Kirjoittanut tri. Michael Salla
Joulukuussa 2020 Israelin avaruusohjelman isä, professori Haim Esched, sai aikaan kansainvälisen kalabaliikin mediassa hänen sanoessaan presidentti Trumpin kommunikoivan Galaktinen Liitto -nimisen avaruusolentojen ryhmittymän kanssa.
Eshed sanoi Trumpin haluavan paljastaa totuuden elämästä Maan ulkopuolella, mutta Galaktinen Liitto oli vastannut, että ihmiskunta ei ole vielä valmis. Eshedin tieteelliset saavutukset ja tietämys salaisista avaruusohjelmista tarkoittivat, että hänen kommenttinsa Galaktisesta Liitosta tarkkailemassa ihmiskunnan tekosia tulisi ottaa vakavasti eikä sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.
Tämä toi esiin monenmoisia kysymyksiä siitä onko avaruusolentojen organisaatioita todella olemassa ja ovatko ne sekaantumassa ihmisten tekemisiin niinkuin Eshed väittää. Vielä tärkeämpää lienee kysyä miten Eshedin ‘Galaktinen Federaatio’ liittyy aiempiin väitteisiin, joita tutkijat, sisäpiiriläiset, kontaktihenkilöt jne. ovat tehneet usean vuosikymmenen ajan koskien planeettainvälisten organisaatioiden toimintaa planeetallamme tai ihmisten geneettisessä manipuloinnissa.
Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa käsittelen viittä planeettainvälistä organisaatiota, joita eri sisäpiiriläiset ja kontaktihenkilöt ovat kuvanneet, jotka liittyvät Galaktisesta Liitosta käytävään keskusteluun. Kolme niistä voidaan sekoittaa helposti, sillä niiden jäsenyys, toiminnot ja aktiviteetit menevät päällekkäin, mutta yhtä kaikki niillä on merkittäviä eroja. Kaksi muuta planeettainvälistä järjestöä kuvataan usein Galaktisen Liiton arkkiviholliseksi, ja ne ovat helpompia identifioida.
Tämän sarjan aluksi kerron tri. Courtney Brownin, Farsight Instituten johtajan, työstä ja vastaan muutamiin näistä kysymyksistä, joita professori Eshedin kommentit ovat herättäneet Galaktisen Liiton olemassaolosta ja toiminnasta.
Tri. Brown organisoi viiden kaukokatselijan tiimin keräämään tiedustelutietoa Galaktisesta Liitosta useissa eri sessioissa, jotka tehtiin ja julkaistiin helmikuussa 2021. Hän selitti perusteluita kaukokatselusessioille tällä tavoin:
Useissa projekteissa täällä Farsightilla sanat ”Maailmojen Galaktinen Liitto” on otettu käyttöön viittaamaan ryhmään planetaarisia sivilisaatioita, jotka tuntuvat olevan myötämielisiä ihmiskunnalle ja vastustavan muiden ryhmien ja lajien vaikutusvaltaa, jotka ovat vihamielisiä ihmiskuntaa kohtaan. No, nyt on aika selvittää enemmän siitä mitä nuo sanat tarkoittavat.
Mikä onkaan Maailmojen Galaktinen Liitto? Tai mahdollisesti keitä he ovat? Ovatko he yksi laji, vai lajien ja sivilisaatioiden ryhmä, eräänlainen Yhdistyneet Kansakunnat galaksissamme? Onko heillä kokouksia? Työskentelevätkö he yhdessä projekteissa, sellaisissa kuin meillä ihmisillä on Maapallolla? Ovatko he monimuotoinen ryhmä monenlaisilla intresseillä, vai ovatko he kaikki yhtä mieltä?
Ja tärkeämpänä, jos he todella haluavat auttaa ihmiskuntaa sen nykytilassa kontekstissa, jossa galaksissa on merkittävä määrä uhkaavia tai vihamielisiä voimia, voiko Maailmojen Galaktinen Liitto todella olla avuksi? Mitkä sen resurssit ovat? Tarvitseeko se todella ihmisten apua auttaakseen meitä, vai onko se riittävän voimakas auttaakseen meitä kaikesta huolimatta?
Kaukokatselusessiot tuottivat monia arvokkaita oivalluksia ‘Maailmojen Galaktisen Liiton’ olemassaolosta ja muista tri. Brownin esiintuomista kysymyksistä. Tämä oli erityisesti asian laita yritettäessä ymmärtää Liiton komentorakennetta, sen sisäisiä poliittisia debatteja siitä miten sen tulisi tehdä interventioita ihmisten asioihin, miten sen interventiot ovat osa “ajallista sotaa” Maapallon tulevaisuudesta, ja mitä yksityishenkilöt voivat tehdä tukeakseen Liiton pyrkimyksiä avustaa planeettamme evoluutiota positiiviseen suuntaan.
Kuten aiemmat Farsightin pitämät kaukokatselusessiot, sessiot tehtiin ilman ennakkotietoa kohteista, ja osanottajille sanottiin ainoastaan että heidän tulee keskittyä kahteen kohteeseen, jotka heille annetaan järjestyksessä. Mitään yksityiskohtia kohteista ei kerrottu, jottei katselijoiden omat näkemykset sotkisi havaintoja.
Kaukokatselusessioiden kaksi kohdetta olivat:
Kohde 1: Maailmojen Galaktisen Liiton päämaja / Liiton kaikkein relevantein Maapalloa ja ihmiskuntaa käsittelevä tapaaminen.
Kohde 2: Liiton komentoalus, jossa Maapallosta vastuussa oleva komentaja on.
Kunkin kaukokatselijan raportointi kahdesta kohteesta on huikean yhdenmukaistam vaikka yksityiskohdat toki vaihtelevat. Molemmista kohteista tehtiin useita merkillepantavia huomioita, joita olivat mm.:
- Maailmojen Galaktinen Liitto (GFW) on suuri ja moninainen elin, jolla on monenlaisia näkökantoja siitä miten toimia ihmiskunnan kanssa.
- GFW:llä oli jäseniä, jotka olivat ihmisten asioihin lisää sekaantumista vastaan.
- GFW:n viholliskoalitioilla oli tiukka ote ihmiskunnasta.
- GFW:n ja viholliskoalitioiden välillä oli sotilaallisia konflikteja Maapallosta, ja tämä aiheutti suuria paineita Liiton sotilaskomentajalle.
- Jos GFW lakkauttaisi sen operaatiot, tapahtuisi planeetanlaajuinen tuho ja Maapallo suistuisi post-apokalyptiseen painajaiseen.
- GFW:n johtajisto oli tietoinen siitä, että vihollisliitot olivat sotilaallisesti voimakkaampia, mutta jälkimmäiset jättäisivät sotilasoperaatiot sikseen mikäli GFW olisi sitoutunut toimintaansa.
Vihollisvoimat, joihin kaukokatselijat viittasivat, olivat Draconiksen reptiliaanien (eli Ciakharr) imperiumi sekä Orionin Allianssi (alias Kollektiivi), joista on puhuttu aiemmissa kaukokatselusessioissa liittyen natsien ja reptiliaanien hengailuun Antarktiksella, sekä Yhdysvaltain presidentin tapaamisiin avaruusolentojen kanssa.
Käydessään läpi eri kaukokatselijoiden dataa tri. Brown antoi seuraavat johtopäätelmät avaruusolentojen eri liitoista ja niiden kamppailusta:
Mitä tulee Maailmojen Galaktiseen Liittoon, menen suoraan asiaan. Me ihmiset Maapallolla joudumme pian kohtaamaan totuuden siitä, että me olemme erittäin vaarallisessa tilanteessa. Maailmojen Galaktinen Liitton selvästi yrittää auttaa meitä, mutta resurssit ovat rajalliset. Heitä vastassa on voimat, jotka näyttävät massiivisilta jopa heille. Heillä näyttää olevan kyky auttaa meitä, mutta näyttää siltä kuin he tarvitsisivat meidän apuamme.
Kaukokatselusessioita oli kaksi. Ensinnäkin Maailmojen Galaktinen Liitto vaikuttaa olevan jakautunut. Useimmat jäsenet selvästi haluavat auttaa, mutta on suuria epäilyksiä siitä kykenevätkö he oikeasti niin tekemään, erityisesti mitä tulee sotilastoimintaan. Maapallo on suhteellisen taantumuksellinen planeetta galaksin perähikiällä, mikä on meille edullinen tekijä. Jos vastassa olevat galaktiset voimat tekisivät suuren peliliikkeen ja yrittäisivät estää Maailmojen Galaktista Liittoa auttamasta ihmiskuntaa, silloin vaikuttaa siltä että vastavoimat voisivat sysätä Liiton sivuun; mutta toisaalta olemmeko me niin suuren vaivannäön arvoisia?
Ilmeisesti osa Maailmojen Galaktisen Liiton ajattelua on laskelmointi siitä, että vastavoimat eivät olisi kiinnostuneita suurkonfliktista koskien Maapalloa tänä aikana. Mikäli se kävisi vastavoimille kalliiksi, silloin he todennäköisesti välttäisivät suursodan idean.
Vastavoimilla — Draconiksen imperiumi ja Orionin Allianssi — on tukeva ote ihmiskunnasta heidän kätyrien ja kontrolloimien palvelijoidensa kautta, jotka antavat näiden avaruusolentojen allianssien yrittää manipuloida ihmiskunnan kohtaloa. William Bramley kuvaa kirjassaan Gods of Eden (1993), joka jäljittää vuosisatojen mittaisen avaruusolentojen konfliktin, jota käydään poliittisen eliitin avulla, joka haluaa manipuloida ihmiskunnan evoluutiota.
Tri. Brown seuraavaksi suuntaa huomion Maailmojen Galaktisen Liiton pitkäaikaiseen mukanaoloon ihmisten asioissa ja siihen mitä tämä tuo mukanaan:
Selvästikin monet Maailmojen Galaktisessa Liitossa pitävät ihmiskuntaa onnistuneena lopputuloksena projektille, jonka he ovat saattaneet käyntiin kauan sitten, evolutionaarisessa mielessä. Ehkäpä sellainen syntyi pitkään jatkuneesta geneettisestä ja kulttuurillisesta manipulaatiosta, ja pitkään jatkuneesta sopeutumisprosessista. Me olemme heidän lapsiaan, he huolehtivatm eistä, ja he haluavat suojella meitä, mutta mitä kukaan vanhempi tekisi jos lapsi ei halua ottaa vastaan apua? Kaikkien vanhempien tulee päästää irti ja antaa lastensa päättää heidän oman polkunsa suunnasta, mutta mikäli lapset avoimesti tunnustavat kohtaamansa haasteet ja mikäli nämä samat lapset sitten kääntyvät vanhempiensa puoleen ja pyytävät apua, kuka vanhempi ei haluaisi auttaa omia lapsiaan?
Joten tässä on avain. Suurin Maailmojen Galaktisen Liiton kohtaama hidaste on sen sisäiset erimielisyydet. Jos he olisivat vahvasti yhtä mieltä ja haluaisivat auttaa ihmiskuntaa sen tarpeen hetkellä erittäin uhkaavia hyökkääjiä vastaan, silloin he kykenisivät tekemään jotain merkittävää.
Idea siitä, että yksi tai useampi sivilisaatio on vastuussa elämän viljelystä planeetallamme ulottuu Erich von Danikenin vuoden 1968 kirjaan Chariots of the Gods. Muut tulivat hänen perässään, mm. Zecharia Sitchin, kirjan The 12th Planet (1976) kirjoittaja, joka antoi melkoisesti huomiota teorialle siitä, että avaruusolennot ovat geneettisesti luoneet ihmisten esi-isät. Tämä perustuu Sumerista ja muualta löydettyihin muinaisiin tallenteisiin.
Tri. Brownin kaukokatselutiimistä tekemään analyysiin nojautuen, Maailmojen Galaktinen Liitto on ollut mukana ihmisten historiassa erittäin pitkän aikaa, ja se on ollut mukana geneettisesti viljelemässä ihmiskuntaa. Mutta onko ystävällisiä avaruusolentoja enemmän kuin yksi ryhmittymä, joka meitä pyrkii auttamaan, joista jotkut ovat olleet mukana pitkään jatkuneissa geneettisissä kokeissa?
Tästä puhumme toisessa osassa.
[Huom: Maailmojen Galaktisesta Liitosta kertova video on saatavilla Farsight Institutelta, sekä palveluista kuten Anchor, YouTube & Rumble]
Artikkelin julkaissut exopolitics.org