Avainsana-arkisto: UFOt

Pyramidi-UFO Etelä-Afrikassa

Havaintopäivämäärä: marraskuun 22, 2010
Havaintopaikka: Clarens, Etelä-Afrikka
Lähde: MUFON #97999

 

Tämä havainto on raportoitu vasta nyt. Henkilö otti valokuvia Etelä-Afrikan Clarensissa. Ensimmäisessä kuvassa ei näy mitään erikoista, mutta toisessa kuvassa näkyy väärin päin oleva pyramidi-UFO. Lähikuva UFOsta näyttää harmaan metallisen pinnan ja täysin symmetriset sivut. Clarens on pieni 6300 asukkaan kaupunki.

Tämä ei ole kameran ohi lentävä hyönteinen, koska sillä ei ole jalkoja, siipiä tai päätä. Tämä ei ole leija, koska se katosi sekunneissa. Olen kuullut pyramidi-UFOista, mutta en ole havainnut sellaisia pahemmin. Kappale näyttää olevan suoraan vuoren yläpuolella ja arviolta se on pienen auton kokoinen. Sen uskomattoman nopeuden takia se on vain yhdessä kuvassa. Tämä on selkeä viite siitä että kyseessä on alus.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Otin kaksi kuvaa sekuntien päässä toisistaan. Huomasin esineen vasta vuosia myöhemmin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi välähtelevää UFOa avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: tammikuun 19, 2019
Havaintopaikka: Kansainvälinen avaruusasema

 

ISS:llä nähtiin kaksi UFOa livelähetyksessä. UFOt välkehtivät, joten ne nähtävästi haluavat tulla avaruusaseman astronauttien havaitsemiksi. Avaruusasemalla vierailevat UFOt ovat päivittäinen ilmiö.

Jos katsot livelähetystä internetistä muutaman tunnin…. näet asioiden lentävän läheltä jotka uhmaavat järjellistä selitystä. NASA aina kieltäytyy puhumasta näistä kappaleista, ja sen sijaan ottaa aseman jossa jättää huomiotta kaikki niihin liittyvät kysymykset. Todellinen kysymys on… miten monta kertaa ovat avaruusolentojen alukset saapuneet avaruusasemalle ja olennot menneet sisään?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Mystinen valonsäde Oklahomassa

Tammikuun 15. päivänä 2019 silminnäkijä ajoi moottoritiellä lähellä Oklahoman Edmondia, kun hän näki suuren pallon joka ilmaantui puunlatvojen ylle lähell voimalinjoja, ja se lähetti säteellä jotain alas.

Valo oli niin kirkas, että hän ei kyennyt näkemään esinettä, mutta sinertävän valkoinen valo emittoi jotain alas maahan, niinkuin jotain nostettaisiin maasta tai laskettaisiin sinne.

Huolimatta siitä että hän liikkui nopeasti, hän kykeni ottamaan kolme kuvaa puhelimellaan, jotka hän on lähettänyt jatkotutkimuksia varten.

Koska tapaus on erittäin mystinen, voimme vain arvailla mikä kappale oli kyseessä, jonka kuski on valokuvannut.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Nopeasti kiitävä UFO Area51:ssa

Brian Hanley on julkaissut UFO-materiaalia tammikuun 9. päivänä 2019. Hän kirjoittaa: Yleensä käsittelen politiikkaa, mutta kun Sam Chortek ja Jimmy Chappie tulivat luokseni tämän kuvamateriaalin kanssa yksinoikeudella, minun oli pakko kertoa tästä.

Aluksi epäilytti paljon oliko tallenne aito vai feikattu, johon Brian Hanley vastasi julkaisemalla raakavideon, joka on kuvattu dronella Utahissa, Beaverin yllä, vain pari tuntia autolla Area51:sta.

Alkuperäisellä kuvamateriaalilla näkyvä kappale liikkuu uskomattomalla nopeudella. Toisella videolla näkyy kappale hidastettuna, niin että se on mahdollista tunnistaa.

En sulje pois sitä että tämä kappale on avaruusolentojen, mutta koska tämä UFO on pikakiitäjä ja filmattu Area51:n lähellä, on paljon mahdollista että tämä kappale, joka näyttää paljon muilta pikakiitäjiltä jotka ilmakehässä kiitävät, olisi osa jotain salaista projektia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Omituinen neliskulmainen anomalia taivaalla

Tarkkaillessaan taivasta digitaalisella yökameralla taivastarkkailija havaitsi omituisen neliskulmaisen pilvimuodostelman Groenlon taivaalla Alankomaissa.

Taivastarkkailija pohtii oliko kyseessä kemikaalivana vaiko jotain muuta, sillä taivaalla ei ollut muita pilviä kuin tämä.

Kemikaalivanan sijaan, voisiko kyseessä olla verhottu UFO joka liikkuu hitaasti yötaivaalla?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO Kanadassa pääsi paikallisuutisiin

Havaintopäivämäärä: tammikuun 11, 2019
Havaintopaikka: Winnipeg-järvi, Manitoba, Canada
Lähde: https://www.cbc.ca/news/canada/manitoba/sighting-lake-winnipeg-1.4976634

Tässä on UFO Winnipeg-järven yltä. UFO liikkuu liian hitaasti ollakseen meteori avaruudesta, ja jopa liian hitaasti ollakseen suihkukone. Omituista kyllä, sillä on paksu vana etupää ja keltaisen oranssi perä ennen kuin loppu muuttuu vanaksi. Tottakai joku yritti sivuuttaa tämän illuusiona. Se on kuitenkin siinä, ei temppuja, se on todellinen. Uskon myös, että jos järvelle mentäisiin tutkimaan, joku löytäisi jään sulamiskohdan mistä UFO on mennyt läpi. Tällä tavoin se voi mennä vedenalaiseen tukikohtaan.

Scott C. Waring

Uutiset kirjoittavat:

Se ei ole toisesta maailmasta, vaan valopallo joka kuvattiin Winnipeg-järven yllä. Tämä on silti varsin uniikki tapaus, ainakin niideen mukaan jotka tutkivat Manitoban taivaita. Vaeltava taivaankappalee kuvattiin tammikuun 11. päivänä noin 15 kilometriä Manitoban Jackheadista. Henry Traverse sanoo, että hänen 16-vuotias lapsenlapsensa Kieisha Traverse oli kalassa Winnipeg-järvellä noin 3 aikaan päivällä, kun hän havaitsi valopallon taivaalla ja alkoi kuvaamaan sitä. ”En tiennyt mitä ajatella, sanoa tai tehdä”, Traverse sanoo. ”Me harvoin näemme tuollaisia asioita päiväsaikaan, mutta olemme kokeneet tuollaisia yöllä”, hän sanoo. ”Meillä on tarinoita jotka menevät kauas menneisyyteen, vanhat kalamiehet näkivät nopeita taivaankappaleita katoavan järven veteen”, hän sanoo.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightnigs Daily

Hehkuva UFO Meksikon tulivuorella

Havaintopäivämäärä: tammikuun 13, 2019
Havaintopaikka: Popocatepetl, Mexico

Youtube-käyttäjä Kate Martin2016 bongasi tämän UFOn, kun hän oli katselemassa tulivuoren livelähetystä. Kesken lähetyksen tämä hehkuva UFO tuli yhtäkkiä esiin hänen yllätyksekseen. Tämä UFO pysähtyy ja leijailee tulivuoren aukon yllä hetken ja sen jälkeen kiitää pois. Tämä tulivuori on kuuluisa UFO-havainnoistaan viime vuosien aikana. Henkilökohtaisesti olen myös nauhoittanut aiemmin noin kymmenen videota lentävistä esineistä tulivuoren suulla.

UFO nähtävästi leijaili tulivuoren vasemmalla reunalla, jossa uskon sen poimineen lastia tai matkustajia avaruusolentojen tukikohdasta, joka sijaitsee 4-6km tulivuoren alla. Paikalliset ovat myös raportoineet nähneensä UFOja ja jopa avaruusolentoja vuorella, joten tämä video ei sinänsä yllätä, mutta on loistavaa todistusaineistoa avaruusolentojen läsnäolosta vuorella.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Minulla ei ole käsitystä tämän jutun oikeasta koosta, joten jos haluat antaa arvion, kommentoithan tähän. Tämä voi olla mitä tahansa UFOsta hyönteiseen. Kiinnostavaa kyllä miten se on paikallaan, sitten kiitää pois samaan suuntaan mistä se tulikin. En tiedä…. olen nähnyt hyönteisiä filmillä, mutta tämä tuntuu varsin isolta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valkoinen UFO Etelä-Koreassa

Havaintopäivämäärä: tammikuun 16, 2019
Havaintopaikka: Busan, Etelä-Korea

Silminnäkijä kuvasi tämän videon Etelä-Koreassa. Valkoinen kaksoisovaali-UFO leijaili 3,5 miljoonan asukkaan Busanin kaupungin yllä. Henkilö oli ajamassa ja ikkuna oli alhaalla, joten kuva ei ole heijaustus lasista. Se on hyvä.

Tämä UFO tuntuu olevan lähellä kukkulan huippua, aivan kuin se tarkkailisi jotain. Lisäksi tämä UFO näyttää olevan kallellaan ja erittäin valkoinen, kuin pilvi, mutta ilman savua. Perustuen kallistuskulmaan, väriin ja kokoon sanoisin etä tämä on oikea UFO.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kirjoittaa:

Pitkän aikaa olen kaivannut näkyväni UFOn!! Tänään viimeinkin näin jotain, mutta jotain outoa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pikakiitäjä ohittaa satelliitin

Helmikuun 14. päivänä 2019 Wilbur Allen kuvasi omituisen punertavan valojuovan, joka matkaa avaruuden halki.

Ottaen huomioon esineen nopeuden, voi olla että taivastarkkailija on filmannut pikakiitäjän.

Pikakiitäjä (Fastwalker) on koodinimi, jonka Pohjois-Amerikan ilmapuolustus on antanut UFOille jotka liikkuvat ja muuttavat suuntaansa suurella nopeudella.

Joskus pikakiitäjiä on kuvattu puolustustukiohjelman (Defense Support Program, DSP) satelliitilla, kuten tapahtui toukokuun 5. päivänä 1984 kun DSP-satelliitti kuvasti pikakiitäjän sen matkatessa 35400 kilometrin tuntinopeudella.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystinen nero patentoi UFOn 40-luvulla

Alexander Weygers loi useita yksityiskohtaisia piirroksia aluksesta nimeltä ”Discopter”, pystysuoraan nouseva alus joka näyttää paljon siltä joka saa myöhemmin nimen ”lentävä lautanen”, sekä muita piirroksia amerikkalaisista kaupungeista, erityisesti San Franciscosta ja Chicagosta.

Hän lähetti nämä yksityiskohtaiset piirostukset jokaiseen USA:n armeijan haaraan, ja hänelle lopulta kerrottiin että heitä kiinnosti käsite ja aluksen design, mutta että he eivät tuohon aikaan olleet valmiita koska sotatoimet menivät kaiken edelle.

Kuitenkin hän patentoi ”Discopterin” design tammikuussa 1944, ja se toimi prototyyppina muille samanlaisille aluksille joita on kehitetty siitä lähtien.

Ashlee Vance vierailee taidekauppiaan luona, jonka kiinnostus Weygersiä kohtaan on kehittynyt pakkomielteeksi.

 
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot