UFO-kohtaaminen Papua Uusi-Guineassa

Boainain tapaus on yksi mielenkiintoisista ja mystisistä UFO-tapauksista historiassa. Vuosi oli 1959 ja eräs Isä Gill sekä kolmisenkymmentä oppilasta olivat lähetyskoulussa. Kolme päivää putkeen taivaalla havaittiin omituisia ilmiöitä. Yhdellä kertaa suuri kappale leijaili noin sadan metrin korkeudessa taivaalla, kappale itse oli kymmenmetrinen läpimitaltaan. Se oli pyöreän muotoinen, metallisen värinen, pohjasta leveämpi ja siinä oli useita aukkoja. Se palasi joka ilta koulun lähelle.

Se leijaili kahden muun kappaleen seurassa taivaalla. Isä Gill ja hänen oppilaansa kaikki katselivat sitä tunteja. He näkivät hahmoja tulevan esiin kappaleen päältä, tekemässä jotain korjaamiselta näyttäviä toimia, ja he yrittivät vilkuttaa olennoille. Heidän yllätyksekseen hahmot, jotka näyttivät “ihmisiltä” Isä Gillin mielestä, heiluttivat käsiään takaisin heille useita kertoja. Hämmentynyt pappi ja hänen oppilaansa heiluttivat myös taskulamppua esineen ja sen kyytiläisten suuntaan, johon mennessä hahmot olivat poistuneet kannelta, ja esine alkoi tehdä heiluvaa liikettä puolelta toiselle kuin mukauttaakseen liikkeensä taskulampun heilumisliikkeeseen, ja vaikutti tulevan lähemmäksi ja lähemmäksi heitä.

Se ei koskaan laskeutunut, mutta sillä oli näkyvillä neljä laskuteilnettä, jotka ryhmä näki alhaalta. Se ei selvästikään ollut ilmalaiva. Se oli tullut niin kaukaiseen paikkaan maailmassa laskutelineet esillä, leijaili tunteja ilmassa, ja sen poistuessa se lähti nopeaan liikkeeseen oltuaan suhteellisen paikallaan.

 

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.