Lisää UFOja ISS:llä

Yhä useammat alkavat nähdä massiivisia UFO-laivastoja, jotka lentävät planeettamme ohi.

Niin teki myös Gorden Mckenna, joka tarkkaillessaan NASAn livelähetystä huhtikuun 2. päivä havaitsi laivaston UFOja lentämässä kansainvälisen avaruusaseman ohi.

Kuten on aiemmin raportoitu, ensimmäinen aalto UFOja ja tuntematonta avaruusromua ilmaantui helmikuun ja maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Tämä UFOjen laivasto kuuluu toiseen aaltoon, joka alkoi maaliskuun lopulla, ja tämä on vain yksi monista muodostelmista jotka lentävät ohi.

Aivan kuten ensimmäinen aalto, toinenkin aalto tulee samasta suunnasta, mikä viittaa siihen että avaruudessa on käynnissä jotain mikä pakottaa näiden UFOjen liikkumaan paikasta toiseen.

On tottakai vaikeaa määrittää se mikä voisi olla syynä kaikkien näiden UFOjen liikkeisiin, mutta yksi mahdollisuus voisi olla jonkinlainen hätätila.

Toinen mahdollisuus voisi olla, että suuri ja tuhoisa taivaankappale saa aikaan UFOjen liikkeet, sillä livekamerassa näkyy myös lukemattomia muita anomalioita, jotka näyttävät avaruusromulta, mikä viittaa siihen että nämä anomaliat voivat olla peräisin taivaankappaleesta.

UFO-laivasto ja tunnistamattomia anomalioita/romua.

Mikä tahansa syy sitten onkin, se on syy pitää silmät auki tämän ilmiön varalta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.