkeä, mutta tabu varmistaa liiton vakauden. He esittävät, että koska UFO-ongelma sisältää mahdollisuuden avaruusolennoille uskottavana hypoteesina, silloin moderni suvereniteetti joutuu kohtaamaan ‘fyysisen ja ontologisen uhan’ sen valta-asemalle. Ehdottaisin, että mikäli tämä pätee UFO-aiheeseen, silloin asia on vieläkin enemmän niin kun puhutaan ulottuvuuksien välisistä ja (tai) planeetan ulkopuolisista älyistä, jotka ovat tekemisissä Maapallon ihmiskansalaisten kanssa. UFO-ongelma on eräänlainen tupla-ansa, sillä ensimmäisen paljastaminen johtaisi jälkimmäisen kyseenalaistamiseen, ja juuri tämä jälkimmäinen erityisesti on ‘ontologinen uhka identiteetille tai yhteiskunnalliselle olemiselle’. [29] Niinpä, jos kokijoiden narratiivien psykososiaalinen dynamiikka on yhtään samankaltainen kuin postkolonialismin teoreetikoiden identifioimat, silloin eksopolitiikan poliittinen imperatiivi on tutkia tätä lisää useista merkittävistä syistä. Ensinnäkin, poislukien John Mackin ja muiden käyttämä psykologinen viitekehys jolla arvioida kontakti- ja abduktioilmiön validiteettia, meillä on vertaileva psykologinen viitekehys, joka antaa lisäpainoarvoa ongelmalle näyttämällä, että avaruusolentojen läsnäolon kokeminen rakentaa olemisen tiloja, jotka eedustavat sitä miten monenlaiset ihmiskulttuurit leikkaavat toisensa. Toisena, on eettisesti tärkeää, että eksopolitiikka tekee niin. Kun tällaisen aihepiirin tarkastelu jätetään pelkästään skeptikoille ja tiedeauktoriteeteille, ja tässä tapauksessa erityisesti nyt viittaan siihen miten Wendt ja Duvall asettavat skeptikot ja tieteen auktoriteettiasemaan, silloin meille esitellään sentyyppistä analyysia josta esimerkkinä toimii tri. Mark Newbrookin kokijakäsittely eräänlaisena planeettainvälisenä huijarina tai toisinajattelijana, joka tavoittelee sekaannusta asiantuntevan, tieteellisen kielenkäytön soveltamiseen omalla avaruusolentojen kielten käytllään. [30]  Sanomattakin on selvää, jos eksopolitiikka ei tieteenalana mene pidemmälle akatemian alueelle ja ota haltuun tiloja, jotka ovat ETH:n ymmärtämisen kannalta kriittisiä, silloin ne jotka puhuvat suvereenilla auktoriteetilla kykenevät ylläpitämään ‘[UFOista] tietämättömyyden epistemologiaa’. [31]  Tässä prosessissa moderni valtio kykenee ylläpitämään julkista keskustelua, Mark Newbrookin sanoja käyttäen ‘todennäköisyyden tasapainoa’ ETH:a koskien, joka ei ‘ansaitse enempää huomiota’. [32]  Kolmanneksi, eettinen imperatiivi on, että kokijat itse ovat niitä joiden harteille on jätetty suvereniteettikoneesta psykologisesti ulos heitettyjen käsittely, ja mitäpä eksopolitiikka olisikaan muuta kuin vastarinnan ja vastakulttuurin diskurssin tila?

Identifikaatiopisteet, erotekijät ja kehon representaatio

Tässä osiossa esitän joitain esimerkkejä siitä, kun kokijat samanaikaisesti kohtaavat identifikaatiota ja eroja (tai konflikteja) ihmis-avaruusolentoitsensä navigoinnin prosessissa. Tämä käy usein ilmi kokijoiden narratiiveista ja sirpaleisesta identiteetistä, jota aiemmin tutkailtiin, myös tässä tilassa. Kuitenkin se mikä on vähemmän ilmiselvää, mahdollisesti, on että kokijat saattavat heilua ihmis- ja avaruusolentoidentiteettiensä välillä, ‘eri intensiteettien tasoilla’. [33] Tästä seuraa, tiettyjen tietoisuuden hetkien aikana, että havaitseminen tapahtuu erityisen paljon joko ihmis- tai avaruusolentolinssin läpi.

Ehkäpä enemmän kuin yhdenkään muun tyyppinen kirjallinen tai suullineen kertomus, kokijoiden narratiivi kertoo toistuvista fluktuaatiotiloista konfliktin ja identifikaation välillä. Yhden kohtaamiskokemuksen aikana Peter tunsi pelkoa ja vihaa, mutta samanaikaisesti kertoo että “täällä on ymmärrystä” hänen uskoessa siihen, että “tällä kaikella on merkitys” [34]. Shelia, erään kohtaamisen aikaan, kokee kamppailun tunnetta, hän olisi halunnut katsoa avaruusolentoja silmiin mutta myös samanaikaisesti halusi heidän “menevän pois”. Kun yhteys oltiin saatu aikaan, yhtäkkiä hän tuntee olonsa paljon rentoutuneemmaksi, mutta samanaikaisesti hänellä on tunne siitä kuin hän voisi “olla hullu”. [35] Joe kokee myös samanlaisen tapahtuman, jossa hän kuvaa haluaan katsoa Tanoun silmiin, joka on hänen avaruusolento-oppaansa, vaikka samaan aikaan hän haluaa välttää tämän katsetta vähentääkseen yhteyden voimakkuutta. [36] Fluktuoivat tilat avaruusolentojen läsnäolon vastustamisen ja identifikaation kertovat siitä, että ihmis-avaruusolentoidentiteettien molemmat aspektit vaikuttavat, ja että ihmis-avaruusolentoperspektiivit ovat läsnä eri asteisina. Kuitenkin tietoisuuden hetki, joka tuolloin pääosin on ihmishavaintolinssin vaikutuksen kohteena, käy ilmi Scottin kertomuksesta. Kuten Shelia ja Joe, hän vastustaa avaruusolentojen silmiin katsomista, sillä “minun ihmisyyteni ei halua nähdä tätä” koska  se “ei kestä toista puolta”.  Syy tälle käy ilmi kun hän vastaa sanomalla “koska katsoisin silloin itseäni”. [37]  Tässä tapauksessa avaruusolentoidentiteetti näyttää olevan konfliktin lähde. Mitä tapahtuu kun kokijat saavat yhteyden omaan avaruusolentoitseensä?

Ajatuksia herättävä kontaktinarratiivin aspekti esiintyy, kun kokijat havaitsevat fyysisesti elävänsä avaruusolentoitsen tilalla. Erään kohtaamiskokemuksen aikaan Joe havaitsee, että hän on avaruusolennon kehossa, joka on arviolta kaksi ja puolimetrinen, muodossa joka muuttuu jatkuvasti kuin “kameleontti”. Lisäksi, niinkuin ‘Orion’, hän aistii kykenevänsä muuttamaan kehoaan pidemmäksi tai lyhyemmäksi. Tässä tilassa ollessaan hän havaitsee, että hän tuntee olonsa “paljon mukavammaksi”, “eteeriseksi”, “nestemäiseksi”, ja hänellä on tunne “laajuudesta”. Sitten hän yhtäkkiä kokee kamppailua oman “ihmisyytensä” kanssa. Tässä hetkessä hänen inhimillinen identiteetintuntonsa toimii konfliktin lähteenä. Lisäksi Joe, niinkuin Orion, kykenee selittämään avaruusolentojen risteytysohjelman tarkoituksen avaruusolentojen tarkastelulinssin läpi. [38] Carlos kuvaa myös samanlaisen tilan hänen useiden kohtaamistensa aikana, jolloin hän on nähnyt itsensä avaruusolentojen “kypärän” sisäpuolelta, joka mahdollistaa hänen tarkastella ympäristöä  ‘avaruusolento-ominaisuuksien’ varalta. Kun näin tapahtuu, hänestä tulee enemmänkin “tarkkailija” joka tutkii ihmisiä. Jälleen kerran annetaan esimerkki siitä kun kokijat tarkastelevat avaruusolentolinssin läpi. [39]

On kiinnostavaa havaita, että Joen keho ei välttämättä ole kiinteässä fyysisessä tilassa, kun hänellä on kyky muuttaa sitä. Tämä herättää ontologisen kysymyksen hänen kehostaan avaruusolentokohtaamisessa ja vaatii tarkastelua, joka menee puhtaasti fyysisistä kokeista puhuvan paradigman ulkopuollelle kokijoiden kokemuksissa.

Vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja: Hybriditeetin Uusi Alue & Avaruusolentojen Kommunikaatio

Tämän otsikon alkuosa, ‘vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja’, toimii metaforana niille välitiloille, joita Bhabhan kolmannen tilan kuvaus implikoi. ‘Railot’ vuorten välissä, joista kokijat puhuvat, sijoittuvat kolmitilaan. [40]  Tässä osiossa tarkastelen tätä tilaa ja kuvaan sitä miten samanaikaisen ihmis-avaruusolentoitsen tietoisuuksien yhteensulautumishetket esitetään eri tavoilla. Vaikkaa nämä muodot liittyvät toisiinsa, tai ovat läsnä yhtä paljon, ne voidaan konseptualisoida hybriditeetin hetkinä, jotka liittyvät sijaintiin, visuaaleihin, fyysisiin tiloihin ja kieleen.

Joen narratiivi antaa meille monia esimerkkejä fyysisistä ja visuaalisista hybriditilan esityksistä. Hän kuvaa varhaisen tapauksen, jossa hän katselee heijastustaan peilistä. Hän yhtäkkiä kokee uppoamisen tunteen, ja tajuaa että hän katsookin ikkunasta eikä peilistä, ja häntä vastaan tuijottaa “kasvotusten” avaruusolennon kuva. [41] Ikkunasta ulos katseleminen voidaan lukea sisäisen itsen tarkasteluksi ulkomaailman suuntaan.                 Tätä konseptia disruptoi käsitys siitä, että ikkuna on ehkäpä samanaikaisesti peili, joka heijastaa kuvan itsestä ja näin vahvistaa ajatusta avaruusolentoitsestä. Tässä hetkessä samanaikaiset avaruusolentoitsen ilmestymiset voidaan käsittää kolmitilana: hybridiolennon visuaalisena vahvistumisena. Tämä tapaus oli erityisen kiinnostava kun me pohdimme sitä, että myöhemmin tässä narratiivissa Joe elääkin fyysisesti tämän avaruusolentoitsen kehossa.

Toisessa kohtaamisessa Joe altistetaan proseduurille, jossa ryhmä harmaita avaruusolentoja integroi aspekteja hänen ihmis-avaruusolentoitsestään. Sitten hän kokee pakottavan kuvan, jossa hän näkee kehonsa kuin “peilisalissa”. Hän näkee itsensä “monilta eri tasoilta” ja hän näyttää kävelevän “eri kalvopintojen” läpi, kun hänen eri ihmis-avaruusolentoitsensä identiteetit alkavat integroitua “harmonisesti”. Tämä tapahtuma vaikuttaa tapahtuneen samaan aikaan kuin evoluution muutos, ja hän kokee “ykseyden”. Tämä yhteenliittymä voidaan nähdä fyysisenä ja/tai henkisenä hybridisaationa, joka johtaa olemuksen triadihetkeen.

Kokijoiden narratiivissa kieli ja kommunikaatiomuodot esitetään eri tavoin, joista jotkut eroavat merkittävästi muista. Vaikka laajamittainen analyysi ei olekaan tässä mahdollista antaa, esitän silti tiivistelmän siitä miten eri modaliteetit, jotka eivät ole ihmismäisiä, eivät avaruusolentoja, vaan samanaikaisesti molempia, voidaan nähdä hybridisaationa, joka hajoittaa olemasssaolevat kielen ja/tai kommunikaation muodot. Ne heijastelevat hybridisaatiota, sillä ne ovat seurausta ihmisten ja avaruusolentojen välisistä interaktioista.

Tri. John Mack

 

Maan ulkopuolisten olentojen kanavoimisen ilmiö kohdataan usein myös kokijoiden narratiiveissa, ja Peter, Eva ja Scott mainitsevat myös tämän. Eräässä sellaisessa tapahtumassa Evan kanssa, John Mack havaitsee että Evan perspektiivi vaikuttaa muuttuvan avaruusolentojen perspektiiviksi kun hän ottaa käyttöön pronominin “me”.  Kuitenkin regression lopussa hän viittaa ideaan siitä, että hänen tietoisuutensa oli läsnä jollain tavalla, joten vaikka hän sanookin että “Se on kuin minä en puhuisi”, Eva sanoo myös että “Se olin minä. Minä tiedän että se olin minä… Mutta se oli toinen minä”. Tämän valossa Evan “me”-perspektiivi voidaan tulkita kuvaavan sekä ihmis- että avaruusolentomodaliteetteja, ja täten se kertoo hybridiolotilasta ja -kommunikaatiomuodosta. Ydinolemukseltaan Evan kanavointi ei ole seurausta ihmisten mutta ei myöskään avaruusolentojen tietoisuudesta, vaan samanaikaisesti molemmista. Kriittistä kyllä, niinkuin monet muutkin kokijat, Eva vaikuttaa saaneen pääsyn informaatioon muuttuneen tietoisuudentilan aikana, joka olisi mahdollisesti ollut muutoin mahdotonta. Lisäksi näitä tiloja voidaan saada aikaan tietoisuuden evoluutiolla. Hypnoosin alaisena, kun Eva puhuu siitä miten matkaaminen yhdestä ulottuvuudesta toiseen tapahtuu “laajentumalla ja supistumalla samaan aikaan” (prosessi jota voidaan samalla tavoin tarkastella hybriditilana), tapahtuu siirtymä “me”-perspektiiviin. Kiinnostavaa kyllä, tässä kohtaa hänen kertomustaan avaruusolennot ovat yhtäkkiä poissa, ja Eva löytää itsensä tuijottamasta valkoista kolmiota. Hän pääsee käsiksi tietoon, että avaruusolennot haluavat “jonkun joka on lähempänä ihmisolentoja”. Tämä on tarpeen, jotta voitaisiin “hidastaa informaation lähettämistä” johtuen sen “suuresta intensiteetistä”.

Tämä ajatus on symbolisesti kolmion ideaan upotettu, sillä sen voidaan nähdä edustavan ihmis- ja avaruusolentomuotojen hybridikommunikaatiokeinoa.               Tämä konsepti jälleen kerran vahvistuu Evan “me”-perspektiivissä, kun hän puhuu siitä että avaruusolentojen pitää “säätää kommunikaatiota korkeammalta värähtelytasolta maalliselle (verbaaliselle) värähtelylle.” [42]

Jim Sparkin aliensymboleita/kieltä

 

Jim Sparkin havainto saamistaan avaruusolentojen kielen oppitunneista korostaa samanlaista konseptia. Hän kommentoi, ‘Aloin nähdä sen eräänlaisena viestinnän puolivälimallina.’[43]

Keho, hybriditeetin neuvotteluissa, vaikuttaa olevan keskeisessä roolissa. Evan kolmion kohtaaminen kuvattiin “intensiiviseksi” ja fyysiselle keholle “vahinkoa aiheuttavaksi”.[44]  Koska kolmio voidaan nähdä hybridiviestinnän symbolisena esityksenä, silloin Evan kokemus fyysisestä kivusta voi olla merkki ihmiskunnan nykyisistä fyysisistä ja mentaalisista rajoitteista sellaisten keinojen käytössä. Lisäksi tämä voi auttaa monien eri avaruusolentojen kielten olemassaolon valottamisessa, ja jotkut kokijat kykenevät käyttämään useampaa kuin yhtä kommunikaatiotapaa, sillä tämä ei välttämättä ole avaruusolentojen kielille mitenkään ominaista. Keskeistä tälle idealle on idea kehon roolista  ihmisten ja avaruusolentojen välisissä interaktioissa, sillä jotkut ‘alienkielet’ eivät välttämättä toimi ollenkaan kielen tavoin, vaan sen sijaan ne palvelevatkin aivan toisenlaista tarkoitusta. Jos jotkut avaruusolennot joutuvat “säätämään” viestintäänsä, mikä on hybriditoimi, mihin sitä silloin säädetään ja mitä tästä säädöstä seuraa?

Paul, Scott ja Carlos ja kaikki kuvaavat vastaanottaneensa visuaalisia kuvia heidän kohdatessaan avaruusolentoja. Scott sanoo, että prosessi on tuntematon, sillä “päässäni on massiivinen määrä informaatiota jota en edes ymmärrä”, ja Paul vastaanotti kuvia niin nopeasti, että hän ei kyennyt tajuamaan niitä.[45]   Samoin kuin Paul, nopeus jolla Carlos otti vastaan kuvia paljastaa ihmistietoisuuden ja -kielen rajoitteet, kun hän kovalla vaivalla viittaa näkemiinsä kuviin joillain kuvailevilla sanoilla, kun hän samanaikaisesti pyrkii vastaanottamaan seuraavaa kuvavirtaa. [46]  Ihmisten kognitiiviset rajat silloin ehkäpä selittävät tietyt avaruusolentojen käyttämienn viestintätapojen tarkoitukset kohtaamiskokemuksissa. Jim Sparkin narratiivi voidaan lukea vastauksena näihin rajoitteisiin. Esimerkiksi, hänen avaruusolentoviestintänsä puoliväli- tai hybridimalli liittyy holografisten symbolien käytön koulutukseen: telepaattinen kommunikaatiomuoto, jossa suuri määrä informaatiota tiivistetään ‘erittäin pieniksi symboleiksi’. [47]  Symboleita katselemalla voi sitten käynnistää välittömän informaation lataamisen.  Samoin kuin Jim, Becky Andreasson myös saa koulutusta avaruusolentojen symboleista käyttämällä ‘avaruusolentojen avaimia joissa on liikkuvia symboleita’. Tämä symbolikieli opetetaan ‘mielen, kosketusaistin, värin ja äänen’ avulla. Lisäksi Becky myös on ilmaissut koskettaneensa ‘valon sivua’ kirjassa, mikä sai aikaan pakkomielteen välittömästi alkaa piirtää symboleita. Tämä vaikuttaa olevan tarpeellinen askel jonkinlaisessa koulutuksessa, ja myöhemmin Becky meni ‘mittauttamaan’ kätensä määrittääkseen ‘miten paljon symbolista tietoa’ hän oli onnistunut ‘absorboimaan’. [48] Beckyn kontakti kirjan kanssa, joka on asianmukainen metafora, ilmaisee  että fyysinen informaation absorptio on tapahtunut, mikä laukaisee hänen fyysisen reaktionsa alkaa piirtää symboleita. Sparkin avaruusolentojen kirjainten piirtely jälleen asettaa kehon keskeiseen asemaan tässä prosessissa.

Tracy Taylorin piirros

 

Mary Rodwellin työ kokijoiden kanssa on myös tuonut esiin joitain vakuuttavia tuloksia. Kun kokijoiden narratiivi kehittyy, niin tekee myös avaruusolentokielten ja -viestinnän hybridimuodot, ja vaikka hänen tapauksensa monimutkaisuudet ja syvyydet joutuvatkin tässä tutkielmassa jäämään käsittelemättä, Tracey Taylorin narratiivi voidaan nähdä tämän siirtymän esityksenä. Kuten Becky Andreasson, Tracey myös kertoo symbolikuvista. Kuitenkin monet kuvat, jotka hän on luonut, ovat varsin yksityiskohtaisia ja monitahoisia, ja hänen kykynsä kanavoida niitä on syntynyt rikkaan symbolisen kohtaamisepisodin tuloksena, johon kuului varsin yllättävästi kolmiokuvio, jossa sen sisällä oli kaksi samankeskistä ympyrää. Sitten häneen iski ‘intensiivinen energian aalto’ ja tämä tapahtuma laukaisee hänen kykynsä ‘kanavoida geometristen symboleiden ja viestien avulla’. Geometristen kuvioiden tarkoitus on ‘laukaista jonkinlainen uusi tietoisuus syvällä omassa psyykessä’. Lisäksi Tracey on piirtänyt avaruusolentojen kirjoitusta ja hänellä on kyky spontaanisti puhua useita avaruusolentojen kieliä. Tämä on äärimmäisen kiinnostavaa, sillä Tracey kommunikoi myös monille ulottuvuuksienvälisille ja/tai Maan ulkopuolisille olennoille, ja hänen geometrisistä muodoista saamansa ‘informaatio’ ‘tulee läpi’ näiltä eri olennoilta. [49]  Tämä voidaan taaskin tulkita hybriditoiminnaksi.

Psyyken kehitysmuodot ja niiden eräät implikaatiot Hybriditeetille

Hybriditoiminta tulisi nähdä ‘integroituna, avoimena, laajentuvana koodina’, eikä muuttumattomana paikkana, joka yhdistää ihmis-avaruusolentotietoisuuden uuden, totalisoidun muodon luomiseksi. [50]  Sen sijaan Kolmas tila tulisi nähdä paikkana, joka ‘mahdollistaa muiden kantojen sulautumisen’. [51]  Avaruusolentojen kommunikaatioiden eri muodot kokijoiden narratiivissa, lähtien avaruusolentojen kielten moninaisuudesta aina visuaalisten muotojen eroihin ovat tästä todistus. Kaikki nämä tilat ovat hybriditeetin ilmentymiä, ja kokijat liikkuvat niistä sisään ja ulos, mistä myös Hendersonin erilaisuuden ja identifikaation paikat puhuvat. Lisäksi heidän liikkeet sirpaloituneesta identiteetistä integraatioon, kuten Joen peilisalin läpikäynti, eivät välttämättä tarkoita, että tämä integraation tila olisi saatu valmiiksi. Varmastikin kokijoiden narratiivit paljastavat muuta, joten hybridin tulisi tehdä tilaa uusille kysymyksille meidän syventäessä ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista. Peter Faust määrittelee ihmis-avaruusolentointeraktion prosessin ‘avomieliseksi’ ja ‘erittäin epämukavaksi’, mutta juuri tämä epävarmuus on se joka usein laukaisee evoluutiokehityksen kokijan tietoisuudessa.[52] Lisäksi tässä tutkielmassa esitellyt hybridimuodot kertovat jatkuvasti kehittyvästä prosessista, erityisesti kun puhutaan avaruusolentojen kielenkäytön tarkoituksesta. Tämän kolmannen tilan identifiointi mahdollistaa monimuotoisempien kohtaamisnarratiivien tulkintojen esiintulon.

Viimekädessä kokijat itse ovat uhka suvereenin hallinnan vakaudelle. Bhabha määrittelee ‘epäsuvereenin minän’ käsitteen, jolla erot voidaan artikuloida mutta samalla myös elää todeksi.[53] Kokijat heidän neuvotellessaan ihmis-avaruusolentoidentiteeteistään, ovat jo tässä paikassa ja kuitenkin tämä tila luo potentiaalin suvereniteetin disruptiolle, sillä heidän kokemuksensa ‘liittyvät polariteetin politiikkaan’ eikä valtio voi sellaista säännellä.[54]  Tuntemattomien hybridimuotojen mahdollisuus itsessään on se, mitä valtio ei voi tunnustaa. Tätä voi vastustaa luomalla mahdollisuuksia kokijanarratiivien syntymiselle, ja tässä prosessissa eksopolitiikalla voi olla merkittävä rooli.

 

Kirjoittajasta

Natasha Acimovic on opettajankoulutuksen luennoitsija ja tällä hetkellä opettaa aikuiskoulutusta British collegessa. Hän on kiinnostunut teorioista, kielestä ja identiteetin rakentumisesta, mikä sai hänet kouluttautumaan useammalla akateemisella tutkinnolla. Häntä on aina kiinnostanut UFO-ilmiöt, ja hän on tutkinut alan vähemmän tunnettuja elementtejä, mm. ihmis-avaruusolentoidentiteettiä, kontakti- ja sieppauskirjallisuuden vertailua, avaruusolentoidentiteetin vaikutusta kieleen ja symbolisiin kommunikaatiomuotoihin. Hän on mukana UK Exopolitics Initiativessa, ja hänet saa kiinni osoitteesta Natasha@exopoliticsunitedkingdom.org

 

VIITTEET

[1] Kts. UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010.

[2] Nigel Watson, “The Reality of the Abduction Experience,” UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010, 14-17.

[3] Whitley Strieber, Breakthrough: The Next Step (Great Britain: Pocket books, 1997), 97.

[4] Katso Homi K. Bhabhan esKts. Cultural Diversity and Cultural Differences, saatavilla : Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 207.

[5] Basil Bernstein, Pedagogy, Symbolic Control, and Identity: Theory Research and Critique (London: Rowman and Littlefield, 2000), 3.

[6] Carole Boyce Davies, Black Women, Writing and Identity: Migrations of the Subject (USA, Canada: Routledge, 2002), 154

[7] Kts. Mae Gwendolyn Hendersonin essee diskurssin samanaikaisuudesta, Speaking in Tongues: Dialogics, Dialectics, and the Black Woman Writer’s Literary Tradition, saatavilla: Cherly A. Walls, eds., Changing Our Own Words: Essay’s on Criticism, Theory, and Writing by Black Women (Great Britain: Routledge, 1990), 17.

[8] Henderson, 18- 19.

[9] Henderson, 19-21. Idea subjektista joka on “sukupuolitettu rodun kokemuksessa” ja “rodullistettu sukupuolen kokemuksessa” tulee parhaiten esiin, kun Henderson kuvaa ‘mustien naisten ryhtyvän todistamaan mustille miehille olevansa mustia, valkoisille naisille olevansa naisia, mustillee naisille olevansa mustia naisia. Samaan aikaan he [kuitenkin] ryhtyvät kilpailemaan mustien miesten kanssa naisina, valkoisten naisten kanssa mustina, ja valkoisten miesten kanssa mustina naisina… tämä erilaisuuden dialogi ja identiteetin vastakkainasettelu määrittää sekä mustien naisten subjektiivisuutta että mustien naisten diskurssia’.

[10] Bhabha, 207.

[11] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[12] Kts. Fredrick Fahlander’n kappale, Third Space Encounters: Hybridity, Mimicry and Interstitial Practice, saatavilla: Per Cornell and Fredrick Fahlander, eds., Encounters, Materialities, Confrontations: Archaeologies of Social Space and Interaction (UK: Cambridge Scholars Press, 2007), 23.

[13] http://www.johnemackinstitute.org/ejournal/article.asp?id=25

[14] Bhabha, 208.

[15] Fahlander, 22.

[16] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[17] Fahlandar, 19.

[18] Bhabha, 207.

[19] John Mack, Passport to the Cosmos: Human Transfromation and Alien Encounters (London, USA: Thorsons), 160.

[20] Henderson, 22-23.

[21] Mary Rodwell, Awakening: How Extraterrestrial Contact Can Transform Your Life (UK: New Mind Publishers), 276.

[22] Mary Rodwell, Awakening, 228.

[23] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 2.

[24] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Empire Writes Back: Theory and Practice in Post-Colonial Literatures (USA, Canada: Routledge, 2002, 8-9.

[25] Mack, Abduction, 320-328.

[26] Mack, Abduction, 181-184.

[27] Mack, Abduction, 225-229.

[28] Mack, Abduction, 102-103.

[29] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[30] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[31] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[32] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[33] Henderson, p37.

[34] Mack, Abduction, 310.

[35] Mack, Abduction, 86.

[36] Mack, Abduction, 181.

[37] Mack, Abduction, 104-106.

[38] Mack, Abduction, 185-186.

[39] Mack, Abduction, 360-361.

[40] Mack, Abduction, 266.

[41] Mack, Abduction, 180.

[42] Mack, Abduction, 250-256.

[43] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[44] Mack, Abduction, 250.

[45] Mack, Abduction, 96.

[46] Mack, Abduction, 358.

[47] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[48] http://ufoexperiences.blogspot.com/2005/07/becky-andreasson-daughter-of-betty.html

[49] http://members.iinet.net.au/~starline/

[50] Bhabha, 208.

[51] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[52] Peter Faust, Touched, DVD. Directed by Laurel Chiten (San Francisco: Bind Dog Films, 2003)

[53] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[54] Bhabha, 209.

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Kolme askelta UFO-todellisuuden integroimiseksi

Enää ei riitä, että kysymme pelkästään kysymyksen uskommeko Maan ulkopuoliseen elämään ja sen vierailuun Maapallolla.

Jos ihmiset todella kaipaavat totuutta, läpinäkyvyyttä ja täyttä tilivelvollisuutta, erityisesti UFO-paljastuksen ristiriitaisessa aiheessa, silloin kansan tulee valmistautua muutoksiin, joita todellisuutemme tulee läpikäymään tämän paljastuksen jälkeen. Ei riitä, että pieni vähemmistö on löytänyt tämän avaruusolentokontaktin syvän todellisuuden, joka ulottuu läpi koko historiamme ja on vain kiihtynyt viime vuosikymmeninä.

Kääntöpiste massatietoisuudessa (kollektiivinen psyyke) vaaditaan, jotta voidaan saada aikaan liike.

Tässä on selkeitä ja välittömiä toimia, jotka valmistelevat kaikkia väistämättömiin, suuriin muutoksiin edellämme, erityisesti käsityksestämme liittyen paikkaamme universumissa ja kukoistavassa galaktisessa yhteisössä täynnä kehittynyttä elämää.

1. Meidän tulee tietoisesti tunnustaa valinta olla tekemisissä muiden rotujen ja lajien kanssa Maapallon ulkopuolelta.

Jos me haluamme, että nykyinen salailu ja sensuuri avaruusolentojen kanssa toimimisesta tuodaan päivänvaloon ja julkisuuteen, meidän tulee hyväksyä se, että olemme suuren muutoksen partaalla, jonka hyväksyminen johtaa tasapainoon ja planeetan kypsyyteen. Meidän tulee tietoisesti ymmärtää oma valtamme kollektiivin valinnassa. Kun me yhdessä valitsemme tehdä jotain sen sijaan, että me sivuuttaisimme tai kieltäisimme asian, silloin päivittäiseen elämäämme kohdistuu suora ja mittaamattoman arvokas vaikutus. Tämä tunnustaminen tulee muuttamaan elämän mitä nöyrimmällä tavalla, koska se avaa oven interaktiolle; näin vapauttaen informaatiota uusista energiaan liittyvistä keksinnöistä ja tieteestä, rahattomasta osuustaloudesta, ja kaikkein tärkeimpänä, universaalin henkisyyden konsepteista.

2. Meidän tulee identifioida se, mikä omassa elämässämme aiheuttaa erkaantumista meitä kaikkia yhdistävästä Alkulähteestä.

Yrittäessämme saada toimimaan ihmisten luomia järjestelmiä, jotka kontrolloivat, manipuloivat, aiheuttavat pelkoa ja vievät ajatukset pois suuremmasta henkisen elinvoiman ilmaisusta, me olemme kasvaneet niin erillemme oman itsemme käsityksessä pelkäksi ‘minäksi’, että todellisuutemme on muuttunut musertavan henkilökohtaiseksi sen loputtoman ja valheellisen vastakkainasettelun illuusiossa. Me olemme unohtaneet voimamme yhtenä kansakuntana, lajina, elävänä planeettana ja sinä täyttymyksenä, jonka toisiinsa kytkeytyminen meille antaa. Ihmislaji on sen luonnontilassaan selvästi ja dynaamisesti tietoinen sen ykseydestä, joka saa kaikki solut työskentelemään yhdessä suuressa kehokokonaisuudessa. Tulevassa muutoksessa menestyminen tarkoittaa, että ihmisten tulee tunnustaa ‘meidät’ eikä pelkkää ‘minää’, mikä luo pitkäkestoisen eheyden.

3. Meidän tulee alkaa harjoittaa moniulotteista olotilaamme kurinalaisesti.

Moniulotteinen tietoisuus ulottuu viiden aistin tuolle puolen ja täten se ylittää omaan älyyn ja kokemukseen sovelletun puhtaan rationaalisen ajattelun todellisuuden rajat. Vain intuitiiviset aistit voivat läpäistä ‘ei-lokaalit’ todellisuudet, ja tämä erikoistajunta vaatii kurinalaista kehittämistä.

Siispä, kohdan 3 täyttämiseksi…

  1. Ihmisten tulee tutkia hiljaisuutta — oman mielen hiljentämisen prosessia. Meditaatio on pääasiallinen työkalu ulkoisten aistien hiljentämiseksi ja oman sisäisen intuition vahvistamiseksi. Tämä on kyky läpäistä rajapinnat ja keinotekoiset perspektiivit, jotka pitävät mieltä pelkän aistinvaraisen tiedon panttivankina, ja lopulta mahdollistaa konkreettinen kommunikaatio oman korkeamman itsen kanssa.
  2. Ihmisten tulee liittyä yhteen omissa yhteisöissään yhteisten, kaikkia ihmisiä hyödyttävien tavoitteiden taakse. Nämä tavoitteet tulee liittyä kansan turvallisuuteen, hallitsemiseen ja elinkeinoihin. Avoimen kontaktin ja kehittyneiden Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden hyväksyminen tulee täyttämään maailmamme uusilla ideoilla siitä miten rakentaa parempi tulevaisuus, joka huolehtii kaikista ihmisistä, ylläpitää uniikkia identiteettiämme ja palauttaa tasapainon ihmissuhteisiimme ja luontosuhteeseemme. Interaktio hyväntahtoisten avaruusolentojen ryhmien kanssa tulee vaatimaan intuitiivisia kykyjemme kehittämistä niin, että me voimme täysin ymmärtää ja pohtia niiden tarjoamaa korkeamman henkisyyden perustaa. Näitä voidaan sitten soveltaa käytännössä siten kuin yhteisö tyydyttää pääasiallisia tarpeitaan dynaamisen luovilla ja inspiroivilla (moniulotteisilla) vastauksilla.*

Henkilöiden ja ryhmien pohtiessa ja integroidessa nämä kolme periaatetta, jotka valmistelevat sivilisaatiotamme suuriin muutoksiin jotka avoin kontakti avaruusolentojen kanssa tuo mukanaan, se tuo myös mukanaan vankan perustan jolle rakentaa transformaatiomme pilarit — heräämisemme moniulotteisiin kykyihimme ja yhteyksiimme.

(* Lisäys: Monet kehittyneet avaruusolentojen rodut ihmettelevät sisäisiä psyykkisiä kyvykkyyksiä joita meillä on Maapallolla.

Kaukokatselun isä Ingo Swann kuvaa kirjassaan Penetration sitä pelkoa, joka joillain negatiivisilla avaruusolentojen ryhmillä on meitä kohtaan tästä potentiaalista johtuen, ja sitä miten he työskentelevät varmistaakseen sen, että me emme kehittäisi sellaisia voimia suuressa mittakaavassa. Jopa monet hyväntahtoiset rodut joutuvat käyttämään teknologiaa saavuttaakseen niitä asioita, joita me saamme aikaan mielellämme.

Vain tietoinen näiden moniulotteisten kykyjen kehittäminen, jotka perinteisesti on liitetty joogeihin, näkijöihin ja tietäjiin, mahdollistaa meidän ratkaista kaikki ongelmamme ja muuttaa oman maailmamme. Tässä meillä on myös mittaamattoman arvokas lahja annettavanamme omalle todellisuudellemme ja jota opettaa avaruusolentoystävillemme.)

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

UFO-ohjelma on kiinnostunut meediolapsista

Tom DeLonge kävi pyörähtämässä videohaastattelussa 91X:ssa, meksikolaisomisteisella englanninkielisellä radioasemalla joka lähettää lähetyksiä San Diegossa. Hänen bändinsä Angels and Airwaves julkaisi uuden kappaleen ja Tom oli sitä promoamassa. Haastattelun aikana DeLonge selitti sitä miten biisi oli tehty ja miksi se oli julkaistu. Hän sanoi näin:

Tom DeLonge: Minua tavallaan kosketti kansan tietoisuus, koska on tehty paljon tutkimuksia, paljon USA:n valtiolla myös joista tiedän, mutta että mieli… mieli materian yli… se sanonta on erittäin totta. Minulla on itse asiassa erittäin arkaluontoinen dokumentti koskien sitä mitä he löysivät. He löysivät arkaluontoisia dokumentteja, joissa se oli osa Pentagonin UFO-ohjelmaa. He seurasivat erästä kiinalaislasta joka kykeni liikuttelemaan kappaleita mielensä avulla ja hän oli 10-vuotias.

Danielle: Mitä?

Tom DeLonge: Joo, he toistivat tämän kokeen puolustusministeriössä. Ja he laittoivat paperinpalan lasipurkkiin ja ruuvasivat kannen kiinni päälle. Mielensä avulla he siirsivät paperin kannen läpi parin metrin päähän lattialle. Ja siinä dokumentissa sanotaan suoraan. He saivat selville…. että sata prosenttia ihmisistä voi oppia niin tekemään, mutta ainoastaan 10% ihmisistä oikeasti voi sen oppia. Ja pointtini on, että asenteesi vaikuttaa siihen, se vaikuttaa kaikkeen materiaan ympärilläsi. Ja voin kertoa parista muustakin laboratoriokokeesta, mutta ei mennä nyt syvälle kaninkoloon. Ne todistavat, että tietoisuus vaikuttaa ympärillä olevaan materiaan. Mitä parantamiseen tulee, he ovat parantaneet noin 30 hiirtä, joilla on ollut terminaalivaiheen syöpä. He ovat parantaneet kaikki hiiret pelkällä parantavalla energialla laboratoriossa. Se oli hieno luento mitä kuuntelin, mutta mietin että kun ihmiset pelkäävät virusta, on olemassa massatietoisuus mutta siihen vaikuttaa negatiivinen asia, pelko, ja se on nihkeä paikka koska se tulee pitkittämään asioita, negatiivisella tavalla. Joten mietin että ehkäpä osani on välittää ihmisille enemmän toivoa, jotain optimistisempaa…”

Mihin ohjelmaan DeLonge viittasi? AAWSAPiin, AATIPiin vai johonkin nimettömään ohjelmaan? Me tiedämme, että AAWSAP tutki laajemmalta spektriltä paranormaaleja aiheita. Väitetään, että AATIP ei niin tehnyt. Mikä tahansa UFO-ohjelma johon Tom viittaa joka on tutkinut psyykkisiä kykyjä on kiinnostava, mutta AATIP erityisesti olisi yllätys. Katso alla oleva haastattelu.

Kiitos Twitter-käyttäjä ja grafiikkaguru Markille vinkistä.

Päivitys:

Tutkija James Iandoli on viitannut samanlaisiin (väitettyihin) tapauksiin tässä kirjassa:

img_4739
img_4738

Artikkelin julkaissut silvarecord.com

Mitä on parapsyykkinen tiede?

Vuosien mittaan, kun olen kertonut jollekulle että tutkintoni oli parapsyykkinen tiede, suurin osa ajasta minua tuijotettiin monttu auki (ja edelleenkin tehdään niin). Monet ihmiset eivät ole koskaan kuulleet termiä tai eivät ole tietoisia siitä mitä se tarkoittaa tai sisältää. Ehkä en ollut todella kuullut termiä parapsyykkinen tiede ennen kuin sinä päivänä kun näin mainoksen lehdessä. En tiennyt ennen sitä että alalta olisi mahdollista saada edes tutkintoa. Mainos listasi tämän ohjelman käsittelemät aiheet sekä muita aiheita, jotka kuulostivat myös mielenkiintoisilta, kuten metafysiikka, jumalallisuus ja muutama muu. Se sai minut innostuneeksi ja energiani liikkelle. Tämä oli juuri minun hommaani!

Kun huomasin, että tähän oli mahdollisuus, todella todella halusin mennä opiskelemaan. Opiskelin ja luin tämäntyyppisistä jutuista joka tapauksessa — itsekseni, joten tutkinnon saaminen olisi kuorrutus kakun päällä. Samaan aikaan, vaikka todella halusin mennä mukaan tähän, minulla ei ollut mitään ideaa mistä saada siihen rahat. Tarvitsin muutaman tuhatta dollaria, joita minulla ei ollut.

Tässä on hyvä esimerkki siitä kun seuraa omaa innostustaan, intohimoaan, sitä mikä saa sinut innostumaan ja energian virtaamaan — se jokin mikä saa sydämen laulamaan — että universumi (Jumala) näyttää sinulle tien. Kun pyytää, se annetaan. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin tämän vaihtoehdon, kun ihmettelin miten ihmeessä saisin rahat tähän opiskeluun, että olin saanut kirjeen postissa aiemmalta työnantajaltani. Kirjeessä luki, että eläketilini yrityksessä, jossa en ollut ollut enää viiteen vuoteen, haluttiin tyhjentää ja sijoittaa johonkin muualle koska en enää ollut siellä töissä. Olin täysin unohtanut eläkerahat! Ja se riitti juuri maksamaan tutkinto-ohjelman plus hieman yli! En voinut uskoa! Kirje saapui täydelliseen aikaan! Jos keskittyy siihen mitä haluaa ja kuvittelee itsensä jo siellä tekemässä sitä tai omistamassa sen minkä haluaa ja pysyy avoimena vastaanottamaan ilman että huolehtii siitä miten, Universumi/Lähde/Luoja toimittaa!

Parapsyykkinen tiede on nykytieteen ja filosofian liitto metafysiikan kanssa, jolla tarjotaan meille kyky ymmärtää ja kommunikoida spirituaalisen maailman kanssa. Se käsittää monia psyykkisen tieteen aloja, mm. psyykkiset ilmiöt, avaruusolennot, telepatia, kuolemanrajakokemukset ja parapsykologia. Lähtien enkeleistä ja auroista numerologiaan ja kädestä lukemiseen, parapsyykkinen tiede sallii opiskelijoille tilaa tutkia elämän mysteerejä ja muodostaa omat henkilökohtaiset lähestymistapansa mystistä ja tuntematonta kohtaan.

Parapsykologia on tiede, joka tutkii yhteyksiä ihmismielen ja sen ympäristön välillä, yhteyksiä joita nykyään pidetään valtavirran tieteen parissa selittämättöminä. Se on erityinen psykologian haara, johon liittyy paranormaalien ilmiöiden tutkimus. Parapsykologi selvittää historian, periaatteet ja teoriat psyykkisten ilmiöiden taustalla, jotka liittyvät telepatiaan, aistihavaintoihin, psykometriaan (psykoskopia tai ”psyykkinen kosketus”), dermo-optiseen havainnointiin, henkiparantamiseen, auroihin, kanavointiin ja niin edelleen. Parapsykologi voi myös konsultoida henkilöitä, jotka ovat kokeneet trauman liittyen avaruusolentoihin tai henkikohtaamisiin ja muihin paranormaaleihin kokemuksiin.

Parapsyykkiset tieteet ja parapsykologia ovat erittäin laaja ala. Seuraavat kertovat hieman parapsyykkisistä tieteistä:

Aura: energiakenttä, joka ympäröi jokaista ihmistä, eläintä, kasvia ja esinettä. Auroja voi havaita ne, jotka ovat niille herkistyneet. Ne sisältävät merkittäviä värejä, jotka voivat auttaa paranemisprosessissa ja jotka viittaavat myös henkiseen kasvuun.

Kanavointi: henkisen olennon salliminen kommunikoida muiden kanssa kanavan kautta. Henki voi puhua suoraan kanavan avulla, käyttäen kanavan ääntä, henki voi puhua ääneen niin että kaikki kuulevat (jos he ovat herkkiä tai selväkuuloisia), tai henki voi sallia kanavan kääntää informaation, joka kanavalle lähetetään psyykkisesti.

Selvänäkö: kyky ”nähdä” tapahtumia psyykkisesti. Selväkuuloisuus on kyky ”kuulla” tapahtumia intuitiivisesti, ja selvätunteisuus on kyky ”tuntea” tapahtumia empaattisesti. Selvätajuisuus on tuntemisen jatke ja se tarkoittaa ”tietää selkeästi”, ilman fyyisstä tunnetta. Tämä on se kun vain sanot että ”Minä vain tiedän.” Yleensä heihin viitataan ”selkoina”, he ovat viiden aistimme laajennuksia. Kaksi vähemmän tunnettua ”selkoa” on selkoaromisuus tai selkohaju, joka liittyy hajuaistiin sekä selkomaku joka liittyy makuaistiin.

Dermo-optinen havainnointi: psykometrian elementti, jossa kyetään ”lukemaan” henkilöä intuitiivisesti henkilön ajatuksia koskettamalla heidän ihoaan. Tätä kykyä kehittänyt henkilö kykenee aistimaan asioita toisesta koskettamalla, voi saada kuvia mieleensä pelkällä kädestä tervehtimällä.

ET-tutkimus: Maan ulkopuolisen elämän tutkimusta. Parapsykologit usein konsultoivat niitä, jotka ovat kärsineet negatiivisista kokemuksista kohdatessaan avaruusolentoja tai tullessaan abduktoiduksi.

Meedio: henkimaailman ja fyysisen maailman välillä toimiva psyykkinen kanava tai viestinvälittäjä. Meedio voi olla kuka tahansa tai mikä tahansa joka liittyy tällaisen informaation välittämiseen.

Ennustamisen työkalut: näihin kuuluu tarot-kortit, riimut, oraakkelit, radieshesia (taikavarvun kanssa veden etsintä, kaivonkatsominen) kivet, kristallit, heilurit, kynttilät, musiikki ja värit. Psyykkiset työkalut ovat mitä tahansa mikä auttaa psyykkisten tieteiden intuitiivisia vaikutuksia.

Psykometria: tunnetaan myös ”psyykkisenä kosketuksena”, joka on kyky saada psyykkisiä kuvia pitämällä kädessä esinettä jota joku toinen on pitänyt tai koskettanut. Jotkut intuitiivit kykenevät myös saamaan kuvia valokuvista.

Henkiparannus: jumalallisen energian kanavointia vastaanottajalle suoraan koskettamalla, manipuloimalla auraa tai kivien, kristallien, musiikin, värien, aromien tai äänten avulla.

Telepatia: informaation lähettämistä tai vastaanottamista yhdeltä henkilöltä toiselle keskittyneen ajatuksen avulla. Eläimet, erityisesti lemmikit kommunikoivat kanssamme (ja toisilleen) telepatialla.

Siinä muutama käsite mistä saada idea siitä mitä tähän liittyy. Lista ei ole täydellinen.

Huomasin parapsyykkisen tieteen listattuna Vaihtoehtoisiin Henkisiin Traditioihin AIHT:ssa, jossa sain tutkintoni vuonna 1999. Heidän kurssinsa kuvaus oli seuraava:

”Tämä kurssi vastaa ikuiseen kiinnostukseen koskien sellaisia kysymyksiä kuin sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen; mistä ei-fyysinen maailma koostuu; ja miten käyttää erilaisia psyykkisiä työkaluja pääsemään käsiksi sisäiseen tietoisuuteen. Uskoon ja tieteeseen nojaten sinä, vaihtoehtoisten henkisten polkujen kulkijana, syvennyt universumin saloihin.”

 

Artikkelin julkaissut High Vibrations

UFO-poika kommunikoi UFOjen kanssa telepatialla

Haruya Ido, joka on saanut lempinimen ’UFO-poika’, on japanilainen teini, jolla tuntuu olevan uskomattomia psyykkisiä kykyjä.

UFO-tutkija Toshitaro Yamaguchi, joka löysi Idon, kertoi Japanin medialle että nuorella miehellä on kyky kommunikoida UFOille telepatialla, missä UFO tulee olemaan ja valokuvata esine.

UFO-tutkijan väitettä tukemassa on neljä valokuvaa tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka Ido on ottanut eri sijainneissa Japanissa viime vuoden mittaan.

UFOt kuvissa eivät ole mitään ihmeellistä, mutta jos ne ovat todella kaikki Idon kuvaamia, silloin voi miettiä onko pojan kyvyillä ja UFOilla jotain niiden välistä yhteyttä.

Veteraanitutkija piti Idon kykyä ”shamanismina” mutta sanoi myös, että tällaiset ’UFO-pojat’ eivät ole harvinainen ilmiö, sillä menneisyydessä muiden nuorien kerrotaan kehuskelleen samalla kyvyllä kommunikoida UFOille; indigo- ja tähtilapsien ominaisuudella.

Shamanismi on harjoitus, johon kuuluu harjoittajan siirtyminen toisiin tajunnantiloihin havaitakseen ja ollakseen yhteydessä henkimaailman kanssa ja kanavoidakseen näitä transsendentaalisia energioita tähän maailmaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Olavi Kiviniemi – Suomalainen parapsykologi

Olavi Kiviniemi on suomalainen pitkän linja parapsykologian tutkija, joka on tutkinut mm. psykokinesiaa ja kummittelua 60- vuoden ajan. Olavi on koulutukseltaan teknillisen korkeakoulun kone- ja metallipuolen diplomi-insinööri. Hän kertoo elämän tarinansa lisäksi millaisia psykokineettisiä kykyjä tutkimillaan suomalaisilla lapsilla hän on aikoinaan löytänyt.

Julkaisuja: