Avainsana-arkisto: syyskuu2016

Kirja: Kuolemaa ei ole

Mikäli et vielä ole kerennyt lukea Rauni-Leena Luukasen merkkipaaluteosta ”Kuolemaa ei ole”, voit sen nyt tehdä:

http://eksopolitiikka.fi/wp-content/uploads/2016/09/kuolemaa_ei_ole.pdf

Rauni-Leena syntyi marraskuussa 1939 Pohjois-Karjalan Värtsilässä Valveen perheeseen. Lapsuus ja nuoruus menivät mm. Helsingissä ja vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Jo 6-vuotiaasta lähtien Rauni-Leena oli tiennyt, että hänestä tulee lääkäri ja tämä toteutui vuonna 1967. Ensimmäinen työ löytyi Kittilästä, ja Lappiin hän palasi uransa aikana useamman kerran päätyen Lapin lääninlääkäriksi vuosille 1975-1987. Sen ohella hän keräsi kansainvälistä kokemusta mm. Pakistanissa, Malesiassa ja Indonesiassa.

Rajatiedon ystävien – ja koko kansan – tietoisuuteen Rauni-Leena tuli syksyllä 1982 julkaistun Kuolemaa ei ole –kirjan myötä, joka on edelleen kaikkien aikojen myydyin suomalainen rajatietokirja yli 70 000 suomenkielisellä ja yli 100 000 muunkielisellä kappaleella. Rajatieto oli kiinnostanut häntä 50-luvulta lähtien, mutta bestsellerin kirjoittamiseen johtanut automaattikirjoitus alkoi 1979.

1980-luvun loppu toi Rauni-Leenan elämään suuria muutoksia. Melkein hengen vienyt auto-onnettomuus 1985 lopetti työuran, hän meni naimisiin norjalaisen diplomaatin Sverre Kilden kanssa 1987 ja samoihin aikoihin alkoi hänen uransa Suomen tunnetuimpana – ja ehkä myös kiistellyimpänä – ufologina.

Ufot eivät olleet juurikaan kiinnostaneet Rauni-Leenaa, mutta omakohtaisten kokemusten myötä hän alkoi kiertämään kansainvälisissä ufokonferensseissa, eikä aikaakaan, kun hän jo itse piti luentoja aiheesta. Varsinkin hänen ensimmäinen ufokirjansa – Tähtien lähettiläs vuodelta 1991 – aiheutti mediamylläkän ja teki hänestä koko kansan tunteman ”ufolääkärin”. Ufoaiheiset kirjat eivät kuitenkaan yltäneet samanlaisiin jättipainoksiin kuin Kuolemaa ei ole.

Merkittävä saavutus oli Rauni-Leenan itse kustantama Hanasaaren ufokonferenssi 10. marraskuuta 1996. Tuolloin Suomessa nähtiin kerralla enemmän kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita – mm. Harvardin psykiatrian professori John Mack – kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.

Kuolemaa ei ole.

Lähikontakti Meksikossa lonkeroa pyörittävän UFOn kanssa

Neljä ihmistä todisti omituista UFOa matkatessaan pohjoiseen Mexico Citystä.

Matkustaja oli ensimmäinen joka näki sen ja osoitti tämän aviomiehelleen joka ajoi autoa. Se näytti alkuun helikopterilta, mutta lähemmäksi tultua se muuttui omituisemmaksi.

Aviomies pysäytti auton ja otti yhden kuvan 50mm linssillä. Esine alkoi liikkua poispäin, ja hän vaihtoi 135mm telefoto-linssiin ja otti kaksi muuta kuvaa esineestä.

Esineen raportoitiin pyörittävän ”lonkeroitaan” alaspäin kun se laskeutui. Silminnäkijät sanoivat nähneensä kahden lapsen seisseen sillalla laskeutuneen esineen takana, ja yksi lapsista juoksi paikalle. Tuolloin silminnäkijät lähtivät paikalta.

Tutkija haastatteli näitä neljää ja havaitsi heidän olevan vakavia ihmisiä joita UFO-aiheet eivät mitenkään kiinnosta. Filminegatiivit tutki Roberto Padilla, Meksikon Kodakin erikoispalvelujen päällikkö, ja valokuvattu esine määritettiin todelliseksi ilman todisteita huijauksesta.

Omituinen UFO-havainto on raportoitu marraskuun 3. päivänä 1973.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Massiivinen alus auringon lähellä ampuu valonsäteen kohti pienempää kappaletta

UFOja on raportoitu lentävän useita auringon lähellä, ja vaikka uskotaan että NASA ja USA:n hallitus ovat tietoisia näistä avaruusolentojen aluksista jotka sen ympärillä pyörivät, he silti eivät suostu myöntämään tätä seikkaa.

Viimeisin SOHO Lasco C3 -satelliitin ottama kuva on syyskuun 21. päivältä 2016 jossa näkyy avaruusolentojen alus. Kuva tarjoaa niin paljon yksityiskohtia esineestä että auringonpurkaus tai muu luonnollinen avaruuskappale voidaan jättää pois laskuista.

Myunhauzen74, joka julkaisi videon missä esine selkeästi näkyy, ihmettelee onko käynnissä avaruussota. Tuntuu siltä kuin massiivinen alus ampuisi valonsäteellä pienempää esinettä.

Maailma 2020: Onko se Luovaa Vapautta vai Mekaanista Tyranniaa?

Dark Journalist haastattelee entistä rahoitusasiantuntijaa Catherine Austin Fittsiä kuudetta kertaa ohjelman historiassa. Eräässä uskomattomimmista ja ristiriitaisimmista episodeista koskaan, Catherine paljastaa hänen tutkimuksensa, joka kertoo siitä kuinka Amerikka on nyt suuren valinnan edessä vuoteen 2020 mennessä: Luova Vapaus vai Mekanisoitu Tyrannia. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Catherine paljastaa globaalit voimat jotka toimivat piilossa yhteiskunnassamme korporaatioiden, hallitusten ja instituutioiden roolissa. Hän kutsuu tätä nimellä ”Mr. Global” ja hänellä on ollut mahdollisuus omin silmin seurata näiden salaisia toimia kun hän työskenteli USA:n hallituksen leipiin Bushin hallinnon alla ja Wall Streetilla.

Maailma vuonna 2020

Tämän suuren kokemuksen aikana hän on oppinut tulkitsemaan geopoliittisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia trendejä jotka näyttävät Mr. Globalin suunnitelman ja se on hermostuttava: mekanisaatio, tekoäly, robotit, keskitetty kontrolli, kotimaan militarisaatio ja valvonta, geenimanipuloitu maatalous, mustan budjetin resurssi-imu, ja keskiluokan kuolema omaan velkaorjuuteensa. Hän kuvailee Common Coren vaarat tapana kääntää amerikkalaislapset nöyriksi roboteiksi jotka eivät osaa vastata sosiaaliseen interaktioon, mutta jotka ovat älypuhelimiensa viihdeteknologian ohjelmoimia, joka voi tuhota heidän luovuutensa ja kykynsä älylliseen kasvuun ja itseohjautuvuuteen.

UFO-talous

Catherine ja Dark Journalist penkovat syvältä koskematonta kehittyneen UFO-teknologian aihetta ja otaksuu, että kuka teknologiaa käyttääkin, on suuressa roolissa valtarakenteen kontrolloinnissa maapallolla tällä hetkellä. Kehittämällä salaisen avaruusohjelman nämä salaiset ryhmittymät ovat siirtäneet triljoonia dollareita Amerikan taloudesta luodakseen UFO-talouden mustien budjettien avulla, ja luodakseen massiivisen breakaway-infrastruktuurin avaruuteen. Mutta miksi? Mitä todella tapahtuu aurinkokunnassamme ja miksi tämä paranoidi salailu on muuttunut tavaksi elää kansallisen turvallisuuden piilovaltiolle?

Fitts näkee viimeisen mahdollisuuden Amerikan keskiluokalla nousta ylös ja paljastaa voimat, jotka heitä ja heidän lapsiaan vastaan on asetettu. Hän selittää mitkä vaaralliset panokset ovat pelissä, jos Amerikka epäonnistuu, ja antaa meille maistiaisia dystooppisesta tulevaisuudesta jossa houdumme elämään, ellei peli ja näkymättömät pelaajat matrixissa tule paljastetuiksi. Hän selittää tavoitteen, asenteen joka meillä tulee olla ja mihin toimiin meidän tulee ryhtyä, jotta voimme saada vallan takaisin korporaation ja median johtajilta jotka ovat linkittyneet salaisiin tiedustelupalveluihin, jotka haluavat konsolidoida vallan nopeasti ennenkuin Amerikan nukkuva jättiläinen, eli sen kansa, herää ja tuhoaa heidän maailmanvalloitussuunnitelmansa!

 

 

Astronautti tallensi mystisen esineen avaruuskävelyvideolle

Kansainvälisen avaruusaseman astronautit ovat väitteen mukaan olleet lähikontaktissa ei yhden, eikä edes kahden vaan kolmen UFOn ohilennon kanssa avaruuskävelyn aikana. 30-minuuttinen kuvamateriaali on otettu livelähetyksestä ja niissä näkyy vilaus kolmesta esineestä jotka ihmetyttivät astronautteja.

Video kuvattiin kun kaksi astronauttia työskenteli avaruusaseman ulkopuolella. Klippi on ilmaantunut avaruusolentoja ja salaliittoja käsittelevile sivuille jotka väittävät esineiden olevan peräisin ulkoavaruudesta.

Esineet näyttivät myös panikoivan kaikenlaisista äkkinäisistä liikkeistä ja luikkivat karkuun tehden jyrkän 135 asteen käännöksen. Tuntui kuin ne oltaisiin saatu kiinni yllättävällä tavalla ja ne pikaisesti katosivat välttääkseen paljastumasta.

UFOja vai avaruusromua?

Expressin mukaan skeptikot väittävät, että esineet eivät ole muuta kuin avaruusromua joka kelluu avaruudessa. Väitetty ”ohilento” esineiltä ei ole muuta kuin auringonsäteiden heijastusta.

Toiset näyttivät mehiläisen kokoisilta ja niiden siksak-liikkeet tuntuvat liian kontrolloiduilta jotta niitä voitaisiin pitää lentävänä romuna. Sellaiset liikkeet eivät ole mahdollisia kontrolloimattomille esineille. Waringin mukaan tämä on evidenssiä avaruuden ulkopuolisesta elämästä.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Koiranulkoiluttaja yllättyi metsän yllä leijuvasta UFOsta

Omituinen video on kuvattu Great Sheffordissa, Berkshiressa, ja se yhtäkkiä leikkaantuu kun miehen kameran akku loppuu — vaikka se oli juuri ladattu.

Peljästynyt koiranulkoiluttaja kuvasi aavemaisen videon kolmesta kiiltävästä orbista leijailemassa metsän yllä Britanniassa.

32-vuotias mies, joka haluaa pysyä nimettömänä, sanoi että hän havaitsi UFOt kävellessään koiransa kanssa ulkona Great Sheffordin läheisillä mäillä.

 

Otettuaan kameransa esiin ja filmattuaan alle kaksi minuuttia UFOja hänen kameransa yhtäkkiä pimeni, vaikka se oli täyslatingissa.

Orbit jättivät kansalaiset West Berkshiren lehtevässä kylässä ymmälleen sen jälkeen kun he ovat nähneet niitä useita kertoja viimeisen kolmen kuukauden sisällä.

Kuvamateriaalista näkyy mystiset esineet jotka leijailevat taivaalla maanantaina noin varttia vaille kahdeksan aikaan illalla.

Koiranulkoiluttaja sanoi: ”ei ole minkäänlaista kaavaa minkä mukaan ne esiintyisivät — ei mitään tiettyä aikaa päivästä mutta olen nähnyt niitä noin neljä kertaa nyt”.

”Ne ovat aina olleet samassa muodostelmassa ja suurin määärä valoja jonka olen nähnyt kerralla on kuusi.”

”Ne pysyvät taivaalla maksimissaan 15 minuuttia ja sitten katoavat.”

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Salama tiputtaa UFOn taivaalta Korsikalla

Syyskuun 8. päivänä 2016, se ilta oli viimeiseni Korsikalla, juuri ennen loman loppumista. Kaunis ukkosmyrsky yllätti turistit noin yhdeksältä illalla. Monet kerääntyivät katselemaan mahtavia salamoita jotka räiskyivät läpi taivaan.

Koska kämppä jonka olin vuokrannut oli tätä lähellä, otin kamerani ja yritin saada kuvaa muutamasta salamasta.

Istuin alas ja pistin kyynärpäät polvilleni ollakseni mahdollisimman paikallaan. En katsellut ruutua kun nauhoitin. Havaitsin omituisen valon tippuvan taivaalta kahdesti juuri ennen salamaa.

Ehkä kyseessä oli jokin harvinainen pallosalamailmiö, kuten monet sanoivat… mutta en ole vakuuttunut. Kun tarkistin ensimmäisen videoni, eräs valoista tuntuu osuvan salamaan ja saavan aikaan jonkinlaisen sähkönpurkauksen. Esine sitten putoaa taivaalta ja se näyttää kuin olisi tulessa.

Sitten havaitsin kaksi isoa ”räjähdystä” toisessa salamaniskussa. Ensimmäinen ajatukseni oli ”ei mitään kummallista, mahdollisesti salaman aiheuttamia, normaali kuvio”. Mutta katsottuani videon hidastettuna, näin ikäänkuin nopea ”valo” liikkuisi myrskyn suuntaan. Esine meni suoraan salaman läpi, aiheuttaen ”sähköräjähdyksen”.

En voi selittää ilmiötä, minulla ei ole ideaa kuinka tämä on mahdollista. Toinen tämäntyyppinen räjähdys oli näkyvissä kohdassa 2:41, mutta en tiedä liittyykö se ensimmäiseen. Kuka tietää. Mutta olen varma että valoryhmän ja tämän ”räjähdyksen” välillä on linkki.

Tarkistaessani toisen viden ja havaitessani saman ”putoavan UFOn” ja neljä/viisi muuta valoa samalla tavoin salaman mukaisesti asettuneena, avasin editointiohjelmaa jotta voisin kirjoittaa videolle selityksiä. Kun zoomasin joihinkin lähiotoksiin, havaitsin paikallaan olevan esineen myrskyn lähellä. Videolla se näyttää metalliselta, mutta  johtuen salaman heijastuksesta pinnalta, olen yhä enemmän ymmälläni tästä. Ehkä se on jonkinlainen alus joka vakoilee aluetta? Ihmisen tekemä tai ei, esine on myös todella omituinen.

Veikkaukseni on, että kaksi putoavaa kappaletta ovat UFOja joihin osuu salama, jotka palavat ja putoavat.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

UFO syöksyy pilvestä Perussa

Elokuussa 2016 amatöörivalokuvaaja Marcus jätti videolaitteistonsa ottamaan kuvia taivaasta tarkoituksenaan luoda time lapse -video.

Kun hän tarkasti videota välissä hän häkeltyi huomatessaan omituisen esineen joka näyttää tulevan esiin pilvimuodostelmasta.

Tuntuu siltä kuin esine olisi kivimuodostelman peittämä. On mahdollista, että esine on keinotekoisesti rakennettu ja avaruusolentojen alus, kuten Marsin Phobos, joka on keinotekoinen rakennelma.

Onko mahdollista, että maan ulkopuolinen äly käyttää tällaista teknologiaa aluksiensa verhoamiseen? Onko mahdollista, että mystinen ilmiö tulee paralleeliulottuvuudesta? Onko se hologrammi vai todistusaineistoa jonkinlaisesta teleportista?

Ilmiö on kuvattu La Libertadin alueella Perussa. Alueella on raportoitu monia muitakin havaintoja valkoisista esineistä jotka leijailevat taivaalla, kuvaaja sanoo.

Joka tapauksessa tämä ei ole huijaus tai tietokonegrafiikkaa. Se voi olla todiste tuntemattomista voimista joilla on meille tuntematonta teknologiaa.

Onko kuu ontto?

Satojen vuosien yksityiskohtaisen havainnoinnin ja tutkimuksen jälkeen kaikkein läheisin kumppanimme universumissa, kuu, pysyy edelleen mysteerinä.

Kuusi laskeutumista sen pinnalle ja sadat kokeet ovat johtaneet useampaan kysymykseen kuin vastaukseen.

Kuun keskitiheys on 3.34 gm/cm3 (3.34 kertaa veden tiheys) kun taas amaan tiheys on 5.5. Mitä tämä tarkoittaa? Vuonna 1962 NASAn tiedemies tohtori Gordon MacDonald sanoi: ”jos astronominen data käsitellään, havaitaan että data vaatii kuun sisäpuolen onttoutta ennemminkin kuin homogeenista palloa”.

Marraskuun 20. päivä 1969 Apollo 12:n miehistö laskeutui kuumodulilla huonossa kulmassa ja törmäsi kuuhun. Kuumodulin impakti (noin 40 mailia Apollo 12:n laskeutumispaikasta) sai aikaan keinotekoisen kuunjäristyksen jolla oli hämmästyttäviä piirteitä — kuu kaikui kuin kello yli tunnin ajan, joka johti päätelmään siitä että kuulla on epätavallisen köykäinen — tai täysin olematon — ydin.

Tämä ja muita omituisia kuufaktoja seuraavalla videolla.

 

UFO filmattiin helikopterista

ABC-uutiskanavan helikopteri kuvasi maastopaloa Kalifornian San Bernandinossa elokuun 19. päivänä 2016, kun kameramies huomasti omituisen ympyränmuotoisen esineen tulevan kopterin vasemmalta puolelta.

Hänen onnistui nauhoittaa esine joka liikkui eteenpäin erittäin nopeasti kohti maastopaloa, ja sen jälkeen katosi.

Vaikka ihmiset sanovat sen olevan drone, Maurice Mousseau uskoo toista, sillä hän viittaa toisiin tuntemattomiin lentäviin esineisiin jotka ovat havaittu maastopalojen yhteydessä, kuten sikarinmuotoinen emoalus huhtikuun 14. päivänä vuonna 1998 joka leijaili Meksikossa sattuneen maastopalon yllä.

 

Blogger TricksArtikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot