Avainsana-arkisto: ufologia

EU for UAP

UAPTF-raportti: Kuka sanoi mitä?

Kirjoittanut Keith Basterfield

Office of the U. S. Director of National Intelligence

Perjantaina 25. kesäkuuta 2021 Yhdysvaltain hallituksen kansallisen tiedustelun johtajan toimisto (Office of the Director of National Intelligence, ODNI) julkaisi verkossa raportin otsikolla ”Alustava arviointi: Tunnistamattomat Ilmailmiöt”. Julkaisutiedotteessa luki:

”Kansallisen tiedustelun johtajan toimisto on jättänyt kongressille alustavan raportin tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP), joka kuvaa UAP-toimikunnan työn etenemistä UAP:den ymmärtämisessä.”

”Uutishuoneella” oli linkki jota kautta raportin saattoi lukea.

 

Muutamia tiedonjyviä raportista

Kommentti 1: UAPTF itse muodollisesti perustettiin 4. elokuuta 2020 varapuolustusministeri David L. Norquistin aloitteesta. UAPTF:n vastaava elin sanottiin olevan laivastoministeriö, tiedustelu- ja turvallisuusministeriössä toimivan puolustusasioiden alivaltiosihteerin alaisuudessa. Toimikunnan tehtävä on  ”…havaita, analysoida ja luetteloida UAP:ta, jotka potentiaalisesti voisivat olla uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.” Toimikunta yleensä ”pystytetään” tarkastelemaan jotain tiettyä aihepiiriä, sitten raportoimaan löydöksistään, jonka jälkeen se lakkautetaan.

Kommentti 2: Tämä alustavan arviointiraportin oli tarkoitus täyttää Yhdysvaltain kongressin pyyntö. 17. kesäkuuta 2020 raportissa 116-233, kongressilta senaatin tiedustelukomitealle, oli ohjeistus: ”…komitea ohjeistaa DNI:a, puolustusministerin johdolla… jättämään raportin… tunnistamattomista ilmailmiöistä…”

Pentagonin lehdistösihteeri

Myöskin samana päivänä, 25. kesäkuuta 2021, Pentagonin lehdistösihteeri John Kirby antoi lausunnon tunnistamattomista ilmailmiöistä otsikolla ”Pentagonin lehdistösihteeri John Kirbyn lausunto UAP-arvioinnista”. Siinä luki:

”Tänään kansallisen tiedustelun johtaja on toimittanut kongressille alustavan arvioinnin tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP) sekä tiedusteluyhteisön ja puolustusministeriön UAP-toimikunnan aikaansaamasta edistyksestä tämän uhan ymmärtämisessä.”

Kommentti 3: Huomaa, että ODNIn julkaisu puhuu ”…UAP-toimikunnan työn etenemistä UAP:den ymmärtämisessä…” kun taas Pentagonin julkaisu puhuu ”…tiedusteluyhteisön ja puolustusministeriön UAP-toimikunnan aikaansaamasta edistyksestä tämän uhan ymmärtämisessä…” aivan kuin ”tiedusteluyhteisö” ja ”UAPTF” olisivat erillisiä tahoja, jotka ovat edistyneet eri asteisesti ymmärryksessä UAP:sta.

”UAP-analyysi on yhteistoimintaa, jossa on mukana monia ministeriöitä ja virastoja, ja puolustusministeriö kiittää kansallisen tiedustelun johtoa yhteistyön johtamisesta tämän arvion tuottamisessa, sekä muita mukanaolleita ministeriöitä ja virastoja.

”Tunkeutumiset koulutusalueille ja rajattuun ilmatilaamme ovat operationaalinen ja lentoturvallisuuden uhka, ja ne saattavat olla ongelmallisia kansalliselle turvallisuudelle. Puolustusministeriö ottaa raportit tunkeutumisista — minkä tahansa esineen, tunnistamattoman tai tunnistetun — erittäin vakavasti, ja tutkii jokaisen.”

Kommentti 4: Yllä esitetty lausunto tunkeutumisista on melkein yksi yhteen sanamuodoin se mitä DOD:n viestintähenkilö Susan Gough on aiemmin sanonut, kun hän on kommentoinut aihetta. DOD ei koskaan ole selventänyt sitä miten se on tutkinut jokaista tunkeutumista, ainoastaan viitannut operationaaliseen turvallisuuteen kun on estänyt Gough’ia kommentoimasta asiaa.

”Tänään luovutettu raportti esittelee haasteita, joita ilmenee arvioitaessa puolustusministeriön koulutusalueiden ja laitosten läheisyydessä esiintyviä UAP-ilmiöitä. Raportti myös identifioi tarpeen parantaa prosesseja, käytänteitä, teknologioita ja koulutusta, jotta voisimme parantaa kykyämme ymmärtää UAP:a.

”Tämän saavuttamiseksi apulaispuolustusministeri Kathleen Hicks tänään ohjeisti puolustusministerin tiedustelu- ja turvallisuusministerin toimistoa luomaan suunnitelma, jolla virallistetaan UAPTF:n tämänhetkinen toiminta.

”Tämä suunnitelma tullaan laatimaan yhdessä puolustusministeriön eri komponenttien kanssa, mm. asevoimien haarat ja taistelukomennot, ODNI ja muut virastojen väliset kumppanit. Suunnitelma tulee esittämään proseduurit, joilla synkronoidaan UAP:n liittyvä tietojen keruu, raportointi ja analyysi; tarjotaan suosituksia armeijan koe- ja harjoitusalueiden turvaamiseksi; ja yksilöi vaatimukset uuden seurantatoiminnan käynnistämiselle ja pyörittämiselle työn johtamiseksi, mukaan lukien sen kohdentaminen, resurssit, henkilöstö, viranomaiset ja toteuttamisen aikataulu.

”Voit lukea ODNIn UAP-arviointiraportin dni.orgista.”

Varapuolustusministerin ohjeistus

Tässä on kuva varapuolustusministerin ohjeistuksesta:

Mitä raportin julkisessa versiossa lukee?

Raportti itsessään on yhdeksän sivua pitkä, ja ”julkinen”. On tiedossa, että raportilla on ”salainen liite” salaamattoman raportin lisäksi. Kokonaisraportti (salainen + julkinen) on ilmeisesti annettu kongressille. Vaikka väitetyistä salaisen osuuden sisällöistä on ilmeisesti vuodettu osia, näitä ei ole varmistettu. Suosittelen lukemaan raportin yhdeksän sivua, vaikka kommentoinkin sisältöä alla.

1. Avaus ”Soveltamisala ja oletukset” viittaa UAP:hin ”uhkina.” Tämä on ollut yleinen, yhdenmukainen narratiivi DOD:lta. Tämä sanan ”uhka” käyttö on odotettavaa DOD:lta, onhan kyseessä puolustusministeriö — jonka erityinen tarkoitus on havaita ja vastata kansallisen turvallisuuden haasteisiin.

2. ”UAPTF:n johtaja on virallisesti vastuussa UAP-datan oikea-aikaisesta keräämisestä ja koostamisesta.”

Kommentti 5: UAPTF:n johtaja, 23. kesäkuuta 2021, paljastui henkilöksi nimeltä Brennan McKernan, Yhdysvaltain laivaston tiedusteluanalyytikko.

3. ”…ODNIn ilmailualan kansallisen tiedustelun johtaja on laatinut tämän raportin.”

Kommentti 6: Kansallisen tiedustelun johtajat (National Intelligence Managers, NIM:t) ovat DNI:n pääasiallisia neuvonantajia omien rooliensa puitteissa. Täten on kiinnostavaa huomata, että ilmailualan NIM on laatinut raportin, eikä niinkään UAPTF:n johtaja. Oletettavasti tämä johtuu siitä, että DNI on pyytänyt laatimaan raportin kongressille ja niinpä hänen organisaationsa on laatinut sen. Nykyisen ilmailualan NIM:n nimen etsintä ei tuottanut tuloksia. (toim. huom. ilmailualan NIM on kenraalimajuri James R. Marrs)

4. ”Rajallinen data ja epäjohdonmukaisuudet raportoinnissa ovat keskeisiä haasteita UAP-arvioinnissa.”

Kommentti 7: UAP-siviilitutkijat ovat usein kommentoineet datan runsautta, jota on kerätty vuodesta 1947. Jotkut ovat vihjailleet, että meidän tulisi lopettaa datan keruu ja aloittaa sen analysointi. Toiset huomauttavat, että se mitä oikeasti puuttuu on korkealaatuinen monisensoridata, joten on huomionarvoista lukea seuraava UAPTF-raportin lausunto:

5. ”80 raportissa oli usean eri sensorin havaintoja.”

Kommentti 8: Tottakai tämä korkealuokkainen sensoridata on saatavilla vain sotilastutkijoille, ei siviileille.

6. ”Jotkut UAP:t vaikuttavat pysyvän paikallaan kovassa tuulessa, liikkuvan tuulta vasten, liikkuvan yhtäkkisesti tai liikkuvan huomattavilla nopeuksilla, ilman näkyvää merkkiä työntövoimasta. Muutamassa tapauksessa armeijan lentokoneet prosessoivat radiotaajuista (RF) energiaa, jota näiden UAP-havaintojen yhteydessä on esiintynyt.”

Kommentti 9: Vaikka UAP-siviilitutkijat ovat huomauttaneet kaikista yllämainituista aiemmin, on tervetullutta nähdä UAPTF-raportin tekevän samat havainnot UAP:den ominaisuuksista.

7. ”UAPTF:lla on mielestä pieni määrä dataa, josta käy ilmi UAP:den kiihtyvyys ja tutkajäljen hallintakyky.”

Kommentti 10: Taaskaan ei mitään uutta siviilitutkijalle, mutta kuitenkin hyvä nähdä tämä ilmaistuna.

8. ”Jotkut UAP-havainnot voidaan liittää amerikkalaistahojen kehitys- ja salaisiin ohjelmiin. Me emme kyenneet kuitenkaan vahvistamaan, että nämä systeemit olisivat selittäneet mitään keräämiämme UAP-raportteja.”

Kommentti 11: Niin, tällä hetkellä mitään näyttöä ei ole siitä että nämä olisivat amerikkalaisten aluksia.

9. ”Jotkut UAP:t voivat olla Kiinan, Venäjän tai muun valtion tai kolmannen osapuolen teknologiaa.”

Kommentti 12: Pian yhdeksännen lausunnon jälkeen on kymmenes, jossa lukee:

10. ”Tällä hetkellä meiltä puuttuu dataa, jonka perusteella sanoa että UAP:t ovat osa minkään ulkovallan tiedonkeruuohjelmaa tai kertoisivat minkään potentiaalisen vihollisvallan teknologisesta kehityksestä.”

11. ”UAP:t ovat vaara lentoturvallisuudelle…”

Kommentti 13: NARCAP, siviililentomiehistön UAP-raportointijärjestelmä, on sanonut tätä monen vuoden ajan ja sillä on joitain erinomaisia esimerkkejä UAP:n ja lentokoneen läheltäpititilanteesta.

12. ”UAPTF on alkanut kehittää virastojen välisiä analyysi- ja prosessityönkulkuja, joilla varmistetaan että keräys ja analyysi on ajan tasalla ja koordinoitu.”

Komment 14: Koordinoitu datankeruu on toki keskeistä, keskitetty data-analyysi myös, ja toivottavasti tuota dataa annetaan myös kansalle.

13. ”UAPTF tällä hetkellä työskentelee lisäraportoinnin hankkimiseksi, mm. Yhdysvaltain ilmavoimilta (USAF) ja on aloittanut datan vastaanottamisen liittovaltion ilmailuviranomaiselta (FAA).”

Kommentti 15: On kriittistä kerätä dataa sekä USAF:n järjestelmistä että siviilihenkilöstöltä ja järjestelmistä.

14. ”UAPTF on ilmaissut, että lisärahoitus tutkimukseen ja kehitykseen voisi edistää aiheen tulevaa tutkimusta, josta tässä raportissa puhutaan. Sellaisia instrumentteja tulee ohjata UAP-datankeräysstrategialla, UAP T&K teknologiatiekartalla ja UAP-ohjelmasuunnitelmalla.”

Kommentti 16: Tämä tietää hyvää Yhdysvaltain tulevalle UAP-tutkimukselle. Mutta älkäämme unohtako, että siviilit keräävät paljon informaatiota. Vaikuttaa siltä kuin UAPTF tai virasto joksi se on muuttumassa tulee laajentamaan keräämistä ainoastaan sotilastapauksiin, jossa otetaan mukaan siviilimiehistön ja FAA:n tutkien havainnot.

Yhteenvetona

Mielestäni tämä alustava arviointiraportti UAP:sta tunnustaa UAP-todellisuuden, näyttää että joissain tapauksissa on selittämättömiä piirteitä, tarjoaa suuntaa tulevalle valtion tutkimukselle eikä todellakaan sulje pois eksoottisempia selityksiä joillekin UAP:lle.

Miten raportti on otettu vastaan?

NASAn johtaja Bill Nelson

NASAn tämänhetkinen johtaja Bill Nelson, joka aiemmin on ollut kongressiedustaja, on päässyt laajalti otsikoihin UAP-aiheesta useissa valtamedian tiedotusvälineissä viime aikoina.

Tässä on kuitenkin muutama hänen kommenttinsa UAPTF-raportin jälkeen:

”NASA-johtaja Bill Nelson sanoi sunnuntaina, että hänen mielestään Maapallon asukkaat eivät ”ole yksin” universumissa, sen jälkeen kun Yhdysvaltain tiedusteluraportti paljasti että…”

sekä:

”Nelson, joka on käynyt läpi raportin julkisen ja salaisen version, sanoo että hän uskoo ettei Maapallo ole yksin galaksissa.

Entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe

Artikkelissa 27. kesäkuuta 2021 Jerry Dunleavy kirjoittaa:

”Ratcliffe kertoi Fox Newsin juontaja Dan Bonginolle Unfilteredin lauantaisessa jaksossa, että UFOt ovat kansallisen turvallisuuden kysymys… ja että on olemassa teknologioita, joita meillä ei ole, ja rehellisesti sanoen joita vastaan emme kykenisi puolustautumaan.”

Senaattori Marco Rubio

26. kesäkuuta 2021 New Yorkerin journalisti Gidean Lewis- Kraus liitti juttuunsa mukaan floridalaisen senaattori Marco Rubion kommentin.

”Tämä raportti on tärkeä ensiaskel näiden tapausten luetteloinnissa, mutta se on vain ensiaskel. Puolustusministeriöllä ja tiedusteluyhteisöllä on paljon hommaa ennen kuin oikeasti ymmärrämme ovatko nämä ilmauhat vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Kongressiedustaja Adam Schiff

Yllämainitussa New Yorkerin artikkelissa oli myös kalifornialaisen Adam Schiffin kommentti, joka vetää edustajainhuoneen tiedustelukomiteaa, ja hänen sanotaan sanoneen seuraavaa:

”Meidän tulisi lähestyä näitä kysymyksiä ilman ennakko-odotuksia ja rohkaista näiden tunnistamattomien ilmailmiöiden potentiaalisten kansallisen turvallisuuden ja lentoturvallisuuden riskien läpikotaiseen, systemaattiseen analyysiin, olivatpa ne sitten vihollisvaltioiden, ilmakehän tai muiden ilmailmiöiden, avaruusromun tai jonkin aivan täysin muunlaisen asian aiheuttamia.

Senaattori Mark Warner

Virginialainen demokraatti ja senaatin tiedustelukomitean johtaja Warner on sanonut seuraavaa:

”Minua briiffattiin näistä tunnistamattomista ilmailmiöistä ensikertaa lähes kolme vuotta sitten. Siitä lähtien näiden tapausten esiintyminen tuntuu kiihtyneen. Yhdysvaltojen tulee kyetä ymmärtämään ja lieventämään uhkia piloteille, olivatpa ne sitten dronejen tai sääpallojen tai vihollisten tiedustelukyvykkyyksien aiheuttamia. Tämänpäiväinen varsin tulokseton raportti on vain alkua pyrkimyksillemme ymmärtää ja valaista mikä aiheuttaa nämä riskit ilmailulle monilla alueilla ympäri maata ja maailmaa.”

Astrobiologi Jonti Horner

Australiassa ABC Radio Adelaiden verkkoartikkelissa journalisti Malcolm Sutton puski jutun ulos heinäkuun 1. päivä 2021. Siinä lainattiin australialaisen astrobiologin Jonti Hornerin, University of Southern Queensland’s Centre for Astrophysicsin professorin, sanomisia hänen luettuaan UAPTF:n raportin.

Puhuttaessa sotilaslentäjien tekemistä havainnoista:

”Heti kun ottaa nämä huippusalaiset jutut ja tekee niistä julkisia, yhtäkkiä avaa ne paljon laajemman asiantuntemuksen omaavan ihmismäärän syynäykselle.

Hän lainasi tuoretta tutkimustulosta, jonka mukaan yläilmakehän salamointi tunnetaan nykyään valohaltijoina ja henkinä, joita ei tuolloin tunnistettu pilottien havainnoissa:

”Professori Horner sanoi, että samanlaista skeptisismiä oli esiintynyt elektrostaattisia ilmiöitä kohtaan, joita oli kuvattu meteoriitteja ja taivaan tulipalloja kuvanneissa raporteissa.

Hän jatkoi sanomalla:

”Joten, mielestäni tällainen julkaisu on todella positiivinen asia; koska se rohkaisee ihmisiä tarkastelemaan heidän näkemiään asioita ilman nolouden tunnetta…”

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Espanjan UFO-salaisuudet paljastetaan uudessa kirjassa

Kesäkuun 25. päivänä 2021 — noudattaen Trumpin hallinnon käskyä ennen hänen presidentin virastaan luopumista — amerikkalaistiedustelun tulee esittää Yhdysvaltain kongressille raportti sen hallussa olevasta informaatiosta koskien tunnistamattomien lentävien esineiden tunkeutumista valtion ilmatilaan. Useat amerikkalaissenaattorit ja kongressiedustajat ovat viimepäivinä vuotaneet näiden dokumenttien sisältöjä lehdistölle.

Mediatalojen — kuten Washington Post, USA Today ja New York Times — vuotojen mukaan Pentagon, sijoitettuaan yli 22 miljoonaa dollaria UFO-tutkimukseen, tunnistaa perjantaina yli 120 UFOista kertovaa armeijan ilmatilatunkeutumisraporttia aidoiksi, joita ovat havainnoineet pilotit, tutkan käyttäjät ja asiantuntijat Yhdysvaltain asevoimissa vuodesta 2004 lähtien. Lisäksi raporteissa pohditaan ovatko UFOt aito uhka kansalliselle turvalllisuudelle, mahdollisuutta siitä että Kiinan tai Venäjän turvallisuuspalvelut olisivat näiden tunkeutumisten takana, ja vieläkin yllättävämpänä sitä, että NASA ja CIA ja muut tiedustelupalvelut eivät pidä sitäkään mahdollisuutta poissuljettuna, että avaruusolennot vierailisivat Maapallolla näissä UFOissa.

.

Harva kuitenkin tietää, että Yhdysvaltain tiedustelu seuraa ainoastaan niissä jalanjäljissä sitä, mitä Espanjassa on jo viime vuodet tapahtunut…

Espanja koe-eläimenä

Vuonna 1992 everstiluutnantti Ángel Bastida, MOAn upseeri — lentotoiminnan komento (ilmavoimien tiedusteluosasto, nykyään nimellä taistelulentokomento) — ja puolustusministeriön edustaja, esiintyi Madridin Complutense Universityllä — ensimmäisen tunnetun yliopistossa pidetyn UFO-kurssin puitteissa, jonka pitäjänä toimi JJ Benítez — ja ilmoitti Espanjan ilmavoimien paljastavan UFO-tietojaan.

Tänä päivänä näitä virallisia dokumenttea, jotka on jo tehty julkisiksi, on mahdollista tutkailla ilmailuministeriön kirjastossa, tai digitaalisesti verkossa osoitteessa http://bibliotecavirtualdefensa.es/BVMDefensa/exp_ovni/i18n/micrositios/inicio.cmd

Kuitenkin, on olemassa satoja dokumentteja, joita ei ole tehty julkiseksi… ennenkuin nyt.

Vuosien ajan tiedonjulkistusprosessissa mukana olleet ovat vuotaneet näitä raportteja, muistioita, tiedostoja, sisäistä viestintää jne. riippumattomien tutkijoiden ryhmälle, jotka ovat tunnustettu heidän objektiivisuudestaan ja täsmällisyydestään: El Ojo Crítico (suom. Kriittinen Silmä).

Tämän lähteen paljastusten mukaan, ryhmä MOA:n sotilaita, tyytymättöminä viralliseen julkistusprosessiin, päättivät paljastaa totuuden. Niinkuin kävi Wikileaksin kanssa, vuosien ajan he olivat kopioineet ja lähettäneet postissa (välttäen internetin käyttöä) satoja sivuja dokumentteja, jotka edelleen ovat salaisia tänäkin päivänä.

“UFOLEAKs: Los documentos secretos del Gobierno español sobre OVNIs” (UFOLEAKS: Espanjan hallituksen salaiset UFO-dokumentit) on krija jossa on todella kevyelti tekstiä eikä mitään muita lähteitä kuin armeijan sotilasarkistot. Täysin ilman kirjallisuutta, ilman spekulaatioita tai pohdintaa, ilman teoretisointia tai konjektuureja, ilman muita lisäyksiä kuin lyhyesti jokaisen kappaleen johdannossa. Pelkkiä virallisia dokumentteja, sellaisina kuin ne ovat olleet maanpuolustuksen arkistoissa.

Esipuheen on kirjoittanut tri. Fernando Rueda, salaisiin palveluihin erikoistunut journalisti, sekä Bruno Cardeñosa, La Rosa de los Vientos, de Onda Cero -ohjelman johtaja. Esipuhe paljastaa Espanjan kuninkaan, Don Juan Carlos I:n sekä CESID:n ja CNI:n soluttautumisen UFO-raporttien tutkimuksiin ja julkiseksi tekemiseen puolustusministeriöllä, sen jälkeen kun kuningaspari Don Juan Carlos ja Doña Sofía olivat kokeneet UFO-kokemuksen vuonna 1978, seurueessa jossa mukana olivat Jaime Peñafiel, Iñaki Gabilondo, Miguel de la Cuadra Salcedo, Pilar Cernuda, JJ Benítez ja muita journalisteja, jotka kirjoittivat heidän ensimmäisestä matkastaan Kiinaan.

Kirja paljastaa myös ilmavoimien tarkkailut ja tutkimukset, jotka kohdistuivat espanjalaisiin tutkijoihin kuten JJ Benítez itseensä (mm. neljä luottamuksellista raporttia “Caballo de Troyan” kirjoittajasta). Lisäksi paljastetaan Espanjan armeijan tuhonneen kymmeniä UFO-raportteja Kanariansaarilta.

Kirjassa on mukana ”skeptikkojen” esittämä ”työsopimus”, jonka UFO-paljastusta tehnyt henkilö Espanjassa oli allekirjoittanut, sekä raportteja ilmavoimien lakiosastolta, joka oli arvioinut tätä työsopimusta, ja paljon muuta.

UFOLEAKsin UFO-paljastus ei ota kantaa UFOjen alkuperään, ei teollisuusvakoiluun, ei INTAn sotilasprojekteihin, ei Espanjan kehittämiin droneihin, ei Ranskan, Marokon, Portugalin tekemiin ilmatilatunkeutumisiin Espanjan ilmatilaan, eikä uskomuksiin avaruusolennoista. Se ainoastaan paljastaa viralliset dokumentit, jotka tähän päivään asti ovat pysyneet poissa kansan silmistä.

Ehkä kaikkein tärkein ja objektiivisin paljastus UFO-ilmiöstä, joka Euroopassa on tähän päivään asti tehty.

Voit tilata kirjan:

http://www.secretshop.es/

UFOt Espanjan kongressissa ja senaatissa

Tämänhetkinen Yhdysvaltain UFO-raportillaan aikaansaama kohu siitä, että Pentagon esittää raporttinsa Amerikan kongressille perjantaina, on ainoastaan toisintoa siitä mitä aiemmin on jo tapahtunut Espanjassa.

Vuonna 1979 kansanedustaja Enrique Múgica (PSOE) esitti välikysymyksen UCD-hallitukselle, jota Adolfo Suarez johti, superkaravellin UFOsta johtuneesta hätälaskusta Valenciassa, jonka kyydissä oli 102 saksalaista ja itävaltalaista matkustajaa menossa Kanariansaarille.

Kun PSOE voitti vaalit vuonna 1982, AP-PP teki välikysymyksen Felipe Gonzálezin hallitukselle useasta tunnistamattomien esineiden tekemästä tunkeutumisesta Espanjan ilmatilaan.

PP:n noustessa valtaain vuonna 2011, muut puolueet kuten Izquierda Unida ja UPYD tekivät José María Aznarin hallitukselle välikysymyksiä, sekä kongressiin että senaattiin, UFO-tapauksista.

Se mitä nyt USA:ssa tapahtuu UFO-ilmiön suhteen on jo nähty parlamentaarisessa prosessissa Espanjassa monet kerrat, vuodesta 1979 lähtien. Ja kuten USA:ssa, espanjalaistutkijoille vuodetut raportit, muistiot ja tiedostot eivät ole edelleenkään saatailla. Niistä käy ilmi armeijan komentajien väliset sisäiset kiistat niistä menetelmistä, joilla tapauksia tulisi tutkia, jännitteet suhteissa siviiliufologeihin jne. Meidät on asetettu etuoikeutettuun asemaan perspektiivillämme kun nyt seuraamme sitä mitä USA:ssa tapahtuu.

Espanjalaispilotit näkevät myös UFOja

UFO-havainnot, joita nykyään kutsutaan nimellä UAP, joita pilotit ovat tehneet Pohjois-Amerikassa, motivoivat Donald Trumpia antamaan presidentillisen käskyn jolla tehdä julkiseksi Pentagonin informaatiota. Mutta tuossakaan mielessä Espanjalla ei ole mitään kadehdittavaa.

Sadat espanjalaiset kaupalliset, yksityiset ja sotilaslentäjät ovat kokeneet omin silmin huikeita UFO-tapauksia ilmatilassamme.

Viimeisin sattui toukokuun 4. päivä, kun 25 minuuttia Vitorian lentokentältä nousun jälkeen Saksaa kohti lähtenyt Boeing 757 kohtasi suuren, valoisan esineen, jonka lentokoneen miehistö näki yli 40 sekunnin ajan. Lentokapteenilla oli aikaa jopa kaivaa puhelimensa esiin ja ottaa viisi valokuvaa ja kaksi videota yllättävästä ilmiöstä ennen sen katoamista.

Samana iltana eri puolilla Espanjaa muilla silminnäkijöillä oli mahdollisuus valokuvata ja filmata sama ilmiö. Tapausta tutkivat El Ojo Criticon asiantuntijat.

 

Artikkelin julkaissut Todo Literatura

EU for UAP

”UFO-raportti tulee olemaan shokki”

Lähes 75 vuotta Roswellin jälkeen, mahdollisuus sille että emme ole yksin universumissa on jälleen kerran puheenaihe päiväpolitiikassa.

Pentagonin raporttia odotellessa Advanced Aerospace Threat Identification Program (AATIP) on herättänyt kiinnostusta. Tuoreet lausunnot entiseltä ohjelman johtajalta Luis Elizondolta ovat olleet ufologien mielestä hämmentäviä.

“Me olemme varsin vakuuttuneita, että käsillämme on teknologia, joka on usean sukupolven verran edellä meidän seuraavan sukupolven teknologiaamme”, Elizondo sanoi Washington Postille aiemmin tässä kuussa.

Kaukana Washingtonista on koettu ehkä suurimpia jälkijäristyksiä pienessä Todmordenissa, hiljaisessa kunnassa Penniineillä. Arviolta 20 mailia Manchesterista pohjoiseen, 15 tuhannen asukkaan kunta on ollut useiden selittämättömien tapahtumien ja havaintojen paikka, ja se on saanut maineen Britannian vastauksena Roswelliin.

“Minulle ovat ihmiset tulleet kadulla sanomaan, ‘Mitä mieltä olet raportista?,” sanoo Colin Lyall, Todmordenin asukas ja ufologi, joka pyörittää paikallista UFO-yhdistystä.

Lyall perusti yhteisön kesällä 2016 saatuaan valmiiksi triptyykin nimeltä A Landmark Event, jonka hän kuvaa olevan pyrkimys “visuaalisesti kommunikoida omituisista tapahtumista Penniinien laaksossa Alanin tapausta ennen, sen aikaan ja sen jälkeen”.

Alan Godfrey, entinen poliisiviranomainen ja pitkäaikainen asukas, väittää että avaruusolennot sieppasivat hänet kunnasta vuonna 1980 hänen tutkiessaan Zigmund Adamskin mystistä kuolemaan, 56-vuotiaan kaivostyöläisen joka löytyi hiilikasan päältä kuusi kuukautta sieppausta ennen.

Godfrey oli myös jonkinmoinen julkkis, erityisesti johtuen hänen vuonna 2017 julkaistusta kirjastaan Who or What were They?, josta on tekeillä Hollywood-tuotanto.

The Golden Lion pub in Todmorden.
The Golden Lion -pub Todmordenissa, jossa paikallinen UFO-yhdistys kokoontuu. Kuva: Christopher Thomond/The Guardian

Lyall on ylpeä yhdistyksestä ja iloinen nähdessään Todmordenin saavan huomiota maailmanlaajuisesti: “Alanin tapaus oli 40 vuotta sitten, mutta se on muuttunut niin ikoniseksi UFOjen maailmassa. Todmordenin ja UFOjen välinen yhteys tulee aina säilymään ja se tekee tästä uniikin.”

Koronavirusrajoitusten salliessa yhdistys tapaa tiistaisin Golden Lion Pubissa. Se tarjoaa foorumin jossa sekä paikalliset että matkailijat voivat puhua kokemuksistaan ja kuulla lisää Alan Godfreysta ja ufologiasta. Tapaamisiin osallistuu tavallisesti 30-50 ihmistä ja kaikensorttiset totuudenetsijät ovat tervetulleita, lähtien niistä jotka ovat kiinnostuneet avaruusmatkailusta ja kehittyneestä teknologiasta aina enemmän “new-age -yhteyden” suuntaan ja selittämättömiin ilmiöihin.

“Loppujenlopuksi kyse on valistuksesta… eivät kaikki UFO-illassa pidä niitä lentävinä lautasina toisilta planeetoilta”, sanoo Lyall.

Silti, hän ei voi kiistää etteivätkö ihmiset  “olisi innostuneet siitä mahdollisuudesta että [Yhdysvaltain hallitus] olisi kertomassa sen mitä se tietää meidän suhteestamme avaruusolentoihin”.

UFO-yhteisössä on kiistelty siitä paljastaako tuleva Pentagonin raportti mitään.

Gary Heseltine.
Gary Heseltine, holmfirthilainen UFO-tutkija, kuva: ICER

Gary Heseltine, tutkija (ja entinen poliisietsivä), joka asuu Holmfirthissa, West Yorkshiressa, on rohkaistunut sen verran tulevasta raportista, että hän on perustanut International Coalition for Extraterrestrial Researchin (ICER) koordinoidakseen globaalia toimintaa ja “valmistelemaan massojen tietoisuutta”.

“Oli se sitten kymmenen päivän tai kymmenen vuoden päästä [vahvistus Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta], se on tulossa ja se tulee monille suurena shokkina”, sanoo Heseltine.

Heseltine tapasi Luis Elizondon ennen ICERin perustamista 25. toukokuuta (tarkalleen kuukautta ennen raportin julkaisua) ja hän sanoo, että entinen AATIP-johtaja “täysin tukee” ryhmän globaaleja tavoitteita.

“Luis Elizondo sanoi monta kertaa, että hän on nähnyt hyvälaatuisia videoita tunnistamattomista esineistä, joita pilotit ovat kuvanneet. Missä ne ovat? Haluan nähdä kaikkien julkisuuden henkilöiden asettavan painetta valtiolle, että he julkaisisivat kaikki nuo videot. Jos ei ole mitään piiloteltavaa, mikä kestää?”

Steve Mera.
Steve Mera, Phenomena Magazinen omistaja ja TJ. Kuva: Steve Mera

Toiset ovat varovaisempia. Steve Mera, Phenomena Magazinen omistaja ja toimitusjohtaja, Britannian tunnetuin UFO-lehti (1.8 miljoonaa tilaajaa verkossa) toppuuttelee ja odottaa raportilla olevan korkeintaan yhtä paljon vaikutusta kuin New York Timesin joulukuun 2017 artikkelilla, joka sai aikaan paljon innostusta mutta ei mitään pitävää näyttöä.

“En usko sen kertovan vastauksia, mutta [Pentagonin raportti] heijastelee sitä, että nämä ovat todellisia, ne ovat tuolla eikä se ole enää naurun asia”.

Tri. David Clarke, Sheffield Hallam Universityn tutkija ja Centre for Contemporary Legendin perustaja, sanoo: “Mielestäni se tulee olemaan suuri lässähdys. Ihmiset, jotka odottavat että tämä raportti tulee osoittamaan kaikki heidän ennakko-odotukset täällä vierailevista avaruusolennoista tosiksi, tulevat pettymään rankasti.”

“UFOt ovat nykymuotoinen manifestaatio halusta uskoa korkeampaan voimaan…  Todmordenin kaltaisilla paikoilla on pitkä traditio siinä, että ihmiset näkevät siellä omituisia valoja, heiltä puuttuu aikaa tai että he tulevat siepatuiksi.”

“Amerikassa ihmiset ovat kokeneet näitä syrjäisillä alueilla kuten Area 51. Mutta me elämme pienellä saarella. Lähin vertailukohta olisi Rendlesham tai Penniinien kukkulat, ‘keijumetsät’ jonne voi mennä kokemaan kokemuksia, jotka eivät ole tästä maailmasta.”

Riippumatta siitä mitä asiantuntijat ajattelevat, huhumylly käy kuumana Facebookin ryhmissä ja #ufotwitterissä raportin mahdollisesta sisällöstä, sekä siitä mitkä sen vaikutukset ovat, jos mitkään, maailmaamme.

Ash Ellis.
Ash Ellis, pokerinjakaja, seuraa Britannian UFO-havaintoja. kuva: Ash Ellis

Ash Ellis, 34-vuotias pokerinjakaj, perusti North West UFO Research and Investigation -ryhmä Facebookkiin kesäkuussa 2020, ja ryhmä on siitä kasvanut 500 hengen ryhmäksi.

“Raportti on kaikkien huulilla ja me odottelemme malttamattomina sen julkaisua”, Ellis sanoo.

Ellisin fokus on Britannian UFO-havainnoissa — hän sanoo, että 2021 niitä on tähän mennessä ollut 165 — mutta hän sanoo, että hän on seurannut keskustelua verkossa, koska se tulee muuttamaan sitä miten hän asian näkee. “Minua on kutsuttu sekopääksi, salaliittoteoreetikoksi, mutta se on nykyään paljon harvinaisempaa. Yhdysvaltain hallituksen viesti, että ‘UFOt ovat todellisia’, oli suuri hetki ja synninpäästö monille ihmisille.”

Nick Popen mukaan, joka on tutkinut UFOja Britannian valtion leivissä 1990-luvun alussa, “internet ja sosiaalinen media on muuttanut ufologiaa. Se on antanut kaikille äänen. Mutta tällä alalla se tarkoittaa joitain varsin omaperäisiä persoonia.”

“Paljastukset AATIPista ovat tehneet aihepiiristä valtavirtaisen. UFO-yhteisölle se on kuin joulu olisi tullut.”

 

Artikkelin julkaissut The Guardian

Kohtaaminen parimetristen Salamancan humanoidien kanssa

Viisi vuotta Project Blue Bookin sulkemisen jälkeen amerikkalaistiedustelu oli edelleen silmät auki ja korvat höröllä. Julkisiksi tehdyt tiedot vuodelta 1974 näyttävät jotain vieläkin omituisempaa — kolmannen asteen lähikontaktin tarkkailua tapauksessa, johon liittyi parimetrinen humanoidi lautasen muotoisessa aluksessa.

Tapaus sattui Länsi-Espanjassa Salamancan provinssissa. DIA:n analyytikko koosti kertomuksen tästä ja muista omituisista tapahtumista tuolta vuodelta, ja lähetti ne Euroopan päämajaan sekä muille ”kiinnostuneille osapuolille”.

Silminnäkijä Maxi Iglesias väittää amerikkalaisviranomaisten käyneen paikalla analysoimassa tapauksen todistusaineistoa, sanoen hänelle että he olivat ”NASAlta”. Vuosien ajan tämä sivuutettiin huvittuneena, mutta nyt me tiedämme, että viranomaiset todellakin tarkkailivat tapausta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO/SSP-tietovuotaja Mark McCandlishin haastattelu

Kehittyneistä voimanlähteistä

kirjoittanut tri. Bruce Cornet, Phd.

Editoinut Robert D. Morningstar

Mark McCandlishin läpileikkauskuva ARV:sta – Alien Reproduction Vehicle

Kuulin Markin pitämän esityksen APECissa (Alternative Engineering Propulsion Conference), jota Tim Ventura isännöi.

Pelkään, että hänen kuolemansa 68 vuoden iässä 13. huhtikuuta 2021 oli ennenaikainen.

Paljastiko hän liian paljon?

Mark Mccandlish kirjoitti minulle Messengeriin 7. heinäkuuta 2020 koskien pastilli-UFOa jonka hänen ystävänsä oli nähnyt useamman kerran “Reddingin, täällä missä asun Pohjois-Kaliforniassa, ja Sacramenton, osavaltion pääkaupungin, välillä.”

This image has an empty alt attribute; its file name is arv-modern-lockheed-disc.jpg
Mark McCandlishin piirtämä Lockheedin Lentävä Lautanen

Alla esitän hienon keskustelumme:

Keskustelu Mark McCandlishin kanssa 7. heinäkuuta 2020, Roswellin maahansyöksyn vuosipäivänä:

Bruce:

Hei Mark. Olemmeko me mielestämme lähellä paljastusta laivaston virallisesti tunnustettua UFOt?

Mark:

No, se todellinen “hattutemppu” tässä on, että “pastilli-UFOt” ovat “omiamme”. Joten paljastusprosessi joutuu käymään läpi useita syklejä.

Ensin tunnustetaan, että on olemassa tällaisia “aluksia”, mikä epäsuorasti myöntää, että on olemassa teknologiaa johon kuuluu työntövoimajärjestelmät, jotka kykenevät niinkutsuttuun “massan muokkaukseen”.

Katsos, massa fysiikassa on se asia joka aiheuttaa liikemäärän ja G-voimat kun kääntyy nurkan taakse autolla tai vielä suuremmat kun lennetään sotilaskoneita. Olen henkilökohtaisesti kokenut 9.3 G:t F-16 “Fighting Falconissa”.

Minulta meni taju.

Mark McCandlishin piirtämä F-16 Fighting Falcon

Kokenut Arizonan kansalliskaartin ilmavoimien pilotti ei ollut moksiskaan siitä kokemuksesta. Jos voit “muokata massaa” lentokoneessa – (toisin sanoen) tehdä siitä jollain tavalla vähemmän (painavan), se tarkoittaa että alus ja sen pilotti kestävät paljon tiukempia käännöksiä ilman että heitä painetaan 9 G:n voimalla.

Jotkut koulutetut tarkkailijat ovat sanoneet, että nämä pastilli-UFOt ovat tehneet käännöksiä, jotka tuottaisivat yli 22 G:n voiman. (Kuolettavaa, mutta ei mikäli kykenee vähentämään massaa ja tekemään siitä vähemmän painavan.)

Toinen vaihe UFO-paljastuksessa on sen myöntäminen, että meillä on tuo teknologia, mutta se tarkoittaa taas kovasti sitä, että me olemme takaisinmallintaneet sen vuosikymmeniä sitten maahansyöksyneestä UFOsta. Olen nähnyt todisteita siitä, että meillä on ollut hallussamme ja ymmärrys sellaisesta avaruusolentojen teknologiasta ainakin 1960-luvun puolesta välistä lähtien (mikä kaikki on toki erittäin salaista).

Ja kolmas vaihe UFO/SSP (Secret Space Program, salainen avaruusohjelma) -paljastuksessa olisi, että kyllä, me takaisinmallinsimme teknologiaa maahansyöksyneestä UFOsta, ja kyllä, avaruudessa on elämää ”tuolla jossain” kosmoksessa ja se on tullut Maapallolla käymään vuosisatojen ajan — ehkäpä tuhansia vuosia. Ja osa siitä ei ole ystävällistä.

Mark jatkaa:

Saatat ihmetellä miten tiedän tämän kaiken.

No, sattuu niinkin, että minulla on hyvä ystävä joka ajaa puolirekkaa Reddingin, täällä missä minä asun Pohjois-Kaliforniassa, ja Sacramenton, osavaltion pääkaupunki, väliä. Kun hän oli palaamassa pohjoiseen aamun varhaisina tunteina, hän usein kohtaa aluksia jotka näyttävät juuri siltä kuin nuo pastilli-UFOt.

Tämä tyypillisesti tapahtuu silloin kun hän on Williamsin kunnan lähellä (valtatie 5:llä), ja se on ehkäpä 15 mailin päässä länteen Bealen ilmavoimien tukikohdasta, jossa SR-71 Blackbirdia ennen säilytettiin ja lähetettiin tarkkailulennoille entiseen Neuvostoliittoon, Kiinaan ja Pohjois-Koreaan. Itse asiassa kaverini oli kohdannut yhden sellaisen, joka lensi suoraan tien yli hänen rekkansa edestä arviolta 3:30 aamulla (sillä puhuin hänen kanssaan puhelimessa silloin).

Mark McCandlishin piirtämät ARV:n ohjauslaitteet

Bruce:

Kiitos Mark niin yksityiskohtaisesta selityksestä. Termi “Allianssi” on usein käytössä nykyään viittaamaan avaruusvoimien tukijoihin. Voisiko tämä Allianssi olla ihmisten ja ei-ihmisten välillä, jotka rakentavat ARV:tä sekä avaruusolentojen että sotilaiden käyttöön? He tarjoavat teknologian. Me valmistamme alukset. He elävät maan alla. Me elämme maan päällä.

Mark:

Ei ole epäilystäkään etteikö monia maanalaisia laitoksia olisi, ja kaikki vielä todennäköisesti kytketty yhteen laajan, sofistikoituneen tunnelijärjestelmän kautta. En ole nähnyt suoraa näyttöä ihmisten ja avaruusolentojen välisestä allianssista, tai siitä että me rakentaisimme laitteita Maan ulkopuoliselle asiakkaalle. Minulla oli henkilökohtainen ystävä ja entinen vihreä baretti, joka alkoi avautua siitä mitä hän tiesi ja mihin oli osallistunut, 1970-luvun puolivälistä eteenpäin sen jälkeen kun hän oli ottanut osaa Vietnamin sotaan.

Hän väitti, että 1970-luvulla Yhdysvaltain armeija oli keksinyt miten liikkua ajan ja avaruuden läpi; eräänlainen aika-avaruusteleportaatiojärjestelmä. He kykenivät siirtymään melkein minne vain kuviteltavissa olevaan paikkaan. He katsoivat kauas tulevaisuuteen (siitä hetkestä) ja näkivät Maapallon karrelle palaneena. Elottomana. Sitten he peruuttivat vuosi vuodelta kunnes he löysivät syyn. Avaruusolentojen armaada oli ilmestynyt ja alkanut hävittää kaikkea elämää ja kaivanut Maasta sen resursseja. Meillä ei ollut mitään (aseita) jolla vastustaa ylivertaista teknologiaa. Joten he käynnistivät ohjelman (Operation Pegasus) jossa osallistujat matkasivat ajassa taaksepäin 65 miljoonaa vuotta Marsiin — silloin kun planeetalla oli sula ydin, magneettikenttä ja ilmakehä, sekä rehevä, Jurassic Parkin kaltainen ekosysteemi.

Tarkoitus oli aloittaa asekehitysohjelma, joka olisi miljoonia vuosia ja tuhansia ihmissukupolvia edellä luomassa tulevaisuuden puolustusta Maapallolle. Jos ja kun teknologia olisi valmis käytettäväksi, se tuotaisiin takaisin ajassa (kyllä, “paluu tulevaisuuteen”) valmistelemaan Maan puolustusta.

3D-yhteisprojekti: Mark McCandlishin piirtämä lentävä alus, Vasemman siiven ja ruudun laajennuksen toteuttanut Robert D. Morningstar

Tämä ohjelma oli ja on suurelta osin vastuussa nykyisistä UFO-havainnoista meidän aikanamme. Voit huomata miten jopa UFOt näyttävät kehittyneen niiden toimintakyvyissä viimeisen 60 vuoden aikana. Se kuulostaa kuin ihmisten ohjelman sivutuotteelta. Et näkisi sellaista tulevan avaruusolentojen sivilisaatiosta, joka on tuhansia tai jopa miljoonia vuosia meitä edellä.

Mark MCCandlish puhui vaihtoehtoisten voimanlähteiden konferenssissa marraskuun 21. päivä 2020

Kaiken tämän keskellä armeija unohti yhden asian: että ihmiset, jotka menivät ajassa taaksepäin miljoonia vuosia kehittämään aseita, kehittyisivät itse myös ajan mittaan — muuttuisivat älykkäämmiksi, henkisemmiksi ja fyysisesti kyvykkäämmiksi olennoiksi. Telepatia, telekinesia, haavojen parantaminen — lista vain jatkuu. Lopulta se voi olla meidän ihmismielemme itsessään kaikkein kehittyneimmässä muodossa, joka on meidän kaipaamamme suurin ase.

 
Mark McCandlishin piirtämä Aurora Concept Vehicle

Bruce:

Joten uskotko, että ei-ihmiset eivät tee yhteistyötä ihmisten kanssa?

Entäpä MILABit (sotilaiden tekemät abduktiot)?

Kuitenkin myönnät, että avaruusolennot vierailevat luonamme. Olen samaa mieltä siitä, että maahansyöksyneiden alusten takaisinmallintamisessa on tapahtunut merkittävää edistystä. Tarinoita tulee julki ihmisistä, joiden väitetään työskennelleen Area 51:llä ja S-4:llä, jotka ovat joko totta tai osa salaamisohjelmaa, jolla luodaan pelkoa ihmisiin avaruusolentojen läsnäolosta Maapallolla.

Toisin sanoen, ei mitään nähtävää. Kaikki UFO-havainnot ovat armeijan aluksia, ne on vain luokiteltu above top secret. Sitten on kysymys abduktioista ja telepatiasta. Gurdijeff sanoo, että on monia ulottuvuuksia ja maailmoja, jotka ovat päällekkäin ainakin osittain, tarpeeksi millä voi selittää kummitukset ja rinnakkaisten universumien kohtaamiset.

Onko sinulla ollut puuttuvia ajanjaksoja?

Mark:

En sanonut niin. Se mitä sanoin oli: En usko, että ihmiset rakentavat teknologisesti kehittyneitä aluksia Maan ulkopuolisille olennoille. Siinä on ero.

Kyllä, he saattavat työskennellä “yhdessä” useiden ohjelmien parissa, kaikkea biologisista ja ekosysteemin ongelmista kehittyneeseen teknologiaan. Sotilaiden tekemät sieppaukset ovat hyvinkin todellisia. Minulla on ystäviä, jotka ovat kokeneet niitä. Minä olen ollut avaruusolentojen abduktion aikana kontaktihenkilön seurassa joulukuussa 1989, ja koin puuttuvan tunnin mittaisen ajanjakson. Hänelle näytettiin tulevaisuuden tapahtumia, mm. World Trade Centerin hyökkäys syyskuun 11. päivä 2001, tuhoisa maanjäristys Banda Acehissa, Indonesiassa (9.0 Richter), joka aiheutti suuren ydintuhon Fukushimassa, Japanissa maaliskuun 11. päivänä 2011.

Ja hän näki “SUURIMMAN” maanjäristyksen mikä vielä odottaa tapahtumistaan San Andreasin siirroksella Kaliforniassa. Avaruusolennot kertoivat hänelle, että he tekisivät “massalaskeutumisen” lähelle Mojavea, Kaliforniassa tuon tapahtuman jälkeen.

Erikoisjoukoissa ollut ystäväni tiesi tiimeistä, jotka näitä operaatioita toteuttivat ja kädessä pidettävästä aerosolista, jota he käyttävät kohteelta tajun kankaalle saamiseen. Sitä kutsutaan nimellä “Kuoleman Enkeli Purkissa” tai sen kemiallisella nimellä Tryptometyylikloridi.

Se nostaa melatoniinituotantoa kehossa välittömsäti 85%, eli käytännössä nukuttaa. Liika määrä tappaa. Sen kemiallinen puoliintumisaika on alle 5 minuuttia, minkä jälkeen sitä ei havaita patologisessa tutkimuksessa.

En koskaan sanonut KAIKKIEN UFO-raporttien olevan erittäin salaisia aluksia. Sanoin, että suuri osa näistä havainnoista on (arviolta 85% on ihmisten rakentamia ja ohjaamia). Loput 15% on Maan ulkopuolelta tai toisesta ulottuvuudesta.

Telepatia on todellista. Jotkut kehittyneistä ihmisistä Marsin “Pegasus”-ohjelmasta ovat täysin kykeneväisiä tähän, ovat tuoneet geneettiset ominaisuutensa ajan halki ja hankkineet lapsia nykypäivänä. Sitten lapsilla on näitä kykyjä. Olen tavannut muutamia heistä.

Mark McCandlishin piirtämä ARV & ilmatyynyalus

Telepatia, parantaminen (tai tappaminen) etäältä, telekinesia. Ystäväni sai tehtäväkseen Pohjois-Korean viimeisen johtajan, Kim Jong Ilin, tappamisen pysäyttämällä tämän sydämen. hän kykeni työntämään tietoisuutensa ja arvioimaan henkilön terveydentilan lukemalla hänen ajatuksensa ja auttamaan tai vahingoittamaan. Hän ei kyennyt ymmärtämään Kimin ajatuksia, koska ne olivat hänen äidinkielellään. Sitten hän suuntasi Kimiin sydänkohtaushyökkäyksen. Viikkoja myöhemmin armeija tartutti ystävääni geneettisesti manipuloidun, erittäin virulentin MRSA-variaation, ja hän kuoli kolme kuukautta myöhemmin. Sillä tavalla he maksavat palkkion heidän palkkamurhaajilleen. Olen kokenut kummituksia, rinnakkaisuniversumeita ja tiedän rakennuksen, jossa on portaali taaksepäin ajassa 1600-luvulle. “Kummitukset” joita siellä nähdään ovat kaikki siirtomaa-ajan vaatteissa, vaikuttavat aidosti yhtä pelästyneiltä kuin nykypäivän asukkaat jotka niitä näkevät.

Yhtenä kertana asukkaat tulivat kotiin syntymäpäiville, miettivät miksi he eivät olleet kuulleet mitään hänen ystävistään. Hän astui keittiöön, laski ostoksensa alas ja katsoi olohuoneeseen “…täynnä miehiä ja naisia siirtomaa-ajan vaatteissa, tanssimassa jousikvartetin musikin tahdissa. Hän ei tunnistanut KETÄÄN.

Kun hän meni olohuoneen ovelle ja sanoi, “Keitä te kaikki ihmiset olette, ja mitä te teette kotonani?” Porukka käänsi katseensa häneen peljästyneinä, ja sitten he katosivat! Ja se ei ollut ainoa tuollainen tapaus.

Bruce:

Kiitos selventävistä lausunnoista. Arvostan. Minulla on ystävä Miamissa, joka on yksi näistä avaruusolennoista ihmisen bioasussa. Haluaisitko kuulla ensikäden tietoa avaruusolentojen puolelta? Voin saattaa sinut puheille hänen kanssaan. Tiedän, että häntä kiinnostaisi tarinasi.

Voinko jakaa keskustelumme hänen kanssaan?

Mark:

Toki. Mutta kysyn sinulta: Mistä tiedät että hänen väitteensä ovat totta?

Mark McCandlishin piirtämä TR-3

Bruce:

Hän on joko aidosti hullu, tai informaatio, lajien nimet, planeettojen nimet, avaruusolentokontaktien nimet ja sadat piirrokset, sekä hänen koulutuksensa ja historiansa ydinenergian alalla tukevat hänen väitteitään valtion valvonnasta. Tämä korreloi oudosti sen kanssa mitä muut avaruusolentokontaktihenkilöt ja sisäpiiriläiset ovat paljastaneet, mutta henkilökohtaisten yksityiskohtien taso on sellainen, joka voi olla vain henkilöllä joka on lentänyt yöllä avaruusolentokäsittelijöidensä kanssa melkein viikottain.

Tarkkailijana hänen tarinansa on mielestäni huikea. George Filer suositteli häntä minulle. Hän väittää olevansa ainoaa laatuaan, ”sotilasvartija”, ja että hänet on pantu Maapallolle vartioimaan portaalia hänen kotonaan Miamissa, jossa hänellä on eksoottisia trooppisia kasveja ja kristalleja.

Mark:

En mieluusti sekaantuisi mihinkään sellaiseen. Lisäksi, minun pitää palata töihin… ehkäpä voimme jatkaa toiste.

Bruce:

O.K. Kiitos … Tehdään niin.”

Keskustelun loppu

Bruce Cornet, Phd.

Heinäkuun 7. päivänä 2020, Roswellin maahansyöksyn vuosipäivänä, 73 vuotta myöhemmin.

Mark McCandlsih & ARV

In Memoriam

Mark McCandlish

Päätoimittajan kommentti:

Mark McCandlish kuoli huhtikuun 13. päivä 2021 hänen kotonaan Reddingissa, Kaliforniassa, haulikon aiheuttamasta osumasta päähän.

Shastan piirikunnan kuolinsyyntutkijan raportti kertoo hänen kuolinsyykseen “itsemurhan” itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Mark McCandlish puhui ystävänsä Rick Pricen kanssa myöhään tuona päivänä (huhtikuun 13.) ja Mark sanoi hänelle, että hän aikoi levätä ja soittaisi tälle myöhemmin. Mark puhui myös tyttöystävänsä kanssa myöhemmin ja sanoi tälle, että hän puhuisi tämän kanssa kun hän menee töihin tämän löytöeläintarhaan. Kun Mark ei tullutkaan töihin ja hän ei soittanut tyttöystävälleen takaisin, Markin tyttöystävä meni avaimillaan Markin kotiin etsimään häntä ja löysin tämän ruumiin, kuolleena haulikon osumasta päähän.

Mark McCandlishin kollega, UFO/SSP-paljastusryhmän jäsen jonka kanssa Mark teki hommia, kirjoitti toukokuun 10. päivänä 2021:

“Koskien Mark McClandlishin itsemurhaa haulikon osumasta hänen päähän. Hän aikoi todistaa senaatin UFO/UAP-tapaamisessa kesäkuussa. Hänen todistuksensa olisi tuhonnut “me emme ole saaneet aikaan paljoakaan edistystä”-narratiivin. Myös se video, jossa näkyi Tic Tac olikin itse asiassa ilmavoimien salaisen avaruusohjelman drone… Tuo tieto olisi myös tuhonnut tuon narratiivin, paljastunut ja se oltaisiin koitettu kumota ja sanoa että hän oli keksinyt sen päästään. Mark ei mahdollisesti halunnut leikkiä tuota leikkiä. Se on agenda. Se on todellakin monimutkaista.

*******

Robert D. Morningstar, UFO Spotlightin päätoimittaja, Mark McCandlishin ystävä ja kollega kesäkuun 2014 Secret Space program – Breakaway Civiliation Conferencen jälkeen, joka pidettiin San Franciscossa, sekä Rick Pricen läheinen ystävä (yli 20 vuoden ajan) joka oli viimeinen ihminen jonka kanssa Mark McCandlish puhui, pitää tuota johtopäätelmää kyseenalaisena, epäilee “virallista tarinaa” ja hylkää tuon päätelmän.

Viimeisenä, eräs viranomainen on raportoinut, että “useat liittovaltion viranomaiset tutkivat Mark McCandlishin kuolemaa.’ Mikäli Markin kuolema oli kuin olikin pelkkä “itsemurha”, päätoimittaja kysyy:

Miksi usean Yhdysvaltain hallituksen viraston lisätutkimukset ovat tarpeen?

Minä hylkään ‘virallisen tarinan”.

Robert D. Morningstar

toukokuun 10. päivänä 2021

New York City

*******

Artikkelin julkaissut UFO Spotlight

Mark McCandlishin surullinen ja mystinen kuolema

Kirjoittanut Joseph P. Farrell

Tätä blogausta ja tarinaa en halunnut kirjoittaa, enkä kuulla siitä koskaan. Tarina on jo muutaman viikon vanha, mutta siitä vaikuttaa olevan tarpeeksi infoa että blogipostaus on oikeutettu. Muutama päivä sitten, ystäväni ja kollegani Walter Bosley kysyi minulta oliko totta, että Mark McCandlish oli kuollut. Vastasin etten tiennyt, mutta piakkoin sain tietää että hän oli, mutta että tapauksen yksityiskohdat olivat hämärämpiä silloin kuin mitä ne ovat nyt.

Tämä iski epämukavan pahasti minuun, koska olen tuntenut Markin ja hänen UFO-työnsä, erityisesti koskien alustyyppiä, jonka hän teki tunnetuksi, niinkutsuttu ARV (alien recovery vehicle, tai joskus alien reconstruction vehicle, haltuun saadusta avaruusolentojen aluksesta takaisinmallinnettua teknologiaa käyttävä alus). Tapasin hänet ensimmäisen kerran kun hän oli yksi puhujista kanssani vuoden 2014 San Mateo Secret Space Program Conferencessa. Hänen esityksensä oli juurikin tuosta aiheesta, ja yksityiskohdat joita hän paljasti kiinnostivat minua suuresti, koska monet niistä sopivat yhteen omien spekulaatioideni kanssa salaisesta fysiikasta ja teknologiasta.

Voitte kuvitella miten kuullessani McCandlishin kuolemasta vähän yli kuukausi sitten, tulin kovin surulliseksi… ja välittömästi epäileväiseksi. Yksi asia josta hän puhui esityksissään konferenssissa oli se, miten monimutkaiseksi ja vaikeaksi hänen elämänsä oli muuttunut UFO-alalle lähdettyään hänen yksityiskohtaisten piirrosten kanssa.

Konferenssissa esiintyi myös Robert Morningstar, joka on nyt kerännyt ja esittänyt seuraavaa informaatiota (voit nähdä McCandlishin piirrokset ARV-aluksesta parempilaatuisina hänen esityksessään):

An Interview with UFO/SSP Whistleblower Mark McCandlish on Advanced Engineering Propulsion

Morningstarin haastatteluissa ja artikkeleissa huomionarvoista on, että McCandlish ajatteli, että monet tuoreemmista UFO-havainnoista olivat itse asiassa salaista teknologiaa, jota ”meillä” ihmisillä on hallussamme. Kiinnostavaa on myös, että McCandlish uskoi, että Maan ulkopuolelta on älykästä elämää vieraillut tällä planeetalla erittäin pitkään — ”ehkäpä vuosituhansien ajan” — ja mielenkiintoista kyllä, osa siitä ”ei ole ystävällistä”, mielipide joka on samansuuntainen omien pohdintojeni kanssa oletettujen vierailijoiden ”ystävällisyydestä”. Mitä tulee ihmisten tukikohtiin, McCandlish uskoi myös, että suuri maanalainen infrastruktuuri on mukana tukemassa teknologian kehitystä ja ylläpitoa; näkökulma joka myös on samansuuntainen kuin omat spekulaationi ja kirjoitetut kirjat suurista maanalaisista tunneliverkostoista toisen maailmansodan ajalta, ja samanlaisten maanalaisten laitosten olemassaolosta jota kävin lyhyesti läpi kirjoissani, ehkä eniten kirjassa Saucers, Swastikas and Psyops and Covert Wars and Breakaway Civilizations.

Artikkelia lukiessa Robert Morningstar on laittanut siihen omia kommenttejaan, jossa meille kerrotaan seuraavaa:

Mark McCandlish kuoli huhtikuun 13. päivä 2021 hänen kotonaan Reddingissa, Kaliforniassa, haulikon aiheuttamasta osumasta päähän.

Shastan piirikunnan kuolinsyyntutkijan raportti kertoo hänen kuolinsyykseen “itsemurhan” itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Mark McCandlish puhui ystävänsä Rick Pricen kanssa myöhään tuona päivänä (huhtikuun 13.) ja Mark sanoi hänelle, että hän aikoi levätä ja soittaisi tälle myöhemmin. Mark puhui myös tyttöystävänsä kanssa myöhemmin ja sanoi tälle, että hän puhuisi tämän kanssa kun hän menee töihin tämän löytöeläintarhaan. Kun Mark ei tullutkaan töihin ja hän ei soittanut tyttöystävälleen takaisin, Markin tyttöystävä meni avaimillaan Markin kotiin etsimään häntä ja löysin tämän ruumiin, kuolleena haulikon osumasta päähän.

Mark McCandlishin kollega, UFO/SSP-paljastusryhmän jäsen jonka kanssa Mark teki hommia, kirjoitti toukokuun 10. päivänä 2021:

“Koskien Mark McClandlishin itsemurhaa haulikon osumasta hänen päähän. Hän aikoi todistaa senaatin UFO/UAP-tapaamisessa kesäkuussa. Hänen todistuksensa olisi tuhonnut “me emme ole saaneet aikaan paljoakaan edistystä”-narratiivin. Myös se video, jossa näkyi Tic Tac olikin itse asiassa ilmavoimien salaisen avaruusohjelman drone… Tuo tieto olisi myös tuhonnut tuon narratiivin, paljastunut ja se oltaisiin koitettu kumota ja sanoa että hän oli keksinyt sen päästään. Mark ei mahdollisesti halunnut leikkiä tuota leikkiä. Se on agenda. Se on todellakin monimutkaista.

*******

Robert D. Morningstar, UFO Spotlightin päätoimittaja, Mark McCandlishin ystävä ja kollega kesäkuun 2014 Secret Space program – Breakaway Civiliation Conferencen jälkeen, joka pidettiin San Franciscossa, sekä Rick Pricen läheinen ystävä (yli 20 vuoden ajan) joka oli viimeinen ihminen jonka kanssa Mark McCandlish puhui, pitää tuota johtopäätelmää kyseenalaisena, epäilee “virallista tarinaa” ja hylkää tuon päätelmän.

Viimeisenä, eräs viranomainen on raportoinut, että “useat liittovaltion viranomaiset tutkivat Mark McCandlishin kuolemaa.’ Mikäli Markin kuolema oli kuin olikin pelkkä “itsemurha”, päätoimittaja kysyy:

Miksi usean Yhdysvaltain hallituksen viraston lisätutkimukset ovat tarpeen?

Minä hylkään ‘virallisen tarinan”.

En tuntenut McCandlishia hyvin. Tapaamisemme 2014 Secret Space Program -konferenssissa oli lyhyt, ja me olemme sen jälkeen tavanneet ainoastaan silloin tällöin ja lyhyesti. Mutta sen mitä hänestä tiesin, saa minut uskomaan, että hän vain ei ollut sellaista tyyppiä joka olisi tehnyt itsemurhan, varsinkaan ampumalla haulikolla itseään päähän.

Se mikä Morningstarin kommenteissa kiinnostaa on kuitenkin lausunto, että McCandlishin väitettiin olevan menossa todistamaan Yhdysvaltain senaatin ”tapaamiseen” UFOista ja UAP:sta ensi kuussa. Muistuu mieleen toinen samanlainen ”sopiva” kuolema, George De Mohrenschild, jonka myös väitetään tehneen itsemurhan haulikolla ampumalla päiviä ennen hänen sovittua esiintymistään 1970-luvulla komitean edessä todistaakseen Kennedyn salamurhasta (joka, jos kaivaa tarpeeksi, saattaa myöskin liittyä UFOihin).

Tämä ei osoita mitään McCandlishin tapauksesta todeksi, mutta Morningstar ottaa esiin relevantin kysymyksen: jos mitään epäilyttävää McCandlishin kuolemassa ei ollut, ”Miksi usean Yhdysvaltain hallituksen viraston lisätutkimukset ovat tarpeen?” Ehkäpä sellaiset tutkimukset ovat rutiininomaisia sellaisissa tapauksissa, mutta kun lukee McCandlishin viimeisistä tunneista, yksi asia selvästi käy selväksi: ne eivät ole itsemurhaa harkitsevan henkilön mielenlaatuisia.

Minä, myös, ”hylkään ’virallisen tarinan'”.

Miksi kukaan haluaisi murhata McCandlishin? En tiedä. Mutta yksityiskohdat Morningstarin artikkelissa osoittavat pariin suuntaan: (1) maanalaiseen ”breakaway-sivilisaatioon” itsessään, joka ahdistuneena halua pitää salaisuuksistaan kiinni, sekä (2) toiseen omituiseen yksityiskohtaan, joka paljastetaan artikkelisa, eli siihen että McCandlishin uskomus siitä että hän oli ollut yhteydessä jonkun kanssa, joka väitti olevansa ”avaruusolento keskuudessamme” ihmisen ”bioasussa”, naamioituneena niinkuin vanhoissa scifi-sarjoissa ”V” ja sen tuoreemmassa uusintaversiossa, sekä (3) McCandlishin lausunnot siitä, että ”telekineettinen murha” (paremman ilmaisun puutteessa) oli sekä mahdollinen että sitä oltiin käytetty Pohjois-Korean aiempaan johtajaan. Omituista tässä on se, että näistä vaihtoehdoista ensimmäinen on se josta julkisesti on eniten tietoa. Kaksi jälkimmäistä ovat kiinnostavampia, ja mikäli McCandlish olisi saanut haltuunsa yksityiskohtia, jotka olisivat tukeneet jompaa kumpaa, silloin mukanaolijoilla olisi ollut suuri motivaatio pitää nuo yksityiskohdat salassa; todellakin, olen spekuloinut konta kertaa toisesta mahdollisuudesta, ja muut ihmiset ovat esittäneet väitteitä kolmannesta.

Joten, jälleen kerran, minä myös ”hyölkään ’virallisen tarinan’.”

Nähdään toisella puolella…

 

Artikkelin julkaissut Giza Death Star

Hiljentääkö deep state UFO-tietovuotajia?

Hiljattain kaksi sisäpiiriläistä, jotka ovat sanoneet joidenkin UFOjen olevan amerikkalaisen ilmailualan korporaatioiden valmistamia takaisinmallinnettuja aluksia, on hiljennetty eri tavoin.

Tämä Exopolitics Today Podcast tutkii huhtikuun 6. päivän takinkääntöä, jossa entinen ilmavoimien elektroniikka-asiantuntija Mike Turber todisti vuoden 2004 Tic Tac -tapauksen olevan salaisia ilmavoimien omia aluksia, joita testattiin laivaston USS Nimitz -taisteluryhmää vastaan.

Viikkoa myöhemmin huhtikuun 13. päivä 2021 Mark McCandlish, joka tunnetaan paremmin hänen  vuoden 2001 UFO Disclosure Projectin todistuksestaan kolmesta UFO-teknologiasta takaisinmallinnetusta ARV:sta (Alien Reproduction Vehicles), joita hänen mukaansa havaittiin vuonna 1988 Edwardsin ilmavoimien tukikohdassa, löydettiin kuolleena kotoaan päähän ammuttuna.

 

Podcast tutkii näitä kahta erillistä tapausta tulevan kesäkuun 2021 UAP-tiedusteluraportin valossa, jota tuotetaan Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitealle, ja sitä onko näiden välillä yhteys kun otetaan huomioon se, että nämä henkilöt uhkasivat syntyvää ”UFOt ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle”-narratiivia, jota valtavirran media tällä hetkellä kovasti koittaa ajaa sisään.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tyhjä tynnyri kolisee

Kirjoittanut Paul Kimball

Olitpa sitten samaa mieltä edesmenneen Stan Friedmanin kanssa tai ei, tai edesmenneen Dick Hallin, tai edesmenneen Errol Bruce-Knappin tai heidän kollegoidensa kanssa menneisyyden vuosilta, saatoit kuitenkin luottaa heihin siinä, että he olivat ajatuksiltaan vakavia, sivistyneitä, ja aina herrasmiehiä (josko sellaisia joiden intellektuaalinen olkapää osui aina välillä kaukalon reunaan, Gordie Howen tyyliin). Edesmennyt Mac Tonnies, joka oli uuden sukupolven tutkijoiden eturintamassa traagiseen yhtäkkiseen kuolemaansa asti, oli sekä älykäs että mielikuvituksellinen, kiinnostunut asioista ja sivistynyt.

Nuo päivät ovat aikaa sitten menneet. Nyt ufologiassa on sellaisia kuten Jeremy Corbell, joka ilmeisesti pitää törkyistä käytöstä arvokkuuden merkkinä. Ainoa hänen karkeaa viemärimäistä mentaliteettiaan kauheampi asia on se vastenmielinen slogan, jolle hän tämän kaiken rakentaa: ”aseista mielenkiintosi”, joka vetoaa epäilemättä tiettyyn rajattuun kohderyhmään. Loppujenlopuksi Corbell on pelkkä markkinointimies. Hän ei seiso edesmenneiden jättiläisten harteilla, jotka tulivat häntä ennen. Hän vain potkii heidän muistoaan, ja heidän saavutuksiaan, säärille.

Ja ihmiset vielä ihmettelvät miksi käänsin selkäni ufologialle vuosia sitten. Joka kerta kun palaan asiaan, se on muuttunut vain kauheammaksi.

Niin kauan kuin Corbellin kaltaisia ihmisiä näkyy kameroiden keiloissa, ”ala” ei ole mitään muuta kuin tyhjä tynnyri joka kolisee eniten, odottaen romuttamistaan.

 

Artikkelin julkaissut The Other Side of Truth

Nainen Maapallolta väittää käyneensä Proxima Centaurissa

Tieteen ja astronomian maailmat ovat keskittyneet Proxima Centauri B:hen, tuoreeltaan löydettyyn eksoplaneettaan, joka kiertää Alpha Centaurin tähtijärjestelmää vain 4.22 valovuoden päässä aurinkokunnastamme, ja joka näyttää olevan hyvä ehdokas asuinkelpoiseksi tähtijärjestelmäksi. 1970-luvulla julkaistu kirja Hands: A True Case Study Of A Phenomenal Hypnotic Subject väittää, että avaruusolennot tuolta planeetalta ovat jo vierailleet Maapallolla. Nyt toinen kirja 1980-luvulta on noussut pinnalle — erään naisen omaelämänkerta, jossa hän väittää että avaruusolennot sieltä ovat vieneet hänet sinne, hän eli siellä kuukausia, harrasti seksiä, synnytti siellä pojan jonka hän jätti sinne planeetalle. Kuulostaako tämä siltä, että uudet uutiset Proximasta ovat vähemmän kiinnostavia kuin vanhat?

Beyond the Light Barrier: The Autobiography of Elizabeth Klarer kuvaa Elizabeth Klarerin elämää, eteläafrikkalaisen naisen, joka syntyi vuonna 1910 ja joka sanoi nähneensä ensimmäisen UFOnsa seitsemän ikäisenä KwaZulu-Natalin alueella — hopeinen levy, joka torjui meteorin. Sen jälkeen hän uskoi saaneensa telepaattisia viestejä avaruusolennolta nimeltään Akon, joka vieraili Maapallolla, mutta joka ei koskaan laskeutunut aluksellaan. Vuonna 1955 Klarer väitti, että hän oli kyennyt valokuvaamaan aluksen, ja huhtikuun 7. päivänä 1956 hän sanoo Akonin laskeutuneen aluksellaan (jonka hän sanoo olleen tiedustelualus) Maapallolle ja tavanneen hänet.

Klarer's photo of Aton's scout ship

Elizabeth Klarerin valokuva Akonin aluksesta

Tässä kohtaa omaelämänkerta muuttuu ensimmäiseksi Maan ulkopuoliseksi harlekiiniromanssiksi, kun Klarer kuvaa yksityiskohtia Akoniin rakastumisestaan, matkaamisesta emoalukselle ja sitten planeetalle — jota hän kutsuu nimellä Meton — joka kiersi Alpha Centauria. Hän väitti eläneensä Metonilla neljän kuukauden ajan ja synnyttäneen Akonille lapsen ennen palaamistaan vastahakoisesti Maapallolle, johtuen Metonin magneettikenttien aiheuttamista sydänongelmista. Vaikka ei vaikuta siltä, että Akon koskaan olisi vieraillut Maapallolla toiseen kertaan hänen poikansa kanssa, Klarer sanoo molempien ilmestyneen hänelle holografisesti ennen hänen kuolemaansa vuonna 1994.

Klarer's drawing of Akon

Klarerin piirros Akonista — varsin komea avaruusolento

Kirja sisältää Akonin kuvauksen voimanlähdeteknologiasta, joka mahdollisti hänen liikkua edestakaisin Metonin ja Maapallon välillä. Klarer aloitti kirjoittamaan jatko-osaa, mitä hän ei koskaan saanut valmiiksi, nimeltään The Gravity File, jonka oletettavasti piti selittää hänen aluksensa “elektro-gravitaatiovoimanlähde”.

house

Elizabeth Klarer tunnettiin avoimesti ufologi George Adamskin fanina, joka kuuli hänen väitetyistä kokemuksistaan ja tapasi Klarerin 1950-luvun lopulla, tunnusti hänet yhdeksi varhaisista ‘ihmis-avaruusolentohybridien äideistä’. Klarer ilmeisesti puhui hänen kohtaamisistaan usein ja oli kunniavieras 11. kansainvälisessä UFO-tutkimusryhmien kongressissa Weisbadenissa vuonna 1975.

Beyond the Light Barrier: The Autobiography of Elizabeth Klarer on kiinnostava tarina, jolle ei ole mitään todellista näyttöä muuten kuin valokuva, jonka hän sanoo olevan Akonin partioalus. Onkin hieman sääli ettei hän paljastanut meille tapaa saada yhteyttä Akoniin haastattelua varten.

 

Artikkelin julkaissut Mysterious Universe

UFO nosti Nick Popen auton ilmaan tunneiksi

Entinen Britannian puolustusministeriön työntekijä Nick Pope väittää, että hänet on abduktoitu automatkalla, josta hänellä ei ole muistikuvia.

Ufologisti Philip Mantle esittää, että Nickin omassa kirjassaan The Uninvited kuvaama jäätävä kohtaaminen avaruusolentojen kanssa olikin sattunut Nickille itselleen.

Nickin mukaan Peter-niminen mies ajoi tullitietä Floridassa, USA:ssa, hänen Jenny-tyttöystävänsä kanssa, kun heidän autonsa hitaasti vedettiin pois tieltä metsäaukealle noin 30 metrin korkeudessa.

Kun metsässä ympärillä alkoi näkyä valoa, Peter sanoi irroittaneensa turvavyön ja astuneensa ulos autosta pystysuoraan ilmaan, kunnes hän sitten löysi itsensä ahtaasta metallisesta käytävästä.

Abduction sketch
Peter väittää unohtaneensa mitä ajomatkalla tapahtui

Peter muistaa lopulta löytäneensä itsensä kävelemästä ilmassa autolleen, jossa Jenny oli edelleen istumassa liikkumatta.

Kun hän oli autossa, se alkoi pyöriä kunnes se tuli alas maahan tienposkeen Boca Ratonin ulkopuolella, eikä niinkään sillä tullitiellä missä he ajoivat.

Omituista kyllä, Peter uskoi koko homman kestäneen alle puoli tuntia, mutta hän sai kuulla että se oli oikeasti kestänyt tunnin pidempään hänen kuvitelmaansa.

Nick Pope
Nick Pope sanoo, että hän tarkoituksella kertoi tarinan ufologeille

Tutkijoiden kollektiivi uskoo, että Peter olikin itse asiassa Nick Pope, hänen kiinnostuksensa Maan ulkopuoliseen elämään oli syventynyt hänen puolustusministeriön pestinsä jälkeen.

Philip Mantle sanoi: ”Pope väitti, että hänen aloittaessaan Air Staffissa (2A) kesällä 1991, hänellä ei ollut tietoa tai kiinnostusta UFO-asioihin ja että ainoastaan puolustusministeriölle tehdyn UFO-tutkimuksen johdosta hän muuttui uskovaiseksi.

”No, toimitin ministeriön dokumentin vuonna 1988 hänelle, jota hän oli jo käsitellyt UFO-tutkimuksissaan, kun hän työskenteli Portsmouthissa.

”Tammikuussa 1991, ennen hänen siirtoaan niinkutsuttuun ’UFO-TOIMISTOON’ hänellä oli jo ollut oma lähikohtaamisensa Floridassa.

MoD document
Puolustusministeriön dokumentti, jonka Philip Mantle sanoo tukevansa hänen teoriaa

”Hän nyt kiistää sellaisen kohtaamisen tapahtuneen ja me olemme myös näyttäneet dokumentteja hänen palveluksestaan Air Staffissa (2A), että hän oli D-arvon virkailija eikä koskaan tutkinut yhtään mitään.”

On enemmän kuin sattumaa, että tullitien tapaus kytkeytyy Nickin omaan kokemukseen, sanoo ufologi, joka väittää että Nick on kertonut hänelle tapahtuman itse.

Eräs heistä, Chris Fowler sanoi: ”Nick paljasti jotain jota hän piti varsin omituisena, ainakin Nickin sanomana omituisena.

”Hän sanoi meille, että muutama vuosi sitten, ennen kun hän sai Air Staffin paikan, hän oli lomalla tyttöystävänsä kanssa Floridassa ja että hän oli kokenut tiellä jotain mistä hän ei muista mitään.

”Hän sanoi, että he olivat tullitiellä ja yhtäkkiä hän tajusi, että he eivät olleet ajaneet ajaneet tullikopin ohi, vaikka he selvästi olivat ohittaneet sen.”

Daniel Harris lisää: ”Chris ja minä molemmat olimme monttu auki. Me emme uskoneet mitä hän kertoi meille.”

Hänen tutkimuksissaan PHilip oli löytänyt Nick Popen allekirjoittaman dokumentin vuodelta 1988, jossa paljastetaan hänen UFO-kiinnostuksensa ennen hommiaan ministeriöllä.

Philip oli myös kaivanut esiin puolustusministeriön selvityksen, että ei ollut olemassa mitään Britannian hallituksen UFO-projektia.

Mantle sanoi: ”Kaikki yhteensattumaa? Ei mielestäni. Kun kaikki tämä laitetaan yhteen, ainoa johtopäätös on, että Nick Pope ja ’Peter’ ovat yksi ja sama henkilö. Siitä minulla ei ole epäilystäkään.”

Nick vastasi Daily Starin kommenttipyyntöön: ”Jäynäsin muutamaa varsin päihtynyttä ufologia tällä tarinalla 25 vuotta sitten ja ehkäpä nyt sitä niittää mitä on kylvänyt jos tarina edelleen on kierrossa.

”Se sattui avaruusolentojen ruumiinavausvideon Britannian ensi-illassa, jonka tulisi kertoa jo ihmisille näiden ihmisten hyväuskoisuudesta jos he edelleen levittelevät huhuja.”

 

Artikkelin julkaissut Daily Star