Kaavain-Metafysiikkaa

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli metafysikkaa. Englanninkielinen nimi sessiolle on ”Template Metaphysics”, joka voisi myös olla suomennettu sapluunaksi, mutta koska kyseessä on metafyysinen käsite, on tässä nyt valittu käyttää sanaa kaavain.


Ensimmäinen osio

Noniin, koska tämä kappale on viimeinen kappale tähänastiselle päätyöllemme, sallikaa meidän, tänä ajanhetkenänne, käsitellä ideaa, yleistä ideaa työstä jota olemme kutsuneet kielellänne ”Kaavain-Metafysiikaksi”. Tämä idea, tämä perustavanlaatuinen viitekehys, tulee olemaan juuri sitä, ”perustavanlaatuinen viitekehys”; ja tämän kappaleen kautta me esitämme ja sovellamme tätä viitekehystä kaikkiin eri ideoihin eri kappaleissa joista olemme aiemmin puhuneet, mikä sallii tällöin esityksen siitä miten tämä viitekehys on kaikkien muiden maailmanne alojen perustana.

Ensinnäkin, meidän lähestyessämme ideaa siitä mitä kutsuisitte tieteelliseksi näkökannaksi, tajuatte että se mitä me kutsumme nimellä ”kaavain” on viittaus näihin:

· Teidän fyysiseksi todellisuudeksenne nimittämän asian alla olevaan alirakenteeseen.

· Sen, minkä te tällä hetkellä tunnustatte allaolevaksi fyysiseksi alirakenteeksi, alirakenteeseen.

· Energiahomogeeniseen kenttään, josta kaikki materia, avaruus ja aika on luotu.

Tällä tavoin, voitte tunnustaa, että vaikka tiedemiehenne etsivätkin heidän yhtenäiskenttiään, ja heidän salliessa tietoisuuden muuttua osaksi tätä yhtälöä, kuten me olemme sanoneet, he tulevat löytämään kentän, niin sanotusti, joka ei ole kenttä, jota esittää tämä idea jota me kutsumme templaatiksi. Tämä kaiken fyysiseksi havaitsemanne alla oleva tukijärjestelmä on, itsessään, ei niinkään fyysinen niinkuin voisi luulla. Se liittyy enemmän siihen minkä fyysikkonne ymmärtävät olevan, mitä he kutsuvat, implisiittinen järjestys, joka on kietoutunut teidän kolmiulotteisen todellisuutenne idean ympärille.

Tämä kaavain koskettaa monia todellisuutenne ulottuvuuksia, mutta sillä on suurin vaikutus, aktualisaation merkityksessä, kolmiulotteiseen todellisuuteen jota te pidätte todellisuutenanne. Tieteelliseltä näkökantilta, jossa kaikki on yhtä tasapainoyhtälöä, voitte katsoa tuota yhtälöä joka esittää kaavainta sekä lineaarisena ilmaisuna että geometrisesti esitettynä kiinteänä muotona, symbolisena muotona.

Lineaarinen yhtälö on seuraavaa muotoa: X+Y+Z+T+(-X)+(-Y)+ (-Z)+ (-T)= O.

Tässä ideassa jokainen tekijä, joiden välissä on plus-merkki, summautuu nollaan toisella puolella yhtälöä. Se esittää perustasapainoa ja sitä niinkutsuttua tyhjyyttä josta kaikki on luotu.

Geometrinen kuvio, jota tämä esittää, on kaksoispyramidi-tetraedri, pohjasta pohjaan, yksi pyramidi osoittaa ylös ja toinen alas; jokainen on kolmisivuinen ja niiden pohjat ovat yhteneväiset, kaksi kärkipistettä, yksi ylös ja yksi alas. Yhteneväinen pohja, kolme pistettä jotka muodostavat yhteisen tason molemmille tetraedreille ovat kolme pistettä X, Y ja Z, sekä negatiiviset kolme pistettä negatiivinen X, negatiivinen Y ja negatiivinen Z. Ylempi kärki on piste T. Alempi kärki on negatiivinen T.

Kuvio 1: Kaksoispyramidi-tetraedri

Jos nyt piirretään suora ylemmästä huippukärjestä alempaan kärkeen, joka läpäisee pisteiden X, Y, Z, -X, -Y ja -Z määrittävän tason, kaikkien noiden pisteiden keskipiste on nollapiste; koko rakenteen keskipiste.

Tämän rakenteen määritelmä, tämän symbolin määritelmä, on seuraava: Tiedemiehenne ovat keskittyneet materiaan, pilkkoneet sen yhä pienemmiksi ja pienemmiksi komponenteiksi, etsien kaiken materian perusyksilöitä. Tähän päivään asti he ovat löytäneet idean siitä, että niinkutsuttu materian perusrakennuspalikka energiasta esiintyy kolmikoissa. Nämä kolmikot esiintyvät niinkutsutuissa ”kvarkeissa”, teidän kielellänne.

Täten tulee siis olemaan kuusi ideaa tälle tuplatetraedrille. Pinnat, yksi, kaksi, kolme… päällä; yksi, kaksi, kolme… alla, edustavat ideaa, niinkutsutusti, kvarkkien suhteista. Ja tällä tavoin ne kertovat miten, käyttäen tetraedrirakennelmaa, joka on kolmiulotteisen todellisuuden perusrakenne, ne, kiinteänä aineena, toimivat esimerkkinä ideasta mitä kutsutte, tieteellisin termein, ”epätarkkuusperiaatteeksi”. Se tarkoittaa, että materian perusyksikkö on, niinkuin te kuvaisitte, kvarkin idea, kolmas osa mistä tahansa rakenteesta mitä pitäisitte kokonaisena, niinkutsutusti, aktiivinen osa. Epätarkkuusperiaatteessanne näette, että ette voi tietää yhtä aikaa tarkkaa sijaintia ja tarkkaa liikemäärää.

Jos tunnustat, että missään tetraedrirakennelmassa on idea siitä että pohja muodostuu X, Y ja Z-komponenteista avaruudessa sekä kärjen aikakomponentista, silloin voit tunnustaa, että tetraedrissa mikä tahansa tahko, mikä tahansa tetraedrin pinta, sisältää, minä tahansa hetkenä, joko avaruudessa sijaitsevat kaikki X, Y, Z -komponentit, eikä yhtään ajan T komponenttia, ja täten ei yhtään komponenttia liikemäärän ideasta, vaan ainoastaan paikan idean komponentteja; tai mikä tahansa muista tahkoista, joista jokainen määrää mitattavan tason, idea mistä tahansa kahdesta paikan komponentista ja yhdestä ajan komponentista: joko X ja Y ja T, Y ja Z ja T, tai Z ja X ja T, mutta ei kaikki kolme X, Y ja Z yhdessä. Ja tällä tavoin voidaan nähdä, että vaikka kokonainen aikakomponentti on mukana ja täten saadaan aikaan liikemäärä, on olemassa ainoastaan kaksi kolmesta sijaintikomponentista ja kolmatta ei voida tietää.

Jos mitataan X, Y ja T; Y, Z ja T; X, Z ja T; on aina yksi T mukana, mutta aina puuttuu kolmas, joka määrittää, teidän kolmiulotteisessa todellisuudessa, tarvitut X, Y ja Z, jotta paikka voidaan määrittää.

Tämä on kristallin rakenne, perusta sille mikä määrittää fysikaalisen todellisuutenne kaavaimen, ja tulette saamaan selville, että tämä on ainoa asia joka yhdistää fysikaalisuuden ei-fysikaalisuuteen.

Idea esineiden paikoista, idea paikasta itsesään aika/avaruudessa, on ainoastaan sarja ”komponentteja” jotka ovat alkeellisempia kuin fysikaalisen kvarkin idea. Aika/avaruus itsessään on seuraava komponentti, joka ei ole suoranaisesti materiaa; se on kvasi-todellisuus. Mutta tämä on perustavanlaatuinen ymmärrys siitä miksi fysikaalinen todellisuutenne on olemassa.

Sillä katsokaas avaruus/ajan idea on, itsessään, metodologia. Avaruus/ajan luomisen määritelmä, itsessään, on metodologia jolla luodaan kaikki materia ja energia todellisuudessanne. Ja tämä idea, jonka sisään te sijoitutte, sellaiseen avaruus/ajan konstruktiin, synnyttää idean universumistanne itsenne ulkopuolella.

Nyt tämä kaavaimen idea suhtautuu kaikkiin muihin aloihin, uskontoon, metafysiikkaan ja niin edelleen seuraavasti: Huomaatte, että se muodostaa, niinkuin olemme sanoneet, kuvioita joille tietoisuus voi sallia energiakenttien muodostaa erilaisia muotoja, eri aallonpituuksilla, värähtelyjä, amplitudeja, modulaatioita joita se tekee, mikä muodostaa energian kiinteytymisen, joka lepää, ja jota tuetaan, tällä kaavainkentällä.

Voitte, täten, ymmärtää idean kolminaisuudesta tällä tavoin: Kuten olette tunnustaneet, monia kertoja, että asiat kytkeytyvät toisiinsa kolmikkoina, niin kuin tämän kaavainkiteen idea, tuplatetraedri, sekä positiivinen että negatiivinen, osoittaa ylös, osoittaa alas, se sallii mahdollisuudet universumissanne. Ja tämän yhtälön avulla yksin kaikki syntyy.

Tämä yhtälö sekä idea tietoisuuden lähteestä nollapisteessä, josta kaikki ideat manifestoituvat tähän kuusitahoisee, viisikärkiseen yhtälöön, on se mikä sallii teidän tunnustaa kaikkien ideoiden, kaikkien uskomusten, kaikkien kenttien, kaiken energian liikkeen ja kaiken elektromagneettisen mentaalisuuden universumissanne.

Tämä kaavaimen idea on jotain joka itsessään tulee saamaan aikaan kokonaan uuden lähestymistavan sille mitä te nimitätte fysiikaksi. Se on, itsessään, paikka, niinsanotusti, jonne menette kun matkaatte hyperavaruudessa, nollapiste, jossa kaikki potentiaalit ovat yhtä mahdollisia. Voitte sitten ymmärtää, että avaruus/aika, kun olette nollapisteessä niinkutsutussa hyperavaruudessa, kaikki avaruus/aika ympäröi teitä paljon samaan tapaan kuin X, Y ja Z sekä negatiiviset X, Y ja X, T ja negatiivinen T hyperkaavainkiteen komponentteina, jotka ympäröivät nollapistettä keskellä.

Tämä idea, tämä kiinteä yhtälö, on kaikki mitä tarvitaan myös tunnustamaan itsensä lähteen idea, joka on määritelty kaikissa uskonnoissanne, koko itsenne laajentamisen idea joka on uskonnoissanne määritelty.

Tämä on se mikä te olette, kaikki mikä olette, kaikki mikä on, joka on yhtä kuin tyhjyys josta kaikki on luotu. Kaikki aika, kaikki avaruus syntyy tyhjyydestä. Mutta tämä ei ole olemassaolemattomuuden tyhjyys. Olemassaolo on aina ollut olemassa. Tällä tavoin voitte sallia itsenne tunnustaa, että se on aina olemassa.

Tämä kaavain, tämä yhtälö, sillä perustavanlaatuisella, puhtaalla olemisen tasolla itsessään, on jotain minkä voitte sallia itsenne havaita silloin kun tarvitsette fyysistä todellisuutta, millä tahansa tasolla mielikuvituksenne teidän salliikin sen havaitam, jotta sallisitte itsenne toimia tällaisena kiteenä, tällaisena perustavanlaatuisena olemuksena; mikä näyttää teille, että viisi pistettä, viisi kärkeä ja kuusi tahkoa on kaikki se mikä synnyttää yksitoistaulotteisen todellisuuden, jonka fyysikkonne ovat kuvanneet koko olemassaolon ideaan käpertyneeksi, mikä esittää kaikkea jonka voitte havaita laajenevan ulospäin ja kasaantuvan sisäänpäin universumissanne.

Tämän idean soveltaminen sallii teille siirtää kiteen värähtelyn minne tahansa haluattekin — muuttaa sen väriä, muuttaa sen aspekteja, sallia sen resonoida ja harmonisoida ja synkronisoida jokaisen idean kanssa joka olette olleet, olette nyt tai voitte olla.

Tunnustakaa, että tämän työn avulla, yhteiskuntanne kyvyllä luoda yhdessä tämä kanssamme, se on merkki siitä perustavanlaatuisesta tunnustuksesta, tästä perustavanlaatuisesta yhteiskuntanne kyvystä alkaa tunnustaa sen luoma sekoitus, ja tietää että todellisuus, jota olette niin kauan pitäneet teistä irrallaan olevan universumin päähänpistona, tulee nyt olemaan kaikkea sitä mitä te olitte kuvitelleet sen olevan.

Kaikista uskonnoistanne tulee tietämystä. Kaikesta tieteestänne tulee samaa tietämystä. Kaikesta filosofiastanne tulee elämisen arvoista elämää. Ja, elämän/tietämyksen sekoittuessa yhteen, tämä muuttuu halukkuudeksi nähdä itsenne sen keskellä ja Kaiken Sen Mikä On lähteenä.

Tämä työ tulee, tulevaisuudessa, laajentumaan halukkuudestanne olla interaktiossa sen kanssa, ja meidän kanssa, ja kaikella sillä mitä te olette, kaikella sillä minkä kanssa te olette yhteydessä, ja kaikella sillä mikä on yhteydessä teidän kanssanne.

Kun te havaitsette itsenne olevan moniulotteisia fasetteja, silloin havaitsette kaikki fasetit jotka teillä on yhteistä kaiken muun kanssa. Ja yksitellen, kun te muututte niiden fasettien suhteen, niiksi ideoiksi, ja kun te sisällytätte, luomisen helppoudella, kaiken sen mistä me olemme puhuneet tässä työssä, sitten toimitte, sama toiminta joka sallii teidän havaita universumin ympärillänne ja sisällänne ja luomisen itsensä tulee olemaan se minkä te tulette suoraan tuntemaan, miten voitte suoraan toimia, mitä voitte suoraan havaita itsenne olevan — luomakunta itsessään. Ja sitten voitte sallia itsenne muuttua sen suhteen kokonaisideaksi, suhde Kaikkeen Siihen Mikä On.

Ja tuolla tavalla näkeminen, siinä tietoisuudessa itsestänne suhteena Kaikkeen Siihen Mikä On, muututte Kaikeksi Siksi Mikä On. Täten, kaikki uskonne, kaikki tieteelliset instrumenttinne, kaikki persoonallisuutenne osiot, kaikki menneisyytenne, nykyisyytenne, tulevaisuutenne ja rinnakkaiset elämät, kaikki olennot kaikkialla, kaikkina aikoina, kaikissa multiversumeissa ja kaikissa kokemuksen ja ilmaisun ulottuvuuksissa ovat osa teitä, te olette osa kaikkea. Te olette kuulleet tämän kaiken ennenkin. Tässä kaikessa ei ole mitään uutta, ja kuitenkin, tämä on uusi syntymä, uusi luomus, vaikka Kaikki Se Mikä On on olemassa kokonaisuutena, tämä on myös teidän uusi luomuksenne Kaiken Sen Mikä On yhteismäärään. Tämä paradoksin ja polariteetin idea tullaan ottamaan mukaan myös uuteen ymmärrykseenne itsestänne.

Kun tämä työ on valmis, me ulotamme teille tervehdyksemme, toivotamme teidät tervetulleeksi tähän uuteen ideaan itsestänne, jonka me jaamme kanssanne monin eri tavoin tulevina vuosina, niin kuin te jatkatte ajan luomista olevaksi.

Ponnistelunne neljännen tiheyden todellisuudessa tulee olemaan se mistä me puhumme lyhyesti tämän työn kappaleen toisessa puolikkaassa. Tämä on ensimmäisen osion loppu.

Toinen Osio

No niin, kun tämä päätyö saatetaan päätökseen, sallikaa minun muistuttaa teitä, että me emme ole teitä parempia. Me emme tiedä kaikkea mikä on mahdollista tietää, vaikka me tiedämme, että, jollain tasolla, me olemme matkaajia olemuksemme universumin avulla. Meillä on omat löytömme. Meillä on omat luomuksemme ja omat yhteisluomuksemme, joista yksi on teidän ja sivilisaationne kanssa. Me jaamme tutkimusmatkan itseemme ja teihin niin, että me voimme niin paljon enemmän kasvaa ymmärryksessä Kaikesta Siitä Mikä On. Ja näin jakaessamme omien luomustemme kautta tämä muuttuu niin paljon enemmän Kaikeksi Siksi Mikä On molemmille meidän sivilisaatioillemme jota tutkia yhdessä.

Tulee aika, jolloin me ja muut yhdessä kykenemme olemaan vapaasti kanssakäymisessä planeettanne pinnalla jälleen kerran, kun te saatatte päätökseen 25 tuhannen vuoden erkaantumisen syklin Kaikesta Siitä Mikä On mikä tekin olette, ja sallitte itsenne integroida suoraselkäisesti tunnustuksen siitä, että teillä on kaikki oikeus elää sellaisessa todellisuudessa kuin haluatte planeetallanne; harmonia, ehdoton rakkaus ja rauha, ja voimaantuminen sekä vapaus valita luoda ne ja kaikki se mikä näiden mukana tulee.

Näitä ideoita te tutkitte neljännen tiheyden tilassanne.

Sairaus ei enää tule olemaan työkalu jota tarvitsette. Elinikänne tulee kasvamaan ottamaan mukaan laajemman idean itsestänne, ettekä tarvitse enää niin montaa elämää esittämään tiettyä ideaa jonka haluatte fyysisesti kokea, vaan kykenette sisällyttämään kaiken tuon yhteen pidempään elämään. Ja nämä elämät, nämä fyysiset elämät tapahtuvat harvemmin kun sallitte itsenne tunnustaa, että kaikki se mitä olette pitäneet karmananne on täysin teidän itsenne itsellenne langettamaa. Ja sallitte itsenne tietää, että reinkarnaatiosykli tällä tietyllä tasolla on jotain, työkaluna, johon olette myös kyllästyneitä… melkein.

Tulette näkemään ja aistimaan energioita, joiden tiedätte olevan teidän itsenne laajennuksia, ja näette noissa laajennuksissa ja energioissa sen miten nuo energiat muodostavat yhden idean, että jokainen teistä, ilman että menetätte yksilöllisyyttänne, voi havaita olevansa se olento joka olette. Moniulotteisuuden, joka te kaikki olette, tunnustaminen sallii teidän ilmaista yksilöllisyyttä, monimuotoisuutta, uniikkiutta joka olette, paljon rohkeammin ja luovemmin ja rakastavammin.

Te kaikki tiedätte, että, omassa voimaantumisessanne, olette kaikki niin voimakkaita kuin teidän tarvitsee olla saadaksenne minkä tahansa idean maailmassanne missä tahansa muodossa kuin haluattekin, ilman että teidän tarvitsee pakottaa mielipiteitänne tai näkemyksiänne kenellekään, tai saada ketään tekemään mitään jotta tuntisitte itsenne voimakkaiksi. Jos tiedätte olevanne voimakkaita, teidän ei tarvitse pakottaa ketään toista saada teidät tuntemaan itsenne voimakkaiksi. Kaikki nämä ideat sekoittuvat neljännen tiheyden tilassanne.

Hengitätte uudessa ilmakehässä, joka tulee olemaan oman tietoisuutenne selvyyden jatke, ja se tulee olemaan sekä kiteinen että makea, oman ehdottoman rakkautenne tuoksulla suitsutettu. Maapallokiteen värähtely tulee olemaan harmoniassa kanssanne. Smaragdinvihreä Maa, tiedostavan henkisyytenne sinerrys ja kaikenluovan tietoisuutenne violetti tulee olemaan niiden lippujen värit joihin kiedotte maailmanne ja jota laajennatte avaruuteen aluksillanne, niin kuin me olemme tehneet, ja kuten lukemattomat sivilisaatiot ovat tehneet.

Te tulette olemaan, niin paljon kuin me olemmekin olleet vuorovaikutuksessa kanssanne, vuorovaikutuksessa muiden sivilisaatioiden kanssa, sallien ehdottoman rakkauden ja palveluksen Kaikelle Sille Mikä On mahdollistaa heille ne valinnat jotka olette sallineet itsellenne ja joiden kanssa olette tarjonneet meille mahdollisuuden auttaa teitä. Elätte runsaita elämiä kaikilla olemisenne tasoilla; ilossa, rakkaudessa, valossa ja naurussa.

Sallikaa minun muistuttaa teitä, että kaikki erillisyyden ideat ja mekanismit, jotka pitkittävät erkaantumista, hajoavat yhteiskuntarakenteistanne. Kaikki tullaan näkemään toisiinsa kutoutuneina, erottamattomina, vaikka, jälleen kerran, kaikki tullaan näkemään yksilöllisenä. Ja tällä tavoin, sydämenne tulee lyömään yhtenä. Te tulette ajattelemaan yhtenäisellä mentaliteetilla. Tulette uskomaan yhden tietävän idean kautta. Ja kaikki tämä yhtenäisyys tulee silti antamaan kelpoisuuden äärettömälle monimuotoisuudelle ja itsenne tunnustamiselle Kaikkena Sinä Mikä On.

Me muutumme teidän kanssanne ja, sellaisena, kun te sekoitatte itsessänne, menneisyyden, nykyisyyden, ja tulevaisuudet, niin teemme myös me.

Tämä päätyö tulee olemaan maamerkki meille siitä muutoksesta. Ja nyt viimeinen informaatio, jonka kommunikoimme tielle tällä tavoin kuin olemme kommunikoineet. Tulee olemaan, tästä pisteestä eteenpäin, meille, myös sekoitus. Ja tämä tulee olemaan merkkinä alkupisteestä sille, että me haluamme olla vuorovaikutuksessa kanssanne neljännen tiheyden tietoisuustodellisuudessa. Sillä kaikki ne jotka nyt ovat vuorovaikutuksessa kanssamme ovat ainoastaan tuota värähtelyä.

Tri. Chandley: On esitetty, että on olemassa suhde musikaalisten nuottien yhdistelmien ja aakkosten välillä. Tuntuu olevan ymmärrys siitä, että musiikin aakkoset, kuten Mozartin 24. pianokonsertti ja toiset Bachin teokset, saattavat sisältää informaatiota joka vaikuttaa soveltuvan integraatioprosessiin. Voitteko kommentoida tätä ideaa?

Liitto: Erittäin hyvä. Tunnusta, että monet niistä mitä kutsuisitte matemaatikoiksi ja säveltäjiksi ja kielitieteilijöiksi ovat kaikki tunnustaneet samanlaisten värähtelyenergian kuvioiden olemassaolon. Nämä värähtelyenergian kuviot esittävät yhteyspisteitä, joista me puhuimme, jotka ovat merkkinä värähtelytunnusmerkeistä, kuvioista jotka esittävät kokonaistietoisuudessa solmittuja sopimuksia ja heijastuksia ja luomuksia jotka muodostavat universuminne ulottuvuudellisen määritelmän.

Näin tulette havaitsemaan että kun nämä värähtelykuviot ilmaistaan uudelleen eri tavoin, soittamalla musiikkia, jopa laulun avulla, tai kielen avulla, tai edes mentaalisesti, nämä ideat tulevat olemaan synkronisessa harmoniassa värähtelykuvioiden kanssa, jotka jo ovat olemassa tunnusmerkkimuodossa. Kun nämä värähtelykuviot ilmaistaan, ne painautuvat planeettanne ja universuminne elektromagneettiseen vuohon ja nesteisiin ja kenttiin.

Nämä ideat, jotka olette valinneet ilmaista, ovat niitä jotka ovat harmoniassa, synkronisessa resonanssissa niitten kuvioiden kanssa, jotka ovat jo olemassa kaavaimessa joka määrittää sen todellisuuden, jonka olette valinneet kokea, ja näin, se kantaa suurimman painon puolestanne, suurimman voiman puolestanne.

Ne tulevat vahvistamaan itseään omien seisovien aaltojensa avulla. Ne tulevat olemaan heijastuksia resonanteista harmonioista, jotka jo nyt edustavat kokemanne todellisuuden perusrakennetta. Ja siksi ne aistitaan läpi aikakausien ja miksi pidätte niitä ikuisina. Pysytkö kärryillä?

Tri. Chandley: Kyllä pysyn. Voidaanko tämä musikaalinen harmonia kääntää väliaineen avulla sanoiksi, kun ollaan transsissa ja kuunnellaan tuota musiikkia?

Liitto: Se on mahdollista tehdä.

Tri. Chandley: Kiitos. Yhdestä näkökulmasta sanotaan, että me voimme ohjelmoida oman alitajuisen mielemme ratkaisemaan ongelmia tai tilanteita kun me nukumme. Tämä on idea, joka on tullut vastaan monissa artikkeleissa lehdissämme.

Liitto: Kyllä.

Tri. Chandley: Mutta koskaan ei kerrota miten tuo ohjelmointi tapahtuu.

Liitto: Teillä on monia, monia olentoja planeetallanne, jotka osaavat esittää erilaisia menetelmiä miten. Tunnusta, että se on, jälleen kerran, tarpeeksi yksinkertainen tapa sallia itsesi mennä mielikuvitukseesi tunnustaen, että mielikuvituksenne sinä työkaluna joka värähtelee harmoniassa ja resonanssissa ohjelmoidaan teille, ja mitä tahansa mielikuvituksenne sanoo teille siitä tavasta miten voitte sen tehdä, se tulee olemaan se tapa jolla tehdä se; olipa kyseessä niinkin yksinkertainen tapa kuin sanoa itselle että tämä on se mitä tulet tekemään, tai sitten keksiä tunnin mittainen rituaali jolla sallia itsensä tietää etä on saapunut asianmukaiseen ratkaisuun tietää että tämä on se mitä tulet tekemään.

Tri. Chandley: Joten, rituaali toimisi jos se on silta siihen että ei ole ollenkaan rituaalia.

Liitto: Jos se perustuu uskomusjärjestelmääsi, kyllä.

Tri. Chandley: Ja jos se ei perustu uskomusjärjestelmään?

Liitto: Huomaat piakkoin.

Me kiitämme teitä ehdottoman rakkauden lahjastanne luodessanne itsenne siksi mitä olette, ja sallimuksestanne itsellenne, halukkuudesta olla kanssakäymisessä ja halukkuudestanne luoda. Me rakastamme teitä, syvästi, koko olemuksemme ytimestä. Ja me kommunikoimme teille jälleen kerran, toisen olemuksemme fasetin avulla.

Tämä tuo päätyömme päätökseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.