Violetti UFO matkustajakoneen edessä

Silminnäkijä John Mooner: Katselin taivasta ja huomasin siellä lähestyvän matkustajakoneen. Otin siitä valokuvia Nikonin kamerallani. Tuolloin havaitsin esineen joka lensi suoraan koneen edessä. Esine oli violetinvärinen ja sillä oli selvästi rakenne.

Ensisilmäyksellä siellä vaikutti olevan pyöreä mustaikkunainen esine, mutta sitten tajusin että ne olivat itseasiassa mustia esineitä pyörimässä esineen ympärillä.

Nopeasti valokuvastin omituisen esineen lentokoneen edessä. Valokuvan ottamisen jälkeen jatkoin esineen tarkastelua, kun se muutti nopeutensa vastaamaan lentokoneen omaa ja pysyi sen edessä jonkin aikaa ennen sen katoamista näkyvistä.

Lentokoneen pilotin on pakko ollut nähdä esine ohjaamon ikkunasta. Pilotti ei tehnyt elettäkään muuttaakseen kurssiaan tai väistääkseen esinettä joka oli suoraa edessä.

Pilotille on ehkä kerrottu että esine ei törmäisi tai olisi vaaraksi koneelle. Kertoisivatpa pilotit useamminkin tälliaisista tilanteista.

Valokuva otettu huhtikuun 16. päivänä 2017 12:45 Newton Abbotissa, Devonissa, Englannissa.

John Mooner on World UFO Photosin tutkija, ja hän on nähnyt lukemattomia UFO-aluksia kotoaan Newton Abbotissa.

 

ARtikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.