Viime viikolla Pentagonin uusi UFO-virasto, All-domain Anomaly Resolution Office (AARO), esitteli kauan odotetun verkkosivustonsa. Aiemmin julkaistujen grafiikoiden, pöytäkirjojen ja videoiden joukossa on tärkeä uusi asiakirja, jossa hahmotellaan viraston tehtävää ja tavoitteita.

Muutaman tunnin sisällä sivuston avaamisesta tarkkasilmäiset nuuskijat huomasivat, että ”Mission Overview” -asiakirjan kulmissa oli kuva pallomaisesta esineestä, joka oli jaettu neljään osaan. Tarkempi analyysi osoitti, että kuva on arkistokuva, jonka otsikkona on ”avaruusolentojen teknologia metallisessa pallossa”.

Vaikka tällaiset ”avaruusolento-” ja ”metallipallo”-viittaukset saattaisivatkin muutoin olla karkeaa pilaa, tarkempi analyysi viittaa siihen, että tässä on muutakin kuin mitä silmä näkee.

AARO:n johtajan Sean Kirkpatrickin mukaan yleisimmät havainnot, joita hänen toimistonsa toukokuun loppuun mennessä saamissa 800 raportissa on esitetty, ovat ”palloja”, joiden halkaisija on 3-13 jalkaa ja väri ”valkoinen, hopeinen [tai] läpikuultava”. Viime vuosina on tullut esiin kaksi videota ja kaksi kuvaa tähän kuvaukseen sopivista esineistä, jotka kaikki ovat yhdysvaltalaisten sotilaiden tallentamia.

Toukokuussa pitämässään esitelmässä Kirkpatrick kuvaili näitä hämmentäviä esineitä yksityiskohtaisemmin ja esitteli samalla kuvamateriaalia ”metallisesta”, ”pallomaisesta orbista”, jonka valvontadrone oli kuvannut Lähi-idässä.

Viitaten videon esineeseen Kirkpatrick totesi: ”Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, mitä näemme eniten. Näemme näitä kaikkialla maailmassa ja näemme näiden tekevän hyvin mielenkiintoisia ilmeisiä manöövereitä.”

Mielenkiintoista on, että anturit ovat ilmeisesti havainneet tällaisten kohteiden liikkuvan nopeuksilla, jotka vaihtelevat paikallaan olosta Mach 2:een eli kaksinkertaiseen äänennopeuteen, ilman, että ”lämpöpäästöjä olisi havaittu.”

Kirkpatrickin mukaan tämä erittäin poikkeava ominaisuuksien kirjo muodostaa UFO-profiilin – ”kohdepaketin” – jota AARO ”metsästää”.

Tärkeää on, että monet ”metallisia palloja” koskevat raportit perustuvat ”hyvin pitkälti” ”monianturihavaintoihin” — tietojen ja todisteiden kultaiseen standardiin.

Tämä herättää ilmeisen kysymyksen: Miten pallomaiset esineet, joilla ei ole siipiä tai ilmeistä voimanlähdettä, voivat pysyä paikoillaan kovaa tuulta vastaan tai matkustaa äänen nopeudella? Lisäksi, miten ne voivat suorittaa näin merkittäviä manöövereitä ilman, että niistä lähtee lämpöjälkiä?

Erityisen huomionarvoista on, että Kirkpatrickin hahmottelemat UAP:den erikoiset suorituskykyominaisuudet ovat identtiset niiden ominaisuuksien kanssa, joita Yhdysvaltain laivaston entinen hävittäjälentäjä Ryan Graves kuvaili 26. heinäkuuta pidetyssä kongressin kuulemistilaisuudessa valaehtoisesti todistaessaan.

Graves ja ainakin 50-60 laivaston lentäjää havaitsivat päivittäin vuosina 2014 ja 2015 pallomaisia esineitä, jotka pystyivät pysymään paikallaan hurrikaanin voimalla puhaltavissa tuulissa tai liikkumaan äänen nopeudella. Lisäksi salaperäiset alukset pysyivät ilmassa äärimmäisen pitkään, paljon kauemmin kuin hävittäjät.

Kohtaamisia kohteiden kanssa, jotka kykenevät tällaisiin erittäin poikkeaviin lento-ominaisuuksiin, on tehty ainakin 80 vuotta sitten. Toisen maailmansodan aikana amerikkalaiset lentomiehistöt raportoivat havainneensa salaperäisiä ”hopeanhohtoisia palloja” ja ”hopeanvärisiä palloja”, jotka uusimpien raporttien tapaan näyttivät toisinaan ”puoliksi läpikuultavilta”. Yöllä havaittuina kohteet, joita 1940-luvun lentäjät kutsuivat ”foo-hävittäjiksi”, näyttivät usein hehkuvilta, tulenpunaisilta tai oransseilta palloilta.

Vuonna 1947 laaditussa ilmavoimien käänteentekevässä asiakirjassa, Twiningin muistiossa, todetaan, että UFO-ilmiö, josta on raportoitu, on todellinen eikä visionäärinen tai fiktiivinen.” Lisäksi muistion mukaan lentäjien havaitsemat UFOt esittävät ”äärimmäistä nousunopeutta, ohjattavuutta… ja toimintaa, jota on pidettävä väistöliikkeenä, kun ne havaitaan”. Tämä, asiakirjan mukaan, johtaa siihen, että ”on mahdollista, että joitakin kohteita ohjataan joko manuaalisesti, automaatilla tai kauko-ohjatusti.”

Twiningin muistion mukaan yleisimpiin UFO-kuvauksiin kuuluvat ”pyöreät tai ellipsinmuotoiset” kohteet, joissa on ”metallinen tai valoa heijastava pinta”. Samaan tapaan kuten viimeaikaiset kuvaukset pyöreistä, metallisista esineistä, joissa ei ole ”lämpökaasupäästöjä”, vuoden 1947 asiakirjassa todetaan erityisesti, että kohteilla ”ei ole [pakokaasupäästöjen] jälkiä.”

Vastaavasti CIA:n asiakirjassa vuodelta 1952 kuvataan yleisimmin havaittujen UFOjen ominaisuuksiksi ”pallomaisia tai ellipsinmuotoisia esineitä, yleensä kirkkaan metallinhohtoisia.”

Syyskuussa 1952 NATO järjesti ensimmäisen suuren merisotaharjoituksensa Atlantin valtamerellä. Kapteeni Edward Ruppeltin — Project Blue Bookin johtaja, joka johti Yhdysvaltain ilmavoimien kaksi vuosikymmentä kestänyttä UFO-analyysia ja lopulta myös UFOjen “debunkkaamista” — mukaan USS Franklin D. Roosevelt -lentotukialuksella ollut toimittaja ”näki ryhmän lentäjiä ja miehistöä katselevan jotakin taivaalla. Hän meni takaisin katsomaan, ja taivaalla liikkui hopeinen pallo.”

Toimittaja Wallace Litwin otti lopulta kolme valokuvaa esineestä. Aluksi sitä pidettiin sääpallona, mutta Ruppelt totesi, että ”merivoimien tiedustelupalvelu tarkisti, kolmeen ja neljään kertaan jokaisen laivan lentotukialuksen läheisyydessä, mutta he eivät löytäneet ketään, joka olisi laukaissut UFOn.”

Seuraavana päivänä Ruppeltin mukaan ”kuusi [brittiläistä] lentäjää, jotka lensivät hävittäjien muodostelmassa Pohjanmeren yllä, näkivät… kiiltävän, pallomaisen esineen.”

Kuten Ruppelt kertoo, lentäjät ”eivät tunnistaneet sitä ’ystävälliseksi’, joten he lähtivät sen perään. Mutta minuutissa tai kahdessa he menettivät sen. Kun he lähestyivät tukikohtaa, yksi lentäjistä katsoi taaksepäin ja näki, että UFO seurasi häntä. Hän kääntyi, mutta UFO kääntyi myös, ja jälleen se päihitti [lentokoneen] muutamassa minuutissa.”

Kolmantena peräkkäisenä päivänä Ruppeltin mukaan ”UFO ilmestyi laivaston lähelle”. Lentäjä ”lähetettiin paikalle ja hän onnistui saamaan suihkukoneensa melko lähelle UFOa, tarpeeksi lähelle nähdäkseen, että esine oli ’pyöreä, hopeanhohtoinen ja valkoinen’ ja näytti ’pyörivän pystyakselinsa ympäri ja tavallaan heiluvan’. Mutta ennen kuin hän ehti lähestyä sitä kunnolla, se oli kadonnut.”

Ruppeltin mukaan nämä päivittäiset kohtaamiset ”hopeanhohtoisten”, ”pallomaisten esineiden” kanssa ”saivat [Britannian kuninkaalliset ilmavoimat] virallisesti tunnustamaan UFOt.”

Vastaavasti joulukuussa 1953 julkaistussa CIA:n asiakirjassa kuvataan ruotsalaisessa sanomalehdessä julkaistua raporttia lentoyhtiön päälentäjästä ja lentokoneinsinööristä, jotka havaitsivat ”täysin epätavallisen, metallisen, symmetrisen, pyöreän esineen” lentävän suurella nopeudella.

Näiden kertomusten lisäksi Ruppelt kuvaili lukuisia tapauksia, joissa Yhdysvaltain armeija oli kohdannut tällaisia esineitä. Ruppeltin mukaan Korean sodassa palvelleet hävittäjälentäjät ”raportoivat nähneensä useaan otteeseen hopeanvärisiä palloja tai kiekkoja.”

UFO-kohtaamisten poikkeuksellinen johdonmukaisuus, toisesta maailmansodasta nykypäivään, on hämmästyttävää.

Ei siis liene yllätys, että hallituksen asiakirjaan salaa piilotetun ”avaruusolentojen teknologia metallisessa pallossa” -kuvauksen lisäksi viraston logossa on näkyvästi hopeinen metallipallo.

Ehkä kaikkein kiehtovinta on, että Kirkpatrick on hiljattain ollut mukana laatimassa tieteellistä artikkeliluonnosta, jossa hän esittää hypoteesin, että Maan ulkopuolinen ”emoalus” voisi vapauttaa ”monia pieniä luotaimia”, jotka ”tulisivat Maahan tai muuhun aurinkokunnan planeettaan tutkimuksia varten.”

 

Artikkelin julkaissut The Hill, videon News Nation