Mitä on parapsyykkinen tiede?

Vuosien mittaan, kun olen kertonut jollekulle että tutkintoni oli parapsyykkinen tiede, suurin osa ajasta minua tuijotettiin monttu auki (ja edelleenkin tehdään niin). Monet ihmiset eivät ole koskaan kuulleet termiä tai eivät ole tietoisia siitä mitä se tarkoittaa tai sisältää. Ehkä en ollut todella kuullut termiä parapsyykkinen tiede ennen kuin sinä päivänä kun näin mainoksen lehdessä. En tiennyt ennen sitä että alalta olisi mahdollista saada edes tutkintoa. Mainos listasi tämän ohjelman käsittelemät aiheet sekä muita aiheita, jotka kuulostivat myös mielenkiintoisilta, kuten metafysiikka, jumalallisuus ja muutama muu. Se sai minut innostuneeksi ja energiani liikkelle. Tämä oli juuri minun hommaani!

Kun huomasin, että tähän oli mahdollisuus, todella todella halusin mennä opiskelemaan. Opiskelin ja luin tämäntyyppisistä jutuista joka tapauksessa — itsekseni, joten tutkinnon saaminen olisi kuorrutus kakun päällä. Samaan aikaan, vaikka todella halusin mennä mukaan tähän, minulla ei ollut mitään ideaa mistä saada siihen rahat. Tarvitsin muutaman tuhatta dollaria, joita minulla ei ollut.

Tässä on hyvä esimerkki siitä kun seuraa omaa innostustaan, intohimoaan, sitä mikä saa sinut innostumaan ja energian virtaamaan — se jokin mikä saa sydämen laulamaan — että universumi (Jumala) näyttää sinulle tien. Kun pyytää, se annetaan. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin tämän vaihtoehdon, kun ihmettelin miten ihmeessä saisin rahat tähän opiskeluun, että olin saanut kirjeen postissa aiemmalta työnantajaltani. Kirjeessä luki, että eläketilini yrityksessä, jossa en ollut ollut enää viiteen vuoteen, haluttiin tyhjentää ja sijoittaa johonkin muualle koska en enää ollut siellä töissä. Olin täysin unohtanut eläkerahat! Ja se riitti juuri maksamaan tutkinto-ohjelman plus hieman yli! En voinut uskoa! Kirje saapui täydelliseen aikaan! Jos keskittyy siihen mitä haluaa ja kuvittelee itsensä jo siellä tekemässä sitä tai omistamassa sen minkä haluaa ja pysyy avoimena vastaanottamaan ilman että huolehtii siitä miten, Universumi/Lähde/Luoja toimittaa!

Parapsyykkinen tiede on nykytieteen ja filosofian liitto metafysiikan kanssa, jolla tarjotaan meille kyky ymmärtää ja kommunikoida spirituaalisen maailman kanssa. Se käsittää monia psyykkisen tieteen aloja, mm. psyykkiset ilmiöt, avaruusolennot, telepatia, kuolemanrajakokemukset ja parapsykologia. Lähtien enkeleistä ja auroista numerologiaan ja kädestä lukemiseen, parapsyykkinen tiede sallii opiskelijoille tilaa tutkia elämän mysteerejä ja muodostaa omat henkilökohtaiset lähestymistapansa mystistä ja tuntematonta kohtaan.

Parapsykologia on tiede, joka tutkii yhteyksiä ihmismielen ja sen ympäristön välillä, yhteyksiä joita nykyään pidetään valtavirran tieteen parissa selittämättöminä. Se on erityinen psykologian haara, johon liittyy paranormaalien ilmiöiden tutkimus. Parapsykologi selvittää historian, periaatteet ja teoriat psyykkisten ilmiöiden taustalla, jotka liittyvät telepatiaan, aistihavaintoihin, psykometriaan (psykoskopia tai ”psyykkinen kosketus”), dermo-optiseen havainnointiin, henkiparantamiseen, auroihin, kanavointiin ja niin edelleen. Parapsykologi voi myös konsultoida henkilöitä, jotka ovat kokeneet trauman liittyen avaruusolentoihin tai henkikohtaamisiin ja muihin paranormaaleihin kokemuksiin.

Parapsyykkiset tieteet ja parapsykologia ovat erittäin laaja ala. Seuraavat kertovat hieman parapsyykkisistä tieteistä:

Aura: energiakenttä, joka ympäröi jokaista ihmistä, eläintä, kasvia ja esinettä. Auroja voi havaita ne, jotka ovat niille herkistyneet. Ne sisältävät merkittäviä värejä, jotka voivat auttaa paranemisprosessissa ja jotka viittaavat myös henkiseen kasvuun.

Kanavointi: henkisen olennon salliminen kommunikoida muiden kanssa kanavan kautta. Henki voi puhua suoraan kanavan avulla, käyttäen kanavan ääntä, henki voi puhua ääneen niin että kaikki kuulevat (jos he ovat herkkiä tai selväkuuloisia), tai henki voi sallia kanavan kääntää informaation, joka kanavalle lähetetään psyykkisesti.

Selvänäkö: kyky ”nähdä” tapahtumia psyykkisesti. Selväkuuloisuus on kyky ”kuulla” tapahtumia intuitiivisesti, ja selvätunteisuus on kyky ”tuntea” tapahtumia empaattisesti. Selvätajuisuus on tuntemisen jatke ja se tarkoittaa ”tietää selkeästi”, ilman fyyisstä tunnetta. Tämä on se kun vain sanot että ”Minä vain tiedän.” Yleensä heihin viitataan ”selkoina”, he ovat viiden aistimme laajennuksia. Kaksi vähemmän tunnettua ”selkoa” on selkoaromisuus tai selkohaju, joka liittyy hajuaistiin sekä selkomaku joka liittyy makuaistiin.

Dermo-optinen havainnointi: psykometrian elementti, jossa kyetään ”lukemaan” henkilöä intuitiivisesti henkilön ajatuksia koskettamalla heidän ihoaan. Tätä kykyä kehittänyt henkilö kykenee aistimaan asioita toisesta koskettamalla, voi saada kuvia mieleensä pelkällä kädestä tervehtimällä.

ET-tutkimus: Maan ulkopuolisen elämän tutkimusta. Parapsykologit usein konsultoivat niitä, jotka ovat kärsineet negatiivisista kokemuksista kohdatessaan avaruusolentoja tai tullessaan abduktoiduksi.

Meedio: henkimaailman ja fyysisen maailman välillä toimiva psyykkinen kanava tai viestinvälittäjä. Meedio voi olla kuka tahansa tai mikä tahansa joka liittyy tällaisen informaation välittämiseen.

Ennustamisen työkalut: näihin kuuluu tarot-kortit, riimut, oraakkelit, radieshesia (taikavarvun kanssa veden etsintä, kaivonkatsominen) kivet, kristallit, heilurit, kynttilät, musiikki ja värit. Psyykkiset työkalut ovat mitä tahansa mikä auttaa psyykkisten tieteiden intuitiivisia vaikutuksia.

Psykometria: tunnetaan myös ”psyykkisenä kosketuksena”, joka on kyky saada psyykkisiä kuvia pitämällä kädessä esinettä jota joku toinen on pitänyt tai koskettanut. Jotkut intuitiivit kykenevät myös saamaan kuvia valokuvista.

Henkiparannus: jumalallisen energian kanavointia vastaanottajalle suoraan koskettamalla, manipuloimalla auraa tai kivien, kristallien, musiikin, värien, aromien tai äänten avulla.

Telepatia: informaation lähettämistä tai vastaanottamista yhdeltä henkilöltä toiselle keskittyneen ajatuksen avulla. Eläimet, erityisesti lemmikit kommunikoivat kanssamme (ja toisilleen) telepatialla.

Siinä muutama käsite mistä saada idea siitä mitä tähän liittyy. Lista ei ole täydellinen.

Huomasin parapsyykkisen tieteen listattuna Vaihtoehtoisiin Henkisiin Traditioihin AIHT:ssa, jossa sain tutkintoni vuonna 1999. Heidän kurssinsa kuvaus oli seuraava:

”Tämä kurssi vastaa ikuiseen kiinnostukseen koskien sellaisia kysymyksiä kuin sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen; mistä ei-fyysinen maailma koostuu; ja miten käyttää erilaisia psyykkisiä työkaluja pääsemään käsiksi sisäiseen tietoisuuteen. Uskoon ja tieteeseen nojaten sinä, vaihtoehtoisten henkisten polkujen kulkijana, syvennyt universumin saloihin.”

 

Artikkelin julkaissut High Vibrations

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.