Äänekäs näkymätön esine tulee lasersäteen väliin

Viimeisimpien raporttien mukaan, jotka Linda Moulton Howe on julkaissut, ihmiset ovat kuulleet omituisia lentokoneen kaltaisia ääniä, mutta taivaalla ei ollut yhtään konetta. Kahden todistajan mukaan näkymätön kone on tullut heidän korkeatehoisen lasersäteensä väliin.

Kuva: Läpinäkyvä ‘näkymätön’ alus valokuvattiin Kaufmanin taivaalla Teksasissa heinäkuun 19. päivänä 2016.

 

Elokuun 14. päivänä 2019 tiedemies Kalifornian San Diegosta, joka oli kuullut kovaa lentokoneen ääntä kirkkaalla taivaalla ja kaksi kertaa väläyttänyt tehokasta laseriaan taivaalle, näki lasersäteen väliin tulevan jonkin näkymättömän asian.

Aiemmin samassa kuussa Boeingin työntekijä havaitsi saman ilmiön.

Boeingin työntekijä: “Otin tehokkaan laservaloni ja ammuin sillä selittämättömän äänen suuntaan. … Kahtena erillisenä kertana olen nähnyt säteen väliin tulevan jotain hetkellisesti — ihan kuin todellinen fyysinen esine olisi liikkunit ilman halki, joka ei ollut näkyvillä.”

Molemmissa tapauksissa laser-säde läpäistiin. Tarkoittaako se, että reaalimaailman fyysinen esine liikkui ilman halki eikä se näkynyt?

Lue raportti Earthfiles.comista:
https://www.earthfiles.com/2019/08/16/strange-jet-like-sky-sounds-but-no-planes/ 

Tällä videolla Linda Moulton Howe puhuu näkymättömästä lentävästä esineestä, jonka Boeingin työntekijä näki. Raportti alkaa videolla 9.50 kohdasta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.