Omituinen V-muotoinen pilvi Kaliforniassa superkuun aikaan

Omituisia ja selittämättömiä tapauksia Kalifornian taivaalla superkuun aikoihin.

Silminnäkijöiden raportteja:

Tapaus 1:

Minä ja ryhmä ihmisiä Los Angelesin naapurustosta olimme kokoontuneet kadunkulmaan katsellaksemme syyskuun 28. päivän kuunpimennystä ja ”verikuuta”.

Näimme kuunkiekon katoavan ja odotimme useita hetkiä seuraavaa tilaisuutta, mutta noin 20 minuutin päästä kun mitään ei tapahtunut, seurueemme lähti omille teilleen.

Jäin paikalle toivoessani näkeväni kuun palaavan, mutta sitten havaitsin pimeällä taivaalla omituisen, haalean pilvimuodostelman lähes suoraan katselupaikkani yläpuolella ja omitusesti erään talon savupiipun kohdalla.

Otin useita kuvia ilmiöstä. Parin minuutin päästä pilvimuodostelma oli kadonnut.

Kun sitten katselin kuvia, ne paljastivat yksityiskohtaisen kuvan joissa näkyi terävä valonsäde joka lähtee raketinmuotoisesta kappaleesta, jolla näytti olevan jonkinlaiset räpylät.

Kuului myös ääniä. Koska etäisyys ei ollut tiedossa, ei myöskään voi arvioida kokoa, vaikka kyseessä vaikutti olevan suurikokoinen esine.

Monta vuotta sitten olin MUFONin kenttätutkija ja olin nähnyt omin silmin kaikenlaisia omituisia tapauksia tuona aikana. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään tällaista. Oma objektiivinen mielipiteeni on, että kyseessä voi olla jonkinlainen visuaalinen temppu ja valojen yhteisvaikutus, mutta subjektiivinen mielipiteeni sanoo toista… epätavallisen kokoinen ilmiö useilla tasoilla ja miellyttävä kokea.

MUFONin tapaus 70931.

Tapaus 2:

Ajoin kotiin illalliselta vauvan ja vaimon kanssa. Kello oli 20 vaille 9 illalla syyskuun 27. päivänä 2015 ja kun ajoin pohjoisen suuntaan CA 133 tietä Laguna Beachilta Irvineen (Quail Hillin alue), havaitsin massiivisen V-muotoisen pilven eteläisen Orange Countyn suurella alueella.

Vaimoni otti useita kuvia joista yksi on tässä. Minun piti säätää valotusta ja kontrastia jotta V-muoto tulisi paremmin esiin. Kuva otettiin puhelimella, ulkona ei ollut kovinkaan selkeää.

Katselin pilveä noin tunnin ajan kun se oli paikallaan. Molemmat V:n puoliskot näyttivät identtisiltä pituuden ja paksuuden suhteen. ”Pilvi” näytti olevan irrallaan ympärillä olevista pilvistä, aivan kuin V puskisi niitä sivuun.

Tunnin aikana jonka katselin kyseistä ilmiötä, pilvimudostelmat alkoivat muuttaa muotoaan, liikkua pois, hävitä ja liikkua kuin tavalliset pilvet, mutta V oli aina paikoillaan ja aina onnistui pysymään erillään muista pilvistä sen ympärillä.

MUFONin tapaus 70928.

Monet ihmiset raportoivat Orange Countyn alueella Kaliforniassa mystisen V-muotoisen pilven. Samoin kuvia otettiin myös Carsonissa, katso allaoleva video.

Artikkelin julkaissut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.