Avainsana-arkisto: tiedustelupalvelu

Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

CIA:n ote mediasta ja akatemiasta

Julkiseksi tehty dokumentti CIA:n arkistoista, joka on kirjeen muodossa, jonka on lähettänyt CIA:n iskuryhmä CIA:n johtajalle, kuvaa sitä miten läheiset suhteet CIA:lla on valtavirran mediaan ja akatemiaan.

Dokumentti esittää että CIA:n iskuryhmä,

”nyt on solminut suhteet journalisteihin kaikissa kansakunnan suurimmissa uutispalveluissa, sanomalehdissä, viikkolehdissä ja televisioverkoissa” ja että ”tämä on auttanut meitä kääntämään jotkin ’tiedustelukämmit’ ’tiedustelumenestystarinoiksi’ ja että ne ovat vaikuttaneet lukemattomien muiden uutisten tarkkuuteen.”

Lisäksi siinä kerrotaan miten virasto on,

”taivutellut journalistit myöhästyttämään, muuttamaan, odottamaan tai jopa perumaan juttuja, jotka olisivat voineet negatiivisesti vaikuttaa kansallisen turvallisuuden etuihin tai vaarantaa lähteet ja metodit.”

Vaikka se on dokumentti, joka kertoo heidän halustaan muuttua avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, eri tietovuotajien kuvaamat petkutukset (esimerkki) edellyttävät meiltä rivien välistä lukemisen taitoa ja kykyä tunnistaa tiedustelupalveluiden suhteet informaatiolähteisiin, jotka eivät aina ole ilmiselviä ja niissä on sisäisiä eturistiriitoja.

Tässä on koko ongelma:

Mikä on ”kansallinen turvallisuus” ja kuka määrittää tuon määritelmän?

JFK urheasti kertoi maailmalle, että

”faktojen liiallisen ja oikeudettoman salaamisen vaarat selvästikin ylittävät vaarat, joihin vedotaan salaamisen oikeuttamiseksi.” 

Hän sanoi myös, että

on erittäin suuri vaara, että ilmaistuun suurempaan turvallisuudentarpeeseen tarttuvat ne, jotka ovat ahnaasti laajentamassa sen merkitystä virallisen sensuurin ja salailun rajoille asti.”

”Kansallinen turvallisuus” on nyt sateenvarjotermi, jota on käytetty oikeuttamaan informaation salailu, mutta kuka näitä päätöksiä tekee?

Voit lukea Mustan Budjetin salamaailmasta lisää täältä.

Joka vuosi lukemattomia dokumentteja salataan Pohjois-Amerikassa, ja sen lisäksi väärää informaatiota ja ”valeuutisia” rutiininomaisesti levitellään ympäriinsä, pääosin valtavirran uutislähteissä — todellisuus, jota selvästi kuvataan tässä dokumentissa ja jonka monet valtavirran journalistit itse ovat paljastaneet.

Edward Snowdenin paljastaman NSA:n valvontaohjelman tapaan, se on globaali ongelma.

Tri. Udo Ulfkotte, tunnettu saksalainen journalisti ja päätoimittaja yli kahden vuosikymmenen ajalta on eräs esimerkki. Hän vuosi tietoa julkiseen televisioon, esittäen että hänet pakotettiin julkaisemaan tiedustelupalvelujen kirjoituksia hänen omalla nimellään ja että näiden käskyjen tottelemattomuus johtaisi hänen työpaikkansa menetykseen. (lähde)

Sharyl Attkisson ja Amber Lyon, jotka molemmat ovat tunnettuja valtamedian journalisteja, ovat myös paljastaneet poliittisten, korporaatioiden ja muiden erikoisetujen rahoittamat ohjelmat, ja he ovat paljastaneet että USA:n valtio sekä ulkomaiden hallitukset maksavat heille toistuvasti rahaa valikoivasta raportoinnista ja informaation vääristelystä koskien tiettyjä tapahtumia. (lähde) (lähde)

Eipä unohdeta Operation Mockingbirdia, CIA:n projektia jolla kontrolloida massamediaa.

Tämä dokumentti sekä kuvaa CIA:n roolia mediassa että koko viihdeteollisuudessa yleensä, mikä antaa enemmän painoarvoa tähtien kuten Jim Carrey esittämille paljastuksille.

Hän oli vieraana Jimmy Kimmel Livessa ja sanoi, että

”Vuosien ajan talk show -isännät, ihmiset televisiossa, ihmiset komedioissa ovat olleet valtion palkkalistoilla ohjaamassa teidät harhaan, harhauttamassa teitä, naurattamassa teitä ja sellaista, tekemässä teistä onnellisia ja lammasmaisia niin ettette tiedä mitä maailmassa oikeasti on tekeillä.”

Vaikka jotkut kyseenalaistavatkin oliko tuo pelkkä vitsi, faktat ovat edelleen jäljellä.

Toinen julkkis joka oli vakavissaan on Roseanne Barr, joka viittasi CIA:n MK Ultra -mielenhallintaohjelmaan — aiemmin salaiseen tutkimusohjelmaan jolla CIA:n tieteellinen tiedusteludivisioona testasi käyttäytymisen muokkaamista ja havaintojen manipulointia ihmisolennoilla.

Se mikä tuntuu tässä olevan käsillä on yritys manipuloida kansan mielikuvaa globaaleista tapahtumista massamedian ja uutisten avulla.

Mutta se, mikä on ehkä kiinnostavinta, on että useat ihmiset ovat nyt heräämässä ja näkemässä monien näiden valheiden ja manipulointien läpi. Sen sijaan että he vain sokeasti uskoisivat sitä mitä televisiossa sanotaan, useammat ovat alkaneet ajatella kriittisesti, tehdä omaehtoista tutkimusta ja tarkastella useista eri lähteistä informaatiota.

Niin monia mahdollisuuksia on seurannut viime vuosina, jotka auttavat ihmisten nähdä tämän selvemmin. Yksi oli viimeaikainen ”valeuutisten” epidemia, jossa globaalia eliittiä uhannutta informaatiota tuli esiin.

Wikileaks on ehkä yksi hienoimmista esimerkeistä.

Valtavirran media periaatteessa kaiken muun leimaaminen ”valeuutisiksi” on ironista, ottaen huomioon sen että ilmeisesti suurin osa ihmisistä pitää valtavirran uutisia itsessään todellisina ”valeuutisina”, ja tämä on nyt enemmän ilmiselvää ylläesitetyn informaation pohjalta.

Dokumentit kertovat myös siitä seikasta, että he ovat jatkuvassa yhteistyössä viihdeteollisuuden kanssa, antaen heille neuvoja ja ohjausta kulisseissa, sekä kertovat siitä miten asiat ovat joissain tilanteissa tapahtuneet.

Henkilökohtaisesti minun mielestäni teollisuus on suurelta osin pelkästään propagandakoneisto, niinkuin patriotismi. Patriotismia ajetaan kansan niskaan tukemaan sotateollisuutta ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.

Meitä kusetetaan, sotia ei taistella puolustukseksi vaan hyökkäykseksi ja poliittisten agendojen pönkittämiseksi.

On monia syitä sille miksi CIA on eri teollisuudenalojen kanssa tekemisissä.

Akatemia

Nuoresta iästä lähtien meille opetetaan, että koulutuksen hankkiminen on keskeistä hyvälle elämälle.

Hanki hyvä duuni, tee paljon rahaa, löydä oikea kumppani — kaikki riippuvat siitä että seuraa tiettyä polkua. Kuitenkin monet konseptit ja aiheet ovat, niinkuin aiemmin on esitetty, pidetty kansan silmiltä piilossa, ja tähän kuuluu myös paljon tärkeää tiedettä.

USA:n tiedusteluyhteisö tutki parapsykologiaa (ESP, kaukokatselu, telepatia, jne.) usean vuosikymmenen ajan.

Russell Targ, fyysikko joka on työskennellyt usean vuosikymmenen ajan USA:n valtion ohjelmassa näitä konsepteja pyöritellen kertoi kokemuksistaan yli miljoona kertaa katsotussa TED-esityksessä.

Toinen esimerkki Mustan Budjetin tieteestä tulee Ben Richilta, Lockheed Skunkworksin toiselta johtajalta, joka työskenteli firmassa vuosina 1975-1991.

Häntä on kutsuttu Stealthin Isäksi, ja hän on valvonut ensimmäisen stealth-hävittäjän, F-117 Nighthawkin kehittämistä.

Ennen kuolemaansa Rich teki useita shokeeraavan avoimia lausuntoja UFOista ja avaruusolennoista.

”Meillä on jo nyt keino matkata tähtiin, mutta nämä teknologiat ovat lukittuina pimeisiin projekteihin, ja vaadittaisin Jumalan väliintulo saada heidät antamaan ne hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Kaikki mitä voit edes kuvitellakaan, me tiedämme jo miten tehdä se.” ”Meillä on jo nyt teknologia millä viedä ET kotiin. Ei, sen vieminen ei kestä ihmisen elinikää. Yhtälöissä on virhe. Me tiedämme mikä se on. Meillä on kyky matkata tähtiin.” ”On olemassa kahden tyyppisiä UFOja — niitä joita me rakennamme ja niitä joita ’ne’ rakentavat.”

Lisää näistä kommenteista ja lähteistä voi lukea tästä artikkelista joka syventyy aiheeseen yksityiskohtaisemmin.

Tällaisen informaation mukaan, mm. todistuksien sadoilta muilta ihmisiltä, ”salattu maailma” on paljon kehittyneempi kuin meidän valtavirran maailmamme on.

Tämä tietty dokumentti esittää, että virasto tapaa akateemisten instituutioiden johtoa toistuvasti. Selvästikin, niinkuin minkä tahansa muun homman kanssa, CIA etsii niitä joita he pitävät pätevinä yksilöinä. Mutta dokumentti kuvaa sen läheistä suhdetta akatemiaan yleensä.

Tämä johtuu niistä kehityskuluista ja informaatiosta, jonka akatemia on tuottanut, joka voisi uhata kansallista turvallisuutta ja täten se tulee pitää poissa kurssitarjonnasta ja kansalta.

Otetaan esimerkiksi tietopyyntöjen (FOIA) avulla saadut dokumentit, jotka paljastavat sen miten USA:n valtio on käyttänyt salaista systeemiä jolla estää joidenkin patenttihakemusten hyväksyminen. Tämän 50-sivuisen dokumentin on saanut haltuunsa Kilpatrick Towsend & Stockton, LLP, joka normaalisti edustaa suuria teknofirmoja kuten Apple, Google ja Twitter. Voit lukea koko dokumentin täällä. (lähde)

Ohjelma, jolla patenttihakemuksia vetkutellaan on nimeltään Sensitive Application Warning System (SWAS).

Yleensä kun patenttihakemus laitetaan vetämään, vaaditaan parin tarkastajan työ, jotka toimivat patenttitoimistossa, käydä läpi hyväksymisprosessi.

Tämä prosessi kestää yleensä yhdestä kahteen vuotta, mutta hakemukset, jotka SAWSiin menevät, tulee hyväksyttää useilla ihmisillä, ja se voi kestää useita vuosia.

Yksi esimerkki viivästetystä patenttihakemuksesta tulee tohtori Gerald F. Rossilta, joka haki patenttia uudelle keksinnölle, jonka hän oli kehittänyt sähkömagneettisten lähetysten häirinnän estämiseksi tietyillä taajuuksilla.

Vasta kesäkuun 17. päivänä 2014, melkein 37 vuotta myöhemmin, hänen patenttinsa hyväksyttiin. (lähde)

On tärkeää huomata (niinkuin Federation of American Scientists on raportoinut — katso viitteet), että vuoden 2014 lopulla oli 5000 keksintöä salailulistalla, joka on suurin määrä salausmääräyksiä sitten vuoden 1994. (lähde)

Steven Aftergood Federation of American Scientistsista raportoi:

Vuoden 1971 lista kertoo, että patentti aurinkopaneeleille arvioitiin uudestaan ja sitä mahdollisesti rajoitettaisiin jos aurinkopaneelien hyötysuhde olisi yli 20%. Energian konversiojärjestelmät samalla tavalla arvioitiin uudestaan ja mahdollisesti rajoitettaisiin jos niiden hyötysuhde ”ylittäisi 70-80%.” lähde

Kiitos tästä laille josta kukaan ei tiedä. Sen nimi on ”Invention Secrecy Act,” ja se on kirjailtu vuonna 1951.

Tämän lain alaisuudessa uusien keksintöjen patenttihakemukset voidaan salata, mikä rajoittaa niiden julkaisua jos valtion virastot uskovat, että niiden paljastaminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden. (lähde) (lähde)

Lopuksi

Joten, niinkuin näet, tiede ja akatemia konsensusmaailmassa pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti.

Me jatkuvasti annamme valtion instituutioiden määritellä totuuden ja todellisuuden puolestamme, määritellä rajat sille mikä on mahdollista. Monissa tapauksissa nämä paikat jonne me menemme ”oppimaan” ovat itse asiassa luovuuttamme ja kriittisen ajattelun kykyjämme heikentäviä, eivät tukevia, tahoja.

Tämä ei tarkoita, että kokemuksella ei olisi hyviä aspekteja, mutta kokonaisuutena me emme pääse kiinni täyteen potentiaaliimme.

Kun informaatiota pimitetään meiltä ja sitä samaan aikaan manipuloidaan, se vain synnyttää lisää kiinnostusta ihmisissä. Ja se on yksi aspekti nykyisessä tietoisuutemme siirtmässä, joka planeetallamme on käynnissä.

Me alamme nähdä ihmiskokemuksen eri valossa, ja alamme tunnsutaa, että muutoksen aika on todellakin täällä.

Mitä me aiomme tehdä sille?

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

MKULTRA lyhyesti

Toisen maailmansodan lopussa maailmanlaajuisen konfliktin ilmasto oli muuttunut kylmän sodan synnyksi, joka muutti sotastrategian suuntaa.

Sodan aikaan Office of Strategic Services (OSS) oli tässä roolissa. Sodan jälkeen vuoden 1947 National Security Act virallisesti perusti Central Intelligence Agencyn aikeenaan laajentaa näitä operaatioita ja luoda muodollinen auktoriteetti valvomaan salaoperaatioita maailmanlaajuisesti.

Historia & Laajuus

Uuden viraston eräs ensimmäisistä tehtävistä oli tutkia käyttäytymisen muokkausta ja mielenhallintaa. Project MKUltran ajatellaan saaneen alkunsa 1950-luvun alussa, ja lähes 20 vuoden ajan CIA:n ohjelmat altistivat lukemattomia pahaa-avistamattomia amerikkalaisia huumeille, hypnoosille, aistideprivaatiolle, hyväksikäytölle ja kidutukselle. Vasta Churchin komitean kuulemistilaisuus kongressin alaisuudessa vuonna 1975 toi päivänvaloon monet CIA:n MKUltra-aktiviteetit.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää ohjelman koko laajuutta, sillä entinen johtaja Richard Helms märäsi MKUltra-tiedot tuhottaviksi vuonna 1973. Mutta se mitä me tiedämme on hälyttävää.

Sidney-Gottlieb
tri. Sidney Gottlieb

Project MKUltra ei ollut ensimmäinen sallittu valtion ohjelma, jossa tutkitaan kidutusta ja aivopesua; amerikkalaiset tiedustelu-upseerit ja entiset natsitiedemiehet toteuttivat varhaisia mielenhallinnan kokeita toisen maailmansodan aikaan Operation Paperclipin alaisuudessa. Paperclipista oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mielenhallinnan mahdollisuus oli CIA:lle liian suurenmoinen ohitettavaksi.

Amerikkalaiset sotavangit Koreassa puhuivat eri tekniikoista, joita kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset kokeilivat mielen hallitsemiseksi, ja Yhdysvallat ei halunnut jäädä jälkeen. Näyttääkseen omistautumisensa ohjelmalle, CIA sai luvan käyttää 6% heidän koko toimintabudjetistaan Project MKUltraan ilman ohjeistusta tai valtontaa siitä miten rahat käytettiin. Tri. Sidney Gottlieb (kuvassa) sai tehtäväkseen johtaa projektia, joka virallisesti alkoi vuonna 1953.

MKUltra halusi tehdä useita mielenhallinnan kokeita erilaisilla potilailla. Salaisuus oli keskeistä; kylmän sodan vakoojan soluttautumisen aiheuttama paranoia tarkoitti, että kaikki operaatiot siilottaisiin toisiltaan niin, ettei kukaan toinen henkilö voisi ymmärtää projektin koko laajuutta. Salaisuuden ylläpitämiseksi ja lopputulosten vääristymisen välttämiseksi tutkijat eivät kertoisi potilaille että heille annettaisiin huumeita tai että potilaille valehdeltaisiin.

Project MK Ultra

Yli 44 yliopistoa käytettiin Project MKUltraan. Lisäksi useita sairaaloita, vankiloita ja lääkefirmoja rahoitettiin CIA-peiteyrityksistä tekemään eri koketa ilman että herätettiin epäilyksiä. Yhteensä yli 80 erillistä tukimustahoa sai rahaa CIA:n eri aliohjelmien kauta kokeisin, ja useimmilla tutkijoilla ei ollut ideaa siitä miksi he tekivät kokeita tai kenelle he työskentelivät.

MKUltra-operaatiot olivat niin salaisia, että edes CIA-peiteyrityksiä pyörittävät agentit eivät tienneet mitään oman operationsa ulkopuolisista asioista, väitetään.

Project MK Ultra

MKUltran tavoitteet

MKUltran tavoite oli tutkia mielen kontrolloinnin ja siihen vaikuttamisen metodeja — pääosin tiedonkeruu kohteilta, jotka vastustelivat kulusteluisa. Kokeita oli lähes sata muuta: aivopestyn Mantsurian kandidaatin mahdollisuus, huumeilla aiheutettu amnesia, halvaannuttaminen ja kyvyttömyys fyysiseen toimintaan.

MKUltra pyrki myös löytämään aineita joilla aiheuttaa halvaantuminen, alkoholinkaltaisia vaikutuksia, paranoian lisääntymistä tai aivovamma. Tämä oli vain MKUltran jäävuoren huippu — kokeet eivät loppuneet siihen.

MKUltra LSD
LSD:tä köytettiin Project MKUltrassa.

Kokeet

MKUltra-6

MKUltran alkupään toimiin kuului lysergiinihapon dietyyliamidin (LSD) testaaminen. Vuonna 1938 syntetisoidun LSD:n vaikutukset ja tehokkuus olivat 1950-luvulla vielä suuremmalti tuntemattomat. CIA-operatiivit halusivat tietää voitaisiinko ulkomaiset tiedusteluagentit saada loikkaamaan vasten heidän tahtoaan, ja kääntäen voisiko samaa soveltaa jenkkioperatiiveihin.

Tuhansien halukkaiden koehenkilöiden löytäminen salaa olisi vaikeaa sellaiselle massiiviselle ohjelmalle. Viranomaiset määrittivät parhaaksi tavaksi kokeiden suorittamiselle ilman epäilysten herättämistä tai viholliselle tietojen vuotamista sen ettei kerrottaisi kenellekään — edes koehenkilöille.

Valittiin koehenkilöt, jotka kaikkein pienimmällä todennäköisyydellä “panisivat hanttiin”. Vanhainkodit, vankilat ja mielisairaalat olivat suosittuja paikkoja koehenkilöille. LSD:tä annettaisiin myös lääkäreille, armeijan henkilöstölle, CIA-agenteille ja yleisölle — useimmiten heidän tietämättään.

Eräälle potilaalle annettiin LSD:tä 174 päivää putkeen; toinen tarina kertoi bordellinpitäjästä San Fransiscossa, joka tietämättään huumattiin LSD:llä ja joutui tarkkailun kohteeksi, oletuksena oli että he olisivat liian häpeissään puhumaan. Mukanaolostaan tietoiset olivat yleensä köyhiä tai hyväksikäytettyjä. Heroiininarkomaaneja käytettiin hyväksi, lahjottiin mukaan osallistumaan sillä että saisi lisää heroiinia.

MKUltra-12

Syytöksiä kuultin siitä, että tiedemiehet palkkaisivat ja sitten huumaisivat prostituoituja, tietäen että tämä ei menisi poliisin tietoon tai että syytteitä ei nostetaisi. Ne harvat koehenkilöt, jotka tulivat vapaaehtoisina, yleensä suljettiin pois härskimmistä kokeista. Eräässä tapauksessa seitsemälle vapaaehtoiselle annettiin LSD:tä 77 päivän ajan yhtäjaksoisesti.

LSD ei ollut ainoa Project MKUltrassa käytetty huume. Monia huumeita kokeiltiin eri tavoin, mm. heroiinia, morfiinia, MDMA:ta, meskaliinia, natriumpentothalia, alkoholia ja marijuanaa. Tohtorit kokeilivat myös huumeita sekaisin, erään kerran ruiskuttaen potilaalle barbituraatteja yhteen käteen ja amfetamiinia toiseen käteen.

MKUltra-11-2

Kuolonuhrit

Koska MKUltran tiedot suurimmaksi osaksi tuhottin, me emme tiedä ohjelman henkilökustannusten koko laajuutta. Tästä huolimatta voimme sanoa jollain varmuudella, että ohjelmaan liittyi kuolonuhreja.

Ehkäpä kaikkein tunnetuin MKUltran uhri oli tri. Frank Olson (kuvassa), armeijan tiedemies ja eräs CIA:n biosodankäynnin tutkijoista. Kuvaukset tapahtuneesta vaihtelevat, mutta Olsonin perheen mukan hän oli tympääntynyt biosodankäynnin ohjelmaan ja etsi tietä ulos.

Frank-Olson-2
Tri. Frank Olson

Deep Creek Lakessa pidetyn CIA-retriitin jälkeen, jossa agenteille annettiin heidän tietämättään LSD:tä, Olson kärsi pahasta paranoiasta ja hermoromahduksesta. Viraston psykiatrin arvioinnin jälkeen Olsonille suositeltiin mielisairaalaan lepäämään menoa. Valitettavasti tri. Olson ei koskaan päässyt laitokseen; arviointiaikaan New Yorkissa tri. Olson hyppäsi kuolemaansa 10. kerroksen hotellin ikkunasta. Tähän päivään asti monet uskovat, että tri. Olson “pakotettiin” hypäämään ikkunasta. Kun Olson kuoli, biosodankäynnin ohjelman paljastumisen vaara kuoli hänen mukanaan. Vaikka he eivät koskan myönnä mukanaoloaan, CIA lopulta maksoi Olsonin perheelle $750,000.

Toinen tunnettu Project MKUltran kuolonuhri oli ammattilaistennispelaaja Harold Blauer, joka kuoli tammikuussa 1953 armeijan salaisen kokeen jälkeen, jossa hänelle annettiin suuria märiä MDA:ta.

Hypnoosi & muu kokeilu

Hypnoosi oli iso osa ohjelmaa. CIA rekrytoi tunnetun skotlantilaisen psykiatrin Donald Ewen Cameronin (kuvassa), joka oli kokeillut ihmispsyyken uudelleenohjelmoinnilla pyyhkimällä muistin. Jotkut kokeet olivat epäinhimillisiä ja tarpeeksi salaisia, minkä ansiosta CIA siirsi Cameronin operaatiot Kanadaan, pois USA:n juridisten valtuuksien piiristä ja median silmistä.

Donald-Cameron
Donald Ewen Cameron

Cameronin menetelmiin kuului potilaille kooman aiheuttaminen huumeila useiksi viikoiksi samalla kun näille soitettiin toistuvia ääniä tai melua. Hän käytti sähköshokkiterapiaa 30-40 kertaisella teholla normaaliin verrattuna. Hän käytti aistideprivaatiota, lukitsi ihmisiä huoneisiinsa ilman aistiärsykkeitä viikoiksi.

Näistä kokeista aiheutui merkittäviä henkilövahinkoja; Cameronin potilaat muuttuivat inkontinenteiksi, heille tuli amnesia ja äärimmäisissä tapauksissa potilas ei enää tiennyt kuka oli tai miten puhua. Koko uransa ajan Donald Cameron intti, että hänellä oi kunialliset aikeet tutkiessaan menetelmiä skitsofrenian parantamiseksi psyyken uudelleenohjelmoinnilla, mutta täysin vammautuneiden potilaiden lauma hänen hoidossaan kertoo toista.

Monet asiantuntijat ovat sen jälkeen debatoineet Cameronin käyttämistä menetelmistä ja aikeista. Ylevien aikeiden sijaan he esittävät, että Cameron suunnitteli tieteellistä järjestelmää kerätä informaatiota vastahankaisilta lähteiltä (eli kidutusta). Cameronin arvostelijat haluavat myös muistuttaa siitä, että hänelle maksettiin maltaita ja hänen annettiin toteuttaa operaatioitaan käytännössä ilman valvontaa — väärinkäytöksille valmis systeemi.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää mitä Cameron havainnoi tai päätteli hänen kokeistaan; hän “kuoli patikoidessa” vuonna 1967, Project MKUltran ollessa kesken. Tuntemattomista syistä Cameronin perheen sanotaan tuhonneen hänen muistiinpanonsa. Vaikka tapaus ei mahdollisesti olekaan niin läpinäkyvä kuin tri. Olsonin tapaus, jotkut asiantuntijat epäilevät Cameronin kuolemaan johtaneita syitä ja senjälkeistä kaikkien hänen muistiinpanojensa tuhoamista.

Ohjelman lopettaminen & Churchin komitea

Watergate-skandaali vuonna 1972 toi valtion väärinkäytöset yleisön tietoon. CIA-johtaja Richard Helms, aistiessaan kasvavan kuumotuksen, määräsi Project MKUltran lopetettavaksi ja kaikkien siihen liittyvien tiedostojen välittömän tuhoamisen. Helms osui oikeaan; New York Timesin artikkeli joulukuussa 1974 väitti, että CIA oli tehnyt laittomuuksia kotimaassa pahaa-aavistamattomille Amerikan kansalaisille.

Tämä artikkeli johti kongressin tutkintaan koskien näitä väitteitä, ja komitea pystytettiin vetämään tutkimuksia. Senaattori Frank Church (kuvassa) nimitettiin vetämään hänen nimeään kantavaa komiteaa.

Frank-Church MKUltra
Senaattori Frank Church

Huolimatta Helmsin käskystä tuhota tiedostot, yli 20 tuhatta dokumenttia koskien Project MKUltraa selvisi CIAn kirjaroviosta. Dokumentit selvisivät, koska ne liittyivät rahoitukseen ja ne olivat tallessa muualla (ja tuhoamiskäskyn käytyä niitä ei pidetty tärkeinä). Koska ne olivat luonteltaan rahoituksellisia, dokumentit eivä paljastaneet muuta kuin mukana olleet pelurit ja ja miten paljon käytettiin rahaa. Todelliset tutkimuksen löydökset tulisivat haastatteluista, joita Churchin komitea teki koskien Project MKUltraa.

Siis niiden, jotka tuolloin olivat vielä elossa ja halukkaita puhumaan.

CIA Infiltrated 17 area groups, gave out LSD
Sanomalehden artikkelissa lukee: “CIA soluttautui 17 alueelliseen ryhmään, antoi LSD:tä.”

Löydökset

Vuonna 1977 Yhdysvaltain senaatti julkisti raportin Project MKUltrasta. Senaattori Ted Kennedy paljasti USA:lle, että CIA oli kuin olikin tehnyt kokeita pahaa-aavistamattomilla kansalaisilla, ja että kokeisiin liittyi LSD:tä ja että toimintaan liittyi kuolonuhreja.

CIA myöhemmin myönsi, että kokeet eivät tieteellisessä mielessä olleet järkeviä, koska muunmuassa MKUltrassa mukanaolleet agentit eivät olleet päteviä tieteellisten kokeiden tekijöitä. Sidney Gottlieb, MKUltran vastuuhenkilö, kertoi varsin vähän virallisesti ohjelmasta muuta kuin myönsi eläköityessään vuonna 1972, että tulokset olivat “käyttökelvottomia.”

Yhdysvaltain valtionkonttorin raportti vuonna 1984 paljasti, että vuosien 1940 ja 1974 välillä CIA oli altistanut tuhansia ihmiskoehenkilöitä vaarallisille aineille. Tottakai projektin dokumentteja ei ollut enää saatavilla eivätkä todistajat halunneet enää kertoa mistään, joten todellinen lukumäärä täytyy olla suurempi.

MK Ultra documents
MKUltra documents

Tunnettuja koehenkilöitä & aiheeseen liittyviä teorioita

Useat tunnetut henkilöt olivat tietämättään mukana Project MKUltrassa. Theodore Kaczynski (kuvassa) oli tutkija Harvardin yliopistossa vuosina 1959-1962, kun koulu toteutti MKUltra-kokeita. Myöhemmin hänestä tulisi kuuluisa Unabomber.

Kirjailija Ken Kesey (Yksi Lensi Yli Käenpesän) oli eräs MKUltran vapaaehtoisista LSD-koehenkilöistä, vaikka tuohon aikaan hän luuli sen olevan vain paikallisessa virginialaisessa sairaalassa tehtävää tutkimusta.

Kaczynski MkUltra
Theodore (Ted) Kaczynski.

Grateful Deadin jäsen Robert Hunter oli toinen vapaaehtoinen ohjelmassa, mutta myöhemmin hän myönsi, että hän luuli sen olevan harmitonta tutkimusta viattomassa stanfordilaisessa ohjelmassa. Salamurhaaja Sirhan Sirhanin asianajaja sanoi, että tuomittu murhaaja oli MKUltra-ohjelman hypnoosin alainen, kun hän ampui Robert Kennedyn vuonna 1968.

Vieläkin härömpiä teorioita on olemassa. Jotkut ovat ehdottaneet, etä Jonestown Guyanassa oli itse asiassa eräs MKUltran testipaikka, ja että ei ollutkaan ihme että äänekäs CIA-kriitikko, kongressiedustaja Leo Ryan salamurhattiin siellä hänen vierailunsa aikana.

Nykypäivä

On epätodennäköistä, että CIA olisi lakkauttanut kaikkia kokeilullisen psykoterapian ja huumeiden testauksen ohjelmiaan. Aina muuttuva sotatilanne vihjaa tämän tyyppiseen kokeilun jatkuvan.

Project MKultran virallisissa dokumenteissa lukee, että ohjelma lakkautettiin vuonna 1973, vaikka myöhemmät todisteet puhuvat siitä, että ohjelmaa on jatkettu eri nimisenä.

Joitain selvinneitä MKUltra-dokumentteja

MKUltra documents
MKUltra documents
MKUltra documents

Vuonna 1977 tehdyssä haastattelussa 14-vuotinen CIA-veteraani Victor Marchetti sanoi, että CIA:n väitteet Project MKUltran lakkauttamisesta olivat “peitetarina”, ja että kokeita todennäköisesti jatkettiin.

Marchettin mukaan budjetin uudelleenallokointi ja uusi nimike todennäköisesti jatkaisivat ohjelmaa hamaan tulevaisuuteen.

**

Artikkelin julkaissut Sometimes Interesting

Galaktinen diplomatia ja valtion negatiiviset responssit

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.

Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


Kirjoittanut Jonathan Andrews*

Eksopoliittisen liikkeen saadessa pontta se voi olla mahdollisuus kiinnittää huomiota työterveysvaaroihin, jotka tämän alan mukana tulevat. Eksopolitiikassa mukana olevat, ja erityisesti kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat, saattavat olla tietoisia valtion negatiivisista vasteista sellaisiin aloitteisiin. Kysymys herää tällöin mitä suojamekanismeja kansalaisdiplomaatit saattaisivat käyttää valtion negatiivisia responsseja vastaan.

Yleisesti ottaen kansalaisdiplomatiaa voidaan kuvata kaikkina epävirallisina kontakteina eri valtioiden kansalaisten välillä, verrattuna virallisiiin diplomaattikontakteihin valtioiden edustajien välillä. [1] Mutta vielä erityisemmin kansalaisdiplomatiaa käytetään usein erityisen epämuodollisen diplomatian tarkoitukseen, jossa epäviralliset edustajat (akateemikot, eläköityneet armeijan ja siviiliväestön edustajat, tunnetut julkisuuden hahmot ja yhteiskunnalliset aktivistit) ottavat osaa dialogiin, jonka tarkoituksena on konfliktin ratkaisu, tai luottamuksen rakentaminen. [2] Tässä merkityksessä siihen usein viitataan termillä “Radan II diplomatia.” (Track II Diplomacy) Toisen Radan diplomatia on osoittautunut hyödylliseksi tilanteissa, joissa viralliset, diplomaattiset kommunikaatioyhteydet maiden tai valtion ja kapinallisjoukon välillä ovat hajonneet. Näissä olosuhteissa epäviralliset kanavat voivat toimia usein tehokkaammin ja raivata tietä sitä seuraavalle ”ensimmäisen radan” diplomatialle. [3]

Kun kontaktihenkilöiden määrä kasvaa tasaisesti vuosien mittaan, niin tekee myös yksityisten kansalaisten aloitteiden määrä, joilla luoda yhteys avaruusolentoihin. Nämä pyrkimykset voidaan nähdä ensiaskeleena kansalaisdiplomatian alalla avaruusolentoihin, siinä että ne pyrkivät saamaan kommunikaatioyhteyden ja mahdollisesti tuomaan oman panoksensa luottamuksen rakentamiseen. Mutta miten valtiot reagoivat sellaisiin yksityisiin aloitteisiin? Tulisiko epävirallisten galaktisten diplomaattien olla varovaisia?

Kysymys siitä tulisiko avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavien yksilöiden olla varuillaan valtio negatiivisista vasteista ei ole akateeminen. Päin vastoin, kuten Michael Salla huomautti ECETI-konferenssissa vuonna 2006, on todellakin “laajasti todisteita siitä, että yksilöitä, joilla on kontakti tai kommunikaatioyhteys avaruusolentoihin, on vainottu. (…) Avaruusolentojen kanssa kontaktissa olevien yksilöiden ja organisaatioiden vainoaminen käy selväksi useista eri esimerkkitapauksista, joissa häiritään, ahdistellaan, käydään fyysisesti käsiksi tai vieläkin pahempaa.[4]

Ennen kuin siirrymme eri tyyppisiin valtion negatiivisiin vasteisiin, joita saattaa tulla vastaan, voi olla hyödyllistä ottaa kantaa kysymykseen siitä miksi valtio reagoisi negatiivisesti mihinkään mikä liittyy avaruusolentojen läsnäoloon. Sellaisia reaktioita kuvataan useissa dokumenteissa, kuten esimerkiksi niinkutsutussa Eisenhowerin briiffausdokumentissa (tästä eteenpäin EBD) [5], Robertsonin paneelin löydöksissä vuonna 1953, [6] Brookingsin raportissa vuodelta 1961, [7] sekä, mikäli autenttinen, ensimmäisessä MJ-12:n vuosikertomuksessa. [8] Kaikkiin liittyy päällimmäisenä syynä kansallinen turvallisuus.

Kiinnostavaa kyllä, uhkana kansalliselle turvallisuudelle näissä dokumenteissä ei ole UFOt tai niiden matkaajat itse, vaan mahdollinen kansan reaktio niihin. Todellakin, vaikka oli huolta siitä, että “näiden vierailijoiden motiivit ja lopulliset aikeet pysyvät tuntemattomina” (EBD), yleiskuva on että UFOt ja niiden matkustajat eivät ole osoittaneet minkäänlaista vihamielisyyttä tai tehneet mitään vihamielisiä tekoja. [9] Sen sijaan yllämainitut keskittyvät:

  • Massahysteriaan ja “tarpeeseen välttää julkinen paniikki” (EBD), [10] joka nähdään “uhkana poliittista toimintaa suojelevien elinten järjestäytyneelle toiminnalle.” [11]
  • Mahdolliseen yhteiskunnan hajoamiseen. Brookingsin raportti sivulla 215 varoittaa, että
  • Antropologiset havainnot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka tietävät paikkansa universumissa, mutta jotka ovat hajonneet kun ne ovat joutuneet käsittelemään aiemmin tuntematonta yhteiskuntaa, jolla on erilaisia ideoita ja eri elämäntyylejä; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan omien arvojensa ja käyttäytymisensä muutoksena.[12] Ennen tuota MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa oli jo varoitettu samasta asiasta. [13]
  • Mahdollisuuteen, että ulkovallat voisivat yrittää käyttää avaruusolentojen uhasta kertovaa informaatiota psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin. Tämä oli eräs Robertsonin paneelin päähuolenaiheista, joka eksplisiittisesti suositti sen johtopäätöksissään, että 4 “Että tiedustelupalvelut ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin riistääkseen Tunnistamattomilta Lentäviltä Esineiltä niiden erikoisstatuksen, joka niille on annettu, ja mystisyyden auran, jonka ne valitettavasti ovat saaneet.” [14]

Toinen kansallisen turvallisuuden syy liittyy teknologiaan, joka on saatu haltuun, ja sen kansainvälisiin vaikutuksiin. Meidän tulee pitää mielessä, että kaikki tämä on laitettu liikkeelle kylmän sodan aikaan. Maan ulkopuolinen teknologia nähtiin Amerikan mahdollisuutena varmistaa sen dominanssi. Todellakin, MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa pidetään avaruusolentojen teknologian rekonstruktion etuja ‘mittaamattomina.’ [15] USA:n dominanssin varmistamiseksi oli tärkeää, että muut maat, ja erityisesti Neuvostoliitto, eivät saisi minkäänlaista pääsyä näihin avaruusolentojen teknologioihin. USA:n dominanssin varmistamiseksi informaatio Maan ulkopuolisesta teknologiasta tuli pitää salassa.

MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa liitetään Majestic-operaatiole, joka käsitteli avaruusolentojen presenssiä Maassa, salassapito-ominaisuus joka ylittää vetypommin kehityksen. [16] Vielä tärkeämpänä dokumentti eksplisiittisesti sanoo: Kotimaiset ja perustuslailliset kysymykset: Käsiteltäessä selkeitä kansaa koskettavien lakien rikkomuksia ja perustuslaissa määriteltyjä takeita, on MAJESTIC TWELVEn jäsenten keskusteluissa tultu tulokseen, että sellaisten kansalaisoikeuksien suoja on vähemmän tärkeä kuin tämän uhan luonne. [17] (Korostus lisätty).

Se ehdottaa lisäksi:

Eräs kaikkein vaikeimmista kansan mielipiteen valtionkontrolloinnin aspekteista mitä tulee kiistämiseen ja tietämättömyyteen — on lehdistön tosiasiallinen kontrollointi. (…) presidentin Erikoispaneelin suositus yhdessä MAJESTIC TWELVEn tukemana on, että jyrkkä kiistämisen politiikka kaikista julki tulevista New Mexicon Roswellin tapahtumista, ja mistään muusta saman kaliiperin tapahtumasta, tulee pakkokeinoin ylläpitää. Kontrolloidusti medialle annettujen julkaisujen interaktiivinen ohjelma, sellaiseen tapaan jossa mustamaaltaan kaikkia siviilien tutkimuksia, tulee ottaa käyttöön aiemman vuoden 1947 National Security Actin mukaisesti. [18] (Korostus lisätty).

Jos tämä dokumentti on aito, se eksplisiittisesti varmistaa Valtiolla oleva käytänteen mustamaalata mikä tahansa avaruusolentokysymyksen siviilitutkimus, kansallisen turvallisuuden nimissä.

Nyt kun me tiedämme miksi, me voimme siirtää huomiomme siihen minkä tyyppisiä negatiivisia reaktioita voidaan odottaa. Seuraavassa on satunnainen valikoima dokumentoituja tapauksia.

Ensimmäinen mahdollinen reaktio on sensuuri, jossa avaruusolentoja ja niiden aktiviteetteja kuvaava informaatio yksinkertaisesti sivuutetaan. James Gilliland, esimerkiksi, tähän mennessä on yli 60 tuntia kuvamateriaalia interaktioista avaruusolentojen kanssa, ja kuitenkin media kieltäytyy kiinnittämästä häneen mitään huomiota. [19] Tai otetaan esimerkiksi Disclosure Press Conference, jonka tri. Steven Greer järjesti, jossa kymmenet uskottavat silminnäkijät julistivat olleensa mukana Valtion avaruusolentoja käsittelevissä projekteissa. Jonathan Kolber aivan oikeutetusti ihmettelee miksi tällainen tapahtuma ei ole saanut massamediassa mitään huomiota, ja tuli päätelmään siitä, että tämä on osaltaan tarkoituksellinen strategia. [20]

Sensuurin lisäksi naurunalaiseksi saattaminen on yleinen vaste. Jonathan Kolberin epäilys siitä, että tämä on hyvin suunniteltu strategia, on myös muiden mielipide: “Perustuen [Robertsonin paneelin] suosituksiin, PR-suhteiden komitea kokoontui vähentämään kansan kiinnostusta UFOihin. Sellaisiin käsitteisiin uskovat esitettiin julkisesti typerinä ja irrationaalisina. Tämä yritys hyödynsi tunnettuja tiedemiehiä sekä julkkiksia ja massamediaa. Jopa vaikutusvaltainen Disney-korporaatio oli mukana debunkkauksessa. Tästä eteenpäin ufologia nähtiin huonomaineisena akateemisissa piireissä, ja UFOt ovat muuttuneet sekopääyhteisöjen aiheeksi.” [21]

Tyypillinen esimerkki tästä on Dana Milbankin kirjoittama juttu Washinton Postissa 17. syyskuuta 2007 X-Conferencesta sekä lehdistötilaisuudesta, jonka Paradigm Research Group piti 16. syyskuuta 2007 National Press Clubilla. [22] Milbank esitti asiat irti kontekstista niin, että ne näyttivät naurettavilta ja X-Conferencen lehdistötilaisuus farssilta.

Avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa toteuttavat henkilöt voivat odottaa myös joutuvansa valtion valvonnan alaisiksi. “Lopultakin [Robertsonin] komitean ehdotuksien johdosta valtion agentit ja vakoojat valvoivat UFOja tutkivia ryhmiä estääkseen heitä vaikuttamasta massojen ajatteluun. Niinkin myöhään kuin 1976 löydettiin CIA:n muistio, joka kertoi UFO-ryhmiin kohdistuneista aktiviteeteista.[23] UFO-tutkija Nick Redfern kirjoitti kirjan UFO-silminnäkijöiden ja -tutkijoiden valtionvalvonnan historiasta. [24] Sellainen valvonta voi esiintyä jopa kaukokatselun muodossa. [25]

Valtion valvonnan lisäksi avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavat USA:n kansalaiset voivat kohdata myös juridisia toimenpiteitä. Tässä kontekstissa relevantteja ovat Logan Act sekä niinkutsuttu Extraterrestrial Exposure Act, joka voi tarjota valtiolle joitain oikeuslähteitä joille rakentaa keissi.

Logan Actin tarkoitus on estää yksityisiltä kansalaisilta kansainvälisen diplomatian häiritseminen / väliintulo, tekemällä siitä rikos.

§ 953. Yksityinen kirjeenvaihto ulkovaltojen kanssa.

Kuka tahansa USA:n kansalainen, missä hän sitten onkaan, joka, ilman USA:n valtuutusta, suoraan tai epäsuorasti aloittaa tai jatkaa minkäänlaista kirjeenvaihtoa tai keskustelua minkään ulkomaisen valtion tai viranomaisen tai agentin kanssa, aikeenaan vaikuttaa minkään ulkomaisen valtion tai minkään ulkomaisen virkailijan tai agentin toimenpiteisiin tai käytökseen, suhteessa mihinkään kiistoihin USA:n kanssa, tai kumoten USA:n toimet, voidaan tuomita tämän lain nojalla sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kolmeksi vuodeksi, tai molempia. (…) [26]

Logan Acti ei mainitse Maapallon ulkopuolisia suhteita. Se sanoo, että yksityiset kansalaiset, jotka ovat tekemisissä ulkomaisten valtioiden kanssa virallisten kanavien ulkopuolella, voivat saada sakkoa tai vankeutta. Kuitenkin on järkevää olettaa, että jos ratio legis kieltää USA:n kansalaiselta ilman auktoriteettia mikä tahansa väliintulo USA:n valtion ja ulkomaiden hallitusten välisiin suhteisiin, silloin a fortiori USA:n valtio ei halua kansalaistensa tulevan väliin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden suhteisiin.

Toinen laillinen oikeutus voisi johtua niinkutsutusta ‘Extraterrestrial Exposure Actista,’ joka virallisesti on nyt kumottu. Tämä laki teki kontaktista USA:n kansalaisen ja avaruusolennon tai niiden aluksen kanssa suoraan laitonta. “Jo kirjoissa olevan lain mukaan: (Osio 14, Kohta 1211 Liittovaltion Lainsäädännössä, joka on otettu käyttöön heinäkuun 16. 1969, ennen Apollo-kuutehtäviä), kuka tahansa sellaiseen kontaktiin syyllistynyt automaattisesti muuttuu rikolliseksi, joka saa vankeutta vuodeksi ja sakkoa $5,000. NASAn johtajalla on valtuus määrittää joko kuullen tai kuulematta tätä henkilöä että hän tai esine ovat ”maan ulkopuolisesti altistuneet” ja asettaa määrämättömän pituisen aseellisen karanteenin, jota ei voida lopettaa millään oikeuden päätöksellä.

Henkilöiden määrälle ei ole minkäänlaista rajaa kuinka monta heistä voidaan näin asettaa karanteeniin mielivaltaisesti.

”Maan ulkopuolisen altistuksen” määritelmä jätetään täysin NASAn johtajan tehtäväksi, joka näin saa täyden diktatorisen vallan, joka on täysin epäperustuslaillinen.” [27]

Ihmiset kokevat myös rahallista sabotaasia ja/tai estämistä. Wendelle Stevens, eläköitynyt everstiluutnantti USA:n ilmavoimista, joka ensimmäisenä todisti UFO-sataa palvellessaan Alaskassa 1947, mainitsee miten tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka halusi tulla tapaamaan häntä. “Hän sanoi pakkaavansa ja hyppäävänsä bussiin iltapäivällä. sain soiton kaksi tuntia myöhemmin, ja hän sanoi että hän oli mennyt pankkiin nostamaan rahaa matkaansa varten ja hänen pankkikorttinsa ei toiminut. Hän koitti Visaa ja Mastercardia, ja nekään eivät toimineet. Kaikki hänen rahoituslähteensä oltiin pantu poikki.[28] Tämä tuntuu olevan ‘standarditoimenpide’: “Kaikki potentiaaliset tietovuotajat tai muuten ongelmana nähdyt pian huomasivat miten CIA käytti sen suhdettaan muihin valtion virastoihin (kuten verotoimistoon)… ja että hänen luottokelpoisuutensa oli huonontunut, työhistoria pilattu, pankkitili jäädytetty, saapuneet postit avattu ja urat pilattu.[29]

Toinen yleinen ilmiö on tietokonesabotaasi. Verkkosivut kuten Project Camelot,[30], joka on omistautunut tietovuotajien todistuksille, joutuu usein DDOS-hyökkäysten (‘dedicated denial of service’) kohteeksi eikä sinne pääse. Julkisella BBS:llä, joka on osittain omistautunut UFO-asialle, kontakti- ja abduktioilmiön tutkimukselle, useat jäsenet selittävät miten he ovat kokeneet tietokoneidensa ja kovalevyjensä kaatumista, hakkerointia ja hakkerointiyrityksiä.[31]

Monet kuvaavat eri tyyppistä häirintää ja ahdistelua. Tri. Karla Turner [englanninkielen professori josta tuli avaruusolentojen abudktioilmiön asiantuntija] elokuvassa Taken, kertoi seuraavista esimerkeistä häirinnästä, jota hänen tuntemansa abduktoidut kokivat:

  • “Kun Amy lähti ajamaan kotiin, häntä seurasi valtion partioauto, joka pysyi muutaman tuuman päässä hänen puskuristaan tai hänen autonsa vierellä maileja.”
  • “armeijan helikopterin häirintä,”
  • “puhelujen häirintä,
  • ja muut tapaukset jotka tuntuvat enemmän olevan ihmisperua kuin perua avaruusolennoilta.”[32]

Jotkut Serpo-tarinaa tutkineet — joka kertoo väitetystä vaihdantaohjelmasta USA:n valtion ja maan ulkopuolisen planeetan nimeltä Serpo välillä — kokivat asuntomurtoja. [33]

Pahamaineisia myös ovat vierailut niinkutsutuilta “miehiltä mustissa”, jotka usein mutta eivät aina esittävät valtion viranomaisia. Useat ovat todistaneet miten heidät altistettiin näiden mustapukeisten henkilöiden väijymisen “terrorille”.[34]

Joskus ihmiset kokevat laittomia pidätyksiä. Mack Brazel, joka löysi ja raportoi viranomaisille kuuluisan Roswellin tapauksen, pidätettiin laittomasti ja pidettiin ilmatukikohdassa kolme päivää.[35]

Tähän läheisesti liittyen on tapauksia joissa ihmisiä abduktoidaan. Karla Turner esimerkiksi kuvaa useita abduktiotapauksia, jotka avaruusolentojen abduktiotapauksensa jälkeen joutuivat armeijan abduktoimiksi. Hän lainaa Leah Haley’n tapausta ‘ilmiselvänä.’[36]  Tätä ilmiötä on laajalti tutkinut tri. Helmut Lammer, joka kirjoitti kirjan ja useita artikkeleja siitä. [37] Hän otti käyttöön termin ‘MILABs’ (armeijan abduktioista tai armeijan henkilöistä jotka on abduktoitu) sitä varten. Toiset kirjailijat abduktioilmiöstä, esim. Katharina Wilson, myös kuvaavat näitä ‘MILABs’-tapauksia.[38]

Abduktioiden ja laittomien pidätysten aikaan monien väitetään joskus altistuneen muistin muokkaukselle ja indoktrinaatiolle.[39] Tämä ei tapahdu vain siviileille: valtiolle työskennelleet ja Maan ulkopuolista materiaalia tai olentoja käsitelleet ihmiset usein kärsivät samasta kohtalosta.[40] Eräs pahamaineisempi (ja kiistellympi) tapaus tässä suhteessa on väitetty Dan Burischin tapaus, jossa hänen väitetään olleen mikrobiologi ja työskennelleen useissa “syvän pimeissä” avaruusolentoihin liittyneissä projekteissa, kuten Bill Hamilton raportoi.[41]

Samalla tavoin, joskus, häirintään ja ahdisteluun liittyy muita psykologisen sodankäynnin menetelmiä. Eräs tunnettu tapaus on Paul Bennewitzin tapaus, jossa sähkölaitteiden asiantuntija purki salaisia kommunikaatioita väitetystä avaruusolentojen tukikohdasta.[42] Monet kirjoittajat ovat sitä mieltä, että Bennewitz tahallaan ‘henkisesti murennettiin.’ Useat abduktiohenkilöt raportoivat, että heidät altistetaan toisenlaisille mielenhallintatekniikoille, ja on väitetty, että he eivät ole tässä yksin: eräässä haastattelussa terapeutti Stephanie Relfe mainitsee miten tämä on tapahtunut hänelle ja hänen aviomiehelleen, ja miten heidät altistettiin eri tyypin psyykkisille hyökkäyksille.[43]

Usein ihmisiä uhkaillaan fyysisellä väkivallalla.[44] Mutta pahimmissa tapauksissa kohde eliminoidaan. Todellakin, jos kaikki muu epäonnistuu, vallassaolijat eivät epäröi sortua murhaamaan, niinkuin professori Schellhorn huomauttaa: ampuma-aseen laukauksesta johtuva kuolema. Mahdollisesta myrkytyksestä johtuva kuolema. Mahdollisesta kuristamisesta johtuva kuolema. Tappavien virusten käyttämisestä johtuvat mahdolliset kuolemat. Kukaan ei elä ikuisesti. Kuitenkin viimeaikaiset UFO-tutkijoiden Phil Schneider, Ron Johnson, Con Routine, Ann Livingston ja Karla Turner epäilyttävät kuolemat, sekä usean aiemman tutkijan kuolemat tuntuvat vain lisäävän painoarvoa todellisuudelle, josta monet muut ufologit ovat tietoisia: UFO-tutkimus ei ainoastaan ole potentiaalisesti sekä vaarallista, mutta että keskimääräisen vakavan tutkijan elinikä on paljon lyhyempi kuin valtakunnan keskiarvo.[45] (korostus lisätty)

Haastattelussa Wendelle Stevens, joka yllä mainittiin, myöntää että tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka väitti olevansa tällainen palkkamurhaaja.[46] Se, että tällaisia käytänteitä on olemassa, saa usealta muulta tutkijalta vahvistusta: “CIA harvoin likaa itse omia käsiään johonkin niin sotkuiseen ja vaaralliseen kuin palkkamurha. Usein palkkamurhaajat ja sopimusagentit pidetään listoilla tällaisia toimia varten. Kun CIA ei henkilökohtaisesti ole mukana, se yrittää saada kohteen kuoleman näyttämään niin paljon ’vahingolta’ kuin mahdollista…[47] Vivienne Legg viittaa tähän myös ‘kuolettavana häirintänä.’[48]

Project Camelotin verkkosivulla on monia‘tribuuttisivuja’ ihmisille, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa.[49] Artikkelissan prof. Schellhorn mainitsee käytännössä saman listan ihmisistä, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa. Listaan kuuluu mm. tri. John Badwey, Paul Bennewitz, tri. Eugene Blass, Ron Bonds, Mae Brussell, Danny Casolaro, tri. J. Clayton, William Cooper, tri. Cooperson, Ruth Drown, Frank Edwards, Don Elkins, James V. Forrestal, tri. Max Gerson, Harry Hoxsey, Morris K. Jessup, tri. Milbank Johnson, Ron Johnson, Todd Kauppila, Jim Keith, tri. David Kelly, John F. Kennedy, Dorothy Kilgallen, tri. William Koch, George Lakhovsky, Ann Livingston, Brian Lynch, tri. Eugene Mallove, tri. James McDonald, Stanley Meyer, tri. Wilhelm Reich, Royal Rife, Ron Rummel, Phil Schneider, Leonid Strachunsky, Jose Trias, Karla Turner, Gary Webb sekä 25 Marconin tieteilijää, jotka kaikki kuolivat mystisissä olosuhteissa vuosina 1982-88. [50]

Esitetyt esimerkkihenkilöt yllä ovat kaikki altistuneet valtion negatiivisille vasteille, ja olennaisesti johtopäätös on, että kuka tahansa millä tavalla tahansa Maan ulkopuolisen presenssin kanssa tekemisissä oleva voi muuttua kohteeksi, oli kyseessä sitten UFO-tutkija, abduktiohenkilö, kontaktihenkilö, tieteentekijä tai valtiolle työskentelevä.

Yllämainitut tapaukset paljastavat myös, että nämä negatiiviset valtiolliset vasteet ovat olleet käynnissä erittäin pitkän aikaa. Professori G. Cope Schellhorn viittaa vuoden 1971 Otto Binderin artikkeliin, joka tutki 137:ää epäilyttävää kuolemantapausta vuodesta 1961. Mystiset ja epäilyttävät kuolemat UFO-tutkijoiden keskuudessa eivät ole mitään uutta. Vuonna 1971 tunnettu kirjailija ja tutkija Otto Binder kirjoitti artikkelin Saga-lehden erikoisraporttiin UFOista otsikolla “UFO-tutkijoiden likvidointi.” Binder oli tutkinut kuolemantapauksia ”ei vähempää kuin 137 lentävien lautasten tutkijoiden, kirjailijoiden, tieteentekijöiden ja silminnäkijöiden keskuudessa, jotka olivat kuolleet viimeisen 10 vuoden aikana, joista monet olivat kuolleet mitä mystisimmissä olosuhteissa.”

Binderin esittämät valitut tapaukset olivat täynnä sydänkohtauksia, epäilyttäviä syöpiä ja esimerkkejä suorista murhista. [51]

Häirintätapaukset alkoivat paljon tuota ennen: Alan Benderin luona kävivät “miehet mustissa” vuonna 1954.[52] Ja jopa ennen tuota Roswellin aikaan vuonna 1947 Mack Brazelia pidettiin laittomasti pidätettynä monta päivää.[53]

Näitä negatiivisia valtion vasteita kohdatessaan, mitä suojamekanismeja voivat kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat keksiä? Mahdolliset suojamekanismit toimivat kolmella tasolla. Ensimmäinen mekanismitaso voisi koostua toimista, jotka ovat osoitettu suoraan tietyn tyyppisiin vasteisiin. Toisen tason mekanismi voisi olla yleisempiä suojamekanismeja negatiivisia vasteita vastaan. Molemmat näistä eivät kuitenkaan tarjoa pitkäaikaista menestystä, sillä ne hoitavat vain oireita (negatiiviset vasteet), sen sijaan että ne hoitaisivat syytä (miksi valtio reagoi negatiivisesti). Kolmannen tason mekanismien täten tulisi etsiä ratkaisuja, jotka vastaavat negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Sekä syyhyn että seuraukseen vaikuttaminen todennäköisemmin tarjoaa paremmat mahdollisuudet pitkäaikaisemmalle menestykselle. Tarkastellaan nyt tarkemmin näitä kolmea tasoa.

Ensimmäisen tyypin mekanismi koostuu tietyistä vastatoimista erityisiin vasteisiin. Sensuuri, esimerkiksi, on osoittautumassa vaikeammaksi ja vaikeammaksi uusien kommunikaatioteknologioiden myötä. Internet tarjoaa ihmisille mahdollisuuden levittää tietoa paljon helpommin kuin ennen. Informaatiota voidaan julkaista verkkosivuilla tai uutiskirjeenä, keskustelupalstoille ja uutisryhmiin, tai lähettää sähköpostilla suuria määriä. Useat vastaanottajat voivat edelleen levittää viestiä eteenpäin useille ihmisille.

On myös varsin helppoa suorittaa ehkäiseviä toimenpiteitä erilaisia tietokonesabotaasin muotoja vastaan, sillä teknisiä ratkaisuja on saatavilla. Palomurin asentaminen voi estää hyökkäykset ja hakkerointiyritykset. Palvelunestohyökkäyksiä voidaan ehkäistä yhdistämällä palomuuri ja kuormanjakosofta. Eräs Open Minds -foorumin jäsenistä esimerkiksi raportoi miten yritykset murtautua hänen tietokoneelleen epäonnistuivat, koska hänellä oli asianmukaiset suojaavat ohjelmistot asennettuna.[54] Joitain toimenpiteitä voidaan suorittaa myös vähentämään rahallisen sabotaasin mahdollisuuksia, kuten vähentää korttiostojen määrää ja pitämällä transaktiot kontrollissa.

Nämä vastatoimet ovat aina yksittäistä negatiivista vastetta varten mietitty. On selvää, että suorat vastatoimet tiettyjä negatiivisia vasteita vastaan ovat vaikeampia joissain tapauksissa. Miten esimerkiksi estää valvonta? Myöskään abduktioille ei tunnuta kykenevän tekemään paljoakaan ehkäisevästi (ilman että joutuu sijoittamaan paljon rahaa, esim. palkkaamaan henkivartijat). Monet MILABin kokeneet abduktiohenkilöt ovat raportoineet, että heidät on tahtonsa vastaisesti huumattu ja usein heidän tietämättään ennen abduktiota.[55]

Toisen typpinen suojamekanismi negatiivisia vasteita vastaan on siis yleisluontoisempi. Julkisuus, esimerkiksi, toimii hyvin monille tietovuotajille. Vetämällä itseensä huomiota he ehkäisevät negatiivisia vasteita, koska valtio ei halua heille enempää huomiota, ja negatiiviset vasteet tuntuisivat lisäävän uskottavuutta heidän väitteilleen. Julkisuus on osoittautunut onnistuneeksi monien tietovuotajien tapauksessa, kuten esim. Bob Lazar.[56] Se ei kuitenkaan ole täysvarma mekanismi, sillä jotkut tietovuotajat ovat kadonneet. John Maynardin, kuuluisan tietovuotajan Disclosure Projectista, tapaus tulee mieleen.[57] Maynard mystisesti katosi paljastettuaan salaista informaatiota koskien avaruusolentoja, jonka hän oli löytänyt palvellessaan puolustustiedustelupalvelu DIA:n leivissä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänet vapautettiin liittovaltion kuritushuoneelta vuonna 2003 salassapitovalansa rikkomisesta.[58]

Läheisesti julkisuuteen liittyvä vastakeino on verkostoituminen, sillä negatiiviset vasteet todennäköisemmin paljastuisivat verkostolle.

Toinen mekanismi on käyttää ‘uskottavan kiistettävyyden’ suojaa kun levittää informaatiota, sillä tämä vähentää informaation ‘uhkaavuustasoa’. Viimeisenä oikeusturvavakuutus on mahdollisesti hyvä idea, sillä tapauksia viedään usein oikeusasteiden käsiteltäväksi.

Kolmannen tyypin mekanismit pureutuvat suoraan negatiivisten vasteiden juurisyihin ja vastaavat kysymykseen “miksi” näitä vasteita esiintyy. Se mitä vastassamme on, on ilmeinen intressiristiriita, ja näin konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan soveltaa. Nykyisissä olosuhteissa on tärkeää yrittää ja löytää win-win -lopputuloksia kontaktihenkilöiden ja tiedustelupalveluiden välillä avaruusolentoja koskevan tiedon levittämisessä. Tämä voidaan saavuttaa keskittymällä yhteisiin etuihin (vastakkaisten kantojen sijaan), sillä sellaiset yhteiset edut ovat keskeinen win-win -ratkaisuissa.[59] Tämä edellyttää tasapainoista ja vastuullista lähestymistapaa, joka välttää minkäänlaisten negatiivisten reaktioiden synnyttämisen. Tässä kontekstissa on tärkeää kehittää konfliktinratkaisukeinoja ja avata kommunikaatiokanavat.

Ensimmäinen askel tuohon suuntaan kansalaisdiplomaateilla on lähettää selvä signaali siitä, että he eivä ole vihollisia, ja että he eivät ole uhka, ja että päinvastoin he etsivät yhteistä ratkaisua joka on kaikille hyväksyttävä. Useisiin ongelma-alueisiin, jossa kansallisen turvallisuuden uhka havaitaan, löytyy ratkaisuja. Kansaa voidaan esimerkiksi valistaa siitä etteivät he reagoisi massahysterialla asteittaiseen tiedonjulkistamiseen. Näyttää siltä kuin siedätysohjelma olisi käynnissä, ja kansalaisdiplomaatit voivat olla aktiivisessa roolissa avustaessaan sen edistämisessä. Toinen tärkeä aspekti voi olla puhua koskemattomuuden mahdollisuudesta niille, jotka ovat kokeneet negatiivisia valtiollisia vasteita. Yhä useampi pyytää sellaista koskemattomuutta, [60] ja jopa ‘Totuuskomissiota’.[61] Samalla tavoin voidaan tutkia ratkaisuja muilla alueilla. Kaikki näistä, kuitenkin, ovat tämän tutkielman skoopin ulkopuolella.

Johtopäätös: Valtion negatiiviset vasteet ovat todellisuus, jonka kansalaisdiplomaateiksi haluavat joutuvat ottamaan huomioon. Nämä vasteet voivat vaihdella yksinkertaisesta häirinnästä ja sensuurista aina kohteen eliminointiin silloin kun kohde nähdään uhkana. Esimerkit yllä näyttävät, että sellaiset negatiivset vasteet ovat olleet käynnissä vuosikymmeniä ja että kukaan ei ole a priori suojassa sellaisilta vasteilta.

Vastatoimet näille negatiivisille vasteille, jotka todennäköisimmin tarjoaisivat pitkäaikaisen menestyksen mahdollisuuden, ovat niitä jotka ottavat kantaa negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Soveltamalla konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan saavuttaa pitkäaikainen win-win ratkaisu, joka keskittyy kaikkien osapuolten yhteisiin etuihin. Me voimme toivoa, että niin tekemällä kansalaisdiplomatia avaruusolentojen kanssa seuraa samanlaista polkua kuin kansalaisdiplomatia kansainvälisissä suhteissa, jossa sitä alunperin vastustettiin, sitten vastahakoisesti sopeuduttiin, ja nyt sitä virallisesti käytetään diplomaattiyhteisössä.

*  * *

*HUOM: Jonathan Andrews on pseudonyymi kirjoittajalle, joka haluaa pysyä nimettömänä. Kirjoittaja on tiedossa Exopolitics Journalin päätoimittajalle, joka on suostunut julkaista tämän artikkelin pseudonyymillä johtuen legitiimistä huolesta, että kirjoittajaa vastaan hyökättäisiin.


Viitteet

[1]    http://iboinstitute.org/mod/glossary/view.php?id=64&mode=letter&hook=C&sortkey=CREATION& sortorder=asc

[2]    http://en.wikipedia.org/wiki/Track_II_diplomacy. Muita hyödyllisiä kansalaisdiplomatian määritelmiä löydät esim:  http://en.wikipedia.org/wiki/Citizen_diplomacy ; ja  http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[3]    http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm.

[4]    Michael Salla, “ECETI Conference & Galactic Peace Sanctuaries,” in Exopolitics Journal, vol. 1:4 (October 2006). Verkossa: http://www.exopoliticsjournal.com/vol_1_4_salla.pdf.

[5]    Briefing Document: Operation Majestic 12. Prepared for president-elect Dwight D. Eisenhower, 18 November 1952. Available online at: http://www.majesticdocuments.com/pdf/eisenhower_briefing.pdf.

[6]    Robertsonin paneelin löydökset ja ehdotukset ovat osa niinkutsuttua Durant’n raporttia, joka on yksityiskohtainen raportti paneelin mietinnöistä. Sen virallinen nimi on Report Of Scientific Advisory Panel On Unidentified Flying Objects Convened By Office Of Scientific Intelligence, CIA. Se löytyy verkosta: http://www.cufon.org/cufon/robert.htm.

[7]    Brookingsin raportti, s. 215; lainattu sivulla http://www.enterprisemission.htm/brooking.htm, jossa on myös useita skannattuja sivuja alkuperäisestä raportista. Raportin nimi on Proposed Studies on the Implications of Peaceful Space Activities for Human Affairs.

[8]    Majestic Twelve Project: 1st Annual Report. Tämän dokumentin aitous on kiistetty, jossa jotkut asiantuntijat, kuten Wood (www.majesticdocuments.com) pitävät sitä aitona, ja toiset kuten Stanton Friedman pitävät sitä kollaasina, joka on kopioitu muista dokumenteista. Raportti on verkossa: http://www.geocities.com/Athens/Crete/9923/mj12i1.html, sekä muilla sivuilla.

[9]    Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä.

[10]   Ilmaistu EBD:ssä.

[11]   Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä: 3.a.

[12]   The Brookings Report, l.c.

[13]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[14]   The Durant Report, l.c.

[15]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 5.

[16]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 7.

[17]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[18]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[19]   James Gilliland, “Contact and Censorship,” http://www.eceti.org/censorship.htm

[20]   Jonathan Kolber, “ DEAFENING SILENCE: Media Response to the May 9th Event and its Implications Regarding the Truth of Disclosure,” http://www.disclosureproject.org/May9response.htm

[21]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[22]   Dana Milbank, “There’s the Red Vote, the Blue Vote . . . and the Little Green Vote,” Washington Post, 17 Sept 2007. Verkossa: http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/17/AR2007091701780_pf.html

[23]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[24]   Nick Redfern, On the Trail of the Saucer Spies. Steve Hammons teki arvion: Steve Hammons, “History of government surveillance of UFO witnesses and investigators examined in new book,” American Chroniclessa, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=8341.

[25]   Kontaktihenkilö / abduktiohenkilö Jeanine Marie Steiner kuvaa sitä miten häntä monitoroivat kaukokatselijat. Jeanine Marie Steiner, The Masquerade Party at Secret Canyon, omakustanne, Denver (CO), USA, 1998.

[26]   1 Stat. 613, January 30, 1799, codified at 18 U.S.C. § 953 (2004).

[27]   http://www.karenlyster.com/law.html

[28]   “Leading Edge Research haastattelee Wendelle C. Stevensia,” http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/83

[29]   Steve Mizrach, “Welcome to Spookland: Tricks of the Trade of the CIA,” http://www.fiu.edu/~mizrachs/spookland.html.

[30]  Project Camelot verkkosivu: www.projectcamelot.org

[31]   Verkkosivu: www.openmindsforum.com . Erikoisketju foorumilla omistettu ‘Valtion tarkkailulle.’ See:http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404

[32]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla: http://www.karlaturner.org.

[33]   Bill Ryan myöhemmin vahvisti tämän yksityisessä sähköpostikeskustelussa. Bill Ryan on entinen Serpo-julkaisujen verkkosivun ylläpitäjä, www.serpo.org.

[34] Miehistä mustissa on monia dokumentoituja tapauksia. Hyviä artikkeleita: Anne Jablonicky, “Men in Black: The UFO Terrorists,” UFO Universe Magazine, Vol.1, No.3, Nov., 1988.  Saatavilla verkossa at: http://www.totse.com/en/fringe/men_in_black/ufoterr.html

[35] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[36]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla verkossa: http://www.karlaturner.org.

[37]   Helmut Lammer, “New Evidence of Military Involvement In Abductions.” Saatavilla verkossa:  http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/abduct069.html.

[38] Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, saatavilla verkossa: http://www.alienjigsaw.com.

[39]   Yllämainittu haastattelu Wendelle Stevensin kanssa antaa esimerkkejä tästä, kuten myös Steve Mirzachin artikkeli.

[40]   Kts. esim. yllämainittu Steve Mirzachin artikkeli. Toinen kiinnostava tapaus, jossa henkilön muistoja muutettiin on kuvattu yksityiskohtaisesti tekstissä “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html.

[41]   Bill Hamilton, “The Saga of Dan Burisch from Beginning to End,” http://www.rense.com/general42/mssy.htm.

[42]   Dee Finney, the mental destruction of Paul Bennewitz, julkaistu verkossa: www.greatdreams.com/Falcon-Richard-Doty.htm.

[43]   “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html

[44]   Kts. esim. Anne Jablonickyn artikkeli joka mainittiin yllä.

[45]   Prof. G. Cope Schellhorn, “Is someone killing our UFO investigators,” UFO Universe Magazinessa, Syksy 1997. Saatavilla verkossa: http://www.metatech.org/ufo_research_magazine_evidence.html.

[46]   Wendelle Stevens, l.c.

[47]   Steve Mirzach, a.c.

[48] Vivienne Legg, “The UFO Conspiracy – It’s Really Down to Earth People,” http://www.gaiaguys.net/UFOs_Down_to_Earth.htm

[49]   www.projectcamelot.org/tribute.html.

[50]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[51]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[52]   Anne Jablonicky, a.c.

[53] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[54]   http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404.

[55]   Kts. esim. Katharina Wilson joka mainitsee kymmeniä tapauksia joissa hänet on huumattu ja abduktoitu: Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, Saatavilla: http://www.alienjigsaw.com.

[56]   George Knapp teki dokumentin Lazarista Las Vegasin TV-kanava KLASille. Lisäinfoa Bob Lazarista löytyy http://en.wikipedia.org/wiki/Bob_Lazar.

[57]   Tätä kirjoitettaessa, syyskuussa 2007, John Maynard on ollut kateissa useita kuukausia. Hänen katoamisestaan raportoiti UFO-tutkijoiden yhteisöön sähköpostilla Randy Kitchur elokuussa 2007. Maaliskuussa 2003 John Maynard oltiin pidätetty rikkomasta hänen salassapitovalaansa, mutta vapautettu pian tämän jälkeen. http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html. Sitten vuonna 2007, hän mystisesti katosi uudelleen.

[58]  Lähde: http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html

[59]   Tästä kontekstista kts. esim. Roger Fisher ja William Ury, “Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving In,” http://www.colorado.edu/conflict/peace/example/fish7513.htm.

[60]   Kiinnostava kuvaus on esitetty Brian Hambleyn tekstissä “Truth Amnesty – A Higher Calling,” verkossa: http://c3hamby.blogspot.com/2007/09/truth-amnesty-higher-calling.html.

[61]   Eräs tällaisen Truth and Reconcilliation Commission -totuuskomission pääpuolestapuhujia on Alfred Webre, joka puolusti ideaa myös vuoden 2007 X-Conferencessa. Lisätietoja ja detaljeja, kts: http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2007/09/x-conference-li.html

Salaisen kontaktihenkilöiden vastaisen vastatiedusteluohjelman paljastaminen

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.

Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


Kirjoittanut Michael E. Salla, Ph.D.[1]

1950-luvun alussa eräs tietty ryhmä henkilöitä alkoi julkisesti esittää väitteitä suorasta fyysisestä kontaktista ‘ihmisiltä näyttävien’ eri Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden edustajien kanssa. Nämä ‘kontaktihenkilöt’ väittivät saaneensa tietoa Maan ulkopuolisista kehittyneistä teknologioista, filosofisista uskomuksista ja heidän pyrkimyksistään avustaa ihmiskuntaa muuttumaan osaksi galaktista yhteiskuntaa jossa avoin kontakti muiden planeettojen sivilisaatioiden kanssa tapahtuisi. Kontaktihenkilöt kuvasivat avaruusolentoja hyväntahtoisiksi, erittäin kunnioittavaisiksi ihmisten vapaata tahtoa kohtaan sekä olevansa muinaista sukua ihmiskunnalle (näin he saivat nimen “avaruusveljet”). Lisäksi kontaktihenkilöt paljastivat, että avaruusolennot, jotka olivat monissa tapauksissa erottamattomasti ihmisen näköisiä, olivat salaa integroituneet ihmiskuntaan. [2] Heidän tavoitteenaan oli paremmin sopeuttaa itsensä eri kansallisiin kulttuureihin ja/tai osallistua koulutusohjelmaan jolla valmistella ihmiskunta galaktiseen statukseen. Kontaktihenkilöt alkoivat levittää kansalle tietoa heidän kokemuksensa luonteesta ja heidän kontaktin aikana saamistaan tiedoista.

Kontaktihenkilöiden paljastama tieto on kiistämätön kansallisen turvallisuuden kriisi poliittisille päättäjille USA:ssa ja muissa suurissa valtioissa. Tämä kriisi syntyy kahdesta pääelementist. Ensinnäkin kehittyneet avaruusalukset ja teknologiat, joita Maan ulkopuolisilla sivilisaatioilla on, ovat paljon sofistikoituneempia kuin kehittyneimmät lentokoneet, aseet ja kommunikaatiojärjestlemät kansallisvaltioiden hallituksilla. Tämä on kiireellinen teknologinen ongelma, joka vaatii laajoja kansallisia resursseja joilla sillata yhteen teknologinen juopa avaruusolentoihin. Se on johtanut toiseen Manhattan-ohjelmaan, jonka olemassaolo ja salainen rahoitus on tiedossa vain niillä, joilla on “tarve tietää.” [3] Manhattan II, yhtessä todisteiden kanssa avaruusolentojen vierailuista ja teknologioista, pidettäisiin salassa kansalta ja medialta sekä suurimmalta osalta valittuja kansanedustajia.

Toiseksi Maan ulkopuoliset sivilisaatiot ottivat yhteyttä yksityishenkilöihin, ja jotkut heidän edustajistaan jopa integroituivat ihmiskuntaan. [4] Tämä oli rohkaisi useita henkilöitä osallistumaan salaiseen avaruusolentopyrkimykseen valmistella ihmiskuntaa “galaktiseen statukseen” — jossa avaruusolentojen olemassaolo virallisesti tunnustettaisiin ja avoin kontakti voisi tapahtua. Lisäongelmana oli ydinaseriisunta. Kymmenet tuhannet henkilöt tukivat kontaktihenkiöitä, jotka levittivät uutiskirjeitä, puhuivat konferensseissa ja matkustivat laajalle levittämään informaatiota rauhanomaisesta planeetan transformaatiosta, ja peräänkuuluttivat välitöntä ydinaseiden kehittämisen lopettamista. Ydinaseet uhkaavat enemmän kuin pelkästään ihmiskunnan tulevaisuutta, sanovat avaruusolennot. Jokainen räjäytys häiritsi avaruuden rakennetta, joka voi myös vakavasti vahingoittaa heidän omia maailmojaan tuhoisilla tavoilla.

Jokaisen suurvallan politiikkaa vastaan käytiin suoraan, sillä ne aktiivisesti kehittivät ydinaseita. Massiivista vallankumouspotentiaalia levitettiin koko planeetalle. Näin kontaktihenkilöit olivat uhka kansalliselle turvallisuudelle, ja heitä varten tuli kehittää vastatiedusteluohjelma. Avaruusolentoje opetusten ja heiltä saatujen kokemusten pohjalle rakentunut kontaktiliike piti estää muuttumasta globaalien muutosten katalyytiksi. Tämän johdosta toeutettiin huippusalainen ja julma vastatiedusteluohjelma, joka otti suoraan kohteikseen kontaktihenkilöt ja heidän tukijansa.

Sarja salaisia tiedusteluohjelmia toteutettiin, jotka pyrkivät neutralisoimaan kontaktiliikkeen vallankumouksellisen potentiaalin. Nämä ohjelmat kehittyivät kolmessa vaiheessa, joka joti lopulliseen vastatiedusteluohjelmaan, joka otettiin käyttöön eliminoimaan mikä tahansa kontaktihenkilöiden esittämä uhka.

  • Ensimmäisessä vaiheessa kontaktihenkilöitä tarkkailivat tiedusteluviranomaiset, jotka yrittivät selvittää ihmisten ja avaruusolentojen välisen kanssakäymisen laajuuden ja sen seuraamukset.
  • Toisessa vaiheessa aktiivisesti debunkattiin ja pilattiin kontaktihenkilöiden sekä heidän tukijoidensa maine.
  • Lopulta kolmannessa vaiheessa se integroitiin FBI:n COINTELPRO:n, joka tarjosi tarpeellisen peitteen jolla neutralisoida mikä tahansa uhka kontaktihenkiöistä saattaisi aiheutuakin, mikäli he liittyisivät muihin politiikan muutosta ajaviin ryhmittymiin.

Kaikkia kolmea kontaktihenkiöiden vastaista vaihetta salaisista ohjelmista pyörittivät CIA, ilmavoimien erikoistutkimusvirasto (Air Force Office of Special Investigations, AFOSI) sekä NSA, jonka kenttäagentit olivat suoraan tietoisia Maan ulkopuolisen elämän todellisuudesta sekä kontaktista ja kommunikaatiosta joka tapahtui yksityisten kansalaisten kanssa.

Tämä tutkielma keskittyy salaisiin vastatiedusteluohjelmiin, jotka USA:n kansalliset turvallisuusvirastot ovat ottaneet käyttöönsä, jotka ottivat kohteekseen kontaktihenkilöt lähtien 1950-luvulta, joiden aikeena oli mitätöidä, pilkata ja debunkata todisteet, jotka vahvistaisivat sen että yksityiset kansalaiset olisivat olleet yhteydessä Maan ulkopuolisiin sivilisaatioihin, sekä se vallankumouksellinen potentiaali joka näillä oli transformoida tämä planeetta.

Vaihe Yksi: Tiedusteluviranomaiset valvovat kontaktihenkilöitä

On olemassa laajalti dokumentaatiota jolla osoittaa, että FBI läheisesti monitoroi kontaktihenkilöitä, ja että he olivat vimmaisen kiinnostuneita määrittämään heidän toimiensa laajuuden, joka seurasi avaruusolentojen kanssa käydystä kommunikaatiosta ja interaktiosta. [5] Salaiset FBI:n dokumentit esittävät, että tunnettuja kontaktihenkilöitä tarkkailtiin tutkimalla heidän lausuntojaan ja tekemisiään, ja kenttäagentit raportoivat suoraan FBI:n johtajalle J. Edgar Hooverille. Kenttäagenttien raportit viittaavat siihen, että FBI:n johtaja oli vakavasti yrittämässä saada selkoa kontaktihenkilöiden vallankumouksellisesta potentiaalista ja uhasta USA:n kansalliselle turvallisuudelle. Tämä ei ole yllättävää kun otetaan huomioon dokumentit, joista käy ilmi että FBI oli suurelta osin jätetty sivuun avaruusolentojen teknologioita koskevasta tiedustelupiiristä. [6] Hoover mahdollisesti luotti kontaktihenkilöiden valvontaan saadakseen selvyyden todellisesta avaruusolentotilanteesta.

Photo of George Van Tassel

George Van Tassel [vasemmalla kuvassa] väittää, että elokuussa 1953 hänellä oli fyysinen kohtaaminen ihmiseltä näyttävän avaruusolennon kanssa Venukselta. Hän tämän jälkeen piti yhteyttä tasaisin väliajoin ‘telepaattisesti’ heidän kanssaan, jolloin hänelle annettiin tietoa jonka hän välitti monille hänen tukijoilleen ja julkisen puolen virkamiehille. Van Tasselin suosio kasvoi nopeasti, ja hänen uutiskirjeellään oli tuhansia lukijoita ja tuhannet tulivat kuuntelemaan hänen julkisia luentojaan. Tuhannet ottivat myös osaa Van Tasselin vuosittaiseen Giant Rock Flying Saucer -kokoontumiseen Mojaven aavikolla, joka alkoi vuonna 1964 ja 23 vuoden ajan oli keskeinen kokoontumispaikka kontaktiliikkeelle.

FBI:n kiinnostus Van Tasselia kohtaan on perua marraskuulta 1953 kun hän lähetti kirjeen ilmavoimien tiedustelukeskukseen (Air Technical Intelligence Center, ATIC) Wright Pattersonin ilmatukikohtaan ‘Komentaja Ashtarin’ puolesta välittämään “ystävällismielisen” varoituksen koskien tuhoisia aseita, joita tuolloin kehitettiin. [7] Tämä johti tapaamiseen ilmavoimien erikoistutkimusviraston (Air Force Office of Special Investigations, AFOSI) majurin S. Avnerin (yhdessä FBI:n) kanssa. Kaikki tämä huipentui siihen kun Van Tasselia haastatteli kaksi erikoisagenttia marraskuun 16. päivänä 1954. Agentit lähettivät laajan muistion J. Edgar Hooverille, jossa käytiin läpi Van Tasselin väitteet avaruusolentojen vierailuista. [8] Muistiossa paljastui Hooverin erikoiskiinnostus siihen mitä avaruusolennot olivat sanoneet ydinaseista, tulevasta kolmannesta maailmansodasta sekä heidän kyvystään telepaattisesti kommunikoida Van Tasselin kanssa. Kiistämättä FBI tarkkaili Van Tasselia läheisesti, kuten käy ilmi huhtikuun 12. päivän dokumentista 1965, jossa lukee: “Van Tassel on tunnettu Los Angelesin FBI:n toimistossa vuodesta 1954 lähtien. [9]

Toinen paljon huomiota saanut kontaktihenkilö on George Adamski. Adamski tuli tunnetuksi vuonna 1947 hänen lentävien lautasten ja emoalusten valokuvistaan, jotka oli otettu amatööriteleskoopilla Mount Palomarilla, Kaliforniassa. Kuvat saivat laajalti huomiota. Hänestä tuli kaikkein tunnetuin kontaktihenkilö johtuen hänen kansainvälisestä myyntihittikirjastaan, jossa hän kuvasi kohtaamisia avaruusolentojen kanssa. Hänen ensimmäinsen kirjansa Flying Saucers Have Landed (1953) perustui hänen marraskuun 20. päivänä 1952 Desert Centerissä tapahtuneeseen kohtaamiseen venuslaisen ‘Orthonin” kanssa, joka saapui partioaluksella. Orthon kertoi Adamskille ydinaseiden vaaroista ja mahdollisuudesta sille, että kaikki elämä tuhoutuisi kontrolloimattomassa ydinreaktiossa. Neljä kuukautta myöhemmin helmikuussa 1953 Adamski väitti jälleen kokeneensa kohtaamisen. Kaksi avaruusolentoa nouti hänet Los Angeles -hotellin aulasta, ja ajoi salaiseen paikkaan jossa hän jälleen tapasi Orthonin ja hänet vietiin venuslaisen emoaluksen kyytiin. [10] Adamskin UFO-havainnot ja kontaktit avaruusolentojen kanssa saivat tukea merkittävältä joukolta todistuksia, valokuvia ja filmejä, joista useat riippumattomat tutkijat totesivat että ne eivät voineet olla väärennöksiä. [11]

FBI:n kiinnostus Adamskia kohtaan heräsi syyskuussa 1950 kun luottamuksellinen lähde alkoi välittää informaatiota FBI:n San Diegon toimistolle. Lähteen mukaan Adamski selitti, että avaruusolentojen yhteiskuntajärjestys muistutti kaikkein läheisimmin kommunismia. Tämä “nostatti kulmakarvoja FBI:ssä ja johti jatkuvaan, syvään tarkkailuun.” [12] Lisäksi FBI:n lähteen mukaan Adamski väitti, että “tämä maa on hallintomuodoltaan korruptoitunut ja kapitalistit orjuuttavat köyhiä.” [13] Ennustettavasti sellaiset kommentit johtivat Adamskin tarkkailuun “turvalisuuskysymyksenä.” [14] FBI ei koskaan paljastanut lähdettä ja niin ei ole keinoa arvioida lähteen objektiivisuutta sellaisen ennakko-oletuksia sisältävän informaation suhteen. Adamskin väitteet siitä, että avaruusolennot näkivät ydinaseiden kehittämisen uhkana ihmiskunnan tulevaisuudelle oli viranomaisille syvä huolenaihe. Sellaiset mielipiteet saivat FBI:n pitämään häntä Van Tasselin lisäksi tahona joka vaati jatkuvaa tarkkailua. Tämä käy ilmi vuoden 1952 dokumentista. [15]

Adamskin pitämä luento Kalifornian Lions Clubilla maaliskuun 12. päivänä 1953 sai palstatilaa paikallisessa sanomalehdessä, jossa raportoitiin että Adamskilla oli FBI:n ja ilmavoimien virallinen suostumus esittää materiaalia kansalle. Adamskin mukaan sanomalehden raportti oli ‘väärin’, mutta se johti FBI:n ja ilmavoimien edustajien vierailuun, jotka ilmeisesti olivat huolissaan viittauksista viralliseen lupaan. [16] Edustajat vaativat, että Adamski allekirjoittaisi dokumentin, jossa sanotaan että hänen materiaalillaan ei ole virallista suostumusta. J. Edgar Hooverin toimisto sai FBI:n ja ilmavoimien edustajien raportin ja allekirjoitetun paperin. Suosio ja Adamskin kansainvälinen matkailu saivat FBI:n ja muut tiedusteluvirastot kiinnittämään häneen sekä hänen lausuntoihinsa ja julkisiin reaktioihinsa läheistä huomiota. Adamski väitti tavanneensa yksityisesti Paavi Johannes XXIII:n, Alankomaiden kuningatar Julianan ja muita VIP-henkilöitä. [17] Helmikuussa 1959 Adamski matkasi Uuteen Seelantiin ja puhui täysille saleille. Yksisivuinen Foreign Service Dispatchin dokumentti Adamskin keskeisistä pointeista kiersi FBI:ssa, CIA:ssa, ilmavoimissa ja laivastossa, mikä näin vahvistaa Adamskin jatkuvan valvonnan.

Muut kontakihenkilöt, joita FBI monitoroi julki tuotujen dokumenttien mukaan ovat Daniel Fry, George Hunt Williamson ja Truman Bethurum. [18] Kontaktihenkilöiden välittämä informaatio koskien avaruusolentojen yhteiskunta- ja talousjärjestelmiä, yhdessä kritiikin kanssa koskien ympäri maailmaa tapahtuvaa ydinaseiden kehittämistä, johti siihen että heidät ja heidän tukijansa nähtiin turvallisuusuhkana. Ottaen huomioon kansallisen kommunismia koskevan hysterian McCarthyn aikaan USA:ssa, tämä johti kontaktihenkilöitä vastaan toteutettuihin vastatiedusteluohjelmiin. Kontaktihenkilön väitteiden debunkkaus ja pilkkaaminen olivat merkittävimpiä esiintyneitä toimenpiteitä.

Vaihe Kaksi: Kontaktihenkilöiden debunkkaaminen ja maineen pilaaminen

CIA:lla oli aktiivinen rooli tarpeellisen juridisen, poliittisen ja sosiaalisen ympäristön luomisessa lentävien lautasten raporttien debunkkaamiseksi ja kontaktiväitteiden mustamaalaamiseksi. Tämän se saavutti kuvaamalla raportit lentävistä lautasista kansallisen turvallisuuden uhkana jos ulkovaltojen viholliset käyttäisivät massahysteriaa niistä hyväkseen. Sellaisten psykologisten ohjelmien oikeutus rakennettiin tunnetun vuoden 1938 Orson Wellesin radio-ohjelman päälle. Tri. Hadley Cantril lähetti radiossa tunnettuun H. G. Wellsin kirjaan perustuvan lähetyksen, joka keskittyi paniikin psykologiaan, ja myöhemmin kansallisen turvallisuuden ammattilaiset laajalti siteerasivat sitä aina kun puhuttiin kansan kiinnostuksesta lentävien lautasten raportteihin. [19] Tämän seurauksena CIA pyöritti salaisia psykologisia operaatioita, jotka ‘kouluttaisivat’ Amerikan kansaa ‘paikkansa pitävillä faktoilla’ lentävien lautasten raporteista ja kontaktiväitteistä. Eräs CIA:n suorittamista toimista oli luoda virastojen välinen ryhmä nimeltä Psychological Strategy Board, joka käsittelisi kansallisen turvallisuuden uhkia salaisten psykologisten operaatioiden kautta.

Heinäkuun 18. 1951. Gordon Gray (oikealla) vannoo valan ensimmäisen Psychological Strategy Boardin johtajana Frank K. Sandersonin avustamana (vasemmalla), kun presidentti Harry S. Truman (keskellä) todistaa tapahtumaa. Lähde: Truman Library Collection.

Presidentin päätöksellä 4. huhtikuuta 1951 luotiin Psychological Strategy Board ”valtuuttamaan ja toteuttamaan tehokkaampaa suunnittelua, koordinaatiota ja toteuttamaan hyväksyttyjen kansallisten päätösten viitekehyksen mukaisesti psykologisia operaatioita.” [20] Gordon Grayn, presidentti Trumanin huippuneuvonantaja tuohon aikaan (myöhemmin myös Eisenhowerin), perustama Psychological Strategy Board oli virastojen välinen organisaatio joka alunperin sijaitsi CIA:n sisällä, mutta raportoi kansalliselle turvallisuusneuvostolle (National Security Council). Organisaation oli tarkoitus johtaa salaisia psykologisia operaatioita, jotka käsittelisivät kylmän sodan uhkaa.

Kylmän sodan uhka oli peite jolla salattiin todellinen toiminta. Todellisuudessa Psychological Strategy Board luotiin käsittelemään lentävien lautasten raporttien ja kontaktiväitteiden aiheuttamaa kansallisen turvallisuuden uhkaa, jotka voisivat saattaa USA:n valtion auktoriteetin vaaraan. Valtion dokumenttien todisteiden mukaan Gray kuvataan salaisen kontrolliryhmän perustajajäsenenä, jonka väitetään olevan nimeltään Majestic-12 Special Studies Group (MJ-12), joka otti avaruusolentoaiheen hoitoonsa. [21] Erään vuodetun Majestic-12 -dokumentin mukaan presidentti Truman loi Psychological Strategy Boardin MJ-12:n johtajan suosituksesta. [22] Grayn johto ja rooli MJ-12:n luomisessa auttaa varmentamaan sen, että Psychological Strategy Board luotiin pyskologisia operaatioita varten, joilla muokata kansan mielipidettä avaruusolentokysymyksessä.

Psychological Strategy Boardin menestys yhdessä sen seuraajan Operations Coordinating Boardin kanssa, sekä kaikkien muitten Maan ulkopuolista elämää käsittelevien salaisten operaatioiden myötä näkyi siinä miten totuus oli tarkoitus paljastaa vain niille joilla oli “tarve tietä.” [23] Tämä vaati sopivan kansallisen turvallisuuden peiteprojektin luomista psykologisille operaatioille, joita suoritettiin Amerikan kansaa vastaan. Voitto saavutettaisiin muodostamala asiantuntijapaneeli, joka muokkaisi valtion politiikkaa ja tiedustelutoimia niitä vastaan, jotka ovat mukana Maan ulkopuolisissa asioissa. Tämän seurauksena CIA salaa kokosi julkisen paneelin ‘mukanaolleista’ asiantuntijoista, jotka keskustelisivat saatavilla olevasta fyysisestä todistusaineistosta.

Puheenjohtajan tri. Howard Robertsonin mukaan nimetty Robertsonin paneeli kävi läpi tapauksia lentävistä lautasista neljän tunnin ajan yhteensä 12 tuntia, eivätkä he pitäneet yhtäkään niistä uskottavana. Paneelin johtopäätökset julkaistiin dokumentissa nimeltä Durant’n raportti. Se suositti ‘lentävien lautasten ilmiön’ ja Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden saatamista naurunalaiseksi, kansallisen turvallisuuden nimissä. Raportti on keskeinen kun halutaan ymmärtää institutioiden suorittamaa Maan ulkopuolisen elämän todisteiden debunkkausta ja mustamaalausta. CIA:n johtavan roolin varmentaminen paneelissa ja asiantuntijoiden valinnassa näkyy myös Durant’n raportissa itsessään, huolimatta kaikista niistä yrityksistä joilla CIA yritti salata oman roolinsa ensimmäisissä raportin sensuroiduissa versioissa. CIA:n tiedusteluneuvonantajakomitea oli sopinut, että “Keskustiedustelun johtaja tulee… [r]ekrytoimaan valitut tiedemiehet käymään läpi ja tekemään selko saatavilla olevista todisteista hyväksyttyjen tieteellisten teorioiden valossa…” [24]

Raportti keskittyi lähes yksinomaan ulkovaltojen aiheuttamaan kansallisen turvallisuuden uhkaan, jos ne hyväksikäyttäisivät Amerikan kansan uskoa lentävien lautasten ilmiöön. Se julisti: “Kansan alistaminen massahysterialle ja suuremalle haavoittuvuudelle mahdollisen vihollisen psykologiselle sodankäynnille… [ja] jos raportoidut kanavat ovat saturoitu väärillä ja huonosti dokumentoiduilla raporteilla, kykymme havaita vihollistoiminta heikkenee.” [25] Tämän seurauksena Robertsonin paneeli ehdotti ‘koulutusohjelmaa’ jolla poistaa vihollisvaltioiden uhka väärinkäyttää kansan uskoa lentäviin lautasiin:

Paneelin konsepti laajemmasta koulutusohjelmasta, jolla integroitaisiin kaikkien asiassa mukana olevien virastojen pyrkimykset, oli että sillä tulisi olla kaksi tavoitetta: kouluttaminen ja “debunkkaus.” “Debunkkauksen” tavoite johtaisi kansan kiinnostuksen laantumiseen “lentäviä lautasia” kohtaan, jotka nykypäivänä saavat aikaan vahvan psykologisen reaktion. Tämä koulutus tulisi suorittaa massamedian avulla, kuten televisio, elokuvat ja suositut artikkelit… Sellaisen ohjelman tulisi onnistua vähentämään nykyistä kansan hyväuskoisuutta ja sen seurauksena heidän alttiuttaan uskoa nerokasta vihamielistä propagandaa. [26]

CIA:n koolle kutsuma paneeli, jossa CIA:n valitsemat asiantuntijat istuvat, käyvät läpi raportteja lentävistä lautasista yhteensä 12 tunnin ajan neljän päivän mittaisella ajanjaksolla, ja toteavat että kansan psykologinen reaktio lentäviin lautasiin on mahdollisen turvallisuusuhan peruste. Kylmä sota tarjosi tarpeellisen turvallisuusympäristön CIA:lle ja muille yhteistoimintavirastoille kuten Psychological Strategy Board väittää, että Neuvostoliitto voisi käyttää lentäviä lautasia psykologisen sodankäynnin tekniikoissa. Tämän johdosta tulisi suorittaa psykologisia operaatioita massamedian ja virastojen avulla joilla debunkata raportit lentävistä lautasista ja poistaa mahdollinen uhka. Huolimatta kontaktihenkilöiden väitteistä siitä, että he ovat kohdanneet avaruusolentoja, tämä tarkoitti että kansan mahdollinen reaktio lentäviin lautasiin ja Maan ulkopuoliseen elämään oikeutti kaikkien kontaktikertomusten debunkkaamisen. Debunkkaustekniikoita, joita käytettäisiin konktaktihenkilöiden mustamaalauksessa, olivat mm. kontakihenkiöiden väitteiden pilkkaaminen, raportoitujen tapausten liioittelu mediassa, se että kriitikot sivuuttavat kaikki fyysiset todisteet, toistuvasti nimekkäiden auktoriteettihahmojen siteeraaminen jotka pitivät näitä väitteitä harhaluuloina ja petoksena, sekä tiedemaailman kiinnostuksen puute näitä kontaktiraportteja kohtaan.

Durant’n raportti loi tarvittavan juridisen oikeutuksen debunkata todisteita, jotka kontaktihenkilöt esittivät, huolimatta heidän väitteidensä meriitistä. Tämä käy ilmi siitä aasta, jolla FBI ja muut tiedusteluvirastot yksityisesti kommunikoivat kontaktihenkilöille, ja sitten he antoivat julkisia lausuntoja tai vuodettua informaatiota medialle tavoilla jotka kyseenalaistivat kontaktihenkilöiden rehellisyyden. Esimerkiksi Adamski oli kommunikoinut FBI:n, AFOSI:n ja Pentagonin kanssa materiaalin sisällöstä, jonka hän aikoi laittaa kirjoihinsa, sekä dokumenteista jotka hän esittäisi julkisesti. Tämä ei ole yllättävää ottaen huomioon sen, että monet kontaktihenkilöt Adamskin lailla olivat entisiä armeijan työntekijöitä, jotka ymmärsivät sen tärkeyden ettei tehtäisi mitään millä uhataan kansallista turvallisuutta. Adamski johdateltiin uskomaan, että hänellä oli lupa levittää tiettyä dokumenttia, ja hän teki julkisen lausunnon tästä. Tämä sai FBI:n PR-osaston johtajan Louis B. Nicholsin ohjeistamaan erikoisagentti Willisiä tapaamaan Adamski ja puhumaan tästä dokumentista. Tämän jälkeinen FBI:n dokumentti 16. joulukuuta 1953 kertoo:

Willisia komennettiin antaa San Diegon agenttien, joiden seurana oli OSIn edustajia mikäli he halusivat lähteä mukan, soittaa Adamskille ja lukea mellakkalaki ja päivänselvästi osoittaa hänelle, ett ähän on käyttänyt tätä dokumenttia valheellisella, epäasianmukaisella tavalla, jota tämä Virasto ei ole tukenut, hyväksynyt tai valtuuttanut hänen puheissaan tai kirjoissaan käyttämään. [27]

FBI teki julkiseksi mielipiteensä Adamskin käytöksestä tavalla, joka “kolhaisi Adamskin uskottavuutta suuresti”. [28] Aikana jolloin kansa kyseenalaistamatta uskoi julkisten virkamiesten tekemien lausuntojen tarkkuuteen, sellaiset negatiiviset kommentit olivat rittäviä viemään henkilöltä uran tai uskottavuuden. Todellakin monet kansasta, jotka uskoivat lentäviin lautasiin ilmiönä, pitivät Adamskia nyt huiputtajana. Tämä oli erityisen merkittävää nille, jotka ajoivat lentävien lautasten tieteellistä tutkimusta. Se mitä kansa ei tajunnut oli, että tiedustelupalvelut kuten FBI ja AFOSI aikoivat debunkata kontaktihenkilöt politiikan vuoksi johtuen heidän esittämästän uusresta uhasta kansallisele turvallisuudelle. Näin kontaktihenkilöitä pystyttiin helposti “jallittamaan” uskomaan johonkin jota sisäpiiriläiset heile kertoivat, ja siten julkisessa kohtaamisessa viranomaisten kanssa he olivat esittäneet valheellisia väitteitä kun he eivät kyenneet varmentamaan sitä mitä heille oltiin kerrottu.

The World Weekly News (National Enquirerin sivujulkaisu) ilmestyi vuosina 1979-2007

Toinen tapa jolla kontaktihenkilöidet väiteet voitiin debunkata oli antaa tabloidilehden kuten National Enquirer julkaista sensaatiomaisia raportteja, jotka vääristelivät kontaktihenkilöiden väitteitä tai olivat kokonaan toimituskunnan päästään tekaisemia. Mikä tahansa tutkimus, joka tämän jälkeen esittäisi sellaisia väitteitä, olisi täysin liioiteltu tai perusteeton, ja näin kontaktihenkilöiden ja UFO-tutkimuksen laajemmin maine tahriintui. Se mitä ei yleisesti tiedety oli, että National Enquirer CIAn juoksupoikien perustama ja pyörittämä, jonka salainen toimeksianto oli saattaa naurunalaiseksi koko lentävien lautasten ilmiö. Gene Pope pyöritti New York Enquireria vuonna 1953, ja hän julkaisu nimettin uudelleen The National Enquireriksi vuonna 1954. Pope oli nimetty hänen omassa Who’s Who -elämänkerrassaan entiseksi CIA:n tiedustelu-upseeriksi joka oli ollut mukana “psykologisessa sodankäynnissä.” [29] Salaisten psykologisten operaatioiden keskeinen työkalu joilla debunkata kontaktihenkilöiden väitteet ja raportit lentävistä lautasista oli The National Enquirer sen sensaatiomaisella tabloidityylillään. Lehti yhdessä muiden medialähteidn kanssa, jotka kirjoittivat kontaktihenkilöistä, olivat osa koulutusohjelma joka vaati lentävien lautasten raporttien debunkausta. Ennustetavaa kyllä, sensaatiomaisen tabloidilähestymistavan lopputulos oli, että vakavat raportoijat ja tutkijat välttelivät lehden tarinoita.

CIA:n ja muiden tiedustelupalveluiden psykologisen sodankäynin muotoihin kontaktihenkilöitä vastaan kuului The National Enquirer, joka oli suurmenestys. Se menestyi niin hyvin, että vaikutusvaltaiset UFO-tutkijat, joilla oli tieteellistä meritiä UFO-raporttien käsitelyssä, muuttuivat tietämättään salaisen psykologisen ohjelman liittolaisiksi joilla kumota kontaktihenkilöiden väitteet. Tämä käy ilmi erään johtavan UFO-tutkijan kuten majuri Donald Keyhoen kommenteista, joka painotti tarvetta erottaa aidot UFO-raportit “suuresta joukosta villejä kertomuksia ja yleensä naurettavia ’kontaktihenkilöiden’ väitteitä”. [30] Keyhoe yhdessä muiden UFO-tutkijoiden kanssa oli suuresti huolissaan kontaktihenkilöiden väitteistä, joita lehdistö liioitteli, “valitetavasti lehdistyö lyttää yhteen kaikki raportit ’avaruusmiehistä’, mikä saa aikaan sen etä monet hylkäävät kaiken UFO-aineiston.” [31] Keyhoe piti kontaktiraportteja häpeänä, joka piti erottaa tieteellisemmin suuntautuneesta UFO-tutkimuksesta. Muut UFO-tutkijat seurasivat Keyhoen tyyliä ja näin saatiin aikaan suuri skisma niiden kesken, jotka olivat vakuutuneita siitä etä Maan ulkopuolinen elämä vieraili Maassa. Menestyksekkään debunkkaukset raporteista koskien lentäviä lautasia ja Maan ulkopuolista elämää mahdollistivat CIA:n, FBI:n ja armeijan tiedustelupalveluiden siirtyä kolmanten vaiheseen psykologisia operaatioitaan. Seuraavaksi täyden rintaman vastatiedustelusodankäynnin tekniikat joilla häiritä ja neutralisoida kontaktihenkilöliike.

Vaihe Kolme: Galaktinen COINTELPRO

COINTELPRO oli vastatiedusteluohjelma, joka perustettiin vuona 1956 tiettyjä poliittisia mielipiteitä vastaan, jonka raportoidaan loppuneen vuonna 1971. Se oli pääosin FBI:n pyörittämä; toiset tiedustelupalvelut kuten CIA ja NSA avustivat tietyissä salaisissa toimissa. COINTELPRO oletti, että väärien poliittisten mielipiteiden edustajat USA:sa olivat ulkovaltojen vaikutusten alla tavoilla, joista tuli uhka USA:n kansalliselle turvallisudelle. On syytä kerrata COINTELPRO:n käyttämiä tekniikoita. Sekä kontaktihenkilöiden että väärien poliittisten mielipiteiden omaavien tapauksessa “ulkovaltojen” vaikutuksen ajateltiin oikeuttavan sotilastyyliset vastatiedusteluohjelmat, joilla häiritä ja neutraloida näitä ryhmiä. Näiden “ulkovaltojen” “Maan ulkopuolinen” luonne, avarusolennot, eivät nähtävästi muutaneet vastatiedustelun sekä “kontaktihenkilöihin” että väärien poliittisten mielipiteiden kannattajiin käyttämien menetelmien luonnetta. Molemmissa tapauksissa näiden ryhmien aktiviteteja pidettiin uhkana USA:n kansallisele turvallisuudelle.

Oli kaksi merkittävää eroa siinä miten COINTELPRO toimi väärien poliittisten mielipiteiden kannattajia ja kontaktihenkilöitä vastaan. Ensimäinen oli, että vaika tiedusteluagenteja briiffattiinkin “ulkovaltojen” vaikutuksesta poliittiseen toimintan, on epätodennäköistä että he saivat tällaista briiffausta kontaktihenkilöiden tapauksessa. Toiseksi, vaika COINTELPRO väärien poliittisten mielipideiden kannattajien tapauksessa paljastui ja ilmeisesti lopetettiin vuonna 1971, COINTELPRO kontaktihenkilöitä vastaan ei koskaan paljastunut. Se lähes varmasti jatku nykypäivänä.

Vuonna 1975 USA:n senaatin komitea, jota johti senaattori Frank Church, tutki COINTELPROn menetelmiä ja kohteita, ja julkaisi yksityiskohtaisen raportin vuonna 1976. [32] Churchun komitea kuvaa COINTELPRO:ta seuraavasti:

COINTELPRO on FBI:n akronyymi sarjalle salaisia toimenpideohjelmia, jotka on suunnattu kotimaan ryhmiä vastaan. Näissä ohjelmissa Virasto teki muutakin kuin keräsi tiedustelutietoa, ja siirtyi suorittaman salaisia toimenpiteitä ”disruptoidakseen” ja ”neutraloidakseen” kohderyhmiä ja henkilöitä. Tekniikat otettiin käyttöön selaisinan sodan aikaisesta vastatiedustelusta… [33]

Vastatiedustelu, siten kuin Churchin komitea sen märittelee, koostuu “niistä tiedustelupalvelun toimista joiden tarkoitus on suojella sen oma turvallisuutta ja hyökätä vihamielisiä tiedusteluoperaatioita kohtaan.” [34] Komitea kuvasi miten “tiettyjä Viraston tekniikoita, joita oltiin käytetty vihamielisiä ulkovaltojen agentteja vastaan, käytettiin kotimaisia uhkia vastaan, joiden koettiin uhkaavan vakiintunutta poliittista ja yhteiskunnallista järjestystä.” [35] Komitea kuvasi COINTELPRO:ta sarjaksi salaisia toimenpiteitä, joita toteutettiin Amerikan kansalaisia vastaan, ja se oli osa “rankkaa, kovaa ja likaista peliä” FBI:n johtaja William Sullivanin mukaan. [36] Komitea sai kuulla, että: “Ryhmiä ja henkilöitä on ahdisteltu ja häiritty johtuen heidän politisista mielipiteistään tai heidän elämäntyylistään…” [37]

Komitean mielestä COINTELPRO oli “suunnattu eri rotujen edustajien ja naisten oikeuksia puolustavia vastaan, väkivallattomuuden ja rotujen välistä harmoniaa äänekkäästi ajavia apostoleja vastan; asemansa vakiinnuttaneita politikkoja vastaan; uskonnollisia ryhmiä vastan; sekä uudenlaista elämäntyyliä ajavia vastaan.” [38] Vuosina 1960-1974 käynnistettin yli 500 tuhatta tutkimusta USA:n valtiota mahdollisesti vastaan olevista henkilöistä, mutta yhtään syytteitä ei koskaan nostettu vedoten mihinkään lakiin jotka käsittelivät vallankaapausta tai USA:n hallinnon syrjäyttämistä. [39] Komitea ryhmiteli COINTELPRO:n toimenpiteet seuraavasti:

  1. Yleiset yritykset mustamaalata;
  2. Median manipulointi;
  3. Valtion politiikkaa tai kansan käsityksiä koskettavan datan vääristely;
  4. Ensimmäisen perustuslain lisäyksen takaamien oikeuksien ”höllentäminen” sekä
  5. Vapaan ideoiden vaihdannan estäminen. [40]

Komitean mielestä: “Tiedustelupalvelujen viranomaiset tunnustivat, että tiety aktiviteetit olivat laittomia, .. [ja] että laki, ja Perustuslaki yksinkertaisesti sivuutettiin.” [41] Mikä järkyttävämpää, Churchin komitea totesi, että “Julmia ja ruokottomia taktiikoita on käytetty.” [42]

Churchin komitea ei puhunut COINTELPRO:sta suhteessa UFO-kysymykseen tai kontaktihenkilöiden väitteisiin. Huolimatta asiaan liittyvästä hiljaisuudesta, todisteet selvästi osoittavat siihen, että COINTELPRO:ta käytetään kontaktihenkilöitä vastaan, ja se oli viimeinen hyvin vehkeillyn vastatiedusteluohjelman vaihe, jolla ”disruptoida” ja ”neutralisoida” kontaktihenkilöliike. Kuten aiemmista Van Tasselin ja Adamskin väitteistä käy ilmi, kontaktihenkilöiden väitteet, jotka koskevat eri sosioekonomisia ja sotilaallisia päätöksiä koskien Maan ulkopuolista elämää, nähtiin suorana uhkana USA:n kansalliselle turvallisuudelle.

Täysi sen uhan luonne, jonka Maan ulkopuolisen elämän todellisuus ja teknologiat aiheuttavat, kävi elävästi selväksi vuoden 1961 Brookings Instituten raportista, jonka NASA oli antanut USA:n kongressin puolesta toimeksi. Otsikolla “Ehdotetut tutkimukset rauhallisen avaruustoiminnan vaikutuksista ihmisten asioihin” Brookings Instituten raportti keskusteli Maan ulkopuolisen elämän vaikutuksista sekä ‘artifakteista’ joita löydettäisiin läheisiltä planeetoilta. Raportti kuvasi yhteiskunnan arvaamattomia reaktioita sellaiseen löydökseen:

 Todisteita [Maan ulkopuolisesta] elämästä voidaan löytää myös artifakteista, joita on jäänyt Kuuhun tai muille planeetoille. Tämän vaikutukset asenteisiin ja arvoihin ovat arvaamattomia, mutta ne vaihtelisivat huomattavasti eri kulttuureissa ja monimutkaisten yhteiskuntien ryhmien välillä; kriittinen tekijä olisi meidän ja muitten olentojen välisen kommunikaation luonne. [43]

Raportin mukaan kontaktista teknologisesti kehittyneempiin Maan ulkopuolisiin yhteisöihin voisi syntyä tuhoisia yhteiskunnallisia vaikutuksia:

Antropologiset havainnot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka tietävät paikkansa universumissa, mutta jotka ovat hajonneet kun ne ovat joutuneet käsittelemään aiemmin tuntematonta yhteiskuntaa, jolla on erilaisia ideoita ja eri elämäntyylejä; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan omien arvojensa ja käyttäytymisensä muutoksena. [44]

Brookingsin raportti esitti mahdollisuuden jättää kertomatta mistään Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta tai artifakteista kansallisen turvallisuuden nimissä: “Miten sellainen infromaatio, missä olosuhteissa, voitiaisiin esittää tai vetää pois kansalta?” [45] Tämän johdosta on selvää, että virallinen pelko yhteiskunnan vasteista mihinkään viralliseen julkistukseen Maan ulkopuolisesta elämästä on suuri kansallisen turvallisuuden huoli. Oltiin löydetty COINTELPRO:n kontaktihenkilöiden vastaiseen käyttöön oikeuttava selitys.

Eräs COINTELPRO:n yleisimmistä käyttämistä taktiikoista oli häiritä väärän poliittisen mielipiteen omaavia ryhmiä luomalla hajaannusta ja epäilyä heidän tukijoidensa keskuuteen. COINTELPRO:n ‘Galactisessa’ versiossa hajaannus syntyi asettamalla vastakkain ne jotka hyväksyivät Maan ulkopuolisesta todellisuudesta kertovan todistusaineiston. Hajaannus puhtaan tieteellisen lähetymistavan UFO-asiaan valinneiden ja kontaktihenkilöiden todistuksia tukevien välillä oli COINTELPRO:n operatiivien kierosti vehkeilemä. Voitto saavutettaisiin vakuuttelemalla teknisesti suuntautuneemmille puhtaan tieteelisen maailmankuvan tukijoille, että kontaktihenkilöliike aiheuttaisi “vakavammille” tutkijoille heidän maineensa tahraantumista. Tieteellisen lähestymistavan tukijoiden vakuuttelemiseksi siitä, että heidän pyrkimyksensä kantaisivat hedelmää, käynnistettiin ilmavoimien virallinen tutkimus vuonna 1952. Project Blue Book ei ollut paljoa muuta kuin ilmavoimien PR-harjoitus jolla vakuutellaan kansalle ja UFO-tutkijoille, että se käsitteli UFO-raportteja vakavasti. Todellisuudessa Project Blue Book ei tarjonnut vakaville UFO-tutkijoille paljoakaan tukea ja pääosin se toimi elimenä jolla laimentaa julkinen kiinnostus UFO-raportteja kohtaan.[46]

Eräs Project Blue Bookin pääasiallisista funktioista oli toteuttaa ensimmäinen Durant’n raportin “koulutusohjelman” toimista. Se “kouluttaisi” kansaa siitä miten asianmukaisesti arvioida UFO-dataa tavoilla, jotka laimentaisivat kansan ja median kiinnostuksen sellaisia raportteja kohtaan. Lyhyesti Project Blue Book oli keskeinen osa salaista psykologista operaatiota jolla vakuuteltiin kansaa ja mediaa siitä, että UFO-raportit eivät olleet tärkeitä, eikä maksanut vaivaa pohtia niitä. Yhtä kaikki, Project Blue Bookin asema virallisena ilmavoimien tutkimuksena rohkaisi UFO-tutkijoita siitä, että huolelliset ja riittävät menetelmät ja tutkimus lopulta kantaisi hedelmää. Sellaiset toiveet lytättiin vuoden 1969 Condonin komitean loppuraportissa, joka julkisesti lakkautti ilmavoimien tutkimukset ja Project Blue Bookin.

Toinen pääasialline Project Blue Bookin funktio oli neutralisoida kontaktihenkilöliike kuvaamalla henkilökohtaiset kontaktikertomukset avaruusolentojen kanssa epätieteellisinä. Esittämällä erittäin näkyvästi julkisen tutkimuksen, Project Blue Book tarjosi tarpeellisen ‘koulutuksen’ tieteelliselle tutkimukselle joka systemaattisesti sulkisi pois kontaktiraportteja. UFO-tutkijat rohkaistuisivat hyökkäämään kontaktiraportteja vastaan epätieteellisinä, harhaluuloille tai petkutukselle alttiina sekä loukkaavana ‘vakavalle’ UFO-tutkimukselle. Johtavien UFO-tutkijoiden kuten J. Allen Hynek, joka oli entinen Project Blue Bookin konsultti, lausunnottarjoavat todisteita siitä että sellainen prosessi oikeasti oli olemassa. Kirjassa, jonka tarkoitus on esittää UFO-tutkimuksen tieteellinen perusta, tri. J. Allen Hynek sivuutti kontaktihenkilöiden kertomukset, joita hän piti “pseudouskonnollisina fanaatikkoina” joilla oli  “vähäinen uskottavuus”:

Minun tulee painottaa sitä, että kontaktiraportteja ei luokitella Kolmannen asteen kohtaamisiksi. Se on valitettavaa, vähintäänkin, että raportit sellaisista kuten nämä ovat saattaneet koko UFO-ongelman naurunalaiseksi tiedeyhteisössä ja kansan piirissä, joka pitää yllä suosittua kuvaa “pienistä vihreistä miehistä” ja fiktionaalista ilmapiiriä tuon aihepiirin aspektin ympärillä. [47]

Kuten Hynekin lausunnoista käy ilmi, UFO-tutkijat hyökkäsivät kontaktiraporttien kimppuun suurella vimmalla purkaakseen sen mitä he pitivät suurena haasteena vakavalle julkiselle UFO-raporttien tarkastelulle. Rohkaisemalla UFO-tutkijoita siitä, että puhtaan tieteellinen lähestymistapa johtaisi siihen että totuus UFOista ja avaruusolennoista lopulta tehtäisiin julkiseksi, Galaktinen COINTELPRO onnistui luomaan suuren skisman niiden keskuudessa, jotka hyväksyivät todellisuuden UFOista ja Maan ulkopuolisesta elämästä. 1960-luvun loppuun mennessä kontaktiliike oli niin läpikotaisin debunkattu ja mustamaalattu UFO-tutkijoiden suulla, että COINTELPROn ei enää tarvinnut jatkaa Project Blue Bookia. UFO-tutkijoista oli tullut tietämättään tiedustelupalveluiden käsikassara, joka salaa toteutti erilaisia psykologisia ohjelmia joista Galaktinen COINTELPRO koostui.

Galaktisella COINTELPRO:lla oli myös pahantahtoisempi puolensa, kun puhutaan niistä “julmista ja ruokottomista taktiikoista joita on käytetty” kontaktihenkilöitä vastaan, jotka sivusivat vääriä poliittisia mielipiteitä kannattavia vastaan käytettyjä menetelmiä. [48] Mystinen Miehet Mustissa (Men In Black, MIB) -ilmiö on useiden tutkijoiden kuvaama, jotka saivat selville, että henkilöitä, joilla oli kokemuksia avaruusolennoista, usein uhkaili ja ahdisteli hyvin pukeutuneet miehet mustissa liikemiesvaatteissa, jotka antoivat kuvan siitä että he olisivat julkisia virkamiehiä. Todisteita siitä, että eliittitiedusteluryhmille on annettu toimeksi uhkailla, häiritä ja jopa “neutraloida” kontaktihenkilöitä tai muita joilla on suoria kokemuksia avaruusolennoista tai heidän teknologiastaan, löytyy vuodetussa dokumentissa, jota useat veteraanitutkijat pitävät aitona. [49] Special Operations Manualissa lukee:

Jos mitenkään mahdollista, silminnäkijöitä pidetään hiljaisina kunnes on määritetty se mitä he tietävät ja mikä heidän mukanaolonsa laajuus on. Silminnäkijöitä tulee patistaa olemaan puhumatta siitä mitä he ovat nähneet, ja uhkailu voi olla tarpeen heidän yhteistyönsä varmistamiseksi. [50]

USA:n ilmavoimat on myös tehnyt tutkimuksia, jotka liittyivät huoleen siitä että MIB:t ovat imitoineet ilmavoimien upseereita. Maaliskuun 1. päivän 1967 muistiossa, jonka on valmistellut pääesikunnan varajohtaja, kuvataan tapauksia joissa siviileihin on ottanut yhteyttä henkilöt, jotka väittävät olevansa NORADin jäseniä ja vaatineensa silminnäkijöillä hallussaan olevia todisteita. [51]

MIB:n hämäräperäiset operaatiot ja SOM1-01 -dokumentti viittaavat siihen, että he ovat osa vastatiedustelun “pakottavaa” siipeä, joka koostuu FBI:sta, ilmavoimien OSI:sta, laivaston tiedustelupalvelusta ja jopa CIA:sta. On erittäin mahdollista, että MIB liittyy vieläkin salaisempiin virastoihin kuten National Security Agency (NSA) ja National Reconnaissance Office (NRO), joilla on korkeammat turvallisuusluokitukset käsitellä todisteita Maan ulkopuolisesta elämästä. [52]

Tämän seurauksena tiedustelupalveluilla on nokkimisjärjestys Galaktisessa COINTELPRO:ssa, jossa jokainen suorittaa omaa tehtäväänsä. FBI:n, ilmavoimien OSI:n (sekä muiden armeijan haarojen yksiköiden kuten laivaston ONI:n) leivistä otetut agentit olivat pääosin mukana tiedustelutiedon keräämisessä ja läheisesti kontaktihenkilöiden aktiviteettien valvonnassa, kuten käy ilmi tietopyynnöillä saaduista dokumenteista. CIA oli mukana koordinoidussa debunkkauksessa ja mustamaalaamisessa, joka oli osoitettu kontaktihenkilöitä vastaan Durant’n raportin ehdottaman koulutusohjelman avulla. NSA ja NRO ovat mukana seuraamassa kommunikaatiota ja interaktioita Maan ulkopuolisen elämän kanssa, ja heillä on tiimejä joilla vetää pois julkiseksi tehtyä todistusaineistoa ja häiritä kontaktihenkilöitä hiljaiseksi. Galaktinen COINTELPRO voi näin minimoida avaruusolentoja koskevan informaation, joita eri tiedustelupalveluilla on, kun agentteja käskettiin toteuttamaan erikoistehtäviä. Kaikkein eniten ulkona Maan ulkopuolisia asioita koskevista tiedustelupiireistä oli FBI. Toisaalta NSA ja NRO vaikuttivat olevan eniten piirin sisällä johtuen heidän toteuttamistaan avaruusolentojen valvontatoimista sähköisillä valvontalaitteilla ja satelliittikuvilla. Armeijan tiedustelupalvelut vaikuttivat olevan sivuroolissa, jossa he tukivat Galaktista COINTELPRO:ta ilman että he saivat pääsyä kaikkeen informaatioon koskien Maan ulkopuolista elämää ja projekteja. Tämä käy ilmi kun vara-amiraali Tom Wilson, pääesikunnan tiedustelupäällikön (J-2), vuonna 1998 oli jätetty ilmeisesti pois Maan ulkopuolisia projekteja koskevien tietojen jakelusta. [53]

Loppusanat

Galaktisen COINTELPROn kontaktihenkilöitä vastaan tarkoitus on minimoida ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen ilmentämä uhka niille päätöksillle, jotka on tehty salaa valituissa komiteoissa koskettaen Maan ulkopuolista elämää ja teknologioita. Pääasiallinen avaruusolentojen uhka oli se, että kontaktihenkilöt onnistuisivat vakuuttamaan suuren osan Amerikkaa ja globaalia populaatiota muuttamaan politiikkaa suuresti valmisteltaessa ihmiskuntaa galaktisen yhteisön jäseneksi. Sellainen politiikan muutos on tulkittu olevan suora uhka kansalliselle turvallisuudelle USA:n ja muiden maiden taholta, jotka ovat saaneet briiffauksia Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta. Galaktinen COINTELPRO käsittää kolme vaihetta, jotka kulminoituvat kattavaan vastatiedusteluohjelmaan, jolla neutralisoida ja disruptoida kontaktiliikkeen uhkia. Ensimmäinen on FBI:n vetämä  valvontaohjelma, joka läheisesti monitoroi kontaktihenkilöiden julkisia luentoja, interaktioita ja kommunikaatioita. Tietopyyntöjen kautta saadut dokumentit ovat vahvistaneet, että FBI harjoitti laajaa tunnettujen  kontaktihenkilöiden valvontaa, ja työskenteli muiden tiedustelupalveluiden kuten ilmavoimien OSI:n kanssa.

Toinen vaihe Galaktisessa COINTELPRO:ssa oli debunkkaus- ja mustamaalausohjelma, jota CIA salaa veti, joka kutsui koolle Robertsonin paneelin ja joka julkaisi Durant’n raportin vuonna 1953. Sen tärkein löydös vastatiedusteluohjelmille oli oikeuttaa koulutusohjelma, joka sisälsi kansan ‘kouluttamista’ ja silminnäkijöiden kertomusten “debunkkaamista”, mukaanlukien kontaktihenkilöiden, sillä perusteella että ne olivat uhka kansalliselle turvallisuudelle koska kansan uskoa UFOihin saattaisivat vihollisvaltiot käyttää hyväkseen. Huolimatta kontaktihenkilöiden väitteiden meriitistä tämä tarkoitti, että todistet ja lausunnot debunkattaisiin ja mustamaalattaisiin kansallisen turvallisuuden nimissä. Tiedusteluammattilaiset joutuivat ei-niin-kadehdittavaan hommaan debunkata ja mustamaalata niitä, joilla heidän mielestään oli yksityisesti todettu olevan aitoja kokemuksia. FBI:n dokumentista käy ilmi, että FBI:n agentit ja tietolähteet olivat aktiivisessa roolissa nimekkäiden kontaktihenkilöiden mustamaalauksessa osana kontaktihenkilöitä vastaan luotua CIA:n psykologisen sodankäynnin ohjelmaa. Galaktisen COINTELPRO:n viimeinen vaihe on luoda skismaa niiden välillä, jotka hyväksyvät todisteet Maan ulkopuolisesta elämästä. Ryhmä UFO-tutkijoita, jotka ajavat tieteellistä menetelmää, saivat rohkaisua etäännyttää itsensä kontaktihenkilöiden väitteistä, joita pidettiin epätieteellisinä, ja jotka epätodennäköisesti saiisvat julkista tukea akateemikoilta, byrokraateilta ja kongressiedustajilta. Project Blue Book luotiin rohkaisemaan UFO-tutkijoita pitämään kiinni virheellisestä uskomuksesta, että tiukan tieteellinen metodologia riittäisi kääntämään valtion politiikan jolla salattiin todellisuus Maan ulkopuolisesta elämästä. UFO-tutkijat täten olivat itse eturintamassa vastassa kun kontaktihenkilöiden väitteitä tarkasteltiin vakavasti. Project Blue Bookin tutkimusten avustuksella kansaa koulutettiin siitä minkälaiset UFO-todisteiden kategoriat tulisi tulkita legitiimeiksi. Mikään näistä kategorioista ei sisällä kontaktihenkilöiden väitteitä.

Galaktinen COINTELPRO ei olisi ollut menestys ilman UFO-veteraanitutkijoiden apua, jotka kaikki olivat liian innokkaita sivuuttamaan kontaktihenkilöiden väitteet epätieteellisinä ja alttiina harhaluuloille tai petkutukselle. Sellaiset tutkijat epäonnistuivat pahasti näkemään, että Galaktinen COINTELPRO olisi suunniteltu häiritsemään ja neutralisoimaan kontaktihenkilöiden väitteitä, ja he innokkaasti hyväksyivät viralliset lausunnot, jotka kyseenalaistivat kontaktihenkilöiden lausuntojen todenperäisyyden. Todellakin, se innokkuus millä FUO-tutkijat asemoivat itsensä vakavan tieteellisen UFO-tutkimuksen portinvartijoiksi ja debunkkasivat kontaktihenkiöiden väitteet on mitä traagisin aspekti kuudessa vuosikymmenessä UFO- ja Maan ulkopuolisen elämän tutkimusta.

Toinen keskeinen tekijä Galaktisen COINTELPRO:n menestymisessä tähän päivään mennessä on ollut avaruusolentoihin liittyvän informaation siilouttaminen. Tämä on mahdollistanut tiedustelupalvelujen suorittaa tiettyjä tehtäviä Galaktisessa COINTELPRO:ssa ilman, että agentit saavat koko totuutta kontaktihenkilöiden väitteistä. Kontaktihenkilöiden debunkkaamisen ja mustamaalaamisen onnistumisen on täytynyt riippua siitä uskovatko tiedusteluagentit kontaktihenkilöiden olevan aidosti turvallisuusuhka. Tämän seurauksena Maan ulkopuolisia asioita koskevan tiedon tekeminen saataville vain silloin kun siihen on tarve on varmistanut sen, että vain tietty ryhmä henkilöitä eri tiedustelupalveluista saa briiffauksen yleensäkään.

Tiivistelmä keskeisistä tiedustelupalveluista ja niiden tehtävistä Galaktisessa COINTELPRO:ssa, sekä niiden avaruusolentoja koskettavan informaation tiedonsaantiluokituksesta löytyy taulukosta 1. Taulukko 1. USA:n tiedustelupalvelut ja Galaktinen COINTELPRO

Virasto Toimenpiteet Pääsy avaruusolentoinformaatioon
Federal Bureau of Investigations, FBI Tiedustelutietojen kerääminen, todisteiden piilottaminen ja kontaktihenkilöiden mustamaalaaminen kenttäagenttien avulla. Ei mitään. FBI:n johtaja Hooverilta evättiin pääsy eikä hänellä ollut kapasiteettia valvoa Maan ulkopuolisia aktiviteetteja.
Air Force Office of Special Investigations, OSI (yhteistyössä muiden armeijan tiedustelupalvelujen kuten Office of Naval Intelligencen kanssa, ONI) Tiedustelutietojen kerääminen, todisteiden piilottaminen ja kontaktihenkilöiden mustamaalaaminen Project Blue Bookin avulla. Skisman luominen UFO/ET-tutkijoiden keskuuteen. Osittainen. Armeijan tiedustelupalvelu tarkkailee Maan ulkopuolisia aktiviteetteja, mahdollisia kontaktitapauksia siviilien kanssa, ja välittää tiedon näistä muille virastoille.
Central Intelligence Agency, CIA Vetää julkista koulutusohjelmaa kouluttamalla kansaa ja debunkkaa kontaktihenkilöiden raportteja. Luo skismaa UFO/ET-tutkijoiden keskuuteen. Osittainen. Koordinoi virastojen välistä yritystä varmistaa, että avaruusolentoinformaatio ei pääse julkisuuteen.
National Security Agency, NSA & National Reconnaissance Organization, NRO Tarjoavat tiimit joilla vetää pois todisteet ja häiritä kontaktihenkilöt hiljaisiksi. Täysi. Tarkkailee Maan ulkopuolista elämää ja sen interaktioita yksityisten kansalaisten ja valtioiden välillä.
Psychological Strategy Board / Operations Coordinating Board (tätä seurannut virasto toimii yhdessä kontrolliryhmän MJ-12 kanssa) Koordinoi virastojen välisiä salaisia psykologisen sodankäynnin ohjelmia, joilla petkutetaan kansaa Maan ulkopuolisesta elämästä. Täysi. Sillä on pääsy kaikkeen informaatioon, jota muut tiedustelupalvelut ovat keränneet, jotta voitaisiin kehittää strateginen vastaus avaruusolentojen toiminnalle.

Lopputiivistelmänä monet pioneerinaiset ja -miehet, jotka ovat tarkasti kertoneet fyysisestä kontaktistaan avaruusolentojen kanssa, ovat joutuneet systemaattisen maineen ja uran pilaamisen uhriksi julkisten virkamiesten, massamedian ja UFO-tutkijoiden taholta. Vaikuttaa siltä kuin sellainen lopputulema oli tarkoituksella haluttu saada aikaan virallisella Galaktisella COINTELPRO:lla, joka jatkuu tähän päivään asti. FBI:n lakkauttaman poliittisen COINTELPRO:n vastapainoksi on erittäin todennäköistä, että henkilöt julkisissa viroissa, massamediassa ja UFO-tutkijoiden keskuudessa voivat olla aktiivisia agentteja käynnissä olevalle COINTELPRO:lle, joka on perustettu kontaktihenkilöitä vastaan. Toiveena on, että Galaktisen COINTELPRO:n paljastaminen auttaisi hälventämään jatkuvaa kontaktitodistusten parjaamista, joka on tähän päivään asti estänyt objektiivisesti arvioimasta suoraa fyysistä kohtaamista aaruusolentojen ja yksityisten kansalaisten välillä.

***

Kirjoittajasta: Michael E. Salla, PhD., on kirjoittanut teoksen Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004) ja hän on sivuston www.Exopolitics.Org perustaja. Hänellä on a tohtorintutkinto University of Queenslandista, Australiasta. Hän on perustanut Exopolitics Instituten.

***

Kirjoittajasta: Michael E. Salla, PhD., on kirjoittanut teoksen Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004) ja hän on sivuston www.Exopolitics.Org perustaja. Hänellä on a tohtorintutkinto University of Queenslandista, Australiasta. Hän on perustanut Exoopolitics Instituten.


Viitteet

[1] Olen kiitollinen Angelika Sareighn Whitecliffille hänen tyylillisistä parannuksistaan tälle artikkelille.

[2] Kts. Michael Salla, “Extraterrestrials Among Us,” Exopolitics Journal 1:4 (2006) 284 -300. Verkossa: http://exopoliticsjournal.com/Journal-vol-1-4.htm

[3] Kts. Michael Salla, “The Black Budget Report: An Investigation into the CIA’s ‘Black Budget’ and the Second Manhattan Project,” Scoop Independent News (30 January 2004): http://www.scoop.co.nz/stories/HL0401/S00151.htm

[4] Kts. Michael Salla, “Extraterrestrials Among Us,” Exopolitics Journal 1:4 (2006) 284 -300. Verkossa: http://exopoliticsjournal.com/Journal-vol-1-4.htm

[5] Kts. Nick Redfern, On the Trail of the Saucer Spies (Anomalist Books, 2006).

[6] Kts. FBI:n (FOIA-tietopyynnön) documenttijulkaisu 06/09/1986 koskien J. Edgar Hooverin väitteitä siitä, että FBI:ltä on evätty pääsy talteen noudettuun lentävään lautaseen: http://www.cufon.org/cufon/foia_001.htm .

[7]  Kts. Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 24.

[8]  Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 25.

[9]  Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 23.

[10] George Adamski, Inside the Spaceships (Abelard-Schuman, 1955).

[11] Osittainen arvio Adamskin tapauksesta, jonka on kirjoittanut Lou Zinsstag ja Timothy Good kirjassa George Adamski- The Untold Story (Ceti Publications, 1983).

[12] Redfern, On the Trail of the Saucer Spies,35.

[13] Lainattu kirjassa Redfern, On the Trail of the Saucer Spies,36.

[14] Lainattu kirjassa Redfern, On the Trail of the Saucer Spies,36.

[15] Kts. Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 33.

[16] Tapauksen on kuvannut Timothy Good kirjassa Alien Base: The Evidence for Extraterrestrial Colonization of Earth (Avon Books, 1998) 112.

[17]  Kts. Timothy Good, Alien Base, 135-40.

[18] Kts. Redfern, On the Trail of the Saucer Spies,39.

[19] Hadley Cantril, The invasion from Mars; a study in the psychology of panic (Princeton University Press, 1940).

[20] Kts. SourceWatch, “Psychological Strategy Board,” http://www.sourcewatch.org/index.php?title=Psychological_Strategy_Board

[21] Kts. Stanton Friedman, TOP Secret/MAJIC: Operation Majestic-12 and the United States Government’s UFO Cover Up (Marlowe and Co., 2005) 50,55.

[22] Kts. ”Majestic Twelve Project, 1st Annual Report, ” Robert and Ryan Woods, eds., Majestic Documents (Wood and Wood Enterprises, 1998) 114. (p. 10). Verkossa: http://209.132.68.98/pdf/mj12_fifthannualreport.pdf

[23] Keskustelua siitä miten “tarve tietää” sovellettiin avaruusolentoinformaatioon, katso Timothy Good, Need to Know: UFOs, the Military, and Intelligence (Pegasus Books, 2007).

[24] “Report of the Meetings of Scientific Advisory Panel on Unidentified Flying Objects Convened by Office of Scientific Intelligence, CIA, Jan 14-18, 1953” (Released November 16, 1978) 1. Verkossa: http://www.ufologie.net/htm/durantreport.htm

[25] “Report of the Meetings of Scientific Advisory Panel on Unidentified Flying Objects,” 15.

[26] “Report of the Meetings of Scientific Advisory Panel on Unidentified Flying Objects,” 19-20.

[27] Lainattu kirjassa Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 39.

[28] Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 38-39.

[29] Keskustelua siitä miten paavi ja CIA liittyvät the National Enquireriin, katso Terry Hansen, The Missing Times (Xlibris Corporation, 2001) 231-46.

[30] Donald Keyhoe, Aliens from Space (Signet, 1973) 198.

[31] Keyhoe, Aliens from Space, 198.

[32] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities together with additional, supplemental, and separate views, April 26 (Legislative Day, April 14), 1976. Verkossa: http://www.icdc.com/~paulwolf/cointelpro/

[33] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book III., sec. I.

[34] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book III., sec. I.

[35] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book III., sec. I.

[36] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book III., sec. D.1.

[37]  USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.

[38] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.2.

[39] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.6.

[40] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.6.

[41] USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.4.

[42]  USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.

[43]  Brookingsin raportti, 215. Yleiskatsaus löytyy: http://www.enterprisemission.com/brooking.html

[44]  Brookings Report,  215.

[45]  Brookings Report,  215.

[46] Kuvaus resurssien puutteesta ja vajavaisestailmavoimien tuesta Project Blue Bookille, kts. Edward Ruppelt, The Report on Unidentified Flying Objects (Doubleday, 1956).

[47] Allen Hynek, The UFO Experience: A Scientific Inquiry (Henry Regnery, 1972) 30.

[48]  USA:n senaatti, Final Report of the Select Committee to study Governmental Operations with respect to Intelligence Activities, Book II, Section 1.C.

[49] Kts. Ryan Wood, Majic Eyes Only: Earth’s Encounters with Extraterrestrial Technology (Wood Enterprises, 2005) 264-67; & Stanton Friedman, TOP Secret/MAJIC, 161-84.

[50] “SOM1-01: Majestic-12 Group Special Operations Manual,” The Majestic Documents, eds. Robert Wood & Ryan Wood (Wood & Wood Enterprises, 1988) [ch. 3.12b.] 165

[51] Redfern, On the Trail of the Saucer Spies, 57.

[52] Kts. Daniel M. Salter, Life with a Cosmos Clearance (Light Technology, 2003) 15-16, 122-23; & Dan Sherman, Above Black: Project Preserve Destiny – Insider Account of Alien Contact and Government Cover Up (OneTeam Publishing, 1998).

[53] Kts. Steven Greer, Hidden Truth Forbidden Knowledge (Crossing Point, Inc., 2006) 158-59.

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Project Monarch

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.

Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


Kirjoittanut Ron Patton
HUOM! ÄLÄ LUE TÄTÄ jos olet altis triggereille tai mielenrauhasi kärsii negatiivisesta ohjelmoinnista, tai olet sellaisesta toipumassa.

Natsien mielenhallintaa

Hyväuskoisen kansan hienovaraisen, monenmoisilla manipuloiduilla medioilla aivojen pyörittelyn ytimessä sijaitsee eräs kaikkein saatanallisimmista hirmuteoista, jota on koskaan suoritettu ihmisrodun osan niskoille; systemaattisen mielenhallinnan muoto, joka on läpäissyt koko yhteiskunnan jokaisen aspektin yli viidenkymmenen vuoden ajan. Objektiivisesti seuraavan esittämiseksi täytyy tarkastella ihmiskunnan dualistisen luonteen taustalla olevia ideologioita.

Sen filosofisen kysymyksen ratkaiseminen olemmeko me perusluonteeltamme hyviä vai pahoja ratkaisevasti muokkaa kuvaamme todellisuudesta; erityisesti, elämän yhtälön henkistä komponenttia.

Tätä läpikäyntiä tukee USA:n valtion julkistamat dokumentit, henkilöt jotka ennen ovat työskennelleet USA:n tiedusteluyhteisölle, historialliset kirjoitukset, mielenhallinnan asiantuntijatutkijat, mielenterveysalan ammattilaisten tutkimukset sekä haastattelut, jotka on kerätty tahdonvastaisesti erittäin monimutkaiselle traumaperustaiselle mielenhallinnalle altistuneilta henkilöiltä ohjelmassa, joka tunnetaan MONARCH-projektina.

Intensiivisen systemaattisen mielenhallinnan ja/tai rituaalisen hyväksikäytön selviytyjille varoituksen sana: Tässä artikkelissa esiintyy lukusia ’triggereitä’. On täten varsin suositeltavaa ettet lue sitä ellei sinulla ole asianmukaisia tukijärjestelmiä ympärilläsi juuri nyt, tai läpikotaisen integroitu persoona.

Mielenhallinnan lyhyt historia

Muinaisten Egyptin, Kreikan, Intian ja Babylonin mysteeriuskonnot auttoivat luomaan perustan okkultismille, joka tarkoittaa ”salattua tietoa”. Eräs varhaisimmista kirjoituksista joka viittaa okkultismiin on Egyptin Kuolleiden Kirja, kokoelma rituaaleja, jotka kuvaavat menetelmiä kiduttaa ja häiritä (luoda trauma), käyttää taikajuomaa (huumeita) ja loihtia loitsuja (hypnotismi), joilla lopulta saadaan aikaan kokelaan täydellinen orjuus. [1] Nämä ovat olleet keskeisiä ainesosia satanismina tunnetun okkultismin piirissä vuosikaudet. 1200-luvulta lähtien roomalaiskatolinen kirkko kasvatti ja tiivisti valtaansa Euroopassa Inkvisition avulla. Satanismi selvisi tästä ajasta, ja se on syvään juurruttanut itsensä erilaisiin esoteerisiin ryhmiin.

Vuonna 1776 Baijerin jesuiitta nimeltä Adam Weishaupt sai tehtäväkseen Rothschildeilta keskittää mysteeriuskontojen valta-asemaa siksi mikä nykyään tunnetaan nimellä Illuminati, joka tarkoittaa ’Valaistuneita’. Tämä oli voimakkaiden okkulttisten sukujen, salaseurojen ja valtaapitävien vapaamuurariveljeskuntien keskittymä, jonka tarkoitus oli rakentaa viitekehys ’Uudelle Maailmanjärjestykselle’. Ulospäin tämän Utopian tarkoitus oli tuoda onni ihmisrodulle. Kuitenkin heidän allaolevana tavoitteenaan oli asteittain lisätä kontrollia massoista, ja näin muuttua planeetan herroiksi.

Anglosaksinen liitto

1800-luvulle tultaessa Iso-Britannia ja Saksa tunnustettiin Illuminatin kontrollin pääalueiksi. Ei siis ole varmaankaan mitenkään yllätys, että ensimmäinen Käyttäytymistieteen tutkimus keskittyi Englantiin vuonna 1882, kun suurin osa varhaisesta lääketieteen ja psykiatrian tekniikoista liittyi mielenhallintaan Saksan Keisari Wilhelmin Instituutissa. Lontooseen perustettiin Tavistock Institute vuonna 1921 tutkimaan ihmisten ’hajoamispistettä’. Kurt Lewin, saksalainen psykologi, tuli Tavistock Instituten johtoon vuonna 1932, noin samoihin aikoihin kuin Natsi-Saksa kasvatti tutkimustaan neuropsykologiassa, parapsykologiassa ja usean sukupolven okkultismissa.

Kiinnostavaa kyllä, Saksan ja Englannin välillä oli edistyksellistä ajatustenvaihtoa, kaikkein tunnetuimpana eugeniikan alalla: liike joka oli omistautunut ’parantamaan’ ihmisrotua perinnöllisten tekijöiden kontrollin kautta. Pahamaineisen omintakeinen liitto syntyi kahden maan välillä, osittain Order of the Golden Dawnin kautta, salaseuran joka koostui korkeista natsipuolueen jäsenistä ja Britannian aristokratiasta. Korkean tason SS-upseeri Heinrich Himmler oli tiedeprojektin nimeltä Lebersborn johdossa, johon kuului lasten selektiivistä risteyttämistä ja adoptointia, varsin suuria määriä näistä oli kaksosia. [2] Ohjelman tarkoitus oli luoda superrotu (arjalaiset) joilla olisi täydellinen omistautuminen Kolmannen Valtakunnan asialle (Uusi Maailmanjärjestys).

Iso osa alkuvaiheen geenimuuntelusta ja käyttäytymismuutoksista oli tri. Josef Mengelen käsialaa Auschwitzissa, jossa hän kylmästi analysoi traumasiteiden, silmien värjäämisen ja ’parittamisen’ vaikutuksia uhreihinsa. Keskitysleirillä tehtyjen kammottavien kirurgisten kokeiden lisäksi jotkut lapsista altistettiin suurelle määrälle sähköshokkeja. Surullista kyllä monet eivät selvinneet tällaisesta brutaaliudesta.

Samaan aikaan Dachaun vankeja ’aivopestiin’, jotka asetettiin hypnoosiin ja heille annettiin hallusinogeenista meskaliinihuumetta. Sodan aikaan samanlaista käyttäytymistutkimusta johti tri. George Estabrooks Colgate Universityssa. Hän oli mukana armeijassa, CID:ssa, FBI:ssa ja muissa virastoissa. Estabrooks aina välillä ’lipesi’ ja alkoi puhumaan työstään hypno-ohjelmoitujen lähettien ja hypnoottisesti aikaansaatujen sivupersoonien parissa. [3]

Toisen maailmansodan jälkeen USA:n puolustusministeriö pien toi maahan monia huippuluokan natsi- ja Italian fasistitiedemiehiä ja vakoojia Etelä-Amerikan ja Vatikaanin kautta. Koodinimi operaatiolle oli PAPERCLIP. [4] Eräs tunnettu löytö oli saksalainen kenraali Reinhard Gehlen, Hitlerin tiedusteluoäällikkö Venäjää vastaan. Saapuessaan Washington DC:n vuonna 1945 Gehlen tapasi presidentti Trumanin, kenraali William ’Wild Bill’ Donovanin, OSS:n johtajan, ja Allen Dullesin, joka myöhemmin astuisi CIA:n johtoon. Heidän brainstormin-sessioiden tavoitteena oli järjesteää uudelleen amerikkalaiset tiedusteluoperaatiot ja muuttaa ne tehokkaiksi organisaatioiksi. Vaivannäön seurauksena perustettiin Central Intelligence Group vuonna 1946, ja se nimettiin uudelleen Central Intelligence Agencyksi (CIA) vuonna 1947.

Reinhard Gehlenilla oli myös suuri vaikutus NSA:n luomisessa vuoden 1947 National Security Actin pohjalta. Tämä laki otettiin käyttöön suojaamaan lukematonta määrää laittomia valtion toimia kuten salaisia mielenhallintaohjelmia.

Project MKULTRA syntyy

CIA:n ja kansallisen turvallisuusneuvoston luomisen myötä laitettiin käyntiin sarja salaisia aivopesuohjelmia laivastossa syksyllä 1947. Project CHATTER kehitettiin vastaukseksi Neuvostoliiton ’voitoille’ ’totuushuumeiden’ käytössä. Tämä ajattelutapa oli kuitenkin peitetarina ohjelman paljastuessa. Tutkimus keskittyi sellaisten huumeiden identifikaatioon ja testaukseen joita käyttää agenttien rekrytoimiseen ja kuulusteluihin. [5] Projekti virallisesti lopetettiin 1953.

CIA päätti laajentaa toimiaan käyttäytymisen muokkaamiseen Project BLUEBIRDilla, jonka johtaja Allen Dulles hyväksyi vuonna 1950. Sen tavoitteena oli;

  1. löytää keino ehdollistaa henkilökunta jolla estää informaation laiton keruu heiltä tunnetuilla tavoilla,
  2. tutkia henkilön kontrollin mahdollisuutta soveltamalla erityisiä kuulustelutekniikoita,
  3. tutkia muistin parantamista ja
  4. ottaa käyttöön puolustuskeinot estää viraston henkilökunnan vihamielinen kontrolli.

Elokuussa 1951 Project BLUE BIRD uudelleennimettiin Project ARTICHOKEksi, joka arvioi kuulustelutekniikoiden hyökkäyskäyttöä, joihin kuului myös hypnoosi ja huumeet. Ohjelma lakkasi vuonna 1956. Kolme vuotta ennen Project ARTICHOKEn lakkauttamista syntyi Project MKULTRA huhtikuun 13. päivänä 1953. Tämän myötä Richard Helms, keskustiedustelupalvelun varajohtaja (Deputy Director of Central Intelligence, DDCI), aikoi perustaa ”erityistulenaran erikoisrahoitusmekanismin”. [6] Etuliitteen ’MK’ hypoteettinen etymologia voi viitata sanoihin ’Mind Kontrolle.’ Saksan sana ’Kontrolle’ tarkoittaa kontrollia. [7] Lukuisat saksalaiset tohtorit, jotka rekryttiin sodanjälkeisestä natsijoukosta, olivat arvokas apu MKULTRAn kehityksessä. Korrelaatio keskitysleirikokeiden ja lukuisien MKULTRAn aliprojektien välillä on selvä. MKULTRAn alaisuudessa käyttäytymisen kontrolliin käytettiin menetelmiä kuten säteily, sähköshokki, psykologia, psykiatria, sosiologia, antropologia, grafologia, häiritsevät aineet sekä paramilitaariset laitteet ja materiaalit, joista LSD on kaikkein laajimmin käytössä ollut ’materiaali’. Erikoisproseduuri nimeltään MKDELTA luotiin hallitsemaan MKULTRAn käyttöä ulkomailla. MKULTRA/MKDELTAn materiaaleja käytettiin häirintään, maineen tahraamiseen ja vammauttamiseen. [8] 149:stä identifioidusta aliprojektista MKULTRAn alaisuudessa Project MONARCH, joka alunperin käynnistettiin USA:n armeijan alaisuudessa 1960-luvun alkupuolella (vaikka epävirallisesti jo paljon aiemmin), tuntuu olevan tunnetuin ja edelleen salaisuusluokituksella TOP SECRET. [9] MONARCHiin tiivistyi MKSEARCHin aliprojektit kuten SPELLBINDER, joka oli luotu luomaan ’nukkuvia’ murhaajia (eli ”Mantsurian kandidaatteja”), jotka aktivoituisivat heidän vastaanottaessaan avainsanan tai fraasin hypnoottisessa transsissa. Operaatio OFTEN oli tutkimus joka yritti valjastaa okkulttiset voimat käyttöön, ja se oli mahdollisesti eräs useista salaohjelmista, joilla piilotetaan MONARCHin todellinen luonne.

Määritelmä ja kuvaus

Nimi MONARCH ei välttämättä ole määritelty kuninkaallisen aatelisuuden kontekstissa, vaan se viittaa monarkkiperhoseen. Kun henkilö saa trauman sähköshokista, hän tuntee olonsa sekavaksi; aivan kuten hän leijailisi tai haahuilisi kuin perhonen. Tämän kauniin hyönteisen läpikäymässä metamorfoosissa on myös symbolinen merkitys: toukasta kotiloksi (nukkuu, epäaktiivinen) ja siitä perhoseksi (uusi luomus) joka palaa alkupisteeseensä. Sellainen on tämän lajin ainutlaatuinen kehitys.

Okkulttinen symbolismi voi antaa lisävaloa psyyken todelliseen tarkoitukseen. Psyyke on juurisana sekä ’sielulle’ että ’perhoselle’, joka tulee uskomuksesta että ihmissielut muuttuvat perhosiksi etsiessään uutta inkarnaatiota. [10]

Muinaiset mystiset ryhmät kuten gnostilaiset näkivät perhosen korruptoituneen lihan symbolina. ”Kuoleman Enkeli” gnostilaisessa taiteessa on kuvattu murskaavana perhosena. [11] Marionetti on nukke joka on kiinni langoilla ja sitä kontrolloi nuken mestari, täten MONRACH tunnetaan myös nimellä ”Marionettisyndrooma”. Toinen käytetty termi on ”Keisarillinen Ehdollistaminen”, ja jotkut mielenterveysterapeutit tuntevat sen nimellä ”Ehdollistetut Vasteresponssisekvenssit” (Conditioned Stimulus Response Sequences). Project MONARCH voidaan parhaiten kuvata rakenteellisen dissosiaation ja okkulttisen integraation muotona, jossa mieli siilotetaan useisiin persoonallisuuksiin systemaattisessa viitekehyksessä. Tässä prosessissa suoritetaan saatanallinen rituaali, joka yleensä sisältää kabalistista symboliikkaa, ja sen tarkoituksena on kiinnittää tietty demoni tai demonien ryhmä vastaaviin altereihin. Tottakai skeptikot pitävät tätä vain tapana pahentaa traumaa uhrissa ja sivuuttavat irrationaalisen uskomuksen demooniseen hallintaan.

Alterit ja triggerit

Toinen tapa tutkia tätä vääristynyttä kehon ja sielun uhriuttamista on nähdä se monimutkaisena tietokoneohjelmana. Tiedosto (alter) luodaan trauman, toiston ja pakottamisen avulla. Jotta tiedosto aktivoitaisiin (trigger), tarvitaan erityinen salasana tai koodi (vihje tai komento). Ohjelmoija/käsittelijä nimittää uhria ”orjaksi”, joka vuorostaan näkee tämän ”herrana” tai ”jumalana”. Noin 75% uhreista on naisia, sillä heillä on suurempi toleranssi kipuun ja he pyrkivät dissosioitumaan helpommin kuin miehet. Heitä käytetään yleensä salaisiin operaatioihin, prostituutioon ja pornografiaan; lähinnä he ovat mukana viihdeteollisuudessa. Entinen DIA:n liittyvä armeijan upseeri kertoi kirjoittajalle, ”’Isossa kuvassa’ nämä ihmiset [MONARCH-uhrit] tulevat kaikista taustoista, kadun pummeista valkokaulustyöntekijään”. Eläköitynyt CIA-agentti epätarkasti myönsi sellaisten henkilöiden käytön ”kameleontteina”, joiden tarkoitus on soluttautua ryhmään, kerätä informaatiota ja/tai toteuttaa jotain muuta agendaa.

Uhri/selviytyjällä on monia altereita, useita taustaohjelmia, peilejä ja varjoja. Valon puoli (hyvä) on erotettu pimeän puolesta (paha) ja nämä alterit kytkeytyvät toisiinsa mielessä ja pyörivät akselin ympäri.

Eräs keskeinen sisäinen rakenne (joita on monia) systeemissä on kaksoiskierteen muotoinen, joka koostuu seitsemästä tasosta. Jokaisella järjestelmällä on sisäinen ohjelmoija, joka valvoo ”portinvartijaa”, joka sallii pääsyn eri huoneisiin. Muutama sisäinen kuva, joita uhrit ovat useimmiten nähneet, ovat mm. puut, kabalistinen ”elämän puu”, jonka juurijärjestelmä kytkeytyy äärettömyyden luuppeihin, muinaisiin symboleihin ja kirjaimiin, hämähäkinseitteihin, lasin hajoamiseen, maskeihin, linnoihin, sokkeloihin, demoneihin/hirvioihin/avaruusolentoihin, näkinkenkiin, perhosiin, käärmeisiin, kukkiin, tiimalaseihin, kelloihin, robotteihin, komentodiagrammeihin ja/tai piirustuksiin tietokonepiireistä.

Verilinjat ja kaksoisparittaminen

Suurin osa uhri/selviytyjistä tulee monen sukupolven saatanallisista perheistä (verilinjat) ja heitä ohjelmoidaan ”täyttämään tehtävänsä valittuina tai valittuina sukupolvina” (Mengelen käyttönottama termi Auschwitzissa). Jotkut ovat adoptoitu samanlaisiin perheisiin. Toiset tässä neurobiologisessa painajaisessa nähdään ”poisheitettävinä” (ei-verisukua), jotka yleensä tulevat orpokodeista, sijaisperheistä tai seksuaalisesti hyväksikäyttävistä kodeista joilla on pitkä pedofilian historia. Perheenjäsenillä tuntuu myös olevan kytkös valtioon tai armeijan tiedustelupalveluihin.

Monet hyväksikäytettyjen perheet ovat ”pinnalta” katolisia, mormoneja tai karismaattisia kristittyjä peittääkseen kaameat tekonsa (vaikka muitakin uskontoja on mukana).

Uhrit/selviytyjät yleensä vastaavat helpommin jäykkään uskonnolliseen (dogmaattiseen, legalistiseen) hierarkiajärjestelmään, koska se sivuaa heidän perusohjelmointiaan. Auktoriteetti yleensä on kyseenalaistamaton, heidän tahtonsa on ollut subjektiivista ja komentavaa ehdollistamista.

Uhrien/selviytyjien fyysiset ominaisuudet sisältävät usein sähköllä aikaansaatuja naarmuja ja/tai syyliä iholla. Muutamilla voi olla osa kehostaan veitsien, silitysrauhtojen tai neulojen viiltelemä, kehossa voi olla tatuoituja perhosia tai okkulttisia kuvia. Verilinjalaisilla on todenäköisesti vähemmän merkkejä, sillä heidän ihonsa pitä olla ”puhdas ja koskematon”.

Kehittyneen manipuloinnin lopullinen tarkoitus voi kuulostaa epärealistiselta, riippuen tulkinnallisesta ymmärryksestämme näistä fyysisistä ja henkisistä maailmoista. Syvimmät ja pimeimmät alterit verilinjoilla on tarkoitettu uinuviksi kunnes ’Anti-Kristus~’ paljastetaan. Nämä ’Uuden Maailmanjärjestyksen’ alterit oletettavasti sisältävät takaisinkutsuja ja komentoja kouluttaa ja/tai initioida suuri määrä ihmisiä (mahdollisesti klooneja tai ’sieluttomia’), ja näin stimuloida yhteiskunnallisen kontrollin ohjelmia uudella vuosituhannella. Ei-biologinen ’kaksoisparittaminen’ ovat toisenlaisia karmaisevia ominaisuuksia MONARCH-ohjelmoinnissa. Esimerkkinä, kaksi nuorta lasta, toisilleen ei mitään sukua, initioitaisiin seremoniallisesti maagisen ’sielunliityntärituaalin’ avulla niin, että he ovat ’erottamattomasti paritettu’ (mahdollisesti toinen yhteys Mengeleen?). Heillä on olennaisesti omat puoliskonsa ohjelmoinnista, mikä tekee heidät toisistaan riippuviksi. Paranormaalit ilmiöt kuten astraaliprojektio, telepatia, ESP jne. tuntuvat olevan yleisempiä näiden kahden prosessin läpikäyneen tapauksessa.

MONARCH-ohjelmoinnin tasot [12]

ALPHA. Tätä pidetään ’yleisenä’ tai tavallisena ohjelmointina peruspersoonallisuudella; sitä määrittää äärimmäisen kyvykäs muisti sekä merkittävästi lisääntynyt fyysinen voima ja näkökyky. Alfa-ohjelmointi saavutetaan tarkoituksella jakamalla uhrin persoonallisuudet alipersooniksi, joka olennaisesti aiheuttaa vasemman ja oikean aivopuoliskon välistä erkaantumista, mikä mahdollistaa näiden puoliskojen toisiinsa kytkemisen ohjelmoimalla stimuloitavia hermostopolkuja.

BETA. Tämä tunnetaan myös ”seksuaaliohjelmointina”. Tämä ohjelmointi eliminoi kaikki opitut moraaliset käsitykset ja stimuloi primitiivistä seksuaalivaistoa, täysin ilman puutteita. ”Kissa”-alterit tulevat tällä tasolla.

DELTA. Tämä tunnetaan ”tappajaohjelmointina”, joka alunperin on kehitetty erikoisagenteille ja eliittisotilaille (eli Delta Force, First Earth Battalion, Mossad, jne.) salaisiin operaatioihin. Optimaalinen adrenaliinivirtaus ja kontrolloitu aggression taso ovat seurausta tästä. Kohteilla ei ole pelkoa; he ovat erittäin systemaattisia toteuttaessaan ohjeistustaan. Itsetuhoisia tai itsemurhakomentoja on piilossa tällä tasolla.

THETA. Tätä pidetään ”psyykkisenä” ohjelmointina. Verilinjalaiset (ne jotka tulevat usean sukupolven satanistiperheistä) halusivat paremmat telepaattiset kyvyt kuin ei-verilinjalaiset. Johtuen tietyistä rajoitteista, kuitenkin, eri mallisia sähköisen mielenhallinnan järjestelmiä on kehitetty ja otettu käyttöön, mm. biolääketieteellinen telemetrialaite (aivoimplantit), suunnatut mikroaaltoja ja/tai sähkömagneettista säteilyä käyttävät energialaaserit. On raportoitu, että näitä käytetään kehittyneiden tietokoneiden ja satelliittijärjestelmien kanssa.

OMEGA. Tunnetaan myös ”itsetuho-ohjelmointina” ja nimellä ”Code Green”. Käytökseen kuuluu itsetuhoisia taipumuksia ja/tai viiltelyä. Tämä ohjelmointi yleensä aktivoituu kun uhri/selviytyjä aloittaa terapian tai häntä kuulustellaan ja hän muistaa liikaa.

GAMMA. Toinen systeeminsuojelu ”petkutusohjelmoinnilla”. Tämä tuo esiin misinformaatiota ja vääriä suuntia. Tämä taso on kytketty demonologiaan ja se pyrkii uusimaan itsensä myöhempänä aikana jos sitä ei kytketä pois oikein.

Metodit ja komponentit

Prosessi alkaa luomalla dissosiaatio kohteessa, joka yleensä tapahtuu ensimmäisen kuuden vuoden aikana. Tämä saavutetaan yleensä sähköshokeilla ja ajoittain sitä on tehty myös kun lapsi on äitinsä kohdussa. Johtuen sähköshokkien aiheuttamasta vakavasta traumasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja muista metodeista, mieli muodostaa sivupersoonia. Ennen tätä on nimitetty monipersoonaoireyhtymäksi, ja nykyään se tunnetaan dissosiatiivisen identiteettihäiriön nimellä. Se on MONARCH-ohjelmoinnin perusta. Lisäehdollistamista uhrin mieleen saadaan aikaan hypnoosilla, kipu-mielihyvä -vaihdolla, ruoalla, vedellä, unella ja aistideprivaatiolla. Mukana voi olla myös huumeita jotka vaikuttavat aivotoimintaan.

Seuraavassa vaiheessa upotetaan tai annetaan yksityiskohtaisia komentoja tai viestejä tietyille altereille. Tämä saadaan aikaan käyttämällä kehittyneitä headsetteja ja tietokonegeneraattoreita, jotka emittoivat kuultavissa olevia ääniaaltoja ja harmonioita, jotka vaikuttavat RNA:n, mikä vaikuttaa neuronipolkuihin jotka kulkevat alitajuntaan ja tiedostamattomaan mieleen. ”Virtuaalitodellisuuslaitteita” käytetään joskus samaan aikaan harmonisten generaattorien kanssa projisoimaan pulssittaisia valoja ja subliminaalisia visuaaleja. Korkeajännitesähköshokkia käytetään sen jälkeen pyyhkimään muisti.

Ohjelmointia päivitetään toistuvasti visuaalisin, auditorisin ja kirjoitetuin välinein. Jotkut ensimmäisistä ohjelmointiteemoista käyttivät Ozin Velhoa ja Liisaa Ihmemaassa. Molemmat ovat täynnä okkulttista symboliikkaa. Monet uudemmat Disney-elokuvat ja sarjakuvat ovat käytössä kahdenlaisella tavalla: niin että suurin osa kansasta siedätettäisiin näille käsitteille, käytettäisiin subliminaalista ja neurolingvististä ohjelmointia, ja tahallaan rakennettaisiin tiettyjä triggereitä ja avaimia erittäin helposti vaikutettuihin MONARCH-lapsiin. Pääesimerkki siitä miten subliminaalinen ohjelmointi toimii, on katsoa Disneyn Pocahontas-elokuvaa, joka heidän laskujensa mukaan mielenkiintoisesti oli ”kolmaskymmeneskolmas” (skottilaisen vapaamuurariuden korkein aste) animoitu elokuva. Elokuvassa isoäiti Willo on mystinen 400 vuotta vanha puu, joka ohjeistaa Pocahontasta kuuntelemaan sydäntään ja auttaa häntä tajuamaan, että kaikki vastaukset ovat omassa itsessä. Isoäiti Willow jatkuvasti puhuu ”kaksoiskielellä” ja käyttää ”reversaaleja” (eli ”Joskus oikea polku ei ole kaikkein helpoin”; esoteerisesti tarkoittaa: vasemman käden polku, polku joka johtaa tuhoon, on kaikkein helpoin). Illuminatin strukturoidussa MPD-järjestelmässä puu merkitsee druisien okkulttisia voimia. Sisäänrakennettu kuva puun oksista, lehdistä ja juurista on erittäin merkittävä, ja sitä voidaan tulkita negatiivisesti mm.:

  1. Oksia käytetään vihtomaan ritaalipuhdistuksessa
  2. Puu voi saada aikaan suuria säähäiriöitä (esim. myrskyjä) ja se tunnetaan joustavuudestaan ja taipuvaisuudestaan. Uhrit/selviytyjät kuvaavat puun oksien kietovan heidät ympärilleen ilman toivoa pakenemisesta.
  3. Syvä puun juurijärjestelmä saa uhrin/selviytyjän tuntemaan että he uppoavat syvemmälle ja syvemmälle ollessaan transsissa.

Musiikki on keskeisessä asemassa ohjelmoinnissa ääniskaalojen, rytmien ja sanojen kombinaatioiden avulla. Stephen Kingin useissa romaaneissa ja elokuvissa niitä käytetään pahoihin tarkoituksiin, kertovat monet uskottavat lähteet. Eräässä hänen kirjoistaan, Insomnia, on Kingin kuva triggerillä ’ME EMME NUKU KOSKAAN’ (mikä kertoo siitä että jollain on MPD/ DID) kaikkinäkevän silmän alla. Osittainen lista perusohjelmoinnin vahvistamisessa käytetyistä mediasisällöistä on:

Pinokkio, Prinsessa Ruusunen, Lumikki, Kaunotar ja Kulkuri, Aladdin, Pieni Merenneito, Leijonakuningas, E.T., Tähtien Sota, Ghost Busters, Trancers II, Batman, Bewitched, Fantasy Island, Reboot, Tiny Toons, Duck Tails, The Dead Sea Scrolls ja The Tall Book of Make Believe. Muutamissa elokuvissa kuvataan joitain MONARCH-ohjelmoinnin piireitä kuten Hell raiser 3, Raising Cain, Labyrinth, Telefon, Johnny Mneumonic, Point of No Return, The Lawnmower Man ja Closet Land.

Ohjelmoijat ja paikat

On vaikea keksiä sitä kuka tämän saatanallisen projektin ensimmäinen ohjelmoija oli, johtuen suuresta määrästä disinformaatiota ja ”vallassaolijoiden” ristisaastutusta. Ne kaksi joilla oli värikoodinimet olivat tri. Green, juutalainen tohtori tri. Gruenbaum joka oletettavasti teki yhteistyötä natsien kanssa toisen maailmansodan aikaan, ja tri. Josef Mengele, jonka kylmäverinen ja laskelmoitu brutaalius haavoitti Auschwitzistä selviytyneitä ja lisäksi myös lukemattomia muita uhreja ympäri maailman. Mengelen suora mukanaolo kuuluisan keskitysleirin toiminnassa oli epäilyttävästi hyssytelty Nurnbergin oikeudenkäynnissä, ja tämän seurauksena USA tai sen liittolaiset eivät tehneet juuri mitään ottaakseen häntä kiinni. [13] Tutkijoiden sekoittamiseksi hänen sijainnistaan USA:n viranomaiset raportoivat Mengelen olevan uhkaamaton, turvassa Paraguayssa tai Brasiliassa, tai että hän on yksinkertaisesti kuollut (”Kuoleman Enkeli” ihmeellisesti on tuonut hänet takaisin eloon ainakin viisi erillistä kertaa).

Hänen tutkimuksensa tuhansien ihmisten elämien hengellä epäilemättä oli merkittävä bonus Amerikan eduille. Tri. Greenin pseudonyymin lisäksi selviytyjät tunsivat hänet nimillä Vaterchen (iskä), Schoner Josef (kaunis Joseph), David ja Fairchild. Ulkonaisesti komea mies Mengele riisui ihmiset aseista hänen lempeällä ulkokuorellaan, kun taas toisina aikoina hän räjähteli väkivaltaiseen raivoon. [14] Muita piirteitä selviytyjät muistelevat olleen hänen kiiltävät mustat saappaansa hänen kiitäessään edestakaisin sekä hänen Rakastaa/Ei-rakasta -päivänkakkaraleikki. Kun hän repi päivänkakkaralta terälehden, hän pahasti kidutti ja tappoi pienen lapsen toisen lapsen edessä, jota hän oli ohjelmoimassa. Selviytyjät muistavat myös joutuneensa heitetyiksi alastomina häkkeihin apinoiden kanssa, jotka oli opetettu kiusaamaan heitä. Mengele nautti ihmisten tuomisesta eläimen tasolle. Hän myös tahallaan pakotti uhrinsa olemaan itkemättä, huutamatta tai näyttämättä liikaa tunteita.

Jopa tri. Ewen Camerin, joka tunnetaan myös nimellä tri. White, oli entinen Kanadan, Amerikan ja maailman psykiatrialiiton johtaja. Cameronin laaja kokemus ja kredenssit saivat CIA:n pesemään rahaa miljoonittain hänen organisaatioidensa läpi. Organisaatiot kuten Society for the Investigation of Human Ecology, jota Cameron johti armotta. Kokeita tehtiin useissa sijainneissa Montrealissa, suurimmaksi osaksi McGill Universityssa, St Mary’s Hospitalissa ja Allan Memorial Institutessa.

Psykiatrisen tyrannian perinteisten metodien lisäksi, kuten sähköshokkihuumeinjektiot ja lobotomiat, Cameron kehitti ”psyykkisen ajamisen” tekniikan, jossa tietämättömät potilaat pidettiin huumeiden avulla koomassa viikkoja ja heidät altistettiin sähköshokeille, kun sähkökypäriä pidettiin heidän päissään ja toistettuja ääniviestejä annettiin heille eri nopeuksilla. [15] Monet olivat hyväksikäytettyjä lapsia, jotka olivat olleet roomalaiskatolisessa orpokotijärjestelmässä. Ei yllättävästi tri. Cameron on jätetty sopivasti mainitsematta suurimmassa osassa psykiatrian tutkimuslehtiä. Tämä on voinut johtua suurelta osin Project MKULTRAn julkitulosta vuonna 1970, erilaisten oikeusjuttujen kautta jotka kanadalaiset selviytyjät ja heidän perheensä prosessoivat. CIA ja Kanadan valtio sovittelivat oikeudessa niin että heitä ei velvoitettu virallisesti myöntämään mitään rikosta.

Entinen USA:n armeijan everstiluutnantti DIA:n psykologisen sodankäynnin osastolla, Michael Aquino, on viimeisimpiä väitettyjä valtion sponsoroimia sadisteja. Aquino, eksentrinen nero, perusti Setin Temppelin, joka on Anton LaVeyn Saatanan Kirkon sivukonttori. Hänen obsessionsa natsien pakanarituaaleihin ja hänen hypnoottinen ihmisten manipulointinsa teki hänestä kandidaatin ”Mestariohjelmoijaksi”. Aquinolla oli yhteyksiä Presidion tukikohtaan, jossa häntä syytettiin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nuorten uhrien vanhempien suruksi kaikki syytteet hylättiin. Koodinimellä ”Malcolm” Aquino kehitti koulutusnauhoja siitä miten luoda MONARCH-orja ja työskenteli yhdessä valtion/tiedustelupalveluiden ja eri rikollisorganisaatioiden ja okkulttisten ryhmien kanssa MONARCH-orjien välityksessä. [16]

Heinrich Mueller oli toinen ohjelmoija, joka käytti koodinimiä ’Tri. Blue’ tai ’Gog.’ Hänellä ilmeisesti oli kaksi poikaa, jotka jatkoivat työtä. Alkuperäinen ’Tri. Black’ oli ilmeisestikin Leo Wheeler, kenraali Earl G. Wheelerin veljenpoika, joka oli komentajana pääesikunnassa Vietnamin sodan aikaan. Wheelerin suojatteihin kuulunut E. Hummel on aktiivinen koillisessa yhdessä W. Bowersin kanssa (Rothschildien verilinjasta).

Muita menneitä ja nykyisiä mestarimanipulaattoreita ovat: tri. Sydney Gottleib, everstiluutnantti John Alexander, Richard Dabney Anderson (USN), tri. James Monroe, tri. John Lilly, kapteeniluutnantti Thomas Narut, tri, William Jennings Bryan, tri. Bernard L. Diamond, tri. Martin T. Orne, tri. Louis J. West, tri. Robert J. Lifton, tri.. Harris Isbel ja eversti Wilson Green. MKULTRAn salassapitämiseksi CLA hajotti aliprojektit erikoistutkimuksen yksiköiksi joita toteutettiin yliopistoissa ja vankiloissa, yksityisissä laboratorioissa ja sairaaloissa. Toki he saivat suuria summia rahaa valtiolta ja erilaisilta rahastoilta.

Joitain nimekkäitä instituutioita, jotka ovat olleet MONARCH-ohjelmoinnissa mukana, olivat/ovat:

Cornell, Duke, Princeton, UCLA, University of Rochester, MIT, Georgetown University Hospital, Maimonides Medical Center, St. Elizabeth’s Hospital (Washington D.C.), Bell Laboratories, Stanford Research Institute, Westinghouse Friendship Laboratories, General Electric, ARCO ja Manking Research Unlimited. ”Lopputuotteet” usein oli/on luotu armeijan laitoksissa ja tukikohdissa, joissa turvallisuus on huippuluokkaa. Tällaisia ohjelmointikeskuksia tai kuolemanrajakokemustraumakeskuksia ovat:

China Lake Naval Weapons Center, The Presidio, Ft. Dietrick, Ft. Campbell, Ft. Lewis, Ft. Hood, Redstone Arsenal, Offutt ilmatukikohta, Patrick ilmatukikohta, McClellan ilmatukikohta, MacGill ilmatukikohta, Kirkland ilmatukikohta, Nellisilmatukikohta, Homestead ilmatukikohta, Grissom ilmatukikohta, Maxwell ilmatukikohta ja Tinker ilmatukikohta.

Muita keskeisiä ohjelmointipaikkoja ovat Langley Research Center, Los Alamos National Laboratories, Tavistock Institute ja alueet Mt. Shastan lähellä Kaliforniassa, Lampe ja Las Vegas.

Tunnettuja nimiä

Ensimmäisiä dokumentoituja MONARCH-tapauksia oli salainen agentti ja tunnettu 1940-luvun tissimalli Candy Jones. Kirja The Control of Candy Jones (Playboy Press) kuvaa hänen 12 kiinnostavaa vuottaan CIA:n agenttina. Jones, jonka syntymänimi on Jessica Wilcox, ilmeisesti sopi psykologiseen profiiliin olemaan eräs ensimmäisistä koehenkilöistä tai ihmiskoekaniineista valtion ”tieteelliselle” MKULTRA-projektille.

Kaikkein tunnetuin MONARCH-tapaus monomaniasta on tullut esiin kirjassa TRANCE Formation of America: The True Life Story of a ClA Slave, jonka on kirjoittanut Cathy O’Brien. Takakannessa kuvataan empaattisesti, ”Cathy O’Brien on ainoa CIA:n MKULTRA-projektin Monarch-mielenhallintaoperaatiosta selvinnyt. Tämä dokumentoitu omaelämänkerta sisältää vakuuttavia kertomuksia O’Brienin kammottavista insestin vuosista sekä lopullisesta Project MONARCHiin mukaantulosta hänen perverssin isänsä kautta. Yhdessä Mark Phillipsin, hänen pelastajansa ja ohjelmointinsa purkajan, kanssa kirjoitettu kirja kertoo mitä uskomattomimmasta salaliittorikoksesta: pakkoprostituutiosta (valkoinen orjuus) maailmanpolitiikan yläkerrostumien kanssa, salaisista tehtävistä ’huumemuulina’ ja kuriirina, sekä countrymusiikkiteollisuuden suhteesta CIA:n laittomaan toimintaan.”

Paul Bonaci on rohkea selviytyjä, joka on kestänyt lähes kaksi vuosikymmentä Project MONARCHin alaista piinaa. Hän on paljastanut vahvoja todisteita laajamittaisista hänen kuntansa/osavaltiotason korruptiosta ja rikoksista ulottuen aina Valkoiseen Taloon asti. [17] Hän on todistanut seksuaalisesti hyväksikäytetyistä miehistä, jotka on valittu Boy’s Townista Nebraskassa ja viety läheiseen Offutin tukikohtaan, jossa hän sanoo heidän alistettavan intensiiviselle MONARCH-ohjelmoinnille, jota johtaa komentaja Bill Plemmons sekä entinen everstiluutnantti Michael Aquino. [18] Läpikotaisesti kiduttaen nuoria poikia mielettömään sekavuustilaan, heitä käytettiin (yhdessä tyttöjen kanssa) pornografiaan ja prostituutioon useiden valtakunnan poliittisten ja taloudellisten vaikuttajien kanssa. Bonnaci muistaa tulleensa kuljetetuksi McClellandin ilmatukikohtaan lastikoneella Kaliforniassa. Muiden epäonnisten nuorten ja teinien kanssa hänet ajettiin eliitin retriittiin Bohemian Groveen. Pahantekijät käyttivät näitä nuoria uhreja säälimättä hyväkseen ja toteuttivat uskomattomia perversioita tyydyttääkseen saatanalliset himonsa. Jotkut uhrit ilmeisesti murhattiin, mikä lisää traumatisoi jo pelkoa täynnä olevia rikkinäisiä lapsia. Tuntematon (nyt kuollut) näyttelijätär, moraalisesti korruptoitunut TV-evankelista, entinen Vihreiden Barettien upseeri ja tunnettu country-western -laulaja ovat vain muutama sellainen, jotka on alistettu MONARCH-hulluudelle. Lee Harvey Oswald, Sirhan-Sirhan, Charlie Manson, John Hinckley Jr., Mark Chapman, David Koresh, Tim McVeigh ja John Salvi ovat muutamista tunnetuista nimistä, joiden vahvasti epäillään olleen MKULTRAn pelinappuloita ja sieltä maineeseen nousseita.

Ohjelmoinnin purkajat ja paljastajat

Tri. Corydon Hammond, Utahin yliopiston psykologi, piti huikean luennon otsikolla ”Hypnoosi monipersoonahäiriössä: Rituaalinen hyväksikäyttö” Fourth Annual Eastern Regional Conference on Abuse and Multiple Personality -konferenssissa kesäkuun 25. 1992 Alexandriassa, Virginiassa. Hän olennaisesti vahvisti odottavan mielenterveysalan ammattilaisyleisön epäilyt siitä miten tietty prosenttiosuus heidän asiakkaistaan on altistettu mielenhallintaohjelmalle intensiivisen systemaattiseen tapaan. Hammond puhui natsiyhteyksistä, armeijasta, CIA:n mielenhallintatutkimuksesta, kreikkalaisista kirjaimista ja väriohjelmoinnista, sekä erityisesti mainitsi Monarch-projektin operatiivisen ehdollistamisen muotona.

Pian hänen esityksensä jälkeen häntä uhattiin kuolemalla. Hän ei halunnut saattaa perhettään vaaraan ja tri. Hammond lopetti asiasta puhumisen, kunnes aivan viime päiviin asti. Mark Phillips, entinen puolustusministeriön sähköalan alihankkija, oli mukana eräissä huippusalaisissa mielenhallinnan toimissa, joita USA:n valtio toteutti. Hänen päällekäyvä tyylinsä, vahva omatuntonsa ja sydämellinen huoli Cathy O’Brienin puolesta, ”presidenttimallista” Project MONARCHin alaisuudessa, sai hänet paljastamaan joitain tämän suuren kusetuksen sisäisiä mekanismeja vuodesta 1991 eteenpäin. Kuten tarina menee, hän auttoi O’Brienia pakenemaan hänen sieppaajiltaan ja kykeni purkamaan hänen ohjelmointinsa vuosien mittaan Alaskassa. Ristiriitainen Phillips on saanut kritiikkiä osakseen niiltä, jotka ovat skeptisiä hänen väitteidensä suhteen. Neworleansilainen terapeutti Valerie Wolf esitteli kaksi hänen asiakastaan presidentin Ihmissäteilykokeita Käsittelevälle Komitealle maaliskuun 15. päivänä 1995 Washington DC:ssa. Huikeassa todistuksessa, jotka nämä kaksi rohkeaa naista esittivät, esiintyi kertomuksia saksalaisista tohtoreista, kidutusta, huumeita, sähköshokkeja, hypnoosia ja raiskauksia, sen lisäksi että heidät altistettiin tuntemattomalle määrälle säteilyä. Sekä Wolf että hänen potilaansa esittivät, että he saivat takaisin muistinsa tästä CIA-ohjelmoinnista ilman regressiota tai hypnoosia. [19] Wolf tällä hetkellä on omistanut suurimman osan ajastaan tällaisista selvinneiden auttamiseksi.

Entinen työvoimalakimies Atlantic Richfield Co.:sta, David E. Rosenbaum, suoritti 9-vuotisen tutkimuksen (1983-1992) koskien väitteitä useiden työntekijöiden fyysisestä kidutuksesta ja pakottavasta ehdollistamisesta ARCOn tehtaalla Monacassa. [20] Hänen asiakkaansa, Jerry L. Dotey ja Ann White, olivat säteilyaltistuksen uhreja; mutta kun Rosenbaum luotasi syvemmältä hänen haastatteluissaan, avautui ”Pandoran lipas”. Huikeimmassa johtopäätöksessään Jerry Dotey ja Ann White olivat todennäköisesti Adolf Hitlerin lapsia, perustuen heidän fyysisen ulkomuotonsa vaikuttavaan samankaltaisuuteen (kasvonpiirteet; luiden rakenne ja koko). Rosenbaum esittää myös, ”Heillä molemmilla oli tunteita siitä että he olisivat kaksosia.” Dotey ja White väittämän mukaan altistettiin monenlaiselle kidutukselle huumeilla aikaansaadulla hypnoosilla, jossa kumpikin kävi läpi ainakin kolme koulutustekniikkaa. Kumpikin uhri koulutettiin vaipumaan hypnoottiseen tilaan tiettyjen aistiärsykkeiden vaikutuksesta, joihin yleensä liittyi ”vihjesana” tai fraasi, ja hänet koulutettiin ”unohtamaan” se mitä hypnoosissa oli tapahtunut. Toistuvasti heidän altistettiin identtisille ärsyke-vastesarjoille, joilla saatiin aikaan lähes automaattinen reaktio tiettyyn statukseen. MKULTRA-veteraanit, tri. Bernard Diamond, tri. Martin Orne ja tri. Josef Mengele toistuvin väliajoin vierailivat ARCO-tehtaalla Rosenbaumin mukaan. Doteyn ja Whiten erikoisehdollistamisen tarkoitus oli luoda keinotekoisesti saksalainen sivupersoona. Rosenbaum, joka on itse juutalainen, on säilyttänyt ystävyyden näihin kahteen huolimatta olosuhteista.

Toisia tunnettuja terapeutteja, jotka ovat olleet mukana purkamassa ohjelmointia, ovat Cynthia Byrtus, Pamela Monday, Steve Ogilvie, Bennett Braun, Jerry Mungadze ja Colin Ross. Jotkut kristityt terapeutit ovat kyenneet eliminoimaan osittain ohjelmoinnin.

Journalistit, jotka ovat käsitelleet aihetta esimerkilliseen tyyliin, ovat Walter Bowart (Operation Mind Control), Jon Rappoport (U.S. Government Mind-Control Experiments on Children) ja Alex Constantine (Psychic Dictatorship In The USA).

Loppusanat

Kaikkein raskauttavin väite tähän päivään mennessä, joka on Project MONARCHin olemassaolosta esitetty, on Anton Chaitkinilta teoksessa The New Federalist.

Kun entinen CIA-johtaja William Colby kysyi häneltä suoraan ”Entäpä monarch?”, hän vastasi vihaisesti ja epäselvästi ”Me lopetimme 1960-luvun ja 70-luvun taitteessa.” Sanottakoon että yhteiskunta, sen kognitiivisen dissonanssin tilassaan, yleensä kieltää tämän monitahoisen salaliiton olemassaolosta kertovat suuret määrät todisteita. Lukuisat Project MONARCHin uhrit/selviytyjät ovat kiireellisen avun tarpeessa. Kuitenkin suuri enemmistö ihmisistä on niin tohkeissaan omista asioistaan, että he eivät kykene näyttämään minkäänlaista aitoa myötätuntoa näitä vakavasti haavoitettuja yksilöitä kohtaan. Apatia on ottanut haltuun massojen mielet, jotka valitsevat elää tämän maailman mukavuuksien keskellä. Todellisuus on näin mennyt relativismin ja itsekkyyden pimentoon.

Vaikka ohjelmoinnin purkamisterapioilla ja uudelleenintegrointiterapioilla on ollut jonkin asteista menestystä, paljon suurempi ongelma pitäisi korjata. Pyhä Raamattu käsittelee tätä sielun pirstaloitumisen ongelmaa (Hesekiel 13:20). Henkinen palautuminen on se mitä todella tarvitaan (Psalmi 23:3) mutta se voi tapahtua vain täysin luottamalla Jeesukseen Kristukseen ainoana tienä pelastukseen (Johannes 3:16, 1 Pietarin 3:18) ja irtipääsyyn demonisesta alistuksesta ja/tai haltuunotosta (Markus 16:17). Todellinen nöyryys Kristuksessa ja Jumalan rakkaus tehokkaasti voittavat saatanan ylpeyden ja vihan.

Tilastollisesti tie parannukseen näillä uskomattomasta irstaudesta selvinneillä on pitkä ja rankka, mutta Jumala on äärimmäinen parantaja ja vain ajan kanssa Hänen voimastaan ja Hänen armostaan nämä siepatut voidaan vapauttaa (Jesaja 61:1).

Viitteet

  1. David L. Carrico, The Egyptian Masonic Satanic Connection, 1992
  2. Walter H. Bowart, Operation Mind Control, Flatland Editions, 1994, p. 216
  3. Martin Cannon, Mind Control and the American Government, Prevailing Winds Research, 1994, p. 19
  4. Linda Hunt, Secret Agenda, St. Martin’s Press, 1991
  5. Final Report of the Select Committee to Study Governmental Operations, U.S. Senate, April 1976, p. 337
  6. Ibid, p. 390
  7. John Marks, The Search For The Manchurian Candidate, Times Books, 1979, pp 60-61
  8. Final Report of the Select Committee to Study Governmental Operations, U.S. Senate, April 1976, p. 391
  9. Mark Phillips and Cathy O’Brien, Project Monarch, 1993
  10. Barbara G. Walker, The Woman’s Dictionary of Symbols and Sacred Objects, Harper Collins, 1988
  11. Marshall Cavendish, Man, Myth and Magic, 1995
  12. Dr. Corydon Hammond, The Greenbaum Speech, 1992; Mark Phillips and Cathy O’Brien, Project Monarch Programming Definitions, 1993
  13. Gerald L. Posner, Mengele: The Complete Story, McGraw-Hill, 1986
  14. Lucette Matalon Lagnado, Dr. Josef Mengele and the Untold Story of the Twins of Auschwitz, Morrow, 1991
  15. Gordon Thomas, Journey into Madness: The True Story of Secret CIA Mind Control and Medical Abuse, Bantam Books, 1989
  16. Cathy O’Brien and Mark Phillips, Trance Formation of America, 1995
  17. John DeCamp, The Franklin Cover-Up, Child Abuse, Satanism and Murder in Nebraska, AWT Inc, 1992
  18. Anton Chaitkin, ’Franklin Witnesses Implicate FBI and U.S. Elites in Torture and Murder of Children’, The New Federalist, 1993
  19. Jon Rappoport, ’CIA Experiments with Mind Control on Children’, Perceptions Magazine, September/October 1995, p. 56
  20. David E. Rosenbaum, Esq., First Draft Overview of Investigation of the Group, 1983-1993

Artikkelin julkaissut PARANOIA: The Conspiracy Reader

Termi “salaliittoteoria” on CIA:n keksintö

Kirjoittanut pastori Douglas Wilson, Project Unspeakablen ydinryhmän jäsen

Luettuani JFK:n ja the Unspeakablen vuosia sitten, olen miettinyt Kennedyn salamurhaa aika paljon ja nähnyt miten “salaliittoteoriaa” käytetään lopettamaan keskustelu, signaloimaan että nyt astutaan “puhumattomalle” alueelle. Joten aloin miettiä liittyykö termin Salaliittoteoria käyttöön salaliittoa itsessään.

Aloin tutkia, ja yllätys yllätys, vuodelta 1967 löytyy CIA:n muistio, joka esittää monia Warrenin komission raportin käyttämiä vastalauseita, joita yleisesti kuullaan Kennedyn salamurhaan liittyen. CIA omisti 250 mediayritystä 1960-luvulla, käytti lähes miljardi dollaria (nykypäivän dollareissa) levittämään informaatiota, ja sillä oli paljon ihmisiä palkkalistoillaan tekemässä sen tahdon mukaisesti jokaisessa maailman suuressa kaupungissa. Ei siis ole yllättävää, että he kykenivät levittämään tämän idean muillekin.

Tämä ongelma on myös nykyään, se ei ole ainoastaan historiallinen. Cass Sunstein on Obaman hallinnon sisäpiiriläinen, joka uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas on sofistikoitunut apologia nykysysteemille. Viimeisenä artikkelisarjassa on CIA:n vuoden 1967 muistio itsessään.

CIA-dokumentti numerolla 1035-960: Aseistetun termin perusta

Lähde Memory Hole: Reflections on Media and Politics

© Memory Hole Blog / James F. Tracy

alunperin julkaistu tammikuun 20. 2013

“Salaliittoteoria” on termi, joka luo pelkoa ja ahdistusta lähes jokaisen julkisuuden henkilön sydämeen, erityisesti toimittajien ja akateemikkojen. 1960-luvulta lähtien leima on muuttunut kuritustoimenpiteeksi, joka on ollut yllättävän tehokas määrittelemään tiettyjä rajoja sille miten asioista saa puhua tai niitä tutkia. Erityisesti USA:ssa legitiimien kysymysten kysyminen epäilyttävistä narratiiveista, joita käytetään julkisen mielipiteen ohjailuun (ja täten myös poliittisten päätösten ohjailuun) on suuri ajatusrikos, joka tulee poistaa kansan psyykeestä kaikin keinoin.

CIA

Salaliittoteorian akuutin negatiiviset konnotaatiot voidaan jäljittää liberaalihistorioitsija Richard Hofstadterin tunnettuun vehkeilyyn “Uutta Oikeistoa” vastaan. Kuitenkin juuri CIA:n keskustiedustelu oli todennäköisesti se, joka oli suurimmassa roolissa termin tehokkaassa “aseistamisessa”. Kansan kyseenalaistaessa Warrenin komission raportin löydöksiä presidentti John F. Kennedyn murhasta, CIA lähetti yksityiskohtaisen direktiivin kaikille sen toimistoille. Otsikolla “Warrenin komission raporttia vastaan esitettyyn kritiikkiin vastaaminen” nimetty direktiivi oli merkittävässä roolissa sanan “salaliittoteoria” muuttamisessa aseeksi lähes kaikkia yksilöitä ja ihmisryhmiä vastaan, jotka halusivat kyseenalaistaa valtion salaiset ohjelmat ja aktiviteetit.

Tätä tärkeää muistiota ja sen laajoja vaikutuksia amerikkalaiseen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun käsitellään Florida State Universityn valtiotieteilijä Lance deHaven-Smithin kirjassa Conspiracy Theory in America. Tohtori deHaven-Smith kehitteli käsitteen valtion rikokset demokratiaa vastaan tulkitsemaan ja selittämään potentiaalista valtion mukanaoloa tapahtumissa kuten Tonkininlahden tapaus, 1960-luvun suuret poliittiset murhat ja 9/11.

CIA:n documentti 1035-960 julkistettiin vastauksena vuoden 1976 FOIA-tietopyyntöön, jonka New York Times oli tehnyt. Direktiivi oli erityisen merkittävä, koska se kuvaili CIA:n huolia koskien “Amerikan hallituksen yleismainetta” mitä tulee Warrenin komission raporttiin. Virasto oli erityisen kiinnostunut säilyttämään oman julkisuuskuvansa ja roolinsa kun se “kontribuoi informaatiota [Warrenin] tutkimukseen.”

Muistio yksityiskohtaisesti kuvaa useita toimia ja tekniikoita joilla “vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin.” Esimerkiksi lähestyttäessä “ystävällisiä eliittikontakteja (erityisesti poliitikkoja ja päätoimittajia”, tulee priorisoida heidän muistuttamistaan Warrenin komission suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestä. “[K]riitikkojen esittämät väitteet eivät perustu millekään vakavalle”, dokumentissa sanotaan, ja “spekulatiivinen lisäkeskustelu pelaa ainoastaan [kommunistisen] opposition pussiin.”

Virasto on myös ohjeistanut sen jäseniä “[k]äyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen.”

1035-960 lisäksi kuvaa erityisiä tekniikoita, joilla vastata “salaliittoihin” perustuviin argumentteihin, jotka pyörivät Warrenin komission löydösten ympärillä. Sellaiset vastareaktiot ja niiden yhdistäminen pilkkanimeen ovat olleet rutiininomaisessa käytössä eri syistä korporaatiomediassa, kommentaattoreiden ja poliitikkojen puheenvuoroissa tähän päivään asti niitä vastaan, jotka vaativat totuutta ja suoraselkäisyyttä käänteentekevistä tapahtumista maailmalla.

Vasta-argumentteja:

  • Yhtään uutta merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin mitä [Warrenin] komissio ei olisi tarkastellut.
  • Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset.
  • Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa.
  • Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen.
  • Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon.
  • Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä.

Nykyään enemmän kuin koskaan uutisten mediapersoonat ja kommentaattorit ovat valtaa käyttävässä asemassa, joista on helppo levittää propagandaa joka muistuttaa läheisesti dokumentissa 1035-960 kuvattua, ketä tahansa sellaista ihmistä vastaan joka saattaisikin kyseenalaistaa valtion hyväksymät narratiivit ja huonosti ymmärretyt tapahtumat. Dokumentissa kuvatut motiivit ja menetelmät on onnistuneesti syötetty pajunköytenä kaikelle kansalle median kautta, ja tapausten kuten Oklahoma Cityn pommitus, 9/11 ja viimeisimpänä Sandy Hookin joukkoampumiset ovat suurimmalta nielty uutisten kautta täysin kyseenalaistamatta.

Akatemian ja journalismin tutkimus näistä selittämättömistä tapauksista saattaa saada liikkeelle asiasta kiinnostuneet kansalaiset ja syntyy keskustelua, jolla on aina ollut dramaattinen ja kauaskantoinen vaikutus. Ei tarvitse kuin katsoa kehittyvää poliisivaltiota ja kansalaisoikeuksien ja perustuslaillisen suojan katoamista todisteina siitä miten hyvin tämä hienovarainen ja valheellinen pelottelutaktiikka on perustavanlaatuisesti toiminut ja rampauttanut tulevaisuuden riippumattoman itsemääräämiskyvyn ja kansalaisten voimaantumisen.

Älä hämäänny ‘salaliittoteoria’-leimakirveestä

Lähde Washington’s Blog

kirjoittanut Andrew Kreig

alunperin postattu toukokuun 28. 2014

CNN ja Newsweek jokin aika sitten kirjoittivat mieltä tylsyttäviä reposteluja niinkutsuttuja “salaliittoteorioita” vastaan. Dag Hammarskjöld

Samaan aikaan Wall Street Journal julkaisi artikkelin YK harkitsee uudelleen tutkia vuoden 1961 törmäystä joka tappoi Dag Hammarskjöldin, raportti joka mainitsi ohimennen mahdollisuudesta että Yhdysvallat olisi saattanut olla mukana YK:n pääjohtajan kuolemassa, joka näkyy valokuvassa. Sellaisten viestien ymmärtämiseksi pyydän lukijaa arvioimaan todisteita avoimin mielin — ja erityisesti epäillä sellaisia kommentaattoreita jotka käsittelevät asiaa toistellen yksikantaan termiä “salaliittoteoria” ilman minkäänlaisia oikeita todisteita mistään.

Kenelläkään ei ole aikaa tutkia kaikkea ilman jotain etukäteisajatusta asiasta. Tehokkaasti toimiaksemme me luotamme osittain lempilähteidemme esittämiin puolueellisiin kommentaareihin. Mutta jos kyseessä on suuret panokset ja me haluamme olla rehellisiä (ainakin itsellemme), meidän tulisi myöntää, että alustavat johtopäätöksemme tulisi muuttua sitä myöden kun saamme lisää dataa aiheesta.

Ehdotukseni on, että seurata Justice Integrity Projectin henkeä JFK:n salamurhatutkimuksen “Oppaasta”. Se on 11-osainen sarja, joka alkoi listalla kirjoja, arkistoja, raportteja ja videoita. Sitten se siirtyi arvioimaan eri teorioita presidentti Kennedyn vuoden 1963 murhasta. Tähän mennessä me tiedämme julkisiksi tehdyistä dokumenteista, että CIA pyöritti massiivista ja salaista kampanjaa, jolla mustamaalata Warrenin komission kriitikot “salaliittoteoreetikon” pilkkanimellä. Kampanja käytti useita CIA:lle ystävällisiä valtavirtamedioita, esimerkiksi mustamaalaamaan neworleansilaista syyttäjää Jim Garrisonia, joka näkyy alla. Garrison syytti neworleansilaista liikemiestä Clay Shawia niinkutsutusta salaliitosta murhata Kennedy. Shaw, joka on korkea-arvoisen brittiläisen tiedustelu-upseerin tuttu toisen maailmansodan ajalta, perusti tunnetun kauppapaikan New Orleansiin pian sodan jälkeen. Garrison syytti Shawia siitä, että hän oli tavannut JFK:n oikeistovastustajia suunnitellakseen heidän kanssaan Kennedyn murhan. (toim. huom. englanninkielisen artikkelin kommenteisa huomautetaan, että Shaw ennen kuolemaansa paljastui CIA-yhteyshenkilöksi: https://www.maryferrell.org/pages/The_CIA_and_the_JFK_Assassination.html) Jim Garrison

50-sivuinen CIA:n muistio nimeltään “CIA Dispatch 1035-960” ohjeisti agentteja kontaktoimaan medialähteitä ja pilkkaamaan Garrisonia ja hänen kaltaisiaan siitä, että he kritisoivat Warrenin komission päätelmää, että Lee Harvey Oswald olisi tappanut Kennedyn ja toiminut yksin. Vuoden 1967 dokumentti on tässä alkuperäisenä, ja täällä tiivistelmänä.

Pöytäkirja CIA-tapaamisesta samalta vuodelta kertoo siitä pelosta, että Garrison olisi voittanut yleisen mielipiteen puolelleen.

Mutta jury antoi sapiskaa Shawille potentiaalisten silminnäkijöiden kuolemasta (mukaanlukien itsemurhasta) ja kovasta mustamaalauskampanjasta Garrisonia vastaan, jota mediassa käytiin. NBC News palkkasi entisen oikeusministeriön virkamiehen Walter Sheridanin, joka oli ollut varhainen supersalaisen NSA:n työntekijä 1950-luvulla. Julkisesti Sheridan oli tutkiva journalisti, joka oli mukana myös Garrisonin pilkkaamisoperaatiossa.

Operation Mockingbird oli CIA:n salainen ohjelma, jolla ujutettiin uutistarinoita kansakunnan kaikkein hyvämaineisimpiin uutistoimistoihin.

“Tämän [CIA:n] muistion ja CIA:n mediavaikutuksen avulla”, kirjailija Peter Janney kirjoitti kolumnissaan, “‘salaliittoteoreetikon’ käsite tuotiin kansan käyttöön ja syövytettiin poliittiseen käsitteistöön ja siitä tuli se mitä se on nykypäivänä: termi jolla pilkata, mustamaalata, saattaa naurunalaiseksi ja tuhota kaikkien maine, jotka yrittävät puhua mistään tahansa rikoksesta, jonka valtio, armeija tai tiedustelupalvelut ovat koskaan tehneet.”

Janney, jonka edesmennyt isä Wistar Janney oli ollut korkea-arvoinen CIA-pomo, jatkoi: “Ihmiset, jotka haluavat jatkaa sen leikkimistä että salaliittoja ei ole olemassa — kun ne itse asiassa ovat kaikkein yleisin modus operandi merkittäville historiallisille muutosliikkeille ympäri maailman ja meidän maassamme — raivostuvat silmittömästi kun heidän naiivi illuusionsa kyseenalaistetaan.”

Tuota taustaa vasten tarkastellaan hieman viimeaikaisempia termin käyttötapauksia valtavirran mediassa, joilla on pilkattu niitä, jotka ehdottavat että valtio on mukana pahamaineisissa tapahtumissa.

CNN, Newsweek älähtävät valtiota kritisoiville

CNN:n Jake Tapper teki vähän muutakin kuin pelkästään haukkui rumasti ihmisiä hänen ohjelmassaan ‘Truthers’ to protest 9/11 Museum. Tapper otti ohjelmaan mukaan samanmielisen vieraan, Salonin kolumnistin Emily Bazelonin, joka joka käyttää samanlaista puskista revittyä spekulaatiota protestihenkilöiden pilkkaamiseen.

Toinen esimerkki selektiivisestä analyysista oli Newsweekin peitetarina toukokuun 15. päivälle The Plots to Destroy America, jonka on käsikirjoittanut Kurt Eichenwald. Yllättävää kyllä Newsweekin sensaatiomaiseen otsikkoon itsessään jo kuului viittaus salaliittoon — että useat valtiota kritisoivat vasemmiston ja oikeiston tahot yrittivät “tuhota” kansakunnan “juonillaan”.

Minä huomasin kaavan. Kolme vuotta sitten juonsin kirjailija Jonathan Kayn haastattelua viikoittaisessa radio-ohjelmassani Washington Update. Kay, joka on kanadalainen sanomalehtitoimittaja ja oikeustieteen tutkinnon haltija, oli kirjoittanut 340-sivuisen kirjan Among the Truthers. Sen luettuani tajusin, että se laittoi hälytyskellot päälle ja pilkkasi virallisten 9/11-tutkijoiden kriitikkoja, mutta ei analysoinut heidän argumenttejaan.

Samalla tavalla Eichenwald siteeraa auktoriteettina kourallista systeemimielisiä “asiantuntijoita”, jotka pilkkasivat niitä jotka kritisoivat valtiota tai muuta systeemin instituutiota.

Newsweekin siteeraamien asiantuntijoiden joukossa oli Cass Sunstein, Harvardin oikeustieteen professori, joka on kirjoittanut kirjan Conspiracy Theories, ja joka on entinen Obaman hallinnon virkamies. Obaman ensimmäisellä kaudella Sunstein valvoi kaikkea liittovaltion lainsäädäntöä Valkoisen talon valtiovarainhallinnosta. Biden, Sunstein and Power

Samantha Power vannoo virkavalansa  Joe Bidenin kanssa, jossa Cass Sunstein on keskellä

Valkoisen talon valokuva näyttää Sunsteinin vaimonsa kanssa, joka on Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power, kun varapresidentti Joe Biden vannotti hänet virkaansa. Hänen nimityksensä seurasi sen jälkeen kun hän oli tehnyt korkea-arvoista kansallisen turvallisuuden työtä Valkoisessa talossa ja ulkoministeriössä Obaman ensimmäisellä kaudella. Kuten kirjassani Presidential Puppetry esitän, hän on kaikkein kovaäänisimmin ajanut vallanvaihtoa ja armeijan väliintuloa globaalisti humanitääristen periaatteiden nimissä.

Lisäksi Obama nimitti Sunsteinin neljän muun nimen kanssa komissioon käsittelemään NSA-tietovuotaja Edward Snowdenin paljastuksia massiivisesta amerikkalaisten vakoilusta. Eichenwald retostelee tällä kovalla kansallisen turvallisuuden taustallaan ja retoriikalla, jota tarvitaan kansan tuen voittamiseksi globaaleille väliintuloille. Vieläkin relevantimpaa on se, että Eichenwald epäonnistui huomauttamaan siitä, että Sunstein oli mukana kirjoittamassa vuonna 2008 tutkielmaa, joka puhui propagandatekniikoiden käyttöönoton puolesta.

Tutkielmassa “Conspiracy Theories” Sunstein kannatti sitä, että valtio salaa palkkaisi akateemikkoja ja journalisteja liittovaltion viranomaisten tulkinnan mukaan vaarallisten uskomusten kumoamiseksi, joita miljoonilla äänestäjillä oli mm. siitä, että valtio oli mukana 9/11:ssa tai salaamassa sitä.

Sunsteinin oma ehdotus kuulostaa aika tavalla sellaiselta juonittelulta, joita valtion kritisoijat pitävät orwellilaisen isovelivaltion perustuslaillisten oikeuksien rikkeenä.

Ja kuitenkin Eichenwald esitti, että “rahtuakaan näyttöä” ei ole olemassa hänen ajamistaan teorioista. Hän kutsui niitä “huuhaaksi ilman todisteita”. Mutta hän epäonnistui, kuten kaikki muutkin hänenkaltaiset, kumoamaan hänen kohteidensa esittämiä parhaita argumentteja.

Sen sijaan hän toistuvasti siteerasi hyvämaineisia asiantuntijoita, jotka suurimman osan aikaa taputtivat valtion virkamiehiä selkään ja trivialisoivat valittajien huolia. Sellainen elitistinen, puolueellinen Newsweekin ja CNN:n raportointi kuvaa hyvin sitä miksi näiden tahojen lukijamäärät ovat romahtamassa ja lafkat keskittyvät puolitotuuksiin, jotka ovat tärkeitä joillekin mutta eivät yleisölle. Internet tarjoaa vaihtoehtoisia uutislähteitä.

Vuonna 2010 Washington Post myi Newsweekin vain yhdellä dollarilla ja velkojen kuittaamisella. Post ilmoitti, että se halusi antaa lafkan samanmielisen julkaisijan käsiin. Tämä oli Sidney Harman, kongressiedustaja Jane Harmanin aviomies (dem-Kalifornia), Harvardin oikeustieteistä valmistunut kaveri ja tunnettu sotateollisen kompleksin lobbari. Newsweek, paljon kuten CNN, on vain haikea muisto entisestä ja se on myyty kahdesti eteenpäin sen jälkeen kun Sidney Harman kuoli.

Useimmat meistä edelleen nojaavat suuresti massamediaan tukemaan muiden lähteiden väitteitä.

Esimerkki tästä on YK-kirjeenvaihtaja Joe Laurian rapotti Wall Street Journalissa.

Lauria ammensi vuosien kokemuksestaan ja raportoi Journalille, että YK saattaa ottaa uudestaan käsittelyyn Hammaskjöldin tapauksen, sillä uutta todistusaineistoa oli tullut esiin, määrittämään sen oliko Hammarskjöld murhattu tieten tahtoen vuoden 1961 rauhanturvaoperaatiossa.

Pari vuotta aiemmin urallani Journaliin kirjoittaneena voin kuvitella miten paljon tutkimusta toimittajan on ollut tuotettava ennen kuin sellainen tarina pääsisi painoon asti. Hänen saavutuksensa on erityisen huomattava Murdochin omistamassa sanomalehdessä, jonka omistaja on paremmin tunnettu siitä, että hän hyötyy omasta asemastaan, eikä niinkään tämän aseman henkilöiden paljastamisesta.

Ja mitä jos YK menee asian kanssa eteenpäin ja löytää todisteita siitä, että pääjohtaja kuoli kepulipelin seurauksena?

Yksi asia on selvää, se ei olisi hyvä uutinen niille, jotka kiistävät salaliittojen olemassaolon. Mutta he varmasti löytäisivät tavan välttää syvälle menevän journalismin.

Artikkelin julkaissut Justice Integrity Project (www.justice-integrity.org)

“Salaliittoteorioiden” psykolingvistisen koodin murtaminen: Riippumattoman tutkimuksen ja analyysin vastainen noitavaino

Lähde Global Research

kirjoittanut Prof. James F. Tracy

alunperin julkaistu toukokuun 21. 2014

Uudenlainen ristiretki näyttää olevan käynnissä riippumatonta tutkimusta ja analyysia vastaan, jota tehdään vaihtoehtoisessa uutismediassa. Maaliskuussa julkaistiin “kognitiivisen soluttautumisen” kannattajan Cass Sunsteinin uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas. Huhtikuussa liittovaltion tiedusteluelin Southern Poverty Law Center (SPLC) julkisti uuden raportin “Agenda 21: The UN, Sustainability, and Right Wing Conspiracy Theory.” Viimeisimpänä Newsweek-lehti julkaisi peitetarinan otsikolla “The Plots to Destroy America: Conspiracy Theories Are a Clear and Present Danger.”

Kuten diskurssi esittää, tämä propagandakampanja toteutettiin käyttämällä nyt tuttua “salaliittoteoria”-leimakirvestä, kuten CIA:n dokumentti 1035-960 esittää, vuoden 1967 muistio jossa käsitellään strategiaa CIA:n “mediatyöläisille”, jolla vastata Warrenin komissiota vastaan esitettyyn kritiikkiin ja hyökätä riippumattomien presidentti John F. Kennedyn murhaa tutkivien kimppuun. Tuohon aikaan kohteisiin kuului lakimies Mark Lane ja neworleansilainen syyttäjä Jim Garrison, jotka saivat toistuvasti osakseen pilkkaa ja mustamaalausta amerikkalaisessa uutismediassa.

Julkistettu valtiollinen dokumentti on osoittanut Lanen ja Garrisonin väitteet CIA:n mukanaolosta salamurhassa suurelta osin todenmukaisiksi. Siitä huolimatta uhka siitä, että omaan niskaan lyötäisiin salaliittoteoreetikon leima, on edelleen voimakas ase jolla uhkailla kirjailijoita, journalisteja ja tutkijoita ja estää heitä käsittelemästä monimutkaisia tapahtumia, poliittisia päätöksiä ja muita mahdollisesti arkaluonteisia asioita.

Kuten Newsweekin jutun otsikko antaa ymmärtää, pääasiallinen nykypäivän propagandakampanjan elementti, joka käyttää salaliittoteor(ian/eetikon) leimaa, on antaa ymmärtää, että kansalaisten epäluottamus valtion tekemisiä ja imperatiiveja kohtaan johtaa väkivaltaisuuksiin. Termi “salaliittoteoreetikko” on tahallaan sekoitettu “salaliitossa mukanaolijaan” ja näin nämä kaksi yhdistetään kansan alitajunnassa. Kuvat Lee Harvey Oswaldista, Timothy McVeigh’sta ja Osama bin Ladenista lyödään aina pöytään vaivihkaa kun maagiseen termiin viitataan. Todellisuudessa juuri länsivallat tyypillisesti käyttävät poliisia tai armeijaansa, jotka ovat yleisimpiä väkivallan käyttäjiä ja sillä uhkailijoita — sekä kotimaassa että ulkomailla.

Newsweekin artikkelissa kirjailija ja journalisti Kurt Eichenwald selektiivisesti käyttää SPLC:n, Sunsteinin sekä muutaman tieteentekijän väitteitä postuloimaan orwellimaisesti, että riippumaton tutkimus ja analyysi Yhdysvaltojen Agenda 21:sta, “Common Core”-koulutusohjelman koulutuksen vastaisuudesta sekä rokotevammojen ja veden fluorauksen vaaroista että syyskuun 11. päivästä — kaikki tärkeät poliittiset päätökset ja asiat jotka ovat vakavan tutkimisen arvoisia — ovat päiväpolitiikalle “tartuntatauti”.

Toimintakuntoisessa yhteiskunnassa rehelliset akateemikot ja toimittajat saisivat ilman esteitä keskittyä näihin ongelmiin sekä samanlaisiin muihin ongelmiin — geenimanipulaatioon, valtion toteuttamaan terrorismiin, ei-ionisoivan säteilyn vaaroihin — erityisesti siksi koska sellaiset ilmiöt ovat vakava uhka sekä kansan suvereeniudelle että itsemääräämiskyvylle. Tällaiset intellektuaalit toiminnallaan tarjoaisivat tärkeitä havaintoja julkiselle keskustelulle.

Kun tällaista ei ole, kansan tietyt osat, jotka edelleen kykenevät kriittiseen ajatteluun, joutuvat turvautumaan informaatioon joka saa heidät kyseenalaistamaan byrokratiaa ja joissain tapauksissa ehdottamaan mahdollisesti laajempaa poliittista agendaa. Nykypäivän maailmassa kuitenkin sellaiset huuhaatutkimusprojektit, jotka ovat äärimmäisen varauksellisia valtiota tai säätiörahoitteisia teknokraatteja kohtaan, “vääristävät sitä debattia, joka on demokratialle kriittisen tärkeää”, sanoo Dartmouthin valtiotieteilijä Brendan Nyhan.

Pitäen ylläolevan mielessä, yksinkertainen mutta informatiivinen harjoitus salaliittoteoriapropagandan psykolingvistisistä tekniikoista on korvata ilmaus “salaliittoteor(ia/eetikko)” fraasilla “riippumaton tutkimus ja analyysi” tai “riippumattomat tutkijat.” Soveltakaamme tätä seuraavaksi joihinkin Eichenwaldin Newsweek-artikkelin kappaleisiin. Esimerkiksi, “Psykologian tutkimus on näyttänyt, että ainoa piirre, joka johdonmukaisesti viittaa mahdollisuuteen siitä, että joku uskoo salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on, jos henkilö uskoo muihin salaliittoteorioihin riippumattomiin tutkimuksiin ja analyyseihin”, Eichenwald viisaasti esittää.

“Eräs kaikkein yleisin tapa esitellä salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on ‘vain kysyä kysymyksiä’ viranomaisten sanomisista,’’’ sanoo Karen Douglas, British Journal of Social Psychologyn eräs päätoimittajista ja vanhempi akateemikko… Britannian University of Kentissa.”

Itse asiassa, fraasien korvaaminen tällä tavoin koko läpi koko artikkelin merkittävästi neutralisoi sen yleisen propagandistisen vaikutuksen.

Tutkijat ovat samaa mieltä: riippumaton tutkimus ja analyysi, jota kansa tekee jokaisella yhteiskunnan tasolla, on tapa etsiä rauhaa elämän kaaokseen, joskus yksinkertaisesti vahvistamalla omia uskomuksia. 9/11 conspiracy theorists independent researchers protest outside the World Trade Center in 2011

9/11 salaliittoteoreetikot riippumattomat tutkijat protestoivat World Trade Centerilla vuonna 2011

Vaikka uutislähteiden määrän kasvu on auttanut levittämään riippumatonta tutkimusta ja analyysia, se ei ole mitenkään verrattavissa sosiaalisen median ja internetin vaikutukseen, sanovat asiantuntijat.

“Jos sinulla on sosiaalisia verkostoja, joissa ihmiset keskustelevat keskenään, silloin riippumaton tutkimus ja analyysi voi levitä nopeasti’’ sanoo Cass Sunstein, Harvard Law Schoolin professori … “Se on kirjaimellisesti kuin tartuntatauti.”

Vaikka jotkut voivat sivuuttaa riippumattoman tutkimuksen tietämättömänä tai epävakaana, tieteellinen tutkimus on näyttänyt tämän aivan muuta. “Idea siitä, että ainoastaan tyhmät ihmiset uskovat tähän, on väärin’’ sanoo Dartmouthin Nyhan.

Ihmiset, jotka vahvemmin uskovat riippumattomaan tutkimukseen ja analyysiin, merkittävän paljon todennäköisemmin jättivät käyttämättä aurinkorasvaa tai käymättä vuosittain lääkärintarkastuksessa. Southern Poverty Law Centerin julkaiseman raportin mukaan huhtikuussa riippumatonta tutkimusta ja analyysia virtasi Alabaman senaatin koulutuskomitean kuulemisesta koskien lainsäädäntöä jolla sallia koulujen hylätä Common Core -opetus. Se on totta. Syyskuun 11. päivästä 2001 lähtien internet on yhä enemmän mahdollistanut perusjantterin hakea, tutkia ja jakaa informaatiota tärkeistä tapahtumista ja ilmiöistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja tutkimus, jonka on julkaissut nimekäs journaali Frontiers of Psychology, esittää, että “vaihtoehtoisiin salaliittoteorioihin” vetoaminen mieluummin kuin valtion virallisiin selityksiin syyskuun 11. päivän 2001 hyökkäyksistä on merkki “individuaatiosta”, eli psykologisesta hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä.

Sellainen ympäristö on selvä uhka niille, jotka toivovat saavansa itselleen poliittisen vallan. Todellakin, kyky vapaasti levittää ja keskustella valtion kammottavista teoista on kaikkein painavin tyrannian vastavoima. Koska tätä kykyä ei voida takavarikoida tai tukahduttaa, sitä tulee pilkata, marginalisoida ja jopa diagnosoida se psykiatriseksi sairaudeksi.

Nettineutraaliuden hylkääminen saattaa lopulta vaikeuttaa riippumatonta tutkimusta, ajattelua ja analyysia. Siihen asti korporaatiomedian yritykset maalittaa ja pelotella kansalaisia salaliittoteoriameemillä tulevat olemaan merkki siitä mikä tänä päivänä on vielä uutisia ja kommentaaria.

CIA Document 1035-960

200px-CIA.svg

1967

CIA Document 1035-960

Koskien Warrenin raporttia kohtaan esitettyä kritiikkiä

1. Meidän huolemme. Presidentti Kennedyn salamurhan päivästä lähtien on ollut spekulaatioita hänen murhansa vastuullisuudesta. Vaikka tämä oli perua Warrenin komission raportista (joka julkaistiin syyskuun lopulla 1964), eri kirjoittajilla on nyt ollut aikaa käydä läpi komission julkaisema raportti sekä dokumentit joiden varjolla kysellä uudelleen lisää, ja useita kirjoja ja artikkeleja on julkaistu, jotka kritisoivat komission löydöksiä. Useimmissa tapauksissa kriitikot ovat spekuloineet jonkinlaisella salaliitolla, ja usein he ovat vihjailleet, että komissio itse olisi ollut mukana. Gallup, jonka tulokset oletettavasti ovat seurausta Warrenin komission raportin lisääntyneestä kyseenalaistamisesta, sanoivat että 46% amerikkalaisista ei ollut sitä mieltä, että Oswald oli toiminut yksin, kun taas yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että komissio oli jättänyt joitain kysymyksiä ratkaisematta. Epäilemättä gallupit ulkomailla näyttäisivät samanlaisia, tai jopa vieläkin kielteisempiä tuloksia.

2. Tämä mielipidetrendi on huolenaihe Yhdysvalloille, mm. meidän organisaatiollemme. Warrenin komission jäsenet oli valittu heidän suoraselkäisyytensä, kokemuksensa ja hyvämaineisuutensa perusteella. He olivat molemmista suurista puolueista, ja he ja heidän apulaisensa oltiin valittu kaikista osista maata. Komission jäsenten kannan takia pyrkimykset tahrata heidän puhtoisuuttaan ja viisauttaan luovat epäilyksen varjon koko amerikkalaisen yhteiskunnan johtajiston päälle. Lisäksi tuntuu olevan yhä suurempi pyrkimys vihjailla, että presidentti Johnson itse, ainoana ihmisenä jonka voitaisiin sanoa hyötyneen tilanteesta, oli jollain tavalla vastuussa salamurhasta. Sellaisten vakavien väitteiden aiheuttama häiriö vaikuttaa sekä henkilöön, jota kohtaan ne esitetään, että koko Amerikan hallinnon maineeseen. Organisaatiomme itse on suoraan ollut mukana: me annoimme muiden faktojen muassa informaatiota tutkimukseen. Salaliittoteoriat ovat usein luoneet epäilyä organisaatiotamme kohtaan, esimerkiksi valheellisesti väittäen, että Lee Harvey Oswald työskenteli meille. Tämän muistion tarkoituksena on esittää materiaalia, jolla vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin. Taustainformaatiota annetaan salaisessa osuudessa ja useassa salaamattomassa liitteessä.

3. Toiminta. Me emme suosittele, että keskustelua salamurhakysymyksestä aloitettaisiin siellä missä sitä ei jo käydä. Missä keskustelu on aktiivista, [liiketoiminnan] sijaintipaikkoja pyydetään:

a. Keskustelemaan julkisesti ongelmasta sekä [?]:n että ystävällisten eliittikontaktien kanssa (erityisesti poliitikkojen ja päätoimittajien), ja huomauttamaan heille, että Warrenin komissio teki niin läpikotaisen tutkimuksen kuin inhimillisesti oli mahdollista, että kriitikoiden väitteillä ei ole vakavastiotettavaa perustaa, ja että lisäspekulaatiot ainoastaan pelaavat opposition pussiin. Huomauttakaa myös, että salaliittopuheet vaikuttavat kommunistipropagandan levittäjien tahallaan tekaisemilta. Usuttakaa heitä käyttämään vaikutusvaltaansa lopettamaan perusteeton ja vastuuton spekulointi.

b. Käyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen. Tähän ohjeistukseen liittyvien kaikkien nähtävillä olevien liitteiden tulisi tarjota hyödyllistä taustamateriaalia, jota antaa propagandanlevittäjien käyttöön. Meidän viestimme tulisi huomauttaa, silloin kun on soveliasta, että kriitikot ovat (I) kiintyneet teorioihin, jotka on kehitetty ennen kuin näyttöä niille oli olemassa, (II) poliittisessa intressiryhmässä, (III) taloudellisessa intressiryhmässä, (IV) liian nopeita ja epätarkkoja tutkimuksissaan, tai (V) viehättyneet heidän omista teorioistaan. Keskustelujen myötä koko kritiikin ilmiö, hyödyllinen strategia voi olla sulkea pois Epsteinin hyökkäysteoria, käyttäen Fletcherin [?] artikkelia ja Spectatorin juttua tausta tietoina. (Vaikka Mark Lanen kirja on paljon vähemmän vakuuttavampi kuin Epsteinin ja näyttää huonolta kun asiasta jotain tietävät kriitikot esittävät siitä kritiikkiä, siihen on myös paljon vaikeampi vastata kokonaisuutena, sillä helposti hukkuu nippelitiedon keskelle.)

4. Yksityisissä mediakeskusteluissa, jotka ei ole osoitettu kenellekään yksittäiselle kirjoittajalle, tai hyökätessä tulevia julkaisuja vastaan, seuraavat argumentit voivat olla hyödyllisiä:

a. Mitään merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin, jota komissio ei olisi tarkastellut. Salamurhaa on joskus verrattu (esim. Joachim Joesten tai Bertrand Russell) Dreyfusin tapaukseen; kuitenkin, toisin kuin tuo tapaus, hyökkäys Warrenin komissiota kohtaan ei ole tuottanut uutta näyttöä, uusia tekijöitä ei ole identifioitu, eikä kriitikkojen keskuudessa olla yhtä mieltä. (Parempi vertauskuva, vaikkakin epätäydellinen, voi olla Reichstagin tulipalo vuonna 1933, jonka jotkut pätevät historioitsijat (Fritz Tobias, AJ.P. Taylor, D.C. Watt) nyt uskovat Vander Lubben sytyttämäksi hänen omasta aloitteestaan, ilman että hän olisi toiminut natsien tai kommunistien nimissä; natsit yrittivät maalittaa häntä syyttämään kommunisteja, mutta jälkimmäiset olisivat olleet menestyksekkäämpiä vakuuttamaan maailman siitä että natsit ovat syypäitä.)

b. Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset. He pyrkivät antamaan enemmän painoarvoa yksittäisten todistajien muistoille (jotka ovat vähemmän luotettavia ja enemmän eroavat toisistaan — ja näin niitä voi kritisoida enemmän) ja vähemmän ballistiikalle, ruumiinavaukselle ja valokuvatodisteille. Komission tallenteiden lähitarkastelu yleensä näyttää, että ristiriitaisiin silminnäkijäkuvauksiin viitataan irti kontekstista tai komissio on jättänyt ne pois hyvästä ja riittävästä syystä.

c. Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa, erityisesti koska informantit voivat odottaa saavansa suuria palkkioita jne. Huomaa, että Robert Kennedy, joka oli valtakunnansyyttäjä tuohon aikaan ja John F. Kennedyn veli, olisi viimeinen mies joka sivuuttaisi tai salaisi mitään salaliittoa. Ja kuten eräs tutkija huomautti, kongressiedustaja Gerald R. Ford tuskin olisi ollut hiljaa demokraattihallinnon puolesta, ja senaattori Russellilla olisi ollut kaikki poliittiset syyt paljastaa mikä tahansa Warrenin tekemä sikailu. Salaliittoilija lisäksi tuskin valitsisi sellaista sijaintia ampujalle, joka riippuisi niin paljon olosuhteista joita hän ei hallitse mitenkään: reitti, autojen nopeus, liikkuva kohde, riski siitä että salamurhaaja jäisi kiinni. Rikkaiden salaliittoilijoiden ryhmä olisi järjestänyt paljon turvallisemmat olosuhteet.

d. Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen; he myös ovat nihkeitä komissiota kohtaan koska se ei aina vastaa kaikkiin kysymyksiin yksikäsitteisesti suuntaan tai toiseen. Itse asiassa komission ja sen henkilöstön koostumus oli loistava suoja millekkään teorialle liikaa omistautumista vastaan, tai vastaan laitonta mahdollisuuksien kääntämistä varmuuksiksi.

e. Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon. Hän oli ”yksinäinen”, sekaisin, hänen todellisuudentajunsa oli arveluttava ja tuntematon millekkään ammattimaiselle tiedustelupalvelulle.

f. Mitä tulee syytteisiin siitä, että komission raportti oli hätäisesti hosuttu, se valmistui kolme kuukautta alkuperäisen deadlinen jälkeen. Mutta kun komissio yritti jouduttaa raporttiaan, tämä johtui suurelta osin vastuuttoman spekulaation ilmestymisen aiheuttamasta paineesta, joka joissain tapauksissa oli peräisin samoilta kriitikoilta jotka kieltäytyivät myöntämästä virheitään ja nyt esittivät uudenlaista kritiikkiä.

g. Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä; komission henkilöstö kuulusteli 418 silminnäkijää (FBI haastatteli paljon useampaa, teki 25 tuhatta haastattelua ja uusintahaastattelua), ja niin suuressa ryhmässä voidaan odottaa tietty määrä kuolemia. (Kun Penn Jones, joka oli eräs ”kymmenen mystistä kuolemaa”-sutkautuksen keksijöistä, esiintyi televisiossa, kävi ilmi että kaksi kuolemaa listalla oli sydänkohtauksia, yksi syöpä, yksi oli yhteentörmäys sillalla ja yksi tapahtui kun kuski ajoi sillan tukirakenteeseen.)

5. Aina kun mahdollista, esittäkää vastaspekulaatiota rohkaisemalla viittaamaan komission raporttiin itseensä. Avomieliset lukijat tulevat siltikiin yllättymään siitä huolellisuudesta, läpikotaisuudesta, objektiivisuudesta ja nopeudesta jolla komissio teki työnsä. Muitten kirjojen arvioijat voivat rohkaistua lisäämään omiin todistuksiinsa idean siitä, että raporttia tarkastellessa he tajusivat sen olevan paljon parempi kuin sen kriitikoiden esittämät jutut.


Artikkelin kommenteista: Mark Robinowitz Hyvä artikkeli. On myös tärkeää tunnustaa, että yksi apologistien taktiikoista on korostaa (tai luoda) vääriä väitteitä salalitosta, jota sitten pilkata. Disinformaatio on tärkeä pilkkaamisen työkalu. Esimerkiksi, Sunstein on kirjoittanut, lainausmerkeissä, väittestä että lentokone ei osunut Pentagoniin, nokkelasti huomauttaen että jotkut meistä tajusivat tämän olevan fiksu huijaus, mutta hän sivuuttaa sen miten varoitukset vääjäämättömistä hyökkäyksistä tukahdutettiin. JFK:ta vastan tehty vallankaappaus sisältää paljon valheellisia väittämiä, joita on ripoteltu oikean näytön sekaan. Tämä tekee siitä vaikeampaa havaita itsestäänselvän — JFK:n poistaminen virastaan johtui huomattavista kiistoista sotateollisen kompleksin kanssa. Kahden valinnan lähestymistapa tässä, että oli virallinen tarina ja sitten vastaväitteet, on riittämätön. Jupakassa on erilaisia perääntymiskantoja ja vähättelevää disinformaatiota, jolla luoda hämmennystä.   Artikkelin julkaissut Project Unspeakable

Tässä on Amerikan Tohtori Kuolema

Stephen KinzerPoisoner In Chief: Sidney Gottlieb and the CIA Search for Mind Control, September 2019, Henry Holt & Co., 368 pages

Vuoden 1962 filmisovituksessa Richard Condonin The Manchurian Candidatesta, saatanallinen pohjoiskorealainen tohtori nimeltä Yen Lo sanoo ylikersantti Raymond Shaw’lle että “viettää hiukan aikaa pasianssin kanssa.” Nämä triggerisanat, joiden mukana näytettiin ruutukuningatar-pelikortti, saavat velton sotilaan nousemaan ja käskystä brutaalisti tappamaan kaksi hänen omaa toveriaan, jotka istuivat vieressä, jotka molemmat näyttivät olevan samassa transsissa kuin Raymond.

Myöhemmin selviää, että kyseessä ei ollutkaan uni vaan Shaw oli ohjelmoitu oikeassa elämässä yksityiskohtaisella mielenhallinnalla, jota oli suoritettu ennen hänen lähettämistään kotimaahan USA:han kommunistipuolueen nukkumasolun agenttina, jota hänen oma äitinsä johti. “Hänen aivonsa on sekä pesty, niinkuin sanotaan, että myös puhdistettu”, julistaa tri. Lo hymyssä suin.

(Kuva © Ted Streshinsky/CORBIS/Corbis / Getty Images). Oikealla Sidney Gottlieb todistaa kongressin edessä 1970-luvulla.

Filmi julkaistiin kun maa oli pahassa kylmän sodan ahdistuksessa. Idea siitä, että kommunistit olivat pitkällä henkilöiden aivopesussa ja ohjelmoinnissa ihmisaseiksi, ei ollut tietenkään uusi. Se oli vain löytämässä tiensä yhä vain paranoidimpaan populaarikulttuuriin. Mutta se mitä amerikkalaiset eivät tienneet oli, että heidän oma valtionsa oli vastuussa noista tarinoista peitteenä heidän omille aivopesukokeilleen, jotka puksuttivat eteenpäin tavarajunan tahtiin.

Vuonna 1953 Allen Dulles kertoi ryhmälle Princetonin alumneja, että USA oli paljon jäljessä venäläisiä ja pohjoiskorealaisia “aivosodankäynnissä”. Hän varoitti mielenhallinnan etumatkan kasvamisesta, koska “meillä lännessä… ei ole ihmiskoekaniineja joilla kokeilla näitä poikkeuksellisia tekniikoita.”

Tämä oli henkeäsalpaavan suuri vale. Usean vuoden ajan hänen johtama CIA oli jo tehnyt äärimmäisiä kokeita niistä tietämättömille “ihmiskoekaniineille” salaisissa kohteissa Ranskassa, Saksassa ja Etelä-Koreassa. Pian hänen Princetonin kavereille kyynisen maanittelun välittämisensä jälkeen hän hyväksyi MKULTRA:n, kaikkein laittomimman ja moraalisesti korruptoituneimman tiedusteluohjelman Amerikan historiassa (ainakin mistä me olemme tietoisia). Siinä CIA testasi kuvottavan laajalti erilaisia tuohon aikaan laillisia huumeita, sähköshokkeja, aistideprivaatiota ja muita äärimmäisiä tekniikoita näistä mitään aavistamattomilla sieluilla ympäri Yhdysvaltoja — “turvataloissa”, vankiloissa, psykiatrisissa sairaaloissa, lääkärien vastaanotolla — jopa CIA:n omalla toimistolla. Ihmisiä kuoli, tuli hulluksi tai vaipui vegetatiiviseen tilaan, usein täysin tietämättä siitä mitä heille tapahtui.

Teoksessa Poisoner in Chief, joka juuri julkaistiin, toimittaja ja kirjailija Stephen Kinzer tekee tri. Sidney Gottliebista Yhdysvaltain kylmän sodan voittamisen, sen vääristyneen moraalisen kompassin ja äärimmäisen laista piittaamattomuuden pakkomielteisen ilmentymän. Vuodesta 1951 1960-luvun lopulle Dullesin suojeluksessa Gottlieb oli pääpeluri maanisessa tehtävässä etsiä täydellinen huume, jolla tuhota/kontrolloida/uudelleenohjelmoida ihmismieli. Hän uskoi, vaikka ei koskaan kyennyt sitä osoittamaan, että tuo huume oli LSD.

Gottlieb oli myös päätiedemies CIA-ohjelmassa, joka kehitti myrkkyjä joilla salamurhata maailman johtajat (epäonnistuneisiin yrityksiin kuuluu Kuuban Fidel Castro ja Kongon pääministeri Patrice Lumumba), testasi ilmaan ruiskutettavia bakteereja ja tappavia kaasuja ja kehitteli äärimmäisiä kidutustekniikoita. Häntä on nimitetty Tohtori Kuolemaksi, Washingtonin “viralliseksi myrkyttäjäksi” ja hulluksi tiedemieheksi. Mutta “Sidney Gottlieb” ei koskaan tullut tunnetuksi, suurimmaksi osaksi koska hän ei koskaan joutunut vastuuseen rikoksistaan. Kiitos Deep Staten politiikan, rajoittavien lakien, hyvän lakimiehen ja masentavan heikkojen kongressin tutkijoiden, Gottlieb vei pahimmat salaisuudet mukanaan hautaan vuonna 1999.

“The Manchurian Candidate” (1962, Universal Artists)

Koostaen olemassaolevaa tutkimusta, uusia esilletulleita dokumentteja ja tuoreita haastatteluja, Kinzer asettaa Amerikan Imperiumin takaisin mikroskoopin alle. Se ei ole kaunista — mutta se on opettavaista.

“Maailmanparantaminen tarjoaa äärimmäisen oikeutuksen epämoraalisille toimille. Patriotismi on kaikkein viettelevin noista tavoitteista”, Kinzer töksäyttää yrittäessään kuvata Gottliebin ja Dullesin toiminnan, sekä myös Gottliebin lähimmän toverin ja salaliittoilijan Richard Helmsin kontekstia, joka palveli CIA-päällikkönä Dullesin jälkeen ja MKULTRAn loppuvuosina.

“Jotkut tekevät asioita, jotka he tietävät olevan väärin, mutta heidän mielestään hyvistä syistä”, Kinzer jatkaa. “Kukaan muu Gottliebin sukupolvesta, kuitenkaan, ei ollut saanut hallinnolta valtaa tehdä niin monia asioita, jotka olivat niin perustavalla ja kammottavalla tavalla väärin. Yksikään muu amerikkalainen — ainakaan sellainen josta me olisimme tietoisia — ei ole omannut sellaista kammottavaa elämän ja kuoleman valtaa pysyessään samalla niin täysin näkymättömissä.”

Kun materiaalia on käsillä niin paljon, Poisoner in Chief on tuskanhuutojen paraati. Mutta siihen mennessä kun irvokas ruljanssi on hiljennyt, kaksi suurta teemaa jää mietittäväksi.

Ensinnäkin, Gottlieb ei syntynyt mistään toisen maailmansodan jälkeisen moraalisen oikeutuksen tyhjiön alkulimasta. Vaikka Amerikka oli tuomassa julkista hyvettään näytille Nürnbergin oikeudenkäynnissä, armeija sen Joint Intelligence Objectives Agencyn alaisuudessa liehitteli natsitiedemiehiä, jotka olivat olleet mukana mitä groteskeimmissa ihmiskokeissa, joita kuvitella saattaa sodan aikana. Heidän asiantuntemuksensa biologisessa sodankäynnissä ja psykoaktiivissa huumeissa oli erittäin arvokasta. Amerikkalaisten piti varmistaa, että kommarit eivät saisi heitä käsiinsä ensin.

Joten Operation Paperclipin alaisuudessa armeija “valkaisi” heidän CV:nsä ja toi nämä herrat usean muun sadan kolmannen valtakunnan riveissä palvelleen tiedemiehen, insinöörin ja teknikon mukana maahan. Vankilan sijaan heille annettiin mukava nimettömyys Washingtonin lähiössä Yhdysvaltain hallitukselle työskennellen.

Niille, joiden rikoksia ei saatu niin helposti pyyhittyä, armeija löysi tavan tehdä yhteistyötä meren takaa vieläkin vähemmän kontrolloitavissa olevassa ympäristössä. Kuten Kurt Blome, natsitiedemies joka tahallaan infektoi vankeja kuolettavilla viruksilla, mm. rutolla, Auschwitzin keskitysleirillä ja muissa paikoissa. Nürnbergin piinapenkistä pelastamisen jälkeen viranomaiset hiljaksiin istuttivat hänet Euroopan tiedustelukeskukseen Oberurseliin, Länsi-Saksaan — joka tunnettiin toisella nimellä “Camp King” — tekemään lisää kokeita, mutta nyt jenkkien leivissä.

Sama kävi japanilaiselle tiedemiehelle Shiro Ishille, jonka tiedetään olleen vastuussa 10 tuhannen ihmisen kuolemasta hänen Mantsurian kompleksissaan nimeltä Yksikkö 731 sodan aikaan. Hänen kalmaisiin toimiinsa kuului kaikki mahdollinen koehenkilöiden hitaasti hiillostamisesta sähköllä raajojen amputointiin ja ihmisten leikkelyyn elävältä heidän kuolemaansa tarkkailtaessa. Yhdessä kohtaa hän usutti riviin alastomia kiinalaisnaisia ja lapsia nähdäkseen miten pitkään he elävät sen jälkeen, kun heitä on pistetty sirpaleella perseeseen. Hän myös tuotti tonneja pernaruttoa, jota myöhemmin käytettiin tappamaan tuhansia kiinalaissiviilejä.

Mutta sen sijaan, että tämä hirviö oltaisiin tuotu oikeuden eteen, amerikkalaisagentit antoivat Ishille ja hänen japanilaistovereilleen koskemattomuuden ja saivat kaikki hänen tutkimuksensa siitä miten toksinit vaikuttavat kehoon — mm. kaikki kudosnäytteet niiltä ihmisiltä, joiden sisäelimet leikeltiin kehosta heidän ollessaan edelleen hengissä. “Tiedemiehet Camp Detrickissa (Marylandissa) ilahtuivat”, Kinzer kirjoittaa.

“Näin tuhansien elävien vankien leikkelystä vastannut mies… vältti rangaistuksen”, hän lisää, huomauttaen että Ishi ja hänen alaisensa jäivät töihin Yhdysvaltain vankikeskuksiin Itä-Aasiaan, jossa he “auttoivat amerikkalaisia kehittämään ja toteuttamaan kokeita ihmiskoehenkilöillä, mitä ei olisi voinut laillisesti toteuttaa Yhdysvalloissa.”

Toiseksi Kinzer näyttää miten helppoa Amerikan hallinnon viranomaisille oli ottaa käyttöön entisten sota-ajan vihollisten armoton asenne ihmiskokeisiin, tehden niitä ilman valvontaa ilmeisen fanaattiseen tyyliin ilman seuraamuksia. Aikana jolloin monet amerikkalaiset katselivat lähiöihin etsiessään “Leave it to Beaveria”, Gottlieb palkkasi ihmisiä kuten George White, suoraan “The Sweet Smell of Successista”.

White oli “kovanaamainen huumekyttä joka eli leveästi rikoksen ja huumeiden maailman rajamailla”, kirjoittaa Kinzer. Vuonna 1953 hän alkoi perustaa “turvataloja” New Yorkiin ja San Franciscoon, jossa hän käytti maksettuja laitapuolenkulkijoita ja huumattuja prostituoituja myrkyttääkseen pahaa-aavistamattomia kohteita yhä suuremilla määrillä LSD:tä “juhlissa”, kun CIA väijyi toimintaa läpinäkyvästä peilistä, joiden taakse oli laitettu kamerat.

Sillä aikaa Gottlieb jakeli tonneja rahaa ja LSD:tä lääkäreille kuten Harris Isbell addiktiotutkimuskeskuksessa Lexingtonissa, Kentuckyssa. “Virallisesti tämä keskus oli sairaala, mutta se toimi enemmän vankilan tapaan”, kirjoitaa Kizner. “Useimmat vangit olivat afroamerikkalaisia yhteiskunnan laitamilta. He tuskin valittaisivat väärinkäytöksistä.”

Ja väärin heitä käytettiin, kuten suurinta osaa CIA:n rahoittamien vankilaohjelmien koehenkilöistä. Jos heille sanottiin, että he olivat osa koetta (sopimus oli tyypillisesti vaihdantaa, kuten hyvän käytöksen pisteitä tai hyvälaatuista heroiinia), heille ei kerrottu minkälaisia huumeita heille annetiin tai miten paljon. Monet kokeista sisälsivät koehenkilöiden myrkyttämistä yhä suuremmalla ja suuremmalla määrällä LSD:tä pitkiä aikoja. Gottlieb halusi nähdä missä kohtaa mieli alkaisi tuhoutua. “Hän oli tyytyväinen kun hänellä oli varma lähde ‘uhrattavia’ ympäri USA:ta”, Kinzer huomauttaa.

Varmasti hänen koehenkilöt CIA-kuulustelupaikoissa merten takana olivat “uhrattavia”. Kinzer esittää useita tapauksia joissa ulkomaalaiset vangit, joita yleensä epäiltiin vakoojiksi, saivat massiivisia määriä eri huumeita “että nähtäisin voitaisinko heidän mieliään muuttaa”. Toisille annettiin sähköshokkeja. Heidät myöhemmin tapettiin, “ja heidän rumiinsa poltettiin”.

Oli myös satunnaiselta vaikutavia tragedioita. Kuten taideopiskelija Stanley Glickman, jonka Gottliebin uskotaan huumanneen henkilökohtaisesti kahvilassa Pariisissa vuonna 1952, ja sitten hänet vietiin sairaalaan jossa tehtiin lisää “kokeita”. Se oli “hänen tuottavan elämänsä loppu”, kirjoittaa Kinzer. Glickman kuoli yksin ja mielisairaana New York Cityssa useita vuosikymmeniä myöhemmin. Tai Frank Olson, joka “putosi tai hyppäsi” manhattanilaisesta hotellista sen jälkeen, kun hänelle oltiin pahaa-aavistamattomasti annettu LSD:tä Gottliebin pitämällä “retriitillä” viikkoa aiemmin. Vaikka hänen perheensä yritti, he eivät koskaan saaneet yhdistettyä hänen omituista kuolemaansa Gottliebiin tai valtioon.

“Kellopeliappelsiini” (Warner Bros./1971)

Kinzer näyttää, että joskus paranoia syntyy ihan oikeasta syystä — että Isoveli sekä valvoo että lähes 20 vuoden ajan on huumannut ja tehnyt kokeita baktereilla ja muilla toksiineilla pahaa-aavistamattomille amerikkalaisille kuin nämä olisivat laboratoriorottia. Ja että Gottlieb, Dulles ja Helms eivät olleet minkään ylivilkkaan mielikuvituksen tuotteita. He olivat erittäin kunnioitettuja ja korkean aseman miehiä, joilla oli takanaan yhteensä 105 vuotta palvelusta valtiolle. He olivat itse systeemi.

Joten miten meidän tulisi ottaa tämä nykypäivänä? Me voimme aloittaa tunustamalla, että tarkoitus pyhittää aina keinot, koska valtio aina haluaa päästä pälkähästä. Ja me elämme edelleen näiden vaikutusten kanssa. Kidutustekniikat, jotka on otettu käyttöön 1950-luvulla, esimerkiksi, myöhemmin tulivat esiin Vietnamin Phoenix-ohjelman sysimustilla vesillä, ja paljon tuoreemmalti Abu Ghraibin vankilassa.

Todellakin, Punaisen Kauhun ja luoja tietää vaikka minkä muun täyttämät, näiden niinkutsutun “Suurimman Sukupolven” päät pommittivat maailmaa niinkuin Amerikka olisi omistanut sen. Ehkäpä se niin tekikin. Amerikan Imperiumilla oli monet kasvot kylmän sodan aikaan, ja kiitos Kinzerin, Sidney Gottlieb on eräs jota ei pidä unhoittaman.

  Artikkelin julkaissut The American Conservative

Miksi yli 40v vanha Churchin komitean raportti pitäisi edelleen kiinnostaa

Artikkeli on julkaistu vuonna 2016

Nykyään jos menet Twitteriin, voit löytää NSA:n twiittailemasta sen sitoutumisesta kierrättämiseen, tai CIA:n vitsailemasta siitä ettei se edelleenkään tiedä missä Tupac on. Miksi nämä ennen niin karmaisevat vakoilulafkat ovat niin innokkaita luomaan meille ystävällisen kuvan? Vastaus voidaan jäljittää vuosien 1975-76 Churchin komiteaan, joka muutti ikuisesti sen tavan miten amerikkalaiset näkevät tiedustelupalvelut, joiden piti palvella heitä.

Viime viikolla tuli täyteen 40 vuotta siitä kun Churchin komitean loppuraportti julkaistiin. Voit lukea raportin täältä. Watergaten jälkimainingeissa tammikuussa 1975 perustettu komitea perustettiin hieman sen jälkeen kun tutkiva journalisti Seymour Hersh oli paljastanut CIA:n roolin sekä ulkovaltojen hallitusten jallittamisessa että Yhdysvaltain kansalaisten vakoilussa. Komitea vietti 16 kuukautta käyden läpi salaisia ja julkisia dokumentteja ja grillaten satoja vastatiedustelu-upseereja, CIA-johtajia, FBI:n johtoa ja muita viranomaisia valaistakseen sitä laajuutta, jolla tiedusteluyhteisö on sikaillut aiempina vuosikymmeninä.

Tuloksena oli ennennäkemätön silmäys hämäräperäiseen amerikkalaisen tiedustelun maailmaan, mikä ikuisesti muutti kansan käsitystä Yhdysvaltain eri tiedustelupalveluista. Tämä piti erityisen paljon paikkansa NSA:n tapauksessa, jonka rooli ja jopa olemassaolo oli vähän tunnettu kansan keskuudessa ennen komitean paljastuksia.

Tärkeintä oli se mitä komitea oikeasti paljasti. Sen loppuraportti, joka julkaistiin huhtikuun 26. päivä 1976, luetteli huikean laajasti tiedusteluyhteisön laittomuutta ja väärinkäytöksiä, jotka olivat toistaan seuranneiden presidenttien alaisuudessa kääntäneet valtansa yhä enemmän itse kansalaisia vastaan. Virastot kuten CIA ja FBI näyttivät toimivan hallituksena omin nokkineen, luikerrellen lakirajoitteiden ohi niiden pyörittäessä ohjelmia, joista äänillä valitut edustajat, jopa presidentti, pidettiin pimennossa.

Suurin osa Churchin komitean paljastuksista tuntuu keskittyvän muutamaan nyt tunnettuun ohjelmaan, jotka ovat muuttuneet ikonisiksi virastojen rikkomuksiksi. Oli FBI:N COINTELPRO, 1960- ja 70-lukujen yhteiskunnallisia liikkeitä vastaan perustettu salainen toimintaohjelma, jonka kohteena olivat kotimaan yhteiskunnallista ja poliittista järjestystä uhkaavat ryhmät. Ohjelma urheasti yritti disruptoida ja tuhota yhteiskunnallisia liikkeitä kuten Mustat Pantterit ja Students for a Democratic Society. Se myös vehkeili omituisia juonia kuten FBI:n ehdottama suunnitelma iskeä painotaloihin aineella, joka “jäljitteli kuvottavimman tuoksuista paskan katkua”. Raportin mukaan ainakin 18 prosenttia ohjelman kohteista oli puhujia, opettajia, kirjoittajia ja tapaamisia tai rauhanomaisia mielenosoituksia, eikä niinkään rikollinen toiminta.

Sitten oli FBI:n oikeudeton salakuunteluhojelma, NSA:n oikeudeton sähkeiden ja muiden kansainvälisten viestien keruuohjelma sekä CIA:n ja FBI:n postin avaamisohjelmat, jotka avasivat, valokuvasivat ja tallensivat erään kerran yli 215 000 postilähetystä. Monet näistä ohjelmista olivat sisäsiittoisia ja jakoivat informaatiota eri tiedusteluvirastoille ja valtion laitoksille.

Vähemmän tunnettuja nykyään ovat ohjelmat kuten armeijan kotimaan mielenosoitusryhmien valvonta, tietojen pito ainakin 100 tuhannesta amerikkalaisesta lähtien Jesse Jacksonista Joan Baeziin ja Arlo Guthrieen, tai FBI:n “pidätyslista”, FBI:n pitämä lista ulkomaalaisista ja oman maan kansalaisista, jotka pidätettäisiin välittömästi mikäli sota syttyisi. Ehkäpä kaikkein shokeeraavin oli Huston Plan, jossa raportti peräänkuulutti “kansakunnan korkeimman poliittisen hahmon sallivan laittomuudet tiedusteluyhteissä” — lähinnä joustaen amerikkalaisten valvontaa sääntelevistä laeista ja sallia virastojen murtautua kohteiden koteihin, muun muassa. Nixon lyhyesti salli nämä toimet, kunnes J. Edgar Hoover vakuutti presidentin muuttamaan mieltään siinä pelossa, että toimet paljastuisivat ja hän joutuisi henkilökohtaisesti bussin alle.

Komitean laajamittaiset paljastukset saivat aikaan tiedustelupalvelujen toimintatapojen muutoksen. Vuonna 1978 kongressi hyväksyi Foreign Intelligence Surveillance Actin (FISA), joka loi salaisen tuomioistuimen jolla antaa lupia kotimaan vakoiluun. FISA-oikeusistuinta pidetään komitean suurena perintönä, joka on luonut paljon kaivattua valvontaa maan tiedusteluvirastoja kohtaan, jotka ovat härskisti leikkineet amerikkalaisten kansalaisoikeuksilla.

Todellisuudessa konkreettinen komitean perintö on paljon epäselvempi. FISA-oikeutta ei nykyään pidetä kauhean paljoa kumileimasinta ihmeellisempänä, ja se on evännyt vain 0.3 prosenttia sille tehdyistä valvontapyynnöistä viimeisen 33 vuoden aikana. Jopa silloinkin, aina kun piti käydä ristiriitaisimpaan Snowdenia edeltäneeseen valvontaan — Bushin hallinnon 9/11-salakuuntelu — valtio yksinkertaisesti vain sivuutti oikeusistuimen. Ei ainoastaan tuo, vaan jos yhtään mitään niin kotimaan valvonta on lisääntynyt komitean saadessa työnsä päätökseen. NSA nykyään kerää ja tallentaa lukemattomien amerikkalaisten viestintätiedot, jotka ovat paljon intiimimpiä ja paljastavampia kuin mistä komitea puhui 4 vuosikymmentä sitten. Hetki sitten korkein oikeus antoi FBI:lle luvan hakkeroida mahdollisesti miljoonia tietokoneita yksittäisellä luvalla. Ja nämä ovat ainoastaan asioita joista me olemme kuulleet.

Miten komitean perintöä tulisi sitten tarkastella? Mitkä ovat sen saavutukset valtiotason valvonnan lisäksi?

Churchin komitean todellinen arvo on niissä läksyissä, joita me voimme opiskella sen löydöksistä. Enemmän kuin minkään valtion politiikan käytännön vaikutukset tai se miten amerikkalaisten mielikuva tiedustelusta on muuttunut, kyse on sen kaukonäköisistä varoituksista koskien deep staten valtaa, joka on sen kaikkein pitkäikäisin perintö.

Kansallisen turvallisuuden valta melkein aina kääntyy omia kansalaisia vastaan

Monet Churchin komitean raportissa kuvatut ohjelmat alkoivat yrityksinä selättää ulkomaista aiheutuvat uhat. Kuitenkaan ei kestänyt kauaakaan kun romahtavien yhteiskunnallisten olosuhteiden ja projektin käsiinleviämisen yhteisvaikutus — lähinnä protestiliikkeiden ja terroristitekojen kasvu — sai tiedusteluvirastot kääntämään kaiken näkevän silmänsä sisäänpäin.

“Epäselviin termeihin kuten ‘vallankumouksellinen toiminta’, ‘kansalliset intressit’, ‘kotimaan turvallisuus’ ja ‘kansallinen turvalisuus’ luotettiin sähköisesti valvottaessa monia henkilöitä, jotka eivät olleet tehneet mitään rikollista ja jotka kaikkien objektiivisten mittareiden mukaan eivät olleet mikään uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle”, raportti esittää FBI:n oikeudettomasta salakuunteluohjelmasta.

Komitea tunnusti näiden ohjelmien suuren potentiaalin väärinkäytöksille, varoittaen että “NSA:n teknologiset kyvyt… voisivat kääntyä amerikkalaisia itseään vastaan suuresti vaikuttaen kansalaisvapauteen.” Tämän näkökannan epätodennäköinen kannattaja oli Tom Huston, entinen Valkoisen talon avustaja, joka vuonna 1970 oli painostanut Nixonia hyväksymään Huston Planin, mikä olisi antanut lisää valvontaoikeuksia eri tiedusteluvirastoille (hän ei tiennyt, että jotkut näistä virastoista olivat salaa käyttäneet sellaisia oikeuksia jo vuosia). Viisi vuotta myöhemmin, tämä oli hänen kantansa:

Riski oli, että ihmiset saataisiin herkistettyä poliittisille mietinnöille kansallisen turvallisuuden mietintöjen sijaan…. siirtyä lapsesta pommin kanssa lapseen kyltin kanssa, ja lapsesta kyltin kanssa lapseen autonpuskuritarran kanssa. Ja tätä vain jatkettiin ja jatkettiin.

Komiteaa on tässä patistettu tätä seuranneiden tapausten myötä, lähtien NYPD:n rauhallisten muslimiyhteisön vakoilusta suuriin määriin korkean teknologian sodankäyntiin tarkoitettua laitteistoa, jota on annettu paikallisille poliisiasemille.

Millään tavalla systeeminvastaiset ovat todennäköisiä kohteita

Standardipuolustus valtion valvonnalle on, että “jos sinulla ei ole mitään salattavaa, sinulla ei ole mitään pelättävää.” Useimmille tämä on helppo kanta, ottaen huomioon että kokonaisuutena suurin osa ihmisistä ei ole valtion valvonnan kohteita. Churchin komitean loppuraportissa valtarakenteita kyseenalaistavat, tai edes yksinkertaisella tavalla valtanormeista poikkeavat ovat niitä, jotka nähdään todennäköisesti vihollisina.

Olipa kyseessä sitten FBI, CIA, NSA tai armeija, eri komitean tietoonsa saamat kotimaan vastatiedusteluohjelmat pyrkivät yleensä käytännössä valvomaan samoja kohteita. He olivat “Uuden Vasemmiston” jäseniä — jota FBI ei kyennyt määrittelemään, paitsi “enemmän tai vähemmän asenteena” — eri kommunististen ja sosialististen puolueiden jäseniä, kotimaan niskoittelijoita ja sodan vastaisia mielenosoittajia. Vaikka ohjelmat kohdistettiin myös valkoisen ylivallan ryhmiin kuten KKK, he olivat paljon enemmän kiinnostuneita yhä vain militantimman vasemmiston jäsenistä, joiden he epäilivät toimivan ulkovallan vaikutuksen alaisina.

Näiden laajojen leimojen takia valtion vastatiedusteluohjelmien kohteet päätyivät kattamaan tieteentekijät, Neuvostoliittoa tutkivat akateemikot kuten John Steinbeck ja kaksi sananvapauden kannattakaa, jotka puolustivat “klassisen nelikirjaimisen sanan käyttöä”, koska se “näytti ilmiselvää keskisormea hyveellisyydelle ja yleiselle moraalisuudelle.” Siihen kuului jopa jotain niinkin pikkumaista kuin opiskelijalehtien painostaminen muuttamaan niiden sisältöä.

Kuitenkin siviilioikeuksien ja yksityisyyden jatkuvasti ollessa vain valkoisten, keskiluokkaisten ongelmana, nämä ohjelmat keskittyivät kansalaisoikeusryhmiin ja “mustien nationalistisiin vihapuheryhmiin” (joihin FBI:n mielestä kuului Martin Luther Kingin Southern Christian Leadership Conference ja “suurin osa mustien ryhmistä”).

Useimmat nykypäivänä tietävät FBI:n Martin Luther Kingin niskaan hönkäilevästä ahdistelusta, jonka komitea sai selville. Siihen kuului kaikki mahdollinen Kingin vakoilusta myllykirjeiden lähettämiseen hänelle ja hänen nimensä mustamaalaamiseen hänen tukijoiden silmissä. Mutta tämä oli vain jäävuoren huippu. FBI laittomasti salakuunteli Malcolm X:ää, Huey Newtonia ja muita “mustia ekstremistijohtajia” sekä puertoricolaista nationalistiryhmää ja Palestiinaa kannattavia organisaatiota. Sen tavoitteena oli “neutralisoida” rauhanomaiset kansalaisoikeusryhmät kuten Student Nonviolent Coordinating Committee ja CORE, samalla kun armeija vakoili ja piti tiedostoja aktivisteista kuten Julian Bond ja Walter Fauntroy.

Black Lives Matter -liikkeen edistyessä ja organisaatioiden kuten BYP 100 ja maahanmuuttajaoikeuksia ajavien ryhmien jatkaessa valtaapitävien haastamista, on hyödyksi muistaa, että tiedustelupalvelut ovat perinteisesti nähneet ei-valkoiset kapinalliset erityisen uhkaavina ja heidän huomionsa arvoisina. (Journalistit ovat paljastaneet että nämä liikkeet ovat joutuneet viime vuosina valtion viranomaisten tarkan valvonnan kohteiksi.)

Valvonta on uhka vapaalle lehdistölle

Huolimatta tuoreesta vapaan lehdistön suitsutuksesta, presidentti Obama on ollut suurelta osin vihamielinen journalismin roolia kohtaan nykypäivän Yhdysvalloissa. Hän on käynyt tietovuotajien ja sisäpiiriläisten kimppuun pahemmin kuin kukaan muu Nixonin jälkeen, ja hän on jopa käyttänyt USA:n turvallisuusviranomaista lehdistön edustajia vastaan. Ja nyt Trumpin nousun myötä ihmiset ovat alkaneet miettiä mitä lehdistön vapaus tarkoittaisi paranoidin, lehdistöä vihaavan öykkärin alaisuudessa, jolla on kaikki modernin valvontavaltion voimat käytössään.

Churchin komitean löydökset antavat meille jotain viitteitä. Komitean loppuraportin mukaan lähes 30 amerikkalaista joutui FBI:n salakuunteluun vuosina 1960-1972 osana salaisen informaation tietovuotajien etsintää. Näistä seitsemän oli journalisteja. Nixon oli vastuussa 17:sta salakuuntelusta, sen jälkeen kun New York Times julkaisi raportin hallinnon Kamputsean salapommituksesta. Nixon jopa salakuunteli omaa puheidensa kirjoittajaa sen jälkeen, kun hän suostui kertomaan toimittajalle taustoja sosiaalitukireformia käsitelleestä puheesta.

Olisi virhe pitää tätä käytöstä vain Nixonille tyypillisenä. Kennedy seurasi Newsweekin toimittajaa sen jälkeen, kun tämä kirjoitti artikkelin, joka hallinnon mukaan perustui salaiseen tiedustelutietoon, kun taas Johnsonin valtakunnansyyttäjä salakuunteli kommunismin vastaisen uutiskirjeen päätoimittajaa samasta rikkeestä.

Läksy on selvä: kun annetaan kyky tutkia vuotoja väijymällä lehdistöä, valassaolijat käyttävät sitä.

Sota ja taistelufiilis kasvattavat väärinkäytösten todennäköisyyttä

Churchin komitean löydökset tekivät selväksi, että Yhdysvaltain pystyttävä valvontasysteemi ja sen väärinkäytön taustalla oleva mentaliteetti ei olisi voinut olla olemassa ilman Yhdysvaltain ikuisen sodan politiikkaa.

William C. Sullivan, FBI:n johtajan entinen assistentti, kertoi komitealle FBI:n kotimaan ryhmien vastaisiin ohjelmiin liittyen: “Me olemme käyttäneet (näitä tekniikoita) neuvostoagentteja vastaan… (Samat menetelmät) tuotiin kotiin mitään organisaatiota vastaan, joita me vastustimme.” Kuten raportti sen sano, “mikä toimii yhtä vihollista vastaan, toimii toista vihollista vastaan.”

Sullivan selitti, että viraston välinpitämättömyys lakia kohtaan oli perintöä “sotapsykologiasta” 1940-luvulta, jolloin “laillisuus ei ollut mikään kysymys.” Hän täsmentää:

Sitten tuli kylmä sota. Me ajoimme samaa asiaa Korean sodassa, ja kylmä sota jatkui, sitten Vietnamin sota. Me emme koskaan vapauttanet itseämme siitä psykologiasta, jolla meidät oltiin indoktrinoitu, juuri Pearl Harborin jälkeen.

Kun vanha valta näytti romahtavan kotona, tämä loi räjähdysherkän sekoituksen. Vaikka amerikkalaiset näkevät terrorismin eräänä pahimmista uhista heidän elämäntyylilleen nykyään, terrori-iskujen määrä USA:ssa nykyään kalpenee verrattaessa sitä 1970-lukuun, kun sodanvastaiset, uskonnolliset ja kansallismieliset organisaatiot toteuttivat kymmenittäin pommi-iskuja ja hyökkäyksiä poliisia vastaan.

Kun tämä yhdistetään protestiliikkeiden kasvuun ja niiden lisääntyneeseen radikalismiin sekä sarjaan mellakoita 1970-luvulla, on selvää että valtion viranomaiset alkoivat nähdä siviilipopulaation vihollisena. “Varmasti sadat, mahdollisesti tuhannet amerikkalaiset — jotka suurin osa olivat alle 3-kymppisiä — olivat päättäneet tuhota yhteiskuntamme”, lukee paperissa, joka on tuotettu presidentille vuonna 1970. FBI-johtaja Clarence M. Kelley sanoi komitealle, että “sarja tilanteita on tapahtunut menneisyydessä ja tulee tapahtuman tulevaisuudessa kun valtio on erkaantunut sen perinteisestä roolista…. ja kun se ottaa askelia joita tarvitaan välittömään uhkaan vastaamiseen ihmiselämälle tai omaisuudelle.”

Sellaiset asenteet tuottavat yhtälailla radikaaleja toimia. Armeija on oikeuttanut laittoman kotimaan valvontaohjelmansa sillä perusteella, että se “tarvitsi sellaista informaatiota 1960-luvun lopulla, joka mahdollistaisi sen valmistautua tilanteisiin joissa se kutsuttaisiin tukahduttamaan kansan väkivaltaisuudet.” Hänen keskustellessaan Nixonin kanssa mahdollisuudesta antaa lupa “salamyhkäiselle sisääntulolle”, Tom Huston myönsi, että se oli “selvästi laitonta: sitä voidaan verrata asuntomurtoon” mutta että “se on myös mitä hedelmällisin työkalu.”

Vaikka yhteiskunnan romahtamisen todennäköisyys ei olekaan 1970-luvun vertainen, se mikä on tärkeämpää on mielikuva. Yhdysvaltain hallitus on jo rakentanut vuosittain yli $1 biljoonan arvoisen kansallisen turvallisuuden valtion yhden terroristi-iskun jälkeen, kun islamofobia on kasvussa kiitos jatkuvan varoittelun terroristien soluttautumisesta ja nukkuvista soluista, mikä saattaa tavalliset muslimit “vihollisena” näkemisen vaaraan. Niin kauan kuin “terrorismin vastainen sota” jatkuu, niin kauan jatkuu myös väärinkäytösten potentiaali.

Kun puhutaan Churchin komitean havaitsemista laittomuuksista tiedusteluyhteisössä, on houkutus nähdä sellaiset asiat tapahtuneen vain kerran ja pitää niitä nyt mahdottomina. Kuitenkin väärinkäytökset, joista me tiedämme jo — oli kyse sitten FBI:n nuorten muslimimiesten vangitsemisesta, Obaman hallinnon erääseen Fox Newsin toimittajaan kohdistamasta valvonnasta tai NSA:n työntekijöiden nakukuvien levittämisestä ja rakkauselämän kiinnostusten vakoilusta — osoittavat että Churchin komitean pelot neljä vuosikymmentä sitten ovat yhtä relevantteja tänä päivänä. Jokaista pelottaa Donald Trumpin muuttuminen seuraavaksi Hitleriksi. Miksi emme ole huolissamme siitä, että tiedusteluyhteisö palaa vanhojen jekkujensa pariin?

Artikkelin julkaissut In These Times

Four pillars

NSA:n vakoilun illusionaarinen tutkinta

NSA:n vakoilua on “tutkittu” illuusionaarisesti kolme kertaa

Sen jälkeen kun National Security Agencyn vakoilusta saatiin varmuus, on pidetty kolme eri “tutkimusta”. Yhden on tehnyt yksityisyys- ja siviilioikeuksien valvontalautakunta (Privacy and Civil Liberties Oversight Board, PCLOB), toisen tiedustelujohtaja kenraali James Clapper ja kolmannen senaatin tiedustelukomitea, muodolliselta nimeltään Senate Select Committee on Intelligence (SSCI).

Kaikki kolme tutkimusta ovat riittämättömiä, koska ne eivät kykene saamaan selville kaikkia yksityiskohtia, joita tarvitaan lopettamaan valtion Patriot Actin pykälän 215 ja Foreign Intelligence Surveillance Actin pykälän rikkomukset. PCLOB voi ainoastaan anoa — ei vaatia — dokumentteja NSA:lta ja se joutuu luottamaan omaan goodwilliinsa, samalla kun kenraali Clapperin vetämät tutkimukset hoitelee mies, joka on sekä valehdellut kongressille että on myös vakoilutoiminnan valvoja. Ja senaatin tiedustelukomitea — joka alunperin on suunniteltu tehokkaasti valvomaan tiedusteluyhteisöä — on epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Tarvitaan uusi, riippumaton kongressin komitea, joka uppoutuu täysin vakoiluun.

PCLOB voimaton saamaan dokumentteja

PCLOB luotiin 9/11 komission suosituksesta varmistamaan, että siviilioikeudet ja yksityisyys otettaisiin huomioon valtion valvonta- ja vakoilukäytännöissä ja -politiikassa.

Mutta se lässähti. Vuodesta 2008 vuoteen 2013 lautakunta on ollut ilman puheenjohtajaa ja kykenemätön palkkaamaan henkilöstöä tekemään mitään hommia. Vasta vuoden 2013 paljastusten jälkeen presidentti pyysi lautakuntaa aloittamaan tutkimukset NSA:n epäperustuslaillisesta vakoilusta. Ja kuitenkin lautakunnan ollessa koolla se on kykenemätön toteuttamaan tehtäväänsä, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin perustaa analyysinsa huolellisesti luonnosteltuihin tiedusteluyhteisön tekemiin lausuntoihin.

Kuten me selitimme, lautakunnan tulee nojata NSA:n johtajan, kenraali Keith Alexanderin, ja kenraali Clapperin goodwilliin — kaksi miestä, jotka toistuvasti ovat sanoneet että NSA ei kerää tietoa amerikkalaisista.

Jotta voitaisiin tehdä täysi tutkimus, PCLOB tarvitsee pääsyn kaikkiin relevantteihin NSA:n, FBI:n ja DOJ:n tietoihin. Mutta PCLOB ei voi saada todistuksia tai dokumentteja koska kongressi ei ole antanut sille samoja valtuuksia kuin kongressin komitealle tai riippumattomalle virastolle. Tämä on iso ongelma. Jos NSA ei anna dokumentteja kongressille, silloin se ei anna niitä myöskään PCLOB:lle.

Clapperin tutkimusta johti valehtelija

Presidentti Obama ilmoitti toisesta tutkimuksesta lehdistötilaisuudessa. Presidentti halusi luoda “riippumattoman” iskuryhmän, jossa olisi “ulkopuolisia asiantuntijoita”, jotka varmistaisivat “ettei mitään väärinkäytöksiä ole tapahtunut siinä miten näitä valvontateknologioita käytetään.” Vajaa kaksi päivää myöhemmin Valkoinen talo julkaisi lehdistötiedotteen, jossa iloitettiin iskuryhmän vetäjänä toimivan kenraali Clapper, ja joka myös raportoisi hänelle. Mikä oli vieläkin pahempaa: iskuryhmä ei saisi tehtäväkseen etsiä väärinkäytöksiä. Sen käskettiin keskittyä ainoastaan siihen miten “suojella kansallista turvallisuutta ja edistää ulkopoliittisia päämääriä.” Ja juuri tämän artikkelin ilmestymisviikolla ABC News raportoi iskuryhmän olevan täynnä Washingtonin sisäpiiriläisiä — ei “ulkopuolisia asiantuntijoita”. Eräs heistä on esimerkiksi ajanut Department of Homeland Securitylle oikeuksia skannata kaikki internetliikenne USA:han ja sieltä ulos. Ja toinen, vaikka hän on tunnettu oikeustieteen tutkija sääntelyasioissa, on kirjoittanut tutkielman siitä miten valtio voisi soluttautua verkossa toimiviin ryhmiin ja aktivistien joukkoon.

Yksi ainoa hyvä valinta oli Valkoisen talon nimittämä Peter Swire iskuryhmään. Swire on Georgia Techin professori ja on palvellut Valkoisen talon ensimmäisenä turvallisuusviranomaisena. Hän on allekirjoittanut lausunnon Electronic Privacy Information Centerin tapauksessa NSA:n vakoilua vastaan, sanoen että NSA:n puhelutietojen metadataohjelma on laiton Patriot Actin 215 pykälän mukaan. Tästä huolimatta kenraali Clapperin vetämien sisäpiiriläisten iskuryhmä — joka ei saa etsiä väärinkäytöksiä — ei koskaan tule pääsemään perustuslaittoman vakoilun juurille.

Senaatin tiedustelukomitea on jo epäonnistunut

Viimeisin “tutkimus” on “selonteko”, jota johtaa tiedusteluyhteisöä valvova senaatin tiedustelukomitea. Mutta kerta toisensa jälkeen komitea on epäonnistunut edes auttavasti esittämään minkäänlaista valvontaa. Ensinnäkin komitean puheenjohtaja senaattori Dianne Feinstein ja korkein jäsen senaattori Saxy Chambliss ovat NSA:n ja sen vakoilutoiminnan lobbaamia puolestapuhujia. He ovat molemmat oikeuttaneet vakoilun, sysänneet sivuun kaikki valitukset ja kiistäneet kaikki NSA:n tekemät rikkomukset.

Tiedusteluyhteisön puolustamisen lisäksi komitean johto on täysin epäonnistunut valvonnassa — juurikin se syy sille miksi Churchin komitea senaatin tiedustelukomitean on perustanut alunperinkin. Kuten on paljastettu, senaattori Feinstein ei saanut nähdä tai hänelle ei edes kerrottu tuhansista NSA:n auditoinnin selvittämistä vakoiluohjelmien rikkeistä. Tämä on suoraan ristiriidassa hänen lausuntoonsa ylistää “robustia” tiedustelukomitean valvontaa. Viimeisenä komitea on taipuvainen salailuun ja suljettujen ovien takana kokoustamiseen: senaatin tiedustelukomitea on tavannut vuonna 2013 julkisesti ainoastaan kahdesti. Selvää on, että tiedustelukomitea ei kykene suorittamaan sen valvovaa roolia, ja tarvitaan tuoreita silmiä suojelemaan amerikkalaisia NSA:n väärinkäytöksiltä.

Uusi Churchin komitea

Kaikki kolme näistä tutkimuksista on tuomittu epäonnistumaan. Tarvitaan uusi, erikoinen tutkimuskomitea, joka käy läpi näitä NSA:n rikkomuksia, sen vakoilua, sen juridista oikeutusta ja sitä miksi tiedustelukomitea ei kykene suitsimaan vakoilua. Lyhyesti, me tarvitsemme nykyajan Churchin komitean. Kongressin on aika ottaa ote sen valvontakyvystä. Amerikan kansalle tulee antaa enemmän tietoa NSA:n epäperustuslaillisista toimista ja NSA tulee asettaa vastuuseen.

Sano kongressiedustajallesi nyt että liittyy mukaan talkoisiin.

  Artikkelin julkaissut Popular Resistance