Avainsana-arkisto: Peru

UFO-havainto Perun Machu Picchulla

Machu Picchulla vieraillut turisti vahingossa otti valokuvan UFOsta, joka näkyi taivaalla muinaisten raunioiden päällä Andien vuoristossa Perussa.

Valokuvaaja, joka lähetti kuvan MUFONille sanoi: Vierailin Machu Picchulla noin 20 ihmisen seurueessa, joiden kanssa työskentelin tuohon aikaan.

Me buukkasimme matkamme Cuzcoon ja Machu Picchulle. Suurin osa matkalla oli pariskuntia, minä olin myös vaimoni kanssa.

Me seurasimme opasta ja otimme kuvia samasta suunnasta ja paikoista vierailun aikana. Se meni hyvin ja kukaan ei havainnut mitään omituista kunnes saavuimme takaisin hotelliin illalla.

Kun me menimme syömään, tiimin jäsen kysyi ”oletteko nähneet UFOa?”. Me kaikki nauroimme ja luulimme sen olevan vitsi. Hän näytti meille valokuvan jonka hän otti kello 10.58 jossa selkeästi näkyy kappale raunioiden yllä.

Machu Picchu ei ole ainoastaan suosittu turistikohde Perussa vaan myös tunnettu monista siellä raportoiduista UFO-havainnoistaan vuosien mittaan.

Lisäksi massiivinen rakenne herättää kysymyksiä ihmisten kyvyistä rakentaa sellaisia rakennuksia ollenkaan tuohon aikaan. Esimerkiksi pohjataso koostuu massiivisista, giganttisista megaliiteista, jotka ovat junanvaunun kokoisia.

Muinaisiin astronautteihin keskittynyt asiantuntija Giorgio Tsoukalos sanoo, että avaruusolennot voivat olla ainoa järkevä selitys sellaisen rakenteen rakentamiselle.

Se seikka, että UFOja silti ilmaantuu Machu Picchun ylle, voi olla todiste siitä että tällä muinaisella paikalla on enemmän salaisuuksia kuin mitä olemme tietoisia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Liman lentokentällä

Havaintopäivämäärä: helmikuu 27, 2019
Havaintopaikka: Lima, Peru lentokenttä
Liman lentokentällä Perussa tehtiin UFO-havainto. Vaikka lentokoneita nähdään jatkuvasti liikehtivän alueella, joku huomasi esineen leijailemassa kiitoradan päällä. Esine oli paikallaan tunnin ennen katoamista, ja lennot viivästyivät. Ilmeisesti avaruusolennot olettavat, että UFOt lentokentän yllä otettaisiin paremmin vastaan kuin kodin yläpuolella. Miksi? Lentävät esineet ovat yleinen näky lentokentillä, mikä tekee myös UFO-havainnosta rennomman ja vähemmän yllättävän.

Scott C. Waring

Videolla kerrotaan:

Perun median mukaan helmikuun 27. päivänä 2019 kaksi UFOa havaittiin Jorge Chávezin kansainvälisellä lentokentällä kello 0630 UTC ja ne pysyivät tunnin ajan Liman taivaalla lennonjohtotornin virallisen tiedon mukaan. Perun ilmailulaitoksen (Corpac) henkilöstö havaitsi UFOt lentokentän yllä ja jopa videoivat ja valokuvasivat ne. Corpac antoi virallisen raportin, ja on ensimmäinen kerta kun Corpac julkistaa yksityiskohtaisen raportin UFOista kansainvälisellä lentokentällä. Raportin mukaan silminnäkijät raportoivat nähneensä kaksi UFOa lentokentän yllä.

Perun MUFONin artikkeli:

http://mufonperu.org/2019/02/ovnis-son-reportados-en-informe-oficial-del-aeropuerto-jorge-chavez-de-peru/

Lisäksi he kertovat miten kappaleet pysyivät arviolta noin tunnin ajan lentokentän yllä. Tapaus sattui keskiviikkona helmikuun 27. päivä 2019. Lennonjohtotornin työntekijät sanoivat, että UFOt pysyivät kiitoradan numero 33 yllä. Eräs kappaleista ilmaantui hetkeä myöhemmin tutkaan, mutta sen jälkeen molemmat katosivat näkyvistä. Kuvassa näkyy Corpacin raportti, jonka on allekirjoittanut teknikko José Zarabia Salas, joka on vahvistanut havainneensa UFOn.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-havainto Perusta

Havaintopäivämäärä: huhtikuu 22, 2018
Havaintopaikka: Pisco, Peru

Yleisin hetki päivästä nähdä UFO on auringonlaskun aikaan. Tämä johtuu auringon ja UFOn ja silminnäkijän kulmasta, mikä on suora kulma. Aurinko, UFO ja silminnäkijä ovat kaikki saman kolmion eri kärjissä.  Tilanne on silminnäkijän suhteen esitetty allaolevassa kuvassa. UFOja havaitaan usein Etelä-Amerikassa, tuntemattomista syistä, mutta raportit vahvistavat tämän.

Scott C. Waring

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Omituisia kuulia sataa taivaalta Perussa

Omituisia pallonmuotoisia esineitä tippuu taivaalta. Kolme ”avaruuskuulaa”  tuli alas Larancahuanissa Punon alueella, Perussa tammikuun 27, 2018.

Tällaisia mystisiä esineitä on raportoitu myös Espanjassa, Turkissa, Australiassa, Brasiliassa ja muissa maissa viime vuonna.

Ihmiset miettivät mistä nämä ovat peräisin, sillä niissä ei ole merkkejä, eivätkä ne ole palaneet kitkan seurauksena kun saavutaan maapallon ilmakehään. Viranomaisten mukaan, kolme palloa ovat SL-23 -raketin bensatankkeja. Raketti saapui uudestaan Maapallon ilmakehään tuona samana päivänä.

Ovatko nämä esineet todella bensatankkeja, vai ovatko ne peräisin ulkoavaruudesta?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Päivitys Nazcan muumiolöytöön

15.7.2017  Päivitys: Tuoreimman videopäivityksen mukaan Gaia on edelleen aktiivisesti tutkimassa muumioitunutta kolmisormista ruumista joka on löydetty Perusta. Vaikka monet väittävät sitä huijaukseksi, tähän mennessä ei tunnu olevan yhtään todisteita huijauksesta. Videolla Gaian sosiaalisen median johtaja, joka on ollut mukana alkuperäisessä löydössä, yhtyy toiveisiin siitä että tämä ruumis voisi olla avaruusolennon tai ainakin jokin tuntematon ihmislaji, perustuen viimeisimpiin radiohiilimittauksiin. Tämä on vastannut pahimpaan skeptisismiin. Kuitenkin testaus jatkuu ja lisää paljastuu tulevina kuukausina.

Picture

23.6.2017 Päivitys: Monet valtavirran uutismediat väittävät tämän olevan huijaus. Mitä itse olen havainnut, mitään virallista tutkimusta ei ole suoritettu ruumiille poislukien Gaian tekemät tutkimukset. Vaikka tämä voikin olla huijaus, kuten alkuperäisessä artikkelissakin on mainittu, suoraa todistusaineistoa tästä ei ole,

Alkuperäinen tarina

Tuoreen GAIA:n erikoisraportin mukaan muumioituneet erikoisennnäköisen humanoiden jäännökset on löydetty Nazcasta, Perusta. UFO-tutkija Jaime MAssan alunperin otti yhteyttä GAIA:n löydöksen tiimoilta, joka sitten palkkasi tiimin tutkijoita ja tiedemiehiä tutkimaan ruumista. Vaikka lopullista päätöstä ei vielä ollakaan saatu aikaiseksi, näytteitä on otettu ja lisää paljastunee pian. Tähän mennessä tiedemiehet eivät usko ruumiin olevan ihmisen, johtuen sen kallon muodosta, kolmesta pitkästä sormesta ja korvien puutteesta. Toinen omituinen seikka on, että yksikään sen elimistä ei ole poistettu ruumiista, joka on yleistä ihmisten muumioinnissa.

Picture

Picture

Picture

Picture

Tutkijat ovat kyenneet ajoittamaan ruumiin vuosien 245 ja 410 j.Kr. väliin.

Tietokonemallin perusteella muinainen ihminen tai avaruusolento olisi ollut metrin pituinen ja sillä on ollut poikkeuksellisen suuri pää:

Picture

Picture

Se mikä tarinassa on uskomatonta on, että ruumista ei löydetty vain mistä tahansa vaan Nazcasta, joka on kuuluisien Nazcan viivojen sijaintipaikka, ja sieltä löytyy myös muinaisia luolamaalauksia joissa on samanlaisia kuvioita kuin löydetty ruumiin muoto on:

Picture

Voit katsoa koko videoreportaasin täältä:

Mitä mieltä olet tästä uskomattomasta löydöksestä? Onko tämä todistusaineistoa avaruusolentojen elämisestä maan päällä? Auttaako tämänkaltainen evidenssi tuomaan UFO-paljastuksen? Vai onko tämä vain väärennös?

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

Reptiliaanin patsas löydetty Perussa

Videon päivämäärä: helmikuu 2017
Löytöpaikka: Peru

Tämä avaruusolennon patsas havaittiin Perussa tällä viikolla. Se näyttää lisko-olennolta, sillä on samanlaiset kasvot kuin mitä Marsista löytyy. Monet liskojen kasvot ovat löytyneet Marsin pintamuodostelmista. Perulla pitkä historiansa UFO-havaintojen ja kontaktitapausten kanssa, joten on mahdollista että artisti on ollut eräs näistä joihin avaruusolennot ovat olleet yhteydessä, ja hän on joko tavannut tai saanut kuulla reptiliaani-avaruusolennoista. Merkit ovat ympärillämme, jos vain haluamme niitä nähdä.

Scott C. Waring

Video kertoo:

Mochicas piti iguanamiestä voimakkaana hahmona joka auttoi kuolleita manalaan, ja joka toimi elävien ja kuolleiden ihmisten maailmojen välisenä välimiehenä. Paseo Yortuque sijaitsee Chiclayo:n provinssissa Perussa, ja se tarjoaa esitysmuotoja jotka ovat omistettu muinaiselle  Mochicalle. Näiden joukossa on Morropin, eli iguanamiehen patsas, entinen Moche-jumala, joka liittyy kuolemaan.

Vaikka Morrop onkin esitetty kuvanveistäjän nykyaikaisin käsittein, sen rakentaminen on perustunut kuvauksiin vanhasta Mochesta.

UFO syöksyy pilvestä Perussa

Elokuussa 2016 amatöörivalokuvaaja Marcus jätti videolaitteistonsa ottamaan kuvia taivaasta tarkoituksenaan luoda time lapse -video.

Kun hän tarkasti videota välissä hän häkeltyi huomatessaan omituisen esineen joka näyttää tulevan esiin pilvimuodostelmasta.

Tuntuu siltä kuin esine olisi kivimuodostelman peittämä. On mahdollista, että esine on keinotekoisesti rakennettu ja avaruusolentojen alus, kuten Marsin Phobos, joka on keinotekoinen rakennelma.

Onko mahdollista, että maan ulkopuolinen äly käyttää tällaista teknologiaa aluksiensa verhoamiseen? Onko mahdollista, että mystinen ilmiö tulee paralleeliulottuvuudesta? Onko se hologrammi vai todistusaineistoa jonkinlaisesta teleportista?

Ilmiö on kuvattu La Libertadin alueella Perussa. Alueella on raportoitu monia muitakin havaintoja valkoisista esineistä jotka leijailevat taivaalla, kuvaaja sanoo.

Joka tapauksessa tämä ei ole huijaus tai tietokonegrafiikkaa. Se voi olla todiste tuntemattomista voimista joilla on meille tuntematonta teknologiaa.

Lentävä humanoidi Perussa

Postaajan kommentit:

Olen tohtori Anthony Choy, tutkiva journalisti ja Perun Ufologiajärjestön (APU) kansallinen koordinaattori. Tämä uusi video ”lentävästä humanoidista” on osa havaintojen sarjaa jotka ovat jatkuneet marraskuusta 2010 lähtien. Olen tutkinut näitä Perussa.

Tämä video kuvattiin perjantaina 6. maaliskuuta 2015 kello 18.15. Sen kuvasi nuori radio- ja televisiotuottaja Cesar Rodriguez Puerto Maldonadossa, Madre de Diosissa, eteläisessä Perussa.

Silminnäkijöiden mukaan havainto kesti noin viisi minuuttia, jonka aikana ilmiöllä oli ihmismuoto: pää, ruumis, kädet ja jalat. Se lensi kaupungin yllä ja katosi nousten pilviin.

 

Purppuranvärinen UFO Perussa

Tuhansien perulaisten huomio keskittyi UFOon kun kongressiedustaja Renzo Reggiardo ja hänen kuvausryhmänsä tallensi purppuranvärisen kelluvan esineen Mirafloresin taivaalla Perun Limassa helmikuun 10. päivä 2015.
Peruthisweek-lehden mukaan Reggiardo oli juuri aloittanut kuvaukse ohjelmaansta “Alto al crimen”:a varten, kun hänen kameramiehensä häkeltyi jostain joka leijaili kaukana taivaalla. He siirsivät kuvauksia jotta saisivat tarkasteltua leijailevaa esinettä tarkemmin.
Sivustakatsojat videolla huutavat villisti ehdotuksiaan siitä mikä taivaalla lentää, ja he tulivat tulokseen ettei kysymyksessä voi olla lentokone päätellen siitä tavasta jolla se taivaalla leijaili.