Etsiikö mystinen lentokone merenalaista UFO-tukikohtaa?

On sanottu, että avaruusolentojen rakennelma on löydetty noin 600 metrin syvyydestä merenpinnan alta USA:n länsirannikolta Santa Catalina -saaren läheltä.

Raporttien mukaan on veden alla on niin paljon epätavallista UFO-aktiviteettia alueella, että se vahvasti viittaisi vedenalaisen tukikohdan mahdollisuuteen jossain päin aluetta.

Alueella on UFOjen havaintojen, laskeutumisten ja meriliikenteen lisäksi myös abduktiotapauksia.

Normaalisti kun joku raportoi tulleensa avaruusolentojen abduktoimaksi, he väittävät usein tulleensa viedyksi UFOon. Tällä alueellla kuitenkin abduktoidut väittävät että heidät on viety maanalaiselta tukikohdalta näyttävään paikkaan.

Google Earth -kuva, joka on otettu kesäkuun 9. päivänä  2016, näyttää alueksen ilman rekisteröintinumeroa, merkintöjä tai lentoyhtiön värejä, ja se Santa Catalinan saaren ja USA:n länsirannikon välillä.

Vaikuttaa siltä, että aluksen koko on noin 32 metriä ja siipien väli noin 45 metriä, ja se skannaa jotain merenpinnan alta, mikä on pääteltävissä omituisesta värihehkusta aluksen etureunassa.

Kysymys onkin onko tämä laiton lentokone, armeijan tai hallituksen kone vaiko drone suorittamassa operaatiota. Liittyykö se jotenkin merenalaiseen UFO-tukikohtaan?

Koordinaatit: 33°34’45.23″N 118° 8’16.89″W

 
Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.