fbpx

Avainsana-arkisto: UFO

Kurt Russelin uskomaton kokemus Phoenixin valoista

Hollywood-legenda Kurt Russell paljasti uskomattoman, oikean elämän roolin hänen CV:ssään: silminnäkijä kuuluisille Phoenixin valoille!

Käydessään brittiläisessä televisio-ohjelmassa promoamassa uutta  Guardians of the Galaxy -elokuvaa, näyttelijää muistutti tapauksesta juontaja Gyles Brandreth.

Juontaja luki sanomalehdestä raportin tunnistamattomasta pilotista jonka oltiin raportoitu näkevän kuusi selittämätöntä valoa samalla kun hän lensi yksityiskoneellaan Phoenixin valojen näkyessä taivaalla.

Kaikkien hämmästykseksi Russell vastasi ”sen lentokoneen perän tunnus oli 2-T-S ja minä olin pilotti.”

Näyttelijä muisteli että hän oli lentänyt kohti Phoenixin valoja poikansa kanssa kun hän havaitsi ”kuusi valoa lentokentän yllä V-muodossa”.

Näkemästään hämmentyneenä Russell myöhemmin otti yhteyttä lennonjohtoon joka raportoi, että he eivät nähneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa hänen lähellään.

Russellin mukaan hän ja hänen poikansa jatkoivat elämäänsä normaalisti tapauksen jälkeen eikä heillä ollut ideaa todistaneensa historiallista UFO-tapausta.

 

Artikkelin julkaissut Alien Disclosure Group

Kelly Cahillin kohtaaminen avaruusolentojen kanssa

Elokuussa 1993 27-vuotias Kelly Cahill, hänen aviomiehensä ja kolme lastaan ajoivat kotiin vierailulta ystävän luona. Heidän rutiinimatkansa pien muuttuisi raastavaksi reissuksi omituisten olentojen tuntemattomaan maailmaan. Olennot olivat fyysisiä mutta niillä ei ollut väriä niinkuin me sen tunnemme.

The Dandenong -aluskukkulat, Belgraven lähellä, Victoriassa, Australiassa ovat ikuisesti liitetty erääseen epätavallisimmista humanoidiolentojen havainnoista ufologian arkistoissa.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Project Sign

USA:n armeijan ilmavoimat oli, muodossa tai toisessa, mukana tutkimassa UFOja foo-hävittäjätutkimuksen sivussa toisen maailman sodan aikaan. Ilmavoimat lähetti myös tiedustelu-upseereita tutkimaan monia aikaisimmista havainnoista, mutta ei, ainakaan silloin, ottanut niitä kauhean vakavasti. Kuitenkin armeijan henkilökunnan UFO-havainnot vuonna 1947 Murocin ilmatukikohdan yllä White Sandsin ydinkoealueella sekä muissa arkaluontoisissa paikoissa saivat ilmavoimien huomion nopeasti. Salaisia käskyjä annettiin, että kaikki UFO-raportit tuli lähettää tekniseen tiedusteludivisioonaan Wright-Pattersonin lentotukikohtaan.

Kesän 1947 lopulla, kun ilmavoimat olivat muuttuneet armeijan omaksi riippumattomaksi haarakseen, Pentagonin ilmatiedustelu pyysi raportteja AMC:lta koskien ”lentäviä lautasia”. AMC:n komentaja kenraaliluutnantti Nathan F. Twining piti konferenssin ilmateknologiainstituutin, T-2 -tiedustelun sekä T-3 insinööridivisioonan kanssa. Tämän konferenssin tuloksena syyskuun 23. päivä 1947 Twining lähetti muistion prikaatinkenraali George Shulgenille, jossa todettiin:

a. Raportoitu ilmiö on jotain todellista eikä kuviteltua.

b. On olemassa esineitä jotka ovat lähellä levynmuotoa, sellaisen kokoisia että ne voisivat olla ihmisen luomia ilma-aluksia.

c. On olemassa mahdollisuus että jotkut tapauksista ovat luonnonilmiöiden, kuten meteorien, aiheuttamia.

d. Ilmoitetut toiminnan tuntomerkit, kuten äärimmäiset kiipeilykyvyt, liikkuvuus ja toiminnat joita tulee pitää väistöliikkeinä kun näitä on havaittu tai niihin on ystävällinen alus tai tutka ollut yhteydessä, antavat painoarvoa uskomukselle että jotkut esineistä ovat joko manuaalisesti, automaattisesti tai kauko-ohjattuja.

e. Yleinen esineiden kuvaus on seuraavanlainen:

(1) Metallinen tai valoa heijastava

(2) Pakokaasuvanojen puute, paitsi muutamissa harvoissa tapauksissa joissa esine ilmeisesti toimi äärirajoilla

(3) Pyöreä tai elliptinen muodoltaan, litteä pohjasta ja kupolimainen päältä

(4) Useat raportit kuvaavat esineiden määrää niiden lentäessä muodostelmassa vaihtelevan kolmesta yhdeksään

(5) Normaalisti ei ääntä, poislukien kolme tapausta jolloin huomattavaa jytisevää mylvintää havaittiin

(6) Lentonopeus havaittu normaalisti olevan yli 300 solmua

f. On mahdollista nykytiedon valossa — olettaen että laaja yksityiskohtainen kehitys suoritetaan — rakentaa pilotoitu ilma-alus joka on kuvattu yllä alakohdassa (e), joka olisi kykenevä liikkumaan arviolta 7000 mailia alle äänennopeuden.

g. Mikä tahansa kehittäminen tässä maassa ylläolevaan tyyliin olisi äärimmäisen kallista, aikaa vievää nykyisten projektien kustannuksella, ja täten, jos sellaiseen ryhdyttäisiin, tulisi se tehdä riippumattomana nykyisistä projekteista.

h. Seuraaviin asioihin tulee kiinnittää huomiota:

(1) Mahdollisuutteen että nämä projektit ovat kotimaista alkuperää –jonkin salaisen AC/AS-2:lle tai tälle johdolle tuntemattoman projektin tuotosta

(2) Fyysisiä todisteita puuttuu törmäyksen jäljiltä. Todisteet osoittaisivat kiistämättömästi tällaisten esineiden olemassaolon

(3) Mahdollisuus että joillain muilla valtioilla on jonkinlainen voimanlähde, mahdollisesti ydinkäyttöinen, jota ei löydy kotimaan tiedoista

AMC lopetti pyytämällä että ilmavoimat antaisivat direktiivin jolla luotaisiin pysyvä projekti ilmiön tutkimista varten.

Tästä raportista, sen jälkeen kun se julkistettiin, voidaan tehdä mielenkiintoisia johtopäätelmiä:

1. AMC, jolla oletettavasti on pääsy kaikkeen tietoon UFOista joka tuolloin oli olemassa, oli tullut päätelmään että ne olivat todellisia, ja että kaikkia ei voitu selittää illuusioina tai luonnonilmiöinä.

2. Vaikka tämä oli lähes kolme kuukautta Roswellin jälkeen, jja Twining oli Wright-Pattersonissa, jonne Roswellin romut piti lähettää, hän sanoo että… fyysisisiä todisteita puuttuu törmäyksen jäljiltä…

Tuohon mennessä USA:n tiedustelu oli saattanut loppuun saksalaisten sodanaikaisten projektien analyysin, eikä ollut löytänyt mitään jolla selittää UFO-havaintoja, edes sodanjälkeisenä aikana Neuvostoliiton kanssa.

Samaan aikaan ilmavoimat olivat päättäneet että mikään tuohon aikaan olemassaoleva lentokoneen rakennusmateriaali ei kykenisi kestämään painetta joka syntyi raportoitujen UFOjen liikkeiden suurista nopeuksista. Lisäksi, vaikka materiaalia löytyisikin, ihmisruumis ei kestä niin suuria g-voimia.

Joulukuun 30. päivänä 1947 kenraali L. C. Craigie, T&K-johtaja, antoi käskyn perustaa Project Signin (alias Project Saucer):

…keräämään, vertailemaan, arvioimaan ja jakelemaan kiinnostuneille hallituksen virastoille ja urakoitsijoille kaikki tieto liittyen ilmakehän ilmiöihin ja havaintoihin jotka voidaan tulkita huolenaiheeksi kansalliselle turvallisuudelle.

On olemassa luotettava todistus siitä, että elokuussa 1948 Wright-Pattersonin tekninen tiedusteluosasto ja Project Sign päättivät tehdä virallisen arvion tilanteesta. Estimaatti oli huippusalainen dokumentti joka piti sisällään pilottien, tiedemiesten ja muiden luotettavien silminnäkijöiden selittämättömiä havaintoja. Raportti tuli lopputulokseen että UFOt olivat peräisin maapallon ulkopuolelta.

Tilannearvion hylkäsi suorilta käsin ilmavoimien komentaja kenraali Hoyt S. Vandenburg. Sanotaan, että hän poisti vahvimmat osiot alkuperäisestä raportista, lähetti sen takaisin, ja sitten, kun hän sai korjatun raportin, hän hylkäsi sen sillä perustelelaa että ei ollut tarpeeksi todisteita päätelmiä tukemaan. Sitten, hylkäämisen jälkeen, hän komensi kaikki raportin kopiot tuhottavaksi. Project Signin sisällä olleet sanoivat että heidän moraalinsa ja innostuksensa projektia kohtaan laski huomattavasti tämän jälkeen. Project Sign muuttaisi pian tämän jälkeen nimensä kuvaavasti Project Grudgeksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Evidence

 

https://www.youtube.com/watch?v=4MITVugJpfY

 

Project Grudge

Helmikuussa 1949 Project Sign loppui, ja sen mukana meni myös ilmavoimien objektiivinen asenne UFOja kohtaan. Project Signin loppuraportti oli ratkaisevan skeptinen UFOjen maapallon ulkopuolista alkuperää koskevaa hypoteesia kohtaan, ja tämä kertoi siirtymästä siihen että kaikki havainnot pyrittiin selittämään väärin tunnistettuina luonnonilmiöinä.

Ilmavoimat oli kuitenkin salaa muuttanut pelkästään projektin nimeä Project Grudgeksi. Uusi nimi heijasteli muutosta UFOja kohtaan toteutetuissa menettelytavoissa. Tämä muutos ilmavoimien menettelytavoissa toi mukanaan kampanjan, jolla koitettiin luokitella kaikki UFOjen maapallon ulkopuoliseen alkuperään uskovat ”sekopäiksi”. Sidney Shallet, Saturday Evening Postin toimittaja, pyysi ilmavoimilta apua kirjoittaesssaan artikkelia ”lentävistä lautasista”. Ilmavoimilla oli linja jolla tällaisista pyynnöistä kieltäydyttiin, mutta kun he havaitsivat että Shalletin artikkelin piti olla ilmiön kumoavaa sorttia, he suostuivat auttamaan häntä. Shallet käytti kaksi kuukautta ilmiön tutkimiseen, ja sitten kirjoitti kaksiosaisen artikkelin otsikolla ”Mitä Voit Uskoa Lentävistä Lautasista”.

Shalletin artikkelin molemmat osat ovat ladattavissa verkosta:

OSA 1    —    OSA 2

Tämä artikkeli ja ilmavoimien lehdistötiedote heijasteli ilmavoimien uutta julkista mielipidettä, että ”lentävät lautaset” eivät olisi olemassa, että ne voitaisiin kaikki selittää ja että ”uskovaiset” olivat ”sekopäitä”. Kuitenkin sisäpiiriläiset tiesivät, että ilmavoimat oli silti edelleen aktiivisesti mukana UFO-tutkimuksessa, ja tämä ristiriitainen käyttäytyminen sai monet uskomaan, että ilmavoimat salasi sen mitä se tiesi todella UFOista.

Artikkelin julkaissut UFO Evidence

 

Allaolevalla videolla kenraaliluutnantti Charles Brown kertoo oman todistuksensa Project Grudgeen liittyen.

 

Ovaalinmuotoinen UFO Brasiliassa ja St. Luciassa

Kahden päivän sisään on havaittu kaksi UFOa Brasiliassa ja Karibianmerellä sijaitsevassa St. Luciassa. UFOt näyttävät todella samankaltaisilta.

Onko kyseessä vain yhteensattuma, vai onko mahdollista että molemmat esineet, ulkoavaruudesta tai planeetaltamme peräisin, ovat osa tuntematonta armeijan projektia? Kun ottaa huomioon sen, että St. Lucian tapauksessa UFO näkyy noin 20-30 minuuttia sitä ennen kun alueella havaittiin armeijan helikopteri.

Vasemalla: UFO Brazil – Oikealla: UFO St Lucia.

 

Ensimmäinen UFO kuvattiin Goiâniassa, Brasiliassa syyskuun 23, 2017.

Valokuvaaja, joka oli sisällä korkeassa rakennuksessa, otti kuvan puhelimellaan. Hän sanoi että taivas oli kirkas, ja jonkin verran kemikaalivanoja näkyi taivaalla. Hän ei nähnyt ovaalinmuotoista UFOa ennenkuin hän havaitsi esineen valokuvassa. Tapauksesta on tiedosto myös MUFONilla.

Toinen UFO kuvattiin Smuggler’s Covessa, St. Luciassa syyskuun 24. 2017.

Valokuvaaja oli lomalla St. Luciassa kun hän päätti mennä ulos parvekkeelle kuvaamaan auringonlaskua. Hän ei tiennyt kuvanneensa UFOn ennenkuin hän näytti valokuvaa aviomiehelleensä, joka havaitsi esineen eräässä kuvista.

Hän kertoo: “Zoomasin välittömästi omituiseen hehkuvaan valoon joka näkyi pilvimuodostelman edessä / yllä. Kun zoomasin kuvaan, ovaalinmuotoinen esine näytti lähes liian täydelliseltä. Noin 20-30 minuuttia havainnon jälkeen (kun kuva oli otettu), armeijan helikopteri lensi lomakohteen yli!”

MUFONin tapaus linkin takaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

”Pimeä budjetti” — Tätä varjohallitus ei halua sinun tietävän

Lukemattomat akateemikot, presidentit ja muut poliitikot ovat kertoneet ihmiskunnalle että varjohallitus on todella se joka vetelee naruista mitä tulee siihen kenellä on valta planeetallamme. Monet tutkimukset ovat näyttäneet, että erittäin pieni määrä ihmisiä ja korporaatioita pyörittää koko maailman resursseja. Joidenkin arvioiden mukaan USA:n hallitus yksistään salaa yli 500 miljoonaa sivua dokumentteja joka vuosi, tarkoituksenaan suojella ”kansallista turvallisuutta”. Maailmamme on uppoutunut salailuun, ja se on saavuttanut pisteen jossa me emme enä tiedä mitä planeetalla tapahtuu. Pääasiallinen informaatiolähteemme on korporaatiomedia, ja se on suuri ongelma.

Keitä olivat nämä poliitikot? Senaattori Daniel K. Inouye, korkea-arvoisin aasialais-amerikkalainen poliitikko USA:n historiassa, palveli demokraattipuoluetta vuodesta 1963 kuolemaansa 2012, ja hän painotti sitä että “on olemassa varjohallitus jolla on omat ilmavoimat, oma laivasto, oma rahoitusmekanisminsa ja kyky edistää omia kansallisia intressejään, vapaana vallan tasapainoista, ja vapaa laista itsestään.” (lähde)

Vuosikymmeniä sitten ensimmäinen Britannian parlamentin jäsen kirjoitti, että ”maailmaa hallii varsin eri henkilöt kuin mitä ne, jotka eivät ole näyttämön takahuoneessa, kuvittelevat.” (Coningsby, Book 4, Chap. 15.) – sivu 131

26. USA:n presidentti Theodor Roosevelt teki kovan lausunnon varjohallituksesta, paljastaen että “näennäisen hallituksen takana istuu kruunattuna näkymätön hallitus, joka ei ole uskollinen kenellekään ja joka ei tunnusta vastuuta yhdellekään kansalle.”  (lähde)

Jos haluat lisää samanlaisia lainauksia, lue tämä artikkeli.

Pimeä budjetti

Muutama vuosi sitten Edward Snowden, entinen tiedustelusopimustyöntekijä, on vuotanut ensimmäisiä dokumentteja jotka osoittavat salaisten pimeän budjetin operaatioiden olemassaolon (1) (ohjelmat jotka ovat äärimmäisen salaisia johtuen niiden teknologiasta, informaatiosta ja muusta.) Tarvitsimmeko todellakin tätä vuotoa jotta uskoisimme että mustan budjetin ohjelmat toimivat salassa? Ei, monet ihmiset voivat kertoa että mustan budjetin ohjelmat olivat ilmiselviä ja että me emme tarvinneet mitään virallista dokumentaatiota sen osoittamiseksi, mutta silti tämä auttaa. USA:lla on hallituksen virastojen historia joka on ollut salassa vuosia. NSA peristettiin 1952, sen olemassaolo oli piilotettu 1960-luvun puoleenväliin asti. Jopa vieläkin salaisempi on kansallinen tiedusteluvirasto (National Reconnaissance Office), joka on perustettu 1960 mutta joka pysyi täysin salaisena 30 vuotta.

Me puhumme SAP:sta (Special Access Programs). Nämä ohjelmat eivät ole olemassa julkisesti, mutta ne ovat olemassa. Ne paremmin tunnetaan ”syvinä pimeidä ohjelmina”. Vuoden 1997 senaatin raportti kuvasi niitä ”niin arkaluoteisiksi että ne ovat standardi raportointivaatimusten ulkopuolella Kongressille.” (0)(8)

The Washington Post paljasti nämä ”pimeän budjetin” dokumenttiraportit käsittämättömäksi 52.6 miljardiksi dollariksi joka on laitettu sivuun operaatioita varten vuodesta 2013. Vaikka on hienoa että tämän tyypin dokumentaatiota on olemassa julkisesti, joka todistaa pimeiden projektien olemassaolon, numerot eivät tunnu täsmäävän ainakaan eräiden nimekkäiden henkilöiden mielestä jotka ovat olleet mukana aseteollisuudessa vuosia. On olemassa paljon viitteitä siitä että nmä ohjelmat eivät ole miljardien vaan biljoonien dollarien ohjelmia, joita ei löydy mistään kirjanpidosta. Tässä on entisen Kanadan puolustusministerin, Paul Hellyerin, lausunto vuodelta 2008:

On ironista että USA alkaisi tuhoisan sodan, etsien väitettyjä massatuhoaseita, kun kaikkein huolestuttavimmat kehitykset tällä alalla sattuvat omalla takapihalla. On ironista että USA alkaisi taistella hirviömäisen kalliita sotia demokratiaa edistääkseen näissä maissa, kun se ei voi enää väittää että sitä itseään voisi kutsua demokratiaksi kun biljoonat, eli tuhannet miljardit, dollarit ovat uponneet projekteihin joista sekä kongressi että puolustusvoimain komentaja on autuaan tietämätön. (2)

Me puhumme niin suurista summista ohi kirjanpidon mennyttä rahaa, ja siltikään emme tiedä mihin ne ovat menneet. Useita kongressin kuulemisia on järjestetty miljardien, ja jopa biljoonien dollarien katoamisista keskuspankkijärjestelmästä. Heinäkuun 16, 2001 puolustusministeri Donald Rumsfeld ilmoitti:

Puolustusministeriön rahoitusjärjestelmä on niin sekaisin että me emme kykene tilittämään $2.6 biljoonan verran tilisiirtoja jotka on tehty, mikäli se on uskottavaa. (3)

Me emme usein kuule pimeän budjetin ohjelmista, tai ihmisistä jotka ovat oikeasti niitä kaivelleet. Kuitenkin aihe on vuonna 2010 ollut Washington Postin journalistien Dana Priestin ja William Arkinin käsittelyssä. Heidän tutkimuksensa kesti arviolta kaksi vuotta, ja he tulivat tulokseen että Amerikan salattu maailma on:

Muuttunut niin suureksi, niin kömpelöksi ja niin salaiseksi että ketään ei tiedä miten paljon rahaa se maksaa, miten paljon ihmisiä se työllistä, miten paljon ohjelmia on olemassa sen sisällä ja miten paljon virastoja tekee samaa työtä. (4)

Toinen henkilö oli ilmailujournalisti Bill Sweetman. Pentagonin sisällä hän arvioi, että arviolta 150 SAP:ia on olemassa joista kukaan ei tiennyt mitään. Nämä ohjelmat eivät ole edes kaikkein korkeimpien hallituksen jäsenten tai armeijan upseerien tiedossa. Hän määritteli, että suurin osa näistä ohjelmista oli  yksityisten urakoitsijoiden (Lockheed Martin, Boeing jne.) hoidossa ja että hänellä ei ollut ideaa siitä miten nämä ohjelmat oli rahoitettu (5)(8).

Dwight Eisenhower, entinen viiden tähden kenraali (korkein mahdollinen) ja USA:n presindetti varoitti meitä salailusta ja epäoikeutetun vaikutusvallan hankkimisesta ”puolustusministeriössä” hänen läksiäispuheessaan:

Hallituksen neuvostossa meidän tulee vahtia sotateollisen kompleksin, olipa se sitten etsimässä sitä tai ei, epäoikeutetun vaikutusvallan hankkimista. Potentiaali kadotetun vallan nousun aiheuttamalle tuholle on mahdollinen, ja se pysyy. Meidän ei kokaan tule tämän yhdistelmän painon vaarantaa vapauksiamme tai demokraattisia prosesseja (6)

Hän varoittaa meitä sotateollisen komplekin vaikutusvallasta, sekä vaikutusvallasta johon se kykenee. Eisenhowerin jälkeen ainoa presidentti joka on paljastanut sisäpiirin tietoa oli John F. Kennedy eräässä hänen kuuluisista puheistaan, jossa hän myös viittasi sotateolliseen kompleksiin:

Itse sana salamyhkäisyys on vastenmielinen, vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa. Me olemme kansana luontaisesti ja historiallisesti salaseuroja, salaisia valoja ja salaisia toimenpiteitä vastaan. Me päätimme pitkän aikaa sitten, että ylimalkaisen ja perusteettoman asiaankuuluvien faktojen piilottelun vaarat ovat paljon suuremmat kuin vaarat, joihin viitataan kun se oikeutetaan. Jopa nykypäivänä on vain vähän arvoa suljetun yhteiskunnan uhan vastustamisessa imitoimalla sen mielivaltaisia rajoitteita. Jopa nykyään on vain vähän arvoa kansakuntamme selviytymisen takaamisessa jos perinteet eivät säily sen mukana. Ja on kovin vakava vaara, että kasvavaan turvallisuuden tarpeeseen tulee tarttumaan ne jotka ovat kärkkäitä laajentamaan sen merkitystä virallisen sensuurin ja salailun rajoille itsessään. Sitä en pyri sallimaan niin paljon kuin vallassani on. Meillä on vastassa eri puolilla monoliittinen ja häikäilemätön salaliitto, joka nojaa pääson salamyhkäisiin keinoihin sen vaikutusvallan laajentamisessa. Soluttautumiseen hyökkäämisen sijaan, vallankumoukseen vaalien sijaan, häiriköintiin vapaan valinnan sijaan, yöllisiin sisseihin päiväsaikaisen armeijan sijaan. Se on järjestelmä joka on valjastanut valtavat inhimilliset ja materiaaliset resurssit käyttöönsä rakentamaan tiheästi yhteenliitetyn, erittäin tehokkaan koneen joka yhdistää militäärisiä, diplomaattisia, tiedustelu-, talous-, tieteellisiä ja poliittisia operaatioita. Sen valmistelut ovat piilotettu, ei julkisia. Sen virheet on haudattu, ei otsikoissa. Sen vastustajat ovat hiljennetty, ei ylistetty. Mikään kuluerä ei tule kyseenalaistetuki, mikään huhu ei paineta lehteen, mikään salaisuus ei paljastu. (7)

Määrä jonka USA asettaa sivuun arkaluontoisia operaatioita varten joka vuosi ei ole lupa julkaista tiedusteluyhteisön ulkopuolella. Me elämme aikaa jolloin USA:lla on vaikeuksia pitää salaista tietoa kätköissä, ja vaikka onkin olemassa yltäkylläisesti räikeää informaatiota maailman herättämiseksi, se mikä edelleen pysyy tiukasti kätköissä on alkanut muuttua läpinäkyvämmäksi. Monet ilmiöt, jotka aiemmin nimettiin pelkästään ”salaliittoteoriaksi”, ovat nyt nousemassa pintaan päivä toisensa jälkeen tosina ja varmistettavina.

Voisivatko jotkut näistä pimeän budjetin ohjelmista liittyä UFOihin? On olemassa suuri määrä evidenssiä, joka viittaisi siihen että kyllä, ja mahdollisesti jopa avaruusolentoihin. NSA:n dokumentit todistavat, että UFOt ja avaruusolennot ovat erittäin suuren kiinnostuksen kohde virastolle (9) (10). Itse asiassa haluaisin mainita että on hämmentävän paljon evidenssiä siitä, että nämä pimeän budjetin ohjelmat käsittelevät maapallon ulkopuolisia asioita. Gary McKinnon on myös valaissut tätä seikkaa, kuten ovat tuhannet aiemmin julkiseksi tehdyt dokumentit ja lausunnot korkean tason hallituksen ja armeijan henkilökunnalta. Maailma meidän maailman sisässä joka täytyy olla varsin kiinnostava. Se seikka, että me elämme läpinäkyvyyden ajassa täytyy tarkoittaa, että totuus ei voi pysyä salattuna ikuisuuksiin.

Pimeän budjetin ohjelmat käsittelevät myös, esimerkiksi, syvällä maan sisässä sekä meren alla olevia tukikohtia.

Voit lukea näistä alla:

Under Ocean Military Bases: There Is More Than Just One Area 51

Maailmoja maailmojen sisässä

Lainaus kirjasta A.D. After Disclosure, kirjoittanut Richard Dolan ja Bryce Zabel.

Tähän mennessä salattu maailma on liikkunut paljon pidemmälle julkisen maailman ulottuvilta, ja paljon pidemmälle sen vallassa ja kyvyissä. Tarkastellaan entisen NSA:n tieteilijän tarinaa, joka puhui kirjoittajien kanssa. Tämän henkilön mukaan NSA pyöritti tietokoneita 1960-luvulla, joiden laskentateho oli arviolta 650 megahertsiä. Jotta tämä voidaan panna perspektiiviin, kesti 35 vuotta henkilökohtaisilla kuluttajille suunnatuilla tietokoneilla saavuttaa tuo nopeus. Todellakin, vuonna 1965 ei ollut mitään henkilökohtaisia tietokoneita. Välittömästi Apollo 13:n vuoden 1971 läheltäpiti-tuhoutuminen herää heti mieleen, ja sen riippuvuus missio-asiantuntijoiden ohjaamista sivuvakauttimista joilla vahingoittunut NASAn alus ohjattiin takaisin Maahan. Kun NSA:n tiedemiehelle esitettiin tämä kuva, hän kohautti olkapäitään ja sanoi että salaiset laskentakyvyt olivat liian tärkeät jotta niitä voitaisiin jakaa NASAlle. Joten laskentatieteessä NSA oli uskomattomat 35 vuotta muuta maailmaa edellä. Tämä panee miettimään kuinka paljon edellä ollaan nykypäivänä.

Toinen esimerkki on USA:n ilmaisku Libyaan vuonna 1986. Iskuun käytettiin F-111 hävittäjiä. Tehtävän ulkopuolelle jätettiin F-117A Nighthawk, joka paremmin tunnetaan stealth-hävittäjänä. Se on ollut käytössä vuodesta 1983, mutta se oltiin edelleen luokiteltu salaiseksi vuonna 1986. Perverssin ja rationaalisen logiikan avulla F-117A oli niin radikaalin kehittynyt, että sen salassapito oli tärkeämpää kuin sen käyttäminen sotilastehtäviin.

Ottaen huomioon hallituksen rahat ja yksityiset yhteydet, on olemassa todennäköisyys että kuusi vuosikymmentä myöhemmin on olemassa salainen ryhmä jolla on:

  • Teknologia joka on paljon ”valtavirran” maailmaa tehokkaampaa
  • Kyky tutkia maailmamme alueita ja ympäristöä joka meille tällä hetkellä on tuntematon
  • Tieteelliset ja kosmologiset käsitykset jotka antavat heille paljon laajemman katsantokannan maailmamme luontoon
  • Tärkeä ”off the grid” infratruktuuri, erityisesti maan alla, joka antaa heille suuren salaisuuden verhon ja korkeammat kyvyt toimia

Tämä saattaa hyvinkin käydä erillisestä sivilisaatiosta, sellaisesta joka on irronnut meidän omastamme, siitä nimi breakaway-sivilisaatio. Silti meidän omamme kanssa interaktiossa olevana sen jäsenet mahdollisesti siirtyvät edestakaisin virallisen todellisuuden  minkä meidän tulisi uskoa, ja sen mikä pitää sisällään uusia totuuksia ja haasteita, välillä

Lähteet:

(0) http://www.gpo.gov/fdsys/pkg/GPO-CDOC-105sdoc2/content-detail.html

(1) http://rt.com/usa/snowden-leak-black-budget-176/

(2) Puhe Paul Hellyerilta

(3) http://www.defense.gov/speeches/speech.aspx?speechid=408

(4) http://projects.washingtonpost.com/top-secret-america

(5) Sweetman, Bill. “In Search of the Pentagon’s Billion Dollar Hidden Budgets: How the US Keeps Its R&D Spending Under Wraps.” Janes International Defence Reporter, Janurary  5, 2000

(6) Eisenhowerin läksiäispuhe

(7) JFK:n puhe

http://www.washingtonpost.com/world/national-security/black-budget-summary-details-us-spy-networks-successes-failures-and-objectives/2013/08/29/7e57bb78-10ab-11e3-8cdd-bcdc09410972_story.html

(8) Dolan, M. Richard and Zabel, Bryce. A.D. After Disclosure. New Page Books. 2012

http://www.afterdisclosure.com/2011/04/breakaway.html

http://richarddolanpress.com/book-rd3-a-d-after-disclosure/

http://www.afterdisclosure.com

(9) http://www.nsa.gov/public_info/_files/ufo/comint_part_j.pdf

(10) http://www.nsa.gov/public_info/_files/ufo/key_to_et_messages.pdf

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution

Kuusi CIA:n omituisinta UFO-tapausta

Osoittautuu, että FBI ei ole ainoa hallituksen elin jolla on historia paranormaalin toiminnan tutkimuksessa. FoIA-julkistetut dokumentit CIA:lta näyttävät kuinka Amerikan salaisella iskuryhmällä on ollut kiinnostus omituisiin ”ilmailmiöihin” ympäri maailman.

Me puhumme tottakai UFOista!

 

CIA:n versiossa The Vaultista (vähemmän seksikkäästi nimetty ”Electronic Reading Room”iksi), voit löytää yli 240 julkisesti saatavilla olevaa dokumenttia jotka liittyvät ”tunnistamattomiin lentäviin esineisiin” yli 50 vuoden ajalta. Dokumentit ovat sekoitus ensikäden kertomuksia kenttäagenteilta ja lehdistön tiivistelmiä omituisista, selittämättömistä tapahtumista.

Läpikäytävää materiaalia on paljon ja — ei niin ihmeellisesti — mitään erityistä mainintaa ei löydy kotiin soittavista avaruusolennoista, tappavista örkeistä tai törmänneistä avaruusaluksista. Kuitenkin muistiot paljastavat globaalin Roswellinjälkeisen paranoian koskien ”lentäviä lautasia” — kaikki tapahtuvat kylmän sodan asevarustelun kontekstissa. Tässä esitetään joitain huippukohtia yli viiden vuosikymmenen ajalta salaisen vakoiluviraston tutkimuksista maailmanlaajuiseen UFO-ilmiöön.

(Huom: tekstilainaukset ovat suoraan otettu usein huonolaatuisista skannauksista. )

1. ”Lentävät lautaset” (heinäkuun 1, 1952)

Viimeaikainen esiintullut informaatio kertoo että sekä USA:n että Venäjän halllitukset ovat olleet kiinnostuneita lavastetusta avaruusolentojen hyökkäyksestä tapana saada aikaan massahysteria vihollisen leirissä Orson Wellesin kaoottisen War of the Worlds -lähetyksen malliin vuodelta 1938.

Ainakin yksi virastojen välinen kommunikaatio 1950-luvun alkupuolelta tunnustaa lavastetun avaruusolentojen hyökkäyksen disruptiivisen potentiaalin sekä ”hyökkäys että puolustus” konteksteissa (pitäen mielessä että Roswellin UFO-tapaus sattui vain muutama vuosi ennen ja sitä seurasi ”lentävien lautasten” havaintojen myräkkä ympäri maailman).

Seuraavan muistion on lähettänyt tuolloinen CIA:n johtaja, Walter Bedell Smith, nimettömälle ”Psykologisen Strategian Komitean” johtajalle.

Tänään annan Kansallisen Turvallisuuden Neuvostolle ehdotuksen… jossa todetaan että tunnistamattomiin lentäviin esineisiin liittyvät ongelmat vaikuttavat psykologiseen sodankäyntiin sekä tiedusteluoperaatioihin… ehdotan että me keskustelemme aikaisessa neuvoston kokouksessa näiden ilmiöiden mahdollisesta hyökkäys- tai puolustuskäytöstä psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin.

Pitäkää mielessä tuo lainaus kun tutkailette ufologeiksi julistautuineiden verkkosivuja.

Lue CIA:n raportti täältä: PDF

2. ”Raportti epätavallisista lentävistä esineistä” (tammikuun 6, 1956)

Roswellinjälkeinen paranoia selkeästi levisi paljon USA:ta ja Venäjää laajemmalle. Todisteita on löydety omituisista pyynnöistä jotka tulivat USA:n hallituksen tietoon nimettömältä lähteeltä Belgian Kongosta (nykyään Kongon demokraattinen tasavalta). Määrittämätön taho tekee pyynnön ”lyhyestä, kompaktista 60x teleskoopista” jota käytetään uudessa UFO-havaintoryhmässä:

Koska te amerikkalaiset ette halua kertoa meille mitä niin typerästi ”lentäviksi lautasiksi” kutsutut asiat ovat, ja erityisesti, mitä ne haluavat (ja tämä voi olla erittäin tärkeää tulevaisuudessa), tarvitsen loistavaa teleskooppianne itselleni ja havaintoryhmälleni jonka olen juuri luonut. UFOt ovat [ei selvää] enemmän ja enemmän tämän maan yllä, ja … me katselemme taivaalle enemmän kuin kiireiset amerikkalaiset.”

Ei tietoa siitä saiko kyseessä oleva herrasmies koskaan teleskooppiaan.

Katso CIA:n raportti täältä: PDF

3. ”Raportti epätavallisen lentävän esineen havainnosta ja avustavasta tieteellisestä toiminnasta” (huhtikuun 17, 1956)

Toinen kansainvälinen tapaus 1950-luvulta säilytettiin kirjeessä nimettömän CIA-kontaktin sisarentyttäreltä. Kontaktin sisarentytär kirjoitti Neuvostoliiton kontrolloimasta Unkarista ja tuntui kuvaavan sitä kuinka ”lentävien lautasten” ilmiö oli myös rantautunut rautaesiripun toiselle puolellle.

Kirje on vapaa käännös joltain jolla tuntuu olevan suoraa tietoa siitä että nämä tietyt ilmailmiöt olivat itse asiassa jonkinlainen Neuvostoliiton varhainen ohjus- tai rakettikoe.

Marraskuussa 1955 sain kirjeen siskontytöltäni Budapestista. Kirje piti sisällään seuravan mielenkiintoisen pätkän: ”Niinkutsutut lentävät lautaset (raketit) ” [sic] ”pitivät ihmiset hermostuneessa tilassa useita viikkoja. Nämä erittäin nopeasti kiihdyttävät lentokoneet pitivät tieteelliset ryhmät erittäin kiireisinä. Olen varma että olet kuullut jo, 12 tuhatta kilometriä tunnissa arvioitiin niiden nopeudeksi.”

Vaikka sitä ei erityisesti mainitakaan dokumentissa, ajankohta olisi ollut oikea Neuvostoliiton mannertenvälisille R-7 -raketin testeille. Raketti oli suunniteltu hajoamaan osiin eri vaiheissa lennon aikana.

Katso CIA:n raportti täältä: PDF

4. ”Selittämättömän kirkkaan valon nähty matkaavan taivaalla” (lokakuun 27, 1958)

Kuten saattaisi kuvitella, virasto oli erityisen kiinnostunut raporteista jotka koskettivat selittämättömiä ilmailmiöitä Venäjän ilmatilassa. Löysimme yhden sellaisen, kertomuksen omituisesta tapahtumasta ”lähellä Leningradia”. Raportin on kirjoittanut nimetön englantia äidinkielenään puhuva kontaktihenkilö jolle hänen ”oppaansa” ovat kertoneet että mystinen ilmiö taivaalla oli ”mahdollisesti lentävä lautanen”.

Noin 22 aikaan illalla heinäkuun 10. päivänä -58, kun olimme matkalla Leningradista Moskovaan junalla, näimme kirkkaan valon ilmassa jota seurasi musta savuvana. Se oli liian kirkas ollakseen lenotkone. Se oli saattanut olla 15 mailia etäällä ja se oli alle 3km korkeudessa maasta. Me kysyimme oppailtamme mikä seo li, mutta saimme vain [ei selvää] vastauksen että se oli mahdollisesti lentävä lautanen. Opas oli ”Ivanov” joka oli ollut joukkion mukana jonka kanssa olin viime matkalla. Tiesikö hän mikä se oli, sitä ei saatu selville.

Ilman parempaa kontekstia on vaikeaa sanoa onko venäläisen oppaan kommenteissa sarkasmia tai vihjailua. Oliko se tapa kertoa USA:lle että ”meillä on ohjuksia” tai ”joo — se ei ole mitään. Takaisin nukkumaan. Liikaa vodkaa.” Voi olla kumpi vain.

Lue CIA:n raportti täältä: PDF

5. ”Epätavallisen esineen havainto” (joulukuun 16, 1960)

 

Meille ei kerrota kenelle tämä vuoden 1960 pahaenteisesti, kuitenkin suoraviivaisesti, otsikoitu muistio on kirjoitettu, mutta se on erään hallituksen laitoksen ”Detroitin toimiston” ”johtajalta”. Se viittaa ilmavoimien tutkimukseen aikaisemmalla vuosikymmenellä laajalti havaittuihin lentäviin lautasiin ja muihin sekalaisiin  UFO-havaintoihin, sekä myös siihen miten kiinnostus on saattanut laantua.

Se alkaa kohteliaasti:

”Jos ilmavoimat ovat edelleen kiinnostuneita tunnistamattomista lentävistä esineistä taivaalla, he saattavat olla myös kiinnostuneita seuraavasta raportista jonka meille on antanut [monta riviä raportissa mustattu].”

Se lainaa ensikäden todistusta jonka on kirjoittanut tunnistamaton henkilö jossain ”Detroit-joen” lähellä, sekä tämän mukana ollut joukko oppilaita.

Noin kello 18.54 keskiviikkoiltana 14. joulukuuta 1960… katsoin vasemmale (suurinpiirtein itään) ja näin esineen joka näytti meteorilta paitsi että se oli äärimmäisen suuri ja melkein levy, ei mikään valopiste. Se oli vihertävän värinen (melkein valkoinen), mutta vihreä ja varsin näkyvä minulle…  Se lopulta paloi loppuun ennenkuin se päätyi maahan. Asia joka hämmästytti minua oli, että meteoriittikausi ei ollut käynnissä ja se oli paljon suurempi kuin mikään minkä olin nähnyt. Se oli ehdottomasti hehkuva ja erittäin kuuma…

Huolimatta ”levyn” muodosta, katsoja selittää jonkin verran tehdäkseen eron tämän havainnon ja tyypillisen UFO-hysterian välillä.

Tämä ei ollut lentävälautas-matskua. Sanon tämän vain siinä mielessä että olen työskennellyt koko elämäni korkeiden lämpötilojen kanssa. Olen fysiikan ja dynamiikan tohtori ja tiedän korkean lämpötilan kun sellaisen näen. Siksi sanoisin että esine oli kuuma. Luulin sen liittyvän johonkin ohjuksen tai vastaavan osaan. Se liikkui erittäin nopeasti ja sen pitikin jotta se pääsisi sellaiseen lämpötilaan jossa se oli.

Lue CIA:n raportti täältä: PDF

6. ”UFO-valokuvan valokuva-analyysi” (helmikuun 17, 1967)

Jälleen kerran meille ei kerrota paljoakaan informaatiota tästä muistiosta joka on osoitettu National Photographic Interpretation Centerin johtajalle (koska se sulautui puolustusministeriöön, mutta toimii edelleen yhteydessä tiedustelupalveluihin). Muistio esittää analyysin UFO:sta joka kuvattiin sarjassa valokuvia ”jotka tarjosi Aerial Phenomena -toimisto” joka sijaitsee Wright-Patterson -ilmatukikohdassa Ohion Daytonissa.

Muistiossa on ukana korkeakontrastisia kopiolaatuisia toisinteita alkuperäisistä kuvista, jotka voit löytää tästä PDF-muodossa, mutta analyysin mukaan alkuperäiset eivät olleet kauhean vaikuttavia. Niitä kuvattiin ”vähemmän kuin optimaalisiksi ja niitä pidettiin huonona mittaamiseen ja kuva-analyysiin”.

Tiivistelmänä muistiossa lukee:

Tämä toimisto ei voi valaista yhtään tämän väitetyn UFOn aitoutta tässä kuva-analyysissa. Ei ole lopullista evidenssiä että tämä valokuva olisi väärennös. Toisaalta tämän esineen olettaminenUFOksi on yhtä vaarallista. On liian paljon vastaamattomia kysymyksiä joilla leimata tämän havainnon mahdollinen syy miksikään muuksi kuin määrittämättömäksi.

Joten olkaa hyvä: se oli jyrkästi ehkä avaruusolentojen alus.

Luo CIA:n raportti täältä: PDF


Heti kun dokumenttivuoto pääsi 1970-luvulle, (julkisesti saatavilla olevat) tiedostot yleisesti siirtyivät pois oikeasta tutkimisesta ja kohti lehdistöraporttien tiivistelmiä jotka mainitsevat omituiset ilmiöt ja niiden kanssakäynnin siviilien kanssa. Reaganin astuttua virkaan, virasto oli lopullisesti menettänyt kiinnostuksensa avaruusolentoihin.

Joten jos sinulla on hetki aikaa ja haluat verrytellä Mulder-lihaksiasi, katso kuinka UFO-tutkimusverorahasi ovat hyötykäytössä. Jos löydät mitään muuta kiinnostavaa jonka muistioiden kasaajat ovat saattaneet missata, laita viestiä!

Totuutta loppuun saakka.

Informaatio, leikkeleet ja kuvat tässä artikkelissa on CIA tehnyt julkisiksi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

18 tuhatta UFO-havaintoa visualisoitu kartalla

Joka vuosi raportoidaan noin 70 tuhatta UFO-havaintoa ympäri maailman. Ja uskoitpa sitten niiden todenperäisyyttä tai et, me kaikki olemme tavanneet jonkun joka on varma siitä että on nähnyt jotain outoa. Jotta saisimme paremman ymmärryksen siitä mitä nämä UFO-havainnot tarkoittavat suuressa mittakaavassa, Stepchild GPU -artisti on visualisoinut dataa yli 18 tuhannesta raportoidusta UFO-havainnosta.

93dd7e33651760.56b289a75355c

Kartoilla näkyy dataa havaintojen mukaan (vihreät pisteet) ja havainnon keston mukaan (valkoiset pisteet). Kuten näet, USA on valoisa kuin joulukuusi verrattuna muuhun maailmaan.

Voisivatko nämä havainnot olla USA:n hallituksen kokeiluluontoisia lentokoneita tai säähavaintopalloja? Onko Amerikassa oikeasti enemmän UFOja, vai etsivätkö amerikkalaiset vain aktiivisemmin niitä?

Visualisaation ihailemiseksi ei tarvitse uskoa avaruusolentoihin. Jokainen noista valoista esittää jotain joka etsii jotain. Jokaisen noiden vihreän valon lähteessä on mieli joka etsii yhteyttä pimeässä. Nämä eivät ole vain datapisteitä kartalla; ne ovat majakoita. Tulkaa. Ollaan yhdessä. Meillä on tacoja.

Stepchild GPUn töitä lisää täällä.

 

Artikkelin julkaissut Visual News

Vuodettu asiakirja: Ultrasalainen UFO-tilannearvio

 

Artikkelin julkaissut Midnight in the Desert

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com