Pentagonin UFO-raportti: ’He ovat tunnustaneet todellisuuden’

Yhdysvaltain hallitus saattaa itse asiassa olla valmistelemassa informaation paljastamista UFOjen “todellisuudesta” kansalle – eikä hetkeäkään liian aikaisin, sanoo mies joka on pyörittänyt Pentagonin UFO-ohjelmaa 9 vuoden ajan.

Entisen presidentti Donald Trumpin $2.3 biljoonan budjettiesitys vuodelle 2021 sisälsi mandaatin, että Pentagon ja vakoiluorganisaatiot velvoitetaan jättämään raportti “tunnistamattomista ilmailmiöistä” eli UAP:sta. Useimmat meistä kutsuvat näitä lentäviksi lautasiksi tai UFOiksi.

Millä nimellä niitä sitten kutsuukin, tunnettu sisäpiiriläinen Luis Elizondo – entinen Advanced Aerospace Threat Identification Programin johtaja, jota pyöritettiin Pentagonin C-renkaan salamyhkäisestä viidennestä kerroksesta – kertoi The Postille tulevasta dokumentista, jonka on tarkoitus ilmestyä kesäkuussa.

Mandaattiin liittyen Elizondo sanoi, että tuleva raportti käsittelee selittämättömiä ilmiöitä. Pitkäaikaiset UFO-uskovaiset ovat nälkäisiä selityksille pastillin muotoisista kappaleista joita laivasto kohtasi vuonna 2004, omituisista “kuutioista pallojen sisällä” joita laivaston pilotit näkivät vuonna 2014, ja mystisistä mustista kolmioista, joita jatkuvasti raportoidaan nähdyn ympäri maailman.

kuva: Mystery Wire
kuva: Mystery Wire

Sellaiset yksityiskohdat odotetaan otettavan käsittelyyn paljon odotetussa raportissa – ja ainakin yksi uskomuksen evoluutio: “Mielestäni valtio on tunnustanut UAP-todellisuuden”, Elizondo sanoi yksinoikeudella The Postille, huolimatta siitä että hän on allekirjoittanut “elinikäisen” salassapitosopimuksen erottuaan Pentagonilta vuonna 2017. “Mielestäni kaikki haluavat vastauksia ja mielestäni kaikki ovat valmiita kysymään vaikeita kysymyksiä.”

Viime viikkoisessa lehdistötilaisuudessa Elizondo teki selväksi, että UFOilla on havaittu ominaisuuksia, jotka ovat vähintäänkin toisesta maailmasta. Hän kuvasi aluksia lentämässä 17 tuhannen kilometrin tuntinopeudella ja kykenevän kääntymään “hetkessä”. Vertailun vuoksi hän selitti, että jos kaikkein kehittyneimmät aluksemme kulkevat samalla nopeudella, “jos haluat kääntää oikealle, veisi puolet Ohion osavaltiosta tehdä niin.”

Hän myös kuvasi hämmentäviä operationaalisia kyvykkyyksiä, jotka ovat “luonnollisen ja yliluonnollisen välistä matkailua”. Elizondo selitti, että alukset voivat lentää joko 15 metrin korkeudella tai 24 kilometrin korkeudella Maan pinnasta ja jopa uppoutua vedenpinnan alle ilman että toiminta häiriintyy mitenkään: “Kun sen näkee, tunnustaa että vastassamme on meidän omaamme kehittyneempi teknologia.”

Tuo kaikki huolimatta turvallisuusuhkista, joita Yhdysvalloille aiheutuu. Elizondo oli erityisen kuumottunut niistä paikoista, joissa UFOja/UAP:ta tavataan nähdä leijailemassa.

Jopa se tapa jolla nämä selittämättömät lentävät koneet onnistuvat lähtemään pystysuoraan kiitoon on meidän insinööritaitojemme vastaista. “[Näillä] jutuilla ei ole siipiä, ei ohjaamoa, ei kontrollipintaa, ei niittejä pinnassa, ei merkkejä voimanlähteestä – ja jotenkin niiden onnistuu kumota Maan painovoima”, Elizondo sanoo. “Miten se on mahdollista?”

AATIP:n olemassaolo paljastettiin vasta 2017, yhdessä Trumpin sanoja lainaten “hitonmoisen videomatskun” kanssa, jota laivasto oli kuvannut. Niissä näkyy musta pyöreä kappale, joka lentää armeijan hävittäjän edessä, sekä toinen pienempi kappale kiitämässä huikeilla nopeuksilla vuosina 2004 ja 2015. Puolustusministeriö on vahvistanut kuvamateriaalin aitouden, ja laivaston edustaja on vahvistanut videoilla näkyvät kappaleen UAP:ksi.

DoD/AFP via Getty Images
DoD/AFP via Getty Images

Tuohon aikaan entinen senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid (D-Nev.) sai kunnian AATIPin $22 miljoonan rahoituksen järjestelystä. Hän sanoi New York Timesille, että se oli “yksi niistä hyvistä asioista joita sain aikaan kongressin palveluksessa.”

Vuoteen 2019 mennessä Pentagon oli vahvistanut The Postille ensimmäistä kertaa että he olivat tutkineet UFOja ja jatkavat sen tekemistä.

Sillä aikaa UFO-havainnot New York Cityssä ovat lisääntyneet 31%:lla vuonna 2020 – 46 kappaletta verrattuna aiemman vuoden 35:n – mikä on huikeat 283% vuoden 2018 tusinasta, kertoo National UFO Reporting Center.

Sukupolvien ajan ja aina vain vääristä syistä kansallisen turvallisuuden pamput eivät ole halunneet julkaista enempää tietoa kansalle, Elizondo väittää.

“Heidän mielestään se sai heidät näyttämään epäpäteviltä”, hän sanoo. “Heidän mielestään jotkut tapaukset ylittivät heidän filosofiset ja teologiset uskomusjärjestelmänsä… he vain eivät kyenneet sulattamaan sitä.”

“UAP-ilmiöiden ja ydinteknologiamme välillä tuntuu olevan tiukka yhteneväisyys”, hän jatkaa. “Se huolettaa niin paljon että, ne ovat itse asiassa tehneet toimintakyvyttömiä osasta ydinaseitamme… On varmaa näyttöä siitä, että UAP:t ovat aktiivisesti kiinnostuneita meidän ydinteknologiastamme.”

Jos tämä alkaa kuulostaa Salaisten Kansioiden jaksolta – Elizondo puhuu siitä miten UFOt kykenevät liikkumaan 700 G-voiman kiihtyvyydellä kun kehittyneimmät lentokoneemme kestävät vain 18 ennenkuin ne hajoavat, ja se ei vielä sano mitään piloteista ohjaksissa – on helppoa toivoa nopeaa ja tyydyttävää vastausta.

Selvästikin Elizondo pyrkii siihen.

“Tämä keskustelu ei ole kuin hyvä viini, joka vain paranee kun siinä pidetään korkkia”, hän sanoi. “Tämä keskustelu on kuin mädät hedelmät jääkaapissa. Ja mitä pidempään ne pysyvät siellä, sitä enemmän ne haisevat.”

 

Artikkelin julkaissut New York Post

Yksi vastaus artikkeliin ”Pentagonin UFO-raportti: ’He ovat tunnustaneet todellisuuden’”

  1. Miten tämä sama Pentagonin kuva on Bob Lazarin Area 51 dokumentin alussa ennen kuvien tiedon julkaisua?. Miten salaiset raportit kuvineen voi olla dokumentissa?.

Vastaa käyttäjälle Humanoidi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.