Avainsana-arkisto: UFOt

Onko kuun pimeällä puolella kaivostoimintaa?

Mahdollinen keinotekoinen rakennelma Tycho-kraaterissa kuun pimeällä puolella on löytynyt Lunar Orbiter -kuuluotainkuvista.

Näyttää siltä kuin rakennelma olisi rakennettu lähelle kuun sisään johtavaa sisäänkäyntiä. Tämä näyttää kaikin puolin siltä kuin kyseessä olisi tehdas tai mahdollisesti kaivos.

Kuusta on löydettävissä kaivostoiminnan jälkiä. Malmia kuljettaneet avaruusalukset ovat jättäneet myös jälkiä. Suurin osa kaivauksista tapahtu kraatereissa.

Ken Johnston on entinen NASAn data- ja valokuvaosaston johtaja, joka oli töissä avaruuslaitoken kuulaboratoriossa Apollo-tehtävien aikaan. Hän on saanut potkut kerrottuaan totuuden.

Johnston väittää NASAn tietävät astronauttien löydäksistä. Astronautit ovat löytäneet muinaisia avaruusolentojen kaupunkeja ja jäämistöä uskomattoman kehittyneistä koneista kuussa.

Hän sanoo avaruusviraston määränneen asian siivottavaksi maton alle ja pakottanen hänet ottamaan osaa peittelyyn. Hän väittää kuussa olevan rakennuksia ja kaivoslaitteistoa.

Verhottu UFO pilvessä Meksikossa

Cancunin live-webkamera tallensi jotain omituista Cancunin taivaalla Meksikossa heinäkuun 23. päivänä 2016.

Kirkkaana päivänä yhtäkkiä sateenkaaren muotoinen pilvi ilmestyy yksittäisen pilven ylle ja sateenkaaripilvestä irtoaa suppilon muotoinen pilvi.

Videon lataajan KateMartin2016:n mukaan hehkuva sateenkaari on juurikin sama kuin maanjäristysvalot jotka näkyvät ennen suuria maanjäristyksiä ympäri maailmaa. Se ei tarkoita että suuri maanjäristys pian iskisi, mutta sellainen saattaa olla tulossa. Monta keertaa, kun näitä näkyy, maanjäristys saattaa iskeä muutaman tunnin päästä havainnosta.

Ottaen huomioon, että tämä suppilopilvi vaikuttaa ilmestyvän sateenkaaripilven alapuolelta kirkkaana päivänä, tekee mieli kysyä onko kyseessä verhottu UFO, jossa auringonvalo heijastuu UFOn ulkoreunasta ja tämä saa sen tulemaan osittain esiin.

Toinen omituinen asia on, että tämä pilvimuodostelma katoaa hitaasti ilmaan, jättäen suppilopilven taakseen.

Alla on video mahdollisesta verhotusta UFOsta ja suppilopilvestä. Vertaa sitä aitoon suppilopilveen Belizessä joka kuvattiin ukkosmyrskyn aikana, joka näkyy jälkimmäisellä videolla.

Elokuva: The UFO Incident (1975)

THE UFO INCIDENT
(1975, amerikkalainen TV-elokuva)

Tämä on hyvin tuotettu ja houkuttelevat TV-elokuva jossa on mukana varhainen hahmottelu siitä miltä ”harmaat” vierailijat näyttävät. Se tutustutti ”avaruusolioiden abduktion” miljoonille katselijoille, esittämällä sen oikeiden tapahtumien kaltaisesti parhaaseen katseluaikaan. Vaikka kaikki siitä ei olisikaan totta, tämän tarinan kulttuurillinen vaikutus on jättiläismäinen. Ennen sitä UFO-havainnoista oli tehty dokumentteja, mutta tässä dramatisointi on vahva. Ensikontakti ulkoavaruuden sivilisaation kanssa, joka on esitetty faktapohjaisena mahdollisuutena.

Betty ja Barney Hill ajoivat kotiin Montrealista Portsmouthiin, New Hampshireen yöllä, kun he näkivät tunnistamattoman lentävän esineen. Muutaman mailin päästä he kuulivat piippaavan äänen ja molemmat kärsivät muistinmenetyksestä (joka itsessään on epätavallinen ilmiö) siitä mitä seuraavaksi tapahtui, päästyään kotiin pöllämystyneinä kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin. Kaksi vuotta kärsittyään painajaisista ja ahdistukseen liittyvistä sairauksista, he etsivät ammattiapua, ja hypnoosin kautta saivat takaisin muistot puuttuvilta tunneilta tuona iltana. He muistivat kuinka heidät pysäytettiin tiellä ja johdatettiin avaruusalukseen…

Monet filmit sanovat tarinoidensa pohjautuvan tositapahtumiin ja sitten vääristelevät totuutta tehdäkseen tarinasta paremman. Mutta The UFO Incident ei keksi mitään ollakseen tarttuva draama. Se perustuu kirjaan joka sisältää monet aidoista Hillien hypnoosisessioiden tallenteiden puhtaaksikirjoituksista. The Interrupted Journey (1966) on itse psykiatrin kirjoittama, joka hoiti pariskuntaa, mutta pääosin lievittääkseen heidän ahdistuneisuuttaan näistä tukahdutetuista muistoista. Kirja ja filmi on mieleltään avoimia mahdolliselle totuudelle näiden muistojen takana. Iso osa käsikirjoituksesta on otettu sanasta sanaan heidän nauhoitetuista psykiatrisista hoitotapahtumista. Filmieistä jotka perustuvat tosi tapahtumiin, tämä on yksi kaikkein uskollisimmista alkuperäiselle tarinalle.

Katselijalle jätetään päätettäväksi mitä Hillit muistavat hypnoosin alaisina. Flashbackit luovat muistoja uudelleen, mutta ovatko ne unia vai kokemuksia? Emotionaaliset reaktiot heiltä kun he eivät halua muistaa ja shokkirealisaatio siitä mitä he näkivät on James Earl Jonesin ja Estelle Parsonsin uskomattomien näyttelijäkykyjen ansiota, jotka on kuvattu erittäin pitkinä leikkauksina.

Cinefantastiquen arvostelussa (vuosikerta 5, nro 1, 1976), James Earl Jones (yllä) osti oikeudet tarinaan ja vietti kaksi vuotta yrittäen saada sen tuotettua teatterielokuvaksi ennenkuin hän tyytyi TV-elokuvaan. Hänen työnsä ei käy ilmi elokuvan lopputeksteistä. Jones jopa matkusti abduktiopaikalle tehdessään pohjatyötä rooliaan varten.

Elokuva paketoi kirjan kohokohdista ja olettamuksista niin monta kuin mahdollista, mutta kirjan lukemisen jälkeen käy paljon selvemmäksi tapahtumien kulku. Se lisää yksityiskohtien selkeyttä vierailijoiden motiiveille. Avaruusolennoilla ei ole iän tai kuoleman käsitettä (joka sopii pitkäaikaiseen avaruusmatkailuun) ja he ovat vain vierailemassa maapallolla kerätäkseen joitain näytteitä — he sanoivat etteivät he tulisi takaisin! Bettyn palautuneet muistot ovat niin rikkaita yksityiskohdissaan, niiden sisäinen logiikka on liian hyvä ollakseen pelkkiä unia. Esimerkiksi Betty haluaa pysyä Barneyn vierellä kun häntä tutkitaan, mutta hän haluaa myös lähteä avaruusaluksesta niin pian kuin mahdollista. Avaruusolentojen johtaja sanoo, että mikäli häntä tutkitaan samaan aikaan kuin hänen miestään, hän pääsee pois nopeammin.

Elokuva on dramaattinen ja mukaansatempaava kertomus joka johtaa tenhonsa pariskunnan lähikuvista hypnoosin alla, paljon enemmän kuin siitä mitä he oikeasti näkevät. Heidän muistonsa usein ovat välähdyksenomaisia, joka tarkoittaa myös että puvustukseen tai erikoisefekteihin ei keskitytä niin paljoa. Budjetti ei todellakaan ole mikään Close Encounters of the Third Kind (1977), mutta se on parempi kuin Project UFO johtuen paremmasta näyttelijätyöskentelystä. Valaistusefektit ovat kauniita muutamissa kohdin, ja niitä on käytetty esittämään aluksen jahtaamista. Greg Jein, eräs Close Encountersin mallintekijä, rakensi avaruusalus-metsässä -dioraaman joka The UFO Incidentissä vilahtaa (alla).

Tämän tapauksen merkitys on laaja-alainen, ja kirja ja filmi ovat todellakin tärkeitä kulttuurillisesti, vaikkeivät sitä olisikaan tieteellisesti. Tämä ei ole ensimmäinen raportoitu avaruusolentojen abduktiotapaus, mutta koska kyseessä on kaksi todistajaa, tapaus otettiin vakavammin. Se ruokki laajalle levinnyttä UFO-paranoiaa saaden aikaan monia samankaltaisia raportteja ja variaatioita abduktioista, ja popularisoi hypnoottisen regression käytön. Se myös hienosti toi esille idean että avaruusolennot eivät vahingoita meitä — näkökulma joka myöhemmin esitettiin  Close Encountersissa  ja erilaisten UFO-kulttien kertomuksissa.

Kaksi vuotta myöhemmin Ridley Scottin Alien (1979) käänsi pöydän ympäri ja abduktiot, joka on omituinen termi tapahtumalle jossa sinua lainataan muutama tunti, muuttuvat jälleen vihamielisiksi. Huolimatta lämpimästä pörröisyydestä joka huokuu elokuvasta E.T. The Extra-Terrestrial, useimmat avaruusalusten sisäosat ovat aina viitanneet pelottaviin kokemuksiin, kuten nähdään elokuvissa Communion, Fire in the Sky ja The X-Files.

Joten The UFO Incident on tärkeä merkkipaalu koko genressä ja myös kannattaa katsoa draamana, mutta onko se tositapahtuma? Hillit (kuva alla) eivät olleet motivoituneita keksimään tätä henkilökohtaisen hyödyn tavoittelemiseksi. Molemmat heistä kävivät töissä ja Barney oli mukana myös siviilioikeuksien puolesta kampanjoimisessa. He eivät halunneet tarinan leviävän pilkkaamisen takia. He eivät myyneet tarinaansa ja työskentelivät kovasti pitääkseen sen poissa julkisuudesta. Kirja julkaistiin jotta voitaisiin kertoa totuus tapahtumista sen jälkeen kun tarina vuosi lehtiin.

Kuten monien UFO-tarinoiden kanssa, konteksti ihmisten julkisen tiedon ja populaarikulttuurin havainnoinnille pitää sisällään monia vastauksia, jotka mahdollisesti on paljastettu aiemmassa kulttuurin virrassa. Filmi tehtiin vuonna 1975 mutta abduktio tapahtui vuonna 1961. (Miksi siinä meni niin kauan että tästä saatiin elokuva?)

Betty ja Barney Hill ajoivat kotiin syyskuun 19. päivänä 1961 kun he havaitsivat valon taivaalla. Tapa jolla se liikkui sulki pois että kyseessä olisi ollut lentokone. He ajattelivat sen olevan mahdollisesti helikopteri vaikka he eivät kuulleet moottorin ääntä. Barney katsoo sitä kiikareilla ja pitää sitä UFOna. Mutta johtopäätös on jo muodostettu monien aiempien alueella tavattujen UFO-raporttien kautta. Bettyn sisko on nähnyt sellaisen, joten heillä oli jo taipumus uskoa siihen mikä se oli.

The Twilight Zonen jakso ’Hocus Pocus and Frisby’, joka näytettiin toukokuussa 1962, abduktion ja hypnoosin välissä

TV:n monet Twilight Zonen jaksot ovat kertoneet avaruusaluksista ja avaruusolentojen vierailuista, samanlaisista kuin he ovat kuvanneet, puhumattakaan sadoista aiempien vuosikymmenien pokkareista, sarjakuvista ja scifileffoista joissa on mielikuvituksellinen kansi. This Island Earth (1955) ja Invaders From Mars (1954) molemmat kertovat abduktioista. The Day The Earth Stood Still (1951) näyttää samanlaiset pyöreät käytävät ja rampit kuin he kuvaavat avaruusaluksen sisällä. Nämä filmit ja TV-episodit voisivat kaikki tarjota visuaalisten kokemusten kirjaston joita voidaan muistella myöhemmin. Näkivätpä Hillit yhtään mitään näistä elokuvista tai eivät, kuvat ovat voineet olla myös julisteissa, lehdissä ja TV-oppaissa.

Vaikka he väittävät muistinmenetyksen vieneen suurimman osan heidän kotimatkastaan, Bettyllä oli kirkkaita unia seuraavan muutaman viikon ajan, joissa hän käveli avaruusalukseen ja puhui telepaattisesti avaruudesta tulleen vierailijan kanssa. Hän kirjoitti unet muistiin. Hän myös otti yhteyttä sisareensa, joka oli nähnyt UFOn, ja sitten Project Blue Book otti talteen heidän julkilausumansa havainnosta. Nuo kaverit olivat saattaneet kysellä heiltä johdattelevia kysymyksiä, lisäten yksityiskohtia sinne missä niitä ei oikeasti ollut. Barney oli myös lukenut kirjan UFO-kokemusista (Donald Keyhoen The Flying Saucer Conspiracy).

Kaikki tämä tapahtui niiden kahden vuoden aikana ennen kuin hypnoositilanteet nauhoitettiin, pariskunta on voinut mahdollisesti täyttää itsensä muistoilla joulukuuhun 1963 mennessä. Tuona aikana The Outer Limits oli jo televisiossa — jossa oli eri avaruusolento joka viikko! (Jakso nimeltään ”The Bellero Shield” piti sisällään harmaan avaruusolennon ja hypnoosisession.) Heidän kaksi puuttuvaa tuntia voidaan selittää myös heidän jatkuvilla pysähtymisillään ja eksymisellä matkan aikana.

Vaikka heidän kokemuksensa ovat laajalti samoja, tämä voi selittää miksi Betty on puhunut hänen painajaisistaan Barneyn kanssa. Jokatapauksessa, psykiatri ei ristikuulustele heitä lähemmin yksityiskohdista kun he ovat aluksessa. Betty mainitsee että kuulustelija otti esiin Barneyn tekohampaat, mutta psykiatri ei muista tarkistaa muistaako myös Barney tätä tapausta. Mahdollisuus sovittaa kaksi eri kertomusta pilaantuu kun hän soittaa kaikki transsinkaltaiset nauhoitukset heille kun he ovat hereillä.

Kuvaukset abduktiosta ovat unenomaisia ja ne heijastelevat heidän hypnoositilaansa — he ovat juuri ja juuri hereillä kun heidät viedään alukseen. Avaruusolennot käyttivät myös hypnoottista suggestiota saadakseen heidät yhtestyöhön. Betty mainitsee että avaruusolennot puhuvat hänelle ilman sanoja (joka viittaisi telepatiaan) mutta paljon kuten me kommunikoimme unissa muiden unihahmojen kanssa.

Psykiatri kyselee Bettylta yhtäläisyyksiä avaruusolennon johtajan kuulustelusta. Kirjassa on myös hetki jolloin Betty on avaruusolentojen odotushuoneessa kun Barneyta tutkitaan (tämä on kun hän kysyy tähtikarttaa). Samanlainen kokemus hänen hypnoottisen session kanssa tapahtuu Barneyn vastaavan jälkeen.

Mutta nämä tarinat ovat kiehtovia, ja filmi ja kirja painottavat mahdollisten syiden suurta määrää heidän muistamilleen kokemuksille. Epätavallinen tapaus joka käsitellään ymmärtäväisesti, vaikkakin älykkäästi. Abduktiokokemus varjostaa sitä mitä tapahtui kun he olivat tietoisia — UFO jonka he havaitsivat useiden kilometrien päässä joka tuntui seuraavan heidän autoaan. Barney jopa tuijottaa sitä kiikareilla, havainnoi ikkunan josta näkyy hahmoja sisällä!

Olisipa se tositarina. Mutta toiveiden projisointi siihen mitä elokuvassa on nähnyt on mahdollisesti sama mekanismi joka aloitti tämän kaiken alunalkaenkin.

Verkossa myytävien kansien skannaukset saavat ajattelemaan että The UFO Incident ei ole koskaan julkaistu DVD:llä. Kaikki kansitaide näyttää piraattikopiolta. Tämä kuitenkin täytyisi löytyä DVD:ltä niiden sumeiden TV-nauhoitusten sijaan joita Youtubessa tällä hetkellä on.

Arvostelun kirjoittanut Black Hole Reviews

 

Katso elokuva:

 

Uusi vaikuttava ECETIn UFO-video

ECETI tulee sanoista Enlightened Contact With Extraterrestrial Intelligence. Se sijaitsee Mount Adamsin luonnossa Columbian Gorge-joen pohjospuolella Washingtonin osavaltion eteläosassa. ECETIn ranchi on legendaarinen UFOjen ja avaruusolentojen kohtauspaikka.

Raportit kontakteista älykkäiden olentojen kanssa alueella ovat varhaisemmalta ajalta kuin Kenneth Arnoldin vuoden 1947 lentävien lautasten havainto. Monta vuosikemmentä kestänyt Yakiman valoilmiön tutkimus on antanut tietoa valoefektien suunnittelijoille vuoden 1977 elokuvaa ”Close Encounters of the Third Kind” varten.

Tämä uskomaton video kuvattiin heinäkuun 13. päivänä 2016 ECETIn ranchilla.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

 

UFO saapuu maapallon ilmakehään

ISS:n livekamera nauhoitti heinäkuun 9. päivänä 2016 tuntemattoman lentävän esineen joka näyttää saapuvan maapallon ilmakehään.

Ensisilmäyksellä se voisi olla luonnollinen esine kuten meteori tai keinotekoinen esine kuten avaruusromua tai satelliitti. Mutta se mikä teki tästä mielenkiintoisen oli, että NASA laittoi poikki livelähetyksen juuri sillä hetkellä kun UFO vaikutti pysähtyvän juuri maapallon ilmakehään.

Jos kyseessä olisi ollut tunnistettava esine, silloin ei olisi ollut mitään syytä laittaa lähetystä poikki, mutta NASAlla tuntuu olevan paha tapa laittaa lähetys poikki joka kerta kun UFO ilmaantuu kuvaan.

.

Pitkulainen valoilmiö Meksikon tulivuorella

Jälleen kerran Meksikon Popocatépetl-tulivuorella on tallennettu mielenkiintoista aktiviteettia.

Kesäkuun 17. päivänä 2016 infrapunakamera tallensi pitkulaisen valoilmiön joka lähestyy tulivuorta, sitten tuntematon esine liikkuu todella nopeasti kohti tulivuoren huippua ja jatkaa samaan suuntaan kunnes se katoaa.

Seuraavallla videolla näkyy pitkulainen valo ja muita lentäviä esineitä infrapuna-, väri- ja mustavalkokuvissa.

Uskomaton nauhoite on vain häivähdys siitä mitä Meksikon tulivuorten lähistöllä oikeasti tapahtuu.

 

Onko tämä taivaalta tippuva UFO?

UFO-tutkijat katselevat kuvaa jossa näkyy ’savuava lentävä lautanen’, jonka uskotaan olevan putoamassa maapallolle.

Valokuva otettiin Yuba-joen ympäröivästä metsästä Kalifornian Dobbinsissa, ja se on annettu MUFONin tutkittavaksi.

MUFON-raportissa nimetön silminnäkijä sanoi ettei nähnyt yhtään alusta taivaalla ottaessaan valokuvaa.

Hän kirjoittaa: ”Olin veneellä kalastamassa isäni kanssa. Olimme Yuba-joen pohjoishaarassa. Tuona päivänä (kesäkuun 22. 2016) otin viiden aikaan päivällä useita kuvia kanjonista ja metsästä.

”Kun kävimme läpi kaikkia leirintäkuvia, havaitsin esineen taivaalla metsänrajassa eräästä kuvasta.”

”Olin ottanut kolme kuvaa muutaman sekunnin sisään toisistaan. Toisessa kuvassa näkyy esine. Ensimmäinen ja kolmas kuva ovat samasta paikasta ja niissä sitä ei näy.”

”Esine näyttää neliskulmaiselta, kirkkaan hopean tai valkoisen väriseltä yhdeltä sivulta. Paikassa jossa valokuva oli otettu ei ollut aluksia taivaalla ja ainoat linnut joita olimme nähneet olivat haukkoja ja korppikotkia.”

”Alue oli todella eristyksissä. Muita ihmisiä ei ollut, ei kuulunut ääniä, muta kuin joen liikkeet rantakivistä.”

Scott C Waring,  UFO Sightings Dailyn päätoimittaja, huomautti savusta ja sanoi että se saattoi hyvinkin olla laskeutumassa.

Hän sanoo: ”UFOt usein liikkuvat nopeasti, niin nopeasti että ihmissilmä ei erota niitä. Digitaalinen silmä on parempi ja se saa talteen suurimman osan UFOista, mutta jotkut ovat vain todella  nopeita.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

”Tanssiva” UFO Hastingissa

Mies Hastingsissa näki mystisen valon taivaalla talonsa päällä heinäkuun 6. päivänä 2016.

Patrick Frost otti yhteyttä Observeriin 11 aikaan illalla kertoakseen ”Minä ja perheeni olemme juuri havainneet noin kahdeksan välkkyvää esinettä taivaalla.”

”Aluksi luulimme olevan niiden lentokoneita, mutta ne lensivät liian lähekkäin ja pyörivät ympäriinsä välkytellen valkoisia ja punaisia valoja.

”Seitsemän niistä kiersi toisiaan ja sitten kaksi niistä loisti todella kirkkaasti samalla kun yksi alkoi hehkua punaisena ja olla paikallaan.”

”Ne ’tanssivat’ edelleen taivaalla tällä hetkellä, se on uskomatonta. Ne ovat UFOja koska emme kykene identifioimaan niitä.”

Salamamyrsky Italiassa paljastaa UFOn

Filmatessaan kovan ukkosmyrskyn ja salamoiden keskellä lentänyttä lentokonetta Italiassa heinäkuussa 2016 filmaaja kuvasi samalla myös omituisen muodon joka tuli esiin pilvistä.

Lautasen muotoisia esineitä pilvien keskellä moni kovin usein ei välttämättä odota näkevänsä, mutta tässä tapauksessa sellainen ilmaantuu niinkuin lentokoneen takana olisi UFO.

Tiedämme että UFOja vetää puoleensa ukkosmyrskyt ympäri maailman ja kukaan ei tiedä miksi, mutta sanotaan että ne lataavat akkujaan salamoista.

Allaolevassa videomateriaalissa lentokone ja UFO näkyvät keskellä ukkosmyrskyä.