fbpx

Kolme UFOa Kanadassa

Sunnuntaina elokuun 10. päivänä 2014 ollessani kotona Oshawassa, Kanadan Ontariossa, olin pesemässä autoani tienvarressa kun yhtäkkiä kuulin humisevan äänen ja katsoin pohjoiseen HWY2:n suuntaan.

Noin neljännesmaili pohjoiseen sijainnistani ja joitain tuhansia jalkoja ylöspäin näin kolme kirkasta rubiininpunaista valoa kolmiomuodostelmassa. Olin ihmetyksentilassa katsellessani niiden liikkumista idästä länteen noin puolen minuutin ajan. Juoksin kämpille hakemaan kamerani. Aloitin kolmen valon filmaamisen noin kello 21.20.

Näin niiden ylittävän Whitbyn ja suuntaavan kohti Ajaxia. Valot näyttivät kääntyvän lounaaseen Ajaxia kohden. Sain otetuksi kauimmalta etäisyydeltä valokuvan, joka paljastaa kolmen valon muodostaman struktuurin.

Oshawa/Whitby/Ajax/Toronto/Burlington, Ontario. Ilmeisesti monet ihmiset todistivat tämän ihmeen lentävän. On myös kiinnostavaa että ilmiö alkoi Oshawasta. Muita raportteja ei tule Oshawan itäpuolelta. Omituinen ja järkyttävä näky. Oletan sen koon olleen parisataa metriä valojen välillä. On myös kiinnostavaa huomata että tämä tapahtui täysikuun aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com