NASA järjestää tiedotusvälineille tiedotustilaisuuden torstaina 14. syyskuuta klo 10.00 EDT viraston päämajassa Washingtonissa keskustellakseen vuonna 2022 tilaamansa tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) riippumattoman tutkimusryhmän tuloksista.
Noin 30 minuuttia ennen tiedotustilaisuutta virasto julkaisee verkossa ryhmän koko raportin, jonka tarkoituksena on antaa NASAlle tietoa siitä, mitä tietoja voitaisiin kerätä tulevaisuudessa UAP:n luonteen ja alkuperän selvittämiseksi. Raportti ei ole katsaus tai arvio aiemmista tunnistamattomista havainnoista.
kuva: NASA
NASA määrittelee UAP:n havainnoksi taivaalla tapahtumasta, jota ei voida tieteellisestä näkökulmasta tunnistaa lentokoneiksi tai tunnetuiksi luonnonilmiöiksi. Tällä hetkellä on olemassa vain rajallinen määrä laadukkaita havaintoja UAP:istä, minkä vuoksi on mahdotonta tehdä varmoja tieteellisiä johtopäätöksiä niiden luonteesta.
Tiedotustilaisuus lähetetään suorana lähetyksenä NASA Televisionissa, NASA-sovelluksessa ja viraston verkkosivustolla osoitteessa:
Nicola Fox, apulaispäällikkö, tiedeosasto, NASAn päämaja Washingtonissa.
Dan Evans, apulaishallintojohtajan sijainen, NASAn tiedeosaston tutkimusosasto.
David Spergel, Simons-säätiön puheenjohtaja ja NASAn riippumattoman UAP-tutkimusryhmän puheenjohtaja.
Osallistuakseen henkilökohtaisesti tai puhelimitse tiedotusvälineiden on ilmoittauduttava viimeistään kaksi tuntia ennen tapahtuman alkua Jennifer Doorenille osoitteeseen: Jennifer.m.dooren@nasa.gov. NASA:n päämajan Mary W. Jackson -rakennus sijaitsee osoitteessa 300 E St. SW Washingtonissa.
Riippumaton UAP-tutkimusryhmä koostuu 16 yhteisön asiantuntijasta eri aloilta, jotka käsittelevät tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden mahdollisia tutkimusmenetelmiä koskevia kysymyksiä. NASA tilasi tutkimuksen tarkastelemaan UAP-ilmiöitä tieteellisestä näkökulmasta ja laatimaan etenemissuunnitelman siitä, miten tietoja ja tieteen välineitä voidaan käyttää UAP-ilmiöiden ymmärtämisen edistämiseksi.
Kopio UAP-tutkimusryhmän raportista on saatavilla verkossa ennen mediatilaisuuden alkua osoitteessa:
Seuraan syvästi kiinnostuneena, miten kongressin kuulemistilaisuudet UAP:ista ja UFOista heijastavat historiallista virallisen kertomuksen kääntymistä sen suhteen, miten tämä salaperäinen ilmiö vaikuttaa sivilisaatioomme. Olen myös huomannut tämän muutoksen kirjoissa, mielipideartikkeleissa ja muissa vaikutusvaltaisissa kulttuurielementeissä.
Seuraan syvästi kiinnostuneena, miten kongressin kuulemistilaisuudet UAP:ista ja UFOista heijastavat historiallista virallisen kertomuksen kääntymistä sen suhteen, miten tämä salaperäinen ilmiö vaikuttaa sivilisaatioomme. Olen myös huomannut tämän muutoksen kirjoissa, mielipideartikkeleissa ja muissa vaikutusvaltaisissa kulttuurielementeissä.
Elokuvat ovat jo muuttuneet hyväntahtoisista vierailijoista ilkeiksi ja pelottaviksi hyökkääjiksi. Sotilastiedustelu on kehittymässä siitä, että niitä pidetään merkityksettöminä, siihen, että niitä pidetään mahdollisena uhkana kansalliselle turvallisuudellemme, ja näin ollen se merkitsee tarvetta rahoittaa massiivisesti uutta avaruusasevarustelukilpailua.
Vuonna 1976 tapasin Perussa tohtori Maria Reichen, saksalaisen arkeologin, joka tutki Nazcan autiomaassa olevia salaperäisiä geoglyfejä, jotka voi havaita vain lentämällä korkealla niiden yllä. Hän näytti minulle alueelta löydetyn vuosisatoja vanhan keramiikkapurkin, jossa oli kuvattu alkuasukkaita vuorovaikutuksessa kypäräpukuisten olentojen kanssa ja heidän laskeutuneita aluksiaan näytettiin kaukaa — https://brewminate.com/the-nazca-lines-of-ancient-peru-dr-maria-reiche-and-a-lifes-work/
Vuonna 1979 vierailin tohtori J. Allen Hynekin luona Evanstonissa, IL:ssä, ja kerroin hänelle Caracasissa sijaitsevasta koulusta, jonka olivat luoneet Maan ulkopuoliset vierailijat, jotka opettivat teknologiaansa venezuelalaisille vapaaehtoisille opiskelijoille. Kerroin tohtori Hynekin kanssa edistynyttä kvanttifysiikkaa käsittelevistä vihkosista, jotka yksi ihmisopettajista antoi minulle. Minä ja silloinen tyttöystäväni Cristina Poblete tapasimme tämän opettajan hänen kämppäkaverinsa Vïctor Dascolin kautta, joka oli Cristinan kanssa valmistunut insinöörikollega. Victor kuvaili meille rennosti, kuinka vierailijat pysäköivät aluksensa hänen rakennuksen katolle kohtaamistensa aikana, ikään kuin nuo toimet olisivat rutiininomaisia ja normaaleja. Opettaja kertoi myös, että ET:t osallistuivat oppitunneille naamioituneina ja loivat samalla henkisen ilmapiirin, jonka avulla oppilaat pystyivät omaksumaan etukäteistietoa ennätysnopeasti. Ymmärtääkseni tohtori Hynek matkusti Caracasiin pian kohtaamisemme jälkeen, mutta en koskaan kuullut hänen havainnoistaan.
Löysin 90-luvulla Firenzessä Italiassa sijaitsevan 600 vuotta vanhan Madonna Saint Giovanninon maalauksen, jossa näkyy jotain korkealla ilmassa, joka näyttää lentävältä lautaselta.
Hiljattain tulin tietoiseksi vuonna 1866 tehdystä maalauksesta, joka esittää George Washingtonia vapaamuurarien symbolisissa asuissa ja UAP oikean olkapäänsä yläpuolella. Olen nähnyt UFOja myös kirkkomaalauksissa, jotka on maalattu jo kauan ennen kuin me osasimme lentää, niitä kuvataan vuosituhansia vanhoissa savitauluissa, ja niitä esiintyy vielä paljon vanhemmissa luolamaalauksissa.
Myös sotilaallinen vuorovaikutus UFOjen kanssa on kirjattu historiallisesti:
Liittoutuneiden lentäjien toisen maailmansodan aikaiset raportit kuvaavat lentäviä palloja, joita he luulivat vihollisen teknologiaksi — https://en.wikipedia.org/wiki/Foo_fighter
Edesmennyt appeni, elektroniikkateknikko Don Frisk, kertoi minulle 90-luvulla, että Kalifornian rannikon edustalla tehdyn ohjuskokeen aikana hän havaitsi, kuinka esine pysäytti kiitävän ohjuksemme keskellä ilmaa, lensi sen ympäri ja tuhosi sen säteen avulla.
Noin kaksi vuosikymmentä sitten tapasin eläkkeellä olevan USAF-kapteeni Robert L. Salasin, joka kertoi minulle, että hänen vahtivuoronsa aikana vuonna 1967 ufo deaktivoi mannertenväliset ohjuksemme niiden siiloissa Montanassa — http://www.cufon.org/cufon/malmstrom/malm1.htm
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ilmestyi aiemmin salaisia raportteja, jotka osoittivat, että venäläisillä oli vielä pelottavampi kohtaaminen 1980-luvulla, kun leijuva ufo aktivoi lähtölaskennan ohjustensa laukaisemiseksi Yhdysvaltojen kaupunkeihin, pelottavin tapahtuma, joka pysähtyi yhtäkkiä vain sekunteja ennen Harmageddonin alkamista — https://www.heraldscotland.com/news/12318039.alien-encounter-sparked-soviet-missile-crisis/
Ymmärrettävästi nämä aseinterventiot voitaisiin tulkita sotilaallisesti ”turvalliseen” ilmatilaamme tunkeutujien ylimieliseksi ylivoiman osoittamiseksi. Vuosituhansien aikana tuntemattomat vierailijamme näyttävät kuitenkin olevan ei-uhkaavia ja jopa hyödyllisiä vaikuttajia uskontojemme ja poliittisen kehityksemme kannalta.
On selvää, että suurin osa tiedossa olevista ufojen toimista menneisyydessä näyttää olleen rauhanomaisia ja avuliaita, ajatelkaapa esimerkiksi Zecharia Sitchinin käännöksiä sumerilaisista tauluista, joissa taivaalliset vierailijat kiittävät meitä siitä, että he opettivat meitä viljelemään ohraa ja valmistamaan olutta.
Minulle kaikki edellä mainitut todisteet merkitsevät sitä, että jos laajennamme näkemyksiämme näkemällä uudet UAP-paljastukset niiden historiallisessa kontekstissa, ne näyttävät käyttäytyvän johdonmukaisen ystävällisesti, ja siksi niiden aseinterventiot näyttävät todennäköisemmiltä varoituksilta, joilla pyritään pysäyttämään nykyinen umpikujaan ajautunut asevarustelukilpailumme ja estämään lopullisen sodan syttyminen.
Kaikkien näiden yksityiskohtien ja monen muunkin yksityiskohdan on oltava jo hyvin tiedossa älykkäille tiedemiehillemme, joten miksi havaitsemme ”entisten” tiedustelu-upseerien vauhdittaman uuden kiireen tunnustaa UAP:den olemassaolo ja epäillä sitä yhä enemmän mahdollisesta vihamielisyydestä?
Emme tiedä syytä tähän mielenmuutokseen, mutta vanhaa juridista työkalua ”Kuka hyötyy?” soveltaen voimme kohtuudella päätellä, että pelottelu lisää kysyntää kalliimmille aseille, jotka rikastuttavat entisestään muutamia ihmisiä ja lisäävät samalla koko väestömme taakkaa käynnistämällä kilpavarustelun avaruudessa, mikä vaarantaa entisestään jo ennestään epävarman olemassaolomme ja tuomitsee jälkeläisemme jatkuvaan vahingolliseen ahdistukseen.
Tämä Maan ulkopuolisten interventioita koskevan historiallisen kertomuksen kääntäminen päinvastaiseksi muistuttaa minua Wernher von Braunin varoituksista vähän ennen hänen kuolemaansa vuonna 1977. Hän oli nerokas saksalainen tiedemies, joka johti niiden tehokkaiden rakettien kehittämistä, jotka veivät meidät kuuhun. Ystäväni Carol Rosin oli hänen avustajansa, ja vuosikymmeniä sitten hän paljasti, että von Braun kertoi hänelle, että sotateollinen kompleksimme tarvitsi sotia pysyäkseen toiminnassa, joten hän ennusti kylmän sodan syntymistä aiempia venäläisiä liittolaisiamme vastaan, jota seurasi katastrofaalinen terrorismin vastainen sota ja lopulta avaruusolentojen uhka, joka luultavasti käynnistyy syyttämällä avaruusolentoja avaruudesta tulevista tuhoisista sädeaseista (kuten Nikola Teslan yli sata vuotta sitten keksimät), jota seuraa valheellinen hyökkäysyritys, joka oikeuttaa massiivisen totalitaarisen hätätilalain säätämisen, demokraattisten hallitusten, kuten meidän, lopun ja globaalin uuden järjestyksen nousun.
Toivottavasti von Braun oli väärässä viimeisimmässä ennustuksessaan, mutta suuria epäilyttäviä valmisteluja on kuitenkin havaittavissa, ja jotkut nuoristamme pitävät jo nyt muuttoa uudelle planeetalle houkuttelevana vaihtoehtona tulevaisuudelleen, jos he selviytyvät.
Tämä Christopher Mellonin juuri muutama päivä ennen 118. kongressin ensimmäistä istuntoa julkaisema lausunto on osoitus siitä, että UAP/ET-kysymys on tarkoitus ratkaista vuonna 2023. Mellon julkaisi lausuntonsa pian sen jälkeen, kun kapteeni Robert Salas vahvisti, että häntä ja muita ydinaseiden peukaloinnin silminnäkijöitä pyydettiin tapaamaan All-domain Anomaly Resolution Office (AARO) -viraston kanssa koskien UAP:hen liittyviä Yhdysvaltain ICBM-ohjusten sammutuksia.
Sitä on erityisen ilahduttavaa lukea, koska se vahvistaa skenaarion, josta olen kertonut yleisölle sadoissa haastatteluissa viimeisten neljän vuoden aikana.
Steve Bassett
Los Angeles, CA
Tietojen oikaisu
Christopher Mellon
29. joulukuuta 2022
Kirjoitan oikaistakseni tietoja Wall Street Journalin Holman Jenkins Jr:n harhaanjohtavien artikkelien sarjan jälkeen. Erityisesti haluan oikaista Jenkinsin väitteen, jonka mukaan: ”UFO-huuma on suurelta osin Yhdysvaltain puolustuslaitoksen ylläpitämä”, sekä hänen väitteensä, että kiinnostus UAP-kysymystä kohtaan johtuu ”…tiedusteluviranomaisista, jotka ajattelevat, että heidän työhönsä kuuluu väärän ja tarkoitushakuisen tiedon levittäminen amerikkalaiselle yleisölle omiin tarkoituksiinsa”. Hänen väitteensä siitä, että DoD on viime aikoina löytänyt tavanomaisia selityksiä suurimmalle osalle niistä sadoista UAP-tapauksista, joista Yhdysvaltain sotilashenkilöstö on raportoinut, on myös kyseenalainen.
Ensinnäkin minulle on epäselvää, mihin ”levottomuuteen” Jenkins viittaa, koska Yhdysvaltain lehdistö on viime aikoina ollut lähes täysin pimennossa UAP-kysymyksen käsittelyssä. Esimerkiksi viime viikolla presidentti Biden allekirjoitti UAP:tä koskevan ennennäkemättömän lainsäädännön, joka voisi mahdollisesti paljastaa todisteita Maan ulkopuolisesta läsnäolosta Maapallolla. Mikään Amerikan johtavista televisiokanavista tai sanomalehdistä ei kuitenkaan ole kertonut sanaakaan tästä uskomattomasta kahden puolueen pyrkimyksestä! Aluksi voidaan siis todeta, että UAP-uutisointi lehdistössä on pikemminkin puutteellista kuin ylenpalttista.
Lisäksi se vähäinen lehdistökirjoittelu, jota olemme viime aikoina nähneet, on ollut negatiivista, ja siinä on pyritty vähättelemään ja mustamaalaamaan UAP-kysymystä, erityisesti sitä mahdollisuutta, että jotkut UAP:t voisivat edustaa muukalaisteknologiaa. Esimerkkejä tällaisesta raportoinnista ovat mm: Jenkinsin viimeaikaiset artikkelit Wall Street Journalissa; toinen UAP-skeptikko Seth Shostakin Wall Street Journalissa julkaisema mielipidekirjoitus (jossa muuten väitetään virheellisesti, etteivät tähtitieteilijät koskaan raportoi UAP:sta); ja lopuksi Julian Barnesin lokakuussa julkaisema New York Timesin mielipidekirjoitus, jossa hän väittää, että nimettömät puolustusvoimien virkamiehet ovat löytäneet selityksen ”useimmille” viimeaikaisille UAP-raporteille. Kummallista kyllä, Barnes viittaa 144:ään sotilaalliseen UAP-tapaukseen, joista ilmoitettiin hallituksen kesäkuussa 2021 toimittamassa raportissa. Sitten hän mainitsee kongressin kuulemistilaisuuden UAP-kysymyksestä toukokuussa 2022. Silti hän jotenkin jättää mainitsematta, että kongressin kuulemistilaisuudessa esiintyneet puolustusministeriön virkamiehet kertoivat, että virallisesti raportoitujen sotilaallisten UAP-tapausten määrä oli noussut jyrkästi 400:aan 144:stä alle vuodessa! Väittävätkö Barnes ja hänen nimettömät DoD-lähteensä, että suurin osa 144 UAP-tapauksesta on selitetty vai suurin osa 400 tapauksesta? Ovatko nimettömät virkamiehet, jotka vuotavat tietoja New York Timesille, samoja henkilöitä, joiden herra Jenkins väittää ”…levittävän vääriä ja taipuvaisia tietoja amerikkalaiselle yleisölle omiin tarkoituksiinsa”? En voi olla ihmettelemättä, koska meillä ei ole muita viimeaikaisia esimerkkejä siitä, että puolustusministeriön tai sisäisen turvallisuuden ministeriön virkamiehet olisivat vuotaneet UAP-tietoja lehdistölle. Lyhyesti sanottuna UAP:den suhteen on pikemminkin liian vähän kuin liikaa ”hälyä”, ja Jenkins on ymmärtänyt väärin, kun on kyse puolustusministeriön roolista.
Yksi niistä asioista, jotka huolestuttavat minua eniten viimeaikaisessa lehdistössä julkaistussa UAP-kysymyksessä, on se, etteivät Jenkins, Barnes tai Shostak näytä tehneen mitään vakavasti otettavaa UAP-tutkimusta ennen kuin julkaisivat rohkeita väitteitään. Otin tässä yhteydessä yhteyttä useisiin sotilashenkilöihin, jotka olivat osallisina Nimitzin tapaukseen ja muihin merkittäviin sotilaallisiin UAP-tapauksiin, ja sain tietää, että Jenkins, Barnes tai Shostak eivät olleet haastatelleet ketään heistä. Tämä on räikeä puute, koska heidän todistuksensa muodostavat perustan kongressin viimeaikaiselle, syvälliselle sitoutumiselle asiaan. Lisäksi jotkut näistä tapauksista ovat vastuussa siitä, että jotkut UAP:t eivät ole ihmisten valmistamia. Näiden tärkeiden sotilastodistajien haastattelematta jättäminen on myös suuri laiminlyönti, koska jotkin heidän kertomuksistaan antavat perusteltuja syitä uskoa, että joihinkin UAP-tapauksiin liittyy teknologiaa, joka ei ehkä ole ihmisten.
UAP:den tapauksessa meillä on sekä suuri määrä tuoreita sotilasraportteja, satoja, että huomattava ja kasvava määrä vaikuttavia tietoja. Jos jokin sadoista DoD:n UAP-raporteista osoittautuu lopulta maan ulkopuolisen sivilisaation luotaimeksi, se on helposti ihmiskunnan historian suurin löytö. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole tarjota tavanomaista selitystä Nimitzin tapaukselle tai sadoille muille tutkittaville Yhdysvaltain armeijan tapauksille. Maailmanlaajuisesti on myös satojatuhansia siviilien UAP-raportteja, mukaan lukien satoja, jotka on saatu esimerkiksi Ranskan, Brasilian, Chilen ja Venäjän kaltaisten maiden asevoimilta. Muistakaa myös, että olemme vasta nyt alkaneet pyytää Yhdysvaltain sotilashenkilöstöä raportoimaan havainnoistaan ja vasta nyt alamme analysoida niitä. Luonnollisesti useimmilla UAP-raporteilla on tavanomaisia selityksiä, mutta on älyllisesti epärehellistä jättää huomiotta ne vaikeat ja hyvin dokumentoidut tapaukset, jotka viittaavat siihen, että meidät ovat saattaneet löytää muut, joiden kanssa todennäköisesti jaamme galaksin.
Palatakseni Jenkinsin puheenvuoroon totean, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö puolustusministeriö olisi pyrkinyt johdonmukaisesti vähättelemään ja välttelemään UAP-kysymystä, ei edistämään sitä. Niille, jotka eivät tunne tosiasioita, käydään lyhyesti läpi historiaa:
1970: Yhdysvaltain ilmavoimat, joka haluaa pestä kätensä UAP-kysymyksestä, luopuu UAP-tutkimuksestaan, Project Blue Bookista. Huolimatta yli 700 selittämättömästä UAP-raportista ilmavoimat haluaa meidän uskovan, että UAP-ilmiöt ovat yksinkertaisesti ja täysin seurausta ”lievästä hysterian muodosta; henkilöistä, jotka keksivät raportteja huijauksen toteuttamiseksi tai julkisuuden tavoittelemiseksi; psykopatologisista henkilöistä ja luonnonkohteiden virheellisestä tunnistamisesta”. Toisin sanoen Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan UAP-ilmoitukset tekevät henkilöt ovat hulluja, naiiveja tai huijareita. Kuten kaikki UAP-kysymyksen tutkijat tietävät, DoD ja USAF ovat johdonmukaisesti vastustaneet vakavaa julkista tutkimusta UAP-kysymyksestä.
Talvi 2017: Lue Elizondo tiedottaa minulle, että UAP:t rikkovat rutiininomaisesti Yhdysvaltain rajoitettua ilmatilaa. Saan tietää, että tätä on tapahtunut viikoittain, ellei jopa päivittäin, kuukausien ja vuosien ajan; silti DoD ja IC:n johto ovat pimennossa. Lue ja hänen tiiminsä ovat syvästi huolestuneita mahdollisuudesta, että Yhdysvaltojen merivoimien iskuryhmiin ja muihin elintärkeisiin Yhdysvaltojen sotilaallisiin voimavaroihin kohdistetaan salaista tiedustelua. Vielä huolestuttavampaa on se, että nämä salaperäiset ajoneuvot näyttivät joissakin tapauksissa osoittavan kykyjä, jotka ylittävät kaikki Yhdysvaltojen varastossa olevat ajoneuvot, mukaan lukien jopa Lockheed Martin Skunkworksin, Boeing Phantom Worksin ja muiden alihankkijoiden DoD:lle ja IC:lle kehittämät erittäin salaiset tiedustelualustat.
Kesä-syksy 2017: Esittelen Lue Elizondon kahdelle virkamiehelle, jotka raportoivat suoraan silloiselle puolustusministeri James Mattisille. Kuukausien ponnistelut kuluvat, mutta osoittautuu mahdottomaksi saada ketään DoD:ssä ilmoittamaan asiasta ministerille tai ryhtymään mielekkäisiin toimiin.
Lokakuu 2017: Lue eroaa vastalauseena sen jälkeen, kun on käynyt selväksi, että uppiniskainen OSD:n byrokratia ei ole halukas tunnustamaan UAP-ongelmaa tai ryhtymään tutkimuksiin.
Marraskuu 2017: New York Timesin Leslie Keaniin sekä Washington Postin ja Politicon toimittajiin, kun käy epätoivoisesti selväksi, etteivät DoD ja armeija reagoi näihin hälyttäviin tunkeutumisiin Yhdysvaltain sotilaalliseen ilmatilaan. NYT:n toimittajat olivat aluksi hyvin skeptisiä, mutta Luen arvovaltainen todistus ja toimittamani salassapitoa vailla olevat asiakirjat ja DoD:n viralliset videot riittivät vakuuttamaan heidät siitä, että tarina on todellinen. Politico on myös erittäin kiinnostunut, mutta New York Times vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kongressin huomion herättämiseksi, joten toimin sen mukaisesti ja toimitin heille kaksi salassapitamatonta, mutta virallista DoD UAP-videota ja muuta salassapitamatonta tietoa. Ensisijaisena tavoitteena on hälyttää kongressi ja saada se sitoutumaan, ja toivon, että se pakottaa DoD:n ryhtymään toimiin. Helpotan myös New York Timesin toimittajan Helene Cooperin, joka on NYT:n jutun päätoimittaja, haastattelua senaatin entisen enemmistöjohtajan Harry Reidin kanssa. Haastattelussa senaattori Reid kertoo yksityiskohtia omista turhauttavista yrityksistään saada DoD suhtautumaan vakavasti UAP-kysymykseen. Tällä välin Lue esittelee Helene Cooperin, Leslie Keanin ja Ralph Blumenthalin NYT:n toimittajille komentaja Dave Fravorille ja muille moitteettoman luotettaville ja päteville laivaston lentäjille. New York Times julkaisee 17. joulukuuta 2017 Leslien, Ralphin ja Helenen artikkelin otsikolla Glowing Auras and ’Black Money’.
Talvi 2017-2018: Washington Post julkaisee mielipidekirjoitukseni otsikolla ”The Military Keeps Encountering UFOs. Why Doesn’t the Pentagon Care?”. Tässä mielipidekirjoituksessa, joka on ensimmäinen monista, ehdotan, että kongressi pyytää puolustusministeriä tekemään ”kaikki lähteet kattavan” tutkimuksen UFO-ongelmasta. Käytin tilaisuutta hyväkseni myös julkaistakseni toisen salassapitamattoman mutta virallisen DoD:n UAP-videon. Samalla esittelin Lue Elizondon senaatin asevoimien ja tiedustelukomitean henkilökunnalle. Minä ja Lue puolestaan esittelimme senaatin henkilökunnalle useita merivoimien lentäjiä, kuten Dave Fravorin, Ryan Gravesin ja Alex Dietrichin, sekä muita DoD:n työntekijöitä ja urakoitsijoita, jotka ovat kohdanneet UAP:n. Senaatin henkilökunta on vaikuttunut ja järjestää merivoimien lentäjien tiedotustilaisuuksia valiokunnan jäsenille. Bill Nelson, josta myöhemmin tulee NASAn johtaja Bidenin hallinnossa, on yksi niistä senaattoreista, jotka osallistuivat näihin tiedotustilaisuuksiin, ja hän on syvästi ja ymmärrettävästi vaikuttunut laivaston lentäjien todistuksista. Tästä johtuu NASAn nykyinen, ennennäkemätön kiinnostus UAP-asiaa kohtaan.
2019: Puolustusministeriö tunnustaa New York Timesille ja Washington Postille toimittamieni salassapitamattomien UAP-videoiden aitouden. Lue, Tom Delonge ja minä teemme voitavamme tietoisuuden lisäämiseksi, johon kuuluu useita lehtihaastatteluja ja osallistuminen History Channelin TV-sarjaan nimeltä UNIDENTIFIED. Ensimmäistä kertaa lähihistoriassa, kenties koskaan, Yhdysvaltain aktiivipalveluksessa olevat sotilaat saavat julkisesti keskustella UAP-kohtaamisistaan kameran edessä.
2020: Kongressi, joka on turhautunut DoD:n toiminnan ja reagointikyvyn puutteeseen, määrää DoD:n perustamaan UAP-organisaation ja ottamaan käyttöön UAP-raportointimenettelyt. Tämä tapahtuu, koska DoD ja IC eivät ole olleet valmiita käsittelemään UAP-kysymystä. Erityisesti USA:n ilmavoimat kieltäytyy antamasta UAP-tietoja, vaikka tiedustelut tulisivat apulaispuolustusministeriltä. Kahden vuoden ajan olen esitellyt ja käynyt keskusteluja, kirjoittanut mielipidekirjoituksia ja jopa laatinut ja julkaissut raporttiluonnoksen verkossa, ja senaatin tiedusteluvaliokunta hyväksyy suositukseni pyytää DNI:ltä salassapitämätöntä UAP-raporttia.
2021: Vastauksena DoD:n viivyttelyyn kongressi menee pidemmälle ja vaatii DoD:tä toimittamaan lisätietoja ja muun muassa laatimaan UAP:n tieteellisen raportin ja UAP:n keruusuunnitelman. Samaan aikaan senaatin tiedustelukomitean vuonna 2020 pyytämä salassapitamaton UAP-raportti saapuu kesäkuussa. Siinä mainitaan 144 sotilaallista UAP-tapausta vuodesta 2004 lähtien. Vain yksi niistä ratkaistiin, nimittäin ilmapalloon kohdistunut onnettomuus. Raportti ei sisällä NORADin korreloimattomia jäljitysraportteja eikä avaruuden tai merenalaisia poikkeamia, mutta se on alku. Asiakirjassa ei tietenkään myöskään mainita niitä arviolta 90 prosenttia UAP-tapauksista, joita ei koskaan raportoitu uraan ja maineeseen kohdistuvien kielteisten vaikutusten pelossa. Salassapitämätön UAP-raportti vahvistaa kuitenkin satojen UAP-tapahtumien todellisuuden, joista useimmat on havaittu useilla antureilla. Vaikka monille tai ehkä jopa kaikille UAP-tapahtumille saattaa löytyä perinteinen selitys, toistaiseksi yksikään DoD:n havaitsemista 400 UAP-tapahtumasta ei liity lopullisesti venäläisiin, kiinalaisiin tai Yhdysvaltojen salaisiin ilma-aluksiin. Hallituksen UAP-tiedot vahvistavat siis sitä mahdollisuutta, että jotkut UAP:t voivat olla maapallon ulkopuolisen teknologian ilmentymiä. Silti tiedotusvälineet välittävät lähes kaikkialla UAP-raportin uutisoinnissa ”ei avaruusolentoja” -viestin sen sijaan, että ne huomauttaisivat, että alustavat tiedot ovat sopusoinnussa ET-hypoteesin kanssa.
2022: Kongressi vahvistaa UAP-lainsäädäntöä tiedustelu- ja puolustuslakiesityksissä sisällyttämällä siihen ennennäkemättömiä uusia säännöksiä, jotka tarjoavat ilmiantajansuojan kaikille, jotka ovat tietoisia UAP-ohjelmista, joista ei ehkä ole tiedotettu kongressille. Lisäksi siinä määrätään kaikkien UAP-tiedusteluasiakirjojen tarkistamisesta toisen maailmansodan ajalta lähtien ja vaaditaan DHS:ää, DoD:tä ja IC:tä yksilöimään ja jakamaan kongressille kaikki UAP-ohjelmiin liittyvät salassapitosopimukset (Non-Disclosure Agreements, NDA). Jo joulukuussa 2022 ihmiset ovat ryhtyneet käyttämään ilmiantajansuojaa.
Johtopäätös
Tämä on kieltämättä pintapuolinen ja rajallinen versio UAP-kysymyksen lähihistoriasta, joka perustuu henkilökohtaisen kokemukseni kapeaan ikkunaan, mutta sen pitäisi riittää osoittamaan, että herra Jenkins on väärässä: UAP-kysymyksestä on vain vähän uutisointia valtavirran lehdistössä; se vähäinenkin valtavirran uutisointi, jota olemme viime aikoina nähneet, on ollut enimmäkseen väheksyvää; ja siinä määrin kuin puolustusalan virkamiehet ovat osallistuneet, se on ollut pikemminkin UAP-kysymyksen vähättelyä ja mustamaalaamista kuin sen edistämistä. Toisin sanoen Jenkinsin kommentti Wall Street Journalissa on erittäin epätarkka ja harhaanjohtava.
Jenkins väittää myös, että puolustusministeriö on löytänyt perinteisiä selityksiä sadoille UAP-tapauksille, joita on havaittu viime vuosina. Näihin kuuluvat lukuisat tapaukset, joissa merivoimien sota-aluksia on merellä parveillut tunnistamattomia lennokkeja muistuttavia ilma-aluksia, usein tuntikausia kerrallaan, mikä on mahdollistanut yksityiskohtaisten tutka- ja optisten tietojen keräämisen UAP:stä. Kiinalaiset vaikuttavat loogisilta epäillyiltä, enkä ole lainkaan yllättynyt, jos se osoittautuu selitykseksi näille tapauksille, mutta kun viimeksi tarkistin asiaa, IC ei ollut vielä vahvistanut kiinalaisten yhteyttä näihin tapauksiin.
Myös DoD:n harjoitusalueilla on viime vuosina tapahtunut kymmeniä ilmatilan loukkauksia; joissakin tapauksissa kokonaisia sotaharjoituksia on peruttu tai siirretty, koska tunnistamattomat ilma-alukset ovat liikkuneet rajoitetussa sotilaallisessa ilmatilassa. Viimeisimmän laskennan aikana ilmoitettiin 11 lähes ilmatörmäystä. On myös havaittu salaperäisiä merenalaisia aluksia, joiden on kerrottu kulkevan satojen kilometrien tuntinopeudella. Samaan aikaan ydinaseita ja ydinvoimalaitoksia valvotaan edelleen. Yhteenvetona voidaan todeta, että puolustusministeriöllä ja IC:llä on paljon työtä tehtävänä, ennen kuin tilanne saadaan hallintaan. Jos olen väärässä ja ”suurin osa” näistä tapauksista on yhtäkkiä selitetty, hienoa! Minusta on kuitenkin epätodennäköistä, että vireillä oleva UAP-raportti osoittaisi, että olemme yhtäkkiä löytäneet selityksen yli 200 UAP-tapahtumalle toukokuun jälkeen.
Kuitenkin artikkelissaan The UFO Bubble Goes Pop Jenkins yhtyy New York Timesin Julian Barnesin ennusteeseen, jossa hän ennustaa juuri sitä. Hän väittää, että syy UAP-raportin, jonka piti valmistua 31. lokakuuta, viivästymiseen on se, että DoD löysi yhtäkkiä tavanomaisia selityksiä useimmille UAP-raporteille. Jos käy ilmi, että useimmille tapauksille on löydetty selitykset, se on arvokasta ja tärkeää edistystä, mutta UAP-kysymys ei ole katoamassa. Sadat selittämättömät havainnot säilyvät, ja monet mielenkiintoisimmista raporteista, kuten Nimitzin tapaus, haastavat jatkossakin perinteisiä ajattelutapoja ja älyllistä itsetyytyväisyyttä.
Toivottavasti me kaikki voimme ainakin tunnustaa, että on elintärkeää tutkia mistä niin monet Yhdysvaltojen ilmatilan huolestuttavat loukkaukset johtuvat. Sillä välin kehotan toimittajia tekemään ne vakavat kotitehtävät, joita Jenkins, Barnes ja Shostak eivät ole tehneet, eli tutkimaan UAP:den historiallista dokumentaatiota ja tutkimusaineistoa, keskustelemaan johtavien UAP-tutkijoiden kanssa ja ennen kaikkea haastattelemaan Yhdysvaltain sotilashenkilöstöä, joka on kohdannut nämä ajoneuvot. Tämän UAP-tietovuoren kiipeäminen ei ole vaikeaa, se vain vaatii hieman aikaa ja vaivaa. Toivon, että muutama vakavasti otettava toimittaja näkee vaivaa, koska näkymä huipulta on uskomattoman kiehtova, ja Yhdysvaltain kansa ansaitsee asiantuntevan analyysin.
Sarjassaan toista raporttia Pentagonin käynnissä olevista tunnistamattomien ilmailmiöiden arvioinneista odotettiin julkaistavaksi lokakuun lopulla. Vuoden 2022 National Defense Authorization Act (NDAA) määräsi, että raportti tulisi toimittaa kongressille lokakuun 31. päivään mennessä, jota seuraisi sitten kansalle tarkoitettu julkinen versio raportista.
“Kansallisen tiedustelun johtaja Avril Hainesilla on maanantaihin asti aikaa esittää kongressille ensimmäinen vuosittainen julkinen päivitys tunnistamattomista ilmailmiöistä”, ABC News raportoi, lisäten että tulevan raportin odotettiin kertovan yksityiskohtia “kaikista uusista UAP-tapauksista viimeisen vuoden aikana sekä kaikista aiemmin raportoimattomista tapauksista.”
Halloween tuli ja meni, mutta oli selvää että uutta raporttia ei kuulu ei näy, ja että se tulisi olemaan myöhässä. ODNIn verkkosivut ovat saaneet varmasti paljon liikennettä UAP-bongareiden pitäessä silmällä sivuston uutishuonesivua, jonne ODNIn raporteista ja julkaisuista ilmoitetaan. Huolimatta useista F5:n painalluksista, sivu ei koskaan päivittynyt ilmoituksella raportin julkaisusta.
Nyt useita viikkoja odotetun deadlinen jälkeen, me edelleenkin odottelemme… ja perustuen tilanteen viimeisimpiin arvioihin, vaikuttaa siltä että UAP-raportti ei ole päätynyt vielä edes kongressin luettavaksi.
Kuvakaappaus laivaston F/A-18 pilottien vuonna 2015 kuvaamasta oletetusta UAP:sta (kuva: The Department of Defense)
Pentagon ilmoittaa itsestään
Marraskuun alussa The Debrief kysyi Pentagonilta tilannepäivitystä puuttuvaan UAP-raporttiin, ja sai Pentagonin viestintähenkilö Sue Gough’lta vastaukseksi, että DOD ei kommentoi raporttia ennen sen toimittamista kongressille. Tuolloin se oli ensimmäinen suora viittaus — yhtään missään — siitä että raporttia ei oltu toimitettu edes kongressille vielä.
Gough esitti seuraavaa infoa DODin UAP-kannoista:
“UAP-raportteja ei suurinta osaa selitä mikään yksittäinen tekijä. Me keräämme niin paljon dataa kuin pystymme, seuraamme dataa minne se johtaa, ja kerromme löydöksistämme milloin mahdollista. Me emme kiirehdi analyyseissämme johtopäätöksiä. Monissa tapauksissa havaitut ilmiöt ovat turvaluokiteltu ‘tunnistamattomiksi’ yksinkertaisesti siksi, koska sensorit eivät kyenneet keräämään tarpeeksi informaatiota positiivisen attribuution tekemiseksi. Me työskentelemme näiden puutteiden korjaamiseksi tulevaisuudessa ja varmistaaksemme, että meillä on riittävästi dataa analyysia varten.
“DoD ottaa kansan intressin UAP-ilmiöihin vakavissaan”, Gough toteaa, “ja se on sitoutunut avoimuuden ja tilivelvollisuuden periaatteisiin Amerikan kansalle, mitkä se joutuu tasapainottamaan suojellakseen arkaluonteisia tietoja, tietolähteitä ja menetelmiä.”
Pentagonin lausunnon seurantaa varten tavoittelin myös ODNIn toimistoa, mutta ODNIn viestintähenkilö sanoi, että heillä ei ollut tällä hetkellä mitään lisättävää.
Mikä on raportin status?
Kirjeessä The Black Vaultin John Greenewaldille marraskuun 14. päivä ODNI jälleen kerran vahvisti, että raporttia ei edelleenkään oltu toimitettu kongressille. Sitten marraskuun 22. päivänä Pentagonin varalehdistösihteeri Sabrina Singh piti lehdistötilaisuuden samalla kun Patrick S. Ryder, DoD:n lehdistösihteeri matkasi Kamputseassa. Briiffauksessa Nextgovin puolustusteknologiakirjeenvaihtaja Brandi Vincent kysyi Singhilta ODNIn UAP-raportista.
“Haluan vain kuulumiset tälle”, Vincent sanoi. “Vuoden 2022 NDAA vaati raportteja Pentagonilta tunnistamattomista ilmailmiöistä lokakuun 31. päivälle tätä vuotta, ja siitä sitten aina vuosittain vuoteen 2026 asti, jotka toimitetaan kongressin valiokunnille. Onko teillä päivitystä meille raportista? Milloin saamme nähdä julkisen version… onko mitään?”
Pentagonin varalehdistösihteeri Sabrina Singh puhuu Pentagonissa (Credit: DOD).
“Minulla ei ole päivitystä raporttiin”, Singh sanoi Vincentille. “Uskon, että se on edelleen ODNIlla tarkistettavana. Ennen kuin saamme sen ulos, en kykene… kykene…. minulla ei ole mitään sanottavaa sinulle juuri nyt.”
“Sinun tietojesi mukaan sitä ei ole toimitettu valiokunnille?”, Vincent kysyi.
“Minun tietojeni mukaan, mutta sinun pitäisi kysyä noilta valiokunnilta”, Singh vastasi.
Singhin lausuntoihin perustuen kaikki viitteet sanovat nyt, että UAP-raportti edelleen on toimittamatta kongressille. Mikä kestää?
Marraskuun 14. päivän kirjeessä Greenewaldille Gregory Koch, ODNIn FOIA-henkilö ODNIn tiedonhallintatoimistolla sanoi, että “me odotamme loppuraporttia toimitettavaksi näillä näppäimillä”, vaikka asia ei ole edelleenkään liikkunut juurikaan mihinkään.
Selvästi kiitospäivän juhlinta on todennäköisesti avittanut sitä, että raportti ei ole edistynyt; ei ole selvää tuleeko kongressi saamaan turvaluokitellun version milloin. Joten vaikka uutta tietoa valtion käynnissä olevista UAP-arvioinneista ei tule olemaan perheen kanssa käytäviin pöytäkeskusteluihin kiitospäiväjuhliin, tuurilla raportti saattaa päätyä sukanvarteen joulun juhlintaan…. jos siis olemme tarpeeksi onnekkaita näkemään ODNIlta yhtään mitään ennen joulua.
Fysiikan laitos, University at Albany SUNY, Albany, NY UAPx, Inc:n ja SCU:n (Scientific Coalition for UAP Studies) jäsen
Huolimatta lukuisista luotettavien lähteiden sanomalehtiartikkeleista tänä vuonna [1], sekä Pentagonin myönnytyksistä [2] ja kongressin kuulemistilaisuuksista [3] huolimatta kiinnostus UAP-tutkimuksia kohtaan herättää naurua ja pilkkaa sekä tiedeyhteisön sisällä että sen ulkopuolella, myös tunnettujen tiedeviestijöiden taholta [4]. Miksi näin on? Puretaanpa vaihteeksi ufologiaan/UAP-tutkimuksiin kohdistuvaa yleistä kritiikkiä ja nujerretaan nujertajat. Vaikka osa väitteistä on yleisiä, käytän paljon aikaa avaruusolentoihin, jotka ovat yleinen hypoteesi, joka vaatii huomattavaa huomiota, mutta tätä esseetä ei pidä lukea luettelona vasta-argumenteista vain avaruusolentojen puolesta.
(1) Kameroiden resoluutio paranee jatkuvasti, mutta UAP:stä ei ole vieläkään olemassa hyvää kuvaa tai ”pitävää näyttöä” sisältävää videota. Eikö se ”todista”, että tämä kaikki on hölynpölyä?
Lähde: Elon Musk, Twitter / Anita Search-True
Tämä näyttää olevan debunkkareiden ”tappajasovellus”-argumentti numero 1. Jos tällaisia väitteitä esittävät henkilöt vain pysähtyisivät ja yrittäisivät ottaa kuvan yksinkertaisesta ihmisen tekemästä lentokoneesta, joka lentää ohi, he ymmärtäisivät nopeasti, miten epätriviaali tehtävä tämä on, varsinkin jos ilmassa oleva esine on odottamaton. Olen itse yrittänyt tätä iPhonellani (13 mini), eikä tarkennuksen saaminen toimimaan ja laadukkaan, korkearesoluutioisen kuvan ottaminen nopeasti liikkuvasta, kaukana olevasta kohteesta ole aina helppoa. Lisäksi monet ihmiset ovat surkeita ottamaan hyviä kuvia, vaikka digitaalikameratekniikka kuinka kehittyisi. Kuten vaimoni voi kertoa, olen yksi näistä henkilöistä. Älypuhelin *ei* ole estänyt minua ottamasta epäselviä, epätarkkoja kuvia ja videoita, joissa kiinnostavat ihmiset ja kohteet on leikattu pois.
(1) on muunnelma Shakespearea kirjoittavista apinoista. Se, että monille ihmisille annetaan kameroita, jopa kunnon kameroita, ei tee heistä kaikista loistavia valokuvaajia. Mutta ennen kuin minut hukutetaan lukemattomiin kuviin kaukaisista linnuista ja lentokoneista, pohditaanpa, voisiko UAP olla luonnostaan epätarkka. Entä jos jotkut ovatkin luonnossa esiintyviä kaasumaisia poikkeamia tai plasmaa (ionisoitunutta kaasua)? Mieleen tulevat maanjäristysvalot [5] ja pallosalamat [6] — tosin nämä esimerkit selittävät yhtä tuntematonta ilmiötä käyttämällä toista kiistanalaista ilmiötä, joten tämä on hieman ympäripyöreää. Heikko havaittavuus on itse asiassa yksi viidestä UAP:n havaittavuudesta: [15] mukaan UAP:t ovat usein epäselviä ja muuttuvat kooltaan ja muodoltaan (14:28), ja niissä voi esiintyä monikuvavaikutuksia ja valon taittumista UAP:n ympärillä (19:00). Nämä ovat fysikaalisia vaikutuksia, joiden pitäisi antaa tärkeitä vihjeitä UAP:n luonteesta. Joskus (ei aina) väitetään myös hypersonisia nopeuksia.
Jos tarkastelemme aluksia (jotka eivät välttämättä ole ei-inhimillisiä), siihen on vielä selitys: entä jos kyseessä on jokin eksoottinen käyttövoima? Meidän ei tarvitse turvautua aika-avaruuden poimuttamiseen, vaikka se näyttääkin yhä enemmän siltä, että se on mahdollista [7-9], vaan meidän on turvauduttava nykyiseen inhimilliseen tekniikkaan, jossa ilma ionisoidaan aluksen edessä äänimyrskyjen estämiseksi [10,11]. Plasman tai plasmaa tuottavan kohteen kuvaaminen on varmasti haastavaa nopeudesta riippumatta.
Kuvat saattavat olla väistämättä huonolaatuisia. Yritä vaikka kuvata jotain, jonka kiihtyvyys on O(100-1 000+) g [12,13]. On totta, että suurin osa tästä on vain kuulopuheita… lukuun ottamatta JAL-tapahtuman tutkatietoja [14] ja ystäväni tohtori Kevin Knuthin ja SCU-kollegojemme laskelmia [15], puhumattakaan Hermann Oberthistä, Werner von Braunin mentorista, joka mainitsi tämän monta vuosikymmentä sitten [124]. Tai Carl Jung, joka myönsi, että tutkatiedot näyttivät todistavan, että ”lentävät lautaset” eivät olleet psykiatrinen ilmiö [16]. Jos jotkin mainituista nopeuksista ja kiihtyvyyksistä pitävät paikkansa, ne selittävät triviaalisti, miksi hienoja kuvia/videoita on vaikea saada.
Tulee väite (todennäköisesti), joka palaa kysymään matalalla ja hitaasti liikkuneista kohteista: miksi niistä ei ole selkeitä kuvia? (esimerkiksi äskettäinen F/A-18-lentäjä Kanavan saarten yllä [70] tai Calvinen ufokuva [71]). No, plasmavaippa on siinä tapauksessa edelleen paitsi kätevä myös looginen selitys: peräisin joko eksoottisesta käyttövoimasta tai luonnonilmiöistä. Viimeinen vasta-argumenttini on kuitenkin se, että joitakin teräviä, hyviä valokuvia saattaa todella olla olemassa: kuten kuuluisa Heflinin valokuva vuodelta 1965 [72]. Osa ongelmaa ei ole vain valokuvan ottaminen vaan myös analyysi sen alkuperän selvittämiseksi, jotta voidaan varmistaa, ettei kyseessä ole huijaus tai pieni pilkku hyvin läheltä. Tiedämme, että tyypillinen älypuhelinkamera ei ole useimmissa asioissa DSLR-kameraa parempi (esim. kennon koko, keinotekoinen bokeh, valoherkkyys, fyysisen zoomauksen rajoittaminen ja riippuvuus ”digitaalisesta” zoomauksesta). Vertaa esimerkiksi Nikon D580:tä tai vastaavaa iPhoneen [73].
”On myös tuhansia UAP-videoita ja -valokuvia, vaikka korkealla tai nopeasti lentävien UAP:iden kuvaaminen on matemaattisesti hyvin epätodennäköistä. Kuten fyysikko Brad Stark selittää The UFO Encyclopedia -teoksen sivulla 382, älypuhelinkameroiden rajoitusten ja sen vuoksi, että kohteen on oltava hyvin lähellä ja hidas, meidän ei pitäisi odottaa edes yhtä ainoaa selkeää UAP-valokuvaa miljardeista älypuhelimista viiden vuoden aikana. Siitä huolimatta on olemassa monia kuvia ja videoita (kuten FLIR- ja Gimbal-videot), jotka uhmaavat yksinkertaisia perinteisiä selityksiä. Hallitus on myös kerännyt huomattavan määrän aitoa video- ja tutkatietoa lyhyen ajan kuluessa siitä, kun se aloitti uudelleen virallisesti UAP-kysymyksen tutkimisen vuonna 2020.” — Christopher Mellon, entinen tiedustelusta vastaava apulaispuolustusministerin sijainen (Clinton/Bush) [74].
(2) ”On outoa, että Aasiassa ja Afrikassa on niin vähän havaintoja, vaikka niiden väestömäärä on suuri, ja vielä yllättävämpää on, että havainnot loppuvat Kanadan ja Meksikon rajoilla.” [75]
Tämä väite on niin äärimmäisen tietämätön, että minun on vaikea päättää, mistä aloittaisin sen kumoamisen. Ensinnäkin siinä jätetään huomiotta valtava joukko havaintoja täydellisen auringonpimennyksen aikana Mexico Cityssä vuonna 1991, jolloin näennäisesti sama kohde (hopeinen kiekko) havaittiin joskus eri kulmista eri ihmisten toimesta. Tätä käsiteltiin klassisessa Unsolved Mysteries -sarjassa Robert Stackin ja kuuluisan meksikolaisen toimittajan Jaime Maussanin [76] kanssa. Pidän tätä tapausta mahdollisena muukalaisturismina [77], koska täydelliset auringonpimennykset ovat luultavasti harvinaisia maailmankaikkeudessa, koska isäntätähden ja kuun on kumottava täydellisesti koko suhteessa etäisyyteen [78]. Pelleilyä lukuun ottamatta tämä selittämätön tapahtuma on merkittävä. Kun kaikki katsoivat ylöspäin samaan aikaan ja kamerat olivat valmiina kuvaamaan auringonpimennyksen, saatiin paljon vahvistavaa tietoa. Myös uudempia havaintoja Yhdysvaltain rajan eteläpuolella voidaan tutkia, kuten Meksikon ilmavoimien lentäjän vuonna 2004 tekemää havaintoa [79]. Etelä-Amerikan hallitukset ovat hyvin kiinnostuneita ufoista, erityisesti Chile, kun chileläinen ilmavoimien lentäjä kohtasi pallomaisen UFOn [80], ja Brasilian senaatti järjesti hiljattain omat kuulemisensa, jotka olivat samanlaisia kuin Yhdysvalloissa [81]. Havaintojen puuttuminen Aasiassa, kun otetaan huomioon sen suuri väkiluku, on outoa, mutta kutsun silti [75] tietojen kirsikanpoiminnaksi, sillä paitsi että Meksikon tapaamiset jätetään huomiotta (en tiedä yhtään ”kuuluisaa” kanadalaista tapaamista), myös Afrikka mainitaan vähäisenä ilman, että otettaisiin huomioon laatua, ei pelkästään määrää. [75] kirjoittajan olisi pitänyt olla varovaisempi — hän ei maininnut Ariel-koulun väitettyä ufojen laskeutumista Ruwaan, Zimbabween. Siitä on julkaistu lukemattomia uutisia, kirjoja ja nyt myös dokumenttielokuva [82]. Lähes sata oppilasta oli silminnäkijöitä ja pitää kiinni (itsenäisistä) tarinoistaan aikuisuuteen asti. Jos haluat tarkastella koko Afrikkaa, lue viite [120].
Zimbabwelaisten oppilaiden piirrustuksia
Epäluottamus hallitusta kohtaan ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen perustuva irtisanominen ovat lisänäkökohtia. Siirrymme Eurooppaan: entäpä Iso-Britannia ja erityisesti vuoden 1980 Rendlesham Forest -tapaus? Se johti amerikkalaissotilaan säteilypalovammoihin, ja senaattori John McCainin oli puolustettava häntä saadakseen hänelle asianmukaiset (VA) etuudet [83]; Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen hallitukset halusivat teeskennellä, että tapausta ei koskaan tapahtunut, ja kiistivät ”epämukavat” fyysiset todisteet. Entä NATO, joka jahtasi kokonaista kolmionmuotoisten ufojen sarjaa Belgiassa vuosina 1989-90 [84] ja Italiassa [85]? Ranskalla on kaksi raporttia [86-87], joista ensimmäisessä (COMETA, 1999) todetaan nimenomaisesti, että ET-hypoteesi on järkevä ja sopii parhaiten tietoihin. Katsokaa näitä raportteja: ne ovat satoja sivuja. Euroopassakaan ei ole puutetta havainnoista.
Palatakseni Aasiaan, Kiinan hallitus perusti juuri oman UAP-työryhmänsä, joka on samankaltainen kuin Yhdysvaltojen työryhmä, kiistettyään ensin jyrkästi, että kaikki UAP:t olisivat heidän omaa teknologiaansa [88]. Kiinalaisilla on jo ollut hyvin selvä kiinnostus SETI:tä kohtaan [89]. Sosiokulttuuriset stigmat, joita hyperskeptiset esseet vain vahvistavat, karkottavat UAP:ita näkevien ilmoitukset, mikä luo systemaattisen harhan, joka voi helposti selittää aliraportoinnin, mukaan lukien alhaiset lukumäärät joistakin maanosista. Tämä mainittiin sekä UAP-työryhmän raportissa Yhdysvaltain hallitukselle [90] että Christopher Mellonin äskettäisessä artikkelissa [74]. Jokaisen professorin pitäisi tuntea harha, joka voi vääristää kyselytutkimusten tuloksia: tyypillisesti vain ne opiskelijat, jotka vihaavat sinua ja/tai kurssiasi eniten, viitsivät käyttää aikaa täyttääkseen opiskelijoiden tyytyväisyyskyselyt lukukauden lopussa, mikä vääristää tuloksia alhaisiksi.
Toistettavuuden käsite on tieteellisen menetelmän tunnusmerkki, ja siksi se on yleinen osa-argumentti UAP-tutkimuksia vastaan: outoja kohtaamisia ei voi toistaa, joten niitä ei pidä tutkia. Tämä perustelu on oikeudenmukainen, kun sitä sovelletaan meedioihin, jotka väittävät näkevänsä tulevaisuuteen, mutta ei UAP:hen. Olemme juuri todenneet, että havaintoja tapahtuu eri maissa. On myös ”yhteisiä muotoja”, mikä viittaa kuvaajien toistettavuuteen. (Tosin Yhdysvaltain hallituksen mielestä muodot pitäisi luokitella! Miksi? [91]).
Kaikkein tuomittavinta on se, että kaikki vakiintuneet tieteet eivät kuitenkaan voi luottaa toistettavuuteen sen puhtaimmassa tai suorimmassa muodossa! Otetaan esimerkiksi kosmologia — ilman pääsyä multiversumiin (jos sitä edes on olemassa) meillä on tutkittavana vain yksi maailmankaikkeus tai kosmos, jossa on yksi alkuräjähdys ja yksi kosminen mikroaaltotausta (CMB). Voimme tietysti tehdä tietokonesimulaatioita ja päästä lähelle alkuräjähdyksen olosuhteiden toistamista suurienergisimmissa hiukkas- (LHC) tai ionitörmäyttimissä (RHIC), mutta se ei ole sama asia kuin se, että meillä olisi useita universumeja tai monta CMB:tä tutkittavana. Kosmologit voivat silti tehdä työtään. Ufotutkija tohtori Bruce MacEvoy jakoi kanssani eläintieteestä peräisin olevan analogian, joka osoittaa, että toistuvilla UAP:n havaintopaikoilla käyminen on järkevä strategia toistettavuuden kannalta: voimme ajatella UAP:tä analogisesti villieläinten kanssa. Villieläinten tarkkailu ei ole aina toistettavissa (”Tee se uudestaan, apina!”), ja se vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä ja menemistä sinne, missä villieläimet ovat, kun niitä ei voi saada laboratorioon — mikä muuttaa olosuhteita joka tapauksessa.
Spekulatiivisin mutta pelottavin väite, joka selittää toistettavuuden puutteen, on ei-inhimillisen älykkyyden mahdollisuus. Kuvittele, että ihmiset ovat laboratoriorotteja, jotka yrittävät tutkia tiedemiehiä. Miten voisimme ikinä toivoa onnistuvamme nokkelammin kuin kehittyneempi rotu, joka saattaa kyetä aiheuttamaan hallusinaatioita ja huijaamaan antureita? [92]
(3) Tähtienvälinen matkailu on aivan liian vaikeaa siihen liittyvien suurten etäisyyksien ja aikojen vuoksi.
Tämä väite perustuu oletukseen, että UAP:t ovat ”muukalaisaluksia”. Ainakin osa näistä kohteista voi olla luonnollista kuumaa plasmaa tai kaasuja. Tämä on kuitenkin aina norsu huoneessa. Jos ihmettelette, miksi: ajatelkaa vain, että edellä käsitellyt kiihtyvyydet ja nopeudet sopivat yhteen tähtienvälisten alusten kanssa (ja vieläpä HYVIEN alusten kanssa!) Mutta lopetetaanpa tämä väite lopullisesti, joka yleensä menee jotakuinkin näin: valon nopeus itsessään on jopa liian hidas tähtijärjestelmien väliseen matkustamiseen, emmekä voi kulkea valoa nopeammin, ergo mikään muukalaisvierailu ei ole mahdollista. Vetoamatta edes ”poimuajoon” tai madonreikiin (molemmat ovat ehkä mahdollisia! [17-20]), voimme käyttää tunnettua fysiikkaa tämän asian ratkaisemiseen: relativistinen aikadilataatio auttaa matkustajaa. Knuth on jo osoittanut, että Linnunradan galaksin voi ylittää, ei 150 000 vuodessa, vaan vain muutamassa kuukaudessa aluksen ajassa, soveltaen havaitsemiemme kohteiden mitattua (väitettyä) kinematiikkaa [21]. Knuth ei ollut ensimmäinen, joka väitti, että galaksin halki voi päästä. On hämmentävää, miten televisiossa ja YouTubessa esiintyvät muutoin loistavat fyysikot unohtavat erikoissuhteellisuusteorian perusteet, jotka he ovat varmasti opettaneet opiskelijoilleen. Opetin ennen fysiikkaa 3, ja sillä tunnilla annoin oppilailleni yksinkertaisen tehtävän osoittaakseni heille, että 2 miljoonan valovuoden päässä oleva Andromedan galaksi on saavutettavissa yhden ihmisen elinaikana kulkemalla vain 0,1 m/s alle c:n: ei tarvita FTL:ää (Faster than Light, ylivalonnopeus).
kuva: Paramount Domestic Television
Totuus on, että ”he” VOIVAT tulla tänne, jos ”he” ovat olemassa. Se ei ole liian kaukana, eikä se kestäisi liian kauan. Ehkä jotkut heistä ovat matkustaneet hyvin alle valonnopeudella lukuisien vuosituhansien ajan (sukupolvien alukset, pitkäikäisemmät elämänmuodot tai tekoäly). Niillä ei ehkä ole aikomustakaan palata mihinkään, jos niiden lähtöpiste on edes vielä olemassa niille sellaisenaan. Palataan tähän väitteeseen myöhemmin, mutta nyt syvennytään Andromedan esimerkkiin matematiikan avulla ja tarkastellaan LÄHELLÄ valoa -nopeuksia (lupaan, että tämä on koko esseen ainoa haastava matematiikka niille, jotka eivät lue artikkelia, sillä tämä artikkeli on tarkoitettu laajalle yleisölle).
Pidetään alusta, jonka kiihtyvyys on 1g (9,8 m/s²), hyvin saavutettavissa nykyisellä tekniikalla, mutta se ei ole kestävä pitkällä aikavälillä polttoainevaatimusten vuoksi. Polttoainekysymys sivuutetaan, mutta voisimme tehdä tämän nykyään tappamatta matkustajia. Tämä 1 g:n kiihtyvyys riittää saavuttamaan lähes valonnopeuden yhdessä vuodessa [93]. Suuri kiihtyvyys, ei suuri nopeus, tappaa sinut ja aiheuttaa tunteen, että sinut painetaan istuimeesi raketissa tai jopa autossa. Suuri nopeus ei olisi suoraan haitallinen. Säteily olisi, ja se olisi pahempaa tällä nopeudella kosmisista hiukkasista johtuen, joten tarvittaisiin hyvä suojaus (nykyistä tekniikkaa parempi), mutta et ”tuntisi” nopeutta (inertiaaliviitekehyksessä).
Beta on nopeutesi suhde valonnopeuteen, ja esimerkissämme se olisi:
(c tai 299 792 458 m/s) = 1 miinus 3,3356407 x 10^-10.
jossa olen kirjoittanut 1 miinus pienen numeron pitkän 9:n sijasta lukemisen helpottamiseksi. Seuraavaksi on laskettava Lorentz-kerroin eli gamma:
Tämä tarkoittaa sitä, että jos Maassa on kulunut 2 miljoonaa vuotta (fotonin matka-aika Andromedaan 2 miljoonan valovuoden etäisyydellä; 1 valovuosi (LY) määritellään etäisyydeksi, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa), niin galaksienvälisen matkustajamme kohdalla on kulunut vain 2 miljoonaa jaettuna 39 000:lla eli ~51 vuotta. Jos hän olisi aloittanut matkansa 19-vuotiaana, hän voisi olla perillä 70-vuotiaana. Lisäksi heille etäisyys oli Lorentzin pituuden supistumisen vuoksi vain 50 LY, ei 2 miljoonaa LY.
Mitä tulee tähän valtavaan aikadilataatioon ja siihen, miten se aiheuttaisi kodin ja perheen menettämisen ikuisesti, tämä seikka jää epäselväksi, jos ajatellaan, että muukalaisten avaruusalus ei ole täynnä luonnollisesti kehittynyttä elämää vaan keinotekoinen (tekoäly) luotain, jolla ei ole sivilisaation jättämiseen liittyviä rasitteita. En tarkoita vain ”tuntevaa tekoälyä”, vaan kaikkea keinotekoista. Voyager I, jolla on kultalevy musiikista ja ihmismuodoista ja ohjeista Maan löytämiseksi, lasketaan ehdottomasti mukaan.
Keinotekoinen tuotanto vähentää myös huomattavasti energiantarvetta. Project Starshot on Harvardin professorin Avi Loebin johtama todellinen hanke, jossa on tarkoitus lähettää avaruusalus tällä vuosisadalla Alpha Centauriin, tähtijärjestelmään, jossa on meitä lähimpänä olevia planeettoja, ottamaan valokuvia ja lähettämään ne takaisin Maahan. Kyseessä voisi olla pieni avaruusalus, jossa on periaatteessa vain kamera ja lähetin ja joka kiihdytetään huomattavaan osaan valonnopeudesta ilman polttoainetta, mutta sen sijaan jossain Maan päällä, esimerkiksi aavikolla, on joukko tehokkaita lasereita, jotka suunnataan aurinkopurjeen kaltaiseen purjeeseen [94], ja laserit tuottavat säteilypaineen.
kuva: NASA.gov
Seuraavaksi vastustajat puhuvat siitä, kuinka vaikeaa tämä olisi ja kuinka paljon polttoainetta se vaatisi. Olen pahoillani, mutta tämä on kysymys erittäin nokkelasta tekniikasta, ei uudesta fysiikasta, ja insinöörit ovat tunnettuja siitä, että he löytävät nokkelia porsaanreikiä fysiikan ”tunnettujen lakien” sisällä. Tämä on vain uudelleen toistoa aiemmalta vuosisadalta peräisin olevista (ilmeisesti kumotuista) perusteluista, joiden mukaan lentomatkustaminen ei ole mahdollista [22] eikä avaruusmatkailu — jopa vain viikkoja ennen Sputnikin laukaisua [23]. Insinöörit ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen, että se, mitä ennen pidettiin mahdottomana, on mahdollista, mutta vain vaikeaa, ja mahdottomuuden ja vain ”vaikeuden” välillä on äärettömän suuri ero. Kuuluisa sitaatti, jonka alkuperä on tuntematon, kuuluu: ”Niiden, jotka sanovat, että se on mahdotonta, pitäisi väistyä niiden tieltä, jotka tekevät sen.” Älkäämme unohtako, että ylistetty New York Times väitti 1920-luvun pääkirjoituksessaan [24], että raketit olivat mahdottomia, koska avaruudessa ei ole ”mitään, mitä vastaan työntää”, ja unohti kätevästi Newtonin toisen lain dm/dt-termin (joka usein jätetään pois fysiikan opetussuunnitelmista, mutta se on tarina toista kertaa). He julkaisivat vastalauseen vasta heinäkuussa 1969 (tiedätte kyllä miksi!) [25].
Viimeinen osa-argumentti on pikemminkin kulttuurinen: ajanlaajeneminen tarkoittaa, että kaikki rakkaasi, ellei jopa kaikki maailmasi sivilisaatiot, olisivat jo kauan sitten kuolleet ja poissa, kun matkasi päättyy. Tämä ei ole tieteellinen argumentti, ja se antropomorfisoi mahdollisia avaruusolentoja, joiden ajattelua ja motiiveja emme ehkä pysty ymmärtämään. Koska kriitikot kutsuvat tätä yksinkertaisesti muunnelmaksi ”minun tieni ovat niin korkealla kuin sinun” tai ”liikun salaperäisillä tavoilla” -argumentista, jota sovelletaan Jumalaan Jobin kirjan kautta, tarkastellaan sen sijaan todellisia inhimillisiä esimerkkejä: Tyynenmeren saarten paimentolaisia [26]. Professori Kevin Knuth ekstrapoloi heistä ”aika-avaruusnomadien” mahdollisuuteen ja täysin nomadiseen yhteiskuntaan tähtienvälisessä avaruudessa [27]. Siirrytään siis pitkiin etäisyyksiin (jotka suhteellisuusteoriassakin supistuvat) ja väitetysti pitkiin aikoihin perustuvan väitteen ohi. Jos toistat ei-totuutta tarpeeksi monta kertaa, siitä ei itse asiassa tule totta (katsokaa kaikkia, jotka harjoittavat confirmation biasia). Tutustukaa [121], Saganin paperit kolonisaatiosta, ja [122] tähtienvälisestä matkustamisesta.
(4) Jos ne OVAT avaruusolentoja, miksi ne eivät vain laskeudu Valkoisen talon nurmikolle ja paljasta itseään?
Tässä on paljon purettavaa, lähtien amerikkalaisesta sentrismistä. Olen melko varma, että muiden kansakuntien johtajilla olisi paljon sanottavaa tästä. Mutta tärkeämpi kysymys on: käyttekö puutarhanne muurahaiskärpästen luona ja yritättekö solmia suhteita niiden kanssa? Vaikka toki toivonkin, että mikä tahansa muukalaisrotu tunnustaisi ihmiset kanssatietäviksi olennoiksi, ehkä Neil de Grasse Tyson ja Stephen Hawking olivat oikeassa: ne olisivat liian kehittyneitä pitääkseen meitä ”tasavertaisina” missään mielessä, lähiaikoina. Lisäksi ehkä muut lajit (kaikki vitsit sikseen Linnunradan käsikirjasta liftareille sekä elokuvasta Star Trek IV: Matka kotiin), kuten valaat, delfiinit tai jopa mustekalat, saattavat olla kiinnostavampia mahdollisille vierailijoille.
Kuva: ID4
Vielä tärkeämpää on se, että oletko nähnyt ihmiskuntaa viime aikoina? Olemme edelleen melko rasistisia ja seksistisiä, monien muiden ”-istien” ohella. (Ja monet meistä ovat lisäksi tieteenvastaisia: katsokaa vaikka ihmiskunnan saavutuksia ilmastonmuutoksen, rokotteiden jne. suhteen.) Miksi avaruusolennot odottaisivat, että heihin suhtauduttaisiin muulla kuin äärimmäisellä pelolla tai jopa suoranaisella vihamielisyydellä, vaikka ihmisten aseet olisivatkin alkukantaisia verrattuna heidän aseisiinsa (mikä ei välttämättä ole totta, sillä ne voivat olla yhtä kuolevaisia olentoja kuin me, ja niillä voi olla omat virheelliset aseensa [28])? Oletteko lukenut paljon (tieteis)fiktiota, joka voi kertoa meille paljon ihmisluonnosta? Muukalaisolentojen olemassaolo aiheuttaisi ontologisen turvallisuusuhan poliitikoille ja hallituksille, kuten valtiotieteilijä, professori Alexander Wendt [29] totesi.
Fiktioon perustuva selitys, jonka mainitsen vain huvin vuoksi: jos avaruusolennot ovat todellisia, niillä voi olla päädirektiivi, joka ei salli merkittävää puuttumista ”primitiivisempiin” kulttuureihin. He saattavat tarkkailla varovaisesti (kuten Picard ja miehistö tarkkailivat mintakalaisia), mutta joskus he lipsahtavat verhokilpensä kanssa. Tai sitten ihmiskunta on osa suurta kseno-antropologista tutkimusta: ”Katsokaa, kuinka tämä älykäs rotu tuhoaa itsensä!” (Putin…) Voimme argumentoida rationaalisesti, ettemme ole valmiita kontaktiin, kun otetaan huomioon heimolaisuutemme ja vihamielisyytemme. Mutta vahvempi argumentti on: et voi käyttää oletusta ET:n luonteesta/tarkoituksesta argumentoimaan niiden olemassaoloa vastaan.
(5) Miksi avaruusalus tarvitsisi navigointivaloja avaruudessa? Tuo on naurettavaa, koska avaruus on niin laaja, ettei törmäyksiä toisten avaruusalusten kanssa tarvitse välttää niiden avulla.
Paras selitys, jonka olen kuullut tähän, on Eric Davisin (kyllä, juuri sen Eric Davisin, Wilsonin muistion kirjoittajan), joka ehdottaa, että ne eivät ole valoja, kuten me niitä pidämme, vaan vain pehmeää hehkua, joka johtuu eksoottisen (relativistisen) työntövoiman Dopplerin sinisiirtymästä tai plasmasta yleensä luonnossa esiintyvistä ilmakehän ilmiöistä. Kaukaa haettua? Toki, eikä se selitä väitettyjä erillisiä ajovaloja, mutta tämä on pätevä hypoteesi. Opettavainen hetki: tiedemiehet eivät käytä sanaa teoria samalla tavalla kuin sitä käytetään puhekielessä. Se tarkoittaa todennettavissa olevaa tosiasiaa, jota tukevat todisteiden vuori (ajatelkaa atomiteoriaa, yleistä suhteellisuusteoriaa eli painovoimateoriaa, alkuräjähdysteoriaa ja evoluutioteoriaa). Se ei tarkoita ”villiä arvausta”, kuten ”se on vain teoria”. Siitä tutkijat käyttävät sanaa hypoteesi, mutta sekään ei ole reilua, koska hypoteesit ovat usein valistuneita arvauksia. (Määritelmän vastakohtia on olemassa, kuten säieteoria, josta ei ole empiirisiä todisteita. En halua loukata kollegoitani säieteorian parissa, joten sanon vain, että vastakohdat sotkevat vesiä, ja jätän asian siihen).
Kollegojeni mielestä on mainitsemisen arvoista, että suurin osa valohavainnoista ON virheellistä tunnistamista, eli suurin osa ihmisistä, jotka huutavat ”UFO”, ei tiedä eroa lyhtypylvään ja Venuksen välillä, eikä varsinkaan lennokin tai lentokoneen vilkkuvien valojen välillä. Ei ole epäilystäkään siitä, että monet siviiliraportit ovat väärin tunnistettuja kotimaisia lentokoneita (mukaan lukien näkyvän valon vuotaminen yönäkölaseihin), mutta voimme pohtia Davisia vähemmän selitettävissä olevien ”hehkutusten” osalta. Hitto, bioluminesenssi (ilmassa/avaruudessa elävät organismit?) tai ET, joka yrittää ”sulautua joukkoon”, ovat hypoteeseja.
kuva: Martin Willis, Podcast UFO
(6) Eikö ole äärimmäisen epätodennäköistä, että avaruusolentoja ylipäätään on olemassa galaksissamme? Ja eikö ”poikkeukselliset väitteet vaadi poikkeuksellisia todisteita”? (Carl Saganin ECREE-edikti).
Bayesilaisen analyysin sanonta ”päivitä priorit” pätee. Tiedämme tuhansia vahvistettuja eksoplaneettoja, joista ehkä jopa 10 on Maan kaltaisia siinä mielessä, että ne ovat ihmisen kapean määritelmän mukaan asumiskelpoisia, eli ”Goldilocksin vyöhykkeellä” isäntätähtensä ympärillä, jolloin nestemäisen veden esiintyminen on mahdollista. Emme tietenkään tiedä mahdollisesta vedestä (tai hapesta, sivilisaatioiden aiheuttamista epäpuhtauksista jne.) ilman lisätietoja joko nykyisistä tai uusista teleskooppihankkeista [30-31]. Tarkastellaan kuitenkin vain Kepler-missiota ekstrapoloimalla siitä pienestä taivaanlaatikosta, josta se on löytänyt vain muutaman tuhat planeettaa. Linnunradassa on todennäköisesti biljoonia (ei miljardeja, vaan biljoonia!) planeettoja. Arviomme mukaan jopa 20 prosenttia niistä voisi olla Maan kaltaisia [32-33]. Tässä ei ole otettu huomioon asumiskelpoisia eksokuita tai elämää, jota ei ole olemassa sellaisena kuin me sen tiedämme.
Kevin Knuth haluaa huomauttaa, että vuonna 1947, kun ufot tulivat kulttuuritietoisuuteemme Kenneth Arnoldin, Roswellin ja Puget Soundin kautta, ajatus älykkään avaruusolennon vierailusta Maassa vaikutti mahdottomalta, ellei jopa naurettavalta. Se oli 10 vuotta ennen Sputnikia. Avaruusmatkailu ei ollut todellisuutta, ja monet tiedemiehet pitivät sitä naurettavana. Tiesimme hyvin vähän muista aurinkokuntamme planeetoista lukuun ottamatta niiden ilmakehää tai sen puutetta. Ja mikä tärkeintä, emme edes tienneet, oliko muilla tähdillä planeettoja. Kun otetaan huomioon se, mitä nyt tiedämme, odotustemme olisi pitänyt muuttua, ja olemme todennäköisesti lähempänä totuutta olettamalla, että Maa ei ole kovin ainutlaatuinen.
Biologisesti puhuen — yksinkertaisempi elämä ei ehkä olekaan niin harvinaista. Elämä on saattanut alkaa ja loppua useita kertoja omalla maapallollamme, ja se on voinut hävitä kokonaan useammin kuin kerran [34]. Ehkä elämä on itse asiassa äärimmäisen sitkeää, eikä ollenkaan niin mahdottoman harvinaista kuin kerran luulimme. Päivitetäänpä taas ”priorimme”, tässä tapauksessa uusimman biokemian avulla. Elämä saattaa tarvita vain joitakin vuorovesialtaita (joten suuri kuu auttaa), joihin kerääntyy oikea kemiallinen cocktail [35]. On paljon tapoja apinoida Draken yhtälöä, jonka monet parametrit eivät ole enää niin tuntemattomia kuin vuosikymmeniä aiemmin [36], ja saada järkeviä lukuja älykkäille sivilisaatioille, kaukana nollasta. Monte Carlo -simulaatiot auttavat enemmän [37].
Mitä tulee ECREE:hen, kuka saa määritellä, mikä on poikkeuksellista: tiede, yleisö, kaikki? Kuka tieteessä tarkalleen ottaen, koska se ei ole monoliittinen? Minulla on usein vaikeuksia saada tiedemiehet, myös muut fyysikot, vakuuttuneiksi pimeän aineen hyvin todennäköisestä todellisuudesta [38]. Mitä pidetään todisteena? Riittääkö omalla alallani gravitaatio- ja kosmologinen näyttö pimeän aineen puolesta? Huomaan, että vaikutusvaltaisimmat tiedemiehet huippuluokitetuissa ja rikkaimmissa yliopistoissa saavat määritellä, mitä ”poikkeuksellinen” tarkoittaa tai ei tarkoita. Yhdistämällä professori Avi Loebin ja Rich Hoffmanin (SCU) lainauksia sanon, että ”poikkeukselliset väitteet edellyttävät poikkeuksellisen hyvin rahoitettuja tutkimuksia”. Tieteellisen dogmin pitäjät vallitsevat kaikkialla ja vaativat ET-hypoteesin olevan paskapuhetta tutkimatta, ja muistakaa, miten joskus eilisen marginaalista tulee huomisen tosiasioita, kun tieteellinen dogmatismi ja elitismi murretaan läpi — mieleen tulevat atomit (pienet, näkymättömät hiukkaset?!), pöpöt (pienet hirviöt, jotka tekevät teidät sairaiksi?!) ja käsien pesu ja vakio ’c’ (tyhjiössä). Tieteen historia ja sen opetukset unohdetaan usein. Totuus ei ole demokraattinen.
Fermi-paradoksi ratkeaa triviaalisti, jos ”ne” ovat jo täällä tai jos sovellamme eläintarhahypoteesia tai tähtienvälisen matkustamisen vaikeutta. Mitään ”paradoksia” ei ole lainkaan, ja inhoan kuulla, että sitä kutsutaan sellaiseksi. Se ei ole sen paradoksaalisempi kuin kaksosparadoksi, se on vain paradoksi niille, jotka eivät ymmärrä matematiikkaa erityisen suhteellisuusteorian taustalla. Siitä puheen ollen: huolimatta aiemmin esittämästäni ajanlaajenemista koskevasta väitteestä myönnän tietysti edelleen, että tähtienvälinen matkailu ei ole helppoa kenellekään. Vaikea ja mahdoton ovat kuitenkin valovuosien päässä toisistaan. Minun on kuitenkin oltava Neil de Grasse Tysonin kanssa samaa mieltä siitä, että U UAP:ssä tai UFO:ssa U tarkoittaa vain tunnistamatonta — hyppääminen heti avaruusaluksiin on myös väärin. Huomaa kuitenkin, että väite (1) oli hyvin yleinen.
Fermi-paradoksin osalta muistakaa, että Enrico Fermi kysyi: ”Missä kaikki ovat?” juuri siksi, että hän ODOTTI, että heidän pitäisi olla täällä! Hän oli hämmentynyt siitä, että he eivät näyttäneet olevan täällä. Ironista kyllä, tuohon aikaan Fermi oli Los Alamosissa, joka oli täynnä ufoja, sekä White Sandsissa, jossa olimme aloittaneet ohjelman, jossa käytimme Askania-teodoliitteja niiden kuvaamiseen! [74]
Muukalaisista haluaisin kuitenkin kääntää ”ECREE”-käsitteen toisinpäin: väite ”olemme yksin” on itsessään poikkeuksellinen, enkä ole vielä nähnyt mitään tieteellistä näyttöä sen tueksi. Itse asiassa kaikki todisteet näyttävät menevän päinvastoin, alkaen ensimmäisistä eksoplaneettojen löydöistä 1980-90-luvuilla (itse asiassa nykyään tiedämme, että Star Trekin ”M-luokan” maailmat ovat niin yleisiä, että fiktio ei ollut tarpeeksi optimistinen, vaikka nuorena ajattelin, että Trek oli liian optimistinen maan kaltaisten asumiskelpoisten planeettojen yleisyyden suhteen galaksissamme, koska he näyttivät löytävän yhden muutaman valovuoden välein). Avaruusolennot eivät ole samantyyppinen uskomaton väite kuin psyykkiset ilmiöt, koska meillä on jo esimerkki, jonka pohjalta toimia: tunteva elämä Maassa! Toissijainen väite siitä, että niiden olisi liian vaikeaa päästä Maahan, ei ehkä ole ”uskomaton”, mutta se on uskomus, jota ei myöskään tue mikään tieteellinen näyttö. Älkää unohtako lääkäreitä, joilla oli tapana siirtyä ruumiinavauksesta leikkaukseen tai vauvan synnytykseen vain osoittaakseen, että pöpöt olivat vain epätieteellinen taikausko! [95] Tai ne, jotka kuolivat COVID:iin ja luulivat edelleen, että se oli keksitty [96], tai ne tiedemiehet, jotka olivat 1970-luvulla huolissaan ilmaston viilenemisestä lämpenemisen sijaan [97], tai ne kemistit ja fyysikot, jotka vuosisatojen ajan pitivät atomeja kätevinä matemaattisina työkaluina, epistemologisina eikä ontisina, kuten kopernikaanista mallia, välttääkseen vainoa. Mutta kun jokin asia on riskialtis tai tärkeä, tavanomaisen todistusaineiston pitäisi riittää verrattuna huonosti määriteltyihin poikkeuksellisiin todisteisiin.
(7) Jos ufot ovat todellisia, miksi kaupallisten lentoyhtiöiden lentäjät eivät ilmoita niistä, eivät vain sotilaslentäjät, ja miksi tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tarkkailla taivasta, eivät usein näe niitä?
Tämä on samanlaista kuin sanoisi, että ufot ovat tiukasti amerikkalaisia. Tee kotiläksysi! Lentäjät [98] ja tähtitieteilijät [99] näkevät niitä, mutta usein (varsinkin aiemmin) pelkäävät ilmoittaa niistä pilkan vuoksi. Raportteja voi olla satoja: tabu vaikeuttaa hyvien tilastojen saamista. Ben Hansen löysi tuoreen [100], joten minun ei tarvitse edes kaivaa esiin klassisia kohtaamisia, kuten JAL:n lento 1628, jota käsiteltiin NBC:n iltauutisissa Tom Brokawin kanssa [101]. JAL-lentäjän elämä meni pilalle hänen rehellisyytensä vuoksi. Toinen tuoreempi tapaus koski American Airlinesin lentoa ja sikarinmuotoista esinettä [102]. On myös tärkeää huomata: tähtitieteilijät, riippuen osa-alueesta, eivät vain tuijota taivasta koko yötä, tai he keskittyvät pieneen sirpaleeseen. Emme saa myöskään unohtaa amerikkalaisten astronauttien monia tarinoita [118,119].
(8) Miksi SETI ei ole (vielä) onnistunut, jos ”ne” ovat olemassa?
Aloitan tarinalla: eräät Tyynenmeren saarelaiset päättivät testata, onko muita älykkäitä sivilisaatioita olemassa, lähettämällä savusignaaleja; kun he eivät saaneet vastausta tunnetuilta läheisiltä saarilta, he päättelivät olevansa yksin ”maailmankaikkeudessa” (kun otetaan huomioon heidän oma määritelmänsä maailmankaikkeudesta) [39]. Vaikka tämä tarina onkin apokryfinen, se on havainnollinen vertaus. Entä jos radiosignaalit ovat kehittyneille sivilisaatioille yhtä alkeellisia kuin savu nykyihmisille?* Meidän on laajennettava näköalojamme lasereihin, gammoihin jne. Entä jos kehittyneet sivilisaatiot käyttävätkin jotain, mitä emme ole vielä edes keksineet, jotain ei-sähkömagneettista, joka muistuttaa kenties Star Trekin fiktiivistä ”aliavaruusviestintää” tai tieteiskirjailija Ursula K. Le Guinin (FTL-) ”ansiblea”? Magneettinen vektoripotentiaaliviestintä on toinen mahdollisuus, jossa hyödynnetään kvanttimekaanista Aharanov-Bohm-ilmiötä [40].
* Olemme lähettäneet omia savusignaalejamme radiokaistoilla, jotka kulkevat valon nopeudella, 1930-luvun lopusta lähtien, mikä tarkoittaa, että vain erittäin pieni osa galaksista on saanut hälytyksen läsnäolostamme meidän radiosignaaleistamme.
Olen kuullut perusteluja sille, että on syytä aloittaa radiosta, ja se on oikein, jos oletetaan, että älykkäät sivilisaatiot käyttävät jonkinlaista sähkö- ja magneettimekaniikkaa viestintään. Kannatan SETI-pyrkimyksiä. Toivoisin vain, että tähtitieteilijät lakkaisivat puhumasta kielteisesti UAP:ista [41]. LIGOa [42] haukuttiin ennen liian kalliiksi ja epäonnistumaan tuomituksi. Se onnistui, ja siitä hyötyivät useat eri alat. Toivon, että SETI-ihmiset suhtautuisivat tähän aiheeseen myönteisemmin, mutta he todennäköisesti pelkäävät, että heitä pidetään pseudotieteilijöinä ja he menettävät rahoitusta.
Vielä kerran: sivilisaatiot, jotka voivat olla tai eivät voi olla tuolla ulkona, eivät ehkä halua kommunikoida kanssamme syistä, jotka on jo esitetty aiemmin. Emme edelleenkään pysty kohtelemaan kaikkia ihmisrodun jäseniä samaan rotuun kuuluvina, joten miten kohtelisimme sellaisen rodun jäseniä, joka on oikeutetusti ”vieras” ihmiskunnalle? Pelolla ja inholla.
Saatamme ainakin löytää muukalaisten/ET:n esineitä (eksoarkeologia, Loeb), mutta SETI-tähtitieteilijät, jotka tyytyvät etsimään ”teknosignaaleja” Kuusta tai kauempaa aurinkokunnastamme, ovat haluttomia tekemään niin Maasta itsestään. Miksi? Voisiko syynä olla ylimielisyytemme ja epävarmuutemme siitä, että olemme ”ykköskoiria”, ja epätodennäköisyyksistä tehdään tekosyitä? Luulin, että ihmisen pitäminen luomakunnan huippuna oli uskonnollinen ajatus, ei tieteellinen. Mietin, mitä tapahtui kopernikaaniselle periaatteelle: eikö ole todennäköistä, että maapallo on keskiverto?
kuva: seti.org
Rehellisyyden nimissä voidaan väittää, että jo termin ”Maan ulkopuolinen elämä” olemassaolo SETI-lyhenteessä estää avaruusolentojen etsimisen Maasta. Ehkäpä se, että he etsisivät täältä, olisi sama kuin menisi McDonald’siin etsimään kylkiluupalaa: se ei kuulu heidän toimialaansa. Sanoisin, että jos avaruusolennoista tulee maanpäällisiä tulemalla tänne, niin se ei pidä paikkaansa. En ole yksin tämän ajattelun kanssa: pari erittäin rohkeaa SETI-tähtitieteilijää, tohtorit Jacob Haqq Misra ja Ravi Kopparapu ovat kanssani samaa mieltä [103]. Takaisin astro-arkeologiaan: meidän ei tarvitse rajoittaa toiminta-alaa eläviin sivilisaatioihin. Ehkä pystymme paikallistamaan muiden kuin ihmisten älykkäiden rotujen artefakteja, jopa kehittyneitä. Itse asiassa tähtitiede on aina ollut tärkeällä tavalla arkeologian kaltaista.
James Webb -avaruusteleskoopin (JWST) hiljattainen käynnistäminen on tuonut esiin sen, että tähtitieteilijät ovat aina ”juuttuneet” tutkimaan menneisyyttä sen sijaan, että he tutkisivat sitä, mitä ”nyt” tapahtuu. Kun opetan tähtitiedettä, erityisesti yleissivistävänä kurssina muille kuin luonnontieteiden ja tekniikan pääaineopiskelijoille, haluan aina korostaa opiskelijoilleni (räjäyttäen heidän mielensä?), että tähtitiede on ja on aina ollut eräänlainen aikamatkailu, koska valon nopeus ”c” on rajallinen (ei hetkellinen, ääretön nopeus). Jos katsot kaukaista galaksia 1 miljardin valovuoden päässä, katsot sitä sellaisena kuin se oli 1 miljardi vuotta sitten! Tämä on yksi syy siihen, miksi tähtitieteilijät ja kosmologit pystyvät sanomaan niin paljon maailmankaikkeutemme kaukaisesta menneisyydestä ja kehityksestä niin varmasti, vaikka ”eivät ole olleet siellä”.
Esimerkkien ei edes tarvitse olla näin äärimmäisiä: kun katsot Aurinkoa (ei suoraan, kiitos), se EI ole Aurinko nyt vaan Aurinko sellaisena kuin se oli yli 8 minuuttia sitten, ja jos katsot Kuuta, se näytti samalta kuin se näytti yli sekunti sitten, koska valon kulkuaika on niin pitkä. Kun katsot tietokoneesi tai puhelimesi näyttöä lukiessasi tätä esseetä, katsot sitä, millainen näyttösi oli sekunnin murto-osa sitten, koska näytön fotonien on päästävä silmiisi. Mitä tämä tarkoittaa SETI:n kannalta, palatakseni pääkohdan argumenttiin (8)? Se tarkoittaa, että jos havaitsisimme 100 valovuoden päässä olevan sivilisaation juuri nyt JWST:n avulla (kaupungin valot, todisteet kemiallisesta epätasapainosta ilmakehässä jne.), joka näyttäisi olevan teknologisen edistyksemme tasolla tai lähellä sitä, he ovat jo 100 vuotta kehittyneempiä kuin me ”juuri nyt”! Valon rajallinen nopeus tarkoittaa myös sitä, että universaalia ”nyt”-hetkeä ei ole olemassa: erityisestä suhteellisuusteoriasta tiedämme, että samanaikaisuus on harhaa. Tulevat Mars-lennot joutuvat selviytymään useiden minuuttien viiveistä viestinnässä silloinkin, kun Mars on lähimpänä Maata.
Eräässä alkuperäisen Star Trek -sarjan jaksossa tätä asiaa käsitellään tieteellisesti erittäin oikein [104], kun avaruusolento katsoo Maata tehokkaalla kaukoputkella ja näkee sen vuosisatoja aikaisemmin, minkä jälkeen se on hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat saapuneet maahan poimuajoa käyttäen. Jos jätetään poimunopeus (FTL) sivuun, joka mahdollistaisi tämän tilanteen, tämä oli tarkka siinä mielessä, että menemällä satojen valovuosien päässä olevalle planeetalle ja katsomalla takaisin Maahan, näkisit sen niin monta sataa vuotta menneisyydessä; olettaen, että laitteesi pystyisi keräämään tarpeeksi fotoneja. Mennään äärimmäiseen tilanteeseen, jossa etäisyys on miljardien valovuosien päässä: avaruus voi laajentua nopeammin kuin valon nopeus, joten 13,8 miljardin vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa havaittava säde Maasta ei ole vain 13,8 miljardia LY; olemme itse asiassa jo havainneet kohteita, joiden etäisyys on yli 14 miljardin valovuoden päässä JWST:llä.
(9) Artefakteista puheen ollen, jos meillä on maahansyöksypalasia, miksi emme ole rakentaneet niitä uudelleen?
Aloitan sanomalla, että suhtaudun epäilevästi siihen, että hallussamme olisi todellisia ei-ihmisten pudonneiden alusten osia, tästä syystä: jos ”ne” ovat todella kehittyneitä, ne näyttävät varmasti putoavan paljon, ja mahdollisesti useammin kuin ihmisten lentokoneet?! (Kevin Knuth vitsailee, että jossain kaukaisessa maailmassa on muistomerkki ”kaikille Sol III:lla menetetyille”.) Mutta vakavammin: vasta-argumentti on, että ilmakehässä matkustaminen on vaikeampaa kuin avaruudessa matkustaminen (ei relativistinen matkustaminen, jossa pölyhiukkanen voi tuhota aluksen 0,99999+ kertaa c:n nopeudella), ei-ihmiset eivät ole tottuneet matkustamaan ilmassamme jne. En pidä näitä argumentteja vakuuttavina.
Minusta on kuitenkin kiinnostavampi Anthony Bragalian tarina, jonka FOIA-tietopyynnön Pentagon vihdoin hyväksyi vuosien taistelun jälkeen helmikuussa 2021 [43]. Hän muotoili pyyntönsä nimenomaan siten, että hän halusi saada tutkimustuloksia kaikista löytämistämme/säilyttämistämme ufojen hylyistä. Sen sijaan, että vastaus olisi ollut ”ei mitään”, puolustusministeriö lähetti hänelle yli 150 sivua muotomuistimetalliseoksista, verhoutumisesta, metamateriaaleista ja muusta vanhasta tai uusimmasta tieteestä [44]. Vaikka he eivät nimenomaisesti myönnä, että nämä ovat avaruusolentoja tai muita kuin ihmisiä, tämä on minusta kuin vetoaisi Amerikan perustuslain viidenteen lisäykseen. Et ehkä ole syyllinen, mutta epäily on olemassa. Olen edelleen hämmästynyt siitä, että tämä FOIA-uutinen ei ollut etusivun uutinen koko maassa ja maailmassa. Olen tähän mennessä löytänyt jutun vain pienistä uutistoimistoista [45].
kuva: Salaiset Kansiot
Kysymys maahansyöksypalasten hallussapidosta nousi esiin viimeisimmässä kongressin kuulemistilaisuudessa [46], joka oli ensimmäinen yli puoleen vuosisataan, ja jossa puolustusministeriö kielsi niiden hallussapidon. Jos jätetään huomiotta se, että kongressille valehteleminen on vakava rikos, luulen, että he kertoivat totuuden, mutta salakavalalla tavalla: jos meillä on jotain, ne olisi jaettu yksityisiin yrityksiin hallituksen alihankkijoina ja alihankkijoina, syvälle haudattuina ja määritelmällisesti FOIA:n ulkopuolelle jätettyinä (yritykset, ei-valtiolliset organisaatiot). Vaikka kiitänkin edustaja Mike Gallagheria (R-WI) siitä, että hän on painostanut tätä kysymystä, samoin kuin sitä, että UAP sulkee ydinohjussiilomme (joka on varmasti kansallinen turvallisuuskysymys), hän olisi voinut esittää tiukan kysymyksen myös tästä yksityisten yhtiöiden omistusten porsaanreiästä. Tohtori Diana Pasulkan erinomaisessa kirjassa American Cosmic [47], jota suosittelen lämpimästi, on tarina todellisesta insinööristä, joka keräsi outoja metallisia hylyn osia New Mexicon autiomaasta (ei Roswell, vaan eri tapaus), jota pidän vakuuttavana, vaikka siitä ei olekaan vertaisarvioituja todisteita. Siihen kannattaa tutustua tarkemmin.
Oletetaan, että meillä on osia. Missä on niiden tekniikka? Jos luit Bragalian saamia asiakirjoja, saimme ilmeisesti jonkin verran, mutta jätetään hänet sivuun väittelyn vuoksi. Käytän mielelläni seuraavaa analogiaa: antakaa moderni kannettava tietokone jollekin 1890-luvun suurimmista mielistä — kuten Michael Faradaylle. Hän oli keksinyt paljon siitä, mitä nykyään tiedämme sähkömagnetismista, mutta kuinka kauan luulette, että häneltä kestäisi tietokoneen keksiminen? Hän luultavasti kuolisi ennen kuin onnistuisi. Kun tietokoneen akku loppuisi eikä hänellä olisi pistorasiaa, hänen edistymisensä hidastuisi huomattavasti. Eräs SCU:n ystäväni käyttää vielä äärimmäisempää analogiaa: Aristoteles iPadin näytön kanssa puhumassa eri värisistä ”huumoreista”, mutta olen hieman optimistisempi ihmisen tieteellisen edistyksen suhteen, vaikka verrattaisiinkin ET:hen, joka saattaa olla vuosisatoja tai jopa useita vuosituhansia meitä edellä, koska meillä on nyt ainakin suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka. Maailmankaikkeudestamme on varmasti vielä paljon löydettävää (pimeä aine, pimeä energia jne.), mutta sen pienen siivun, jonka tiedämme, tunnumme tuntevan melko hyvin. Kun otetaan huomioon esimerkiksi vahva ymmärryksemme atomeista ja elektroneista, luet tätä kuvaruudulta.
Lopputulos pysyy samana: voimme olla kuin Faraday tai Maxwell tietokoneen kanssa. Kevin Knuth ehdotti tohtori Hal Puthoffille, että hallussamme olevat väitetyt ”metamateriaalit” olisivat jotenkin osa monimutkaista navigointitietokonetta (jolla seurattaisiin galaksin ympärillä liikkuvia tähtiä sen lepokehikossa aikakausien aikana) eikä niillä olisi mitään tekemistä työntövoiman kanssa. Hal vastasi: ”Kevin, me emme tietäisi eroa tietokoneen ja voileivän välillä.”
kuva: history.com
(10) OK, ehkä *jotkut* UAP:t ovat kehittyneitä aluksia, MUTTA ne ovat ihmisen tekemiä: ehkäpä salaisia operaatioita?
Salaiset mustan rahan ohjelmat ovat aina esillä, mutta jos jätetään sivuun moninkertaiset harppaukset teknologiassa ja mahdollisesti fysiikan tuntemuksessa, joita tarvittaisiin, niin analysoidaanpa asiaa pelkällä logiikalla. Vastaan tähän kysymykseen muutamalla omalla (retorisella) kysymykselläni. Jos Yhdysvalloilla on tätä teknologiaa, miksi hävisimme Afganistanissa? Miksi hävisimme minkä tahansa sodan, koskaan? Miksi emme lähetä ”tic-taceja” Ukrainaan? Miksi leikimme omilla lentäjillämme, myös sota-alueilla? [48] Se on sekä laitonta että epäeettistä. Mikseivät nämä samat lentäjät lennä parasta kalustoa, jotka ovat valmistuneet (tosielämän) ”Top Gun”-akatemiastamme? Miksi vaivautuisimme jatkamaan kiinteäsiipisten lentokoneiden käyttöä? Miksi tuhlata aikaa ja dollareita, jos meillä on jo hallussamme jotain niin paljon parempaa?? Ja miksi emme esittelisi tätä Venäjälle ja Kiinalle? Lopuksi: miksi palaisimme kuuhun 60 vuotta myöhemmin 1960-luvun käyttövoimatekniikalla?
Myönnän, että tästä on historiallisia ennakkotapauksia, mutta paljon vähemmän dramaattisilla tavoilla, kuten mukautuva optiikka, jota ensin käytettiin laivastossa ja jonka tähtitieteilijät löysivät uudelleen teleskooppeja varten 30 vuotta myöhemmin [49]. Ratkaisevaa on, että siviilitutkijat löysivät tekniikan lopulta itse. Ihmisluonto asettaa myös luonnollisen aikarajan mille tahansa ”salaliitolle”, joka on kääntäen verrannollinen siihen osallistuvien ihmisten määrään [50]. Ihmiset rikkovat salassapitosopimuksia. Ihmiset varastavat ja vuotavat salaisia asiakirjoja. Miksi suurin osa julkisuuteen tulevista ihmisistä puhuu muusta kuin ihmisestä koostuvan tiedustelupalvelun käyttämistä aluksista eikä salaisista operaatioista?
Palatakseni takaisin väitteeseeni ”moninkertaisista harppauksista”, voin jo kuulla, kuinka kumoajat huutavat minulle, että ainoat ”todisteet”, jotka tukevat näitä teknologisia harppauksia, ovat peräisin anekdooteista eivätkä empiirisistä todisteista. Voitte vain sanoa, että ”meillä ei ole mitään todisteita siitä, että mikään rikkoisi aerodynamiikan lakeja anekdoottien lisäksi”. Meillä on tutkatodisteita, kaikki salassa pidettäviä, koska emme halua, että vihamieliset valtiot saavat tietää Yhdysvaltojen tutkaominaisuuksista. Osa tutkatiedoista on kuulopuheita (vaikkakaan ei kaikki: katso jälleen JAL:n lento 1628). Mutta vaikka näin ei olisikaan, voitte aina piiloutua väitteiden taakse, jotka koskevat häiriöitä häiriöiden jälkeen, ja vedota Occamin partaterään. Tarkastellaanpa luetteloa vasta-argumenteista.
UAP:n todistajia on satoja, ellei tuhansia. Monet heidän kertomuksistaan voivat silti olla vääriä, mutta voimme rajoittua niihin muutamaan kymmeneen havaintoon, jotka ovat sekä oudoimpia että uskottavimpia.
Ensimmäistä kohtaa laajentaen — hallituksen ja armeijan henkilökunta on ilmoittautunut. Jos UAP:t eivät ole kansallinen turvallisuusuhka eivätkä lentoturvallisuusriski, hallituksemme olisi epäpätevä ja vastuuton, kun se olisi järjestänyt viimeaikaiset UAP-kuulustelut. Ne, joilla on valtuudet saada turvaluokiteltuja tietoja, suhtautuvat UAP:hen hyvin vakavasti. Meidän ei pitäisi hylätä niitä pelkästään siksi, että meiltä puuttuvat nämä tiedot.
On tapauksia, joissa on fyysisiä todisteita (kuvien/videoiden lisäksi), kuten Socorro, NM [105] ja Delphos, KS [106], mainitakseni vain kaksi: valokuvia palaneista kivistä ja hydrofobisia molekyylejä, jotka aiheuttivat kielteisiä terveysvaikutuksia.
Miksi ne, jotka ilmoittaisivat asiasta, valehtelisivat ja pilaisivat uransa? (esim. vanhempi päällikkö Kevin Day [107]) Todistajista EI tule kaikista rikkaita ja kuuluisia.
Ehkä paras selitys on kuitenkin Christopher Mellonilta, entiseltä puolustusministeriön työntekijältä, jonka hiljattain julkaistussa artikkelissa esitettiin monia samoja näkökohtia kuin minäkin, usein vielä kaunopuheisemmin. Hän kirjoittaa:
”Kansallisen turvallisuusyhteisön ja tiedemiesten ja akateemikkojen välillä on perustavanlaatuinen ero todistusvaatimuksissa. Tutkijat pyrkivät laatimaan hypoteeseja, jotka voidaan testata ja kumota, ja julkaisevat sitten tuloksensa, jotta muut voivat itsenäisesti toistaa heidän havaintonsa. Tämä perinteinen lähestymistapa yhdistettynä vapaisiin markkinoihin sekä sanan- ja yhdistymisvapauteen on hyvinvointimme ja uskomattoman edistyksen perustana terveyden ja elintason alalla. Tämä kurinalainen lähestymistapa toimii yleensä hyvin laboratoriossa tai observatoriossa, mutta kansallisella turvallisuusyhteisöllä ei aina ole sitä ylellisyyttä, että se voisi työskennellä inerttien materiaalien tai valvottujen ympäristöjen parissa. Itse asiassa kansallisen turvallisuuden analyytikot tutkivat usein organisaatioita ja henkilöitä, jotka työskentelevät ahkerasti hämmentääkseen ja huijatakseen meitä. Poliittisilla päätöksentekijöillä ei myöskään ole aina sitä ylellisyyttä, että he voivat lykätä päätelmiä tai toimia, kunnes lopulliset tiedot ovat saatavilla. Nämä erilaiset standardit ja olosuhteet johtavat toisinaan vastakkaisiin reaktioihin saman tiedon suhteen.” — Christopher Mellon [74]
Meidän pitäisi luottaa jonkin verran henkilöihin, jotka ovat vannoneet suojelevansa Yhdysvaltoja, vaikka useimmat heistä eivät olekaan tiedemiehiä. Mielestäni luottamus heihin on moraalisesti vähemmän paheksuttavaa ja loogisempaa kuin se, että niin monet palveluksessa olevat ovat joko valehtelijoita tai törkeän erehtyneitä. Tiedemiesten epäluottamus ei-tiedemiehiä kohtaan ei ole uusi ongelma huolimatta siitä, että suurin osa kokeellisesta/havaintotieteestä perustuu juurikin todistajanlausuntoihin — me luotamme tietojen rehelliseen esittämiseen. Meteoriitit ovat yksi suosikkianalogioistani UAP:lle: luonnonfilosofit suhtautuivat pitkään epäluuloisesti kertomuksiin meteoriiteista, sillä ”eihän kiviä tietenkään taivaalta tipu!”. Korvaa: ”tietenkään avaruusolennot eivät voi tulla tänne; se on tervettä järkeä!” (Tosin maalaisjärki kertoo myös virheellisesti, että painavammat esineet putoavat nopeammin ja että liikkumattomuus on luonnollisempi tila).
Pidän joitakin näistä esimerkeistä ”epäonnistuneina” Occamin partaveitsi-periaatteessa, jota agentti Fox Mulder Salaisista Kansioista kutsui tunnetusti ”Occamin rajoitetun mielikuvituksen periaatteeksi” [108] tai ainakin siinä versiossa, jota kaikki tuntuvat lainaavan. Kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että lyhyin selitys ”yleensä” toimii parhaiten (ja missä se on tieteellisessä menetelmässä?). Sen sijaan tämä filosofinen periaate sanoo, että suppein selitys, joka vielä sopii kaikkeen luotettavaan dataan (mikä korostaa UAPx:n ja muiden tiedonkeruun roolia), pyrkii olemaan totta. Tässä on yksi esimerkki, jota käytän opettaessani kriittisen ajattelun perusperiaatteita tieteen yhteydessä: antiikin kreikkalaisten viisi elementtiä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri kuulostavat paljon yksinkertaisemmilta kuin yli 100 kemiallisen alkuaineen jaksollinen järjestelmä tai hiukkasfysiikan standardimalli (jossa on 17 subatomista perushiukkasta, mutta pimeä aine puuttuu edelleen).
Kaikki tämä osoittaa, että meidän on kerättävä avointa tietoa, kuten UAPx ja muut siviiliorganisaatiot (sekä tiedemiehet että muut kuin tiedemiehet, mukaan lukien nykyiset ja entiset insinöörit, sotilaat ja lainvalvontaviranomaiset) jo tekevät; meidän ei tarvitse odottaa, että hallitukselta vapautetaan salassapitovelvoitteet tai julkistetaan tietoja. Skeptisten tiedemiesten pitäisi osallistua tietojen vertaisarviointiin sen sijaan, että he tekevät hätiköityjä tuomioita, joita perustellaan ”maalaisjärjellä” tai Occamin partakoneella.
Palaan retoristen kysymysten listaan: Occamin partaveitsi saattaa todellakin viitata omien lentäjiemme kanssa leikkimiseen. Niin tapahtuu, ja eräs UAPx:n jäsen huomautti minulle, että niin tapahtuu usein, ja kertoi minulle henkilökohtaisen esimerkin. USG:llä on pitkä historia kikkailussa. Hallituksemme etiikka omaa kansaansa kohtaan on parhaimmillaankin epäilyttävää, alkaen jalkaväen asettamisesta ojiin ”katsomaan” ydinräjähdyksiä aina niin sanottuihin ”sininen sinistä vastaan” -harjoituksiin, joita ei ole ilmoitettu etukäteen ja jotka tapahtuvat koealueiden ulkopuolella. Ei-sotilashenkilöstön vahingoittaminen on kuitenkin toinen juttu. Ohjaan lukijat kuuluisan Cash-Landrumin tarinan pariin, jossa siviilit todella saivat syövän väitetystä UAP-altistumisesta [109]. Ei ole ennenkuulumatonta, että hallituksemme suorittaa haitallisia kokeita armeijan ulkopuolella (MKUltra, Tuskegee…) Toivon, että lentäjiemme epäeettinen pilaaminen on epätodennäköinen ratkaisu. Mutta päämäärä on totuus, riippumatta siitä, kuinka mukava totuus on. Vaikka kyse ei olisikaan pienistä vihreistä (no, tiedättehän, harmaista) miehistä, on olemassa tieteellinen mysteeri tutkittavana.
Vastatakseni perusteellisemmin salaisia operaatioita koskevaan väitteeseen viittaan siihen, että poikkeuksellista teknologiaa ei ole käytetty todellisissa sodissa. Mitä me odotamme?! Ja miksi Amerikka häviää edelleen sotia? Älkää unohtako niitä väitteitä, joiden mukaan UAP:t sulkevat ydinsiilot [110]. Olisi todella kätevää sammuttaa venäläiset ohjukset, kun niiden käyttöä uhataan [111]. Vielä kerran: ihmiset eivät tule esiin puhumalla, että he olisivat salaisen operaation lentäjiä tai kauko-operaattoreita; viime aikoina on ollut lukuisia kieltoja kaikilta hallinnon tasoilta, että UAP:t eivät ole meidän, ja salaliitoilla pitäisi olla luonnollinen puoliintumisaika hajota. Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset tulevat puhumaan UAP:stä mutta eivät salaisista operaatioista: UAP:stä puhumisesta saatetaan saada vähemmän rangaistuksia. Itse asiassa virallisen seuraamuksen määrääminen olisi lähes sama kuin niiden merkityksen myöntäminen. Mutta pimeistä operaatioista puhuminen on suoranainen kansallisen turvallisuuden loukkaus, ja se johtaa siihen, että henkilö joutuu OCONUS-vankilaan (Outside the Continental U.S.), joka on poissa verkosta. Tästä huolimatta sekä Lue Elizondo [112] että eräät Nimitzin todistajat [113] ovat väittäneet, että UAP:tä koskevat NDA:t ovat olleet olemassa. Harkitsevalle lukijalle on siis paljon ajattelemisen aihetta.
Muistakaa, että UAP:n työryhmän viime kesän raportissa sanottiin nimenomaisesti, että alukset (jos ne todellakin ovat sellaisia, eivätkä ilmakehän ilmiöitä) eivät ole amerikkalaisia. Tiedän, että heidän on sanottava näin pitääkseen hankkeen salassa. Mutta jälleen kerran, tällaisen merkittävän valheen kertominen kongressille on rikos. Monilta tärkeimmiltä henkilöiltä on kysytty, ja he ovat johdonmukaisesti kiistäneet, että ufot olisivat Yhdysvaltain hallituksen salaisia aluksia.
Vaikka kongressille valehteleminen on rikos, minun on mainittava vuonna 2007 tehty tutkimus, jossa löydettiin vain 6 tuomiota edellisen 60 vuoden aikana kongressiin liittyvistä väärästä valasta tai siihen liittyvistä syytteistä [114]; jos aihe on valtiosalaisuus, on pieni mahdollisuus, että totuus pyritään paljastamaan yhdessä, kun ohjelma on suunniteltu salattavaksi. Mutta tämä viittaa myös siihen, että on vähäiset mahdollisuudet onnistua syyttämään ketään, joka tulee esiin pimeiden operaatioiden tarinoiden kanssa. Ilmiantajan pidätyksen tai katoamisen löytäisi lopulta joku internetistä, ja näin siitä tulisi todiste siitä, että hallitus myöntäisi, että hänen sanomisissaan oli jotain perää. TAI — heidät voitaisiin jättää naurunalaisiksi, jotta ihmiset pitäisivät heitä hulluina. Voimme pyöriä ympyrää loputtomiin, mutta äskettäinen pyrkimys saada asianomaisille osapuolille koskemattomuus saattaa tehdä tästä keskustelusta pian tarpeettoman [115].
Viimeinen usein kuulemani väistämiskeino on, että Yhdysvaltojen on sanottava, että ”he” eivät ole meidän puolustusbudjettiemme lisääjiä. Kun otetaan huomioon, miten vaikuttavia saavutuksia tietyt UAP:t ovat saattaneet tehdä, tämä vaikuttaa minusta hieman takaperoiselta: miksi ei esitellä itseään ja sitten pyydetä rahaa, jotta voitaisiin tehdä lisää? Tarvitseeko biljoonan dollarin budjetin omaava osasto todella enemmän rahoitusta? Onko rahan tavoittelu vain ihmisluontoa? Tiettyihin ohjelmiin? Olen kuitenkin skeptinen. Jos minulla olisi sama budjetti kuin DOD:lla omalla alallani kokeellisessa astrohiukkasfysiikassa, olisin luultavasti jo löytänyt pimeää ainetta yhteistyökumppaneideni kanssa, ja meillä olisi pimeän aineen voimalla toimivia aluksia teille! (On surullista, miten pieni prosentti budjetista on perustutkimusta verrattuna… no, mihin tahansa muuhun, erityisesti puolustukseen.)
(11) Ehkä UAP:t ovat venäläisiä tai kiinalaisia?
Jos näin on, tuntuisi oudolta, että venäläiset kärsivät yhä tappioita Ukrainassa ja että kiinalaiset eivät ole hyökänneet Taiwaniin. Hyökkäämme tähän kysymykseen toisesta näkökulmasta: Caroline Coryn hiljattain tekemässä dokumentissa A Tear in the Sky [51] on kohtaus, jossa viittasin History Channelin Unidentified-ohjelman erityiseen jaksoon, jossa käsitellään äskettäin salaiseksi julistettuja asiakirjoja, joissa viitataan 40- ja 50-luvuilla lentäneisiin 50-jalkaisiin valkoisiin butaanitankkeihin. Ne kuulostavat todella paljon 40-jalkaisilta tic-taceilta! Sattumaa? Jos ei, niin Venäjä ja Kiina toipuivat todella nopeasti toisesta maailmansodasta ja jälkimmäisessä tapauksessa sisällissodasta, ja niillä on ollut paljon parempi teknologia kuin Amerikalla lähes vuosisadan ajan. Kuinka todennäköistä se on, kun venäläinen teknologia on niin ylivoimaista (taas, katsokaa vaikka Ukrainaa)? Kriittisesti: ainakin yhden UAP-tapauksen yhteydessä väitettiin tutkahäirintää [116]. Se ei ainoastaan viittaa jonkinlaiseen signaalinhallintaan, vaan se on myös sotatoimi Yhdysvaltoja vastaan. Voitaisiinko se sivuuttaa niin huolettomasti?
(12) Eivätkö silminnäkijät ole epäluotettavia? Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan tosiasia.
Kyllä ja ei. Keskivertosilminnäkijä ei näe gorillaa, totta [52]. Mutta on olemassa poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat hämmästyttävän huonoja silminnäkijöitä, ja myös poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat erittäin tarkkoja silminnäkijöitä. Kuten monet elävien olentojen ja elottomien esineiden ominaisuudet, tämäkin taito voi sijoittua Gaussin jakaumaan, jota kutsutaan kellokäyräksi. Ajatus koulutetusta havainnoitsijasta ei varmasti ole myytti: eikö lainvalvonta- ja sotilashenkilöstö, joka on pakotettu tilannetietoisuuteen, erehtyisi tai jättäisi jotain huomaamatta harvemmin kuin ”tavallinen” ihminen? Varmasti, jos heidän henkensä riippuisi siitä — mikä on totta. Tämän pitäisi päteä erityisesti merivoimien ja ilmavoimien lentäjiin, joiden on tunnistettava lennossa kaukana olevan nopeasti liikkuvan lentokoneen alkuperämaa ja tyyppi. Heidät on koulutettu tekemään niin. Lukuisat psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että muistia voidaan parantaa harjoittelulla [53]. Se ei ole staattista. Mutta kyse ei ole vain harjoittelusta: gorillatutkimuksen tarkoitus oli osoittaa, miten olemme sokeita joillekin ärsykkeille, kun kiinnitämme huomiota toisiin. Kun tätä käytetään lentäjien kaltaisia silminnäkijöitä vastaan, unohdetaan kätevästi se seikka, että he kiinnittivät huomiota ufoon, joten he eivät olleet sokeita sille.
Psykologiasta puheen ollen: kuulet aina, että kumoajat puhuvat joukkoharhoista. Olen puhunut useiden koulutettujen psykologien kanssa tästä mahdollisuudesta. Arvatkaa mitä? Sellaista ei ole olemassa. Se on myytti. Haastan jokaisen psykologin tai psykiatrin, jolla on tohtorin tai lääkärin tutkinto tai molemmat, lähettämään minulle yhden ainoan tieteellisen artikkelin, joka osoittaa kontrolloidussa tutkimuksessa, että tämä ilmiö on olemassa: eli kaksi tai useampi yksilö kokee saman hallusinaation samaan aikaan. Kai se edellyttäisi telepatiaa, joka on hullumpaa kuin ufot? Paras löytämäni on [54], mutta kirjallisuusluettelon läpi haravoidessani sen alla ei ole mitään seminaaritutkimusta. Sen lisäksi, että kuvat virtaavat mielestä mieleen, ainoa muu käsitys, jonka keksin, on, että hallitseva persoonallisuus saa jonkun vakuuttuneeksi siitä, että hänkin näkee sen, mitä hän näkee, mutta voiko tämä (hypoteettinen) vaikutus ulottua useisiin ihmisiin pitkän ajanjakson aikana?
Palatakseni ”koulutettuihin tarkkailijoihin”: lainvalvonnassa koulutetaan kehonkieltä, aseita peittäviä paitojen pullistumia, ajoneuvojen merkkiä ja mallia jne. varten. Eräs UAPx:n jäsen, joka on toiminut poliisina 12 vuotta, on kertonut minulle, että ”en ole kertaakaan käynyt kurssilla, jossa olisi opetettu, mikä ero on kuunvaloa heijastavan 747:n ja Marsin välillä”. Tämä ei siis ehkä ole vankka peruste poliisin ufojen tarkkailulle, mutta lentäjien, jotka tarkkailevat ympäristöään tunnettujen vaarojen ja esteiden varalta, pitäisi varmasti pystyä tunnistamaan lentokoneet nopeasti. Heidät on nimenomaisesti koulutettu tekemään niin [117]. Vaikka heitä ei olekaan koulutettu tunnistamaan tuntematonta, mikä on tietenkin looginen mahdottomuus, koska jos se on tuntematon, se ei ole opetettavissa, eliminointiprosessi on tehokas. Minusta on naurettavaa, että parhaat lentäjämme erehtyisivät luulemaan kaukaisen suihkukoneen pakokaasua joksikin todella oudoksi yhdessä IR-tutkan kanssa.
”…kaikenlainen henkilökunta havaitsi satoja UAP:ita Los Alamosin lähistöllä juuri silloin kun tohtori Fermi ilmoitti olevansa hämmentynyt avaruusolentojen elämän puuttumisesta. UAP-todisteet sisälsivät lukuisia koulutettujen tarkkailijoiden, lentäjien, tiedemiesten ja turvallisuushenkilöstön raportteja sekä valokuvia ja jopa tutkan jälkiä ja teodoliitin mittauksia.” — Christopher Mellon [74]
”Tunnistamattomat ilmailmiöt ovat potentiaalinen kansallinen turvallisuusuhka, ja niitä on kohdeltava sillä tavoin. UAP-ilmiöihin liittyvä leimautuminen on liian kauan haitannut hyvää tiedusteluanalyysia. Lentäjät ovat vältelleet raportointia tai heille on naurettu, kun he ovat raportoineet. Puolustusministeriön virkamiehet ovat siirtäneet asian taka-alalle tai lakaissut sen kokonaan maton alle peläten epäilevää kansallista turvallisuusyhteisöä. Nykyään tiedämme paremmin. UAP:t ovat selittämättömiä. Se on totta, mutta ne ovat todellisia. Ne on tutkittava, ja [niiden] monia uhkia on lievennettävä.” — Andre Carson (D-IN) during the UAP hearing.
(13) UAP:stä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja vaikuttavissa lehdissä, joten se on pelkkää roskaa, QED. Kjeh, räh.
Tässä on paradoksi: ei ole olemassa lehtiä, jotka sallivat UAP-julkaisut. Lyhyesti sanottuna: julkaisuja ei ole, koska kukaan ei saa tutkia UAP:tä ilman pilkkaa ja ilman, että kaikki julkaisuyritykset hylätään. Miksi UAP:tä pilkataan ja sitä koskevat julkaisut hylätään? Koska julkaisuja ei ole olemassa! Tämä muna-kana -ongelma pitäisi olla räikeän ilmeinen. Tieteellisessä menetelmässä on varmasti kyse uteliaisuudesta ja luonnon tutkimisesta, ei omien henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja dogmien käyttämisestä välttääkseen tutkimusten tekemistä ylipäätään. On joitakin artikkeleita, jotka ovat päässeet tarkastelun läpi, mutta valitettavasti suurin osa niistä on melko huonolaatuisissa (”sekopää”-) lehdissä. Poikkeukset ovat kuitenkin erinomaisia [55, 56, 123]. (Kritiikkiä Kevinin artikkelia kohtaan on se, että hän oli lehden päätoimittaja. Hän vetäytyi kaikista päätöksistä kirjoittajana, mikä on tavanomainen menettelytapa, mutta siitäkin huolimatta, ks. edellä ympäripyöreydestä, joka on jotenkin rikottava.*) Ilman rahoitusta on todella mahdotonta saada mitään aikaan, eikä esimerkiksi NSF:ssä tai DOE:ssä ole mitään ohjelmia, joilla rahoitettaisiin UAP-siviilitutkimusta. Jos tämä olisi todella roskaa, ei olisi nimekästä Harvardin professoria, joka tutkii UAP:tä [57]. Mutta debunkkaajat pitävät blogikirjoituksiaan ja YouTube-videoitaan tiukkoina ja luotettavina.
Kirjoittamiseni aloittamisen jälkeen arvostettu preprint-tietokanta arXiv hyväksyi ukrainalaisten tähtitieteilijöiden UAP:tä käsittelevän artikkelin [58] sisällytettäväksi. Vaikka heidän työnsä ei läpäisikään vertaisarviointia, on merkki stigman vähentämisestä, että arXiv ylipäätään hyväksyi sen. Toisessa hiljattain ilmestyneessä The Hill -lehden artikkelissa (politiikka, ei tiede, mutta asiaankuuluva) kerrotaan, että kongressi ei nimenomaan tutki ”ihmisaluksia”, mikä viittaa siihen, että UAP-työryhmä tutkii vain muita kuin ihmisaluksia! [59]
* Ei koko tarina. Kevinin julkaisu alkoi konferenssijulkaisuna. Konferenssin järjestäjät olivat vierailevina toimittajina erikoislehdessä, jossa julkaistiin kutsuttuja, pidempiä artikkeleita konferenssijulkaisujen pohjalta. Vierailevilla toimittajilla (konferenssin järjestäjillä) oli täysi päätoimittajuus kyseisessä numerossa, johon Kevin kieltäytyi osallistumasta.
Päätelmät
En ole koskaan selittänyt, miksi olen itse kiinnostunut UAP:sta. Argumentit ufoja vastaan ovat aina pysyneet samoina. Kyse on jostain arkipäiväisestä, vihollisen lentokoneesta, huijauksesta, harhasta jne. Mutta tiedot ovat kasaantuneet siinä määrin, että nämä argumentit eivät enää vakuuta minua. Parhaimmillaan: ne diskreditoivat vain yhden näkökohdan tapauksesta. Mitkä ovat mahdollisuudet, että maailman edistyneimmät tutkajärjestelmät ja maailman edistyneimmän armeijan IR-seurantakamerat, joita tuetaan biljoonan dollarin budjetilla, eivät toimineet samaan aikaan, kun useat lentäjät sattuivat kuvittelemaan täsmälleen saman asian tai suostuivat kaikki keksimään täsmälleen saman tarinan, joka vahingoittaisi heidän uraansa? He eivät halunneet tulla kuuluisiksi. Tämä on niin pitkä sarja epätodennäköisyyksiä, vaikka silminnäkijöiden todistukset jätettäisiinkin huomiotta (joita, kuten aiemmin todettiin, pitäisi silti pitää tietona, ei täysin epäuskottavina, vaikka ne ovatkin epätäydellisiä). Tyhjentäjät siirtyvät sitten käyttämään siviililentokoneita, vaikka tiedoissa ei näy yhtään lentokonetta alueella, tai lokkeja, joilla on niin täydellinen höyhenpeitteinen eristys, että ne näkyvät infrapunassa tasapainossa ilman kanssa tai kylmempinä, mikä on termodynamiikan näkökulmasta fyysisesti mahdotonta. Aloin kiinnostua ufoista jo lapsena ja palasin siihen myöhemmin elämässäni, kun olin ensin keskittynyt ”oikeaan” tieteeseen (lainausmerkeissä, koska minusta UFO/UAP:t voivat olla ja niiden pitäisi olla myös ”oikeaa tiedettä”). Tällä hetkellä työskentelen pimeän aineen parissa, jota ei ole yleisesti hyväksytty edes tiedeyhteisössä.
Meidän on kuitenkin tehtävä ero skeptikon ja debunkkerin välillä: hyvien tiedemiesten on aina oltava skeptisiä ja puolustettava tieteellistä totuutta, mutta ei koskaan yritettävä kirjoittaa tosiasioita uudelleen omaan mukavaan maailmankuvaan sopiviksi, kun ne ovat mielestämme haastavia. Kevinin kollega (matemaatikko) nousi konferenssissa seisomaan ja sanoi, että tämä kaikki on naurettavaa ja että vaikka avaruusolennot laskeutuisivat hänen pihalleen, hän ei silti ”uskoisi”, mikä on sana, jota ei pitäisi käyttää tieteessä. Minusta tuli tiedemies, jotta maailmankuvani kyseenalaistettaisiin — ei vahvistettaisiin. Meidän pitäisi käsitellä tosiasioita ja todisteita (älkäämme sanoko ”todisteita”, koska emme ole matemaatikkoja) riippumatta siitä, mihin ne johtavat. Tähtitieteilijä tohtori Fred Hoyle sanoi kerran: ”En näe logiikkaa siinä, että tietoja hylätään vain siksi, että ne vaikuttavat uskomattomilta.” (Ironista kyllä, hän itse hylkäsi kaikki tiedot ja todisteet kosmisesta mikroaaltotaustasäteilystä, jotka tukivat alkuräjähdysteoriaa, koska ne kumosivat hänen kosmologian lemmikkiteoriansa, ”ikuisen” tai vakaan tilan maailmankaikkeuden).
Pyrin löytämään tasapainon sen välillä, että hyväksyn välittömästi tai hylkään välittömästi minkä tahansa ”hullun” idean, kuten ET-hypoteesin UAP:lle. Nyky-yhteiskunnassamme äärimmäisyyksiin polarisoituminen näyttää olevan normi. Kun tiedemiehenä minulle sanotaan, etten saa tutkia jotain asiaa, koska se on tabu, se saa minut raivostumaan. Tästä huolimatta en todellakaan aio istua tässä ja kertoa teille, että meillä on lopullisia todisteita Maan ilmakehässä toimivista ”avaruusaluksista”. Mutta kerron teille, että meillä on lopullista näyttöä siitä, että ”ilmiö”, mikä se sitten onkin, on todellinen ja tutkimisen arvoinen. Hullut ovat innokkaasti täyttäneet tyhjiön, joka on syntynyt siitä, että vakavasti otettavat tiedemiehet ja insinöörit eivät ole osallistuneet UAP-tutkimukseen. Kaikki UAP-harrastajat eivät ole hulluja; kun otetaan huomioon hallitusten viimeaikaiset tunnustukset, he kaikki ovat luultavasti ansainneet muutaman anteeksipyynnön siitä, että heille on valehdeltu ja heitä on haukuttu hulluiksi vuosikymmenien ajan. Tohtori Garry Nolan, Nobel-palkintoehdokas ja maailmankuulu immunologi, totesi hiljattain saman asian keskustellessaan hallituksen kanssa tekemästään työstä, joka koski UAP:n kohtaamien sotilashenkilöiden säteilyvaurioita [60, 61].
Vaikka UAP-tutkimus ei johtaisikaan mihinkään monien tutkijoiden työstä ja uusista tieteellisistä yhteistyötahoista huolimatta, voimme ainakin herättää seuraavan sukupolven mielikuvituksen. Minulle kävi niin: Kasvoin Star Trek: The Next Generationia katsellen, ja minusta tuli todellinen tiedemies ihailtuani komentajakapteeni Dataa, tiedeupseerin androidia. Vaikka FTL-poimuvoimansiirto ja madonreiät eivät olekaan nyt todellisia, tai ainakaan ne eivät liity maapallolla vieraileviin avaruusolentoihin, UAP-tutkimus voi innostaa jotakuta keksimään ne.
”Sillä minä sukelsin tulevaisuuteen, niin kauas kuin ihmissilmä näkee, / Näin näyn maailmasta, ja kaiken sen ihmeen, joka olisi…” — Alfred Lord Tennyson (1842) jota lainattiin USS Voyagerin komentosillalla (Star Trek)
Pelkään UAP:n denialismin vaikutusta luottamukseen tieteeseen yleensä. Jos ”uskovia” jatkuvasti pilkataan ja silminnäkijät jätetään huomiotta, ja sitten laajalti myönnetään, että valtavirran kertomus oli väärä, miksi suuri yleisö enää koskaan luottaisi tieteelliseen instituutioon?
Voisiko kyseessä olla tieteen historian tai jopa ihmiskunnan historian suurin ”minä sanoin sinulle” -tapahtuma? Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että olemme tekemisissä ei-inhimillisen älykkyyden kanssa, sillä olisi syvällisiä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kutsun tätä ”nolla kertaa ääretön” -tyyppiseksi uhkapeliksi. Tuotto ei luultavasti ole mitään (nolla), mutta jos jotain löytyy, se voi olla mullistava (ääretön), joten se on riskien arvoinen: riski siitä, että mitään ei löydy, ja riski omalle tieteelliselle maineelle. Monet väittävät, että ufot liittyvät erottamattomasti ”paranormaaliin”, esimerkiksi aaveisiin ja telepatiaan, mutta minä olen eri mieltä. Vaikka ne olisivatkin, voimme omaksua modulaarisen lähestymistavan. Aloittakaamme pähkinänkuoressa esimerkiksi harkitsemalla vakavasti hypoteesia, jonka mukaan jokin pieni osa UAP:ista voi olla jonkinlaisen ei-inhimillisen aistimuksen suunnittelemia, rakentamia ja käyttämiä aluksia. Tämä hypoteesi on luultavasti jopa testattavissa. Haluaisin ainakin aloittaa siitä, ja sitten voisimme siirtyä spekulatiivisempiin asioihin, kuten väitettyihin avaruusolentojen sieppauksiin. Tiedonkeruuseen voisivat kuulua kamerat ja muut anturit makuuhuoneessa, kun otetaan huomioon väitteet kaapattujen/kontaktien/kokijoiden toistuvista kaappauksista; voimme jopa testata CE5:n väitteitä tekemällä sen monta, monta kertaa ja eri tavalla kontrollina.
Lopuksi kysyn, oletteko koskaan kuullut Mikolus Westus Viisaan tragediasta? Vaikka hän oli seurapelien suunnittelija eikä koulutukseltaan luonnonfilosofi, hän pystyi selittämään Galileon väitetysti löytämät neljä suurta Jupiterin kuuta kaukoputken linssiheijastuksiksi. Ettekö te loppujen lopuksi ole tietoisia linsseissä havaituista optisista vaikutuksista ja ilmakehän vaikutuksista? Nuo niin sanotut ”kuut” olisivat voineet olla ”mitä tahansa”! Ehkä lintuja tai leijoja. Loppujen lopuksi useiden poikkeavuuksien kasautuminen ei ole koskaan ennen johtanut tieteelliseen paradigman muutokseen!
Jupiterin galilealaiset kuut
Tietenkin se on [62]. Toivon hartaasti, että lukijat jakavat tässä esitetyt argumentit seuraavan kerran, kun joku debunkkari ärsyttää teitä siitä, että kaikki ufokuvat ovat epätarkkoja tai että tähtienvälinen matkailu on liian vaikeaa. Älkää antako heidän enää päästä pälkähästä! Ampukaa kohteliaasti takaisin. Jos tarvitsette lisää ammuksia, katsokaa lainauksia, joissa kongressiedustajat, jotka poistuvat salaisista UAP:n tiedotustilaisuuksista, sanovat, että he luulivat saavansa tietoja ”Hesekielin pyöristä” tai katselivat tuntikausia scifi-videoilta näyttäviä videoita [63, 64]. NASA on tehnyt 180 asteen muutoksen politiikassaan ja tilannut tutkimuksen UAP:stä [65] hallintojohtaja Bill Nelsonin myönteisten huomautusten jälkeen [66].
Tämä tarkoittaa siis sitä, että useat valtion virastot tarkastelevat tätä asiaa nyt monien yksityisten organisaatioiden lisäksi, joita vetävät siviilit, kansalaistutkijat, ammattitutkijat tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmät. Ajatelkaapa [67-69], jotka ovat vain joitakin viimeisimpiä. Muut organisaatiot ovat vuosikymmenien takaa. Ihannetapauksessa toivon, että monet näistä järjestöistä, jotka luovat aakkoskeittoa organisaation lyhenteistä, lopettavat nykyisten resurssien venyttämisen. Tieteelle koituu hyötyä yhteistyön lisäämisestä ja tasapainosta, jossa yhdistyvät suoranaiset fuusiot ja terve kilpailu lähestymistapojen, kuten erilaisten anturipakettien ja analyysitekniikoiden, välillä. Tällä hetkellä ryhmiä on kuitenkin liikaa, kun rahaa ja tutkijoita, jotka ovat halukkaita tutkimaan UAP:tä, on niukasti. Luulen, että kaikki haluavat olla ensimmäisinä voittamassa Nobelin palkintoa ufomysteerin ratkaisemisesta, ja kuka haluaisi jakaa?
Ihmiset kysyvät, ”uskonko ufoihin” tai ”uskonko, että ufot ovat todellisia”. Jopa tieteelliset kollegani, joiden pitäisi tietää paremmin, kysyvät tätä, enkä voi tarpeeksi korostaa, miten paljon inhoan tätä kysymystä. ”Usko” ei riitä minulle. Tiedemiehenä haluan TIETÄÄ. Se on vain ongelma numero yksi. Toinen ongelma tuon kysymyksen kanssa on se, että se sisältää kysymyksen alle haudatun oletuksen avaruusaluksesta, vaikka taas tuo ”U” tarkoittaa yksinkertaisesti tunnistamatonta tai tuntematonta. Se tarkoittaa vain, että emme tiedä — aluksi. Se siitä! On myös olemassa eritasoisia tunnistuksia (esimerkiksi ”lintu” verrattuna ”lokki”, joka on tarkempi). Luokittelu ei ole binääristä, vaan kyseessä on todennäköisesti useita erilaisia ilmiöitä. Työskennellään kuitenkin yhdessä, jotta yhä useammat ufot muuttuisivat ufoiksi, olivatpa ne mitä tahansa.
”Ufojen, UAP:ien ja avaruusolentojen maailma on minulle vieras, koska siinä on paljon outoja salaliittoteoreetikoita ja todellisia todisteita. Olen ennen kaikkea tiedemies, mutta ennakkoluuloton, joka katsoo ja ajattelee usein laatikon ulkopuolella. Olen usein lannistunut tiedeyhteisön ahdasmielisyydestä ja yhtä lailla salaliittoteoreetikoiden tiukkuuden ja tieteellisen perustutkimuksen ja tutkimuksen puutteesta. Uskon, että jossain näiden kahden ääripään välissä on raja, jota uteliaampien mielten pitäisi kulkea. Uskon, että me ihmiset tiedämme hyvin vähän maailmastamme, siitä, mitä tähtien välissä on, todellisuuden luonteesta ja oman mielemme luonteesta. Tietä ymmärrykseen voi kulkea vain nöyrästi. Jo pelkkä ajatus siitä, että on mahdollista, että David [Yhdysvaltain laivaston eläkkeellä oleva lentäjä David Fravor] näki teknologian, olipa se sitten ihmisen tai avaruusolennon valmistamaa, joka liikkui sillä tavalla kuin se liikkui, pitäisi olla inspiroiva jokaiselle tiedemiehelle ja insinöörille tällä maapallolla. Saattaa olla olemassa vielä ymmärtämättömiä työntövoima- ja energiajärjestelmiä, jotka kun ne kerran ymmärretään ja hallitaan, ne tuovat kaukaiset galaksit meidän ihmisten ulottuville. Tieteen paradigmamuutoksia ja harppauksia ymmärryksessä voi mielestäni tapahtua vain, jos avaamme silmämme ja sallimme itsemme unelmoida, ajatella ensimmäisistä periaatteista käsin ja poistaa innovaatiolle asetetut rajoitukset, jotka aiempien sukupolvien tieteelliset konventiot ja oletukset ovat asettaneet meille.” –– Lex Fridman, tietojenkäsittelytieteilijä MIT:llä, hänen podcastistaan transkription kirjoittanut Robert Naeye
Kirjoittajasta
Tohtori Matthew Szydagis on apulaisprofessori fysiikan laitoksella Albanyn yliopistossa SUNY:ssä (New Yorkin osavaltion yliopisto). Hänellä on BA- (2005), MS- (2006) ja Ph.D.-tutkinnot (puolustettu 2010) Chicagon yliopistosta fysiikan alalta, ja hän on erikoistunut astrofysiikkaan ja tähtitieteeseen. Vuosina 2010-2014 hän työskenteli postdoc-tutkijana LUX (Large Underground Xenon) -pimeän aineen kokeen ja LBNE (Long Baseline Neutrino Experiment) parissa Kalifornian Davisin yliopistossa. Vuodesta 2014 lähtien hän on ollut UAlbanyssa, SUNY:ssa (apulaisprofessori 2014-20, apulaisprofessori 2020-nykyisin). Hänen ”päivätyönsä” on kokeellinen astrohiukkasfysiikka: erityisesti harvinaisten tapahtumien etsintä — erityisesti pimeän aineen suora havaitseminen LZ:n avulla — ja ilmaisimien kehittäminen. Hän on yhdessä professori Cecilia Levyn kanssa keksinyt lumipallokammion säteilyn havaitsemista varten. Hän on UAPx:n jäsen (https://www.uapexpedition.org), jonka jäseniä hän kiittää tämän artikkelin perusteellisesta tarkistuksesta ja uusista ajatuksista. Hän on neljän nörttimäisen lapsen isä ja ihanan vaimon aviomies, joka sattuu olemaan loistava tekstinkäsittelijä, joka viimeisteli koko tämän esseen. Eikö hän olekin mahtava? (Kyllä, hän kirjoitti tuon osan.)
[123] Nolan, G.P., Vallée, J.F., Jiang, S., and Lemke, L.G., 2022. Improved instrumental techniques, including isotopic analysis, applicable to the characterization of unusual materials with potential relevance to aerospace forensics. Progress in Aerospace Sciences, 128, page 100788.
[124] Lecture Notes For Lecture About Flying Saucers, 1954, Hermann Oberth
Olen yrittänyt pysyä kärryillä kansainvälisistä tutkimuksista, jotka käsittelevät UAP-aihetta. Olen monesti raportoinut tässä blogissa Ranskan ilmailualan 3AF:n Sigma 2 teknisestä UAP-komissiosta. Jokin aika sitten löysin tietoja taas yhdestä uudesta ranskalaisesta symposiumista.
Juontajat
Kansainvälinen tutkimussymposium tunnistamattomista ilmailmiöistä (PAN) pidetään klo 10-20 lokakuun 16. päivä 2022 videokonferenssina. Konferenssin pitää Vertical Project Media ja sitä juontaa Marie-France-Barrault, ilmailualan insinööri; Jean-Pierre Troadec, IHEDN:n jäsen ja Nagib Kary, yksi Vertical Project Median perustajista.
Alexandre Sheldon-Duplaix. Ranskalainen merihistorioitsija, joka valmistui Institut d’etudes Politiques des Parisista. Hän on toiminut tutkijana Service Historique de la Defencessa vuodesta 1989 sekä kadettikoulun opettajana. Hän työskenteli Ranskan puolustusministeriölle vuosina 1987-1999. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa sukellusveneistä ja lentotukialuksista.
11.00-12.00 ”PAN-havaintojen tilastoja.”
Michael Valiant. Riippumaton konsultti ja Meta-Connexions -yhtiön perustaja. Hän on valmistunut Toulousen Paul Sabatier -yliopistosta ja on tilastotieteen asiantuntija.
12.00-13.00 ”Häiritsevät Sigma 2 -tapaukset Ranskassa ja ympäri maailman”
Jean-Francois Clervoy. Ranskalainen astronautti/insinööri Euroopan avaruusjärjestöllä (ESA). Kolmen NASA-mission kokenut veteraani.
15.00-16.00 ”UAP:den teknologiaoletus”
Philippe Guillemand. Fyysikko/insinööri CNRS:llä. Valmistunut Ecole Centrale a Paris:sta sekä Globe Institute of Physics:sta. Hän on säteilyfysiikan tohtori.
16.15-16.45 ”Mitä merkkejä Maan ulkopuolisesta elämästä?”
Avi Loeb. Tunnistamattoman Oumuamu-taivaankappaleen ilmestyttyä, Avi Loeb esitti kontroversiaalin mielipiteen sanomalla, että se voisi olla keinotekoinen kappale, jonka on suunnitellut Maapallon ulkopuolinen älykäs sivilisaatio. Hän on tällä hetkellä astronomian professori, Institute for Theory and Computationin johtaja Harvardin yliopistossa. Hän on American Academy of Arts and Sciencesin jäsen vuodesta 2012.
17.00-18.00 ”Teknologiset romut”
Jacques Vallee. Documentica Financialin perustaja, ranskalais-amerikkalainen tiedemies, jonka koulutus on astrofysiikan ja tekoälyn puolella. Hänen tutkimuksensa on kontribuoinut internetin ensimmäisen ”sosiaalisen verkoston” perustamiseen hänen toimiessaan DARPAlla päätutkijana. Hän on perustanut viisi VC-rahastoa, mm. NASAn Red Planet Capitalin. Hänen kiinnostuksensa UFO-ilmiöön ja meediotutkimuksiin johti useiden kirjojen ja teknisten artikkelien kirjoittamiseen useilla kielillä. Hän on CAPELLA-tietokannan pääarkkitehti, jossa on mm. 260,000 UFO-havaintoraporttia AATIPin salaista projektia varten, joka paljastui vuonna 2021.
18.00-20.00 Paneelikeskustelu
Keskustelua vetää Jean-Pierre Troadec. Puhujat: Alain Juliett (vanhempi taloustiedustelusta vastaava virkamies); Alexandre Sheldon-Duplaix; Michael Valiant; Vincent Costes (GEIPANin johtaja) sekä muita.
Tänä vuonna useat yritykset ovat perustaneet UAP-tietokantoja. Näihin yrityksiin lukeutuu PhenomAInon; UPDB; sekä Enigma Labs.
PhenomAInon
7. toukokuuta 2022 OtoAI-yhtiö lanseerasi uuden PhenomAInon-verkkosivun. Tämän yrityksen perustamispaperit on jätetty 28. toukokuuta 2021, diaarinumero 2021-001008746, mistä käy ilmi kotipaikka: Sheridan, Wyoming. Sen rekisteröinyt taho on nimeltään Cloud Peak Law LLC. Niiden kotisivut kertovat:
”PhenomAInon on maailman ensimmäinen pilvinatiivi data- ja tekoälyalusta ilmiöperustaiselle data-analyysille. Me olemme rakentamassa yhtenäistä viitekehystä ja avoimen lähdekoodin alustaa (Open Source Phenomenon Platform, OSPP), jolla tarjotaan datan syöttöä, data- ja tekoälyanalyysia sekä oivalluspipelinea tutkimukseen, yhteistyöhön ja yhteisötoimintaan.”
Blogipostauksessa päivämäärällä 8. toukokuuta 2022 kirjoitin, että yksittäiset eri tietokannat, jotka näkyvät PhenomAInon-verkkosivuilla, ovat huomattavan samankaltaisia kuin Jacques Valleen perustamat hänen CAPELLA-tietovarantoon, jotka hän itse oli valmistellut Bigelow Aerospace Advanced Space Studiesin (BAASS) puolesta puolustustiedustelupalvelu DIA:n Advanced Aerospace Weapon System Applications Programissa (AAWSAP). Myöhemmin monet BAASSiin liittyvät yksittäiset tietokannat vedettiin pois PhenomAInon-sivuilta, vaikka mitään syytä tälle toimelle ei annettu.
Yritettäessä määrittää sitä miten nämä DIA / AAWSAP / BAASS -tietokannat tulivat kansan tietoon, huomasin että James T. Lacatskin ja muiden kirjassa ”Skinwalkers at the Pentagon” on seuraava lainaus:
”Kirjoittajat ovat tietoisia siitä, että AAWSAP / BAASS -datavarastointi on aktivoitu hiljattain ja tällä hetkellä se on käytössä eri sijainneissa liittyen valtion UAP-tutkimuksiin.”
https://www.linkedin.com/in/jschurman/
Kuka on PhenomAInon-tietokannan taustalla? Joe Schurman. Schurman piti esityksen otsikolla ”Tekoäly ja UAP:t” vuoden 2021 AI Expossa, joka tarjoaa loistavan luonnehdinnan hänen alustansa toiminnasta, jonka hän on pystyttänyt UAP-työtään varten. Esityksen videotallenteella Schurman mainitsee hänen yhteyksistään sellaisiin henkilöihin kuten Chris Mellow, Lue Elizondo ja muut aseteollisuuden hahmot, joita hän ei voi mainita.
UPDB
Toinen PhenomAInonin jälkeen ilmestynyt tietokanta oli UPDB. Kuten PhenomAInon-tietokantojenkin kanssa, monet yksittäiset UPDB:n tietokannat olivat hämmästyttävän samanlaisia CAPELLA-datavarastoon verrattuna. Verkkosivut kertovat:
”UPDB on selittämättömistä ilmiöistä kertovien raporttien ja dokumenttien metatietokanta. Data on aiemmin tallennettu hajanaisiin dokumentteihin, taulukoihin, PDF:iin ja kauan sitten alas ajetuihin verkkosivuihin, joita nyt voi tarkastella yhtenäisen päivämäärä- ja lokaatioformaatin läpi. Publiuksen filosofia on, että uudet oivallukset paljastetaan, kun on saatu analysoitua korkeammalla tasolla tätä vuosikymmenet kestänyttä työtä.”
Kuka on UPDB:n perustamisen taustalla? Twitter-käyttäjä @uapublius, joka haluaa pysytellä anonyymina.
Enigma Labs LLC
Viimeisin markkinoille tulo UAP-tietokantoihin liittyen on taho nimeltä Enigma Labs LLC, josta kirjoitettiin artikkeli bloomberg.comiin päivämäärällä 12. heinäkuuta 2022, kirjoittajina Roxane Tiron ja Mia McCarthy. Pieni tarkistus kaikista korporaatioista, jotka on rekisteröity Delawaren osavaltioon toi esiin Enigma Labsin rekisteröintipäivämääräksi 1. joulukuuta 2020, diaarinumerolla 4272722. Rekisteröijänä toimi Corporation Service Company, 251 Little Falls Drive, Wilmington, New Castlen piirkunta, Delawaren osavaltio.
* ”Tervetuloa ensimmäiselle tunnistamattomien ilmailmiöiden (UAP) tutkimiseen erikoistuneelle data- ja yhteisöalustalle”
* ”Enigma on suurin haettava ja pisteytetty UAP-tietokanta maailmassa. Me pyöritämme koneoppimisella yli 400 tuhatta siviili- ja sotilasraporttia, medioista kerättyjä tietoja ja sensoridataa. Me ratkaisemme aiheutuneet ristiriidat identifioitavien muuttujien ja havaintojen välillä…”
2. maaliskuuta 2022 yhtiö twiittasi itsestään, mainostaen itseään ”…ensimmäisenä hyvin resursoituna teknologiatiiminä, joka rakentaa UAP/UFOjen ympärille dataa, yhteisöä ja tutkimusalustaa. Perustajamme ovat insinöörejä, tutkivia journalisteja, datatieteilijöitä ja fyysikkoja” Vaikka tili on ollut twitterissä marraskuusta 2020 lähtien, ensimmäinen twiitti oli maaliskuun 2. päivältä 2022, jossa ilmoitettiin Engima Labsin lanseerauksesta. Twiitissä oli linkki Enigman bloggaukseen.
Kuka on Enigman taustalla? Bloombergin artikkeli paljastaa, että perustaja on nainen nimeltä Alex Smith. Internet-haku jäi kovin tyhjäksi hänen nimellään haettaessa, mitään infoja ei löytynyt. Mitä jos Alex Smith on pseudonyymi? Mutta kuka silloin olisi oikea henkilö Enigman taustalla?
Alex Smithin LinkedIn-sivulla lukee, että Alex Smith on perustanut Enigma Labsin marraskuussa 2020. Twitteristä etsittäessä piti käyttää haun lisäominaisuuksia. Haku piti ajoittua ajalle ennen joulukuun 1. päivää 2020, ja kyseessä olevan henkilön tuli olla joku joka on kiinnostunut UFOista, joku sellainen joka ei olisi yksi kymmenistä twitterin UAP-tileistä ja tili joka olisi perustettu joskus marraskuussa 2020. Hakujen tuloksena tuli esiin yksi ainoa tulos. Potentiaalinen kandidaatti ”Alex Smithiksi” twiittasi seuraavaa 15. lokakuuta 2020 twitter-tililtä @alice_LG
”…ihmisten pitää ottaa hengähdystauko kaikesta paskanjauhannasta ja kiinnittää huomio suureen määrään todisteita _UFOista_
menkää katsomaan @PhenomenonMovie — se on iTunes-listan kärjessä. 70 vuotta uskottavia havaintoja globaalisti, senaattoreita ja astronautteja jotka todistavat asian puolesta.”
@alice_LG on Alixe Lloyd George.
”Alex Smith” — amerikkalainen nainen, New York Cityn alueella, jolla on kokemusta startup-yrityksistä ja jolla on kiinnostusta avaruus/ilmailualaan, datatieteisiin ja UFOihin ja joka olisi aloitellut joskus marraskuun 2020 aikoihin.
Alice Lloyd George — amerikkalainen nainen, New York Cityssa, jolla on pitkä kokemus startupeista, jolla on kiinnostusta teknoalaan, tieteeseen, avaruuteen, joka 15. lokakuuta 2020 twiittasi ”…ihmisten pitää ottaa hengähdystauko kaikesta paskanjauhannasta ja kiinnittää huomio suureen määrään todisteita _UFOista_”.
Viime vuonna 4. kesäkuuta 2021 julkaistiin “South China Morning Postissa” artikkeli Kiinan valtion kiinnostuksesta UAP-ilmiöihin. Artikkelin oli kirjoittanut Stephen Chen Pekingistä. Koska emme ole saaneet kuulla sen enempää Kiinan valtion kiinnostuksesta aiheeseen, ajattelin laittaa tekstin tähän.
“Kiinan puolustusvoimat käyttävät tekoälyä seuraamaan nopeasti lisääntyviä UFO-havaintoja.
* Kiinan armeijalle (PLA) nämä ovat ‘tunnistamattomia ilmaolosuhteita’ ja tekoäly on paras keino pitää niistä kirjaa
* Kiinalaiset tutkijat vahvistavat, että havaintoraporttien määrä eri puolilta maata on kasvussa, mutta avaruusolennot eivät todennäköisesti ole niistä vastuussa.
Pentagonin valmistellessa UFO-raporttejaan, Kiinan armeijan tutkijat ovat ottaneet tekoälyn käyttöön seuraamaan ja analysoimaan lisääntyviä havaintoja tunnistamattomista esineistä Kiinan ilmatilassa.
Kiinan armeijalle nämä ovat ‘tunnistamattomia ilmaolosuhteita’ — fraasi joka kuulostaa hieman Yhdysvaltain armeijan “tunnistamattomilta ilmailmiöiltä” (UAP), mutta kansa tuntee nämä paremmin tuntemattomina lentävinä esineinä, eli UFOina.
Air Force Early Warning Academynwuhanilaisen tutkijan Chen Li:n mukaan, ihmisanalyytikot ovat olleet hämmentyneitä viime vuosina yhä vain kasvavasta havaintoraporttien määrästä, joita armeijan ja siviilien eri lähteet ovat raportoineet eri puolilta maata.
“Tunnistamattomien ilmaolosuhteiden toistuva esiintyminen viime vuosina tuo mukanaan vakavia haasteita maamme ilmapuolustukselle”, sanoi Chen vuonna 2019 julkaistussa raportissa, joka oli osoitettu vanhemmille teknologiatiedemiehille Pekingissä.
PLA:n tunnistamattomien esineiden tutkimustoimikunta luottaa yhä enemmän tekoälytekniikoihin datan analysoinnissa, Chenin raportti kertoo. Tämä lausunto on linjassa useiden muiden armeijan tutkimusten kanssa, joita on julkaistu siviilijournaaleissa, joista tuorein on viime vuoden elokuulta.
Chenin mukaan tekoälyn eräs etu on, että se kykenee “miettimään laatikon ulkopuolisesti” — tarkastamaan informaationmuruja, joita on hajallaan useissa eri dataseteissä, ja se pystyy yhdistämään ihmissilmälle näkymättömiä asioita toisiinsa, mikä auttaa määrittämään olivatko havainnot jonkun vihamielisen valtion aiheuttamia, amatööri-ilmailijoita, luonnonilmiöitä tai “muu syy”, hän sanoi.
UFO-kysymys kuitenkin on, ovatko nämä havainnot Maan ulkopuolisten olentojen avaruusaluksia. Yhdysvaltain armeija on jokin aika sitten vahvistanut joidenkin vuodettujen videoiden autenttisuuden, joita laivaston pilotit ovat kuvanneet. Näillä videoilla lentävät kohteet näyttävät liikkuvan tavalla, jota ei voida selittää nykyisen teknologian tai fysiikan lakien avulla.
Pentagonin raportti, jota kongressi vaatii näistä havainnoista, odotetaan tulevan osittain kansan luettavaksi, ja se saattaisi olla ensimmäinen kerta kun armeija on avoimesti puhunut aiheesta.
UFOt ovat herkkä aihe jokaiselle puolustusvoimalle, ei ainoastaan siksi koska ne saattavat liittyä ulkoavaruuden älykkäisiin elämänmuotoihin, vaan myös siksi koska ne saattavat olla toisen maan armeijan tunkeutumisia.
Tunkeutuva drone tai lentokone, jolla on kehittynyttä häirintäteknologiaa, esimerkiksi, voisi huijata tutkaa tai muita sensoreita luomalla haamukuvia, joita näkyy eri puolilla selittämättömällä tavalla eri sensoreissa, ja tällaiset tapahtumat yleensä ovat turvaluokiteltuja maanpuolustuksellisista syistä, tai joskus nöyryytyksen välttämiseksi.
Kiinan ainoa viranomainen on vahvistanut UFO-havainnon, joka tehtiin sotilastukikohdan yllä Cangzhoussa, Hebein provinssissa,lokakuun 19. päivänä 1998. Pekingin naapurissa olevan provinssin oman Hebei Daily -sanomalehden mukaan kaksi armeijan hävittäjää saivat komennon mennä matalalla lentävän kohteen väliin, joka ilmestyi yhtäkkisesti ilmatilaan. Kohde näytti “lyhytvartiselta sieneltä”, josta ampui alas kaksi valonsädettä. Kun hävittäjät lähestyivät kohdetta, se kiisi “kummitusnopeudella” ylös 20 kilometrin korkeuteen ennen tutkasta ja näköyhteydestä katoamistaan.
Chen ja hänen kollegansa sanovat, että PLA:lla on kolmitasoinen raportointijärjestelmä, jolla tunnistamattomia ilmakohteita käsitellään. Perustasoon kuuluvat armeijan tutka-asemat, ilmavoimien pilotit, poliisiasemat, sääasemat ja Kiinan tiedeakatemian vastuuhenkilöt, jotka kaikki keräävät niin paljon raakadataa kuin mahdollista.
Raakadata annetaan eteenpäin PLA:n keskivaiheen alueelliselle esikunnalle, joka tekee alustavat analyysit ja välittää datan eteenpäin kansallisen tason tietokantaan.
Tekoälyn avulla PLA:n pääesikunta antaa jokaiselle kohteelle “uhkaluvun” perustuen sen käytökseen, esiintymistaajuuteeen, aerodynaamiseen designiin, radioaktiivisuuteen, arvioon siitä mistä materiaalista se koostuu, sekä muihin tietoihin perustuen.
Tekoäly osaa koostaa informaatiota, joka voi auttaa määrittämään kohteen tarkoituksen. Esimerkiksi, jos samanlaisilla tunnistamattomilla kohteilla on taipumus ilmaantua suurten poliittisten tapahtumien tai armeijan harjoitusten aikaan, niitä voidaan pitää todennäköisemmin ihmisten kehitteleminä laitteina, jotka toinen maa on lähettänyt keräämään tiedustelutietoa.
Luonto on vastuussa merkittävästä määrästä epäilyttävää aktiviteettia, jota armeija havaitsee. Ionisoidut hiukkaset syntyvät ilmakehän sähköisissä ilmiöissä, jotka saavat aikaan selittämättömiä kuvia tutkiin tai sähkölaitteisiin, esimerkiksi.
Näiden tapahtumien manuaalinen tarkistaminen vie aikaa, mutta tekoäly voi nopeasti identifioida kaikkein luonnollisimmat selitykset vertaamalla ristiin eri tietoja — kuten säätietoja ja satelliittidataa — armeijan tutkijat kertovat.
Kiinan viranomaiset ovat pikkuhiljaa hellittäneet kontrolliaan matalalla korkeudella lentävistä asioista viimeisen viiden vuoden aikana, ja droneista on tullut suhteellisen halpoja ja suosittuja, hän sanoo.
Samaan aikaan Yhdysvaltain armeijan lisääntynyt aktiviteetti Etelä-Kiinan merellä ja muilla arkaluonteisilla vesillä Kiinan lähellä voi myös selittää lisääntyneet havainnot, joita ei heti osata selittää, tutkija sanoo. Tutka-asiantuntija on pyytänyt ettei hänen nimeään tuotaisi julkisuuteen aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
Kommentit:
1. Mitään tilastolukuja ei anneta aiemmista eikä nykyhetken havaintomääristä.
2. Mitään linkkejä tai lainauksia Kiinan tiedejulkaisuihin ei mainita artikkelissa.
3. Vaikka monet kansainväliset mediaraportit uutisoivatkin artikkelista, en löydä yhtäkään riippumatonta lähdettä, joka kykenisi vahvistamaan artikkelissa kuvatut eri tiedot.
4. Löysin yhden Chen Li:n ja muiden tutkielman otsikolla “Research on the optimization strategy of phased array radar multi-area search performance,” kirjoittanut Yiming Liu; Wen Sheng; Shihua Liu; Chen Li, joka on julkaistu 11-13. joulukuuta 2019 pidetyssä IEEE: kansainvälisessä datan- ja signaalinkäsittelyn konferenssissa. Konferenssin sijainniksi on merkattu Chongqing, Kiina.
NASA on perustamassa tutkimustiimiä, joka aloittaa syksyllä tutkimaan tunnistamattomia ilmailmiöitä (UAP) — eli havaintoja taivaalla joita ei voida tunnistaa luonnonilmiöiksi tai lentokoneiksi — tieteellisestä perspektiivistä. Tutkimus keskittyy saatavilla olevan datan identifiointiin, siihen miten parhaiten kerätä dataa tulevaisuudessa sekä siihen miten NASA voi käyttää dataa viemään eteenpäin tieteellistä ymmärrystä UAP-ilmiöstä.
UAP-havaintojen rajallinen määrä tekee tieteellisten päätelmien tekemisestä vaikeaa ilmiön luonnetta koskien. Tunnistamattomat ilmiöt ilmakehässä ovat kiinnostavia sekä kansallisen turvallisuuden että ilmailuturvallisuuden mielessä. Luonnollisten ilmiöiden tunnistaminen on tärkeä ensiaskel sellaisten ilmiöiden tunnistamisessa sekä lieventämisessä, joka on linjassa NASAn tavoitteiden kanssa varmistaa lentämisen turvallisus.
“NASA uskoo, että tieteellisen tutkimuksen työkalut ovat tehokkaita ja soveltuvat myös tähän” sanoo Thomas Zurbuchen, NASAn päämajan tiedevastaava Washingtonissa. “Meillä on pääsy monenlaisiin avaruudesta tehtyihin havaintoihin Maapallolta — ja havainnot ovat tieteellisen tutkimuksen ydin. Meillä on työkalut ja tiimi joka voi auttaa meitä parantamaan ymmärrystämme tuntemattomasta. Se on tieteen määritelmän mukaista. Sitä me teemme.”
Virasto ei ole osa puolustusministeriön UAP-toimikuntaa tai sen seuraajaa Airborne Object Identification and Management Synchronization Groupia. NASA on kuitenkin koordinoinut laajalti valtionhallinnon eri toimijoiden kanssa koskien sitä miten soveltaa tieteellisiä työkaluja tunnistamattomien ilmailmiöiden luonteen ja alkuperän valaisemiseksi.
Viraston riippumatonta tutkimustiimiä vetää astrofyysikko David Spergel, joka on Simons Foundationin johtaja New Yorkissa, ja aiemmin hän on ollut newjerseyläisen Princetonin yliopiston astrofysiikan laitoksen johtaja. Daniel Evans, NASAn tieteellinen apulaishallintoavustaja, toimii NASAn virallisena vastuuhenkilönä tutkimuksen johdossa.
“Kun otetaan huomioon havaintojen vähäisyys, ensimmäinen tehtävämme on yksinkertaisesti kerätä enemmän robusteja datajoukkoja”, sanoo Spergel. “Me identifioimme minkälaista dataa on kerättävissä — siviileiltä, valtiolta, kolmannelta sektorilta, yrityksiltä — sekä mitä muuta me voisimme yrittää kerätä, ja miten parhaiten analysoida sitä.”
Tutkimuksen odotetaan kestävän 9 kuukautta. Tutkimus hyödyntää tieteen, ilmailun ja data-analytiikan asiantuntijoita ja keskittyy siihen miten parhaiten kerätä uutta dataa ja parantaa UAP-havaintoja.
“NASAn avoimuuden, läpinäkyvyyden ja tieteellisen suoraselkäisyyden periaatteiden mukaisesti tämä raportti tulee olemaan julkinen”, Evans sanoo. “Kaikki NASAn data on kansan saatavilla — me otamme velvoitteemme vakavasti — ja me tuomme sen helposti kenen tahansa saataville, joka sitä haluaa tutkia.”
NASAlla on aktiivinen astrobiologian ohjelma, joka keskittyy Maan ulkopuolisen elämän alkuperään, evoluutioon ja levinneisyyteen. Ohjelma tutkii mm. Marsin vesialueita sekä Titanin ja Europan kaltaisia lupaavia “merimaailmoja”. Sen tavoitteena on löytää elämää Maan ulkopuolelta.
Virasto etsii elämäää myös Transiting Exoplanet Survey Satellitella sekä Hubble-avaruusteleskoopilla asuttavilta eksoplaneetoilta, kun taas James Webb -avaruusteleskooppi pyrkii löytämään biologisen elämän merkkejä muiden planeettojen ilmakehistä — se etsii happea ja hiilidioksidia, jotka voivat tarkoittaa eksoplaneettojen tukevan elämää ja sisältävän elämää niinkuin omamme. NASA rahoittaa myös avaruustutkimusta, jossa etsitään merkkejä teknologiasta — merkkejä kehittyneestä teknologiasta ulkoavaruudessa.
Kanadasta tulee uusin valtio, joka on mukana UFO-tutkimustoiminnassa, heti Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan vanavedessä.
Yhdysvallat oli ensimmäinen joka ryhtyi ’toimiin’, kun NASA ilmoitti kasaavansa pienen tiimin ”viemään eteenpäin tieteellistä ymmärrystä tunnistamattomista ilmailmiöistä.”
Nyt Kanada on antamassa oman panoksensa toimintaan.
Viranomaiset ilmoittivat kirjeessä kesäkuun 6. päivä viranomaiset ovat vahvistaneet heidän aikeensa ottaa osaa amerikkalaisten UFO-tutkimukseen.
John Hannaford, luonnonvaroista vastaavan ministeriön apulaisministeri, kirjoitti kirjeessä Kanadan ydinvoimakomission turvallisuusjohtajalle Kathleen Heppel-Masysille sekä kansanedustaja Larry Maguirelle ja vahvisti aikeet tulla mukaan amerikkalaisten tutkimukseen.
”Kirjoitan jatkoa toukokuun 18. päivän esiintymiselleni parlamentin luonnonvarakomitean kuulemisen edessä, jossa te otitte esiin turvallisuuskysymykset koskien Kanadan valtion kantaa droneihin ja tunnistamattomiin ilmailmiöihin (UAP) Pohjois-Amerikan ydinvoimaloiden läheisyydessä. Kun otetaan huomioon yhteinen huoli ydinvoimaturvallisuusta, sekä kasvava kiinnostus UAP:ta kohtaan sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa, CNSC sitoutuu ottamaan asian esiin Yhdysvaltain sisarorganisaationsa kanssa ja jakaa asiaan liittyvää informaatiota tulevaisuudessa.”
Maguire aiemmin vahvisti, että UAP:t ovat todellisia ja että Kanadan tulisi ’ottaa ne vakavasti’ aiemmassa uutiskirjeessä.
On melkein vuosi siitä kun Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja julkaisi raportin, jossa mainittiin että liittovaltio ei kykene selittämään sotilaslentäjien 144:aa UAP-havaintoa.
