Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli hyväksyntää. Q, Q2 on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Tarpeeni repivät minut palasiksi vastoin preferenssejäni. On fyysisiä tarpeita tehdä asioita… Tuppaan ennakoimaan, juoksemaan poispäin noista asioista. Ymmärrän mitä sanot, kun puhut toiminnasta eteenpäinmenemiseksi ja innostavien asioiden tekemiseksi ja ekstaasin tuntemiseksi, jne…

Mutta tarpeeni — tunnen itseni maadoitetuksi, tunnen…

A: Miksi mielestäsi ne ovat tarpeita?

Q: No, minulla on tapana yrittää jättää ne huomiotta. Siksi…

A: Tapana yrittää? Tarkoittaako se yrittää yrittää?

Q: Yritän yrittää jättää ne huomiotta.

A: Kuka sanoo että sinun pitää jättää mitään huomiotta? Asioiden huomiotta jättäminen on se mikä sallii niiden muuttua musertaviksi.

Q: Okei. Anna minun kuvata, tavallaan… niinkuin, en oikeasti halua työskennellä elantoni eteen — olla fyysisessä kehossa, olla fyysisessä ajassa…

A: Nyt, hetki vain. Olet fyysinen keho fyysisessä ajassa, jotta voit sallia yhden asian olla ilmiselvä, sillä jos olet missä olet, olet selkeästi niin valinnut. Siksi, ensinnäkin ja kaikkein olennaisimmin, salli itsesi tunnustaa, niin kauan kuin pysyt fyysisenä, sinä selvästikin edelleen ajattelet että sille on olemassa syy. Sinä hetkenä, mikrosekuntina, kun todella et enää usko että sinulla on tarkoitus fyysisenä olemiselle, sinä et sitä ole. Joten niin kauan kuin jatkat sellaisena oloa, pidä itsestään selvänä että olet sitä mieltä että sinun tarvitsee niin olla jostain syystä.

Q: No… okei, kiitos tuosta. Tunne joka minulla on… tunnen kuin tietoisuus siitä että olen täällä fyysisessä kehossa, tämä tässä… tunnen kipua. Tunnen kuin olisin enemmän energiayksikkö tai jotain — enemmänkin — vain toinen tila; tunnen että olen toinen tila.

A: Sinä olet oma tilasi ja oma aikasi.

Q: Se ei sovi… okei. Se ei sovi tähän… en tunne että sopisin, ja tajuan…

A: Me ymmärrämme mitä sanot; mutta jälleen kerran, määritelmän mukaisesti, jos sinä todella et sopisi tänne, et olisi tällä. Joten pidä itsestään selvänä että sinä selvästikin sovit, muutoin olisit jossain muualla.

Q: Joo. Okei. Arvostan tuota, ja…

A: Idea sopimisesta, kuitenkaan, ei tarvitse tarkoittaa mukautumista.

Q: Voi, kyllä. Hyväksyn tuon. Tuntuu siltä kuin vaimentaisin — lopettaakseni kevyempään huomioon — tuntuu siltä kuin vaimentaisin, kuin jotain… niinkuin sanot, kiihdyttäisin.

A: Kyllä.

Q: Olen pääsemässä kohti viimeistä pientä nousevaa spiraalia — se pieni asia — ennen kuin en enää ole osallisena itseni kahtiajaossa.

A: Selvä. Mutta tunnusta että tilanteen paradoksi on, jotta kokisit sen mistä puhut, ensimmäinen asia joka sinun tarvitsee tehdä on muuttua todella osalliseksi siitä missä olet, tässä hetkessä. Olemalla tässä hetkessä, siinä missä olet, silloin yhdistyt kaikkeen joksi mahdollisesti voit muuttua — ja silloin muutut siksi.

Q: Petraan tuota.

A: Sinä yksinkertaisesti muutut erilaiseksi.

Q: Kiitos. Hetki vain…

Q2: Minulla oli oivallus siitä täydellisen halukkuuden ideasta olla ihminen Maapallolla.

A: Kyllä.

Q: Ja monet meistä, tiedän — että vuosien mittaan — ovat olleet haluttomia… tietämään menneestä ja tulevasta, muista planeetoista, toisista sivilisaatioista…

A: Kyllä, kyllä, kyllä.

Q: …ja haluttomia olla — ja koska me olemme täällä, me olemme erittäin paljon miehiä maapallolla…

A: (Naisen äänellä: ja naisia. *paljon naurua*)

Q: Siksi sanoin ihmisiä maapallolla aluksi. Ja se on täydellinen halukkuus olla yhretdessä hetkeen. Ja tämä on jotain jonka parissa työskentelen.

A: Kyllä! Sillä tämä on yhtä kelpoa kuin missä tahansa muualla missä olet koskaan ollut, tai voisit koskaan olla.

Q: Juuri niin.

A: Jos se ei ole, silloin mitätöit kaiken muun jonka olet koskaan tehnyt myös, sillä he ovat kaikki täällä ja nyt. Kiitos!

Q: Kiitos.