Avainsana-arkisto: UFO

Valkoinen lautanen Yucatanilla

UFO osui vahingossa valokuvaaja David Studerin kuvaan kun hän oli lomalla Meridassa, Meksikon Yucatanilla elokuun 26. päivänä 2019. Studer on lähettänyt kuvansa MUFONille tutkittavaksi.

Jos katsot valokuvan yläreunaan keskelle, juuri pilvien yläpuolella näet sen. Toinen tunnistamaton lentävä esine lentää lähellä valkoista lautasta.

Valkoinen kupolilautaslevy oli suoraan pilvien yläpuolella ja se liikkui itään muuttamatta suuntaansa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Äänekäs näkymätön esine tulee lasersäteen väliin

Viimeisimpien raporttien mukaan, jotka Linda Moulton Howe on julkaissut, ihmiset ovat kuulleet omituisia lentokoneen kaltaisia ääniä, mutta taivaalla ei ollut yhtään konetta. Kahden todistajan mukaan näkymätön kone on tullut heidän korkeatehoisen lasersäteensä väliin.

Kuva: Läpinäkyvä ‘näkymätön’ alus valokuvattiin Kaufmanin taivaalla Teksasissa heinäkuun 19. päivänä 2016.

 

Elokuun 14. päivänä 2019 tiedemies Kalifornian San Diegosta, joka oli kuullut kovaa lentokoneen ääntä kirkkaalla taivaalla ja kaksi kertaa väläyttänyt tehokasta laseriaan taivaalle, näki lasersäteen väliin tulevan jonkin näkymättömän asian.

Aiemmin samassa kuussa Boeingin työntekijä havaitsi saman ilmiön.

Boeingin työntekijä: “Otin tehokkaan laservaloni ja ammuin sillä selittämättömän äänen suuntaan. … Kahtena erillisenä kertana olen nähnyt säteen väliin tulevan jotain hetkellisesti — ihan kuin todellinen fyysinen esine olisi liikkunit ilman halki, joka ei ollut näkyvillä.”

Molemmissa tapauksissa laser-säde läpäistiin. Tarkoittaako se, että reaalimaailman fyysinen esine liikkui ilman halki eikä se näkynyt?

Lue raportti Earthfiles.comista:
https://www.earthfiles.com/2019/08/16/strange-jet-like-sky-sounds-but-no-planes/ 

Tällä videolla Linda Moulton Howe puhuu näkymättömästä lentävästä esineestä, jonka Boeingin työntekijä näki. Raportti alkaa videolla 9.50 kohdasta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Rengas-UFO Adirondack-vuorilla New Yorkissa

Elokuun 1. päivänä 2019 kalastin kahden ystävän kanssa Hudson-joella Adirondackilla. Me luulimme olevamme yksin, kun yhtäkkiä suuri määrä ihmisiä tuli lautoilla jokea pitkin ja junarataa pitkin pedaalijunalla.

Ystäväni otti kuvan joukosta. Me emme nähneet mitään epätavallista tuolloin, mutta yhtä kuvaa katsottuamme myöhemmin siinä näkyi omituinen muoto kuvan oikeassa yläreunassa. Se vaikuttaa olevan mahdollisesti renkaan muotoinen lentävä kappale sillan yllä, jonka perässä on jonkinlainen savuvana.

Olen paranormaalitutkija TAPSissa, joten ystäväni lähetti kuvan minulle mielipidettä varten. Olin kuvassa kun se otettiin, ja tiesin ettei sitä oltu muokattu mitenkään.

Ainoa asia jonka keksin luonnolliseksi selitykseksi on, että se voisi olla mahdollisesti vesitippa linssissä, joka saa aikaan omituisen heijastuksen.

Mutta ajattelin että josko te haluaisitte katsoa kuvaa, mielipiteenne kiinnostaa minua.

Me tarkastimme kaikki muut valokuvat, jotka tuolloin otettiin, eikä niissä ole tuollaista anomaliaa. Tämän jälkeen ei ole otettu suoraan toista kuvaa, mutta yksi otettiin juuri tätä ennen, eikä sen linssissä ole mitään.

MUFONin tapaus 102827.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Avaruusasema Orionin tähtikuviossa

Havaintopäivämäärä: elokuu 2019
Havaintopaikka: Orionin tähtikuvio
Havainto-ohjelma: http://worldwidetelescope.org/webclient/

Olen käyttänyt tätä karttaohjelmaa muutaman vuoden ajan ja olen pitänyt paljon löytämääni tavaraa tiedostossa, ja tämä kappale on yksi niistä. Tämä jättiläismäinen kristallinkaltainen avaruusalus on lähellä Orionin tähtikuviota, sen takajalkaa. Videolla luulin että se oli pään lähellä, minun mokani.

Selvästi avaruusolennot kykenevät rakentamaan avaruusaseman minne vain he haluavat ja tämä tuntuu näyttävän erittäin taiteelliselta. Jos lajisi on niin kehittynyt, että sen teknologia on miljoonia vuosia meitä edellä, silloin ei tarvita enää planeettoja elämiseen. Ne voivat valita luoda oman planeetan kokoisen avaruusaluksensa ja liikkua paikasta toiseen universumissa. Haluaisin tavata tämän lajin. Se näyttää erittäin luovalta lajilta.

Scott C. Waring-Taiwan

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

UFOt vierailevat kansainvälisellä avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: toukokuu 12, 2019
Havaintopaikka: Kansainvälinen avaruusasema

Tämä on eräs epätavallisimmista UFOista joita olen nähnyt avaruusasemalla. Youtube-käyttäjä Tom Brown havaitsi jotain avaruusaseman livekamerassa joka on tajunnan räjäyttävää. Kaksi kolmio-UFOa liikkuu ylöspäin ja kameran näkyviin. UFOt tajuavat tässä kohtaa että ne ovat tulleet nähdyiksi ja liikkuvat pois, katoavat avaruuteen. Kamera myös huomaa UFOt ja koittaa kääntyä pois tuosta kohdasta. UFOt liikkuvat monesti pareissa, olen nähnyt orbiparien liikkuvan näin, mutta en koskaan kolmio-UFOja näin läheltä ja yksityiskohtaisesti. Ja me näemme molemmat eri väreissä,  suurempi on punainen ja pienempi on harmaan ruskea. Nämä ovat 100%:sti avaruusolentojen aluksia, jotka tarkkailevat avaruusasemaa.

Scott Waring

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Lentävä lautanen näyttäytyy myrskyn aikaan Kroatiassa

Heinäkuun 16. päivänä 2019 ukkosmyrskyn aikaan Zagrebissa, Kroatiassa näkyi suuri UFO keskellä myrskyä.

MUFONille kuvat lähettänyt valokuvaaja puhuu pyramidinkaltaisesta kappaleesta, mutta suurennettuaan sitä sen näyttää selvästi lentävän lautasen näköiseltä UFOlta.

Valokuvaaja: Näin jotain omituista taivaalla pilvien alla…. pyramidinkaltainen esine oli siellä silloin kun salama iski.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tunnistamattomat valaistut putket ilmestyvät tyhjästä Area 51:n ylle

Mitä ovat nämä värikkäät lentävät putket? Esineet eivät näytä lentokoneilta tai helikoptereilta, ehkäpä ne ovat droneja tai laskuvarjohyppääjiä? Tai toinen salainen projekti jota testaillaan Area 51:ssa?

Valokuvaaja, joka on lähettänyt kuvat MUFONille sanoo: Elokuun 8. päivänä 2019 olin Area 51:n Black Mailboxissa. Otin kuvia taivaasta 15 sekunnin valotusajalla. Näin yhtäkkiä silmäkulmastani kaksi valoa liikkuvan edestakaisin.

Lopulta minuutin päästä ne lähtivät vakaaseen idän suuntaiseen liikkeeseen, hitaasti ja kontrolloidusti. Kuvat näyttävät muutoksen värissä ja alusten välisen läheisyyden toisistaan.

Valokuvaaja jatkaa: Mielestäni ne eivät ole helikoptereita, koska ne olivat vain liian lähekkäin toisiaan. Kun ne nousivat, ne lensivät kuin tavalliset lentokoneet kuten me ne tunnemme, suoraa viivaa kohti itää.

Mutta ne ilmaantuivat tyhjästä!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Lentävä lautanen Jacksonvillessa

Havaintopäivämäärä: 2017-10-03
Kuva lähetetty MUFONille: 2019-08-10
MUFONin tapaus 102650

Valokuvaaja ajoi kotiin töistään kun huomasi levynmuotoisen kappaleen Jacksonvillen taivaalla Floridassa.

Hänen onnistui ottaa valokuva ennen UFOn katoamista ja hän sanoi: ”Lentävän lautasen muotoinen kappale ei näyttänyt miltään sellaiselta mitä olen koskaan ennen nähnyt viettämänäni aikana armeijassa tai ulkona.”

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kolme sikari-UFOa Ranskassa

Heinäkuun 31. päivänä 2019 valokuvaaja havaitsi kaksi sikarin muotoista UFOa taivaalla Mouginsissa, Ranskassa.

UFO 1 – Mougins, Ranska

UFO 2 – Mougins, Ranska

Molemmat UFOt liikkuvat suurella nopeudella, ja ensimmäinen lentää pilven läpi kun taas toinen tulee näkyviin pilven yläpuolelle.

Pilvessä on näkyvillä omituinen kolmiorakenne.

Yhteensattuma tai ei, mutta yhdeksän päivää aiemmin heinäkuun 22. päivänä 2019 samanlainen sikarinmuotoinen UFO filmattiin samassa paikassa Mouginsissa, Ranskassa.

UFO 3 – Mougins, Ranska

Voisiko kyseessä olla sama UFO?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot