Avainsana-arkisto: ufologia

Amerikkalaisia UFO-maahansyöksytapauksia

Monet UFO-fanaatikot ovat kuulleet kuuluisasta ”Roswellin UFO-tapauksesta”, joka on saanut paljon julkisuutta ja media-aikaa radiossa ja televisiossa. Jotkut ovat jopa kuulleet tai lukeneet kuuluisasta Kecksburgin tapauksesta Pennsylvaniassa sekä Shag Harborin tapauksesta Kanadan Nova Scotiassa. Kuitenkin, useimmat UFO-tutkijat ovat tuskallisen tietämättömiä muista UFOjen maahansyöksyistä, joita on tapahtunut. Tässä esitellään väitettyjä raportteja ”muista” UFO-maahansyöksyistä, joita on sattunut ympäri USA:a. Tämä lista ei ole läpikotainen — voi olla myös muitakin joista tässä ei ole mainintaa. Lisäksi jotkin raportit on tarkoituksella jätetty pois johtuen todisteiden puutteesta näille väitteille. Kuitenkin 20 ”sensaatiomaisempaa” tapausta esitellään.

Useimmista raporteista on olemassa vain anekdotaalista näyttöä, kun taas toisista on olemassa juurikaan ei mitään todisteita siitä, että mikään alus olisi koskaan syöksynyt maahan. On kiinnostavaa huomata, että vaikka tämä raportti ei ota kantaa muualla maailmassa esiintyneisiin tapauksiin (joka itsessään on aika pitkä lista), siltikin on olemassa laajalti näyttöä siitä, että UFOjen maahansyöksyjä on salannut jokin taho, joko hallitus tai jokin hämäräperäinen virasto. Tämä raportti keskittyy ainoastaan tapauksiin, joista on olemassa oikeita konkreettisia, fyysisiä todisteita, joko laitteistoa tai ruumiita, eikä niihin moniin tapauksiin, joissa on raportoitu avaruusolentojen kontaktista (mm. kun asevoimat ovat ottaneet yhteen muukalaisten kanssa).

Aurora, Teksas, 1897

Huhtikuun 17. päivä 1897 pienen teksasilaisen Aurora-nimisen kunnan asukkaat katselivat omituisen, ilmalaivan muotoisen lentävän koneen maahansyöksyä tuulimyllyyn, jonka omisti tuomari Proctor. Hylky heitettiin läheiseen kaivoon, mutta hylystä saatiin kerättyä avaruusolennon ruumis, joka haudattiin läheiselle hautausmaalle. Useita tutkimuksia on tehty tämän tarinan ja sanomalehtien kirjoittamien väitteiden joko vahvistamiseksi tai kumoamiseksi. Tähän päivään mennessä mitään todisteita romusta tai avaruusolentojen jäännöksistä ei ole löytynyt tarinan tueksi. Monet uskovat tarinan olevan keksitty, jotta Auroran kuntaan saataisiin houkuteltua liiketoimintaa. UFO Hunters -televisio-ohjelma teki erikoisohjelman alueelta. Jotkin väitteet koskien tarinan yksityiskohtia osoitettiin todeksi, vaikka absoluuttinen näyttö on parhaimmillaankin hataraa.

Samanlainen tarina on kerrottu toisesta ilmalaivan muotoisesta UFOsta, joka lensi USA:n halki ja jonka tuhannet näkivät vuonna 1909. Tarina pääsi otsikoihin useassa suositussa sanomalehdessä. Ilmalaivan raportoitiin syöksyneen maahan Chicagon länsipuolelle, mutta mitään hylkyä ei koskaan löydetty.

Cape Girardeau, Missouri, 1941

Tämä harvinaisen vähän tunnettu tapaus on saanut yllättävää tukea silminnäkijähaastatteluista, joita UFO-tutkija Leonard Stringfield teki alueella. Rva Charlette Mann sai isoäidiltään todistuksen tapahtuneesta tämän kuolinvuoteella. Hän kertoi, että isoisää, paikallista pastoria, pyydettiin suorittamaan viimeinen voitelu joukolle avaruusolentoja (lukumäärää ei tiedetä), jotka näyttivät ”Harmailta” (pieniä kooltaan, suuret päät, suuret silmät, pienet raajat). Kun isoäiti lähestyi tapahtumapaikkaa, siellä oli jo poliisi, palokunta ja lääkäreitä. Seurakunnan jäsen myöhemmin antoi pastorille valokuvan yhdestä kuolleesta avaruusolennosta, jota kaksi miestä piteli käsissään. Vaikka kaksi armeijan upseeria vannotti tätä pitämään asian omana tietonaan ja he takavarikoivat kaikki todisteet, Mannin isoisä ei kyennyt pitämään salaisuutta vaimoltaan ja kahdelta pojaltaan, vaikka pieniä tiedonjyviä tästä ”perhesalaisuudesta” olikin vuotanut julkisuuteen tämän jälkeen. Sitä ei kuitenkaan kuultu kokonaisuudessaan ennen kuin Charlotten isoäiti oli kertonut sen kuolinvuoteellaan vuonna 1984.

Roswell, New Mexico, 1947

Ehkäpä kaikkein tunnetuin tarina maahansyöksyneestä UFOsta on Roswellin tapaus, jossa UFOn kerrotaan kärsineen katastrofaalista vauriota myrskystä sen lentäessä hra Brazelin maiden yläpuolelta New Mexicossa. Seuraavana päivänä Brazel löysi hylyn, joka oli tehty omituisen kevyestä metallista, jota ei voinut leikata tai polttaa. Lisäksi hylystä löytyi aisoja, joissa oli omituisia hieroglyfejä joita ei osattu tulkita. Brazelin lisäksi maahansyöksyn näki omin silmin usea silminnäkijä. Myöhemmin armeija eristi alueen ja armeijan henkilöstö pidätti Brazelin ja komensi ettei hän saa kertoa tapauksesta kenellekään. Roswellin sanomalehti julkaisi dramaattisen jutun, jossa väitettiin, että armeija oli noutanut avaruusolentojen aluksen.

Silminnäkijöiden sanotaan vihjailleen, että törmäyspaikalla oli neljä avaruusolentojen ruumista sekä ”elävä alien”, ja kaikki vietiin paikalliselle ruumishuoneelle tutkittavaksi. Lopulta muitakin silminnäkijöitä astui esiin tapauksen 40-vuotisen historian aikana vahvistamaan tapahtuneen. Monet uskovat, että maahan syöksynyt UFO ja avaruusolentojen ruumiit vietiin armeijan salaisiin tutkimuksiin. On myös esitetty, että tämä tapaus oli motiivina salaisen kabaalin perustamiselle, jolle annettiin tehtäväksi noutaa, tutkia ja takaisinmallintaa maahansyöksyneitä avaruusaluksia ja avaruusolentojen ruumiita.

Tapauksesta on kirjoitettu useita raportteja ja kirjoja, ja sille löytyy paljon muutakin sitä tukevaa todistusaineistoa. Vuosien hiljaiselon jälkeen useita todistajia on astunut esiin (jotkut kuolinvuoteillaan) puhumaan yhteyksistään tähän tapaukseen. Valtio on sittemmin esittänyt neljä epätyydyttävää ja erillistä selitystä tapahtumalle.

Paradise Valley ja Cave Creek, Arizona, 1948

Kertomukset eroavat, mutta UFO joko syöksyi maahan Dreamy Drawin alueelle tai 10 mailin päähän Cave Creekin alueelle. Paikalla olleet silminnäkijät saivat talteen 2 avaruusolennon ruumista, joita he pitivät itsellään kunnes armeija vei ne. Salaliittoteoreetikoiden mukaan läheinen Dreamy Drawin pato rakennettiin piilottamaan maahan syöksynyt avaruusolentojen alus, josta ruumiit saatiin talteen.

Aztec, New Mexico, 1948

Tässä tarinassa kaksi miestä väittää nähneensä lautasaluksen, jonka läpimitta oli 99.99 jalkaa (30.47 metriä), törmäävän läheiselle kukkulalle lähellä Aztecia New Mexicossa. Myöhemmät väitteet esittävät, että armeija sai haltuunsa jopa 16 avaruusolentojen ruumista. Vaikka tarinaa on vähätelty sepitteeksi, tarinaa silti edelleen kuulee myöhäisillan talkshow-ohjelmissa, joissa useat ihmiset edelleen uskovat sen totuudenmukaisuuteen.

Laredo, Texas, 1948

Kaksi hävittäjää lähetettiin nopeasti kiitävän kohteen perään, jota oltiin seurattu sitä ennen tutkalla. Hävittäjät selvittivät kohteen sijainnin USA:n lounaisosissa ja raportoivat, että se oli hidastunut ja alkoi vaappua. Kun UFO katosi tutkasta, suoritettiin etsinnät ja UFOjen törmäyspaikka sijoitettiin arviolta 30 mailin päähän Teksasin Laredosta. Noutopartio hälytettiin, valokuvia otettiin ja hylky sekä yksi avaruusolennon ruumis vietiin salaiseen paikkaan.

Death Valley California, 1949

The Bakersfield Californian -sanomalehti kertoi sivulla 13, että kaksi kullankaivajaa, Buck Fitzgerald ja Mace Garney, näkivät UFOn, joka oli arviolta 7 metriä läpimitaltaan, kiitävän ohitseen arviolta melkein 500 kilometrin tuntinopeudella ja törmäävän autiomaahan. Sitten he näkivät kahden pienen humanoidiolennon kömpivän hylystä ja juoksevan autiomaahan. Kuuma ilma (138 F eli 59 Celsius-astetta) esti heitä jahtaamasta olentoja kovinkaan pitkään. Jokatapauksessa miehet väittävät, että he kadottivat olennot niitten juostua hiekkadyynin taa. Miehet kuvasivat olentoja ”kääpiömäisiksi”. Mitään yrityksiä kumota tarinaa ei ole ollut. Lisäksi mitään viitteitä siitä, että hylkyä tai olentoja koskaan olisi paikallistettu tai noudettu ei ole. Myöhemmät yritykset vierailla alueella ovat osoittuautuneet hedelmättömiksi, sillä maahansyöksystä ei ole mitään todisteita.

Birmingham, Alabama, 1955?

Tästä UFO-maahansyöksystä ei ole kovinkaan paljon yksityiskohtia. Oletettavasti se tapahtui Alabamassa joskus 1950-luvulla. Nimettömän Maxwellin ilmatukikohtaan avaruusolentojen ruumiita kuskanneen helikopteripilotin mukaan törmäyspaikan ympäristö eristettiin ja suljettiin. Muuta informaatiota tapauksesta ei ole, minkä perusteella se on parhaimmillaankin hatara.

Muu maahansyöksyt New Mexicossa, 1950-1974

New Mexico näyttää houkutelleen useita UFOja syöksymään maahan yllä esitettyjen lisäksi. Kaikki nämä tapaukset ovat sellaisia, joille on esitetty varsin vähän anekdoottien lisäksi niitä tukevaa näyttöä.

a) 3 avaruusolentojen ruumista väitetään saadun haltuun maahansyöksystä Albuquerquessa syyskuun 10. päivä 1950.
b) Carlsbadin alueelta noudettiin melkein täydessä kunnossa oleva avaruusolentojen alus ja neljä kuolleen avaruusolennon ruumista 7. heinäkuuta 1957.
c) Kaksi avaruusolentojen ruumista väitetään viedyn Hollomanin ilmatukikohtaan 12. kesäkuuta 1962.
d) Ilmavoimien noutotiimin kerrotaan vieneen suuren metallisen avaruusolentojen aluksen (18 metriä läpimitaltaan) törmäyspaikalta lähellä Chilin kuntaa ja toimittaneen sen Kirtlandin ilmatukikohtaan joskus toukokuussa 1974.
e) Maahan syöksynyt lautanen ja kolme avaruusolentojen ruumista oletettavasti vietiin Albuquerquen lähellä olevaan sijaintiin vuonna 1963 (Yksityiskohtaisempi kuvaus tästä on esitetty tässä raportissa).

Ely, Nevada, 1952

Tämä raportti tulee ilmi usein erilaisissa UFO-maahansyöksyjen listauksissa, mutta siitä on esittää kaikkein vähiten todistusaineistoa. Kuitenkin riittävästi anekdotaalista näyttöä saa aikan sen, että tapaus ei poistu kokonaan UFO-maahansyöksyjen tarustosta. Joskus kesällä 1952, hra Claude House, sheriffi ja hänen apulaisensa sekä useita silminnäkijöitä tarkkailivat kirkasta kohdetta, joka päästi matalaa huminaa ja valaisi alueen naapuruston. Seuraavana päivänä raportteja UFOn maahansyöksystä alkoi kiertää naapurustossa, ja muutama silminnäkijä meni Kennecottin alueelle Nevadassa tutkimaan raportteja mahdollisesta edellispäivänä tapahtuneesta UFOn maahansyöksystä. Kun he saapuivat paikalle, alue oli eristetty ja heille kerrottiin että kevytlentokone oli syöksynyt maahan alueelle. Mitään tallenteita maahansyöksyneestä koneesta ei koskaan löydetty, joka olis sopinut Elyn ja Kennecottin päivämääriin ja sijainteihin.

Toinen paikallinen asukki, Mary Sorenson, kertoi että hänen läheinen ystävänsä, joka työskentelee turvamiehenä paikallisella kuparikaivoksella, sanoi että hän oli nähnyt UFOn syöksyvän maahan alueen läheisyyteen UFO-havainnon aikaan, mutta valtio oli velvoittanut hänet olemaan hiljaa. Vartija on sittemmin kuollut eikä mitään kertomuksia tapauksesta enää kuultu.

Muut lähteet listaavat maahansyöksyn tarkaksi päivämääräksi elokuun 14. päivän 1952, ja että yhteensä 16 avaruusolentojen ruumista noudettiin törmäyspaikalta.

Lounais-Arizona, 1953

Useita kertomuksia mahdollisesta UFOn maahansyöksystä huhtikuun 18. päivä 1953 tälle alueelle on kuultu. Mitään ruumiita ei ilmeisesti saatu talteen. Kuitenkaan mitään tätä väitettä tukevaa dataa ei ole olemassa ja väitteet siitä ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia.

Fort Polk, Louisiana, 1953

UFO-tutkija Len Stringfield kertoo kirjassaan UFO Crash Retrievals: Amassing the Evidence, Status Report III, että kersantti, jonka nimen alkukirjaimet ovat ”HJ”, muisti olleensa kierroksella eräänä kesäisenä yönä, että munanmuotoinen alus oli törmännyt hiekkaiseen maaperään lähelle hänen palveluspaikkaansa. Hän lisäksi sanoi, että korkea-arvoiset upseerit ja lääkintähenkilöstö veivät neljä avaruusolentojen ruumista hylystä — yksi oli kuollut ja muut elossa. Kuitenkin, hiukan sen jälkeen kun avaruusolennot oli viety, ne kaikki kuolivat eristykseen.

Kingman, Arizona, 1953

20. päivänä tammikuuta 1953 tapahtui väitetty UFOn maahansyöksy Kingmanin eteläpuolella Arizonassa. Useita anekdotaalisia kertomuksia tukee tätä tapausta, joita on kuultu jo vuonna 1964, mutta paras informaatio tapausta koskien julkaistiin huhtikuussa 1976 UFO Magazine -lehdessä.

Arthur G. Stancil työskenteli koneinsinöörinä armeijalle, ja valaehtoisessa todistuksessaan kertoi uskomattoman tarinan, jonka UFO Magazinen Ray Fowler julkaisi. Stancil sanoi, että hän ja 15 muuta alansa asiantuntijaa kuljetettiin miehistönkuljetusautolla, jonka ikkunat oli peitetty, neljän tunnin matka Kingmanin eteläpuoleiseen paikkaan. Kun he saapuivat paikalle, häntä pyydettiin määrittämään miten nopeaan maahan syöksynyt alus oli kulkenut sen törmättyä maahan. Stencil kertoo, että tutkimuksien aikana hänen onnistui nähdä aluksen sisään sen ohjaamoon. Hän sanoo, että hän näki tuoleja ja jonkinlaisen ohjauspaneelin. Yllättävää kyllä, Stencil väittää nähneensä ainakin kahden avaruusolennon ruumiit, joilla oli ylisuuri pää, ruskea iho ja tiukan ihomyötäiset hopeiset asut.

Muut tapauksen silminnäkijät väittävät nähneensä ainakin kolme ruskeaihoista avaruusolentojen ruumista toimitetun Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan kuivajään seassa. Muita silminnäkijöitä on sen jälkeen tullut esiin ja tarjonnut anekdotaalista tukea tälle tapaukselle. Jotkut näistä kertoivat tarinansa vasta kuolinvuoteellaan.

Länsi-Utah, 1953

Noin 170 mailin päässä Dugwayn koealueelta etelään Utahissa on omituinen maapala, joka näyttää olevan muodostunut jonkin suuren esineen maahansyöksyn seurauksena. Törmäys on mitä ilmeisimmin sattunut pienessä kulmassa ja suurella nopeudella. Maanpinnan muoto on kolmion muotoinen, ja siinä näkyy ilmeisesti erittäin suuri multainen kumpu, joka on raivattu aavikolle törmäävän ja eteenpäin liukuvan esineen edestä. Tutkijat uskovat, että läpimitaltaan muutamankymmenen metrin mittainen alus olisi törmännyt tähän paikkaan ja puhkonut läheisen kukkulan sen lähestyessä maanpintaa. Koska kohteen kerrotaan olleen erittäin suuri, se ilmeisesti oli todella vaikeaa saada noudetuksi tuon ajan laitteilla, ja että avaruusolentojen alus olisi jätetty haudattuna maan alle tämän suuren maa-anomalian sisään vuoteen 1958 asti (kts. Utahin autiomaa, 1958).

Tutkijat ovat esittäneet asiasta raportteja, että avaruusolennot sekä selvisivät törmäyksestä että menivät suojaan läheiselle alueelle, kunnes armeija otti avaruusolennot kiinni ohjelman alaisuudessa, joka on saattanut liittyä yllä kuvattuun Kingmanin tapaukseen. Alue on erittäin rajattu eikä kenenkään sallita pyöriä alueella.

Laredo, Texas, 1953

Mikään maahansyöksyneiden UFOjen lista ei olisi täydellinen ilman omituista raporttia kesäkuun 19. päivältä 1953 lähellä Laredoa, Teksasissa, josta väitetään saadun haltuun neljän avaruusolennon ruumiit. Omituista kyllä, tapaukselle ei löydy minkäänlaista todistusaineistoa, ei aineellista eikä anekdoottimuotoista, sitä tukemaan. Se, sattuiko tämä tapaus oikeasti, on erittäin kyseenalaista ja voi vain ihmetellä onko tämä raportti seurausta aiemman Laredossa tehdyn vuoden 1948 tapaukseen sekoittamisesta, vahingossa sen kopioimisesta uudelleen ja sitten sen levittelemisestä useille UFO-törmäyslistoille, joita internetissä on niin useita.

Brady & Dutton, Montana, 1953

Montanan Bradyssa joskus vuonna 1953 tapahtuneesta UFO-maahansyöksystä on olemassa ainoastaan yksi anekdoottimuotoinen raportti, joka tukee sen tapahtumia. Eräs herra Tienney ajoi Conradiin Great Fallsista, kun hän huomasi kirkkaan ovaalinmuotoisen kohteen ja valkoisia tulipalloja, jotka seurasivat hänen autoaan. Myöhemmin tuona päivänä hän sai soiton korkea-arvoiselta upseerilta Malmströmin ilmatukikohdasta. Upseeri pyysi häntä tulemaan tukikohtaan seuraavana päivänä. Kun hän saapui, häntä pyydettiin allekirjoittamaan salassapitosopimus. Tätä tehdessään hän näki kaksi miestä, jotka kantoivat avaruusolentojen ruumiita.

Montanan Duttonin maahansyöksylle ei löydy mitään todisteita. Tapaus oletettavasti sattui lokakuun 13. päivä 1953, jolloin neljä avaruusolentojen ruumista on mahdollisesti saatu talteen. Laredon tapauksen tyyliin tämä raportti on saattanut olla sekoitus Bradyn tapausta, joka sittemmin on alkanut elämään omaa elämäänsä. Tämä on toinen raportti, joka myös löytyy jokaisella maahansyöksylistalla, ilman minkäänlaista näyttöä, ei edes anekdotaalista, sen tueksi.

Mattydale, New York, 1954

Mattydale on Syracusen kaupunginosa. Arviolta kolmelta aamulla, paikallinen asukas ja hänen vaimonsa näkivät seitsenmetrisen kappaleen, jota tarkasteli maanpinnalla useita miehiä, jotka ottivat mittoja ja valokuvia siitä. Kun he kysyivät tapahtuneesta myöhemmin päivällä, poliisi sanoi heille, että se sotasalaisuus. Myöhemmin samalla viikolla poliisi muutti tarinaansa ja kiisti tilannetta koskaan tapahtuneen.

Carlsbad, New Mexico, 1957

Löytyy raportti, jonka mukaan Carlsbadin lähellä 18. kesäkuuta syöksyi maahan avaruusolentojen alus, ja alus pysyi suhteellisen vaurioitumattomana törmäyksessä. Aluksen kuntoa kiinnostavampaa oli, että oletettavasti noutotiimi haki talteen neljä avaruusolentojen ruumista tutkimuksia varten. Vaikka tämäkin tapaus mainitaan maahansyöksyjen listoilla, tälle tapaukselle ei löydy juuri yhtään todistusaineistoa.

Utahin autiomaa, 1958

Tämä raportti sopii hienosti vuoden 1953 Länsi-Utahin raporttiin, johon tässä viitattiin aiemmin. Vaikka alusta ei saatu haltuun aiemmassa tapauksessa sen koon takia, alueelta väitetään saadun alus haltuun merkittävän hyväkuntoisena. Tämä alus vietiin tutkittavaksi, ja siitä löytyi teknologiaa, jota ei kyetty ymmärtämäään. Raportit vaihtelevat, mutta joidenkin mukaan Project Snowbirdin rahoitusta (jonka väitetään yrittäneen saada avaruusolentojen alusta lentoon) siirrettiin tähän aluksen tutkimuksia varten. Alkuvaiheessa avaruusolennoista ei puhuttu mitään, mutta myöhemmässä päivityksessä 4. joulukuuta 2002 tutkijat väittävät, että neljä avaruusolentojen ruumista saatiin talteen tämän tapauksen yhteydessä.

Tämä tapaus vaikuttaa liittyvän Länsi-Utahin tapaukseen ja on olemassa näyttöä, jonka mukaan voitaisiin olettaa näiden olevan yksi ja sama tapaus, jossa jouduttiin odottamaan viisi vuotta, että saataisiin teknologiaa jolla kaivaa avaruusolentojen alus talteen. Kiinnostavasti tämä tapaus on antanut inspiraatiota X-Files -elokuvalle, jossa rakennus sijaitsi avaruusolentojen aluksen yläpuolella sen suojapeittona, kunnes alus saataisiin talteen.

Tämä tapaus sai julkisuutta väitetyn MJ-12 Aquarius -briiffauksen myötä, jota valmisteltiin tulevaa presidenttiä Jimmy Carteria varten vuonna 1977.

New Paltz, New York, 1960

Paikallinen poliisi oli partioimassa tässä pienessä New Yorkin kunnassa, kun he ilmeisesti pidättivät avaruusolennon, ja kaksi muuta muukalaista onnistuivat pakenemaan. Avaruusolento napattiin sen aluksen läheltä. Mitään raporttia aluksen haltuun saamisesta ei tullut esiin, mutta voidaan olettaa että mikäli tämä on aito, silloin alus olisi löytynyt ja se oltaisiin otettu talteen tutkimuksia varten. Kaapattu avaruusolento kuulemma vietiin CIA:lle, jossa se kuoli 28 päivää myöhemmin. Ainoastaan anekdoottitodisteita on olemassa tästä tapauksesta.

Albuquerque, New Mexico, 1960

Viranomaisten sanotaan noutaneen kolme avaruusolentojen ruumista ja avaruusaluksen tältä alueelta. Paikalliset lääkärit tutkivat ruumiita tarkasti. Tämän tapauksen silminnäkijöihin kuuluu osavaltion poliisi, sairaala ja ambulanssihenkilökunta. Pian havainnon jälkeen ilmavoimat takavarikoivat kaikki todisteet ja vannottivat silminnäkijöitä olemaan hiljaa asiasta. Budd Hopkins, tunnettu UFO-tutkija, myöhemmin juonsi ohjelman, jossa hänellä oli videonauhoitettuja haastatteluja monilta tämän tapauksen silminnäkijöiltä.

Las Vegas, Nevada, 1962

18. huhtikuuta 1962, erästä kohdetta seurattiin New Yorkista Nevadaan tutkassa. Armeijan hävittäjien raportoidaan tulleen väliin ja raportit kuvaavat kohdetta sylinterin muotoiseksi alukseksi, jossa on ikkunat, ja joka jätti jälkeensä tulen värisen vanan. Kohteen raportoidaan laskeutuneen lähelle Eurekaa, Nevadassa, ennen kuin se nousi jälleen. Myöhemmin aluksen sanotaan räjähtäneen sen ylittäessä Las Vegasin. Sadat silminnäkijät näkivät tämän aluksen ja sitä seurattiin tutkassa. Mitään sellaista kertomusta ei ole, jossa mainittaisiin romujen noutaminen. Mutta tämä kertomus pääsi Frank Edwardsin kirjaan Strange World. Se on näkynyt myös useissa aikansa sanomalehdissä.

Fort Riley, Kansas, 1964

Tämä tapaus on otettu mukaan pelkästään kytköksen takia, joka sillä on armeijan tukikohtaan, sillä tälle raportille ei löydy sitä tukevaa näyttöä. Tämä tapaus on mukana melkein kaikissa UFO-maahansyöksylistauksissa ja yhdeksän avaruusolentojen ruumista sanotaan noudetun törmäyspaikalta. Ainoastaan nimikirjaimet AK nimestä ”Aaron Kaback” mainitaan eräässä silminnäkijäkertomuksessa. Kabackin kerrotaan olleen vartija tehtävässään, kun häntä pyydettiin ajamaan jeeppiä ja auttamaan omituisen kohteen vartioinnissa. Paikalle saapuessaan hän huomasi suuren ovaalinmuotoisen kappaleen, jota siihen valolla osoittanut helikopteri vartioi. Kappale näytti olevan täysin sähkötön ja Kaback auttoi vartioimaan sitä kaksi ja puoli tuntia. Mitään mainintaa avaruusolentojen aluksen myöhemmästä olinpaikasta ei ole.

Kecksburg, Pennsylvania, 1965

Tämä tapaus on saanut lähes yhtä paljon julkisuutta ja palstamillimetrejä kuin Roswellin tapaus, ja se on mainittu useissa televisiodokumentaareissa ja UFO-kirjoissa. Joulukuun 4. päivänä 1965 useat silminnäkijät näkivät kiitävän tulipallon putoavan taivaalta. Sen sanottiin muuttaneen kulkusuuntaansa muutamaan otteeseen ja lopulta syöksyneen maahan läheiseen metsän peitossa olevaan laaksoon. Silminnäkijät myöhemmin raportoivat suuret määrät armeijan henkilöstöä ja monta armeijan kuljetusajoneuvoa poistuvan alueelta ja kuljettaen mukanaan suurta peitettyä kappaletta tasoperävaunulla.

Osa silminnäkijöistä raportoi nähneensä ”tammenterhon muotoisen” kappaleen hehkuvan sinistä, sykkivää valoa. Paikallisen radiokuuluttajan sanotaan ottaneen kuvan kappaleesta, mutta se takavarikoitiin. Hän joutui myöhemmin vaitiolovelvollisuuden alaiseksi, jonka rikkomisesta seuraisi ”vakavia seuraamuksia”. Tähänkään päivään mennessä ihmiset eivät ole yhtä mieltä tuon yön tapahtumista ja tapaus on eräs parhaiten dokumentoiduista UFO-maahansyöksyistä.

Whitewater Lake, Indiana, 1965

Tälle väitteelle löytyy vain anekdoottitukea. Henkilö, joka tunnetaan ainoastaan ”RM” nimikirjaimistaan, tapasi everstin Wrightin ilmatukikohdassa. Henkilö sai kuulla, että UFO oli syöksynyt maahan Indianassa, jossa pieni kahden miehen alus saatiin talteen avaruusolennot sisällään. Avaruusolennot olivat aluksen sisällä keinotekoisessa ympäristössä. Hän sanoi, että alus oli vaurioitunut sähkömyrskyn seurauksena

Luoteis-Arizona, 1966

Tästä ei ole muuta kuin hämäräperäistä anekdoottinäyttöä tukemaan UFO-maahansyöksyn väitetä tälle alueelle, jolloin kuulemma saatiin haltuun yksi avaruusolentojen ruumis. Kuten niin monet muutkin tämän tyypin raportit, tämä väite on mukana monilla lisoitlla, vaikka yksikään listoista ei esitä mitään tätä väitettä tukevaa näyttöä. Rannikkojääkärikorpraali, jolla oli Alpha Red Top Secret Crypto -turvaluokitus, kuulemma oli raportoinut, että hänen ollessaan palveluksessa Camp Pendletonissa, Kaliforniassa, hän ja hänen palveluskoiransa lennätettiin tälle paikalle avustamaan alueen vartioinnissa. Hän raportoi 10-metrisestä metallisesta lautasesta, jossa oli kupolikatto eikä yhtään ikkunoita. Hän tarkkaili suurta jääkaappia, jonne ruumispussit oli säilötty, sekä miesryhmän toimintaa, jotka ottivat mittauksia useilla eri instrumenteilla.

Kentucky, Ohio & Indiana, 1966-1968

Useita vahvistamattomia väitteitä on esitetty, että jopa 5 erillistä maahansyöksyä olisi sattunut tällä kolmen osavaltion alueella vuosina 1966-1968. Kaikissa kertoman mukaan saatiin talteen yksi ehjä avaruusolentojen alus sekä romua toisista aluksista, ja yksi avaruusolento. Kuitenkaan näissä raporteissa ei esiinny mitään niitä tukevia todisteita huolimatta siitä, että näistä maahansyöksyistä on olemassa useita eri kertomuksia.

Shag Harbor, Nova Scotia, Kanada, 1967

Vaikka mitään romua tai ruumiita ei koskaan tältä törmäyspaikalta saatukaan talteen, tämä raportti on mukana ainoastaan siksi, että se on hyvin dokumentoitu UFO-maahansyöksytapaus. Lokakuun 4. päivänä 1967 silminnäkijät soittivat Kanadan poliisille tutkiakseen valoja, jotka leijailivat satamassa. Myöhemmin rannikkovartiosto soitettiin tutkimaan, mutta he löysivät vain mielenkiintoisen filmin kellumasta veden pinnalta. Myöhemmin tutkimukset saivat selville, että venäläinen sukellusvene oli ollut alueella tarkkailemassa sitä, ja että tunnistamaton vedenalainen alus oli kuulemma liittynyt sen seuraan. Nämä kaksi alusta myöhemmin onnistuivat välttämään läheiset amerikkalaislaivat (sekä myöskin niitä seuranneen venäläisen sukellusveneen) ja ne olivat kiitäneet veden alla pakoon ennen pinnalle nousua ja siitä pois lentoa. Monet uskovat, että avaruusolentojen aluksella oli mekaanisia vaikeuksia, ja että toinen alus ”auttoi” sitä veden alla niin, että se pääsi lentoon. Samalla tavalla kuin Roswellin ja Kecksburgin tapauksissa, tämäkin tapaus on saanut paljon media-aikaa, ja se on otettu mukaan moniin eri televisiodokumentteihin.

Maritime UFO Files

Shag Harbourin tapaus

Luoteis-Arizona, 1973

Tälle raportille ei ole juurikaan muuta näyttöä kuin se, että se löytyy monista maahansyöksylistauksista. Oletettavasti heinäkuun 10. päivänä 1973 saatiin talteen viisi avaruusolentojen ruumista UFOn maahansyöksypaikalta Arizonan autiosta osasta.

Great Lakesin meritukikohta, Illinois, 1973

Tähän tapaukseen liittyy avaruusolentojen aluksen nouto, jonka amerikkalaisen taistelulaivan kerrotaan ampuneen ohjuksella alas. Alus laskeutui sadan metrin päähän veteen ja Glomar Explorer nouti sen, ja sitten se kuljetettiin rautatiellä Chicahoon ja sieltä laivaston tukikohtaan. Tukikohdasta vetovastuussa ollut tiedustelu-upseeri toimitti sinetöidyn viestin tukikohdan komentajalle (joka oli tukikohdan erittäin rajatulla alueella tuolloin). Koska erittäin rajatulla alueella ei ollut kaartinupseeria, tiedustelu-upseeri astui rakennukseen ja näki pisaran muotoisen, sinertävän aluksen. Se lepäsi puutukeilla ja alus oheni partaveitsen ohuiksi reunoiksi. Myöhemmin viranomainen väitti puhuneensa henkilökunnalle aluksen alas ampuneella laivalla sen jälkeen kun laiva oli saapunut San Diegoon Hawaiilta. Toiset kertomukset väittävät, että alusta katsellut henkilö oli ainoastaan tykistökouluun värvätty mies, jonka sotilasarvo oli E-4. Kuitenkin molemmat kertomukset sopivat kyseessä olevaan avaruusolentojen alukseen.

Carbondale, New Jersey, 1974

Kolme teiniä katseli hehkuvan kohteen putoavan maahan illalla taivaalta pienen järven lähistölle kaupungin laitamilla. Ennen poliisin saapumista paikalle, jolloin he nappasivat pojat ja laittoivat poliisiautoon, he katselivat kohteen emittoivan keltaisen valkoista hehkua ja liikkuvan veden alla arviolta kymmenen metrin päähän rannasta. Niinä kolmena tuntina, jolloin poikia pidettiin autossa, he näkivät useita autoja poistuvan paikalta. Spottivalojen valaistessa järveä nostokurki nosti lautasen muotoisen kappaleen vedestä ja asetti sen kuljetusauton perään. Seuraavana maanantaina viranomaiset saivat haltuunsa rautatielyhdyn ja patterin järvestä. Virallisesti tapausta pidettiin sepitteenä. Kuitenkin monet uskovat, että esineet laitettiin veteen salaamaan se mitä järvellä oikeasti oli tapahtunut.

Luoteis-Arizona ja Lounais-Ohio, 1977

Nämä kaksi raporttia vuodelta 1977 ovat monissa UFO-maahansyöksylistauksissa. Ensimmäisessä 11 avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta lounaisessa Ohiossa. Heinäkuun 6. päivä 1977 viisi avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta Luoteis-Arizonassa. Näiden kahden raportin todenmukaisuus perustuu ainoastaan siihen miten monessa riippumattomien tutkijoiden listauksessa ne ovat mukana. Kuitenkaan mitään aihetodisteita ei ole olemassa näiden raporttien tueksi.

Fort Dix, New Jersey, 1978

Nimekäs UFO-tutkija Len Stringfield kirjoitti syyskuun 16. päivänä 1980, että New Jerseyn McGuiren ilmatukikohdassa palveluksessa ollut kersantti oli sanonut hänelle, että lähellä Fort Dixissa vartioinut sotilaspoliisi oli ampunut ja tappanut avaruusolennon, joka yritti tunkeutua ilmavoimien maille 18. tammikuuta 1978. Mitään mainintaa kuolleen avaruusolennon kohtalosta ei esitetty.

Dayton, Teksas, 1980

Kaikkien aselajien kantahenkilökunnasta koostuvan ryhmän (koodinimi BLUEBOYS) sanotaan olevan vastuussa helikopterien lentämisestä, jotka vartioivat, noutivat, saattoivat ja lensivät mukana tunnistamattomien lentävien esineiden vierellä. Joulukuun 29. päivä 1980 BLUEBOYSin 23 Chinook- ja kuljetushelikopterin joukko saattoi matalalla lentävää UFOa. Tutkijat spekuloivat, että ryhmä oli matkalla kohti huippusalaista maanalaista laitosta Gray Armyn lentokentällä Teksasin Fort Hoodissa. Tutkijat myös raportoivat, että Teksasin turvallisuusviraston valittu joukkotyöskenteli läheisesti Gray Armyn lentokentän kanssa kaikkien UFO-noutojen ja testilentojen tiimoilta. Monet ovat myös spekuloineet, että viimeaikainen UFO-aktiivisuuden kasvu Teksasissa liittyisi tähän laitokseen.

Wright-Pattersonin ilmatukikohta, Ohio, 1989

Kuulemma elävä alien vietiin maahansyöksypaikalta toukokuussa 1989 (josta kaksi elävää alienia saatiin kiinni) C5a Galaxy -kuljetussuihkukoneella Etelä-Afrikasta Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan jatkotutkimuksia varten. Tapaukselle löytyy vain kyseenalaisia todisteita sen tueksi.

Moriches Bay, Long Island, New York, 1989

Syyskuun 28. päivä 1989 silminnäkijä havainnoivat neljän armeijan helikopterin ja kahden Suffolkin piirikunnan poliisihelikopterin yrittävän eristää ja saada talteen lautasen muotoista kappaletta, joka oli ilmeisesti laskeutunut Smith’s Pointin rannan dyyneille. Tämän ollessa käynnissä erittäin suuri UFO, arviolta 300-metrinen, leijaili vierestä. Helikopterien nähtiin ympäröivän suurempaa UFOa ja sitten näyttävän valonheitintä laskeutuneen UFOn suuntaan vuorotellen. Kertomuksen mukaan 48 valokuvaa otettiin tapauksesta ja luovutettiin Long Islandin UFO-verkostolle tutkittavaksi. Laskeutuneen UFOn kohtalosta ei tiedetä mitään, eikä tiedetä edes saatiinko sitä haltuun. Nauhoitettuja silminnäkijähaastatteluja kerättiin ainoastaan sen jälkeen, kun silminnäkijöille oli annettu valeidentiteetit.

Shirley, New York, 1992

Marraskuun 24. päivän iltana kello seitsemän aikaan silminnäkijät raportoivat nähneensä kirkkaasti valaistun kohteen syöksyvän maahan Southhaven Parkin alueelle. Heti tämän jälkeen piirikunnan ja puiston poliisit sulkivat koko puiston. Lähellä asuvat asukkaat raportoivat omituisia valoja ja möriseviä ääniä juuri ennen maahansyöksyä, ja he myöhemmin valittivat omituisista sähkökatkoista sekä omituisista puhelinsoitoista pian tapauksen jälkeen. John Ford, Long Islandin UFO-verkoston puheenjohtaja, myöhemmin vieraili alueella ja raportoi maan palaneen ja puiden vääntyneen. Hän sai myös videonauhan sekä valokuvia punertavasta kappaleesta, joka on arviolta 1,2 metriä läpimitaltaan, joka emittoi valkoista kaasua ja piti suhisevaa ääntä. Tapauksen jälkeen usean päivän ajan, ennen kuin puisto avattiin uudelleen, asukkaat raportoivat monien helikoptereiden lentäneen puiston alueella. Maahansyöksyneen romun sijainnista ei tiedetä mitään ja tapahtuman silminnäkijät haluavat edelleen pysyä anonyymeina.

Buffalo, New York, 1992

Temple Universumin nimeltämainitsematon professori kertoi tarinan koskien UFOa, joka syöksyi maahan lähellä Campbell Boulevardia, joka on osa Route 270:a, neljä mailia Lockportista länteen ja kymmenen mailia Buffalosta pohjoiseen. UFO ilmeisesti oli lentänyt Ontario-järvestä ja alkanut keikkua. Se alkoi tehdä siksakkia autojen läpi valtatiellä ennen maahan syöksymistään. Autokuskit pysäyttivät tehdäkseen tietä saapuvalle poliisille, armeijalle ja lääkintähenkilökunnalle. Mitään avaruusolentojen ruumiita ei raportoitu, eikä mitään tiedetä UFOn sijainnista. Silminnäkijöitä kertoman mukaan pyydettiin olemaan hiljaa tapauksesta. Tällä hetkellä tapauksesta on vain anekdoottitodisteita sen tueksi.

Pinedale, Arizona, 1996

Heinäkuun 23. päivä 1996 useat silminnäkijä Pinedalesta havaitsivat valkoisen valon tulevan alas taivaasta, hajoavan kolmeksi palaseksi ja syöksyvän maahan läheiseen metsään. Syttyi metsäpalo, joka levisi puolen mailin päähän paikalliseen lähiöön. Poliisi ja palomiehet lähetettiin nopeasti paikalle. Jotkut silminnäkijät muistavat nähneensä äljyrekan ja sementtiautoja sekä pressuilla varustettuja lava-autoja lähetetyn alueelle. Toimittaja (Roger Bollinger) myöhemmin sai kuulla, että öljyä käytettiin siivoamaan ydinjätemyrkkyvuotoja. Ydinonnettomuuden tapahtuminen oli kuitenkin spekulaatiota. Johtuen tilanteen reagoimisen tarkoituksenmukaisuudesta, monet uskoivat, että viranomaisia oli varoitettu etukäteen. Jokatapauksessa alue suljettiin kansalta, jopa toimittajilta. Vieressä asuvat asukkaat saatettiin suoraan kodeistaan turvahenkilöstön voimin. Kiinnostavaa kyllä, mitään raportteja armeijan läsnäolosta ei ole ilmennyt.

Needles, Kalifornia, 2008

Maaliskuun 14. päivän yönä 2008 silminnäkijät raportoivat kirkkaasti valaistun turkoosinvärisen kohteen lentäneen yläpuolelta ja syöksyneen maahan viereisen joen läheisyyteen. Se emittoi perässään vanan ja törmäsi maahan suurella metelillä. Välittömästi tämän jälkeen valonheittimillä ja tarttumakoukuilla varustetut helikopterit tulivat paikalle ja ottivat kappaleen talteen, joka hehkui edelleen. Läheisen kunnan asukkaat muistelevat nähneensä monia mustia maastureita valtion rekisterikilvillä menevän paikalle ja sieltä pois. Toiset tätä tapausta raportoineet kertoivat, että mustiin pukeutuneet miehet ”tarkkailivat” heitä autoistaan. Tämä tapaus pääsi uutisiin ja se on mukana monilla UFO-sivuilla.

Yhteenveto

Lukijaa pyydetään tutkimaan yllä esitetyn listan tapahtumia itsenäisesti. Kuitenkin, suuri määrä näyttöä on olemassa internetin sijaan kirjoissa, jotka on kirjoitettu puhtaasti maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten aiheesta. Jos näistä raporteista edes muutama pitää paikkansa, silloin valtio aktiivisesti salaa kansalta tietoa siitä, että emme ole yksin universumissa. Tämä raportti ei listaa kaikkia maahansyöksyneitä aluksia maailmalta, tai edes USA:sta. Mutta se tarjotaa silmäyksen siitä mitä silmiemme alla on ollut käynnissä. Pelkkä raporttien painoarvo antaa laatua, jonka vain määrä voi saavuttaa. Ainoastaan tämän aiheen syvällinen tutkiminen voi välittää sen vaikutuksen uskomattomuuden, mitä taivaallamme tapahtuu. On vain ajan kysymys ennen kuin maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten jatkuvat tapaukset jonain päivänä murtavat salaisuuden muurin ja saavat aikaan Täyden Paljastuksen. Toivottavasti valtion salailu ja harhaanjohdattelu ei aiheuta tarpeetonta yhteiskunnan epävakauttamista, kun tämä tieto lopulta tulee julki.

 

Artikkelin julkaissut Xpose UFO Truth

Kirja: Evidence of Extraterrestrials — Over 40 Cases Prove Aliens Have Visited Earth

Evidence of Extraterrestrials: Over 40 Cases Prove Aliens Have Visited Earth on Warren Agiuksen kirjoittama kirja, joka syventyy Maan ulkopuolisen elämän aiheeseen ja pyrkii tarjoamaan tapauskohtaisen analyysin avaruusolentojen olemassaolosta. Kirja alkaa Auroran 1897 maahansyöksyllä ja Los Angelesin 1942 taistelulla, ja siitä jatkaa UFO-tapauksiin kuten Roswellin maahansyöksy, Phoenixin valot ja Tic Tac -kohtaaminen. Agius esittelee yksityiskohtaisesti nämä tapaukset ja tarjoaa moitteetonta dokumentaatiota väitteilleen.

Agius käsittelee myös kuuden valtion UFO-ohjelman vaikutusvaltaa. Hän tutkii eri tapoja, joilla nämä ohjelmat ovat yrittäneet peittää totuuden UFO-havainnoista ja kohtaamisista, sekä sitä miten ne ovat vaikuttaneet Maan ulkopuolisen elämän etsintään. Näiden valtion ohjelmien lisäksi Agius tarkastelee myös yksityisten organisaatioiden roolia UFO-tapausten tutkinnassa.

 

Joseph J. Truncalen mukaan, joka oli kirjaa arvostellut Amazonissa, kirja on hyvä läpikäynti kaikkein uskottavimmista UFO-tapauksista. Truncale huomauttaa, että vaikka hän itse pysyy skeptikkona, hän on avomielinen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudelle johtuen tuoreista armeijan julkistamista valokuvista ja tekemästä tutkimuksesta. Emilia V Cooley, toinen arvostelun jättänyt, kuvaa kirjaa pakolliseksi lukemiseksi kaikille UFOista, maahansyöksyistä ja salailusta kiinnostuneille.

Kirja on kattava kuvaus UFO-tapauksista ja mahdollisesta avaruusolentojen mukanaolosta. Kirja tarjoaa yksityiskohtaisen läpikäynnin näistä tapauksista ja esittää uskottavan argumentin avaruusolentojen olemassaololle. Olitpa sitten varttuneempi ufologi tai sitten vain yleisesti näistä ilmiöistä kiinnostunut, tämä kirja tarjoaa uusia oivalluksia ja informaatiota Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Kontaktihenkilöiden top-20

Avaruusolentokontakti- ja avaruusolentojen sieppaustapaukset ovat paljon yleisempiä

…kuin mitä uskoisi. Aihe on edelleen varsin tabu valtavirrassa, johtuen tietystä yhteiskunnallisesta segmentistä, joka ei ole halukas menemään kapean uskomusjärjestelmänsä tuolle puolen. Siitä huolimatta tutkimukset avaruusolentokontakteista ja sieppauksista ovat oma aito tutkimusalansa. Tutkijat (jotkut elossa, toiset eivät) kuten tri. David Jacobs, Budd Hopkins, John Mack, John Carpenter, Joe Jordan, Barbara Lamb, tri. Karla Turner, Barbara Bartholic, Roger Leir, Mary Rodwell, Kerry Cassidy ja Project Camelotin Bill Ryan, James Bartley ja monet muut ovat löytäneet lukemattomat määrät kontaktitapauksia, ja joskus he ovat antaneet siepatulle kanavan kertoa oman tarinansa. Satoja tuhansia, miljoonia henkilöitä on siepattu, jotka ovat avaruusolentojen kontaktihenkilöitä. Joidenkin tarina on kaunis ystävyys; toisten tarina on karmaisevaa pakottamista; vuorovaikutukseen tai käynnissä olevaan suhteeseen liittyvän vapaan tahdon määrä ratkaisee, voidaanko se luokitella kontakti- vai sieppaustapaukseksi. Tapauksia lukiessa huomaa, miten erilaisia ovat avaruusolentojen agendat ja niiden käyttäytyminen; on reilua olettaa, että jokainen avaruusolento on käytökseltään ja motivaatioltaan yhtä erilainen kuin jokainen ihminenkin.

Koska kaikkia tapauksia ei mitenkään ole mahdollista käsitellä, tässä on lista 20 kaikkein vaikutusvaltaisimmasta, kiehtovimmasta ja hämmentävimmästä kontakti- ja sieppaustapauksesta.

Billy Meierin UFO-kuva

Kontaktihenkilö/siepattu #1: Billy Meier

Billy Meier (Eduard Albert “Billy” Meier) Sveitsistä on ehkäpä yksi kuuluisimmista kontaktihenkilöistä. Hän väittää olleensa kontaktissa “Maan ulkopuolisiin ihmisiin” 5-vuotiaasta lähtien — ja hänellä on edelleen yhteys näihin avaruusolentoihin, joita hän kutsuu “Plejareiksi” (koska he sanovat olevansa Pleiadeksen tähdistöstä). Meter puhuu suhteestaan naispuoliseen avaruusolentoon nimeltä Semjase, joka kertoi hänelle monia viiasauden sanoja, mm. tärkeää informaatiota maailman nykytilasta ja ihmisrodun tulevaisuudesta.

Kaikkein uskomattomin aspekti Meierin tapauksessa ovat yli 1000 selkeää päiväsaikaan otettua kuvaa UFOista/aluksista (sekä myös live video) — Plejarien käyttämistä aluksista. Tämä tapahtui 1970-luvulla — kauan ennen modernien tietokoneiden ja kuvankäsittelyohjelmistojen keksimistä. Näitä valokuvia olisi ollut vaikeaa feikata.

Alex Collier

Kontaktihenkilö/siepattu #2: Alex Collier

Alex Collier on kontaktihenkilö, tunnettu kanssakäymisestään kehittyneen avaruusolentojen rodun kanssa Andromedan galaksista — hän kutsuu heitä andromedalaisiksi. Collier väittää, että kaksi andromedalaista, Vissaeus ja Morenae, ovat ottaneet hänet siipiensä suojaan ja mentoroitavakseen. Collier on pysynyt rakastettuna ja kunnioitettuna hahmona kertomansa andromedalaisten tietojen takia. Vuonna 1994 Collier puhui haastattelussa kadonneiden lasten ilmiöstä, tulevasta uudesta maailmanjärjestyksestä, pimeyden voimien kontrolloimista maailmanpoliitikoista, reptiliaaniavaruusolentojen olemassaolosta ja kaikenlaisesta muusta. Siitä lähtien hän on tuonut informaatiota Kuusta, Marsista, todellisuuden holografisesta luonteesta (hän paljastaa miten andromedalaiset pyörittävät koko yhteiskuntaansa hologrammiteknologialla), eri avaruusolentojen roduista Maapallolla ja mahdollisuudesta sille, että ihmiskunta kypsyisi ja  että kehittyneet avaruusolennot ottaisivat sen mentoroitavakseen. Collier on paljastanut mitä hän pitää (Vissaeuksen kertomana) kaikkein henkisimpänä totuutena: “Rakkaus, jota pidättelet, on se tuska, mitä tunnet.”

Simon Parkes

Kontaktihenkilö/siepattu #3: Simon Parkes

Simon Parkes elää Englannissa, jossa hän myös toimii paikallishallinnossa. Parkes väittää, että hän on ollut useamman avaruusolentojen rodun kanssa yhteyksissä — harmaat, reptiliaanit ja heinäsirkkaolennot. Hän on kaikkein läheisimmissä väleissä heinäsirkkaolentoihin, hän on itse asiassa perustanut erään sellaisen kanssa perheen.

Parkes on sanonut, että hän uskoo sieluverkon / valkoisen valon jäynän ideaan, jossa kuoleman hetkellä sielulla on valinta mennä eteenpäin valoa kohden. Parkes uskoo, että ihmiskunnan skisma sattui, kun me saimme selville, että ”reptiliaanijumalat” (Anunnakit, mahdollisesti Enlil ja Enki) eivät olleet todellisia luojiamme, vaan pikemminkin esiintyivät sellaisina. Hn uskoo, että jokaisella (avaruusolentojen kontaktin) kokijalla on sopimus siitä, että avaruusolennot vievät hänet, mutta useinkaan kokija ei sitä muista.

Hän myös sanoo, että avaruusolentojen pääagenda on asuttaa Maapallo hybrideillä, ja että heinäsirkkaolennot tekevät yhteistyötä reptiliaanien kanssa tämän saavuttamiseksi — mutta että heinäsirkkaolennot ovat reptiliaanien alamaisia. Lisäksi Parkes väittää, että sieppauksista puhuttaessa pahantahtoisten avaruusolentojen kohteena olevat rodut on valittu sen perusteella, että ne eivät ole perinteisesti menneet naimisiin oman rotunsa ulkopuolisten kanssa, mikä tarkoittaa, että niiden genetiikka on “puhtaampi” ja lähempänä alkuperäistä ihmistä. Hän myös väittää, että heinäsirkkaolennot ovat sanoneet, että reptiliaanijohtajilla on ollut kontakti Hitleriin ennen tämän valtaannousua. Paljon samaan tapaan kuin Collier, Parkes on täynnä uskomatonta informaatiota, josta suuri osa on mahdotonta osoittaa valheeksi tai todeksi.

Whitley Strieber

Kontaktihenkilö/siepattu #4: Whitley Strieber

Whitley Strieber on kuuluisa kontaktihenkilö ja siepattu, joka on kirjoittanut kirjoja ja hänellä on myös oma radioshow. Strieber on vuosikymmenten ajan varoittanut ihmiskuntaa, että on olemassa huikean paljon näyttöä kuumottavasta avaruusolentojen agendasta, joka on jo nyt varsin pitkällä — ihmisen ja avaruusolennon välisen hybridirodun luominen. Strieber huomauttaa, että moniessa sieppauskertomuksissa viedään väkivalloin miesten spermaa ja naisten munasoluja; naisiin istutetaan heidän tietämättään sikiöitä; ja että siepatuille istutetaan implantteja ihon alle. Miksi? Strieber ehdottaa, että pahantahtoiset avaruusolennot tekevät näin, koska ne eivät voi fyysisesti kokea Maapalloa omissa kehoissaan, joten ne nähtävästi haluavat kokea sen muiden kautta.

Jim Sparks

Kontaktihenkilö/siepattu #5: Jim Sparks

Jim Sparks väittää olleensa pitkään yhteydessä avaruusolentoihin, jotka kutsuvat itseään nimellä Vartijat. Nämä huikeat olennot ovat voittaneet kuoleman ja elävät tuhansia vuosia ikuisessa nuoruudessa. Vartijoiden mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiasssa, kun olemme päässeet tähän kriittiseen pisteeseen ja tuhoutuneet, mutta on hyvät saumat sille, että me kehitymme tällä kertaa ja vältämme tuhoutumisen. Sparks kuvailee Vartijoiden esittämät askeleet miten ihmiskunta voi pelastaa Maapallon ja itsensä lajina ja liittyä galaktiseen yhteisöön.

Alec Newald

Kontaktihenkilö/siepattu #6: Alec Newald

Alec Newald Uudesta Seelannista on kirjoittanut kirjan Co-evolution omasta kontaktikokemuksestaan, jossa hän väittää, että hänet vietiin UFOon tai avaruusolentojen alukseen 10 päiväksi. Pian hänen paluunsa jälkeen Newald joutui valtion tieteilijöiden häirinnän kohteeksi, jotka ilmeisesti eivät halunneet hänen kertovan faktoja ystävällisestä kohtaamisesta avaruusolentojen kanssa. Newald paljastaa miten nämä erittäin ihmiseltä näyttävät avaruusolennot olivat teknologisesti kehittyneitä; heillä oli biologista teknologiaa, jolla nostaa värähtelytasoaan (niin että he kykenivät avaruusmatkailuun); he kykenivät leikkelemään eläimien ja kasvien geenejä ja kasvattaa mitä tahansa; he kasvattivat elossa olevia “taloja” ja jotka tottelivat heidän ajatuksiaan; ja he viestivät taajuuksien avulla, erityisesti värien värähtelyn kautta. Heidän UFO-aluksensa oli biologinen ja eläimen/kasvin sekoitus; olennot olivat osa alusta ja ohjasivat sitä tietoisuudellaan. Nämä avaruusolennot eivät syöneet mitään, vaan pikemminkin joivat kosmista lientä, hieman samanlaista kuin liuotettu yksiatominen kulta. He yrittivät kerätä DNA:ta Maapallon nykyisestä elämästä, jotta he voisivat integroida sen itseensä (joka on yleinen avaruusolentojen agenda), ja he tarvitsivat biologista asua selvitäkseen hengissä, erityisesti avaruudessa.

Clifford Stone

Kontaktihenkilö/siepattu #7: Clifford Stone

Eläköitynyt kersantti Clifford Stone on eräänlainen avaruusolentojen tulkki. Vietnamin sodan veteraani Stonella oli henkilökohtainen suhde vihreään olentoon nimeltä Korona. Hän on kertonut monenlaisia tarinoita, joista monet liittyvät hänen Vietnamin aikaansa, jossa hän oli mukana maahansyöksyneiden UFOjen nouto-operaatioissa. Hän on jopa auttanut avaruusolentoa pakenemaan armeijan vankeudesta! Stone välittää avaruusolentojen oikeuksista planeetallamme ja puhuu tarpeesta tuntea empatiaa toisiamme kohtaan mikäli me haluamme kehittyä galaktiseksi yhteisöksi. Stone väittää, että hän on nähnyt dokumentteja, jotka todistavat sen, että Maapallolla on ihmisten kanssa tällä hetkellä tekemisissä vähintään 57 avaruusolentojen lajia.

Charles Hall

Kontaktihenkilö/siepattu #8: Charles Hall

Charles Hall työskenteli ilmavoimissa ja hän tutustui Area 53:n sekä S-4:n (tunnetaan nimelllä “Dreamland”) sekä Dogbone Laken kenttään, jonne avaruusolennot laskeutuvat aluksillaan. Hän oikeasti asui avaruusolentojen kanssa! Hän kuvaa tapaamaansa rotua pitkäksi ja laihaksi, jolla on suuret silmät ja läpinäkyvät hiukset ja jolla on kyky näyttää ihmiseltä. Hän viittaa niihin Pitkinä Valkoisina ja väittää, että ne ovat kehittäneet puolimaagisen kyvyn kasvaa jälleen vanhettuaan!

Ernie Sears

Kontaktihenkilö/siepattu #9: Ernie Sears

Ernie Sears on monin tavoin tavallinen mies, jolla on ollut monia erikoisia kokemuksia elämässään. Hyvä tarinankertoja Ernie on puhunut useista paranormaaleista kokemuksistaan, lähtien ruumiistapoistumisilmiöistä avaruusolentojen sieppauksiin. Nuorena poikana hän osasi lentää, hänestä tuli energiaparantaja, hän tapasi avaruusolennon ja ihmisen hybridin ja oli UFOn sisällä monia kertoja. Hänen tarinoillaan on validiteettia, ja ne kerrotaan jalat maassa -tyyliin.

James Gilliland

Kontaktihenkilö/siepattu #10: James Gilliland

James Gilliland on viisas, nöyrä kontaktihenkilö, jolla on käynnissä oleva suhde moniin henkiolentoihin — ja hän opettaa muille miten he voivat päästä samaan. Hänellä on talo Washingtonin osavaltiossa, jossa hänellä on ollut huikea määrä UFO-aktiviteettia; joka ilta hänen randchin yllä vilkkuu valoja ja orbit laskeutuvat alas ihmisten keskelle. Gillilandin sanoin, “avaruusolennot ovat täällä — get over it!”

Avaruusolennot ovat täällä — Get Over It!

Kun otetaan huomioon se määrä todisteita ei ainoastaan avaruusolentojen olemassaolosta vaan myös siitä, että ne ovat jo olleet tekemisissä ihmiskunnan kanssa, on aika lopettaa sen pohtiminen ovatko ne olemassa ja vieraillaanko luonamme, ja kääntää huomio kohti kysymyksiä kuten:

– Muten me haluamme esittää itsemme rotuna avaruusolentovierailijoille?

– Olemmeko me emotionaalisesti, mentaaliesti ja henkisesti valmiita kontaktiin avaruusolentojen kanssa?

– Mitä me teemme analysoidaksemme ja selvittääksemme avaruusolentojen eri agendat ja motivaatiot?

– Mitä me teemme suojautuaksemme pahantahtoisilta avaruusolennoilta?

Monet asiat vaativat huomiotamme, ja on aika kohdata totuus. Siirry alemmas osaan 2.

Artikkelin julkaissut toolsforfreedom.com


Tämä on toinen osa kontaktihenkilöitä käsittelevästä sarjasta. Lista jatkuu — vaikka tässä onkin esitetty vain 10 tapausta, sieppaustapauksia on vaikka millä mitalla, ja niistä käy ilmi myös ilmiön pimeämpi puoli. Jotkut sieppaustapaukset ovat todella kuumottavia. Avaruusolennoilla on kaikenlaisia agendoja, ja ne kaikki eivät todellakaan ole valoa ja rakkautta:

Bonnie Meyer

Kontaktihenkilö/siepattu #11: Bonnie Meyer

Bonnie Meyer väittää olleensa kontaktissa kehittyneeseen avaruusolentojen rotuun, jolla on humanoidiankan näköinen ulkomuoto. Meyerin mukaan nämä avaruusolennot ovat myötätuntoisia ja rakastavia, ja ne noudattivat asioihin puuttumattomuuden (teema, joka tulee esiin avaruusolentotutkimuksessa, jota Star Trek -sarja teki tunnetuksi “Päädirektiivinä”, jonka mukaan toisen rodun kehitykseen ei saa puuttua) periaatetta. Nämä olennot varoittivat Bonnieta Yhdysvaltain hallinnon ja harmaiden avaruusolentojen epäpyhästä liitosta, sekä myöskin käynnissä olevista säänmuokkausohjelmista. He sanoivat, että he eivät aikoneet pelastaa ihmiskuntaa.

Niara Isley

Kontaktihenkilö/siepattu #12: Niara Isley

Niara Isley paljastaa miten hänen palvellessaan ilmavoimissa hänet pakotettiin aseella uhaten “unohtamaan” kaikki näkemänsä UFOt Tonopah’n tukikohdan lähellä Nevadassa. Hän todistaa ruumiistapoistumisilmiöstä, reptiliaaneista, vapaan energian laitteista ja ihmisten psyykkisistä kyvyistä ja siitä miten avaruusolentojen paljastaminen ja ihmistietoisuuden kasvattaminen sallivat meidän saada nämä voimat itsellemme ja aktivoida täyden DNA:mme. Vaikka Isley on myöntänyt tulleensa armeijan sieppaamaksi (MILAB), on reilua pitää häntä myös avaruusolentojen sieppaamana, sillä mukana oli myös reptiliaaniolentoja.

Nadira Duran

Kontaktihenkilö/siepattu #13: Nadira Duran

Nadira Duran on jälleen yksi kiehtova sieppaustapaus, joka oppi paljon avaruusolentojen agendasta sieppauskokemuksiensa kautta. Duran väittää tavanneensa naispuolisen harmaan avaruusolennon. Harmaa paljasti, että hänellä oli naamio ja univormu, koska harmaat ovat herkkiä, ja Maan kaltainen ympäristö sekä ihmisbakteerit tappaisivat harmaat. Hänen yllätyksekseen Duran selvitti, että hänen sappirakkonsa oli poistettu — ilman näkyvää arpea — ja hän muisti, että sen oli poistanut avaruusolento! Duran alkoi uskoa, että aikamatkailu liittyi vahvasti avaruusolentojen agendaan, ja että harmaat olivat tulevaisuuden ihmisiä, jotka matkustavat ajassa taaksepäin estääkseen jonkin epähaluttavan lopputuloksen. Hän sanoo, että jos ihmiskunta pysyy nykyisellä polullaan, mestä tulee keholtamme hauraita, tunnevammaisia, kyvyttömiä lisääntymään ja elinkaaremme on lyhyt — nämä ovat juuri niitä syitä miksi harmaat matkasivat ajassa taaksepäin.

Tämä ihmiskunnan tunteettomuuden teema — ihmisiltä katoavat tunteet evoluution myötä ja heistä tulee puhtaan loogisia, rationaalisia ja intohimottomia — on osa uutta maailmanjärjestystä, koska sitä ohjailevat pimeyden voimat ovat itse tunteettomia. Duranin tarinalla on validiteettia. Tässä on pohdittavaa.

Susan Reedin kirja The Body Snatchers

Kontaktihenkilö/siepattu #14: Susan Reed

Susan Reed astui julkisuuteen kirjallaan The Body Snatchers kertoakseen traumaattisesta suhteestaan reptiliaanitietoisuuteen (joka oli ottanut ihmismuodon), joka oli vietellyt hänet ja joka ryhtyi suhteeseen hänen kanssaan. Hän oppi tällä tavoin siitä miten reptiliaanit ajattelevat ja käyttäytyvät ja mitä ne haluavat. Tämä oli erittäin merkityksellistä, mikäli haluat ymmärtää sitä mitä Maapallolla tällä hetkellä tapahtuu ja mihin suuntaan meitä ollaan työntämässä, koska monet lähteet kertovat reptiliaanien olevan avaruusolentojen hierarkian huipulla ja uuden maailmanjärjestyksen yliherroja.

“Maaritin” näkemä reptiliaani

Kontaktihenkilö/siepattu #15: Maarit

Maarit on pseudonyymi anonyymille, rohkealle skandinaavinaiselle, joka on MILAB ja avaruusolentojen sieppaushenkilö. Hänen tarinansa on silmiä avaava, erityisesti niille jotka typerästi uskovat, että avaruusolennot ovat pelkästään hyväntahtoisia. Maarit selittää miten pahantahtoiset avaruusolennot (kuten reptiliaanit Dracon tähtikuviosta) ovat sekä olemassa että ovat aktiivisesti tehneet mielenhallintaoperaatioita, sieppauksia, silpomisia ja muuta ihmiskuntaa vastaan. Hän paljastaa miten hän itse on geenimanipuloitu, sekä miten nämä avaruusolennot käyttävät sielun kierrättämistä ja kloonaamista pitääkseen ihmiskunnan alistettuina.

Kim Carlsberg

Kontaktihenkilö/siepattu #16: Kim Carlsberg

Kim Carlsberg on tarjonnut meille kiehtovan silmäyksen avaruusolentokontaktiin. Avaruusolennot sieppasivat hänet ja ottivat hänet ohjelmaan vuosiksi, jossa hän oli mukana avaruusolentojen ihmisillä suorittamassa geenikokeessa. Hän sai tietää toisten ihmisten kokemuksista ja julkaisi kirjan The Art of Close Encounters, joka sisältää 150 piirrosta ja jokaisen henkilön intiimin tarinan hänen kohtaamisestaan. Kuten monet muut siepatut, hän puhuu käynnissä olevasta avaruusolentojen ja ihmisten hybridisaatio-ohjelmasta.

“Valiant Thor”

Kontaktihenkilö/siepattu #17: Frank Stranges

Oletko koskaan miettinyt mikseivät avaruusolennot vain laskeudu Valkoisen tallon eteen jos ne ovat todellisia? Tri. Frank Stranges sanoo, että ne ovat jo tehneet niin. Stranges väittää, että vuonna 1959 humanoidiolento Venukselta nimeltään “Valiant Thor” vieraili Washington DC:ssa ja tapasi presidentti Eisenhowerin ja varapresidentti Nixonin. Stranges tapasi Thorin ja tutustui häneen. Hän väittää, että Thor oli Pentagonissa 3 vuotta ja tarjosi siellä apua, jolla ihmiskunta olisi voinut lopettaa köyhyyden ja sairaudet maailmasta, mutta Eisenhower ja kumppanit kieltäytyivät tarjouksesta. Väitetään, että he sanoivat syyksi, että “Amerikan talous kärsisi”! He kieltäytyivät myös kertomasta kansalle Thorin olemassaolosta, koska heidän mukaansa se aiheuttaisi kaaoksen. Se sopii tarinaan siitä mitä me tiedämme avaruusolentojen olemassaolon salaamisesta Roswellin maahansyöksyn ja sotateollisen kompleksin valtaannousun jälkeen.

Stan Romanek

Kontaktihenkilö/siepattu #18: Stan Romanek

Stan Romanek väittää kokeneensa huikeann kohtaamisen ja että hänen luonaan ovat vierailleet avaruusolennot keskellä päivää. Hänen on kuulemma onnistunut saada avaruusolento sekä selittämättömiä valopalloja videolle. Kuten muut siepatut, Romanekin kokemus muutti hänen elämänsä ja auttoi häntä tajuamaan sen kuinka tärkeä ja voimakas ihmisrotu on. Huippufyysikot ovat vahvistaneet eräitä matemaattisia yhtälöitä, jotka Romanek keksi erään hypnoottisen regressiosession aikana heinäkuussa 2002 hänen ensimmäisen sieppauksen jälkeen. Romanekia on haitannut hänen oppimishäiriönsä ja hänen matemaattinen kyvykkyytensä on arvioitu neljäsluokkaisen tasolla olevaksi. Romanekin yhtälöt olivat sekä todellisia että erittäin kehittyneitä, ja vaikuttaa selvältä ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta tietää niistä etukäteen tai sepittää niitä.  Romanekin viesti ihmiskunnalle on, että se on unohtanut kuka se on oikeasti — mutta me olemme matkalla tuon tiedon keksimiseen.

Thomas Reed

Kontaktihenkilö/siepattu #19: Thomas Reed

Thomas Reedin tarina on uskomaton usean sukupolven kertomus sieppauksesta, joka on jatkunut 5 osavaltiossa 50 vuoden ajan! Reed sai tietää olevansa siepattu 6-vuotiaana. Hän paljastaa miten hän ja hänen koko sukunsa on ollut erilaisten vierailujen kohteena vuosikymmenten ajan. Osa näistä on ollut pelottavia, osa neutraaleja ja osa valaisevia. Se on muuttanut hänen elämänsä ikuisesti. Reed jatkaa etsintöjään syylle siitä miksi tämä on tapahtunut hänen suvulleen.

Bridget Nielsen

Kontaktihenkilö/siepattu #20: Bridget Nielsen

Bridget Nielsenin  tarina on huomattava jopa siepattujen keskuudessa. Nielsen väittää, että hänet on sekä viety avaruusolentojen alukselle että hän on saanut useita lapsia avaruusolentoisille. Hän väittää siis synnyttäneensä ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Hän väittää, että harmaat ovat ihmiskunnan geneettisiä esi-isiä, ja että harmaat lainaavat/ottavat (riippuu miten asiaa tarkastelee) ihmisgeenejä, kuin ravihevosta jalostettaessa, etsiäkseen tiettyjä geenisekvenssejä, joilla on tietynlainen värähtelytaso, jota tarvitaan muiden olentojen luomiseksi. Nielsen sanoo, että harmaat keräävät DNA:ta 8 lajilta: arcturuslaisilta, orionilaisilta, plejadilaisilta, siriuslaisilta, obsiloilta, anunnakeilta, zetareticulilaisilta ja homo sapiensilta. Nielsen lisäksi sanoo, että harmaat keräävät myös energiakuvioita. Nielsen puhuu suhteestaan avaruusolentoon nimeltä “Bashar”, jota kanavoi Darryl Anka. Bashar on vitsaillut “siepattujen deittipalvelusta”, jossa ihmiset tapaavat ja harrastavat seksiä avaruusolentojen aluksissa. Nielsenin mukaan 47% ihmiskunnasta on mukana sieppausohjelmissa!

Paljonko validiteettia voi antaa näille tapauksille ja kertomuksille?

Joudut lopulta itse päättämään paljonko uskot näiden 20 ihmisen väitteitä. Uskoitpa sitten jokaikisen yksityiskohdan tai et, näillä kontaktihenkilöillä on kiistämättä valideja teemoja. Heitä on molempia sukupuolia, monista eri maista, monenlaisia persoonia ja kaiken ikäisiä. Kun toisiinsa liittymättömät ihmiset kertovat tarinoita, jotka kaikki sisältävät samanlaisia teemoja, uudestaan ja uudestaan, se on merkki todellisesta validiteetista, huolimatta siitä voidaanko jokainen pikku yksityiskohta osoittaa oikeaksi rationaalisella mielellä. Totuus on suurempaa kuin järki ja logiikka.

Lopuksi: Avaruusolentokontakti ja sieppaukset ovat todellisia ilmiöitä

Yllä esitetyt 20 tapausta eivät ole yksittäisiä. Tapauksia on kymmeniä tuhansia dokumentoituja, avaruusolentojen kontakteista ja sieppauksista, ja todellisuudessa niitä on todennäköisesti paljon enemmän kuin mitä tiedämme, koska ihmiset eivät muista tapahtunutta (itseaiheutettu muistinmenetys on psykologinen suojamekanismi traumaa vastaan, taikka ulkoisesti pakotetut muistin pyyhkimiset/mielenhallinta), tai he ovat liian peloissaan kertoakseen siitä julkisesti. MILABit (sotilaiden sieppaamat henkilöt) eivät voi selittää kaikkia sieppaustapauksia (kuten tri Greer on ehdottanut)! Tässä on vain yksinkertaisesti liikaa muuttujia.

Entäpä “kontakti”?

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Ensinnäkin, kontakti on jo tapahtunut. Avaruusolennot eivät ole tulossa, ne ovat jo täällä. Kuitenkaan massakontakti ei ole vielä tapahtunut. Pohdittaessa syytä tälle Marshall Vian Summers tiivistää asian:

Epäsuosittu totuus on se, että ihmisperhe ei ole valmis suoraan kokemukseen kontaktista, eikä varsinkaan interventioon. Meidän on ensin laitettava oma pesämme kuntoon. Meillä ei ole vielä lajikypsyyttä, jotta voisimme toimia muiden rotujen kanssa Suuryhteisössä yhtenäisyydellä, voimalla ja arvostelukyvyllä. Ja ennen kuin voimme saavuttaa tällaisen aseman, jos koskaan pystymme siihen, minkään rodun ei pitäisi yrittää puuttua suoraan maailmaamme. Liittolaiset tarjoavat meille paljon kaivattua viisautta ja perspektiiviä, mutta ne eivät kuitenkaan puutu asiaan. Ne kertovat meille, että kohtalomme on ja pitäisi olla omissa käsissämme. Tällainen on vapauden taakka maailmankaikkeudessa.

Riippumatta valmiutemme puutteesta, Interventio on kuitenkin tapahtumassa.

Avaruusolentokysymys ei ole vain pikkuongelma. On vaikeaa kuvitella ihmiskunnalle tärkeämpää aihepiiriä. Totuuden tuntemisesta kiinnostuneet puhuttaessa siitä kuka maailmaa pyörittää ja miten he sen tekevät, avaruusolentokysymys on olennainen, koska kun seuraa jälkiä uuden maailmanjärjestyksen pyramidia pitkin, huomaa että ei-ihmisolennot ovat oikeasti niitä, jotka tätä show’ta pyörittävät.

On aika lopettaa asian välttely. Jos me emme onnistu poliittisen korruption, geenimuuntelun, ilmastonmuokkauksen, salaseurojen ja saatananpalvonnan paljastamisessa, me emme voi löytää koko totuutta jos kiistämme avaruusolentojen, UFOjen ja erilaisten avaruusolentojen agendojen olemassaolon planeetallamme tällä hetkellä.

Lähteet

http://freedom-articles.toolsforfreedom.com/soul-net-deep-down-rabbit-hole/

http://alliesofhumanity.org/mv-summers/

https://www.youtube.com/watch?v=szyHwRHuNFs

https://www.youtube.com/watch?v=9fTQwHevSAI

 

 

 

Artikkelin julkaissut toolsforfreedom.com

Robert Bigelow’n toinen ’UFO’-ranch

Johdanto

Blogin lukijat ovat tietoisia siitä, että lasvegasilainen miljardööri Robert Thomas Bigelow osti ranchin Utahista USA:ssa, josta tuli kuuluisa ”Skinwalker” ranch. Kuitenkin harvat tietävät, että hän on ostanut myös toisen ranchin, Mount Wilson ranch, Nevadassa. Tämän toisen ranchin tarina paljastettiin Jacques Valleen uudessa kirjassa Forbidden Science – Volume Four. Tässä postauksessa kerron mitä Valleen kirjassa kerrotaan, sekä lisäksi jotain muita tietoja henkilöistä jotka ovat tarinassa mukana.

Las Vegas, perjantai 16. elokuuta 1996

Me olimme päivän verran tutkimassa Mount Wilsonin ranchia (19). Tohtori Tim Rynne SARAsta otti mukaan paikannuslaitteen. Me ajoimme Piochen kautta jossa me tapasimme Shelley Wadsworthin, blondin isoäidin, joka on yksi Bobin paikallsista kontakteista, ja kolme miestä hänen rakennusfirmastaan jotka mittasivat ja tutkivat kiinteistöä.

Me pääsimme paikalle aamulla. Ensimmäinen asia minkä näimme, oli rivi puisia rakennuksia jotka muistuttivat minua elokuvien Dodge Citysta, rapistuvat maalit julkisivuissa. Porstuan kaiteet tuntuivat odottavan väsyneiden cowboyden saapumista ratsailla.

Porstuan takaosaan oli tuotu sarvi Bostonista asti: sen veistoksellinen panelointi oli vierailun arvoinen. Siellä oli piano ja sähköurut sekä rivi hienoja pöytiä, joihin oli katettu lautasia ja laseja, aivan kuin odottamaan kovakouraisia kaivostyöläisiä, jotka olivat antaneet Piochelle ja Calientelle niiden mielenkiintoiset eurooppalaiset nimet. Pitkien amerikkalaisintiaanien huhuttiin käyvän eräissä huoneista.

Matkalla saimme tietää, että vuonna 1993 nähtiin siniset valot ja x:n muotoista valkoista hehkua, mutta Shelleyn tarinat autoja seurailevista aluksista, valonsäteitä ampuvasta UFOsta tai leijailevasta mustasta delta-aluksesta eivät vakuuttaneet minua.

Jacques Vallee, kuva https://www.jacquesvallee.net/

 

Kaikki tämä on raportoitu ”naapurustosta”, joka on nevadalainen termi, joka voi tarkoittaa satoja maileja pusikkoa ja kivikkoa.

Paikallinen mies oli vannonut Shellylle, että onnettomuus sattui Area 51:n alueella arviolta 1972, jossa ”avaruusolennot, jotka olivat rakentamassa alusta amerikkalaisille, tapettiin samoin kuin meidänkin tiedemiehet”. Hän väitti, että hän oli joutunut viemään ruumiita ruumishuoneelle.

Samalla kun me pohdimme näitä tarinoita, saapui myrsky, joka rymisi hiljalleen Mount Wilsonin rinteiltä…”

Merkintöjä kirjassa

Merkintä (19) sivulla 501 kirjassa kuuluu:

”Mount Wilsonin ranch sijaitsee 114 astetta 27 minuuttia länteen ja 38 astetta 15 minuuttia pohjoiseen, lähellä Williamin laskukiitotietä, alueella nimeltään Schoolmarm Basin, Nevada.”

Symboli kertoo Piochen sijainnin Nevadassa

 

Toinen merkintä (27) sivulla 502 lukee:

”14 kuukauden aikana instituutti oli käyttänyt lähes $1.5 million…Also under Operations were the Mount Wilson ranch ($350, 970)…”

Lisätietoja

Kuka on tohtori Tim Rynne?

SARA tulee sanoista Scientific Applications and Research Associates. Nykyään heidän LinkedIn-sivulla lukee:

’SARA Inc. luo räätälöityjä ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin puolustus- ja sisäisen turvallisuuden alalla. Olemme erikoistuneet suunnattuun ja havaittuun aaltoenergiaan EMP:stä ja ELF:stä laservaloon, HPM:ään ja ääneen. Teknologiamme hyödyntävät sähkömagnetismia, plasmaa, akustiikkaa, elektroniikkaa ja prosessointia rakentaakseen käytännöllisiä sovelluksia voimien turvallisuussuojaukseen, uusiutuvaan energiaan, UAV:hen, pieniin robotteihin ja erityisiin testaushaasteisiin.”

Vuonna 1991 hän sai palkinnon Yhdysvaltain armeijalta ja vuonna 1992 DARPA:lta, jossa hän toimi SARA:ssa ollessaan hankkeiden päätutkijana.

kuva: https://sbirsource.com/sbir/people/20142-dr-timothy-m-rynne

 

Vuonna 1994 tohtori Timothy M Rynne ja John P Dering julkaisivat artikkelin ”Experimental Investigation of an Electromagnetic-Gravitational Interaction” (Sähköisen avaruusaluksen vuorovaikutuksen kokeellinen tutkiminen) ”Electric Spacecraft Journal” -lehden tammi-maaliskuun 1994 numerossa.

kuva: https://caylibrary.com/products/copy-of-esj-13

Kuka on Shelley Wadsworth?

Independent-sanomalehden kesäkuun 2. päivän 1996 numerossa oli toimittaja Tessa Souterin artikkeli otsikolla ”A town like Rachel”. Rachel, Nevada on tietenkin kuuluisan highway 375:n varrella ja se liittyy Area 51:n tarustoon. Artikkelissa luki:

En tiedä, uskonko ufoihin vai en, mutta kaikkien näkemieni asioiden ja ihmisten, joiden kanssa olen puhunut, perusteella uskon, että siellä on oltava jotain, joka ei ole meitä”, sanoo Shelley Wadsworth, keski-ikäinen Rachel-vaimo ja -äiti, joka työskentelee kokopäiväisesti Las Vegasissa toimivan liikemiehen palveluksessa UFO-ilmiöiden tutkijana.

Wadsworth on nähnyt useita ufoja 50-luvulta lähtien, mutta pelottavin tapaus tapahtui hänen mukaansa vuonna 1993… kolme UFOa, joista jokainen oli noin 100 jalan levyinen… Hänen pelkonsa herätti uudelleen muiston toisesta salaperäisestä ilmiöstä, hän sanoo. Hänen perheensä viljeli miljoona hehtaaria käsittävää maatilaa, joka sijaitsi sadan mailin päässä Rachelista aavikon toisella puolella… Se oli kuollut sonni… Sen sukupuolielimet oli poistettu… se oli radioaktiivinen… Wadsworthin mukaan heidän perheensä ei ollut ainoa silpominen alueella…”

Huomaa maininta siitä, että hän on kokopäiväisesti Las Vegasin liikemiehen palveluksessa. Tämä on lähes varmasti viittaus Robert Bigelowiin. Itse asiassa löysin myöhemmin vahvistuksen tälle Valleen kirjan sivulta 324, jossa puhutaan NIDSin henkilökunnasta ja todetaan: ”…ja Shelley Wadsworth, joka tekee kenttätyötä Pohjois-Nevadassa.”

Mount Wilsonin ranchin ”aktiviteetit”

Löysin lyhyen videon Youtubesta, joka on julkaistu 17.10.2010, jossa ”The othersidez Inc ”:n Michael Boatright esittelee videoraporttia Mount Wilsonin ”aktiviteeteista”, joihin kuuluu  poltergeistin ”raapimista” sekä kummitus huoneessa 4.

George Knapp Twitterissa

Kun olin maininnut Robert Bigelow’n ja Mount Wilsonin tilan välisen yhteyden, eräs Twitter-käyttäjä viittasi Las Vegasin toimittajaan George Knappiin ja kysyi, käytettiinkö tilaa positiivisena vai negatiivisena kontrollina. Knapp vastasi 11. maaliskuuta 2019 päivätyssä vastaustwiitissä:

”Se oli positiivinen kontrolli. Bigelow osti Mount Wilsonin, koska sillä oli pitkä historia sekä poltergeist/haunting-silminnäkijäraportteja että ufohavaintoja kiinteistöllä ja sen lähialueella (samanlaisia kuin Skinwalkerilla, vaikkakaan ei samassa laajuudessa raportoituja ilmiöitä).”” Myöhemmin Knapp lisäsi, ettei hän ollut koskaan käynyt kyseisellä tilalla.

Kuva 12 kirjassa ”Forbidden Science – Volume Four”: Bigelowin Mount Wilson -tilalla Nevadassa tohtori Hal Puthoffin ja tohtori Tim Rynnen kanssa SARA:sta. Elokuu 1996.”

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Project Blue Book verkossa: Muutamia raportteja New Yorkista

Tämä artikkeli on alunperin vuodelta 2015, jolloin Project Blue Bookin tiedot julkistettiin. Tuolloin Black Vaultin John Greenewald Jr. piti tiedostoja serverillään jaossa. Koska John ei enää säilytä tiedostoja (ne löytyvät ilmavoimien archive.org-sivulta), oli hyvä päätös laittaa ne jakoon muualle. Kaikki tämän artikkelin linkit on ohjattu uuteen sijaintiin.

Blue Bookin kaikki tiedostot löytyvät Eksopolitiikan omasta Githubista:

https://github.com/eksopolitiikka/ProjectBlueBook


Kasa tietoja yli 30 vuoden ajalta alkaen vuodelta 1940-luvulta tiivistettiin yhdelle verkkosivulle.

Project Blue Book, ilmavoimien tutkimusprojekti, joka luetteloi tutkimukset siviilien ja sotilaiden tekemistä UFO-havainnoista, on tehty julkiseksi, ja niissä on kahdeksan raporttia New Yorkin länsipuolelta.

Vaikka kaikki alueelta tehdyt raportit sivuutettiin astronomisista syistä tai sen vuoksi, että dataa ei ole riittävästi, yksi tapaus sivuutettiin nimikkeellä “inversioheijastus”.

Vuoden 1959 raportti Varsovasta sivuutettiin myös. Raportin oli jättänyt “luotettava” siviililähde, joka sanoi nähneensä neljä punaista ja valkoista, kirkasta, tähdenmuotoista valoa, jotka olivat kooltaan puolikkaan dollarin kolikon kokoisia. Siviili työskenteli hevosten kouluttajana. Hän sanoi, että kaksi valoa muodostivat parin ja muut valot hajaantuivat. Tämä sivuutettiin ilmakehän olosuhteiden nimissä, esim. “kangastuksena”.  He sanoivat, että oli viitteitä siitä, että ilmassa tapahtui terävä inversio arviolta puolentoista kilometrin korkeudessa.

Muita raportteja löytyi esim. Niagaran putousten ilmatukikohdasta.

Eräs tammikuun 1966 raportti Buffalosta sivuutettiin täysin. Siviili lähetti raportin Project Blue Bookille raportoidakseen jostain ennennäkemättömästä. Hän näki ilmiön — ja jopa piirsi sen raporttiinsa — kirkas valo, jolla oli häntä, joka oli lentämässä lännestä itään. Hän sanoi seuranneensa sitä jonkin aikaa ennen sen katoamista pilviin. Hän sanoi sen olleen kirkas, kuin Auringon heijastus pienestä kohteesta. Hector Quintanilla, Project Blue Bookin johtaja, lähetti tälle henkilölle kirjeen sanoen, että hänellä ei ollut riittävästi näyttöä arvioinnin tekemiseksi.

Toisessa raportissa buffalolainen siviili raportoi UFO-havainnon, sitten myöhemmin muutti mieltään. Hän sanoi nähneensä pyöreän, oranssin värisen, arviolta koripallon kokoisen kohteen taivaalla. Katsottuaan sitä uudelleen kiikareilla, hän sanoi nähneensä pienen kraaterin, josta suihkusi tulista kaasua. Kun ilmavoimat oli häneen yhteydessä, hän oli samaa mieltä ilmavoimien kanssa siitä, että hänen näkemänsä kohde oli yksinkertaisesti Mars.

Samanlainen on tämä lyhyt raportti buffalolaiselta todistajalta. Alunperin hän sanoi nähneensä metallisen päärynämäisen kohteen taivaalla. Tuo raportti sivuutettiin astronomisena. Ilmavoimat sanoivat silminnäkijän “olleen samaa mieltä raportoivan upseerin kanssa siitä, että havainto oli Venus.”

Eräs yksityiskohtaisimmista raporteistä läntisestä New Yorkista annettiin, kun hävittäjäkentäjä ja siviilit maassa molemmat näkivät kohteen taivaalla. Hävittäjälentäjä sanoi nähneensä punavalkoisen kohteen, joka muutti kirkkauttaan taivaalla. Tämä pakotti hänet väistöliikkeeseen. Hän sanoi yrittäneensä saada yhteyttä tutkaan mutta epäonnistui. Hänen raporttinsa oli samansuuntainen maassa olleiden siviilien kertomusten kanssa, jotka sanoivat kohteen olleen siellä yli puoli tuntia. Sitten kohde yhtäkkiä hävisi. He raportoivat kohteen lentoreitin ja muodot. Pilotti sanoi myös jahdanneensa kohdetta. Hän piirsi kartan alueista missä hän oli kohdetta jahdannut, joka aina tuntui olevan häntä edellä huolimatta siitä suunnasta missä hän oli. Havainto lopulta sivuutettiin ”Venuksena”.

Buffalon vuoden 1958 UFO-tapauksen silminnäkijä täytti kyselylomakkeen havainnostaan, jossa hän kuvasi kolmiomuotoista kohdetta, jonka perässä oli jättövana. Kohde oli oranssin ja keltaisen värinen. Hän sanoi, että yhteensä hän näki tunnin aikana viisi kohdetta. Huolimatta kaikista yksityiskohdista, ilmavoimat sanoivat ettei tapaukselle ole tarpeeksi dataa.

Toinen raportti väitti, että silminnäkijällä oli valokuvia näkemästään UFOsta. Tässä raportissa Buffalosta vuodelta 1960 havainnon tekivät sotilas- ja siviilihenkilöt. He raportoivat nähneensä sinivalkoisia kohteita, jotka olivat herneen kokoisia käsivarren etäisyydellä. He sanoivat kohteiden vilkkuneen punaisena kummallakin puolella ja olleen pyörimisliikkeessä vasemmalta oikealle. He ottivat valokuvia ja sanoivat valokuvien otetun ilman salamaa. He sanoivat, että ainoa asia kirkkaalla taivaalla oli UFO, johon he yrittivät zoomata. Ilmavoimat määrittivät kohteen ”Venukseksi”.

Viimeisen ja mahdollisesti kaikkein tunnetuimman tapauksen näki useat siviililähteet sekä toimittajat kesäkuussa 1963 Niagaran putouksilla. Toimittaja vei uutisjutun ja silminnäkijäraportit ilmavoimille saadakseen selityksen. He sanoivat nähneensä useita havaintoja tuntien aikana. He näkivät illan aikana kohteita, jotka olivat suuria ja kirkkaita. Uutisraportissa he kuvasivat havaintoa, joka muistutti Echo I -satelliittia, mutta joka oli paljon suurempi.  He sanoivat tuhansien silminnäkijöiden nähneen kohteen, ja FAA:n lennonjohtotornin operaattorit olivat nähneet sen myös. Ilmavoimat sanoivat havainnon olleen astronomista ja ihmisten rakentamaa laitteistoa. He sanoivat yhden kohteen olleen erittäin kirkas Jupiter ja toisen kohteen olleen Echo I -satelliitti.

Project Blue Book määrättiin lopetettavaksi vuonna 1969, ja virallisesti se loppui vuonna 1970. He sanoivat, että mikään UFO-havainto ei ole koskaan ollut uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Raportit on aiemmin olleet jaossa The Black Vault -sivustolla, nyt ne löytyvät Eksopolitiikan githubista.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Valtio jatkaa salailua, mutta siviilit näkivät Varginhan maahansyöksyn

Varginhan UFO-tapaukseen liittyy sarja tapahtumia vuonna 1006, kun Brasilian Varginhan asukkaat väittivät nähneensä yhden tai useamman omituisen olennon ja ainakin yhden UFOn.

Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus NORAD perustettiin vuonna 1958. Sen tarkoitus oli tarjota ilmapuolustusvaroituksia neukkulaisten pommittajien ja ohjuslaukaisujen varalta.

Mutta NORADin valvonta piakkoin ulottui koko planeetan taivaille.

Tammikuun 13. päivän aamuna 1996 NORAD otti yhteyttä Brasilian ilmapuolustukseeen raportoidakseen kohteen, joka oli tulossa Maapallon ilmakehään arviolta 200 mailia koilliseen Sao Paulosta.

Kun NORADilta tiedusteltiin että minkälainen kohde, se vastasi ”tunnistamaton”. Muutama minuutti myöhemmin se syöksyi maahan Varginhan kunnan lähistölle.

Brasilian armeija ja ilmavoimat nopeasti lähettivät hävittäjiä törmäyspaikalle ennen ketään siviiliä. Mutta he olivat myöhässä. Alus oltiin havaittu, ja alusta ohjanneet olennot olivat kadonneet, Brasilian viranomaisten väitettiinkin saaneen kiinni yhden tai useamman avaruusolennon.

Muutaman päivän aikana tapahtui asioita, jotka muuttivat Varginhan asukkaiden elämän.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kirja UFO-silminnäkijätodistuksen luotettavuudesta

kirjoittanut Kevin Randle

(Bloggaajan huomautus: Normaalisti en julkaise lehdistötiedotteita, mutta tämä on tärkeä kirja. Se kertoo silminnäkijätodistuksen luotettavuudesta. Meidän tulisi olla tietoisia, että joskus todistajan sanomiset eivät ole tarkkoja. Joskus kyse on havaitsemisesta ja joskus todistajan sanomisiin on sotkeutunut muiden narratiiveja. Niiden, jotka aikovat tutkia UFOja, tulisi olla tietoisia silminnäkijätodistuksen ongelmista. Tutustu kirjaan.)

The Reliability of UFO Witness Testimony V.J. Ballester-Olmos & Richard W. Heiden (toim.)

76 vuoden ajan tavalliset tarkkailijat ympäri maailman ovat raportoineet nähneensä ilmailmiöitä, joita he eivät osaa selittää. Vieläkin yksityiskohtaisempia kokemuksia ovat raportoineet ne, joilla on ollut lähikontakti ihmeellisiin lentäviin koneisiin, jotka ovat laskeutuneet maahan ja jopa kidnapanneet sivustakatselijoita. Uskottavien fyysisten todisteiden puuttuessa näille kertomuksille, miten tieteen tulisi tutkia näitä havaintoja ja testata näitä väitteitä? Koko hyvämaineisen silminnäkijätodistuksen uskottavuus on kyseessä tässä.

The Reliability of UFO Witness Testimony on ensimmäinen kirja, joka käsittelee kattavasti aihetta ja nykyisiä ongelmia ja haasteita, joita UFO-silminnäkijätodistuksen luotettavuudelle aiheutuu.

Tämä on monialainen kokoomateos yli 60 kirjoittajan tutkielmista, jotka ovat 14 eri maasta. He ovat asiantuntijoita yhteiskunnallisissa, fysikaalisissa ja biotieteissä, mm. psykologiassa sekä psykiatriassa, sosiologiassa, antropologiassa, historiassa, filosofiassa, folkloristiikassa, uskontotieteessä, journalismissa, insinööritieteessä, laskennassa, lääketieteessä ja koulutuksessa, mukana on myös analyytikoita, jotka ovat tutkineet UFOja kriittisesti, sekä muita asiantuntijoita. Tämä kirja on temaattisesti johdonmukainen ideoissaan vaihtoehtoisten selitysten uskottavuudesta lähietäisyydellä koetulle UFO-ilmiölle.

Kirjan 57 kappaletta on jaettu seitsemään osioon: Tapaustutkimukset, Psykologiset selitykset, Silminnäkijätodistus, Empiirinen tutkimus, Antropologian lähestymistapa, Mittaaminen ja mitta-asteikot sekä Epistemologiset ongelmat. Aihetta analysoidaan tilastollisesti kliinisten arviointien, psykometriikan, vertailevan ja arvioivan tutkimuksen ja muiden aiheiden kautta.

Esipuheen on kirjoittanut tri Leonard S. Newman, psykologian professori Syracusen yliopistosta.

Tämän kirjan kirjoittajiin kuuluu erittäin älykkäitä ihmisiä. On monenlaisia kysymyksiä, joihin he voisivat käyttää älyllistä energiaansa, ja kaikenlaisia tieteellisiä ja tutkimuksellisia panoksia, joita he voisivat antaa. Heidän ei tarvitse kirjoittaa harkittuja ja täsmällisiä lukuja The Reliability of UFO Witness Testimony -kirjaan, mutta näin he ovat tehneet. Ja niinpä työ jatkuu, kuten tämän teoksen artikkelit todistavat. En ole varma, onko olemassa mitään sellaista aihetta käsittelevää paperikokoelmaa, joka voisi väittää tiivistävänsä kattavasti kaiken, mitä siitä tällä hetkellä tiedetään. Mutta tämä on melko lähellä sitä.

Tämä 711-sivuinen kirja on julkaistu ilmaiseksi verkossa academia.edu-sivustolla, josta sen voi ladata itselleen:

https://www.academia.edu/101922617/The_Reliability_of_UFO_Witness_Testimony

Samanaikaisesti UPIAR Publishing House (Torino, Italia) on julkaissut kaksi pehmeäkantista A4-formaatin printtiversiota, yksi mustavalkoinen ja toinen täysissä väreissä (ISBN: 9791281441002).

Voit ostaa kirjan täältä: http://www.upiar.com/index.cfm?artID=201

Neljä loistavaa akateemikkoa on kirjoittanut ylistyssanoja tästä kirjasta:

Elizabeth Loftus, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology at the University of California, Irvine, USA — Mitä meidän pitäisi ajatella, kun tavalliset kansalaiset väittävät kohdanneensa maan ulkopuolisia olentoja, kuten nähneensä UFOja tai tavanneensa avaruusolentoja? Tapahtuiko avaruusolentojen sieppaus todella vai oliko se huijaus? Valehteleeko joku tahallaan? Ovatko ne vääriä muistoja? Lukijat innostuvat kiehtovista tapaustarinoista, jotka esitellään teoksessa The Reliability of UFO Witness Testimony, jossa kuusikymmentä asiantuntijaa tarkastelee näitä kysymyksiä syvällisesti ja oivaltavasti. Nämä tapaukset opettavat meille paljon siitä, miten ihmiset uskovat kokeneensa outoja tapahtumia, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunutkaan.

Steven Jay Lynn, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology, Binghamton University (SUNY), USA — Tämä mukaansatempaava kirja vetoaa kaikkiin, jotka ovat kiinnostuneita UFOista (ja kukapa ei olisi?), muistin oikutuksista, silminnäkijähavainnoista ja -virheistä, arvoituksellisten ilmiöiden kriittisestä analyysistä sekä tieteellisten ja pseudotieteellisten väitteiden arvioinnista. Tämä teos kuuluu opiskelijoiden, tiedemiesten ja vakavasti uteliaiden lukijoiden välttämättömään luettavaan eliittiluokkaan, ja siksi suosittelen sitä lämpimästi. Bravo!

Henry Otgaar, Ph.D., Professor of Legal Psychology, Maastricht University, the Netherlands & Leuven Catholic University, Belgium — Väitteet UFO-havainnoista ja -kokemuksista kiehtovat meitä edelleen. Tähän kirjaan on koottu ainutlaatuinen ja monipuolinen joukko tapaustutkimuksia ja kriittisiä artikkeleita siitä, miten tällaiset kokemukset kehittyvät ja mikä on väitteiden aitous. Näiden erilaisten artikkeleiden kokoelma on todella uraauurtava, ja se on kaikkien aikojen ensimmäinen täydellinen kokoelma, joka koskee UFO-kertomusten pätevyyttä.

Benjamin E. Zeller, Ph.D., Professor and Chair of Religion, Lake Forest College, Illinois, USA — Carl Sagan sanoi maan ulkopuolisten yhteydenotosta, että poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Tässä hienossa kirjassa pyritään selventämään, mitä tällaiset todisteet tarkoittavat. Kirjan kirjoittajat analysoivat UFO-havaintoja ja -tapauksia, jotka ovat sekä kuuluisia että hämäräperäisiä, viimeaikaisia ja historiallisia ja jotka ovat laajuudeltaan varsin kansainvälisiä. Kirjoittajat edustavat vaikuttavia erilaisia metodologisia, akateemisia ja tieteellisiä näkökulmia ja pohtivat muun muassa kognition luonnetta, muistia, uskomusten ja todistusten tyyppejä, psykologiaa ja uskomusten rationaalisuutta. Skeptikot, uskovaiset ja ufologian tutkijat pitävät tätä kirjaa kiehtovana!

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

David Grusch ja tarina noudetuista UFOista

kirjoittanut Kevin Randle

Tähän mennessä lähes kaikki UFOista tai pikemminkin UFO-lentäjistä kiinnostuneet ovat kuulleet viimeisimmistä paljastuksista, joiden mukaan Yhdysvaltain hallitus on löytänyt paitsi avaruusolentojen esineitä, myös ilmeisesti ehjiä aluksia ja UFO-maahansyöksyissä kuolleiden lentäjien ruumiita. Jotkut sanovat, että tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin tällainen on saanut myönteistä julkista huomiota, ja kaiken tueksi korkea-arvoiset sotilasupseerit ja hallituksen virkamiehet, jotka ovat samoja ja jotka ovat esittäneet väitteitä jo vuosia tai jotka eivät ole kovin korkea-arvoisia, ovat vahvistaneet ne.

David Charles Gruschia, jolla on mielenkiintoiset suositukset, ovat haastatelleet useat toimittajat, joilla on myös mielenkiintoiset suositukset, ja he ovat sanoneet, että on olemassa todisteita, jotka viittaavat salaiseen ohjelmaan UFO-materiaalin haltuunottamiseksi. Tiedämme ohjelmasta nimeltä Moon Dust, joka oli alun perin piilotettu salaisuuden verhon taakse ja jonka tehtävänä oli kerätä talteen Maahan pudonneita tuntemattomia esineitä, jotka ovat joko ulkomaisia tai alkuperältään tuntemattomia. Tämä projekti ei kuitenkaan ollut erittäin salainen, ja se toimi eri valtion virastoissa, myös ulkoministeriössä. Kirjani, jonka nokkela nimi on Project Moon Dust, kattaa suuren osan tästä aineistosta, mukaan lukien raportointi monien näiden esineiden talteenotosta.

David Grusch ja hänen ansioluettelonsa.

 

Itse asiassa ilmavoimien prikaatikenraali C. H. Bolander antoi vuonna 1969 lausunnon, jossa hän sanoi: ”Raportit tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka voivat vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen… eivät kuulu Blue Book -järjestelmään… [ja] ne on edelleen käsiteltävä tätä tarkoitusta varten suunnitellun ilmavoimien vakiomenettelyn kautta.” Hän tarkoitti, että joitakin havaintoja ei raportoitu Project Blue Bookille, joka oli virallinen ja julkisesti nimetty UFO-tutkimuksista vastaava yksikkö. Tämä voitaisiin siis tulkita todisteeksi salaisesta tutkimuksesta, josta ei ollut tietoa julkisuudessa, mikä on epäsuora vahvistus sille, mitä Grusch on väittänyt.

Grusch vakuutti, että aluksia on useita, ehjiä, ja että lentäjien ruumiit on löydetty. Valitettavasti, ja yksi asia joka meidän on muistettava on se, että hän sanoi ettei ollut nähnyt niitä itse, vaan kertoi mitä muut joita hän kunnioitti olivat sanoneet hänelle. Hän sanoi, että oli olemassa asiakirjoja, mutta niitä ei ollut tällä hetkellä saatavilla. Tämä on sama ongelma, joka on vaivannut tällaisia väitteitä vuosikymmeniä.

Juttelin Daniel Sheehanin kanssa, joka oli jonkin aikaa Carterin hallinnon neuvonantaja ja joka sanoi, että hänkin oli nähnyt valokuvia pudonneista koneista, joissa oli amerikkalaisia sotilaita, sekä niihin liittyviä erittäin salaisia asiakirjoja. Tämä haastattelu raportoitiin kirjassa UFOs and the Deep State.

Mainitsen nuo kaksi kirjaa, koska tutkimukseni vahvistaa joitakin Gruschin sanoja. Mutta olemme samassa paikassa ilman asiakirjoja tai valokuvia romuista, josta olemme aina löytäneet itsemme. Olen puhunut ihmisten kanssa, jotka väittivät olleensa sisäpiiriläisiä, jotka ovat haluttomia todistamaan virallisesti, mutta jotka puhuivat salaisista tutkimuksista  ja talteen otetuista artefakteista.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku on maininnut todisteista hallituksen salaisesta ohjelmasta saadakseen huomiota valtamediassa. Aiemmin näitä väitteitä ei kuitenkaan ole koskaan todistettu, ja UFO-yhteisön jäsenet ovat mustamaalanneet osan asiakirjoista epäuskottaviksi.

1980-luvun puolivälissä tiedotusvälineet, UFO-yhteisö ja suurin osa Yhdysvalloista olivat innoissaan kuullessaan jostakin, jota kutsuttiin nimellä Majestic Twelve tai MJ-12. Kannattajat, jotka olivat saaneet useita asiakirjoja nimettöminä postitse, väittivät, että MJ-12 oli korkeassa asemassa oleva ryhmä tiedemiehiä, sotilasupseereita ja hallituksen virkamiehiä, jotka olivat vastuussa Roswellin, New Mexicon ulkopuolella löydetyn UFOn ja muiden väitettyjen maahansyöksyjen tutkimisesta.

Nämä kannattajat nähtiin useissa TV-ohjelmissa, kuten Nightline-ohjelmassa, heistä tehtiin kaksituntinen valtakunnallinen dokumentti, jossa kuvattiin koko MJ-12-operaatiota, ja lukemattomat sanomalehtien toimittajat haastattelivat heitä. Skeptisyys oli aluksi hyvin vähäistä, koska heillä oli asiakirjoja näytettävänä, mukaan lukien silloisen presidentin Harry Trumanin kirjoittama ja allekirjoittama kirje tai muistio. Vaikka uutisointi oli aluksi myönteistä, myöhemmin kävi ilmi, että MJ-12 ja kaikki sitä seuranneet asiakirjat olivat väärennettyjä. Esittelin kaiken tämän kirjassa Case MJ-12, joka päivitettiin vähän aikaa sitten. Voit lukea siitä lisää täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2007/09/mj-12-is-dead.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2006/08/mj-12-revisited.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2011/08/absense-of-evidence.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/10/end-of-mj-12.html

Voit tietysti lukea siitä lisää kirjoista Roswell in the 21st Century ja Understanding Roswell. Siellä on myös osio Majesticin sotasuunnitelmasta, todellisesta asiakirjasta, jonka koodinimi oli Majestic, mutta jolla ei ole mitään tekemistä MJ-12:n tai avaruusolentojen avaruusalusten kanssa, mutta joka viittaa todelliseen ongelmaan. Ei olisi olemassa kahta erillistä ohjelmaa, jotka käyttäisivät samaa salaista koodisanaa, koska se aiheuttaisi selvää sekaannusta. Majesticin sotasuunnitelmalla on tunnettu alkuperä, mutta MJ-12:n asiakirjoilla ei ole.

Toinen maailmanlaajuinen sensaatio, joka sai myönteistä julkisuutta tiedotusvälineissä, oli ilmoitus, jonka mukaan oli löydetty useita mustavalkoisia elokuvamateriaaleja, joissa näytettiin avaruusolennon ruumiinavaus. Väitettiin, että osa kuvamateriaalista näytti presidentti Trumanin UFOn putoamispaikalla. Tämän piti räjäyttää koko UFO-kysymys.

Avaruusolennon ruumiinavausfilmin yksi luojista maahansyöksyuhrin vierellä.

 

Kuvamateriaalista laadittiin dokumentteja. Useimmissa näistä dokumenttielokuvista oli vain vähän kriittistä sisältöä. Lontoossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistui toimittajia ja muita asiasta kiinnostuneita tahoja ympäri maailmaa, näytettiin osa tästä materiaalista. Kritiikkiä luonnollisesti esitettiin, mutta se jätettiin suurimmaksi osaksi huomiotta, koska näytettiin todellista filmimateriaalia ja luvattiin, että sitä olisi tulossa lisää.

Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli huijaus, ja ne, jotka olivat luoneet avaruusolennon, toimittivat valokuvia, jotka osoittivat olentojen luomisen. Todellinen pointti on kuitenkin se, että aluksi väitteiden esittäjillä oli jotain muuta kuin miehen toisen käden lausunnot, joilla oli hyvät valtakirjat. Voit lukea lisää avaruusolennon ruumiinavauksesta täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2018/03/why-im-beginning-to-dislike-ufology.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2012/05/aiien-autopsy-and-philip-mantle.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2016/05/alien-autopsy-and-h-beam.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2006/04/end-of-alien-autopsy.html

Lopullinen kirja tästä on Philip Mantlen Roswell Alien Autopsy. Kun otetaan huomioon hänen lähteensä, se lopettaa keskustelun melko hyvin.

Tai viimeisimmästä maailmanlaajuisesta UFO-ilmiöstä, josta luvattiin absoluuttisia todisteita, mukaan lukien valokuvia avaruusolioiden ruumiista, ilmoitettiin vain muutama vuosi sitten. Tämä oli suuri uutinen maailman näyttämöllä useiden kuukausien ajan ja lupaus siitä, että kaikki paljastuisi. Tarina oli, että kaksi ihmistä Midlandista, Texasista, oli ollut presidentti Eisenhowerin ystäviä, ja hän oli sallinut heidän paitsi nähdä Roswellin onnettomuudessa kuolleiden olentojen ruumiit myös kuvata ne.

Aluksi verkossa julkaistiin erittäin huono kuva, joka oli eräänlainen teaser Mexico Cityssä pidettävää suurta esitystä varten. Se oli tarkoitus lähettää suorana lähetyksenä koko maailmaan, ja kiinnostus oli suurta viikkoja ennen esitystä.

Loppujen lopuksi se oli pelkkää hypeä eikä juuri muuta. Kun vihdoin näimme laadukkaan valokuvan, kesti vain tunteja tunnistaa se onnettomaksi lapseksi, joka oli kuollut useita satoja vuosia sitten. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2019/08/x-zone-broadcast-network-tom-carey.html

Vaikka tässä postauksessa on pitkä luettelo muista Roswellin dioja koskevista artikkeleista, tämä yksi postaus saattaa olla paras todiste koko surullista tarinaa vastaan. Kirjoita hakukoneeseen Roswell Slides, niin saat kattavamman luettelon. Ja tietysti Roswell in the 21st Centuryssa on pitkä analyysi tilanteesta.

Toisin sanoen suhtaudun varovaisesti kaikkeen tähän viimeisimpään ilmiantajan kiinnostukseen ja haluaisin nähdä muita todisteita kuin toisen käden lausuntoja, ennen kuin lähden liikkeelle. Kuten on käynyt ilmi, olemme olleet tällä tiellä aiemminkin, ja monissa näistä tapauksista väitteisiin liittyi jonkinlaisia fyysisiä todisteita. Se saattoi olla asiakirjojen muodossa, tai se saattoi olla filmi muukalaisolennosta, joka käy läpi melko huolettoman ruumiinavauksen, mutta kyse oli jostain muusta kuin yhdestä miehestä, jolla oli hyvät valtakirjat ja joka esitti väitteitä, joita ei voida tässä vaiheessa tukea.

Asia on näin. Liian moni meistä haluaa uskoa, joten olemme joskus sokeita tarinan puutteille. Olen puhunut erään nimettömänä pysyttelevän kenraalin kanssa, joka sanoi, että Roswellin tarina oli totta. Hän oli nähnyt todisteet. Miksi hän riskeeraisi uransa antaakseen tuollaisen lausunnon? En tiedä, mutta kuulin hänen sanovan niin.

Vaikka kaksi hyvämaineista toimittajaa on raportoinut tarinasta, ja Grusch on tarkistettu, kyse on siitä, että hän ei ole tarjonnut mitään vahvistavia todisteita. Hän on luvannut, että se on olemassa, mutta nyt ei ole oikea aika paljastaa sitä. Niinpä raportoin siitä mitä on sanottu, ja totean, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu, ja odotan kärsivällisesti että todisteet esitetään. Siihen asti tämä tarina liittyy kaikkiin muihin tarinoihin, joita meille on syötetty vuosien varrella. Ilman todisteita meillä on oikeastaan vain mielenkiintoinen tarina, jonka on kertonut mies, joka ei ole esittänyt mitään todisteita ja jonka monet meistä haluavat uskoa.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Jack Brewer: UFO-paljastus, kuulen kutsusi

Kirjoittanut Jack Brewer

Tämä postaus on vuonna 2021 julkaistun kirjan Wayward Sons: NICAP and the IC ensimmäinen luku.

Kirjailija Jack Brewerin hommat Expanding Frontiers Researchilla, hänen yhdessä Erica Lukesin kanssa perustamassa yhdistyksessä, pitävät hänet kiireisenä. Yhdistyksessään he sekä tiimi vapaaehtoisia tekevät tietopyyntöihin liittyvää tutkimusta, kirjoittavat blogia, tuottavat videoita nettiin ja suunnittelevat tulevaisuuden projekteja.

UFO-paljastus, kuulen kutsusi

1940-luku soitti modernille UFO-ajalle. Monet tutkijat vilpittömästi uskoivat, että heillä olisi aitoja mahdollisuuksia irroittaa UFO-miekka kivestä.

Edesmennyt Leonard Stringfield

 

“Suurin Maapalloon ja avaruuteen liittyvä tarina saatetaan pian kuulla”, julisti CRIFOn lokakuun 1. päivä 1954 julkaisema uutiskirje. Kyseinen organisaatio oli “Siviilitutkimusta planeettainvälisistä lentävistä esineistä”, jota johti Leonard Stringfield.

Väite perustui haastatteluun, jonka Stringfield teki everstiluutnantti John O’Maran kanssa, jota kuvattiin Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelupalvelun apulaiskomentajaksi. Eversti ilmeisesti ystävällisesti ”vahvisti ’lentävien lautasten’ olemassaolon”, mikä sai Stringfieldin julistamaan, että ”totuus saattaa paljastua pian”.

Spoiler: Se ei paljastunut.

Stringfield kertoi lisäksi, että ilmavoimat aikoivat tehdä yhteistyötä yleisön kanssa lautasia koskevissa asioissa ja että yleisö otettaisiin luottamuksen piiriin. Tämän uskottiin olevan ”viimeaikaisten tapahtumien innoittamaa”. Eikö niin ole aina?

Stringfield jatkoi: ”Lentäviä lautasia ’on olemassa’, eversti kertoi minulle, ja hän lisäsi, että aiemmat ristiriidat olivat valitettavia.”

Stringfield kuvaili eversti O’Maraa ”ihanan yhteistyökykyiseksi”, ja upseeri jopa antoi peukkua CRIFOn uutiskirjeelle. Julkaisusta kysyttäessä eversti totesi, että se oli kallellaan oikeaan suuntaan.

Sain CRIFOn uutiskirjeen sähköpostitse kirjailija ja tutkija James Carrionilta. Hän piti mielenkiintoisina vertailuja paljon tuoreempiin paljastusrumpuihin, joita esimerkiksi New York Times on lyönyt. Olen todellakin samaa mieltä näkökulmasta, sillä voimme havaita monia yhtäläisyyksiä meneillään olevaan tarinaan AATIP-ohjelmasta (Advanced Aerospace Threat Identification Program) ja niiden tahojen kanssa, jotka edistävät tätä kertomusta. Vertailuja ovat muun muassa seuraavat: viimeaikaiset tapahtumat olivat oletettavasti käännekohta; tiedusteluyhteisön sisäpiirin sisäpiiriläisten uskottiin auttavan prosessia; hallitus myönsi UFOjen olemassaolon; kertomusta tukevaa kirjoittajaa ylistettiin; ja tietenkin lopullinen vahvistus oli tulossa minä päivänä tahansa.

Kansallisen ilmailmiöitä tutkivan komitean (National Investigations Committee on Aerial Phenomena, NICAP) jäsenet uskoivat aikoinaan, että hekin olivat jonkin suuren asian äärellä. Noin vuonna 1958 jaettiin nuoren järjestön kirjallisuutta, jossa oli sen johtajan, majuri Donald E. Keyhoen viesti.

”Uusien tapahtumien vuoksi odotamme virallisen [UFO-]salaisuuden murtuvan vuonna 1959”, selitettiin (ks. s. 4). Yleisestä tarinalinjasta tuli toistuva teema NICAP:lle ja sen tutkijoille, joista monet työskentelivät ahkerasti pyrkiessään helpottamaan paljastumista. Uskottiin, että riittävä määrä julkista painostusta, joka kohdistettaisiin strategisesti oikeisiin virastoihin, saisi aikaan tietojen paljastumisen. Ryhmä raportoi usein julkisesti tietojen julkistamiseen liittyvistä ponnisteluista, edistymisestä ja takaiskuista. Itse asiassa NICAP:n toimintaa määritteli pitkälti köydenveto setä Samulin kanssa.

*                                    *                                    *

”Olemme lähellä sitä”, majuri Keyhoe julisti vuonna 1966 lentävien lautasten löytämisestä. Hän esitti lausuntonsa esityksensä loppupuolella tuolloin suositussa valtakunnallisessa televisiolähetyksessä To Tell the Truth.

Vuonna 1978 UFO-tutkijoiden optimismi jatkui. Phoenixissa sijaitsevan Ground Saucer Watchin (GSW) johtaja William H. Spaulding esitti järjestön huhtikuun tiedotteessa julkaistussa rahoituspyynnössä, että UFO-vastaukset olivat saatavilla.

Hän kirjoitti: ”Nyt on aika, jolloin meidän kaikkien on kysyttävä itseltämme, haluammeko todella ratkaista UFO-mysteerin. Jos vastaatte kyllä, meidän on pyydettävä jokaista jäsentä lahjoittamaan viisi, kymmenen tai kaksikymmentä dollaria, jotta voimme lykätä kalliita oikeudenkäyntikuluja.”

Spaulding viittasi oikeustoimiin, joita kohdistettiin CIA:n kaltaisiin kohteisiin, jotta saataisiin haltuun paljastaviksi uskottuja UFO-dokumentteja. Samassa tiedotteessa GSW:n tutkimusjohtaja W. Todd Zechel ilmaisi luottavansa tapauksen ratkeamiseen.

Zechel kertoi lukijoille: ”Jatkaaksemme tätä taistelua ja painostaaksemme riittävästi valtion virastoja, jotta ne alkaisivat kertoa totuuden UFOista, tarvitsemme huomattavia lahjoituksia jokaiselta jäseneltä. Lisäksi tarvitsemme apua suurelta yleisöltä. Loppujen lopuksi nämä ponnistelut hyödyttävät koko ihmiskuntaa, sillä saamiemme todisteiden avulla voimme lopullisesti selvittää UFOjen alkuperän ja luonteen. Minä hankin teille totuuden: te hankitte minulle varat.”

Spauldingin ja Zechelin puolustukseksi, he ja heidän kollegansa saivat itse asiassa onnistuneesti haltuunsa huomattavan määrän hallituksen asiakirjoja, jotka koskivat UFOja. Aineisto ei vain koskaan vahvistanut lopullisesti heidän lopullisia epäilyksiään ja uskomuksiaan setä Samulista ja lautasista.

Harmi Ground Saucer Watchin kannalta, että he eivät ajatelleet hankkia varoja heittämällä lähtemällä mukaan pörssipeliin. Näin tapahtui vuonna 2017 To The Stars Academy of Arts and Sciencen kanssa (TTSA).

Yrityksen lanseerauksen ja sijoittajille suunnatun sijoituspyynnön yhteydessä TTSA:n keulahahmo Tom DeLonge tarttui ”läpimurtoja on luvassa” -julistukseen ja totesi: ”Uskomme, että ulottuvillamme on keksintöjä, jotka mullistavat ihmiskokemuksen, mutta ne voidaan saavuttaa vain tukemalla rajoituksetta läpimurtotutkimusta ja innovaatiota.”

”Kuvitelkaa, että tällä vuosisadalla olisi 25. vuosisadan teknologiaa”, lisäsi pitkäaikainen ufologian kannattaja ja TTSA:n toinen perustaja tohtori Hal Puthoff. Hän selitti, että intohimoisesti uteliaista mielistä koostuva ryhmä koottiin paljastamaan ja levittämään ”tietoa, joka voi haastaa perinteisen teorian rajat” tunnistamattomien ilmailmiöiden tutkimisen osalta. Puthoff vakuutti lisäksi, että he toivat transformatiivista tiedettä ja insinööritaitoa esiin varjoista.

Nuo DeLongen ja Puthoffin vuoden 2017 huomautukset eivät näytä vanhenevan hirveän paljon paremmin kuin niiden liian optimististen ja ehkä joskus itsekkäiden 1900-luvun edeltäjiensä huomautukset, mutta ehkä en tunnista vallankumouksellista ihmiskokemusta ja mullistavaa tiedettä, kun näen sen. Minulla on kuitenkin edelleen rahani taskussa. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että suurin osa tuosta intohimoisen uteliaista mielistä koostuvasta tiimistä hakeutui vihreämmille laitumille, ja TTSA:n tulevaisuus on hyvin epävarma.

Ennen TTSA:n luovaa varainkeruuta Mutual UFO Network (MUFON) meni suoraan asiaan ja näytti hyväksyvän puolustustiedustelupalvelu DIA:n Robert Bigelow’lle myöntämät varat. Kiistelty hyväntekijä ja UFO-maailman päähenkilö helpotti järjestelyä osana Pentagonin ilmeisiä UFO-ohjelmia. Sanon ”ilmeinen”, koska suuri osa projekteista on toistaiseksi vahvistamatta. MUFONin avainhenkilöt väittävät yleensä, etteivät he tiedä mitään varojen lähteestä tai osallisuudesta siihen, minkä nyt tiedämme olleen raportoituja UFO-projekteja alun perin hallinnoinut virasto, DIA. On myös epäselvää kannattiko DIA täysin MUFONin palvelujen asiakkaaksi lähtemistä, varsinkin jos liittovaltion viranomaisilla oli jo hallussaan niin paljon tietoa, joka oli kypsää julkistettavaksi, mutta jatkamme vain eteenpäin.

Leslie Keanin ja George Knappin kaltaiset kirjoittajat onnistuivat useaan otteeseen asettumaan keskelle tiedonantojen pölypyörrettä, vaikka heidän uutisointinsa saattoi olla vilpillistä, virheellistä tai enemmän kuin vähän vastuussa itse pyörremyrskyn jatkumisesta. Heillä kahdella, samoin kuin lukuisilla heitä seuranneilla UFO-paljstustoimittajilla, on taipumus edistää melko epäuskottavia tarinoita ja virheellisiä päättelytapoja, joita jotkut pitävät ”access journalismina”. Tällaisia esimerkkejä ovat Knappin omistautuminen Bob Lazarin tarinalle, Skinwalker Ranchin kyseenalaistamaton kuvaaminen ja TTSA:n lausuntojen ja kertomusten kritiikitön hyväksyminen samalla, kun hän johdonmukaisesti esittelee asianosaisia henkilöitä.

Knappin puolustus Lazarin epäilyttävälle tapaukselle on erityisen altis kritiikille, kun otetaan huomioon kaksikon väite, että he tiesivät kumpikin sijainnin, jonne Lazar kätki väitetyn avaruusolentojen kehittämän alkuaine 115:n, mutta he kieltäytyivät kuitenkin jyrkästi esittämästä sitä. Tutkijat totesivat osuvasti, miten ironista on, että oletetut UFO-paljastusaktivistit eivät halua antaa maailmalle juuri sitä savuavaa asetta, jota he vaativat vallankäyttäjiltä.

Keanin objektiivisuus ja ilmeinen puolueellisuus asetettiin kyseenalaiseksi, kun hän esitti väitteitä hallituksen osallisuudesta JAL 1628 -tapauksen peittelyyn. Väitteet olivat suoraan ristiriidassa väitetyn peittelyn kahden ensikäden todistajan lausuntojen kanssa. He osallistuivat kokoukseen, jossa peittelyohje väitetysti annettiin, mutta he sanoivat, ettei tällaisia lausuntoja annettu. Lisäksi nämä kaksi kertoivat, että tietoja todella jaettiin analysoitavaksi. Kean jätti olosuhteet pois tapausta koskevasta selostuksestaan — jopa sen jälkeen, kun tutkijat olivat saattaneet ne hänen tietoonsa — ja samalla hän tiettävästi esti yhteydenpidon tutkijoiden ja hänen yhteyshenkilönsä välillä, joka väitti, että salailu oli käynnissä.

Kean esitti myös vielä vahvistamattomia väitteitä AATIP:stä sekä fantastisia väitteitä chileläisistä väitetyistä UFOista, jotka osoittautuivat perusteettomiksi. Monet UFO-harrastajat arvostavat Keanin ja Knappin kaltaisten kirjoittajien työtä, kun taas toiset kyseenalaistavat vakavasti heidän kroonisen kritiikittömät ja epätäydelliset raporttinsa, joissa usein jätetään huomiotta melko ilmeisiä ristiriitaisuuksia. Kritiikki on ehkä perustelluinta siinä, miten nämä kaksi esittelevät itsensä toimittajina, kun taas esimerkiksi UFO-promoottoreiden kaltaiset nimitykset tuntuvat paljon tarkemmilta.

Vielä yksi merkittävä UFO-paljastusaktiivi, tai ainakin hän näyttää haluavan uskoa niin, on tohtori Steven Greer. Entinen lääkäri ryhtyi melko äärimmäiseen teatteriin ja kyseenalaisiin tutkimustoimiin, joiden tarkoituksena oli muka helpottaa laajempaa tietämystä UFOista ja niiden kuskeista. Greerin toimintaan kuuluu tiettävästi muun muassa aseistettujen henkivartijoiden saattueen tuominen suunniteltuun puheeseen vuoden 2013 Contact in the Desert -tapahtumassa Joshua Treessä, Kaliforniassa. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän liioittelee virkamiesten kanssa pidettyjen kanssakäymisten merkitystä ja perii huomattavia palkkioita työpajoista, joiden väitetään helpottavan yhteydenpitoa avaruusolentojen kanssa, muun yhtälailla askarruttavan toiminnan ohella.

Greerin yleinen hokema on, että vierailevat ET:t ovat ystävällisiä, mutta Setä Samuli haluaa maalata heidät vihamielisiksi ja pitää asian salassa, koska avaruusolennoilla on ilmaisen energian lähde. Vapaan energian päästäminen ulos pussista löysäisi hallituksen kuristusotetta monilla teollisuudenaloilla Greerin mukaan. Hänen suorapuheinen aktivisminsa UFO-totuuden puolesta, jonka hän antaa meidän uskoa, johti siihen, että hän on joutunut estämään valtaapitävien useita hänen henkeään uhkaavia tilanteita, mistä syystä tuo dramaattinen kohtaus Joshua Treessä.

toukokuun 2013 mainos MUFONin sähköpostissa

 

Greer on ehkä pahamaineisimmillaan hänen poikkeuksellisista väitteistään, jotka osoittautuivat virheellisiksi Atacaman luurankoon liittyen, sekä eettisistä kysymyksistä, joita hänen ja tohtori Garry Nolanin näytteen käsittelyyn liittyi. Nolanilla, joka on kunnioitettu Stanfordin professori ja tutkija, joka on suorittanut tutkinnon genetiikan alalla, oli lyhyt suhde To The Stars -järjestöön. Häntä epäiltiin myös laajalti ja luottavaisin mielin, ei niinkään nimettömänä kuvatuksi, tähtihahmoksi tohtori Diana Walsh Pasulkan (omanlaisensa) tietokirjassa American Cosmic.

Allekirjoittanut kyseenalaisti tilanteen, samoin kuin Nolanin ja Walsh Pasulkan haluttomuuden puuttua suoraan heidän väitettyyn osallisuuteensa raportteihin, joiden mukaan ”turvallisuushenkilöstö” valvoi ja muokkasi heidän podcasteissa antamiaan lausuntoja. Riittää, kun sanon, että kummallakaan ei ollut paljon sanottavaa, mutta se taitaa olla teille paljastus. Avoimuus tuntuu usein olevan hyvä asia vain, jos sitä sovelletaan muiden toimiin. Walsh Pasulkan näennäinen vilpittömyys puolittaisessa pyrkimyksessä salata American Cosmicin päähenkilöiden henkilöllisyydet kyseenalaistettiin läpi koko UFO-genren, samoin kuin sen taustalla olevat motiivit.

Takaisin Greeriin. Hän laittoi kovasti pökköä pesään Atacaman luurankotarinaan, jonka hän myi avaruusolentoihin liittyvänä. Tätä kuvattiin hänen vuonna 2013 julkaisemassa joukkorahoitteisessa elokuvassaan Sirius, jota mainostettiin UFO-mysteerin paljastamisena. Käteisrahan maksajat ilmaisivat pettymyksensä, kun heidän piti maksaa elokuvan katsomisesta, ja ilmoittivat tuntevansa itsensä tuplaveloitetuiksi. Joidenkin mielestä elokuvan sisältö oli sitten puutteellinen ja jäi selvästi jälkeen mainostetusta kannen räjäyttävästä merkityksestään. Pettymys ei lieventynyt yhtään, kun Greer ilmoitti vielä yhdestä elokuvasta, joka tarvitsi rahoitusta ja joka paljastaisi lopullisesti järkyttävän totuuden. Näin ei tietenkään käynyt, ja sitten hän teki sen uudelleen. Jotkut saattavat ajatella, että verolomakkeet osoittavat hänen sinnikkyytensä tarkoituksen kroonisen turhuuden edessä.

Tarkistin vuonna 2014 verotietoja, jotka Greerin johtama voittoa tavoittelematon yhtiö Center for the Study of Extraterrestrial Intelligence (CSETI) toimitti verovirastolle, joka näytti toimivan hänen yritystensä keskuksena. Huomasin, että Greer ei ilmoittanut saavansa palkkaa CSETI:ltä, mutta verovuoden 2012 aikana CSETI ilmoitti maksaneensa noin 177 000 dollaria konsultointipalkkioita Greerin omistamalle Crossing Point Inc.:lle.

CSETI maksoi edellisenä vuonna 2011 Crossing Pointille 180 360 dollaria. Vuonna 2010 CSETI maksoi Crossing Pointille yli 214 000 dollaria. Tarkasteltavan kolmen vuoden aikana Greerin Crossing Pointille maksettiin lähes 70 prosenttia CSETI:n ilmoittamista 833 083 dollarin yhteenlasketuista kokonaistuloista IRS:lle jätettyjen 990-lomakkeiden mukaan.

CSETI:n vuoden 2012 lomakkeessa 990EZ ilmoitettiin, että järjestö luopui voittoa tavoittelemattomasta asemastaan 1. tammikuuta 2013 alkaen. Siirtyminen saattoi liittyä siihen, että se sai niin paljon enemmän yritystoimintaan liittymättömiä tuloja kuin julkista tukea, että sen voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysasema oli mahdollisesti vaarantunut IRS:n määritelmän mukaisesti. Voittoa tavoittelemattomasta asemasta luopuminen olisi silloin suositeltava liike tohtori Greerin kannalta, eikä ollenkaan huonosti jos sen saa.

Stephen Bassett ryntäsi paljastusjuhliin ja perusti Paradigm Research Groupin, joka on lobbausaloite tai jotain sinne päin, ”totuussaarron” lopettamiseksi. Tietääkseni ryhmään ei virallisesti ja toiminnallisesti kuulu ketään muuta kuin hän itse. Hänen ponnisteluihinsa kuuluu muun muassa vuoden 2008 Million Fax on Washington -projekti, jossa hän yritti innostaa seuraajiaan hukuttamaan tulevan Obaman hallinnon fakseilla, sähköposteilla ja puhelinsoitoilla, joissa vaadittiin UFO-tietojen julkaisemista.

Bassett lienee pitänyt kovinta meteliä vuonna 2013 järjestetyssä kansalaiskuulemisessa, joka koski tietojen julkistamista. Kuudelle entiselle kongressin jäsenelle maksettiin kullekin 20 000 dollaria, jotta he osallistuisivat näytöskuulusteluun, jossa he viettivät muutaman päivän kuunnellen kymmeniä ihmisiä, joiden uskottavuus, tunnettuus ja huonomaineisuus vaihtelivat ja jotka antoivat todistajanlausuntoja UFOista. Edellä mainittu Steven Greer oli yksi esitelmöitsijöistä, ja illanviettoon kuului hänen elokuvansa Sirius esittäminen.

Richard Dolan oli myös kansalaiskuulemisen puhujien joukossa, ja hänet tunnetaan siitä, että hänen seuraajansa näyttävät uskovan hänen taistelevan UFO-totuuden saamiseksi hallitukselta. Kuulemistilaisuudessa hän esitteli melko häpeämättömästi ikääntyneen miehen kuvattua haastattelua, johon viitataan nimellä ”Anonymous”. Miehen väitetään työskennelleen CIA:lle ja nähneen monia hämmästyttäviä avaruusolentoihin liittyviä nähtävyyksiä työskennellessään Area 51:llä. Kuolinvuoteella annettujen lausuntojen taustalla oli vahvasti miehen halu kertoa maailmalle, mitä hän tiesi, ja välttää tarinoiden vieminen uhkaavaan hautaansa.

Kuten kerroin vuonna 2013, Linda Moulton Howe oli jo kauan sitten haastatellut ”Anonymousia”. Hänen täysin vahvistamaton tarinansa oli peräti 15 vuotta vanha silloin, kun Dolan ja Bassett antoivat ymmärtää, että se oli kiireellinen, ja esittivät sen kansalaiskuulemisessa tiedonantovelvollisuudesta. Valmistellessani edellä mainittua vuoden 2013 artikkeliani tilanteesta tarjosin sekä Dolanille että Bassettille mahdollisuuden kommentoida ja selittää, mitä he sanoisivat ihmisille, jotka saattaisivat kyseenalaistaa taktiikan. Kumpikaan ei vastannut.

Kaksivuotiaan pojan muumio, jota esitellään avaruusolentona

 

Dolanin arvostelukykyä ja motiiveja epäiltiin entisestään, kun hän osallistui Roswellin diojen fiaskoon, tapahtumaketjuun, johon liittyi dioja, jotka kuvasivat todellisuudessa muumioitunutta intiaanilasta, mutta joita mainostettiin avaruusolennon kuvina. Dolan puhui kyseenalaisessa beWITNESS-tapahtumassa, joka oli Jaime Maussanin sponsoroima diojen julkinen esittelytilaisuus, jossa Dolan kutsui dioja ”vakuuttaviksi”. Hän myös vakuutti tarinaa mainostaneen kyseenalaisen ryhmän tutkimustaidot, jotka parhaimmillaan jättivät täysin tutkimatta kaikkein ilmeisimmän selityksen. Monet ihmettelivät, miten Dolan, joka väittää olevansa pätevä analysoimaan monimutkaisia UFOihin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, saattoi vilpittömästi olla niin taitamaton.

Pian sen jälkeen, kun beWITNESSin väitetyn suuren paljastuksen jälkeen totuus tuli esiin ja tarina purettiin täysin Roswellin diojen tutkimusryhmän laadukkaan työn ansiosta. Muutamassa tunnissa tapahtuman jälkeen vapaaehtoisista tutkijoista koostuva ryhmä oli jo pitkällä analysoimassa asiantuntevasti dioja, joiden korkearesoluutioisia kuvia promoottorit olivat aiemmin salanneet ja joiden tarkkaa tulkintaa he eivät muka pystyneet tekemään vuosiin. Kuten todettiin, diojen osoitettiin vakuuttavasti kuvaavan kuollutta intiaanilasta. Dolanin osakekanta jatkoi laskuaan muiden tapausten myötä, joissa hän hyväksyi näennäisesti kyseenalaistamatta fantastisia tarinoita, joiden pitäisi koetella kaikkein hyväuskoisimmankin UFO-fanin kärsivällisyyttä.

Viime aikoina hän on kiihdyttänyt voimakkaasti huonosti suunniteltua tarinaa, jossa pisteiden väliset yhteydet ovat äärimmäisen löyhät ja jonka tarkoituksena on lopulta todistaa se, mitä UFO-piireissä kutsutaan ydintarinaksi (lautasten maahansyöksyt, avaruusolentojen ruumiit ja kaikki se). Pieni vinkki: jos väite nojaa vahvasti spekulaatioihin, se ei todista mitään.

Kyseinen versio ydintarinasta sisältää kuulopuheita ja väitettyjä lausuntoja, jotka väitetään kuulleen tiedemies Thomas R. Wilsonilta, ja Dolan kutsui sitä ”vuosisadan UFO-vuodoksi”. George Knapp tietenkin vahvisti tarinaa, koska siinä viitattiin Eric Davisiin ja muihin Skinwalkerin ja TTSA:n kuuluisuuksiin. Niille, joita asia erityisesti kiinnostaa, kirjailija Billy Cox kertoi, kuinka Wilson kiisti toistuvasti huhujen paikkansapitävyyden, muiden ongelmallisten näkökohtien ohella, jotka liittyivät tähän pörriäistarinaan.

On melko kiehtovaa, miten UFOjen paljastamisen käsite pysyy niin tukevasti pystyssä. Tammikuun 8. päivänä 1999 Art Bell juonsi Coast to Coast AM -ohjelman ”UFO Disclosure ’99”. Stephen Bassett oli olennainen osa ohjelmaa, ja muita vieraita olivat Steven Greer, Richard Hoagland ja Joe Firmage.

On huomattava, että monet näistä UFO-aktivisteista onnistuvat jotenkin myymään loputtomasti kiireellisyyttä. Monet ovat henkilökohtaisesti soittaneet hälytystä välittömästä paljastumisesta vuosikymmeniä.

Bassettin suurin este oli se, että hänen toistuvien vihjailujensa ja suoranaisten ennusteidensa määräajat menivät ja jäivät toteutumatta. Ja hän teki paljon vihjailuja ja ennustuksia.

Samaa voidaan sanoa historian monista UFO-persoonallisuuksista, jotka pukivat ylleen tietovuotoviitan luvatakseen kaiken kertovia hallituksen paljastuksia innokkaasti odottavalle UFO-maailmalle. Voi olla vaikeaa loihtia jatkuvasti UFO-paljastushuippua, mutta se on ilmeisesti täysin mahdollista. Uudet sukupolvet ja seuraajat pitävät sitä edelleen vastustamattomana vetona ja ottavat samalla rooleja sekä liikkeen johtajina että tukijoina. Joidenkin kohdalla saattaa olla kyse tietämättömyydestä turhuuden historiasta, kun taas toisten omistautuminen voi perustua jääräpäisyyteen, toiveajatteluun, kyseenalaisiin motiiveihin tai moneen muuhun vastaavaan seikkaan. UFO-hullut massat vain jatkavat tuloaan, ja aina löytyy toimittaja, joka vastaa kysyntään, ellei jopa luo sitä.

Kelataanpa kello taaksepäin nykyisestä hurjasta vauhdista ja palataan nykyaikaisen UFO-juoksun alkuaikoihin. Vaikka internet ja podcastit puuttuivat, pioneereilta ei puuttunut kiireettömyyttä tai dramaattisuutta. Päinvastoin.

Ryhmämme perustettiin Washingtonissa 1950-luvulla. Salaperäisyys ja uteliaisuus ympäröivät NICAPia sen perustamisesta lähtien. Monet haasteet vaivasivat järjestöä, mutta yleisön kiinnostus sen asioihin ei yleensä kuulunut niihin. Tämä johtui ilmeisesti osittain siitä, että yleisö oli innostunut lentävistä lautasista, mihin vaikuttivat useat tekijät, joihin varmasti kuului myös tiedotusvälineiden huomio.

Pitkän tutkimustyön jälkeen olen tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että monet NICAPin jäsenet olivat vilpittömiä ja tehokkaita tutkijoita, vaikka he eivät toisinaan olleetkaan tietoisia puolueellisuudestaan. Mitä tahansa pelejä onkin ollut meneillään, NICAP:ssa oli todellakin ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita UFO-mysteereistä, hyvässä ja pahassa. He uskoivat työnsä olevan tärkeää ja pitivät itseään eräänlaisina pioneereina. Jossain mielessä he ehkä olivatkin. Toisissa tapauksissa motiivit ovat enemmänkin kyseenalaisia, samoin kuin toisinaan tutkimuksen tarkkuus.

NICAP koki ylä- ja alamäkiä, menestystä ja epäonnistumisia, ja sen kerrotaan keränneen yhdessä vaiheessa noin 14 000 jäsentä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Mutual UFO Network -verkosto väittää tällä hetkellä verkkosivuillaan, että sillä on maailmanlaajuisesti noin 4000 jäsentä.

NICAPin perinnön merkittävimpiä aspekteja on The UFO Evidence, jonka toimittaja Richard Hall on herättänyt henkiin. Vuoden 1964 raportti sisältää noin 200 000 sanaa UFO-tutkimuksista. Se sisältää sen, mitä NICAP piti 750:nä vakuuttavimpana tapauksena yli 5 000:sta NICAP:n arkistoissa olevasta tapauksesta. The UFO Evidence toimitettiin kongressille, ja yli 10 000 kappaletta siitä jaettiin tieteellisille tutkimusorganisaatioille, valtion virastoille, yliopistoille, sotilaslaitoksille ja kirjastoille (ks. s. 46). Vaikka aineiston merkityksellisyydestä voitiin varmasti kiistellä, raportti tarjosi konkreettisen lähtökohdan keskusteluille ja todellisen saavutuksen aikansa tutkijoille.

Mitä siis tapahtui NICAPin perustamisen, 1960-luvun yleisen kiinnostuksen huippuaikojen, jäsenmäärän nousun, CIA:n soluttautumista koskevien raporttien, järjestön taantumisen ja sen lopullisen 1980-luvun lopun välillä? Jotta ymmärtäisimme paremmin NICAPin nousua & tuhoa sekä kulttuurisesti & yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia matkan varrella, aloitetaan tarkastelemalla alkuja. Se vie meidät Yhdysvaltain pääkaupunkiin. Vuosi oli 1956.

 

Artikkelin julkaissut UFO Trail

Roberto Pinotti: Italian fasistien UFO-tiedot

Allaoleva on lainaus Roberto Pinottin kirjasta UFO CONTACTS IN ITALY VOLUME TWO.


Seuraavat tiedot on otettu uudesta kirjastani ’UFO CONTACTS IN ITALY -VOLUME TWO’, jonka Philip Mantlen kustantamo ’FLYING DISK PRESS’ on juuri julkaissut. Se on ensimmäinen kerta, kun nämä tiedot on julkaistu englanniksi.

Benito Mussolini ja senaattori Guglielmo Marconi, Italian kuninkaallisen akatemian johtaja.
Benito Mussolini ja senaattori Guglielmo Marconi, Italian  akatemian johtaja.

Vuonna 2000 San Marinossa järjestetyssä vuosittaisessa Maailman UFO-symposiumissa kollegani Alfredo Lissoni ja minä pidimme luennon sensaatiomaisesta uuden alkuperäisen materiaalin löytämisestä, joka meille on useaan otteeseen lähetetty nimettömänä niin sanottujen ”fasistien UFO-tietojen” olemassaolosta. Aineisto käsitteli väitettyä lentävää lautasta, joka oli joko syöksynyt maahan tai laskeutunut Magentan lähelle Lombardiassa Italiassa 11. huhtikuuta 1933, noin neljätoista vuotta ennen kuuluisaa Roswellin UFO-onnettomuutta New Mexicossa. Tapahtumaan liittyi myöhempi tutkimus, jonka suoritti sota-ajan hämärä tiedusteluyksikkö nimeltä ”Gabinetto RS/33” (tai RS/33 Cabinet ), ”RS” on lyhenne sanoista Ricerche Speciali tai Special Researches, ja 33 tarkoittaa vuotta 1933, Benito Mussolini oli valtuuttanut tämän ryhmän tutkimaan ongelmaa.

Magentan vuoden 1933 UFO-maahansyöksyn kartta
Magentan vuoden 1933 UFO-maahansyöksyn kartta

Myöhemmin maahan syöksynyt UFO varastoitiin SIAI Marchettin halleihin Vergiatessa. Mussolini luuli, että tämä ”epätavallinen lentävä ajoneuvo” oli ranskalainen, brittiläinen tai saksalainen salainen ase, mutta ilmeisesti Guglielmo Marconi uskoi sen olevan luonteeltaan Maan ulkopuolelta. RS/33-kabinetti – aineiston salaperäisen lähettäjän mukaan, joka kirjoitti meille olevansa erään sen jäsenen sukulainen, joka oli tutkinut asiaa. Ilmeisesti vuosien 1933 ja 1940 välisenä aikana Italiassa tehtiin monia erilaisia UFO-havaintoja: eräässä tapauksessa italialainen hävittäjälentokone pysäytti UFOn Ravennan ja Rooman välillä, ja elokuussa 1936 Mestren ja Venetsian yllä tehtiin useampi UFO-havainto (lentävä sikari ja kaksi Saturnuksen muotoista UFOa).

Italiassa tehtiin vuosina 1933-1940 useita UFO-havaintoja, joten ei ihme, että niiden tutkimiseksi perustettiin salainen komissio. Saamiemme ”fasistien UFO-tietojen” mukaan Mussolini perusti sen yhdessä fasistiministerien Italo Balbon ja Galeazzo Cianon kanssa, ja sitä johti Guglielmo Marconi. Ensimmäinen UFO-tapaus oli vuonna 1931 Venetsian lähellä; toinen on edellä mainittu tapaus, kun 13. kesäkuuta 1933 löydettiin laskeutunut UFO.

Meillä on kolme sähkettä (niitä on yhteensä neljä), jotka koskevat tämän UFOn löytymistä, ja prefektille lähetettiin ”pöytäkirja”, joka oli tarkoitettu Italian salaiselle palvelulle ja sanomalehdille uutisen peittämiseksi. Kaikki alkoi alkuvuodesta 1996, kun sain postissa kourallisen käsin kirjoitettuja muistiinpanoja, joissa oli ”kuningaskunnan senaatin” sinetti. Materiaalissa mainittu vuosi oli 1936, ja käsinkirjoitetussa asiakirjassa, jonka eräs salainen agentti, joka käytti etunimeä ”Andrea”, lähetti ensimmäisenä tietylle ”Valiberghille”, oli piirros ”salaperäisestä ilmalaivasta”.

Agenzia Stefanin sähke Mestren vuoden 1936 tapauksesta: 23/47:N LUOTTAMUKSELLISESSA RAPORTISSA MAINITUISTA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA VAADITAAN EHDOTONTA SALASSAPITOVELVOLLISUUTTA - KIRJE SEURAA - ANTONELLI.
Agenzia Stefanin sähke Mestren vuoden 1936 tapauksesta: 23/47:N LUOTTAMUKSELLISESSA RAPORTISSA MAINITUISTA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA VAADITAAN EHDOTONTA SALASSAPITOVELVOLLISUUTTA – KIRJE SEURAA – ANTONELLI.

”Se havaittiin aamulla”, hän kirjoittaa, ”se oli metallinen kiekko, kiillotettu ja valoa heijastava, ja sen pituus oli kymmenen tai kaksitoista metriä”. Kaksi hävittäjäkonetta lähistöllä sijaitsevasta ilmavoimien tukikohdasta nousi ilmaan, mutta eivät kyenneet tavoittamaan sitä edes 130 kilometrin tuntinopeudella. Se ei päästänyt mitään ääntä, mikä antaisi aihetta pitää sitä aerostaattina (ilmapallona). Kukaan ei kuitenkaan tiedä ilmapalloja, jotka voivat lentää tuulta nopeammin. Tiedän varmasti, että muut lentäjät näkivät sen… raportti päätyi Cianon [Mussolinin vävy ja Italian ulkoministeri] käsiin.

”Sitten, noin tunnin kuluttua ja lennettyään Mestren yli, se nähtiin jonkinlaisena metallisena putkena, joka oli väriltään harmaa tai liuskekivi”. Andrea piirsi uudelleen luottamuksellisen tiedonantajan piirroksen, ja kahden piirroksen ”A” ja ”B” osalta hän selitti, että ”’A’ kuvattiin eräänlaiseksi ilmatorpedoksi, jossa oli hyvin kirkkaat ikkunat… ja jossa oli vuorotellen valkoisia ja punaisia valoja”. ’B’ oli kaksi ’hattua’, kuten papit käyttävät. Ne olivat leveät, pyöreät, keskellä kupoli, metalliset ja seurasivat torpedoa muuttamatta niiden keskinäistä sijaintia”.

Asiakirjassa mainitaan, että ”prefektuuri on aloittanut tutkinnan, mutta voitte kuvitella, että se ei juurikaan etene ja johtaa samanlaiseen lopputulokseen kuin vuonna 1931″. Duce on ilmaissut huolensa, sillä hän sanoo, että jos kyseessä olisi ollut englantilainen tai ranskalainen kone, hänen ulkopolitiikkansa olisi aloitettava alusta”. Vaikka Andrean raportti on vain yksi niistä useista, joita Lissoni ja minä olemme saaneet vuodesta 1996 lähtien, sen sisältö on sensaatiomainen, koska siinä kuvataan klassinen ”lentävä lautanen” vuonna 1936, jolloin lentokoneet hälytettiin ja useita silminnäkijöitä oli. Se paljastaa myös, että Mussolinille ja Cianolle, Italian silloisille ykkös- ja kakkosjohtajille, tiedotettiin tilanteesta.

Aluksi päätin Centro Ufologico Nazionale -järjestön aineiston vastaanottajana arkistoida sen toistaiseksi pois, kunnes syvällisempi analyysi tai uudet todisteet olisivat saatavilla, joiden avulla sen aitous voitaisiin vahvistaa. Kului pitkä aika, ja silminnäkijöiden etsintä oli tuloksetta. Asiakirjassa oli mainittu kolme nimeä, joita kaikkia ei enää pystytty jäljittämään.

Lopulta CUN:n jäsen, tohtori Cristina Vannucci onnistui saamaan ikääntyneen sukulaisensa Faustinon (joka valitettavasti kuoli pian sen jälkeen) todistajanlausunnon, mutta joka vahvisti, että hän oli ollut paikalla ja nähnyt uskomattoman esineen lentävän Mestren ja Venetsian yllä.

CUN sai nimettömän ”herra X:n” (kuten päätimme kutsua häntä) lähettämiä asiakirjoja, ennen kuin Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -päivälehti — jonka skeptiset toimittajat eivät julkaisseet niitä — ja kabinetissa RS/33 mainittu kontaktihenkilöihin suuntautunut UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehti. Tämän lehden tehtävänä oli sekä tutkia että peitellä sitä, mitä asiakirjoissa kutsutaan nimellä ”Velivoli Non Convenzionali” tai lyhenteellä VNC (epätavanomaiset lentävät ajoneuvot).

Valitettavasti alkuperäinen kolmenkymmenen sivun mittainen asiakirja VNC:stä (eli se, joka oli lähetetty Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -lehdelle) oli kadonnut, kun taas ensimmäinen erä valokopioitua materiaalia, joka lähetettiin UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehteen, ei tuottanut ”herra X:n” toivomaa tulosta. Tämä lehti antoi tutkimuksensa napolilaisen ufologin Umberto Telaricon tehtäväksi, joka suhtautui tapaukseen epäilevästi. Aineisto julkaistiin, mutta sitä pidettiin väärennöksenä.

Ilmeisen pettyneenä ja väsyneenä ”herra X” lähetti 10. syyskuuta 1999 protestikirjeen (tietenkin aina nimettömänä), jossa hän toisti sen, mitä juuri sanoimme RS/33 CABINETista, ja antoi eräiden sen jäsenten nimet: erään varjomaisen tohtori Ruggero Costanti Cavazzanin sekä professori Severin, professori Bottazzin, professori Giordanon ja professori Croccon, jotka kaikki ovat oikeita henkilöitä.

Liitteenä oli myös lehtileike ranskalaisesta ilmavoimien lentäjästä, joka oli kadonnut Italiassa (lentäjä, joka, kuten myöhemmin selvisi, oli epäonnekseen kuvannut UFOn ja puhunut siitä italialaisille!).

RS/33-kabinetilla oli yhteyksiä fasistiseen salaiseen poliisiin OVRAan ja ”Agenzia Stefaniin”, joka oli hallinnon uutistoimisto, joka vastasi fasistisen tiedon ja propagandan levittämisestä. Mitä tulee vuoden 1933 tapaukseen, ”fasistien UFO-tiedot” sisältävät ”TÄRKEÄ JA MITÄ LUOTTAMUKSELLISIN” -sähkeen Milanon lennätintoimistosta, lähettäjänä Agenzia Stefani – Milano, jossa selitetään seuraavaa:

Kuva "valtavasta ja loistavasta salamaniskusta" (eräänlainen pallosalama), joka Domenica del Corriere -lehden mukaan haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä.
Kuva ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta” (eräänlainen pallosalama), joka Domenica del Corriere -lehden mukaan haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä.

”Ducen (eli Mussolinin) henkilökohtaisella määräyksellä vaaditaan ehdotonta vaikenemista tuntemattoman lentokoneen väitetystä laskeutumisesta kansalliselle maaperälle STOP Stefanin viraston tänään lähettämä julkaistu versio vahvistettu STOP Sama versio koskee myös henkilökuntaa ja toimittajia STOP Rikkojille odotetaan enimmäisrangaistusta, joka voi ulottua jopa valtion turvallisuustuomioistuimeen STOP”.

Vaikka se ei ole ollut meille mahdollista — 70 vuotta myöhemmin! -löytää vielä elossa olevia silminnäkijöitä noille tapahtumille, uskomme löytäneemme epäsuoran vahvistuksen lentävän lautasen laskeutumiselle (tai ehkäpä ”törmäykselle”) 9. heinäkuuta 1937 ilmestyneen suositun viikkolehden Domenica del Corriere uutisartikkelista.

Hyvin naamioidussa viestissä kerrottiin ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta”, joka eräänä yönä haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä”.

Italian kuninkaallisen tiedeakatemian presidenttinä senaattori Guglielmo Marconi, Italian Nobel-palkittu ja tunnetuin tiedemies ja keksijä, johti kabinettia, johon kuului myös useita muita merkittäviä italialaisia tähtitieteilijöitä, tiedemiehiä ja ilmailuinsinöörejä, kuten senaattori Luigi Cozza, tähtitieteilijä Gino Cecchini ja professorit Vallauri, Pirotta, Crocco, Debbasi, Severi, Bottazzi ja Giordano.

Edesmennyt tohtori Antonio Garavaglia, italialainen huipputekninen asiantuntija, suoritti testejä saamalleni materiaalille, ja tulokset olivat positiivisia, ja ne vahvistivat tärkeimmän paperin (piirros vuoden 1936 UFOsta, josta raportoitiin Mestren yllä) aitouden. CUN toimitti jäljennökset kahdeksastatoista fasistiajan salaisesta asiakirjasta (käsinkirjoitettuja muistiinpanoja ja sähkeitä) sekä rikosteknisen raportin, jossa vahvistettiin yhden asiakirjan aitous (piirros kahdesta Saturnuksen muotoisesta ”lentävästä lautasesta”, jotka seurasivat sylinterinmuotoista ”emoalusta”). CUN toimitti jäljennökset italialaisille tiedotusvälineille, mukaan luettuina kansallinen televisioverkko RAI UNO ja johtavat sanomalehdet, kuten IL RESTO DEL CARLINO, LA NAZIONE ja LA REPUBBLICA.

Kun Italian asiat menivät huonosti sodan aikana, kaikki RS/33-kabinetin tiedostot toimitettiin oletettavasti natsi-Saksaan. Kuten Lissoni huomauttaa, huhut natsien levyistä ovat vaivanneet UFO-kirjallisuutta vuosikymmeniä, ja yksi italialainen tiedemies, Giuseppe Belluzzo, mainitaan aina yhdessä saksalaisten, Miethen, Schrieverin ja Habermohlin kanssa. Niin sanotuista natsien lentävistä lautasista on kirjoitettu paljon hölynpölyä — osa siitä on häpeilemätöntä uusnatsipropagandaa — mutta epäilemättä asiassa on ainakin jonkin verran perää. Miethen ja muiden nimet on vahvistettu FBI:n ja muissa yhdysvaltalaisissa ja saksalaisissa asiakirjoissa. On myös mahdollista, että saksalainen V-7 (vallankumouksellinen levymäinen lentokone, jonka prototyypin olemassaolon Hermann Oberth vahvisti) kehitettiin alun perin italialaisen tutkimuksen jälkeen VNC:n toimesta.

Miethe-Belluzzon "lentävä lautanen"
Miethe-Belluzzon ”lentävä lautanen”

Mussolinin Italian sosialistisen tasavallan teknikko vuosina 1944 ja 1945 Gardajärven alueella löysi ja antoi meille seitsemäntoista alkuperäistä asiakirjaa isältään, mukaan lukien yksityiskohtaiset piirustukset italialaisen kiekonmuotoisen ”DISCOMET”-lentokoneen ulkoisista osista, jotka kuvaavat tuntematonta ja koskaan valmistamatonta italialaista levymäistä lentokonetta, jonka hän oli suunnitellut toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina. Sitä paitsi saksalainen lentokonesuunnittelija nimeltä Nordung oli 30-luvun lopusta lähtien yrittänyt rakentaa avaruuteen lähetettävää ”aurinkoista” lentävää kiekkoa, joka myöhemmin nimettiin uudelleen ”lentäväksi pyöräksi”, joten ei ole mikään ihme, että italialaiset fasistit, jotka kohtasivat UFOn, valitsivat selityksen, jonka mukaan kyseessä oli salainen ase!

D.G.:n "Discomet" -aluksen rakenne (poikkileikkauspiirustus).
D.G.:n ”Discomet” -aluksen rakenne (poikkileikkauspiirustus).

D.G.:n "Discometin" pohjapiirros.
D.G.:n ”Discometin” pohjapiirros.

Ovatko ”fasistiset ufotiedot” aitoja? Kun otetaan huomioon CUN:lle suoritettu tekninen rikostekninen analyysi, vastaus on tietenkin myönteinen minulle ja kollegalleni Alfredo Lissonille (joka löysi Milanon prefektuurin arkistosta myös noin 500 kopiota Italian kuningaskunnan prefektin sähkösanomista hallitukselle vuosina 1933-1938, joista osa koski varmoja raportteja ”epätavallisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitti Italian viranomaisten kiinnittäneen huomiota ongelmaan).

Ne vaikuttavat siis aidoilta huolimatta siitä, että kriitikot eivät hyväksy niitä varsinaisiksi ”historiallisiksi asiakirjoiksi”. Mutta vaikka niitä pidettäisiinkin vain eräänlaisena ”yksityisenä kirjeenvaihtona”, ei voida jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että niissä mainitaan UFO-ilmiö vuonna 1936 päivätyssä raportissa.

Milanon prefektuurin arkistosta on peräisin useita kopioita Italian kuningaskunnan prefektuurien vuosina 1933-1938 hallitukselle lähettämistä sähkeistä, joissa mainitaan raportteja "epätavanomaisista lentävistä ajoneuvoista" ja osoitetaan Italian viranomaisten kiinnittäneen virallisesti huomiota ongelmaan. Tässä prefekti Mutinellin allekirjoittamassa sähkeessä mainitaan "tuntemattomien lentävien ajoneuvojen" esiintyminen Valonan yllä Albaniassa, joka oli Italian hallinnassa (ennen toista maailmansotaa Victor Emanuel III oli Italian ja Albanian kuningas ja Etiopian keisari).
Milanon prefektuurin arkistosta on peräisin useita kopioita Italian kuningaskunnan prefektuurien vuosina 1933-1938 hallitukselle lähettämistä sähkeistä, joissa mainitaan raportteja ”epätavanomaisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitetaan Italian viranomaisten kiinnittäneen virallisesti huomiota ongelmaan. Tässä prefekti Mutinellin allekirjoittamassa sähkeessä mainitaan ”tuntemattomien lentävien ajoneuvojen” esiintyminen Valonan yllä Albaniassa, joka oli Italian hallinnassa (ennen toista maailmansotaa Victor Emanuel III oli Italian ja Albanian kuningas ja Etiopian keisari).

Tutkijoiden kunniaksi koko asia pidettiin tiukasti salassa, kunnes Antonio Garavaglian ammattitaitoinen rikostekninen analyysi oli valmis. Vasta sen jälkeen asiakirjat luovutettiin Italian lehdistölle ja julkaistiin artikkelisarjassa CUN:n virallisessa lehdessä ja myöhemmin kirjassa. Garavaglia suoritti sarjan kemiallisia testejä paperille ja musteelle — muistakaa, että hänellä oli hallussaan alkuperäiskappaleet eikä kopioita — ja hän totesi, että ne ovat todella aitoja, käsin kirjoitettuja asiakirjoja fasistien ajalta. Paperin väri ja musteen vanhenemisprosessi saivat hänet uskomaan, että ne olivat ehdottoman aitoja eivätkä moderneja väärennöksiä.

Alfredo Lissoni konsultoi myös Andrea Bedettiä, historioitsijaa ja Italian fasistisen ajan asiantuntijaa. ”En voi sulkea pois RS/33-kabinetin olemassaoloa”, Bedetti sanoi. Hän tutki asiakirjoissa myös ajanjakson sanamuotoa ja byrokraattista tyyliä” sekä käytettyä kirjepaperia (”Kuningaskunnan senaatti” ja Stefanin viraston sähkeet) ja ilmailuterminologiaa. Bedetti totesi, että kaikki oli yhdenmukaista aitojen fasistiajan asiakirjojen kanssa. Debunkkereiden mukaan tämä ei sulje pois taitavaa väärentäjää, mutta heidän on myönnettävä, että hänen olisi täytynyt olla joku, joka tuntee fasistien historian, tyylin, sanaston ja terminologian syvästi. Bedetti huomautti myös, että vuosina 1933-1940 — samaan aikaan väitetyn RS/33-kabinetin kanssa — Mussolinin valta oli huipussaan ja Italia oli yksi maailman johtavista maista ilmailun ja sotilasilmailun alalla.

Jos siis ”fasistiset ufotiedot” ovat aitoja, tämä muuttaa ”virallisen” ufologian historiaa, ja ensimmäinen maa, joka virallisesti käsitteli UFO-ongelmaa, ei ollut enää Yhdysvallat, vaan Italia.

Alfredo Lissonin hypoteesi on, että vuonna 1933 löydetty lautanen oli piilotettu johonkin alueen lähimmistä ja eristäytyneimmistä lentokonehalleista, nimittäin SIAI Marchettin ilmailulaitoksen lentokonehalleihin Vergiatessa tai Sesto Calendessa Varesen alueella Ticinossa. Ne olivat tuolloin Regia Aeronautican (Italian kuninkaalliset ilmavoimat) ja kenraali Italo Balbon, erittäin suositun ja maailmankuulun lentomiehen ja, kuten mainittu, RS/33-kabinetin jäsenen, valvonnassa. Toisen maailmansodan alussa hänestä tuli Lybian varakuningas, vaikka hän vastusti Italian liittoutumista natsi-Saksan kanssa, mutta italialaiset patterit ampuivat hänen koneensa siellä ”vahingossa” alas. Fasistit teloittivat myöhemmin toisen kabinetin jäsenen, Mussolinin vävyn kreivi Galeazzo Cianon, koska hän vastusti Il Ducea.

Lissoni oli saanut vihjeen ”Varesen reitistä” useiden vihjeiden avulla: UFO:n löytymisestä kertovat viestit tulivat läheisestä Milanon lennätintoimistosta, ja tuohon aikaan alueelle lähetettiin yhtäkkiä mustia paitoja, ja Varesen sanomalehti ”Cornice Praline” julkaisi 20. kesäkuuta 1933 ensimmäisen raportin, jossa korostettiin, että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan — melkeinpä itsestäänselvyytenä — ja että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan. Myös Sesto Calendessa sijaitsevassa SIAI Marchettin laitoksessa oli johtaja nimeltä Moretti, ja Italian sosialistisen tasavallan aikana eräs Moretti-niminen mies sytytti vastarintaliikkeen puolelle siirryttyään tulipalon Vergiaten lentokonehalleihin (joissa ehkä vartioitiin jotakin ilmailusalaisuutta). Ja lopuksi, kun sota oli ohi, Yhdysvaltain ilmavoimat ja natsien salaisen palvelun jäsenet soluttautuivat samaan aikaan Sesto Calendeen tutkimaan huhuja Vergiatessa säilytettävistä maanpäällisistä lentävistä lautasista. Lisäksi koko alue on ollut muinaisista ajoista lähtien voimakkaan ufologisen toiminnan keskus — siinä määrin, että se sai lempinimen ”Ticinon kolmio”.

Huhtikuussa 1945 1. panssaridivisioona valtasi SIAI Marchettin ilmailulaitoksen, jossa vuoden 1933 Magentan UFOa (tai sen jäänteitä) todennäköisesti säilytettiin, ja se tuotiin Yhdysvaltoihin. RS/33-kabinetti” oli todellakin jatkanut toimintaansa aina Italian sosialistisen tasavallan aikaan asti, jolloin osa UFOja koskevista asiakirjoista, jotka olivat useissa sinetöidyissä laatikoissa, oli lähetetty Berliiniin, kun taas osa — ”ei-epäolennainen osa” — oli jäänyt Italiaan.

Ja tämä viimeisin materiaalilähetys sisälsi kopioita uusista asiakirjoista, jotka mahdollisesti osoittivat, että Hitlerin ja Mussolinin välillä oli tehty sopimuksia uuden (avaruusolentojen teknologian?) tutkimisesta, sopimuksia, jotka oli tehty vuonna 1938. Nämä asiakirjat olivat: Stefani Agencyn viesti Firenzestä, joka sisälsi Hitlerin haastattelun tämän vieraillessa Italiassa; seteli, jonka nimellisarvo oli miljoona liiraa (ehkä RS/33-kabinetin ”mustat rahastot”); pöytäkirjat, jotka koskivat fasistihallituksen kanssa yhteistyötä tehneiden professorien antamaa salassapitovelvollisuutta; Benito ja Rachele Mussolinille osoitettu (rekisteröity) kutsu Villa Torloniaan (jonka sanotaan olevan ”riuione riservatissima dedicada al Gabinetto RS/33” (eli ”erittäin yksityinen kokous, joka on omistettu RS/33-kabinetille”).

Tiedämme, että muutamaa vuotta myöhemmin, juuri ennen toista maailmansotaa, italialaiset pystyivät valmistamaan historian ensimmäisen suihkukoneen prototyypin (Campini Caproni 1). Tiedämme kuitenkin myös, että Italian ilmailuteollisuus oli peränpitäjä Länsi-Euroopassa ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Kysymys kuuluukin: voiko olla mahdollista, että Milanon lähellä sijaitseviin hangaareihin varastoitujen UFOjen tutkiminen antoi italialaisille tarvittavan teknologian? On muistettava, että italialainen insinööri Secondo Campini toimitti Regia Aeronauticalle (Italian kuninkaallisille ilmavoimille) raportin suihkumoottorikäytön mahdollisuuksista ja esitteli Venetsiassa suihkukäyttöisen veneen. Vuonna 1934 Regia Aeronautica myönsi luvan suihkukoneen kehittämiseen Campinin käyttämän periaatteen demonstroimiseksi ja pyysi häntä rakentamaan kaksi suihkukoneella varustettua lentokonetta 1930-luvun jälkipuoliskolla.

Caproni Campini -moottorisuihkukoneen prototyyppi lennolla.
Caproni Campini -moottorisuihkukoneen prototyyppi lennolla.

Huomionarvoista on se yhteensattuma, että kaikki tämä ”suihkukoneiden” kehitys, joka oli linjassa italialaisen kiinnostuksen kanssa niin sanottua ”superaviazionea” (superilmailu) kohtaan, alkoi tapahtua tasan vuosi ensimmäisen Venetsiassa tehdyn VNC-havainnon (1931) ja Magentan UFO-onnettomuuden (1933) jälkeen. Campini oli ehdottanut suihkumoottoria vuonna 1932, ja suihkumoottorilla varustetun lentokoneen ensimmäinen tunnettu lento oli italialaisen Caproni Campinin prototyyppi N.1-moottorihuihdutuskoneella, joka lensi 27. elokuuta 1940.

Se oli ensimmäinen Fédération Aèronatique Internationale -järjestön tunnustama suihkukone (tuolloin Saksan Heinkel 178 -ohjelma oli vielä natsihallituksen salassa pitämä). Liittyykö tämä kaikki ”takaisinmallinnukseen”, jonka tarkoituksena on kopioida tuntemattomia lentokoneita, joista on raportoitu ”fasistien UFO-tiedoissa”?

Belluzzon "Turboproietti" eli Turbina proiettile -pyöreän veneen rakenne.
Belluzzon ”Turboproietti” eli Turbina proiettile -aluksen rakenne.

Toinen kysymys liittyy Giuseppe Belluzzon toisen maailmansodan aikana luoman ”Turboproietti” (Turbina proiettile) -levyn alkuperäiseen ideaan. SS:n kanssa vuoden 1943 jälkeen työskennellyt Belluzzo suunnitteli kolmen moottorin suihkuputkijärjestelmän, joka pyörittäisi rengasmaista siipeä. Belluzzo oli saanut inspiraatiota Hermann Oberthin 1930-luvulla tekemistä kiertoratakoneiden konsepteista, joten hän käytti omaa insinööritaitoaan tähän suunnitteluun. Seuraavassa on lyhyt kuvaus suunnitelmasta, jonka on tehnyt Rob Arndt:

”Kiekon reunalla olevilla suihkuputkilla oli muuttuva halkaisija. Aluksi putkia pyöritti turbiini, kunnes ilma kiihtyi putkien läpi. Kunkin putken leveimpään kohtaan ruiskutettiin öljyä, joka sytytettiin. Lämpötila nousi nopeasti, ja kunkin putken päässä ilma saavutti 700 metrin sekuntinopeuden, jolloin pyöreä alus pystyi pyörimään 400 metrin sekuntinopeudella. Kun polttoaine loppui, räjähteillä ladattu ”Turboproietti” yksinkertaisesti putosi maahan samaan tapaan kuin saksalainen V-1-ohjus. Sen toivottiin osuvan kohteeseensa.”

Vaikka SS kannatti tätä ajatusta, tärkeämpänä pidettiin miehittämätöntä ilmaversiota ”Flakmine”, jota Giuseppe Belluzzo työsti vuonna 1945 sodan päättyessä. Prototyyppejä ei koskaan rakennettu. Niinpä herää kolmas kysymys: onko mahdollista, että Belluzzon Turboproietti on rakenteeltaan samanlainen kuin UFO, jota väitetään säilytetyn SIAI Marchettin lentokonehallissa Vergiatessa lähellä Milanoa vuoden 1933 jälkeen?

Lisäksi on myös eräs outo ja salaperäinen viittaus Mussolinin 23. maaliskuuta 1941 pitämästä puheesta, jossa Duce totesi:

”On todennäköisempää, että Yhdysvaltoihin hyökkäävät tuntemattomat mutta sotaisat asukkaat Mars-planeetalta, jotka tulevat alas tähtiavaruudesta käsittämättömillä lentävillä linnoituksilla, kuin akselivaltion sotilaat”. Mitä Duce yritti sanoa lainaten ”marsilaisia” hyökkääjiä? Kuten Timothy Good korostaa, tämä oli H. G. Wellsin ”Maailmojen sodan” ohella lähes varmasti ensimmäinen virallinen viittaus avaruusolentojen aluksiin, ja se osoittautui ennakoivaksi. Vuotta myöhemmin eräs erikoinen tapaus sai jotkut amerikkalaiset sotilasjohtajat miettimään, olivatko he todellakin joutuneet muualta tulleiden olentojen hyökkäyksen kohteeksi.” Tämä tapahtui vuonna 1942 niin sanotussa ”Los Angelesin taistelussa”. Vuonna 2013 saimme tietää, että ranskalaisen ufologin Jean Gabriel Greslén haltuunsa saamissa Yhdysvaltain salaisissa asiakirjoissa todettiin, että kaksi UFOa ammuttiin alas ja saatiin talteen tuon tapauksen aikana, ja kesäkuussa 1947 Einstein-Oppenheimerin toimittamatta jäänyt kirje ”Suhteet taivaankappaleiden (sic) asukkaisiin”, joka oli osoitettu Yhdysvaltain presidentille, viittaa siihen, että Yhdysvaltain viranomaiset olivat hyvinkin tietoisia avaruusolioiden UFO-onnettomuuksista jo ennen Roswellin tapausta: eli Los Angelesin tapauksesta (1942) ja Magenta 1933 -tapauksesta (1945).

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault