Avainsana-arkisto: Roswell

Uusia todisteita Roswellista: Easley-kirje

kirjoittanut Kevin Randle

Kuten kaikki Roswellin tapausta seuranneet tietävät, me, ja meillä tarkoitan siis Tom Careya, Don Schmittiä ja minua, olemme etsineet dokumentteja kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Meillä on tietysti kaikki lehtiartikkelit, FBI:n teleksi ja yksi tai kaksi vihjettä siitä, että Roswellin ulkopuolelle putosi jotain outoa. Meillä ei ole päiväkirjoja, kirjeitä tai muita kirjallisia lausuntoja onnettomuusajalta, joissa mainittaisiin onnettomuus. Yksi mahdollisista poikkeuksista on sheriffin vaimon Inez Wilcoxin kirjoittama lehtiartikkeli, jossa mainitaan pikkumiehet. Ongelmana on, että siinä ei ole päivämäärää, ja artikkeli on saatettu kirjoittaa sen jälkeen, kun Roswellin onnettomuus tuli tunnetuksi vuonna 1978. Tarvitsemme jotain vuodelta 1947.

Don ja minä törmäyspaikalla.

 

Löysimme Ruth Barnettin pitämän päiväkirjan. Hänen veljentyttärensä Alice Knight kertoi, että hän oli löytänyt päiväkirjan laatikosta, jonka hän oli saanut tätinsä kuoleman jälkeen. Päiväkirja, joka oli päivittäinen muistilista vuodelta 1947, oli siellä, ja Ruth käytti sitä päiväkirjana. Hän teki merkintöjä koko vuodelta 1947, eikä siinä ole mitään mainintaa mistään San Agustinin tasangolla tapahtuneesta UFO-onnettomuudesta.

Kun tapasin Stan Friedmanin, jotta voisimme kopioida päiväkirjan, hän ehdotti, että Barney Barnettia oli uhkailtu vaikenemaan, joten hän ei olisi kertonut Ruthille seikkailuistaan tasangoilla. Vern Maltais, Barnettin hyvä ystävä, sanoi kuitenkin, että hän oli saanut tietää onnettomuudesta, kun Barney kertoi siitä hänelle kiitospäivänä. Tämä viittaa siihen, että Barnettia ei pelottanut vaikenemismääräys, ja vaikka hän ei olisi maininnut asiasta heinäkuussa, hän puhui siitä marraskuussa. Päiväkirjassa ei ole mitään merkintää tästä uskomattomasta tarinasta, jonka Barney oli kertonut ystävilleen ja perheelleen kiitospäivän kokoontumisessa. Siitä ei vain puhuta mitään ennen kuin Bill Moore haastatteli Barnettin pomoa vuoden 1978 jälkeen.

Toinen äskettäin esiin tullut asiakirja oli Jesse Marcelin väitetty päiväkirja. Kyseessä oli tavallinen armeijan ”muistio”-kirja, jota armeija jakoi satojatuhansittain vuosien varrella. Minulla oli ollut niitä useita sotilasurani aikana. Koska kirja löytyi Jesse Marcelin omaisuudesta, se olisi saattanut antaa vihjeitä onnettomuudesta. Valitettavasti siinäkään ollut mitään onnettomuuteen viittaavaa. Kaiken kukkuraksi käsiala-analyysi osoitti, että Marcel ei ollut tehnyt merkintöjä kirjaan.

Olen viime kuukausien aikana saanut tietää, että Marcelin kanssa toimistossa oli toinenkin konstaapeli. Majuri Dalton Smith määrättiin 509. pommiryhmään vuonna 1947, ja hänen toimistonumeronsa vastaa Marcelin numeroa. En tiedä Smithistä paljon muuta kuin että hän oli siellä vuonna 1947 ja hänellä oli sama numero. Se viittaa minusta siihen, että Smith voisi olla muistiinpanovihkoon tehtyjen merkintöjen tekijä. Ja koska merkinnät eivät ole kovinkaan henkilökohtaisia, Smith jätti kirjan jälkeensä, kun hän lähti 509. divisioonasta… Tai kun Marcel lähti, hän heitti sen laatikkoon muiden tavaroiden joukkoon. Joka tapauksessa kirjassa ei ole mitään merkittävää.

Merkittävä poikkeus oli kahden kappaleen maininta Saga-lehden artikkelissa, joka julkaistiin talven 1974 numerossa. B. Ann Slate ja Stan Friedman kertoivat artikkelissa ”UFO Battles the Air Force Couldn’t Coverup”, että Lydia Sleppy oli sanonut, että hänen yrityksensä laittaa onnettomuudesta kertova tarina uutistoimiston kautta oli keskeytetty. Voit lukea siitä täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2008/05/lydia-sleppy-1973-interview.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2016/03/reports-of-roswell-crash-before-jesse.html

Saamme nyt viimeisimmän vahvistuksen. Uskon olevani ainoa tutkija, joka on koskaan haastatellut majuri Edwin Easleytä, vuonna 1947 tukikohdan sotilaspäällikkönä toiminutta sotilasta. Hän olisi ollut vastuussa turvatoimista onnettomuuspaikalla ja tukikohdassa. Haastatteluissani hän kertoi minulle useaan otteeseen, ettei hän voinut puhua asiasta, koska hänet oli vannotettu vaitiolovelvolliseksi. Hän sanoi, että hän oli luvannut presidentille, ettei puhuisi siitä.

Skeptikot tietysti kritisoivat lausuntoa ja ihmettelivät, puhuuko presidentti alhaisen majurin kanssa. Olin sitä mieltä, että Easley olisi varmasti voinut antaa lupauksen presidentin lähettiläälle. Sekä Don että minä olimme saaneet tietää useista salaisen palvelun agenteista, jotka oli lähetetty Roswelliin vuonna 1947.

Major Edwin Easley

 

Roswellin tukikohdan komentajalle, eversti Blanchardille, osoitetussa, 30. joulukuuta 1947 päivätyssä kirjeessä on jonkin verran vahvistusta Easleyn avulle.  Alkukappale tosin vaikuttaa kausiluonteiselta, eli siinä puhutaan vuodenajasta ja siitä, että ”ponnisteluistanne puolestanne on toistuvasti ollut suurta hyötyä”.

Toinen kappale on tärkeä. Siinä sanotaan: ”Tässä suhteessa majuri Edwin D. Easley, provost marshal (sotilaspoliisin johtaja toim. huom.), ja hänen pätevä henkilökuntansa ovat olleet erityisen avuliaita”. Heidän älykäs ymmärryksensä tutkinnallisista ongelmista, heidän omistautumisensa ja väsymätön ahkeruutensa olosuhteista huolimatta oli ollut suoraan vastuussa monien vaikeiden yritysten onnistuneesta loppuunsaattamisesta.”

Easley-kirje

 

Vaikka tätä voidaan pitää yleisenä ”seläntaputtelukirjeenä”, se on merkityksellinen, koska se on peräisin vuodelta 1947 ja koska en tällä hetkellä tiedä mitään muuta tapahtumaa, jossa Easley olisi ollut mukana jossakin salaisen palvelun kanssa. Se korostaa Easleyn osallisuutta ja auttaa osoittamaan, että Easley saattoi hyvinkin luvata presidentille, ettei hän puhuisi asiasta, antamalla lupauksen pikemminkin salaisen palvelun edustajalle kuin suoraan presidentille. Kuten sanoin, tämä on viimeisin Roswellin onnettomuuteen liittyvä asiakirja, ja se on yksi harvoista, joita meillä on.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Roswellin kansainvälinen UFO-museo

kirjoittanut Kevin Randle

Kävin äskettäin Roswellissa päivittämässä joitakin muutaman vuoden takaisia tutkimustietoja. Se oli tilaisuus kerätä lisätietoa, tutustua joihinkin paikkoihin ja tarkistaa tai vastata muutamaan kysymykseen. En ollut käynyt Roswellissa moneen vuoteen, joten tein tietysti vierailun kansainväliseen UFO-museoon ja tutkimuskeskukseen. Siellä tapahtuneet muutokset ovat olleet poikkeuksellisia.

Just one of the many new displays in the Museum.
Kansainvälinen UFO-museo Roswellissa

Alkuperäinen konsepti oli useiden ihmisten, kuten Walter Hautin, Glenn Dennisin ja Max Littellin, luomus, johon Don Schmitt ja minä osallistuimme. Se aloitti muutamalla näyttelyesineellä ja kasvoi vähitellen melko vaikuttavaksi paikaksi, jossa oli joitakin scifi-elementtejä, suuri kirjasto UFO-kirjoja ja muuta materiaalia. Siitä on tullut myös jonkinlainen kaupallinen yritys, mikä ei tietenkään ole välttämättä huono asia. Tämä näkökohta on tuonut lahjoituksia, jotka ovat mahdollistaneet museon laajentamisen ja parantamisen.

From the left, Don Schmitt, Walter Haut and Max Littell.
From the left, Don Schmitt, Walter Haut and Max Littell.

Näyttelyt ovat ammattimaista, tai ehkä minun pitäisi sanoa, museolaatua. Näyttöjen luomiseen on panostettu paljon. Jotkut niistä ovat tieteellisesti suuntautuneita ja toiset löytävät kotinsa tieteiskirjallisuudesta. Siellä on valtava patsas Gortista, robotista alkuperäisestä The Day the Earth Stood Still -elokuvasta. Sitä vastoin ShowTimen alkuperäisestä Roswell-elokuvasta on näytteillä kuollut avaruusolento sairaalassa tai ruumishuoneella. Voidaan väittää, että näyttö perustuu silminnäkijöiden kertomuksiin.

Gort from The Day the Earth Stood Still.
Gort elokuvasta The Day the Earth Stood Still.
The alien from the movie Roswell.
Avaruusolento elokuvassa Roswell.

Museossa on suljettu ”avaruusalussilta”, joka on hyvin vaikuttava ja vie sinut vierailulle kosmokseen, mutta siellä on myös UFOjen laskeutumisnäyttämö, joka ei ole aivan yhtä vaikuttava. Se on ollut siellä jo vuosia, ja ajoittain se päästää savua ja kovaa ääntä.

Yhdessä osassa käsitellään joitakin merkittävimpiä UFO-tapauksia, mukaan lukien abduktiot. Olisin toivonut, että he olisivat käsitelleet enemmän Hickson-Parkerin sieppausta. Kuten totesin aiemmassa viestissä, Calvin Parker oli hiljattain kuollut.

Jos minulla on yksi valitus, se on yksinkertaisesti pieni näyttö MJ-12:sta. Suurin osa UFO-yhteisöstä hyväksyy teorian, jonka mukaan MJ-12-dokumentit ovat huijausta. Yksi noiden asiakirjojen, mukaan lukien Eisenhowerin briiffausdokumentti ja Trumanin muistio, ensimmäisistä vastaanottajista oli sanonut, että hän oli ajatellut luoda joitakin asiakirjoja edistääkseen tutkimustaan. Tämä kommentti, muiden todisteiden ohella, viittaa siihen, että MJ-12 on huijaus. Toivon, että museo asettaa näytille asiakirjoista huomautuksen, joka viittaa niiden epäilyttävään luonteeseen.

Just one of the many new displays in the Museum.
Vain yksi monista museon näyteikkunoista.

Ja tietysti siellä on lahjatavarakauppa, joka on täynnä melkein kaikkea mahdollista Roswellia. Ja vielä kerran, milloin olet viimeksi käynyt museossa, jossa ei ole jonkinlaista lahjatavarakauppaa. Tämä ei ole huono asia.

Kaiken kaikkiaan museo on nyt varsin vaikuttava. Vaikka se ei ole yhtä suuri kuin Smithsonian tai jotkut luonnonhistorialliset museot eri puolilla maata, se on yhtä ammattimaisesti tehty kuin ne. Minun ei kai tarvitse sanoa tätä, mutta jos löydät itsesi Roswellissa, museomatka on aikasi arvoinen.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Patrick Saunders, salamyhkäinen Roswell-tietovuotaja

kirjoittanut Kevin Randle

Olen toistuvasti sanonut, että aion mainita nimiä ja toimittaa asiakirjoja siitä, mitä he ovat sanoneet. Yksi mielenkiintoisimmista Roswellin törmäyksestä puhuneista oli Patrick Saunders, ja hän antoi tietoja sekä avaruusaluksen ja lentäjien ruumiiden löytymisestä että heinäkuun 1947 tapahtumiin osallistuneille henkilöille esitetyistä uhkauksista.

Patrick Saunders, joka toimi Roswellin armeijan lentokentän adjutanttina heinäkuussa 1947, kuoli vuonna 1995, mutta ei ennen kuin hän jätti perinnöksi tietoja roolistaan etsinnässä ja peittelyssä. Jos Roswellissa olisi tapahtunut jotakin, olipa se mitä tahansa, Saunders olisi ollut mukana siinä adjutanttina ja eversti William Blanchardin ensisijaisen esikunnan jäsenenä. Ja saamieni tietojen mukaan hän ei vain ollut mukana, vaan hänellä oli merkittävä rooli siinä järjestämässä merkittävää osaa peittelystä.

Saunders syntyi Alabamassa vuonna 1919 Floridassa. Hän opiskeli Floridan yliopistossa ja valmistui Nebraskan yliopistosta Omahassa ja Air War Collegesta. Toisen maailmansodan aikana hän lensi 37 taistelulentoa, ja hänelle myönnettiin legioonan ansiomitali, hopeatähti, ansioristi, pronssitähti ja tammenlehtiristi sekä lentomitali ja kolme tammenlehtiristiä. Patrick Saunders kuoli marraskuussa 1995 kaaduttuaan ja jouduttuaan sairaalaan.

Puhuin ensimmäisen kerran Saundersin kanssa 14. kesäkuuta 1989, kun olin aloittamassa Roswellin tapauksen tutkimista. Minulla on tuon keskustelun aikana tehdyt muistiinpanot, mutta siitä ei ole tallenteita. Tuossa keskustelussa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut myöhemmin ristiriidassa, lukuun ottamatta hänen hieman sarkastisia huomautuksiaan avaruusolioiden ruumiista.

Hän kertoi, että hän oli juuri päässyt sairaalasta sydänkohtauksen jälkeen, ja jos olisin tiennyt, olisin odottanut useita viikkoja ennen kuin soitin hänelle. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei hän olisi ollut valmis puhelinkeskusteluun, ja kun kysyin UFO-maahansyöksyn mahdollisuudesta, hän sanoi, ettei hän tiennyt mitään pienistä vihreistä ruumiista, ja sanoi, että koko juttu oli suuri vitsi. Hän kuitenkin vahvisti, että hän oli ollut 509. adjutanttina vain muutaman viikon, kun heinäkuun 1947 tapahtumat tapahtuivat.

Sain 12. syyskuuta 1996 kirjeen Evelyn P. Smithiltä, joka oli tuntenut Saundersin hyvin. Hän kirjoitti, että keskustellessaan hänen kanssaan näistä tapahtumista Saunders sanoi: ”En koskaan nähnyt pikkumiehiä. Olennot ovat pakkasessa Wright-Patissa.” Saunders oli selvästi tarkoittanut tämän jonkinlaiseksi vitsiksi. Myöhemmin hän kumosi tämän lausunnon puhuessaan poikansa Tim Saundersin kanssa.

Vuonna 1989 soittamani puhelun aikana hän kertoi, että tukikohdasta liikkui tuolloin monia huhuja. Kysyin, muistaisiko hän yhtään hyvää huhua ja mitkä niistä saattaisivat pitää paikkansa. Hän sanoi yksinkertaisesti: ”En osaa eritellä mitään.” Saunders näytti vihjailevan, ettei hän ollut tarinan todistaja. Tai pikemminkin hän antoi minun tuolloin uskoa niin.

Puhuimme lyhyesti Brazelin (Fosterin) tilan tapahtumista, ja hän vastasi, ettei voinut auttaa. Ei sillä, etteikö se olisi totta tai etteikö hän tietäisi mitään, mutta hän vain sanoi, ettei voinut auttaa, mikä viittaa siihen, että taustalla oli jokin muu tekijä. Hän selitti tämän yhdelle tyttäristään 1990-luvun puolivälissä.

Mutta se ei jäänyt siihen. Sain tietää, että myöhemmin, kun sekä UFO Crash at Roswell että The Truth about the UFO Crash at Roswell julkaistiin, hän osti kopioita. Itse asiassa hän osti paljon kopioita lähettäkseen niitä sekä läheisille ystävilleen että perheelleen.

Lainaus, hänen omalla käsialallaan, ”Tässä on totuus, enkä ole vieläkään kertonut kenellekään mitään! t. Pat” The Truth about the UFO Crash at Roswell -kirjan kansilehdellä, joka oli merkitty otsikolla ”Damage Control”. Hänen kommenttinsa oletetaan viittaavan kyseiseen sivuun, mutta se voi viitata useampaan kirjaan painettuun tietoon. Siinä luki:

Tiedostoja muutettiin. Samoin henkilökohtaisia tietoja, tehtäviä ja erilaisia koodeja ja koodisanoja.Sarjanumeroiden muuttamisella varmistettiin, etteivät myöhemmin etsivät henkilöt pystyisi löytämään nouto-operaatioon osallistuneita henkilöitä. Roswelliin tuotiin henkilöitä Alamogordosta, Albuquerquesta ja Los Alamosista. MP:t olivat erikoisyksikkö, joka koostui Kirtlandin, Alamogordon ja Roswellin sotilaspoliiseista. Jos miehet eivät tuntisi toisiaan tai jos heidät erotettaisiin toisistaan tapahtuman jälkeen, he eivät pystyisi vertailemaan muistiinpanojaan, mikä helpottaisi salaisuuden säilyttämistä.

Saunderin huomautus kirjan kansilehdellä

 

Tim Saunders vahvisti 13. heinäkuuta 2023, että kirjoitus ja allekirjoitus olivat hänen isänsä. Verrattaessa merkintöjä ja allekirjoituksia Patrick Saundersin henkilökohtaisiin lentopäiväkirjoihin oli selvää, että sama käsi oli kirjoittanut sekä lentopäiväkirjamerkinnät että merkinnän kansilehdelle.

Tim Saunders. kuva: Kevin Randle



Kirjan kansilehdelle, jonka hän lähetti tyttärelleen, hän kirjoitti: ”Sinä olit siellä!”. Rakkaudella, isä.” Siinä luki:

TOP SECRET

Rickett, vanhempi vastatiedustelumies ja sotilaspoliisi kävelivät raunioalueelle ja tutkivat siellä hajallaan olevia romuja. Useimmat kappaleet olivat pieniä, korkeintaan muutaman tuuman pituisia ja levyisiä, mutta jotkut olivat parin metrin mittaisia yhdeltä sivulta.

Sitten oli yksi pala, joka oli noin kaksi metriä kertaa kaksi metriä. Rickettin mukaan se oli hieman kaareva. Hän asetti sen polveaan vasten ja yritti taivuttaa tai rikkoa sitä. Metalli oli hyvin ohutta ja hyvin kevyttä. Rickett ei pystynyt taivuttamaan sitä lainkaan. Kun he valmistautuivat lähtemään onnettomuuspaikalta, vanhempi CIC-agentti kääntyi Rickettin puoleen. "Sinä ja minä emme koskaan olleet täällä", hän sanoi. "Sinä ja minä emme koskaan nähneet tätä. Täällä ei myöskään näy sotilaita tai sotilasajoneuvoja."

"Niin", Rickett oli samaa mieltä. "Emme edes poistuneet toimistosta."

Voidaan tietysti väittää, ja todennäköisesti väitetäänkin, että viestit ovat tulkinnanvaraisia. Tässä on mies, joka oli Roswellissa kriittisten viikkojen aikana, joka vihjaa epäsuorasti, että tiedot onnettomuudesta, löytämisestä ja peittelystä ovat todellisia. Erään hänen lapseltaan Susan Saunders Simmonsilta saamani kirjeen mukaan hänen isänsä oli ”eräässä vaiheessa… kehuskellut minulle sillä, kuinka hyvin hän oli peittänyt siivoukseen liittyvät ’paperijäljet’!”.

Susan Saunderin kirje Roswellin UFO-maahansyöksystä



Ja kuten tässä tapauksessa aivan liian usein tapahtuu, hän kirjoitti, että he, Saundersin lapset, etsivät Saundersin lentotietoja. Heidän mukaansa nuo tiedot sisälsivät joitakin merkityksellisiä tietoja, mutta hän ei kertonut minulle mitä, ja näyttää siltä, että tiedot eivät anna mitään todellisia vihjeitä siitä mitä Coronan lähellä oli pudonnut.

Kuukausia ennen kuolemaansa hän kertoi useille läheisille ja elinikäisille ystävilleen, että yhtäkkiä 509. pommiryhmän upseerit joutuivat kohtaamaan Maata suuremman teknologian. He, eli lentävissä lautasissa olevat olennot, hallitsivat taivasta. Ilmavoimat olivat voimattomia niitä vastaan. Ja he, armeijan ilmavoimien jäsenet, olivat juuri nähneet taivaan hallinnan vallan. Se oli yksi niistä tekijöistä, jotka kukistivat akselivallat toisessa maailmansodassa.

Saunders jatkoi kertomalla, että armeijan virkamiehillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä heidän, UFOjen lentäjien, aikomukset saattoivat olla. Heidän teknologiansa oli kehittyneempää kuin Yhdysvaltojen. Huippusotilasjohtajat eivät tienneet, olivatko avaruusolennot uhka, joten hallitus oli haluton julkaisemaan niistä mitään.

Hän varoitti niitä, joiden kanssa hän puhui, olemaan varovainen. Hän oli tietoinen esitetyistä uhkauksista ja uskoi, että uhkailijat olivat vakavissaan. Tässä oli eläkkeellä oleva ilmavoimien upseeri, joka varoitti perhettään olemaan varovainen sen suhteen, mitä he sanovat ja kenelle he sanovat. Yksi hänen tyttäristään kirjoitti: ”…hän kysyi minulta paljon kysymyksiä luultavasti nähdäkseen, olinko todella lukenut [UFO Crash at Roswell] huolellisesti. Sitten hän halusi minun ymmärtävän, että hänen mielestään ’puhuviin’ ihmisiin kohdistuvat uhat olivat hyvin todellisia…”

Vahvistus siitä, että Saunders puhui uhkauksista



Myös Tim Saunders vahvisti tämän ja kertoi minulle, että hänen isänsä oli huolissaan näistä uhkauksista. Hän ehdotti, että hänen isänsä voisi vaarantaa perheen, jos hän jakaisi tiedot perheelle. Hän viittasi siihen, että hän oli aluksi haluton puhumaan siitä, mitä hän oli nähnyt vuonna 1947.

Olen siis jälleen kerran saanut luotettavalta lähteeltä, Patrick Saundersilta, perheenjäsenten kautta tietoja, jotka viittaavat siihen, että uhkauksia on esitetty. Uhkauksia kuulleet ihmiset uskoivat uhkausten olevan todellisia, vaikkakaan en tiedä yhtään tapausta, jossa uhkauksia olisi toteutettu.

Huomautan vielä yhden asian. Kun ilmavoimat tekivät Roswellin tutkimusta, he eivät haastatelleet Saundersia, vaikka heillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Hän ei ollut kovin vanha, vasta 76-vuotias, ja vaikka hänen sydämensä saattoi olla heikentynyt, hänellä oli varmasti voimia kuunnella toisen ilmavoimien upseerin haastattelua.

Tähän liittyy myös toinen näkökohta. Vaikka Saunders ehdottikin, että tarinat pienistä vihreistä miehistä olisivat valheellisia, hän esitti perheenjäsenille toisenlaisen näkemyksen asiasta. Tim Saunders kertoi minulle, että hänen isänsä puhui isänsä kuolemaa edeltävinä kuukausina lyhyesti avaruusolioiden ruumiista. Tim Saundersin mukaan hänen isänsä sanoi, että neljä ruumista oli löydetty ja että hän, Patrick Saunders, oli nähnyt ne.

Tärkeää tässä on se, että Saunders ei jakanut tätä tietoa lainkaan UFO-tutkijoiden tai ulkopuolisten kanssa. Hän piti sen omana tietonaan ja kertoi siitä läheisille ystävilleen ja perheelleen vasta sen jälkeen, kun niin monet muut olivat kertoneet tarinan. Ei voida sanoa, että hän olisi etsinyt mainetta tai omaisuutta luomalla tarinan, jolla hän voisi nostaa itsensä parrasvaloihin. Hän kertoi vain lähimmille ystävilleen ja perheelleen ja varoitti heitä paljastamasta liikaa.

Kun Saunders valmistautui omiin hautajaisiinsa, hän lisäsi ansioluetteloonsa merkinnän, jossa hän mainitsi roolinsa Roswellissa. Se oli siellä hänen ilmavoimien palvelustaan koskevien muistiinpanojen ohella, joissa hän lensi ”kumpua” Kiinan, Burmesian ja Intian teatterissa toisessa maailmansodassa, sekä luettelon palkinnoista ja kunniamerkeistä, jotka hän sai sotilaspalveluksensa aikana. Roswellin tapahtumat olivat selvästi tärkeitä hänelle.

Nyt meillä on useita lausumia, jotka hän on kirjoittanut omin käsin ja jakanut ystävilleen ja perheelleen. Lausunnot viittaavat siihen, että Saunders oli vahvasti mukana Roswellin tapahtumissa, eikä niillä ollut mitään tekemistä ilmapallon kanssa, riippumatta siitä, mikä oli kyseisen ilmapallon tehtävä tai kuka väitti, että kyseessä oli ilmapallo.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Krill-arkistot: Tilanneraportti avaruusolentojen teknologiasta

Toim. huom. tässä esitetään niinkutsuttujen Krill-paperien ensimmäinen osa. Krill-paperit sisältävät tietoa Yhdysvaltain hallituksen toimista avaruusolentojen kanssa, ja ne on julkaistu internetissä 80-luvulla. Ensimmäisen osan esittelyjohdannon on kirjoittanut Milton William Cooper.

Tietolähde paperien informaatiolle on kaikesta päätellen sama, kuin kirjalle Roswellin Avaruusolennon Haastattelu. Tiedot kuitenkin eroavat huomattavasti, ja onkin oletettavaa, että tässä esitetyt tiedot ovat niitä, joita on sensuroitu niiden kiertäessä valtion eri toimijoiden keskuudessa.


NIMEN ALKUPERÄ JA MERKITYS:
KRLL
KRYL
O. H. KRLL
O. H. CRIL
O. H. KRILL

KRILL-paperit vaikuttivat putkahtavan ulos tyhjästä ja ovat saaneet aikaan spekulaatioiden aallon. Kuka on O. H. Krill? Onko tieto oikeaa? Ovatko tekstin osat oikein vai väärin? Mistä paperit tulivat? Vastaan JOIHINKIN kysymyksiin tässä.

Kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin ilmatukikohtaan 60-luvulla (toim. huom. 1955?), tuolloin saatiin aikaan viestintäyhteys Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välille. Kommunikaatiossa tahojen välillä päästiin sopuun, mikä oli edeltäjä tästä seuranneille muodolliselle sopimukselle ja diplomaattisuhteille. (kts. TÄMÄ)

Avaruusolennot jättivät panttivangin Yhdysvalloille ja lupasivat suorittaa oman osansa sopimuksesta. Tuon panttivangin nimi oli KRLL ja joskus nimi kirjoitettiin KRYL. Viittaan häneen nimellä KRLL niinkuin MAJESTY-dokumenteissa kirjoitettiin, jotka näin omin silmin. Tämä panttivanki antoi paljon informaatiota avaruusolennoista, ja tästä tiedosta tuli ”KELTAISEN KIRJAN” perusta, jota täydennettiin informaatiolla, jota saatiin myöhemmin ”VIERAILTA”. Jotta tätä informaatiota voitaisiin levittää ja siitä voitaisiin keskustella armeijan ja tieteen piireissä, keksittiin pseudonyymikoodinimi informaatiolle, jonka alkuperäisenä lähteenä oli KRLL. Koodinimi KRLL:lle oli Cril. Etunimen alkukirjaimet O. H. tulevat sanoista ”ORIGINAL HOSTAGE” (alkuperäinen panttivanki).

Kaiken informaation, jota on näin ollut kierrossa, jonka lähteenä oli KRLL, sanottiin olevan O. H. Crilin kirjoittamaa. Informaatio oli yleensä luonteeltaan tieteellistä tai salatieteellistä, ja sitä sensuroitiin niin, että mitään viittauksia ei esitetty avaruusolentojen rotuun tai kulttuuriin. Tämä tehtiin, jotta saataisiin palautetta ja suosituksia niiltä asiantuntijoilta, jotka eivät olleet tietoisia salaisuudesta. Sitä käytettiin myös välittämään teknologiaa avaruusolennoilta puolustusteollisuuden alihankkijoille ja Yhdysvaltain avaruusohjelmalle.

KRLL sairastui muutaman vuoden päästä mutta tätä hoiti lääkäri, josta tuli myöhemmin hallituksen avaruusolentolääketieteen ja -patologian asiantuntija. Minun tietoni on, että KRLL kuoli myöhempänä ajankohtana. Pseudonyymin käyttöä jatkettiin samaan tarkoitukseen monen vuoden ajan, ja se saattaa olla käytössä tällä hetkellä tai sitten ei.

KRILL-paperit on varmaankin kirjoittanut joku valtiolla tai armeijassa, joka tiesi tästä informaatiosta, koska kirjoittaja O. H. Krill on aivan ilmiselvä viittaus O. H. Cril:n ja näin siis KRLL:n. En tiedä kuka kirjoittaja on, enkä tiedä onko materiaali suoraan KRLL:lta peräisin vaiko ei. MUTTA ON SELVÄÄ, ETTÄ KUKA SITTEN O. H. KRILL ONKIN, HÄN MAHDOLLISSTI TIESI KRLL:N TARINAN. Mielestäni materiaalin alkuperä on todennäköisimmin spekulaatioiden kohteena. En voi kommentoida materiaalia, joka käsittelee informaatiota jota en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kuitenkin, voin sanoa ja totean, että iso osa siitä pitää paikkansa ja on samaa kuin informaatio, jonka itse olen jo aiemmin tuonut julki.

En ole koskaan nähnyt KRILL-papereita eläessäni ennen kuin Paranetin sysop suuntasi huomio niihin siellä olleessa tiedostossa. Tämä tapahtui muutama päivä joulua ennen, ja latasin ne Ted Markleylle heti kun vain pystyin. Hän vahvisti minulle, että hän oli saanut ne haltuunsa toiselta lähteeltä jo aiemmin.

Pyydän lähettää kommentteja tästä minulle sähköpostilla. Haluaisin kuulla keneltä tahansa, joka tietää näiden dokumenttien historiasta tai niiden validiudesta tai mistään, mikä niihin liittyy.

Bill Cooper ( wba2320@ritvax.isc.rit.edu )


 

KRILL-ARKISTOT
LUOTTAMUKSELLINEN

TILANNERAPORTTI HANKKIMASTAMME KEHITTYNEESTÄ AVARUUSOLENTOJEN 
TEKNOLOGIASTA JA KANSSAKÄYMISISTÄ MUUKALAISKULTTUURIEN KANSSA

TAMMIKUU 1988

KIRJOITTANUT
O.H. KRILL

Tiivistelmä

Niiden neljänkymmenen vuoden aikana, jolloin UFOja on aktiivisesti tarkkailtu sivilisaatiossamme, on kerätty paljon tietoa — tietoa, joka on usein osoittanut ilmiön sellaisia puolia, jotka on salattu. Tietojen tukahduttamisen ja siilouttamisen seurauksena kulttuurimme on pirstoutunut useisiin ”todellisuuden” tasoihin, jotka sekä elävät rinnakkain että ovat vastakkain. Osa kulttuuristamme ei usko tai ei halua uskoa muiden lajien olemassaoloon; osa kulttuuristamme tunnustaa niiden olemassaolon tai niiden olemassaolon todennäköisyyden; osa kulttuuristamme on todellisuudessa vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Nämä samanaikaiset realiteetit vaikuttavat osaltaan siihen äärimmäisen hämmentyneeseen tilaan, jossa olemme.

UFOjen tutkimus noudattaa samanlaista kaavaa. Jotkut tarkastelevat asiaa täysin empiirisestä näkökulmasta, toiset etsivät tapahtumien kuvioita ja toiminnallisia suhteita, ja taas toiset lähtevät liikkeelle ja kysyvät oikeat kysymykset oikeaan aikaan ja saavat vastauksia. Jotkut näistä vastauksista, joita on saatu, ovat joidenkin mielestä varsin häiritseviä ja fantastisia.

Kaiken kaikkiaan olemme tekemisissä uusien käsitteiden kanssa fysiikassa, uusien käsitteiden kanssa psykologiassa ja vähitellen kasvavan tietoisuuden kanssa siitä, että emme ole täällä yksin, emmekä ole koskaan olleetkaan yksin. Aivan kuin tämä ei olisi vielä tarpeeksi, käy ilmi, että yhteiskuntamme osat ovat tienneet tämän ja ovat ilmeisesti olleet vuorovaikutuksessa joidenkin näiden muukalaislajien kanssa jo jonkin aikaa.

Lopputulos on, että ihmiskunta on koko ajan johdettu väärälle tielle, tielle, jota on vaivannut salaliittojen ja disinformaation kerrostumat. Teknologinen tieto ja absoluuttinen valta ovat olleet ihmisten motiiveina. Muukalaispuolella motiivina on ollut selviytyminen, tai ainakin mitä tulee vallitseviin muukalaisvierailijoihin.

Tämän asiakirjan tarkoituksena on tuoda paljon tätä koskevia yksityiskohtia julkisuuteen. Teitä ei pyydetä uskomaan sitä, vaan harkitsemaan sitä sen valossa, mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu ja mitä saattaa kehittyä aivan nenämme alla. Jos huomaatte, että ette voi sietää tällaisia ajatuksia tai että ette pysty käsittelemään niitä, älkää lukeko enempää.

On aivan selvää, tai sen pitäisi olla, että UFOtilanne on sekä monimutkainen että vaarallinen. UFO-ongelma on monialainen ja moniulotteinen ilmiö. Olemme todenneet, että seuraavilla seikoilla on tosiasioihin perustuva pohja:

  • Muista maailmoista tulleita aluksia on törmännyt Maahan.
  • Muukalaisalukset ovat peräisin sekä ultraulottuvuuslähteistä että meidän ulottuvuuden sisällä olevista lähteistä.
  • Yhdysvaltain hallituksen varhaiset yritykset hankkia muukalaisteknologiaa olivat menestyksekkäitä.
  • Yhdysvaltain hallituksella on ollut jossain vaiheessa eläviä muukalaispanttivankeja.
  • Hallitus on tehnyt ruumiinavauksia avaruusolentojen ruumiille.
  • Yhdysvaltain tiedustelupalvelut, turvallisuusviranomaiset ja julkiset virastot ovat mukana tilanteeseen liittyvien tosiasioiden peittelyssä.
  • Ihmisiä on abduktoitu ja siepataan parhaillaan, silvottu, murhattu ja kidnapattu UFOtilanteen seurauksena.
  • Tällä planeetalla on tällä hetkellä aktiivinen avaruusolentojen läsnäolo keskuudessamme, joka hallitsee yhteiskuntamme eri osia.
  • Muukalaisvoimat ylläpitävät tukikohtia Maassa ja Kuussa.
  • Yhdysvaltain hallituksella on jo jonkin aikaa ollut yhteistyösuhde avaruusolentovoimien kanssa, ja sen nimenomaisena tarkoituksena on ollut hankkia teknologiaa gravitaatiovoiman, sädeaseiden ja mielenhallinnan alalla.
  • Miljoonia nautoja on tapettu biologista materiaalia hankittaessa.
  • Sekä avaruusolennot että Yhdysvaltain hallitus ovat vastuussa silpomisista, mutta eri syistä.
  • Elämme moniulotteisessa maailmassa, joka on päällekkäinen ja jossa vierailevat entiteetit muista ulottuvuuksista. Jotkut näistä entiteeteistä ovat vihamielisiä. Monet eivät ole vihamielisiä.
  • Geneettisen kehityksemme ja uskontojemme perusta on ei-maallisten ja maanpäällisten voimien interventiossa.
  • Todellinen teknologia ylittää huomattavasti sen, mitä yleisö havaitsee.
  • Yhdysvaltojen avaruusohjelma on peiteoperaatio, joka on olemassa suhdetoimintaa varten.
  • Ihmisiä tapetaan aktiivisesti, jotta tosiasiat tilanteesta salattaisiin. CIA ja NSA ovat mukana niin syvällä, että paljastuminen johtaisi niiden avoimen rakenteen romahtamiseen.
  • Faktat osoittavat avaruusolentojen astuvan keskuuteemme avoimesti 5-10 vuoden kuluessa.
  • Sivilisaatiomme on yksi monista, joita on ollut olemassa viimeisten miljardin vuoden aikana.

Sinulla on todennäköisesti enemmän johtopäätöksiä. Jatka vain lukemista…

Eläinten silpomiset ja UFOt

Yleinen kronologia

Vuoden 1963 puolivälissä Haskellin piirikunnassa Teksasissa sattui useita karjanhyökkäyksiä. Tyypillisessä tapauksessa Angus-sonnin kurkku oli viilletty auki ja sen vatsassa oli lautasen kokoinen haava. Kansalaiset luulivat hyökkäysten johtuvan jonkinlaisesta villipedosta, ”katoavasta tuholaisesta”. Kun se jatkoi salamyhkäisiä vaelluksiaan Haskellin piirikunnan takamaastossa, verenhimo sai hieman myyttisemmät mittasuhteet, ja uuden nimen oli määrä jäädä pysyväksi: Haskell Rascal.

Seuraavan vuosikymmenen aikana tuli satunnaisia raportteja samanlaisista hyökkäyksistä karjaa vastaan. Näitä hyökkäyksiä kuvattiin toisinaan ”silpomisiksi”. Merkittävin näistä harvinaisista raporteista oli ”Snippy”-hevosen silpomiskuolema Etelä-Coloradossa vuonna 1967, johon liittyi alueen UFO-havaintoja, Condonin komitean tutkimus ja maailmanlaajuinen lehdistöjulkisuus.

Nykyaikaisen eläinten silpomisaallon voidaan sanoa alkaneen toden teolla vuonna 1973. Tuota vuotta pidetään yleisesti viimeisen yhteisen UFO-iskun vuotena, vaikka tätä väitettä voidaankin kyseenalaistaa, kun otetaan huomioon kaksi vuotta myöhemmin sattuneet tapahtumat.

Vuosina 1973 ja 1974 suurin osa klassisista silpomisilmoituksista oli peräisin Yhdysvaltojen keskiosista.

Vuonna 1975 ennennäkemätön hyökkäys levisi Yhdysvaltojen läntisiin kahteen kolmasosaan. Silpomisilmoitukset saavuttivat huippunsa tuona vuonna, ja niihin liittyi kertomuksia UFOista ja tunnistamattomista helikoptereista. Vuonna 1978 hyökkäykset lisääntyivät.

Vuoteen 1979 mennessä Kanadassa, pääasiassa Albertassa ja Saskatchewanissa, tapahtui lukuisia karjan silpomisia. Yhdysvalloissa hyökkäykset tasaantuivat.

Vuonna 1980 toiminta lisääntyi Yhdysvalloissa. Tuon vuoden jälkeen silpomisista on raportoitu harvemmin, mikä saattaa kuitenkin osittain johtua siitä, että karjankasvattajat ja maanviljelijät ovat yhä haluttomampia ilmoittamaan silpomisista. Silpomiset jatkuvat edelleen. Yhdysvalloissa on kuollut yli kymmenen tuhatta eläintä; vaikka silpomisia on tapahtunut maailmanlaajuisesti, olosuhteet ovat aina samat.

Yleisiä huomioita

Kaikissa tutkimuksissa, joilla pyritään selvittämään karjaan ja muihin eläimiin kohdistuvien silpomisiskujen järjestelmällisyyttä, on otettava huomioon tietyt tekijät, jotka voivat liittyä tai olla liittymättä suoraan itse silpomiseen. Näitä silpomisia — ulkoisten tai sisäisten osien tappamista ja salakavalaa poistamista — on kohdistettu kirjaimellisesti tuhansiin eläimiin (pääasiassa karjaan) 1960-luvulta lähtien. Näihin eläimiin kohdistuvat leikkaukset on tehty hämmästyttävän tarkasti, mikä viittaa erittäin kehittyneiden välineiden ja tekniikoiden käyttöön. Silpomisten puuduttava ja jatkuva säännöllisyys sekä hyödyttömien ruhojen näennäisen huoleton hävittäminen viittaavat silpojien äärimmäiseen itsevarmuuteen — jopa ylimielisyyteen. Tämä ylimielisyys näyttää olevan oikeutettua sen vapauden ja rankaisemattomuuden vuoksi, jolla nämä teot on toteutettu.

Erään ongelman erityisen osatekijän merkitys paljastuu pian, kun silpomisia tutkitaan perusteellisesti. Tarkoitan merkitsemättömien ja muuten tunnistamattomien helikoptereiden ilmaantumista eläinten silpomispaikkojen läheisyyteen sekä alueellisesti että ajallisesti. Näiden kahden esiintyminen on ollut niin jatkuvaa, että ne eivät ole enää sattumaa.

Nämä mysteerihelikopterit ovat lähes aina ilman tunnistemerkintöjä, tai merkinnät voivat näyttää siltä, että ne on maalattu yli tai peitetty jollain. Helikoptereiden raportoidaan usein lentävän epänormaalilla, vaarallisella tai laittomalla korkeudella. Ne saattavat kavahtaa, jos silminnäkijät tai lainvalvojat yrittävät lähestyä niitä.

On useita kertomuksia helikopterin käyttäjien aggressiivisesta käyttäytymisestä, ja ne ovat ajaneet takaa silminnäkijöitä, ”pörränneet”, leijuneet heidän yläpuolellaan tai jopa tulittaneet heitä. Toisinaan helikopterit ilmestyvät hyvin lähelle silpomispaikkoja, jopa leijuvat laitumen yläpuolella, josta silvottu ruho myöhemmin löydetään. Niitä saatetaan havaita juuri ennen tai jälkeen silpomisten — tai päivien kuluessa silpomisesta. Tarkoituksena on vain korostaa, että ”mysteerihelikopteri” on osa asiaa, joka ansaitsee tarkastelun.

Ajatus ”salaperäisistä helikoptereista” ei kehittynyt samanaikaisesti eläinten silpomisen kanssa. Tällaisista helikoptereista — merkitsemättömistä, matalalla lentävistä, äänettömistä (tai helikopterilta kuulostavista) — on raportoitu jo vuosia, ja ne on yhdistetty vielä laajemmin levinneeseen ilmiöön — ”kummituslentoihin” (kiinteäsiipisiin). Itse helikoptereita on nähty monissa maissa alueilla, joilla on raportoitu ufoista. Joissakin mielenkiintoisimmissa kertomuksissa mysteerihelikopterit on nähty UFOjen kanssa tai pian sen jälkeen, kun UFOja oli havaittu.

Osuvin mieleeni tuleva tapaus, joka ei kuitenkaan ole kaikkein yksittäisin, on tapaus, jonka Virgil Armstrong kuvasi luennossaan ”What NASA Didn’t Tell Us About the Moon” (Mitä NASA ei kertonut meille Kuusta). Hän käsittelee helikoptereita ja ufoja yleensä.

Armstrong kuvailee ystäväänsä, joka oli keksinyt erityisen kamerajärjestelyn ajatuksena, että se lisäisi mahdollisuuksia saada hyviä kuvia UFOista. Kamera oli asennettu aseenkantaan yhdessä laserin kanssa. Ajatuksena oli ampua laserilla kohti UFOa, jos sellainen näkyisi, ja toivottavasti UFO pysähtyisi, jolloin hän voisi ottaa laadukkaita kuvia.

Ei kovinkaan kauan sen jälkeen, kun he olivat asettuneet aavikolle, UFO todellakin ilmestyi, ja he ampuivat laseria, jolloin kiekko pysähtyi leijumaan. He ottivat siitä aika monta hyvää kuvaa. Pian sen jälkeen kiekko lensi pois. Muutamassa minuutissa he kuulivat helikopterien erehtymättömän äänen tulevan heidän suuntaansa. Helikopterit laskeutuivat strategisesti heidän ryhmänsä ympärille, ja koptereista nousi joukko mustia baretteja, jotka ovat ilmavoimien strategisia turvallisuusjoukkoja. Barettien komentaja käveli ryhmän luo ja kysyi: ”Mitä te täällä teette?”. ”Ilmeisesti kuvaamme lentäviä esineitä, ja näimme juuri lentävän lautasen ja saimme siitä erittäin, erittäin hyviä kuvia.” Sitten komentaja kysyi ryhmän johtajalta, tiesikö tämä, missä hän oli. Ryhmän johtaja vastasi: ”En”. Sitten komentaja sanoi: ”Ehdotamme, että lähdette heti pois täältä!”. Ryhmän johtaja kysyi sitten: ”Millä oikeudella teillä on oikeus käskeä meitä lähtemään pois täältä?”. Onko tämä hallituksen maata?” Mustien barettien komentaja vastasi: ”Niin on. Tämä on Andrewsin ilmavoimien tukikohta, ja jos ette ole poissa täältä kymmenessä minuutissa, teidät on pidätetty.” Sen jälkeen baretit poistivat filmin kamerasta, ja ryhmä poistui.

Tämä ei ainoastaan havainnollista eräänlaista tapausta, jossa UFOja nähdään suhteessa helikoptereihin, vaan se havainnollistaa myös sen tosiasian, että joko jotkut lautaset ovat meidän, tai meillä on sotilaallinen/hallituksellinen suhde niiden kanssa, jotka niitä lentävät. Edellä mainitut helikopterit eivät ole mysteerihelikoptereita, vaan ne olivat Yhdysvaltojen armeijan helikoptereita.

Toinen sotilashelikoptereita ja Yhdysvaltojen omistamia levyjä koskeva tapaus on peräisin Wendell Stevensin kirjasta ”UFO Crash at Aztec”. Kirjassa hän kertoo tapauksesta, jossa intiaani oli retkeilemässä vuoristossa Area 51:n läheisyydessä Groom Lakessa, Nelliksen ilmatukikohdan alueella Las Vegasin pohjoispuolella. Hän kuuli lähestyvät helikopterit ja piiloutui pois näkyvistä. Helikopterit lähettivät kuulutusjärjestelmien kautta varoituksen kaikille alueella oleville, että heidän pitäisi näyttäytyä, koska he aikoivat suorittaa ”vaarallisen sotilaallisen testin”. Intiaani pysyi piilossa, ja helikopterit lensivät yläpuolella ja palasivat alas kohti Groom Lake -laitosta. Minuuttia myöhemmin kahden helikopterin nähtiin lentävän kanjonia ylöspäin, ja niiden välissä ja hieman niiden yläpuolella lensi musta kiekko. Ne lensivät yläpuolella, ja sitten helikopterit kääntyivät ja lensivät takaisin kohti tukikohtaa, ja pian sen jälkeen kiekko seurasi niitä. Kirjassa annetaan henkilön nimi ja se, miten häneen voi ottaa yhteyttä lisätietoja varten.

Mysteerikopterit

Tilanteet, joihin liittyy salaperäisiä helikoptereita, näyttävät olevan hieman salakavalampia. Hyvä esimerkki on tapahtuma, joka sattui Madisonin piirikunnassa Montanassa kesäkuun ja lokakuun 1976 välisenä aikana. Tuona aikana oli tapahtunut 22 vahvistettua karjan silpomista, ja niihin liittyi eri puolilla piirikuntaa ilmoituksia äänettömistä, merkitsemättömistä, suihkumustista helikoptereista, vilkkuvista tai tasaisesti vilkkuvista poikkeavista valoista ilmassa ja maanpinnan läheisyydessä, merkitsemättömistä kiinteäsiipisistä lentokoneista ja valkoisista pakettiautoista syrjäisillä ja aiemmin saavuttamattomissa olevilla alueilla.

Tämän ajanjakson loppupuolella, alkusyksystä 1976, eräs metsästäjä Bozemanista, Montanasta, oli eräänä päivänä yksin liikkeellä noin kello 15.00 Red Mountainin alueella lähellä Norrisia. Hän katseli, kun musta helikopteri ilman merkintöjä lensi yläpuolella ja katosi pienen kukkulan alle. Utelias metsästäjä kiipesi kukkulan huipulle. Musta kopteri (hänen mielestään Bell Jet Ranger) oli maassa, ja moottori kävi yhä. Seitsemän miestä oli ilmeisesti poistunut koneesta ja käveli mäkeä ylös kohti tarkkailijaa. Kun metsästäjä eteni kohti seitsemää, hän vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä. Silloin hän huomasi, että miehissä oli jotain — he olivat kaikki itämaisia. Heillä oli vinot silmät ja oliivinvärinen iho, ja he höpöttelivät keskenään jotain käsittämätöntä kieltä. Heillä oli ”arkivaatteet”, ei univormuja. Yhtäkkiä he alkoivat palata helikopteriin. Metsästäjä, joka yhä vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä, lähti heidän peräänsä. Itämaalaiset kiihdyttivät vauhtiaan. Kun metsästäjä lähestyi heitä parin metrin päähän, he aloittivat juoksun, tungeksivat kopteriin ja lähtivät lentoon.

Englannissa on dokumentoitu ”mysteerihelikopteriaalto”, jonka mukaan tunnistamattomassa kopterissa oli itämaisilta näyttäviä matkustajia. Viistosilmäiset, oliivinahkaiset, itämaisilta näyttävät matkustajat ovat olleet ufokertomusten keskiössä ja periferiassa jo vuosia. Huomattava osa surullisen kuuluisista ”miehistä mustissa” (MIB) on samannäköisiä, mutta hyvin usein heidät nähdään hyvin kalpeina ja laihoina miehinä, jotka ovat herkkiä valolle.

STIGMATAn numerossa 5 (syksy-talvi 1978) Tom Adams esitteli merkittävimmät spekulatiiviset selitykset, jotka selittävät silpomisen ja helikopterin välisen yhteyden, mukaan lukien seuraavat:

  • Helikopterit ovat itse UFOja, jotka on naamioitu maanpäällisiksi aluksiksi.
  • Kopterit ovat peräisin Yhdysvaltain hallitukselta/sotilailta ja osallistuvat suoraan varsinaisten silpomisten suorittamiseen.
  • Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, eivätkä ne osallistu silpomisiin vaan tutkivat niitä.
  • Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, ja ne tietävät silpojien henkilöllisyyden ja motiivit, ja läsnäolollaan ne yrittävät kääntää huomion pois armeijan mahdollisesta osallisuudesta.

Tom Adamsin mielestä vastaus voi olla edellä mainittujen selitysten yhdistelmä. On myös spekuloitu, että he ovat mukana biologisissa kokeissa, jotka liittyvät kemialliseen tai biologiseen sodankäyntiin, tai geobotaanisessa öljyn ja mineraaliesiintymien etsinnässä. Eräässä tapauksessa silpomispaikalta löydettiin armeijan standardityyppinen skalpelli. Koska levyt ovat useimmiten liittyneet silpomisiin, uskotaan, että kyseessä oli harhautustapahtuma.

Nämä tapahtumat tai niistä keskusteleminen on vain esiaste varsinaisille paljastuksille siitä, mikä on silpomisten taustalla: muukalaisten omaan käyttöönsä hankkimat biologiset materiaalit. Jotta voisimme keskustella tästä loogisesti ja tapahtumajärjestyksessä, meidän on tarkasteltava sitä, mitä todella on tapahtunut aivan nenämme alla: suoraa vuorovaikutusta maan ulkopuolisten biologisten entiteettien (EBE:t) kanssa. Keskustellaksemme tästä meidän on kuitenkin yritettävä aloittaa alusta siitä, minkä nyt tiedämme olevan totta.

Saaga alkaa

Kaikki näyttää alkaneen tuhansia vuosia sitten, mutta tämän keskustelun kannalta aloitetaan tapahtumista, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Vuonna 1947, kaksi vuotta sen jälkeen, kun olimme laukaisseet ensimmäisen ydinräjähdyksen, jonka nykyinen sivilisaatiomme räjäytti, tapahtui Mantellin episodi, jossa meillä oli ensimmäinen kirjattu sotilaallinen yhteenotto avaruusolentojen kanssa, joka johti sotilaslentäjän kuolemaan. Nyt on aivan ilmeistä, että hallituksemme ei oikein tiennyt, miten käsitellä tilannetta. Vuonna 1952 maan pääkaupungin yli lensi sarja kiekkoja. Tämä tapahtuma johti siihen, että Yhdysvaltojen turvallisuusjoukot (CIA, NSA, DIA, FBI) kutsuttiin paikalle yrittämään pitää tilanne hallinnassa, kunnes ymmärrettäisiin, mitä oli tapahtumassa. Tänä aikana hallitus perusti työryhmän, joka tunnettiin nimellä Majestic Twelve (MJ-12). Alkuperäiset jäsenet olivat: Amiraali Roscoe H. Hillenkoetter, tohtori Vannevar Bush, ministeri James Forrestal, kenraali Nathan P. Twining, kenraali Hoyt S. Vandenburg, tohtori Detlev Bronk, tohtori Jerome Hunsaker, Sidney W. Souers, Gordon Gray, tohtori Donald Menzel, kenraali Robert M. Montague ja tohtori Lloyd V. Berkner.

MJ-12-ryhmä on ollut jatkuvasti olemassa oleva ryhmä sen perustamisesta lähtien, ja uudet jäsenet ovat korvanneet kuolleet jäsenet. Esimerkiksi kun ministeri Forrestal oli järkyttynyt nähdessään Yhdysvaltojen myyvän itsensä toisessa maailmansodassa, hänet lähetettiin merivoimien sairaalaan henkisen rasituksen vuoksi. Ennen kuin sukulaiset ehtivät hänen luokseen, hän ”hyppäsi 16. kerroksen ikkunasta”. Useimmat hänen läheisensä pitävät hänen itsemurhaansa suunniteltuna. Kun Forrestal kuoli, hänen tilalleen tuli kenraali Walter B. Smith.

Joulukuussa 1947 perustettiin Project Sign, jonka tarkoituksena oli hankkia mahdollisimman paljon tietoa UFOista, niiden suoritusominaisuuksista ja tarkoituksista. Turvallisuuden säilyttämiseksi Project Signin ja MJ-12:n välinen yhteydenpito rajoitettiin kahteen henkilöön ilmavoimien materiaalijohdon tiedusteluosastolla, joiden tehtävänä oli välittää tietyntyyppisiä tietoja kanavien kautta. Sign-projekti muuttui Grudge-projektiksi joulukuussa 1948. Hankkeella Grudge oli siviilivastine nimeltä Project Bluebook, jonka me kaikki tunnemme. Bluebookiin välitettiin vain ”turvallisia” raportteja. Vuonna 1949 MJ-12 kehitti ensimmäisen varasuunnitelman nimeltä MJ-1949-04P/78, jonka mukaan joitakin tietoja voitaisiin tarvittaessa julkistaa.

Kenraali George C. Marshall perusti Majestic Twelve -ryhmän heinäkuussa 1947 tutkimaan Roswell-Magdalenan UFO-onnettomuuden jälkiä ja romua. Amiraali Hillenkoetter, joka oli CIA:n johtaja 1. toukokuuta 1947 ja syyskuun 1950 välisenä aikana, päätti aktivoida ”Robertsonin paneelin”, jonka tarkoituksena oli valvoa eri puolilla maata esiintyviä siviilien ufotutkimusryhmiä. Hän liittyi myös NICAPiin vuonna 1956 ja hänet valittiin sen johtokunnan jäseneksi. Tästä asemasta käsin hän pystyi toimimaan MJ-12:n ”vakoilijana” yhdessä muiden salaisten asiantuntijoidensa ryhmän kanssa. He pystyivät ohjaamaan NICAP:ia haluamaansa suuntaan. Kun ”lentävien lautasten ohjelma” oli MJ-12:n täydellisessä hallinnassa ja fyysiset todisteet piilossa, kenraali Marshall tunsi olonsa rauhallisemmaksi tämän hyvin oudon tilanteen suhteen. Nämä miehet ja heidän seuraajansa ovat 39 vuoden ajan pitäneet suurimman osan yleisöstä, mukaan lukien suuren osan läntisestä maailmasta, huijattuna erittäin menestyksekkäästi asettamalla valheellisia asiantuntijoita ja käyttämällä vaikutusvaltaansa heidän takanaan saadakseen suunnitelmansa toimimaan, ja he ovat onnistuneet siinä varsin hyvin. Tähän asti.

Kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Roswellin onnettomuus tapahtui 2. heinäkuuta 1947 ja kun toinen UFO-hylky löydettiin 3. heinäkuuta 1947 San Augustine Flatsista Magdalenan läheltä New Mexicosta, virastoja organisoitiin uudelleen ja ihmisiä siirrettiin paikasta toiseen. Alkuperäisen ”turvakannen” päätavoitteena ja sen rakentamisen syynä oli lautasalusten tekninen analysointi ja yritys kopioida niitä. Tätä toimintaa johtavat seuraavat ryhmät:

  • Tutkimus- ja kehittämislautakunta (R&DB)
  • Ilmavoimien tutkimus- ja kehitystoiminta (AFRD).
  • merivoimien tutkimusvirasto (ONR).
  • CIA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (CIA-OSI).
  • NSA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (NSA-OSI).

Kenenkään näistä ryhmistä ei pitänyt tietää koko tarinaa. Kunkin ryhmän oli määrä tietää vain ne osat, jotka MJ-12 antoi heidän tietää. MJ-12 toimii myös erilaisten siviilitiedustelu- ja tutkintaryhmien kautta. MJ-12 manipuloi CIA:ta ja FBI:ta toteuttamaan tarkoituksiaan. NSA luotiin alun perin suojelemaan talteen otettujen lentolautasten salaisuutta, ja lopulta se sai täyden määräysvallan kaikessa tietoliikennetiedustelussa.

Tämän valvonnan ansiosta NSA voi valvoa ketä tahansa yksilöä postin, puhelimen, teleksien, sähkeiden ja nyt myös verkkotietokoneiden kautta, ja se voi seurata yksityistä ja henkilökohtaista viestintää haluamallaan tavalla. Itse asiassa nykyinen NSA on MJ-12:n nykyinen päälaajennus, joka liittyy ”lentävien lautasten ohjelmaan”. UFOtutkimuksen alalla levitetään valtavia määriä disinformaatiota. Kaikkien ohjelman minkä tahansa näkökohdan todistajien elämää seurataan yksityiskohtaisesti, sillä jokainen on allekirjoittanut turvallisuusvalan. Ohjelmassa työskennelleille ihmisille, mukaan lukien armeijan jäsenet, valan rikkomisella voi olla jokin seuraavista suorista seurauksista:

  • Suullinen varoitus, johon liittyy salassapitovalan tarkistaminen.
  • Voimakkaampi varoitus, johon liittyy joskus otsaan hakkaamista ja pelottelua.
  • Yksilön psykologinen työstäminen masennuksen aikaansaamiseksi, mikä johtaa itsemurhaan.
  • Henkilön murha, joka lavastetaan itsemurhaksi tai onnettomuudeksi.
  • Oudot ja äkilliset onnettomuudet, jotka ovat aina kuolemaan johtavia.
  • Erikoisvankiloihin sulkeminen.
  • Eristäminen ”mielisairaaloihin”, joissa heitä ”hoidetaan” mielenhallinta- ja ohjelmoinnin purkamistekniikoilla. Yksilöt vapautetaan muuttuneiden persoonallisuuksien, identiteettien ja muuttuneiden muistojen kera.
  • Yksilön vieminen ”sisäpiiriin”, jossa hän työskentelee ”heille” ja jossa häntä voidaan tarkkailla. Tämä tapahtuu yleensä suljetuissa tiloissa, joissa on vain vähän yhteyksiä ulkomaailmaan. Maanalaiset tilat ovat tavallinen paikka tälle.

Ketä tahansa henkilöä, jonka he katsovat olevan ”liian lähellä totuutta”, kohdellaan samalla tavalla. MJ-12 tekee kaikkensa säilyttääkseen ja suojellakseen perimmäistä salaisuutta. Kuten tulemme näkemään myöhemmin, sen ominaispiirteet, mitä tämä perimmäinen salaisuus olisi, muuttuisivat jyrkästi, sillä se oli jotakin, mitä edes MJ-12 ei voinut ennustaa — todellinen kontakti avaruusolentoryhmiin.

Sitä, miten varsinainen yhteydenotto hallituksen ja avaruusolentojen välillä alun perin toteutettiin, ei tiedetä, mutta hallitukselle oli kerrottu, että sen voisi tehdä siviili oikeilla laitteilla. Tohtori Paul Bennewitz, siviilitiedemies, teki niin tietokonelaitteita käyttäen ja ilmoitti hallitukselle tehneensä niin, ymmärtämättä, että siihen mennessä, vuonna 1983, hallitus oli todellisuudessa yhtä syvällä tekemisissä avaruusolentojen kanssa kuin hänen viestinsä avaruusolentojen kanssa paljasti. Tohtori Bennewitz asuu Manzanon asevarastoalueen vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. Hän havaitsi jatkuvasti ufoja alueen yllä ja päätti aluksi, että ne olivat uhka laitokselle. Hän kehitti koodausjärjestelmän ja yritti ja onnistui kommunikoimaan alueen yllä lentävien avaruusolentojen kanssa.

Hän sai selville, että sen jälkeen, kun olimme olleet yhteydessä avaruusolentoihin vuosia sitten, suostuimme tarjoamaan niille maanalaisia tukikohtia Yhdysvalloissa vastineeksi tietyistä teknologisista salaisuuksista, jotka avaruusolennot paljastaisivat meille. Muukalaiset saisivat myös suorittaa tiettyjä operaatioita, sieppauksia ja silpomisia ilman, että he puuttuisivat asiaan.

Alkuperäinen yhteys hallituksen ja maan ulkopuolisten biologisten olentojen välillä, jotka ovat väriltään harmaita ja noin 1-1.4m korkeita (jäljempänä ’harmaat’), saatiin aikaan vuosina 1947-1951. Tiesimme, että harmaat olivat mukana suorittamassa eläinten (ja joidenkin ihmisten) silpomista ja että ne käyttivät näistä materiaaleista saatuja rauhasaineita ravinnoksi (imeytyivät ihon läpi) ja kloonatakseen lisää harmaita maanalaisissa laboratorioissaan. Hallitus oli myös tietoinen siitä, että harmaat tekivät joitakin sieppauksia varmistaakseen geneettistä materiaalia. Hallitus vaati harmaita toimittamaan heille luettelon, joka esitettäisiin kansalliselle turvallisuusneuvostolle.

Kaiken tämän aikana hallitus piti harmaita periaatteessa siedettävinä olentoina, vaikkakin hieman vastenmielisinä. He olettivat tuolloin, ettei ollut kohtuutonta olettaa, että yleisö tottuisi ja voisi tottua niiden läsnäoloon. Vuosien 1968 ja 1969 välisenä aikana laadittiin suunnitelma, jolla yleisö saataisiin tietoiseksi niiden olemassaolosta seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämä ajanjakso huipentuisi dokumenttielokuvasarjaan, jossa selitettäisiin harmaiden historiaa ja aikomuksia.

Harmaat vakuuttivat meille, että sieppausten todellinen tarkoitus oli sivilisaatiomme valvonta, ja kun saimme tietää, että sieppaukset olivat paljon yleisempiä ja salakavalampia kuin meille uskoteltiin, hallitus huolestui. Heidän huolensa perustui myös lisätietoon sieppausten tarkoituksista:

  • 3 mm:n suuruisen pallomaisen biologisen seurantalaitteen asettaminen nenäontelon kautta siepatun aivoihin.
  • Subliminaalisten posthypnoottisten suggestioiden toteuttaminen, jotka pakottaisivat siepatun tekemään jonkin tietyn teon kahden tai viiden seuraavan vuoden kuluessa.
  • Geneettinen risteytys harmaiden ja ihmisten välillä.
  • Levymäisten valvontalaitteiden asettaminen siepattujen lihaskudokseen. Niiden olemassaolo on varmistettu röntgenkuvauksella.

Kun olimme saaneet selville totuuden harmaiden aikeista (he aikovat jäädä tänne ja hallita maailmaamme), oli jo liian myöhäistä. Olimme jo ”myyneet” ihmiskunnan. Ei sillä, että sillä olisi ollut mitään merkitystä, koska he olivat täällä tekemässä sitä, mitä tekivät joka tapauksessa.

Vuonna 1983 hallituslähteet hahmottelivat tarinan, jossa sanottiin, että harmaat ovat vastuussa biologisesta evoluutiostamme manipuloimalla tämän planeetan jo kehittyneiden kädellisten DNA:ta. DNA:n manipuloinnin eri aikaväleiksi määriteltiin 25 000, 15 000, 5 000 ja 2 500 vuotta sitten. Alun perin hallitus ajatteli, että harmaat eivät tarkoittaneet meille mitään pahaa, mutta nyt, vuonna 1988, kuva, joka on syntymässä, on juuri päinvastainen. Tarina on nyt tarina suuresta petoksesta useilla eri tasoilla: Harmaiden Troijan hevonen -tyylinen manipulointi ja valehtelu, jotka liittoutuivat MJ-12:n joukkojen kanssa neljä vuosikymmentä sitten; hallituksen harhaanjohtaminen UFO-aiheesta, jotta sopimus harmaiden kanssa voitaisiin pitää ilman julkista valvontaa; valheet siepatuille henkilöille; harmaiden jatkuva ihmisten sieppaaminen ja eläinten silpominen, jotta ne voisivat kerätä entsyymejä, verta ja muita kudoksia omiin eloonjäämistarpeisiinsa; ja harmaiden rodun ja pitkän pohjoismaisen rodun geneettinen sekoitus, jonka avulla harmaiden rajapinta ihmisiin olisi helpompaa toteuttaa.

Armeijan lounaistukikohdasta saadut tiedot paljastavat, että nämä monitasoiset petokset ovat totta. On myös osoitettu, että SDI:n (Tähtien sota) tavoitteena on itse asiassa toteuttaa harmaiden ehdottama hyökkäys pohjoismaisia vastaan, kun he saapuvat joukkona tähän päivään ja vuoteen 1992 mennessä. Tämä aikataulu näyttää sopivan yhteen monien siepattujen hypnoottisen ohjelmoinnin jälkeisen ohjelmoinnin kanssa, joka koskee toimia seuraavien kahden-viiden vuoden aikana.

Sama lähde näkee, että harmaat hallitsevat ja kontrolloivat maailmaa samalla tavalla kuin ”V”-televisiosarjassa — he ovat huolissaan vain omasta selviytymisagendastaan, ja tämä agenda vaatii biologista materiaali planeetan muilta elämänmuodoilta.

Ilmeinen syy harmaiden huolenpitoon tästä johtuu siitä, että heillä ei ole virallista ruoansulatuskanavaa ja että he imevät ravintoaineet ja erittävät jätteet suoraan ihon kautta. Niiden hankkimat aineet sekoitetaan vetyperoksidiin ja ”maalataan” niiden iholle, jolloin tarvittavat ravintoaineet imeytyvät. Tästä voidaan päätellä, että jotkin niitä vastaan suunnatut aseet voisivat olla tämänsuuntaisia.

 

Artikkelin julkaissut v-j-enterprises.com

EU for UAP

Analyysia Gruschista ja UFO-maahansyöksyistä

kirjoittanut Kevin Randle

Samaan aikaan kun Kanada palaa ja näyttää siltä, että tämän maan johtajia ja entisiä johtajia syytetään, joissakin tapauksissa erilaisten liittovaltion lakien rikkomisesta, jotkut ovat kiinnostuneempia pudonneista UFOista tai, kuten on tulossa oikeampi termi, UAP:ista. David Charles Grusch, jonka ansioluetteloa monet ovat pitäneet vaikuttavana, väitti, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan avaruusolentojen aluksia ja avaruusmiehistön ruumiita. Tässä yhteydessä on jätetty huomiotta se tosiasia, että hän sanoi myös, ettei hän voi esittää mitään asiakirjoja tai kuvia kansallisen turvallisuuden vuoksi. Myönnän, että jos hänellä olisi kuvia avaruusolennoista tai avaruusaluksista, se olisi kansallinen turvallisuuskysymys.

Jopa ilman nimiä ja asiakirjoja suurin osa valtamedioista oli suhtautunut Gruschiin pikemminkin innostuneesti kuin epäilevästi. Vain harvat olivat huolissaan todennettavien lähteiden puutteesta, ja vielä harvemmat mainitsivat sen. Nyt Michael Shellenberger antoi oman lausuntonsa, jossa hän sanoi tietävänsä ainakin tusinasta pudonneesta avaruusaluksesta ja että viiden vuoden välein yksi tai kaksi avaruusalusta otetaan talteen syystä tai toisesta. Nimettömän lähteen väitettiin jakaneen tämän tiedon AARO:n kanssa, mutta AARO:n vastaus viittaa siihen, että heillä ei ole pääsyä näihin tietoihin.

Sean Kirpatrick senaatin kuulemistilaisuudessa. Hän sanoi, että hän ei ole nähnyt todisteita avaruusolentojen materiaalista.

 

Pentagon antoi tietenkin lausunnon. Susan Gough kertoi Fox Newsille: ”Tähän mennessä AARO ei ole löytänyt mitään todennettavissa olevaa tietoa, joka perustelisi väitteitä siitä, että Maan ulkopuolisten materiaalien hallussapitoa tai takaisinmallintamista koskevia ohjelmia olisi ollut olemassa aiemmin tai on olemassa tällä hetkellä.”

Samansuuntaisia lausuntoja annettiin 7. kesäkuuta pidetyssä NASA:n kokouksessa. Useat osallistujat sanoivat tästä väiteestä puhuessaan, että heillä ei ole tietoa tai he eivät ole nähneet mitään, mikä viittaisi siihen, että hallituksella tai armeijalla olisi minkäänlaista avaruusolentojen materiaalia tai talteen otettuja aluksia.

Kokouksen jälkeen Scott Kelly sanoi: ”Haluan korostaa tätä ääneen ja ylpeänä. Tunnistamattomiin objekteihin liittyvästä maan ulkopuolisesta elämästä ei ole minkäänlaista vakuuttavaa näyttöä.”

 

Ja sitten tulee tietysti se osa, jota rakastan. Useampi kuin yksi toimittaja käytti Roswellin UFO-onnettomuutta koskevaa vanhanaikaista repliikkiä ja väitti sen olleen ”Project Mogulin testipallo”. Näyttää siltä, että näille toimittajille ei ole tullut mieleen, että Mogulin selitys on vain yksi Roswellin UFO-tapausta koskevista valheista. Ilmavoimien julkaisemien, mutta tiedotusvälineiden huomiotta jättämien, asiakirjojen mukaan syyllinen tähän, Mogulin lento nro 4, oli peruttu. Se ei lentänyt, eikä tämä selitys myöskään pidä paikkaansa.

Mutta se vie meidät Roswelliin, josta suuri osa tästä kaikesta alkoi. Don Schmitt ja minä olemme haastatelleet monia korkea-arvoisia henkilöitä pudonneista UFOista, ja jotkut heistä ovat antaneet lausuntonsa. Yksi ensimmäisistä oli prikaatikenraali Thomas DuBose, joka oli vuonna 1947 ilmavoimien esikuntapäällikkönä ja jonka päämaja sijaitsi Fort Worthin armeijan lentokentällä, myöhemmin Carswellin lentotukikohdassa.

DuBose mainitsi vuonna 1991 nauhalle nauhoitetussa haastattelussa, että kenraali Rameyn toimistossa näytteillä olleet romut eivät olleet Roswellin ulkopuolella talteen otettua materiaalia. Skeptikot ovat osoittaneet kuvia kyseisestä romusta todisteena Mogul-selityksen puolesta. Yhdessä kuvista Thomas DuBose todistaa, että hän oli paikalla toimistossa, kun romuja esiteltiin ja ne tunnistettiin Roswellin ulkopuolelta löydetyksi materiaaliksi. Hän selitti, että oli tapahtunut vaihto ja että tämä ei ollut Roswellista tuotu materiaali. Hän sanoi: ”…itse asiassa se oli peitetarina, ilmapallo-osa siitä, että jäänteet oli otettu tästä paikasta ja Al Clark vei ne Washingtoniin… Se osa siitä oli peitetarina, joka meidän piti antaa yleisölle ja uutisille, ja se oli siinä.”

Koska Rameyn toimistossa näytteillä oleva materiaali on selvästi sääilmapallon ja rawin-tutkaheijastimen jäänteitä ja koska kenraali DuBose sanoi videonauhalla, että ne eivät olleet Roswellista tuotuja jäänteitä, näyttää siltä, että Mogul-selitys ei enää ole käytössä.

Kenraali Roger Ramey (vas.) ja eversti Thomas DuBose (oikealla) Roswellin väitettyjen jäänteiden kanssa. DuBose sanoisi, että tämä ei ole Roswellista tuotua materiaalia.

 

Armeijan ilmavoimissa oli heinäkuussa 1947 myös everstiluutnantti Arthur Exon, myöhemmin prikaatikenraali. Hänet sijoitettiin Wright Fieldiin, josta kehittyi lopulta Wright-Pattersonin lentotukikohta, jossa hän myöhemmin toimi tukikohdan komentajana. Exon myönsi useammin kuin kerran, että Wright-Pattersoniin oli saapunut epätavallista materiaalia. Hän kertoi Donille ja minulle ääninauhalla: ”Kuulimme, että materiaalia oli tulossa Wright Fieldille… Sitä tuotiin materiaalin arviointilaboratorioihimme. En tiedä, miten se saapui, mutta pojat, jotka testasivat sitä, sanoivat, että se oli hyvin epätavallista… [Osaa siitä] pystyi helposti repimään tai muuttamaan… Oli osia, jotka olivat hyvin ohuita ja hirvittävän vahvoja, eikä niitä pystynyt lommottamaan raskaillakaan vasaroilla… Se oli jossain määrin joustavaa, ja osa siitä oli haurasta ja helvetin kovaa ja melkein kuin folio, mutta vahvaa. Se sai heidät aika ymmälleen.”

Exon sanoi myös nauhalla: ”Metalli ja materiaali olivat tuntemattomia kenellekään, jonka kanssa puhuin. Mitä tahansa he löysivätkin, en koskaan kuullut, mitkä olivat tulokset. Pari kaveria ajatteli, että se voisi olla venäläistä, mutta yleinen yksimielisyys oli, että kappaleet olivat avaruudesta.”

Ja lainatakseni vielä yhtä upseeria, joka oli Roswellissa vuonna 1947, majuri (myöhemmin eversti) Edwin Easley kertoi minulle, että se oli jotain avaruudesta. Ei niin monin sanoin. Erään haastattelun aikana olin kysynyt häneltä, kuljimmeko oikeaan suuntaan arveluissamme.

Hän kysyi: ”Mitä tarkoitat?”

Sanoin: ”Uskomme, että se oli Maan ulkopuolista.”

Hän sanoi: ”Sanotaan näin, että se ei ole väärä tie.”

Tukikohdan turvallisuudesta vastaava upseeri, joka toimi sotilaspäällikkönä ja joka myöhemmin jäi eläkkeelle everstinä, sanoi, että se, mitä löydettiin, oli peräisin ulkoavaruudesta. Hän vastasi turvatoimista onnettomuuspaikalla ja materiaalin ja ruumiiden turvallisuudesta, kun ne tuotiin tukikohtaan.

Tässä on kolme upseeria, kaksi kenraalia ja yksi eversti, jotka ehdottivat, että Roswell oli salailua ja että meillä oli jotain avaruudesta. Project Mogul ei liity asiaan eikä tarjoa mitään todellista vastinetta näiden miesten tai muutaman kymmenen muun asiaan osallistuneen lausunnoille. Ja vaikka käytimme heidän nimiään ja annoimme kopioita nauhoista muille kiinnostuneille osapuolille, tarina ei saanut tuolloin kovinkaan paljon julkisuutta. Sen sijaan meitä vastaan hyökättiin huijareina, jotka uskoivat kaiken, mitä meille kerrottiin, ja jotka poimivat tietoja poimimalla ne, jotta saisimme asiamme esille.

Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että Don ja minä tapasimme erään Chicago Tribunen toimittajan 1990-luvun alussa. Tapasimme hänet käytävällä haastattelua varten. Hän oli harjoittelija, joka kertoi meille, että hänen päätoimittajansa ei uskonut UFOihin eivätkä he siksi olleet kovin kiinnostuneita saamistamme todistuksista, vaikka pystyimme nimeämään nimiä, antamaan yhteystietoja ja meillä oli jopa rajoitetusti dokumentteja. Hienostuneet toimittajat ja päätoimittajat eivät olleet kiinnostuneita, elleivät he halunneet todistaa, että he kaikki olivat liian hienostuneita uskoakseen UFOihin.

Tänä päivänä meitä pommitetaan tarinoilla pudonneista UFOista ja avaruuslentäjistä, ja valtavirran tiedotusvälineet näyttävät heittävän kuperkeikkaa kertoakseen nämä tarinat ilman kriittisiä kommentteja. Mitä eroa siinä on? Me voisimme nimetä nimiä, mutta he eivät tee sitä.

David Charles Grusch on sanonut puhuneensa useiden ihmisten kanssa, kunnioitettavien ihmisten, korkeassa asemassa olevien ihmisten, joiden olisi pitänyt tietää, että on tapahtunut useita UFO-onnettomuuksia ja että kuolleita avaruuslentäjiä on löydetty. Hän ei kertonut nimiä ja sanoi, että hän ei saanut antaa mitään dokumentteja. Hän saattoi vain kertoa, mitä oli kuullut.

Meille kerrotaan hänen ansioluettelostaan, joka on vaikuttava, mutta se ei kuitenkaan johda todisteisiin. Kyseessä on toisen käden todistus ilman mitään yksityiskohtia. Huomasiko kukaan sitä. Hän sanoi, että on ollut useita UFO-onnettomuuksia, mutta ei kertonut niistä mitään. Eikö olekin mielenkiintoista. Valtavirran media on antanut Gruschille alustan, mutta ei ole onnistunut saamaan mitään niistä yksityiskohdista.

On kuitenkin toinenkin pelaaja. Michael Shellenberger on nyt lavalla. Hän väittää tienneensä, että Yhdysvaltain hallituksen hallussa oli kaksitoista avaruusalusta. Hän väisti kysymykset avaruusolentojen löytymisestä. Hän mainitsi puhuneensa useiden lähteiden kanssa. Hän sanoi, että he olivat korkea-arvoisia sotilasvirkamiehiä, tiedustelu-upseereita ja siviiliurakoitsijoita, jotka vahvistivat Gruschin sanat. Mutta tässäkään tapauksessa hän ei esittänyt nimiä eikä asiakirjoja, vaan sanoi vain, että nämä tuntemattomat henkilöt olivat luotettavia.

Yksi toimittajista sanoi itse asiassa, että oli kiehtovaa, että hän oli jättänyt joitakin asioita pois jutusta. Oletan, että tämä tarkoittaa sitä, että Donin ja minun olisi pitänyt jättää asioita pois niistä tiedoista, jotka julkaisimme kolme vuosikymmentä sitten. Ehkä he olisivat silloin kuunnelleet meitä ja seuranneet Roswellin tapausta, kun todistajat, ne kymmenet todistajat, olivat vielä elossa kertoakseen tarinansa.

Shellenberger mainitsi onnettomuuden ydinaseiden testauspaikan ympäristössä. Tämä saattaa olla viittaus Roswelliin, mutta todennäköisemmin se viittaa Jacques Valleen mainitsemaan onnettomuuteen San Antoniossa, New Mexicossa, vuonna 1945. Jos kyseessä on Trinity-tarina, se heikentää Shellenbergerin sanojen luotettavuutta, koska Trinity-tarina on huijaus.

Koska meillä ei ole tietoa mistään tietystä onnettomuudesta, ja koska meillä ei ole aavistustakaan siitä, keitä kaikki nämä luotettavat lähteet ovat, olen huolissani tietojen paikkansapitävyydestä. Tässä on toinenkin asia, joka on otettava huomioon.

Useita vuosia sitten olin yhteydessä erääseen entiseen ilmavoimien upseeriin, joka kertoi, että 1950-luvun alussa hänet oli komennettu ilmavoimien viestintäkeskukseen. Hän kertoi minulle, että hän oli nähnyt keskuksen kautta kulkevia salaisia asiakirjoja, joissa mainittiin Skandinaviassa tapahtunut UFO-onnettomuus. Hän kertoi nähneensä asiakirjat henkilökohtaisesti ja tienneensä, että ne olivat totta. Hänellä ei ollut kopioita viesteistä, koska ne olivat tuolloin salaisia, joten hän ei saanut säilyttää niitä.

Ilmavoimien viestintäkanavien kautta lähetetty Spitzbergenin viesti. Se osoittaa, että upseeri oli oikeassa väittäessään nähneensä salaisen viestin, mutta se ei ollut koko tarina.

 

Uskon häntä, ja jos asiakirjat viittaisivat todelliseen tapaukseen, se olisi vielä vaikuttavampaa. Minulla on kuitenkin kopiot näistä asiakirjoista, ja ne julkaistiin samaan aikaan, kun Project Blue Book -hankkeen asiakirjat vapautettiin salassapidosta. Asiakirjassa hahmoteltiin tietoja Spitzbergenin UFO-onnettomuudesta vuonna 1952. Paras tällä hetkellä saatavilla oleva tieto on, että tarina on huijaus, eikä alkuperäistä sanomalehteä, johon lähteenä viitataan, ole olemassa. Se on vain yksi niistä tarinoista, joita UFO-maisemassa on pilvin pimein.

Tämä osoittaa, että on olemassa lähteitä, jotka voivat valehtelematta sanoa nähneensä virallisia asiakirjoja pudonneista UFOista. Ongelmana on se, että nämä asiakirjat ovat usein ensimmäisten joukossa, joissa tiedot mainitaan, ja totuus selviää vasta myöhemmissä asiakirjoissa. Se upseeri, jonka kanssa olin yhteydessä, kertoi totuuden. Hän ei vain tiennyt lopputulosta. En ole varma, että kun huijaus paljastui, että toinen viesti tai viestiryhmä olisi kulkenut tuon viestintäkeskuksen kautta. Jos niin kävi, upseeri ei ollut nähnyt niitä.

On vielä yksi seikka, josta olen juuri saanut tietää. Maanantaina 12. kesäkuuta National Press Clubissa Washingtonissa Grusch pitää viimeisen esitelmän. Tätä isännöi tohtori Steven Greer, jonka CSETI-organisaatiolla oli aikoinaan luettelo yli 300 UFO-onnettomuudesta. En ole onnistunut löytämään tuota luetteloa nykyään, vaikka se oli aikoinaan helposti saatavilla Internetissä.

(toim. huom. Randle myöhemmin oli lisännyt tekstiin huomautuksen, jossa Grusch oli ilmoittanut ottavansa etäisyyttä Greeristä ja toivovansa, että hänen nimeään ei mainittaisi tässä yhteydessä.)

Toukokuun 9. päivänä 2001 Greer järjesti toisen tilaisuuden National Press Clubilla. Mielenkiintoista oli, että hän jätti UFO-tutkimusrahaston jäsenet tilaisuuden ulkopuolelle, vaikka en tiedä, mikä oli sen syy. Greer oli kuitenkin tuolloin esittänyt monia hätkähdyttäviä väitteitä, kuten: ”Olemme saaneet tietää kolmesta erillisestä, toisiaan tukevasta lähteestä, että 1990-luvun alusta lähtien ainakin kaksi avaruusalusta on ollut kokeellisten avaruusasejärjestelmien kohteena ja tuhottu.”

Tohtori Steven Greer National Pressissä Clubilla vuonna 2013.

 

Yksi huomioni herättäneistä väitteistä oli: ”Useat uudet, toisistaan riippumattomat silminnäkijät kertoivat meille ET-avaruusalusten putoamisesta ja noutamisesta vuonna 1947 New Mexicossa ja vuonna 1948 Kingmanissa Arizonassa.”

Ensimmäinen viittaus viittaa selvästi Roswelliin, mutta toisesta en ole varma. Kingmanin lähellä tapahtuneesta maahansyöksystä on kerrottu jo vuosia, mutta se tapahtui vuonna 1953, ei vuonna 1948, ja se on huijaus.

Tässä on tämän lyhyen välikohtauksen tarkoitus. Greer pitää toisenkin lehdistötilaisuuden, ja kuten sanoin, siinä on mukana Grusch kertomassa tarinoitaan. Olin ihmetellyt Gruschin yhtäkkistä ilmestymistä UFO-aiheisiin kertomuksilla UFO-onnettomuuksista ja salatusta tiedosta. Tämä on tietysti samaa rummutusta, jota Greer on tehnyt jo vuosikymmeniä. Yhteys Greeriin herättää kyllä punaisia lippuja.

(toim. huom. Grusch ei loppujenlopuksi esiintynyt Greerin tilaisuudessa.)

Älkää käsittäkö väärin, uskon, että Grusch kertoo totuuden sellaisena kuin hän sen tietää, mutta ilman lisätietoja, joita emme näytä koskaan saavan, on ihmeteltävä sen paikkansapitävyyttä. Ilman lähteitä, tai kun muut, jotka ovat liikkuneet samoissa ufologisissa piireissä jo vuosia, antavat jonkinlaista vahvistusta Gruschille, on oltava skeptinen. Jos Grusch olisi lisännyt vain hieman enemmän tietoa, kuten onnettomuuspaikkojen sijainnin tai joidenkin silminnäkijöiden nimet, hänen paljastuksensa olisivat ainakin minun mielestäni olleet uskottavampia. Mutta ilman näitä tietoja olemme samassa tilanteessa kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Olemme tässä asiassa seuraavassa tilanteessa. Meillä ei ole uutta tietoa, vain uusia kasvoja. Meillä ei ole asiakirjoja, valokuvia tai lähteiden nimiä. Meidän pitäisi vain uskoa näitä nimettömiä lähteitä, mutta jos viime vuodet ovat opettaneet meille jotain, nimettömät lähteet ovat lähes hyödyttömiä. Heitä tai heidän tietojaan ei voida mitenkään tarkistaa, ja usein he puhuvat pikemminkin huhuja kuin tosiasioita.

Ne muutamat nimet, joita meillä on, ovat niitä, jotka ovat työskennelleet Gruschin kanssa ja tunteneet hänet vuosien ajan. He vahvistavat hänen luonteensa mutta eivät välttämättä hänen tietojaan, mikä on hienovarainen mutta tärkeä seikka. Ja yksi tarjotuista nimistä, Jonathan Grey, on kuulemma salanimi, mikä ei taaskaan mahdollista mitään tarkistuksia eikä tee mitään tietojen vahvistamiseksi.

Minun ajattelutapani mukaan, jos vain yksi näistä uusista väitteistä voitaisiin vahvistaa, se antaisi suuren sysäyksen omalle raportoinnilleni ja Don Schmittin, Tom Careyn ja monien muiden raportoinnille. Mutta vaikka me nimesimme nimet ja lähteet niille, jotka halusivat tarkistaa työmme, niin tässä ei ole tapahtunut. Joten ennen kuin saamme parempaa tietoa, en voi esittää lopullista mielipidettä. Pelkään, että tämä päättyy aivan kuten niin monet muutkin yritykset saada tämä kaikki päätökseen. Jäämme kysymysten äärelle, mutta kukaan ei pysty antamaan kunnollisia ja todennettavia vastauksia.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

FBI:n dokumentti todistaa: UFO syöksyi maahan Roswellissa

Dokumentin päivämäärä: maaliskuun 22, 1950
Dokumenttilähde: https://vault.fbi.gov/hottel_guy/Guy%20Hottel%20Part%201%20of%201/view

Tässä lyhyt mutta asian ytimessä oleva FBI:n dokumentti, joka on kiistämätöntä näyttöä siitä, että Roswellin UFO-maahansyöksy on todellinen. Se on myös todiste siitä, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan avaruusolentojen alus, avaruusolentojen ruumiita ja avaruusolentojen teknologiaa…. ja jopa ase, jolla kyetään ampumaan avaruusolentojen aluksia alas.

Kuulostaa mahdottomalta, mutta se on totta. Tämä FBI-dokumentti kertoo monta tärkeää faktaa, joista useimmat eivät ole tietoisua, ja muutaman faktan josta minäkään jopa en ollut. Listataan ne tähän:

1. New Mexicon Roswellista löytyi kolme UFOa.

2. Jokaisessa UFOssa oli kolme avaruusolentopilottia.

3. Jokainen ruumis näytti ihmismäiseltä.

4. Jokainen ruumis oli arviolta metrin pituinen.

5 Jokainen ruumis oli kiedottu metalliseen kankaaseen, jonka tekstuuri oli äärimmäisen hienoa.

6. Jokainen ruumis oli puettu tavalla, joka muistuttaa entisten koepilottien ja laskuvarjohyppääjien suojapukuja.

7. Jokainen UFO oli pyöreä (levymäinen).

8. Jokaisessa UFOssa oli kupera keskus.

9. Jokainen levy oli arviolta 50 jalkaa läpimitaltaan (15.4 m).

10. Yhdysvaltain hallituksella on ase, joka kykenee ampumaan alas avaruusolentojen aluksen leveältä alueelta käyttäen voimakasta tutkateknologiaa, joka häiritsee alusten kontrollimekanismia.

Uskon, että ilmavoimat kokeili tutkateknologialla, joka oli mikroaaltoteknologiaa. Se on vaarallista, mutta se häiritsisi tietyn tyyppistä elektroniikkaa.

Lisäksi se seikka, että Yhdysvalloilla on avaruusolentojen ruumiita, vahvistaa muut raportit, joista olen kuullut, joissa sanotaan valtion käyttävän avaruusolentojen DNA:ta luomaan Maassa syntyneitä harmaita avaruusolentoja. Nämä harmaat palvelisivat Yhdysvaltain hallitusta maanalaisessa ilmavoimien tukikohdassa Los Alamosin laboratorion alla. Nämä avaruusolentosotilaat kykenevät suurempaan mentaaliseen ongelmanratkaisukykyyn. Tämä myös vahvistaa brittihakkeri Gary McKinnonin väitteet hänen löydöksistään, todisteista Yhdysvaltain valtion tietokoneilla siitä, että amerikkalaissotilaat työskentelevät planeetan ulkopuolella, matkustaen avaruusaluksilla. Sellainen alienteknologia on ollut ilmavoimien käytössä jo yli 70 vuotta.

Nyt olen 100-prosenttisen vakuuttunut siitä, että he ovat oppineet takaisinmallintamaan niitä ja luomaan omia valonnopeudella matkaavia aluksia, joissa on pulssiaseita joita löytyy myös näistä levyaluksista.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Wilson-Davis -asiakirja, vuosisadan UFO-vuoto

Kirjoittanut Richard Dolan, vuonna 2019 kun dokumentti tuli julki

Se on ulkona.

Kaikkein merkittävin UFOihin liittyvä asiakirjavuoto moniin vuosiin on ulkona, ja ihmiset alkavat puhua siitä. Jotkut ovat nimittäneet tätä myös kaikkein merkittävimmiksi UFO-vuodoksi koskaan. Se mikä on selvää on, että tämä on erittäin tärkä. Julkinen keskustelu näistä asiakirjoista on vasta aluillaan, ja ei ole epäilystäkään etteikö se jatku tulevina vuosina. Tai kunnes jokin vieläkin suurempi julkaistaan.

Puhun amiraali Wilsonin asiakirjoista. Nämä liittyvät Thomas Ray Wilsoniin, mieheen jolla on pitkä ja nimekäs ura Yhdysvaltain laivastossa. Wilson oli puolustustiedustelu DIA:n johtaja vuosina 1999-2002, ja tätä ennen hän palveli pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Tämä pesti on nimeltään J-2, ja Wilson oli siinä vuosina 1997-1999.

Seuraavat perustiedot asiasta ovat olleet monien tiedossa jo vuosia, minun mukaanlukien. Monet meistä ovat keskustelleet tapahtumista toistuvasti, mutta tähän mennessä emme ole saaneet dokumentteja käsiimme niiden osoittamiseksi. Olen puhunut tästä siitä lähtien kun sain kuulla siitä ensi kertaa 2007. Muut, kuten Steven Greer ja edesmennyt Apollo-astronautti Edgar Mitchell, ovat myös antaneet monia lausuntoja, suoria ja epäsuoria. Tuoreempana tutkija Grant Cameron, ja hänen jälkeensä asianajaja Michael Hall. Todellakin, Giuliano Marinkovic on koostanut hienon kronologian kaikista lausunnoista. En tiedä onko se kuinka täydellinen, mutta se on varsin läpikotainen.

Mistä me siis puhumme?

Tri. Eric Davis kirjoitti muistiinpanot tapaamisesta, joka oli 16. lokakuuta 2002.

Kuka on Eric Davis? Hän on tiedemies, mutta hän todellakin on varsin erikoinen tiedemies. Monen vuoden ajan, 1990-luvulla, hän on ollut  National Institute for Discovery Sciencesin jäsen, jonka siis omistaa miljardööri Robert Bigelow. NIDS oli tuolloin erittäin tärkeä organisaatio ja se on tuonut tieteellistä jämäkkyyttä monille UFOihin liittyville tutkimusalueille. Mustien kolmioiden mysteeriin, esimerkiksi. Ja kaikkein kuuluisimpana Skinwalker Ranch Utahissa, jotain minkä tutkimuksissa Davis oli mukana.

Davis on myös tri. Hal Puthoffin läheinen tuttava, joka omistaa tieteellisen yrityksen nimeltä Earthtech. Tri. Puthoff tottakai on erittäin menestynyt tieteen alalla ja tiedustelussa. Yhdessä Russell Targin kanssa hän on kehittänyt protokollia Amerikan salaiselle kaukokatseluohjelmalle 1970- ja 1980-luvuilla. Hän on nollapiste-energian ja niinkutsutun avaruusaikamittauksen asiantuntija. Hän on myös työskennellyt Bigelowin kanssa useissa projekteissa. Plus että hän on To The Stars Academyn (TTSA)  jäsen. Hal Puthoff on kaveri jonka olen itse tuntenut vuosia ja olen sanonut monesti, että hän on joku joka hiljaa itsekseen on koittanut auttaa UFO-paljastuksen asiaa.

Oman arvioni mukaan, ja en varmasti ole ainoa joka on tätä mieltä, Davis ja Puthoff tällä hetkellä ovat tekemässä kaikkein tärkeintä UFOihin liittyvää tutkimusta väitettyjen UFOsta saatujen artifaktien parissa, jotka me tunnemme metamateriaalien nimellä, joilla on uskomattomia ominaisuuksia.

Eric Davis ei ole vain kuka tahansa tiedemies, vaan tiedemies jolla on syvä arvostus tieteellistä näkökulmaa kohtaan hörhöinä pidettyihin asioihin. Ja hänen tuntiessa Bigelowin ja Puthoffin kaltaisia ihmisiä, hän selvästi on päässyt hetkellisesti heidän kauttaan amiraali Thomas Wilsonin juttusille.

Nämä muistiinpanot, 15 sivua kaikenkaikkiaan, ovat Davisin kirjoittamia ja ne liittyvät Wilsonin kanssa lokakuussa 2002 pidettyyn tapaamiseen. Ne liittyvät sarjaan tapahtumia, jotka tapahtuivat keväällä 1997, kun Wilson oli pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö.

Silloin pidettiin erittäin tärkeä tapaaminen. Se käsitteli erittäin salaisten avaruusolentojen teknologiaa tutkivien ohjelmien olemassaolon varmistusta. Maan ulkopuolelta tulleiden avaruusolentojen olemassaoloa, heidän aluksiaan ja teknologiaansa.

Kuten kaikki tietävät, asiasta on esitetty kaikenlaisia väitteitä. Olen puhunut tästä lukemattomia kertoja, ja niin ovat monet muutkin tutkijat. Mutta nämä vuodetut paperit, vaikka ne eivät ole ensimmäisiä jotka sellaisia väitteitä esittävät, ne ovat kaikkein uskottavimpia. Ja toisin kuin esim. MJ12 ja Majestic-dokumentit, näiden alkuperästä ei ole ristiriitaa. Ne ovat todellisia.

Tämä ei ole salainen lausunto presidentiltä tai edes Wilsonilta itseltään, jossa myönnetään tämän ohjelman olemassaolo. Tämä on kokonaan uskottava dokumentti tiedemieheltä, jonka aikeena on jakaa se läheiselle kollegoiden ryhmälle. Sellainen on poikkeuksellisen uskottavaa. Lisäksi yksityiskohtien ja mainittujen nimien lukumäärä tekee selväksi, että kyseessä on todellinen dokumentti.

On mahdotonta debunkata tätä vuotoa huijauksena tai sepitteenä. Skeptikot saattaisivat ehkä esittää, että jollain tavalla nämä miehet saivat väärää informaatiota. Mutta kuten näette, tämä ei ole myöskään uskottava argumentti.

Lue kaikki dokumentin 15 sivua tästä linkistä.

Yritän tässä esittää dokumentin ydinkohtia, vaikka haluat toki lukea kaikki 15 sivua itse.

Kuten sanottu, tämä dokumentti on päivämäärältään 16. lokakuuta 2002.

Mukana olevien nimet ovat minulle tuntemattomia, epäilemättä heidät tullaan identifioimaan. Mutta useimmat ovat etsittävissä ja löydettävissä.

Kaksikon piti tavata kello 10 aamulla tuona päivänä, ja Wilson ilmeisesti oli 10 minuuttia myöhässä, saapuen kahden univormupukuisen laivaston upseerin kanssa. Wilson itse oli siviiliasussa.

Kaksikko istui Wilsonin auton takapenkillä tunnin ajan, EG&G Special Projects Buildingin takana. Eräs kiinnostava yksityiskohta on, että EG&G:n “Special Projects” divisioonalla oli operaattori Las Vegasin McCarranin lentokentän  Janet-terminaalissa, joka tuli kuuluisaksi siitä, että se lennätti työntekijöitä etäisiin valtion kohteisiin Nevadaan ja Kaliforniaan, paikkoihin kuten Area 51.

Davis alkoi kysellä Wilsonilta erittäin tärkeästä huhtikuussa 1997 pidetystä tapaamisesta. Tuohon aikaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Mutta se liittyi UFO-tutkija Steven Greerin, Apollo 14 -astronautti Edgar Mitchellin ja Yhdysvaltain laivaston komentajakapteeni Willard Millerin väliseen tapaamiseen, jotka tapasivat Wilsonin ja kaksi muuta henkilöä, amiraali Michael Crawfordin ja kenraali Patrick Hughesin. Edgar Mitchellin muistojen mukaan päivämäärä oli 9. huhtikuuta 1997. Myöhemmin muistiinpanoissa Wilson antaa saman päivämäärän.

Davisin muistiinpanoista ei käy suoraan ilmi mitä tämä tapaaminen käsitteli. Mutta paljon tiedetään Greerin ja Mitchellin lausuntojen perusteella, eli että tarkoitus oli tuoda heidän huomionsa mustien projektien organisaatioiden olemassaoloon, jotka tutkivat avaruusolentojen teknologiaa ja ruumiita, ja jotka pitäisi tuoda virallisesti Yhdysvaltain hallituksen kontrolliin. Tai sanoisimmeko, jotain tuohon suuntaan. Eräs asia, joka myöhemmin tuli esiin muistiinpanoissa on, että he esittivät teesin kirjasta joka tuolloin oli uusi, Philip J. Corson Päivä Roswellin jälkeen. Kirja nosti pöydälle väitteen siitä, että ainakin osa Roswellin maahansyöksystä talteen saadusta teknologiasta annettiin yksityisille firmoille. Osoittautuu, että Wilsonin kaksikuukautisen seikkailun jälkimainingeissa, josta kohta kirjoitan, hän alkoi uskoa Corson teesien ydinkohtiin.

Davisin muistiinpanot kaunistelevat tätä osaa tapaamisesta, mutta keskittyvät siihen, mistä muodollisen tapaamisen jälkeen puhuttiin. Se oli kaksituntinen keskustelu komentajakapteeni Millerin ja Wilsonin välillä “UFOista, MJ-12:sta, Roswellista, maahansyöksyneistä UFOista/avaruusolentojen ruumiista jne.”

Se on varsin mielenkiintoista, ja me olemme vasta pääsemässä alkuun.

Wilson itse asiassa sanoi, että  “hän tiesi Yhdysvaltain armeijan/tiedustelupalvelujen UFO-lähikohtaamisten tiedustelutiedoista — sekä ulkovaltojen kohtaamisista. Hän oli nähnyt papereita.”

Jälleen kerran, tämä on mielenkiintoinen lausunto, eikö? Muistetaan, että tämä on vuonna 1997, vuosikymmen ennen kuin AATIP-ohjelma alkoi. Kiinnostaisi tietää mitä papereita Wilson oli nähnyt.

Sitten tulee ensimmäinen jättipaljastus tässä dokumentissa, ja me puhumme ensimmäisen sivun alalaidasta. Davisin muistiinpanoissa Wilson myöntää, että hänen oli mahdollista osoittaa että kesäkuussa 1997 “sellainen organisaatio on olemassa” puhuttaessa “MJ-12/UFO-kabaalista — maahansyöksyneestä UFOsta.” Tuohon aikaan, ja tämä on siis kesäkuussa 1997, Wilson soitti Millerille ja ilmeisesti sanoi hänelle, että kyllä, olet oikeassa. Sellainen ryhmä on kuin onkin, kabaali, joka kontrolloi maahansyöksyneen UFOn ohjelmaa.

Davis näytti Wilsonille Milleriltä saamaansa kirjettä päivämäärällä 25. huhtikuuta 2002 — tämä kirje on osa vuotoa. Tämä kirje selvästi kertoo, että Davis ja Hal Puthoff olivat tutkimassa tahoillaan maahansyöksyneitä UFOja ja yrittivät selvittää ketkä ovat pelaajat hallinnossa jotka tähän jotenkin liittyisivät.

Eräs äärimmäisen mielenkiintoinen lausunto Millerin kirjeessä on, että hän kykeni antamaan Davisille ja Puthoffille “korkea-arvoisen upseerin nimen ja sijainnin jolla uskon olevan ensikäden tietoa Yhdysvaltain hallituksesta ja avaruusolennoilta takaisinmallinnetuista aluksista (alien reproduction vehicle, ARV) Area 51:ssä ja senkaltaisissa sijainneissa.”

Miller kirjoittaa enemmänkin, mm. “eläköitynyt korkea-arvoinen upseeri (lippuarvo), jonka uskon olevan suoraan mukana valtion tekemisissä merkittävässä UFO-tapauksessa USA:n itärannikolla, ja uskon että hän on, entisen johtoasemansa johdosta, korkea-arvoinen, ja kontrolloi merkittäviä sotavoimia, hänellä on suoraa tietoa Yhdysvaltain hallinnon mukanaolosta tässä.”

Hän myös sanoi, että hänellä oli lista siviilityöntekijöistä, jotka todennäköisesti ovat mukana “avaruusolennoilta johdetuissa teknologioissa, maahansyöksyissä, laskeutumisissa ja sensellaisissa tapahtumissa.”

Tämän luettuaan Wilson nauroi ja sanoi, että hän “ei kertonut Millerille KAIKKEA”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sitten Wilson sanoi, “Miller voi esittää valistuneita arvauksia siitä kenellä (alihankkijoilla) on hallussaan avaruusolentojen teknologiaa.” Sitten, “Miller voi antaa hyviä neuvoja siitä mitä puolustusalan yrityksiä tarkastella — hän ei tiedä enempää.”

Selvästikin Wilson tiesi paljon enemmän.

Wilson oli myös raivoissaan siitä, että Miller, laivaston upseerikollega, petti heidän keskustelunsa luottamuksen kertomalla siitä Greerille ja luoja tietää kenelle muulle. Todellisuudessa ei vaikuta siltä, että Miller kertoi monellekaan muulle ihmiselle. Davis tässä muistiossa huomautti, että Miller oli kertonut ainoastaan  Edgar Mitchellille, joka oli taas se joka kertoi Davisille tästä vuonna 1999. On mahdollista, että Miller sanoi jotain journalisti Leslie Keanille. Ainakin näin Wilson uskoi keskustelustaan Davisin kanssa vuonna 2002.

Selvästikin Wilson oli hermostunut jopa puhuessaan Davisin kanssa ja sanoi, että hän ottaa riskin jo pelkästään puhumisesta. Ja todellakin, kaksi vuosikymmentä myöhemmin koko keskustelu on nyt tullut julki.

Davis pyytää Wilsonia kuvaamaan mitä tapahtui aikavälillä huhtikuu 1997 – kesäkuu 1997.

Wilson sanoi, että noin viikko hänen Millerin tapaamisensa jälkeen hän “soitti puheluja, koputti muutamaan oveen, puhui ihmisille.” Tätä kesti noin 45 päivää, hän sanoi.

Tapa jolla Wilson tutki tätä on huomion arvoinen. Hän sanoi, että hän sai ehdotuksia kenraali Wardilta käydä läpi OUSDAT-viraston tutkimustietoja. Eli siis puolustusministerin teknologia-alivaltiosihteerin viraston, Office of the Under Secretary of Defense for Acquisition and Technology. Joidenkin tutkimusten jälkeen, muistaakseni se oli ilmavoimien kenraali  H. Marshal Ward joka pian astui erikoisohjelmien johtoon  Pentagonin OUSDATissa.

Vieläkin kiinnostavampaa on, että tänä aikana Wilson tapasi William Perryn, joka oli juuri jättänyt virkansa Yhdysvaltain puolustusministerinä. Perry on äärimmäisen tärkeä ja voimakas hahmo, joka on edelleen elossa 91-vuotiaana. Perry on poikkeuksellisen älykäs ja hän tietää kaikki oikeat henkilöt ja vaikuttaa aina tienneen kaikki oikeat henkilöt.

On kiehtovaa lukea, että Wilson sanoi Davisille, että hän tapasi Perryn toukokuussa 1997 ja että he “hissuksiin puhuivat tästä.” Ja Perry ehdotti samaa kuin kenraali Ward. Eli, että käy läpi OUSDATin tietoja. Tämä on siis puolustusministeriön arkisto, joka liittyy “hankintoihin ja teknologiaan.” Mikä on järkeenkäypää.

Wilson kirjoittaa, “he kertoivat minulle” (ja en ole varma ketkä “he” tässä tapauksessa ovat, mutta vaikuttaa siltä että Ward ja Perry) ”erikoisprojektien arkistointiryhmästä, joka ei kuulu normaaleihin SAP-projekteihin — erikoinen tunnistamattomien/luovutettujen ohjelmien alijoukko — joka ei kuulu normaaleihin SAP-divisiooniin jotka Perry itse organisoi vuonna ‘94  — jotka on erotettu muista projekteista, mutta jotka normaalit SAPit ovat piilottaneet.”

Tämä on erittäin merkittävä lausunto. SAP, eli Special Access Programs, ovat  ‘mustan budjetin’ ohjelmia, jotka kuuluisasti ovat täysin kongressin valvonnan ulkopuolella. On ymmärretty pitkään, että tässä ympäristössä monet näistä ohjelmista ovat eivät ainoastaan kongressin valvonnan ulkopuolella, vaan myös itse asevoimain valvonnan, joita yksityiset alihankkijat dominoivat ja joita joskus puolustusministeriön virkamiehet itse hallinnoivat. Tässä Wilson sanoo Davisille, että hän sai kuulla, että tämä UFO-törmäysnouto-ohjelma oli ilmeisesti haudattu muiden SAP:ien alle, niin etteivät ne kuulu standardiin organisaatioon jossa näitä ohjelmia normaalisti pyöritetään, vaan niiden ulkopuolelle.

Wilson sitten mainitsi muutamat nimet tähän liittyen: Paul Kaminski, kenraali Michael Kostenik sekä Judith Daley, joka toimi maanpuolustuksen kehittämisestä vastaavan apulaispuolustusministerin sijaisena OUSDATissa. Hän löysi näistä omituisia lukuja. Budjettitiedot vaikuttivat epätavallisen suurilta, mutta hän sanoi että se voisi olla vain virhe siinä tavassa jolla budjettitietoja raportoidaan.

Sitten Davis pyrki pääpointtiin: mihin SAP-osastoon se kuului?

Wilson vastasi “ydinsalaisuus — ei voi sanoa.”

Davis: koodinimi?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis: mikä oli ohjelman alihankkija tai valtion virasto, joka ohjelmaa pyöritti?

Wilson: huipputason ilmailualan alihankkija.

Davis: mikä?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis kysyy vihjeitä.

Wilson: sorry, ei.

Sitten tarina tulee kliimaksiinsa. Wilson sanoi, että hän “soitti kolme puhelua ohjelman johtajalle — joista yksi oli konferenssipuhelu ohjelman johtajan ja korporaatiolakimiehen kanssa.”

Nämä henkilöt eivät olleet iloisia kuullessaan Wilsonista. Hän sanoi, että kaikki heistä puhuivat “koettelevalla äänensävyllä” hänelle, ja he olivat hämmentyneitä siitä miksi heille soitettiin ja mitä hän halusi tietää. Wilson sanoi, että he olivat “kiihtyneitä” ja “yllättyneitä.”

Wilson sanoi heille, että hän oli lukenut tiedot ohjelmasta OUSDATin erikoisohjelmien arkistosta ja “halusi tietää heidän maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmasta, mikä niiden rooli oli ja mitä heillä oli hallussaan jne.” Hän myös “kysyi olivatko he kuulleet MJ-12:sta tai sellaisesta organisaatiokoodista, joka liittyisti maahansyöksyneihin/haltuunotettuihin UFO-aluksiin.”

Tämä on aivan henkeäsalpaava hetki tässä. Meillä on pääasikunnan apulaispäällikkö, joka yrittää tivata tietoja maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmista ottamalla yhteyttä yksityisiin alihankkijoihin, jotka vaikuttivat olevan niistä vastuussa. Muistetaan, että hän puhuu ohjelman johtajalle, turvallisuuspäällikölle ja korporaatiolakimiehelle.

Wilson sanoi kolmikolle, että hän vaati muodollista briiffausta tästä ohjelmasta, ja että hän teki niin DIA:n apulaisjohtajan ja pääesikunnan J-2:n ominaisuudessa. Tämä oli valvova elin, joka ansaitsi saada tietoa, hän sanoi.

Heidän vastauksensa oli mielenkiintoinen: he joutuisivat keskustelemaan tästä ja palaisivat asiaan. He järjestäisivät tapaamisen kasvokkain ja hoitaisivat asian tällä tavoin.

Tapaaminen pidettiin kymmenen päivää myöhemmin, kesäkuun puolessavälissä 1997, Wilsonin mukaan. Hän “lensi sinne” konferenssitilaan “turvalliseen bunkkeriin.” Siellä hän tapasi kolme henkilöä: ohjelman johtajan, korporaatiolakimiehen ja turvallisuusjohtajan, jonka hän pani merkille olleen eläkkeellä NSA:lta ja joka oli vastatiedustelun asiantuntija.

He nimittivät itseään valvontakomissioksi tai portinvartijoiksi. Tämä johtui siitä, että muutama vuosi tätä ennen koko ohjlema melkein paljastui Pentagonin auditoinnissa. Heidän tehtävä oli varmistaa, että ohjelma pysyi ultrasalaisena. Aiemmalla kerralla heidät pakotettiin briiffaamaan valtion tutkijoita tästä ohjelmasta. Tuon tapauksen jälkimainingeissa he jollain tavalla pääsivät muodolliseen sopuun Pentagonin kanssa siitä, että tällainen estettäisiin tulevaisuudessa.

Tämä tarkoittaa poikkeuksellisen tiukkaa kontrollia, kun annetaan Yhdysvaltain valtion työntekijälle pääsy ohjelmaan. Julkinen status tai arvoasema eivät ole relevantteja. Pääsyn saa vain täyttämällä määrittelemättömät kriteerit, jotka valvontakomitea asettaa.

Niinkuin Wilson sen ilmaisi, heidän tapansa tai ei mitään, “their way or the highway.”

Hän oli raivoissaan. Tämä ryhmä toimi ilman minkäänlaista kunnon valvontaa legitiimeiltä Yhdysvaltain valtion viranomaisilta. Ja lisäksi hän sai kuulla, että tämän tapaamisen tarkoitus oli evätä häneltä pääsy. Hänen meriitit ja valtion auktoriteetti olivat ihan aitoja ja valideja, mutta hän ei ollut “kiihkomielisten listalla” (bigot list). Tämä oli termi, joka turvaluokittelun maailmassa viittasi ihmisiin, joilla oli tarve saada tietää. Amiraali sai kuulla, että hänellä ei ollut tarvetta tietää.

Tämä johti ärtyneeseen kommunikaatioon. Ilmeisesti Wilsonilla oli kuin olikin asianmukainen juridinen auktoriteetti vaatia sen mitä hän vaati. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä.

Tämä kohta on mielenkiintoinen. Vastauksena Wilsonin argumentteihin he vetivät esiin kiihkomielisten listan, joka oli päivätty vuodelle 1993, neljä vuotta aiemmin. Wilson ei antanut Davisille nimiä, mutta hän sanoi, että ne olivat melkein kaikki firman työntekijöitä. Hän ei tunnistanut yhtään sotilasnimeä, ei poliitikkoja, ei ketään joka olisi Valkoisessa talossa, ei kongressissa, tai edes kongressin työntekijöitä. Ei ketään jotka hän tunsi Clintonin tai vanhemman Bushin hallinnoista. Pieni kourallinen nimiä olivat Pentagonin upseereita, joiden nimet hän tiesi.

Sitten he pääsivät yksityiskohtiin. Ohjelman johtaja sanoi Wilsonille, että se ei ollut aseohjelma, ei tiedusteluohjelma eikä minkäänlainen erikoisoperaatio tai logistinen ohjelma. Kun hän kysyi mikä se oli, ohjelman johtaja murahti äänekkäästi. Mutta turvallisuusjohtaja ja korporaatiolakimies sanoivat, että se on ookoo, hän voi kertoa.

He sanoivat Wilsonille, “ne ovat takaisinmallinnusohjelmia” ennen muinoin haltuun saadulle “teknologiselle laitteistolle”. Hän pohti että hmmm, takaisinmallinnusta neuvostoliittolaisesta tai kiinalaisesta teknologiasta? He sanoivat että ei.

Heillä oli ehjä alus, jonka he uskoivat että sitä voitaisiin lentää. Se on mielenkiintoista. Että

a) se on ehjä, ja

b) he eivät vielä olleet keksineet miten lentää sitä, sillä he “uskoivat” että se voisi lentää.

He tekivät Wilsonille selväksi, että “he eivät tienneet mistä se oli tullut”, vaikka heillä oli siitä ideoita, mutta että “se oli teknologiaa Maan ulkopuolelta — jonkun muun kuin ihmisen tekemää — ei ihmiskäsin tehtyä.”

He myös esittivät, että tämä ohjelma oli jatkunut “vuosia ja vuosia” ja että edistys oli ollut “tuskallisen hidasta” ja että “menestystä ei ollut.” Ulkomaailman kanssa oli “tuskallisen vähän yhteistyötä” ja sen parissa teki työtä erittäin pieni määrä henkilöitä  — arviolta 400-800.

Wilson kysyi joitain tiettyjä kysymyksiä liittyen UFO-historiaan, mm. Roswellista, MJ-12:sta ja muista, mutta he eivät vastanneet näihin. Wilson sanoi, että hän valittaisi komentoketjussa ylemmäs tästä ja he sanoivat, anna mennä, tee mitä sinusta tuntuu että sinun pitää tehdä. Selvästikään se ei vaivannut heitä.

Tapaaminen loppui tässä kohtaa. Wilson valitti erikoisohjelmien valvontakomitealle (Special Access Program Oversight Committee, SAPOC). Hänelle sanottiin, sori, he ovat samaa mieltä alihankkijan kanssa joten hänellä ei nyt ollut onni matkassa. Hänen piti jättää asia heti ja unohtaa koko juttu. Hän suuttui jälleen kerran. Sitten he uhkailivat hänen uraansa. Jos hän ei tottelisi, hän ei saisi ylennystä DIA:n johtajaksi, hän pääsisi eläkkeelle ennenaikaisesti ja hän menettäisi samalla yhden tai kaksi tähteä.

Tammikuussa 1998 Wilson puhui Jacques Ganslerille (joka kuoli joulukuussa 2018), ja joka oli pantu tuolloin hankintojen ja teknologian divisioonan johtoon. Wilson sanoi Davisille, että Gansler oli saanut joltain briiffausta, joka ilmeisesti oli yllättänyt hänet. Davis kysyi mitä hän oli sanonut?

Wilsonin vastaus oli mielenkiintoinen. “UFOt ovat oikean elämän juttu, niinkutsutut avaruusolentojen sieppaukset eivät ole.” Gansler sanoi, että kannattaa jättää asia. Tästä ei enää keskusteltaisi.

Siinä käytännössä kaikki muistiinpanot, sen lisäksi Davis kysyi Wilsonilta oliko hän tavannut Hal Puthoffia tai tri. Kit Greenia, ja Wilson vaikutti sanovan ettei ole.

Tässä ovat näiden muistiinpanojen ydinkohdat, ja tottakai ne ovat kaikkien saatavilla jos haluaa itse lukea. Uskon että moni tulee niitä analysoimaan.

Tämä on äärimmäisen tärkeä informaatiovuoto. Se kertoo vahvasti sen mitä monet tutkijat ovat jo pitkän aikaa pohtineet. Että on olemassa erittäin salainen ohjelma, joka on upotettu Yhdysvaltain puolustusministeriön teollisuuden rakenteiden syvyyksiin, piiloon kaikelta varsinaiselta valvonnalta, joista ainakin yksi tutkii avaruusolentojen UFOa.

On tärkeää huomata, että nämä muistiinpanot eivät puhu avaruusolentojen ruumiiden talteen saamisesta. Ilmeisesti Wilson ei saanut tietää tästä. Informaatiota avaruusolentojen ruumiista on tullut julki muutamista hyvistä lähteistä, ja jotkut niistä ovat puhuneet minulle jo vuosien ajan. Mutta tässä meillä on läpileikkaus uskomattoman tärkeästä ohjelmasta, joka tutkii avaruusolentojen teknologiaa.

On kiinnostavaa, että tässä skenaariossa edistys teknologian ymmärtämiseksi on ollut hidasta. Se asettaisi epäilyksen alaiseksi ihmeellisemmät väitteet salaisista mustan budjetin ohjelmista ja niiden edistyksestä. Tarinat ARV:sta esimerkiksi, puhumattakaan vieläkin absurdeimmista väitteistä joita ihmiset ovat esittäneet vuosien mittaan. Se ei  tarkoita, että nämä muut väitteet eivät olisi totta Wilsonin dokumentin perusteella. Me tiedämme nyt, että joku joka oli saanut briiffausta oli kertonut tämän Wilsonille. Se mitä me emme tiedä on miten totta tai tarkkaa tieto oli. Sanottiinko Wilsonille, että abduktioita ei tapahdu, vain sen takia koska asia on arkaluonteinen? Spekulaatiota, mutta kannattaa pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.

Meillä on tässä voimakas lausunto pieneltä joukolta ihmisiä — Eric Davis, Hal Puthoff, Kit Green, Edgar Mitchell sekä muutama muu — työskentelemässä itsekseen saadakseen tietää  niin paljon kuin mahdollista UFO-salailun luonteesta, ja se todella kolahti amiraali Wilsoniin.

Ei käy kiistäminen, että Davis ja Wilson todellakin tapasivat, eikä kannata olettaa muuta kuin että Wilson oli Davisille täysin vilpitön. Muistiinpanot puhuvat puolestaan.

On kiinnostavaa seurata miten tämä kaikki kehittyy. UFO-tutkimusyhteisö ja sitä seuraavat ovat varsin pienilukuinen joukko. Takaan, että yhteisö ottaa tämän dokumentin kokonaiskuvaansa. Todellinen kysymys on se miten tämä vaikuttaa kulttuuriin laajemmalti.

Me olemme nyt siirtymässä kohti hyvinmääriteltyä jonkinlaisen UFO-paljastuksen suuntaa. Olen peräänkuuluttanut myös kontrolloitua paljastusta, koska se on asiaa on kontrolloitu erittäin tiukasti ja sitä on spinnattu kaikenlaisilla tarinoilla. Eräs asia, joka on selvästikin jätetty pois on narratiivi UFO-salailun luonteesta. Kontrolloitu paljastus uudelleenbrändäisi UFOt joksikin mystiseksi, joksikin muista maailmoista tulleeksi. Se on fiktiota — käyttökelpoista fiktiota, joka voi olla hyödyksi että sana saadaan julki muillekin — mutta fiktiota yhtä kaikki.

Mutta nämä muistiinpanot hajottavat kaiken tuon. Tässä meillä on salailua, joka on ilmiselvää. Ei mitään valvontaa. Vihaisia, järkyttyneitä armeijan ja valtion viranomiasia, joilla tottapuhuen on oikeus olla järkyttynyt. Tämä merkitsee todella salaisen maailman olemassaoloa.

Olen puhunut tästä vuosia, että jos me haluamme terveen yhteiskunnan meidän tulee päästä tästä selvyyteen. Meidän tulee tunnustaa, että on jäätävä ero siinä miten virallinen tarina asiasta puhuu ja mikä on oikeasti totta. Meidän pitää lopettaa itsellemme valehtelu ja antaa muiden valehdella meille.

Ei sillä, etteikö salailulle olisi aitojakin perusteita tässä maailmassa. En tiedä montakaan joka olisi niin naivi. Mutta salailu, erityisesti pitkäikäinen voimakkaan ja merkityksellisen informaation panttaaminen — sellainen salailu on syöpää yhteiskunnassamme. Se pakottaa vallassaolijat jatkamaan valehteluaan, aina vaan ja uudestaan, ja se opettaa meitä olemaan luottamatta omaan arvostelukykyymme, omiin aisteihimme kun me näemme tai opimme jotain, koska muuten se opettaisi meidät olemaan luottamatta yhteiskuntaamme koska me tiedämme yhteiskuntamme valehtelevan meille. Sellainen on kova paikka, se ei ole tervettä millekään yhteiskunnalle ja sen pitää loppua.

Valheet voivat olla valloillaan yhteiskunnassa pitkään, mutta lopulta valheet paljastuvat. Jokainen vale elää vain tietyn ajan. Lopulta totuus tulee julki ja se voittaa.

Pääsy totuuteen ei takaa, että me korjaisimme kaikkia ongelmiamme. Se ei koskaan ole helppoa. Mutta kun ei ole pääsyä totuuteen, se varmistaa sen ettemme voi ratkaista ongelmiamme ollenkaan, koska meillä ei ole pääsyä informaatioon jota tarvitsemme ongelmiemme ratkaisemiseksi.

Tiedän, että tässä vuodossa mukana olevat ihmiset eivät tykkää siitä että se tuli julki. Mutta yksinkertaisesti haluaisin muistuttaa heitä, että lopulta kaikki tämä tulee olemaan hyödyksi. Sen tulee tulla julki.

Richard Dolan
8. kesäkuuta 2019

 

Einsteinin salainen reissu Roswellin UFOa katsomaan paljastettiin nauhoitetussa keskustelussa

loka-marras 2021

Vuonna 1993 nauhoitetussa keskustelussa, jota ei ole julkisesti aiemmin kuultu, Albert Einsteinin assistentti kesällä 1947 teki huikean paljastuksen, että hän ja professori matkasivat New Mexicon Roswelliin valtion käskyläisinä ja tarkastelivat maahansyöksyneitä avaruusaluksen romuja ja avaruusolentojen ruumiita.

Assistentin haastattelun voit kuulla alla. Myöhemmin hän sai kaksi tohtorintutkintoa ja oli akateemikkona Floridan yliopistossa lähes 50 vuotta. Elämänsä ehtoopuolella hän tunsi tarvetta kertoa tarinansa. Hän toimi tällä tavoin ja antoi nauhoittaa keskustelun matkastaan Einsteinin kanssa heinäkuussa 1947 tarkastelemaan avaruusalusta toiselta puolelta galaksia. Einstein oli tottakai tunnettu teoreettinen fyysikko, joka mullisti monia tieteenaloja. Einstein osoitti atomien ja molekyylien olemassaolon ja näytti universumin koostuvan aika-avaruudesta.

Tohtori Shirley Wright

Shirley Wrightilla oli kaksi tohtorintutkintoa — yksi kemiasta ja yksi fysiikasta. Hänen elämänsä oli hyvää ja tuottavaa. Me saamme hänen heinäkuun 2015 Miami Heraldissa julkaistusta kuolinilmoituksestaan lukea hänen olleen yliopistolehtori ja opettaja, dominikaaninunna, filantropisti ja Albert Einsteinin oppilas:

”WRIGHT, SHIRLEY, Shirley, uskollinen tytär, 85, kuoli heinäkuun 1. päivä 2015. Hän syntyi Bostonissa, vietti lapsuutensa Chicagossa. Teini-ikäisenä hän muutti Miami Beachille, jossa hänen vanhempansa rakensivat Tropicaire Hotelin, jossa hän toimi myöhemmin vuosia. Hän oli omistautunut opettaja ja tieteentekijä, hän sai tohtorintutkinnot kemiasta ja fysiikasta. Hän oli kemian professorina MDCC:ssa yli 50 vuotta. Hän oli tohtori Albert Einsteinin oppilas Princetonissa. Hän opetti Miamin yliopistossa ja Barry Collegessa ja oli myös opettaja JMH School of Nursingissa ja Hialeah High Schoolissa. Hän oli MDCC:n ensimmäinen naisjohtaja.

Shirley Wright enhanced with Photos.png

Hän oli kolmannen asteen dominikaaninunna. 50 vuoden ajan Shirley lahjoitti stipendejä oppilaille, jotka olivat ansioituneita tieteiden opiskelijoita. Anteliaana persoonana hän tuki monia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja auttoi tarpeessa olevia.”

Voit lukea muistokirjoituksen täältä:

https://www.legacy.com/us/obituaries/herald/name/shirley-wright-obituary?pid=175222357

Hänen Roswellin tarinansa alunperin kuultiin edesmenneeltä UFO-tutkijalta Leonard Stringfieldilta hänen 1990-luvulla julkaistussa monografisarjassaan ”Status Report – UFO Crash Retrievals”. Hän antoi Einsteinin assistentille pseudonyyminimen ”Edith Simpson” suojellakseen hänen identiteettiään ja perheen yksityisyyttä. Mutta Stringfield mainitsi hänen kirjassaan floridalaisen tutkijan, joka tapasi tohtori Wrightin haastattelua varten, naisen nimeltä Sheila Franklin. Franklin oli aktiivinen osavaltion MUFONissa. Stringfield ja Franklin tekivät yhteistyötä kirjatakseen ylös sen mitä naisella oli sanottavaa.

Franklin ja Wright tunsivat yhteisen ystävän. Tämän yhteyshenkilön kautta Franklin sai tietää, että Wright oli maininnut matkanneensa Einsteinin kanssa Roswelliin. Ystävä järjesti niin, että Franklin ja Wright saattoivat tavata. Franklin nauhoitti Wrightin Roswell-tunnustuksen heidän tavatessaan Miamissa marraskuussa 1993.

Sheila Franklin toivoi, että Stringfieldin mainitsema assistentti olisi edelleen elossa. Ja jos hän olisi, toivottavasti hänet löydettäisiin. Useiden internet-arkistojen läpikäynnin ja monien puhelinsoittojen jälkeen Franklin löydettiin ja häneen saatiin yhteys. hän suhtautui aluksi skeptisesti soittoon, mutta kun hän tajusi millä asialla häneen otettiin yhteyttä, hän lämpeni ajatukselle. Hän selitti, että hänellä oli sekä muistiinpanot hänen haastattelustaan Einsteinin assistenttina, että hän oli myös nauhoittanut sen ja nauhat olivat edelleen olemassa. Lisäksi hän oli halukas etsimään nyt jo melkein 30 vuotta vanhat nauhat ja lähettämään ne koko maailman kuultaviksi. Kiitollisena kaikesta Frankin löysi ja lähetti sähköpostissa erään näistä haastatteluista. Muita Wrightin todistuksen osia annettiin Stringfieldin monografiin painettavaksi ja niihin viitataan tässä. Valitettavasti Franklin ei löytänyt toista Wrightin nauhaa parhaallakaan etsimisellä.

Wrightin Roswell-tarina

Tutkija Sheila Franklin

Wright selitti Franklinille, että vuonna 1947 hänet oltiin valittu useiden lahjakkaiden oppilaiden joukosta työskentelemään professori Einsteinin kanssa kesäksi 1947. Hän oli käynyt läpi monenlaiset turvatarkastukset ja -koulutukset, koska hänen työnsä asettaisi hänet arkaluonteiseen asemaan. Einstein piti Wrightista ammattimielessä ja vei hänet joka paikkaan. Wright muistaa Einsteinin ”lämminsydämisenä, sympaattisena ja ystävällisenä kaikille oppilailleen”. Mutta hienäkuussa tuona vuonna tapahtui jotain, mikä jäisi hänen muistiinsa ikuisesti. Hän meni Einsteinin kanssa ”kriisitapaamiseen”, joka pidettiin lounaisosassa olevassa ilmavoimien tukikohdassa, jonne lähti muita tieteentekijöitä ja armeijan henkilöstöä. Heidät lennätettiin Princetonista Chicagoon normaalilennolla, josta he ottivat toisen lennon pienelle siviilikentälle. Silloin satoi vettä, kun he laskeutuivat ja eversti trenssitakissaan otti heidät vastaan ja ajoi ehkäpä 50-75 mailia autiomaan halki tukikohtaan. Heidät vietiin vahvasti vartioituun hangaariin. Siellä Wright ja Einstein tajusivat, että he käsittelisivät jotain Maan ulkopuolelta tullutta.

Hän kuvasi alusta, jota hangaarissa säilytettiin. ”Se oli levyn muotoinen, tavallaan konkaavi. Sen koko oli neljänneksen hangaarin lattian pinta-alasta.” Alus vaikutti olevan vaurioitunut sivusta. Hän sanoi, että valitettavasti hän ei päässyt tarpeeksi lähelle katsomaan yksityiskohtia, sillä aluksen ympärillä oli vartioita, valokuvaajia ja sitä tutkivia asiantuntijoita.

Wright sanoi, että ”aluksen runko oli varsin heijastavaa materiaalia, mutta sen lähelle mentäessä se muuttui mataksi.” Hän lisää, ”ne olivat varsin mielenkiintoista materiaalia”.

Franklin kysyi Wrightilta mikä Einsteinia kiinnosti eniten. Wright vastaa, ”voimanlähde ja universumi”. Hän lisää, ”häntä ei yhtään häirinnyt oikeiden todisteiden näkeminen. En kirjannut muistiinpanoihini hänen ensimmäisiä kommenttejaan, mutta hän sanoi jotain siihen suuntaan ettei häntä yllättänyt yhtään että he olivat tulleet Maapallolle ja että se antoi hänelle toivoa siitä että me voisimme oppia lisää universumista. Ensikontakti, hänen mukaansa, hyödyttäisi molempia maailmoja”.

Franklin pohti mikä Wrightin oma reaktio oli. Wright vastasi, ”reaktioni oli ihmetys, puoliksi uteliaisuus ja ehkäpä puoliksi pelko”.

Mutta Wright ja Einstein saivat nähdä jotain muutakin kuin pelkän aluksen.

Tukikohdan hangaarin sisällä oli avaruusolentoja. Hän kertoi niistä, ”jotkut asiantuntijat saivat päästä lähemmäksi katsomaan, myös minun pomoni. Minulle ne kaikki viisi näyttivät samoilta. Mutta ne olivat metrin mittaisia, karvattomia, niiden päät olivat suuria ja niiden silmät mahdottoman suuria, niiden iho oli harmaa hivenen vihertävällä sävyllä, mutta suurimmaksi osaksi niiden kehoja ei näkynyt, sillä niillä oli päällään tiukan pukevat asut. Mutta kuulin ettei niillä ollut napaa tai sukupuolielimiä.”

Myöhemmin reissulla tuli uusi kierros. Hän ja Einstein saatettiin jeepeillä arviolta 50 mailin päähän autiomaan läpi yksinäiseen, syrjäiseen rakennukseen jonka ovella oli vartioita. Heidät patistettiin rakennukseen, jossa upseeri tervehti heitä ja ohjasi alueelle, jossa oli henkilöstöä ja lääkintähnkilökuntaa olennon ympärille, joka näytti olevan kivuista tuskissaan. Se päästeli omituisia ääniä, mutta ei koskaan ”puhunut”. Wright itse piti etäisyyttä, mutta kuvasi sen harmaaksi kaksijalkaiseksi, mahdollisesti enemmän ihmisen näköiseksi kuin muut aiemmin nähdyt. Sen torso oli laajentunut groteskisti. ”Sen oli oltava tuore tapaus, mutta minulle ei kerrottu mitään ennenkuin meidät oltiin jo ohjattu pois tilasta.” Wright kertoi Franklinille, että myöhemmin hän sai kuulla olennon selvinneen hengissä.

Wright sanoi, että Einstein ”jolla oli oikeat turvaluokitukset, kirjoitti raportin jota minä en nähnyt. Minulle vain sanottiin että pysyä hiljaa asiasta.” Vaikka hän ei allekirjoittanut mitään papereita, hän piti lupauksensa eikä sanonut mitään. Franklin muistelee, että Wright oli maininnut Roswellin matkan tulevan kiistetyksi, että mitään kirjallista ei koskaan löytyisi matkasta ja kaikki todisteet siitä tuhottaisiin. Wrightia huoletti, että tiettyinä aikoina tapauksen jälkeen hänestä on saatettu pitää ‘kansioita’, mm. niillä henkilöillä jotka hänen ympärillään kuulustelivat ihmisiä.

Todistenauha

Osa Wrightin todistuksesta on kuultavissa tästä:

Kun hänen ääntään ja olemustaan kuuntelee, Wrightin tarina vaikuttaa tapahtuneen oikeasti. Kun hän vastaa Franklinin kysymyksiin, Wright vastaa tavalla joka on totuudenmukainen.

​Stringfieldin monografien lisäksi tämän tekstin kirjoittaja on käyttänyt Franklinin hänen muistiinpanoihinsa perustuvia muisteloita haastattelusta. Nämä on tarjottu sekä puhelimessa että sähköpostitse.

Selvästikään Wrightilla ei ole mitään hyödyttävää — eikä hän hyötynytkään tästä mitenkään — tarinansa kertomisesta. Hän ei kaivannut rahaa. Hän ei etsinyt myöskään valtaa tai loistoa, hänen tarinansa on totuudenmukaisesti kerrottu tässä ja nyt, hänen kuolemansa jälkeen.

Tarinan todentaminen

Vaikka Wright varoitti ettei hänen Roswell-matkastaan löytyisi paperilla mitään, silti kuitenkin yritettiin. Albert Einstein Archives Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa sekä Einstein Papers Project Kalifornian teknillisessä korkeakoulussa molemmat ottivat yhteyttä saadakseen selville oliko viitteitä Einsteinin sijainnista aikavälillä heinäkuun 7. – 20. päivä 1947 (maahansyöksyn jälkeen). Löytyisikö kalenteria tai jotain aikataulua, joka kertoisi siitä missä on ollut ja mitä hän on tehnyt? Vaikka sellaisen dokumentaation löytämisen mahdollisuudet ovat pienet, asia täytyi käsitellä. Vastaukset, joita saatiin joskus suurella viiveellä, erosivat toisistaan.

Albert Einstein Archives sai kirjeen eräältä henkilöltä päivämäärällä heinäkuun 21. 1947 (jota ei voida tässä esittää), jossa hän viittaa Einsteinin tarjoukseen mennä purjehtimaan. Vastaus oli, että Einstein katuu ettei hän voinut lähteä koska hänellä oli vatsahaavan oireita. Kirjeen kirjoittaja sanoi, että uutisten kuuleminen oli ”hämmentävää”. Se että Einstein olisi kärsinyt vatsahaavasta (ehkäpä liiallisen stressin seurauksena) käytyään katselemassa Roswellin esineitä kaksi viikkoa ennen saattaa olla merkittävää.

Einstein Paper Project Kalifornian teknillisessä korkeakoulussa, apulaispäätoimittajansa kautta, ensin vihjaili, että 1940-luvun materiaali olisi ollut vielä ”digitoimatta”. Tämän jälkeen selitettiin, että vanhempi päätoimittaja sanoi että Einstein ei poistunut Princetonista tuon vuoden heinäkuussa. Sitä ei selitetty mitenkään mistä hän tiesi mitä Einstein teki 75 vuotta sitten, muutamana päivänä tietystä kuukaudesta kesänä jolloin hän oli vapaa akateemisen vuoden asettamista aikatauluista.

Toimittaja puhuu Einsteinista ja UFOista

Frank Edwards oli varhainen radiopioneeri ja useiden UFO-kirjojen kirjoittaja, mm. klassikon ”UFOs: Serious Business”. Hän oli Amerikan tunnettu nimi 1950- ja 1960-luvuilla. Detroitissa pidetyssä luennossa yleisölle vuonna 1956, Edwards mainitsi Einsteinia koskevat lausunnot joiden hän uskoi olevan totta perustuen hänen lähteisiinsä sekä ymmärrykseen historiallisista olosuhteista. Ja nämä lausunnot ovat huikeita. Edwardsin mukaan neljä vuotta ennen, vuonna 1952, Albert Einstein oli välittänyt kiireellisen viestin presidentti Harry Trumanille. Häntä vahvasti kiinnostu UFO-ilmiöt, ja Einstein varoitti, että Trumanin ”ammutaan alas”-politiikka UFOja koskien ei ollut viisasta. Tämä on äärimmäisen harvinainen kahden minuutin pätkä tilaisuuden nauhoitteesta:

Mitä Einstein sanoi avaruusolennoista?

Einsteinin tiedetään puhuneen Maan ulkopuolisesta älykkäästä elämästä ainoastaan neljä kertaa.

Ennen Roswellia hän oli asian suhteen myönteinen; Roswellin jälkeen hänen mielipiteensä muuttui. Eräässä lausunnossa hän sanoi ihmisten ”näkevän jotain” mutta että hän ”ei halua tietää enempää”. Hän halusi asian pysyvän hänelle vain pintapuolisena, ja hän jopa kieltäytyi kommentoimasta kuuluisaa Roswellin maahansyöksyä:

  • Niinkin varhain kuin vuonna 1920 Einstein epäili, että älykästä Maan ulkopuolista elämää olisi olemassa ja kontakti olisi mahdollinen. Mielenkiintoinen löytö tammikuulta 1920 oli artikkeli London Daily Mailissa, jossa kirjeenvaihtaja oli pyytänyt tulevalta Nobel-palkinnon saajalta hänen mielipidettään Maan ulkopuolisesta elämästä. Radiopioneeri Guglielmo Marconi oli kertonut hieman tätä ennen samalle lehdelle mystisistä signaaleista, joiden hän epäili tulleen Marsista. Mitä Einstein ajatteli? ”Miksi Maapallon tulisi olla ainoa planeetta jolla on ihmiselämää? Se ei ole ainutlaatuinen minkään tekijän suhteen. Mutta jos älykkäitä olentoja on olemassa, niinkuin me voimme olettaa niitä olevan muuallakin univerusmissa, en usko niiden kommunikoivan Maan kanssa radiolla. Valonsäteet, joiden suuntaa voi kontrolloida helpommin, olisi todennäköisesti menetelmä jota kokeiltaisiin ensimmäisenä.”
  • Vuonna 1952 raportoitiin, että Einstein kirjoitti evankelista Louis Gardnerille vastauksen Gardnerin kysymykseen UFOista: ”Nämä ihmiset ovat nähneet jotain. Se mikä se on, en tiedä, enkä ole utelias tietämään.” Kiinnostavampaa Einsteinin lausunnossa ei ole se mitä sanottiin vaan mitä jätettiin sanomatta. Vaikka Einstein myöntää, että ilmiö on todellinen, hän sanoo että hän ei halua tietää mitä he näkivät. Tämä on Einsteinilta vilpillistä. Milloin hän perääntyisi etsimästä ratkaisuja mysteereihin? Hänen vastauksensa oli selvästikin ”välttelyä”.
  • Myöskin vuonna 1952, kirjeessä päivämäärällä marraskuun 12., Einstein lyhyesti vastaa edesmenneelle ristiriitaiselle UFO-kirjailija Albert K. Benderille. Bender kysyi mitä Einstein oli mieltä lentävien lautasten ilmiöstä. Einstein kirjoitti takaisin, ”Hyvä herra: Koska minulla ei ole mitään kokemusta ja vain pinnallisesti tietoa aiheesta, en ole pahoillani siitä etten pysty vastaamaan pyyntöönne. Terveisin, Albert Einstein”
  • Ilmeisesti keskiviikkona heinäkuun 9. päivä 1947 Irish Times -sanomalehti kirjoitti: ”Yhdysvaltain sotaministeriö sanoi, että heillä ei ollut tietoa eilisiltaisesta New Mexicon ”lentävästä lautasesta” ja että he kysyivät asiaa Roswellista. Professori Einstein kertoi U.P.:n kirjeenvaihtajalle, että hänellä ’ei ollut minkäänlaista kommenttia’ antaa.”

Mielestäni me tiedämme nyt miksi suuri professori valitsi olla sanomatta tapauksesta yhtään mitään: hän oli siellä ja oli vannonut olevansa sanomatta mitään kenellekään.

  Artikkelin julkaissut UFO Explorations

Vuoden 1947 ruumiinavausvideo huutokaupataan, lähtöhinta $1 miljoonaa

Non-fungible token (NFT) on datatallenneyksikkö, joka sijaitsee lohkoketjussa, joka varmistaa digitaalisen omaisuuden aitouden ja täten siitä ei ole kopioita. NFT:tä voidaan käyttää esittämään valokuvia, videoita, ääntä ja muun tyyppistä digitaalista tietoa. Pääsy alkuperäiseen tiedostoon kuitenkaan ei rajoitu NFT:n omistajaan. Vaikka kopioita on mahdollita hankkia, NFT:t ovat jäljitettävissä lohkoketjulla, joissa näkyy omistusoikeus, joka on erillään kopiosuojasta.

NFT:stä on tullut uniikki keräilyn muoto. NFT-maailma on toivottanut tervetulleeksi mustavalkoisen videon yhden ainoan freimin filminegatiivin vuoden 1947 avaruusolennon ruumiinavausvideosta. Tämä negatiivikuva on tullut myyntiin NFT-markkinapaikka Raribleen. Negatiivilla näkyy Roswelliin maahansyöksyneen avaruusolennon ruumiinavaus, joka noudettiin talteen New Mexicosta elokuussa 1947. Digitaalinen huutokauppa on laittanut 16 millin yhdelle freimille lähtöhinnaksi $1,196,474.31 eli 450 wETH.

Huutokauppasivu mainitsee, että alkuperäinen avaruusolennon ruumiinavausnegatiivi tullaan lähettämään tarjouskilpailun voittajalle erikoislähetyksenä, jonka mukana tulee kopio CIA:n kirjeenvaihdosta, joka validoi filmin. Digitaalisesti ostajalle säilömisen lisäksi Rarible tulee lähettämään myös fyysisen 16mm freimin ostajalle. Näin vakuutetaan, että yhtään muuta freimiä filmistä ei tulla laittamaan myyntiin NFT:nä eikä fyysisesti tulevaisuudessa. Tämä tekee kappaleesta arvokkaimman keräilyharvinaisuuden.

NFT:n kuvauksessa Rarible mainitsee sen miten CIA:n henkilöstö on autentikoinut kaikkein kuuluisimman UAP-todisteen julkistamalla avaruusolennon ruumiinavausvideon. Huutokauppasivu mainitsee myös, että yhtään toista freimiä ei tulla tarjoamaan myyntiin tulevaisuudessa, mikä tekee siitä ”kerran elämässä”-mahdollisuuden omistaa uraauurtavia UAP-todisteita ja palasen mediahistoriaa. Rarible myös mainitsee lehdistötiedotteessa, että avaruusolennon ruumiinavausvideon NFT tulee ainoastaan kasvamaan arvoltaan. Huutokauppa tulee päättymään viiden päivän päästä, ja onkin kiinnostavaa nähdä miten paljon digitaaliset keräilijtä ovat valmiita siitä maksamaan.

 

Artikkelin julkaissut News18

Tarina maahan syöksyneiden UFOjen noutamisesta, sen salaamisesta ja paljastuksesta

Joulukuun 16. päivä 2017 New York Times julkaisi jutun, joka käynnisti nykyisen UFO-kuumeen. Juttu paljastaa AATIP:n (Advanced Aerospace Threat Identification Program) olemassaolon, salaisen Pentagonin UFO-havaintoja tutkivan ohjelman. Samana päivänä julkaistu toinen juttu käy läpi USA:n laivaston pilottien kohtaamisia UFOn kanssa vuonna 2004, kun he olivat harjoituksissa Baja Californian rannikolla Meksikossa. Pilotin todistusta tukee armeijan silminnäkijät, tutkahavainnot ja videot. Sen jälkeen julkaistut artikkelit käsittelivät armeijan UFO-videoiden yksityiskohtia. Heinäkuun 23. päivänä New York Times julkaisi huikean kolumnin jossa luki:

hän [fyysikko, Eric Davis] piti salaisen briiffauksen puolustusministeriön virastolle jo maaliskuussa “Maan ulkopuolelta tulleiden alusten noudoista.”

Ja tämän jälkeen:

“Davis sanpo pitäneensä salaisen briiffauksen selittämättömien esineiden noutamisista senaatin asevoimakomitealle lokakuun 21. päivä 2019, ja senaatin tiedustelukomitean jäsenille kaksi päivää myöhemmin.”

Artikkelin toinen kirjoittaja Ralph Blumenthal, hyvämaineinen journalisti, joka on kirjoittanut New York Timesiin 45 vuoden ajan, kävi läpi tuoreessa verkkohaastattelussa, että Pentagon briiffasi korkea-arvoisia upseereita maahansyöksyneiden UFOjen noudoista.

Haastattelija: Uskotko, että avaruusolentojen aluksia on noudettu? “Se mitä me uskomme on vähemmän tärkeää kuin mitä olemme kirjoittaneet. Se mitä olemme kirjoittaneet on, että kongressin työntekijöitä ja korkea-arvoista puolustusministeriön tiedustelujohtoa on briiffattu maahansyöksyneiden UFOjen törmäysnoudoista. Se jo itsessään on aika iso sensaatiomaista. Henkilökohtainen uskomukseni on irrelevantti. Selvästikin me pidimme tuota informaatiota uskottavana.

Leslie Kean, toinen kirjoittaja, vastasi:

“Briiffaukset ovat äärimmäisen tärkeitä; se seikka, että niitä yleensäkään on pidetty. He eivät briiffaisi korkea-arvoisia upseereita ellei asialla olisi jotain merkitystä. Ja niinpä, meidän mielestämme näiden briiffausten pitäminen, josta meillä on eniten lähteitä jotka tästä jotain tietävät, sekä se että meillä on briiffausten dokumentaatiota — todella kertovat siitä että nämä asiat ovat oikeasti tapahtuneet.” 

Project Unityn YouTube-haastattelu NYT:n toimittajien Ralph Blumenthal & Leslie Kean kanssa

Miksi kaikkein vaikutusvaltaisin uutislähde maailmassa kirjoittaisi UFO-maahansyöksyistä ja asettaisi maineensa naurunalaiseksi, ellei heillä olisi faktoja joilla tukea tarinaa? Artikkelin kirjoittajat olivat äärimmäisen varuillaan törmäysnoutojen elementistä tarinassa, sillä he hautasivat johtolangan artikkelissa ja olivat asiasta muutenkin aika hiljaa haastattelussa. On mielenkiintoinen valinta puskea törmäysnoutojen tarinaa ilman että asiaa viedään varsinaisesti eteenpäin.

Blumenthal esitti haastattelussa, että tarina kävi läpi useita muokkauksia “lukemattoman” monella toimitustasolla ja kaikki se mikä lopulta julkaistiin on se mitä voidaan osoittaa todeksi. Tämä viittaa siihen, että NYT:n päätoimittajat ovat vahvasti muokanneet tarinaa, mutta että samaan aikaan ovat hyväksyneet sensaatiomaisen paljastuksen maahansyöksyneiden UFOjen haltuunotoista.

Jos UFO-törmäyksistä puhutaan tänä aikana, me voimme vain pohtia sitä mitä muuta tullaan paljastamaan ja mistä tullaan kirjoittamaan tulevaisuudessa.

Vaikka tärkeät julkaisut käsittelevätkin mahdollisuutta Yhdysvaltain hallituksen olla noutanut talteen UFO-hylyn ja että poliitikkoja briiffataan siitä, silti väitetystä salaamisesta on edelleen avoimena kysymyksiä. Törmäysnoutoyksikköjen roolin selittäminen sekä sen selittäminen miten ne ovat toimineet tulevat lisäämään tekstuuria ja kontekstia tarinaan, josta NYT on kirjoittanut.

Vuosikymmenten ajan Yhdysvaltain sotavoimilla on ollut resursseja suorittaa puhdas törmäysnouto-operaatio. Tätä tehtävää varten valitut erityiset joukkueet ovat historiallisesti ottaneet tehtäväkseen käydä lentotukikohdasta noutamassa huippusalaista lentokoneen romua, kotimaassa ja ulkomailla. Viime vuosisadan aikana kerätty romu on virallisesti tunnustettu neuvostoliittolaisten teknologiaksi ja amerikkalaisten kokeellisiksi lentokoneiksi. Testikoneiden hajoaminen on valitettavasti jättänyt pitkän sarjan hyvin dokumentoituja tapauksia. Huippusalaiset maahansyöksyneiden UFOjen nouto-operaatiot eivät valitettavasti olleet niin läpinäkyviä. Siitä huolimatta tietovuotajien ja julkisiksi tehtyjen dokumenttien kautta meillä on idea siitä miten ne ovat toimineet.

Ilmavoimien säädös 200–2 (1954) huomauttaa, että 460. lentotiedustelulaivue (4602nd Air Intelligence Service Squadron, AISS), jonka tukikohta on Fort Belvoir Virginiassa, oli erittäin hyvinkoulutettujen erikoisjoukkojen laivue, jonka tehtävänä oli ilmakehäämme saapuneiden kappaleiden nouto-operaatiot. Julkistus tarjoaa yksityiskohtia erittäin liikkuvaisesta yksiköstä, ja painottaa valmiinaolemisen tärkeyttä minä hetkenä hyvänsä. Se identifioi tavoitteeksi kerätä ja pitää tallessa materiaalia tieteellistä tutkimusta varten.

Eläkkeelle jääneet henkilöt, jotka väittävät olleensa osana näitä nouto-operaatioita, kuvaavat miten puolustustiedustelun upseerit aloittavat briiffaukset ja kasaavat ryhmän noudon koordinoinnin alkuvaiheeseen. Operaatio tapahtuu aalloissa, joissa ydinenergia-, kemiallinen ja biologinen tiimi tulee paikalle kera pienen ryhmän korkea-arvoisia upseereita Fort Belvoirista. Kaksi törmäysnoutotiimiä saapuu kahden tunnin sisään toisistaan ja alue eristetään sotilailla läheisestä linnakkeesta. [1] Sanotaan, että noutoyksiköitä on olemassa useampia, ja niiden päätehtävä on noutaa hylky parempaan talteen heti kuin mahdollista. Talteen saadut materiaalit ovat melkein varmasti säilötty huippusalaisiin laitoksiin ja uskotaan, että yksityisen sota- ja ilmailualan teollisuuden yritykset pääsevät niihin myös käsiksi. Siirtämällä materiaalia ja tietoa yksityisen teollisuuden käsiin he välttävät FOIA-tietopyynnöt ja heillä on mahdollisuus salata asioita enemmän.

Tapahtuman silminnäkijät hiljennetään ja heitä kiristetään. Palvelusmiehet ja salaamiseen osallistuneet joutuvat kuulusteluihin, heille maksellaan voitelurahoja ja joskus jopa siirretään toisiin tehtäviin toiselle puolelle maailmaa.

Roswell Daily Recordin etusivu, missä kerrotaan Roswellin ilmatukikohdan siepanneen UFOn heinäkuun 8. päivänä 1947

Yhdessä julkiseksi tehdyssä salaisessa muistiossa kuvataan törmäysnouto-operaatio, Project Moondust, jonka tuli noutaa avaruusromua Santa Cruzista, Boliviasta. Jotkut uskovat kerätyn romun olevan avaruusolennoilta, mutta perinteisempi selitys sanoo niiden olevan ihmisten tekemiä. Tässä tapauksessa on tärkeää, että valtion törmäysnouto-operaatio ulottuu toiseen maahan. Tämä kertoo uskomattomasta kyvystä liikkua ennätysajassa.

On huomionarvoista, että Yhdysvalloilla on ollut logistinen kyvykkyys suorittaa törmäysnouto-operaatioita, ilmeisesti yhtä tehokkaasti kuin mistä mediassa kerrotaan. Meillä ei ole absoluuttisia todisteita siitä, että nämä törmäysnouto-operaatiot olisivat myös keränneet “Maan ulkpuolelta tulleita aluksia”, mutta meillä on nyt mielikuva siitä miten UFO-romua on voitu kerätä, olettaen että NYT:n kertomukset pitävät paikkansa.

NYT:n törmäysnouto-artikkeli on relevantti UFO-paljastukselle useammalla kuin yhdellä tavalla. Vuoden 2017 juttu pääsi NYT:lle koska UFO-videoita oltiin tekemässä julkisiksi (joista heidän artikkeleissa puhuttiin), ja NYT halusi skuupin itselleen eikä vain katsella vierestä. Kolme vuotta tuon jälkeen vaikuttaa siltä kuin Timen journalistit olisivat solmineet suhteet Elizondoon, joka järjesteli videoiden julkaisun. Elizondo, joka työskenteli Pentagonin UFO-tutkimusohjelmassa itse, on tärkeä UFO-paljastushahmo, mutta hän on myös linkki NYT:n ja heidän kaikkein arvokkaimpien lähteiden välillä.

Silmiemme alla käynnissä olevan paljastusprosessin yksityiskohdat eivät välttämättä koskaan tule tietoomme. Ja kuitenkin me voimme parsia kasaan informaatiota keskeisistä pelureista ja vetää itse johtopäätökset.

NYT:n päälähde heinäkuun 2020 jutulle ja mies, joka briiffasi kongressin työntekijöitä “Maan ulkopuolelta tulleista aluksista” on fyysikko tri. Eric Davis. The Institute of Advanced Studies Austinissa, Teksasissa sanoo Davisin erikoistuneen tutkimuksessaan muunmuassa uraauurtavaan voimanlähdefysiikkaan, säde-energiatyöntövoimaan, kehittyneeseen avaruusydinvoimaan ja suunnattuihin energia-aseisiin. Davis on ollut tiedustelu-upseeri, tutkija ja armeijan neuvonantaja 1990-luvun puolivälistä lähtien, ja hänellä on hyvät yhteydet tiedustelu- ja ilmailualaan. Viimeisimpänä hän oli konsultti AATIP:lle ja hän kirjoitti tieteellisiä papereita Maan ulkopuolisista voimanlähdejärjestelmistä.

Vuoden 2018 haastattelussa tutkivan journalistin George Knappin kanssa Davis vihjaisi, että sadat kohtaamiset UFOjen ja USA:n laivaston sekä ilmavoimien välillä ovat johtaneet asevoimien vastausten etsintään. On mahdollista, että UFO-kohtaamiset ovat olleet niin yleisiä, että sotilasjohto on alkanut pyytää pääsyä mustan budjetin salattuihin erikoisohjelmiin, jotka on piilotettu syvälle “sotateollisen kompleksin” ytimeen, ja kun heiltä evättiin pääsy, he pyrkivät painostamaan muilla keinoin, mm. käyttäen median vaikutusvaltaa hyväksi ja tuomaan asiaa kongressin tietoon. Tämä voi selittää nykyisen UFO-paljastusliikkeen alkuperän, joka on saanut tuulta purjeisiinsa mediassa ja kongressissa. On syytä huomauttaa motivaatiosta UFO-paljastuksen taustalla, joka on mahdollisesti vastauksien etsintä armeijan pilottien UFO-kohtaamisiin ja kehittyneen teknologian tavoittelu salaisissa ohjelmissa, eikä välttämättä niinkään aikomus kertoa kansalle tästä ja sovitella menneet valtion pimitykset.

Satelliittikuva Area 51:sta

Toinen mahdollisuus on, että UFO-salailun vanha liitto, jonka juuret ulottuvat 1940-luvulle, on vetäytynyt ja eläköitynyt ja uusi liitto ei ole niin kiihkeästi salailun puolella. Voidaan olettaa, että vuosien mittaan vanhan liiton salailijoita on jäänyt pois ja uusia liittynyt ruotuun, mutta vanhan liiton salailun vaikutus on jäänyt pitkään päälle heidän poistumisensa jälkeen. Se seikka, että yksityinen teollisuus on osa yhtälöä ainoastaan laajentaa niiden mahdollista vaikutusvaltaa, jotka ovat saattaneet katsoa salailua läpi sormien. Ehkäpä ajan kuluessa salailun huippuajoista, milloin ne sitten olivatkaan, UFO-salailuun suhtautuminen on pehmentynyt. Itse asiassa, spekuloin että niiden lukumäärä jotka ovat osallistuneet salailuun on huomattavasti pienentynyt. Mikä tahansa UFO-romu täten on mitä todennäköisimmin piilotettu ja sitä tutkitaan äärimmäisen siiloutuneeseen tapaan. Nämä erittäin salaiset ohjelmat on piilotettu minkäänlaiselta järkevältä valvonnalta ja niitä kontrolloi kourallinen ihmisiä.

Tämä ei mahdollisesti ole ensimmäinen kerta kun voimakkaat armeijan faktiot ovat kilpailleet keskenään. Ja vaikka en olisi yllättynyt mikäli salailu lopulta voittaisi avoimuuden, tämä prosessi voi olla käynnissä pitkällisenä taisteluna raastuvassa, jossa salailua puolustavat ryhmittymät hitaasti hiljentävät paljastuksen.

Mutta kuka itse asiassa ajaakaan UFO-paljastusta? Me emme välttämättä koskaan saa tietää organisaatioelintä, joka ajaan UFO-paljastusta Pentagonissa, mutta selvästikin liikkeelle löytyy julkiset kasvot.

TTSA:n perustaja Tom Delonge sekä Chris Mellon, Lue Elizondo, Steve Justice, Hal Puthoff, & Jim Semivan

Elizondo, joka erosi protestina Pentagonista koska UFO-uhkaa ei otettu tarpeeksi vakavasti, joka uskoi että se olisi pitänyt ottaa, on UFO-paljastusliikkeen eräs keskeisistä hahmoista. TTSA on ryhmä tieteentekijöitä, insinöörejä ja entisiä tiedustelu-upseereita, jotka ovat omistautuneet UFO-mysteerille. Skeptikot uskovat, että entiset tiedustelu-upseerit yhtäkkiä ottamassa kantaa paljastukseen julkisesti täytyy tarkoittaa, että heillä on käynnissään disinformaatiokampanja jotain kamalaa tavoitetta varten. Ja vaikka aika näyttää tämän, TTSA on ollut tekemässä paljastusta tähän mennessä.

Lisäksi meidän tulee toivoa, että median tyypit, jotka lähtevät journalistisesti käsittelemään UFOja eivät ajautuisi harhaan. Menestyksekäs paljastusprosessi riippuu liikemäärästä ja näkyvyydestä mediassa. Lumipallo lähtee rullaamaan vasta jos tietyt asiat ovat kunnossa, esim. lisää armeijan kuvaamaa videota julkaistaan (paremmalla laadulla) tai lisää sisäpiiriläisiä astuu esiin kertomaan tarinansa. UFO-keskustelua normalisoidaan joka kerta kun näin tapahtuu. Julkinen mielipide UFOista tulee kääntymään vasta kun julkaistaan enemmän paljastusraportteja. Tärkeät julkaisut (joista jotkut käyttäisivät nimeä “skeptinen”) kuten Popular Mechanics ja Scientific American ovat jo näyttäneet vihreää valoa UFO-tutkimukselle, siinä missä aihetta aiemmin ei voitu käsitellä.

Vaikutusvaltaisten ihmisten kaikkien siirtäessä huomionsa faktoihin spekulaatioiden sijaan on syntymässä oleva kaava, joka on kohottanut keskustelun siihen pisteeseen että UFOja saatetaan alkaa käsitellä avoimesti ilman pilkkaa tai pelkoa vaikutuksista ammattiin. Ja kuitenkin huolimatta henkeäsalpaavista NYT:n paljastuksista kansan mielipide on ollut kädenlämpöinen. Pääasiallinen pointti on, että UFOille on annettu hiljainen hyväksyntä, mutta ei suoraa vahvistusta. Jos viimeaikaiset paljastukset ottaa sellaisinaan, tulee tulokseen että UFOja on syöksynyt aiemmin historiassa maahan. Ja tämän informaation perusteella olisi aika pohtia niitä tuhansia dokumentoituja havaintoja ja tapahtumia kuten Roswell, maailman kuuluisin UFO-maahansyöksy.

Artikkelin julkaissut UFO Intelligence Study